–

OB, edustajanaan F. Cancellaro, avvocata,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan S. Faraci ja W. Ferrante, avvocati dello Stato,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. M. Z. Fehér ja R. Kissné Berta,

–

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään R. Meyer, K. Pleśniak ja A. Ştefănuc,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Katsimerou, P. A. Messina ja J. Vondung,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhtäältä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 52 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 2, 3, 6, 7, 17 ja 18 artiklan kanssa, tulkintaa ja toisaalta laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä 28.11.2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/90/EY (EYVL 2002, L 328, s. 17) ja rikosoikeudellisten puitteiden vahvistamisesta laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen ehkäisemistä varten 28.11.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/946/YOS (EYVL 2002, L 328, s. 1) pätevyyttä näiden määräysten kannalta.

2

Tämä pyyntö on esitetty rikosprosessissa, joka on pantu vireille kolmannen maan kansalaista OB:tä vastaan sen johdosta, että hän on auttanut tuomaan Italian alueelle laittomasti kaksi hänen mukanaan ollutta kyseisen kolmannen maan alaikäistä kansalaista, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on.

3

Genevessä 28.7.1951 allekirjoitetun pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), joka tuli voimaan 22.4.1954 ja jota täydennettiin New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka tuli voimaan 4.10.1967 (jäljempänä Geneven yleissopimus), 31 artiklan, jonka otsikko on ”Laittomasti maassa oleskelevat pakolaiset”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä, heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen.”

4

Euroopan yhteisö allekirjoitti 12.12.2000 kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen lisäpöytäkirjan maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan maahanmuuttajien salakuljetuksen kieltämisestä (jäljempänä maahanmuuttajien salakuljetusta koskeva Palermon lisäpöytäkirja) 8.12.2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2001/87/EY (EYVL 2001, L 30, s. 44) mukaisesti. Tämä pöytäkirja hyväksyttiin 24.7.2006 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2006/616/EY (EUVL 2006, L 262, s. 24) siltä osin kuin kyseisen lisäpöytäkirjan määräykset kuuluivat EY 179 ja EY 181 a artiklan soveltamisalaan ja 24.7.2006 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2006/617/EY (EUVL 2006, L 262, s. 34) siltä osin kuin kyseiset määräykset kuuluivat EY-sopimuksen III osan IV osaston soveltamisalaan. Maahanmuuttajien salakuljetusta koskevan Palermon lisäpöytäkirjan 2 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tämän pöytäkirjan tarkoituksena on ehkäistä ja torjua maahanmuuttajien salakuljetusta sekä edistää sopimusvaltioiden välistä yhteistyötä kyseistä tarkoitusta varten, ja suojella samalla salakuljetettujen maahanmuuttajien oikeuksia.”

5

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen, jonka Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 20.11.1989 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 1577, s. 3), 27 artiklan 2 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Vanhemmilla tai muilla lapsen huollosta vastaavilla on ensisijainen velvollisuus kykyjensä ja taloudellisten mahdollisuuksiensa mukaisesti turvata lapsen kehityksen kannalta välttämättömät elinolosuhteet.”

6

Perusoikeuskirjan 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen”, määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.”

7

Perusoikeuskirjan 18 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Oikeus turvapaikkaan taataan [Geneven yleissopimuksen] määräysten ja [EU-sopimuksen] ja [EUT-sopimuksen] mukaisesti.”

8

Perusoikeuskirjan 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen oikeudet”, määrätään seuraavaa:

”1.   Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti otettava huomioon häntä koskevissa asioissa.

2.   Kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

3.   Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista.”

9

Perusoikeuskirjan 52 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuksien ja periaatteiden ulottuvuus ja tulkinta”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tässä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.”

10

Direktiivin 2002/90 johdanto-osan ensimmäisestä viidenteen perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

11

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleinen rikkomus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on otettava käyttöön asianmukaiset seuraamukset:

– –

2.   Jäsenvaltio voi päättää jättää säätämättä seuraamuksista 1 kohdan a alakohdassa määritellyn menettelyn osalta kansallista lainsäädäntöään tai käytäntöjään soveltaen, jos kyseisen menettelyn tavoitteena on humanitaarisen avun antaminen asianomaiselle henkilölle.”

12

Puitepäätöksen 2002/946 1 artiklan, jonka otsikko on ”Rangaistukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että [direktiivin 2002/90] 1 ja 2 artiklassa määritellyt rikkomukset ovat rangaistavissa tehokkain, oikeasuhteisin ja vakuuttavin rikosoikeudellisin rangaistuksin, jotka voivat johtaa rikoksen johdosta tapahtuvaan luovuttamiseen.”

13

Tämän puitepäätöksen 6 artiklan, joka otsikko on ”Pakolaisia koskeva kansainvälinen oikeus”, sanamuoto on seuraava:

”Tämän puitepäätöksen soveltaminen ei rajoita suojelua, jota on annettava pakolaisille ja turvapaikanhakijoille pakolaisia koskevan kansainvälisen oikeuden tai ihmisoikeuksia koskevien muiden kansainvälisten välineiden nojalla ja erityisesti [Geneven yleissopimuksen] 31 ja 33 artiklan mukaisten jäsenvaltioiden kansainvälisten velvollisuuksien noudattamiseksi.”

14

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) johdanto-osan 16 ja 18 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

15

Kyseisen direktiivin 23 artiklan, jonka otsikko on ”Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.”

16

Kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU (EUVL 2013, L 180, s. 96) johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden olisi tätä direktiiviä soveltaessaan pyrittävä noudattamaan täysimääräisesti lapsen etua ja perheen yhtenäisyyden suojaamista koskevia periaatteita [perusoikeuskirjan], [lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen] sekä [Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun] ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisesti.”

17

Henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399 (EUVL 2016, L 77, s. 1; jäljempänä Schengenin rajasäännöstö) 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden sisä- tai ulkorajat ylittäviin henkilöihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta:

– –

18

Schengenin rajasäännöstön 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Perusoikeudet”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on tätä asetusta soveltaessaan toimittava noudattaen täysimääräisesti unionin asiaa koskevaa oikeutta, mukaan lukien [perusoikeuskirjaa], asian kannalta merkityksellistä kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien [Geneven yleissopimus], kansainvälisen suojelun saatavuuteen liittyviä velvoitteita, erityisesti palauttamiskiellon periaatetta, ja perusoikeuksia. – –”

19

Maahanmuuttoa ja ulkomaalaisen asemaa koskevien säännösten koonnoksesta 25.7.1998 annetun asetuksen nro 286 (decreto legislativo n. 286 – Testo unico delle disposizioni concernenti la disciplina dell’immigrazione e norme sulla condizione dello straniero; GURI nro 191, 18.8.1998, Supplemento ordinario nro 139), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä maahanmuuttoa koskeva koonnos), 12 §:n, jonka otsikko on ”Laittoman maahanmuuton torjuntaa koskevat säännökset”, 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei teko täytä törkeämmän rikoksen tunnusmerkistöä, henkilö, joka tämän koonnoksen säännösten vastaisesti edistää, ohjaa, järjestää, rahoittaa tai suorittaa ulkomaalaisten kuljettamista Italian valtion alueelle tai muin toimin pyrkii mahdollistamaan näiden laittoman pääsyn Italian tai jonkin muun sellaisen valtion alueelle, jonka kansalaisia nämä eivät ole tai jossa näillä ei ole pysyvään oleskeluun oikeuttavaa lupaa, voidaan tuomita yhdestä viiden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen ja 15000 euron sakkoon kutakin henkilöä kohti.

2.   Jollei rikoslain [(Codice penale)] 54 §:n säännöksistä muuta johdu, Italiassa suoritetut pelastustoimet ja siellä annettu humanitaarinen apu Italian valtion alueella joka tapauksessa olevien, haavoittuvassa asemassa olevien ulkomaalaisten hyväksi eivät ole rikoksia.”

20

OB tuli 27.8.2019 Bolognan (Italia) ilmarajalle kolmannesta maasta saapuneella lennolla mukanaan kaksi alaikäistä, joista yksi oli 8-vuotias ja toinen 13-vuotias. Heillä kaikilla oli väärennetyt passit.

21

OB pidätettiin 28.8.2019, ja molemmat alaikäiset sijoitettiin Tribunale per i minorennin (nuorisotuomioistuin, Italia) päätöksellä lastensuojelulaitokseen. OB:tä vastaan pantiin vireille menettely Tribunale di Bolognassa (Bolognan alioikeus, Italia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 1 momentissa säädetyn kolmannen maan kansalaisten laittomassa maahantulossa avustamista koskevan rikoksen, yhdessä rikoslain 497 bis §:ssä säädetyn väärennettyjen henkilöllisyystodistusten hallussapitoa koskevan rikoksen kanssa, johdosta. OB:tä ei sitä vastoin syytetty laittomasta Italian alueelle tulosta.

22

OB ilmoitti 29.8.2019 pidätyksensä vahvistamista koskevassa istunnossa, joka pidettiin Tribunale di Bolognan esitutkintatuomarin johdolla, että hän on lähtenyt alkuperämaastaan pakoon tappouhkauksia, joita hän ja hänen perheensä olivat saaneet hänen aikaisemmalta kumppaniltaan. OB ilmoitti myös pelkäävänsä, että hänen mukanaan olevien alaikäisten – eli hänen mukaansa hänen tyttärensä ja hänen sisarentyttärensä, jonka huolto hänellä on sisarentyttären äidin kuoleman jälkeen – ruumiillinen koskemattomuus on uhattuna.

23

Samana päivänä annetulla määräyksellä esitutkintatuomari vahvisti OB:n pidätyksen ja hylkäsi syyttäjäviranomaisen pyynnön siitä, että OB määrättäisiin turvaamistoimena pidettäväksi säilössä. Tämä hylkääminen vahvistettiin muutoksenhakuasteessa siitä syystä, ettei minkään seikan nojalla voitu epäillä OB:n esitutkinnassa esittämien lausuntojen todenperäisyyttä.

24

OB teki 9.10.2019 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Tähän hakemukseen liittyvää menettelyä ei ollut vielä saatu päätökseen ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana.

25

Tribunale per i minorenni totesi 30.9.2021 antamallaan ratkaisulla oikeuslääketieteellisen tutkimuksen johdosta, että toinen alaikäisistä on OB:n tytär, joten OB:n katsotaan olevan vanhempainvastuussa kyseisestä alaikäisestä. Tribunale per i minorenni ei sitä vastoin voinut todeta, että OB:n ja toisen alaikäisen välillä on sukulaisuussuhde, koska kyseinen alaikäinen oli 10.9.2019 lähtenyt omasta aloitteestaan lastensuojelulaitoksesta, johon hänet oli sijoitettu.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kahden alaikäisen kuulemisista laaditusta sosiaaliviranomaisten kertomuksesta ilmenee, että toinen alaikäinen on itse asiassa OB:n sisarentytär, joka on uskottu OB:lle hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Se toteaa, että OB:lle ”on annettu vastuu [kummastakin alaikäisestä], ja he ovat hänen suojeluksessaan”.

27

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että OB:n menettely, jolla pyritään tuomaan laittomasti kaksi alaikäistä Italian alueelle, täyttää maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 1 momentissa säädetyn rikoksen tunnusmerkistön eikä se kuulu kyseisen pykälän 2 momentin soveltamisalaan, koska viimeksi mainitussa säännöksessä säädetään, että pelkästään ”Italiassa suoritetut pelastustoimet ja siellä annettu humanitaarinen apu Italian valtion alueella joka tapauksessa olevien, haavoittuvassa asemassa olevien ulkomaalaisten hyväksi” eivät ole rikoksia.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee edellä esitetyn perusteella, että tämä 12 § on ristiriidassa perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta seuraavan suhteellisuusperiaatteen kanssa paitsi siltä kannalta, että perusoikeuskirjan 2, 3, 6, 7, 17 ja 18 artiklassa taattujen perusoikeuksien loukkaamisen on oltava välttämätöntä direktiivin 2002/90 ja puitepäätöksen 2002/946 tavoitteisiin pyrittäessä, myös siltä kannalta, että suojaa tarvitsevat vastakkain olevat edut on saatettava tasapainoon.

29

Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että vaikka OB:n omaksuman kaltainen menettely on suljettu maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 2 momentin soveltamisalan ulkopuolelle, sitä voitaisiin pitää kuitenkin direktiivin 2002/90 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna ”humanitaarisen avun” antamisena. Kyseisen menettelyn ei siis ole tarkoitus kuulua direktiivin 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, koska sillä helpotetaan sitä, miten asianomaiset alaikäiset käyttävät ensinnäkin perusoikeuskirjan 2 artiklassa vahvistettua oikeuttaan elämään, sen 3 artiklassa vahvistettua oikeuttaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sekä sen 6 artiklassa vahvistettua oikeuttaan vapauteen ja turvallisuuteen, koska nämä oikeudet ovat uhattuina heidän alkuperämaassaan, toiseksi perusoikeuskirjan 7 artiklassa taattua oikeuttaan yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, kun otetaan huomioon OB:n ja näiden alaikäisten väliset vanhemman ja lapsen suhteet ja sukulaisuussuhteet, ja kolmanneksi perusoikeuskirjan 18 artiklassa taattua oikeuttaan turvapaikkaan OB:n tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä.

30

Koska maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 1 momentti on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ”direktiivillä 2002/90 ja puitepäätöksellä 2002/946 käyttöön otetun sääntelykehyksen” mukainen, kyseinen tuomioistuin katsoo kuitenkin olevan epätarkoituksenmukaista jättää soveltamatta kyseistä säännöstä sillä perusteella, että sen väitetään olevan ristiriidassa perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan kanssa. Sen mielestä on pikemminkin tarpeen tiedustella unionin tuomioistuimelta sekä kyseisen 52 artiklan 1 kohdan tulkinnasta suhteessa maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 1 momenttiin että direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 2 kohdan ja puitepäätöksen 2002/946 1 artiklan 1 kohdan pätevyydestä perusoikeuskirjan kannalta siltä osin kuin näistä kolmesta viimeksi mainitusta säännöksestä seuraa, että niissä vain säädetään jäsenvaltioiden oikeudesta muttei niiden velvollisuudesta varmistaa, ettei laittomassa niiden alueelle tulossa avustamista säädetä rangaistavaksi, kun tämän menettelyn tavoitteena on humanitaarisen avun antaminen.

31

Näissä olosuhteissa Tribunale di Bologna päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt ennakkoratkaisupyynnössään unionin tuomioistuinta käsittelemään nyt esillä olevan asian unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä. Unionin tuomioistuimen presidentti on hylännyt tämä pyynnön 10.10.2023 annetulla määräyksellä Kinsa (C‑460/23, EU:C:2023:784) siitä syystä, ettei asian laatu edellytä, että asia käsitellään ensi tilassa.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, unionin tuomioistuimelta lähinnä direktiivin 2002/90 1 artiklan ja puitepäätöksen 2002/946 1 artiklan pätevyydestä perusoikeuskirjan kannalta ja perusoikeuskirjan tulkinnasta sen selvittämiseksi, onko se esteenä kansallisille säännöksille, joilla nämä artiklat on saatettu osaksi Italian oikeusjärjestystä.

34

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella tämä voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 28.11.2000, Roquette Frères,C‑88/99, EU:C:2000:652, 18 kohta ja tuomio 20.3.2025, Porcellino Grasso,C‑116/24, EU:C:2025:198, 34 kohta). Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole kysymyksessään viitannut, poimimalla kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 20.3.1986, Tissier,35/85, EU:C:1986:143, 9 kohta ja tuomio 22.6.2023, K.B. ja F.S. (Ottaminen huomioon viran puolesta rikosasiassa), C‑660/21, EU:C:2023:498, 26 ja 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että OB:tä syytetään ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa etenkin maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:n 1 momentissa – jolla direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohta ja puitepäätöksen 2002/946 1 artiklan 1 kohta saatetaan osaksi Italian oikeusjärjestystä – säädetystä laittomassa Italian alueelle tulossa avustamisesta, koska hän on tuonut Italian alueelle laittomasti kaksi hänen mukanaan ollutta alaikäistä kolmannen maan kansalaista. Kyseisen tuomioistuimen toteamuksista ilmenee lisäksi, että OB:lle on annettu ”vastuu” näistä kahdesta alaikäisestä eli OB:n tyttärestä ja hänen sisarentyttärestään ja he ovat OB:n ”suojeluksess[a]”.

36

On siis korostettava yhtäältä, että esitetyt kysymykset perustuvat siihen lähtökohtaan, että kyseinen OB:n menettely merkitsee laittomassa maahantulossa avustamista koskevaa yleistä rikkomista, sellaisena kuin se määritellään direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, ja että maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:llä vain saatetaan tämä unionin oikeuden säännös osaksi Italian oikeusjärjestystä. Jos perusoikeuskirjan määräys olisi esteenä sille, että tätä 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa sovelletaan OB:n omaksuman kaltaiseen menettelyyn, tällainen yhteensoveltumattomuus vaikuttaisi siis välttämättä tähän 12 §:ään, jos sitä olisi tulkittava siten, että sitä sovelletaan tähän menettelyyn.

37

Aluksi on kuitenkin muistutettava, että yleisen tulkintaperiaatteen mukaan unionin toimea on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista tavalla, joka ei aseta sen pätevyyttä kyseenalaiseksi, ja koko primaarioikeuden sekä erityisesti perusoikeuskirjan määräysten mukaisesti. Kun johdetun oikeuden tulkinta on tarpeen, sitä on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista siten, että se on sopusoinnussa perussopimusten määräysten ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden kanssa (tuomio 21.3.1991, Rauh,C‑314/89, EU:C:1991:143, 17 kohta ja tuomio 13.6.2024, komissio v. Alankomaat (Sellaisen toimenpiteen soveltuvuuden arviointi, jota ei ole luonnehdittu valtiontueksi), C‑40/23 P, EU:C:2024:492, 40 kohta).

38

Toisaalta on todettava, että pääasian tosiseikkoja koskevan esityksen, sellaisena kuin se ilmenee ennakkoratkaisupyynnöstä, mukaan paitsi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomilla perusoikeuskirjan 7 artiklalla, jossa vahvistetaan oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen, ja perusoikeuskirjan 18 artiklalla, joka koskee oikeutta turvapaikkaan, myös – kuten Euroopan komissio on kirjallisissa huomautuksissaan korostanut – perusoikeuskirjan 24 artiklalla, jossa vahvistetaan lapsen oikeudet, on ratkaisevaa merkitystä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin vastattaessa.

39

On siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään lähinnä yhtäältä, onko direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna etenkin perusoikeuskirjan 7, 18 ja 24 artiklan valossa, tulkittava siten, että jos henkilö tuo henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevan järjestelmän vastaisesti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tällainen menettely ei merkitse laittomassa maahantulossa avustamista koskevaa yleistä rikkomista, ja toisaalta, onko näitä perusoikeuskirjan artikloja tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tällainen menettely on rangaistavaa.

40

Direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on otettava käyttöön asianmukaiset seuraamukset ”henkilölle, joka tarkoituksellisesti auttaa henkilöä, joka ei ole jonkin jäsenvaltion kansalainen, saapumaan jäsenvaltion alueelle tai kulkemaan sen alueen kautta kyseisessä jäsenvaltiossa ulkomaalaisten maahantulosta tai kauttakulusta annetun lainsäädännön vastaisesti”.

41

Kyseisen säännöksen sanamuodosta ja etenkin siinä olevista ilmaisuista ”henkilölle” ja ”auttaa” ilmenee, että unionin lainsäätäjä on määritellyt kyseisessä säännöksessä tarkoitetun ”yleisen rikkomuksen” abstraktisti siten, ettei sen ulkopuolelle ole jätetty lähtökohtaisesti mitään muotoa, jossa laittomassa jäsenvaltion alueelle tulossa auttaminen voi tapahtua, eikä ketään niistä henkilöistä, jotka voivat auttaa. Sama koskee niitä henkilöitä, jotka voivat olla tällaisen auttamisen kohteena.

42

Tämä laittomassa maahantulossa avustamista koskevan yleisen rikkomisen avoin määrittely selittyy sillä, että – kuten direktiivin 2002/90 johdanto-osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa vahvistetaan – unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut ”toteut[taa] toimenpiteitä – – [eri muodoissa tapahtuvan] laittomassa maahantulossa avustamisen torjumiseksi” tällaisen maahanmuuton tehokkaaksi torjumiseksi sekä varsinaisen laittoman rajanylityksen yhteydessä että ihmisten hyväksikäyttöä harjoittavien verkostojen ylläpitämisenä. Kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että direktiivillä on tarkoitus määritellä täsmällisesti laittomassa maahanmuutossa avustamista koskeva rikkominen puitepäätöksen 2002/946, jossa vahvistetaan rangaistuksia sekä oikeushenkilöiden vastuuta ja lainkäyttövaltaa koskevia vähimmäissääntöjä, tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Kyseisen direktiivin johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee lopuksi, että direktiivi täydentää muita laittoman maahanmuuton, laittoman työnteon, ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjumiseksi hyväksyttyjä välineitä.

43

Ensi näkemältä direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan avoin sanamuoto antaa tosin tilaa erilaisille tulkinnoille. Erityisesti on niin, että vaikka kyseinen säännös ei koske nimenomaisesti sellaisen henkilön menettelyä, joka tuo henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevan järjestelmän vastaisesti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tämä säännös ei sellaisenaan sulje nimenomaisesti pois myöskään sellaista tulkintaa, jonka mukaan tällainen menettely merkitsee siinä säädettyä yleistä rikkomista.

44

Tätä viimeksi mainittua tulkintaa ei kuitenkaan voida hyväksyä.

45

Ensinnäkin direktiivin 2002/90 tavoitteet puhuvat tällaista tulkintaa vastaan. Kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan korostanut, tällainen menettely ei näet ole avustamista laittomassa maahanmuutossa, jota tällä direktiivillä on tarkoitus torjua, vaan se on seurausta siitä, että kyseinen henkilö on ottanut henkilökohtaisen vastuun, joka hänelle kuuluu näiden alaikäisten huoltajana.

46

Tämä päätelmä on toiseksi tehtävä varsinkin perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan nojalla.

47

Perusoikeuskirjan 7 artiklassa taataan jokaisen oikeus muun muassa perhe-elämänsä kunnioittamiseen, kunhan tarkennetaan, että perhe-elämän olemassaolo on tosiseikkoja koskeva kysymys, joka riippuu siitä, onko käytännössä tosiasiallisesti olemassa läheisiä henkilökohtaisia siteitä, ja että vanhemman ja hänen lapsensa mahdollisuus olla yhdessä on olennainen osa perhe-elämää (tuomio 14.12.2021, Stolichna obshtina, rayon Pancharevo, C‑490/20, EU:C:2021:1008, 61 kohta).

48

Perusoikeuskirjan 24 artiklasta on huomautettava, että sen 1 kohdassa määrätään muun muassa, että lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Kyseisen 24 artiklan 2 kohdassa määrätään lisäksi, että kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Tätä määräystä sovelletaan myös päätöksiin, joiden adressaattina ei ole alaikäinen mutta joilla on hänen kannaltaan merkittäviä seurauksia (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2023, GN (Lapsen etuun perustuva kieltäytymisperuste), C‑261/22, EU:C:2023:1017, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdassa annetaan lopuksi lähtökohtaisesti jokaiselle lapselle oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti.

49

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 7 artiklaa on luettava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa todetun, lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa ja ottaen huomioon lapsen tarve ylläpitää säännöllisesti perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja suhteita (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Belgian valtio (Naimisissa oleva alaikäinen pakolainen), C‑230/21, EU:C:2022:887, 48 kohta ja tuomio 30.1.2024, Landeshauptmann von Wien (Perheenyhdistäminen alaikäisen pakolaisen kanssa), C‑560/20, EU:C:2024:96, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Koska perusoikeuskirjan 24 artikla merkitsee, kuten perusoikeuskirjan selityksissä muistutetaan, että unionin oikeuteen on sisällytetty tärkeimmät lapsen oikeudet, jotka on vahvistettu lapsen oikeuksia koskevassa ja kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimassa yleissopimuksessa, myös tämän yleissopimuksen määräykset on mainittua artiklaa tulkittaessa otettava asianmukaisesti huomioon (tuomio 14.12.2021, Stolichna obshtina, rayon Pancharevo, C‑490/20, EU:C:2021:1008, 63 kohta). Erityisesti kyseisen yleissopimuksen 27 artiklan 2 kappaleen mukaan on niin, että vanhemmilla tai muilla lapsen huollosta vastaavilla on ensisijainen velvollisuus kykyjensä ja taloudellisten mahdollisuuksiensa mukaisesti turvata lapsen kehityksen kannalta välttämättömät elinolosuhteet.

51

Kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 7 ja 24 artikla, joiden valossa direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava, on niin, että jos henkilö tuo laittomasti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tällainen menettely ei voi merkitä viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettua laittomassa maahantulossa avustamista koskevaa yleistä rikkomista myöskään silloin, kun kyseinen henkilö on itse tullut laittomasti kyseiselle alueelle.

52

Vastakkainen tulkinta kyseisestä säännöksestä johtaisi erityisen vakavaan puuttumiseen perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistettuun perhe-elämän kunnioittamista koskevaan oikeuteen ja sen 24 artiklassa vahvistettuihin lapsen oikeuksiin siinä määrin, että sillä vaarannettaisiin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu näiden perusoikeuksien keskeinen sisältö.

53

Sen hyväksyminen, että jollekin henkilölle voidaan määrätä seuraamus pelkästään siitä, että hän on auttanut alaikäisiä, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tulemaan laittomasti jäsenvaltion alueelle, merkitsisi näet kyseisen keskeisen sisällön vaarantamista.

54

OB:n kaltainen henkilö, joka tuo laittomasti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, lähtökohtaisesti vain täyttää konkreettisesti hänen henkilökohtaiseen vastuuseensa erottomasti kuuluvan velvollisuuden, joka perustuu hänellä kyseisiin alaikäisiin olevaan perhesuhteeseen, heidän hyvinvoinnilleen ja kehittymiselleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon varmistamiseksi. Kyseisen henkilön menettely on ennen kaikkea konkreettinen osoitus hänellä näistä alaikäisistä olevasta yleisestä vastuusta.

55

Direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei siis voida tulkita siten, että sillä pyritään siihen, että OB:n kaltaisen henkilön menettely, joka muodostuu siitä, että hän tuo jäsenvaltion alueelle laittomasti tullessaan mukanaan lapsensa tai toisen alaikäisen, jonka tosiasiallinen huoltaja hän on, luonnehditaan laittomassa kyseiselle alueelle tulossa avustamiseksi, joka on tällä perusteella rangaistavaa, koska muutoin vaarannetaan perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistetun perhe-elämän kunnioittamista koskevan oikeuden ja perusoikeuskirjan 24 artiklassa vahvistettujen lapsen oikeuksien keskeinen sisältö.

56

Tästä seuraa, että direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan valossa siten, että jos henkilö tuo henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevan järjestelmän vastaisesti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tällainen menettely ei kuulu laittomassa maahantulossa avustamista koskevan yleisen rikkomisen käsitteen soveltamisalaan.

57

Kolmanneksi on todettava, että direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava tällä tavalla myös perusoikeuskirjan 18 artiklan valossa; 18 artikla on merkityksellinen, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – asianomainen henkilö on tehnyt kyseessä olevan jäsenvaltion alueelle tultuaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

58

Tältä osin on huomautettava ensinnäkin, että perusoikeuskirjan 18 artiklan mukaan oikeus turvapaikkaan taataan Geneven yleissopimuksen määräysten sekä EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen mukaisesti. Jäsenvaltioiden on noudatettava tällaisia määräyksiä soveltaessaan sekä direktiiviä 2002/90 että puitepäätöstä 2002/946.

59

Kuten puitepäätöksen 2002/946 6 artiklassa esitetään, kyseisen puitepäätöksen ja direktiivin 2002/90 soveltaminen ei siis rajoita suojelua, jota on annettava pakolaisille ja turvapaikanhakijoille ja erityisesti muun muassa Geneven yleissopimuksen 31 artiklan mukaisten jäsenvaltioiden kansainvälisten velvollisuuksien noudattamiseksi. Tämän viimeksi mainitun artiklan mukaan kyseiset valtiot eivät saa ryhtyä rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, jossa heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna, ja jotka ovat luvatta tulleet kyseisen valtion alueelle tai luvatta oleskelevat siellä, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen.

60

Schengenin rajasäännöstön, jota sovelletaan sen 3 artiklan b alakohdan mukaan kaikkiin jäsenvaltioiden sisä- tai ulkorajat ylittäviin henkilöihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta pakolaisten ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden oikeuksia erityisesti palauttamiskiellon osalta, 4 artiklan mukaan toiseksi jäsenvaltioiden on toimittava ”noudattaen täysimääräisesti unionin asiaa koskevaa oikeutta, mukaan lukien [perusoikeuskirjaa], asian kannalta merkityksellistä kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien [Geneven yleissopimus], kansainvälisen suojelun saatavuuteen liittyviä velvoitteita, erityisesti palauttamiskiellon periaatetta – –”.

61

Jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jäsenvaltion alueella, myös jäsenvaltion rajoilla tai sen kauttakulkualueilla, vaikka hän oleskelisi laittomasti kyseisellä alueella, on kolmanneksi myönnettävä hänelle riippumatta siitä, minkälaiset menestymismahdollisuudet hänen hakemuksellaan on. Tällaisen hakemuksen tekemisestä lukien hakijan ei lähtökohtaisesti voida katsoa oleskelevan laittomasti asianomaisen jäsenvaltion alueella niin kauan kuin ensimmäisessä asteessa ei ole tehty päätöstä tästä hakemuksesta, koska muutoin turvapaikkaoikeuden, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 18 artiklassa, tehokkuus vaarantuisi (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Unkari (Kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto), C‑808/18, EU:C:2020:1029, 102 kohta ja tuomio 16.11.2021, komissio v. Unkari (Turvapaikanhakijoiden avustamisen kriminalisointi), C‑821/19, EU:C:2021:930, 136 ja 137 kohta).

62

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että turvapaikkaa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 18 artiklassa, tehokkuutta voivat heikentää toimenpiteet, jotka johtavat ilman järkevää perustelua siihen, että kolmannen maan kansalainen saadaan luopumaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa tekemisestä toimivaltaisille viranomaisille (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Unkari (Kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto), C‑808/18, EU:C:2020:1029, 102, 103, 118 ja 119 kohta sekä tuomio 22.6.2023, komissio v. Unkari (Turvapaikanhakijoiden avustamisen kriminalisointi), C‑823/21, EU:C:2023:504, 47–51 kohta).

63

Direktiivin 2013/33 johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee neljänneksi, että jäsenvaltioiden olisi kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä vastaanottaessaan pyrittävä noudattamaan täysimääräisesti lapsen etua ja perheen yhtenäisyyden suojaamista koskevia periaatteita.

64

Yhdistyneiden kansakuntien täysivaltaisten edustajien kokouksen, jossa Geneven yleissopimuksen teksti laadittiin, 25.7.1951 hyväksymässä pakolaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden asemaa koskevassa päätösasiakirjassa korostetaan lisäksi, että ”perheen yhtenäisyys – – on pakolaisen keskeinen oikeus”. Myös direktiivillä 2011/95 pyritään sen johdanto-osan 16 perustelukappaleen mukaan varmistamaan turvapaikanhakijoiden ja heidän mukanaan tulevien perheenjäsenten oikeus turvapaikkaan ja edistämään muun muassa perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan soveltamista. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleessa täsmennetään, että soveltaessaan kyseistä direktiiviä jäsenvaltioiden olisi otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu ja että jäsenvaltioiden olisi lapsen etua arvioidessaan otettava asiaankuuluvasti huomioon erityisesti perheen yhtenäisyyden periaate. Direktiivin 2011/95 23 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on siis nimenomaisesti varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.

65

Nyt käsiteltävässä asiassa OB:llä on, koska hän on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, tällaisen hakemuksen tekemisestä johtuvat oikeudet, eikä häneen voida siis kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia siitä syystä, että hän on itse tullut laittomasti Italian alueelle, eikä siitä syystä, että hänellä on ollut Italian alueelle tullessaan mukanaan tyttärensä ja sisarentyttärensä, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on.

66

Neljänneksi on todettava, että – kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan korostanut – tämän tuomion 45–65 kohdassa omaksuttu tulkinta direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohdasta saa tukea maahanmuuttajien salakuljetusta koskevasta Palermon lisäpöytäkirjasta, jonka valossa tätä direktiiviä on luettava. Kyseisen lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaan näet pöytäkirjan tarkoituksena on kriminalisoida maahanmuuttajien salakuljetus ja suojella samalla itse maahanmuuttajien oikeuksia.

67

Tämä tulkinta ei johda mitenkään siihen, että rikosoikeuden soveltamisalan ulkopuolelle jätettäisiin menettelyt, jotka näyttävät olevan perusteltavissa perhesiteillä mutta joilla todellisuudessa voidaan pyrkiä muihin tarkoituksiin, kuten laittomaan maahanmuuttoon, laittomaan työntekoon, ihmiskauppaan tai lasten seksuaalinen hyväksikäyttöön, jolloin lasten perusoikeuksia saatetaan loukata vakavasti. Tältä osin on korostettava, että kuten direktiivin 2002/90 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa täsmennetään, kyseisellä direktiivillä täydennetään muita laittoman maahanmuuton, laittoman työnteon, ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjumiseksi hyväksyttyjä välineitä niitä kuitenkaan korvaamatta.

68

Viidenneksi ja viimeiseksi on huomautettava, että koska sen seurauksena, että direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkitaan perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan ja sen 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen menettely jää ensin mainitussa säännöksessä tarkoitetun laittomassa maahantulossa avustamista koskevan rikkomisen käsitteen soveltamisalan ulkopuolelle, ei ole tarpeen tutkia direktiivin 2002/90 1 artiklan pätevyyttä eikä tulkita kyseisen 1 artiklan 2 kohtaa, joka koskee rikosoikeudellisesta vastuusta vapauttamista niissä tapauksissa, joissa kyseessä olevan menettelyn tavoitteena on humanitaarisen avun antaminen asianomaiselle henkilölle.

69

Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset sen kansallisen säännöksen yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa, jolla muun muassa direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohta on saatettu osaksi Italian oikeusjärjestystä, on lisäksi huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuomioistuimien tehtävänä on täytäntöönpantaessa toimenpiteitä, joilla direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, paitsi tulkita kansallista oikeuttaan kyseisen direktiivin mukaisesti myös varoa tukeutumasta sellaiseen kyseisen direktiivin tulkintaan, joka johtaisi ristiriitaan unionin oikeusjärjestyksellä suojattujen perusoikeuksien tai muiden unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen yleisten periaatteiden kanssa (tuomio 29.1.2008, Promusicae,C‑275/06, EU:C:2008:54, 68 kohta ja tuomio 21.6.2022, Ligue des droits humains,C‑817/19, EU:C:2022:491, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Tässä yhteydessä on myös palautettava mieleen, että – kuten tämän tuomion 42 kohdassa on todettu – direktiivin 2002/90 johdanto-osan kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta seuraa, että kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdalla pyritään määrittelemään täsmällisesti laittomassa maahanmuutossa avustamista koskeva rikkominen puitepäätöksen 2002/946 tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi.

71

Jäsenvaltiot eivät siis voi saattaessaan direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa osaksi kansallista oikeusjärjestystä ottaa kansallisessa oikeudessa käyttöön sääntöjä, joilla ylitettäisiin kyseisessä säännöksessä säädetyn, laittomassa maahantulossa avustamista koskevan yleisen rikkomisen ulottuvuus sisällyttämällä sen piiriin perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan vastaisesti menettelyjä, joita kyseinen säännös ei koske.

72

Perusoikeuskirjan 7 ja 24 artikla ovat lisäksi itsessään riittäviä eikä niitä täydy täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuksia, joihin he voivat vedota sellaisinaan. Jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on todettava, ettei sen kansallista oikeutta ole mahdollista tulkita unionin oikeuden mukaisesti, sen on siis varmistettava toimivaltansa rajoissa yksityisille näistä artikloista johtuva oikeussuoja ja taattava näiden artiklojen tehokas vaikutus jättämällä tarvittaessa soveltamatta maahanmuuttoa koskevan koonnoksen 12 §:ää (ks. analogisesti tuomio 17.4.2018, Egenberger,C‑414/16, EU:C:2018:257, 78 ja 79 kohta).

73

Edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2002/90 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, on tulkittava siten, että yhtäältä jos henkilö tuo henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevan järjestelmän vastaisesti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tällainen menettely ei merkitse laittomassa maahantulossa avustamista koskevaa yleistä rikkomista, ja toisaalta nämä artiklat ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tällainen menettely on rangaistavaa.

74

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä 28.11.2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/90/EY 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa,

on tulkittava siten, että

yhtäältä jos henkilö tuo henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevan järjestelmän vastaisesti jäsenvaltion alueelle hänen mukanaan olevia alaikäisiä kolmannen maan kansalaisia, joiden tosiasiallinen huoltaja hän on, tällainen menettely ei merkitse laittomassa maahantulossa avustamista koskevaa yleistä rikkomista, ja toisaalta nämä artiklat ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tällainen menettely on rangaistavaa.