–

Super Bock Bebidas SA, AN ja BQ, edustajinaan J. Caimoto Duarte, R. da Silva, F. Espregueira Mendes, R. Mesquita Guimarães, A. Navarro de Noronha, R. Sarabando Pereira, A. Veloso Pedrosa ja J. Whyte, advogados,

–

Autoridade da Concorrência, edustajinaan S. Assis Ferreira ja A. Cruz Nogueira, advogadas,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään C. Alves ja P. Barros da Costa,

–

Kreikan hallitus, asiamiehenään K. Boskovits,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään L. Aguilera Ruiz,

–

Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch ja G. Eberhard,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Baches Opi, P. Berghe ja P. Caro de Sousa,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee [SEUT] 101 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 20.4.2010 annetun komission asetuksen (EU) N:o 330/2010 (EUVL 2010, L 102, s. 1) 4 artiklan a alakohdan sekä vertikaalisista rajoituksista annettujen suuntaviivojen (EUVL 2010, C 130, s. 1) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Super Bock Bebidas SA (jäljempänä Super Bock), AN ja BQ sekä Autoridade da Concorrência (kilpailuviranomainen, Portugali) ja joka koskee viimeksi mainitun tekemän sellaisen päätöksen laillisuutta, jossa todettiin Super Bockin, AN:n ja BQ:n rikkoneen kilpailusääntöjä ja määrättiin niille tällä perusteella sakkoja.

3

EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22.12.1999 annettu komission asetus (EY) N:o 2790/1999 (EYVL 1999, L 336, s. 21) on 1.6.2010 korvattu asetuksella N:o 330/2010. Asetuksen N:o 330/2010 10 artiklan toisen alakohdan mukaan asetuksen voimassaolo päättyi 31.5.2022.

4

Asetuksen N:o 330/2010 viidennen ja kymmenennen perustelukappaleen, jotka vastaavat pääosin asetuksen N:o 2790/1999 viidettä ja kymmenettä perustelukappaletta, sanamuoto oli seuraava:

– –

5

Asetuksen N:o 330/2010 1 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa oli seuraavat määritelmät:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

6

Asetuksen N:o 2790/1999 2 artiklan 1 kohdassa esitettiin olennaisilta osin samanlaiset määritelmät.

7

Asetusten N:o 2790/1999 ja N:o 330/2010 2 artiklassa säädettiin poikkeussäännöstä. Asetuksen N:o 330/2010 2 artiklan 1 kohdassa, joka vastaa olennaisilta osin asetuksen N:o 2790/1999 2 artiklan 1 kohtaa, säädettiin seuraavaa:

”[SEUT] 101 artiklan 3 kohdan ja tämän asetuksen säännösten nojalla [SEUT] 101 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta vertikaalisiin sopimuksiin.

Tätä poikkeusta sovelletaan siltä osin kuin kyseiset sopimukset sisältävät vertikaalisia rajoituksia.”

8

Asetusten N:o 2790/1999 ja N:o 330/2010 4 artikla koskivat ”vakavimpia kilpailunrajoituksia”, joihin ei voitu soveltaa ryhmäpoikkeusta. Asetuksen N:o 330/2010 4 artiklassa, joka vastaa olennaisilta osin asetuksen N:o 2790/1999 4 artiklaa, säädettiin seuraavaa:

”Edellä 2 artiklassa säädettyä poikkeusta ei sovelleta vertikaalisiin sopimuksiin, joiden tarkoituksena on suoraan tai välillisesti, yksinään tai yhdistettyinä osapuolten määräysvallassa oleviin muihin tekijöihin:

– –”

9

Uuden kilpailusäännöstön hyväksymisestä sekä 11.6.2003 annetun lain nro 18/2003 ja 25.8.2006 annetun lain nro 39/2006 kumoamisesta ja 13.1.1999 annetun lain nro 2/99 muuttamisesta toisen kerran 8.5.2012 annetun lain nro 19/2012 (Lei n.° 19/2012 – Aprova o novo regime jurídico da concorrência, revogando as leis nos 18/2003, de 11 de junho, e 39/2006, de 25 de agosto, e procede à segunda alteração à lei no 2/99, de 13 de janeiro; Diário da República, 1. sarja, nro 89/2012, 8.5.2012; jäljempänä NRJC) 9 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kiellettyjä ovat yritysten väliset sopimukset, yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat ja yritysten yhteenliittymien päätökset, joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää tuntuvasti kilpailua kotimaan markkinoilla tai niiden osalla tai joiden seurauksena kilpailu näillä markkinoilla estyy, rajoittuu tai vääristyy tuntuvasti, ja erityisesti ne, joilla

10

Super Bock on Portugaliin sijoittautunut yhtiö, joka valmistaa ja markkinoi oluita, pullotettuja vesiä, virvoitusjuomia, jääteetä, viinejä, sangriajuomia ja siidereitä. Se toimii pääasiallisesti oluen ja pullotetun veden markkinoilla.

11

AN on Super Bockin hallituksen jäsen, ja BQ on Super Bockin HoReCa‑jakelukanavan, jota kutsutaan myös on-trade-kanavaksi, myyntiosaston johtaja.

12

Kyseessä oleva kanava, jota pääasiassa kyseessä olevat menettelytavat koskevat, kattaa juomien ostamisen hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa eli ostamisen kodin ulkopuolella tapahtuvaa kulutusta varten. Juomien jakelemiseksi mainitussa kanavassa Portugalissa Super Bock on tehnyt yksinoikeudellisia jakelusopimuksia itsenäisten jälleenmyyjien kanssa. Nämä jälleenmyyvät Super Bockilta ostamiaan juomia lähes koko Portugalin alueella. Super Bock harjoittaa suoramyyntiä ainoastaan tietyillä alueilla. Kyse on Lissabonista, Portosta, Madeirasta, Coimbrasta (Portugali) (vuoteen 2013 asti) sekä vuodesta 2014 lähtien Picon ja Faialin saarista (Portugali).

13

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteennäytetyiksi katsomien tosiseikkojen mukaan Super Bock on ainakin 15.5.2006 ja 23.1.2017 välisenä aikana vahvistanut kaikille kyseisille jälleenmyyjilleen säännöllisesti, yleisesti ja ilman mitään muutoksia kaupalliset ehdot, joita niiden oli noudatettava myydessään sen niille myymiä tuotteita edelleen. Erityisesti Super Bock on vahvistanut jälleenmyynnin vähimmäishinnat varmistaakseen, että vähimmäishintataso pysyy kansallisilla markkinoilla vakaana ja yhdenmukaisena.

14

Konkreettisesti Super Bockin myyntijohto hyväksyi yleensä kuukausittain jälleenmyynnin vähimmäishintojen luettelon, jonka se toimitti jälleenmyyjille. Super Bockin verkosto- tai markkinavastaavat ilmoittivat jälleenmyyntihinnat jälleenmyyjille joko suullisesti tai kirjallisesti (sähköpostitse). Jälleenmyyjät sovelsivat yleisesti ottaen näitä hintoja. Super Bockin käyttöön ottaman tarkastus‑ ja valvontajärjestelmän puitteissa jälleenmyyjillä puolestaan oli velvollisuus ilmoittaa Super Bockille jälleenmyyntiä koskevat tiedot esimerkiksi määristä ja rahamääristä. Mikäli hintoja ei noudatettu, jälleenmyyjiin kohdistettiin Super Bockin vahvistamien kaupallisten ehtojen mukaisesti ”rangaistustoimenpiteitä”, joita olivat esimerkiksi rahakannustimien, joita olivat tuotteiden ostohintojen alennukset ja niiden jälleenmyynnissä soveltamien alennusten palauttaminen, poistaminen sekä toimitusten ja varastotäydennysten lopettaminen. Uhkana oli näin ollen, että ne menettävät positiivisia jakelukatteita koskevan takuun, joka niille oli kyseisissä kaupallisissa ehdoissa myönnetty.

15

Kilpailuviranomainen katsoi, että kyseinen käytäntö – eli käytäntö vahvistaa suorin ja välillisin keinoin lähes koko Portugalin alueella hinnat ja muut ehdot, joita sovelletaan itsenäisten jälleenmyyjien verkoston HoReCa-jakelukanavalla toteuttamaan tuotteiden jälleenmyyntiin – merkitsi NRJC:n 9 §:n 1 momentin a kohdassa ja SEUT 101 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua kilpailusääntöjen rikkomista. Se määräsi näin ollen Super Bockille, AN:lle ja BQ:lle sakkoja.

16

Viimeksi mainitut nostivat kanteen Tribunal da Concorrência, Regulação e Supervisãossa (kilpailu-, sääntely- ja valvontatuomioistuin, Portugali), joka pysytti kilpailuviranomaisen päätöksen.

17

Super Bock, AN ja BQ valittivat kyseisen tuomioistuimen tuomiosta Tribunal da Relação de Lisboaan (Lissabonin ylioikeus, Portugali), joka on nyt käsiteltävässä asiassa pyytänyt ennakkoratkaisua.

18

Kyseinen tuomioistuin katsoo sille esitettyjen argumenttien ja sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan asianosaisten ehdottamien ennakkoratkaisukysymysten valossa tarpeelliseksi saada selvennystä SEUT 101 artiklan tulkintaan. Se pohtii ensinnäkin sitä, voiko tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsite kattaa – ja jos voi, millä edellytyksillä – vertikaalisen sopimuksen, jossa vahvistetaan jälleenmyynnin vähimmäishinnat. Toiseksi sen pohdinnat koskevat sopimuksen käsitettä, kun tavarantoimittaja määrää jälleenmyyjilleen jälleenmyyntiä koskevia vähimmäishintoja. Kolmanneksi se pohtii, voiko käsite, joka koskee vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kattaa sellaisen jälleenmyyntisopimuksen seuraukset, jota sovelletaan vain lähes koko yhden jäsenvaltion alueella.

19

Näissä olosuhteissa Tribunal da Relação de Lisboa on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20

Super Bock ja Euroopan komissio eivät ole vedonneet siihen, että ennakkoratkaisupyyntö olisi jätettävä tutkimatta, eivätkä ole kyseenalaistaneet muodollisesti tiettyjen kysymysten tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä, mutta Super Bock ilmaisi epäilyksensä viidennen kysymyksen järkevyydestä ja komissio ilmaisi epäilyksensä toisen kysymyksen tarpeellisuudesta pääasian kannalta.

21

On muistutettava, että ennakkoratkaisumenettely, joka on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, perustuu tuomareiden väliseen vuoropuheluun. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole vain arvioida, onko unionin oikeussäännön tulkinta tarpeen sen käsiteltävänä olevan riita-asian ratkaisemiseksi, vaan SEUT 267 artiklan mukaisen menettelymekanismin mukaan mainitun tuomioistuimen on myös ratkaistava, millä tavalla kyseiset kysymykset on muotoiltava. Vaikka tämä tuomioistuin voi pyytää käsiteltävänään olevan riita-asian asianosaisilta ehdotuksia ennakkoratkaisupyynnön muotoilusta, sen on kuitenkin viime kädessä yksin päätettävä sekä kysymysten muodosta että niiden sisällöstä (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Kelly, C‑104/10, EU:C:2011:506, 63–65 kohta).

22

Olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden tarkastaminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 23.1.2018, F. Hoffmann-La Roche ym., C‑179/16, EU:C:2018:25, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Tältä osin on huomautettava, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön, joka ilmenee nykyään unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan a ja b alakohdasta, mukaan on niin, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, kansallisen tuomioistuimen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Nämä vaatimukset pätevät erityisesti kilpailun alalla, jolle ovat luonteenomaisia monitahoiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat (ks. vastaavasti tuomio 26.1.1993, Telemarsicabruzzo ym.,C‑320/90–C‑322/90, EU:C:1993:26, 6 ja 7 kohta ja tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt.Operations,C‑680/20, EU:C:2023:33, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

On lisäksi välttämätöntä, että – kuten työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa todetaan – ennakkoratkaisupyyntöön sisältyy selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, sekä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen toteama yhteys kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä.

25

Käsiteltävänä olevassa asiassa on todettava, että tuomareiden väliselle vuoropuhelulle ominaisen yhteistyön hengessä ja sen mahdollistamiseksi, että unionin tuomioistuin voi antaa mahdollisimman hyödyllisen ratkaisun, olisi ollut suotavaa, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin olisi esittänyt tiiviimmin ja selkeämmin oman käsityksensä käsiteltävänä olevasta riita-asiasta ja ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevista oikeudellisista kysymyksistä sen sijaan, että se on toistanut kohtuuttoman pitkästi lukuisia otteita sille toimitetuista asiakirjoista. Samalla tavoin on niin, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tosin esittänyt syyt, joiden vuoksi se on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, olisi ollut hyödyllisen yhteistyön kannalta tarkoituksenmukaista, että se olisi myös muotoillut uudelleen pääasian asianosaisten sille ehdottamat kysymykset, jotta näiden kysymysten tarpeettomilta päällekkäisyyksiltä olisi vältytty. Olisi myös ollut hyödyllistä selventää niitä oikeudellisia ja tosiasiallisia lähtökohtia, joihin kyseiset kysymykset perustuvat, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa täsmällisempiä ja kohdennetumpia vastauksia.

26

Näissä olosuhteissa on niin, että vaikka tämä ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin se täyttää työjärjestyksen 94 artiklassa säädetyt edellytykset, unionin tuomioistuimella on mahdollisuus antaa kansalliselle tuomioistuimelle ainoastaan vähäisiä ja yleisiä ohjeita ohjatakseen sitä SEUT 101 artiklan soveltamisessa pääasian olosuhteissa.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä ja neljännellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, lähinnä, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että toteamus siitä, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus on tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, voidaan esittää ilman, että ensin tutkitaan, onko kyseinen sopimus riittävän vahingollinen kilpailulle, vai voidaanko olettaa, että tällainen sopimus sellaisenaan on riittävän vahingollinen.

28

Aluksi on huomautettava, että SEUT 267 artiklassa, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, tarkoitetussa menettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävä rajoittuu niiden unionin oikeuden säännösten ja määräysten, joita ennakkoratkaisupyyntö koskee, eli nyt käsiteltävässä asiassa SEUT 101 artiklan 1 kohdan, tulkintaan. Näin ollen ei ole unionin tuomioistuimen vaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä arvioida lopullisesti, onko – kun otetaan huomioon kaikki pääasian tilanteen tunnusomaiset merkitykselliset seikat ja sen oikeudellinen ja taloudellinen asiayhteys – kyseessä olevan sopimuksen tarkoituksena rajoittaa kilpailua (tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Unionin tuomioistuin voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tehdä sen käytettävissä olevien asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella täsmennyksiä ohjatakseen ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta tulkinnassaan, jotta tämä voi ratkaista oikeusriidan (tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Ensisijaisesti on muistutettava, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan mukaan sisämarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla.

31

Jotta sopimus kuuluisi SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon piiriin, sopimuksen on oltava sellainen, että sen ”tarkoituksena tai vaikutuksena” on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla. Unionin tuomioistuimen 30.6.1966 annetusta tuomiosta LTM (56/65, EU:C:1966:38) lähtien vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämän edellytyksen vaihtoehtoisuus, joka osoitetaan konjunktiolla ”tai”, johtaa siihen, että on tarkasteltava ensiksi sopimuksen tarkoitusta (ks. vastaavasti tuomio 26.11.2015, Maxima Latvija, C‑345/14, EU:C:2015:784, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen on niin, että kun sopimuksen kilpailunvastainen tarkoitus on osoitettu, ei ole tarpeen tutkia sen vaikutuksia kilpailuun (tuomio 20.1.2016, Toshiba Corporation v. komissio, C‑373/14 P, EU:C:2016:26, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Tarkoitukseen perustuvan kilpailurajoituksen käsitettä on tulkittava suppeasti. Kyseistä käsitettä voidaan soveltaa ainoastaan tietyntyyppisiin yritysten välisiin toiminnan yhteensovittamisiin, jotka ilmentävät siinä määrin riittävää vahingollisuutta kilpailulle, että voidaan katsoa, että niiden vaikutusten tutkiminen ei ole tarpeen (ks. vastaavasti tuomio 26.11.2015, Maxima Latvija, C‑345/14, EU:C:2015:784, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Se, että sopimus on vertikaalinen sopimus, ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että se voi sisältää tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen. Vaikka vertikaaliset sopimukset usein haittaavat luonteensa vuoksi kilpailua horisontaalisia sopimuksia vähemmän, myös niihin voi kuitenkin tietyissä olosuhteissa sisältyä erityisen suuri kilpailun rajoittamisen mahdollisuus (ks. vastaavasti tuomio 14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító ym.,C‑32/11, EU:C:2013:160, 43 kohta ja tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 61 kohta).

34

Olennainen oikeudellinen kriteeri sen määrittämiseksi, sisältääkö sopimus, olipa se horisontaalinen tai vertikaalinen, tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen, on siis sen toteaminen, että tällainen sopimus on itsessään riittävän vahingollinen kilpailulle (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C‑67/13 P, EU:C:2014:2204, 57 kohta ja tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Sen arvioimiseksi, täyttyykö tämä kriteeri, on tarkasteltava sen määräysten sisältöä, tavoitteita, jotka sillä on tarkoitus saavuttaa, sekä sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä. Kyseistä asiayhteyttä arvioitaessa on myös otettava huomioon sopimuksen tai päätöksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä kysymyksessä olevien markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvät tosiasialliset olosuhteet (tuomio 14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító ym.,C‑32/11, EU:C:2013:160, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Lisäksi kun sopimuksen osapuolet vetoavat sopimuksen kilpailua edistäviin vaikutuksiin, kyseiset seikat on otettava huomioon kyseisen sopimuksen asiayhteyteen liittyvinä seikkoina. Edellyttäen, että tällaiset vaikutukset on näytetty toteen, ne ovat merkityksellisiä, kyseiselle sopimukselle ominaisia ja riittävän merkittäviä, niiden perusteella voidaan kohtuudella epäillä kyseisen sopimuksen riittävää vahingollisuutta kilpailulle (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym.,C‑307/18, EU:C:2020:52, 103, 105 ja 107 kohta).

37

Kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee, että sen arvioimiseksi, sisältääkö jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tämän tuomion 35 ja 36 kohdassa mainittujen kriteerien valossa tarkastettava, onko kyseinen sopimus riittävän vahingollinen kilpailulle.

38

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tämän sille kuuluvan arvioinnin puitteissa otettava huomioon oikeudellisen asiayhteyden osana myös se itse korostamansa seikka, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus voi kuulua asetusten N:o 2790/1999 ja N:o 330/2010 4 artiklan a alakohdassa tarkoitettuihin ”vakavimpiin kilpailunrajoituksiin”.

39

Kyseinen seikka ei kuitenkaan vapauta ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta velvollisuudesta suorittaa tämän tuomion 37 kohdassa tarkoitettu arviointi.

40

Asetuksen N:o 2790/1999 4 artiklan a alakohdan, luettuna yhdessä sen johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen kanssa, sekä asetuksen N:o 330/2010 4 artiklan a alakohdan, luettuna yhdessä sen johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen kanssa, ainoana tarkoituksena on nimittäin jättää tietyt vertikaaliset rajoitukset ryhmäpoikkeuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseistä poikkeusta, josta säädetään kummankin asetuksen 2 artiklassa, luettuna kummankin johdanto-osan viidennen perustelukappaleen valossa, sovelletaan vertikaalisiin sopimuksiin, joiden ei oleteta olevan vahingollisia kilpailulle.

41

Asetusten N:o 2790/1999 ja N:o 330/2010 kyseisiin säännöksiin ei sen sijaan sisälly mainintaa siitä, onko mainitut rajoitukset luokiteltava tarkoitukseen vai vaikutukseen perustuvaksi rajoitukseksi. Lisäksi on todettava, kuten komissio huomautti unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa, että käsitteet ”vakavin kilpailunrajoitus” ja ”tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus” eivät ole käsitteellisesti toisensa korvaavia eivätkä välttämättä ole päällekkäisiä. Näin ollen mainitun poikkeuksen ulkopuolelle jääviä rajoituksia on tutkittava tapauskohtaisesti SEUT 101 artiklan 1 kohdan kannalta.

42

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi jättää huomiotta tämän tuomion 37 kohdassa tarkoitettua arviointia sillä perusteella, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus on joka tapauksessa tarkoitukseen perustuva rajoitus tai sen oletetaan olevan tällainen rajoitus.

43

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että toteamus siitä, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus sisältää tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen, voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun on todettu, että kyseinen sopimus on riittävän vahingollinen kilpailulle, kun otetaan huomioon sen määräysten sisältö, tavoitteet, jotka sillä on tarkoitus saavuttaa, sekä kaikki sen taloudelliselle ja oikeudelliselle asiayhteydelle ominaiset seikat.

44

Kolmannella ja viidennellä kysymyksellään, jotka on tutkittava toiseksi ja yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseessä on kyseisessä artiklassa tarkoitettu sopimus, kun tavarantoimittaja määrää jälleenmyyjilleen myymiensä tuotteiden jälleenmyyntiä koskevia vähimmäishintoja.

45

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii näin ollen saamaan selvennystä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun sopimuksen käsitteeseen voidakseen määrittää, onko pääasian olosuhteissa Super Bockin ja sen jälleenmyyjien välillä tällainen sopimus. Koska sen kysymys perustuu kolmannessa ja viidennessä kysymyksessä lueteltuihin lukuisiin tosiseikkoja koskeviin oletuksiin, jotka eroavat osittain toisistaan ja joista eräät Super Bock kiistää, on huomautettava, että tämän tuomion 28 kohdassa mainitun kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisen toimivallanjaon mukaisesti unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua pääasian tosiseikoista.

46

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevien toteamusten perusteella voidaan kuitenkin katsoa, että nämä kysymykset liittyvät asiayhteyteen, jossa Super Bock toimittaa säännöllisesti jälleenmyyjilleen luetteloita jälleenmyynnin vähimmäishinnoista ja jakelukatteista. Kyseisistä toteamuksista ilmenee, että jälleenmyyjät noudattavat käytännössä näin ilmoitettuja jälleenmyyntihintoja ja toisinaan pyytävät tällaista ilmoitusta eivätkä epäröi valittaa Super Bockille ilmoitetuista hinnoista sen sijaan, että ne käyttäisivät muita hintoja. Kyseisten toteamusten mukaan jälleenmyynnin vähimmäishintojen ilmoittamiseen liittyy hintojen valvontamekanismeja, ja kyseisten hintojen noudattamatta jättäminen voi johtaa rangaistustoimenpiteisiin ja negatiivisiin jakelukatteisiin.

47

Tämän alustavan huomautuksen jälkeen on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sopimuksen olemassaolon edellytykseksi riittää se, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla määrätyllä tavalla (tuomio 18.11.2021, Visma Enterprise, C‑306/20, EU:C:2021:935, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Sopimus ei näin ollen voi perustua siihen, että jälleenmyyntisopimuksen osapuoli ilmaisee puhtaasti yksipuolisen politiikkansa (ks. vastaavasti tuomio 6.1.2004, BAI ja komissio v. Bayer, C‑2/01 P ja C‑3/01 P, EU:C:2004:2, 101 ja 102 kohta).

49

Näennäisesti yksipuolinen toimi tai menettely on kuitenkin SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, jos se ilmentää vähintään kahden sopimuspuolen yhteistä tahtoa, eikä se, missä muodossa tämä tahdonilmaisu ilmenee, ole sellaisenaan ratkaiseva (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2006, komissio v. Volkswagen, C‑74/04 P, EU:C:2006:460, 37 kohta).

50

Kyseinen sopimuspuolten yhteinen tahto voi ilmetä sekä kyseessä olevan jälleenmyyntisopimuksen lausekkeista, jos siinä nimenomaisesti kehotetaan noudattamaan jälleenmyynnin vähimmäishintoja tai ainakin valtuutetaan tavarantoimittaja määräämään tällaisia hintoja, että sopimuspuolten menettelystä ja erityisesti siitä, että jälleenmyyjät mahdollisesti suostuvat nimenomaisesti tai hiljaisesti kehotukseen noudattaa jälleenmyynnin vähimmäishintoja (ks. vastaavasti tuomio 6.1.2004, BAI ja komissio v. Bayer, C‑2/01 P ja C‑3/01 P, EU:C:2004:2, 100 ja 102 kohta ja tuomio 13.7.2006, komissio v. Volkswagen, C‑74/04 P, EU:C:2006:460, 39, 40 ja 46 kohta).

51

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida pääasian olosuhteita kyseisen oikeuskäytännön valossa.

52

Tässä yhteydessä se, että tavarantoimittaja toimittaa säännöllisesti jälleenmyyjille luetteloita, joissa ilmoitetaan sen määrittämät vähimmäishinnat ja jakelukatteet, ja se, että tavarantoimittaja vaatii jälleenmyyjiä noudattamaan niitä valvontansa alaisuudessa rangaistustoimenpiteiden uhalla ja sillä uhalla, että jos niitä ei noudateta, sovelletaan negatiivisia jakelukatteita, ovat kaikki seikkoja, joista voidaan päätellä, että kyseinen tavarantoimittaja pyrkii määräämään jälleenmyyjilleen vähimmäismyyntihintoja. Vaikka nämä seikat yksinään näyttävät heijastavan kyseisen tavarantoimittajan ilmeisen yksipuolista menettelyä, asia on toisin, jos jälleenmyyjät ovat noudattaneet näitä hintoja. Tältä osin se seikka, että jälleenmyyjät käytännössä noudattavat jälleenmyynnin vähimmäishintoja, tai se, että ne pyytävät niiden ilmoittamista eivätkä siitä huolimatta, että ne valittavat ilmoitetuista hinnoista tavarantoimittajalle, käytä oma-aloitteisesti muita hintoja, saattavat kuvastaa sitä, että jälleenmyyjät ovat suostuneet siihen, että tavarantoimittaja vahvistaa jälleenmyynnin vähimmäishinnat.

53

Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmanteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyse on kyseisessä artiklassa tarkoitetusta sopimuksesta, kun tavarantoimittaja määrää jälleenmyyjilleen myymiensä tuotteiden jälleenmyynnin vähimmäishintoja, jos se, että tavarantoimittaja määrää näitä hintoja, ja se, että jälleenmyyjät noudattavat niitä, heijastaa kyseisten sopimuspuolten yhteisen tahdon ilmaisua. Kyseinen sopimuspuolten yhteinen tahto voi ilmetä sekä kyseessä olevan jälleenmyyntisopimuksen lausekkeista, jos siinä nimenomaisesti kehotetaan noudattamaan jälleenmyynnin vähimmäishintoja tai ainakin valtuutetaan tavarantoimittaja määräämään tällaisia hintoja, että sopimuspuolten menettelystä ja erityisesti siitä, että jälleenmyyjät mahdollisesti suostuvat nimenomaisesti tai hiljaisesti kehotukseen noudattaa jälleenmyynnin vähimmäishintoja.

54

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 101 artiklaa tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitetun sopimuksen olemassaolo tavarantoimittajan ja sen jälleenmyyjien välillä voidaan osoittaa yksinomaan välittömillä todisteilla.

55

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun ei ole olemassa unionin sääntöjä, jotka koskevat todisteiden arviointia ja näyttökynnystä, jota edellytetään SEUT 101 artiklan soveltamista koskevassa kansallisessa menettelyssä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään antaa tällaiset säännöt menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla, kunhan ne eivät ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate) eikä niillä tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate) (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2016, Eturas ym.,C‑74/14, EU:C:2016:42, 30–32 kohta oikeustapausviittauksineen).

56

Kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tehokkuusperiaate edellyttää, että näyttö unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta voidaan esittää suoran näytön lisäksi indisioilla, mikäli ne ovat objektiivisia ja yhtäpitäviä. Yhdenmukaistetun menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on nimittäin useimmissa tapauksissa pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (tuomio 21.1.2016, Eturas ym.,C‑74/14, EU:C:2016:42, 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Tästä seuraa, että SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sopimuksen, joka koskee jälleenmyynnin vähimmäishintoja, olemassaolo voidaan osoittaa paitsi välittömillä todisteilla myös yhtäpitävien yhteensattumien ja aihetodisteiden perusteella, jos niistä voidaan päätellä, että tavarantoimittaja on kehottanut jälleenmyyjiään noudattamaan tällaisia hintoja ja että viimeksi mainitut ovat käytännössä noudattaneet tavarantoimittajan ilmoittamia hintoja.

58

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklaa, luettuna yhdessä tehokkuusperiaatteen kanssa, on tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitetun sopimuksen olemassaolo tavarantoimittajan ja sen jälleenmyyjien välillä voidaan osoittaa paitsi välittömillä todisteilla myös sellaisten objektiivisten ja yhtäpitävien aihetodisteiden perusteella, joista voidaan päätellä tällaisen sopimuksen olemassaolo.

59

Kuudennella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus koskee lähes koko jäsenvaltion aluetta muttei koko jäsenvaltion aluetta, on esteenä sille, että kyseinen sopimus voisi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

60

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen edellytyksen, jonka mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, katsominen täyttyneeksi edellyttää, että on oltava nähtävissä riittävällä todennäköisyydellä ja kaikkien asiaan vaikuttavien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, että tällä sopimuksella voi tosiasiallisesti tai mahdollisesti olla suoraa tai välillistä vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tavalla, joka voisi haitata jäsenvaltioiden välisten yhtenäismarkkinoiden toteuttamista. Tämän lisäksi vaaditaan, ettei tämä vaikutus ole vähäistä (tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C‑172/14, EU:C:2015:484, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan johtuu yleensä useista sellaisista tekijöistä yhdessä, jotka erikseen tarkasteltuina eivät välttämättä olisi ratkaisevia. Sen selvittämiseksi, vaikuttaako yritysten välinen yhteistoimintajärjestely tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, tällainen järjestely on tutkittava sen taloudellisessa ja oikeudellisessa asiayhteydessä (tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Lisäksi se seikka, että yhteistoimintajärjestelyn tarkoituksena on myydä tuotteita ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että järjestely vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Unionin tuomioistuin on todennut, että yhteistoimintajärjestely, joka ulottuu yhden jäsenvaltion koko alueelle, on luonteeltaan sellainen, että se lujittaa kansallista markkinoiden eristämistä ja haittaa näin EUT-sopimuksessa tavoiteltua taloudellista vuorovaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 26.11.1975, Groupement des fabricants de papiers peints de Belgique ym. v. komissio, 73/74, EU:C:1975:160, 25 ja 26 kohta ja tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C‑172/14, EU:C:2015:484, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Unionin tuomioistuin on samoin todennut, että yhteistoimintajärjestely, joka kattaa vain osan jäsenvaltion alueesta, voi tietyissä olosuhteissa olla omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (ks. vastaavasti tuomio 3.12.1987, Aubert, 136/86, EU:C:1987:524, 18 kohta).

64

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, onko pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen taloudellinen ja oikeudellinen asiayhteys huomioon ottaen mahdollista, että se on omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

65

Kaiken edellä esitetyn perusteella kuudenteen kysymykseen on vastattava, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että jälleenmyynnin vähimmäishintojen vahvistamista koskeva vertikaalinen sopimus koskee lähes koko jäsenvaltion aluetta muttei sen koko aluetta, ei ole esteenä sille, että kyseinen sopimus voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

66

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: