–

Plavec, edustajinaan S. Schwab ja J. P. Willheim, Rechtsanwälte,

–

Rechtsanwaltskammer Wien, edustajinaan R. Gerlach, Rechtsanwalt, ja T. Simek,

–

Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch, A. Bell, G. Eberhard ja P. Thalmann,

–

Kroatian hallitus, asiamiehenään G. Vidović Mesarek,

–

Ruotsin hallitus, asiamiehenään H. Eklinder,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann ja J. Szczodrowski,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 45 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Katharina Plavec ja Rechtsanwaltskammer Wien (Wienin asianajajayhteisö, Itävalta; jäljempänä RAK) ja joka koskee Plavecin sen hakemuksen hylkäämistä, joka koskee yhtäältä hänen merkitsemistään asianajajaharjoittelijoiden luetteloon ja toisaalta sellaisen todistuksen antamista, josta ilmenee, että hänellä on asianajajista 15.7.1968 annetun asetuksen (Rechtsanwaltsordnung; RGBl. nro 96/1868), sellaisena kuin se on muutettuna 20.4.2023 (BGBl. I 39/2023) (jäljempänä RAO), 15 §:n 3 momentissa tarkoitettu rajoitettu edustamisoikeus.

3

SEUT 45 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus [Euroopan] unionissa.

2.   Se merkitsee, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan.

– –”

4

Asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16.2.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY (EYVL 1998, L 77, s. 36) johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”[SEUT 26] artiklan nojalla sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja, ja [SEUT 4 artiklan 2 kohdan a] kohdan mukaisesti [unionin] tavoitteisiin kuuluu poistaa henkilöiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden esteet jäsenvaltioiden väliltä; jäsenvaltioiden kansalaisille tämä merkitsee erityisesti mahdollisuutta harjoittaa ammattia joko itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkatussa työssä muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa he ovat hankkineet ammatillisen pätevyytensä”.

5

Saman direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tavoitteena on helpottaa asianajajan ammatin pysyvää harjoittamista joko itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkatussa työssä muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.”

6

Direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen ammattiaan harjoittavaan asianajajaan, joka osoittaa toimineensa tosiasiallisesti ja säännöllisesti vähintään kolmen vuoden ajan vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja sen oikeuden parissa, mukaan luettuna yhteisöoikeus, ei sovelleta [vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä 21.12.1988 annetun direktiivin 89/48/ETY (EYVL 1989, L 19, s. 16)] 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, jotka koskevat vastaanottavan jäsenvaltion asianajajan ammattiin pääsyä. Tosiasiallisella ja säännöllisellä toiminnalla tarkoitetaan toiminnan harjoittamista ilman muita kuin jokapäiväisestä elämästä aiheutuvia keskeytyksiä.

– –”

7

RAO:n 2 §:n sanamuoto on seuraava:

”1)   Asianajajan ammatin harjoittamisen edellyttämä käytännön harjoittelu on suoritettava oikeudellisessa toiminnassa tuomioistuimessa tai syyttäjälaitoksessa ja asianajajan palveluksessa; se voidaan suorittaa myös oikeudellisessa ammatissa notaarin palveluksessa tai, kun toiminta on hyödyllistä asianajajan ammatin harjoittamisen kannalta, hallintoviranomaisessa, korkeakoulussa tai tilintarkastajan ja veroneuvojan palveluksessa. – – Asianajajan palveluksessa suoritettu käytännön harjoittelu otetaan huomioon ainoastaan silloin, kun harjoittelijana toiminta on ollut päätoimista eikä muu ammatillinen toiminta ole vaikuttanut siihen haitallisesti.

2)   1 momentissa tarkoitetun käytännön harjoittelun on kestettävä viisi vuotta. Tästä ajanjaksosta on työskenneltävä vähintään seitsemän kuukautta Itävallassa sijaitsevassa tuomioistuimessa tai syyttäjänvirastossa ja vähintään kolme vuotta Itävallassa asianajajan palveluksessa.

3)   Siltä osin kuin käytännön harjoittelua ei vaadita suoritettavaksi tuomioistuimessa, syyttäjänvirastossa tai asianajajan palveluksessa Itävallassa, sen pituutta laskettaessa otetaan huomioon myös

– –

Asianajajayhteisön hallitus antaa suuntaviivat siitä, millä edellytyksillä ja missä laajuudessa 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu käytännön harjoittelu otetaan huomioon; – – Suuntaviivat julkaistaan asianajajayhteisön internetsivustolla, ja ne ovat siellä pysyvästi esillä.

– –”

8

Kyseisen asetuksen 15 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”3)   Kun asianajajan käyttöä ei edellytetä laissa, asianajajaa voi edustaa tämän vastuulla kaikissa tuomioistuimissa ja viranomaisissa myös muu hänen palveluksessaan harjoitteluaan suorittava asianajajaharjoittelija; asianajajaharjoittelija ei kuitenkaan voi allekirjoittaa tuomioistuimille ja viranomaisille osoitettuja asiakirjoja.

4)   Asianajajayhteisön hallituksen on annettava asianajajan palveluksessa harjoitteluaan suorittavalle asianajajaharjoittelijalle todistukset, joista ilmenee – –, että hänellä on 3 momentissa tarkoitettu [rajoitettu] edustamisoikeus.”

9

Asetuksen 30 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Asianajajaharjoittelijoiden luetteloon merkitsemistä varten asianajotoimiston palveluksessa aloittamisen yhteydessä asianajajayhteisön hallitukselle on tehtävä ilmoitus, jonka liitteenä on todiste Itävallan kansalaisuudesta taikka Euroopan unionin jäsenvaltion, Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan toisen valtion tai Sveitsin valaliiton kansalaisuudesta sekä todistus Itävallan oikeuden opintojen suorittamisesta – – Asianajajan palveluksessa suoritettu käytännön harjoittelujakso otetaan huomioon vasta tämän ilmoituksen vastaanottamispäivästä.

– –”

10

Plavec työskenteli vuoden 2022 tammikuusta alkaen palkattuna työntekijänä Frankfurt am Mainissa (Saksa) sijaitsevassa asianajotoimisto Jones Dayssa, jossa hän suoritti harjoittelua KI:lle, joka on itävaltalainen asianajaja ja kyseisen asianajotoimiston osakas. Plavec pyysi 14.1.2022 päivätyllä sähköpostiviestillä RAK:ta merkitsemään hänet asianajajaharjoittelijoiden luetteloon ja antamaan todistuksen, josta ilmenee, että hänellä on RAO:n 15 §:n 3 momentissa tarkoitettu rajoitettu edustamisoikeus.

11

RAK:n pyynnöstä Plavec toimitti 7.3.2022 päivätyllä kirjeellä seuraavat täsmennykset. Hänen kotipaikkansa ja vakituinen asuinpaikkansa olivat Frankfurt am Mainissa, ja hänellä oli vapaa-ajan asunto Wienissä (Itävalta). Hänen työtehtävänsä liittyivät yksinomaan Itävallan oikeuteen. Hänen harjoittelun ohjaajansa KI, joka yksin oli oikeutettu antamaan hänelle ohjeita Itävallan oikeutta koskevissa asioissa, on toiminut neuvonantajana Itävallan oikeuteen liittyvissä asioissa asianajotoimisto Jones Dayn itävaltalaisille ja ulkomaisille asiakkaille, joita hän edusti itävaltalaisissa hallintoelimissä ja tuomioistuimissa. Harjoittelunsa aikana Plavec oli siten useita kertoja viikossa yhteydessä itävaltalaisiin hallintoelimiin ja tuomioistuimiin KI:n asiakkaita edustaessaan.

12

RAK:n toimivaltainen yksikkö hylkäsi 14.6.2022 päivätyllä päätöksellä RAO:n 30 §:n 1 momentin, luettuna yhdessä sen 2 §:n 2 momentin kanssa, nojalla Plavecin hakemuksen sillä perusteella, ettei hän ollut suorittanut harjoitteluaan Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa.

13

Plavec lopetti 31.8.2022 työt asianajotoimisto Jones Dayn palveluksessa.

14

RAK:n hallitus hylkäsi 6.9.2022 päivätyllä päätöksellä 14.6.2022 päivätystä päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen. Kyseisessä 6.9.2022 päivätyssä päätöksessä mainitaan muun muassa, että KI on Itävallassa asianajajan ammattiin pääsyä koskevien kokeiden tutkintolautakunnan jäsen ja että hän toimii Itävallassa oikeusapujärjestelmän mukaisena yksityisiä edustamaan nimettynä asianajajana. KI:llä on tätä varten Frankfurt am Mainissa sijaitsevan asianajotoimiston lisäksi toimisto Wienissä, jonne hän on nimittänyt sijaiseksi toisen itävaltalaisen asianajajan RAO:ssa säädetyn mukaisesti. Hänet on näin ollen ilmoitettu poissa olevaksi 15.11.2016 alkaen pysyvän ulkomailla oleskelun vuoksi.

15

Plavec ja KI valittivat 6.9.2022 päivätystä päätöksestä Oberster Gerichtshofiin (ylin yleinen tuomioistuin, Itävalta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, vaatien kyseisen päätöksen kumoamista ja RAK:n velvoittamista merkitsemään Plavec asianajajaharjoittelijoiden luetteloon ajanjaksolle 14.1.2022–31.8.2022.

16

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että sen käsiteltäväksi saatetun riita-asian kohteena on enää se, täyttikö Plavec asianajajaharjoittelijoiden luetteloon merkitsemisen edellytykset, ja jos asian laita oli näin, kuinka pitkän jakson ajan hän oli ne täyttänyt, koska hän lopetti asianajotoimisto Jones Dayn palveluksessa 31.8.2022. Lisäksi koska KI:llä ei ollut omaa intressiä Plavecin merkitsemiseen taannehtivasti asianajajaharjoittelijoiden luetteloon, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin jätti hänen valituksensa tutkimatta.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että RAO:n 2 §:n 2 momentista ja 30 §:n 1 momentista, kun niitä luetaan yhdessä, ilmenee, että yhteensä viiden vuoden pituisen asianajajan pakollisen käytännön harjoittelun aikana on suoritettava vähintään kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden jakso Itävallan alueella, ja tästä jaksosta vähintään kolme vuotta on suoritettava asianajajan palveluksessa. Kyseinen tuomioistuin toteaa, että kun asianajajaharjoittelija työskentelee Itävallan ulkopuolella, toimivaltainen itävaltalainen asianajajayhteisö ei voi käydä paikan päällä asianajotoimistossa, jossa kyseinen asianajajaharjoittelija työskentelee, hoitaakseen lakisääteistä tehtäväänsä valvoa tätä asianajajaharjoittelijaa ja harjoittelun ohjaajana toimivaa asianajajaa, joka on velvollinen huolehtimaan kokonaan kyseisen asianajajaharjoittelijan kouluttamisesta asianajajan ammattiin.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että RAO:n 2 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan Plavecin harjoittelun se osa, jonka hän suoritti KI:n palveluksessa, voidaan sitä vastoin ottaa huomioon harjoittelun osana, joka on mahdollista suorittaa ulkomailla.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa sen käsiteltäväksi saatetun asian tosiseikoista, että Plavec ei suorittanut harjoittelua Itävallassa, vaikka hän työskenteli itävaltalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvan asianajajan alaisuudessa ja Itävallan oikeutta koskevien asioiden parissa.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että herää kysymys siitä, ovatko kansalliset säännökset, joiden mukaan osa asianajajaksi hakevan henkilön käytännön koulutusjaksosta on suoritettava kotimaassa, ristiriidassa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden kanssa, koska muu osa tästä jaksosta voidaan suorittaa ulkomailla.

21

Sen mukaan tällaiset säännökset ovat joka tapauksessa asianmukaisia ja yhteensopivia unionin oikeudessa suojattujen arvojen kanssa. Se korostaa tältä osin erityisesti, että direktiivin 98/5 10 artiklan 1 kohdassa asetetaan sen edellytykseksi, että asianajaja, joka harjoittaa ammattiaan alkuperäjäsenvaltiossaan annettua ammattinimikettään käyttäen, voi päästä asianajajan ammattiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa, se, että tämä osoittaa toimineensa tosiasiallisesti ja säännöllisesti vähintään kolmen vuoden ajan vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Jos tätä käytännön kokemusta vastaanottavassa jäsenvaltiossa koskevaa vaatimusta sovelletaan asianajajiin, joilla on jo ammattinimike, joka oikeuttaa heidät harjoittamaan ammattiaan alkuperäjäsenvaltiossaan, ja jotka ovat jo harjoittaneet siellä ammattiaan, asianajajaharjoittelijoiden asianajajan ammattiin pääsylle voitaisiin sitä suuremmalla syyllä asettaa tällainen vaatimus.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että Plavecin Frankfurt am Mainissa harjoittaman kaltaisen toiminnan yhteydessä – vaikka otetaan huomioon nykyaikaiset viestintävälineet – ei ole mahdollista olla yhtä intensiivisesti yhteydessä itävaltalaisiin tuomioistuimiin ja hallintoelimiin kuin Itävaltaan sijoittautuneessa asianajotoimistossa suoritettavan koulutuksen yhteydessä. Ei myöskään ole realistista olettaa, että Plavecilla oli aikomus matkustaa Frankfurt am Mainista erityisesti voidakseen osallistua istuntoihin itävaltalaisissa tuomioistuimissa ja hallintoelimissä, kun otetaan huomioon, että hänen hakemansa todistus antaa vain hyvin rajallisen edustusoikeuden, joka koskee siviilioikeudellisia riita-asioita, jotka kuuluvat lähinnä Bezirksgericht-tuomioistuinten (piirioikeudet, Itävalta) toimivaltaan. Lopuksi se katsoo, että Plavecin harjoittelun ohjaajana toiminut asianajaja hoiti pääasiallisesti itävaltalaisia välimiesmenettelyasioita, kun taas harjoittelun ohjaajina toimivilla asianajajilla on RAO:n mukaan velvollisuus antaa asianajajaharjoittelijoille kaikenkattava koulutus.

23

Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevaa SEUT 45 artiklaa tulkittava siten, että kyseinen määräys on esteenä kansallisille säännöksille, joiden mukaan edellytyksenä itävaltalaisten asianajajaharjoittelijoiden luetteloon merkitsemiselle osa asianajajaharjoittelijan käytännön harjoittelusta (koulutusjakso) on suoritettava asianajajan palveluksessa Itävallassa, toisin sanoen kotimaassa – –, kun taas työskentely toisessa EU:n jäsenvaltiossa toimivan asianajajan palveluksessa ei riitä tätä käytännön harjoittelun (koulutusjakso) osaa varten, vaikka kyseinen työskentely tapahtuu toisessa jäsenvaltiossa sellaisen asianajajan valvonnassa, jolla on lupa toimia asianajajana Itävallassa, ja Itävallan oikeuden parissa?”

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 45 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan tietty osa asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevasta käytännön harjoittelusta, jonka aikana asianajajaharjoittelijalla on tietty edustamisoikeus kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, on suoritettava kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa ja jossa suljetaan pois mahdollisuus suorittaa harjoittelu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, vaikka kyseinen asianajaja kuuluu ensin mainitun jäsenvaltion asianajajayhteisöön ja vaikka tämän harjoittelun yhteydessä hoidetut tehtävät liittyvät ensin mainitun jäsenvaltion oikeuteen.

25

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kun tiettyyn ammattiin pääsyn edellytyksiä ei ole yhdenmukaistettu, jäsenvaltioilla on oikeus määrätä tämän ammatin harjoittamisen edellyttämistä tiedoista ja pätevyydestä (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Koska asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksiä sellaisen henkilön osalta, jolla ei ole missään jäsenvaltiossa kelpoisuutta tämän ammatin harjoittamiseen, ei ole tähän mennessä yhdenmukaistettu unionin tasolla, jäsenvaltioilla on edelleen toimivalta määrätä näistä edellytyksistä (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 25 kohta).

27

Tästä seuraa, ettei unionin oikeus ole esteenä sille, että jäsenvaltion lainsäädännössä asetetaan asianajajan ammattiin pääsyn edellytykseksi, että henkilöllä on tarpeellisiksi katsotut tiedot ja pätevyys (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 26 kohta), mihin voi sisältyä käytännön harjoittelujakson suorittaminen.

28

Jäsenvaltioiden on kuitenkin käytettävä toimivaltaansa tällä alalla EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia kunnioittaen, eivätkä tässä tarkoituksessa annetut kansalliset säännökset saa olla perusteettomana esteenä muun muassa SEUT 45 artiklassa taatun perusvapauden tehokkaalle käytölle (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

On katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion säännöstö kuuluu SEUT 45 artiklan soveltamisalaan, vaikka sillä säännellään käytännön harjoittelua, joka on osa asianajajan ammattiin pääsyn mahdollistavaa koulutusta, kun kyseiset juristit toimivat harjoittelijan tehtävissä palkattuina työntekijöinä (ks. analogisesti tuomio 13.11.2003, Morgenbesser, C‑313/01, EU:C:2003:612, 60 kohta). Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että Plavecille maksettiin palkkaa hänen asianajotoimisto Jones Dayssä suorittamansa harjoittelun aikana.

30

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien kaikkien EUT-sopimuksen määräysten, mukaan lukien SEUT 45 artikla, tarkoituksena on helpottaa unionin kansalaisten kaikenlaisen ansiotyön tekemistä unionin alueella, ja kyseisten määräysten vastaisia ovat toimenpiteet, joilla voi olla epäsuotuisa vaikutus näihin kansalaisiin, kun he haluavat harjoittaa taloudellista toimintaa toisen jäsenvaltion alueella (tuomio 16.11.2023, komissio v. Alankomaat (Eläkeoikeuksien arvon siirto),C‑459/22, EU:C:2023:878, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Näin ollen kansalliset säännökset, jotka estävät jäsenvaltion kansalaisuuden omaavaa työntekijää lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai saavat hänet luopumaan ajatuksesta lähteä kotimaastaan tässä tarkoituksessa, ovat vapaan liikkuvuuden rajoituksia, vaikka niitä sovellettaisiin kyseessä olevan työntekijän kansalaisuudesta riippumatta (tuomio 11.7.2019, A, C‑716/17, EU:C:2019:598, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Lisäksi unionin tuomioistuin on jo todennut, että SEUT 45 artikla on lähtökohtaisesti esteenä sellaiselle kansalliselle toimenpiteelle, joka koskee edellytyksiä, joilla muussa kuin tämän toimenpiteen toteuttaneessa jäsenvaltiossa hankittu työkokemus otetaan huomioon asianajajan ammattiin pääsyn osalta, ja joka on omiaan tekemään unionin kansalaisille – toimenpiteen toteuttaneen jäsenvaltion kansalaiset mukaan lukien – vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi käyttää EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 30 kohta). Sama koskee kansallista säännöstöä, jolla suljetaan pois asianajajan ammattiin pääsyn edellyttämän käytännön harjoittelun tietyssä osassa hankitun työkokemuksen huomioon ottaminen vain sillä perusteella, että kyseinen harjoittelun osa on suoritettu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa.

33

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion säännöstö, jonka mukaan tietty osa asianajajan ammattiin pääsyn edellyttämästä käytännön harjoittelusta on suoritettava kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, muodostaa SEUT 45 artiklassa taatun liikkumisvapauden rajoituksen, koska se on omiaan tekemään tämän liikkumisvapauden käyttämisen vaikeammaksi tai vähemmän houkuttelevaksi rajoittamalla näiden kansalaisten mahdollisuutta harjoittaa ammatillista toimintaansa asianajajaharjoittelijana toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa.

34

Toisin kuin Itävallan hallitus kirjallisissa huomautuksissaan väittää, tätä toteamusta ei horjuta se, että tämän säännöstön nojalla usean kuukauden harjoittelu ulkomailla voidaan tunnustaa käytännön harjoittelun toiseksi osaksi. On nimittäin niin, että koska asianajajan palveluksessa suoritettava kolmen vuoden käytännön harjoittelu, joka vastaa harjoittelun osaa, josta pääasiassa on kyse, on suoritettava Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, mainittu säännöstö estää juristeja, jotka haluavat ryhtyä harjoittamaan asianajajan ammattia, vetoamasta SEUT 45 artiklassa taattuun vapaata liikkuvuutta koskevaan oikeuteensa käytännön harjoittelun viimeksi mainitun osan aikana.

35

Tällainen liikkumisvapauden rajoitus voidaan hyväksyä ainoastaan, jos se ensinnäkin voidaan oikeuttaa yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä ja jos se toiseksi on suhteellisuusperiaatteen mukainen, mikä edellyttää, että sillä voidaan johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti taata tavoitellun päämäärän saavuttaminen ja ettei sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lähinnä, että pääasiassa kyseessä olevalla säännöstöllä pyritään oikeudellisten palvelujen vastaanottajien suojelua ja hyvää lainkäyttöä koskeviin tavoitteisiin. Nämä ovat tavoitteita, joita voidaan pitää yleistä etua koskevina pakottavina syinä, joilla voidaan oikeuttaa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen (tuomio 17.12.2020, Onofrei, C‑218/19, EU:C:2020:1034, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Lisäksi jäsenvaltion säännöstö, jossa asetetaan asianajajaharjoittelijoiden luetteloon merkitsemisen edellytykseksi se, että osa käytännön harjoittelusta suoritetaan kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, ei sellaisenaan vaikuta soveltumattomalta takaamaan kyseisten tavoitteiden saavuttamista.

38

Yhtäältä tällainen säännöstö on omiaan myötävaikuttamaan sen varmistamiseen, että ennen kuin jäsenvaltiossa asianajajaksi pyrkivä juristi voi harjoittaa tätä ammattia, hän hankkii todellista kokemusta oikeudenhoidosta kyseisessä jäsenvaltiossa, asianajajiin sovellettavista säännöistä sekä asianajajien ja kyseisen jäsenvaltion tuomioistuinten ja viranomaisten välisissä suhteissa noudatettavista käytännöistä. Toisaalta toimivaltaiset viranomaiset kykenevät yleensä helposti valvomaan tällaisen käytännön harjoittelun suorittamisedellytyksiä ja erityisesti sitä, että harjoittelu vastaa sisällöltään kansallisesta oikeudesta johtuvia vaatimuksia. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö on erityisesti omiaan mahdollistamaan sen, että toimivaltaisella itävaltalaisella asianajajayhteisöllä on asianajajaharjoittelijan ja harjoittelun ohjaajana toimivan asianajajan valvomista koskevan lakisääteisen tehtävänsä puitteissa pääsy tämän toimistoon sen varmistamiseksi, että asianajajaharjoittelijan koulutus vastaa asianajajan ammatin harjoittamisen konkreettisia vaatimuksia.

39

On kuitenkin todettava, että koska edellytyksellä, jonka mukaan juristin on suoritettava tietty osa käytännön harjoittelusta asianomaiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, pyritään varmistamaan, kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että asianajaja on hankkinut riittävästi kokemusta kansallisen oikeuden harjoittamisesta sekä yhteydenpidosta itävaltalaisiin viranomaisiin ja tuomioistuimiin, jotta taataan oikeudellisten palvelujen vastaanottajien suojelu ja hyvää lainkäyttöä koskevien niiden tavoitteiden saavuttaminen, joihin pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä pyritään, kyseisellä edellytyksellä ylitetään se, mikä on tarpeen näiden päämäärien saavuttamiseksi.

40

Sillä, että juristit suorittavat käytännön harjoittelun itävaltalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvan mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, yhdistettynä vaatimukseen siitä, että toimivaltaisille kansallisille viranomaisille on osoitettava, että kyseinen harjoittelu mahdollistaa Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa suoritetun käytännön harjoittelun myötä saatavaa kokemusta vastaavan kokemuksen, voidaan saavuttaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella säännöstöllä tavoitellut päämäärät, ja se on toimenpiteenä vähemmän rajoittava kuin kyseisellä säännöstöllä asetettu rajoitus.

41

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että yleisesti ei voida olettaa, että juristi, joka suorittaa käytännön harjoittelua itävaltalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvan mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, ei voisi saada sellaista asianmukaista koulutusta eikä sellaista riittävää kokemusta Itävallan oikeuden harjoittamisesta, jotka vastaavat Itävallassa käytännön harjoitteluaan suorittavan juristin saamaa koulutusta ja kokemusta. Näissä olosuhteissa velvollisuus esittää riittävää näyttöä siitä, että tällaisessa harjoittelussa tosiasiallisesti suoritetut työtehtävät mahdollistavat koulutuksen ja kokemuksen, jotka vastaavat Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa suoritetun käytännön harjoittelun myötä saatavaa koulutusta ja kokemusta, on omiaan varmistamaan, että kyseisen harjoittelun tavoitteet on tosiasiallisesti saavutettu.

42

Toiseksi tämän tuomion 40 kohdassa mainitun kaltaisen säännöstön yhteydessä toimivaltaiset viranomaiset voivat edelleen tosiasiallisesti valvoa harjoittelun suorittamisedellytyksiä.

43

Ensinnäkin toimivaltaiset viranomaiset voivat, jos ne katsovat sen aiheelliseksi käytettävissään olevien tietojen perusteella, kutsua asianajajaharjoittelijan ja hänen ohjaajansa kuultaviksi saadakseen selvityksen käytännön harjoittelun kulusta ja määrätä tarvittaessa harjoittelun keskeyttämisestä tai kieltäytyä ottamasta sitä huomioon, jos tähän kutsuun jätetään vastaamatta. Lisäksi RAK:n unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esittämistä lausumista ilmenee, että se esittää tällaisia kutsuja, jos on perusteltuja epäilyjä siitä, onko tietyissä tapauksissa noudatettu asianajajan ammatin harjoittamiseen liittyviä asianajajaharjoittelijan koulutusta koskevia vaatimuksia.

44

Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamassa tilanteessa sekä asianajajaharjoittelija että harjoittelun ohjaaja kuuluvat sen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, johon asianajajan ammatillinen koulutus on sidoksissa, ammatilliset viranomaiset ovat yleensä toimivaltaisia määräämään heille kurinpitoseuraamuksia, jos he pyrkivät erehdyttämään toimivaltaisia viranomaisia käytännön harjoittelun sisällön osalta tai jättämään noudattamatta valvontatoimenpiteitä, jotka on otettu käyttöön tämän harjoittelun asianmukaisen kulun varmistamiseksi.

45

Lopuksi on todettava, että vaikka tämän tuomion 40 kohdassa mainitun kaltaisen säännöstön puitteissa toimivaltaisilla viranomaisilla ei välttämättä ole mahdollisuutta päästä harjoittelun ohjaajan toimistoon suorittaakseen valvontaa, tällaista pääsyä ei voida pitää välttämättömänä pääasiassa kyseessä olevan säännöstön tavoitteiden saavuttamiseksi. RAK:n istunnossa esittämistä tiedoista ilmenee lisäksi, että käytännössä se turvautuu vähemmän rajoittaviin valvontatoimenpiteisiin kuin asianajotoimistoissa paikan päällä tehtävä tarkastus selvittääkseen, ovatko käytännön harjoittelun tavoitteet saavutettu.

46

Se seikka, että Itävallan oikeudessa asianajajaharjoittelijalla on Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa suoritetun 18 kuukauden pituisen käytännön harjoittelujakson jälkeen erittäin laaja edustamisoikeus, ei voi asettaa kyseenalaiseksi edellä esitettyä, koska tämän tuomion 40 kohdassa mainitun kaltaisen säännöstön mukaan työkokemus, jonka juristi väitetysti saa suorittaessaan tämän käytännön harjoittelujakson toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, vastaa työkokemusta, jonka Itävaltaan sijoittautuneen asianajajan palveluksessa käytännön harjoittelunsa suorittanut asianajajaharjoittelija on saanut samanpituisen jakson päättyessä.

47

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että pääasiassa kyseessä olevan säännöstön taustalla oleva logiikka on verrattavissa direktiivin 98/5 10 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun logiikkaan, on todettava myös, että unionin lainsäätäjän tämän direktiivin antamisen yhteydessä tekemä valinta siltä osin kuin on kyse toimenpiteistä, joita jäsenvaltiot voivat määrätä asianajajille, jotka ovat hankkineet ammatillisen pätevyytensä toisessa jäsenvaltiossa ja haluavat harjoittaa ammattiaan niiden alueella, ei ole omiaan rajoittamaan EUT-sopimuksen määräysten soveltamista tilanteeseen, joka ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan.

48

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan tietty osa asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevasta käytännön harjoittelusta, jonka aikana asianajajaharjoittelijalla on tietty edustamisoikeus kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, on suoritettava kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa ja jossa suljetaan pois mahdollisuus suorittaa harjoittelu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, vaikka kyseinen asianajaja kuuluu ensin mainitun jäsenvaltion asianajajayhteisöön ja vaikka tämän harjoittelun yhteydessä hoidetut tehtävät liittyvät ensin mainitun jäsenvaltion oikeuteen, ja jossa ei näin ollen sallita asianomaisille juristeille kyseisen harjoittelun tämän osan suorittamista toisessa jäsenvaltiossa sillä edellytyksellä, että he osoittavat toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, että harjoittelu, sellaisena kuin se suoritetaan, mahdollistaa heille koulutuksen ja kokemuksen, jotka vastaavat ensimmäiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa suoritetun käytännön harjoittelun myötä saatavaa koulutusta ja kokemusta.

49

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan tietty osa asianajajan ammattiin pääsyn edellytyksenä olevasta käytännön harjoittelusta, jonka aikana asianajajaharjoittelijalla on tietty edustamisoikeus kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, on suoritettava kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa ja jossa suljetaan pois mahdollisuus suorittaa harjoittelu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa, vaikka kyseinen asianajaja kuuluu ensin mainitun jäsenvaltion asianajajayhteisöön ja vaikka tämän harjoittelun yhteydessä hoidetut tehtävät liittyvät ensin mainitun jäsenvaltion oikeuteen, ja jossa ei näin ollen sallita asianomaisille juristeille kyseisen harjoittelun tämän osan suorittamista toisessa jäsenvaltiossa sillä edellytyksellä, että he osoittavat toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, että harjoittelu, sellaisena kuin se suoritetaan, mahdollistaa heille koulutuksen ja kokemuksen, jotka vastaavat ensimmäiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen asianajajan palveluksessa suoritetun käytännön harjoittelun myötä saatavaa koulutusta ja kokemusta.