–

AHY, edustajinaan B. Burns, solicitor, E. Dornan, BL, ja C. Power, SC,

–

Minister for Justice ja Irlanti, asiamiehinään M. Browne, Chief State Solicitor, A. Joyce, M. Tierney ja G. Wells, avustajinaan S.-J. Hillery, BL, ja de D. Colan Smyth, SC,

–

Kreikan hallitus, asiamiehenään M. Michelogiannaki,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Grønfeldt ja J. Tomkin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013 L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) 17 artiklan 1 kohdan ja 27 artiklan 1 ja 3 kohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Somalian kansalainen AHY ja Minister for Justice (oikeusministeri, Irlanti) ja jossa on kyse oikeusministerin päätöksestä olla käyttämättä Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla harkintavaltaansa AHYn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi ja siirtää hänet Ruotsiin.

3

Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 4, 5, 17 ja 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä. ”

5

Asetuksen IV luvussa olevan 17 artiklan, jonka otsikko on ”Harkintavaltalausekkeet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevasta 3 artiklan 1 kohdasta poiketen kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Jäsenvaltiosta, joka päättää käsitellä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tämän kohdan nojalla, tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ja sen on otettava vastatakseen kaikista tähän vastuuseen liittyvistä velvollisuuksista. Sen on [asetuksen (EY) N:o 343/2003 soveltamista koskevista säännöistä annetun] asetuksen (EY) N:o 1560/2003 [(EUVL 2003, L 222, s. 3)]18 artiklalla perustetun sähköisen DubliNet-viestintäverkon välityksellä tarvittaessa ilmoitettava tästä hakemuksen käsittelystä aiemmin vastuussa olleelle jäsenvaltiolle tai jäsenvaltiolle, joka toteuttaa menettelyä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, tai jäsenvaltiolle, jolle on esitetty hakijaa koskeva vastaanotto- tai takaisinottopyyntö.

Jäsenvaltion, josta tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio tämän kohdan nojalla, on viipymättä ilmoitettava siitä Eurodac-järjestelmässä [Eurodac-järjestelmän perustamisesta sormenjälkien vertailua varten asetuksen N:o 604/2013 tehokkaaksi soveltamiseksi sekä jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten ja Europolin esittämistä, Eurodac-tietoihin lainvalvontatarkoituksessa tehtäviä vertailuja koskevista pyynnöistä sekä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaavan eurooppalaisen viraston perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1077/2011 muuttamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EU) N:o 603/2013 [(EUVL 2013, L 180, s. 1)] mukaisesti lisäämällä päivämäärä, jolloin päätös hakemuksen käsittelystä tehtiin. ”

6

Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Hakijalla tai muulla 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä kohtuullisesta määräajasta, jonka aikana asianomainen henkilö voi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin 1 kohdan mukaisesti.

3.   Siirtopäätöksiin kohdistuvien muutoksenhaun ja uudelleen käsittelyä koskevien hakemusten osalta jäsenvaltioiden on kansallisessa laissaan säädettävä, että

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat viran puolesta lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa kunnes muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn tulos on selvillä.

– – ”

7

Dublin III ‑asetuksen 29 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Hakijan tai muun 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetun henkilön siirto pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuu pyynnön esittäneen jäsenvaltion kansallisen lain mukaisesti ja sen jälkeen kun asianomaiset jäsenvaltiot ovat päässeet asiasta yhteisymmärrykseen ja heti kun se on käytännössä mahdollista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

– –

2.   Jos siirtoa ei toteuteta kuuden kuukauden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin, ja vastuu siirtyy pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle. Määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhteen vuoteen, jos siirtoa ei voida suorittaa asianomaisen henkilön vangitsemisen vuoksi, tai enintään kahdeksaantoista kuukauteen, jos asianomainen henkilö on paennut viranomaisia.

– – ”

8

Euroopan unionista (Dublin-järjestelmä) vuonna 2018 annetun asetuksen (European Union (Dublin System) Regulations 2018, S. I. nro 62, 2018; jäljempänä vuoden 2018 asetus) 3 §:ssä annetaan International Protection Officen (kansainvälistä suojelua koskevista asioista vastaava virasto, Irlanti; jäljempänä IPO) kansainvälistä suojelua käsitteleville virkamiehille toimivalta määrittää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio Dublin III ‑asetuksen III luvun säännöksissä vahvistettujen perusteiden mukaisesti ja tehdä siirtopäätökset.

9

Vuoden 2018 asetuksen 6 §:ssä säädetään, että International Protection Appeals Tribunal (kansainvälistä suojelua koskevien asioiden ylioikeus, Irlanti) on toimivaltainen käsittelemään siirtopäätökseen kohdistetun muutoksenhaun.

10

Vuoden 2018 asetuksen 8 §:n 1 momentilla on pantu täytäntöön Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetty lykkäävä vaikutus, ja säännöksen asiasisältö on se, että kansainvälistä suojelua hakevalla henkilöllä, joka hakee muutosta vuoden 2018 asetuksen 6 §:n nojalla, on oikeus jäädä maahan, kunnes muutoksenhaun tulos on selvillä.

11

Pääasian muutoksenhakija AHY on Somalian kansalainen. Hän oli hakenut 21.1.2020 kansainvälistä suojelua Irlannissa ilmoittaen joutuneensa Somaliassa pommihyökkäyksen uhriksi; pommi oli tuhonnut hänen liikkeensä, surmannut yhden hänen työntekijöistään ja jättänyt arpia hänen käsiinsä ja käsivarteensa.

12

Eurodac-tietokantaan tehdyn haun perusteella ilmeni, että AHY oli jo hakenut kansainvälistä suojelua Ruotsissa kaksi kertaa 5.11.2012 ja 2.10.2017 ja että nämä hakemukset oli hylätty.

13

Irlannin viranomaiset esittivät tämän vuoksi Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella takaisinottopyynnön Ruotsin kuningaskunnalle. Tämä jäsenvaltio suostui pyyntöön 19.2.2020.

14

Päätös AHYn siirrosta Ruotsiin annettiin hänelle tiedoksi 23.7.2020. Hän valitti 5.8.2020 International Protection Appeals Tribunalille tästä IPOn päätöksestä ja vaati Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun harkintavaltalausekkeen soveltamista vedoten muun muassa kärsimäänsä masennukseen.

15

International Protection Appeals Tribunal hylkäsi valituksen 5.10.2021 ja vahvisti siirtopäätöksen.

16

Saatuaan tiedon siitä, että hänen piti ilmoittautua Garda National Immigration Bureaulle (maahanmuutosta vastaava valtion viranomainen, Irlanti) 16.12.2021 valmistautuakseen viimeistään 6.4.2022 tapahtuvaa Ruotsiin siirtoa varten, AHY esitti 15.11.2021 oikeusministerille pyynnön, jossa hän vaati tätä käyttämään Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltaansa. Pyyntö hylättiin 16.2.2022.

17

AHY valitti tästä oikeusministerin päätöksestä High Courtiin, joka on pyytänyt ennakkoratkaisua. Valituksessaan hän on vedonnut muun muassa siihen, että Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan nojalla muutoksenhaulla päätöksistä, joilla kieltäydytään käyttämästä tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltaa, on automaattisesti lykkäävä vaikutus.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ensimmäiseksi, että päätös kansainvälistä suojelua hakevan siirtämisestä tai siirtämättä jättämisestä kuuluu IPOn toimivaltaan, kun taas päätös käyttää tai olla käyttämättä Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltaa kuuluu oikeusministerille. Lisäksi tämän asetuksen 27 artiklassa tarkoitetut siirtopäätöksiin kohdistettavat oikeussuojakeinot on osoitettava International Protection Appeals Tribunalille vuoden 2018 asetuksen 6 §:n nojalla, kun taas oikeusministerin päätöksistä voidaan valittaa High Courtiin yksinomaan judicial review ‑valituksella, joka on hallintotoiminnan lainmukaisuuden arviointiin tarkoitettu erityinen oikeussuojakeino.

19

Tästä järjestelmästä aiheutuu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan lukuisia vaikeuksia siitä syystä, ettei niitä menettelyjä ja määräaikoja ole koordinoitu, joiden mukaisesti tällaiset päätökset on tehtävä ja oikeussuojakeinoja on käytettävä. Tämän vuoksi kansainvälistä suojelua hakeva henkilö, jolle on annettu siirtopäätös, voi pääasian muutoksenhakijan tavoin pyytää sen jälkeen, kun International Protection Appeals Tribunal on hylännyt hänen siirtopäätökseen kohdistamansa valituksen, Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetyn harkintavaltalausekkeen soveltamista.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä muun muassa sitä, voiko oikeusministerin päätökseen, jolla on kieltäydytty käyttämästä ministerille Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa osoitettua harkintavaltaa, kohdistetulla muutoksenhaulla olla lykkäävä vaikutus siirtopäätöksen täytäntöönpanoon erityisesti silloin, kun siirtopäätökseen on jo haettu muutosta tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohdan nojalla. Se viittaa tässä yhteydessä 23.1.2019 annettuun tuomioon M.A. ym. (C‑661/17, EU:C:2019:53, jäljempänä tuomio M.A. ym.) ja toteaa, ettei unionin tuomioistuin ole sen näkemyksen mukaan kyseisessä tuomiossa ratkaissut kysymystä siitä, sovelletaanko Dublin III ‑asetuksen 27 artiklassa olevia lykkäävää vaikutusta koskevia säännöksiä silloin, kun muutoksenhaku on kohdistettu sellaiseen päätökseen, joka on tehty tämän asetuksen 17 artiklan nojalla.

21

High Court on näiden syiden vuoksi päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt, että asia käsiteltäisiin Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

23

Unionin tuomioistuimen toinen jaosto päätti 1.6.2017 esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan olla hyväksymättä pyyntöä.

24

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee asiallisesti sitä, onko Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siinä edellytetään jäsenvaltioiden säätävän tehokkaasta oikeussuojakeinosta sellaista päätöstä vastaan, joka on tehty tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun harkintavaltalausekkeen nojalla.

25

Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään tämän osalta, että siirtopäätöksen saaneella henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta tähän päätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

26

Tämän oikeussuojakeinon laajuus täsmennetään kyseisen asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa, jossa todetaan, että jotta kansainvälisen oikeuden noudattaminen voidaan varmistaa, kyseisellä asetuksella käyttöön otetun siirtopäätöksiä koskevan tehokkaan oikeussuojakeinon olisi katettava yhtäältä kyseisen asetuksen soveltamisen tarkastelu ja toisaalta oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään (tuomio 2.4.2019, H ja R, C‑582/17 ja C‑583/17, EU:C:2019:280, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Todettuaan ensin tuomion M.A. ym. 75 kohdassa, ettei Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetä nimenomaisesti oikeussuojakeinosta sellaista jäsenvaltion päätöstä vastaan, jonka mukaan tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädettyä mahdollisuutta ei käytetä, unionin tuomioistuin lausuu kyseisen tuomion tuomiolauselman 4 kohdassa, että 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä ei edellytetä jäsenvaltioiden säätävän oikeussuojakeinosta sellaista päätöstä vastaan, jonka mukaan tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädettyä mahdollisuutta ei käytetä, tämän rajoittamatta kuitenkaan sitä, että kyseinen päätös voidaan riitauttaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä.

28

AHY on käsiteltävässä tapauksessa kuitenkin vedonnut ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa sekä unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa siihen, että Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetyn oikeuden tehokkaaseen oikeussuojakeinoon siirtopäätöstä vastaan on sisällettävä myös oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla tehtyä päätöstä vastaan siitä syystä, että unionin tuomioistuin on tuomion M.A. ym. 64 kohdassa todennu myös, että jäsenvaltioille tällä jälkimmäisellä säännöksellä osoitettu harkintavalta on erottamaton osa tässä asetuksessa säädettyjä mekanismeja, joilla määritetään turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio.

29

Dublin III ‑asetuksen säännöksiä ei voida tulkita tällä tavoin.

30

On totta, että unionin tuomioistuin on katsonut, ettei Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa voida tulkita suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2016, Ghezelbash, C‑63/15, EU:C:2016:409, 53 kohta).

31

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että kun otetaan huomioon muun muassa yleinen kehitys, jota Dublin III ‑asetuksen antamisen johdosta on tapahtunut johonkin jäsenvaltioon jätetyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevassa järjestelmässä, sekä tällä asetuksella tavoitellut päämäärät, sen 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä siirtopäätöstä vastaan säädetyn oikeussuojakeinon on voitava koskea sekä niiden sääntöjen, joilla annetaan vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, noudattamista että samassa asetuksessa säädettyjä menettelyllisiä takeita (tuomio 2.4.2019, H. ja R., C‑582/17 ja C‑583/17, EU:C:2017:280, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Vaikka Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan onkin katsottava olevan erottamaton osa tässä asetuksessa säädettyjä mekanismeja, joilla määritetään turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, tätä säännöstä ei kuitenkaan voida luonteensa vuoksi rinnastaa muihin asetuksessa tarkoitettuihin perusteisiin, joiden mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään.

33

On näet muistettava, että Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella esittämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelee lähtökohtaisesti yksi ainoa jäsenvaltio eli se, joka tämän asetuksen III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

34

Unionin lainsäätäjän laatimassa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisjärjestelmässä, johon tämä asetus kuuluu, pyritään, kuten sen johdanto-osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, erityisesti siihen, että hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio voidaan määrittää nopeasti, jotta voidaan taata hakijoille tehokas pääsy kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeviin menettelyihin ja jotta ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista.

35

Jäsenvaltion, jolle on tehty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, on tällaisessa tilanteessa noudatettava kyseisen asetuksen VI luvussa säädettyjä menettelyjä tämän hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, pyydettävä tätä jäsenvaltiota ottamaan vastaan asianomainen henkilö, ja kun pyyntöön on suostuttu, siirrettävä tämä kyseiseen jäsenvaltioon.

36

Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 1 kohdasta poiketen sen 17 artiklan 1 kohdassa säädetään kuitenkin, että kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se näiden perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.

37

Säännöksellä pyritään säilyttämään jäsenvaltioiden oikeudet kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevan oikeuden käytössä (tuomio 5.7.2018, X, C‑213/17, EU:C:2018:538, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy lisäksi selvästi ilmi, että tämä säännös on luonteeltaan valinnainen, koska siinä jätetään kunkin jäsenvaltion harkintaan, käsitteleekö se sille esitetyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, vaikka se ei tässä asetuksessa määriteltyjen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden mukaan ole vastuussa tästä. Tämän valinnanvapauden käyttämiselle ei myöskään ole asetettu minkäänlaisia erityisiä edellytyksiä. Tämän mahdollisuuden tarkoituksena on, että kukin jäsenvaltio voisi itsenäisesti päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen esittämän turvapaikkahakemuksen poliittisista, humanitaarisista tai käytännön syistä, vaikkei se olisikaan mainitussa asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan vastuussa hakemuksen käsittelystä (tuomio 30.11.2023, Ministero dell’Interno ym. (Yhteinen tiedote – Epäsuora palauttaminen), C‑228/21, C‑254/21, C‑297/21, C‑315/21 ja C‑328/21, EU:C:2023:934, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Kun otetaan huomioon jäsenvaltioille näin annetun harkintavallan laajuus, asianomaisen jäsenvaltion on määritettävä, missä olosuhteissa se haluaa käyttää Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetyn harkintavaltalausekkeen tarjoamaa mahdollisuutta ja suostua itse käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka käsittelystä se ei tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa (tuomio 30.11.2023, Ministero dell’Interno ym. (Yhteinen tiedote – Epäsuora palauttaminen), C‑228/21, C‑254/21, C‑297/21, C‑315/21 ja C‑328/21, EU:C:2023:934, 147 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Unionin tuomioistuin on tällaisessa asiayhteydessä toistuvasti katsonut, ettei mikään olosuhde silloinkaan, kun kyse on perusoikeuksista, voi velvoittaa jäsenvaltiota käyttämään tätä lauseketta ja käsittelemään itse hakemusta, jonka käsittelystä se ei ole vastuussa (ks. analogisesti tuomio 14.11.2013, Puid, C‑4/11, EU:C:2013:740, 37 kohta; tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 97 kohta ja tuomio M. A. ym., 61 ja 72 kohta).

41

Kuten edellä 31 kohdassa on muistutettu, unionin tuomioistuin tosin on useita kertoja todennut, että Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että oikeussuojakeino, josta siinä säädetään siirtopäätöstä vastaan, on voitava kohdistaa sekä siihen, onko niitä sääntöjä noudatettu, joilla kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuu osoitetaan, että tässä asetuksessa säädettyihin menettelyllisiin takeisiin. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 62 ja 63 kohdassa todennut, tämä oikeuskäytäntö, joka on muotoutunut muun muassa asiassa Ghezelbash (C‑63/15, EU:C:2016:409) 7.6.2016, asiassa Karim (C‑155/15, EU:C:2016:410) 7.6.2016 ja asiassa Mengesteab (C‑670/16, EU:C:2017:587) 26.7.2017 annettujen tuomioiden myötä, perustuu kuitenkin lähtökohtaan, jonka mukaan kukin näissä tuomioissa kyseessä olleista tämän asetuksen säännöksistä oli osa puitteita, joissa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyn pitää tapahtua. Näissä säännöksissä, kuten asetuksen 19 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tai sen 21 artiklan 1 kohdassa, muotoillaan näet säännöt, joita asianomaisen jäsenvaltion on tämän asetuksen nojalla sovellettava ja joiden perusteella kansainvälistä suojelua hakeva saa oikeuden siihen, että kyseinen valtio noudattaa tähän liittyviä velvollisuuksiaan.

42

Kuten Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleesta käy ilmi, asetuksella eli sen III luvun säännöksillä vahvistetaan ”velvoittavat perusteet”, joiden mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, mutta annetaan kuitenkin jäsenvaltioille sen IV lukuun sijoitetulla 17 artiklalla mahdollisuus poiketa näistä vastuuperusteista ja käsitellä niiden tai jonkin muun jäsenvaltion alueella jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, vaikkei tämä käsittely näiden sitovien perusteiden mukaan kuulukaan niille. Jäsenvaltion päätös käyttää tai olla käyttämättä Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltaa ja käsitellä tai jättää käsittelemättä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on siis harkinnanvarainen päätös, jossa ei nojauduta niihin sitoviin perusteisiin, joita kyseisen jäsenvaltion on tämän asetuksen mukaan noudatettava.

43

Tästä seuraa, ettei Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla tehtyä päätöstä voida rinnastaa asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun siirtopäätökseen, minkä vuoksi jälkimmäinen säännös ei velvoita jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tehokkaita oikeussuojakeinoja tällaista harkinnanvaraista päätöstä vastaan.

44

Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa sillä, että unionin tuomioistuin on asiassa M. A. ym. antamassaan tuomiossa todennut, että se, ettei asetuksen 27 artiklan 1 kohta velvoita jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tällaista oikeussuojakeinoa, ei estä asianomaista henkilöä riitauttamasta tällaista harkinnanvaraista päätöstä sen muutoksenhaun yhteydessä, jonka hän on kohdistanut hänelle annettuun siirtopäätökseen.

45

Tästä ei näet millään tavoin seuraa, että mahdollisuus riitauttaa tämänkaltainen päätös olla käyttämättä harkintavaltalauseketta siirtopäätökseen kohdistetun muutoksenhaun yhteydessä voitaisiin perustaa unionin oikeuteen.

46

Koska unionin tuomioistuin on todennut, ettei Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohta edellytä jäsenvaltioiden säätävän erityisestä oikeussuojakeinosta sellaista päätöstä vastaan, jolla on kieltäydytty käyttämästä asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltaa, on päinvastoin niin, että mahdollisuus riitauttaa tällainen päätös siirtopäätökseen kohdistetun muutoksenhaun yhteydessä voi perustua ainoastaan kansalliseen oikeuteen.

47

Ensimmäiseen kysymykseen on kaikkien edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella vastattava, että Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei siinä edellytetä jäsenvaltioiden säätävän tehokkaasta oikeussuojakeinosta sellaista päätöstä vastaan, joka on tehty tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun harkintavaltalausekkeen nojalla.

48

Toinen kysymys on esitetty siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen vastattaisiin myöntävästi. Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

49

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmas kysymys – jonka se on esittänyt siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi – koskee asiallisesti sitä, onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkittava siten, että se estää jäsenvaltiota panemasta siirtopäätöstä täytäntöön niin kauan kuin vaatimusta siitä, että kyseinen jäsenvaltio käyttäisi harkintavaltaansa Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla, tai kansallisten oikeussääntöjen mukaista sellaista erityistä muutoksenhakua tuomioistuimessa, joka koskee tällaiseen vaatimukseen annettua vastausta, ei ole ratkaistu. Toissijaisesti se kysyy, onko tämän asetuksen 29 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu kuuden kuukauden määräaika kansainvälistä suojelua hakevan henkilön siirtämiseksi alkaa kulua siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin taikka muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus asetuksen 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti, eikä siirtopäätöksen tekemisen jälkeen annetun sen lopullisen päätöksen antamispäivästä, joka koskee muutoksenhakua pyynnön esittäneen jäsenvaltion päätökseen olla käyttämättä asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi.

50

Todettakoon ensiksikin niihin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin, jotka koskevat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, että niillä on haluttu selvittää, onko tällä määräyksellä siirtopäätöksen täytäntöönpanon yhteydessä välttämättä lykkäävä vaikutus silloin, kun kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on pyytänyt Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun harkintavaltalausekkeen soveltamista, tai silloin, kun hakija on hakenut muutosta tällaiseen pyyntöön annettuun vastaukseen.

51

Tämän osalta on muistettava, että – kuten edellä 32 kohdassa on todettu – koska Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan on katsottava olevan erottamaton osa tässä asetuksessa säädettyjä mekanismeja, joilla määritetään turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa on siltä osin, kuin se koskee tällä säännöksellä jäsenvaltioille annettua harkintavaltaa, kyse unionin oikeuden soveltamisesta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, minkä vuoksi sitä on lähtökohtaisesti sovellettava tällaisessa tilanteessa (ks. vastaavasti tuomio 19.11.2019, TSN ja AKT, C‑609/17 ja C‑610/17, EU:C:2019:981, 50 kohta).

52

On kuitenkin muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 47 artikla on tarkoitettu sovellettavaksi vain, jos siihen tukeutuva henkilö vetoaa unionin oikeudessa taattuihin oikeuksiin tai vapauksiin tai jos tämä henkilö on sellaisten syytetoimien kohteena, jotka merkitsevät unionin oikeuden soveltamista (tuomio 22.2.2022, RS (Perustuslakituomioistuimen tuomioiden vaikutus), C‑430/21, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta nähdään kuitenkin, ettei jäsenvaltio voi olla velvollinen käyttämään Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta.

54

Koska tällaista velvollisuutta ei ole, kansainvälistä suojelua hakevalla ei ole unionin oikeudessa taattua oikeutta siihen, että jäsenvaltio käyttäisi tätä lauseketta ja sen sille antamaa harkintavaltaa.

55

Koska pääasiassa kyseessä olevassa tapauksessa ei ole kyse tilanteesta, jossa perusoikeuskirjan 47 artiklaan tukeutuva henkilö vetoaa unionin oikeudessa taattuihin oikeuksiin tai vapauksiin, eikä mitä ilmeisemmin tilanteesta, jossa tämä henkilö on sellaisten syytetoimien kohteena, jotka merkitsevät unionin oikeuden soveltamista, edellä 52 kohdassa lainatun oikeuskäytännön perusteella on katsottava, ettei 47 artiklaa voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen. Perusoikeuskirjan 47 artikla ei näin ollen ole esteenä sille, että jäsenvaltio panee siirtopäätöksen täytäntöön ennen kuin se on antanut ratkaisunsa Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla esitettyyn vaatimukseen tai muutoksenhakuun, joka on kohdistettu tällaiseen vaatimukseen annettuun vastaukseen.

56

Todettakoon tämän jälkeen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toissijaisesti esittämillä kysymyksillä pyritään selvittämään, onko Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu kuuden kuukauden määräaika alkaa kulua siirtopäätöksen tekemisen jälkeen annetun sen lopullisen päätöksen antamispäivästä, joka koskee muutoksenhakua pyynnön esittäneen jäsenvaltion päätökseen olla käyttämättä asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi.

57

Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohta on sanamuodoltaan tältä osin täysin selvä ja täsmällinen.

58

Tässä säännöksessä säädetään, että kuuden kuukauden määräaika alkaa kulua siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin taikka muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

59

Koska tässä säännöksessä ei säädetä, että määräaika alkaa kulua pyynnön esittäneen jäsenvaltion päätökseen kohdistettuun muutoksenhakuun siirtopäätöksen tekemisen jälkeen annetusta lopullisesta päätöksestä olla käyttämättä asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi, ei voida katsoa, että tällainen muutoksenhaku johtaisi asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn siirtopäätöksen täytäntöönpanon määräajan keskeytymiseen tai että se vaikuttaisi siirtopäätökseen jollakin muulla tavalla lykkäävästi.

60

Kuuden kuukauden määräaika, jonka kuluessa kansainvälistä suojelua hakeva on siirrettävä, alkaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa näin ollen kulua päivästä, jolloin asianomaiselle henkilölle annettuun siirtopäätökseen kohdistettu muutoksenhaku on hylätty, eikä siirtopäätöksen jälkeen annetun sen lopullisen päätöksen antamispäivästä, joka koskee muutoksenhakua pyynnön esittäneen jäsenvaltion päätökseen olla käyttämättä asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua harkintavaltalauseketta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi.

61

Kolmanteen kysymykseen on kaikkien edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella vastattava seuraavasti:

62

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: