1

Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan komissio vaativat valituksissaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 12.10.2022 antaman tuomion Corneli v. EKP (T‑502/19, EU:T:2022:627; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi osittain Francesca Cornelin nostaman kanteen ja kumosi EKP:n 1.1.2019 tekemän päätöksen ECB-SSM-2019-ITCAR-11, jolla Banca Carige SpA asetettiin väliaikaiseen hallintoon (jäljempänä väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehty päätös), ja EKP:n 29.3.2019 tekemän päätöksen ECB-SSM-2019-ITCAR-13, jolla väliaikaiseen hallintoon asettamista jatkettiin 30.9.2019 saakka (jäljempänä jatkamispäätös) (väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehtyä päätöstä ja jatkamispäätöstä kutsutaan yhdessä riidanalaisiksi päätöksiksi).

2

Luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 63) 2 artiklan 9 alakohdassa määritellään kyseisessä asetuksessa tarkoitetun yhteisen valvontamekanismin (YVM) käsite niin, että sillä tarkoitetaan EKP:sta ja osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisista toimivaltaisista viranomaisista koostuvaa, kyseisen asetuksen 6 artiklan mukaista finanssivalvojien järjestelmää.

3

Asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen 6 artiklan puitteissa EKP:llä on tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti yksinomainen toimivalta hoitaa vakavaraisuusvalvontatarkoituksissa seuraavat tehtävät kaikkien osallistuviin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden luottolaitosten osalta:

– –

– –

2.   Kun kyseessä ovat osallistumattomiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet luottolaitokset, jotka perustavat sivuliikkeen osallistuvaan jäsenvaltioon tai tarjoavat siellä palveluja yli rajojen, EKP hoitaa 1 kohdan puitteissa tehtävät, joiden osalta kansalliset toimivaltaiset viranomaiset ovat toimivaltaisia asiaa koskevan unionin lainsäädännön mukaisesti.

3.   Tällä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ja korkealaatuisen valvonnan varmistamiseksi EKP:n on sovellettava kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan kansallisen lainsäädännön osaksi. Kun asiaankuuluva unionin lainsäädäntö koostuu asetuksista, joissa tällä hetkellä annetaan selkeästi vaihtoehtoja jäsenvaltioille, EKP:n olisi sovellettava myös kansallista lainsäädäntöä, joka koskee näitä vaihtoehtoja.

– –”

4

Asetuksen 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   EKP:tä pidetään tarvittaessa asiaa koskevassa unionin lainsäädännössä määritettynä osallistuvien jäsenvaltioiden toimivaltaisena viranomaisena tai nimettynä viranomaisena yksinomaan 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa sekä 5 artiklan 2 kohdassa sille annettujen tehtävien hoitamiseksi.

EKP:llä on samaa yksinomaista tarkoitusta varten kaikki tässä asetuksessa säädetyt valtuudet ja velvoitteet. Sillä on myös kaikki ne valtuudet ja velvoitteet, jotka toimivaltaisilla ja nimetyillä viranomaisilla on asiaa koskevan unionin lainsäädännön nojalla, ellei tässä asetuksessa toisin säädetä. Erityisesti EKP:llä on ne valtuudet, jotka luetellaan tämän luvun 1 ja 2 jaksossa.

– –

2.   EKP käyttää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtuuksia 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen säädösten mukaisesti. Käyttäessään asianomaisia valvonta- ja tutkintavaltuuksiaan EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä.”

5

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190) 2 artiklan 1 kohdan 21 alakohdassa määritellään kyseisessä direktiivissä tarkoitetuksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi muun muassa EKP ”sille asetuksessa [N:o 1024/2013] annettujen erityistehtävien osalta”.

6

Direktiivin 2014/59 27 artiklan, jonka otsikko on ”Varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos [luotto]laitos [tai sijoituspalveluyritys] rikkoo tai jos se todennäköisesti rikkoo lähitulevaisuudessa muun muassa toimenpiteiden käytön käynnistävien tekijöiden, joihin voi kuulua muun muassa laitoksen omia varoja koskeva vaatimus lisättynä 1,5 prosenttiyksiköllä, perusteella nopeasti huononevaksi arvioidun rahoitustilanteen vuoksi, kuten maksuvalmiustilanteen huononemisen, velkaantuneisuuden lisääntymisen, huonolaatuisten lainojen tai riskien keskittymisen vuoksi, [luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26.6.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 575/2013 (EUVL 2013, L 176, s. 1)], [oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26.6.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/36/EU (EUVL 2013, L 176, s. 338)] tai [rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU (EUVL 2014, L 173, s. 349)] II osastossa tai [rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 (EUVL 2014, L 173, s. 84)] 3–7, 14–17 ja 24, 25 ja 26 artiklassa säädettyjä lupaa koskevia vaatimuksia, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytettävissään – – vähintään seuraavat toimenpiteet, joiden puitteissa ne voivat:

– –”

7

Direktiivin 2014/59 28 artiklassa, jonka otsikko on ”Ylimmän hallintoelimen ja toimivan johdon erottaminen”, säädetään seuraavaa:

”Jos laitoksen rahoitustilanne heikkenee merkittävästi tai jos lakeja, määräyksiä tai laitoksen yhtiöjärjestystä rikotaan vakavasti tai todetaan vakavia hallinnollisia sääntöjenvastaisuuksia eivätkä muut 27 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet riitä kääntämään kehitystä päinvastaiseen suuntaan, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia laitoksen koko ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon tai tiettyjen niihin kuuluvien yksittäisten henkilöiden erottamista. Uuden ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon nimittämisessä on noudatettava kansallista ja unionin lainsäädäntöä, ja toimivaltaisen viranomaisen on annettava sille hyväksyntänsä tai suostumuksensa.”

8

Direktiivin 29 artiklan, jonka otsikko on ”Väliaikainen hallinnonhoitaja”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun toimivaltainen viranomainen katsoo, että 28 artiklassa tarkoitettu ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon vaihtaminen ei riitä korjaamaan tilannetta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset voivat nimittää laitokselle yhden tai useamman väliaikaisen hallinnonhoitajan. Toimivaltaiset viranomaiset voivat olosuhteisiin nähden oikeasuhteisin perustein nimittää väliaikaisen hallinnonhoitajan joko korvaamaan väliaikaisesti laitoksen hallintoelimen tai työskentelemään väliaikaisesti laitoksen hallintoelimen kanssa, ja toimivaltaisen viranomaisen on täsmennettävä päätöksensä nimityksen yhteydessä. Jos toimivaltainen viranomainen nimittää väliaikaisen hallinnonhoitajan työskentelemään laitoksen hallintoelimen kanssa, toimivaltaisen viranomaisen on nimityksen yhteydessä lisäksi täsmennettävä, mitkä ovat väliaikaisen hallinnonhoitajan asema, tehtävät ja valtuudet ja asetetaanko laitoksen hallintoelimelle vaatimus neuvotella väliaikaisen hallinnonhoitajan kanssa tai saada tämän suostumus ennen tietynlaisten päätösten tekemistä tai toimien toteuttamista. Toimivaltaista viranomaista on vaadittava julkaisemaan kaikki väliaikaisten hallinnonhoitajien nimitykset paitsi, jos väliaikaisella hallinnonhoitajalla ei ole valtuuksia edustaa laitosta. Jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että väliaikaisella hallinnonhoitajalla on tarvittava pätevyys, kyvyt ja taidot huolehtia tehtävistään ja että hänellä ei ole minkäänlaisia eturistiriitoja.”

9

Pankki- ja luottotoimintaa koskevien lakien koonnoksesta 1.9.1993 annetun asetuksen nro 385 (decreto legislativo n. 385 – Testo unico delle leggi in materia bancaria e creditizia; GURI nro 230, 30.9.1993, Supplemento ordinario nro 92) – sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa (jäljempänä pankkilakikoonnos) – 69 octiesdecies §:n, jolla direktiivin 2014/59 28 artikla on saatettu osaksi Italian oikeusjärjestystä, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Italian keskuspankki voi toteuttaa seuraavat pankin tai pankkikonsernin emoyhtiötä koskevat toimenpiteet:

– –

10

Pankkilakikoonnoksen 70 §:n, jonka otsikko on ”Väliaikainen hallinnonhoitaja” ja jolla on saatettu direktiivin 2014/59 29 artikla osaksi Italian oikeusjärjestystä, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Italian keskuspankki voi määrätä pankkien hallinto- ja valvontatehtäviä hoitavien elinten purkamisesta, kun kyse on 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitetuista rikkomisista tai sääntöjenvastaisuuksista tai jos odotettavissa on vakavia varallisuuden menetyksiä taikka jos hallintoelimet tai ylimääräinen yhtiökokous vaativat purkamista perustellulla hakemuksella.”

11

Unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 2–19 kohdassa asian taustan ja siinä nostetun kanteen nostamisen jälkeiset tosiseikat. Ne voidaan tiivistää nyt käsiteltäviä yhdistettyjä asioita varten seuraavasti.

12

Banca Carige oli Italiaan sijoittautunut pörssinoteerattu luottolaitos, joka oli vuodesta 2014 alkaen EKP:n suoran vakavaraisuusvalvonnan alainen. Se tuotti yli 1,6 miljardia euroa tappiota joulukuun 2014 ja 1.1.2019 välisenä aikana. Corneli oli Banca Carigen vähemmistöosakas. Kanteen nostamishetkellä unionin yleisessä tuomioistuimessa hän omisti 200000 kantaosaketta, joiden osuus Banca Carigen osakepääomasta oli 0,000361 prosenttia.

13

Koska Banca Carige ei täyttänyt 1.1.2018 ydinpääomaa koskevia vähimmäisvaatimuksia, se yritti vuoden 2018 aikana useita kertoja korjata tilanteen. Nämä korjausyritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Sen seurauksena, että osakkeenomistajat, jotka omistivat 70 prosenttia Banca Carigen pääomasta, vastustivat 22.12.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa osakepääoman korottamista siten, että toissijaisia joukkovelkakirjoja vaihdettaisiin liikkeeseen laskettuja uusia osakkeita vastaan, seitsemän Banca Carigen hallituksen jäsentä – pankin hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja mukaan lukien – erosivat välittömästi 23.12.2018 ja 2.1.2019. Kyseiset eroamiset johtivat pankin hallituksen erottamiseen Banca Carigen yhtiöjärjestyksen ja asiaa koskevien Italian oikeuden säännösten nojalla. Pankin yhtiöjärjestyksen mukaan ne neljä hallituksen jäsentä, jotka eivät olleet eronneet, jatkoivat Banca Carigen päivittäisen hallinnon hoitamista.

14

EKP teki 1.1.2019 väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen, jonka seurauksena ensinnäkin Banca Carigen hallitus purettiin ja hallituksen entiset jäsenet korvattiin kolmella väliaikaisella hallinnonhoitajalla, toiseksi Banca Carigen hallintoneuvosto purettiin ja sen vanhat jäsenet korvattiin kolmella muulla henkilöllä ja kolmanneksi uusille elimille annettiin tehtäväksi toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Banca Carige alkaa uudelleen noudattaa varallisuutta koskevia vaatimuksia pysyvällä tavalla.

15

EKP teki 29.3.2019 jatkamispäätöksen.

16

EKP jatkoi 30.9.2019 tekemällään päätöksellä Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamista 31.12.2019 saakka. EKP jatkoi 20.12.2019 tekemällään päätöksellä uudestaan väliaikaiseen hallintoon asettamista 31.1.2020 saakka Banca Carigen omien varojen vahvistamista koskevan toimenpiteen päätökseen saattamiseksi.

17

Corneli nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.7.2019 saapuneella kannekirjelmällä kanteen, jossa hän vaati kumoamaan väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen ja kaikki sitä seuranneet tai myöhemmät toimet, mukaan lukien muun muassa jatkamispäätöksen ja myöhemmät päätökset, joilla Banca Carigen asettamista väliaikaiseen hallintoon jatkettiin uudelleen.

18

EKP esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.10.2019 saapuneella erillisellä asiakirjalla kyseisen kanteen osalta oikeudenkäyntiväitteen, joka yhdistettiin pääasiaan unionin yleisen tuomioistuimen 29.4.2020 antamalla määräyksellä.

19

Komissio hyväksyttiin 24.6.2020 annetulla päätöksellä väliintulijaksi tukemaan EKP:n vaatimuksia.

20

Kanteen tutkittavaksi ottamisen osalta unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli aluksi valituksenalaisen tuomion 22–28 kohdassa, oliko tämän tuomion 17 kohdassa mainittujen EKP:n eri päätösten kumoamista koskeva vaatimus kaikilta osin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 ja 86 artiklassa asetettujen muotovaatimusten mukainen ja olivatko toimet, joiden kumoamista vaadittiin, voimassa olevia ja Cornelille vastaisia. Kyseinen tuomioistuin katsoi mainitun tarkastelun päätteeksi valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa, että Cornelin nostama kanne täytti tutkittavaksi ottamisen edellytykset siltä osin kuin se kohdistui riidanalaisiin päätöksiin, mutta ei ”kaikkien sitä seuranneiden tai myöhempien toimien”, mukaan lukien sellaiset EKP:n päätökset, jotka on tehty kyseisen kanteen nostamisen jälkeen ja jotka koskevat Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamisen jatkamista uudelleen, osalta.

21

Unionin yleinen tuomioistuin käsitteli seuraavaksi valituksenalaisen tuomion 33–54 kohdassa EKP:n, jota komissio tuki, esittämän oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan Cornelilla ei ollut asiavaltuutta, ja käsitteli ensiksi kysymyksen siitä, koskivatko riidanalaiset päätökset Cornelia suoraan.

22

Kuten valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Banca Carigen ja sen osakkeenomistajien, joihin Corneli kuului, välistä oikeussuhdetta oli muutettu riidanalaisilla päätöksillä ilman välissä olevan toimen toteuttamista, sillä kyseisillä päätöksillä itsessään muutettiin Cornelin oikeuksia osallistua sovellettavien sääntöjen mukaisesti Banca Carigen johtamiseen osakkeenomistajana. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi erityisesti, että mainituilla päätöksillä rajoitettiin Cornelin oikeuksia valita osakkeenomistajana Banca Carigen johto- ja valvontaelimet, kutsua yhtiökokous koolle ja vahvistaa esityslista, ja niillä muutettiin niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä Cornelin kaltaiset osakkeenomistajat voivat saattaa johto- ja valvontaelimet vastuuseen.

23

Hylättyään EKP:n ja komission esittämät päinvastaiset argumentit unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan.

24

Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli toiseksi valituksenalaisen tuomion 55–76 kohdassa, koskivatko riidanalaiset päätökset Cornelia erikseen. Kuten kyseisen tuomion 58–64 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että 15.7.1963 annetussa tuomiossa Plaumann v. komissio (25/62, EU:C:1963:17) vahvistetut kriteerit täyttyivät Cornelin osalta, koska yhtäältä hän oli Banca Carigen osakkeenomistajana yksilöitävissä riidanalaisten päätösten tekohetkellä, sillä niitä osakkaita koskeva luettelo, joita kyseiset päätökset saattoivat koskea, oli mainittujen päätösten tekohetkellä rajattu, ja tämä pätee erityisesti väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehtyyn päätökseen, joka tehtiin päivänä, jona luottolaitokset olivat kiinni, joten osakkeilla ei voitu käydä kauppaa kyseisenä päivänä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi toisaalta, että riidanalaisten päätösten tekeminen vaikutti Banca Carigen osakkeenomistajiin, joihin Corneli kuului, henkilökohtaisesti heihin itseensä liittyvän ominaispiirteen eli sen johdosta, että he omistivat Banca Carigen osakkeita ja että heitä estettiin kyseisten päätösten seurauksena käyttämistä tiettyjä näihin osakkeisiin liittyviä oikeuksia.

25

Unionin yleinen tuomioistuin totesi muun muassa valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, että Corneli kuului niihin osakkeenomistajiin, jotka olivat äänestäneet 22.12.2018 pidetyssä yhtiökokouksessa esitettyä ehdotusta vastaan, ja kyseinen äänestys – vaikka siinä otettiinkin kantaa ainoastaan lykkäyspyyntöön – johti hallituksen jäsenten eroamiseen ja tämän jälkeen hallituksen purkamiseen, jolloin Banca Carige joutui asemaan, joka sen tuolloisessa tilanteessa oli johtanut, kuten väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyssä päätöksessä todetaan, EKP:n väliintuloon ja yhtiökokouksen tehtävien lakkauttamiseen ja siis siihen, etteivät osakkeenomistajat voineet äänestämällä vaikuttaa Banca Carigen noudattamaan strategiaan.

26

Hylättyään EKP:n ja komission esittämät vastaväitteet unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia erikseen ja että hän täytti näin ollen asiavaltuutta koskevat vaatimukset.

27

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 77–82 kohdassa EKP:n esittämän oikeudenkäyntiväitteen, joka perustui siihen, että Cornelilla ei ollut oikeussuojan tarvetta. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tältä osin valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa, että Corneli tuo kanteensa perustelemiseksi esiin riidanalaisten päätösten vaikutuksen henkilökohtaisiin oikeuksiinsa Banca Carigen osakkeenomistajana, erityisesti oikeuteen kutsua koolle yhtiökokous kanteen nostamisen ehdottamiseksi tai oikeuteen lisätä tätä seikkaa koskeva kohta tällaisen yhtiökokouksen esityslistalle. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että jos riidanalaiset päätökset kumottaisiin, kumoamisen vaikutus osakkeenomistajien tilanteeseen ei olisi sama kuin sen vaikutus Banca Carigen tilanteeseen ja että Corneli pystyi näin ollen sen vaikutuksen perusteella, joka kyseisillä päätöksillä oli hänen omiin oikeuksiinsa, vetoamaan mainittujen päätösten kumoamista koskevaan intressiin, joka oli Banca Carigen intressistä erillinen.

28

Unionin yleinen tuomioistuin totesi näin ollen, että kanne täytti tutkittavaksi ottamisen edellytykset ja tutki sen asiakysymyksen osalta. Corneli esitti ensimmäisessä oikeusasteessa nostamansa kanteen tueksi seitsemän kanneperustetta, joista ensimmäinen perustui oikeasuhteisuutta koskevien sääntöjen rikkomiseen, toinen perusteluvelvollisuuden ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen, kolmas aiemmin Banca Carigen johdossa ja hallinnossa tärkeitä tehtäviä hoitaneiden henkilöiden nimittämiseen väliaikaisiksi hallinnonhoitajiksi, neljäs riidanalaisten päätösten tekemisessä käytetyn oikeusperustan määrittämisessä tehtyyn oikeudelliseen virheeseen, viides siihen, että EKP yritti ratkaista hallinnointiongelmia nimittämällä tehtävään henkilöitä, jotka olivat aiheuttaneet kyseiset ongelmat, kuudes yhtäältä osakkeenomistajien oikeuksia koskevien sääntöjen rikkomiseen ja toisaalta omaisuudensuojan ja talletussuojan, yksityisen elinkeinotoiminnan vapauden ja kansalaisten henkilökohtaisten valintojen itsemääräämisoikeuden perusperiaatteiden loukkaamiseen ja seitsemäs siihen, että väliaikainen hallinto oli riittämätön keino todetun ongelman ratkaisemiseksi.

29

Unionin yleinen tuomioistuin päätti tutkia aluksi ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen neljännen kanneperusteen, joka perustui riidanalaisten päätösten tekemisessä käytetyn oikeusperustan määrittämisessä tehtyyn oikeudelliseen virheeseen. Kuten valituksenalaisen tuomion 86 kohdasta ilmenee, Corneli väitti kyseisessä kanneperusteessa, että EKP teki oikeudellisen virheen käyttäessään riidanalaisten päätösten perustana pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia, vaikka kyseinen säännös ei Cornelin mukaan koskenut tilannetta, johon on vedottu Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamisen oikeuttamiseksi, eli kyseisen pankin tilanteen ”merkittävää heikentymistä”.

30

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tältä osin valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies 1 momentin b kohdan ja 70 §:n säännösten vertailevan arvioinnin perusteella, että jälkimmäisessä säännöksessä ei säädetä pankkien hallinto- tai valvontaelinten purkamisesta eikä väliaikaiseen hallintoon asettamisesta silloin, kun pankin tai pankkikonsernin tilanne on heikentynyt erityisen merkittävästi.

31

Unionin yleinen tuomioistuin totesi siten valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa, että EKP oli rikkonut pankkilakikoonnoksen 70 §:ää tukeutuessaan Banca Carigen tilanteen merkittävään heikentymiseen kyseisen pankin hallinto- tai valvontaelinten purkamiseksi, väliaikaiseen hallintoon asettamiseksi ja tällaisen väliaikaisen hallinnon pysyttämiseksi jatkamispäätöksessä tarkoitetun ajanjakson ajan, vaikka kyseisessä säännöksessä ei säädetä tällaisesta merkittävää heikentymistä koskevasta edellytyksestä.

32

Valituksenalaisen tuomion 102–108 kohdassa esitetyistä syistä unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi EKP:n ja komission esittämän argumentin, jonka mukaan on niin, että koska väliaikaiseen hallintoon asettamisesta säädetään direktiivin 2014/59 29 artiklassa, pankkilakikoonnoksen 70 §:ää oli luettava kyseisen säännöksen, joka mainitulla pykälällä oli tarkoitus saattaa osaksi Italian oikeutta, valossa. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tältä osin – kuten valituksenalaisen tuomion 106 ja 107 kohdasta ilmenee –, että velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa ei voi olla perustana tulkinnalle, joka olisi direktiivin kansallisen täytäntöönpanosäännöksen sanamuodon vastainen. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tällaiseen tulokseen kuitenkin päädyttäisiin, jos kyseistä tulkintamenetelmää käytettäisiin sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa.

33

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lisäksi valituksenalaisen tuomion 111–113 kohdassa kyseisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa EKP:n ja komission esittämän argumentin, jonka mukaan EKP:n on sovellettava kansallisen oikeuden lisäksi kaikkia unionin oikeuteen sisältyviä oikeussääntöjä – mukaan lukien direktiivin 2014/59 säännöstä, jossa säädetään kyseessä olevan laitoksen asettamisesta väliaikaiseen hallintoon sen tilanteen heikentyessä merkittävästi – silloin, kun se toimii pankkialan säännöstön nojalla toimivaltaisena viranomaisena.

34

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa, että asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdasta seuraa, että kun EKP:lle annettujen valtuuksien mukaisten tehtävien hoitamisen kannalta merkityksellinen unionin oikeus koostuu direktiiveistä, on sovellettava sellaista kansallista lainsäädäntöä, jolla kyseiset direktiivit on saatettu osaksi kansallista oikeutta. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kyseisen säännöksen ei voida tulkita sisältävän kahta erillistä velvollisuuksien perustaa eli koko unionin oikeutta direktiivit mukaan lukien ja niiden lisäksi niiden saattamiseksi osaksi kansallista oikeutta tarkoitettua kansallista täytäntöönpanolainsäädäntöä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tällainen tulkinta merkitsisi, että kansallisten säännösten ulottuvuus poikkeaisi sellaisten direktiivien ulottuvuudesta, jotka tällaisilla kansallisilla säännöksillä on tarkoitus saattaa osaksi kansallista oikeutta, ja että tällaisessa tapauksessa kummankintyyppiset oikeussäännöt sitovat EKP:tä erillisinä oikeuslähteinä, mikä olisi vastoin SEUT 288 artiklaa. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan direktiiveillä ei sellaisinaan voida luoda velvoitteita yksityisille oikeussubjekteille eikä direktiiveihin näin ollen voida sellaisinaan vedota tällaista henkilöä vastaan.

35

Unionin yleinen tuomioistuin totesi siten valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa, ettei virhettä, jonka EKP teki pankkilakikoonnoksen 70 §:n soveltamisessa, voida korjata tulkitsemalla säädöksiä vapaasti siten, että direktiivissä 2014/59 ja kansallisessa oikeudessa erikseen laadittujen säännösten soveltamisedellytykset voitaisiin muotoilla uudelleen. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi näin ollen riidanalaisten päätösten tekemisessä käytetyn oikeusperustan määrittämisessä tehtyyn oikeudelliseen virheeseen perustuvan kanneperusteen ja kumosi kyseiset päätökset tutkimatta muita Cornelin esittämiä kanneperusteita.

36

Asiassa C‑777/22 P tekemässään valituksessa EKP vaatii, että unionin tuomioistuin

37

Asiassa C‑789/22 P tekemässään valituksessa komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

38

Corneli vaatii vastineessaan, että unionin tuomioistuin

39

Komissio toteaa asiassa C‑777/22 P esittämässään vastineessa tukevansa EKP:n vaatimuksia kokonaisuudessaan ja vaatii niiden hyväksymistä.

40

Asiat C‑777/22 P ja C‑789/22 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 8.2.2023 tekemällä päätöksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

41

Unionin tuomioistuimen presidentin 17.4.2023 tekemällä päätöksellä Italian tasavalta hyväksyttiin hakemuksestaan väliintulijaksi tukemaan EKP:n ja komission vaatimuksia asioissa C‑777/22 P ja C‑789/22 P.

42

Italian tasavalta vaatii väliintulokirjelmässään unionin tuomioistuinta hyväksymään EKP:n ja komission valitukset ja näin ollen jättämään Cornelin nostaman kumoamiskanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkäämään sen asiakysymyksen osalta.

43

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 16 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti EKP pyysi 3.11. ja Italian tasavalta 6.11.2023, että nyt käsiteltävät yhdistetyt asiat käsitellään suuressa jaostossa, ja unionin tuomioistuin hyväksyi tämän 7.5.2024.

44

EKP vetoaa asiassa C‑777/22 P tekemänsä valituksen tueksi kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin otti tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon siltä osin kuin kyse on väitetyistä oikeuksista, joihin Corneli saattoi vedota Banca Carigen osakkeenomistajana, ja toinen pankkilakikoonnoksen 70 §:n tulkintaa koskevaan oikeudelliseen virheeseen.

45

Komissio vetoaa puolestaan asiassa C‑789/22 P tekemänsä valituksen tueksi viiteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu SEUT 263 artiklan rikkomiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan ja erikseen, toinen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan ja kiellon, jonka mukaan riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta koskevaa kumoamisperustetta ei voida tutkia viran puolesta, rikkomiseen, kolmas asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan ja pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentin rikkomiseen, neljäs SEUT 288 artiklan kolmannen kohdan rikkomiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia voitu tulkita direktiivin 2014/59 29 artiklan mukaisesti, ja viides SEUT 288 artiklan toisen ja kolmannen kohdan sekä asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan rikkomiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei EKP voinut tukeutua sellaisiin direktiivien säännöksiin, joilla on välitön oikeusvaikutus, ja että sen oli sovellettava direktiivien vastaista kansallista säännöstöä.

46

Italian tasavalta toteaa väliintulokirjelmässään tukevansa kaikkia EKP:n ja komission esittämiä valitusperusteita, pois lukien komission esittämä viides valitusperuste, johon Italian tasavalta ei ota kantaa.

47

EKP ja komissio, joita Italian tasavalta tukee, riitauttavat ensimmäisissä valitusperusteissaan valituksenalaisen tuomion perustelut, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Cornelilla oli asiavaltuus sillä perusteella, että riidanalaiset päätökset koskivat häntä suoraan ja erikseen, ja myös vaadittava oikeussuojan tarve, joten hänen nostamansa kanne oli otettava tutkittavaksi. EKP:n esittämä valitusperuste on jaettu neljään osaan ja komission esittämä valitusperuste kolmeen osaan.

48

EKP:n esittämän ensimmäisen valitusperusteen kaksi ensimmäistä osaa ja komission esittämän ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa koskevat valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohtaa, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan, koska kyseisten päätösten yhtiöön ja sen elimiin kohdistuvat vaikutukset vastasivat kyseisen yhtiön kunkin osakkeenomistajan – mukaan lukien Cornelin kaltaiset osakkeenomistajat, jotka omistivat vähimmäisosuuden pääomasta – tilanteeseen kohdistuvia vaikutuksia. EKP moittii tältä osin ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta. EKP väittää lisäksi ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa ja komissio ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen.

49

Ne toteavat, että valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa luetteloidut oikeudet eivät kuulu erikseen kullekin osakkeenomistajalle, ja katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui virheelliseen tulkintaan Italian oikeuden sovellettavista säännöksistä ja Banca Carigen yhtiöjärjestyksestä. Niiden mukaan kyseisistä säännöksistä ja yhtiöjärjestyksestä ilmenee ensinnäkin, että oikeus esittää ehdokasluetteloita hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten valitsemiseksi on varattu niille osakkeenomistajille, jotka omistavat vähintään 1 prosentin kantaosakkeista, toiseksi, että oikeus valita jäsenet kyseisiin elimiin kuuluu yhtiökokoukselle, kolmanneksi, että ainoastaan sellaisella osakkeenomistajien ryhmällä, joka edustaa 5 prosenttia yhtiön yhtiöpääomasta, on oikeus kutsua yhtiökokous koolle ja vahvistaa sen esityslista, ja neljänneksi, että ainoastaan yhtiökokous tai sellainen osakkeenomistajien ryhmä, joka edustaa 2,5 prosenttia yhtiöpääomasta, voi nostaa vahingonkorvauskanteen yhtiön johtajia vastaan.

50

EKP väittää lisäksi, että nyt käsiteltävät asiat vastaavat analogisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 7.7.2020 annettuun tuomioon Albert ym. v. Unkari (CE:ECHR:2020:0707JUD000529414) johtanutta asiaa; EKP:n mukaan ihmisoikeustuomioistuin katsoi mainitussa tuomiossa, että kyseisessä asiassa kyseessä olleiden tointen vaikutukset eivät koskeneet suoraan mainitun asian kantajina olleita kahden pankin osakkeenomistajia vaan pankkeja itsessään ja niiden osakkeenomistajiin kohdistui ainoastaan epäsuoria ja liitännäisiä vaikutuksia.

51

EKP moittii ensimmäisen valitusperusteensa kolmannessa osassa ja komissio ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa – Italian tasavallan tukemana – valituksenalaisen tuomion 58, 61–63, 74 ja 75 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kysymystä siitä, koskivatko riidanalaiset päätökset Cornelia erikseen.

52

Ne moittivat tältä osin unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se jätti huomiotta valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa mainitun oikeuskäytännön. Niiden mukaan pelkästään se, että Banca Carigen osakkeenomistajat olivat yksilöitävissä 1.1.2019 markkinoiden ollessa suljettuna, ei merkitse sitä, että kyseisenä päivänä tehty väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehty päätös koskisi kyseisiä osakkeenomistajia erikseen. Niiden mukaan sama koskee myös jatkamispäätöstä, jota ei tehty yleisenä vapaapäivänä, minkä unionin yleinen tuomioistuin itsekin huomioi. Ne katsovat, että väliaikaiseen hallintoon asettaminen koski Banca Carigea, jolle riidanalaiset päätökset on osoitettu, ja kyseisen pankin johtajia eikä sen osakkeenomistajia. Niiden mukaan on lisäksi niin, että unionin yleinen tuomioistuin ei selittänyt, miksi Cornelin yhtiökokouksessa esitettyä päätösehdotusta vastaan antama ääni johtaisi kyseisen henkilön yksilöimiseen samalla tavalla kuin niiden henkilöiden yksilöiminen, joille riidanalaiset päätökset on osoitettu.

53

Ne toteavat lisäksi, että valituksenalaisen tuomion 74 ja 75 kohdassa esitettyjen perustelujen nojalla ei voida katsoa, että Corneli kuuluisi kyseisen tuomion 71 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuun suljettuun ryhmään. Niiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa mainitsemalla 6.11.2018 annetulla tuomiolla Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci (C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873) ei ole merkitystä, koska riidanalaiset päätökset eivät ole sääntelytoimia.

54

Ne katsovat yleisemmin, että suljettuja ryhmiä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on kehitetty sellaisia asioita koskevassa erityisessä asiayhteydessä, joissa yleisesti sovellettavat unionin toimet koskivat tosiasiassa vain harvoja toimijoita, joten kyseiset toimijat olivat alusta alkaen tunnistettavissa. Ne väittävät, että Banca Carigen noin 35 000:ta osakkeenomistajaa ei sitä vastoin voida kohtuudella pitää tällaisena taloudellisten toimijoiden rajattuna ryhmänä. Niiden mukaan on lisäksi niin, ettei mainittua oikeuskäytäntöä sovelleta, kun henkilöt, joita toimi koskee, ovat tunnistettavissa itse kyseessä olevassa toimessa objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella. Ne katsovat, että asia on näin Cornelin ja muiden Banca Carigen osakkeenomistajien osalta.

55

EKP väittää ensimmäisen valitusperusteensa neljännessä osassa ja komissio ensimmäisen valitusperusteensa kolmannessa osassa – Italian tasavallan tukemana –, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Cornelilla oli riidanalaisia päätöksiä koskevan kumoamiskanteen nostamisen kannalta vaadittava oikeussuojan tarve. Niiden mukaan unionin tuomioistuin on ainoastaan poikkeuksellisesti todennut, että yhtiön, jolle unionin toimielimen antama toimi on osoitettu, osakkeenomistajilla on tällainen oikeussuojan tarve, eli lähinnä silloin, kun tällainen toimi johtaa kyseessä olevan yhtiön yhtiöjärjestystä koskeviin muutoksiin tai aiheuttaa menettämisseuraamuksen luonteisia merkittäviä välittömiä vaikutuksia osakkeenomistajien vahingoksi. Ne katsovat, että pankin hallinnon siirtymärakenteen perustaminen ei ole tällainen poikkeustapaus.

56

EKP:n ja komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole myöskään osoittanut, että riidanalaisilla päätöksillä vahingoitettaisiin Cornelin etuja. Ne huomauttavat yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa, että kullakin osakkeenomistajalla oli osakkeenomistajien määrävähemmistölle kuuluvat oikeudet. Ne toteavat toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että riidanalaisten päätösten mahdollinen kumoaminen vaikuttaisi eri tavoin Banca Carigeen verrattuna sen osakkeenomistajiin, yksilöimättä kuitenkaan näitä eroja. Komissio lisää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta – tarvittaessa viran puolesta –, jatkuiko Cornelin mahdollinen oikeussuojan tarve Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamista koskevan ajanjakson päättymisen jälkeen.

57

Corneli kiistää EKP:n ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset sillä perusteella, että EKP ei täsmentänyt, vetoaako se oikeudelliseen virheeseen vai tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen. Corneli katsoo joka tapauksessa, että EKP:n ensimmäinen valitusperuste ja komission ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomina.

58

EKP:n ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta on todettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta sekä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklan 2 kohdasta seuraa, että valituksessa on valituksen tai asianomaisen valitusperusteen tutkimatta jättämisen uhalla ilmoitettava täsmällisesti sekä valituksenalaisen tuomion arvostellut kohdat että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (tuomio 23.11.2021, neuvosto v. Hamas, C‑833/19 P, EU:C:2021:950, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

EKP:n ensimmäinen valitusperuste täyttää nyt käsiteltävissä asioissa mainitut vaatimukset, joten se voidaan ottaa tutkittavaksi, eikä tätä voi asettaa kyseenalaiseksi – toisin kuin Corneli pääasiallisesti väittää – se seikka, että EKP moittii unionin yleistä tuomioistuinta sekä oikeudellisen virheen tekemisestä että tosiseikaston vääristyneellä tavalla huomioon ottamisesta.

60

EKP:n ja komission esittämien ensimmäisten valitusperusteiden aineellisen tutkimisen osalta on syytä muistuttaa, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätään kahdesta tapauksesta, joissa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä katsotaan olevan asiavaltuus nostaa kanne toimesta, jota ei ole osoitettu sille. Tällaisen kanteen nostaminen on mahdollista yhtäältä sillä edellytyksellä, että tuo toimi koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan ja erikseen. Tällainen henkilö voi toisaalta nostaa kanteen sääntelytoimesta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jos kyseinen toimi koskee sitä suoraan (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 59 kohta).

61

Nyt käsiteltävät asiat eivät liity viimeksi mainittuun tapaukseen, joten on selvitettävä, katsoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan ja erikseen.

62

Aluksi on todettava siitä kysymyksestä, koskivatko kyseiset päätökset Cornelia suoraan, että myös unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa mainitseman vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellytyksen, jonka mukaan kanteen kohteena olevan päätöksen on koskettava luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, ehtona on kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttyminen, eli ensinnäkin, että riidanalaisella toimenpiteellä on välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan, ja toiseksi, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Nyt käsiteltävissä asioissa on niin, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, että riidanalaisilla päätöksillä rajoitettiin Banca Carigen osakkeenomistajien, joihin Corneli kuului, oikeuksia. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että riidanalaisilla päätöksillä rajoitettiin kyseisten osakkeenomistajien oikeutta valita kyseisen pankin johto- ja valvontaelimet sekä mainittujen osakkeenomistajien oikeutta kutsua yhtiökokous koolle ja vahvistaa sen esityslista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi toisaalta, että mainitut päätökset vaikuttivat edellytyksiin, joiden täyttyessä Banca Carigen osakkeenomistajat pystyivät saattamaan kyseisen pankin johto- ja valvontaelimet vastuuseen, sillä EKP:n nimittämiä väliaikaisia hallinnonhoitajia vastaan voitiin nostaa siviilikanteita ainoastaan EKP:n luvalla ja ainoastaan tapauksissa, joissa on kyse tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta, kun taas ainoastaan väliaikaiset hallinnonhoitajat saattoivat nostaa vahingonkorvauskanteita Banca Carigen purettujen elinten jäseniä tai sen toimitusjohtajaa vastaan, millä evättiin yhtiökokoukselta tai osakkeenomistajilta, jotka yhdessä omistivat tietyn osuuden osakepääomasta, oikeus nostaa tällainen kanne.

64

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisten toteamusten perusteella valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa, että Banca Carigen ja sen osakkeenomistajien, joihin Corneli kuului, välistä oikeussuhdetta oli muutettu riidanalaisilla päätöksillä ilman välissä olevan toimen toteuttamista ja että kyseiset päätökset koskivat siis Cornelia suoraan.

65

EKP ja komissio moittivat valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohtaa koskevaan oikeudelliseen virheeseen perustuvien väitteidensä tueksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ottanut huomioon sitä, että ainoastaan osakkeenomistajilla, jotka joko yksin tai yhdessä omistivat Cornelin osuutta suuremman osuuden Banca Carigen osakepääomasta, oli oikeus esittää luettelo ehdokkaista Banca Carigen hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten valitsemista varten, oikeus kutsua kyseisen pankin yhtiökokous koolle ja oikeus nostaa vahingonkorvauskanne mainitun pankin johto- ja valvontaelinten jäseniä vastaan.

66

On kuitenkin niin, että siitä alkaen, kun Banca Carige asetettiin väliaikaiseen hallintoon, ja niin kauan kuin tällainen väliaikainen hallinto jatkui, Cornelilta evättiin ainakin mahdollisuus käyttää kyseisen pankin osakkeenomistajana hänellä olevaa oikeutta toimia yhteistyössä pankin muiden osakkeenomistajien kanssa käyttääkseen yhdessä jotain tämän tuomion edellisessä kohdassa mainituista oikeuksista. Kyse on Cornelin oikeusasemaan kohdistuvasta vaikutuksesta, joka johtuu suoraan sellaisten riidanalaisten päätösten tekemisestä, joissa ei jätetä tältä osin niille, joille ne on osoitettu, mitään harkintavaltaa, joten tämän tuomion 62 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetut edellytykset todella täyttyivät, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti katsoi.

67

EKP:n ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisestä osasta, joka perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin otti vääristyneellä tavalla huomioon Italian oikeuden sovellettavat säännökset ja Banca Carigen yhtiöjärjestyksen, on lisäksi muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja todistusaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 13.7.2023, komissio v. CK Telecoms UK Investments, C‑376/20 P, EU:C:2023:561, 142 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Nyt käsiteltävissä asioissa on niin, että – toisin kuin EKP väittää – valituksenalaisesta tuomiosta ei ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut, että Corneli saattoi Italian oikeuden sovellettavien säännösten tai pankin yhtiöjärjestyksen määräysten nojalla käyttää yksin jotain valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa luetteloiduista oikeuksista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi päinvastoin valituksenalaisen tuomion 44 ja 45 kohdassa vastauksena EKP:n ja komission argumenttiin, joka perustui siihen, että oikeudet, joihin riidanalaisten päätösten väitettiin vaikuttavan, kuuluivat kyseessä olevan yhtiön yhtiökokoukselle eikä erikseen yhtiön kullekin osakkeenomistajalle, että kyseisessä argumentissa jätetään huomiotta ainakin äänioikeus, joka antoi kullekin osakkeenomistajalle erikseen mahdollisuuden osallistua Banca Carigen johto- ja valvontaelimiin nimitettävien jäsenten valintaan ja jonka oli saatava oikeussuojaa sekä jota ei voitu käyttää enää sen jälkeen, kun Banca Carige asetettiin väliaikaiseen hallintoon.

69

Valituksenalaisen tuomion perusteluista, sellaisena kuin ne on tiivistetty tämän tuomion edellisessä kohdassa, ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on tosiaankin ottanut huomioon sen, että Italian oikeuden sovellettavien säännösten tai pankin yhtiöjärjestyksen määräysten nojalla tietyt valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa mainitut päätökset voitiin hyväksyä ainoastaan kollektiivisesti ja tällaiset päätökset saattoi hyväksyä joko Banca Carigen yhtiökokous tai sellaiset kyseisen pankin osakkeenomistajat, jotka omistivat tietyn osuuden pankin osakepääomasta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kuitenkin pääasiallisesti ja perustellusti, ettei tämän seikan perusteella voida katsoa, etteivät riidanalaiset päätökset koskeneet Cornelin kaltaista tiettyä osakkeenomistajaa suoraan.

70

Lopuksi on niin, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 7.7.2020 antaman tuomion Albert ym. v. Unkari (CE:ECHR:2020:0707JUD000529414), johon EKP on viitannut, huomioon ottaminen voi asettaa kyseenalaiseksi toteamusta siitä, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan.

71

On näet niin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tukeutui oikeuskäytännössään omaksuttuun sellaisten toimenpiteiden, jotka vaikuttavat yhtiön etuihin, ja sellaisten toimenpiteiden, jotka rajoittavat kyseisen yhtiön osakkeenomistajan asemaan liittyviä oikeuksia, väliseen erotteluun katsoessaan, että mainittuun tuomioon johtaneen asian kantajat, jotka olivat kahden unkarilaisen säästöpankin osakkeenomistajia, eivät voineet vedota ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen 34 artiklassa tarkoitetun tahon, jonka oikeuksia on loukattu, asemaan.

72

Katsoessaan, että kyseisessä asiassa esillä ollut lainsäädäntö kuului ensiksi mainittuun toimenpiteiden ryhmään, ihmisoikeustuomioistuin sovelsi oikeuskäytännössään kehitettyä yleistä periaatetta, joka on palautettu mieleen kyseisen tuomion 124 kohdassa ja jonka mukaan yhtiön osakkeenomistajat eivät voi vedota edellä tarkoitetun sellaisen tahon asemaan, jonka oikeuksia loukkaavat itse kyseistä yhtiötä koskevat toimet tai toimenpiteet. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi muun muassa tältä osin lähinnä mainitun tuomion 151 kohdassa, että kyseessä olleella lainsäädännöllä ei estetty edes väliaikaisesti kyseessä olleiden kahden pankin osakkeenomistajia käyttämästä niille osakkeenomistajina kuuluvia oikeuksia.

73

Nämä päätelmät, jotka koskevat perusteita, joiden nojalla voidaan vedota ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 34 artiklassa tarkoitetun tahon, jonka oikeuksia on loukattu, asemaan, ovat merkityksettömiä sen arvioimisen kannalta, koskivatko riidanalaiset päätökset Cornelia suoraan nyt käsiteltävissä asioissa.

74

Toiseksi siitä kysymyksestä, koskivatko riidanalaiset päätökset Cornelia erikseen, on todettava, että kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa muistuttanut, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muut henkilöt kuin ne, joille päätös on osoitettu, voivat väittää, että päätös koskee niitä erikseen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, ainoastaan, jos kumottavaksi vaadittu toimi vaikuttaa niihin tiettyjen niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä henkilöt erottuvat kaikista muista ja ne voidaan tästä syystä yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (ks. tuomio 15.7.1963, Plaumann v. komissio, 25/62, EU:C:1963:17, s. 223 ja tuomio 4.10.2024, komissio ja neuvosto v. Front Polisario, C‑779/21 P ja C‑799/21 P, EU:C:2024:835, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75

Se, että on mahdollista jollakin tarkkuudella määrittää niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimenpidettä sovelletaan, tai jopa yksilöidä nämä oikeussubjektit, ei tosin mitenkään merkitse sitä, että olisi katsottava, että toimenpide koskee näitä oikeussubjekteja erikseen, jos toimenpidettä sovelletaan kyseessä olevassa toimessa objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella (tuomio 12.7.2022, Nord Stream 2 v. parlamentti ja neuvosto, C‑348/20 P, EU:C:2022:548, 157 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

On kuitenkin niin, että kun toimi vaikuttaa sellaiseen henkilöryhmään, jonka jäsenet olivat tiedossa tai yksilöitävissä toimen toteuttamisajankohtana kyseisen ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien perusteella, mainitun toimen on katsottava koskevan näitä henkilöitä erikseen (tuomio 12.7.2022, Nord Stream 2 v. parlamentti ja neuvosto, C‑348/20 P, EU:C:2022:548, 158 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Kuten valituksenalaisen tuomion 56–59 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi käsiteltävässä asiassa, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia erikseen, koska Banca Carigen osakkeenomistajana kaksi edellytystä täyttyivät hänen osaltaan. Yhtäältä hän kuului ryhmään, jonka jäsenet olivat riidanalaisten päätösten tekohetkellä tiedossa tai yksilöitävissä, ja toisaalta kyseinen yksilöinti voitiin tehdä tämän ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien eli sen perusteella, että he omistivat kyseisen pankin osakkeita ja että heitä estettiin mainittujen päätösten seurauksena käyttämistä tiettyjä näihin osakkeisiin liittyviä oikeuksia.

78

Unionin yleinen tuomioistuin totesi viimeksi mainitusta edellytyksestä valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa, että Corneli oli saanut ennen riidanalaisten päätösten tekemistä osakkeisiinsa liittyviä saavutettuja oikeuksia, joita oli rajoitettu kyseisten päätösten soveltamisajanjaksona. Unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa erityisesti Banca Carigen yhtiökokouksen tehtävien keskeyttämiseen, joka väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen ensimmäisenä vaikutuksena riisti kyseisen pankin osakkeenomistajilta mahdollisuuden esittää kantansa ehdotuksista, jotka kuitenkin koskivat niitä.

79

Nämä valituksenalaisen tuomion perustelut osoittavat, että tämän tuomion 74–76 kohdassa mainittua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä on sovellettu oikein, eivätkä kyseiset perustelut siis ole oikeudellisesti virheellisiä. Argumentit, joilla EKP ja komissio moittivat mainittuja perusteluja, eivät ole omiaan kumoamaan tätä johtopäätöstä.

80

Ensinnäkin on niin, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin totesikin valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että se, että väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehty päätös tehtiin 1.1. eli päivänä, jona Banca Carigen osakkeenomistajat eivät voineet käydä kauppaa kyseisen pankin osakkeilla, koska luottolaitokset olivat kiinni, kyseinen tuomioistuin ei tukeutunut pelkästään tähän seikkaan todetakseen, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia erikseen, ja tämän osoittaa myös se seikka, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että myös jatkamispäätös, jota – kuten kyseinen tuomioistuin totesi mainitussa valituksenalaisen tuomion kohdassa – ei ollut tehty yleisenä vapaapäivänä, koski Cornelia erikseen.

81

Valituksenalaisen tuomion 58 kohtaa ei toisin sanoen voida tulkita siten, että unionin yleinen tuomioistuin perustelisi siinä päätelmänsä, jonka mukaan erityisesti väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehty päätös koski Cornelia erikseen, sillä seikalla, että päätös oli tehty yleisenä vapaapäivänä. Kyseinen kohta on ymmärrettävä siten, että siinä pyritään yksinkertaisesti tyhjentävyyden vuoksi täsmentämään sitä seikkaa, että Banca Carigen osakkeenomistajat, joita mainittu päätös koski erikseen, olivat entistäkin helpommin yksilöitävissä sen johdosta, että pörssi oli tuona päivänä kiinni.

82

Valituksenalaisen tuomion 63 kohtaa ei myöskään voida tulkita siten, että unionin yleinen tuomioistuin olisi todennut sen päätelmän perusteella, jonka mukaan Corneli oli yksi niistä Banca Carigen osakkeenomistajista, jotka olivat antaneet vastustavan äänen 22.12.2018 pidetyssä yhtiökokouksessa, että riidanalaiset päätökset koskivat häntä erikseen, etenkään siksi, että – kuten kyseinen tuomioistuin huomautti tässä 63 kohdassa – mainitussa äänestyksessä otettiin kantaa ainoastaan lykkäyspyyntöön. Unionin yleinen tuomioistuin pyrki näillä päätelmillä pikemminkin korostamaan Banca Carigen yhtiökokoukseen osallistumista koskevan oikeuden, jota Corneli ei voinut käyttää riidanalaisten päätösten voimassaoloaikana, merkitystä hänen kannaltaan.

83

Toiseksi on niin, että – toisin kuin EKP ja komissio väittävät – tämän tuomion 76 kohdassa mainittua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee sellaisten henkilöiden ryhmiä, jotka ovat tiedossa tai yksilöitävissä kyseisen ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien perusteella, voidaan soveltaa nyt käsiteltävissä asioissa. Sillä EKP:n ja komission mainitsemalla seikalla, että Banca Carigella oli noin 35000 osakkeenomistajaa, joita kaikkia riidanalaiset päätökset koskivat erikseen, ei ole tältä osin merkitystä. Kysymys siitä, voidaanko mainittua oikeuskäytäntöä soveltaa, riippuu yksinomaan mahdollisuudesta yksilöidä ne henkilöt, joihin toimi kohdistuu kyseisille henkilöille ominaisten kriteerien perusteella, eikä yksilöityjen henkilöiden lukumäärästä, olipa se sitten suuri tai pieni.

84

Tämän tuomion 75 kohdassa mainittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, johon EKP ja komissio vetoavat, ei liity nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevan kaltaiseen tapaukseen. Kyseinen oikeuskäytäntö koskee näet tilanteita, joissa toimenpidettä sovelletaan kyseessä olevassa toimessa objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella, joten se koskee määritelmällisesti – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 66 kohdassa – yleisesti sovellettavia toimia eikä riidanalaisten päätösten kaltaisia yksittäistapausta koskevia toimia.

85

Valituksenalaisen tuomion 74 ja 75 kohtaa koskevista väitteistä on kolmanneksi riittävää todeta, että – kuten edellä tämän tuomion 77–79 kohdasta ilmenee – valituksenalaisen tuomion 56–62 kohdassa esitetyissä perusteluissa osoitetaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia erikseen. Tässä tilanteessa on todettava, että kyseiset väitteet – vaikka ne olisivatkin perusteltuja – eivät voi aiheuttaa valituksenalaisen tuomion kumoamista, vaan ne on hylättävä tehottomina, sillä ne koskevat kyseisen tuomion ylimääräisiä perusteluja (ks. vastaavasti tuomio 29.3.2011, Anheuser-Busch v. Budějovický Budvar, C‑96/09 P, EU:C:2011:189, 211 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

86

Cornelin oikeussuojan tarpeesta on kolmanneksi muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön SEUT 263 artiklan nojalla nostaman kumoamiskanteen on perustuttava tämän henkilön oikeussuojan tarpeeseen. Oikeussuojan tarpeen olemassaolo edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoaminen voi itsessään tuottaa etua kyseiselle henkilölle (tuomio 13.7.2023, D & A Pharma v. EMA, C‑136/22 P, EU:C:2023:572, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87

Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa, että Corneli vetosi kyseisten päätösten vaikutukseen henkilökohtaisiin oikeuksiinsa Banca Carigen osakkeenomistajana – erityisesti oikeuteen kutsua koolle yhtiökokous kanteen nostamisen ehdottamiseksi tai oikeuteen lisätä tätä seikkaa koskeva kohta yhtiökokouksen esityslistalle – perustellakseen oikeussuojan tarvettaan riidanalaisten päätösten osalta.

88

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, ettei voida katsoa, että jos riidanalaiset päätökset kumottaisiin, kumoamisen vaikutus osakkeenomistajien tilanteeseen olisi sama kuin sen vaikutus Banca Carigen tilanteeseen, ja että näin ollen osakkeenomistajan osalta edellytys erillisestä oikeussuojan tarpeesta suhteessa sen yhtiön oikeussuojan tarpeeseen, jonka osakkeita se omistaa, täyttyi käsiteltävässä asiassa.

89

Kyseisissä valituksenalaisen tuomion perusteluissa perustellaan oikeudellisesti riittävällä tavalla se, että Cornelilla oli SEUT 263 artiklan nojalla riidanalaisia päätöksiä koskevan kumoamiskanteen nostamisen kannalta vaadittava oikeussuojan tarve niin kauan kuin kyseiset päätökset olivat voimassa.

90

Valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa oleva viittaus oikeuteen kutsua koolle yhtiökokous tai oikeuteen lisätä kohta yhtiökokouksen esityslistaan ei merkitse sitä – toisin kuin EKP ja komissio väittävät –, että unionin yleinen tuomioistuin olisi todennut Cornelilla olevan oikeuksia, joista ei määrätä Banca Carigen yhtiöjärjestyksessä tai säädetä Italian oikeuden sovellettavissa säännöksissä. Kyseistä viittausta on luettava yhdessä niiden valituksenalaisen tuomion perustelujen kanssa, joiden mukaan riidanalaiset päätökset koskivat Cornelia suoraan. Tässä asiayhteydessä tarkasteltuna mainittu viittaus voidaan ymmärtää ainoastaan siten, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että Cornelilla oli oikeussuojan tarve riidanalaisten päätösten osalta, koska jos kyseiset päätökset kumottaisiin, Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettaminen päättyisi ja Cornelille palautuisi oikeus toimia yhteistyössä kyseisen pankin muiden osakkeenomistajien kanssa muun muassa kutsuakseen koolle yhtiökokouksen tai lisätäkseen kohdan tällaisen yhtiökokouksen esityslistaan.

91

Valituksenalaisen tuomion 82 kohdasta on todettava, että kyseinen kohta muodostaa loogisen jatkon ja vahvistuksen kyseisen tuomion 81 kohdalle, kuten se seikka, että 82 kohdan alussa käytetään ilmaisua ”siis”, osoittaa.

92

Neljänneksi on tarkasteltava komission argumenttia, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta viran puolesta, jatkuiko Cornelin oikeussuojan tarve Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamista koskevan ajanjakson päättymisen jälkeen.

93

Tältä osin on syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen osalta oltava olemassa kannetta nostettaessa, jottei kannetta jätettäisi tutkimatta, ja sen on oltava kanteen kohteen tavoin olemassa tuomioistuinratkaisun julistamiseen saakka, jottei lausunnon antaminen asiassa raukeaisi, mikä edellyttää sitä, että kanteen lopputuloksesta voi olla hyötyä sille asianosaiselle, joka sen on nostanut (tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42 kohta ja tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C‑524/14 P, EU:C:2016:971, 26 kohta).

94

Lähtökohtaisesti asianosainen säilyttää intressinsä jatkaa kumoamiskanteen ajamista, kun viimeksi mainittu voi muodostaa perusteen mahdolliselle vahingonkorvauskanteelle. Vahingonkorvauskanteen mahdollisuus riittää tällaisen oikeussuojan tarpeen syntymiseen, kunhan tämä tarve ei ole hypoteettinen (tuomio 7.11.2018, BPC Lux 2 ym. v. komissio, C‑544/17 P, EU:C:2018:880, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

95

Oikeussuojan tarpeen voi perustaa mikä tahansa kantajan kansallisessa tuomioistuimessa nostama kanne, jonka yhteydessä unionin tuomioistuimissa riitautetun toimen mahdollinen kumoaminen voi tuottaa kantajalle jotakin hyötyä (tuomio 7.11.2018, BPC Lux 2 ym. v. komissio, C‑544/17 P, EU:C:2018:880, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

96

Kantajan on näytettävä toteen, että sillä on oikeussuojan tarve, joka on olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille. Jotta luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama, toimen kumoamista koskeva kanne voidaan tutkia, kantajan on erityisesti osoitettava asianmukaisesti se intressi, joka sillä on saada mainittu toimi kumotuksi (tuomio 7.11.2018, BPC Lux 2 ym. v. komissio, C‑544/17 P, EU:C:2018:880, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Nyt käsiteltävissä asioissa valituksenalaisen tuomion 1 ja 17 kohdasta ilmenee, että riidanalaisten päätösten vaikutukset lakkasivat 30.9.2019.

98

On tosin niin, että – kuten tämän tuomion 94 ja 95 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – tämä seikka ei välttämättä merkitse sitä, että Cornelin oikeussuojan tarve ja siten oikeudenkäynnin kohde unionin yleisessä tuomioistuimessa olisi hävinnyt asian käsittelyn kuluessa. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi kuitenkin pitänyt ennen sen käsiteltäväksi saatetun asian asiakysymyksen ratkaisemista tarkistaa tarvittaessa viran puolesta, ettei näin ollut tapahtunut. Jättäessään tämän tekemättä unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen.

99

Kyseinen oikeudellinen virhe ei kuitenkaan voi sellaisenaan johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.

100

On näet niin, että kuten tämän tuomion 94–96 kohdasta ilmenee, Corneli säilyttää intressinsä saada riidanalaiset päätökset kumotuiksi, jos tällainen kumoaminen voi muodostaa perusteen mahdolliselle vahingonkorvauskanteelle.

101

Vastauksessaan unionin tuomioistuimen hänelle esittämään kirjalliseen kysymykseen Corneli pääasiallisesti vahvisti sen, että hän katsoi kärsineensä vahinkoa EKP:n nimittämien Banca Carigen väliaikaisten hallinnonhoitajien tekemistä päätöksistä ja että hän aikoi vaatia vahingonkorvausta kyseisestä vahingosta. Cornelin mukaan kyseiset päätökset johtivat hänen osakkuutensa pienenemiseen Banca Carigen osakepääomasta ja viime kädessä omistamisensa osakkeiden pakolliseen myyntiin BRP Banca SpA:n, joka oli hankkinut enemmistöosakkuuden Banca Carigen pääomasta, tekemän pakollisen julkisen ostotarjouksen seurauksena.

102

Cornelin vastauksesta ilmenee myös, että hän aikoo nostaa vahingonkorvauskanteen sekä EKP:tä vastaan unionin yleisessä tuomioistuimessa että riidanalaisten päätösten seurauksena Banca Carigen väliaikaisessa hallinnossa ja myöhemmin kyseisen pankin myynnissä mukana olleita muita luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä vastaan toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa.

103

Tältä osin on todettava, että unionin tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa EKP vahvisti, että Banca Carigen väliaikaiset hallinnonhoitajat olivat tosiasiallisesti tehneet toimikautensa aikana useita merkittäviä päätöksiä, joihin kuului muun muassa Banca Carigen pääomittamista koskevan sitovan puitesopimuksen allekirjoittaminen 9.8.2019 useiden toimijoiden kanssa, minkä kyseisten väliaikaisten hallinnonhoitajien koolle kutsuma Banca Carigen ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi 20.9.2019.

104

Tässä tilanteessa on katsottava julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 77 ja 78 kohdassa esittämin tavoin, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 94 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, Cornelin oikeussuojan tarvetta riidanalaisten päätösten osalta ei voida pitää täysin hypoteettisena senkään jälkeen, kun Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamista koskeva ajanjakso on päättynyt ja Corneli on myynyt osakkeensa.

105

Tästä seuraa, että vaikka riidanalaisten päätösten vaikutukset ja Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettaminen päättyivät asian ollessa vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, Cornelin intressi saada kyseiset päätökset kumotuiksi ei ollut kuitenkaan hävinnyt.

106

Kaiken edellä esitetyn perusteella EKP:n ja komission esittämät ensimmäiset valitusperusteet on hylättävä perusteettomina.

107

Komissio, jota EKP ja Italian hallitus tukevat, väittää toisessa valitusperusteessaan, että Corneli väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään vastauksessa ensimmäistä kertaa, että EKP ei voinut pankkilakikoonnoksen 70 §:n nojalla määrätä pankkia asetettavaksi väliaikaiseen hallintoon sen tilanteen merkittävän heikentymisen yhteydessä. Komission mukaan on näet niin, että Corneli väitti kannekirjelmänsä 67 kohdassa täysin päinvastaista ja tulkitsi pankkilakikoonnoksen 70 §:ää samalla tavalla kuin EKP.

108

Komissio väittää, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n asianmukainen tulkitseminen ei edellyttänyt tietoisuutta väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen koko tekstistä, johon Cornelilla oli oikeus tutustua vasta kanteensa nostamisen jälkeen. Komissio katsoo näin ollen, että Corneli vetosi unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään vastauksessa ensimmäistä kertaa uuteen kanneperusteeseen, joka ei perustunut asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi työjärjestyksensä 84 artiklan 1 kohtaa, kun se ei jättänyt kyseistä uutta kanneperustetta tutkimatta.

109

Corneli vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.

110

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että perusteet, jotka on esitetty ensimmäisen kerran kantajan vastauksessa ja jotka eivät perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin, on jätettävä tutkimatta. On kuitenkin niin, että perustetta tai argumenttia, jolla laajennetaan aikaisemmin kannekirjelmässä esitettyä perustetta, ei voida jättää tutkimatta sen takia, että se on esitetty liian myöhään (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2024, Kočner v. Europol, C‑755/21 P, EU:C:2024:202, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111

Nyt käsiteltävissä asioissa kannekirjelmästä ilmenee, että Corneli vetosi kanteensa tueksi muun muassa kanneperusteeseen, jonka mukaan EKP rikkoi pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia, eikä komissio ole kiistänyt tätä muutoksenhakuvaiheessa.

112

Kuten komissio väittää, on toki niin, että Corneli väitti ensimmäistä kertaa ensimmäisessä oikeusasteessa esittämässään vastauksessa, ettei kyseisen säännöksen nojalla voida asettaa pankkia väliaikaiseen hallintoon sen tilanteen merkittävän heikentymisen yhteydessä.

113

Cornelia ei kuitenkaan voida moittia uuteen kanneperusteeseen vetoamisesta vastauksessaan, koska kyseisellä argumentilla laajennettiin tämän tuomion 110 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentin rikkomista koskevaa kanneperustetta, jonka hän oli esittänyt kannekirjelmässään. Vaikka hän väittikin kannekirjelmässään muun muassa, ettei erityisen merkittävää heikentymistä Banca Carigen tilanteessa ollut näytetty toteen, hän täsmensi vastauksessaan, ettei kyseinen säännös mahdollista pankin asettamista väliaikaiseen hallintoon tällaisessa tilanteessa. Näin tehdessään Corneli ainoastaan täydensi väitteitään, joilla hän pyrki osoittamaan, että EKP oli tehnyt väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen mainitun säännöksen vastaisesti, kuten hän oli jo kanteessaan väittänyt.

114

Näin ollen sillä, pystyikö Corneli esittämään kyseisen argumentin tehokkaasti ilman oikeutta tutustua väliaikaiseen hallintoon asettamisesta tehdyn päätöksen koko tekstiin, koska kyseinen asiakirja toimitettiin hänelle vasta kannekirjelmän jättämisen jälkeen, ei ole merkitystä.

115

Tästä seuraa, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida moittia työjärjestyksensä 84 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, kun se ei jättänyt viran puolesta tämän tuomion 112 kohdassa mainittua Cornelin argumenttia tutkimatta sen takia, että se esitettiin liian myöhään. Komission toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

116

EKP väittää toisessa valitusperusteessaan ja komissio kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että EKP oli rikkonut pankkilakikoonnoksen 70 §:ää riidanalaisia päätöksiä tehdessään.

117

Komissio väittää ensinnäkin, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa olevaa kohtaa ”kun kyse on [pankkilakikoonnoksen] 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitetuista rikkomisista tai sääntöjenvastaisuuksista” on tulkittava siten, että se kattaa lakien, asetusten tai yhtiöjärjestyksen vakavan rikkomisen ja hallinnossa ilmenevien vakavien sääntöjenvastaisuuksien lisäksi myös pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitetun pankin tai pankkikonsernin tilanteen erityisen merkittävän heikentymisen.

118

EKP ja komissio väittävät toiseksi, että kyseessä olevien säännösten asiayhteyteen perustuva ja systemaattinen tulkinta puoltavat myös sitä, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa oleva viittaus pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohtaan kattaa myös kyseessä olevan pankin tilanteen erityisen merkittävän heikentymisen. Niiden mukaan on näet niin, että 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitetun pankin hallinto- tai valvontaelinten erottamisen ja 70 §:n 1 momentissa tarkoitetun pankin hallinto- tai valvontaelinten purkamisen välillä on looginen järjestys. Ne katsovat näin ollen, että olisi kohtuutonta katsoa, että Italian lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut pankin tilanteen erityisen merkittävän heikentymisen tapauksessa sallia ainoastaan tällaisten elinten erottaminen eikä niiden purkamista.

119

EKP ja komissio katsovat kolmanneksi, että niiden puoltaman tulkinnan pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentista vahvistavat kyseisen säännöksen syntyhistoria ja esityöt. Kyseinen tulkinta on niiden mukaan lisäksi Italian lainsäätäjän tavoitteleman päämäärän mukainen, ja siinä otetaan huomioon tarve noudattaa Italian tasavallan perustuslakia. Ne nimittäin huomauttavat, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentti on seurausta asetuksella, jonka Italian hallitus antoi 16.11.2015 Italian parlamentin antaman valtuutuksen perusteella, tehdystä muutoksesta, jolla pyrittiin varmistamaan, että unionin direktiivit saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Niiden mukaan Corte costituzionalen (perustuslakituomioistuin, Italia) oikeuskäytännöstä ilmenee, että käyttäessään kyseistä valtuutusta Italian hallitus on velvollinen noudattamaan tarkasti unionin lainsäädäntöä kokonaisuudessaan. EKP ja komissio väittävät lisäksi, että niiden puoltama tulkinta pankkilakikoonnoksen 70 §:stä vahvistetaan myös Italian tuomioistuinten oikeuskäytännössä.

120

Komissio väittää neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi unionin oikeutta ja tarkemmin sanoen SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa, kun se sulki valituksenalaisen tuomion 105–107 kohdassa pois mahdollisuuden tulkita pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia direktiivin 2014/59 29 artiklan mukaisesti. Komission mukaan valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa oleva viittaus kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkintaan on semanttisesti kyseenalainen, sillä ilmaisua ”contra legem” ei voida käyttää tilanteessa, jossa on kyse jossakin säännöksessä olevan viittauksen, joka tehdään johonkin toiseen säännökseen, ulottuvuuden tulkinnasta, ja tästä on kyse pankkilakikoonnoksen 70 §:n, jossa viitataan pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohtaan, kohdalla.

121

Komissio väittää, että arvioitaessa sitä, onko kansallisen oikeuden säännöksen tulkinta luonteeltaan contra legem, on otettava huomioon paitsi kyseessä olevan säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta myös muut tulkintaperusteet sekä kansallinen oikeus kokonaisuudessaan. Komission mukaan ei ole epäilystäkään siitä, että pankkilakikoonnoksen 70 §:ää voidaan Italian oikeudessa tunnustettujen tulkintasääntöjen perusteella tulkita direktiivin 2014/59 mukaisesti.

122

Italian tasavalta tukee EKP:n ja komission puoltamaa tulkintaa asioiden kannalta merkityksellisistä Italian oikeuden säännöksistä. Italian tasavallan mukaan pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa tarkoitettu vakavien varallisuuden menetysten käsite on yksi pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentissa tarkoitetuista pankin tilanteen erityisen merkittävän heikentymisen tyyppitilanteista, joten EKP:lla oli oikeus viitata riidanalaisissa päätöksissä yleisempään pankin tilanteen erityisen merkittävän heikentymisen käsitteeseen vakavien varallisuuden menetysten käsitteen asemesta.

123

Corneli väittää, että kyseiset valitusperusteet on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että EKP ja komissio moittivat unionin yleistä tuomioistuinta Italian oikeuden eikä unionin oikeuden väitetysti virheellisestä soveltamisesta. Cornelin mukaan on kuitenkin niin, että unionin tuomioistuimen muutoksenhakuvaiheessa harjoittama valvonta, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa kansallisesta oikeudesta, rajoittuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut kansallista oikeutta huomioon vääristyneellä tavalla, mitä sen ei ole väitetty tehneen nyt käsiteltävissä asioissa.

124

Asiakysymyksen osalta Corneli riitauttaa EKP:n ja komission puoltaman tulkinnan pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentista. Hän katsoo, että Italian oikeuden tulkintasääntöjen mukaan on annettava etusija kyseisen säännöksen sanamuodon mukaiselle tulkinnalle. Hän lisää, että EKP:n ja komission puoltamaa tulkintaa ei ole vahvistettu italialaisessa oikeuskäytännössä.

125

Corneli katsoo lisäksi, että direktiivi 2014/59 on saatettu asianmukaisesti osaksi Italian oikeutta. Corneli toteaa, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kyseisessä direktiivissä säädetään niiden puuttumistoimenpiteiden porrastuksesta, joihin toimivaltainen viranomainen voi ryhtyä pankin hallinnoinnin osalta, ja pankin ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon erottamisesta tilanteissa, jotka ovat vähemmän vakavia kuin ne tilanteet, joissa yhden tai useamman väliaikaisen hallinnonhoitajan nimittäminen on perustelua. Cornelin mukaan EKP:n ja komission argumentaatio on vastoin mainitun direktiivin 29 artiklan 1 kohdan selkeää sanamuotoa, sillä kyseisessä säännöksessä erotellaan tilanteet, joissa pankin ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon erottaminen on perusteltua, tilanteista, joissa yhden tai useamman väliaikaisen hallinnonhoitajan nimittäminen on perusteltua.

126

Corneli lisää, että direktiivillä 2014/59 toteutetaan ainoastaan vähimmäistason yhdenmukaistaminen, ja huomauttaa, että komissio, jolle kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annetut Italian oikeuden säännökset oli annettu tiedoksi, ei aloittanut jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Italian tasavaltaa vastaan, minkä se Cornelin mukaan olisi tehnyt, jos direktiiviä ei olisi pantu täytäntöön asianmukaisesti. Vaikka näin olisi ollut, Corneli väittää, ettei kyseinen seikka voi oikeuttaa sellaista tulkintaa pankkilakikoonnoksen 70 §:stä, joka on sen sanamuodon vastainen.

127

EKP väittää toisessa valitusperusteessaan ja komissio kolmannessa ja neljännessä valitusperusteessaan pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 107 ja 108 kohdassa, että EKP oli soveltaakseen käsiteltävissä asioissa pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia tulkinnut kyseistä kansallista säännöstä contra legem ja jättänyt siten noudattamatta rajaa, joka unionin oikeudessa on asetettu velvollisuudelle tulkita mainittua säännöstä direktiivin 2014/59 29 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

128

Kyseisten valitusperusteiden tutkittavaksi ottamisesta on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimen toimivalta unionin yleisen tuomioistuimen antamaa ratkaisua koskevassa muutoksenhaussa määritellään SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa. Kyseisen määräyksen mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta ja ”perussäännössä määrätyin edellytyksin ja rajoituksin”. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään perusteista, joihin muutoksenhaussa voidaan vedota, ja tarkennetaan, että muutoksenhaun perusteena voi olla unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunut unionin oikeuden rikkominen (tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 46 kohta).

129

Kyseisten valitusperusteiden yhteydessä esiin nouseva kysymys siitä, rikkoiko unionin yleinen tuomioistuin unionin oikeutta katsoessaan, että EKP oli ylittänyt ne rajat, jotka koskevat sille unionin oikeuden nojalla kuuluvaa velvollisuutta tulkita kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti, merkitsee unionin tuomioistuimen pyytämistä arvioimaan sitä, rikkoiko unionin yleinen tuomioistuin unionin oikeutta. Kyseessä on siis oikeuskysymys, joka kuuluu sinänsä unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin.

130

Valitusperusteet voidaan näin ollen ottaa tutkittaviksi, toisin kuin Corneli väittää.

131

Valituksenalaisen tuomion 2 kohdasta ilmenee asiakysymyksen osalta, että Banca Carige oli EKP:n suoran vakavaraisuusvalvonnan alainen. EKP tukeutui riidanalaisia päätöksiä tehdessään asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohtaan, kuten riidanalaisen päätöksen 111 kohdassa todetaan.

132

Mainitun asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan EKP:n on kyseisellä asetuksella sille annettujen tehtävien, joihin kuuluu tiettyjen luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta, hoitamiseksi sovellettava kaikkea asiaa koskevaa unionin lainsäädäntöä, ja jos kyseinen lainsäädäntö koostuu direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan osaksi kansallista oikeutta. Kyseisen 4 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen mukaan on niin, että kun asiaankuuluva unionin lainsäädäntö koostuu asetuksista, joissa tällä hetkellä annetaan selkeästi vaihtoehtoja jäsenvaltioille, EKP:n olisi sovellettava myös kansallista lainsäädäntöä, joka koskee näitä vaihtoehtoja.

133

Asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdasta ilmenee siis kokonaisuutena tarkasteltuna, että EKP:n toteuttamassa kansallisen oikeuden soveltamisessa pyritään kunnioittamaan kansallisen lainsäätäjän asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten asettamissa puitteissa tekemiä valintoja riippumatta siitä, onko kyse asetuksissa vai direktiiveissä olevista säännöksistä.

134

Tältä osin on muistutettava, että soveltaessaan kansallista oikeuttaan sellaisen pankin tilanteeseen, joka ei ole EKP:n suoran vakavaraisuusvalvonnan alainen, jäsenvaltion kansalliset hallintoviranomaiset ja kansalliset tuomioistuimet, joiden tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa unionin oikeuden säännöksiä, ovat vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan velvollisia varmistamaan näiden säännösten täyden vaikutuksen (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2022, HUMDA, C‑397/21, EU:C:2022:790, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

135

On erityisesti niin, että kun sovellettava unionin oikeus koostuu direktiiveistä, kansallisen oikeuden yhdenmukaista tulkintaa unionin oikeuden kanssa koskeva periaate merkitsee – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa – velvollisuutta tulkita kansallista oikeutta niin pitkälti kuin mahdollista siten, että huomioon otetaan direktiivien sanamuoto ja tarkoitus niissä tarkoitetun tuloksen saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, T Danmark ja Y Denmark, C‑116/16 ja C‑117/16, EU:C:2019:135, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

136

EKP:n soveltaessa asetuksen N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti kansallista säännöstöä, jolla direktiivi saatetaan osaksi kansallista oikeutta, pankkiin, joka on Banca Carigen tavoin sen vakavaraisuusvalvonnan alaisuudessa, EKP on myös velvollinen tulkitsemaan kyseisen säännöstön säännöksiä, joihin se tukeutuu, kyseisen direktiivin mukaisesti.

137

Kuten unionin yleinen tuomioistuin itsekin totesi valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa, sillä itsellään on sama velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa ottaen samalla huomioon direktiivin, joka on tarkoitus saattaa osaksi kansallista oikeutta, silloin, kun se päätyy – kuten käsiteltävissä asioissa – soveltamaan kansallista oikeutta.

138

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on myös muistuttanut valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa, tuomioistuimen velvollisuutta ottaa huomioon direktiivin sisältö, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet, muun muassa oikeusvarmuutta ja taannehtivuuskieltoa koskevat periaatteet, eikä tämä velvollisuus voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (ks. tuomio 16.6.2005, Pupino, C‑105/03, EU:C:2005:386, 44 ja 47 kohta ja tuomio 21.12.2023, BMW Bank ym., C‑38/21, C‑47/21 ja C‑232/21, EU:C:2023:1014, 222 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

139

Contra legem ‑tulkinnan käsitettä tulkittaessa on otettava huomioon tämän tuomion 132–138 kohdassa esitetyt päätelmät sekä tarve kunnioittaa unionin oikeuden ensisijaisuutta ja noudattaa unionin oikeuden yhtenäisen soveltamisen vaatimusta asiayhteydessä, jossa EKP käyttää sille asetuksessa N:o 1024/2013 annettua toimivaltaa.

140

On lisäksi oletettava, että kun kansalliset säännökset on annettu nimenomaisesti direktiivin täytäntöön panemiseksi, kyseessä olevan jäsenvaltion tarkoituksena on ollut täyttää kaikki sille kyseisestä direktiivistä aiheutuvat velvollisuudet (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C‑397/01–C‑403/01, EU:C:2004:584, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

141

Tästä seuraa, että tämän tuomion 138 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä johtuva kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnan kielto kattaa ainoastaan tilanteen, jossa kansallista oikeutta ei voida soveltaa tavalla, joka johtaa asiaa koskevalla unionin oikeuden säännöksellä tavoitellun tuloksen kanssa sopusoinnussa olevaan tulokseen (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

142

Käsiteltävissä asioissa valituksenalaisen tuomion 107 ja 108 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin totesi lähinnä, ettei EKP ollut noudattanut rajaa, joka unionin oikeudessa on asetettu velvollisuudelle tulkita pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia direktiivin 2014/59 29 artiklan 1 kohdan mukaisesti, kun EKP tulkitsi kyseessä olevaa kansallista säännöstä contra legem.

143

Näin ollen unionin tuomioistuimen on tutkittava, rikkoiko unionin yleinen tuomioistuin näillä perusteilla unionin oikeutta, kuten EKP väittää toisessa valitusperusteessaan ja komissio kolmannessa ja neljännessä valitusperusteessaan.

144

Tältä osin on muistutettava, että direktiivin 2014/59 28 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia pankin koko ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon tai tiettyjen niihin kuuluvien yksittäisten henkilöiden erottamista, jos muun muassa kyseisen pankin rahoitustilanne ”heikkenee merkittävästi”.

145

Mainitun direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa säädetään puolestaan, että kun toimivaltainen viranomainen katsoo, että kyseisen direktiivin 28 artiklassa tarkoitettujen ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon vaihtaminen ei riitä korjaamaan tällaista tilannetta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseinen viranomainen voi nimittää pankille yhden tai useamman väliaikaisen hallinnonhoitajan.

146

Kun näitä kahta säännöstä luetaan yhdessä, ilmenee siis, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun pankin tilanne heikkenee merkittävästi, toimivaltainen viranomainen voi muun muassa käsillä olevan tilanteen mukaan ainoastaan vaatia koko ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon tai tiettyjen niihin kuuluvien yksittäisten henkilöiden erottamista tai sen lisäksi nimittää yhden tai useamman väliaikaisen hallinnonhoitajan.

147

Asetuksen N:o 1024/2013 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä ja toisesta alakohdasta ja 2 kohdasta ilmenee, että EKP:tä pidetään muun muassa kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa sille annettujen tehtävien hoitamiseksi ”toimivaltaisena viranomaisena”, että sillä on kaikki ne valtuudet, jotka tällaisilla viranomaisilla on asiaa koskevan unionin lainsäädännön nojalla, ja että sen on käytettävä näitä valtuuksia mainitun asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen säädösten mukaisesti.

148

Cornelin argumentista, joka perustuu lähinnä tarpeeseen säätää suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niiden puuttumistoimenpiteiden porrastuksesta, joihin toimivaltainen viranomainen voi ryhtyä pankin hallinnoinnin osalta, on todettava, että direktiivin 2014/59 27–29 artiklassa säädetty puuttumistoimenpiteitä koskeva järjestelmä on kyseisen periaatteen mukainen.

149

Siltä osin kuin on erityisesti kyse kyseisen direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa säädetystä väliaikaiseen hallintoon asettamista koskevasta toimenpiteestä, kyseisestä säännöksestä ilmenee, että mainittu toimenpide voidaan toteuttaa ainoastaan sen jälkeen, kun mainitun direktiivin 28 artiklassa säädetty vähemmän rajoittava toimenpide eli kyseessä olevan pankin ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon korvaamisen katsotaan olevan riittämätön toimenpide kyseisen pankin tilanteeseen nähden.

150

Tämän tuomion 144–149 kohdasta ilmenee, että saattaessaan direktiivin 2014/59 osaksi kansallista oikeusjärjestystään kansallisen lainsäätäjän on säädettävä toimivaltaisen viranomaisen osalta mahdollisuudesta asettaa pankki väliaikaiseen hallintoon muun muassa kyseisen pankin tilanteen heikentyessä merkittävästi.

151

Näin ollen on niin, että kansallisen oikeuden yhdenmukaista tulkintaa koskevan periaatteen ja tämän tuomion 134 ja 135 kohdassa mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asiaa koskevia kansallisen oikeuden säännöksiä on tulkittava niin pitkälti kuin mahdollista siten, että tällainen tulos saavutetaan.

152

Käsiteltävissä asioissa on tosin niin, että – kuten valituksenalaisen tuomion 92–95 kohdasta ilmenee – yhtäältä pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa, joka koskee erottamista eli pankin hallinto- tai valvontaelinten purkamista, ja toisaalta pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa, joka koskee pankin asettamista väliaikaiseen hallintoon, säädetään soveltamisedellytyksistä, joiden sanamuodot poikkeavat osittain toisistaan.

153

On erityisesti niin, että vaikka pankin tilanteen erityisen merkittävä heikentyminen mainitaan yhtenä vaihtoehtoisena edellytyksenä, jolla voidaan perustella pankkilakikoonnoksen 69 octiesdecies §:n 1 momentin b kohdassa säädettyjen pankin hallinto- tai valvontaelinten purkamista, sitä ei kuitenkaan mainita nimenomaisesti näin muotoiltuna yhtenä pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentin, joka koskee pankin asettamista väliaikaiseen hallintoon, soveltamisedellytyksistä.

154

On kuitenkin niin, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 107 ja 108 kohdassa, pelkästään tästä seikasta ei voida päätellä, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentin tulkitseminen direktiivin 2014/59 29 artiklan mukaisesti siten, että ensiksi mainittua säännöstä sovelletaan pankin tilanteen merkittävän heikentymisen tapauksessa, olisi luonteeltaan contra legem tämän tuomion 138 ja 141 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

155

Tällainen tulkinta ei näet ole mainitun säännöksen vastainen, sillä kuten unionin yleinen tuomioistuin itsekin totesi valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa, yksi vaihtoehtoisista edellytyksistä, jolla voidaan perustella kyseisen säännöksen soveltamista, on odotettavissa olevia pankin vakavia varallisuuden menetyksiä koskeva edellytys.

156

Pankin tilanteen merkittävää heikentymistä koskeva käsite, joka on merkityksellinen direktiivin 2014/59 29 artiklan yhteydessä, ja pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa oleva vakavia varallisuuden menetyksiä koskeva käsite ovat oikeudellisia käsitteitä, joiden sanamuodot ovat väljiä ja toisiaan lähellä.

157

Pankin tilanteen heikentyminen merkitsee näet välttämättä mahdollisia pankin varallisuuden menetyksiä lähitulevaisuudessa, ja jos tällainen heikentyminen on merkittävää, voidaan varallisuuden menetyksiä pitää vakavina. Kääntäen voidaan todeta, että jos on odotettavissa, että pankki kärsii vakavia varallisuuden menetyksiä, voi tämä tarkoittaa ainoastaan sitä, että pankin tilanne heikentyy tavalla, jota voidaan luonnehtia merkittäväksi.

158

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan pääasiallisesti valituksenalaisen tuomion 107 ja 108 kohdassa, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentti ei Italian oikeuden nojalla voi olla perustana sellaisen pankin, jonka tilanne on heikentynyt merkittävästi, väliaikaiseen hallintoon asettamista koskevan toimenpiteen toteuttamiselle ilman, että rikotaan tämän tuomion 138 ja 141 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnan kieltoa.

159

Näin ollen valitukset on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio kumottava ilman, että on tarpeen tutkia muita EKP:n toisen valitusperusteensa tueksi esittämiä moitteita, komission kolmannen ja neljännen valitusperusteensa tueksi esittämiä moitteita tai komission viidettä valitusperustetta.

160

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin voi silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, joko itse ratkaista asiat lopullisesti, jos asiat ovat ratkaisukelpoisia, tai palauttaa asiat unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

161

Käsiteltävät asiat ovat ratkaisukelpoisia yhtäältä EKP:n, jota komissio tukee, esittämän ensimmäisessä oikeusasteessa nostettua kannetta koskevan oikeudenkäyntiväitteen osalta ja toisaalta neljännen kanneperusteen, siltä osin kuin se perustuu riidanalaisten päätösten tekemisessä käytetyn oikeusperustan määrittämisessä tehtyyn oikeudelliseen virheeseen, osalta.

162

EKP:n esittämästä ensimmäisessä oikeusasteessa nostettua kannetta koskevasta oikeudenkäyntiväitteestä, joka perustuu siihen, että riidanalaiset päätökset eivät koske Cornelia suoraan ja erikseen ja että Cornelilla ei ole riittävää oikeussuojan tarvetta vaatia kyseisten päätösten kumoamista, on ensinnäkin katsottava, että samoista syistä, jotka unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 33–83 kohdassa, ja tämän tuomion 62–105 kohdassa esitetyistä syistä, joilla unionin tuomioistuin hylkäsi EKP:n ja komission esittämät ensimmäiset valitusperusteet perusteettomina, riidanalaiset päätökset todellakin koskevat Cornelia suoraan ja erikseen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ja että hänellä on kyseisten päätösten osalta oikeussuojan tarve. Oikeudenkäyntiväite on siten hylättävä.

163

Corneli väitti toiseksi neljännessä kanneperusteessaan muun muassa, että EKP teki oikeudellisen virheen käyttäessään riidanalaisten päätösten perustana pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia, vaikka kyseinen säännös ei koske tilannetta, johon on vedottu Banca Carigen väliaikaiseen hallintoon asettamisen oikeuttamiseksi, eli kyseisen pankin tilanteen ”merkittävää heikentymistä”.

164

Tämän tuomion 144–158 kohdasta ilmenee tältä osin, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia on tulkittava direktiivin 2014/59 29 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

165

On yhtäältä totta, ettei pankin tilanteen ”merkittävää heikentymistä” mainita nimenomaisesti näin muotoiltuna yhtenä pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentissa olevista vaihtoehtoisista edellytyksistä, joilla voidaan perustella kyseisen säännöksen soveltamista.

166

Kuten tämän tuomion 157 ja 158 kohdassa kuitenkin todetaan, pankin tilanteen ”merkittävää heikentymistä” koskeva käsite on lähellä pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentin soveltamisedellytystä, joka koskee odotettavissa olevia vakavia varallisuuden menetyksiä.

167

Toisaalta on otettava huomioon se, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentti on osa säännöskokonaisuutta, jonka tarkoituksena on mahdollistaa vaikeuksissa olevien pankkien elvytys.

168

Lisäksi on kiistatonta, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momentti on seurausta sellaisella asetuksella toteutetusta Italian lainsäädännön muuttamisesta, joka annettiin nimenomaan direktiivin 2014/59 saattamiseksi osaksi Italian oikeutta.

169

Tässä tilanteessa on katsottava, että pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttia on tulkittava siten, että edellytys siitä, että kyseessä olevan pankin voidaan odottaa kärsivän vakavia varallisuuden menetyksiä, täyttyy kyseisen pankin tilanteen heikentyessä merkittävästi, ja mainitun edellytyksen täyttyminen oikeuttaa näin ollen tällaisen pankin asettamisen väliaikaiseen hallintoon.

170

Tästä seuraa, että EKP ei tehnyt oikeudellista virhettä tukeutuessaan riidanalaisia päätöksiä tehdessään pankkilakikoonnoksen 70 §:n 1 momenttiin ja että neljäs kanneperuste, siltä osin kuin se perustuu riidanalaisten päätösten tekemisessä käytetyn oikeusperustan määrittämisessä tehtyyn oikeudelliseen virheeseen, on siten hylättävä perusteettomana.

171

Muilta osin asiat eivät ole ratkaisukelpoisia, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut Cornelin kanteensa tueksi esittämiä muita kanneperusteita ja argumentteja.

172

Asiat on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisisi nämä muut kanneperusteet.

173

Koska asiat palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, nyt käsiteltävinä oleviin valituksiin liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: