1

SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kantaja vaatii kumoamaan yhtäältä Euroopan keskuspankin (EKP) 2.2.2022 tekemän päätöksen ECB-SSM-2022-FRBNP-7 (jäljempänä 2.2.2022 tehty päätös) 1.10 kohdan ja 3.10.1–3.10.8 kohdan liitteineen siltä osin kuin siinä määrätään talletusten vakuusjärjestelmien tai kriisinratkaisurahaston osalta tehtävistä peruuttamattomista maksusitoumustoimenpiteistä ja toisaalta EKP:n 21.12.2022 tekemän päätöksen ECB-SSM-2022-FRBNP-86 (jäljempänä 21.12.2022 tehty päätös) 1.10 kohdan ja 3.9.1–3.9.8 kohdan liitteineen siltä osin kuin siinä määrätään talletusten vakuusjärjestelmien tai kriisinratkaisurahaston osalta tehtävistä peruuttamattomista maksusitoumustoimenpiteistä.

2

Kantaja kuuluu luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 63) 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna merkittävänä yhteisönä EKP:n suoraan vakavaraisuusvalvontaan.

3

Vakavaraisuuden valvontatehtävänsä yhteydessä EKP lähetti 31.3.2021 kantajalle kyselylomakkeen selvittääkseen, miten kantaja käsittelee peruuttamattomia maksusitoumuksia eli mahdollisuutta täyttää velvollisuus suorittaa maksuja kriisinratkaisurahastoihin tai talletusten vakuusjärjestelmiin tekemällä sopimus, jossa sovitaan maksettavan määrän suorittamisesta heti kriisinratkaisurahastoista tai talletusten vakuusjärjestelmistä vastaavan viranomaisen sitä vaatiessa ja velvoitetaan asettamaan erääntyvää maksua vastaava määrä – eli käytännössä käteisvakuus – yksinomaan tähän käyttöön.

4

Kantaja vastasi kyselylomakkeeseen 29.4.2021.

5

Vakavaraisuuden kokonaisarvioinnin (Supervisory Review and Evaluation Process, SREP) päätteeksi EKP osoitti 10.11.2021 kantajalle päätösluonnoksen, jossa esitettiin erityisesti vakavaraisuusvaatimus, jonka mukaan peruuttamattomien maksusitoumusten yhteenlaskettu määrä on vähennettävä ydinpääomasta (CET1). Kantajaa kehotettiin esittämään huomautuksensa tästä luonnoksesta.

6

Kantaja esitti huomautuksensa 22.11.2021 päivätyllä kirjeellä.

7

EKP teki 2.2.2022 tehdyn päätöksen asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohdan ja 16 artiklan mukaisesti.

8

Kyseisessä päätöksessä EKP totesi asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, että kantajan käyttämät järjestelyt, strategiat, prosessit ja mekanismit ja sen omat varat ja maksuvalmius eivät varmistaneet hyvää riskien hallintaa ja riskien kattamista, koska kantaja oli arvioinut ydinpääomansa (CET1) määrän liian suureksi.

9

Tämän riskin kattamiseksi EKP yhtäältä määräsi asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisen toimenpiteen (jäljempänä vähennystoimenpide) ja toisaalta asetti 16 artiklan 2 kohdan j alakohdassa tarkoitetun vaatimuksen (jäljempänä raportointivaatimus).

10

Vähennystoimenpide vastaa 2.2.2022 tehdyn päätöksen 1.10. kohdassa esitetyn laskentakaavan mukaan maksusitoumusten vakuudeksi asetettujen ja kantajan taseen vastaaviin kirjattujen summien arvoa vähennettynä erillä, jotka voivat pienentää riskiä, eli vakuudeksi asetettuihin summiin liittyvillä kantajan ydinpääomaan (CET1) kuuluvilla erillä ja tapauksen mukaan taseen vastaaviin kirjatuille erille annetulla positiivisella taloudellisella arvolla peruuttamattomien maksusitoumusten vakuudeksi asetetut summat huomioon ottaen.

11

Raportointivaatimuksen tarkoitus on auttaa EKP:tä varmistamaan, että kantajalle määrätty vähennys otetaan asianmukaisesti huomioon.

12

Kantaja nosti käsiteltävän kanteen 12.4.2022.

13

Uuden SREP-arviointikierroksen yhteydessä EKP teki 21.12.2022 tehdyn päätöksen, jolla korvattiin 2.2.2022 tehty päätös (jäljempänä yhdessä riidanalaiset päätökset) 1.1.2023 lukien ja jossa vähennystoimenpide ja raportointivaatimus pidettiin edelleen voimassa.

14

Kyseistä päätöstä tehdessään EKP noudatti samaa menettelyä kuin se, joka kuvattiin edellä 3–6 kohdassa.

15

Kantaja jätti 15.2.2023 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän, jossa se vaati myös 21.12.2022 tehdyn päätöksen osittaista kumoamista samoilla perusteilla kuin ne, joihin se alun perin oli vedonnut 2.2.2022 tehdystä päätöksestä nostamassaan kanteessa.

16

EKP esitti 14.3.2023 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa kanteen tarkistamista koskevasta kirjelmästä.

17

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

18

EKP vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

19

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa neljään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu oikeusvoiman loukkaamiseen ja valtuuksien ylittämiseen, toinen ilmeiseen arviointivirheeseen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen, kolmas oikeudelliseen virheeseen niiden unionin säännösten, joissa säädetään peruuttamattomien maksusitoumusten käytöstä, tehokkaan vaikutuksen menettämisen takia ja neljäs suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen.

20

Kantaja väittää lähinnä, että EKP ylitti sille asetuksessa N:o 1024/2013 annetut valtuudet, sellaisina kuin niitä on täsmennetty 9.9.2020 annetussa tuomiossa Société Générale v. EKP (T‑143/18, ei julkaistu, EU:T:2020:389), 9.9.2020 annetussa tuomiossa Crédit Agricole ym. v. EKP (T‑144/18, ei julkaistu, EU:T:2020:390), 9.9.2020 annetussa tuomiossa Confédération nationale du Crédit Mutuel ym. v. EKP (T‑145/18, ei julkaistu, EU:T:2020:391), 9.9.2020 annetussa tuomiossa BPCE ym. v. EKP (T‑146/18, ei julkaistu, EU:T:2020:392), 9.9.2020 annetussa tuomiossa Arkéa Direct Bank ym. v. EKP (T‑149/18, ei julkaistu, EU:T:2020:393) ja 9.9.2020 annetussa tuomiossa BNP Paribas v. EKP (T‑150/18 ja T‑345/18, EU:T:2020:394) (jäljempänä vuonna 2020 annetut tuomiot), koska se määräsi yleisen toimenpiteen, jossa ei otettu huomioon kantajan yksilöllistä vakavaraisuustilannetta. Näin menetellessään EKP rikkoi SEUT 266 artiklaa ja asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohtaa ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 2 kohdan d ja j alakohtaa.

21

Tarkemmin sanottuna kantaja arvostelee EKP:tä siitä, että sen päätös perustuu päättelyyn, joka voi johtaa vain peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liitettyjen vakuuksien määrän vähentämiseen kokonaisuudessaan. Näin ollen EKP ei ole noudattanut SEUT 266 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

22

Tältä osin kantaja väittää, että yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen vuonna 2020 annetuilla tuomioilla kumoamien päätösten ja toisaalta riidanalaisten päätösten vertailu osoittaa, että ne perustuvat olennaisin osin samoihin perusteisiin.

23

EKP ei myöskään tarkastellut kantajan tilannetta tapauskohtaisesti. Tältä osin kantaja väittää, että EKP pyrki luomaan mielikuvan tapauskohtaisesta tarkastelusta viittaamalla tietoihin, jotka kantaja oli ilmoittanut EKP:n 31.3.2021 lähettämään kyselylomakkeeseen 29.4.2021 antamissaan vastauksissa, ja esittämällä riidanalaisille päätöksille muodollisesti laajemmat perustelut. Riidanalaisten päätösten ne osat, jotka koskevat peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvien riskien määritystä, ovat kuitenkin täysin vakiomuotoisia eivätkä perustu kantajalle ominaisiin seikkoihin vaan yleisluonteisiin toteamuksiin, jotka pätevät mihin tahansa sellaiseen luottolaitokseen, joka päättää käsitellä peruuttamattomat maksusitoumukset taseen ulkopuolella.

24

EKP kiistää kantajan väitteet.

25

Käsiteltävässä asiassa kantaja arvostelee EKP:tä lähinnä siitä, että se rikkoi paitsi asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohtaa ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 2 kohdan d alakohtaa, sellaisina kuin niitä on täsmennetty vuonna 2020 annetuissa tuomioissa, ja asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 2 kohdan j alakohtaa, myös SEUT 266 artiklaa, koska se ei väitetysti noudattanut kyseisistä tuomioista ilmenevää asetuksen N:o 1024/2013 tulkintaa. EKP määräsi vähennystoimenpiteen uudelleen eikä tosiasiallisesti tehnyt tapauskohtaista tarkastelua.

26

SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan toimielimen, joka on päättänyt kumotusta toimesta, on toteutettava kumoamistuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Kyseisessä määräyksessä määrätään tuomioistuinten ja hallintoviranomaisen välisestä toimivallan jaosta, ja sen mukaan toimielimen, joka on päättänyt kumotusta toimesta, on määritettävä, mitä toimenpiteitä kumoamistuomion täytäntöön paneminen edellyttää (ks. tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimielimen on kumoamistuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen kaikilta osin täytäntöön paitsi noudatettava tuomion tuomiolauselmaa myös otettava huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, sillä perustelut ovat välttämättömiä tuomiolauselman täsmällisen sisällön määrittämiseksi. Juuri perusteluissa yksilöidään nimenomainen toimen kohta, joka on vahvistettu lainvastaiseksi, ja juuri niistä käyvät tarkasti ilmi ne tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden syyt, jotka asianomaisen toimielimen on otettava huomioon, kun se korvaa kumotun toimen toisella toimella (tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio, 97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, EU:C:1988:199, 27 kohta; tuomio 6.3.2003, Interporc v. komissio, C‑41/00 P, EU:C:2003:125, 29 kohta ja tuomio 13.9.2005, Recalde Langarica v. komissio, T‑283/03, EU:T:2005:315, 50 kohta).

28

SEUT 266 artiklassa asianomainen toimielin velvoitetaan huolehtimaan siitä, ettei toimea, jolla kumottu toimi korvataan, rasita kumoamistuomiossa todettu lainvastaisuus (tuomio 6.3.2003, Interporc v. komissio, C‑41/00 P, EU:C:2003:125, 30 kohta ja tuomio 13.9.2005, Recalde Langarica v. komissio, T‑283/03, EU:T:2005:315, 51 kohta).

29

Lisäksi on korostettava, että SEUT 266 artikla velvoittaa toimielintä, joka oli päättänyt sittemmin kumotusta toimesta, ainoastaan siinä laajuudessa, mikä on välttämätöntä kumoamistuomion täytäntöönpanemisen varmistamiseksi (tuomio 6.3.2003, Interporc v. komissio, C‑41/00 P, EU:C:2003:125, 30 kohta ja tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 57 kohta). Menettely, jossa kumottu toimi korvataan, on aloitettava alusta nimenomaan siitä menettelyvaiheesta alkaen, jossa lainvastaisuus oli tapahtunut (ks. tuomio 29.11.2007, Italia v. komissio, C‑417/06 P, ei julkaistu, EU:C:2007:733, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 58 kohta).

30

Aluksi on huomautettava, ettei EKP valittanut vuonna 2020 annetuista tuomioista, joilla kyseisissä tuomioissa kyseessä olleet EKP:n päätökset kumottiin osittain. Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien riidanalaisten päätösten tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata 9.9.2020 annetulla tuomiolla BNP Paribas v. EKP (T‑150/18 ja T‑345/18, EU:T:2020:394) kumottuja päätöksiä. EKP nimittäin tekee vuosittain SREP-prosessin yhteydessä päätöksen, joka tulee voimaan kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Samana päivänä edellisen vuoden SREP-prosessiin liittyvää päätöstä lakataan soveltamasta, jollei uudessa SREP-prosessiin liittyvässä päätöksessä toisin määrätä. Käsiteltävä kanneperuste ei siten voi menestyä siltä osin kuin kantaja vetoaa SEUT 266 artiklan rikkomiseen. On kuitenkin arvioitava, ylittikö EKP valtuutensa, kun se asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 2 kohdan d ja j alakohdan, sellaisina kuin niitä on täsmennetty vuonna 2020 annetuissa tuomioissa, vastaisesti määräsi vähennystoimenpiteen tekemättä tosiasiallisesti tapauskohtaista tarkastelua.

31

Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksella N:o 1024/2013 otetaan käyttöön yhteinen valvontamekanismi ja että sen tavoitteena on varmistaa luottolaitosten toiminnan turvallisuus ja vakaus. Kyseisessä asetuksessa annetaan EKP:lle toimivalta huolehtia sen 4 artiklan 1 kohdassa mainituista vakavaraisuuden valvontatehtävistä. Kyseisen asetuksen 6 artiklan mukaan EKP hoitaa tehtävänsä EKP:stä ja kansallisista toimivaltaisista viranomaisista muodostuvan yhteisen valvontamekanismin puitteissa. EKP:llä on erityisesti toimivalta huolehtia ”merkittäviksi” katsottujen euroalueen luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta. Tässä yhteydessä se arvioi merkittävät laitokset vuosittain SREP-prosessin perusteella erityisesti sen määrittämiseksi, ”varmistavatko laitosten käyttöön ottamat järjestelyt, strategiat, menettelyt ja mekanismit hyvän riskien hallinnan ja riittävätkö niiden omat varat ja maksuvalmius riskien kattamiseen”. Tämän vuoksi EKP tekee, kuten edellisessä kohdassa jo mainittiin, vuosittain tai ainakin säännöllisin väliajoin SREP-prosessin yhteydessä päätöksen, joka tulee voimaan kyseisessä päätöksessä ilmoitettuna päivänä.

32

Se, ettei EKP valittanut vuonna 2020 annetuista tuomioista, tarkoittaa, että niistä on tullut oikeusvoimaisia. Vaikkei EKP varsinaisesti korvannut kumottuja päätöksiä mainituissa tuomioissa kyseessä olevaa vuotta koskevan SREP-prosessin perusteella tehdyillä uusilla päätöksillä, EKP on silti velvollinen noudattamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomioiden tuomiolauselmaa uusilla SREP-arviointikierroksilla, jottei uusissa päätöksissä ole samoja lainvastaisuuksia, jotka vuonna 2020 annetuissa tuomioissa on yksilöity (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio, 97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, EU:C:1988:199, 27 ja 29 kohta ja tuomio 23.10.2008, People’s Mojahedin Organization of Iran v. neuvosto, T‑256/07, EU:T:2008:461, 62 kohta).

33

On myös muistutettava, että vuonna 2020 annetuissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaa:

34

Kyseisistä tuomioista siis ilmenee, että EKP voi käyttää (pilariin 2 kuuluvia) valtuuksiaan, kuten vähennystoimenpidettä, jos tietyt edellytykset täyttyvät eli jos luottolaitoksella on riski ja jos kyseistä riskiä ei ole katettu riittävästi. Tällaisen riskin olemassaolon toteaminen ja sen määrittäminen, onko kyseinen riski katettu vai ei, edellyttävät kuitenkin tapauskohtaista tarkastelua.

35

Vuonna 2020 annetuissa tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei riidanalaisissa päätöksissä kerrota mistään tapauskohtaisesta tarkastelusta, jonka EKP olisi tehnyt ja jolla se olisi pyrkinyt selvittämään, oliko kantaja ottanut käyttöön asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohdassa ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja järjestelyjä, strategioita, prosesseja tai mekanismeja, joilla se pyrki selviytymään vakavaraisuuteen kohdistuvista riskeistä, joita liittyy peruuttamattomien maksusitoumusten käsittelyyn taseen ulkopuolella, ja varmistamaan niiden riittävyyden tällaisiin riskeihin nähden.

36

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että näkemyksensä perusteella EKP on katsonut, että riski on olemassa silloin, kun laitos päättää käyttää peruuttamattomia maksusitoumuksia ja taseen ulkopuolista käsittelyä, joten tarkempi tarkastelu kyseisen laitoksen omasta tilanteesta on tarpeeton.

37

Näin ollen on todettava, että vuonna 2020 antamissaan tuomioissa unionin yleinen tuomioistuin kumosi sen käsiteltäväksi saatetut päätökset sillä perusteella, ettei EKP ollut tarkastellut kantajien tilannetta tapauskohtaisesti asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohdassa ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 2 kohdan d alakohdassa edellytetyllä tavalla.

38

Unionin yleinen tuomioistuin ei kyseenalaistanut ydinpääoman (CET1) merkitystä, EKP:n kyseisissä päätöksissä määrittämää riskiä, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, eikä mahdollisuutta määrätä vähennystoimenpiteestä.

39

Myöskään se, että EKP määräsi riidanalaisissa päätöksissä vähennystoimenpiteen, joka oli lähes samanlainen kuin vuonna 2020 annetuilla tuomioilla kumotuissa päätöksissä määrätty toimenpide, ei tarkoita, että EKP olisi jättänyt noudattamatta kyseisiä tuomioita tai että se olisi tehnyt pilarin 1 alaan kuuluvan periaatepäätöksen.

40

Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin katsonut, että kyseinen toimenpide on itsessään lainvastainen. Se päinvastoin totesi, että EKP:llä oli toimivalta määrätä kyseinen toimenpide. Siitä kysymyksestä, oliko kantajille määrätty toimenpide perusteltu, kun vuonna 2020 annetuissa tuomioissa kyseessä olleet riidanalaiset päätökset kumottiin sillä perusteella, että tapauskohtainen tarkastelu oli jätetty tekemättä, on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt lainkaan tätä kysymystä. Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan EKP ei noudattanut velvollisuuttaan sulkea pois kaikki toimenpiteet, jotka ovat sisällöltään samanlaisia kuin lainvastaiseksi todettu toimenpide, ei voi menestyä.

41

Unionin yleinen tuomioistuin on sitä paitsi jo todennut, että täysin samanlaiset riskit voidaan kattaa täysin samanlaisilla toimenpiteillä (tuomio 9.9.2020, BNP Paribas v. EKP, T‑150/18 ja T‑345/18, EU:T:2020:394, 80 kohta).

42

Myöskään se, että riidanalaisissa päätöksissä määritetty riski on sama kuin vuonna 2020 annetuilla tuomioilla kumotuissa päätöksissä määritetty riski, ei itsessään tarkoita, ettei EKP noudattanut mainituista tuomioista ilmeneviä ohjeita.

43

Näin ollen on selvitettävä, tarkasteliko EKP kantajan tilannetta tapauskohtaisesti.

44

Tältä osin on todettava, että EKP laati vuonna 2020 annetuissa tuomioissa kyseessä olleiden päätösten kumoamisen jälkeen menetelmän, jonka avulla seuraavina vuosina tehdyissä SREP-arvioinneissa voitiin tarkastella konkreettisemmin peruuttamattomia maksusitoumuksia antaneiden luottolaitosten tilanteita.

45

Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva tarkastelu tehtiin mainitun EKP:n menetelmän mukaisesti ja siinä käytettiin kyselylomaketta, jolla EKP selvitti niiltä vakavaraisuusvalvontaan kuuluvilta laitoksilta, jotka osallistuivat yhteisen kriisinratkaisurahaston ja talletusten vakuusjärjestelmien rahoitukseen peruuttamattomilla maksusitoumuksilla, saamiensa vastausten perusteella, onko kyseisillä laitoksilla riski ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, ja jos näin on, onko tämä riski katettu.

46

Kyseisille laitoksille tässä tarkoituksessa esitetyt kysymykset koskivat annettujen peruuttamattomien maksusitoumusten määrää, asetettuja vakuuksia, peruuttamattomien maksusitoumusten ja vakuuksien kirjanpito- ja vakavaraisuuskohtelua sekä mahdollisia tilanteita, joissa vakuudet voitaisiin saada takaisin tai peruuttamattomat maksusitoumukset eräännyttää maksettavaksi, näiden eri tilanteiden väliset yhteydet mukaan lukien. Arvioidakseen asianomaisen luottolaitoksen kyseisen riskin hallitsemiseksi käyttöön ottamia järjestelyjä, strategioita, prosesseja ja mekanismeja sekä kyseisen riskin kattamiseen tarkoitettuja omia varoja ja maksuvalmiutta EKP pyysi lisätietoja erityisesti kirjanpito- ja vakavaraisuuskohtelusta, riskejä lieventävistä toimenpiteistä, maksuvalmiutta ja omia varoja koskevista toimenpiteistä sekä muista toimenpiteistä, joita mahdollisesti käytetään sen riskin lieventämiseksi, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi.

47

Asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 16 artiklan 2 kohdan d alakohdassa annettuja toimivaltuuksia käyttäessään EKP määritti ensimmäisessä vaiheessa, oliko kantajalla riski, joka aiheutui ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, ja tarkasteli toisessa vaiheessa kantajan tilannetta tapauskohtaisesti sen määrittämiseksi, varmistivatko kantajan käyttämät järjestelyt, strategiat, menettelyt ja mekanismit sen riskin, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, hyvän hallinnan ja riittivätkö sen omat varat ja maksuvalmius tämän riskin kattamiseen.

48

Riskin kvantifioinnin jälkeen EKP arvioi toisessa vaiheessa, varmistiko kantajan ydinpääoman (CET1) määrä sen riskin, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, hyvän hallinnan ja riittikö se kattamaan tämän riskin, ja se noudatti tässä viisivaiheista lähestymistapaa.

49

Ensinnäkin EKP arvioi, oliko kantaja kattanut sen riskin, joka aiheutui ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, osittain sillä ydinpääomalla (CET1), joka sillä oli sovellettavien pääomavaatimusten mukaan jo oltava ja joka voi osaltaan auttaa kattamaan tätä riskiä. Toiseksi EKP tarkisti, voiko kantajaan sovellettavat yhteenlasketut pääomavaatimukset ylittävä kantajan ydinpääoman (CET1) määrä kattaa riskin, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi. Kolmanneksi EKP arvioi, voiko peruuttamattomille maksusitoumuksille asetetuilla vakuuksilla olla positiivista taloudellista arvoa vakavaraisuuden kannalta ja voivatko ne sen vuoksi lieventää peruuttamattomien maksusitoumusten antamisen ja niitä vastaavien vakuuksien asettamisen vaikutusta kantajan kykyyn kattaa riskit ydinpääomalla (CET1). Neljänneksi EKP arvioi, oliko olemassa laskennallisia verosaamisia tai ‑velkoja, jotka voivat tasata ydinpääoman (CET1) määrän arvioimista liian suureksi, ja viidenneksi se tutki, oliko olemassa muita sellaisia seikkoja tai kantajan mahdollisesti soveltamia erityistoimenpiteitä, jotka voivat lieventää sitä riskiä, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi.

50

Edellä kuvatun omia varoja koskevan arvioinnin jälkeen EKP tutki, varmistiko kantajan maksuvalmius havaitun riskin hyvän hallinnan ja riittikö se tämän riskin kattamiseen.

51

Lisäksi EKP tutki, varmistivatko kantajan käyttöön ottamat järjestelyt, strategiat, menettelyt ja mekanismit sen riskin, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, hyvän hallinnan ja riittivätkö ne sen kattamiseen, ja jos näin oli, niin miten.

52

EKP tuli siihen tulokseen, etteivät kantajan käyttöön ottamat järjestelyt, strategiat, menettelyt ja mekanismit varmistaneet havaitun riskin hyvää hallintaa eivätkä sen omat varat ja maksuvalmius riittäneet riskin kattamiseen, mikä oikeutti määräämään vähennystoimenpiteen.

53

On todettava, että edellä esitetystä ilmenee, että EKP otti huomioon asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan f alakohdassa ja 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetut asiaankuuluvat olosuhteet ja että se tarkasteli kantajan tilannetta tapauskohtaisesti.

54

Lisäksi on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan EKP ei esittänyt näyttöä mistään kantajalle ominaisesta riskistä, koska havaittu riski on ”ominainen” kaikille sellaisille laitoksille, jotka antavat peruuttamattomia maksusitoumuksia, joten EKP:n tekemä tarkastelu oli todellisuudessa pelkkä kulissi, jonka turvin oli tarkoitus luoda yleisesti sovellettava sääntö.

55

Ensinnäkin on huomautettava, että toisin kuin kantaja väittää, EKP määritti kantajalle ominaisen riskin. Vakavaraisuusvalvontaa koskevaa tehtäväänsä hoitaessaan EKP nimittäin otti lähtökohtana huomioon kantajan soveltaman kirjanpitokäytännön yhtenä niistä seikoista, joiden perusteella määritettiin, oliko kantaja varmistanut niiden vakavaraisuuteen kohdistuvien riskien hallinnan ja kattamisen, joita sille aiheutui peruuttamattomien maksusitoumusten antamisesta ja vakuuksien asettamisesta, ja jos näin oli, niin millä tavoin.

56

EKP totesi, että kantaja oli valinnut noudattaa yhdistettyä kirjanpitokäytäntöä, jossa peruuttamattomia maksusitoumuksia käsitellään taseen ulkopuolisina erinä ja jossa vakuudeksi asetetut summat merkitään palautussaatavana taseen vastaaviin kokonaisnimellisarvollaan. Tämä valinta merkitsi EKP:n mukaan sitä, että kriisinratkaisurahastoon ja talletusten vakuusjärjestelmään suoritetut maksut eivät näy taseessa, mikä aiheuttaa riskin ydinpääoman (CET1) määrän arvioimisesta liian suureksi.

57

Toiseksi on todettava, ettei EKP luonut minkäänlaista yleisesti sovellettavaa sääntöä, koska kullakin laitoksella on oma tapansa käsitellä peruuttamattomia maksusitoumuksia ja niihin liittyviä vakuuksia kirjanpidossa ja koska sovellettavissa kirjanpitosäännöissä jätetään niille tiettyä harkintavaltaa ja jopa valinnanvapautta, jota kantaja saattoi hyödyntää.

58

Kuten EKP toteaa, tähän on useita mahdollisia vaihtoehtoja, jotka perustuvat joko riskin välttämiseen tai sen poistamiseen muilla keinoilla, mikä voidaan määrittää ainoastaan tapauskohtaisen tarkastelun perusteella.

59

Maksusitoumus on siten aivan mahdollista sisällyttää taseen vastattaviin ja vakuusjärjestely tuloslaskelmaan. Tällaista käsittelytapaa noudattava laitos merkitsee sitoumuksen kirjanpitoon tappioksi, jolloin sitä vastaava määrä vähennetään laitoksen ydinpääomasta (CET1) sitoumuksen antamishetkellä. Peruuttamattomat maksusitoumukset voidaan vaihtoehtoisesti olla kirjaamatta taseen vastattaviin, jolloin niitä käsitellään taseen ulkopuolisina erinä, ja käteisvakuudet voidaan vastaavasti merkitä taseen vastaaviin kriisinratkaisurahastolta olevana palautussaatavana. Tällainen kirjanpitokäsittely ei johda ydinpääomaan (CET1) kuuluvien erien vähennyksiin, vaikka vakuuksia vastaava määrä ei olekaan kyseisen laitoksen käytettävissä. Vakavaraisuuskohtelun kannalta asetuksen N:o 575/2013 3 artiklan nojalla on myös mahdollista tehdä vapaaehtoinen vähennys tai katsoa, että taseeseen kirjattu vastaava, joka edustaa vakuudeksi asetettujen summien palautussaatavaa, aiheuttaa vastuun, jolle on määritettävä erityinen painotuskerroin, mikä synnyttää pääomavaatimuksia ja siten kattaa osittain riskin, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) määrän arvioimisesta liian suureksi.

60

Kaikki nämä vaihtoehdot käyvät ilmi SREP-prosessin yhteydessä tehdyistä vuotta 2022 koskevista päätöksistä, jotka EKP toimitti vastauksena prosessinjohtotoimeen ja jotka osoittavat, että peruuttamattomia maksusitoumuksia antaneiden eri laitosten tilanteiden tapauskohtainen tarkastelu on johtanut hyvin erilaisiin lopputuloksiin. Vakuudeksi asetetut summat, jotka eivät tämän seurauksena ole enää laitoksen käytettävissä, on nimittäin vähennetty osittain tai kokonaan tai jätetty vähentämättä sen mukaan, mistä laitoksesta kulloinkin on kyse.

61

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

62

Kantaja arvostelee EKP:tä siitä, että se loukkasi hyvän hallinnon periaatetta ja teki periaatteellisen päätöksen, jossa ei todellisuudessa oteta huomioon laitoksen erityisolosuhteita etenkään vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden osalta, ja että se näin menetellessään teki ilmeisen arviointivirheen peruuttamattomiin maksusitoumuksiin sovellettavan varainhoitokohtelun arvioinnissa. EKP teki ilmeisen arviointivirheen, kun se sulki pois puskurivarat arvioidessaan, kykeneekö kantaja selviytymään peruuttamattomista maksusitoumuksista aiheutuvasta riskistä. Todetessaan, että peruuttamattomien maksusitoumusten kirjaamiseen taseen ulkopuolisiksi eriksi liittyy luonnostaan likviditeettiriski ja ettei tätä riskiä voida korjata millään vähennystoimenpiteelle vaihtoehtoisella toimenpiteellä – etenkään likviditeetin lisäämistä koskevalla vaatimuksella – EKP omaksui periaatteellisen kannan arvioimatta lainkaan sitä, kohdistuuko riski kantajaan. Kantaja myös väittää, että EKP käänsi todistustaakan ja ettei se ottanut huomioon kyselylomakkeella annettuja vastauksia, koska ne eivät ole vaikuttaneet sen lopulliseen kantaan.

63

EKP korostaa, että kantajan väitteet perustuvat riskiin, joka sille aiheutuisi, jos peruuttamattomat maksusitoumukset eräännytettäisiin maksettavaksi, vaikka riski, jonka EKP havaitsi, aiheutuu kantajan ydinpääoman (CET1) määrän arvioimisesta liian suureksi. EKP myös katsoo arvioineensa asianmukaisesti kantajan omien varojen ja maksuvalmiuden riittävyyden suhteessa havaittuun riskiin.

64

Käsiteltävässä asiassa kantajan kirjelmistä ilmenee, että se arvostelee EKP:tä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta sillä perusteella, että EKP tukeutui abstraktiin päättelyyn ja riskeihin, joiden todennäköisyyttä ei ollut selvitetty. EKP ei tutkinut, voiko peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttäminen maksettavaksi saattaa kantajan epävakaaseen tilanteeseen, ja sen perustelut olivat hyvin yleisiä ja stereotyyppisiä.

65

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että koska toimivaltaisella toimielimellä on laaja harkintavalta, unionin tuomioistuinten tehtävänä oleva tuomioistuinvalvonta riidanalaisen päätöksen perustelujen perusteltavuuden osalta ei saa johtaa siihen, että ne korvaavat toimivaltaisen toimielimen arvioinnin omalla arvioinnillaan, vaan tuomioistuinvalvonnan tarkoituksena on varmistaa, ettei päätös perustu aineellisesti virheellisiin tosiseikkoihin eikä siihen liity ilmeistä arviointivirhettä tai harkintavallan väärinkäyttöä (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2023, EKP v. Crédit lyonnais, C‑389/21 P, EU:C:2023:368, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuinten on tältä osin paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. tuomio 4.5.2023, EKP v. Crédit lyonnais, C‑389/21 P, EU:C:2023:368, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä myös ilmenee, että tilanteissa, joissa unionin toimielimillä on harkintavaltaa, unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyjen takeiden noudattaminen hallinnollisissa menettelyissä on tärkeydeltään entistä perustavanlaatuisempaa. Unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (tuomio 21.11.1991, Technische Universität München, C‑269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta ja tuomio 29.3.2012, komissio v. Viro, C‑505/09 P, EU:C:2012:179, 95 kohta).

68

On muistutettava, että EKP:n havaitsema riski on riski ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi ja että vähennystoimenpiteen tarkoituksena oli poistaa tämä riski eikä riskejä, jotka aiheutuvat mahdollisesta peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttämisestä maksettavaksi. Riski ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi johtuu siitä, että kantajan maksusitoumusten vakuudeksi asettamat summat eivät ole käytettävissä. Kantaja ei sitä paitsi ole missään kohden kiistänyt kirjelmissään sitä, että nämä summat eivät ole käytettävissä, eikä myöskään havaittua riskiä itseään. Vaikka havaitun riskin ja peruuttamattomien maksusitoumusten antamisen välillä on tietty yhteys, riski ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi on silti eri kuin riski peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttämisestä maksettavaksi. Riski, joka aiheutuu peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttämisestä maksettavaksi, tarkoittaa asianomaiselle laitokselle riskiä tappioiden syntymisestä sen jälkeen, kun peruuttamattomat maksusitoumukset on eräännytetty maksettavaksi ja taseen ulkopuoliset peruuttamattomat maksusitoumukset ovat muuttuneet tosiasiallisiksi menoiksi, joista aiheutuvat tappiot on kirjattava laitoksen tuloslaskelmaan.

69

Tästä seuraa, ettei EKP:n ollut velvollinen tutkimaan, kykeneekö kantaja kantamaan riskin siitä, että peruuttamattomat maksusitoumukset eräännytetään maksettavaksi. Näin ollen kantajan hyvän hallinnon periaatteesta esittämä väite, jonka mukaan EKP ei tutkinut, kykenikö kantaja yksilöllisessä tilanteessaan kattamaan tietyn riskin, joka oli eri kuin EKP:n havaitsema riski, on tehoton.

70

Väitteet, joiden mukaan EKP käänsi todistustaakan eikä ottanut huomioon kantajan kyselylomakkeella ilmoittamia tietoja, on hylättävä.

71

EKP:n tehtävä on tosin osoittaa riskin olemassaolo. EKP voi kuitenkin osoittaa sen vain kullekin luottolaitokselle ”ominaisten” erityisten tietojen perusteella. Tämän vuoksi kantajalle lähetettiin yksityiskohtainen kyselylomake, jonka tarkoituksena oli hankkia sen yksilöllisen tilanteen arvioimiseen tarvittavat tiedot. Tämä kyselylomake nimittäin sisältyy kehyksen perustamisesta YVM:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa 16.4.2014 annetun EKP:n asetuksen (EU) N:o 468/2014 (YVM-kehysasetus) (EUVL 2014, L 141, s. 1) 28 artiklan 3 kohdassa asetettuun yhteistyövelvoitteeseen. Kyseisen säännöksen mukaan kantajan on käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen vakavaraisuuden valvontamenettelyn yhteydessä avustettava EKP:tä tosiseikkojen selvittämisessä. Kyselylomakkeen tarkoituksena ei siten ole vapauttaa EKP:tä tapauskohtaisen tarkastelun tekemisestä eikä kääntää todistustaakkaa. EKP päinvastoin teki tapauskohtaisen tarkastelun saamiensa tietojen perusteella, havaitsi riskin ja tuli kantajan tapauksessa siihen tulokseen, ettei havaittua riskiä ole katettu, mikä näin ollen oikeutti määräämään vähennystoimenpiteen ja raportointivaatimuksen.

72

Raportointivaatimuksesta on todettava, että tällainen toimenpide on mahdollinen asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 2 kohdan j alakohdan perusteella. Toisin kuin kantaja väittää, siitä, että tiedot on toimitettava käyttämällä COREP-raportointilomaketta C 01.00, rivi 0529, tunniste ID 1.1.1.28 ”Muut ydinpääoman (CET1) osatekijät tai vähennykset”, sellaisena kuin se esitetään teknisistä täytäntöönpanostandardeista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 soveltamiseksi laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvän raportoinnin osalta ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 680/2014 kumoamisesta 17.12.2020 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/451 (EUVL 2021, L 97, s. 1) liitteessä I, ei voida päätellä, että kyse on pilariin 1 kuuluvasta toimenpiteestä. Kuten riidanalaisista päätöksistä ilmenee, kyseisen liitteen käyttö selittyy sillä, ettei täytäntöönpanoasetuksessa toistaiseksi ole erityisiä säännöksiä tietojen ilmoittamisesta EKP:n asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 2 kohdan d alakohdassa mainittujen toimivaltuuksien nojalla asettamien vaatimusten perusteella.

73

Siitä väitteestä, jonka mukaan EKP teki ilmeisen arviointivirheen, kun se kiisti puskurivarojen merkityksen sen arvioimisessa, kykeneekö kantaja kantamaan riskin, joka sille voi aiheutua peruuttamattomien maksusitoumusten antamisesta ja niiden käsittelystä taseen ulkopuolisina erinä, on todettava, että EKP tutki tämän seikan. Se totesi, että kyseisiä puskurivaroja eli lainsäädännössä asetetut vähimmäisvaatimukset ja pilarin 2 pääomaohjeistuksen ylittävää kantajan omien varojen osuutta ei voida pitää omina varoina, jotka olisi tarkoitettu sen riskin kattamiseen, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi. Tästä on todettava, että riidanalaisista päätöksistä ilmenee, että kantaja voi vapaasti käyttää puskurivaroja minkä tahansa riskin eikä pelkästään peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvän riskin kattamiseen, mitä kantaja ole kiistänyt. Se voi myös vapaasti jakaa puskurivarat laillisena voitonjakona milloin tahansa ennen riskin toteutumista, paitsi jos EKP vaatii vähennystä tai kieltää voitonjaot. Kantaja ei myöskään tuo esiin mitään oikeudellisesti velvoittavaa sitoumusta, joka estäisi sitä käyttämästä vapaasti puskurivarojaan muihin tarkoituksiin kuin peruuttamattomista maksusitoumuksista aiheutuvan riskin kattamiseen. Lisäksi on todettava EKP:n tapaan, että vaikuttaa siltä, että kantaja sekoittaa keskenään liian suureksi arvioimisesta aiheutuvan riskin ja sen mahdolliset seuraukset. Riskillä, joka aiheutuu siitä, että ydinpääoman (CET1) määrä arvioidaan liian suureksi, tarkoitetaan ydinpääoman (CET1) mahdollista yliarvostusta kantajan tappioiden kattamiseen käytettävissä olevaan todelliseen kapasiteettiin nähden, minkä seurauksena se saattaa ottaa vakuudettomia vastuita, joita sen omat varat eivät kata. Vaikka ydinpääomaan (CET1) sisältyvät puskurivarat voivat kattaa näistä vastuista aiheutuvat tappiot, ne eivät kata riskiä, joka aiheutuu siitä, että ydinpääoman (CET1) määrä itsessään on arvioitu liian suureksi.

74

Näin ollen se kantajan puskurivaroista esittämä väite, jonka mukaan EKP ei ottanut näitä varoja huomioon, ei voi menestyä.

75

Myöskään maksuvalmiutta koskeva väite ei voi menestyä. Kantajan mukaan EKP omaksui periaatteellisen kannan arvioimatta sitä, aiheutuuko kantajalle riski. EKP nimittäin katsoi, että peruuttamattomien maksusitoumusten kirjaamiseen taseen ulkopuolisiksi eriksi liittyy luonnostaan likviditeettiriski ja ettei sitä voida korjata millään vähennystoimenpiteelle vaihtoehtoisella toimenpiteellä eikä etenkään likviditeetin lisäämistä koskevalla vaatimuksella.

76

Tältä osin on todettava, että EKP katsoi riidanalaisissa päätöksissä, ettei kantajan likviditeetillä ole merkitystä peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvien riskien hyvän hallinnan ja kattamisen kannalta. EKP nimittäin totesi, kuten 2.2.2022 tehdyn päätöksen 3.10.4 kohdasta ja 21.12.2022 tehdyn päätöksen 3.9.4 kohdasta ilmenee, että jos peruuttamattomat maksusitoumukset eräännytettäisiin maksettavaksi, vakavaraisuusvalvontaan kuuluvat yhteisöt antaisivat perittäviä vakuuksia vastaavan määrän käteistä rahaa likviditeettireservistä tai kriisinratkaisurahasto, kansalliset kriisinratkaisurahastot tai talletusten vakuusjärjestelmä käyttäisivät vakuudet suoraan. Tämä ei missään tilanteessa vaikuttaisi mitenkään luottolaitoksen nettolikviditeettiin. Joka tapauksessa likviditeetin ulosvirtaus olisi vakuuden antamisen ajankohtana jo tapahtunut ja likviditeettiriski jo toteutunut, mikä heijastuisi myös laitosten antamien vakuuksien likviditeettiin liittyvän riskin hallintaan.

77

On todettava, että näkemys, jonka mukaan kantaja oli – koska vakuus oli jo talletettu – ottanut jo huomioon tämän operaation seuraukset likviditeetille ja sen vaikutus likviditeettisuhteeseen oli jo toteutunut, ei ole merkityksetön. Kantajan kirjelmistä myös ilmenee, että se myöntää, että käteisvakuuden asettaminen peruuttamattomille maksusitoumuksille tarkoittaa, että likviditeetin ulosvirtaukset ovat jo tapahtuneet ja ettei annettu vakuus siten aiheuta kantajalle lisää ulosvirtauksia peruuttamattomien maksusitoumuksien osalta.

78

EKP myös tutki, voisiko ylimääräisen likviditeetin pitäminen lieventää huolta peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvistä riskeistä.

79

Tältä osin EKP katsoi riidanalaisissa päätöksissä kantajan ilmoittamien tietojen perusteella, ettei ylimääräinen likviditeetti kattaisi riskiä, joka aiheutuu siitä, että ydinpääoman (CET1) määrä arvioidaan liian suureksi. Ylimääräisen likviditeetin pitäminen vaikuttaisi välillisesti pääomaan kohdistuvaan riskiin, koska likviditeettien riskipaino on tavallisesti melko alhainen. Nämä positiiviset vaikutukset otetaan kuitenkin automaattisesti huomioon kantajan järjestelmissä, joissa riskipainotetut erät määritetään. Se, että tämä vaikutus heijastuu myös peruuttamattomista maksusitoumuksista aiheutuvan riskin perusteella tehtävän vähennyksen laskemiseen, tarkoittaisi sitä, että ylimääräisen likviditeetin pitämisestä saatavat positiiviset vaikutukset laskettaisiin kahteen kertaan.

80

Kun otetaan huomioon havaittu riski, edellä mainittu päättelyssä ei ole mitään virhettä.

81

Se, että tätä päättelyä sovelletaan myös muihin peruuttamattomia maksusitoumuksia antaneisiin luottolaitoksiin, ei tarkoita, ettei EKP ole tarkastellut kantajan tilannetta tapauskohtaisesti ja että sen esittämät perustelut ovat yleisiä ja stereotyyppisiä ja siten hyvän hallinnon periaatteen vastaisia.

82

Edellä esitetystä seuraa, että toinen kanneperuste on hylättävä.

83

Kantaja väittää, että riidanalaisilla päätöksillä viedään peruuttamattomilta maksusitoumuksilta niiden tehokas vaikutus.

84

Ensinnäkin se, että peruuttamattomiin maksusitoumuksiin (joita ei merkitä kirjanpitoon menoiksi) sovelletaan eri kirjanpito- ja vakavaraisuuskohtelua kuin käteisellä maksettaviin vakausmaksuihin (jotka merkitään kirjanpitoon menoiksi), sopii unionin lainsäätäjän tavoitteeseen turvata rahoitusosuuksia maksavien laitosten kyky rahoittaa reaalitaloutta. Kun riidanalaisilla päätöksillä velvoitetaan soveltamaan peruuttamattomiin maksusitoumuksiin ja käteisellä maksettaviin maksuihin yhdenmukaista vakavaraisuuskohtelua, niillä horjutetaan unionin lainsäätäjän yhtäältä kriisinratkaisurahastojen ja talletusvakuusjärjestelmien rahoittamisen ja toisaalta reaalitalouden rahoittamisen välille luomaa tasapainoa ja jätetään huomiotta näiden kahden maksuryhmän välinen luontainen ero.

85

Toiseksi vähennystoimenpide on ristiriidassa unionin lainsäätäjän asettamien joustavuuden, nopeuden ja tehokkuuden tavoitteiden kanssa, kuten pankkiunionin perustamissäädösten syntyhistoriasta ja parlamentin istuntoselostusten tarkastelusta ilmenee, koska se tekee kriisinratkaisurahastoihin ja talletusvakuusjärjestelmiin maksettavien ennakollisten vakausmaksujen käyttöön ottamisesta rasittavamman.

86

EKP kiistää kantajan väitteet.

87

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 26.1.2012, ADV Allround, C‑218/10, EU:C:2012:35, 26 kohta; ks. myös tuomio 19.7.2012, A, C‑33/11, EU:C:2012:482, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88

Se, että peruuttamattomia maksusitoumuksia voidaan käyttää käteisellä maksettavien ennakollisten vakausmaksujen rinnalla kriisinratkaisurahastojen ja talletusvakuusjärjestelmien rahoittamiseen, on riidatonta, kun otetaan huomioon

89

Tältä osin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että ”edellä 69 artiklassa tarkoitetun rahoituksen tavoitetason saavuttamiseksi käytettävissä oleviin varoihin voidaan sisällyttää peruuttamattomat maksusitoumukset, joiden täydeksi vakuudeksi on asetettu vähäriskiset varat, joihin ei kohdistu kolmansien osapuolten oikeuksia ja jotka ovat kriisinratkaisuneuvoston vapaasti käytettävissä ja sen yksinomaiseen käyttöön osoitettuja 76 artiklan 1 kohdassa määriteltyjä tarkoituksia varten” ja että ”näiden peruuttamattomien maksusitoumusten osuus saa olla enintään 30 prosenttia tämän artiklan nojalla kerättävien vakausmaksujen kokonaismäärästä”. Direktiivin 2014/59 103 artiklan 3 kohta on sisällöltään yhdenmukainen edellä mainitun asetuksen 70 artiklan 3 kohdan kanssa. Talletusvakuusjärjestelmien osalta direktiivin 2014/49 10 artiklan 3 kohdassa säädetään, että myös niitä on mahdollista rahoittaa peruuttamattomien maksusitoumusten avulla.

90

On kuitenkin todettava, ettei edellä mainituissa säännöksissä säädetä eikä niiden tarkoituksena ole säätää peruuttamattomien maksusitoumusten kirjanpito- ja vakavaraisuuskohtelusta.

91

Kysymys asian kannalta merkityksellisten säännösten tehokkaasta vaikutuksesta koskee siis yhtäältä sen lainsäädännön, jolla otetaan käyttöön kriisinratkaisurahastot ja talletusvakuusjärjestelmät ja hyväksytään peruuttamattomien maksusitoumusten käyttäminen niiden rahoittamisessa, ja toisaalta vakavaraisuusvaatimuksista annetun asetuksen N:o 575/2013 ja yhteisestä valvontamekanismista annetun asetuksen N:o 1024/2013 välistä suhdetta. Kyse on siitä, voiko asetuksen N:o 575/2013 ja asetuksen N:o 1024/2013 soveltaminen johtaa siihen, että tietyt asetuksen N:o 806/2014 säännökset, kuten 70 artiklan 3 kohta, menettävät tehokkaan vaikutuksensa. Sama koskee direktiiviä 2014/59 ja erityisesti sen 103 artiklan 3 kohtaa, sekä direktiiviä 2014/49, kuten muun muassa sen 10 artiklan 3 kohtaa.

92

Tästä ei voida päätellä, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut peruuttamattomien maksusitoumusten käyttämisen mahdollistavan sen, että näitä sitoumuksia antaneet laitokset voivat ottaa riskejä, joita niiden omat varat eivät kata.

93

Tällainen tulkinta olisi nimittäin ristiriidassa vuoden 2008 finanssikriisiin, joka antoi sysäyksen lainsäädäntökehyksen ja vakavaraisuusvalvonnan tehostamiselle, vastaamiseksi toteutettujen tiukempien toimenpiteiden kanssa. Tässä yhteydessä otettiin käyttöön myös kriisinratkaisumekanismit, joiden tarkoituksena on hillitä aikaisempien pankkikriisien vahingollisia vaikutuksia ja reagoida niihin paremmin tulevaisuudessa.

94

Tältä osin edellä ensimmäisen ja toisen kanneperusteen yhteydessä jo todettiin, että EKP saattoi perustellusti todeta tapauskohtaisen tarkastelun perusteella, että kantaja on saattaa arvioida ydinpääoman (CET1) määrän liian suureksi ja että tämä johtuu siitä, miten se käsittelee peruuttamattomia maksusitoumuksia ja niihin liitettyjä vakuuksia kirjanpidossaan, ja merkitsee sitä, että kantaja saattaa rahoittaa toimintaa, jota sen omat varat eivät kata.

95

Myöskään pankkiunionin perustamissäädösten johdanto-osan perustelukappaleiden tai parlamentin istuntoselostusten lainaukset, joihin kantaja vetoaa kirjelmissään, eivät ole vakuuttavia. Toki ne osoittavat, että unionin lainsäätäjä on pyrkinyt luomaan tasapainon yhtäältä pankkiunionin vakauden kannalta välttämättömien vaatimusten ja toisaalta pankeille niiden liiketoiminnassa annettavan liikkumavaran välillä. Johdanto-osan perustelukappaleet, joihin kantaja vetoaa, ovat kuitenkin yleispäteviä eikä niissä viitata peruuttamattomiin maksusitoumuksiin. Lisäksi ne kohdat, joita kantaja lainaa, ovat valikoituja ja puutteellisia, eikä niistä voida tehdä mitään päätelmiä kirjanpitokäsittelystä eikä mahdollisista seurauksista vakavaraisuudelle.

96

Esimerkiksi kantajan tämän kanneperusteen yhteydessä esittämien, erityisesti kirjanpitokohteluun liittyvien väitteiden tueksi esitetty viittaus asetuksen N:o 1024/2013 johdanto-osan 18 perustelukappaleeseen ei ole merkityksellinen, koska siitä lainattu ote ei heijasta kyseistä perustelukappaletta kokonaisuutena. Lainatusta virkkeestä tosin ilmenee, että EKP:n on otettava huomioon jäsenvaltioiden makroekonomiset olosuhteet, erityisesti luotonannon vakaus ja koko talouden kannalta tuottavan toiminnan helpottaminen. Sitä edeltävässä virkkeessä kuitenkin todetaan, että EKP on tehtäviä hoitaessaan pyrittävä varmistamaan, että ”vältetään moraalikato ja siitä johtuva liiallinen riskinotto”.

97

Se, että EKP:n on tehtäviään hoitaessaan otettava huomioon makroekonomiset olosuhteet, ei tarkoita sitä, että tämä estäisi EKP:tä toteuttamasta korjaavia toimenpiteitä tapauskohtaisesti silloin, kun se on tarpeen vakavaraisuuden kannalta.

98

Siltä osin kuin on kyse viittauksesta asetuksen N:o 806/2014 täytäntöönpanoasetukseksi laaditun ehdotuksen (josta tuli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 yhdenmukaisista soveltamisedellytyksistä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen osalta 19.12.2014 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/81 (EUVL 2015, L 15, s. 1)) tietyn version johdanto-osan 15 perustelukappaleeseen, jota kantaja lainaa kirjelmissään, on todettava, ettei sillä ole merkitystä käsiteltävän asian kannalta. Kyseistä perustelukappaletta ei nimittäin otettu täytäntöönpanoasetuksen lopulliseen versioon, mikä tavallisesti tarkoittaa sitä, ettei unionin lainsäätäjä pitänyt sitä asianmukaisena.

99

Siitä väitteestä, jonka mukaan yhdenmukainen käsittely tekisi tyhjäksi peruuttamattomien maksusitoumusten tehokkaan vaikutuksen, on todettava, että edellä 60 kohdassa mainituista EKP:n päätöksistä ilmenee, että eräät muut pankkilaitokset, jotka myös ovat antaneet peruuttamattomia maksusitoumuksia, ovat varanneet peruuttamattomille maksusitoumuksilleen ja niiden vakuudeksi asetetuille summille erilaisen kirjanpitokäsittelyn, eikä tästä ole aiheutunut niille minkäänlaisia ongelmia vakavaraisuuden kannalta. Tämä vaikuttaisi myös osoittavan, että peruuttamattomat maksusitoumukset eivät suinkaan ole täysin merkityksettömiä näille laitoksille.

100

Tältä osin on todettava peruuttamattomien maksusitoumusten kirjanpitokäsittelystä riippumatta, että niiden vakuudeksi kriisinratkaisurahastoissa tai talletusvakuusjärjestelmissä asetetut summat tuottavat korkoa peruuttamattomia maksusitoumuksia antaneille laitoksille, mikä on etu käteisellä maksettaviin vakausmaksuihin nähden.

101

Edellä esitettyjä päätelmiä tukee myös se, ettei asetukseen N:o 575/2013 sisälly säännöksiä, joissa nimenomaisesti säädettäisiin peruuttamattomien maksusitoumusten erityisestä kirjanpito- ja vakavaraisuuskäsittelystä.

102

Myös Euroopan pankkiviranomaisen (jäljempänä EPV) lausumista näyttäisi ilmenevän, että unionin lainsäätäjä ei peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvän oikeusvälineen käyttöön ottaessaan tarkoittanut myöntää etuuskohtelua tällaisten sitoumusten antajille.

103

Tältä osin EPV on nimittäin todennut, kuten sen vastauksista direktiivin 2014/49 mukaisesta, peruuttamattomia maksusitoumuksia koskevasta EPV:n ohjeluonnoksesta järjestetyn kuulemisen yhteydessä esitettyihin huomautuksiin ilmenee, että direktiivin 2014/49 johdanto-osan perustelukappaleista sen enempää kuin sen artikloistakaan ei käy ilmi, että peruuttamattomia maksusitoumuksia käyttöön ottaessaan unionin lainsäätäjän tavoitteena oli myöntää luottolaitoksille etuuskohtelu kirjanpitokäsittelyssä. Toisin kuin käteisellä maksetuista vakausmaksuista, peruuttamattomia maksusitoumuksia antaneet laitokset hyötyvät näistä sitoumuksista, koska ne saavat pitää vakuudeksi asettamiensa summien korkotuotot. EPV myös katsoo, että peruuttamattomat maksusitoumukset tarjoavat luottolaitoksille etuuskohtelun likviditeettien käsittelyssä (mikä heijastuu kassavirtataulukkoon).

104

Vaikka EPV:n tulkinta ei ole sitova, sen huomioon ottaminen voi olla merkityksellistä käsiteltävän asian kannalta, koska EPV on arvovaltainen lähde pankkiunionin alalla.

105

Myös peruuttamattomia maksusitoumuksia koskevat ohjeet, jotka EPV laati direktiivin 2014/49 10 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan ja Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta 24.11.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (EUVL 2010, L 331, s. 12) 16 artiklan mukaisesti, vahvistavat, että peruuttamattomien maksusitoumusten ja niiden vakuudeksi asetettujen summien kirjanpitokohtelu voi johtaa vakavaraisuussääntöjen soveltamiseen.

106

Kantajan puoltama tulkinta ja näin ollen kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan on siten hylättävä.

107

Ensinnäkin kantaja muistuttaa, että mahdollinen peruuttamattomista maksusitoumuksista aiheutuva riski voi toteutua vain, jos sitoumuksen summa eräännytetään maksettavaksi, ja että tältä riskiltä, joka on hyvin hypoteettinen, koska peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttäminen maksettavaksi on epätodennäköistä, voidaan joka tapauksessa suojautua soveltamalla asianmukaisesti vakavaraisuusvaatimuksia, kuten riskipainotettuja eriä (risk weighted assets) koskevia vaatimuksia. Tästä seuraa, ettei EKP ottanut huomioon kantajan erityistä tilannetta, että vähennystoimenpide on perusteeton ja että sillä jo tästä syystä loukataan suhteellisuusperiaatetta.

108

Tämän jälkeen EKP hylkäsi kaikki vähennystoimenpiteelle vaihtoehtoiset toimenpiteet omaksumansa periaatteellisen kannan nojalla sillä tekosyyllä, että ilman vähennystä markkinatoimijoille raportoitu ydinpääoman (CET1) määrä ei heijasta tappioiden kattamiseen käytettävissä olevaa todellista kapasiteettia.

109

Näin ollen kantaja katsoo, että sellaisen vähennystoimenpiteen määrääminen, jolla on kielteisiä vaikutuksia kantajaan, ei selvästikään sovellu eikä ole oikeassa suhteessa sille ilmoitettuun tavoitteeseen, joka on hankkia asianmukaista tietoa riskeistä valvontatarkoituksiin.

110

Lopuksi kantaja väittää, että EKP myönsi kantajan esittämiin huomautuksiin antamissaan vastauksissa, että sen omien varojen riittävyys, josta aiheutuva riski arvioitiin käsiteltävässä asiassa ”kohtalaisen pieneksi”, on yhdentekevä parametri. Tästä kantaja päättelee EKP:n katsovan, että samaa vähennystoimenpidettä sovelletaan myös sellaisiin laitoksiin, joiden vakavaraisuussuhde on riittävä, mikä on täysin ristiriidassa suhteellisuusperiaatteen kanssa.

111

EKP kiistää kantajan väitteet.

112

Aluksi on muistutettava, että SEU 5 artiklan 4 kohdassa määrätään, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimielimet soveltavat suhteellisuusperiaatetta EUT-sopimuksen liitteessä olevan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan (N:o 2) mukaisesti.

113

Suhteellisuusperiaate, joka on yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista, edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä sitä mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T‑122/15, EU:T:2017:337, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114

Unionin tuomioistuimen mukaan toimenpiteen oikeasuhteisuuden arvioinnin on myös oltava sovitettavissa yhteen unionin toimielimille mahdollisesti sen toteuttamisen yhteydessä tunnustetun harkintavallan kunnioittamisen kanssa (ks. tuomio 8.5.2019, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, C‑450/17 P, EU:C:2019:372, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115

Käsiteltävässä asiassa EKP totesi, että sen havaitseman suojaamattoman riskin olemassaolo johtaa asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun ongelmatilanteeseen ja että tämän ongelman korjaamiseksi EKP voi käyttää kyseisen asetuksen 16 artiklan 2 kohdan d alakohdassa sille annettua toimivaltaa vaatia kyseistä laitosta soveltamaan varoihinsa erityistä tappiovarauspolitiikkaa tai erityistä taseen erien käsittelyä omia varoja koskevien vaatimusten osalta, ja tutki tämän jälkeen vähennystoimenpiteen oikeasuhteisuuden.

116

Ensinnäkin EKP katsoi, että vähentämisvaatimus oli asianmukainen keino sen riskin korjaamiseen, joka aiheutuu ydinpääoman (CET1) arvioimisesta liian suureksi, koska sillä nimenomaan korjataan jo tapahtuneet taloudellisten resurssien menetykset. Toiseksi EKP arvioi, oliko vähentämisvaatimus tarpeellinen, ja erityisesti, oliko olemassa vaihtoehtoisia, vähemmän rasittavia keinoja, joilla voitaisiin samalla tavoin saavuttaa tavoite ilmoittaa vain ne ydinpääoman (CET1) määrät, jotka riittävät riskien kattamiseen.

117

EKP totesi, ettei tätä tavoitetta saavutettaisi turvautumalla muihin pilarin 2 toimenpiteisiin asetuksen N:o 1024/2013 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan, joka koskee omien varojen vaatimuksen korottamista, ja i alakohdan, joka koskee voitonjaon rajoittamista, nojalla.

118

On todettava, että EKP:n vähennystoimenpiteen oikeasuhteisuudesta tekemä arviointi on järjestelmällinen ja oikein tehty. Se ei ole lainvastainen eikä siinä ole virheitä. Tätä EKP:n päättelyä ei myöskään kyseenalaisteta kantajan esittämissä väitteissä.

119

Ensinnäkään väitteellä, jonka mukaan riski peruuttamattomien maksusitoumusten eräännyttämisestä maksettavaksi on hyvin hypoteettinen, ei ole merkitystä havaitun riskin kannalta.

120

Toiseksi kantaja ei voi päätellä siitä, että EKP tutki ja sen jälkeen hylkäsi vähennystoimenpiteelle vaihtoehtoiset toimenpiteet, ettei määrätty toimenpide sovellu tietojen hankkimiseen riskeistä eikä se ole tähän tavoitteeseen nähden oikeasuhteinen. Kantaja ei ole missään tapauksessa selittänyt, miksi EKP:n päättely on tältä osin virheellinen. Lisäksi vähennystoimenpiteellä pyritään korjaamaan jo tapahtunut taloudellisten resurssien menetys, ja kantajan ydinpääoman (CET1) menetysten kattamiseen käytettävissä olevan täsmällisen kapasiteetin ilmoittaminen markkinoille tai valvojille on ainoastaan välillinen seuraus määrätystä toimenpiteestä eikä itsetarkoitus.

121

Kolmanneksi se, että omien varojen riittävyyteen liittyvät riskit on arvioitu ”kohtalaisen pieniksi”, ei tarkoita, että määrätty vähennystoimenpide on suhteeton, ja joka tapauksessa on todettava, ettei tämä luokittelu korjaa havaittua liian suureksi arvioimisen riskiä.

122

Edellä esitetyn perusteella neljäs kanneperuste ja siten kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

123

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on EKP:n vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: