1.

Unionin tuomioistuimella on jo useaan otteeseen ollut tilaisuus tarkastella direktiivin 2000/31/EY 3 artiklassa vahvistettua niin sanottua alkuperämaaperiaatetta. ( 2 ) Tämän periaatteen mukaan tietoyhteiskunnan palvelut kuuluvat periaatteessa ja kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan kuuluvien vaatimusten osalta sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamisalaan, johon näiden palvelujen tarjoaja on sijoittautunut (alkuperäjäsenvaltio). Mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jollei 3 artiklan 4 kohdassa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu, toinen jäsenvaltio, jossa tietoyhteiskunnan palvelujen kohteena olevat asiakkaat ovat (määräjäsenvaltio), ei saa rajoittaa näiden palvelujen tarjoamisen vapautta.

2.

Yhteensovitettu alan käsite on siten direktiivin 2000/31 3 artiklassa käyttöön otetun mekanismin ytimessä. Käsiteltävänä oleva asia antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden kartoittaa tämän käsitteen ääriviivoja toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan tietoyhteiskunnan palvelun välityksellä tapahtuvan tuotteen verkkomarkkinoinnin yhteydessä, kun tuote ei täytä määräjäsenvaltion asettamia vaatimuksia. Tässä yhteydessä käsiteltävän asian erityispiirteenä on se, että näillä vaatimuksilla pannaan täytäntöön unionin oikeudessa jäsenvaltioille annettu mahdollisuus saattaa kyseisiä tuotteita markkinoille niiden alueella.

3.

Direktiivin 2000/31 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.

2.   Tällä direktiivillä lähennetään siinä määrin, kuin se on tarpeen 1 kohdassa tarkoitetun tavoitteen toteuttamiseksi, tiettyjä tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat sisämarkkinoita, palvelun tarjoajien sijoittautumista, kaupallista viestintää, sähköisessä muodossa tehtäviä sopimuksia, välittäjien vastuuta, käytännesääntöjä, tuomioistuinten ulkopuolella tapahtuvaa riitojen ratkaisemista, oikeussuojakeinoja ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä.

3.   Tämä direktiivi täydentää tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavaa [unionin] lainsäädäntöä, heikentämättä kuitenkaan [unionin] säädöksillä ja niiden täytäntöönpanemiseksi annetulla kansallisella lainsäädännöllä vahvistettua suojelun tasoa erityisesti kansanterveyden ja kuluttajien suojelun osalta, sikäli kuin tämä ei rajoita tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

4.   Tällä direktiivillä ei luoda kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia uusia sääntöjä eikä puututa tuomioistuinten toimivaltaan.

– – ”

4.

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

5.

Mainitun direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Sisämarkkinat”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteensovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä.

2.   Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

– – ”

6.

Saman direktiivin kaupallista viestintää koskevassa jaksossa olevassa 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimitettavat tiedot”, säädetään seuraavaa:

”Muiden yhteisön oikeudessa asetettujen tietojen antamista koskevien vaatimusten lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaupallisessa viestinnässä, joka muodostaa osittain tai kokonaan tietoyhteiskunnan palvelun, noudatetaan ainakin seuraavia edellytyksiä:

– – ”

7.

Direktiivin 2005/29/EY ( 3 ) 3 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia säätelevien muiden yhteisön sääntöjen kanssa, jälkimmäisillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin yksittäisiin näkökohtiin.”

8.

Kyseisen direktiivin 11 artiklan, jonka otsikko on ”Täytäntöönpano”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että käytettävissä on riittävät ja tehokkaat keinot sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi, jotta tämän direktiivin säännöksiä noudatetaan kuluttajien edun edellyttämällä tavalla.”

9.

Direktiivin 75/324/ETY ( 4 ) 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jokaisessa aerosolissa tai, kun tietoja ei voida merkitä aerosoliin sen pienen koon vuoksi (enimmäistilavuus 150 ml tai pienempi), aerosoliin kiinnitetyssä etiketissä on oltava merkittynä [tässä direktiivissä täsmennetyt] tiedot näkyvin, helposti luettavin ja pysyvin kirjaimin”.

10.

Kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan ”jäsenvaltiot voivat asettaa alueellaan tapahtuvan aerosolien markkinoille saattamisen ehdoksi kansallisen kielensä tai kansallisten kieltensä käyttämisen merkinnöissä”.

11.

Asetuksen (EY) N:o 1223/2009 ( 5 ) 19 artiklan, jonka otsikko on ”Merkinnät”, 1 kohdassa säädetään, että ”kosmeettiset valmisteet voidaan saattaa markkinoille ainoastaan, jos kosmeettisten valmisteiden pakkauksissa ja ulkopäällyksissä on pysyvällä, helposti luettavalla ja näkyvällä tavalla esitetty [tässä asetuksessa täsmennetyt] tiedot”. Tällaisen maininnan on erityisesti sisällettävä ”käytössä noudatettavat erityiset varotoimenpiteet, vähintään liitteissä III–VI luetellut, sekä erityisiä varotoimenpiteitä koskevat mahdolliset merkinnät ammattikäyttöön tarkoitetuissa kosmeettisissa valmisteissa”.

12.

Kyseisen asetuksen 19 artiklan 5 kohdassa täsmennetään, että ”ne jäsenvaltiot, jossa valmiste asetetaan loppukäyttäjien saataville, määrittelevät kielen, jolla [tässä asetuksessa edellytetyt] tiedot on esitettävä”.

13.

Sähköisestä kaupankäynnistä ja muista tietoyhteiskunnan palveluista annetun lain (2002:562) (Lagen (2002:562) om elektronisk handel och andra informationsamhällets tjänster, jäljempänä sähköistä kaupankäyntiä koskeva laki), jolla direktiivi 2000/31 pannaan täytäntöön, 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Muuhun [Euroopan talousalueen (ETA)] jäsenvaltioon kuin Ruotsiin sijoittautuneella palveluntarjoajalla on oikeus tarjota tietoyhteiskunnan palveluja Ruotsissa oleville palvelujen vastaanottajille ilman, että yhteensovitetulla alalla annetut Ruotsin säännöt sitä estävät.

Tuomioistuin tai muu viranomainen voi kuitenkin lain nojalla [direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdassa säädettyjä edellytyksiä vastaavin edellytyksin] toteuttaa toimenpiteen, jolla rajoitetaan vapaata liikkuvuutta tällaisen palvelun osalta – –.”

14.

Mainitun lain 5 §:n mukaan Ruotsin oikeutta sovelletaan yhteensovitetun alan puitteissa sellaisten palveluntarjoajien tarjoamiin tietoyhteiskunnan palveluihin, joiden sijoittautumisvaltio on Ruotsi, vaikka nämä palvelut olisi tarkoitettu kokonaan tai osittain toiseen ETA-valtioon sijoittautuneille vastaanottajille.

15.

Markkinointilakia (2008:486) (Marknadsföringslagen (2008:486), jäljempänä markkinointilaki), jolla direktiivi 2005/29 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, sovelletaan sen 2 §:n mukaan erityisesti silloin, kun elinkeinonharjoittaja edistää tuotteiden myyntiä elinkeinotoiminnassaan.

16.

Mainitun lain 3 §:n mukaan käsite ”markkinointi” käsittää mainonnan ja kaikki muut toimenpiteet, joiden tarkoituksena on elinkeinonharjoittajan taloudellisessa toiminnassa edistää tuotteiden myyntiä ja niiden saatavuutta, mukaan lukien kaikki elinkeinonharjoittajan toimet, laiminlyönnit tai muut toimenpiteet tai menettelytavat ennen tuotteiden myyntiä tai toimittamista kuluttajille tai elinkeinonharjoittajille, niiden aikana tai niiden jälkeen.

17.

Mainitun lain 5 §:n mukaan ”markkinoinnin on oltava hyvän markkinointitavan mukaista”.

18.

Saman lain 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”5 §:ssä tarkoitetun hyvän markkinointitavan vastaista markkinointia pidetään sopimattomana, jos se heikentää tai on omiaan heikentämään vastaanottajan kykyä tehdä perusteltu kaupallinen päätös”.

19.

Markkinointilain 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Edellä 9, 10 tai 12–17 §:ssä tarkoitettua harhaanjohtavaa markkinointia on pidettävä sopimattomana, jos se heikentää tai on omiaan heikentämään vastaanottajan kykyä tehdä perusteltu kaupallinen päätös. [Direktiivin 2005/29] liitteessä 1 olevissa 1–23 kohdassa tarkoitettua harhaanjohtavaa markkinointia on aina pidettävä sopimattomana.”

20.

Kyseisen lain 10 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Elinkeinonharjoittaja ei saa markkinoinnissaan käyttää totuudenvastaisia väitteitä tai esittää muita harhaanjohtavia tietoja omasta tai toisen elinkeinotoiminnasta.

Ensimmäinen momentti koskee erityisesti tietoja, jotka liittyvät

– –

2.   tuotteen alkuperään, käyttöön ja riskeihin, kuten sen terveys- ja ympäristövaikutuksiin,

– –

4.   tuotteen hintaan, hinnan laskentaperusteisiin, erityisiin hintaetuihin ja maksuehtoihin,

5.   elinkeinonharjoittajan tai muiden elinkeinonharjoittajien pätevyyteen, markkina-asemaan, sitoumuksiin, tavaramerkkeihin, kauppanimiin, erottaviin tunnuksiin ja muihin oikeuksiin,

6.   elinkeinonharjoittajan saamiin palkintoihin ja tunnustuksiin,

– –

Elinkeinonharjoittaja ei myöskään saa jättää mainitsematta olennaisia tietoja edistäessään elinkeinotoimintaansa tai muiden henkilöiden toimintaa. Harhaanjohtavana mainitsematta jättämisenä pidetään myös sitä, jos olennaista tietoa annetaan epäselvällä, käsittämättömällä tai moniselitteisellä tavalla tai väärään aikaan.”

21.

Mainitun lain 23 §:ssä säädetään, että elinkeinonharjoittajaa, joka harjoittaa tuotteidensa sopimatonta markkinointia, voidaan kieltää jatkamasta tätä markkinointia tai muita vastaavia toimenpiteitä.

22.

Kosmeettisista valmisteista annetun asetuksen (2013:413) (Förordning (2013:413) om kosmetiska produkter, jäljempänä kosmeettisia valmisteita koskeva asetus) 4 §:n 1 momentissa säädetään, että kun kosmeettinen valmiste asetetaan loppukäyttäjän saataville Ruotsin markkinoilla, muun muassa asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 1 kohdan d alakohdassa vaaditut tiedot on ilmoitettava ruotsin kielellä.

23.

Yleisestä turvallisuudesta ja valmiustasosta vastaavan viranomaisen aerosolipakkauksista antamien määräysten (MSBFS 2018:1) (Myndigheten för samhällsskydd och beredskaps föreskrifter om aerosolbehållare (MSBFS 2018:1) 3 §:n mukaan markkinoille saatettujen aerosolipakkausten on täytettävä kyseisistä määräyksistä ja niiden liitteestä johtuvat vaatimukset.

24.

Kyseisten määräysten 4 §:ssä säädetään, että jokaisessa aerosolipakkauksessa on oltava merkittynä helposti luettavin ja pysyvin kirjaimin ruotsiksi aerosolipakkauksen markkinoille saattavan henkilön nimi ja osoite tai tavaramerkki, tunnus ”3” (käännetty epsilon), täyttöerän tunnistamisen mahdollistava merkintä, liitteen 2.2 kohdan mukaiset tiedot ja sisällön nimellistilavuus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1272/2008 ( 6 ) soveltamista.

25.

Parfümerie Akzente on saksalainen yhtiö, joka markkinoi ja myy parfumdreams.se‑verkkosivustollaan hiustenhoitotuotteita ja muita kosmeettisia valmisteita Ruotsin markkinoille ja ruotsalaiselle asiakaskunnalle.

26.

KTF tarjoaa palveluja sellaisten yritysten toimialajärjestölle, jotka tuovat, valmistavat ja markkinoivat kosmetiikkavalmisteita ja hygieniatuotteita.

27.

KFT nosti helmikuussa 2022 Parfümerie Akzentea vastaan Patent- och marknadsdomstolenissa (patentti- ja markkinatuomioistuin, Ruotsi) kanteen, jossa se vaati, että Parfümerie Akzentea kiellettäisiin uhkasakon nojalla käyttämästä sopimattomia menettelyjä eli ensinnäkin käyttämästä kosmeettisten valmisteiden ja hiustenhoitotuotteiden markkinoinnissa tiettyjä eriteltyjä markkinointiväittämiä, toiseksi markkinoimasta tiettyjä kosmeettisia valmisteita aerosolipakkauksissa, joissa ei ole direktiivin 75/324 täytäntöönpanemiseksi annetun ruotsalaisen säännöstön mukaisia ruotsinkielisiä merkintöjä, ja kolmanneksi markkinoimasta tiettyjä kosmeettisia valmisteita, joita ei ole merkitty ruotsin kielellä, muun muassa asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja liitteen III vastaisesti.

28.

KTF väitti kyseisessä tuomioistuimessa, että riidanalainen markkinointi oli sopimatonta menettelyä ja että se oli näin ollen kiellettävä.

29.

KTF totesi, että kyseisten tuotteiden markkinointi ja myynti kohdistuivat Ruotsin markkinoihin ja että markkinoinnilla oli ollut vaikutusta Ruotsissa. KTF:n mukaan Ruotsin säännökset, joilla alkuperämaaperiaatteeseen perustuva direktiivi 2000/31 pannaan täytäntöön, ovat toissijaisia direktiivin 2005/29 täytäntöönpanemiseksi annettuihin sääntöihin nähden, joten ”kohdemaaperiaate”, jota sovelletaan yleisesti kaupallisia menettelyjä koskevassa oikeudessa, on etusijalla alkuperämaaperiaatteeseen nähden.

30.

Joka tapauksessa direktiivillä 2005/29 toteutetaan KTF:n mukaan täydellinen yhdenmukaistaminen, joten kaupallisia menettelyjä koskevien Ruotsin sääntöjen ei voida katsoa olevan tiukempia kuin vastaavat Saksan säännöt.

31.

Parfümerie Akzente ei myöntänyt rikkoneensa kaupallisia menettelyjä koskevia Ruotsin säännöksiä mutta myönsi, että kyseisten tuotteiden markkinointi ja myynti kohdistuivat Ruotsiin ja ettei se ollut kiinnittänyt tuotteisiinsa ruotsinkielisiä merkintöjä, vaikka tuotteet olisi pitänyt merkitä KTF:n esittämällä tavalla. Parfümerie Akzente katsoo kuitenkin, että direktiivi 2000/31 on esteenä sille, että tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajaan sovelletaan sääntöjä, jotka ovat tiukempia kuin sen jäsenvaltion säännöt, johon se on sijoittautunut. Alkuperämaaperiaate merkitsee nyt käsiteltävässä asiassa kaupallisia menettelyjä koskevan Saksan oikeuden soveltamista, vaikka se olisikin vähemmän tiukkaa kuin Ruotsin oikeus.

32.

Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin hyväksyi KTF:n vaatimukset 24.9.2021 antamallaan tuomiolla. Se katsoi, että kyseessä oli sopimaton menettely, ja kielsi näin ollen Parfümerie Akzentea harjoittamasta sitä kaupallisia menettelyjä koskevien Ruotsin sääntöjen perusteella.

33.

Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin tutki ensin kaupallisia menettelyjä koskevan Ruotsin oikeuden sovellettavuutta kyseessä oleviin Parfümerie Akzenten verkkosivustolla julkaistuihin markkinointiväittämiin. Se totesi, että Parfümerie Akzente oli Saksaan sijoittautunut palvelujen tarjoaja ja että kyseisten tuotteiden verkkomyynti oli tietoyhteiskunnan palvelu. Kyseinen tuomioistuin katsoi myös, että kysymyksessä olevat markkinointiväittämät kuuluivat kyseisen palvelun piiriin ja että vaatimukset, joita niihin sovellettiin, kuuluivat direktiivissä 2000/31 tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan. Näin ollen kyseinen tuomioistuin katsoi, että Parfümerie Akzente oli oikeutettu tarjoamaan tietoyhteiskuntapalveluaan Ruotsissa oleville vastaanottajille ilman, että yhteensovitettuun alaan kuuluvat ruotsalaiset säännöt estävät sitä.

34.

Tämän jälkeen asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin tarkasteli direktiiviä 2005/29. Se totesi, että kyseisellä direktiivillä toteutettiin täydellinen yhdenmukaistaminen, joten sen säännöksille olisi annettava sama merkitys ja soveltamisala kaikkialla unionissa. Lisäksi siltä osin kuin Parfümerie Akzente ei ole osoittanut, että kaupallisia menettelyjä koskeva Ruotsin oikeus olisi rajoittavampi kuin Saksan oikeus, ja siltä osin kuin kiistanalaisilla markkinointiväittämillä on ollut vaikutusta Ruotsissa, mikään ei estä kaupallisia menettelyjä koskevien Ruotsin sääntöjen soveltamista.

35.

Sitä vastoin virheellisesti merkittyjen tuotteiden markkinoinnin osalta asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin ei tutkinut samalla tavalla Ruotsin sääntöjen sovellettavuutta.

36.

Parfümerie Akzente valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Svea Hovrätt, Patent- och marknadsöverdomstoleniin (patentti- ja markkinaoikeudellisissa asioissa ylioikeutena toimiva Svean hovioikeus, Ruotsi).

37.

KTF täsmensi kyseisessä tuomioistuimessa, että Parfümerie Akzente oli toteuttanut useita toimenpiteitä virheellisesti merkittyjen valmisteiden markkinoimiseksi, nimittäin mainostanut niitä verkkosivustollaan ja myynyt ja toimittanut niitä. Nyt käsiteltävässä asiassa KTF:n kanteen kohteena on mahdollisuus vastustaa riidanalaisia kaupallisia menettelyjä vetoamalla kaupallisia menettelyjä koskevaan oikeuteen.

38.

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä nousi esiin kysymyksiä, jotka koskivat ensinnäkin direktiivin 2000/31 täytäntöönpanoa Ruotsissa ja sen yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa ja toiseksi yhteensovitetun alan laajuutta.

39.

Tässä tilanteessa Svea Hovrätt, Patent- och marknadsöverdomstolen on päättänyt 13.2.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 15.2.2023, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Italian ja Ruotsin hallitukset sekä Euroopan komissio. KTF, Ruotsin ja Ranskan hallitukset sekä komissio olivat edustettuina 13.3.2024 pidetyssä istunnossa.

41.

Aluksi totean, että ennakkoratkaisukysymykset lähtevät siitä, että Parfümerie Akzenten verkkosivustollaan harjoittama kyseisten tuotteiden markkinointi on direktiivissä 2000/31 tarkoitettu ”tietoyhteiskunnan palvelu” ja että kyseistä yhtiötä on näin ollen pidettävä tällaisten palvelujen tarjoajana. Koska tämä luonnehdinta vaikuttaa perustellulta tämän ennakkoratkaisupyynnön perusteella ja koska asianomaiset eivät kiistä sitä, lähden siitä, että Parfümerie Akzenten tarjoama palvelu kuuluu yleisesti ottaen ”tietoyhteiskunnan palvelujen” käsitteen piiriin.

42.

Totean vielä aluksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle neljä ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat tuotteiden verkkomarkkinointia ja –myyntiä koskevaan säännöstöön unionissa olennaisesti liittyvää kahta näkökohtaa.

43.

Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee nimittäin määräjäsenvaltion harkintavaltaa soveltaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen palveluntarjoajaan omia direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan kuuluvia säännöksiään, kun taas toinen, kolmas ja neljäs kysymys koskevat tämän alan rajoja. Näissä olosuhteissa on mielestäni tarkoituksenmukaista aloittaa ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu tarkastelemalla yhteensovitetun alan käsitteeseen keskittyviä eli toista, kolmatta ja neljättä kysymystä.

44.

Pääasian oikeudenkäynnissä KTF moittii Parfümerie Akzentea siitä, että se ensinnäkin käytti tiettyjä markkinointiväittämiä kyseisten tuotteiden markkinoinnin yhteydessä ja toiseksi markkinoi tiettyjä tuotteita, joiden merkinnät eivät olleet Ruotsin sääntöjen mukaisia. Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei esitetä yksityiskohtaisia tietoja näistä markkinointiväittämistä, näyttää siltä, että ne olivat luonteeltaan yleisiä väittämiä. ( 7 ) Toista, kolmatta ja neljättä ennakkoratkaisukysymystä ei ole esitetty kyseessä olevien markkinointiväittämien näkökulmasta. Ne sen sijaan liittyvät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmaisemiin epäilyihin väitetysti väärin merkittyjen tuotteiden markkinoinnista.

45.

Tarkemmin sanottuna toisella, kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, joita ehdotan tarkasteltavan yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään lähinnä, onko direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu yhteensovitettu ala kattaa sellaisen tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevan kiellon, jonka väitetään olevan merkitty vastoin siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella näiden verkkomarkkinointia koskevien toimenpiteiden kohteena olevat kuluttajat ovat, sovellettavia, kyseisen jäsenvaltion direktiivin 75/324 8 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti asettamia vaatimuksia, jotka koskevat tuotetta sinänsä.

46.

Toisen ennakkoratkaisukysymyksen muotoilu voi toki antaa ymmärtää, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, kuuluvatko verkkomarkkinointi ja ‑myynti yhteensovitettuun alaan myös silloin, kun ne koskevat sellaista tuotetta, jonka väitetään olevan merkitty vastoin vaatimuksia, jotka koskevat tuotetta sinänsä.

47.

Tältä osin totean, että koordinoitu ala ei teknisesti kata verkossa suoritettavaa toimintaa, vaan tällaiseen toimintaan sovellettavat vaatimukset. Kuten direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdasta ilmenee, tämä ala kattaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin ja tällaisiin palveluihin sovellettavat vaatimukset.

48.

Näissä olosuhteissa direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettu ”yhteensovitettu ala” kattaa muun muassa vaatimukset, jotka liittyvät ”[tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamiseen], kuten palvelun tarjoajan käyttäytymistä koskevat taikka palvelun laatuun tai sisältöön liittyvät vaatimukset, joihin kuuluvat myös mainontaa ja sopimuksia koskevat vaatimukset, tai palvelun tarjoajan vastuuta koskevat vaatimukset”. Kyseisessä säännöksessä suljetaan sitä vastoin tämän yhteensovitetun alan ulkopuolelle muun muassa ”tavaroihin sinänsä sovellettavat vaatimukset [ja] tavarantoimituksiin sovellettavat vaatimukset [sekä] muulla tavalla kuin sähköisesti tarjottuihin palveluihin sovellettavat vaatimukset”.

49.

Näin ollen ennakkoratkaisukysymysten pintapuolinen tarkastelu johtaa siihen, että kyseisten tuotteiden verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevat vaatimukset kuuluvat yhteensovitettuun alaan, kun taas näitä tuotteita sinänsä ja niiden toimittamista koskevat vaatimukset eivät kuulu siihen. Kansallinen tuomioistuin on tietoinen siitä, että intuition valossa tämä päätelmä on selvä, mutta se kehottaa kuitenkin unionin tuomioistuinta tarkastelemaan sitä käsiteltävänä olevan asian erityisluonteen valossa.

50.

Ennakkoratkaisupyynnössä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että toinen kysymys koskee sitä, ”kattaako direktiivin 2000/31 mukainen yhteensovitettu ala tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevat vaatimukset, jos tuotteen väitetään olevan tuotetta sinänsä koskevien vaatimusten vastainen”. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, kolmas ennakkoratkaisukysymys on esitetty siltä varalta, että toiseen kysymykseen annettavan vastauksen mukaan ”yhteensovitettu ala kattaa verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin sovellettavat vaatimukset”, jolloin ”tuotetta voitaisiin laillisesti markkinoida ja myydä kuluttajalle verkossa”.

51.

”Verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevia vaatimuksia”, joiden soveltamisesta tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajaan on kyse nyt käsiteltävässä asiassa, ei kuitenkaan ole määritelty selvästi ennakkoratkaisupyynnössä. Sen vuoksi on tarpeen selvittää, miten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ymmärtää nämä vaatimukset.

52.

Ennakkoratkaisupyynnössä ei ole mitään sellaista, mikä osoittaisi, että Parfümerie Akzentea kohtaan esitetty arvostelu rajoittuu siihen, että yhtiö ei ole sisällyttänyt verkkosivustolleen kaikkia niitä tietoja ja mainintoja, jotka direktiivin 75/324 ja asetuksen N:o 1223/2009 mukaan tavallisesti olisi pitänyt olla tuotteen etiketissä.

53.

Kaikkien tulkinnan kannalta hyödyllisten seikkojen esittämiseksi tarkastelen, edellyttävätkö direktiivi 75/324 ja asetus 1223/2009, että niissä säädettyjä tietoja ja mainintoja käytetään myös kyseisten valmisteiden verkkomarkkinoinnin ja ‑myynnin yhteydessä. Vaikka tämä kysymys ei nouse esiin perinteisen myynnin yhteydessä, koska kuluttajalla on yleensä mahdollisuus tutustua ostamaansa tuotteeseen, näin ei ole verkossa suoritettavan toiminnan yhteydessä.

54.

Direktiivin 75/324 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ensinnäkin asettaa aerosolien markkinoille saattamisen ehdoksi kansallisen kielensä käyttämisen merkinnöissä.

55.

Tältä osin direktiivin 75/324 8 artiklan 1 kohdasta ilmenee selvästi, että kyseinen säännös koskee tietoja ja mainintoja, jotka on merkittävä tuotteeseen tai tarvittaessa siihen kiinnitettyyn etikettiin. Lisäksi kyseisen direktiivin tarkoituksena on yhdenmukaistaa aerosolien teknisiin ominaisuuksiin liittyvät vaatimukset kaupankäynnin helpottamiseksi unionissa ( 8 ) ja – kuten 8 artiklassa vaadittujen tietojen sisällöstä voidaan päätellä, kun sitä luetaan kyseisen direktiivin liitteessä olevan 2.2 kohdan valossa, ( 9 ) – kyseisten tuotteiden käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi. Toisaalta mikään ei viittaa siihen, että näitä tietoja ja mainintoja edellytettäisiin, jotta kuluttaja voisi tehdä perustellun valinnan, koska aerosolien markkinointiin liittyviä näkökohtia ei säännellä samalla direktiivillä.

56.

Näin ollen katson, että direktiivissä 75/324 ei edellytetä, että vaadittuja tietoja käytetään myös aerosolipakkausten verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin liittyvissä kaupallisissa menettelyissä.

57.

Toiseksi asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 1 ja 5 kohdassa säädetään, että ”ne jäsenvaltiot, jossa valmiste asetetaan loppukäyttäjien saataville, määrittelevät kielen, jolla [kyseisessä asetuksessa vaaditut tietyt] tiedot on esitettävä [kosmeettisen valmisteen asettamiseksi saataville markkinoilla]”.

58.

Tältä osin käsite ”asettaminen saataville markkinoilla” määritellään asetuksen N:o 1223/2009 2 artiklan 1 kohdan h alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”kosmeettisen valmisteen toimittamista yhteisön markkinoille liiketoiminnan yhteydessä jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta”. ( 10 )

59.

Tämä käsite on tosin riittävän laaja kattaakseen myös tällaisten tuotteiden myyntiin liittyvät kaupalliset menettelyt. ( 11 ) Unionin lainsäätäjä ei kuitenkaan tarkoittanut säännellä asetuksella N:o 1223/2009 yksityiskohtaisesti ja kattavasti kosmeettisten valmisteiden verkkomarkkinoinnin yhteydessä vaadittavien tietojen muotoilua.

60.

Asetuksen N:0 1223/2009 tavoitteena on nimittäin yhdenmukaistaa kattavasti Euroopan unionin säännöt kosmeettisten valmisteiden sisämarkkinoiden aikaansaamiseksi varmistaen samalla ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu. ( 12 ) Tämän asetuksen 19 artiklan 5 kohdassa vaaditut tiedot on laadittava sen jäsenvaltion määrittelemällä kielellä, jossa tuote toimitetaan loppukäyttäjälle eli kuluttajalle tai kosmeettista valmistetta käyttävälle ammattilaiselle. ( 13 ) Tietojen ja mainintojen ainoana tarkoituksena on varmistaa kosmeettisten valmisteiden turvallisuus käytön aikana. Toisaalta niitä ei tarvita, jotta kuluttajat voisivat tehdä perustellun tuotevalinnan. Kosmeettisten valmisteiden ostaja ei ole välttämättä niiden lopullinen kuluttaja. ( 14 )

61.

Vastaavasti asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklassa säädettyjä merkintöjä koskevia vaatimuksia ei pidä sekoittaa kyseisen asetuksen 20 artiklassa ( 15 ) tarkoitettuihin kosmeettisia valmisteita koskeviin väittämiin liittyviin vaatimuksiin, koska viimeksi mainittuja sovelletaan kaikkeen tällaisiin valmisteisiin liittyvään tekstipohjaiseen viestintään, ( 16 ) mukaan lukien viestintä, jonka perusteella kuluttaja voi tehdä perustellun tuotevalinnan. ( 17 )

62.

Näin ollen direktiivissä 75/324 ja asetuksessa N:o 1223/2009 säädettyjen merkintävaatimusten tarkoituksena on asianomaisten valmisteiden käyttäjien suojelu, ja ne täyttävät sellaisinaan tehtävänsä tällaisten valmisteiden käytön yhteydessä. Nämä vaatimukset liittyvät siis mitä suurimmassa määrin kyseessä olevien valmisteiden turvallisuuteen. Näissä kahdessa unionin oikeuden toimessa edellytetyt tiedot ja maininnat eivät sitä vastoin koske näiden tuotteiden markkinointia, eikä niiden tarkoituksena ole mahdollistaa sitä, että kuluttaja voi tehdä perustellun ostopäätöksen tietystä tuotteesta. Näin ollen niitä ei välttämättä tarvitse käyttää kyseisten tuotteiden verkkomarkkinoinnin ja ‑myynnin yhteydessä.

63.

Koska olen hylännyt tulkinnan, jonka mukaan direktiivissä 75/324 ja asetuksessa N:o 1223/2009 edellytettyjä tietoja ja mainintoja on käytettävä myös verkkomarkkinoinnissa ja ‑myynnissä, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viittaus ”sellaisen tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskeviin vaatimuksiin, jonka väitetään olevan tuotetta sinänsä koskevien vaatimusten vastainen” on ymmärrettävä siten, että kyseinen tuomioistuin epäilee, voidaanko Parfümerie Akzentea kieltää markkinoimasta ja myymästä verkossa tuotteita, joita ei ole merkitty ruotsin kielellä.

64.

Yhtäältä asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin nimittäin hyväksyi KTF:n vaatimukset, joilla pyrittiin kieltämään sellaisten väitetysti virheellisesti merkittyjen tuotteiden markkinointi, joita ei kyseisen yhtiön mukaan voida laillisesti markkinoida tai myydä loppukäyttäjille Ruotsissa. Toisaalta Parfümerie Akzente myönsi, että se oli markkinoinut ja myynyt kyseisiä tuotteita, että nämä tuotteet olisi pitänyt merkitä KTF:n väittämällä tavalla ja että niiden merkintöjä ei ollut kirjoitettu ruotsin kielellä. Parfümerie Akzente näyttää kansalliselle tuomioistuimelle tekemällään valituksella riitauttavan Ruotsin sääntöjen sovellettavuuden erityisesti kyseisten tuotteiden verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin kyseisessä jäsenvaltiossa.

65.

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamat verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin sovellettavat vaatimukset rajoittuvat kieltoon markkinoida ja myydä tuotteita, jotka on merkitty Ruotsin alueella markkinoille saatettuihin tai Ruotsissa loppukuluttajille toimitettuihin tuotteisiin sovellettavien turvallisuussääntöjen vastaisesti.

66.

Direktiivin 75/324 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio, jossa tuotetta markkinoidaan, voi vaatia, että aerosolin koko etiketti on laadittava kyseisen jäsenvaltion kansallisella kielellä tai kansallisilla kielillä. Samoin asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 5 kohdassa mainittujen tietojen on oltava saatavilla sen jäsenvaltion määrittelemällä kielellä, jossa kosmeettinen valmiste asetetaan loppukäyttäjän saataville.

67.

Direktiivin 75/324 4 artiklassa ja asetuksen N:o 1223/2009 9 artiklassa säädetään lähes samansisältöisesti, että jäsenvaltiot eivät saa näissä unionin oikeuden säädöksissä säädettyihin vaatimuksiin liittyvistä syistä estää, kieltää tai rajoittaa alueellaan sellaisen tuotteen saattamista markkinoille, joka on näiden säädösten vaatimusten mukainen. Nyt esillä olevassa tapauksessa kyseiset tuotteet eivät kuitenkaan ole Ruotsin kuningaskunnan direktiivin 8 artiklan 2 kohdan ja asetuksen 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrittelemän kielijärjestelyn mukaisia. Esiin nousee kysymys siitä, voiko tämä jäsenvaltio kieltää tällaisten tuotteiden verkkomarkkinoinnin ja ‑myynnin kuluttajille kyseisessä jäsenvaltiossa.

68.

Tällainen määräjäsenvaltion asettama verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskeva kielto olisi lähtökohtaisesti ristiriidassa direktiivin 2000/31 3 artiklassa säädetyn mekanismin kanssa. Kyseisen direktiivin 1 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan tietoyhteiskunnan palveluihin, heikentämättä kuitenkaan unionin oikeuden säädöksillä ja niiden täytäntöönpanemiseksi annetulla kansallisella lainsäädännöllä vahvistettua suojelun tasoa erityisesti kansanterveyden ja kuluttajien suojelun osalta, sikäli kuin tämä ei rajoita tällaisten palvelujen tarjoamisen vapautta. Mainitun direktiivin 3 artiklassa säädetyllä mekanismilla on siten etusija verkkopalvelujen liikkuvuutta rajoittaviin suojelua koskeviin sääntöihin nähden.

69.

Tietoyhteiskunnan palvelujen vapaata liikkuvuutta säännellään kuitenkin direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta. Kyseessä oleva kielto koskee sellaisten tuotteiden verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä, jotka eivät ole tavaroita sinänsä koskevien vaatimusten mukaisia. Tämä kielto johtuu aivan ilmeisesti syistä, jotka eivät kuulu yhteensovitettuun alaan ja joilla pyritään varmistamaan näiden vaatimusten tehokkuus.

70.

Tämän päättelyn jatkeena voidaan todeta, että kuten direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan i alakohdasta ilmenee, yhteensovitettu ala kattaa vaatimukset, joita tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajan on noudatettava, jotta kyseisen palvelun tarjoamiseen liittyvän toiminnan harjoittaminen olisi kyseisen jäsenvaltion näkökulmasta laillista. Kyseessä olevan markkinoinnin sääntöjenvastaisuus ei liity markkinoinnin menetelmään tai sen erityiseen piirteeseen, vaan se johtuu suoraan ja yksinomaan siitä, että markkinoidut tuotteet eivät ole määräjäsenvaltion lainsäädännön mukaan tuotteisiin sovellettavien turvallisuussääntöjen mukaisia.

71.

Tuomioon Ker-Optika, ( 18 ) jossa unionin tuomioistuin tutki internetin välityksellä tapahtuvaa piilolinssien markkinointia direktiivin 2000/31 kannalta, perustuvat oikeusohjeet tukevat niin ikään tulkintaa, jonka mukaan tuotteiden, jotka eivät ole tuoteturvallisuutta koskevien sääntöjen mukaisia, verkkomarkkinoinnin kielto ei kuulu tähän alaan.

72.

Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin nimittäin totesi, että tällaisessa markkinoinnissa voidaan erottaa useita seikkoja, joita ovat muun muassa ensinnäkin varsinainen myyntitoimi, jolle on ominaista sopimuksen tekemistä verkossa koskeva tarjous ja sopimuksen tekeminen sähköisesti, toiseksi myydyn tuotteen toimittaminen ja kolmanneksi ja valinnaisesti myyntiä tai toimitusta edeltävä seikka, kuten asiakkaan lääkärikäynti. ( 19 )

73.

Tehtyään tämän eron unionin tuomioistuin katsoi toisaalta, että yhteensovitettu ala kattaa ne kansalliset säännökset, joissa kielletään muun muassa tarjoaminen ja sopimuksen tekeminen sähköisessä muodossa. ( 20 ) Toisaalta unionin tuomioistuin katsoi varauksitta, ”ettei direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan ii luetelmakohdan mukaan yhteensovitettu ala kata sellaisten tavaroiden toimituksiin sovellettavia vaatimuksia, joita koskeva sopimus on tehty sähköisessä muodossa”, ja että näin ollen kansalliset säännöt, jotka koskevat vaatimuksia, joiden mukaisesti internetissä myyty tavara voidaan toimittaa toisen jäsenvaltion alueelle, eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan. ( 21 ) Seuraavaksi unionin tuomioistuin katsoi, että siltä osin kuin kansallinen säännöstö, jossa kielletään ”piilolinssien internetkauppa, kohdistuu myyntijärjestelyyn, johon kuuluu piilolinssien toimittaminen kuluttajan kotiosoitteeseen”, kyseistä säännöstöä on tarkasteltava perussopimuksen eikä kyseisen direktiivin valossa. ( 22 )

74.

Näin ollen yhtäältä sellaisten tavaroiden verkkomarkkinointia koskevan kiellon, jotka eivät täytä tavaroihin sinänsä sovellettavia vaatimuksia, ei voida katsoa kuuluvan yhteensovitettuun alaan. Toisaalta direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohta ei estä määräjäsenvaltiota kieltämästä tällaisten tuotteiden verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä.

75.

Näissä olosuhteissa on vielä tutkittava, eivätkö – kuten kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen muotoillut, oletetaan – tuomioon A (Lääkkeiden mainonta ja myynti verkossa) ( 23 ) perustuvat oikeusohjeet aseta tätä päätelmää kyseenalaiseksi siltä osin kuin tästä tuomiosta ilmenee, että tietyt toiminnot, jotka ovat erottamaton ja liitännäinen osa verkossa suoritettavaa toimintaa, kuuluvat yhteensovitettuun alaan.

76.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kun kyseessä on verkkomyynti, jossa palveluntarjoajan myynti on kokonaisuudessaan suunnattu kuluttajille toisessa jäsenvaltiossa, johon tämä palveluntarjoaja ei ole sijoittautunut, tavaroiden toimittaminen on välttämättä osa palvelua ja voi siten olla sen erottamaton ja liitännäinen osa. Tässä tapauksessa itse valmisteen toimittaminen olisi nimittäin verkkomyynnin olennainen edellytys. Tämä tuomion A (Lääkkeiden mainonta ja myynti verkossa) innoittama ajattelutapa merkitsisi sitä, että toimittamista tai valmistetta sinänsä koskevat vaatimukset kuuluisivat verkossa suoritettavaan toimintaan liittyvien vaatimusten tavoin yhteensovitettuun alaan. Käytännössä Parfümerie Akzente voisi siis toimittaa Ruotsissa oleville kuluttajille kosmeettisia valmisteita, jotka on merkitty sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, johon se on sijoittautunut.

77.

Tämä päättely ei vakuuta minua. Kolmannen kysymyksen taustalla olevan logiikan noudattaminen merkitsisi nimittäin sitä, että direktiivin 2000/31 näkökulmasta katsottaisiin, että minkä tahansa verkossa myytävän tuotteen toimittaminen olisi välttämätön ja erottamaton osa tietoyhteiskunnan palvelua.

78.

Tuomioon A (Lääkkeiden mainonta ja myynti verkossa) perustuvat oikeusohjeet eivät puolla myöskään tätä päättelyä. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuimen oli nimittäin selvitettävä, kuuluiko monikanavainen mainoskampanja, joka toteutettiin sekä sähköisillä että fyysisillä alustoilla, kokonaisuudessaan yhteensovitettuun alaan.

79.

Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut ensinnäkin, että ”tällaisella mainonnalla pyritään kokonaisuudessaan ja riippumatta siitä, millä menetelmällä se konkreettisesti toteutetaan, houkuttelemaan potentiaalisia kuluttajia [kyseessä olevan tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajan] internetsivustolle ja edistämään [sen] tuotteiden verkkomyyntiä”, ( 24 ) jonka edistäminen on mainonnan taloudellisena tarkoituksena. ( 25 ) Olisi siten keinotekoista katsoa, että verkossa toteutettu mainonnan osa kuuluu ”yhteensovitettuun alaan”, mutta jättää fyysisillä alustoilla toteutettu mainonnan osa tämän alan ulkopuolelle. ( 26 ) Lopuksi se viittasi direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan i alakohdan sanamuotoon, jossa säädetään, että muun muassa mainontaa koskevat vaatimukset kuuluvat yhteensovitettuun alaan. ( 27 )

80.

Näiden seikkojen perusteella unionin tuomioistuin katsoi, että kyseessä oleva mainonta oli liitännäinen ja erottamaton osa verkkomyyntipalvelua ja kuului näin ollen kokonaisuudessaan direktiivissä 2000/31 tarkoitettuun ”yhteensovitettuun alaan”. ( 28 )

81.

Tätä oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan voida soveltaa nyt esillä olevaan asiaan.

82.

Ensinnäkin tuotteiden merkinnät eivät ole tuomiossa A (Lääkkeiden mainonta ja myynti verkossa) tarkoitetulla tavalla liitännäisiä suhteessa näiden tuotteiden verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin, koska niiden tarkoituksena ei ole mainostaa näitä tuotteita kuluttajille, vaan antaa heille tietoja tuotteen käytöstä ja käyttötavasta, jotta voidaan varmistaa tavoite taata ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu. ( 29 )

83.

Toiseksi vaikka direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan i alakohdassa jätetäänkin jonkin verran liikkumavaraa katsoa, että mainostoimintaan liittyvät vaatimukset kuuluvat yhteensovitettuun alaan, kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdan ii alakohdassa suljetaan viime kädessä tämän alan ulkopuolelle tavaroihin sinänsä sovellettavat vaatimukset. Tätä tulkintaa tukee mainitun direktiivin johdanto-osan 21 perustelukappale, jossa todetaan, että yhteensovitettu ala ei koske tavaroihin liittyviä jäsenvaltioiden lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, kuten turvallisuusnormeja tai merkintävelvoitteita.

84.

Kolmanneksi – kuten olen todennut ( 30 ) – tulkinta, jonka mukaan merkintävelvoitteet eivät kuulu yhteensovitetun alan piiriin huolimatta niiden yhteydestä verkossa suoritettavaan toimintaan, saa tukea tuomioon Ker-Optika perustuvista oikeusohjeista. ( 31 ) Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin tosin keskittyi vaatimuksiin, joita sovelletaan verkossa myytävien tavaroiden toimittamiseen, kun taas nyt käsiteltävä asia koskee tavaroihin sinänsä sovellettavia vaatimuksia. Direktiivissä 2000/31 näitä kahta vaatimustyyppiä käsitellään kuitenkin samalla tavalla.

85.

Tältä osin voidaan kuitenkin yksilöidä tavaroihin sinänsä sovellettavien vaatimusten ominaispiirre, joka erottaa ne tavarantoimituksiin sovellettavista vaatimuksista, kun otetaan huomioon niiden yhteys verkkomarkkinointiin ja ‑myyntiin. Tämä johtuu siitä, että mikään toimituksen elementti ei esiinny suoraan verkkomarkkinoinnin ja ‑myynnin yhteydessä, kun taas tietyt etiketin elementit voidaan toisintaa kyseisten tuotteiden verkkomarkkinoinnin yhteydessä. Myös Italian ja Ranskan hallitusten perusteluissa esitetään tällainen merkintävaatimusten piirre.

86.

Kuitenkin kuten olen jo todennut, mikään ei osoita, että Parfümerie Akzentea kohtaan esitetty arvostelu on tiivistettynä se, että yhtiö ei ole sisällyttänyt verkkosivustolleen kaikkia niitä tietoja ja mainintoja, jotka direktiivin 75/324 ja asetuksen N:o 1223/2009 mukaan tavallisesti olisi pitänyt olla tuotteen etiketissä. ( 32 ) Joka tapauksessa on niin, että näissä kahdessa unionin säädöksessä edellytettyjä tietoja ei välttämättä tarvitse käyttää kyseisten tuotteiden verkkomarkkinoinnin ja ‑myynnin yhteydessä. ( 33 )

87.

Neljänneksi tulkintaa, jonka mukaan tavaroita sinänsä koskevat vaatimukset eivät kuulu yhteensovitetun alan piiriin, vaikka ne liittyvät verkossa suoritettavaan toimintaan (mikä merkitsee sitä, että tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaja ei voi vedota alkuperämaaperiaatteeseen välttääkseen sen, että kyseiset vaatimukset sitovat häntä), ei voida kyseenalaistaa sillä, että ruotsalainen kuluttaja voi, tietämättä tällaisista omassa jäsenvaltiossaan voimassa olevista vaatimuksista, matkustaa toiseen jäsenvaltioon ja ostaa sieltä tuotteita, jotka on merkitty kielellä, jota hän ei ymmärrä. Tämä hyvin erityinen tapaus ei vastaa tilannetta, jossa toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut palveluntarjoaja myisi tuotteita Ruotsissa. ( 34 ) Näin ollen se, että kuluttaja voi matkustaa EU:n sisällä saadakseen paikalliset vaatimukset täyttävän tuotteen, ei aseta kyseenalaiseksi tuotteisiin sinänsä unionissa sovellettavien, asianomaisten jäsenvaltioiden säätämien vaatimusten distributiivista soveltamista. Direktiivin 2000/31 3 artiklassa säädetyn mekanismin logiikan mukaan kukin jäsenvaltio voi asettaa tällaisia vaatimuksia alueellaan.

88.

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen, kolmanteen ja neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu yhteensovitettu ala ei kata sellaisen tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevaa kieltoa, joka on merkitty vastoin siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella näiden verkkomarkkinointia koskevien toimenpiteiden kohteena olevat kuluttajat ovat, sovellettavia, kyseisen jäsenvaltion direktiivin 75/324 8 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1223/2009 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti asettamia vaatimuksia, jotka koskevat tuotetta sinänsä.

89.

Täydellisyyden vuoksi totean, että vaikka tämä kielto ei kuulu direktiivissä 2000/31 tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan, sen on kuitenkin oltava unionin oikeuden muiden asiaa koskevien säännösten mukainen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset rajoittuvat kuitenkin siihen, kuuluuko mainittu kielto yhteensovitettuun alaan. Näin ollen ei ole tarpeen tutkia, onko se unionin oikeuden mukainen.

90.

Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa tietää lähinnä, onko direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohta esteenä sille, että saattaessaan tämän säännöksen osaksi kansallista oikeusjärjestystä jäsenvaltio vahvistaa periaatteen, jonka mukaan on niin, että jollei kyseisen direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu, kyseisen direktiivin 2 artiklan h kohdassa tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan kuuluvia kansallisia säännöksiä ei sovelleta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen tietoyhteiskunnan palveluntarjoajaan eikä sen tarjoamaan palveluun.

91.

Tämä kysymys näyttää olevan esitetty siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen, kolmanteen ja neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että sellaisten tuotteiden verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskeva kielto, joiden väitetään olevan virheellisesti merkitty, ei kuulu yhteensovitettuun alaan.

92.

Kuten näistä kolmesta kysymyksestä esittämästäni analyysistä ilmenee, pääasiassa kyseessä olevien tuotteiden merkintöjä koskevat vaatimukset ja näiden vaatimusten vastaisesti merkityn tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskeva kielto eivät kuulu direktiivissä 2000/31 tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan. Vastaukseni näihin kysymyksiin riittänee siten poistamaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt. Näin ollen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ei ole tarpeen vastata.

93.

Ylimääräisenä perusteluna on huomattava, että tämän kysymyksen ei voida katsoa johtuvan KTF:n väitteistä, jotka koskevat väitetysti virheellisesti merkittyjen tuotteiden markkinointia, vaan sen väitteistä, joiden mukaan Parfümerie Akzente käytti verkkosivustollaan tiettyjä yleisluonteisia markkinointiväittämiä. ( 35 )

94.

Huomautan tässä yhteydessä, että asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin ei tutkinut yksityiskohtaisesti sitä, sovelletaanko sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevia Ruotsin sääntöjä virheellisesti merkittyjen tuotteiden markkinointiin. Kyseinen tuomioistuin pohti kuitenkin, sovelletaanko näitä sääntöjä yleisluonteisiin markkinointiväittämiin, ja katsoi, että näin on. ( 36 )

95.

Näissä olosuhteissa ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi annettu Ruotsin säännös estää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevien Ruotsin sääntöjen soveltamisen näihin markkinointiväittämiin, ja pohtii tästä syystä, onko kyseinen täytäntöönpanosäännös yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

96.

Vaikka oletettaisiin, että edellä esittämäni ensimmäisen kysymyksen tulkintatapa vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyjä, tällainen kysymys ei kuitenkaan käy selvästi ilmi ennakkoratkaisupyynnöstä, ja se jää joka tapauksessa suurelta osin hypoteettiseksi ja abstraktiksi.

97.

Vaikka ennakkoratkaisukysymys koskee direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohtaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei yksilöi mitään tietoyhteiskunnan palvelujen vapaan liikkuvuuden, joka kyseisellä unionin oikeuden säännöksellä pyritään takaamaan, mahdollista rajoitusta.

98.

Ensimmäisen kysymyksen tämän tulkinnan mukaan pääasian oikeudenkäynnissä on kyse siitä, edellyttääkö toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajalle määrättävä seuraamus, että kyseiseen palveluun sovelletaan määräjäsenvaltion sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevia sääntöjä. Direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdassa määritellään kuitenkin pikemminkin tapaukset, joissa ensimmäisen jäsenvaltion sääntöjä ei voida soveltaa tällaiseen palveluun.

99.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin esitti, että jos Ruotsin sääntöjä ei voida soveltaa, sopimattomaksi kaupalliseksi menettelyksi katsottavaa toimintaa ei voida rangaista Ruotsin tuomioistuimissa käytävässä menettelyssä. Nämä tuomioistuimet eivät myöskään voi soveltaa alkuperäjäsenvaltion sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevia sääntöjä. ( 37 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan ole esittänyt mitään direktiivin 2005/29 ja sen täytäntöönpanosäännösten alueellista soveltamisalaa koskevaa kysymystä eikä näin ollen ole antanut unionin tuomioistuimelle mahdollisuutta tarkastella niiden epäilyjen, jotka olisi poistettava, jotta tämä tuomioistuin voisi ratkaista käsiteltävänään olevan riita-asian, taustalla mahdollisesti olevaa oletusta.

100.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Svea Hovrätt, Patent- och marknadsöverdomstolenin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) 2 artiklan h alakohtaa

on tulkittava siten, että

kyseisessä säännöksessä tarkoitettu yhteensovitettu ala ei kata sellaisen tuotteen verkkomarkkinointia ja ‑myyntiä koskevaa kieltoa, joka on merkitty vastoin siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella näiden verkkomarkkinointia koskevien toimenpiteiden kohteena olevat kuluttajat ovat, sovellettavia, kyseisen jäsenvaltion aerosoleja koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.5.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/324/ETY 8 artiklan 2 kohdan ja kosmeettisista valmisteista 30.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1223/2009 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti asettamia vaatimuksia, jotka koskevat tuotetta sinänsä.