–

Familienkasse Sachsen der Bundesagentur für Arbeit, edustajanaan M. Gößling,

–

Saksan hallitus, asiamiehenään J. Möller,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan L. Fiandaca, avvocato dello Stato,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään E. M. M. Besselink ja M. K. Bulterman,

–

Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna, J. Lachowicz ja A. Siwek-Ślusarek,

–

Slovakian hallitus, asiamiehinään E. V. Drugda ja S. Ondrášiková,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Clotuche-Duvieusart ja B.-R. Killmann,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1) 68 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat L ja Familienkasse Sachsen der Bundesagentur für Arbeit (liittovaltion työvoimaviraston Saksin perheavustuskassa, Saksa) (jäljempänä perheavustuskassa) ja joka koskee viimeksi mainitun vaatimusta L:lle maksettujen perheavustusten osittaisesta takaisin perimisestä.

3

Sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1) 76 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jos samana aikana samaa perheenjäsentä varten ja ammatin harjoittamisen perusteella voidaan perhe-etuuksia suorittaa sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jonka alueella perheenjäsenet asuvat, oikeus perhe-etuuksiin, jotka olisi tarvittaessa 73 tai 74 artiklan mukaan maksettava toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, keskeytetään määrään, josta säädetään ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä.

2.   Jos etuuksia ei haeta jäsenvaltiossa, jonka alueella perheenjäsenet asuvat, toisen jäsenvaltion toimivaltainen laitos voi soveltaa 1 kohdan säännöksiä, niin kuin etuudet olisi myönnetty ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa.”

4

Asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 35 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Etuuksien perusteettoman päällekkäisyyden välttämiseksi on säädettävä ensisijaisuussäännöistä sen varalta, että päällekkäisiä oikeuksia perhe-etuuksiin kertyy toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön ja perheenjäsenten asuinjäsenvaltion lainsäädännön perusteella.”

5

Kyseisen asetuksen 1 artiklan a–c alakohtaan sisältyvät seuraavat määritelmät:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

6

Mainitun asetuksen 11 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,

– –”

7

Saman asetuksen III osaston, jonka otsikko on ”Eri etuusryhmiä koskevat erityissäännökset”, 8 lukuun, joka koskee perhe-etuuksia, sisältyy asetuksen 67–69 artikla.

8

Asetuksen N:o 883/2004 67 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa asuvat perheenjäsenet”, säädetään seuraavaa:

”Henkilöllä on oikeus perhe-etuuksiin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsentensä osalta, ikään kuin he asuisivat ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Eläkkeensaajalla on kuitenkin oikeus perhe-etuuksiin hänen eläkkeensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.”

9

Kyseisen asetuksen 68 artiklassa, jonka otsikko on ”Ensisijaisuussäännöt päällekkäisyystilanteessa”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos samana aikana ja samoja perheenjäseniä varten myönnetään etuuksia usean jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, sovelletaan seuraavia ensisijaisuussääntöjä:

2.   Jos oikeudet ovat päällekkäisiä, perhe-etuudet myönnetään sen lainsäädännön mukaisesti, joka on määritelty ensisijaiseksi 1 kohdan säännösten mukaisesti. Toisen lainsäädännön tai toisten lainsäädäntöjen mukainen oikeus perhe-etuuksiin keskeytetään ensiksi mainitun lainsäädännön mukaiseen määrään, ja kyseisen määrän ylittävä osuus maksetaan tarvittaessa erotusetuutena. Erotusetuutta ei kuitenkaan tarvitse maksaa jossakin toisessa jäsenvaltiossa asuvista lapsista, jos oikeus kyseiseen etuuteen perustuu ainoastaan asumiseen.

3.   Jos 67 artiklan mukaisesti perhe-etuuksia koskeva hakemus on toimitettu sellaisen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle, jonka lainsäädäntöä sovelletaan, vaikkakaan ei tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen ensisijaisten oikeuksien perusteella,

10

Kyseisen asetuksen 76 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”4.   Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvoite, jonka tarkoituksena on varmistaa asetuksen moitteeton soveltaminen.

– –

Asianomaisten henkilöiden on ilmoitettava mahdollisimman pian toimivaltaisen jäsenvaltion ja asuinjäsenvaltion laitokselle kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, joilla on vaikutuksia heidän oikeuksiinsa etuuksiin tämän asetuksen perusteella.

5.   Jos 4 kohdan kolmannessa alakohdassa säädettyä ilmoittamisvelvoitetta ei noudateta, siitä voi aiheutua oikeasuhteisia toimenpiteitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toimenpiteiden on kuitenkin oltava vastaavia kuin ne, joita sovelletaan sisäiseen oikeusjärjestykseen kuuluvissa samanlaisissa tilanteissa, eivätkä ne saa käytännössä tehdä mahdottomaksi tai liian vaikeaksi tällä asetuksella asianomaisille henkilöille annettujen oikeuksien käyttämistä.”

11

Saman asetuksen 81 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti tietyssä ajassa tämän jäsenvaltion viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle toimitettavat hakemukset, ilmoitukset tai valitukset katsotaan jätetyksi määräajan kuluessa, jos ne on toimitettu samassa ajassa toisen jäsenvaltion vastaavalle viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle. Tällaisessa tapauksessa viranomainen, laitos tai tuomioistuin, joka vastaanottaa hakemuksen, ilmoituksen tai valituksen, toimittaa sen viipymättä ensiksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle joko suoraan tai kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kautta. Päivämäärä, jona tällaiset hakemukset, ilmoitukset tai valitukset on toimitettu toisen jäsenvaltion viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle, katsotaan päivämääräksi, jona ne on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle.”

12

Asetuksen N:o 883/2004 84 artiklassa, jonka otsikko on ”Maksujen periminen ja etuuksien takaisinperintä”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion laitokselle maksettavat maksut voidaan periä ja jäsenvaltion laitoksen perusteetta antamat etuudet voidaan periä takaisin toisessa jäsenvaltiossa viimeksi mainitun jäsenvaltion vastaavalle laitokselle maksettavien maksujen perimisessä ja sen perusteetta antamien etuuksien takaisin perimisessä noudatettavien menettelyjen ja sovellettavien vakuuksien ja etuoikeuksien mukaisesti.

2.   Tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten täytäntöönpanokelpoiset päätökset, jotka koskevat jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti vahvistettujen maksujen, korkojen tai muiden kulujen perimistä tai perusteetta annettujen etuuksien takaisin perimistä, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toimivaltaisen laitoksen pyynnöstä toisessa jäsenvaltiossa sen lainsäädännössä säädettyjen rajoitusten ja menettelyjen ja kaikkien muiden vastaaviin päätöksiin sovellettavien menettelyjen mukaisesti. Päätökset julistetaan täytäntöönpanokelpoisiksi kyseisessä jäsenvaltiossa, mikäli sen lainsäädäntö ja muut menettelyt sitä edellyttävät.

– –”

13

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL 2009, L 284, s. 1) 3 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”[Asetuksen N:o 883/2004] soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden on toimitettava asiaankuuluvalle laitokselle tiedot, asiakirjat tai todisteet, joita tarvitaan heidän tai heidän perheenjäsentensä tilanteen vahvistamiseksi, oikeuksien ja velvollisuuksien vahvistamiseksi tai säilyttämiseksi sekä sovellettavan lainsäädännön ja heidän siitä johtuvien velvoitteidensa määrittämiseksi.”

14

Kyseisen asetuksen 60 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Perhe-etuushakemus osoitetaan toimivaltaiselle laitokselle. Sovellettaessa [asetuksen N:o 883/2004] 67 ja 68 artiklaa on otettava huomioon koko perheen tilanne, ikään kuin kaikkiin kyseessä oleviin henkilöihin sovellettaisiin asianomaisen jäsenvaltion lainsäädäntöä ja ikään kuin he asuisivat siellä, erityisesti kun on kyse henkilön oikeudesta vaatia tällaisia etuuksia. Jos henkilö, jolla on oikeus vaatia etuuksia, ei käytä oikeuttaan, sen jäsenvaltion, jonka lainsäädäntöä sovelletaan, toimivaltainen laitos ottaa huomioon toisen vanhemman tai sellaiseksi katsotun henkilön taikka lapsen tai lasten holhoojana toimivan henkilön tai laitoksen toimittaman perhe-etuushakemuksen.

2.   Laitos, jolle hakemus on tehty 1 kohdan mukaisesti, käsittelee hakemuksen hakijan toimittamien yksityiskohtaisten tietojen perusteella ottaen huomioon hakijan perheen yleisen tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen.

Jos tämä laitos toteaa, että sen lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisen oikeuden perusteella [asetuksen N:o 883/2004] 68 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, laitos myöntää perhe-etuudet soveltamansa lainsäädännön mukaisesti.

Jos tuo laitos pitää mahdollisena, että oikeus jonkin toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaiseen erotusetuuteen on mahdollinen [asetuksen N:o 883/2004] 68 artiklan 2 kohdan mukaisesti, mainittu laitos toimittaa hakemuksen viipymättä tuon toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle ja ilmoittaa asiasta asianomaiselle henkilölle; lisäksi se ilmoittaa toisen jäsenvaltion laitokselle hakemusta koskevasta päätöksestään ja maksettujen perhe-etuuksien määrän.

3.   Jos laitos, jolle hakemus on tehty, toteaa, että sen lainsäädäntöä sovelletaan, vaikkakaan ei ensisijaisen oikeuden perusteella [asetuksen N:o 883/2004] 68 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, sen on tehtävä viipymättä väliaikainen päätös sovellettavista ensisijaisuussäännöistä ja toimitettava hakemus [asetuksen N:o 883/2004] 68 artiklan 3 kohdan mukaisesti kyseisen toisen jäsenvaltion laitokselle ja ilmoitettava asiasta myös hakijalle. Tällä laitoksella on kaksi kuukautta aikaa ottaa kantaa tehtyyn väliaikaiseen päätökseen.

Jos laitos, jolle hakemus toimitettiin edelleen, ei ota kantaa kahden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta, sovelletaan edellä tarkoitettua väliaikaista päätöstä, ja laitos maksaa lainsäädäntönsä mukaiset etuudet ja ilmoittaa maksettujen etuuksien määrän laitokselle, jolle hakemus alun perin jätettiin.

– –

5.   Jos tilapäisesti etuuksia maksanut laitos on maksanut enemmän kuin sille lopulta kuuluvan määrän, se voi vaatia ensisijaisessa vastuussa olevaa laitosta korvaamaan liikaa maksetun määrän täytäntöönpanoasetuksen 73 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti.”

15

Tuloverolain (Einkommensteuergesetz), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä EStG), 31 §:n kolmannessa virkkeessä säädetään seuraavaa:

”Perheavustukset maksetaan kuluvana kalenterivuonna kuukausittain verohyvityksenä.”

16

EStG:n 32 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Lapsella tarkoitetaan

1. ensimmäisen asteen sukulaisuussuhteessa verovelvolliseen olevat lapset

– –

(3)   Lapsi otetaan huomioon siitä kalenterikuukaudesta alkaen, jona hän on syntynyt elävänä, ja kunakin sinä seuraavana kalenterikuukautena, jonka alkaessa hän ei ole täyttänyt 18:aa vuotta.”

17

EStG:n 62 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Oikeus tämän lain mukaiseen perheavustukseen 63 §:ssä tarkoitettujen lasten osalta on henkilöllä

1.   jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Saksassa, tai

2.   jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka ei ole Saksassa, mutta

– –”

18

EStG:n 63 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”1 Lapsina otetaan huomioon

1.   32 §:n 1 momentissa tarkoitetut lapset

– –

2 32 §:n 3–5 momenttia sovelletaan analogisesti. – –”

19

EStG:n 70 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1 Jos perheavustusta koskevan oikeuden kannalta merkityksellisissä olosuhteissa tapahtuu muutoksia, perheavustuksen myöntäminen on kumottava tai sitä on muutettava olosuhteiden muuttumispäivästä alkaen. – –”

20

Yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnung, jäljempänä AO) 37 §:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, säädetään seuraavaa:

”(1)   Verovelkasuhteeseen perustuvia oikeuksia ovat oikeus verosaatavaan, oikeus veronhyvityksen, oikeus korvaukseen, oikeus täydentävään verosuoritukseen, 2 momentissa tarkoitettu oikeus perusteettoman veron palautukseen sekä erityisissä verolaeissa säädetty oikeus perusteettomien verojen palautukseen.

(2) 1   Jos vero, veronhyvitys, korvaussumma tai täydentävä verovelvoite on maksettu tai palautettu ilman oikeudellista perustetta, sillä, jolta maksu on veloitettu, on oikeus saada maksettu tai palautettu määrä takaisin maksun saajalta. 2 Näin on myös, jos maksun tai palautuksen oikeudellinen peruste raukeaa myöhemmin.”

21

Pääasian kantaja on Puolan kansalainen, joka on ollut palkkatyössä Saksassa useiden vuosien ajan. Hänen puolisonsa asuu Puolassa heidän vuonna 2008 syntyneen yhteisen lapsensa kanssa.

22

Pääasian kantaja haki vuonna 2016 perheavustuksia Saksassa ja osoitti, että hän oli palkkatyössä Saksassa ja ettei hänen puolisonsa ollut palkkatyössä Puolassa. Perheavustuskassa hyväksyi hakemuksen sillä perusteella, että perheavustuksiin oikeuttavaa Saksan lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti pääasian kantajan työskentelykauden osalta.

23

Perheavustuskassa lähetti vuonna 2019 pääasian kantajalle perheavustuksia koskevan oikeuden valvontamenettelyn yhteydessä kyselylomakkeen toimitettujen tietojen vahvistamiseksi ja pyysi Puolan toimivaltaisilta viranomaisilta tietoja pääasian kantajan puolison mahdollisesta työskentelystä ja oikeudesta puolalaisiin perhe-etuuksiin.

24

Mainitut viranomaiset vastasivat, että viimeksi mainittu oli harjoittanut ammattitoimintaa vuodesta 2006 lähtien ja maksanut vakuutusmaksuja Puolan maatalouden sosiaaliturvajärjestelmään mutta että hän ei saanut puolalaisia perhe-etuuksia. Vaikka Puolassa vuonna 2019 tehdyn lainsäädäntömuutoksen jälkeen oli vastedes mahdollista saada niin sanottuja 500+‑perhe-etuuksia ilman tuloedellytystä, pääasian kantajan puoliso oli kuitenkin ilmoittanut, ettei hän halua tehdä tällaista hakemusta.

25

Tämän vastauksen jälkeen perheavustuskassa peruutti EStG:n 70 §:n 2 momentin nojalla lokakuusta 2020 alkaen saksalaisten perheavustusten myöntämisen Puolassa lain mukaan säädettyjen perhe-etuuksien määrän osalta.

26

Lisäksi perheavustuskassa pyysi ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevaa päätöstä koskevalla hakemuksella” Puolan toimivaltaisia viranomaisia tutkimaan oikeuden perhe-etuuksiin heinäkuusta 2019 alkaen. Kyseiset viranomaiset vastasivat muun muassa, että pääasian kantajan puoliso ei ollut saanut mitään tämän tyyppistä etuutta 1.7.2019 jälkeen ja ettei hän ole halunnut hakea tällaisia etuuksia.

27

Perheavustuskassa peruutti 6.1.2021 tekemällään päätöksellä perheavustusten myöntämisen heinäkuun 2019 ja syyskuun 2020 väliseltä ajanjaksolta Puolan laissa säädettyjen perhe-etuuksien määrän osalta ja vaati pääasian kantajaa palauttamaan liikaa maksetut perheavustukset eli 1674,60 euroa, joka oli maksettujen avustusten määrä kyseisenä ajanjaksona.

28

Kyseisen päätöksen muuttamista koskevan vaatimuksensa hylkäämisen jälkeen pääasian kantaja nosti kanteen Finanzgericht Bremenissä (Bremenin verotuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

29

Kanteensa tueksi pääasian kantaja väittää, että hänen puolisonsa ei harjoita ammattitoimintaa, koska hänen vanhemmiltaan perimällä maatilalla ei harjoiteta maataloustoimintaa. Vakuutus Puolan maatalouden sosiaaliturvajärjestelmästä, johon hän maksaa vakuutusmaksuja, on otettu kyseisen maatilan omistamisen perusteella, eikä se edellytä maataloustoiminnan harjoittamista itsenäisenä ammatinharjoittajana. Lisäksi tämän tuomion 27 kohdassa mainittuna ajanjaksona hänen puolisonsa ei ollut hakenut eikä saanut perheavustuksia Puolassa.

30

Perheavustuskassa väittää muun muassa, että pääasian kantajan puolisolla on oikeus niin sanottuihin 500+‑perhe-etuuksiin, joiden myöntäminen ei heinäkuusta 2019 lähtien edellytä tulojen saamista. Kuten Puolan toimivaltaisilta viranomaisilta saaduista tiedoista ilmenee, kyseisen puolison on lisäksi katsottava harjoittavan ammattitoimintaa Puolassa. Asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdasta seuraa, että perhe-etuudet on maksettava ensisijaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa, koska pääasian kantajan lapsi ja hänen puolisonsa asuvat siellä.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee asetusta N:o 1408/71, joka on kumottu asetuksella N:o 883/2004, ja erityisesti 14.10.2010 annetusta tuomiosta Schwemmer (C‑16/09, EU:C:2010:605) ilmenee, että perhe-etuuksia koskevan oikeuden keskeyttäminen sen vuoksi, että tällainen oikeus on olemassa toisessa jäsenvaltiossa, on mahdollista vain, jos tämä toinen jäsenvaltio tosiasiallisesti maksaa perhe-etuudet, ja jos perhe-etuuksia ei ole maksettu, merkitystä ei ole sillä, että maksamatta jättäminen johtuu yksinomaan siitä, ettei tällaista hakemusta ole tehty.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa) on katsonut asetuksen N:o 883/2004 voimassaoloaikana vallinneista tilanteista, että kyseisen asetuksen 68 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja 81 artiklassa käyttöön otetun fiktion nojalla siinä jäsenvaltiossa, jonka lainsäädäntöä ei sovelleta ensisijaisesti, jätettyä perhe-etuutta koskevaa hakemusta pidetään myös perhe-etuuksia koskevana hakemuksena, joka on jätetty samana päivänä jäsenvaltiossa, jonka lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti, minkä perusteella voidaan katsoa, että muodollista edellytystä oikeuden syntymiselle viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa tehdyn hakemuksen yhteydessä on noudatettu. Bundesfinanzhofin mukaan näin on myös silloin, kun ensiksi mainittu valtio ei ole tietoinen rajat ylittävästä liittymästä, koska hakija ei ole ilmoittanut siitä, eikä se siis välitä hakemusta toiselle jäsenvaltiolle. Tästä seuraa, että vain silloin, kun siinä jäsenvaltiossa, jonka lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti, oikeuden saamisen aineelliset edellytykset täyttyvät, erityisesti ikärajan tai tulorajan ylittymisen vuoksi, kyseisen asetuksen 68 artiklan säännöksiä ei sovelleta.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että asetuksen N:o 883/2004 tarkoituksena on, kuten sen johdanto-osan 35 perustelukappaleesta ilmenee, välttää etuuksien perusteeton päällekkäisyys tilanteessa, jossa useiden jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaiset perhe-etuuksia koskevat oikeudet ovat päällekkäisiä, joten kyseisen asetuksen 68 artiklassa tarkoitetut ensisijaisuussäännöt eivät lähtökohtaisesti saa johtaa siihen, että etuudensaajalle myönnetään pienempiä etuuksia kuin hänelle maksettaisiin, jos näitä ensisijaisuussääntöjä ei sovellettaisi.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo mainitun asetuksen 68 artiklan 3 kohdasta, että tämän tuomion 32 kohdassa kuvaillun kaltaisten hakemusten rinnastamisella, josta siinä säädetään ja jolla pyritään yksinkertaistamaan menettelyä etuudensaajan osalta, ei ole vaikutusta siihen, että perhe-etuuksia koskevien hakemusten jättämisen määräajoista ja mahdollisuudesta myöntää tällaisia etuuksia taannehtivasti säännellään edelleen kansallisissa lainsäädännöissä ja että Puolassa edellytetään näin ollen tällaisen vuotuisen ennakkohakemuksen tekemistä. Lisäksi kyseisen 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettu menettely koskee ainoastaan tilannetta, jossa on tehtävä päätös perhe-etuutta koskevasta hakemuksesta, jota ei ole vielä käsitelty.

35

Jos näin ei kuitenkaan ole ja jos asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 1 kohdassa säädettyjä ensisijaisuussääntöjä olisi sovellettava pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko asianomaisten jäsenvaltioiden välinen ensisijaisuus määritettävä kansallisessa oikeudessa säädettyjen oikeuksien saamista koskevien edellytysten perusteella vai kyseisen asetuksen 11–16 artiklassa tarkoitettujen perusteiden perusteella. Tämän jälkimmäisen vaihtoehdon osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko oletettava, että henkilö on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana jäsenvaltiossa, jos tämän jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset sen todistavat, vaikka kyseinen henkilö toisin väittääkin.

36

Tässä tilanteessa Finanzgericht Bremen on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 883/2004 68 artiklaa, jossa vahvistetaan ensisijaisuussäännöt perhe-etuuksien päällekkäisyystilanteessa, tulkittava siten, että sen mukaan sellaisen jäsenvaltion laitos, jonka lainsäädäntö ei ole tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen perusteiden mukaan ensisijainen, voi vaatia asianomaiselta henkilöltä tällaisten kyseisessä jäsenvaltiossa maksettujen etuuksien osittaista takaisinmaksamista sillä perusteella, että näihin etuuksiin on olemassa ensisijaisesti sovellettavassa toisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetty oikeus, ja näin on siitä huolimatta, ettei tässä toisessa jäsenvaltiossa ole myönnetty eikä maksettu mitään perhe-etuuksia.

38

Aluksi on muistutettava, että työntekijä, joka pääasian kantajan tavoin työskentelee jäsenvaltiossa ja jonka perhe asuu toisen jäsenvaltion alueella, kuuluu asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan soveltamisalaan.

39

Asetuksen N:o 883/2004 67 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka nojalla henkilö voi vaatia perhe-etuuksia perheenjäsenilleen, jotka asuvat muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on toimivaltainen maksamaan nämä etuudet, niin kuin he asuisivat viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa. Tämän artiklan tarkoituksena on siten helpottaa siirtotyöläisiä saamaan perhe-etuuksia työskentelyvaltiossa, kun heidän perheensä ei siirry heidän mukanaan (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2019, Moser, C‑32/18, EU:C:2019:752, 35 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Tämä rinnastamisperiaate ei kuitenkaan ole ehdoton, joten kun eri lainsäädäntöjen mukaan on myönnettävä useita oikeuksia, on sovellettava asetuksen N:o 883/2004 68 artiklassa säädettyjä päällekkäisyyden kieltämistä koskevia sääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2022, DN (Perhe-etuuksien takaisinperintä), C‑199/21, EU:C:2022:789, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Kuten asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 35 perustelukappaleesta ilmenee, näiden sääntöjen tavoitteena on etuuksien perusteettoman päällekkäisyyden välttäminen päällekkäisten oikeuksien perhe-etuuksiin kertyessä.

42

Asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritetään siten ensisijaisuussäännöt silloin, kun useamman kuin yhden jäsenvaltion on maksettava etuuksia eri perustein, kun taas kyseisen kohdan b alakohdassa säädetään etusijajärjestyksestä sellaisten etuuksien osalta, jotka perustuvat samaan perusteeseen. Kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos oikeudet ovat päällekkäisiä, perhe-etuudet myönnetään sen lainsäädännön mukaisesti, joka on määritelty ensisijaiseksi 1 kohdan säännösten mukaisesti, jolloin toisten lainsäädäntöjen mukainen oikeus perhe-etuuksiin keskeytetään ensiksi mainitun lainsäädännön mukaiseen määrään, ja kyseisen määrän ylittävä osuus maksetaan tarvittaessa erotusetuutena.

43

Näiden ensisijaisuussääntöjen sovellettavuudesta on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jotta voitaisiin katsoa, että kyseessä on tietyssä tapauksessa tällainen päällekkäisyys, ei riitä, että perhe‑etuuksia on maksettava kyseessä olevan lapsen asuinjäsenvaltiossa ja että samanaikaisesti on vain mahdollista, että niitä on maksettava muissa jäsenvaltioissa. On lisäksi välttämätöntä, että asianomainen henkilö täyttää kaikki kyseisen valtion lainsäädännössä tämän oikeuden käytölle asetetut sekä muodolliset että aineelliset edellytykset, joiden joukossa voi tarvittaessa olla edellytys siitä, että on tehty ennakkohakemus (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2010, Schwemmer, C‑16/09, EU:C:2010:605, 52 ja 53 kohta ja tuomio 13.10.2022, DN (Perhe-etuuksien takaisinperintä), C‑199/21, EU:C:2022:789, 34 ja 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Tätä oikeuskäytäntöä, joka koskee asetuksen N:o 1408/71 76 artiklassa säädettyjä ensisijaisuussääntöjä, ei ole horjutettu ottamalla käyttöön asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 3 kohdassa säädetty mekanismi.

45

Tältä osin asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 3 kohdan a alakohdasta ilmenee, että sellaisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jolle perhe-etuuksia koskeva hakemus on toimitettu, mutta jonka lainsäädäntöä ei sovelleta ensisijaisesti saman artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan, on toimitettava hakemus viipymättä sen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle, jonka lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti, ilmoitettava asiasta asianomaiselle henkilölle ja maksettava tarvittaessa kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitettu erotusetuus, tämän vaikuttamatta tilapäistä etuuksien myöntämistä koskevien asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan säännösten soveltamiseen.

46

Viimeksi mainitun artiklan osalta, jota on sen vuoksi, että siinä viitataan asetuksen N:o 883/2004 67 ja 68 artiklaan, tutkittava suhteessa niihin (ks. vastaavasti tuomio 18.9.1019, Moser, C‑32/18, EU:C:2019:752, 34 kohta), on todettava, että sen 3 kohdan ensimmäisen alakohdassa säädetään, että jos laitos, jolle perhe-etuuksia koskeva hakemus on tehty, toteaa, ettei sen lainsäädäntö ole ensisijainen, sen on tehtävä väliaikainen päätös sovellettavista ensisijaisuussäännöistä ja toimitettava hakemus toisen jäsenvaltion laitokselle ja ilmoitettava tästä toimittamisesta myös hakijalle. Saman kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään, että jos laitos, jolle mainittu hakemus toimitettiin edelleen, ei ota kantaa kahden kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta, sovelletaan sen laitoksen, jonka käsiteltäväksi hakemus ensiksi jätettiin, väliaikaista päätöstä, ja viimeksi mainitun on maksettava sen lainsäädännön mukaiset etuudet.

47

Asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan sanamuodosta ilmenee siten selvästi, että jäsenvaltion laitos, jolle on tehty perhe-etuuksien myöntämistä koskeva hakemus ja joka katsoo, ettei sen lainsäädäntö ole ensisijainen, on velvollinen maksamaan tämän lainsäädännön mukaiset etuudet, jos oletettu ensisijaisesti toimivaltainen laitos ei ole ottanut siihen kantaa.

48

Näin ollen tällaisessa tapauksessa kyseinen laitos ei voi keskeyttää mainittujen perhe-etuuksien maksamista määrällä, josta mahdollisesti säädetään ensisijaiseksi katsotussa lainsäädännössä, eikä myöntää niitä tämän määrän ylittävänä erotusetuutena.

49

Tätä tulkintaa tukee lisäksi asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan 5 kohta, jossa säädetään, että jos laitos on maksanut tilapäisesti etuuksia enemmän kuin sille lopulta kuuluvan määrän, se voi vaatia ensisijaisessa vastuussa olevaa laitosta korvaamaan liikaa maksetun määrän.

50

Lisäksi asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetään, että sen toimivaltaisen laitoksen, jonka lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti, on käsiteltävä hakemus, ikään kuin se olisi toimitettu suoraan sille, ja päivämäärää, jona hakemus on toimitettu ensimmäiselle laitokselle, pidetään sinä päivämääränä, jona hakemus on toimitettu ensisijaiselle laitokselle.

51

Asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 3 kohdan säännöksiä täydentävät kyseisen asetuksen 81 artiklan säännökset, joiden mukaan muulle kuin sen jäsenvaltion, jonka tehtävänä on myöntää etuus, viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle toimitetulla hakemuksella on samat vaikutukset kuin jos tämä hakemus olisi toimitettu suoraan viimeksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, ja päivämäärä, jona kyseinen hakemus on tehty ensimmäisessä jäsenvaltiossa, katsotaan päivämääräksi, jona ne on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle, laitokselle tai tuomioistuimelle.

52

Näiden säännösten tarkoituksena on helpottaa siirtotyöläisten liikkumista yksinkertaistamalla hallinnollisesti heidän toimenpiteitään eri jäsenvaltioissa vallitsevien hallinnollisten menettelyjen monitahoisuuden vuoksi ja välttää se, että asianomaisilta henkilöiltä voitaisiin pelkkien muodollisten syiden vuoksi evätä heidän oikeutensa (ks. vastaavasti tuomio 29.9.2022, Chief Appeals Officer ym., C‑3/21, EU:C:2022:737, 26 kohta).

53

Näin ollen siltä osin kuin asianomaisen henkilön tekemä hakemus oletetaan toimitettavan automaattisesti sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka lainsäädäntöä sovelletaan ensisijaisesti, ja jos sen fiktion vuoksi, että päivää, jona hakemus on jätetty toimivaltaiselle viranomaiselle, on pidettävä päivänä, jona hakemus on jätetty viranomaiselle, joka käsittelee hakemuksen ensisijaisesti, tämän tuomion 43 kohdassa mainittua edellytystä ennakkohakemuksen tekemisestä ei lähtökohtaisesti enää edellytetä arvioitaessa etuuksien päällekkäisyyttä koskevan tilanteen olemassaoloa ensisijaisuussääntöjen soveltamisen kannalta.

54

Tästä johtuu, että kaikkia muita ensisijaisesti toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisia muotovaatimuksia ja aineellisia edellytyksiä on noudatettava, koska on tehtävä ero perhe‑etuushakemuksen tekemisen ja tällaisten etuuksien saamista koskevan oikeuden välillä (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2015, Trapkowski, C‑378/14, EU:C:2015:720, 46 kohta ja tuomio 13.10.2022, DN (Perhe-etuuksien takaisinperintä), C‑199/21, EU:C:2022:789, 42 kohta).

55

Tässä yhteydessä on muistutettava, että jäsenvaltioilla on edelleen toimivalta sosiaaliturvajärjestelmiensä järjestämiseksi ja että sosiaaliturvaetuuksien myöntämisedellytykset, määrä ja myöntämisen kesto sekä määräajat, joita sovelletaan hakemuksiin näiden etuuksien saamiseksi, on määritettävä kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä (tuomio 29.9.2022, Chief Appeals Officer ym., C‑3/21, EU:C:2022:737, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Lisäksi asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan a ja b alakohdan, joissa määritellään palkkatyö tai itsenäinen ammatinharjoittaminen toiminnaksi tai vastaavaksi tilanteeksi, jota pidetään itsenäisenä ammatinharjoittamisena sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännössä, jossa tätä toimintaa harjoitetaan tai vastaava tilanne vallitsee, johtuu, että sen arviointi, harjoittaako henkilö tällaista kyseisen asetuksen 68 artiklassa tarkoitettua toimintaa, on sen jäsenvaltion, jossa tätä toimintaa harjoitetaan, toimivaltaisen viranomaisen tehtävä.

57

Koska perhe-etuuksien myöntämistä koskeva päätös edellyttää asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tulkintaa ja soveltamista, toisen jäsenvaltion laitos ei voi arvioida, täyttyvätkö kaikki edellytykset. Kyseisen laitoksen on siis vain todettava, että toisen jäsenvaltion toimivaltainen laitos on joko tosiasiassa myöntänyt asianomaiselle henkilölle perhe-etuuksia tai kieltäytynyt myöntämästä niitä etuudensaajalle (ks. vastaavasti tuomio 3.2.1983, Robards, 149/82, EU:C:1983:26, 11 kohta).

58

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kun perheavustuksia koskeva alkuperäinen hakemus jätettiin Saksassa, kyseinen jäsenvaltio hyväksyi hakemuksen ensisijaisena jäsenvaltiona olevan toimivaltansa nojalla käynnistämättä asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan 3 kohdassa säädettyä mekanismia.

59

Vasta myöhemmässä tarkastuksessa Saksan liittotasavalta katsoi Puolassa sovellettavan lainsäädännön muutoksen vuoksi, ettei sen lainsäädäntö ollut enää asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ensisijainen, ja ilmoitti tästä sekä perheavustusten saajalle että toimivaltaiselle puolalaiselle laitokselle, koska viimeksi mainitun oli kyseisen asetuksen 68 artiklan 3 kohdassa käyttöön otetun mekanismin mukaisesti käsiteltävä hakemus ikään kuin se olisi jätetty sille suoraan sinä päivänä, jona se jätettiin toimivaltaiselle saksalaiselle laitokselle.

60

Tältä osin on täsmennettävä, että hakemuksen käsite, jota ei voida rinnastaa määräajoin suoritettavan etuuden saamiseen jonkin jäsenvaltion viranomaisilta, edellyttää asianomaisen henkilön ryhtymistä hallinnolliseen toimenpiteeseen (ks. vastaavasti tuomio 29.9.2022, Chief Appeals Officer ym., C‑3/21, EU:C:2022:737, 31 kohta), pääasian kantajan tavoin, joka on vastannut kyselylomakkeeseen, joka lähetettiin menettelyssä, jossa tarkistettiin annettujen tietojen vahvistamiseksi oikeus perheavustuksiin.

61

Siinä tapauksessa, että kaikki muut Puolan lainsäädännössä perheavustusten myöntämiselle säädetyt muodolliset ja aineelliset edellytykset täyttyvät, Puolan tasavalta ei voi esittää kyseiseen hakemukseen liittyviä puhtaasti muodollisia argumentteja perhe-etuuksien epäämiseksi. Tämä pätee sitäkin painavammin siihen, että syillä, joiden vuoksi henkilö kieltäytyy muodollisen hakemuksen tekemisestä tai ei aio tehdä sitä, ei ole mitään vaikutusta unionin tuomioistuimen vastaukseen (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2010, Schwemmer, C‑16/09, EU:C:2010:605, 54 kohta).

62

Näin ollen silloin, kun ensisijaisesti toimivaltainen puolalainen laitos ei maksa pääasiassa kyseessä olevia perhe-etuuksia eikä ota kantaa siirtopyyntöön, saksalaisen laitoksen, jonka käsiteltäväksi asia on ensin saatettu, on tosin maksettava sen lainsäädännön mukaiset etuudet, mutta se voi tämän jälkeen vaatia toimivaltaiselta puolalaiselta laitokselta perhe-etuuksien sen määrän korvaamista, joka ylittää sille asetuksen N:o 883/2004 säännösten nojalla kuuluvan määrän.

63

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan 2 ja 3 kohdan säännösten mukaan ensisijaisesti toimivaltainen jäsenvaltion laitos ja toissijaisesti toimivaltainen jäsenvaltion laitos ovat sidottuja toisiinsa, ja näiden kahden laitoksen on käsiteltävä perhe-etuuksien hakijan jommallekummalle näistä laitoksista jättämä hakemus yhdessä (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2021, Finanzamt Österreich (Avustustyöntekijän perheavustukset), C‑372/20, EU:C:2021:962, 66 kohta).

64

Lisäksi vilpittömän yhteistyön periaatteesta, sellaisena kuin se on konkretisoituna asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan 5 kohdassa, ja asetuksen N:o 883/2004 84 artiklasta seuraa, että jäsenvaltio voi vaatia toista jäsenvaltiota korvaamaan myös menneisyydessä liikaa maksetun perhe-etuuden, jos toisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen muodollisten ja aineellisten edellytysten katsotaan täyttyneen menneisyydessä.

65

Muunlainen tulkinta, joka sisältäisi jommankumman toimivaltaisista laitoksista puuttuvaa yhteistyötä kohtaan etuudensaajalle maksettavien perheavustusten määrän suhteen tai jolla velvoitettaisiin viimeksi mainittu maksamaan takaisin toisen laitoksen maksamat määrät, joiden maksaminen ei kuulunut sille, olisi selvästi ristiriidassa niiden päällekkäisyyttä estävien sääntöjen kanssa, joilla pyritään takaamaan useiden jäsenvaltioiden maksamien etuuksien saajalle etuuksien kokonaismäärä, joka vastaa sitä suotuisimman etuuden määrää, joka hänelle kuuluu yhden kyseessä olevan valtion lainsäädännön mukaan (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2010, Schwemmer, C‑16/09, EU:C:2010:605, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.9.2019, Moser, C‑32/18, EU:C:2019:752, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaikka asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 4 kohdan mukaan kyseisessä asetuksessa tarkoitettujen viranomaisten onkin vastattava kaikkiin kyselyihin kohtuullisessa ajassa ja ilmoitettava asianomaisille henkilöille kaikki tiedot, jotta nämä voivat käyttää pätevästi kyseisen asetuksen mukaisia oikeuksiaan, asianomaisten henkilöiden on puolestaan ilmoitettava mahdollisimman pian toimivaltaisen jäsenvaltion ja asuinjäsenvaltion laitokselle kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, joilla on vaikutuksia heidän oikeuksiinsa etuuksiin kyseisen asetuksen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 29.9.2022, Chief Appeals Officer ym., C‑3/21, EU:C:2022:737, 34 kohta).

67

Jos nyt käsiteltävässä asiassa katsottaisiin, että pääasian kantajan ilmoitus, jonka mukaan hänen puolisonsa ei työskentele Puolassa, ei vastaa todellisuutta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, tällaisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin korjaamista ei kuitenkaan ole asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan mukaisten etuuksien takaisinperintä vaan kansallisessa oikeudessa säädettyjen oikeasuhteisten toimenpiteiden soveltaminen, joiden on kyseisen asetuksen 76 artiklan 5 kohdan mukaan lisäksi oltava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia (ks. vastaavasti tuomio 29.9.2022, Chief Appeals Officer ym., C‑3/21, EU:C:2022:737, 43 kohta).

68

Edellä todettujen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 883/2004 68 artiklaa, jossa vahvistetaan ensisijaisuussäännöt perhe-etuuksien päällekkäisyystilanteissa, on tulkittava siten, että vaikka jäsenvaltion, jonka lainsäädäntö ei ole kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen perusteiden mukaan ensisijainen, laitos ei sen nojalla voi vaatia asianomaiselta henkilöltä tällaisten kyseisessä jäsenvaltiossa maksettujen etuuksien osittaista palauttamista sillä perusteella, että toisen jäsenvaltion ensisijaisesti sovellettavassa lainsäädännössä on säädetty oikeudesta näihin etuuksiin silloin, kun tässä toisessa jäsenvaltiossa ei ole vahvistettu eikä maksettu mitään perhe-etuutta, kyseinen laitos voi kuitenkin vaatia ensisijaisesti toimivaltaiselta laitokselta korvausta etuuksien määrästä, joka ylittää kyseisen asetuksen säännösten mukaan sen maksettavaksi kuuluvan määrän.

69

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 68 artiklaa, jossa vahvistetaan ensisijaisuussäännöt perhe-etuuksien päällekkäisyystilanteessa,

on tulkittava siten, että

vaikka jäsenvaltion, jonka lainsäädäntö ei ole kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen perusteiden mukaan ensisijainen, laitos ei sen nojalla voi vaatia asianomaiselta henkilöltä tällaisten kyseisessä jäsenvaltiossa maksettujen etuuksien osittaista palauttamista sillä perusteella, että toisen jäsenvaltion ensisijaisesti sovellettavassa lainsäädännössä on säädetty oikeudesta näihin etuuksiin silloin, kun tässä toisessa jäsenvaltiossa ei ole vahvistettu eikä maksettu mitään perhe-etuutta, kyseinen laitos voi kuitenkin vaatia ensisijaisesti toimivaltaiselta laitokselta korvausta etuuksien määrästä, joka ylittää kyseisen asetuksen säännösten mukaan sen maksettavaksi kuuluvan määrän.