1.

Nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön on esittänyt Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia), joka käsittelee toista kertaa samaa riita-asiaa, joka koskee esisopimukseen, jossa kaksi luonnollista henkilöä (CR ja TP) sitoutuivat ostamaan kiinteistön akordimenettelyssä olevalta Soledil Srl:ltä, perustuvien velvollisuuksien täyttämistä.

2.

Riita-asia koski alun perin sitä, täyttyivätkö edellytykset kyseisen hankinnan päätökseen saattamiselle, ja kun tähän kysymykseen vastattiin kieltävästi, määrää, johon myyjä oli oikeutettu sopimukseen sisältyneen sopimussakkoehdon nojalla. Soledil riitautti kyseisen määrän määrittämisen ensin (menestyksekkäästi) Corte suprema di cassazionessa. CR ja TP väittävät nyt samassa tuomioistuimessa ja toisen asteen tuomioistuimessa käydyn toisen menettelyvaiheen jälkeen ensimmäistä kertaa riita-asian vireille panon jälkeen, että kyseessä oleva sopimussuhde on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen, että sopimussakkoehto on direktiivissä 93/13/ETY ( 2 ) tarkoitetulla tavalla kohtuuton ja että se olisi näin ollen todettava pätemättömäksi.

3.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kansallisten menettelysääntöjen mukaan tätä kysymystä on mahdotonta käsitellä tuomioistuinmenettelyn näin myöhäisessä vaiheessa, koska kysymystä kyseisen ehdon pätevyydestä ei tutkittu tämän menettelyn aiemmissa vaiheissa ja se on siten saanut (implisiittisesti) oikeusvoimavaikutuksen (res judicata). Samanaikaisesti Corte suprema di cassazione on hyvin tietoinen siitä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus jättää tietyissä tilanteissa tuomioistuinratkaisun oikeusvoimavaikutus huomiotta, jos sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ei ollut tutkittu, sen kuluttajien oikeuden tehokkaan suojan varmistamiseksi, jonka mukaan kuluttajasopimukseen sisältyvät kohtuuttomat ehdot eivät sido heitä. ( 3 ) Tästä syystä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtiikin, onko näissä asioissa tehtyä ratkaisua sovellettava myös pääasiassa.

4.

Uutta käsiteltävässä asiassa on se, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö koskee useimmiten tilanteita, joita tarkastellaan luonteeltaan summaarisen kansallisen tuomioistuinmenettelyn yhteydessä, kuten niitä, jotka koskevat maksamismääräysten täytäntöönpanoa tai kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyä, toisin kuin pääasian oikeudenkäynnissä, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee. Käsiteltävä asia tarjoaa siten unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää sen kansallisten tuomioistuinten velvollisuuden laajuutta, jonka mukaan niiden on varmistettava, että oikeusvoimavaikutus väistyy kuluttajansuojan tehokkuutta koskevan vaatimuksen tieltä, ja käsitellä jännitettä, jonka tämä velvollisuus väistämättä luo, kun sitä arvioidaan oikeusvarmuuden vaatimusten valossa.

5.

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja”.

6.

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa”.

7.

Italian siviililain (Codice Civile, jäljempänä siviililaki) 1469-bis §:n, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, 3 momentin 6 kohdan mukaan sellaisten sopimusehtojen, joissa sopimuspuoli velvoitetaan maksamaan ilmeisen kohtuuton määrä, jos sopimusta ei noudateta, oletetaan olevan kohtuuttomia.

8.

Siviililain 1469-quinquies §:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, säädetään muun muassa, että kohtuuttomat ehdot ovat pätemättömiä eikä niillä ole oikeudellista vaikutusta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että kyseinen tuomioistuin voi ottaa tällaisen kysymyksen esille viran puolesta.

9.

Lisäksi Italian siviiliprosessikoodeksin (Codice di procedura civile) 394 §:n mukaan asian uuden käsittelyn valitusasteessa kassaatiotuomion jälkeen on johdettava uuteen, Corte suprema di cassazionen kumoaman tuomion korvaavaan tuomioon, eivätkä osapuolet voi laajentaa oikeudenkäynnin kohdetta esittämällä uusia vaatimuksia ja väitteitä, mukaan lukien viran puolesta tutkittavat kysymykset, joita Corte di cassazione ei ole ottanut huomioon ja jotka ovat tulleet implisiittisesti oikeusvoimaisiksi.

10.

CR ja TP tekivät vuonna 1998 Soledil-yhtiön kanssa kiinteistön kauppaa koskevan esisopimuksen, maksoivat kyseiselle yhtiölle noin 72000 euron suuruisen ennakkomaksun ja ottivat omaisuuden haltuunsa lopullisen sopimuksen allekirjoittamista odotettaessa.

11.

Kyseinen esisopimus sisälsi sopimussakkoehdon, jonka mukaan siinä tapauksessa, ettei ostaja täytä sopimusvelvoitteitaan, myyjällä oli oikeus pidättää suoritetun ennakkomaksun kokonaismäärä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän oikeutta vahingonkorvaukseen mahdollisesta suuremmasta vahingosta.

12.

Koska lopullista sopimusta ei koskaan allekirjoitettu, osapuolten välille syntyi riita. Sitä käsitteli ensiksi välimiesoikeus, joka katsoi 29.7.2002, että esisopimus oli purettu, ja määräsi CR:n ja TP:n luovuttamaan kiinteistön takaisin Soledilille, samalla kun Soledil määrättiin palauttamaan ennakkomaksu CR:lle ja TP:lle.

13.

CR ja TP riitauttivat kyseisen välitystuomion Corte d’appello di Anconassa (Anconan ylioikeus, Italia), joka totesi sen 28.3.2009 antamassaan tuomiossa pätemättömäksi menettelyllisten seikkojen perusteella. Asiakysymyksen osalta kyseinen tuomioistuin hylkäsi CR:n ja TP:n vaatimukset, joiden mukaan esisopimus olisi pantava täytäntöön, ja määräsi heidät palauttamaan kiinteistön Soledilille. Soledil määrättiin palauttamaan saamansa ennakkomaksu, josta se sai pidättää – sopimussakkona – vain tälle summalle kertyneet korot. Soledilin vaatimus muiden sille aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta hylättiin.

14.

Soledil valitti kyseisestä tuomiosta Corte suprema di cassazioneen, jossa se vetosi muun muassa siihen, että sopimussakkoa oli alennettu aiheettomasti. CR ja TP vastustivat valitusta ja tekivät liitännäisvalituksen, jossa he riitauttivat etenkin sen, että heidän sopimuksen täytäntöönpanoa koskeva vaatimuksensa oli hylätty.

15.

Corte suprema di cassazione hyväksyi l4.11.2015 antamassaan tuomiossa Soledilin valituksen ja piti Corte d’Appello di Anconan perusteluja riittämättöminä niiden arviointiperusteiden osalta, joita se oli soveltanut alennetun sopimussakon määrittämiseen. Se myös hylkäsi liitännäisvalituksen. Näin ollen se palautti asian Corte d’Appello di Bolognaan (Bolognan ylioikeus, Italia), jotta tämä laskisi Soledilille maksettavan sopimussakon määrän uudelleen (jäljempänä Corte suprema di cassazionen ensimmäinen tuomio).

16.

Corte d’Appello di Bolognassa Soledil vaati koko ennakkomaksun määrää sopimussakkoehdon perusteella ja korvausta muista vahingoista, joita sille oli aiheutunut kiinteistön lainvastaisesta käytöstä. CR ja TP vaativat näiden vaatimusten hylkäämistä, Corte d’Appello di Anconan tuomion pysyttämistä ja toissijaisesti sopimussakon alentamista kohtuuden nimissä.

17.

Viimeksi mainittu tuomioistuin päätti 12.10.2018 antamassaan tuomiossa, että sopimussakko, joka CR:n ja TP:n on maksettava, on 61600 euroa, ja hylkäsi Soledilin esittämän vaatimuksen muiden vahinkojen korvaamisesta. Se katsoi muun muassa, että sopimussakkoehto oli kohtuuton, vaikka otettaisiin huomioon se, että CR:n ja TP:n de facto kiinteistön käyttö oli kestänyt useita vuosia.

18.

CR ja TP tekivät asiassa Corte suprema di cassazioneen kassaatiovalituksen, jossa he esittivät uuden perusteen, nimittäin lähinnä sen, että esisopimus oli kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus ja että sopimussakkoehto oli kohtuuton, koska siinä velvoitettiin maksamaan korvauksena ilmeisen kohtuuton määrä. He väittivät näin ollen, että tuomioistuimen olisi pitänyt viran puolesta todeta kyseinen sopimus pätemättömäksi, mitä Corte d’Appello di Bologna ei tehnyt.

19.

Tässä tilanteessa Corte suprema di Cassazione päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 93/13] 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(jäljempänä perusoikeuskirja)] 47 artiklaa tulkittava

20.

Kirjallisia huomautuksia esittivät CR ja TP, Italian hallitus ja Euroopan komissio. Nämä osapuolet esittivät suulliset lausumansa 26.2.2025 pidetyssä istunnossa.

21.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiiviä 93/13 ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle menettelysäännölle, joka estää kansallista ylintä tuomioistuinta toteamasta, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan tekemään sopimukseen sisältyvä ehto on pätemätön, jos se, ettei ehdon pätevyyttä voida tutkia, johtuu siitä, että koska kuluttaja ei ole vedonnut tähän seikkaan menettelyn aiemmissa vaiheissa ja koska myöskään asianomaiset kansalliset tuomioistuimet eivät ole käsitelleet tätä kysymystä viran puolesta näissä aiemmissa vaiheissa, on katsottava, että kyseisen ehdon pätevyys on ratkaistu implisiittisesti.

22.

Tarkemmin ottaen pääasian oikeudenkäynnissä CR ja TP esittivät myynnistä tehdyn esisopimuksen sopimussakkoehdon pätemättömyyttä koskevan perusteen vasta toisessa Corte suprema di cassazioneen tekemässään kassaatiovalituksessa. Menettelyn aiemmissa vaiheissa kansalliset tuomioistuimet tarkastelivat sitä, olisiko sopimus pantava täytäntöön, ja sen jälkeen, kun tähän vastattiin kieltävästi, Soledilin sopimussakkoehdosta johtuvien oikeuksien laajuutta. Koska sopimussakkoehdon pätevyys oli looginen ennakkoedellytys siitä johtuvien oikeuksien ja velvoitteiden laajuuden tutkimiselle, ehdon oli implisiittisesti katsottu olevan oikeusvoimainen sen jälkeen, kun Corte suprema di cassazione oli antanut asiassa ensimmäisen tuomionsa.

23.

Nyt käsiteltävässä asiassa on tarkasteltava kysymystä siitä, onko (muilta osin vielä vireillä olevan) riita-asian yhden näkökohdan osalta todettu oikeusvoimavaikutus jätettävä tällaisissa olosuhteissa (joissa sopimussakkoehdon mahdollista kohtuuttomuutta ei ollut tutkittu saman menettelyn aiemmissa vaiheissa) huomiotta kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen käyttöä koskevan kiellon tehokkuuden turvaamiseksi.

24.

Esitettyäni joitain alustavia huomautuksia arviointini kannalta merkityksellisistä oikeudellisista seikoista ja tosiseikoista (A jakso) ja käsiteltyäni unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin (perustellusti) pitää erityisen merkityksellisenä tarkasteltavanaan olevan oikeuskysymyksen kannalta (B jakso), selitän, miksi unionin oikeudessa ei mielestäni aseteta velvoitetta jättää oikeusvoimavaikutusta huomiotta pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän asian olosuhteissa (C jakso).

25.

Sen selittämiseksi, miksi käsiteltävässä asiassa on tarpeen tarkastella rajoja, joita unionin oikeudessa asetetaan oikeusvoimavaikutukselle kansallisessa oikeudessa, on tärkeää muistuttaa, että kansallisilla tuomioistuimilla olisi oltava mahdollisuus – ja jopa velvollisuus – tutkia viran puolesta kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen sopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta. ( 4 )

26.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, tämä velvollisuus seuraa siitä, että unionin tuomioistuin on tulkinnut direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä tehokkuusperiaatteen kanssa, siten, että niissä asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajaa (6 artiklan 1 kohta) ja että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (7 artiklan 1 kohta). Tämä perustuu kyseisen direktiivin perustana olevaan ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta. ( 5 ) Tässä valossa kansallisten tuomioistuinten aktiivista toimintaa ( 6 ) sen selvittämiseksi, onko asianomainen kuluttajasopimukseen sisältyvä ehto kohtuuton vai ei, pidetään välineenä, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen todellinen tasapaino ja siten niiden yhdenvertaisuus. ( 7 )

27.

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaa, että pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva suhde on todellakin kahden kuluttajan ja yhden elinkeinoharjoittajan välinen. Ennakkoratkaisupyynnöstä myös ilmenee, että vaikka CR ja TP osallistuivat pääasian oikeudenkäynnin eri vaiheisiin (ja todellakin aloittivat joitain niistä), he eivät tuoneet esille kysymystä sopimussakkoehdon mahdollisesta kohtuuttomuudesta (ennen kuin asia saatettiin Corte suprema di cassazionen käsiteltäväksi toisen kerran). On näin ollen selvää, että näissä aiemmissa menettelyn vaiheissa asianomaisella kansallisella tuomioistuimella (tai tuomioistuimilla) oli velvollisuus tutkia viran puolesta, oliko sopimussakkoehto kohtuuton (koska kyseinen riita-asia koski muun muassa tästä ehdosta johtuvien oikeuksien ja velvoitteiden laajuutta).

28.

Tätä seikkaa ei kuitenkaan ollut tutkittu. Italian hallitus selitti, että kansallisen prosessioikeuden mukaan tutkimus olisi voitu tehdä siihen saakka, kunnes asia tuli ensimmäisen kerran Corte suprema di cassazionen käsiteltäväksi, ja tämän käsittelyn kuluessa. Toisin sanoen se seikka, että asianomainen kansallinen tuomioistuin (tuomioistuimet) ei ollut noudattanut velvollisuutta tutkia viran puolesta sopimussakkoehdon mahdollista kohtuuttomuutta, ei vaikuta olevan kiistanalainen.

29.

Kiistanalaista on sen sijaan se, syntyykö velvollisuus tutkia kyseisen ehdon mahdollista kohtuuttomuutta unionin oikeuden nojalla Corte suprema di cassazionessa vireillä olevassa toisessa laillisuuden valvontamenettelyssä, jos asianomaiset kuluttajat ovat tuoneet edellä mainitun kysymyksen esille ja jos sen tutkimiselle on nyt esteenä Corte suprema di cassazionen ensimmäisen tuomion (implisiittinen) oikeusvoimavaikutus. Vaikuttaa nimittäin siltä, että kyseisessä tuomiossa on ”lukittu” riita-asian ulottuvuus rajoittamalla tutkittava kysymys, kun se palautetaan asianomaiseen toisen asteen tuomioistuimeen, koskemaan yksinomaan määrää, johon Soledililla on oikeus sopimussakkoehdon mukaisesti.

30.

Tässä valossa tarkasteltuna käsiteltävässä asiassa etusijalle nousee kysymys oikeusvoimaperiaatetta koskevista poikkeuksista, jotka unionin tuomioistuin on aiemmin määritellyt ja joita se on vaatinut kansallisia tuomioistuimia soveltamaan sen varmistamiseksi, että mahdollisesti kohtuutonta sopimusehtoa tutkitaan tuomioistuimessa, jos tätä asiaa ei ollut tutkittu (tai tutkittu riittävästi) menettelyn aiemmissa vaiheissa. Koska käsiteltävässä asiassa tehtävässä tarkastelussa keskitytään ymmärrettävästi näiden poikkeusten sovellettavuuteen pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen, käsittelen seuraavaksi niitä yksityiskohtaisemmin.

31.

Muistutan, että unionin tuomioistuin on todennut toistuvasti, myös direktiivin 93/13 soveltamisalalla, oikeusvoiman periaatteen tärkeyden sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä ja todennut johdonmukaisesti, ettei unionin oikeudessa edellytetä tuomioistuinratkaisun lainvoimaisuuden sivuuttamista unionin oikeuden vastaisen kansallisen tilanteen korjaamiseksi, elleivät vastaavuus- ja tehokkuusperiaate edellytä päinvastaista. ( 8 ) Koska direktiiviin 93/13 ei sisälly erityisiä säännöksiä siinä annetun suojan täytäntöönpanosta, tämä nimittäin tarkoittaa, että kyseinen asia kuuluu jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden ( 9 ) piiriin. Edellä mainitut kaksi periaatetta muodostavat perinteiset rajat, joita tässä itsemääräämisoikeudessa on noudatettava.

32.

Huomautan, että oikeuskäytäntö, joka on herättänyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt, koskee tehokkuusperiaatteen perusteella yksilöityjä poikkeuksia oikeusvoimavaikutuksesta (unionin tuomioistuimen käytettävissä olevassa asiakirja-aineistossa ei sitä vastoin ole viitteitä siitä, että vastaavuusperiaatteen noudattaminen voitaisiin kyseenalaistaa käsiteltävässä asiassa).

33.

Huomautan myös, että vaikka unionin oikeuteen perustuvista poikkeuksista, jotka koskevat oikeusvoimavaikutusta kansallisessa oikeudessa, koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (jossa sitä tarkastellaan tehokkuusperiaatteen valossa) on enemmän esimerkkejä (joita tarkastelen myöhemmin), ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa erityisen merkitykselliseksi yksilöimät asiat ovat kolme 17.5.2022 annettua res judicata ‑tuomiota, kuten edellä mainittiin. ( 10 )

34.

Ensinnäkin tuomiossaan Ibercaja Banco unionin tuomioistuin edellytti kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyn päätteeksi syntyneen oikeusvoimavaikutuksen huomiotta jättämistä, jos täytäntöönpanotuomioistuin oli tutkinut sopimusehdot esittämättä kuitenkaan mitään nimenomaista toteamusta tästä. Unionin tuomioistuin katsoi, että tässä tilanteessa kuluttajalle ei ole tiedotettu valvonnan olemassaolosta eikä perusteista, joiden nojalla tuomioistuin katsoi, etteivät kyseessä olevat sopimusehdot olleet kohtuuttomia, minkä vuoksi hän ei ole voinut kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena arvioida, oliko tämä ratkaisu syytä riitauttaa. ( 11 )

35.

Toiseksi tuomiossa SPV Project 1503 unionin tuomioistuin totesi lähinnä, että täytäntöönpanotuomioistuimella on oltava toimivalta valvoa sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, jos kuluttaja ei ole vastustanut tuomioistuimen maksamismääräystä, jolloin sopimusehtojen pätevyys on saanut (implisiittisen) oikeusvoiman. ( 12 ) Unionin tuomioistuin selitti tätä toteamusta huomauttamalla, että kansallinen lainsäädäntö – jonka mukaan katsotaan (implisiittisesti), että sopimusehtojen kohtuuttomuus on tutkittu viran puolesta, ja maksamismääräys saa lainvoiman silloinkin, kun siinä ei ole lainkaan tätä koskevia perusteluja – voi tehdä tyhjäksi edellä mainitun velvollisuuden tutkia viran puolesta sopimusehtojen mahdollinen kohtuuttomuus. ( 13 )

36.

Kolmanneksi tuomiossa Unicaja Banco unionin tuomioistuin edellytti etenkin, että ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion osan oikeusvoimavaikutus oli jätettävä huomiotta, jos se esti kiinnityssopimukseen sisältyneen vähimmäiskorkoehdon, jota pidettiin kohtuuttomana, perusteella maksetun määrän osan takaisinperimisen. ( 14 ) Vaikka kyseisessä ensimmäisessä oikeusasteessa annetussa tuomiossa määrättiin palauttamaan määrät, jotka kuluttaja oli maksanut kyseisen ehdon perusteella, tätä palauttamisvelvollisuutta oli rajoitettu asianomaisen kansallisen ylimmän tuomioistuimen (silloisen) oikeuskäytännön mukaisesti. Kyseisessä tuomiossa nimittäin edellytettiin palauttamaan ainoastaan määrät, jotka kuluttaja oli maksanut sen jälkeen, kun kyseisen tuomioistuimen tuomio, jossa vähimmäiskorkoehto todettiin kohtuuttomaksi, oli julkaistu. Myöhemmin erään toisen asian yhteydessä unionin tuomioistuin katsoi, että tämä ajallinen rajoitus oli direktiivin 93/13 vastainen. ( 15 ) Unionin tuomioistuimen ratkaisu annettiin kuitenkin sen jälkeen, kun muutoksenhakua koskevat määräajat tuomioon Unicaja Banco johtaneessa menettelyssä olivat päättyneet, ja ainoastaan yksi asiassa osallisena ollut pankki oli valittanut oikeudenkäyntikuluja koskevasta ratkaisusta. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin totesi, että kyseisen toisen asteen tuomioistuimen oli tutkittava ajallisen rajauksen kohtuuttomuutta, vaikka pankki ei (ymmärrettävästi) ollut riitauttanut kyseistä ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion osaa ja siitä oli näin ollen tullut lainvoimainen asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön nojalla.

37.

Kun tarkastellaan nyt käsiteltävää asiaa, yhtäältä CR, TP ja komissio ja toisaalta Italian hallitus esittävät erilaisia näkemyksiä siitä, mitä edellä mainituissa tuomioissa esitetty tehokkuusperiaatteen tulkinta tarkoittaa pääasian ja ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen kannalta.

38.

Italian hallitus katsoo, että etenkin tuomioihin SPV Project 1503 ja Ibercaja Banco johtaneista olosuhteista poiketen pääasian oikeudenkäynnin olosuhteet eivät edellytä (eivätkä salli) oikeusvoimavaikutusten huomiotta jättämistä. Sen mukaan tehokkuusperiaatteen noudattamista on tarkasteltava tietyssä oikeusjärjestyksessä tarjottujen oikeussuojakeinojen järjestelmän piirteiden valossa. Se huomauttaa, että edellä mainitut tuomiot koskivat summaarisia menettelyjä, joiden luonteen vuoksi kuluttajien oli vaikea turvata oikeutensa siihen, että (mahdollisesti) kohtuuttomat ehdot eivät sido heitä. Näin ei kuitenkaan ole pääasian oikeudenkäynnissä, joka on ollut tavanomainen, täysin kontradiktorinen menettely, jonka erityispiirteet eivät aiheuta mitään erityisiä vaikeuksia sopimusehdon kohtuuttomuuteen vetoamiselle. Lisäksi CR:ää ja TP:tä edusti kyseisessä (melko pitkässä) menettelyssä asianajaja. ( 16 )

39.

CR, TP ja komissio sitä vastoin katsovat lähinnä, että 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehtyä ratkaisua on sovellettava mutatis mutandis pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevaan tilanteeseen. Tarkemmin ottaen komissio katsoo, että tehokkuusperiaatteen vaatimukset direktiivin 93/13 yhteydessä ovat laajempia kuin Italian hallitus on väittänyt. Kyseistä periaatetta ei itse asiassa voida katsoa noudatetun, kun jossain tietyssä asiassa tuomioistuin ei ole tutkinut asiaa koskevia sopimusehtoja menettelyn jossakin vaiheessa ja tarvittaessa viran puolesta. Koska käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa sopimussakkoehtoa ei ole tutkittu, Corte suprema di cassazionen ensimmäisen tuomion implisiittinen oikeusvoimavaikutus on jätettävä huomiotta.

40.

Tarkastelen näitä näkemyksiä yksityiskohtaisemmin seuraavassa jaksossa ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen ehdottamista silmällä pitäen.

41.

Tämän jakson aluksi esitän huomautuksia tehokkuusperiaatteen asemasta kansallisten oikeusvoimavaikutusten rajoittajana. Tässä yhteydessä selvennän, että 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa esitetty tehokkuusperiaatteen tulkinta on ymmärrettävä siten, että päätelmä, jonka mukaan oikeusvoimavaikutus on jätettävä huomiotta, perustetaan siinä näihin tuomioihin johtaneiden asioiden erityisen rajoittavaan menettelylliseen asiayhteyteen (1 alajakso). Sen jälkeen selitän, että kyseisissä asioissa tehdyn ratkaisun ulottaminen koskemaan tällaista asiayhteyttä olisi ristiriidassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (2 alajakso) toistuvasti mieliin palautetun oikeusvoiman periaatteen suuren tärkeyden kanssa ja että se vaikuttaisi suhteettomasti muihin kyseessä oleviin oikeuksiin ja etuihin (3 alajakso).

42.

Olen jo lyhyesti huomauttanut, ettei unionin oikeudessa ole mitään yleistä velvollisuutta jättää huomiotta tuomioistuinratkaisun lainvoimaisuutta unionin oikeuden vastaisen tilanteen korjaamiseksi. ( 17 ) Pääsääntö, johon unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä johdonmukaisesti viitataan, on nimittäin edelleen se, että unionin oikeudessa ei edellytetä, että ”kansallisen tuomioistuimen olisi jätettävä soveltamatta kansallisia menettelysääntöjä, joiden perusteella tuomioistuinratkaisu on oikeusvoimainen, vaikka siten olisi mahdollista lopettaa unionin oikeuden vastainen kansallinen tilanne”. ( 18 ) Kuten myös edellä huomautettiin, tämä pääsääntö edellyttää edelleen vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen noudattamista.

43.

Tehokkuusperiaate edellyttää lyhyesti sanottuna, että jäsenvaltioiden käyttöön ottamat menettelyt, joissa osapuolet voivat vedota niille unionin oikeudessa annettuihin oikeuksiin, eivät saa tehdä näiden oikeuksien käyttämistä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Unionin tuomioistuin on tältä osin johdonmukaisesti katsonut, että tätä vaatimusta on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan kyseisten sääntöjen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä näiden sääntöjen erityispiirteet kansallisissa elimissä ja tarvittaessa ”kyseessä olevan kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, kuten puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku”. ( 19 )

44.

Tämä tarkoittaa, kuten Italian hallitus lähinnä huomautti istunnossa, että sitä, onko tehokkuusperiaatetta noudatettu, olisi tutkittava tietyn menettelyn systeemisten piirteiden valossa. Kysymys, johon on vastattava, on se, luovatko nämä piirteet oikeudellisen ympäristön, jossa unionin oikeudessa annettujen oikeuksien toteuttamiseksi ei tarvitse ylittää mitään suhteettomia vaikeuksia (kuten tyypillisesti äärimmäisen lyhyet määräajat, joissa oikeussuojakeinoja on käytettävä, tai oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen erityisen korkea määrä suhteessa riitautetun velan määrään jne.).

45.

Toisin sanoen tehokkuusperiaatteen noudattaminen edellyttää, että asianomaisessa oikeusjärjestyksessä tarjotaan oikeussuojakeinoja, jotka mahdollistavat käytännössä perustana olevien unionin oikeuden aineellisten vaatimusten toteuttamisen. Sitä vastoin se, onko näitä vaatimuksia noudatettu tietyssä tapauksessa, on toinen kysymys, jota tarkastellaan edellä 42 kohdassa mainitun säännön ja edellä 43 kohdassa mainittujen yleisten kriteerien perusteella.

46.

On totta, että unionin tuomioistuin on useissa tapauksissa katsonut, että tehokkuuden edellytykset syrjäyttävät kansallisten ratkaisujen oikeusvoimavaikutuksen lähinnä sen varmistamiseksi, että tiettyä unionin oikeuden sääntöä noudatetaan. Nämä ratkaisut perustuivat kuitenkin tietyn alan erityispiirteisiin (tarpeeseen säilyttää vertikaalinen toimivaltajako valtiontukien alalla), ( 20 ) tai ne oikeutti kansallisen oikeusvoimasäännön ankaruus, joka esti unionin oikeuden noudattamisen muissa tilanteissa (jos unionin oikeuden vastaisesti annetun lainvoimaisen tuomion vaikutukset määräsivät ennalta lopputuloksen muissa asioissa). ( 21 ) Mikään näistä ei tule kyseeseen käsiteltävässä asiassa.

47.

Tämä arviointikehys huomioon ottaen 17.5.2022 annetuista res judicata ‑tuomioista vaikuttaa prima facie ilmenevän, että direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa tehokkuusperiaatteen vaatimukset ovat tiukempia kuin edellä kuvattu perinteinen lähestymistapa. Unionin tuomioistuin nimittäin ilmeisesti edellytti kyseisissä tuomioissa, että kansalliset oikeusvoimavaikutukset jätetään huomiotta, koska kuluttajasopimukseen sisältyneitä asianomaisia sopimusehtoja ei tutkittu tai tutkittu riittävästi.

48.

Komissio väittää vastaavasti tästä seuraavan, että oikeusvoimavaikutusten säilymiseksi asianomaisten sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta on täytynyt tutkia tosiasiallisesti (oikeusvoimaiseen tuomioistuinratkaisuun johtaneessa menettelyssä) (siten, että tutkinnasta annetaan riittävästi tietoa ja sille esitetään perustelut). ( 22 ) Jos tämä edellytys ei täyty, oikeusvoimavaikutus on jätettävä huomiotta. Ainoa poikkeus tähän päätelmään on kuluttajan passiivisuus menettelyn kuluessa (koska direktiivissä 93/13 annettu suoja ei ole niin laaja, että se kompensoisi kuluttajan täydellisen toimettomuuden). ( 23 ) Nyt käsiteltävässä asiassa kyseistä poikkeusta ei sovelleta, ja näin ollen komission mukaan 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehty ratkaisu käsittää myös pääasian olosuhteet.

49.

Näistä väitteistä on todettava ensinnäkin, että mielestäni käsiteltävässä asiassa ei ole tarpeen tarkastella kuluttajan täydellistä passiivisuutta koskevan skenaarion täsmällistä merkitystä tai tarkkoja seurauksia; olen samaa mieltä komission kanssa siitä, ettei pääasian oikeudenkäynnissä ole yksinkertaisesti kyse mainitusta skenaariosta.

50.

Vaikka ennakkoratkaisukysymys perustuu olettamaan, jonka mukaan kuluttajat olivat täysin passiivisia, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa nimittäin sisällyttävän tähän tapaukseen sen, että kuluttajat eivät vedonneet sopimussakkoehdon kohtuuttomuuteen missään pääasian käsittelyn aiemmassa vaiheessa (kunnes pääasia tuli toisen kerran ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi). Kuten komissio selittää, tämä ei ole oikeuskäytännössä tarkoitettu täydellisen passiivisuuden skenaario, joka vapauttaa kansallisen tuomioistuimen velvollisuudesta jättää oikeusvoimavaikutus huomiotta. Tässä skenaariossa tarkoitetaan pikemminkin kuluttajaa, joka ei osallistu menettelyyn eikä puolusta asiaansa; näin ei ollut CR:n ja TP:n tapauksessa, jotka osallistuivat pääasian käsittelyn kaikkiin vaiheisiin (ja myös aloittivat osan niistä).

51.

Toiseksi en sitä vastoin pidä vakuuttavana komission näkemystä, jonka mukaan 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehtyä ratkaisua on sovellettava ennakkoratkaisupyynnössä kuvattuihin pääasian olosuhteisiin.

52.

Huomautan tältä osin – Italian hallituksen tapaan –, että kansallisen tuomioistuimen kuvaama tilanne pääasiassa vaikuttaa olevan hyvin erilainen kuin edellä mainittuihin tuomioihin johtaneet tilanteet.

53.

Yhtäältä mainituissa asioissa kyseessä olleet tilanteet sijoittuivat menettelylliseen asiayhteyteen, jonka vuoksi kuluttajien oli erityisen vaikea vedota oikeuksiinsa. Kyseessä olleet kuluttajien velvollisuudet olivat nimittäin yksinomaan taloudellisia, joten elinkeinonharjoittajan oli helppo näyttää ne toteen (samoin kuin se, että kuluttaja oli laiminlyönyt ne), mikä oletettavasti johti siihen, että menettelyt, joissa kuluttajan velvollisuudet todettiin ja/tai pantiin täytäntöön, vaikuttavat olleen luonteeltaan summaarisia, kuten Italian hallitus huomauttaa.

54.

Näin näyttää olleen tilanne erityisesti asioissa, joissa annettiin tuomiot Ibercaja Banco ja SPV Project 1503, joissa oli kyse lyhyesti sanottuna rahoitussopimuksissa määritettyjen kuluttajien velvollisuuksien täytäntöönpanosta ja joissa näiden velvollisuuksien täytäntöönpano tapahtui kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä tai maksamismääräysten täytäntöönpanomenettelyissä.

55.

On totta, että tuomioissa Ibercaja Banco ja SPV Project 1503 kyseessä olleista tilanteista poiketen tuomiossa Unicaja Banco kyseessä olleeseen tilanteeseen ei ilmeisestikään liittynyt mitään kuluttajien velvollisuuksien täytäntöönpanoa. Se liittyi kuitenkin laajempaan erityiseen asiayhteyteen, jossa palauttamisvelvollisuuden ajallinen rajoitus (sellaisena kuin sitä kuvattiin edellä 36 kohdassa) vaikutti huomattavaan määrään kuluttajia; ( 24 ) unionin tuomioistuin totesi tämän rajoituksen (jonka Tribunal Supremo (ylin tuomioistuin, Espanja) asetti etenkin niiden makrotaloudellisten haasteiden vuoksi, joita Espanjan pankkisektoriin muussa tapauksessa kohdistuisi) yhteensopimattomuuden unionin oikeuden kanssa vasta sen jälkeen, kun asiassa Unicaja Banco oli annettu tuomio ensimmäisessä oikeusasteessa, ja sen jälkeen, kun tuomiosta oli tullut oikeusvoimainen.

56.

Pääasian oikeudenkäynnin asiayhteys on sitä vastoin erilainen, ja sen olosuhteet ja piirteet eroavat myös huomattavasti tuomioihin Ibercaja Banco ja SPV Project 1503 johtaneissa asioissa kyseessä olleista.

57.

Näistä edellä 53 kohdassa kuvatuista olosuhteista poiketen pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävä riita-asia koskee (tai koski kyseisen oikeuskäynnin aiemmissa vaiheissa) nimittäin i) sitä, olisiko CR:n ja TP:n tekemä kiinteistön ostamista koskeva sopimus täytettävä (ja hankinta saatettava päätökseen), ja ii) vasta, kun todettiin, ettei näin pitäisi toimia, riita-asian painopiste siirtyi sopimussakkoehtoon. Pääasian oikeudenkäynti on siten ollut, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee ja kuten Italian hallitus huomauttaa, tavanomainen ja täysimittainen oikeudenkäynti, jonka menettelyllinen kehys (tai muut olosuhteet) ei vaikuta aiheuttavan kuluttajille mitään erityisiä vaikeuksia vedota oikeuksiinsa tai puolustaa niitä.

58.

Tämä huomioon ottaen komission ehdotus ulottaa 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehty ratkaisu koskemaan käsiteltävän asian olosuhteita tarkoittaa sitä, että näiden asioiden erityisessä ja rajoittavassa menettelyllisessä kehyksessä tehtyä ratkaisua sovelletaan myös tilanteissa, joihin ei liity tällaista rajoittavaa asiayhteyttä.

59.

Ymmärrän hyvin, että tällainen ehdotus lujittaa entisestään direktiivin 93/13 tehokkaan kuluttajansuojan tavoitetta. Ymmärrän samoin, että tällaisen yleisen tulossuuntautuneen lähestymistavan omaksuminen tehokkuusperiaatteeseen nyt tarkasteltavalla oikeudenalalla voi houkuttaa, kuten otetaan huomioon siinä sovellettavan, tiukemman suojan tason eri ilmentymät (joista viran puolesta tutkimista koskeva velvollisuus on kaikkein ilmiselvin esimerkki). ( 25 ) Kuten seuraavaksi selitän, näin kauaskantoinen lopputulos ei kuitenkaan sovi hyvin yhteen sen toistuvasti muistetun merkityksen kanssa, joka oikeusvoiman periaatteella on myös direktiivin 93/13 yhteydessä.

60.

Totean, että vaikka 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa unionin tuomioistuin edellytti, että oikeusvoiman periaate jätetään huomiotta, se myös muistutti vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jossa on toistuvasti korostettu merkitystä, joka tuomioistuinratkaisujen lopullisuudelle olisi annettava, myös niiden, jotka ovat johtaneet unionin oikeuden virheelliseen soveltamiseen. ( 26 )

61.

Tällaisessa korostamisessa ei ole mitään yllättävää, kun otetaan huomioon se perustava asema, joka kyseisellä periaatteella on ”sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön” kannalta. ( 27 ) Sen tarkoituksena on nimittäin varmistaa oikeudenkäynnin tehokas kulku ja, kun se on saatu päätökseen lainvoimaisella ratkaisulla, luoda oikeudellista vakautta asianosaisille. Yleisemmin se edistää oikeudellisten tilanteiden ennakoitavuutta ja mahdollistaa yhteiskunnan luottamuksen siihen, että asioita, jotka on ratkaistu lopullisesti, ei kyseenalaisteta (tai että ne voidaan kyseenalaistaa ainoastaan rajoitetuissa skenaarioissa, jotka mahdollistavat ylimääräisten muutoksenhakukeinojen, sellaisina kuin ne määritellään tietyssä oikeusjärjestyksessä, menestyksellisen käytön). ( 28 ) Oikeusvoiman periaate on toisin sanoen oikeusvarmuuden periaatteen tärkeä osatekijä, ( 29 ) minkä tahansa oikeusvaltioon perustuvan nykyaikaisen oikeusjärjestyksen perusperiaate ( 30 ) ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden implisiittinen osatekijä.

62.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muistuttanut tästä jälkimmäisestä näkökohdasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan yhteydessä ( 31 ) ja selittänyt, että vaikka oikeusvarmuuden ja oikeusvoiman periaatteiden vaatimukset eivät ole ehdottomia, ”poikkeaminen [niistä] on oikeutettua vain, kun se on välttämätöntä luonteeltaan merkittävien ja pakottavien olosuhteiden vuoksi, kuten perustavanlaatuisten virheiden tai tuomiovirheen korjaamiseksi”. ( 32 )

63.

Sama tasapainoinen lähestymistapa tilanteisiin, joissa oikeusvoimavaikutukset voidaan jättää huomiotta, on näin ollen omaksuttava myös perusoikeuskirjan 47 artiklan, jota luonnollisestikin sovelletaan nyt tarkasteltaviin olosuhteisiin, yhteydessä.

64.

Jos myönnetään, kuten komissio ehdottaa, että 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehtyä ratkaisua voidaan soveltaa riippumatta rajoittavasta asiayhteydestä, tästä seuraavasta lähestymistavasta oikeusvoiman periaatteeseen nähden tulee näin ollen direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa jokseenkin erilainen kuin edellä 60 kohdassa tarkoitettu lähestymistapa, jonka unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti omaksunut.

65.

Sen sijaan, että kyseinen lähestymistapa ilmentäisi ajatusta siitä, että lainvoimaisten tuomioistuinratkaisujen on säilyttävä lähtökohtaisesti koskemattomina silloinkin, kun ne johtavat unionin oikeuden virheelliseen soveltamiseen, tämä lähestymistapa edellyttäisi tosiasiassa direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa tällaisten lainvoimaisten tuomioistuinratkaisujen purkamista aina, kun unionin oikeutta sovellettiin virheellisesti (nyt tarkasteltavassa asiayhteydessä toisin sanoen aina, kun kansallinen tuomioistuin ei ole tutkinut viran puolesta sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta).

66.

Olen samaa mieltä Italian hallituksen kanssa siitä, ettei edellä mainituista tuomioista voida tehdä näin kauaskantoista yleistä päätelmää, minkä lisäksi katson, että tehokkuusperiaatteen tällainen tulkinta ei sopisi hyvin yhteen sen kanssa, että oikeusvarmuuden periaatteesta poikkeaminen on rajoitettava olosuhteisiin, joissa tällainen poikkeaminen on aidosti oikeutettua. Mielestäni onkin vaikea olla ymmärtämättä17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa esitettyä tehokkuusperiaatteen tulkintaa siten, että näiden asioiden erityisolosuhteet edellyttivät sitä (kuten edellä on jo selitetty).

67.

Sitä vastoin silloin, kun asian olosuhteissa ei ilmene tällaista erityistä tarvetta kompensoida sitä, että kuluttajien on aiempaa vaikeampaa vedota oikeuksiinsa, edellyttämällä oikeusvoimavaikutuksen jättämistä huomiotta, tämä merkitsisi, kuten seuraavaksi selitän, asianomaisten oikeuksien ja kyseessä olevien etujen suhteetonta loukkausta.

68.

Olen jo selittänyt, että tehostettu suoja, joka kuluttajille on annettava direktiivin 93/13 nojalla, tarkoittaa kansallisten tuomioistuinten velvollisuutta tutkia tarvittaessa viran puolesta sitä, ovatko kuluttajasopimukseen sisältyvät ehdot kohtuuttomia direktiivissä tarkoitetulla tavalla. Jos ehdot todetaan kohtuuttomiksi, on katsottava, etteivät nämä ehdot ole koskaan olleet olemassa (ellei kuluttaja tee tietoista päätöstä olla vetoamatta niiden kohtuuttomuuteen). ( 33 )

69.

Korostamalla tuomioistuinten edellä mainittua velvollisuutta (jota sovelletaan asian olosuhteista ja etenkin siitä riippumatta, edustaako kuluttajaa asianajaja vai ei) ( 34 ) unionin tuomioistuin on siten kompensoinut kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen suhteeseen luonnostaan vaikuttavaa epätasapainoa myös käyttämällä erityisiä menettelyllisiä välineitä. On nimittäin sanomattakin selvää, että huomattava suoja (kohtuuttomien ehtojen käytöltä) uhkaisi menettää merkityksensä ilman riittäviä täytäntöönpanokeinoja, koska ei ole mitään syytä olettaa, että kuluttajan lähtökohtaisesti heikompi asema elinkeinonharjoittajaan nähden häviää etenkin, kun viimeksi mainittu päättää vaatia kuluttajasopimuksen mukaisten oikeuksiensa täytäntöönpanoa tuomioistuimessa.

70.

Samanaikaisesti on muistutettava, että vaikka säännön, jonka mukaan kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajaa ja joka on esitetty direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa, ”on katsottava olevan sellaisia kansallisia sääntöjä vastaava normi, jotka kuuluvat kansallisen oikeusjärjestyksen perusteisiin”, ( 35 ) edellä mainitussa direktiivissä kuluttajalle annettu suoja ei ole ehdoton. ( 36 ) Tästä seuraa, että vaikka tämän suojan laajuuden on kuvastettava tarvetta kompensoida edellä mainittua epätasapainoa, sen parametrejä ei voida määritellä ottamatta asianmukaisesti huomioon tämän tarpeen ulottuvuutta ja kyseisen erityisen suojan oikeudellisia seurauksia toiselle osapuolelle.

71.

Tämä huomioon ottaen on mielestäni yksi asia väittää tehokkuusperiaatteen edellyttävän, että kansallinen tuomioistuin tutkii kaikissa olosuhteissa viran puolesta mahdollisesti kohtuuttomia sopimusehtoja, mutta kokonaan toinen asia esittää, että kun tätä velvollisuutta ei ole noudatettu, tehokkuusperiaate edellyttää oikeusvoimavaikutusten huomiotta jättämistä asian olosuhteista riippumatta.

72.

Yhtäältä viran puolesta tutkiminen ja toisaalta oikeusvoima edustavat nimittäin arvoja, jotka eivät ole yhtä tärkeitä, eikä pitäisi tuntea houkutusta asettaa niitä samalle viivalle (katsomalla, että ensiksi mainitun rikkominen johtaa väistämättä tarpeeseen jättää viimeksi mainittu huomiotta).

73.

Tarkemmin ottaen viran puolesta tutkimista koskeva velvollisuus edistää sellaisten tilanteiden välttämistä, joissa tuomioistuimet päätyisivät antamaan ratkaisuja oikeuksista, joiden perusta on lainvastainen, enemmän kuin muilla oikeudenaloilla (kun otetaan huomioon osapuolten asemien välinen epätasapaino). ( 37 ) Samanaikaisesti, vaikka kyseinen velvollisuus selkeästi lisääkin tuomioistuinten työtaakkaa, se ei uskoakseni vaikuta vastapuolena olevaan elinkeinonharjoittajaan suhteettomasti, sikäli kuin elinkeinonharjoittajan on yksinkertaisesti hyväksyttävä vaatimuksensa perustan lainmukaisuuden valvonta (kun kuluttaja ei kiistä tätä lainmukaisuutta). Tästä syystä voidaan väittää, että tällainen valvonta mahdollistaa osapuolten asemien aiemman epätasapainon korjaamisen luomatta uutta (käänteistä) epätasapainoa.

74.

Kun siirrytään tarkastelemaan seuraavaksi oikeusvoiman periaatetta, on niin, että samalla tavalla voitaisiin selittää lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun tarkistamisen tarpeellisuutta, kun kansalliset tuomioistuimet eivät olleet tutkineet (riittävästi) asianomaisia sopimusehtoja, jotta vältetään riski siitä, että annetaan ratkaisuja mahdollisesti lainvastaisista vaatimuksista. Toisin kuin ne jokseenkin vähäiset kielteiset vaikutukset vastapuolelle (toisin sanoen elinkeinonharjoittajalle), joita sopimusehtojen, joita kuluttaja ei riitauta, tutkimisella viran puolesta olisi, sillä, että lainvoimainen tuomioistuinratkaisu olisi purettava aina, kun tällaista viran puolesta tutkimista koskevaa velvollisuutta ei noudateta, olosuhteista riippumatta, olisi ainakin seuraavat kaksi kohtuutonta seurausta.

75.

Ensinnäkin se vaikuttaisi suhteettomasti vastapuolen (elinkeinonharjoittajan) perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattuun oikeuteen tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, sillä se tarkoittaa, että tuomioistuinratkaisun lainvoimaisuutta on kunnioitettava, kuten jo todettiin. Vaikka tietyt olosuhteet, jotka rajoittivat kuluttajan mahdollisuuksia puolustaa oikeuksiaan, voivat oikeuttaa oikeusvarmuuden heikentämisen, en näe mitään syytä tällaiseen heikentämiseen silloin, kun kyseessä oleva tilanne ei aiheuta tällaisia hankaluuksia (ja jos osapuolten epätasapaino ei laajene oikeudenkäynti- tai täytäntöönpanovaiheeseen sovellettavien menettelysääntöjen vuoksi).

76.

Itse asiassa osapuolten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden palauttamisen sijasta tämä ratkaisu johtaisi käänteiseen epätasapainoon antamalla kuluttajan avata, menettelyn missä tahansa vaiheessa, ovi, jolla suljettiin mahdollisuus sopimusehtojen kohtuuttomuuden valvontaan, vaikka tämä ovi olisi ollut avoinna riittävän kauan eikä mikään muu ollut estänyt (kuluttajaa) kulkemasta siitä vaivattomasti, samalla kun tätä samaa mahdollisuutta ei tarjota toiselle osapuolelle.

77.

Tässä vaiheessa haluan selventää, että sillä seikalla, että tämä asia ratkaistiin pääasiassa menettelyssä, joka on yhä vireillä, ei ole sinänsä merkitystä. Lainvoimaisen ratkaisun (johon oikeusvoimavaikutukset liittyvät) käsite ei tunnetusti rajoitu menettelystä seuraavaan yhteen ainoaan muodolliseen ratkaisuun, jolla tietty menettely tosiasiassa päätetään (koska osapuolet ovat päättänyt olla jatkamatta sitä tai koska ne ovat käyttäneet kaikkia käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja). Oikeusvoimavaikutus voi nimittäin syntyä vireillä olevassa menettelyssä sen eri vaiheissa ja riidan eri näkökohtien osalta sen vuoksi, että osapuolet eivät alun perin ottaneet kyseistä seikkaa esille tai myöhemmin riitauttaneet sen arviointia. Tämä pätee paitsi nimenomaisesti käsiteltyihin seikkoihin myös niihin, jotka muodostavat esitettyjen argumenttien välttämättömän oikeudellisen perustan (kuten käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva sopimussakkoehdon pätevyys, kun osapuolten argumentit koskivat niiden sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien laajuutta). Se seikka, että samassa vireillä olevassa menettelyssä mahdollisuus tarkastella joitain seikkoja menetetään menettelyn edetessä (ja kuvaannollinen ovi tähän mahdollisuuteen siten sulkeutuu), on välttämätön väline, jotta mikä tahansa menettely voidaan toteuttaa tehokkaasti ja, mikä on yhtä tärkeää, kohtuullisessa ajassa.

78.

Kun siirryn nyt tarkastelemaan toista edellä 74 kohdassa mainittua seikkaa (ja toista suhteetonta seurausta), Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että lainvoimaisen tuomion, jolla taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa ( 38 ) tarkoitettu ”omaisuuden suoja”, purkaminen merkitsee kajoamista henkilön, jonka hyväksi tuomio on annettu, oikeuteen nauttia rauhassa kyseisestä omaisuudesta, ( 39 ) vaikkakaan oikeusvoimavaikutuksen jättäminen huomiotta ei edellytä sellaista lopputulosta, jossa asian merkityksellinen näkökohta on tutkittava uudelleen. ( 40 )

79.

Kun näitä seikkoja tarkastellaan unionin oikeusjärjestyksen yhteydessä, tästä seuraa, että perusoikeuskirjan 17 artikla (jossa taataan omaisuudensuoja) on toinen syy siihen, miksi 17.5.2022 annetuissa res judicata ‑tuomioissa tehtyä ratkaisua ei mielestäni voida soveltaa huolettomasti mihin tahansa direktiiviin 93/13 perustuvaan riita-asiaan sen olosuhteista riippumatta.

80.

Totean, että molemmat edellä mainitut suhteettoman vaikutuksen näkökohdat olisivat vieläkin ongelmallisempia, kun niitä tarkastellaan kuluttajansuojan muiden ulottuvuuksien ja erityisesti sen säännön kannalta, joka koskee määräaikoja, joissa kuluttaja voi vedota (kohtuuttoman sopimusehdon soveltamisesta koituneen) perusteettoman edun saamiseen. Unionin tuomioistuin selvensi, että nämä määräajat eivät voi alkaa kulua päivästä, jona perusteeton etu on syntynyt, koska kuluttaja ei ole välttämättä tiennyt ehdon kohtuuttomuudesta tai mieltänyt direktiiviin 93/13 perustuvien oikeuksiensa laajuutta. ( 41 )

81.

Kohtuuttomuudesta tietoiseksi tuleminen on merkityksellinen ajankohta, jota ennen perusteetonta etua koskevan väitteen esittämiseen sovellettavat määräajat eivät voi päättyä. Kun otetaan huomioon mahdollisen aiemman tuomion, jossa ehdon kohtuuttomuutta ei tutkittu viran puolesta ja jossa asia ratkaistiin elinkeinonharjoittajan hyväksi, oikeusvoiman puuttuminen, elinkeinonharjoittaja voidaan asettaa tämän seurauksena tilanteeseen, jossa oikeudellinen epävarmuus jatkuu huomattavasti pitempään.

82.

Tältä osin on tuskin tarpeen huomauttaa, etteivät kaikki kohtuuttomuutta koskevat väitteet menesty. Itse asiassa ei voida sulkea pois sitä, että tällaisen perusteen esittäminen tietyssä menettelyn vaiheessa voi olla oikeudenkäyntistrategia tai jopa perusteetonta, eikä sitä, kumpi osapuoli asian lopulta voittaa, voida siten ennustaa varmasti. Tältä osin edellä mainitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että jo lainvoimaisesti ratkaistujen asioiden käsitteleminen uudelleen tuomioistuimessa merkitsee omaisuudensuojan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taatun oikeuden loukkaamista. Jos asian käsittely uudelleen ei ole perusteltua asian erityisten olosuhteiden takia, siihen ei pitäisi lainkaan ryhtyä.

83.

Muistutan, että jos kansallisen tuomioistuimen, joka käsittelee asiaa viimeisenä oikeusasteena missä tahansa menettelyssä, omaksuma lähestymistapa on unionin oikeuden vastainen, osapuolella, joka katsoo kärsineensä vahinkoa, on oltava mahdollisuus nostaa valtion vahingonkorvausvastuuta koskeva kanne. ( 42 ) Vaikka tällaisen kanteen nostamiselle on asetettu erityisiä edellytyksiä, sillä vältetään ne vakavat seuraukset, joita aiheutuisi, jos oikeusvoimavaikutukset olisi jätettävä huomiotta, vaikka rajoittavia edellytyksiä ei ole.

84.

Olen lisäksi jo selittänyt, että 17.5.2022 annetut res judicata ‑tuomiot koskevat asiayhteyttä, jolle oli ominaista rajoittava tai muuten erityinen menettelyllinen kehys, joka esti kuluttajia vetoamasta oikeuksiinsa tehokkaasti. Tämä rajoittava kansallinen menettelyllinen kehys on mielestäni välttämätön tekijä, jotta voidaan ymmärtää sen unionin tuomioistuimen huomautuksen laajuus, johon viitattiin kyseisissä tuomioissa ja jonka mukaan ”direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien kunnioittamista ei voida taata, jollei kyseessä olevan sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voida tehokkaasti valvoa”. ( 43 ) Tämä huomautus perustuu unionin tuomioistuimen aiempaan oikeuskäytäntöön, joka koskee sopimusehtojen tutkimista viran puolesta, ( 44 ) ja edellä esitetyistä syistä sitä ei voida yksinkertaisesti irrottaa 17.5.2022 annettuja res judicata ‑tuomioita koskevasta asiayhteydestä eikä oikeusvoiman kumoamista voida edellyttää kaikissa tapauksissa aina, kun sopimusehtoja ei tutkita, ottamatta asianmukaisesti huomioon asian olosuhteita.

85.

On aiheellista lisätä, että tällaisen rajoittavan asiayhteyden olemassaolon tarpeellisuus, jotta oikeusvoimavaikutus voidaan jättää huomiotta, ilmenee myös unionin tuomioistuimen sekä 17.5.2022 annettuja res judicata ‑tuomioita edeltävästä että niitä seuranneesta oikeuskäytännöstä.

86.

Kun tarkastellaan edellä mainittua vanhempaa oikeuskäytäntöä, todetessaan tuomiossa Asturcom Telecomunicaciones, ettei velvollisuutta jättää välitystuomion oikeusvoimaisuutta huomiotta ollut, unionin tuomioistuin vahvisti, että kansalliset säännöt, joissa asetettiin kahden kuukauden määräaika, jossa kyseinen välitystuomio olisi voitu riitauttaa, olivat tehokkuusperiaatteen mukaisia. ( 45 ) Samaan tapaan, kun se katsoi tuomiossa Finanmadrid EFC, että kuluttajien velvollisuuksista annetun tuomioistuinratkaisun oikeusvoima oli jätettävä huomiotta, tämä päätelmä perustui Espanjan lainsäädännössä, joka mahdollisti oikeusvoimavaikutuksen syntymisen, todettuihin erityisiin rajoittaviin edellytyksiin. ( 46 ) Lisäksi unionin tuomioistuin totesi tuomiossaan Banco Primus, että aiemman tuomion (jossa tutkittiin ainoastaan osa lainasopimuksen ehdoista) oikeusvoima ei voi estää saman sopimuksen muiden ehtojen tutkimista (kun kuluttaja on vastustanut täytäntöönpanoa asianmukaisesti); ( 47 ) tämä toteamus esitettiin menettelyllisessä asiayhteydessä, jossa oli kyse kiinnitetystä kiinteistöstä häätämisen vastustamiseksi esitetystä väitteestä ja joka on jälleen luonteeltaan rajoittava.

87.

Äskettäin tuomiossaan Profi Credit Polska unionin tuomioistuin (suuressa jaostossa) katsoi lähinnä, ettei tehokkuusperiaate velvoita jäsenvaltioita säätämään erityisistä muutoksenhakukeinoista (vekselin perusteella annetulla) lainvoimaisella yksipuolisella tuomiolla päätetyn menettelyn, jossa sopimusehtoja ei ollut tutkittu, aloittamiseksi uudelleen.

88.

Vaikka unionin tuomioistuin lopulta edellytti, että saatavilla on oikeussuojakeinoja, joiden perusteella kuluttajan oli voitava vaatia korvausta väitetysti kohtuuttomien sopimusehtoehtojen mukaisesti maksetusta määrästä, tämä päätelmä tehtiin niiden rajoittavien edellytysten perusteella, joiden täyttyessä yksipuolinen tuomio olisi voitu riitauttaa. Toisin sanoen tuomion oikeusvoiman huomiotta jättämistä koskevasta velvollisuudesta esitetty päätelmä liittyi siihen, että menettelyllistä kehystä, jossa kuluttajan olisi puolustettava oikeuksiaan, pidettiin riittämättömänä. Tällaista (vakiomuotoista) edellytystä, jonka täyttyessä oikeusvoiman periaatetta ei voida soveltaa, ei sitä vastoin olisi voitu soveltaa, jos oikeusvoiman puuttuminen seurasi pelkästään siitä, ettei sopimusehtoja ollut tutkittu menettelyssä, joka oli johtanut mainitussa asiassa kyseessä olleeseen yksipuoliseen tuomioon. ( 48 )

89.

Samaan tapaan unionin tuomioistuin totesi tuomiossaan Getin Noble Bank täytäntöönpanotuomioistuimen velvollisuuden tutkia viran puolesta sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, jos kuluttajan laiminlyönti johti maksamismääräyksen, joka on saanut lainvoiman, antamiseen ja jos ehtoja ei tutkittu, kun maksamismääräys annettiin. Unionin tuomioistuin liitti edellä mainitun velvollisuuden pääosin (mahdollisesti) rajoittaviin edellytyksiin, joiden mukaisesti maksamismääräys olisi voitu riitauttaa ja joista olisi puolestaan voinut syntyä vähäistä suurempi vaara siitä, että kuluttaja ei tee vaadittua riitautusta. ( 49 )

90.

Päättelen edellä esitetyn perusteella, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, jossa ei ole kyse vastaavista menettelyllisistä edellytyksistä, jotka rajoittaisivat kuluttajan oikeuksia turvata oikeutensa (mikä tietysti kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava), tarpeen varmistaa kuluttajien oikeuksien siihen, että kuluttajasopimuksen mahdollisesti kohtuuton ehto ei sido heitä, tehokkuus ei edellytä sitä, että tietyssä (vireillä olevassa) tuomioistuinmenettelyssä voimaan tulleen ratkaisun oikeusvoimavaikutus pitäisi sivuuttaa, siitä huolimatta, että sopimusehdon mahdollista kohtuuttomuutta ei ole tutkittu kyseisessä menettelyssä.

91.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Corte suprema di cassazionen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa

on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle menettelysäännölle, joka estää kansallista kassaatiotuomioistuinta toteamasta, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan tekemään sopimukseen sisältyvä ehto on pätemätön, jos se, ettei ehdon pätevyyttä voida tutkia, johtuu siitä, että koska kuluttaja ei vedonnut tähän seikkaan menettelyn aiemmissa vaiheissa ja koska myöskään asianomaiset kansalliset tuomioistuimet eivät käsitelleet tätä kysymystä viran puolesta näissä aiemmissa vaiheissa, on katsottava, että kyseisen ehdon pätevyys on ratkaistu implisiittisesti kansallisen kassaatiotuomioistuimen aiemmalla ratkaisulla, jos