1)

Ovatko toimenpiteet, jotka on hyväksytty Supremo Tribunalin 26.9.2018 antamilla tuomioilla nro 1425/2018 ja nro 1426/2018, joiden mukainen arviointiperuste – eli se, että väärinkäytöksen kohteeksi joutunut julkishallinnon palveluksessa oleva työntekijä pidetään samassa väärinkäytöksenä pidettävässä epävarmassa palvelussuhteessa siihen saakka, kunnes työantajana oleva viranomainen päättää, onko olemassa rakenteellinen tarve [vakinaistaa kyseinen toimi] ja aloittaa vastaavat valintamenettelyt täyttääkseen paikan julkishallinnon palveluksessa olevilla vakituisilla työntekijöillä tai vakituisilla virkamiehillä – on pysynyt voimassa tähän saakka (30.11.2021), toimenpiteitä, jotka täyttävät direktiivin 1999/70 (1) liitteenä olevan puitesopimuksen 5 lausekkeessa vahvistetut seuraamuksia koskevat vaatimukset?

Vai ovatko nämä toimenpiteet, jotka päinvastoin johtavat epävarmuuden ja suojelun puuttumisen jatkumiseen, kunnes työnantajana oleva viranomainen sattumanvaraisesti päättää aloittaa valintamenettelyn täyttääkseen paikan vakituisella työntekijällä menettelyn lopputuloksen ollessa epävarma, sillä nämä menettelyt ovat avoimia myös hakijoille, jotka eivät ole olleet tällaisen väärinkäytöksen kohteena, toimenpiteitä, joita ei voida pitää puitesopimuksen 5 lausekkeessa tarkoitettuina ennalta ehkäisevinä toimenpiteinä ja joilla ei taata sen tavoitteiden täyttymistä?

2)

Kun kansallinen tuomioistuin täyttääkseen velvoitteensa määrätä joka tapauksessa seuraamus todetusta väärinkäytöksestä (seuraamus on ”välttämätön” ja ”välitön”) tekee sen päätelmän, että unionin oikeuden mukaisen tulkinnan periaate ei anna mahdollisuutta taata direktiivin tehokasta vaikutusta ilman kansallisen lainsäädännön lainvastaista tulkintaa nimenomaan sen vuoksi, että jäsenvaltion kansallinen oikeus ei sisällä mitään seuraamusta puitesopimuksen 5 lausekkeen soveltamiseksi julkisella sektorilla,

onko sovellettava näkökohtia, jotka on esitetty 17.4.2018 annetussa tuomiossa Egenberger (2) tai 15.4.2008 annetussa (suuren jaoston) tuomiossa C-268/06 (3), jolloin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 ja 47 artiklassa sallittaisiin sellaisten kansallisen oikeuden säännösten soveltamatta jättäminen, joilla estetään direktiivin 1999/70/EY täyden tehokkuuden varmistaminen, vaikka ne olisivat perustuslain tasoisia?

onko näin ollen väärinkäytöksenä pidettävä määräaikainen palvelussuhde muunnettava vakituiseksi palvelussuhteeksi, joka on samanlainen tai samankaltainen kuin vastaavien vakituisten virkamiesten, jolloin väärinkäytöksen kohteen työllisyystilanne vakiintuu, jotta estetään se, että tämä väärinkäytös jää ilman seuraamuksia ja se, että puitesopimuksen 5 lausekkeen tavoitteita ja tehokasta vaikutusta horjutetaan, vaikka kansallisessa lainsäädännössä ja Tribunal Supremon oikeuskäytännössä kielletään tällainen palvelussuhteen muuntaminen tai se voisi olla Espanjan perustuslain vastainen?

3)

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen 25.10.2018 antama tuomio C-331/17 (4) ja 13.1.2022 antama tuomio C-382/19 (5), onko puitesopimuksen 5 lauseke esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa jätetään tietyt julkishallinnon palveluksessa olevat työntekijät sellaisten oikeussääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle, joilla määrätään seuraamuksia perättäisiin määräaikaisiin sopimuksiin liittyvistä väärinkäytöksistä, jos kansallisessa oikeusjärjestyksessä ei ole olemassa mitään muuta tehokasta toimenpidettä, jolla määrättäisiin seuraamuksia kyseisestä väärinkäytöksenä pidettävästä toimenpiteestä, eikä Espanjan lainsäädännössä ole mitään toimenpidettä, jolla määrättäisiin väärinkäytöksestä julkisella sektorilla seuraamuksia, joita voidaan soveltaa kanteen nostaneeseen tilapäiseen henkilöstöön?

Velvoittaako tämä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja unionin vastaavuusperiaate muuntamaan julkishallinnon palveluksessa olevat tilapäiset työntekijät, joihin väärinkäytös on kohdistunut, julkishallinnon palveluksessa oleviksi vakituisiksi työntekijöiksi tai vakituisiksi virkamiehiksi joihin sovelletaan samoja palvelussuhteen irtisanomista ja päättämistä koskevia perusteita kuin viimeksi mainittuihin, kun yksityisellä sektorilla työntekijöiden asemasta annetun lain (Estatuto de los Trabajadores) 15 §:ssä velvoitetaan muuttamaan määräaikaisten työntekijöiden palvelussuhde toistaiseksi voimassa olevaksi, jos he ovat työskennelleet 30 kuukauden ajanjaksolla 24 kuukautta yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa, ja kun julkisesta sektorista annetun lain 40/2015 (Ley 40/2015, del Sector Público) 83 §:n 3 momentissa, sellaisena kuin se on muutettuna valtion yleisestä talousarviosta vuodelle 2021 annetulla lailla 11/2020 (Ley 11/2020, de presupuestos generales del Estado para 2021) sallitaan kansallisen oikeuden perusteella se, että yritysten ja yhteisöjen yksityisen sektorin työntekijät, jotka siirtyvät julkishallinnon palvelukseen, voivat hoitaa samoja tehtäviä kuin virkamiehet sopimuksen lakkaamista koskevin ehdoin, jolloin heihin sovelletaan samoja palvelussuhteen päättämisperusteita kuin viimeksi mainittuihin?

4)

Kun otetaan huomioon, että palvelussuhteen lakkaamiseen liittyvät edellytykset ja työsopimuksen päättämistä koskevat vaatimukset muodostavat ”työehdot”, jotka sisältyvät puitesopimuksen 4 lausekkeeseen, siten kuin unionin tuomioistuin on todennut 13.3.2014 antamassaan tuomiossa Nierodzik (C-38/13 (6), 27 ja 29 kohta) ja 14.9.2016 antamassaan tuomiossa Ana de Diego Porras (C-596/14 (7), 30 ja 31 kohta),

siinä tapauksessa, että edelliseen kysymykseen vastataan kieltävästi, unionin tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan, onko se, että väärinkäytöksen kohteena julkishallinnon palveluksessa olleen tilapäisen henkilöstön jäsenet vakinaistetaan ja heihin sovelletaan samoja palvelussuhteen päättämis- ja irtisanomisperusteita kuin vakituisiin virkamiehiin tai vastaaviin vakituisiin työntekijöihin, ilman että he saisivat tätä asemaa, toimenpide, joka kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus toteuttaa direktiivin 1999/70 liitteenä olevan puitesopimuksen 4 ja 5 lausekkeen ja kansallisen oikeuden unionin oikeuden mukaista tulkintaa koskevan periaatteen perusteella, koska kansallisessa lainsäädännössä evätään vakituisessa palvelussuhteessa tai virkasuhteessa olevan henkilön asema vain henkilöiltä, jotka eivät täytä tiettyjä edellytyksiä, eikä tämän henkilöstön vakinaistaminen edellä mainittujen edellytysten mukaisesti johda kyseisen aseman saamiseen

5)

Koska työntekijöiden asemasta annetun lain 15 §:ssä vahvistetaan, että määräaikaisten sopimusten kesto voi olla enintään kaksi vuotta ja että tämän määräajan kuluttua tällaisen työvoiman tarve ei enää ole väliaikainen eikä poikkeuksellinen vaan tavanomainen ja vakiintunut, yksityisen sektorin työnantajat velvoitetaan muuntamaan määräaikainen palvelussuhde toistaiseksi voimassa olevaksi ja koska julkishallinnon palveluksessa oleviin työntekijöihin sovellettavien perussääntöjen (Estatuto Básico del Empleado Público, jäljempänä EBEP) 10 §:ssä velvoitetaan julkinen sektori sisällyttämään väliaikaisten/tilapäisten virkamiesten hoitamat avoimet virat sen varanhoitovuoden julkishallinnon avoimia työpaikkoja koskevaan ilmoitukseen, jonka aikana heidät nimitetään, tai jos tämä ei ole mahdollista – eli enintään kahden vuoden aikana –, seuraavan varainhoitovuoden ilmoitukseen, , jolloin toimea tarjotaan vakituiselle virkamiehelle,

onko katsottava, että kyseessä on perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytös julkisella sektorilla siitä hetkestä lukien, jona työnantajana oleva viranomainen ei ole täyttänyt julkishallinnon palveluksessa olevan tilapäisen työntekijän hoitamaa toimea vakituisella työntekijällä tai vakituisella virkamiehellä kansallisen lainsäädännön mukaisessa määräajassa eli sisällyttämällä se julkishallinnon avoimia työpaikkoja koskevaan ilmoitukseen kahden vuoden kuluessa väliaikaisen/tilapäisen työntekijän nimittämisestä lukien,, jolloin se on velvollinen päättämään viimeksi mainitun palvelussuhteen ja panemaan täytäntöön julkishallinnon avoimia työpaikkoja koskevan ilmoituksen EBEP:n 70 §:ssä määrätyssä enintään kolmen vuoden määräajassa?

6)

Onko 28.12.2021 annettu Espanjan laki 20/2021 muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistettujen laillisuutta ja rangaistusten taannehtivuuskieltoa koskevien unionin periaatteiden vastainen, kun siinä on säädetty seuraamuksena määräaikaisten sopimusten väärinkäytöksestä valintamenettelyistä, joita sovelletaan, vaikka lain rikkomista merkitsevät toimenpiteet tai laiminlyönnit – ja siten väärinkäytös – tapahtuivat ja ne tuotiin esiin vuosia aikaisemmin kuin laki 20/201 hyväksyttiin?

7)

Kun laissa 20/2021 säädetään seuraamukseksi valintamenettelyjen aloittaminen ja korvauksen maksaminen vain niille väärinkäytöksen kohteeksi joutuneille henkilöille, jotka eivät läpäise kyseistä valintamenettelyä, rikotaanko sillä puitepäätöksen 5 lauseketta ja direktiiviä 1999/70/EY, kun siinä ei säädetä seuraamuksia väärinkäytöksistä, jotka ovat kohdistuneet julkisen sektorin määräaikaisiin työntekijöihin, jotka ovat läpäisseet kyseisen valintamenettelyn, siitä huolimatta, että seuraamus on aina määrättävä eikä kyseisen valintamenettelyn läpäiseminen ole seuraamus, joka täyttää direktiivin vaatimukset, kuten unionin tuomioistuin toteaa 2.6.2021 antamassaan määräyksessä C-103/19 (8).

Tai toisin sanoen: kun lain 20/2021 nojalla myönnetään korvaus vain henkilöstölle, joka on joutunut väärinkäytöksen kohteeksi ja joka ei läpäise valintamenettelyä, mutta siinä suljetaan tämän oikeuden ulkopuolelle työntekijät, jotka ovat joutuneet väärinkäytöksen kohteeksi ja saaneet myöhemmin vakituisessa palvelussuhteessa olevan työntekijän aseman tällaisten valintamenettelyjen perusteella, onko se ristiriidassa direktiivin 1999/70/EY ja erityisesti 2.6.2021 annetun unionin tuomioistuimen määräyksen 45 kohdan kanssa, jossa todetaan, että vaikka avointen valintamenettelyjen järjestäminen julkisen sektorin työntekijöille, jotka on nimitetty väärinkäytöksen perusteella perättäisiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin, antaa viimeksi mainituille mahdollisuuden pysyvään ja vakituiseen työpaikkaan ja näin ollen pääsyn vakituisen henkilöstön asemaan, tämä ei kuitenkaan vapauta jäsenvaltioita velvoitteesta vahvistaa riittävä toimenpide, jolla määrätään asianmukainen seuraamus perättäisten määräaikaisten työsopimusten ja -suhteiden väärinkäytöstä?

8)

Kun laissa 20/2021 vahvistetaan, että valintamenettelyt määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämiseksi julkisella sektorilla on suoritettava kolmen vuoden aikana 31.12.2024 mennessä, ja siinä vahvistetaan seuraamukseksi korvaus, joka on saatavissa sillä hetkellä, jona väärinkäytöksen kohde irtisanotaan, rikotaanko sillä puitesopimuksen 5 lauseketta 9.2.2017 annetun unionin tuomioistuimen määräyksen C-446/16 (9), 14.12.2016 annetun unionin tuomioistuimen tuomion C-16/15 (10) tai 21.11.2018 annetun tuomion C-619/2017 (11) valossa, koska sillä pahennetaan tai pitkitetään väärinkäytöksen kohteena olevaan työntekijään kohdistuvaa väärinkäytöstä sekä tämän suojattomuutta ja epävarmuutta työpaikasta ja siten heikennetään direktiivin 1999/70 tehokasta vaikutusta siihen saakka, kunnes kyseinen työntekijä lopulta irtisanotaan ja hän voi saada mainitun korvauksen?

9)

Onko laki 20/2021 vastaavuusperiaatteen vastainen, kun sillä myönnetään direktiivin perusteella oikeuksia, jotka ovat vähäisempiä kuin kansallisen lainsäädännön mukaiset oikeudet, koska

10)

Kun laissa 20/2021 vahvistetaan ainoaksi tosiasialliseksi seuraamukseksi 20 päiväpalkan suuruinen korvaus palvelusvuotta kohti sellaisille väärinkäytöksen kohteille, jotka eivät ole läpäisseet valintamenettelyä, rikotaanko sillä unionin tuomioistuimen 7.3.2018 antamallaan tuomiolla Santoro (12) vakiinnuttamaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan julkisella sektorilla korvaus ei riitä direktiivin täytäntöönpanemiseksi, vaan siihen on liityttävä muita lisäseuraamuksia, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja ennalta ehkäiseviä?

11)

Kun laissa 20/2021 vahvistetaan väärinkäytöksen kohteille, jotka eivät läpäise valintamenettelyä, 20 päiväpalkan suuruinen korvaus palvelusvuotta kohti, kuitenkin enintään 12 kuukauden palkka, loukataanko sillä asianmukaista ja täyttä korvausta koskevaa unionin periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, kun sen ulkopuolelle jätetään ansioiden menetykset ja muut hyvitykset ja korvaukset, kuten esimerkiksi mahdollisuuden menettämiseen liittyvät seikat (käsite, jota unionin tuomioistuin käyttää tuomiossa Santoro); se, että on mahdotonta saada vakituisen työntekijän asema, koska valintamenettelyjä ei aloiteta kansallisessa lainsäädännössä vahvistetussa määräajassa tai asianomaista henkilöä ei voida ylentää tai hän ei voi edetä urallaan; aineeton vahinko, joka johtuu suojattomuudesta aiheutuvasta epävarmasta työllisyystilanteesta; tietyt ikään ja sukupuoleen liittyvät edellytykset täyttävän (esimerkiksi yli 50-vuotiaat naiset) väärinkäytöksen kohteen irtisanominen olosuhteissa, joissa ei ole olemassa vaihtoehtoisia työmarkkinoita, tai vanhuuseläkkeiden pienentyminen?

12)

Kun laissa 20/2021 vahvistetaan korvaus, jonka enimmäismäärä on 20 päiväpalkkaa palvelusvuotta kohti ja enintään 12 kuukauden palkka, onko se unionin lainsäädännön vastainen 2.8.1993 annetun unionin tuomioistuimen tuomion C-271/91 (13), Marshall, ja 17.12.2015 annetun unionin tuomioistuimen tuomion C-407/14 (14), Arjona, valossa, sillä niiden mukaan unionin oikeus on esteenä sille, että henkilölle irtisanomisesta aiheutuneesta vahingosta maksettavalle korvaukselle asetettaisiin etukäteen yläraja?