1

Kantajat Madre Querida, SL ja muut oikeushenkilöt, joiden nimet luetellaan liitteessä, vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa nykyisten syvänmeren kalastusalueiden määrittelemisestä ja sellaisten alueiden luettelon laatimisesta, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, 15.9.2022 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/1614 (EUVL 2022, L 242, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus) 2 artiklan ja asetuksen liitteen II.

2

Yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta 11.12.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (EUVL 2013, L 354, s. 22) määritetään muun muassa yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet ja periaatteet. Siinä säädetään muun muassa toimenpiteiden toteuttamisesta meren elollisten luonnonvarojen säilyttämiseksi ja kestäväksi hyödyntämiseksi.

3

Koillis-Atlantin syvänmeren kantojen kalastusta koskevista erityisedellytyksistä, Koillis-Atlantin kansainvälisillä vesillä harjoitettavaa kalastusta koskevista säännöksistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2347/2002 kumoamisesta 14.12.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2336 (EUVL 2016, L 354, s. 1, jäljempänä perusasetus) tavoitteena on edistää asetuksen N:o 1380/2013 tavoitteiden saavuttamista syvänmeren lajien ja elinympäristöjen osalta eli varmistaa, että kalastustoimet ovat ekologisesti kestäviä pitkällä aikavälillä ja niitä hoidetaan johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista sekä elintarvikkeiden saatavuuden parantamista koskevien tavoitteiden kanssa.

4

Perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden, joiden aluksille on myönnetty syvänmeren kantojen kalastukseen sovellettavista kalastusmahdollisuuksien saamista koskevista erityisistä vaatimuksista ja niihin liittyvistä edellytyksistä 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2347/2002 (EYVL 2002, L 351, s. 6) 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti syvänmeren kalastuslupa, on, siltä osin kuin tämä kalastuslupa koskee yli 10 tonnin saaliin kunakin kalenterivuonna pyytävien alusten kalastustoimia, viimeistään 13.7.2017 ilmoitettava Euroopan komissiolle VMS‑tietueiden tai, jos VMS‑tietueita ei ole saatavilla, muiden merkityksellisten ja todennettavissa olevien tietojen avulla tällaisten alusten harjoittamien syvänmeren lajien kalastustoimien sijainnit kalenterivuosien 2009–2011 muodostamalla viitekaudella.

5

Perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa säädetään, että komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksiä luettelon laatimiseksi alueista, joilla haavoittuvia meriekosysteemejä tiedetään esiintyvän tai joilla niitä todennäköisesti esiintyy. Asetuksen 9 artiklan 9 kohdan mukaan kalastaminen pohjapyydyksillä kielletään kaikilla 6 kohdan mukaisesti luetelluilla alueilla.

6

Komissio esitti huhtikuussa 2017 tietopyynnön perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan nojalla. Vastauksena tietopyyntöön jäsenvaltiot toimittivat VMS‑tietueita sekä muita merkityksellisiä ja todennettavissa olleita tietoja siitä, missä kalastusalukset olivat harjoittaneet syvänmeren lajien kalastustoimintaa kalenterivuosina 2009–2011.

7

Heinäkuussa 2017 komissio pyysi Kansainvälistä merentutkimusneuvostoa (International Council for the Exploration of the Sea, ICES) antamaan jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella lausunnon, jossa määritettäisiin nykyiset syvänmeren kalastusalueet, ja esittämään luettelon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä.

8

ICES, joka oli hankkinut jäsenvaltioilta lisätietoja haavoittuvista meriekosysteemeistä ja VMS‑tietueista ajanjaksolta, joka päättyi vuonna 2018 ja joidenkin tietojen osalta jopa vasta vuonna 2020, antoi 5.1.2021 lausunnon, jossa se määritti nykyiset syvänmeren kalastusalueet 400–800 metrin syvyysalueella toimivien pohjapyydysten osalta ja esitti luettelon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä (jäljempänä ICESin vuoden 2021 lausunto).

9

Komissio pyysi 17.11.2021 ICESiä julkaisemaan täydentävän lausunnon, jossa esitettäisiin ainoastaan unionin Koillis-Atlantin vesialueilla sijaitsevien nykyisten syvänmeren kalastusalueiden koordinaatit ja luettelo ainoastaan kyseisillä vesialueilla sijaitsevista alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä. Lausunto annettiin 7.2.2022.

10

Näiden tietojen perusteella komissio antoi 15.9.2022 riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksensa, jonka oikeusperusta oli etenkin perusasetuksen 9 artiklan 6 kohta.

11

Riidanalaisen asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Vahvistetaan luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, liitteessä II esitettyjen koordinaattien mukaisesti.

2.   Alueisiin, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, sovelletaan [perus]asetuksessa – – ja erityisesti sen 9 artiklan 1 ja 9 kohdassa säädettyjä sääntöjä, jotka koskevat pohjapyydyksillä yli 400 metrin syvyydessä harjoitettavia kalastustoimia ja pohjapyydyksillä kalastamisen kieltämistä kaikilla tällaisilla alueilla.”

12

Kantajat vaativat lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

13

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

14

Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

15

Parlamentti vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

16

Espanjan kuningaskunta vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

17

Comunidad Autónoma de Galicia vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

18

Kuten kantajien ensimmäisestä vaatimuksesta ilmenee, siinä vaaditaan riidanalaisen asetuksen 2 artiklan kumoamista kokonaisuudessaan ja kyseisen täytäntöönpanoasetuksen liitteen II kumoamista (ks. edellä 12 kohta).

19

Tästä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi, ovat SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja toimia, joista voidaan nostaa kumoamiskanne (tuomio 11.11.1981, IBM v. komissio, 60/81, EU:C:1981:264, 9 kohta; määräys 4.10.1991, Bosman v. komissio, C‑117/91, EU:C:1991:382, 13 kohta ja tuomio 15.1.2003, Philip Morris International v. komissio, T‑377/00, T‑379/00, T‑380/00, T‑260/01 ja T‑272/01, EU:T:2003:6, 77 kohta).

20

Jotta voitaisiin ratkaista, voidaanko kumottavaksi vaaditusta toimenpiteestä nostaa kanne, tarkastelun kohteeksi on otettava tämän toimenpiteen asiasisältö, koska toimenpiteen muodolla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä tässä suhteessa (tuomio 11.11.1981, IBM v. komissio, 60/81, EU:C:1981:264, 9 kohta; tuomio 28.11.1991, Luxemburg v. parlamentti, C‑213/88 ja C‑39/89, EU:C:1991:449, 15 kohta ja tuomio 24.3.1994, Air France v. komissio, T‑3/93, EU:T:1994:36, 43 ja 57 kohta).

21

Tässä asiassa on kuitenkin katsottava, että riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa, jonka sanamuoto esitetään edellä 11 kohdassa, ainoastaan viitataan perusasetuksen sovellettaviin sääntöihin eikä sillä ole itsenäistä sääntelymerkitystä eikä siinä tarkemmin sanottuna säädetä lisävelvollisuuksista, joita sovellettaisiin asianomaisiin henkilöihin muuttaen niiden oikeusasemaa selvästi. Näin on siksi, että kyseisessä säännöksessä vain muistutetaan perusasetuksessa säädetyistä asiaa koskevista oikeussäännöistä ja etenkin sen 9 artiklan 1 ja 9 kohdasta. Näin ollen on katsottava, että kanne ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin siinä vaaditaan kumoamaan riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan 2 kohta.

22

Kantajat vetoavat kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäisessä kanneperusteessa väitetään, että riidanalaisella asetuksella rikotaan perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa ja loukataan unionin oikeuden yleisiä periaatteita, erityisesti syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta. Toisessa kanneperusteessaan kantajat esittävät perusasetuksen lainvastaisuutta koskevan väitteen, jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 6 ja 9 kohdalla loukataan unionin oikeuden yleisiä periaatteita.

23

Kantajat esittävät lähinnä, että riidanalaisilla säännöksillä rikotaan perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa ja loukataan syrjintäkiellon periaatetta, koska niissä kohdellaan samalla tavalla kalastuksessa käytettyjä pyydyksiä, jotka eivät ole toisiinsa rinnastettavissa, kun tieteellistä tietoa ei ole saatavilla, ja niiden nojalla kalastuskieltoa sovelletaan epäyhdenvertaisesti Koillis-Atlantin alueella. Säännöksillä loukataan myös suhteellisuusperiaatetta, koska niillä ylitetään sen rajat, mikä on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista yhteisen kalastuspolitiikan hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi, koska kantajien mukaan niillä kielletään seisovilla pyydyksillä kalastaminen ottamatta huomioon kyseisten pyydysten vaikutuksia merenpohjaan, rajaamatta haavoittuvien meriekosysteemien suojelupolygoneja täsmällisesti ja seisovien pyydysten osalta tarkoituksenmukaisesti ja ottamatta huomioon kyseisten rajoitusten talouden toimijoihin kohdistuvia sosioekonomisia vaikutuksia. Näitä rikkomisia ja loukkaamisia on kantajien mukaan pidettävä komission tekeminä ilmeisinä arviointivirheinä.

24

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät lähinnä, että kalastuksessa käytetyt pyydykset eroavat toisistaan toimintatapansa vuoksi sen mukaan, hinataanko niitä meriympäristössä (kyse voi olla etenkin trooleista, jäljempänä liikkuvat pyydykset) vai kiinnitetäänkö ne paikalleen meriympäristön tiettyyn kohtaan (kyse voi olla etenkin pitkistäsiimoista, jäljempänä seisovat pyydykset). Kantajien mukaan kalastuksessa käytetyt pyydykset eroavat toisistaan myös niiden käyttötavan mukaan, joka riippuu niiden käyttösyvyydestä ja siitä, miten lähellä merenpohjaa ne ovat. Kantajien mukaan seisovilla pyydyksillä on minimaalinen vaikutus merenpohjan pintaan, joka ei muutenkaan ole herkkä. Seisovista pyydyksistä pohjaan ankkuroitu pitkäsiima (jota kantajat käyttävät) ei vaikuta merenpohjaan juuri lainkaan.

25

Sitä, että pohjatroolaukseen perustuvat pyydykset vaikuttavat huomattavasti enemmän meriekosysteemeihin ja itse merenpohjaan, koska ne ovat paljon enemmän suorassa kosketuksessa merenpohjaan, tukee myös perusasetus ja etenkin sen johdanto-osan seitsemäs perustelukappale ja sen 16 artiklan 1 kohta. Kantajien mukaan näiden erojen vuoksi komissio aloitti lainsäädäntömenettelyn, jossa perusasetus annettiin, ehdottamalla troolauksen kieltämistä ja sen muuttamista pitkäsiimakalastuslaivastoksi, sillä sen mukaan pitkätsiimat vaikuttavat vain vähän merenpohjaan. Kantajat korostavat myös unionin sitoumusta panna täytäntöön Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselma 61/105 ja päätöslauselma 64/72 sekä sitä, että Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) 29.8.2008 julkaisemissa valtamerillä harjoitettavan syvänmeren kalastuksen hallinnointia koskevissa kansainvälisissä suuntaviivoissa (jäljempänä FAO:n vuoden 2008 suuntaviivat) FAO erotteli niin ikään kalastuksessa käytetyt eri pyydykset arvioidessaan syvänmeren kalastustoimintaa. Kantajien mukaan perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetään näistä seikoista huolimatta oikeudettomasti erotuksettomasta kalastuskiellosta, jota sovelletaan samalla tavalla kaikkiin pohjapyydyksiin alueilla, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä.

26

Tämän jälkeen kantajat korostavat, että perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan nojalla komission oli laadittava viimeistään 13.1.2018 täytäntöönpanosäädöksillä luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä. Luettelo oli laadittava ”parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten ja teknisten tietojen sekä jäsenvaltioiden ja tieteellisen neuvoa-antavan elimen arviointien ja määrittelyjen perusteella”. ICESillä – sen vuoden 2021 lausunnon osalta – tai komissiolla ei kuitenkaan ollut saatavilla mitään teknisiä tai tieteellisiä todisteita, joiden vuoksi olisi syytä olettaa, että seisovilla pyydyksillä (ja etenkin pohjaan ankkuroidulla pitkälläsiimalla) voisi olla merkittäviä vaikutuksia haavoittuviin meriekosysteemeihin. Näin ollen kantajat väittävät komission rikkoneen perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa, koska kun se määritti riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksensa liitteessä II alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, se kohteli samalla tavalla liikkuvia ja seisovia pyydyksiä, vaikka ne eroavat toisistaan merenpohjaan kohdistuvien vaikutustensa osalta, eikä komissio ottanut huomioon parhaita käytettävissä olleita tieteellisiä tai teknisiä tietoja. Näin ollen komissio loukkasi syrjintäkiellon periaatetta.

27

Komissio kiistää kantajien väitteet.

28

Tästä on muistutettava, että syrjintäkiellon yleinen periaate tai yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttävät, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 30.4.2019, Italia v. neuvosto (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C‑611/17, EU:C:2019:332, 129 kohta ja tuomio 4.2.2021, Azienda Agricola Ambrosi Nicola Giuseppe ym., C‑640/19, EU:C:2021:97, 70 kohta).

29

Tässä asiassa on todettava yhtäältä, että kantajien väitteet on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa (ks. edellä 21 kohta). Toisaalta perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdan rikkomista koskevat kantajien väitteet on syytä tutkia toisen kanneperusteen yhteydessä.

30

Kun otetaan huomioon kantajien väitteet (ks. edellä 24–26 kohta), perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan rikkomista koskevan väitteen vuoksi on tulkittava kyseistä säännöstä sen määrittämiseksi, minkä perusteiden mukaan määritetään riidanalaisen asetuksen liitteessä II luetellut alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ja etenkin sen ratkaisemiseksi, sisältyykö näihin perusteisiin sen arvioiminen, millaisia haittavaikutuksia seisovilla pyydyksillä kalastamisella kyseisillä alueilla on.

31

Ensimmäisenä pääargumenttina on todettava, että perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan tulkinnassa on otettava huomioon tietyt määritelmät, joista säädetään suoraan perusasetuksen 4 artiklassa, ja mainittava, että mainitussa 4 artiklassa viitataan asetuksen N:o 1380/2013 4 artiklassa ja aavan meren haavoittuvien meriekosysteemien suojelusta pohjakalastuksessa käytettävien pyydysten haittavaikutuksilta 15.7.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 734/2008 (EUVL 2008, L 201, s. 8) 2 artiklassa säädettyihin määritelmiin.

32

Tästä perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan j alakohdassa säädetään yhtäältä, että ”haavoittuvan meriekosysteemin indikaattoreilla” tarkoitetaan kyseisen asetuksen liitteessä III lueteltuja indikaattorilajeja. Perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan h alakohdassa säädetään, että”havainnoilla” tarkoitetaan haavoittuvan meriekosysteemin indikaattorilajien sellaisten määrien saaliita, jotka ylittävät kyseisen asetuksen liitteessä IV säädetyt kynnysarvot. Tarkemmin sanottuna on ensinnäkin niin, että kyseisessä liitteessä III luetellaan haavoittuvan meriekosysteemin elinympäristötyyppejä ja taksoneita, joita näissä elinympäristöissä todennäköisimmin esiintyy ja joita on pidettävä haavoittuvan meriekosysteemin indikaattoreina. Tämän jälkeen on todettava, että edellä mainitussa liitteessä IV olevissa a ja b alakohdassa mahdollisen haavoittuvan meriekosysteemin havainnot määritellään troolin tai muun pyydyksen kuin pitkänsiiman vetokerran perusteella (a alakohdan mukaan havaintona pidetään yli 30 kilogrammaa sellaista elävää korallia ja/tai 400 kilogrammaa sellaisia eläviä sienieläimiä, jotka ovat haavoittuvan meriekosysteemin indikaattoreita) ja pitkänsiiman laskun perusteella (b alakohdan mukaan havaintona pidetään haavoittuvan meriekosysteemin indikaattoreita kymmenessä koukussa 1 000:ta koukkua kohden tai pitkänsiiman 1200 metrin pituista osaa kohden riippuen siitä, kumpi on lyhyempi). Näin ollen kyseisten säännösten mukaan seikat, jotka ovat osoitus tai viite haavoittuvan meriekosysteemin esiintymisestä, liittyvät liikkuvilla tai seisovilla pyydyksillä ”havaittujen” lajien laatuun ja määrään. Kyseisillä seikoilla on huomattavaa merkitystä paitsi perusasetuksen 9 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamista varten myös silloin, kun perusasetuksen 9 artiklan 4 ja 6 kohdassa säädetyn nojalla vahvistetaan alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, kuten jäljempänä esitettävästä analyysista ilmenee (ks. jäljempänä 44–51 kohta).

33

Toisaalta on todettava, että pohjapyydysten ja merkittävien haittavaikutusten käsitteet ovat erottamaton osa asetuksen N:o 734/2008 2 artiklassa, johon perusasetuksen 4 artiklassa viitataan, säädettyä haavoittuvan meriekosysteemin määritelmää.

34

Ensinnäkin asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan d alakohdan mukaan pohjapyydyksillä tarkoitetaan ”pyydyksiä, jotka normaalissa kalastustoiminnassa ovat kosketuksessa merenpohjaan” ja joista esitetään esimerkkejä kyseisessä artiklassa (”esimerkiksi pohjatrooleja, – – pohjaan ankkuroituja pitkiäsiimoja”). Tästä käy selvästi ilmi, että kyseisessä määritelmässä tarkoitettuina pohjapyydyksinä on pidettävä myös seisovia pohjapyydyksiä, esimerkiksi pitkiäsiimoja.

35

Toiseksi asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan b alakohdan mukaan ”merkittävät haittavaikutukset”, joiden asetuksen 2 artiklan c alakohdassa täsmennetään uhkaavan ekosysteemin koskemattomuutta, aiheutuvat merenpohjan ja yleensäkin pohjapyydysten suorasta kosketuksesta normaalissa kalastustoiminnassa. Tässä yhteydessä ilmaisu ”normaalissa kalastustoiminnassa” liittyy asetuksen 2 artiklan b alakohdassa käytettyyn ilmaisuun ”pohjapyydysten suora kosketus” eikä sen nojalla edellytetä kyseisillä merialueilla harjoitetun kalastustoiminnan arvioimista. Tätä tulkintaa tukee kyseisen asetuksen 2 artiklan d alakohta, jonka mukaan ”pohjapyydyksillä” tarkoitetaan ”pyydyksiä, jotka normaalissa kalastustoiminnassa ovat kosketuksessa merenpohjaan”.

36

Kolmanneksi on todettava, että asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan b alakohdassa säädetyssä määritelmässä esitetään myös ei-tyhjentävä haavoittuvien meriekosysteemien luettelo, jossa mainitaan ”riutat, merenalaiset vuoret, hydrotermiset halkeamat, kylmän veden korallit tai kylmän veden sienieläinten kasvualustat”. Kuten komissio esittää unionin yleisessä tuomioistuimessa ilman, että tätä olisi kiistetty, tämä juuri esitetty luettelo vastaa perusasetuksen liitteessä III mainittuja haavoittuvan meriekosysteemin elinympäristötyyppejä, jotka – kuten edellä todettiin – on määritelty edustavien taksonien mukaan riippumatta siitä, millaiset kalastuksessa käytetyt pyydykset niihin voivat vaikuttaa. Alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on siis määritelty soveltamalla objektiivisia perusteita, jotka liittyvät luettelossa mainittujen suojattujen lajien tiedettyyn esiintymiseen tai todennäköiseen esiintymiseen alueella, ja kyseisiä lajeja suojataan vaaroilta, jotka liittyvät pohjapyydysten käyttämisestä kalastamisessa yleisesti aiheutuviin vaikutuksiin. Se, onko pohjapyydys tyypiltään liikkuva vai seisova, ei nimittäin vaikuta lainsäätäjän perusasetuksensa liitteessä III säätämiin kyseisten alueiden indikaattoreihin tai haavoittuvien meriekosysteemien elinympäristötyyppeihin. Kuten komissio perustellusti totesi istunnossa, näin ollen komissiolla ei ollut toimivaltaa arvioida, onko edellä mainitussa [asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan b alakohdassa säädetyssä] määritelmässä säädettyyn luetteloon, joka toistetaan perusasetuksen liitteessä III, nimenomaisesti otettuja merielinympäristöjä pidettävä haavoittuvina meriekosysteemeinä – vai ei – kyseisillä alueilla harjoitetussa normaalissa kalastustoiminnassa käytettyjen pohjapyydysten tyyppejä koskevien tietojen perusteella.

37

Neljänneksi on todettava, että asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan c alakohdan mukaan edellä mainittuja merkittäviä haittavaikutuksia arvioidaan yksinään, yhdessä tai kumulatiivisesti. Näin ollen seisovien pohjapyydysten haittavaikutuksia ei ole tarpeen arvioida erikseen, koska haavoittuvien meriekosysteemien esiintymisalueilla ilmenevät merkittävät haittavaikutukset voidaan todeta tai ennakoida jo liikkuvien pohjapyydysten käytönkin perusteella ja näin ollen kyseisten haittavaikutusten aiheutumista korkeintaan tukee se, että seisovien pyydysten käytöstä todetaan aiheutuvan lisähaittavaikutuksia. Kuten edellä 36 kohdassa todetaan, kun alueella tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy suojattuja lajeja, kyseinen alue on luokiteltava alueeksi, jolla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, jotta kyseisiä meriekosysteemejä voidaan suojata yleensäkin ”pohjapyydyksiltä”.

38

Näin ollen on pääteltävä, että toisin kuin kantajat väittävät (ks. edellä 26 kohta), asetuksen N:o 734/2008 2 artiklan mukaan alue voidaan luokitella alueeksi, jolla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, niiden merkittävien haittavaikutusten vuoksi, joita aiheutuu ainoastaan liikkuvien pohjapyydysten käytöstä tai yleensäkin pohjapyydysten käytöstä, eikä tätä luokittelua voida kyseenalaistaa seisovien pohjapyydysten osalta sillä perusteella, että niistä aiheutuu (potentiaalisesti vähäisempiä) kyseiseen ekosysteemiin kohdistuvia haittavaikutuksia. Näissä olosuhteissa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II esitetyn kyseisten alueiden luettelon laatiminen ei voi riippua liikkuvien ja seisovien pyydysten vertailevasta arvioinnista, vaikka katsottaisiin, että seisoviin pyydyksiin voi mahdollisesti liittyä vähemmän riskejä kuin liikkuviin pyydyksiin. Tarkemmin sanottuna komissio ei yhtäältä voinut arvioida ainoastaan pelkkien seisovien pyydysten haittavaikutuksia, koska tällainen lähestymistapa ei ole sallittu, koska siinä ei otettaisi huomioon liikkuvien pyydysten käyttöön liittyvää riskiä, joka kuitenkin on näytetty toteen. Toisaalta on muutenkin niin, ettei ole osoitettu, että seisovien pyydysten huomioon ottamisesta liikkuvien lisäksi olisi voinut seurata, että riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II lueteltuihin alueisiin, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ei olisi otettu yhtä tai useampaa aluetta, joka siinä tällä hetkellä mainitaan. Näin ollen komission omaksumaa lähestymistapaa ei voida pitää syrjivänä sellaisen kalastuksen osalta, jota harjoitetaan seisovilla pyydyksillä, jotka – kuten on syytä korostaa – kuuluvat niin ikään perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetyn yleisesti pohjapyydyksiin sovelletun kalastuskiellon alaan. Kantajien väitettä, jonka mukaan seisovilla pyydyksillä ei ole haittavaikutuksia, arvioidaan toisen kanneperusteen yhteydessä.

39

Toisena pääargumenttina on todettava, että perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdassa viitataan FAO:n vuoden 2008 suuntaviivoihin niiden alueiden vuosittaisen arvioimisen osalta, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä. Haavoittuvien meriekosysteemien havaitsemisen perusteina käytettävät tekijät esitetään suuntaviivojen 14, 15 ja 42 kohdassa.

40

Mainituissa kohdissa todetaan muun muassa, että kyseiset tekijät – jotka liittyvät varsinaisten ekosysteemien ominaisuuksiin ja etenkin niiden biologisiin ja rakenteellisiin piirteisiin – ovat seuraavat tekijät:

41

Tästä seuraa, ettei meriekosysteemin luokitteleminen haavoittuvaksi edellytä seisovien pohjapyydysten haittavaikutusten selvittämistä. On totta, että FAO:n vuoden 2008 suuntaviivojen 15 kohdan mukaan ekosysteemin haavoittuvuutta arvioidaan suhteessa ihmisen toimintaan ja se voi vaihdella kalastuksessa käytettyjen pyydystyyppien mukaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että ekosysteemin luokitteleminen haavoittuvaksi edellyttäisi sen haavoittumisalttiuden arvioimista erityisesti kunkin käytetyn pyydystyypin osalta tai että ekosysteemi voitaisiin luokitella haavoittuvaiseksi vain tietyille pyydystyypeille eikä muille, kun otetaan huomioon, että kyseinen luokittelu perustuu varsinaisen ekosysteemin ominaisuuksiin, jotka eivät voi vaihdella kunkin käytetyn pyydystyypin vaikutusten mukaan.

42

FAO:n vuoden 2008 suuntaviivojen 17, 18 ja 47 kohdasta ilmenee lisäksi, että kyseisillä alueilla harjoitetun tai suunnitellun kalastuksen haittavaikutuksia arvioidaan haavoittuvien meriekosysteemien havaitsemisen jälkeen ja se on osa tällaisten meriekosysteemien suojelumenettelyn myöhempää vaihetta, jossa toteutetaan asianmukaisia hoito- ja säilyttämistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvat merkittävät haittavaikutukset.

43

Näin ollen FAO:n vuoden 2008 suuntaviivoista ei ilmene sellaisia tulkintaa ohjaavia seikkoja, jotka tukisivat kantajien näkemystä, jonka mukaan olisi välttämätöntä arvioida kalastusmuodon ja siinä käytettävien pyydysten mahdollisia vaikutuksia.

44

Kolmantena pääargumenttina on arvioitava perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa teleologisesti ja systeemisesti.

45

Ensinnäkin on huomattava, että perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan nojalla jäsenvaltioiden on määritettävä alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, muun muassa biomaantieteellisten tietojen ja haavoittuvien meriekosysteemien havaitsemistietojen perusteella, joista viimeksi mainitut riippuvat tiettyjen lajien kalastustoimien yhteydessä nostetusta määrästä (ks. asetuksen liite III ja liite IV), ja komissio ottaa nämä määrittelyt huomioon, kun se laatii luettelon kyseisistä alueista. Siten tiedot, joiden perusteella alueet määritetään, liittyvät pikemminkin asianomaisten elinympäristöjen biologisiin ja rakenteellisiin ominaisuuksiin kuin kalastuksessa käytettyjen eri pohjapyydystyyppien ominaisuuksiin tai vaikutuksiin.

46

Toiseksi on otettava huomioon se, että kun perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa säädetään sellaisten alueiden luettelon laatimisesta, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, siinä säädetään edellytys haavoittuvien meriekosysteemien säilyttämiselle, mutta kyseinen edellytys on kuitenkin erillinen seikka suhteessa erityistoimenpiteiden toteuttamiseen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämiseksi ja kestäväksi hyödyntämiseksi.

47

Tästä on todettava, että erityisesti asetuksen N:o 1380/2013 4 artiklan 1 kohdan 20 alakohdasta ja 7 artiklan 1 ja 2 kohdasta käy ilmi, että kalastuksessa käytetyn pyydystyypin tai sen käyttöön liittyvien ominaisuuksien osalta voidaan toteuttaa ”teknisiä toimenpiteitä”, joilla säädellään kalastustoiminnan vuoksi ekosysteemien eri osiin kohdistuvia vaikutuksia. Tällaisena, ”kalastuksenhoidollisena” toimenpiteenä on pidettävä perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädettyä toimenpidettä, jonka mukaan ”kalastaminen pohjapyydyksillä kielletään kaikilla 6 kohdan mukaisesti luetelluilla alueilla”.

48

Samoin on mainittava, että perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan toisessa virkkeessä säädetty mahdollisuus poistaa alue haavoittuvien meriekosysteemien luettelosta vaikutustenarvioinnin perusteella, kun on toteutettu asianmukaisia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että merkittävät haittavaikutukset kyseisen alueen haavoittuville meriekosysteemeille on estetty, edellyttää nimenomaan sitä, että tällaisia toimenpiteitä on toteutettu. Tämän säännöksen perusteella ei siis voida päätellä, että kun laaditaan luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, olisi sovellettava kalastuksenhoidollista lähestymistapaa, jonka yhteydessä olisi arvioitava haavoittuvien meriekosysteemien suojelutoimenpiteiden vaikutuksia kalastustoimintaan ja taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään (ks. edellä 23 kohta).

49

Kolmanneksi on todettava, että edellä kuvattu lähestymistapa, jota kantajat käytännössä ehdottavat, olisi ristiriidassa täytäntöönpanotoimen käsitteen kanssa, koska sillä muutettaisiin tai täydennettäisiin perusasetuksen keskeisiä osia haavoittuvien meriekosysteemien suojelun osalta (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2023, Fenix International, C‑695/20, EU:C:2023:127, 44 ja 48–51 kohta), ja sillä ylitettäisiin selvästi komissiolle perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan ensimmäisessä virkkeessä annetun toimivallan rajat.

50

Tätä huomiota ei aseta kyseenalaiseksi perusasetuksen 9 artiklan 4 kohta, jonka mukaan arvioitaessa sitä, millä alueilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on sovellettava kalastuksenhoidon ennalta varautuvaa lähestymistapaa, josta säädetään asetuksen N:o 1380/2013 4 artiklan 1 kohdan 8 alakohdassa, jonka mukaan ”riittävien tieteellisten tietojen puuttumisen perusteella ei voitaisi lykätä tai jättää toteuttamatta hoitotoimenpiteitä kohdelajien, niiden ohessa saaliiksi saatavien tai niistä riippuvaisten lajien sekä muiden kuin kohdelajien ja niiden ympäristön suojelemiseksi”. Kyseisen lähestymistavan soveltaminen laadittaessa luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on nimittäin perusteltua yhtäältä siksi, että kyseisten alueiden määrittäminen on erottamaton osa niiden suojelemista, ja toisaalta siksi, että on todennäköistä, ettei ole riittäviä (tai riittävän luotettavia ja uskottavia) tieteellisiä tietoja asianomaisten ekosysteemien ominaisuuksista, jotka on otettava huomioon haavoittuvien meriekosysteemien tunnistamiseksi. Tästä lähestymistavasta seuraa, ettei tällaisten tietojen puuttuminen voi olla esteenä sille, että komissio käyttää harkintavaltaansa tällä alalla (ks. analogisesti tuomio 22.6.2023, Arysta LifeScience Great Britain v. komissio, C‑259/22 P, ei julkaistu, EU:C:2023:513, 45 kohta) ja luokittelee tietyt alueet alueiksi, joilla todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ottaen tarvittaessa huomioon alueella harjoitettuun kalastustoimintaan liittyviä tietoja, kun se arvioi, kuinka todennäköistä on, että alueella on edelleenkin haavoittuvia meriekosysteemejä.

51

Kaikesta edellä 31–50 kohdassa esitetystä seuraa, että toisin kuin kantajat väittävät, perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa ei edellytetä, että kullakin alueella, jolla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä ja joka on otettu riidanalaiseen luetteloon, arvioitaisiin seisovien pyydysten merkittävät haittavaikutukset tai että sovellettaisiin kalastuksenhoidollista lähestymistapaa tai että kalastusta hallinnoitaisiin siten, että arvioidaan myös haavoittuvien meriekosysteemien suojelutoimenpiteiden vaikutuksia kalastustoimintaan ja taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään.

52

Tarkemmin sanottuna kantajat keskittyvät argumenteissaan siihen, ovatko seisovien pyydysten, mukaan lukien pohjaan ankkuroidut pitkätsiimat, haittavaikutukset, jotka on otettava huomioon laadittaessa luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ”merkittäviä” siten, että ne uhkaavat ekosysteemin koskemattomuutta (ks. muun muassa edellä 23 ja 24 kohta). Tästä edellä 41 kohdassa todettiin jo, että kun luodaan luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, lähtökohtana on käytettävä varsinaisten ekosysteemien ominaisuuksia, mukaan lukien niiden haavoittumisalttius, ja huomioon on otettava vahingoittumisvaara, joka liittyy pohjapyydysten käytöstä yleisesti aiheutuviin merkittäviin haittavaikutuksiin. Näin ollen on niin, että koska se, minkä tyyppisellä – liikkuvalla vai seisovalla – pyydyksellä kalastusta konkreettisesti harjoitetaan, ei vaikuta kyseisten alueiden määrittämiseen, argumentti, jonka mukaan riidanalainen asetus on syrjivä seisovien pyydysten vaikutusten arvioimatta jättämisen vuoksi, ei voi menestyä.

53

Vaikka kantajat vetoavat myös perusasetuksen johdanto-osan seitsemänteen perustelukappaleeseen ja sen 16 artiklan 1 kohtaan, lainsäädäntömenettelyyn, jossa perusasetus annettiin, ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselmaan 61/105 ja päätöslauselmaan 64/72 sekä FAO:n vuoden 2008 suuntaviivoihin (ks. edellä 25 kohta), edellä todettiin jo, että systeemiseen ja teleologiseen tulkintaan perustuvan lähestymistavan perusteella on päädyttävä eri tulkintaan kuin kantajat ehdottavat. On lisättävä, että siltä osin kuin kantajat pyrkivät kyseisillä viittauksillaan vetoamaan argumentteihin, joiden mukaan seisovilla pyydyksillä ei ole haittavaikutuksia, kyseiset kysymykset liittyvät toiseen kanneperusteeseen ja niitä tarkastellaan sen yhteydessä. Kantajien riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen lainmukaisuutta koskevat argumentit jäävät myös tehottomiksi siltä osin kuin ne perustuvat komission alkuperäiseen ehdotukseen perusasetukseksi.

54

Kantajat esittävät myös, että tieteellisessä kirjallisuudessa on todettu, ettei pitkistäsiimoista aiheudu huomattavia vaikutuksia merenpohjaan, toisin kuin troolauksesta. Tässä yhteydessä on palautettava mieleen yhtäältä lainsäätäjän näkemykset, jotka ovat erottamaton osa asetuksen N:o 734/2008 2 artiklassa, johon perusasetuksen 4 artiklassa viitataan, säädettyä määritelmää, ja joiden mukaan seisovilla pyydyksillä voi olla haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvia haittavaikutuksia. Toisaalta on todettava, ettei kantajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämien todisteiden perusteella ole poissuljettua, että seisoviinkin pyydyksiin voi liittyä riskejä haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvista haittavaikutuksista, etenkin kun tällaisia pyydyksiä käytetään toistuvasti ja kun niitä vedetään ylös, mitä käsitellään yksityiskohtaisemmin jäljempänä toisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä.

55

Vielä siltä osin kuin kantajat vetoavat yhtäältä siihen, ettei ICESin vuoden 2021 lausunnossa, jossa todettiin, että seisovien ja liikkuvien pyydysten välillä on eroja, kuitenkaan arvioitu seisovilla pyydyksillä (kuten pitkilläsiimoilla) harjoitetun kalastamisen intensiteettiä eikä siis niiden merenpohjaan kohdistuvia vaikutuksia, on todettava, että ICESin vuoden 2021 lausunnossaan käyttämästä menetelmästä ilmenee, että ICES totesi nimenomaisesti voineensa ottaa huomioon ainoastaan liikkuvilla pyydyksillä harjoitetun kalastamisen intensiteetin, koska sillä oli merkityksellisiä tietoja ainoastaan tällaisesta kalastamisesta. Kantajat eivät kiistä selkeästi ja täsmällisesti sitä, ettei seisovilla pyydyksillä harjoitetun kalastuksen intensiteetistä ole riittävän tarkkoja tietoja. Muutenkin on mainittava, että liikkuvilla pyydyksillä harjoitetun kalastuksen intensiteetti otettiin huomioon ainoastaan tarkoituksessa arvioida, kuinka todennäköisesti haavoittuvia meriekosysteemejä esiintyy alueilla, joiden osalta kyseisten ekosysteemien esiintymisestä on heikosti viitteitä ja jotka saattavat jo olla siten peruuttamattomasti vahingoittuneita, ettei kalastustoiminnan jatkaminen ole omiaan aiheuttamaan muita merkittäviä haittavaikutuksia. Toisaalta kyseisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta koskevaa kysymystä koskevia väitteitä arvioidaan tämän kanneperusteen toisen osan tätä koskevien väitteiden tarkastelun yhteydessä.

56

Edellä esitetyn perusteella, ja rajoittamatta edellä 29 ja 38 kohdan lopussa sekä 55 kohdassa todettua, ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen väite, jonka mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa ja loukkasi syrjintäkiellon periaatetta, koska se kohteli samalla tavalla seisovia ja liikkuvia pyydyksiä ilman objektiivista perustetta, kun se määritti alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on hylättävä perusteettomana.

57

Kantajat väittävät lähinnä, että kun komissiolla ei ollut tietoja seisovilla pohjapyydyksillä harjoitetun kalastuksen vaikutuksista Azorien (Portugali) ja Pohjanmeren ekoalueisiin, komissio päätti nähtävästi paradoksaalisesti, ettei näille alueille perusteta alueita, joilla seisovilla tai liikkuvilla pohjapyydyksillä kalastaminen on kiellettyä 400–800 metrin syvyydessä, samalla kun se päätti kieltää erotuksetta kaikenlaisilla pohjapyydyksillä – seisovilla tai liikkuvilla – harjoitetun kalastuksen Espanjan, Manner-Portugalin, Ranskan ja Irlannin rannikkoalueiden edustalla sijaitsevilla alueilla, kun sillä ei ollut tietoja seisovilla pyydyksillä harjoitetun kalastuksen vaikutuksista merenpohjaan kyseisillä alueilla. Tämä osoittaa, että riidanalaisen asetuksen liitteessä II määritellyillä alueilla sovellettava seisovilla pohjapyydyksillä kalastamisen kielto on ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon yleisen periaatteen kanssa, koska Pohjanmerellä kalastavia pitkäsiimakalastusaluksia ja Länsi-Euroopan vesillä kalastavia pitkäsiimakalastusaluksia kohdellaan epäyhdenvertaisesti ilman, että erilaiselle kohtelulle olisi objektiivista perustetta. Lisäksi riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklalla ja liitteellä II loukataan suhteellisuusperiaatetta, koska niissä säädetyllä ylitetään sen rajat, mikä on tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä hyväksyttävien päämäärien saavuttamiseksi, koska niissä kielletään kalastaminen seisovilla pyydyksillä ottamatta huomioon niiden vaikutuksia merenpohjaan.

58

Komissio kiistää kantajien väitteet.

59

Tässä asiassa on todettava, että komission selityksistä ja ICESin vuoden 2021 lausunnosta (luku ”Geographical range” (Maantieteellinen ala), s. 2 ja 12) ilmenee, etteivät syyt sille, että kantajien mainitsemilla muilla territorioilla sijaitsevia alueita, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ei otettu riidanalaiseen luetteloon, liity siihen, etteikö seisovien pohjapyydysten vaikutusta kyseisiin ekoalueisiin olisi tiedetty, kuten kantajat antavat ymmärtää. Yhtäältä Azorien alueen osalta merkitystä oli sillä, ettei saatavilla ollut tietoja, joiden perusteella olisi voitu todeta, että kyseisillä vesillä sijaitsee tai todennäköisesti sijaitsee kyseessä olevia alueita. Kuten komissio toisaalta toteaa ilman, että tätä olisi kiistetty, ICESiä on pyydetty suorittamaan lisäanalyysi, joten tulevaisuudessa saatetaan laatia myös kyseiset alueet kattava luettelo. Ruotsin ja Tanskan vesialueiden osalta ratkaiseva seikka oli se, kuten edellä todettiin, ettei kyseisellä alueella tai kyseisillä alueilla harjoiteta kalastusta (eikä – yleisemmällä tasolla – ole myönnetty kalastuslupia). Niinpä ei ole osoitettu, että komissio olisi ilman objektiivista perustetta kohdellut toisiinsa rinnastettavia tilanteita eri tavalla tai erilaisia tilanteita samalla tavalla.

60

Toissijaisesti on huomattava, että vaikka komissio olisi laiminlyönyt velvollisuutensa merkitä luetteloon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, tiettyjä alueita, jotka sijaitsevat Azorien alueella tai Ruotsin ja Tanskan vesialueilla, tällainen laiminlyönti ei voi merkitä, että riidanalaisen asetuksen säännökset, joissa kyseiseen luetteloon otetaan muita Koillis-Atlantin alueita, olisivat lainvastaisia. Vielä on mainittava, että suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevia väitteitä tarkastellaan tämän kanneperusteen kyseistä väitettä koskevan osan yhteydessä.

61

Näin ollen kantajien toinen väite, jonka mukaan riidanalaisessa asetuksessa ei kohdella unionin Koillis-Atlantin vesialueita yhtenäisesti, mikä on ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon yleisen periaatteen kanssa, on hylättävä perusteettomana.

62

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta tukee, väittävät lähinnä, että riidanalainen asetus on ristiriidassa syrjintäkiellon periaatteen kanssa siltä osin kuin se perustuu ICESin vuoden 2021 lausunnossa suositeltuun menetelmään, jonka mukaan polygonien koko vaihtelee ja on sitä suurempi, mitä etelämpänä polygonit sijaitsevat. Riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II luetellut alueet nimittäin perustuvat mittayksikköön ”C‑ruutu”, jonka koko riippuu kantajien mukaan kyseisen ”C‑ruudun” leveysasteesta eikä se siis ole sama koko Koillis-Atlantin alueella. Tämä merkitsee kantajien mukaan myös sitä, ettei riidanalainen asetus vastaa perusasetuksessa komissiolle annettua tehtävää ”varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano niiltä osin, kuin kyse on nykyisten kalastusalueiden määrittämisestä”.

63

Komissio kiistää kantajien argumentit.

64

Kantajat vetoavat väitteissään edelleenkin syrjintäkiellon periaatteeseen ja riitauttavat lähinnä sen, että komission käyttämää menetelmää voitaisiin pitää tarkoituksenmukaisena, joten kyseiset väitteet ovat päällekkäisiä tämän kanneperusteen toisen osan toisen väitteen – joka on hylätty perusteettomana (ks. jäljempänä 80–85 kohta) – yhteydessä esitettyjen argumenttien kanssa. Näin ollen kantajien tämän väitteensä yhteydessä esittämät väitteet on niin ikään hylättävä.

65

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät lähinnä, että riidanalaisen asetuksen 2 artiklalla ja liitteellä II loukataan suhteellisuusperiaatetta, kun niillä otetaan käyttöön kalastuskielto, jota sovelletaan erotuksetta kaikenlaisiin pohjapyydyksiin, ensinnäkin, koska seisovien pyydysten vaikutuksia ei ole lainkaan arvioitu, toiseksi, koska ”C‑ruutujen” koko on määritetty epäasianmukaisen menetelmän ja epäasianmukaisten tietojen mukaan, kolmanneksi, koska ”C‑ruutujen”, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ympärille on lisätty puskurivyöhykkeet seisovien pyydysten osalta, vaikka tällaiset pyydykset eivät voi vahingoittaa kyseisiä meriekosysteemejä, ja neljänneksi, koska komissio ei ottanut huomioon toteutettujen toimenpiteiden talouden toimijoihin kohdistuvia sosioekonomisia vaikutuksia.

66

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät lähinnä, että riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa kielletään kalastaminen liikkuvilla tai seisovilla pyydyksillä ensinnäkin ainoastaan liikkuvia pyydyksiä koskevien tietojen analysoimisen perusteella, sillä kyseisessä analyysissa käytetään indikaattoria ”swept-area ratio” (troolatun pinnan osuus, jäljempänä SAR), jossa otetaan huomioon ainoastaan liikkuvien pyydysten vaikutukset ”C‑ruutujen” merenpohjaan eikä seisovien pyydysten vaikutusta (ICESin vuoden 2021 lausunnon skenaario 2), ja toiseksi kielto perustuu mahdollisimman rajoittavan version valitsemiseen (saman lausunnon skenaarion 2 vaihtoehto 1), mistä syystä luetteloon on otettu ”C‑ruutuja”, joilla SAR-raja-arvo ei edes ylity ja joiden osalta ei siis ole varmaa, että edes liikkuvilla pyydyksillä, jotka ovat huomattavasti aggressiivisempia kuin seisovat pyydykset, on huomattavia kielteisiä vaikutuksia. Riidanalaista asetusta on pidettävä ilmeisen epätarkoituksenmukaisena ja suhteettomana toimenpiteenä, koska komissio ei arvioinut seisovien pyydysten vaikutuksia merenpohjaan – ja vielä tarkemmin sanottuna pitkänsiiman vaikutuksia, jonka vaikutus on ”olematon tai merkityksetön” – kun se määritti alueet, joilla seisovilla pyydyksillä kalastaminen on kielletty.

67

Komissio on esittänyt tätä koskevat huomautuksensa tämän kanneperusteen ensimmäisen osan yhteydessä.

68

Ensimmäisenä pääargumenttina on todettava siltä osin kuin kantajat väittävät, että riidanalaisella asetuksella ”kielletään” kalastaminen liikkuvilla tai seisovilla pyydyksillä, että tämä väite on jätettävä tutkimatta (ks. edellä 21 kohta).

69

Toisena pääargumenttina kantajien väitteistä, joiden mukaan riidanalainen toimenpide on ilmeisen epätarkoituksenmukainen ja suhteeton, on todettava, että suhteellisuusperiaate, johon viitataan asetuksessa N:o 1380/2013, joka puolestaan mainitaan perusasetuksessa, kuuluu vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, ja se edellyttää, että kyseessä olevan säännöstön hyväksyttävät tavoitteet ovat toteutettavissa unionin oikeuden säännöksessä säädettyjen keinojen avulla ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2010, Vodafone ym.,C‑58/08, EU:C:2010:321, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Tästä on myös palautettava mieleen, että suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten toimilla ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa (ks. tuomio 11.1.2017, Espanja v. neuvosto, C‑128/15, EU:C:2017:3, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jotta toimenpide läpäisisi sen oikeasuhteisuuteen kohdistettavan testin, sillä on voitava myötävaikuttaa tavoitellun päämäärän saavuttamiseen, mutta yksin sen avulla ei välttämättä ole päästävä kyseiseen päämäärään (tuomio 13.6.2018, Deutscher Naturschutzring, C‑683/16, EU:C:2018:433, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71

Tästä on todettava, että ICESin vuoden 2021 lausunnon taulukosta 1 ilmenee, että ICES ehdotti taulukon ensimmäisessä sarakkeessa neljää eri tapaa rajata alueet, joilla esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä (riippuen skenaariosta ja vaihtoehdosta), ja taulukon toisessa sarakkeessa se esitti rajausten seuraukset kyseisten meriekosysteemien hallinnoinnin kannalta. Näistä ICESin vuoden 2021 lausunnon osista ja niihin liittyvistä selityksistä käy ilmi, ettei kalastustoiminnan vilkkautta otettu huomioon osana kalastuksenhoidollista lähestymistapaa tai kilpailevien intressien vertailua vaan sen perusteella on pikemminkin arvioitu, kuinka todennäköisesti haavoittuvia meriekosysteemejä on alueilla, joiden osalta kyseisten ekosysteemien esiintymisestä on heikosti viitteitä ja jotka saattavat jo olla siten peruuttamattomasti vahingoittuneita, ettei kalastustoiminnan jatkaminen ole omiaan aiheuttamaan muita merkittäviä haittavaikutuksia. ICESin vuoden 2021 lausunnosta käy etenkin ilmi, että skenaariossa 2 otettiin huomioon kalastustoiminnan vilkkautta ilmentävät, empiiristen tietojen perusteella todetut SAR:t, joiden ylittyessä kalastuksesta aiheutuu merkittäviä kielteisiä vaikutuksia ja joiden perusteella voidaan näin ollen arvioida kalastuksen vaikutuksia haavoittuvien meriekosysteemien esiintymiseen. Kuten edellä 50 kohdassa todettiin, tällainen lähestymistapa on mahdollinen, kun sovelletaan ennalta varautumisen periaatetta.

72

Vaikka otettaisiin huomioon ICESin vuoden 2021 lausunnon taulukon 1 toinen sarake, joka koskee skenaarion 2 vaihtoehtoa 1 ja sen ”implikaatioita kalastuksenhoidon kannalta”, on todettava, ettei kyseinen taulukko perustu erilaiseen logiikkaan. Kyseisessä sarakkeessa mainitaan nimittäin, että kyseisessä vaihtoehdossa ”etusija annetaan haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiselle silloin, kun niitä joko tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy alueella” ja vaihtoehto kattaa ”C‑ruudut, joiden osalta on heikosti viitteitä haavoittuvien meriekosysteemien esiintymisestä, joilla myös kalastustoiminta on vähäistä ja joilla aiemmasta kalastuksesta aiheutuneet merkittävät haittavaikutukset (SAI) ovat vähemmän todennäköisiä”. Kokonaisuutena arvioituina näistä seikoista ilmenee, että ICES sovelsi asianomaisten alueiden ominaisuuksiin perustuvaa lähestymistapaa. Tämän kalastuksenhoitoon liittyvien implikaatioiden kuvauksen loppuosaa, jonka mukaan tässä vaihtoehdossa ”suojellaan haavoittuvia meriekosysteemejä tavalla, josta aiheutuu vain vähän tappioita kalastajille ja jossa haavoittuville meriekosysteemeille annettu suoja on mahdollisimman kattavaa kalastusalueilla”, on muutenkin pidettävä pelkkänä arviointina siitä, miten kyseinen skenaario vaikuttaisi haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiseen ja kalastukseen, joista viimeksi mainittua ei kuitenkaan ole käytetty lisätekijänä, jonka mukaan olisi määritetty alueet, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, niiden ICESin vuoden 2021 lausunnon sivulla 5 todettujen seikkojen ohella, jotka vastaavat edellä 40 kohdassa ja kyseisen lausunnon sivulla 6 esitetyn taulukon 1 ensimmäisessä sarakkeessa mainittuja muita tekijöitä.

73

Kantajien väite, jonka mukaan komissio olisi ottanut huomioon ”mahdollisimman rajoittavan” vaihtoehdon, kun se valitsi sellaisen eri vaihtoehdon sijasta, jossa kantajien mukaan ”etusija annetaan haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiselle, kun otetaan huomioon kalastustoiminnan vaikutukset kyseisiin ekosysteemeihin” (ICESin vuoden 2021 lausunnon skenaarion 2 vaihtoehto 2), skenaarion, ”jossa etusija annetaan haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiselle kalastustoiminnasta riippumatta” (lausunnon skenaarion 2 vaihtoehto 1), on hylättävä, koska kun komissio laati perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan nojalla kyseessä olevan luettelon alueista, komissio ei voinut sille annetun täytäntöönpanosäädöksen antamista koskevan toimivallan perusteella vertailla toisiinsa haavoittuvien meriekosysteemien suojelua ja muita yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteita. Niinpä kantajien väitteet, jotka koskevat SAR-indikaattoreiden käyttöön perustuvista vaihtoehdoista ”mahdollisimman rajoittavan” vaihtoehdon valitsemista, eivät ole oikeutettuja eikä komission lähestymistapaa voida myöskään pitää edellä 69 ja 70 kohdassa mainitun oikeuskäytännön vastaisena kyseisten väitteiden perusteella. On erityisesti todettava, ettei ICESin vuoden 2021 lausunnossa esitetyn skenaarion 2 vaihtoehto 1, jonka komissio sittemmin otti käyttöön riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessaan, perustu haavoittuvien meriekosysteemien suojelun ja yhteisen kalastuspolitiikan muiden tavoitteiden vertailuun eikä myöskään kalastuksenhoidolliseen lähestymistapaan, jota voitaisiin vieläpä pitää ”mahdollisimman rajoittavana” varsinkin verrattuna skenaarion 2 vaihtoehtoon 2, jossa kantajien mukaan ”otetaan huomioon kalastustoiminnan vaikutukset [haavoittuviin meriekosysteemeihin]” (ks. myös edellä 55 kohta).

74

Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa kantajat arvostelevat komissiota perusteettomasti, kun ne väittävät, että riidanalaiset toimenpiteet olisivat ilmeisen epätarkoituksenmukaisia ja suhteettomia, koska komissio ei ottanut huomioon minkäänlaista seisovien pyydysten vaikutuksia merenpohjaan koskevaa arviointia, kun se määritti alueet, joilla kalastaminen nimenomaan tällaisilla seisovilla pyydyksillä yleisesti ottaen – ja tarkemmin sanottuna pitkälläsiimalla – on kielletty, ja valitsi ”mahdollisimman rajoittavan” version vaihtoehdoista, joita ICES ehdotti vuoden 2021 lausunnossaan.

75

Näin ollen ensimmäisen kanneperusteen tämän osan ensimmäinen väite on hylättävä perusteettomana.

76

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät, että ICESin vuoden 2021 lausunnossa käytettiin ICESin oman tietokannan tietoja ”C‑ruutujen” määrittämiseksi. Instituto Español de Oceanografía (IEO, Espanjan oseanografinen instituutti) ilmoitti komissiolle kuitenkin ennen riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamista, että jäsenvaltioiden käytettävissä olleiden tietojen perusteella ”C‑ruudut” voitiin määrittää paljon tarkemmin pienemmän suuruusluokan tietojenkeräystekniikoiden ja jakaumamallien perusteella ja suuremman resoluution mukaan. IEO:n mukaan komissio oli tietoinen näistä tiedoista, jotka olivat peräisin komission osarahoittamista hankkeista, kuten Indemares ja Intemares ‑hankkeista.

77

Komissio kuitenkin sivuutti kyseiset tiedot määrittäessään riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II luetellut alueet, joten jäsenvaltiot eivät voineet täydentää ICESin kartoittamia alueita omilla tiedoillaan. Komissio ei siis käyttänyt parhaita käytettävissä olleita tietoja, kuten perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa edellytetään. Kantajien mukaan tämä laiminlyönti on esteenä haavoittuvien ekosysteemien suojelemista koskevan tavoitteen saavuttamiselle ja joka tapauksessa suhteeton perusasetuksen ja yhteisen kalastuspolitiikan mukaisen ”kestävää kalastusta koskevan tavoitteen saavuttamisen kannalta”. Kantajien mukaan se, että jäsenvaltiot käyttävät ”C‑ruutuihin” perustuvaa menetelmää, kun ne toimittavat tietoja kalastustoiminnasta, ei ole ristiriidassa sen kanssa, ettei kyseinen menetelmä selvästikään sovellu niiden alueiden määrittämiseen, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä.

78

Kantajien mukaan Koillis-Atlantin kalastusjärjestö (Northwest Atlantic Fisheries Organization, NAFO) ei käytä kyseistä menetelmää, toisin kuin komissio väittää, vaan se soveltaa Kernel-menetelmäksi kutsuttua tiheydenarviointimenetelmää (Durán Muñoz, P., ”Cold‑water corals and deep‑sea sponges by‑catch mitigation: dealing with groundfish survey data in the management of the northwest Atlantic Ocean high seas fisheries” (Kylmän veden korallien ja syvänmeren sienieläinten vahinkokalastuksen vähentäminen: merenpohjan kaloja koskevan kyselytutkimustiedon käyttäminen Luoteis-Atlantin avomeren kalastuksenhoidossa); Marine Policy, osa 116, 2020).

79

Komissio kiistää kantajien väitteet.

80

Kantajien väitteistä, jotka koskevat ”C‑ruutuihin” yksikköinä perustuvaa menetelmää, johon liittyvät rajoitukset johtavat kantajien väitteiden mukaan lähestymistapaan, joka ei sovellu haavoittuvien meriekosysteemien suojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseen ja joka on muutenkin suhteeton perusasetuksen ja yhteisen kalastuspolitiikan mukaisen kestävää kalastusta koskevan tavoitteen saavuttamisen kannalta (ks. edellä 77 kohta), on todettava aluksi, ettei perusasetuksen 9 artiklassa (eikä FAO:n vuoden 2008 suuntaviivoissa, joihin siinä viitataan) säädetä erityisiä sääntöjä siitä, mitä konkreettista menetelmää olisi käytettävä laadittaessa luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, eikä myöskään sääntöjä teknisestä ruudukosta tai koordinaattijärjestelmästä, joita olisi käytettävä kartografisena viitekehyksenä, joten on katsottava, että nämä seikat kuuluvat komissiolle kyseisten alueiden luettelon laatimisperusteiden soveltamisen osalta jätettyyn harkintavaltaan (ks. edellä 50 kohta). Tässä yhteydessä on katsottava, että jotta komissio voi pyrkiä tehokkaasti saavuttamaan sille asetetun tavoitteen, ja kun otetaan huomioon monitahoiset tekniset arvioinnit, jotka komission on suoritettava, komissiolla on laaja harkintavalta (ks. analogisesti tuomio 19.1.2012, Xeda International ja Pace International v. komissio, T‑71/10, ei julkaistu, EU:T:2012:18, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kun nämä seikat otetaan huomioon, ainoastaan tällä alalla toteutetun toimenpiteen ilmeinen soveltumattomuus sen tavoitteen saavuttamiseen, johon komission tarkoituksena on pyrkiä, voi vaikuttaa tällaisen toimenpiteen lainmukaisuuteen, kun unionin yleinen tuomioistuin tutkii, onko komissio noudattanut suhteellisuusperiaatetta (ks. analogisesti tuomio 9.9.2020, Slovenia v. komissio, T‑626/17, EU:T:2020:402, 173 kohta).

81

Kantajien argumentteja on arvioitava näiden toteamusten ja edellä 69 ja 70 kohdassa esitettyjen toteamusten perusteella.

82

Ensinnäkin on todettava, että ICES selitti vuoden 2021 lausunnossaan, että kyseistä lähestymistapaa – eli järjestelmää, jossa käytetään ”C‑ruutuja”, joiden resoluutio on 0.05 pituusastetta kerrottuna 0.05 leveysasteella (n. 15 km2 (3 km × 5 km), kun leveysaste on 60° pohjoista leveyttä) – on pidettävä lähinnä meriympäristössä harjoitettua kalastustoimintaa koskevien tietojen kokoamisen, tutkimisen ja arvioimisen kannalta käytännöllisenä suuruusluokkana. Tässä yhteydessä ICES viittasi Euroopan merialueiden havainto- ja tietoverkon (European Marine Observation and Data Network, jäljempänä EMODnet) mallinnettuihin batymetriatietoihin ja NAFO:n työhön ja tosiaan korosti tiettyjä epätarkkuuksia tai puutteita, joita liittyi ”C‑ruutumenetelmän” käyttöön. Tässä yhteydessä ICES katsoi kuitenkin, ettei tiettyjä kyseisen menetelmän käytöstä aiheutuvia variaatioita, joista voidaan keskustella, ”[voida] ratkaista käytettävissä olevien tietojen perusteella ja [niiden vuoksi olisi tarpeen] tehdä perustavanlaatuisia muutoksia ICESin VMS‑tietuepyyntöön [tai] unionin eri jäsenvaltioiden olisi suoritettava analyyseja tarkassa suuruusluokassa”.

83

Toiseksi on niin, että vaikka kantajat ja Espanjan kuningaskunta toki viittaavat etenkin IEO:n tietoihin (ks. edellä 76 kohta) ja väittävät, että saatavilla oli tarkempia tietoja, jotka perustuivat lähinnä Indemares ja Intemares ‑hankkeisiin, nämä seikat eivät ole riittävä peruste katsoa, että komissio olisi ylittänyt selvästi harkintavaltansa rajat, kun se käytti ”C‑ruutuihin” perustuvaa menetelmää eli menetelmää, jonka ICES otti huomioon vuoden 2021 lausunnossaan, tai ettei komissio olisi käyttänyt parhaita käytettävissä olleita tieteellisiä tai teknisiä tietoja. Komissio tukeutuu nimittäin argumenteissaan siihen, että sen oli käytettävä käytettävissä olleita tietoja, jotka oli muodostettu kyseistä menetelmää soveltamalla, minkä lisäksi komissio esittää, että sen lähestymistavassa otettiin huomioon pohjakalastamisen ominaispiirteet ja tarve varmistaa perusasetuksen yhtenäinen soveltaminen. Tässä yhteydessä komissio viittasi ”C‑ruutuihin” perustuvaan menetelmään, jota jäsenvaltiot olivat käyttäneet kalastustoiminnan laskemisessa ja jota Koillis-Atlantin kalastuskomission (North East Atlantic Fisheries Commission, NEAFC), jonka jäsen unioni on, kaltaiset järjestöt olivat käyttäneet määrittäessään haavoittuviin meriekosysteemeihin liittyvien – perusasetuksessa säädetyn kiellon kaltaisten – kalastuskieltojen rajoja. Kantajat tai Espanjan kuningaskunta eivät myöskään esitä tehokasta ja realistista vaihtoehtoa, kun otetaan huomioon tarve yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lähestymistavat ja panna perusasetuksen 9 artiklan 6 kohta täytäntöön yhtenäisesti.

84

Myöskään viittauksesta IEO:iin (ks. edellä 76 kohta) tai siihen liittyvistä väitteistä (ks. edellä 77 kohta) ei ilmene, että esitetyt muut tiedot olisivat olleet tarkempia kaikkien niiden merkityksellisten merialueiden osalta, jotka ICES otti huomioon vuoden 2021 lausunnossaan ja komissio riidanalaisessa asetuksessaan, varsinkaan viimeksi mainitun asetuksen antamisajankohtana, tai että jotakin tai useampaakin ICESin tai komission käyttämää konkreettista tietoa voitaisiin pitää sellaisena, että sovellettua menetelmää olisi pidettävä ilmeisen soveltumattomana, kun otetaan huomioon kantajien ja Espanjan kuningaskunnan esittämät tiedot tai se, että olisi ollut mahdollista käyttää muuta menetelmää, kuten esimerkiksi Kernel-menetelmää, joka on mainittu NAFO:n väitetysti käyttämänä kvantitatiivisena tiheydenarviointimenetelmänä, jonka avulla voidaan määrittää haavoittuvien meriekosysteemien esiintymisalueiden jakauma ja laajuus (ks. edellä 78 kohta). On muutenkin huomattava, että ICES tukeutui vuoden 2021 lausunnossaan muun muassa EMODnet:n tietokannasta ilmeneviin batymetriatietoihin, jotka muodostetaan merkittävän sidosryhmien joukon avulla. Kuten komissio lisäksi korosti istunnossa ilman, että kantajat tai Espanjan kuningaskunta olisi kiistänyt tätä, perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat laatia luettelon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ja komissio voi perustaa täytäntöönpanosäädöksensä tällaiseen luetteloon (ICESin lausunnon lisäksi), mutta Espanjan kuningaskunta ei ehdottanut sille tällaista luetteloa.

85

Näin ollen kyseisistä väitteistä ei ilmene, että kun komissio käytti ”C‑ruutuihin” perustuvaa menetelmää, se olisi käyttänyt ilmeisen soveltumatonta menetelmää, kun otetaan huomioon käytettävissä olleet tiedot, ja että komission lähestymistapa olisi suhteeton sillä tavoiteltuun tavoitteeseen nähden. Näin ollen kantajien toinen väite on hylättävä perusteettomana.

86

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät lähinnä puskurivyöhykkeiden perusteella, että komission ”C‑ruutujen” koon määrittämiseen käyttämä menetelmä – jossa ”C‑ruudut” ovat osa ruudukkojärjestelmää ja riippuvat tietyissä kohdissa havaituista haavoittuvista meriekosysteemeistä – on ilmeisen virheellinen ja suhteeton, kun sitä sovelletaan seisoviin pyydyksiin, eikä menetelmälle ole teknistä tai tieteellistä perustaa. Kantajat väittävät, että ICESin vuoden 2021 lausunnossaan omaksuma lähestymistapa, jossa on lähinnä katsottu, että liikkuvat pyydykset (verkot ja pyydykset) voivat sijaita huomattavan kaukana aluksesta (ks. jäljempänä 90 kohta), soveltuu haavoittuvien meriekosysteemien suojelemiseen kunkin ”C‑ruudun” alueella, kun otetaan huomioon liikkuvien pyydysten verkkojen hallitsematon liikehdintä, kun alukset ovat laskeneet ne veteen. Tämä päättely on sen sijaan täysin epälooginen, kun on kyse seisovista pyydyksistä, koska seisovat pyydykset kiinnitetään tiettyyn meriympäristön kohtaan eivätkä ne liiku merkittävästi. Kantajien mukaan on ”täysin mahdotonta, että seisovilla pyydyksillä harjoitettu kalastustoiminta puskurivyöhykkeillä voisi joskus johtaa kosketukseen haavoittuvien meriekosysteemien kanssa”.

87

Kantajat lisäävät, että kun ICESin neuvoa-antavan lautakunnan varapuheenjohtaja selitti parlamentille komission tieteellisenä tietona, johon riidanalaisessa asetuksessa tukeuduttiin, käyttämää raporttia, hän korosti, että ”analyysi ja polygonit on valittu [liikkuvien] pyydysten eikä seisovien pyydysten perusteella”.

88

Kantajien mukaan riidanalaisessa asetuksessa ei oteta tätä huomioon ja näin ollen siinä asetetaan puskurivyöhykkeiden osalta seisoviin pyydyksiin sovellettava kalastusrajoitus, joka ei suinkaan ole tarkoituksenmukaisin keino saavuttaa haavoittuvien meriekosysteemien suojelua koskeva tavoite vaan äärimmäisen rajoittava ja oikeutukseton, koska sillä vaarannetaan kyseisillä pyydyksillä kalastamisen jatkamisedellytykset. Se, että unionin lainsäätäjä perusti perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa suojavyöhykkeen, ei tue komission kantaa. Niinpä komissio hyväksyi riidanalaisen asetuksen 2 artiklan ja liitteen II pääosin suhteellisuusperiaatteen vastaisesti, millä se ylitti sen rajat, mitä on pidettävä tarpeellisena yhteisen kalastuspolitiikan hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi ja soveltuvana keinona siihen.

89

Komissio kiistää kantajien argumentit.

90

Aluksi on todettava, että ICESin vuoden 2021 lausunnossa todetaan kalastukselta suljettuja ”C‑ruutuja” ympäröivistä puskurialueista seuraavaa:

”Nykyajan navigointijärjestelmien avulla kalastusalusten sijainnit merellä voidaan selvittää erittäin tarkasti. Kun kalastusta harjoitetaan kuitenkin 400–800 metrin syvyyksissä, kalastuksessa käytetyn pyydyksen sijainti voi olla huomattavan kaukana aluksen sijainnista. ICES katsoo, että C‑ruudun reunoilla sijaitsevien haavoittuvien meriekosysteemien elinympäristöjen suojan takaamiseksi on asianmukaista perustaa puskurivyöhykkeitä, joiden suuruus on puolet C‑ruudusta. Puskurivyöhykkeeksi on valittu puolikas C‑ruutua jonkin muun etäisyyden sijasta lähinnä, koska tällainen vyöhyke on helppo panna täytäntöön (ICES, 2020b). Aikaisemmin ICES suositteli (ICES, 2013) – riippumatta siitä, esiintyikö haavoittuvia meriekosysteemejä tasaisella merenpohjalla vai ei – puskurivyöhykettä, joka oli noin kaksi (alle 500 m syvyys) tai kolme (yli 500 metrin syvyys) kertaa alueen syvyys – –. Koska tämän suosituksen soveltaminen nykyisessä lausunnossa on vaikeaa, ICES on päättänyt suositella puolikkaan C‑ruudun kokoisen puskurivyöhykkeen perustamista kunkin C-alueen ympärille.”

91

Kantajien väitteistä, jotka koskevat suojavyöhykkeiden (buffer zones) perustamista lähinnä lisäämällä ”puolikkaita C‑ruutuja” jo suojattuihin ”C‑ruutuihin”, joilla on todettu esiintyvän haavoittuvia meriekosysteemejä, on todettava, että suojavyöhykkeiden perustaminen oli tarpeen perusasetuksen 9 artiklan 6 ja 9 kohdan tehokkaan vaikutuksen ja haavoittuvien meriekosysteemien tehokkaan suojelun takaamiseksi, mihin mainittujen kohtien soveltamisella yhdessä pyritään.

92

ICESin vuoden 2021 lausunnossa esitettyjen suojavyöhykkeitä koskevien selitysten perusteella (ks. edellä 90 kohta) tällaisten puskurivyöhykkeiden perustamisella nimittäin pyritään takaamaan ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti sellaisten haavoittuvien meriekosysteemien elinympäristöjen suojelu, jotka saattavat esiintyä ”C‑ruutujen” reunalla ja joita kyseisten ”C‑ruutujen” lähellä toimivien alusten harjoittama kalastustoiminta saattaisi uhata, koska on todennäköistä, että alus ja pyydys sijaitsevat eri kohdissa ja että tämä sijaintiero on potentiaalisesti merkittävä, kun otetaan huomioon toiminnan syvyysalue (400–800 metriä).

93

Tästä seuraa, että vaikka kyseisillä puskurivyöhykkeillä ei olekaan havaittu haavoittuvien meriekosysteemien indikaattoreita, eikä niillä siis ICESin ja komission käytettävissä olleiden tietojen perusteella todennäköisesti esiinny haavoittuvia meriekosysteemejä, suojavyöhykkeiden perustaminen olennaisena osana alueita, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on haavoittuvien meriekosysteemien suojelun niiden tavoitteiden mukaista, joihin pyritään perusasetuksen 9 artiklassa säädetyllä, ja välttämätöntä kyseisen artiklan tehokkaan ja yhtenäisen täytäntöönpanon kannalta (ks. analogisesti tuomio 8.6.2010, Vodafone ym.,C‑58/08, EU:C:2010:321, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Niinpä kantajien väite, jonka mukaan puskurivyöhykkeiden ottaminen osaksi riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa vahvistettuja alueita, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, on toimenpiteenä ilmeisen soveltumaton merenpohjien suojelemiseen ja suhteeton (ks. edellä 86 kohta), ei voi menestyä, eivätkä menestyä voi myöskään sosioekonomiset väitteet, jotka liittyvät seisovilla pyydyksillä kalastamisen jatkamisedellytyksiin (ks. edellä 88 kohta) ja joita ei arvioida tässä arvioinnin vaiheessa.

94

Kun lisäksi otetaan huomioon, että perusasetuksen 9 artiklassa säädetään haavoittuvien meriekosysteemien suojelemisesta yleisesti pohjapyydyksillä kalastamiseen liittyvältä riskiltä, komission mahdollisuutta perustaa tällaisia alueita toimivaltansa mukaisesti ei voida rajata pois tai rajoittaa siksi, että edellä mainittu riski syntyy ennen kaikkea liikkuvilla pyydyksillä kalastamisesta. Tämän logiikan mukaisesti tehottomaksi puskurivyöhykkeiden määrittämisen yhteydessä jää myös kysymys siitä, olisiko mahdollista myöntää ”lupa kalastaa” seisovilla pyydyksillä puskurivyöhykkeiden alueella, mitä toimenpidettä kantajat ehdottavat unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämissään kirjelmissä. Muutenkin on todettava, että – kuten jäljempänä 149 ja 151 kohdasta käy ilmi – ei ole poissuljettua, että vesivirtojen tai seisovien pyydysten ylösvetämisen yhteydessä tapahtuvien sivusuuntaisten liikkeiden vuoksi seisovat pyydyksetkin voivat liikkua (tai ne voidaan jopa menettää) vahingossa siten, että haavoittuville meriekosysteemeille aiheutuu vahinkoa.

95

Kantajien väitteestä, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, koska puskurivyöhykkeet ovat liian laajoja (ks. edellä 88 kohta), on vielä todettava, että koska komission soveltaman menetelmän osat ovat luonteeltaan olennaisesti teknisiä, unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta rajoittuu edellä 80 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sen tutkimiseen, onko kyseisten alueiden koko selvästi soveltumaton sen niiden perustamisella tavoitellun tavoitteen saavuttamiseen, joka liittyy edellä mainitun, yleisesti pohjapyydyksillä kalastamiseen liittyvän todennäköisen riskin estämiseen. Kantajat eivät kuitenkaan ole kyenneet osoittamaan, että kyseisten alueiden koko olisi tällä tavalla ilmeisen epätarkoituksenmukainen.

96

Kantajat eivät nimittäin ole esittäneet konkreettisia ja yksityiskohtaisesti perusteltuja tietoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että lähestymistapa, jossa on sovellettu vaihtoehtoa, jossa kunkin ”C‑ruudun” ympärille on lisätty ”puolikkaan C‑ruudun” kokoinen puskurivyöhyke, ja joka perustuu potentiaalisesti merkittävään eroon aluksen ja kalastukseen käytetyn pyydyksen sijainnissa, kun kalastusta harjoitetaan 400–800 metrin syvyydessä, olisi ilmeisen epätarkoituksenmukainen. Vaikka kantajien esittämistä Organisation des pêcheurs de Bretagnen (Bretagnen kalastusjärjestö) puskurivyöhykkeiden ulottuvuutta koskevista laskelmista ja asianosaisten ja osapuolten vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen esittämistä tiedoista kylläkin ilmenee, että kyseiset puskurivyöhykkeet ovat huomattavan laajoja, tämä ei ole seikka, joka voisi vaikuttaa edellä esitettyihin arviointeihin.

97

Siltä osin kuin kantajien edellä 86 kohdan alussa mainittujen väitteiden voidaan mahdollisesti tulkita koskevan myös sellaisten alueiden sulkemista kalastukselta, joilla väitetysti ei esiinny haavoittuvia meriekosysteemejä ja jotka sijaitsevat haavoittuvien meriekosysteemien esiintymisalueiksi todettujen ”C‑ruutujen” keskellä, on todettava lisäksi yhtäältä, että ICESin vuoden 2021 lausunnossaan esittämät selitykset koskevat sitä, että on epätodennäköistä, että kalastusalukset kykenisivät kalastamaan tehokkaasti hyvin pienillä alueilla ilman, että syntyisi vaaraa kyseisten alueiden vieressä olevien kalastukselta suljettujen alueiden vahingoittamisesta, ja että on syytä välttää riski siitä, että alueilla, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, aiheutuisi vahinkoja niiden vieressä sijaitsevilla alueilla harjoitetun kalastustoiminnan vuoksi (ks. ICESin vuoden 2021 lausunto, s. 16). Näin ollen kyseiset näkökohdat ovat analogisia niille, joita arvioitiin jo edellä ”puolikkaan C‑ruudun” kokoisten puskurivyöhykkeiden asiayhteydessä, ja ne liittyvät tavoitteeseen varmistua alueiden, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, suojelun tehokkaasta vaikutuksesta.

98

Toisaalta vuoden 2021 lausunnossaan ICES totesi myös, että kyseisillä suljettujen alueiden ympäröimillä alueilla ”esiintyy todennäköisemmin haavoittuvia meriekosysteemejä kuin muilla alueilla, joilta tietoja ei ole käytettävissä, koska niiden ympärillä on (C‑ruutuja), joilla esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä”. Lausunnossa pääteltiin tästä, että kyseisten alueiden osalta voi hyvinkin olla vain niin, että tiedot haavoittuvien meriekosysteemien esiintymisestä puuttuvat. Tällainen selitys alueiden kalastukselta sulkemisen syistä on riittävä ennalta varautumisen periaatteen vuoksi, kun myös otetaan huomioon komission harkintavalta tällä alalla (ks. edellä 50 kohta).

99

Edellä esitetyn perusteella ei ole osoitettu, että komissio olisi menetellyt ilmeisen epäasianmukaisesti ja loukannut suhteellisuusperiaatetta, kun se laati riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä II luetellut polygonit, joihin sisältyy puskurivyöhykkeitä. Näin ollen kantajien kolmas väite on hylättävä.

100

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät, että meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen yhteisen kalastuspolitiikan yhteydessä kuuluu SEUT 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Kantajien mukaan asetuksen N:o 1380/2013 soveltamisalaan kuuluvat meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen ja näitä luonnonvaroja hyödyntävien kalastusten ja laivastojen hallinnointi. Kantajat esittävät myös, että asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, että yhteisellä kalastuspolitiikalla varmistetaan, että kalastustoimet ovat ekologisesti kestäviä pitkällä aikavälillä ja lisäksi että niitä hoidetaan ”johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista koskevien tavoitteiden kanssa ja että ne parantavat elintarvikkeiden saatavuutta”. Näin ollen kantajien mukaan sekä perusasetuksessa että riidanalaisessa asetuksessa on yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesti säädettävä toimenpiteistä, joilla edistetään kalastustoiminnan hoitamista ekologisesti kestävällä tavalla ja johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamisen kanssa.

101

Kantajat esittävät, ettei komissio tässä asiassa ottanut huomioon minkäänlaisia taloudellisia tai sosiaalisia tietoja, kun se laati luettelon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä. Kantajien mukaan komissio jätti virheellisesti kokonaan huomiotta riidanalaisella asetuksella määrättyjen kieltojen konkreettisen vaikutuksen asianomaisten yritysten saalismääriin, liikevaihtoon, kannattavuuteen, jatkamisedellytyksiin ja työllistämismahdollisuuksiin. Koska komissio ei analysoinut näitä seikkoja, komissio ei voinut arvioida, mitkä toimenpiteet olisivat voineet olla vähemmän rajoittavia ja siis soveltuneet paremmin merenpohjan suojelua koskevien tavoitteiden saavuttamiseen ja olleet paremmassa suhteessa kyseiseen tavoitteeseen. Koska komissio menetteli tällä tavalla, se ylitti harkintavaltansa rajat. Näin on kantajien mukaan ensinnäkin siksi, ettei yhdessäkään ICESin ehdottamassa lähestymistavassa oteta huomioon konkreettisia taloudellisia tai sosioekonomisia näkökohtia, jotka koskisivat kyseisten kieltojen seurauksia kalastukselle. Kantajat esittävät toiseksi, ettei komissio myöskään kerännyt taloudellisia, sosiaalisia tai työllisyyttä koskevia tietoja muista lähteistä kuin ICESiltä eikä se kuullut kalastusalaa tältä osin. Tästä seuraa kantajien mukaan, ettei komissio voinut arvioida, oliko toteutettu toimenpide oikeasuhteinen ja vähiten rajoittava keino sillä tavoiteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi, eikä sitä, oliko se asetuksen N:o 1380/2013 6 artiklan 2 kohdan mukainen.

102

Komissio kiistää kantajien väitteet ja katsoo, että niitä on tarkasteltava toisen kanneperusteen yhteydessä yhdessä muiden suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevien väitteiden kanssa.

103

Kuten edellä 31–51 kohdassa jo todettiin, perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa ei edellytetä, että kullakin alueella, jolla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä ja joka on otettu riidanalaiseen luetteloon, arvioitaisiin seisovien pyydysten merkittävät haittavaikutukset tai että sovellettaisiin kalastuksenhoidollista lähestymistapaa tai että kalastusta hallinnoitaisiin siten, että arvioidaan myös haavoittuvien meriekosysteemien suojelutoimenpiteiden vaikutuksia kalastustoimintaan ja taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään. Kantajien perusasetusta koskevia argumentteja (ks. edellä 100 kohta) arvioidaan toisen kanneperusteen yhteydessä.

104

Tällä varauksella kantajien neljäs väite, jonka mukaan se, ettei riidanalaisen asetuksen liitteessä II lueteltujen alueiden määrittämisen yhteydessä otettu huomioon taloudellisia tai sosiaalisia vaikutuksia, on suhteellisuusperiaatteen ja yhteisen kalastuspolitiikan vastaista, on hylättävä perusteettomana ja niinpä myös ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

105

Kantajat esittävät toisessa kanneperusteessaan perusasetuksen lainvastaisuutta koskevan väitteen siltä varalta, ettei ensimmäistä kanneperustetta hyväksytä. Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan. Kanneperusteen ensimmäinen osa koskee perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa, joka kantajien mukaan on ristiriidassa SEUT 291 artiklan 2 kohdan kanssa, koska siinä viitataan täytäntöönpanosäädökseen perusasetuksen keskeisten osien täydentämiseksi. Kanneperusteen toisessa osassa esitetään, että kun perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdan nojalla kalastaminen kielletään erotuksettomasti pohjapyydyksillä alueilla, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, siinä rikotaan yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä ja loukataan suhteellisuusperiaatetta.

106

Kantajien mukaan riidanalaisella asetuksella ja oikeussäännöillä, joita ne väittävät lainvastaisiksi, on yhteys. Yhtäältä komissio antoi kyseisen täytäntöönpanoasetuksensa tarkoituksessa panna täytäntöön perusasetuksen 9 artiklassa säädetyt säännökset ja etenkin sen 6 kohta, jossa komission tehtäväksi annetaan luettelon laatiminen alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä. Toisaalta alueen ottamisesta kyseiseen luetteloon seuraa perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdan nojalla, että kalastaminen pohjapyydyksillä on kiellettyä kyseisellä alueella.

107

Komissio, jota neuvosto ja parlamentti tukevat, katsoo, että toinen kanneperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä esitetään SEUT 277 artiklan nojalla lainvastaisuusväite, joka koskee perusasetuksen 9 artiklan 9 kohtaa. Komissio väittää lähinnä, että riidanalaisen asetuksen 2 artikla perustuu yksinomaan perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaan.

108

Oikeuskäytännössä on katsottu, että SEUT 277 artiklan tarkoituksena ei ole antaa asianosaiselle mahdollisuutta riitauttaa minkä tahansa soveltamisalaltaan yleisen toimen sovellettavuus minkä tahansa kanteen yhteydessä. Toimen, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, on välillisesti tai välittömästi oltava sovellettavissa kanteen kohteena olevaan tapaukseen (tuomio 13.7.1966, Italia v. neuvosto ja komissio, 32/65, EU:C:1966:42, s. 594; ks. myös tuomio 16.3.2023, komissio v. Calhau Correia de Paiva, C‑511/21 P, EU:C:2023:208, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109

Lisäksi riidanalaisella toimella ja kyseessä olevalla yleisesti sovellettavalla toimella, jonka lainvastaisuuteen vedotaan, on oikeudellinen yhteys muun muassa, kun kyseinen yleinen toimi on välittömästi riitautetun yksittäisen toimenpiteen tai säädöksen oikeusperusta (ks. tuomio 17.12.2020, BP v. FRA, C‑601/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:1048, 29 kohta, joka koskee yksittäisiä toimenpiteitä).

110

Tässä asiassa on todettava, että perusasetuksen 9 artiklan 6 kohta on riidattomasti riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan oikeusperusta, ja riidanalaisen asetuksen viittauskappaleissa viitataan kyseiseen 9 artiklan 6 kohtaan, joten lainvastaisuusväite voidaan ottaa tutkittavaksi kyseisen säännöksen osalta edellä 108 ja 109 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

111

Siltä osin kuin komissio, neuvosto ja parlamentti ovat esittäneet oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdan lainvastaisuutta koskevaa väitettä ei voida tutkia, unionin yleinen tuomioistuin katsoo sen sijaan, että on tarkoituksenmukaista arvioida kyseisen lainvastaisuusväitteen perusteltavuutta tutkimatta kysymystä siitä, täyttääkö se tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

112

Kantajat väittävät lähinnä, että jotta täytäntöönpanovallan antaminen komissiolle on SEUT 291 artiklan 2 kohdan mukaista, kyseisellä täytäntöönpanovallalla on luotava yhtenäiset edellytykset unionin oikeudellisesti velvoittavien säädösten täytäntöönpanolle eikä komissiolle voi jäädä valtansa nojalla lainkaan harkintavaltaa kyseisten säädösten täytäntöönpanossa.

113

Kantajien mukaan komission tässä asiassa laatima luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, perustuu toimielimen ICESin sille esittämien skenaarioiden perusteella tekemään valintaan, ja kyseiset skenaariot perustuivat ICESin esittämiin muuttujiin, joiden perusteella komissio olisi voinut omaksua useamman skenaarion yhdistelmän tai jonkin muun vaihtoehdon. Näiden muuttujien mukaan haavoittuvia meriekosysteemejä olisi voitu suojata eriasteisesti ja suoja olisi vaikuttanut eriasteisesti kalastustoimintaan. Komissio ei siis ainoastaan varmistanut perusasetuksen yhtenäistä täytäntöönpanoa vaan se käytti harkintavaltaa ja teki valinnan vertailemalla eri intressejä, kun se vahvisti ICESin skenaarion 2 vaihtoehtoon 1 perustuvan luettelon kyseisistä alueista. Komissio myös käytti harkintaansa ja päätti jättää soveltamisalan ulkopuolelle Pohjanmeren ja Azorien vesialueet. Näin ollen kyseistä luetteloa on pidettävä poliittisena päätöksenä, jonka tekeminen olisi tullut jättää unionin lainsäätäjälle.

114

Kantajien mukaan perusasetuksen 9 artiklan 6 ja 9 kohdassa ei voida viitata täytäntöönpanosäädökseen tai delegoituun säädökseen, jossa laadittaisiin luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, koska tällaisella luettelolla ei vahvisteta perusasetuksen täytäntöönpanon yhtenäisiä edellytyksiä ja koska sillä on lisäksi tarkoitus täydentää tai muuttaa perusasetuksen keskeisiä osia. Kantajat esittävät vastauskirjelmässään, että toisin kuin komissio väittää, perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa komissiolle annettu täytäntöönpanovalta on ristiriidassa SEUT 291 artiklan 2 kohdan kanssa, koska sillä ei taata, että kieltoa kalastaa kaikenlaisilla pohjapyydyksillä sovelletaan yhtenäisin edellytyksin.

115

Komissio, jota neuvosto ja parlamentti tukevat, kiistää kantajien väitteet.

116

SEUT 291 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät täytäntöönpanon yhtenäisiä edellytyksiä, kyseisillä säädöksillä siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle tai, tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja SEU 24 ja SEU 26 artiklassa määrätyissä tapauksissa, neuvostolle.

117

SEUT 291 artiklan 2 kohdassa mainitun täytäntöönpanovallan rajoista on palautettava mieleen, että tietyn alan keskeisten sääntöjen antaminen kuuluu unionin lainsäätäjän toimivaltaan. Tästä seuraa, että säännöksistä, joissa vahvistetaan perussäännöstön, jonka antaminen edellyttää kyseisen lainsäätäjän omiin tehtäviin kuuluvien poliittisten valintojen tekemistä, keskeisiä osia, ei voida päättää täytäntöönpanosäädöksissä eikä myöskään SEUT 290 artiklassa tarkoitetuissa delegoiduissa säädöksissä (tuomio 28.2.2023, Fenix International, C‑695/20, EU:C:2023:127, 41 kohta).

118

Lisäksi asian osien, jotka on luokiteltava keskeisiksi, yksilöinnin on perustuttava objektiivisiin tekijöihin, jotka voivat olla tuomioistuimen valvonnan kohteena, ja huomioon on otettava asianomaisen alan ominaisuudet ja erityispiirteet (tuomio 28.2.2023, Fenix International, C‑695/20, EU:C:2023:127, 42 kohta).

119

Komissiolle ja neuvostolle SEUT 291 artiklan 2 kohdan nojalla siirrettyyn täytäntöönpanovaltaan kuuluu pääasiallisesti toimivalta toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat tarpeellisia tai hyödyllisiä sen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn toimen, jonka perusteella ne on toteutettu, säännösten yhtenäisen täytäntöönpanon kannalta ja joilla ainoastaan täsmennetään näiden säännösten sisältöä kyseisen toimen keskeisten yleistavoitteiden mukaisesti eikä niillä muuteta tai täydennetä kyseistä toimea silloinkaan, kun kyse on sen muista kuin keskeisistä osista (tuomio 28.2.2023, Fenix International, C‑695/20, EU:C:2023:127, 49 kohta).

120

Erityisesti on katsottava, että täytäntöönpanotoimenpiteellä ainoastaan täsmennetään kyseisen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn toimen säännöksiä silloin, kun sen tarkoituksena on ainoastaan yleisesti tai tietyissä erityistapauksissa selventää näiden säännösten soveltamisalaa tai määrittää niiden soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, kuitenkin sillä edellytyksellä, että kyseisellä toimenpiteellä vältetään täten kaikki ristiriidat kyseisten säännösten tavoitteiden kanssa eikä sillä mitenkään muuteta kyseisen toimen normatiivista sisältöä tai sen soveltamisalaa (tuomio 28.2.2023, Fenix International, C‑695/20, EU:C:2023:127, 50 kohta).

121

Arvioitaessa perusasetuksen 9 artiklan 6 kohtaa koskevaa lainvastaisuusväitettä on tutkittava, pyritäänkö kyseisellä säännöksellä siirtämään valta säätää seikoista, joilla ylitetään edellä mainitussa oikeuskäytännössä todetut rajat.

122

Näin ollen tässä asiassa on tutkittava, viitataanko perusasetuksen 9 artiklassa täytäntöönpanosäädökseen yksinomaan kyseisessä säännöksessä säädetyn täsmentämiseksi vai sen keskeisten tai muidenkin kuin keskeisten osien täydentämiseksi SEUT 291 artiklan vastaisesti, kuten kantajat väittävät.

123

On yhdyttävä komission väitteeseen, jota neuvosto ja parlamentti tukevat ja jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan ensimmäisessä virkkeessä mainituilla täytäntöönpanosäädöksillä, joilla laaditaan luettelo alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, ainoastaan täsmennetään kyseisten alueiden sijainti ja siis konkretisoidaan, missä perusasetuksen 9 artiklassa säädettyä haavoittuvien meriekosysteemien suojelusäännöstöä sovelletaan ratione loci, ottaen huomioon käytettävissä olevista tiedoista ilmenevät merenpohjaa ja meriympäristöjä koskevat realiteetit, ja tämä tehdään perusasetuksen 9 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti ja soveltamalla kyseisen artiklan mukaisia aineellisia perusteita. Tästä on muistutettava, että perusasetuksen 9 artiklassa säädetään jo keskeiset seikat, jotka koskevat haavoittuvan meriekosysteemin määritelmää ja tällaisen ekosysteemin toteamisperusteita (asetus N:o 734/2008, FAO:n vuoden 2008 suuntaviivat ja ennalta varautumisen periaate), haavoittuvien meriekosysteemien indikaattoreita (perusasetuksen liite III ja liite IV) ja kyseisten ekosysteemien luettelon laatimismenettelyä (jossa otetaan huomioon parhaat käytettävissä olevat tieteelliset ja tekniset tiedot sekä arvioinnit ja määrittelyt, joita jäsenvaltiot ja komission tieteellinen neuvoa-antava elin ovat suorittaneet). Jotta voitiin vastata tarpeeseen varmistaa kyseisellä artiklalla käyttöön otettujen suojelutoimenpiteiden täytäntöönpanon yhtenäiset edellytykset, niistä oli säädettävä unionin tasolla.

124

Komissio laati perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun luettelon alueista, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, riittävän selkeiden ja täsmällisten haavoittuvien meriekosysteemien aineellisten määrittämisperusteiden mukaan ja noudattamalla niin ikään perusasetuksessa määritettyä menettelyä. Kyseisessä säännöksessä toki myönnetään komissiolle tiettyä harkintavaltaa kyseisten määrittämisperusteiden soveltamisen osalta. Tämä on kuitenkin komission täytäntöönpanovallan mukaista, sillä oikeuskäytännössä on katsottu, että perusasetuksen täytäntöön panemisen yhteydessä komissiolle jää myös harkintavaltaa – etenkin, kun se määrittää tarkan menetelmän, jonka mukaisesti unionin lainsäätäjän perusasetuksessa säätämiä perusteita sovelletaan (ks. vastaavasti tuomio 23.9.2015, Alankomaat v. komissio,T‑261/13 ja T‑86/14, EU:T:2015:671, 44 kohta).

125

On lisäksi todettava kantajien argumenteista, joissa ne lähinnä väittävät, että komissio teki tässä asiassa harkintavaltaan perustuvia, poliittisia ja taloudellisia päätöksiä siksi, että sille siirrettiin valtaa SEUT 291 artiklan vastaisesti (ks. edellä 113 ja 114 kohdassa mainitut argumentit), ja kuten edellä ensimmäisen kanneperusteen arvioinnin yhteydessä on jo todettu, komissiolle ei annettu toimivaltaa tehdä tällaisia päätöksiä, jotka koskevat meriekosysteemien ja meren luonnonvarojen säilyttämistä (ks. edellä 45–51 kohta). Muutenkin on todettava, että koska kantajien edellä mainitut väitteet koskevat komission tosiasiallista toimintaa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen antamisen yhteydessä, ne ovat tehottomia perusasetusta koskevan lainvastaisuusväitteen yhteydessä esitettyinä.

126

Komissiolle väitetysti siirretyistä kalastuspolitiikan hallinnointia koskevista valtuuksista on todettava yleisemmin, että edellä ensimmäisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä mainittiin jo, että toisin kuin kantajat väittävät, komissio pysyi oman täytäntöönpanovaltansa rajoissa eikä käyttänyt kalastuspolitiikan hallinnointiin kuuluvia toimivaltuuksia (ks. mm. edellä 50 ja 51 kohta). Tässä yhteydessä todettiin myös, että komissio voi ottaa huomioon alueilla harjoitettuun kalastustoimintaan liittyviä tietoja, kun se arvioi, kuinka todennäköistä on, että alueella on (edelleenkin) haavoittuvia meriekosysteemejä, joiden koskemattomuutta merkittäviä haittavaikutuksia aiheuttavien pohjapyydysten käyttö voi uhata. Tämä lähestymistapa perustuu tavoitteeseen ottaa huomioon käytettävissä olevista tiedoista ilmenevät merenpohjaa ja meriympäristöjä koskevat realiteetit (ks. edellä 123 kohta).

127

Näin ollen toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee SEUT 291 artiklan 2 kohdan rikkomista siltä osin kuin perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdassa viitataan täytäntöönpanosäädökseen sen keskeisten osien täydentämiseksi, on hylättävä perusteettomana.

128

Kantajat, joita Espanjan kuningaskunta ja Comunidad Autónoma de Galicia tukevat, väittävät lähinnä, ettei perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetty erotukseton kalastuskielto sovi yhteen yhteisen kalastuspolitiikan normien tai suhteellisuusperiaatteen kanssa. Kantajien mukaan asianmukaisena ja oikeasuhteisena toimenpiteenä olisi pidettävä kalastuskieltoa, jossa pyydykset erotellaan toisistaan niiden merenpohjaan kohdistuvien vaikutusten mukaan parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten, teknisten ja taloudellisten tietojen perusteella. Tällaisella väitteellä, joka koskee lainsäätäjän tekemättä jättämää erottelua, voidaan katsoa pyrittävän esittämään myös väite, jonka mukaan lainsäätäjä ei noudattanut velvollisuuttaan perustella kyseisen toimenpiteen valitsemista.

129

Kantajat esittävät yhtäältä, että perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa kielletään erotuksetta pohjapyydyksillä kalastaminen, ilman että kiellon tarkka sisältö olisi tiedossa. Toisaalta kantajien mukaan perusasetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa nimenomaan pohjatrooleja kuvataan pyydyksiksi, joiden vaikutus merenpohjaan aiheuttaa ”suurimman riskin haavoittuville meriekosysteemeille” ja ”joilla saadaan myös eniten tahattomia syvänmeren lajien saaliita”. Tämän huomion mukaisesti perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa kielletään kalastuslupien myöntäminen ”kalastukseen pohjatrooleilla yli 800 metrin syvyydessä”.

130

Kantajien mukaan on siis paradoksaalista ja lainvastaista, että itse perusasetuksessa määritellään pohjatroolit pyydyksiksi, joilla on suuri vaikutus merenpohjaan, mutta siinä säädetään kuitenkin, että kalastaminen on kiellettävä tulevaisuudessa kaikenlaisilla pohjapyydyksillä erotuksetta, harjoitettiin pohjakalastusta sitten missä muodossa tahansa, riippumatta käytettyjen pyydysten todellisesta vaikutuksesta meriekosysteemeihin ja riippumatta tällaisen kiellon sosioekonomisista vaikutuksista. Tällainen kielto on täysin suhteeton.

131

Vastauskirjelmässään kantajat esittävät lähinnä, että perusasetuksessa oli säädettävä toimenpiteistä, joilla edistetään kalastustoiminnan hoitamista ekologisesti kestävällä tavalla ja jotka ovat johdonmukaisia taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamisen kanssa (yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet). Kantajien mukaan millään toimielinten esittämällä seikalla ei voida osoittaa, että seisovilla pyydyksillä, ja erityisesti pitkälläsiimalla, olisi merkittävä vaikutus meriekosysteemeihin.

132

Kantajat viittaavat vielä perusasetuksen antamiseen johtaneen lainsäädäntömenettelyn aikana tehtyihin muutoksiin ja toteavat, että paremmasta lainsäädännöstä tehdyssä parlamentin, neuvoston ja komission välisessä toimielinten sopimuksessa (EUVL 2016, L 123 s. 1–14, 15 kohta) määrätään, että parlamentti ja neuvosto tekevät vaikutustenarviointeja komission ehdotukseen esittämistään ”olennaisista muutoksista”, jos ne katsovat sen lainsäädäntöprosessin kannalta asianmukaiseksi ja tarpeelliseksi. Kantajien mukaan tässä asiassa lainsäätäjä esitti olennaista muutosta perusasetuksen 9 artiklan 9 kohtaan, koska asetukseen lisättiin yleinen kalastuskielto komission ehdottamien ”vähemmän tiukkojen” toimenpiteiden sijasta, mutta se ei tehnyt minkäänlaista vaikutustenarviointia, jolla olisi osoitettu esitetyn muutoksen tarkoituksenmukaisuus ja tarpeellisuus, eikä se myöskään ottanut huomioon komission tekemää vaikutustenarviointia.

133

Edellä esitetyn perusteella on kantajien mukaan katsottava, että perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetty kaikenlaisiin pohjapyydyksiin sovellettava kalastuskielto on suhteellisuusperiaatteen vastainen ja ilmeisen soveltumaton merenpohjan suojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseen.

134

Komissio, jota neuvosto ja parlamentti tukevat, kiistää kantajien, Espanjan kuningaskunnan ja Comunidad Autónoma de Galician väitteet.

135

Tästä on todettava aluksi, että etenkin asetuksen N:o 1380/2013 2 artiklan 1–3 kohdasta ja 5 kohdan a, f, i ja j alakohdasta sekä 4 artiklan 1 kohdan 8 ja 9 alakohdasta seuraa lähinnä, että kalastustoiminnan ekologinen kestävyys pitkällä aikavälillä edellyttää kalastustoimista meriekosysteemeille aiheutuvien haittavaikutusten minimoimista soveltamalla kalastuksenhoidon ennalta varautuvaa lähestymistapaa ja ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa.

136

Tarkemmin sanottuna asetuksen N:o 1380/2013 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoitteet”, säädetään seuraavaa kalastuksen kestävyydestä, ennalta varautuvasta lähestymistavasta ja ekosysteemilähtöisestä lähestymistavasta:

”1.   Yhteisellä kalastuspolitiikalla varmistetaan, että kalastus- ja vesiviljelytoimet ovat ekologisesti kestäviä pitkällä aikavälillä ja niitä hoidetaan johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista koskevien tavoitteiden kanssa ja että ne parantavat elintarvikkeiden saatavuutta.

2.   Yhteisessä kalastuspolitiikassa sovelletaan kalastuksenhoitoon ennalta varautuvaa lähestymistapaa, ja politiikalla pyritään varmistamaan, että meren elollisia luonnonvaroja hyödynnetään siten, että pyydettävien lajien kannat palautetaan kestävän enimmäistuoton mahdollistavia tasoja suuremmiksi ja pidetään niillä tasoilla.

– –

3.   Yhteisessä kalastuspolitiikassa sovelletaan kalastuksenhoitoon ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa sen varmistamiseksi, että kalastustoimien vuoksi meriekosysteemiin kohdistuvat haittavaikutukset voidaan minimoida, ja pyritään varmistamaan, että vesiviljely- ja kalastustoimissa vältetään merellisen ympäristön huonontuminen.

– –”

137

Asetuksen N:o 1380/2013 4 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, 1 kohdan 9 ja 20 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

138

Asetuksen N:o 1380/2013 I osastoon, jonka otsikko on ”Säilyttämistoimenpiteet”, kuuluvan 6 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 2 artiklassa esitettyjen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä ja kestävää hyödyntämistä koskevien yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi unioni hyväksyy 7 artiklassa esitetyt säilyttämistoimenpiteet.”

139

Asetuksen N:o 1380/2013 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilyttämistoimenpiteiden lajit”, säädetään seuraavaa:

”1.   Meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä ja kestävää hyödyntämistä koskeviin toimenpiteisiin voi muun muassa kuulua seuraavaa:

– –

– –

2.   Tekniset toimenpiteet voivat sisältää muun muassa seuraavat:

– –

– –”

140

Meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistoimenpiteiden hyväksymiseen kuuluu erottamattomasti asiaa koskevien intressien vertaileminen (ks. vastaavasti tuomio 15.4.2021, Alankomaat v. neuvosto ja parlamentti, C‑733/19, ei julkaistu, EU:C:2021:272, 52 kohta), ja tässä yhteydessä lainsäätäjällä on sille SEUT 40–SEUT 43 artiklassa annettujen poliittisten tehtäviensä mukaisesti laaja harkintavalta. Kun unionin tuomioistuimet arvioivat lainsäätäjän päätöstä toteuttaa tällaisia toimenpiteitä, joilla pyritään minimoimaan kalastustoiminnasta meriekosysteemille aiheutuvat haittavaikutukset soveltamalla kalastuksenhoidon ennalta varautuvaa lähestymistapaa ja ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa, niiden on tutkittava ainoastaan, onko kyseisen toimenpiteen toteuttamisen yhteydessä tehty ilmeinen virhe, onko harkintavaltaa käytetty väärin taikka onko lainsäätäjä selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat (ks. vastaavasti tuomio 11.1.2024, Friends of the Irish Environment (Nollatason ylittävät kalastusmahdollisuudet),C‑330/22, EU:C:2024:19, 80 kohta).

141

Tarkemmin sanottuna tässä yhteydessä lainsäätäjällä ei ole velvollisuutta vertailla erikseen ja perustelut esittäen meren elollisten luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen liittyvää meriympäristön suojelua koskevaa intressiä niiden henkilöiden intresseihin, jotka harjoittavat kalastustoimintaa, ja kalastustoimintaan liittyviin sosioekonomisiin seikkoihin. Teknisten toimenpiteiden yhteydessä toimen toteuttajalla ei nimittäin ole velvollisuutta esittää erityisiä perusteluja tekemälleen valinnalle, jos riidanalaisesta toimesta ilmenee sillä tavoitellun tavoitteen keskeinen sisältö (tuomio 16.11.2023, Espanja v. neuvosto (Täydentävät säilyttämistoimenpiteet läntisellä Välimerellä), C‑224/22, ei julkaistu, EU:C:2023:891, 36 ja 44 kohta). Siltä osin kuin kantajat nähtävästi väittävät, että lainsäätäjä laiminlöi velvollisuutensa perustella valitsemaansa toimenpidettä (ks. edellä 128 kohta) esittämällä perustelut, joissa kantajien mukaan olisi pitänyt arvioida erityisesti seisovista pohjapyydyksistä haavoittuville meriekosysteemeille aiheutuvia haittavaikutuksia, minkä perusteella sen olisi tullut vertailla meriympäristön suojelua näiltä vaikutuksilta koskevaa intressiä ja kyseisillä pyydyksillä harjoitetun kalastustoiminnan sosioekonomisia piirteitä ja kyseisen kalastuskiellon sosioekonomisia seurauksia, kantajien väite on hylättävä.

142

Yhtäältä on nimittäin todettava, että perusasetuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa viitataan ennalta varautumisen periaatteeseen ja ekosysteemilähtöiseen lähestymistapaan.

143

Toisaalta perusasetuksen johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee, että asetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetyllä toimenpiteellä pyritään nimenomaan minimoimaan syvänmeren kalastustoiminnasta haavoittuville meriekosysteemeille mahdollisesti aiheutuvat haittavaikutukset. Näin ollen kyseisellä toimenpiteellä pyritään panemaan täytäntöön asetuksen N:o 1380/2013 2 artiklan 2 ja 3 kohdassa vahvistetut peruslähestymistavat ja siihen voidaan soveltaa edellä 140 ja 141 kohdassa esitettyjä huomautuksia.

144

Kantajat eivät kuitenkaan ole kyenneet osoittamaan, että lainsäätäjä olisi selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajat säätäessään perusasetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädetyn kiellon.

145

Ensinnäkin on mainittava, että perusasetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä artiklaa sovelletaan ainoastaan kalastustoimiin, joita harjoitetaan pohjapyydyksillä yli 400 metrin syvyydessä. Näin ollen asetuksen 9 artiklan 9 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta kalastukseen mainituilla pyydyksillä alle 400 metrin tai tasan 400 metrin syvyydessä.

146

Toiseksi lainsäätäjän näkemykset, joiden mukaan seisovilla pyydyksillä voi olla haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvia haittavaikutuksia, ovat erottamaton osa asetuksen N:o 734/2008 2 artiklassa, johon perusasetuksen 4 artiklassa viitataan, säädettyä määritelmää (ks. edellä 31–36 kohta). Kantajat eivät kiistä sitä, että nämä säännökset ovat lainmukaisia, ja ne ovat muutenkin johdonmukaisia 23.6.2014 annetussa NEAFC:n suosituksessa 19:2014 (Recommendation on area management measures for the protection of vulnerable marine ecosystems in the NEAFC Regulatory Area; NEAFC-sopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alueella sijaitsevien alueiden hallintaan perustuvia haavoittuvien meriekosysteemien suojelutoimenpiteitä koskeva suositus) sovellettuun lähestymistapaan nähden.

147

Kolmanneksi on todettava, että vaikka kantajat kiistävät, että seisoviin pyydyksiin, ja etenkin pohjaan ankkuroituihin pitkiinsiimoihin, voisi niin ikään liittyä riski haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvista haittavaikutuksista, ne eivät ole kyenneet osoittamaan, että tällainen riski on täysin poissuljettu, etenkin kun tällaisia pyydyksiä käytetään toistuvasti ja kun niitä vedetään ylös. Tästä on todettava, että parlamentin rakenne- ja koheesiopolitiikan politiikkayksikön 7.12.2007 päivätyssä asiakirjassa, jonka otsikko on ”Syvänmeren kalakantojen hallinnointityöpaja”, myös mainitaan tällaisten riskien mahdollisuus, sillä sen mukaan ”hinattavat pyydykset, mutta myös seisovat kalastusverkot ja pitkätsiimat, voivat nimittäin aiheuttaa vahinkoa kylmän veden koralleille” ja että ”meren pohjaan kadonneisiin verkkoihin jää edelleenkin kiinni muun muassa kaloja, ja tätä ilmiötä kutsutaan haamukalastukseksi”. Tämä mahdollisuus vahvistetaan lisäksi myös ICESin ensimmäisessä lausunnossa, jonka päiväys on 28.6.2018 (Advice on locations and likely locations of [vulnerable marine ecosystems] in EU waters of the NE Atlantic, and the fishing footprint of 2009–2011; Haavoittuvien meriekosysteemien tiedettyjä ja todennäköisiä sijainteja Euroopan unionin Koillis-Atlantin vesialueilla ja vuosien 2009–2011 kalastusjalanjälkeä koskeva lausunto). Kantajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyillä todisteilla kokonaisuutena arvioituina ei osoiteta oikeudellisesti riittävällä tavalla, ettei seisovista pyydyksistä aiheutuisi haittavaikutuksia, vaan pikemminkin, että kyseiset haittavaikutukset ovat vähäisempiä kuin liikkuvista pyydyksistä aiheutuvat haittavaikutukset (ks. myös jäljempänä 151 kohta).

148

Parlamentin esittämässä artikkelissa Pham, Ch. K., Diogo, H., Menezes, G., Porteiro, F., Braga-Henriques, A., Vandeperre, F., ja Morato, T., ”Deep-water longline fishing has reduced impact on Vulnerable Marine Ecosystems” (Pitkälläsiimalla kalastaminen syvässä vedessä vaikuttaa vähemmän haavoittuviin meriekosysteemeihin; Scientific reports, nro 4/4837, huhtikuu 2014) todetaan tästä, että seisovilla pyydyksillä (longlines, pitkätsiimat) on tietty haittavaikutus, mutta siinä korostetaan samalla yhtäältä sitä, että kyseinen riski on pienempi verrattuna liikkuvien pyydysten käyttöön, ja toisaalta sitä, että pitkistäsiimoista on rajallisesti tietoa. Artikkelissa todetaan myös, että pitkiensiimojen vaikutus voi kohdistua etenkin eliöihin, jotka ovat morfologisesti monimutkaisia, millä on asianomaisen ekosysteemin vakautta horjuttavia vaikutuksia.

149

Samankaltaisia viitteitä seisoviin pyydyksiin mahdollisesti liittyvistä kielteisistä vaikutuksista on muissakin todisteissa, kuten parlamentin esittämässä artikkelissa Clark, M. R., Althaus, F., Schlacher, T. A., Williams, A., Bowden, D. A., ja Rowden, A. A., ”The impacts of deep-sea fisheries on benthic communities: a review” (Syvänmeren kalastuksen vaikutukset bentaalialueen eliökuntiin: yleiskatsaus; ICES Journal of Marine Science, osa 73, 2016, s. i51–i69), jonka mukaan ”pitkiäsiimoja koskevissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että pitkistäsiimoista aiheutuu vähemmän haittaa kuin liikkuvista pyydyksistä, [mutta haitta] voi kuitenkin edelleenkin olla merkittävä”. Kyseisen artikkelin mukaan ”tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi ylösvetämisen yhteydessä, [seisovat] pyydykset voivat liikkua sivusuunnassa merenpohjaa pitkin, mikä vaikuttaa elinympäristöön ja eloyhteisöön” ja ”on havaittu, että pitkätsiimat vaikuttavat koralleihin ja sienieläimiin, esimerkiksi siten, että siimojen painot rikkovat niitä tai siimat leikkaavat niihin kalastukseen tai ylösvetämiseen liittyvien sivusuuntaisten liikkeiden aikana”.

150

Asetuksen N:o 734/2008 2 artiklassa säädetystä määritelmästä ilmenee lisäksi, että pohjapyydysten haittavaikutuksia arvioidaan yksinään, yhdessä tai kumulatiivisesti. Näin ollen seisovien pyydysten vaikutukset voivat pahentaa liikkuvista pyydyksistä aiheutuvia haittavaikutuksia, joiden merkittävyyttä kantajat eivät myöskään kiistä. Tämän lähestymistavan vuoksi haavoittuvia meriekosysteemejä voidaan suojella tavalla, joka soveltuu yhteen ennalta varautumisen periaatteen ja kalastuksenhoidon ekosysteemilähtöisen lähestymistavan kanssa, jotka ovat erottamaton osa yhteistä kalastuspolitiikkaa asetuksen N:o 1380/2013 2 artiklan nojalla.

151

Niinpä kantajat eivät ole esittäneet riittävän täsmällisiä ja vakuuttavia todisteita, joilla ne olisivat osoittaneet, ettei seisovista pyydyksistä aiheudu haittavaikutuksia ja että täten ekosysteemilähtöisen lähestymistavan ja ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti olisi mahdollista poissulkea edellä 148–150 kohdassa mainituilla seikoilla oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen näytetty riski, jota kyseiset pyydykset merkitsevät haavoittuville meriekosysteemeille. Tässä yhteydessä ei voida pitää ratkaisevina myöskään istunnossa esitettyjä viittauksia siihen, että seisovat pyydykset, ja tarkemmin sanottuna pitkätsiimat, kiinnitetään paikalleen ja niissä on geopaikannuslaitteet. Kuten nimittäin edellä 149 kohdassa todetaan, ei ole poissuljettua, että vesivirtojen tai seisovienpyydysten ylösvetämisen yhteydessä tapahtuvien sivusuuntaisten liikkeiden vuoksi seisovat pohjapyydyksetkin voivat liikkua (tai ne voidaan jopa menettää) vahingossa siten, että haavoittuville meriekosysteemeille aiheutuu vahinkoa, koska pyydykset koskettavat merenpohjaa tai koska ne osuvat riuttoihin, jotka voivat olla erityisen herkkiä (ks. edellä 148 kohta). Ennalta varautumisen periaatteen, johon viitataan asetuksessa N:o 1380/2013, joka puolestaan mainitaan perusasetuksessa, vuoksi lainsäätäjällä ei ollut velvollisuutta osoittaa varmuudella, että seisovista pyydyksistä aiheutuu merkittäviä haittavaikutuksia. Vaikka kantajat ovat myös esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa kannekirjelmänsä liitteenä Xunta de Galician (Galician itsehallintoalueen hallitus) tutkimuksen, jonka otsikko on ”Estudio Comportamiento e Impacto de las Artes de Pesca en el Fondo Marino” (Tutkimus: kalastuksessa käytettyjen pyydysten käyttäytyminen ja vaikutukset merenpohjaan), josta ilmenee ainakin pohjaan ankkuroitujen pitkiensiimojen osalta, ettei niillä ole haittavaikutuksia, on yhtäältä todettava, että kyseinen asiakirja laadittiin tätä oikeudenkäyntiä varten (kuten kantajat itsekin korostivat istunnossa) eikä sen laatijan riippumattomuutta väliintulijasta (Comunidad Autónoma de Galicia) voida arvioida, ja toisaalta on muutenkin niin, että tutkimus edustaa vain yhtä tieteellistä käsitystä, joka eroaa edellä jo analysoiduista käsityksistä, eikä tämä riitä asettamaan kyseisiä muita tutkimuksia kyseenalaiseksi. Ei myöskään ole osoitettu, että vastaava tutkimus olisi ollut olemassa jo perusasetuksen antamisajankohtana. Tälle analogisista syistä täysin merkityksettömiksi jäävät myös kantajien istunnossa esittämät viittaukset tiettyihin IEO:n viimeaikaisiin analyyseihin, joita ei muutenkaan esitetty asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jotka eivät siis ole osa asiakirja-aineistoa.

152

Edellä esitetyn perusteella on niin, että kun unionin lainsäätäjä käytti laajaa harkintavaltaansa tällä alalla (ks. analogisesti tuomio 23.3.2006, Unitymark ja North Sea Fishermen’s Organisation, C‑535/03, EU:C:2006:193, 57 kohta), se saattoi katsoa, että seisoviin pyydyksiin liittyvien ja haavoittuviin meriekosysteemeihin kohdistuvien haittavaikutusten riskin välttämiseksi oli välttämätöntä kieltää kalastaminen pohjapyydyksillä yleisesti alueilla, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, vaikka kiellolla on todennäköisesti kielteisiä sosioekonomisia seurauksia. Kuten edellä 141 kohdassa todettiin, tässä yhteydessä lainsäätäjällä ei ollut velvollisuutta vertailla erikseen ja perustelut esittäen meriympäristön suojelua koskevaa intressiä niiden henkilöiden intresseihin, jotka harjoittavat kalastustoimintaa, ja kalastustoimintaan liittyviin sosioekonomisiin seikkoihin. Tästä on muistutettava, että kalastustoiminnan ekologinen kestävyys pitkällä aikavälillä on yhteisen kalastuspolitiikan perustavoite (asetuksen N:o 1380/2013 2 artiklan 1 kohta), jonka toteuttamisella paitsi suojellaan meriekosysteemiä myös kalastustoiminnan pitkän aikavälin taloudellisia ja sosiaalisia edellytyksiä.

153

On lisättävä, että – kuten komissio väitti istunnossa ja kuten myös neuvoston ja parlamentin väitteistä ilmenee – lainsäätäjä otti huomioon komission laatiman vaikutustenarvioinnin, joka koski useita eri vaihtoehtoja, jotka esitettiin komission alkuperäisessä ehdotuksessa ja joista yhden lainsäätäjä lopulta valitsi. Lainsäätäjä otti huomioon kaikki nämä seikat, kun se käytti harkintavaltaansa hyväksyessään säilyttämistoimenpiteitä.

154

Neljänneksi on todettava, että – kuten parlamentti väittää – lainsäätäjän valinta oli samankaltainen kuin NEAFC:n sääntelyssä tehty valinta. Lainsäätäjän lähestymistapa vastasi myös aineellisesti Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman 61/105 83 kohdan c alakohdassa todettua tavoitetta.

155

On pääteltävä, etteivät kantajat ole esittäneet todisteita, joiden perusteella voitaisiin katsoa lainsäätäjän ylittäneen ilmeisellä tavalla laajan harkintavaltansa rajat ja siis loukanneen suhteellisuusperiaatetta, kun se kielsi kalastamisen seisovilla pohjapyydyksillä yli 400 metrin syvyydessä luetteloon otetuilla alueilla, joilla tiedetään esiintyvän tai todennäköisesti esiintyy haavoittuvia meriekosysteemejä, minimoidakseen syvänmeren kalastustoiminnasta haavoittuville meriekosysteemeille aiheutuvat haittavaikutukset ennalta varautumisen periaatteen ja kalastuksenhoidon ekosysteemilähtöisen lähestymistavan soveltamisen perusteella.

156

Näin ollen toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä ilman, että olisi tarpeen tarkastella kysymystä siitä, voidaanko se ottaa tutkittavaksi, ja niinpä myös toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan, mukaan lukien siltä osin kuin toiseen kanneperusteeseen on tulkittu kuuluvan väitteitä, jotka kantajat esittivät ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä (ks. edellä 29 ja 38 kohdan loppu ja 103 kohta).

157

Näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

158

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.

159

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Espanjan kuningaskunta, parlamentti ja neuvosto vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

160

Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että muu kuin kyseisen työjärjestyksen 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin määrää tässä asiassa, että Comunidad Autónoma de Galicia vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu seitsemäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: