–

RJ ja YQ, edustajanaan M. Pledziewicz, radca prawny,

–

Getin Noble Bank S.A., edustajinaan Ł. Hejmej, M. Przygodzka ja A. Szczęśniak, adwokaci,

–

Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna ja S. Żyrek,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, C. Chambel Alves ja A. Cunha,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään I. Rubene, N. Ruiz García ja A. Szmytkowska,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan, luettuina tehokkuusperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen valossa, tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä YQ ja RJ ja toisaalta Getin Noble Bank S.A. ja jossa on kyse väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevasta hakemuksesta, jossa vaaditaan määräämään, että ulkomaan valuuttaan sidottua kiinnelainaa koskevan sopimuksen täyttämistä lykätään odotettaessa lopullista ratkaisua kyseisen sopimuksen kohtuuttomien ehtojen nojalla perusteettomasti maksettujen määrien palauttamisesta.

3

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

4

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

5

Siviilikoodeksista 23.4.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks cywilny) (Dz. U. nro 16, järjestysnumero 93), sellaisena kuin se on konsolidoituna (Dz. U. 2020, järjestysnumero 1740; jäljempänä siviilikoodeksi), 3851 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Kuluttajasopimuksen ehdot, joista ei ole erikseen neuvoteltu, eivät sido kuluttajaa, jos niissä määritetään hänen oikeutensa ja velvollisuutensa hyvien tapojen vastaisesti vahingoittaen selvästi hänen etujaan (lainvastaiset sopimusehdot). Tämä säännös ei koske ehtoja, jotka määrittävät osapuolten olennaiset velvoitteet, mukaan lukien hinta tai korvaus, jos niiden sanamuoto on yksiselitteinen.

2.   Kun jokin sopimusehto ei 1 momentin mukaan sido kuluttajaa, sopimuksen muut määräykset sitovat osapuolia edelleen.

3.   Kuluttajasopimuksen ehdoilla, joista ei ole neuvoteltu erikseen, tarkoitetaan sopimusehtoja, joiden sisältöön kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa konkreettisesti. Kyse on erityisesti sopimusehdoista, jotka sisältyvät toisen sopimuspuolen kuluttajalle tarjoamaan vakiosopimukseen.

4.   Todistustaakka siitä, että ehdosta on neuvoteltu erikseen, on sillä, joka vetoaa tähän seikkaan.”

6

Siviilikoodeksin 405 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jokaisella, joka on toisen kustannuksella saanut ilman oikeudellista perustaa varallisuusedun, on velvollisuus palauttaa se luontoissuorituksena, ja jollei se ole mahdollista, palauttaa sen määrä.”

7

Kyseisen koodeksin 410 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Edeltävien pykälien säännöksiä sovelletaan erityisesti perusteettomaan suoritukseen.

2.   Suoritus on perusteeton, jos sen tekijä ei ylipäänsä ollut velvollinen tekemään sitä tai ei ollut velvollinen suorituksen saajaan nähden, jos suorituksella ei enää ole perustaa tai suorituksen tavoitetta ei saavutettu tai jos suoritukseen velvoittava oikeustoimi oli pätemätön eikä siitä tule pätevää suorituksen toteuttamisen jälkeen.”

8

Siviiliprosessikoodeksista 17.11.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks postępowania cywilnego; Dz. U. nro 43, järjestysnumero 296), sellaisena kuin se on konsolidoituna (Dz. U. 2021, järjestysnumero 1805; jäljempänä siviiliprosessikoodeksi), 189 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kantaja voi nostaa tuomioistuimessa kanteen sen vahvistamiseksi, onko oikeussuhde tai oikeus olemassa vai ei, edellyttäen, että kantajalla on oikeussuojan tarve.”

9

Kyseisen koodeksin 7301 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Turvaamistoimen määräämistä voi vaatia kuka tahansa menettelyn asianosainen tai menettelyssä osallisena oleva, jos hän osoittaa uskottavasti, että hänellä on saatava ja intressi vaatia kyseisiä toimenpiteitä.

2.   Turvaamistoimen myöntämistä koskeva oikeudellinen intressi on olemassa silloin, kun turvaamistoimen puuttuminen tekisi mahdottomaksi tai huomattavan vaikeaksi panna täytäntöön asiassa annettava ratkaisu tai muulla tavoin tekisi mahdottomaksi tai huomattavan vaikeaksi saavuttaa menettelyn tavoite.

– –

3.   Turvaamistointa valittaessa tuomioistuin ottaa huomioon asianosaisen tai menettelyssä osallisena olevien edut siinä määrin, että oikeutetulle varmistetaan asianmukainen oikeussuoja ja että suoritusvelvollista ei rasiteta enemmän kuin on tarpeen.”

10

Mainitun koodeksin 731 §:n mukaan turvaamistoimen määräämisen tarkoituksena ei voi olla saatavan täyttäminen, ellei laissa toisin säädetä.

11

Saman koodeksin 755 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Jos turvaamistoimen kohteena ei ole rahasaatava, tuomioistuin määrää kulloinkin asianmukaiseksi katsomansa turvaamistoimen, joka voi olla myös rahasaatavan turvaamiseen tarkoitettu toimi. Tuomioistuin voi erityisesti:

2.   – –

21.   Edellä olevaa 731 §:ää ei sovelleta, jos turvaamistoimi on tarpeen uhkaavan vahingon tai muiden oikeutetulle epäedullisten seurausten välttämiseksi.

3.   Tuomioistuin antaa suoritusvelvolliselle tiedoksi ei‑julkisessa istunnossa annetun päätöksen, jossa määrätään suoritusvelvollinen toteuttamaan tai jättämään toteuttamatta toimi tai olemaan estämättä oikeutetun toimia. Tämä ei koske päätöksiä, joissa määrätään suoritusvelvollisen hallussa olevien esineiden luovuttamisesta.”

12

YQ ja RJ tekivät vuonna 2008 Getin Noble Bankin kanssa 360 kuukauden pituisen 643395,63 Puolan zlotyn (PLN) (n. 140000 euroa) suuruista kiinnelainaa koskevan sopimuksen (jäljempänä pääasiassa kyseessä oleva lainasopimus). Kyseisessä sopimuksessa on lauseke, joka koskee kyseisen summan muuntamista Sveitsin frangeiksi (CHF) kyseisen pankin asettamalla ostokurssilla lisättynä vaihtuvalla korolla. Sveitsin frangeina lasketut kuukausierät on maksettava takaisin Puolan zlotyina mainitun pankin yhtä lailla yksipuolisesti asettaman Sveitsin frangin myyntikurssin mukaan. Pääasian valittajille annettiin tiedoksi korko‑ ja valuuttakurssien vaihtelujen vaikutus kyseiseen lainasopimukseen vertailutaulukolla.

13

Kyseiset valittajat nostivat 25.5.2021 ensimmäisessä oikeusasteessa Sąd Okręgowy w Warszawiessa (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) kanteen, jossa vaadittiin toteamaan pääasiassa kyseessä oleva lainasopimus pätemättömäksi ja velvoittamaan Getin Noble Bank maksamaan 375042,34 Puolan zlotyn (n. 94000 euroa) suuruinen summa eli sellaisten kuukausierien määrä, jonka he olivat jo maksaneet kyseisen kanteen nostamiseen mennessä, korotettuna lainmukaisilla viivästyskoroilla ja kuluilla. Mainitut valittajat väittivät tältä osin, että kyseisen lainasopimuksen ehdot, jotka koskevat asianomaisen lainasumman sitomista ulkomaan valuuttaan, olivat direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kohtuuttomia ehtoja.

14

Pääasian valittajat tekivät myös väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen, jossa vaadittiin vahvistamaan oikeudenkäynnin asianosaisten oikeudet ja velvollisuudet sekä asian käsittelyn ajaksi ensinnäkin keskeyttämään mainitussa lainasopimuksessa määrättyjen kuukausierien maksuvelvoite siinä täsmennetyn summan suuruisena ja siinä täsmennettyjen päivämäärien osalta kanteen nostamisesta menettelyn lopulliseen päättymiseen asti, seuraavaksi kieltämään Getin Noble Bankia lähettämästä heille irtisanomisilmoitusta ja lopuksi kieltämään kyseistä pankkia julkaisemasta Biuro Informacji Gospodarczejissa (taloustietotoimisto, Puola) tietoa siitä, että pääasian valittajat ovat jättäneet lyhentämättä asianomaista lainaa, pyydettyjen väliaikaisten toimenpiteiden määräämisestä menettelyn päättymiseen asti.

15

Mainittu tuomioistuin kuitenkin hylkäsi pääasian valittajien tekemän väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen. Sen mukaan valittajat eivät osoittaneet oikeutettua intressiä vaatia väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä, koska minkään seikkojen perusteella ei voitu varmistaa, että tällaisten toimenpiteiden puuttuminen tekisi mahdottomaksi tai huomattavan vaikeaksi panna täytäntöön pääasiassa annettava tuomioistuinratkaisu tai saavuttaa menettelyn tavoite. Sen mukaan siviiliprosessikoodeksin 7301 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyt edellytykset eivät näin ollen täyttyneet.

16

Pääasian valittajat valittivat tuomioistuimen ratkaisusta Sąd Okręgowy w Warszawie XXVIII Wydział Cywilnyyn (Varsovan alueellinen tuomioistuin, XXVIII siviiliasioiden jaosto, Puola) joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, ja väittivät, että heillä on oikeutettu intressi vaatia mainittujen väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä. Getin Noble Bank kiisti tällaisen vaatimuksen ja väitti muun muassa, ettei ollut osoitettu prima facie, että valittajilla olisi saatava. Lisäksi kyseinen pankki kyseenalaisti pääasiassa kyseessä olevan lainasopimuksen ehtojen kohtuuttomuuden ja korosti, että sen taloudellinen tilanne oli hyvä.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sille tehtiin hakemus, jossa vaaditaan määräämään väliaikaisia toimenpiteitä, jotka ovat pääasiassa kyseessä olevan lainasopimuksessa määrättyjen kuukausierien maksuvelvoitteen keskeyttäminen kanteen nostamisesta menettelyn lopulliseen päättymiseen asti. Kyseinen tuomioistuin esittää väliaikaisia toimenpiteitä koskevasta hakemuksesta, että se ratkaisee asian sillä perusteella, onko pääasian asianomaisten väitteet osoitettu prima facie.

18

Mainittu tuomioistuin katsoo tältä osin yhtäältä siitä, onko valittajien saatava osoitettu prima facie, että on osoitettu, että tietyt kyseessä olevat sopimusehdot ovat kohtuuttomia ja että pääasiassa kyseessä oleva lainasopimus on todettava pätemättömäksi, koska sen täyttäminen ei ole objektiivisesti enää mahdollista Puolan oikeuden mukaan. Se muistuttaa, että siviilikoodeksin 410 §:n mukaan pätemättömän sopimuksen kummallakin osapuolella on tehdyn suorituksen palauttamista koskeva oikeus toisen sopimuspuolen oikeudesta riippumatta.

19

Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa siitä, onko pääasian valittajien oikeussuojan tarvetta osoitettu, että siviiliprosessikoodeksin 7301 §:n 2 momentin mukaan tällainen tarve on olemassa silloin, kun väliaikaisen toimenpiteen puuttuminen tekisi mahdottomaksi tai huomattavan vaikeaksi panna täytäntöön asiassa annettava ratkaisu tai saavuttaa menettelyn tavoite.

20

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että kansalliset tuomioistuimet kuitenkin hyväksyvät harvoin kuluttajien tekemät tällaisten väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevat hakemukset pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa. Eräät näistä tuomioistuimista nimittäin katsovat, että kanteesta, jossa vaaditaan toteamaan sopimus pätemättömäksi siihen sisältyvän sopimusehdon kohtuuttomuuden perusteella, ei voi seurata pakkotäytäntöönpanoa eikä se näin ollen edellytä väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä. Toiset tuomioistuimet katsovat, että väliaikaista toimenpidettä ei ole määrättävä saatavan täyttämistä varten vaan sen välttämiseksi, että asianomaiselle kuluttajalle aiheutuu vahinko tai muita negatiivisia seurauksia, joten tällaisen toimenpiteen määrääminen on mahdollista vain, jos osoitetaan prima facie, että kyseessä olevan pankin taloudellinen tilanne on huono. Lopuksi samojen tuomioistuinten oikeuskäytännössä on katsottu, että tilanteessa, jossa lainasopimus todetaan pätemättömäksi, asianomaisen kuluttajan on täytettävä velvoitteensa kyseistä pankkia kohtaan maksamalla sille lainapääoma takaisin. Näin ollen kyseisellä kuluttajalla ei ole mitään intressiä vaatia määräämään pääasiassa pyydettyjen kaltaisia väliaikaisia toimenpiteitä, koska hänen on joka tapauksessa riippumatta pääasiassa annettavasta lopullisesta ratkaisusta suoritettava mainitulle pankille maksuja maksamalla takaisin käytetty pääoma tai ”korvausta kyseisen pääoman käytöstä”.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo muun muassa, että siltä osin kuin direktiivin 93/13 tarkoituksena on suojata asianomaista kuluttajaa palauttamalla sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus, kyseinen direktiivi on esteenä sille, että tällaisten väliaikaisten toimenpiteiden määräämisestä kieltäydytään. Kyseisen tuomioistuimen mukaan silloin, kun kohtuuttomien sopimusehtojen poistaminen merkitsee sitä, että koko lainasopimus on pätemätön, on lähtökohtaisesti tarpeen määrätä soveltuvia väliaikaisia toimenpiteitä, kuten kyseisen lainasopimuksen nojalla maksettavien pääoman ja korot sisältävien kuukausierien maksuvelvoitteen keskeyttäminen menettelyn ajaksi, jotta varmistetaan pääasiassa annettavan ratkaisun täysi tehokkuus. Mainitun tuomioistuimen mukaan silloin, kun kyseisen lainasopimuksen kohtuuttomien sopimusehtojen poistamisen jälkeen sopimusta ei objektiivisesti voida enää täyttää, tällaisten väliaikaisten toimenpiteiden määräämättä jättäminen vaarantaa palauttamista koskevan vaikutuksen, josta säädetään direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa, ja näin ollen näiden säännösten tehokkaan vaikutuksen.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin muun muassa, että Puolan oikeudessa säädetään yksityiskohtaisista menettelysäännöistä, joiden mukaan vaatimuksen määrä vahvistetaan sinä päivänä, jona asianomaisen lainasopimuksen pätemättömäksi toteamista koskeva vaatimus tehdään. Kuluttaja voi siis vaatia palauttamaan ainoastaan sellaisten kuukausierien suuruisen määrän, jotka on suoritettu kyseiseen päivämäärään mennessä. Näin ollen on niin, että jos väliaikaista toimenpidettä ei määrätä menettelyn alussa, kyseisen kuluttajan on menettelyn päätteeksi aloitettava kyseessä olevaa pankkia vastaan uusi menettely, jossa vaaditaan palauttamaan kuukausierät, jotka hän on maksanut menettelyn alkamisen ja päättymisen välisenä aikana. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällainen tilanne asettaa mainitun kuluttajan epäedulliseen asemaan ja heikentää direktiivin 93/13 tehokasta vaikutusta. Lisäksi sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välistä tasapainoa ei voida palauttaa antamalla tällainen ratkaisu pääasiassa, koska ainoastaan kuluttajan olisi aloitettava toinen oikeudenkäyntimenettely, jotta hän voisi käyttää oikeuksiaan, ja näin ollen käytettävä asiassa vielä enemmän varoja ja aikaa.

23

Tässä tilanteessa Sąd Okręgowy w Warszawie XXVIII Wydział Cywilny on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta, luettuna tehokkuus‑ ja suhteellisuusperiaatteen valossa, esteenä sellaiselle kansallisten säännösten tai kansallisen oikeuskäytännön tulkinnalle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin voi erityisesti siksi, että kuluttajalla on velvollisuus täyttää sopimus elinkeinonharjoittajan kanssa, tai elinkeinonharjoittajan hyvän taloudellisen tilanteen vuoksi olla hyväksymättä kuluttajan väliaikaisia toimenpiteitä koskevaa hakemusta (kanteen kohteen turvaaminen), jossa on kyse sellaisen sopimuksen täyttämisen keskeyttämisestä menettelyn keston ajaksi, joka todennäköisesti todetaan pätemättömäksi siksi, että siitä on poistettu kohtuuttomat sopimusehdot?”

24

Getin Noble Bank väittää, että ennakkoratkaisupyyntöä ei voida ottaa tutkittavaksi.

25

Pääasian vastapuoli väittää tältä osin pääasiallisesti ensinnäkin, että kyseinen pyyntö ei koske unionin oikeuden tulkintaa, koska direktiivin 93/13 säännöksiä ei sovelleta kohtuuttomien ehtojen poistamisen vaikutuksiin, sillä kyseisen direktiivin tavoite saavutetaan, kun osapuolten välinen tasapaino on palautettu. Sen mukaan kohtuuttomia ehtoja sisältävän sopimuksen pätemättömäksi toteamisen vaikutukset kuuluvat näin ollen kansallisen lainsäädännön alaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys koskee näin ollen todellisuudessa väliaikaisten toimenpiteiden soveltamisedellytyksiä olosuhteissa, joissa asianomaisen sopimuksen pätemättömäksi toteamisen vuoksi kyseisen sopimuksen sopijapuolet on saatettu tasa‑arvoiseen asemaan eikä heidän välillään ole enää kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä suhdetta. Direktiivin säännöksiä ei siis ole tarpeen soveltaa, kun arvioidaan, onko kyseisiä väliaikaisia toimenpiteitä koskeva hakemus perusteltu.

26

Tältä osin on palautettava mieleen, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa pääasia on vireillä, tehtävänä on harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta, jolloin olettamana on, että niillä on merkitystä. Jos siis esitetty kysymys koskee unionin oikeussäännön tulkintaa tai pätevyyttä, unionin tuomioistuimella on lähtökohtaisesti velvollisuus vastata siihen, paitsi jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyyn kysymykseen (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2022, Zagrebačka banka, C‑567/20, EU:C:2022:352, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun ei ole ilmeistä, että unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, väite, jonka mukaan kyseistä säännöstä ei sovelleta pääasiassa, ei liity ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamiseen vaan se koskee esitettyjen kysymysten aineellista arviointia (tuomio 4.7.2019, Kirschstein, C‑393/17, EU:C:2019:563, 28 kohta ja tuomio 27.4.2023, M.D. (Maahantulokielto Unkariin), C‑528/21, EU:C:2023:341, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Käsiteltävänä olevassa asiassa yhtäältä pääasian oikeusriita koskee väliaikaisia toimenpiteitä koskevaa hakemusta, jossa vaaditaan erityisesti kuluttajien ja elinkeinonharjoittajan välisen kiinnelainasopimuksen täyttämisen keskeyttämistä odotettaessa lopullista ratkaisua kyseisen sopimuksen pätemättömäksi toteamisesta kyseisessä sopimuksessa olevan kohtuuttoman ehdon perusteella. Toisaalta ennakkoratkaisukysymys koskee direktiivin 93/13, jossa muun muassa jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi kuluttajien ja elinkeinonharjoittajan välisissä sopimuksissa, säännösten tulkintaa ja siinä pyritään selvittämään, ovatko kyseiset säännökset esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jossa sallitaan tällaisen hakemuksen hylkääminen.

29

Näissä olosuhteissa ei ole ilmeistä, että pyydetyllä direktiivin 93/13 tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian oikeusriidan tosiseikkoihin tai kohteeseen tai että esille tullut ongelma on luonteeltaan hypoteettinen.

30

Lisäksi on palautettava mieleen, että direktiivillä 93/13 annettavaa suojaa ei voida rajoittaa pelkästään elinkeinonharjoittajan kuluttajan kanssa tekemän sopimuksen täyttämisaikaan vaan se on voimassa myös kyseisen sopimuksen täyttämisen jälkeen. On toki jäsenvaltioiden tehtävänä säätää kansallisen oikeutensa avulla pätemättömyyden vaikutuksista tilanteessa, jossa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus todetaan pätemättömäksi jonkin siihen sisältyvän ehdon kohtuuttomuuden vuoksi, mutta on kuitenkin niin, että tämä on tehtävä ottaen huomioon kyseisellä direktiivillä kuluttajalle annettu suoja erityisesti varmistamalla sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa kyseinen kuluttaja olisi ollut ilman tällaista kohtuutonta ehtoa (ks. vastaavasti tuomio 16.3.2023, M.B. ym. (Sopimuksen pätemättömäksi toteamisen vaikutukset), C‑6/22, EU:C:2023:216, 21 ja 22 kohta).

31

Toiseksi Getin Noble Bank väittää, että unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyyn kysymykseen, koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamus, että pääasian valittajat ovat kuluttajia, on virheellinen käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen.

32

Tältä osin on palautettava mieleen, että olettamana on, että kysymysten, jotka kansallinen tuomioistuin on esittänyt unionin oikeuden tulkinnasta sen säännöstön ja niiden tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, on merkitystä asian kannalta. Lisäksi unionin tuomioistuimen asiana ei ole ennakkoratkaisuasian yhteydessä ottaa kantaa kansallisten säännösten tulkintaan eikä ratkaista, onko kansallisen tuomioistuimen niistä esittämä tulkinta oikea tai onko se soveltanut niitä oikein, koska tällainen tulkinta kuuluu kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2020, Sociálna poisťovňa, C‑799/19, EU:C:2020:960, 44 ja 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on katsonut, että pääasian valittajat ovat kuluttajia, unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole käsiteltävänä olevassa asiassa lausua tällaisesta luonnehdinnasta. Unionin tuomioistuimella on siten tiedossaan ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat tarpeen, jotta se voi antaa hyödyllisen vastauksen esitettyyn kysymykseen.

34

Näin ollen ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin voi hylätä kuluttajan tekemän väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen, jossa vaaditaan, että odotettaessa lopullista ratkaisua, joka koskee kyseisen kuluttajan tekemän lainasopimuksen pätemättömäksi toteamista kyseisessä lainasopimuksessa olevien kohtuuttomien ehtojen perusteella, mainitun sopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksaminen keskeytetään, kun kyseiset toimenpiteet ovat välttämättömiä kyseisen ratkaisun täyden tehokkuuden varmistamiseksi.

36

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 93/13 tavoitteena on varmistaa kuluttajansuojan korkea taso (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2020, Banca B., C‑269/19, EU:C:2020:954, 37 kohta).

37

Tätä varten direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että kohtuuttomat sopimusehdot eivät sido kuluttajaa eikä tämän tarvitse nostaa kannetta ja saada tuomiota, jossa kyseisten ehtojen kohtuuttomuus vahvistetaan (tuomio 4.6.2009, Pannon GSM, C‑243/08, EU:C:2009:350, 20–28 kohta). Tästä seuraa, että kansallisten tuomioistuinten on jätettävä soveltamatta mainittuja sopimusehtoja, jotta niillä ei ole sitovia vaikutuksia kuluttajaan nähden, ellei hän vastusta tätä (tuomio 26.3.2019, Abanca Corporación Bancaria ja Bankia, C‑70/17 ja C‑179/17, EU:C:2019:250, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Lisäksi direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.

39

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on katsonut, että jäsenvaltioiden tehtävänä on määritellä kansallisessa oikeudessaan yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat. Mainitun toteamisen avulla on kuitenkin voitava palauttaa se oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei mainittua kohtuutonta ehtoa olisi ollut. Direktiivillä 93/13 kuluttajille taattua suojaa koskevalla kansallisella lainsäädännöllä ei nimittäin voida loukata tämän suojan asiallista sisältöä (ks. vastaavasti tuomio 30.6.2022, Profi Credit Bulgaria (Kuittaaminen viran puolesta kohtuuttoman ehdon tapauksessa), C‑170/21, EU:C:2022:518, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos unioni ei ole antanut asiasta erityissäännöksiä, jäsenvaltioiden asiana on säätää sisäisessä oikeusjärjestyksessään direktiivissä 93/13 säädetyn kuluttajansuojan toteuttamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla. Menettelysäännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eikä niillä saada tehdä unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate) (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C‑776/19–C‑782/19, EU:C:2021:470, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Unionin tuomioistuin on siten voinut katsoa erityisesti väliaikaisista toimenpiteistä, joita on haettu direktiivistä 93/13 johtuvien oikeuksien käyttämiseksi, että kyseinen direktiivi on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan pääasiamenettelyn tuomioistuin, joka on toimivaltainen arvioimaan ehdon kohtuuttomuutta, ei voi määrätä ulosmittausmenettelyn keskeyttämisen kaltaisista väliaikaisista toimenpiteistä, vaikka tällaisista toimista määrääminen olisi tarpeen sen lopullisen ratkaisun täyden tehokkuuden takaamiseksi, koska kyseinen lainsäädäntö voi heikentää direktiivillä annettavan suojan tehokkuutta (ks. vastaavasti tuomio 14.3.2013, Aziz, C‑415/11, EU:C:2013:164, 59, 60 ja 64 kohta).

42

Unionin tuomioistuimella on lisäksi ollut tilaisuus täsmentää, että voi olla tarpeen määrätä tällaisia väliaikaisia toimenpiteitä muun muassa silloin, kun on vaarana, että tämä kuluttaja maksaa oikeudenkäyntimenettelyn ajan, joka voi olla huomattavan pitkä, kuukausieriä, joiden määrä on korkeampi kuin tosiasiallisesti olisi maksettava, jos kyseessä oleva sopimusehto todetaan pätemättömäksi (ks. vastaavasti määräys 26.10.2016, Fernández Oliva ym., C‑568/14–C‑570/14, EU:C:2016:828, 34–36 kohta).

43

Suoja, joka kuluttajille taataan direktiivillä 93/13 erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa, edellyttää näin ollen, että kansallinen tuomioistuin voi määrätä soveltuvia väliaikaisia toimenpiteitä, jos se on tarpeen, jotta varmistetaan sopimusehtojen kohtuuttomuutta koskevan myöhemmin annettavan ratkaisun täysi tehokkuus.

44

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ei ilmene vastaavuusperiaatteen osalta, että väliaikaisia toimenpiteitä koskevaa merkityksellistä kansallista lainsäädäntöä sovellettaisiin eri tavoin sen perusteella, koskeeko oikeusriita kansalliseen oikeuteen perustuvia oikeuksia vai unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia.

45

Tehokkuusperiaatteesta on muistutettava, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottamalla huomioon tämän säännön merkitys koko menettelyssä eri kansallisissa elimissä sekä kyseisen menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet (ks. vastaavasti tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C‑49/14, EU:C:2016:98, 43 kohta). Sama koskee väistämättä myös kyseisen kansallisen säännöksen tulkintaa oikeuskäytännössä.

46

Tältä osin ennakkoratkaisupyynnössä olevista tiedoista ja unionin tuomioistuimelle toimitetuista kirjallisista huomautuksista, joita on esittänyt muun muassa Puolan hallitus, käy ilmi, että siviiliprosessikoodeksissa annetaan puolalaiselle tuomioistuimelle, jossa on vireillä menettely, joka koskee sopimuksen pätemättömäksi toteamista kyseiseen sopimukseen sisältyvän kohtuuttoman sopimusehdon perusteella, mahdollisuus määrätä väliaikaisia toimenpiteitä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tältä osin siviiliprosessikoodeksin 7301 §:ään, joka koskee väliaikaisten toimenpiteiden määräämisen edellytyksiä, ja kyseisen koodeksin 755 §:n 21 momenttiin, jonka nojalla kyseinen tuomioistuin voi määrätä väliaikaisen toimenpiteen, vaikka se olisi tarkoitettu saatavan täyttämistä varten, jos se on tarpeen uhkaavan vahingon tai muiden oikeutetulle epäedullisten seurausten välttämiseksi.

47

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kansallisessa oikeuskäytännössä on kuitenkin merkittävä suuntaus, jonka mukaan väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevat hakemukset hylätään pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa eli silloin, kun vaaditaan keskeyttämään siihen saakka, että pääasiassa annetaan lopullinen ratkaisu, sellaisen lainasopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksaminen, joka voidaan todeta pätemättömäksi siinä olevien kohtuuttomien sopimusehtojen perusteella. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan tällaista hylkäämistä voidaan perustella sillä, että asianomaisella kuluttajalla ei ole oikeussuojan tarvetta edellä 20 kohdassa tiivistetysti esitetyistä syistä.

48

Ennakkoratkaisupyynnössä olevista tiedoista ja Puolan hallituksen unionin tuomioistuimelle toimittamista kirjallisista huomautuksista ilmenee, että kansallinen tuomioistuin lausuu kanteen, jossa vaaditaan toteamaan sopimus pätemättömäksi siinä olevan kohtuuttoman sopimusehdon vuoksi, tutkimisen yhteydessä pääasiallisesti kyseisessä kanteessa esitetyistä vaatimuksista eli – ellei kyseisen kanteen ulottuvuutta laajenneta – summista, jotka on maksettu sen käsiteltäväksi saatetun kanteen nostamiseen mennessä, sillä muuten se lausuisi ultra petita. Näin ollen silloin, kun kyseinen tuomioistuin toteaa pääasiassa, että kyseisen ehdon poistamisen jälkeen tätä sopimusta ei objektiivisesti voida enää täyttää, kuten asia on pääasiassa, ja kun asianomaiselle kuluttajalle on palautettava summat, jotka hän on perusteettomasti maksanut mainitun sopimuksen nojalla, saman sopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksamisen keskeyttämiseen liittyvien väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen hylkääminen tekisi myöhemmän pääasiassa annettavan lopullisen ratkaisun ainakin osittain tehottomaksi. Tällaisella lopullisella ratkaisulla ei nimittäin palautettaisi edellä 39 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaisesti sitä oikeudellista ja tosiasiallista tilannetta, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei mainittua kohtuutonta ehtoa olisi ollut, koska sovellettavien yksityiskohtaisten menettelysääntöjen mukaan kyseinen lopullinen ratkaisu koskisi vain osaa jo maksetuista määristä.

49

Tästä seuraa, että tällaisissa olosuhteissa voi olla tarpeen määrätä väliaikainen toimenpide, joka koskee lainasopimuksen, joka voidaan todeta pätemättömäksi siinä olevan kohtuuttoman sopimusehdon perusteella, nojalla maksettavien kuukausierien maksamisen keskeyttämistä, jotta voidaan taata myöhemmin annettavan ratkaisun täysi tehokkuus, sen palauttamista koskeva vaikutus ja näin ollen direktiivillä 93/13 taatun suojan tehokkuus.

50

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, on nimittäin niin, että jos ei määrätä väliaikaista toimenpidettä, joka koskee kuluttajan näiden kuukausierien maksamista koskevan sopimusvelvoitteen keskeyttämistä, hänen olisi, jotta vältyttäisiin siltä, että asianomaisen lainasopimuksen pätemättömyyttä koskevassa lopullisessa ratkaisussa hänen tilanteensa palautettaisiin ainoastaan osittain, joko laajennettava alkuperäistä vaatimustaan jokaisen kuukausierän maksamisen jälkeen tai nostettava kyseisen lainasopimuksen pätemättömäksi toteamisen jälkeen uusi kanne, joka koskee ensimmäisen menettelyn aikana maksettujen kuukausierien suorittamista. Tältä osin on todettava, että Puolan hallitus huomauttaa kirjallisissa huomautuksissaan, että oikeudenkäyntikuluista siviiliasioissa 28.7.2005 annetun lain (ustawa o kosztach sądowych w sprawach cywilnych; Dz. U. nro 167, järjestysnumero 1398) konsolidoidun version (Dz. U. 2022, järjestysnumero 1125) 25a §:n nojalla kanteen ulottuvuuden laajentamisista on aina maksettava oikeudenkäyntimaksu.

51

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kuluttajan on lisäksi välttämättä nostettava uusi kanne silloin, kun ensimmäistä menettelyä, joka koskee sopimuksen pätemättömäksi toteamista siihen sisältyvän kohtuuttoman sopimusehdon perusteella, seuraa muutoksenhakumenettely, koska tällaisessa tapauksessa Puolan oikeuden menettelysäännöissä ei säädetä mahdollisuudesta laajentaa ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen ulottuvuutta. Näissä olosuhteissa on selvää, että jos ei määrätä väliaikaisia toimenpiteitä, jotka koskevat kyseisen lainasopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksuvelvoitteen keskeyttämistä, kyseisen lainasopimuksen pätemättömäksi toteamista koskevalla ratkaisulla, jossa määrätään palauttamaan kyseisen kuluttajan jo maksamat summat, ei voida saavuttaa direktiivillä 93/13 tavoiteltua päämäärää, joka on kyseisen kuluttajan aikaisemman oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen.

52

Lisäksi on niin, kuten edellä 42 kohdassa on todettu, että tällaisen väliaikaisen toimenpiteen määrääminen on sitäkin tarpeellisempaa silloin, kun mainittu kuluttaja on maksanut asianomaiselle pankille lainattua summaa suuremman määrän jo ennen kuin hän on aloittanut menettelyn.

53

Lopuksi ei ole poissuljettua, että jos ei määrätä väliaikaista toimenpidettä, joka koskee kuluttajalla olevan sopimusvelvoitteen keskeyttämistä, asianomaisen menettelyn pitkittyminen johtaa hänen taloudellisen tilanteensa heikkenemiseen siinä määrin, että hänellä ei ole enää varoja sellaisten kanteiden nostamiseksi, jotka ovat tarpeen niiden summien palauttamiseksi, joihin hänellä on oikeus sopimuksen pätemättömyyden nojalla.

54

Tällaiset seikat voivat myös kasvattaa vaaraa siitä, että kuluttaja ei enää kykene maksamaan mainitun lainasopimuksen nojalla maksettavia kuukausieriä, minkä seurauksena asianomainen pankki voisi panna vireille saatavaansa koskevan pakkotäytäntöönpanomenettelyn sellaisen lainasopimuksen perusteella, joka voidaan todeta pätemättömäksi.

55

Edellä esitetystä seuraa, että kansallinen oikeuskäytäntö, jonka mukaan väliaikaisia toimenpiteitä, jotka koskevat lainasopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksamisen keskeyttämistä, ei määrätä, vaikka kyseiset toimenpiteet olisivat tarpeen direktiivillä 93/13 kuluttajille annetun suojan takaamiseksi, ei ole, kun otetaan huomioon sen asema Puolan oikeudessa säädettyjen yksityiskohtaisten menettelysääntöjen kokonaisuudessa, yhteensopiva tehokkuusperiaatteen kanssa eikä se näin ollen ole yhteensopiva direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan kanssa.

56

Aluksi on kuitenkin palautettava mieleen, että kansallisten tuomioistuinten on tehtävä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen ottamalla huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseisen direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 6.11.2018, Max‑Planck‑Gesellschaft zur Förderung der Wissenschaften, C‑684/16, EU:C:2018:874, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Vaatimus tällaisesta yhdenmukaisesta tulkinnasta sisältää muun muassa kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen direktiivin tavoitteiden kanssa. Niinpä kansallinen tuomioistuin ei voi katsoa pätevästi, että sen on mahdoton tulkita kansallisen oikeuden säännöstä unionin oikeuden mukaisesti vain sen takia, että sitä on vakiintuneesti tulkittu tavalla, joka ei sovi yhteen unionin oikeuden kanssa (tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C‑407/18, EU:C:2019:537, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Puolan hallitus katsovat, että asianomaista lainsäädäntöä ja erityisesti Puolan oikeudessa väliaikaisten toimenpiteiden määräämiselle asetettua toista edellytystä eli siviiliprosessikoodeksin 7301 §:ssä säädettyä oikeussuojan tarvetta koskevaa edellytystä voidaan tulkita unionin oikeuden mukaisesti.

59

Toiseksi on korostettava yhtäältä, että edellä 55 kohdassa mainittua kansallista oikeuskäytäntöä voidaan pitää unionin oikeuden vastaisena vain, jos kyseinen tuomioistuin toteaa, että vaadittujen väliaikaisten toimenpiteiden määrääminen on tarpeen, jotta varmistetaan pääasiassa annettavan lopullisen ratkaisun täysi tehokkuus. Tältä osin on yhtäältä niin, että kyseisellä tuomioistuimella on oltava käytettävissään riittäviä viitteitä yhden tai useamman sopimusehdon kohtuuttomuudesta, jolloin on todennäköistä, että asianomainen lainasopimus on pätemätön tai että on vähintäänkin määrättävä kyseisen sopimuksen nojalla maksettujen kuukausierien palauttamisesta asianomaiselle kuluttajalle. Toisaalta tuomioistuimen on ratkaistava kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, onko tarpeen keskeyttää tällä kuluttajalla oleva kyseisten kuukausierien maksuvelvoite asianomaisen menettelyn ajaksi, jotta voidaan varmistaa sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa mainittu kuluttaja olisi ollut ilman tällaista ehtoa tai tällaisia ehtoja. Tuomioistuin voi siten ottaa huomioon muun muassa saman kuluttajan taloudellisen tilanteen ja vaaran siitä, että hän voi joutua maksamaan pankille takaisin siltä lainaamaansa summaa suuremman määrän.

60

Jos kansallinen tuomioistuin näin ollen katsoo yhtäältä, että on riittävästi viitteitä siitä, että asianomaiset sopimusehdot ovat kohtuuttomia, ja että näin ollen on todennäköistä, että asianomaisen kuluttajan pääasiassa kyseessä olevan lainasopimuksen nojalla maksamat summat palautetaan, ja toisaalta, että jos väliaikaisia toimenpiteitä, jotka koskevat kyseisen sopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksamisen keskeyttämistä, ei määrätä, pääasiassa annettavan lopullisen ratkaisun täyttä tehokkuutta ei voida varmistaa, mikä kansallisen tuomioistuimen on arvioitava ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat, kyseisen tuomioistuimen on määrättävä väliaikaisia toimenpiteitä, joilla keskeytetään kyseisellä kuluttajalla mainitun sopimuksen perusteella oleva maksuvelvoite.

61

Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin voi hylätä kuluttajan tekemän väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen, jossa vaaditaan, että odotettaessa lopullista ratkaisua, joka koskee kyseisen kuluttajan tekemän lainasopimuksen pätemättömäksi toteamista kyseisessä lainasopimuksessa olevien kohtuuttomien ehtojen perusteella, mainitun sopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksaminen keskeytetään, kun kyseiset väliaikaiset toimenpiteet ovat välttämättömiä kyseisen ratkaisun täyden tehokkuuden varmistamiseksi.

62

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa,

on tulkittava siten, että

ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin voi hylätä kuluttajan tekemän väliaikaisten toimenpiteiden määräämistä koskevan hakemuksen, jossa vaaditaan, että odotettaessa lopullista ratkaisua, joka koskee kyseisen kuluttajan tekemän lainasopimuksen pätemättömäksi toteamista kyseisessä lainasopimuksessa olevien kohtuuttomien ehtojen perusteella, mainitun sopimuksen nojalla maksettavien kuukausierien maksaminen keskeytetään, kun kyseiset väliaikaiset toimenpiteet ovat välttämättömiä kyseisen ratkaisun täyden tehokkuuden varmistamiseksi.