Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
29 päivänä heinäkuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asema – Direktiivi 2003/109/EY – 11 artiklan 1 kohdan d alakohta – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliturvaan, sosiaaliapuun ja sosiaaliseen suojeluun kuuluvat toimenpiteet – Edellytys vähintään kymmenen vuoden asumisesta, joista kahtena viimeisimpänä asumisen on pitänyt olla keskeytyksetöntä – Välillinen syrjintä
Yhdistetyissä asioissa C‑112/22 ja C‑223/22,
joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Tribunale di Napoli (Napolin alioikeus, Italia) on esittänyt 16.2.2022 ja 22.3.2022 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 17.2.2022 ja 29.3.2022, saadakseen ennakkoratkaisun rikosasioissa, joissa vastaajina ovat
CU (C‑112/22) ja
ND (C‑223/22),
ja joissa asian käsittelyyn osallistuvat:
Procura della Repubblica presso il Tribunale di Napoli (C‑112/22 ja C‑223/22),
Ministero dell’Economia e delle Finanze (C‑112/22 ja C‑223/22) ja
Istituto nazionale della previdenza sociale (INPS) (C‑223/22),
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, K. Jürimäe, F. Biltgen ja N. Piçarra sekä tuomarit S. Rodin, P. G. Xuereb, I. Jarukaitis (esittelevä tuomari), N. Wahl, I. Ziemele ja J. Passer,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: hallintovirkamies C. Di Bella,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.10.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– CU ja ND, edustajanaan M. Costantino, avvocata,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajiaan A. Giordano ja P. Gentili, avvocati dello Stato,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Katsimerou, B.-R. Killmann ja P. A. Messina,
kuultuaan julkisasiamiehen 25.1.2024 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat SEUT 18 artiklan ja SEUT 45 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 34 artiklan, Euroopan neuvostossa tehdyn, Torinossa 18.10.1961 allekirjoitetun ja Strasbourgissa 3.5.1996 uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (jäljempänä Euroopan sosiaalinen peruskirja) 30 ja 31 artiklan, pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (EUVL 2004, L 16, s. 44) 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan, työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 (EUVL 2011, L 141, s. 1) 7 artiklan 2 kohdan sekä vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 29 artiklan tulkintaa.
2 Nämä pyynnöt on esitetty rikosoikeudenkäynneissä, jotka asiassa C‑112/22 on saatettu vireille CU:ta vastaan ja asiassa C‑223/22 ND:tä vastaan ja joissa heitä syytetään perustulon saamisen edellytyksiä koskevien vilpillisten ilmoitusten antamisesta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2003/109
3 Direktiivin 2003/109 johdanto-osan 2–4, 6 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(2) Eurooppa-neuvosto julisti Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 pidetyssä erityiskokouksessaan, että kolmansien maiden kansalaisten oikeusasemaa olisi lähennettävä vastaamaan jäsenvaltioiden kansalaisten oikeusasemaa ja että henkilölle, joka on laillisesti oleskellut jäsenvaltiossa tietyn, myöhemmin määriteltävän ajan ja jolla on pitkäaikainen oleskelulupa, olisi annettava kyseisessä jäsenvaltiossa yhdenmukaiset, mahdollisimman lähellä Euroopan unionin kansalaisten nauttimia oikeuksia olevat oikeudet.
(3) Tässä direktiivissä noudatetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi sekä [perusoikeuskirjassa] tunnustetut periaatteet.
(4) Jäsenvaltioihin pysyvästi asettautuneiden kolmansien maiden kansalaisten kotouttaminen edistää olennaisella tavalla taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta, joka on yhteisön perustavoitteita, kuten perustamissopimuksessa todetaan.
– –
(6) Tärkein peruste, jolla kolmannen maan kansalaiselle voidaan myöntää pitkään oleskelleen henkilön asema, olisi sen ajanjakson pituus, jonka hän on oleskellut jäsenvaltion alueella. Oleskelun on oltava laillista ja yhtäjaksoista, jotta henkilö voi osoittaa muodostaneensa siteet kyseiseen maahan. Olisi kuitenkin osoitettava tiettyä joustavuutta, jotta voidaan ottaa huomioon olosuhteet, joiden vuoksi henkilö saattaa joutua poistumaan alueelta väliaikaisesti.
– –
(12) Pitkään oleskelleen henkilön asema voisi edistää tehokkaasti kolmannen maan kansalaisen kotoutumista asuinyhteiskuntaansa. Pitkään oleskelleiden henkilöiden olisi nautittava tasavertaista kohtelua jäsenvaltion kansalaisten kanssa monilla talous- ja yhteiskuntaelämän aloilla tässä direktiivissä määriteltyjen asiaa koskevien edellytysten mukaisesti.”
4 Tämän direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, a ja b alakohdan sanamuoto on seuraava:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan
a) ’kolmannen maan kansalaisella’ henkilöitä, jotka eivät ole Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja unionin kansalaisia;
b) ’pitkään oleskelleella kolmannen maan kansalaisella’ sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, joilla on 4–7 artiklassa säädetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema”.
5 Kyseisen direktiivin 4 artiklan, jonka otsikko on ”Oleskelun kesto”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot myöntävät pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat oleskelleet kyseisen jäsenvaltion alueella laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan välittömästi ennen asiaa koskevan hakemuksen jättämistä.”
6 Direktiivin 2003/109 5 artiklassa säädetään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamisen edellytyksistä. Tämän artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vaadittava kolmannen maan kansalaista osoittamaan, että hänellä on sekä itselleen että huollettavinaan oleville perheenjäsenille yhtäältä vakaat ja säännölliset varat, jotka riittävät hänen itsensä ja hänen perheenjäsentensä elättämiseen turvautumatta kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, ja toisaalta sairausvakuutus, joka kattaa kaikki riskit, jotka kyseisessä jäsenvaltiossa yleensä on katettu tämän omien kansalaisten osalta. Tämän 5 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat myös vaatia, että kolmansien maiden kansalaiset täyttävät kansallisen lainsäädännön mukaiset kotouttamisedellytykset.
7 Tämän direktiivin 2003/109 7 artiklan 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalaisen on voidakseen saada pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman esitettävä hakemus sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa hän asuu, ja liitettävä hakemukseen ne kansallisessa lainsäädännössä määritellyt asiakirjat, jotka osoittavat, että hakija täyttää mainitun direktiivin 4 ja 5 artiklassa luetellut edellytykset.
8 Kyseisen direktiivin 11 artiklan, jonka otsikko on ”Tasavertainen kohtelu”, 1, 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Pitkään oleskellutta kolmannen maan kansalaista on kohdeltava tasavertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa seuraavilla aloilla:
– –
d) sosiaaliturva ja sosiaaliapu ja sosiaalinen suojelu sellaisena kuin se on määritelty kansallisessa lainsäädännössä;
– –
2. Edellä olevan 1 kohdan b, d, e, f ja g alakohdan säännöksiä sovellettaessa asianomainen jäsenvaltio voi rajoittaa tasavertaisen kohtelun koskemaan tapauksia, joissa paikkakunta, jossa pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen tai perheenjäsenet, joille henkilö vaatii etuuksia, ovat kirjoilla tai joka on mainittujen henkilöiden tavanmukainen asuinpaikka, on asianomaisen jäsenvaltion alueella.
– –
4. Jäsenvaltiot voivat rajata sosiaaliavun ja sosiaaliturvan osalta annettavan tasavertaisen kohtelun perusetuuksiin.”
Asetus N:o 492/2011
9 Asetuksen N:o 492/2011 I luvun, jonka otsikko on ”Työ, yhdenvertainen kohtelu ja työntekijän perhe”, 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Työskentely ja yhdenvertainen kohtelu” kuuluvan 7 artiklan sanamuoto on seuraava:
”1. Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.
2. Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.
– –”
Direktiivi 2011/95
10 Direktiivin 2011/95 29 artiklan, jonka otsikko on ”Sosiaalihuolto”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavat henkilöt saavat tarvittavan sosiaalihuollon suojelun myöntäneessä jäsenvaltiossa samoin edellytyksin kuin jäsenvaltion omat kansalaiset.”
Italian oikeus
11 Perustuloon ja eläkkeisiin liittyvistä kiireellisistä säännöksistä 28.1.2019 annetun asetuksen nro 4 (decreto-legge n. 4, Disposizioni urgenti in materia di reddito di cittadinanza e di pensioni) (GURI nro 23, 28.1.2019), joka on muutettu laiksi 28.3.2019 annetulla lailla nro 26 (legge nro26) (GURI nro 75, 29.3.2019) (jäljempänä asetus nro 4/2019), 1§:ssä säädetään seuraavaa:
”Vuoden 2019 huhtikuusta alkaen käyttöön otetaan perustulo – –, joka on aktiiviseen työvoimapolitiikkaan kuuluva perustavanlaatuinen toimenpide, jolla pyritään takaamaan oikeus työhön, torjumaan köyhyyttä, eriarvoisuutta ja sosiaalista syrjäytymistä sekä edistämään oikeutta tiedonsaantiin, koulutukseen ja kulttuuriin politiikalla, jonka tarkoituksena on myöntää yhteiskunnasta ja työelämästä syrjäytymisvaarassa oleville henkilöille taloudellista tukea ja edistää heidän sosiaalista osallisuuttaan. [Perustulolla] turvataan välttämättömät etuudet käytettävissä olevien resurssien rajoissa.”
12 Tämän asetuksen 2 §:ssä, jonka otsikko on ”Etuudensaajat”, määritetään edellytykset perustulon saamiselle. Edellytykset koskevat yhtäältä hakijan kansalaisuutta, kotipaikkaa ja oleskelua sekä toisaalta muun muassa hänen tulojaan, varallisuuttaan ja kotitaloutensa käytettävissä olevia kestokulutustavaroita. Tämän 2 §:n 1 momentissa säädetään ensin mainittujen edellytysten osalta seuraavaa:
”[Perustuloa] myönnetään kotitalouksille, jotka hakemuksen jättämispäivänä ja koko etuuden myöntämisen ajan täyttävät samanaikaisesti kaikki seuraavat edellytykset:
a) kansalaisuutta, kotipaikkaa ja oleskelua koskevien vaatimusten osalta etuutta hakevan kotitalouden jäsenen tulee täyttää samanaikaisesti kaikki seuraavat edellytykset:
1) hänen on oltava Italian tai muun – – unionin jäsenvaltion kansalainen tai tällaisen kansalaisen – – perheenjäsen, jolla on oleskeluoikeus tai pysyvä oleskeluoikeus, tai kolmannen maan kansalainen, jolla on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [unionin] oleskelulupa
2) hänen on pitänyt asua Italiassa vähintään kymmenen vuotta, joista kahden viimeisimmän vuoden ajan hakemuksen jättämispäivästä lukien ja koko etuuden myöntämisen ajan keskeytyksettä.
– –”
13 Kyseisen asetuksen 3 §:n, jonka otsikko on ”Taloudelliset etuudet”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”[Perustulona] myönnettävä taloudellinen etuus muodostuu vuositasolla kahdesta seuraavasta osasta:
a) perheen tulojen täydentämiseen tarkoitettu osa – –, jonka suuruus on enintään 6 000 euroa vuodessa kerrottuna vastaavuusasteikon vastaavalla parametrillä – –;
b) vuokralla asuvien kotitalouksien tulojen täydentämiseen tarkoitettu osa, joka vastaa vuokrasopimuksen mukaisen vuosivuokran määrää, – – ja jonka suuruus on enintään 3 360 euroa vuodessa.”
14 Saman asetuksen 7 §:n, jonka otsikko on ”Seuraamukset”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ellei teko täytä minkään törkeämmän rikoksen tunnusmerkistöä, on se, joka saadakseen perusteettomasti edellä 3 §:ssä tarkoitetun etuuden antaa tai käyttää vilpillisiä tietoja tai laatii tai käyttää väärennettyjä tai paikkansapitämättömiä tietoja sisältäviä asiakirjoja tai jättää antamatta asiaan kuuluvia tietoja, tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.”
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
15 CU ja ND ovat Italiassa pitkään oleskelleita kolmannen maan kansalaisia. CU merkittiin Italian väestörekisteriin 29.3.2012. ND puolestaan merkittiin samaan rekisteriin 24.3.2013.
16 Pubblico Ministero della Procura della Repubblica presso il Tribunale di Napoli (virallinen syyttäjä, Napolin alioikeus, Italia) on nostanut CU:ta ja ND:tä vastaan syytteen asetuksen nro 4/2019 7 §:n 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta, koska he olivat 27.8.2020 ja 9.10.2020 jättäneet perustulohakemukset, joissa he olivat vilpillisesti ilmoittaneet täyttävänsä perustulon myöntämiselle asetetut edellytykset mukaan lukien tässä asetuksessa säädetyn vähintään kymmenen vuoden asumista Italiassa koskevan edellytyksen. CU oli saanut tämän johdosta perusteettomasti 3 414,40 euroa ja ND 3 186,66 euroa.
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Tribunale di Napoli (Napolin alioikeus, Italia) on epävarma siitä, onko asetus nro 4/2019 unionin oikeuden mukainen siltä osin kuin tässä asetuksessa asetetaan perustulon, jota pidetään vähimmäistoimeentulon turvaamiseen tarkoitettuna sosiaaliapuna, saamisen edellytykseksi se, että henkilö on asunut Italiassa vähintään kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä vuotta keskeytyksettä. Tämä tuomioistuin katsoo näin ollen, että kyseisessä asetuksessa kolmansien maiden kansalaisia – mukaan lukien niitä, joilla on pitkäaikainen oleskelulupa – kohdellaan epäsuotuisammin kuin Italian kansalaisia.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin aluksi, että perustulo on vähimmäistoimeentulon turvaamiseen tarkoitettua sosiaaliapua, joka kuuluu yhteen direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainituista kolmesta alasta, jotka ovat sosiaaliturva, sosiaaliapu ja sosiaalinen suojelu sellaisina kuin ne on määritelty kansallisessa lainsäädännössä. Tämän direktiivin 11 artiklan 4 kohta ei nyt käsiteltävässä asiassa ole merkityksellinen, koska Italian valtio ei pääasiassa kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä antaessaan rajannut yhdenvertaista kohtelua perusetuuksiin. Lisäksi vaikka rajaus olisi siinä tehtykin, tällainen rajaus ei olisi direktiivin 2003/109 mukainen, koska asetuksen nro 4/2019 1 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan perustulolla turvataan välttämättömät etuudet käytettävissä olevien resurssien rajoissa.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että unionin tuomioistuin totesi 24.4.2012 antamassaan tuomiossa Kamberaj (C‑571/10, EU:C:2012:233), että direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan kolmansien maiden kansalaisia, joilla on kyseisen direktiivin säännösten mukaisesti myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema, kohdellaan asumisen tukien myöntämisen osalta eri tavalla kuin Italian kansalaisia. Se mainitsee myös 27.3.1985 annetun tuomion Hoeckx (249/83, EU:C:1985:139) ja 27.3.1985 annetun tuomion Scrivner ja Cole (122/84, EU:C:1985:145), jotka koskevat perustuloon rinnastettavaa sosiaaliapua. Sen mukaan unionin tuomioistuin katsoi näissä tuomioissa, että tällaista sosiaaliapua oli asetuksen N:o 492/2011 perusteella myönnettävä sekä kotimaisille että toisista jäsenvaltioista tuleville työntekijöille.
20 Unionin tuomioistuin ei sitä vastoin ole vielä lausunut siitä, onko kansallinen säännös, jossa säädetään perustulon myöntämisestä ainoastaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen asumista koskevan edellytyksen täyttäville hakijoille, unionin oikeuden mukainen. Koska asetuksen nro 4/2019 2 §:n 1 momentin a kohdan 2 alakohdassa säädetyn edellytyksen mahdollisesta lainvastaisuudesta seuraa se, ettei asianomaisen rikoksen aineellinen tunnusmerkistö enää täyty, tähän kysymykseen annettava vastaus on tarpeen pääasioiden ratkaisemiseksi.
21 Tässä tilanteessa Tribunale di Napoli päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset, jotka yhdistetyissä asioissa C‑112/22 ja C‑223/22 on muotoiltu identtisesti:
”1) Onko unionin oikeus ja erityisesti [SEUT] 18 artikla ja [SEUT] 45 artikla, [asetuksen N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohta, [direktiivin 2003/109] 11 artiklan 1 kohdan d alakohta, [direktiivin 2011/95] 29 artikla, [perusoikeuskirjan] 34 artikla sekä [Euroopan sosiaalisen peruskirjan] 30 ja 31 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle kuin [asetuksen nro 4/2019] 7 §:n 1 momentti luettuna yhdessä saman asetuksen 2 §:n 1 momentin a kohdan kanssa siltä osin kuin siinä säädetään, että perustulon saaminen edellyttää vähintään kymmenen vuoden asumista Italiassa (joista kahden viimeisimmän vuoden ajan hakemuksen jättämispäivästä lukien ja koko etuuden myöntämisen ajan asumisen on pitänyt olla keskeytyksetöntä), kun tämän seurauksena sellaisia Italian kansalaisia, oleskeluoikeuden tai pysyvän oleskeluoikeuden saaneita [unionin] kansalaisia tai pitkään oleskelleita [kolmansien maiden kansalaisia], jotka ovat asuneet [Italiassa] vähemmän kuin kymmenen vuotta tai kymmenen vuotta siten, että kahtena viimeisenä vuonna asuminen ei ole ollut keskeytyksetöntä, kohdellaan huonommin kuin samoja ihmisryhmiä, jotka ovat asuneet Italiassa kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä?
Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:
2) Onko unionin oikeus ja erityisesti [SEUT] 18 artikla ja [SEUT] 45 artikla, [asetuksen N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohta, [direktiivin 2003/109] 11 artiklan 1 kohdan d alakohta, [direktiivin 2011/95] 29 artikla, [perusoikeuskirjan] 34 artikla sekä [Euroopan sosiaalisen peruskirjan] 30 ja 31 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle kuin [asetuksen nro 4/2019] 7 §:n 1 momentti luettuna yhdessä saman asetuksen 2 §:n 1 momentin a kohdan kanssa siltä osin kuin siinä säädetään, että sellaisia pitkään oleskelleita henkilöitä, jotka voivat saada pysyvän oleskeluoikeuden Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuttuaan viisi vuotta heidät vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, ja sellaisia pitkään oleskelleita henkilöitä, jotka ovat asuneet [Italiassa] vähintään kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, kohdellaan eri tavoin?
3) Onko unionin oikeus ja erityisesti [SEUT] 18 artikla ja [SEUT] 45 artikla, [asetuksen N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohta, [direktiivin 2003/109] 11 artiklan 1 kohdan d alakohta ja [direktiivin 2011/95] 29 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle kuin [asetuksen nro 4/2019] 7 §:n 1 momentti luettuna yhdessä saman asetuksen 2 §:n 1 momentin a kohdan kanssa, kun siinä Italian, [unionin] ja kolmansien maiden kansalaisille asetetaan perustulon saamiseksi kymmenen vuoden asumista (joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä) koskeva edellytys?
4) Onko unionin oikeus ja erityisesti [SEUT] 18 artikla ja [SEUT] 45 artikla, [asetuksen N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohta, [direktiivin 2003/109] 11 artiklan 1 kohdan d alakohta, [direktiivin 2011/95] 29 artikla, [perusoikeuskirjan] 34 artikla sekä [Euroopan sosiaalisen peruskirjan] 30 ja 31 artikla esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle kuin [asetuksen nro 4/2019] 7 §:n 1 momentti luettuna yhdessä saman asetuksen 2 §:n 1 momentin a kohdan kanssa siltä osin kuin siinä säädetään, että perustulon saamiseksi Italian, [unionin] ja kolmansien maiden kansalaisten on ilmoitettava asuneensa Italiassa kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, ja vilpillisten tietojen antamisella on vakavia rikosoikeudellisia seuraamuksia?”
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
22 Unionin tuomioistuimen presidentin 3.5.2022 antamalla päätöksellä asiat C‑112/22 ja C‑223/22 yhdistettiin asioiden käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta sekä tuomion antamista varten.
23 Unionin tuomioistuin pyysi 8.5.2023 ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta työjärjestyksensä 101 artiklan 1 kohdan nojalla selvennyksiä, kehotti sitä määrittämään pääasioissa kyseessä olevissa rikosoikeudellisissa menettelyissä syytettyinä olevien henkilöiden oikeudellisen aseman ja ne unionin oikeuden erityiset säännökset ja määräykset, joita näihin henkilöihin sovelletaan ja joiden tulkinta on sen mielestä tarpeen sen käsiteltävänä olevien asioiden ratkaisemiseksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastasi tähän pyyntöön 9.6.2023 asiassa C‑223/22 ja 13.6.2023 asiassa C‑112/22 ja totesi, että pääasiassa kyseessä olevat henkilöt ovat Italiassa pitkään oleskelleita kolmansien maiden kansalaisia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmensi asiassa C‑112/22 antamassaan vastauksessa, että säännös, jonka tulkinta on tarpeen pääasian ratkaisemiseksi, on direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohta.
24 Italian hallitus pyysi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 16 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti, että nämä asiat käsitellään suuressa jaostossa, ja unionin tuomioistuin hyväksyi pyynnön 10.7.2023.
Unionin tuomioistuimen toimivalta
25 Italian hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan esitettyihin kysymyksiin, koska pääasioissa sovellettavat kansalliset säännökset koskevat etuutta, josta on säädetty kansallisessa lainsäädännössä jäsenvaltioiden yksinomaista toimivaltaa käyttämällä. Pääasiassa kyseessä oleva perustulo ei ole sosiaaliturvaa eikä sosiaaliapua, jonka tavoitteena olisi yksinkertaisesti taata asianomaisille henkilöille tietty tulotaso, vaan se on monitahoinen toimenpide, jolla pyritään ennen kaikkea edistämään asianomaisten henkilöiden sosiaalista osallisuutta ja sijoittumista uudelleen työmarkkinoille.
26 Tältä osin on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöt koskevat unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan tulkintaa, mikä kuuluu selvästi unionin tuomioistuimen toimivaltaan. (ks. vastaavasti tuomio 22.3.2022, Prokurator Generalny (Ylimmän tuomioistuimen kurinpitojaosto – Nimittäminen), C‑508/19, EU:C:2022:201, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Siltä osin kuin Italian hallitus pyrkii väitteellään kiistämään sen, että pääasiassa kyseessä oleva ”perustulo” kuuluu direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan soveltamisalaan, on todettava – kuten Italian hallitus itsekin istunnossa unionin tuomioistuimessa huomautti –, ettei tällä väitteellä voida kyseenalaistaa unionin tuomioistuimen toimivaltaa vastata esitettyihin kysymyksiin, vaan tätä väitettä on arvioitava kysymysten asiasisällön tutkimisen yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 76 kohta).
28 On kuitenkin huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kysymyksissään myös Euroopan sosiaalisen peruskirjan 30 ja 31 artiklan. Vaikka perusoikeuskirjan selitysten (EUVL 2007, C 303, s. 17) mukaan perusoikeuskirjan 34 artiklan 3 kohtaan ovat vaikuttaneet tarkistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan 30 ja 31 artikla, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen tulkitsemaan Euroopan sosiaalista peruskirjaa (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2021, Consorzio Italian Management ja Catania Multiservizi, C‑561/19, EU:C:2021:799, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ennakkoratkaisupyynnöt muutoin kuin siltä osin, kuin ne koskevat Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräyksiä.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
30 Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen poimimalla kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. vastaavasti tuomio 29.2.2024, Eesti Vabariik (Põllumajanduse Registrite ja Informatsiooni Amet), C‑437/22, EU:C:2024:176, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Tässä yhteydessä on huomattava, että ennakkoratkaisupyynnöissä viitataan useisiin henkilöryhmiin, joita pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö saattaa kansallisen tuomioistuimen mukaan asettaa epäedulliseen asemaan, eli maassa pitkään oleskelleisiin kolmansien maiden kansalaisiin, tiettyihin Italian kansalaisiin, unionin kansalaisiin sekä kansainvälistä suojelua saaviin kolmansien maiden kansalaisiin. Näissä pyynnöissä ei kuitenkaan täsmennetä, mihin näistä ryhmistä pääasiassa kyseessä olevat henkilöt kuuluvat.
32 Kuten tämän tuomion 23 kohdassa kuitenkin todettiin, kyseinen tuomioistuin on unionin tuomioistuimen selvennyspyyntöön antamissaan vastauksissa todennut, että pääasiassa kyseessä olevat henkilöt ovat Italiassa pitkään oleskelleita kolmansien maiden kansalaisia. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt asiassa C‑112/22, että säännös, jonka tulkinta on tarpeen pääasian ratkaisemiseksi, on direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohta. Tähän henkilöryhmään sovelletaan nimittäin tätä säännöstä, luettuna perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa, eikä SEUT 18 artiklaa ja SEUT 45 artiklaa, asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa tai direktiivin 2011/95 29 artiklaa, jotka esitetyissä kysymyksissä myös on mainittu. Viimeksi mainittuja säännöksiä ei voida siten soveltaa, koska niillä ei ole yhteyttä pääasioihin.
33 Edellä esitetyn perusteella on siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, joita on tarkasteltava yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa sosiaaliturvan, sosiaaliavun tai sosiaalisen suojelun saamisen edellytykseksi asetetaan maassa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten osalta – ja tätä edellytystä sovelletaan myös tämän jäsenvaltion kansalaisiin – se, että he ovat asuneet tässä jäsenvaltiossa vähintään kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, ja jonka mukaan tätä asumisedellytystä koskevan vilpillisen tiedon antamisesta määrätään rikosoikeudellinen seuraamus.
34 Direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan pitkään oleskellutta kolmannen maan kansalaista on kohdeltava yhdenvertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa sosiaaliturvan, sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun aloilla sellaisina kuin ne on määritelty kansallisessa lainsäädännössä.
35 Ensinnäkin siltä osin kuin Italian hallitus kiistää sen, että pääasiassa kyseessä oleva perustulo kuuluu tämän säännöksen soveltamisalaan, on muistutettava, että silloin, kun unionin oikeuden säännöksessä viitataan nimenomaisesti kansalliseen lainsäädäntöön, niin kuin direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa, unionin tuomioistuin ei voi vahvistaa asianomaisille ilmaisuille unionin oikeuteen perustuvaa itsenäistä ja yhdenmukaista määritelmää. Näin on siksi, että tällainen viittaus on osoitus siitä, että unionin lainsäätäjä on halunnut kunnioittaa eri jäsenvaltioissa vallitsevia eroja kyseisten käsitteiden määritelmissä ja täsmällisissä ulottuvuuksissa. Unionin oikeuteen perustuvan itsenäisen ja yhdenmukaisen määritelmän puuttuminen kyseisen säännöksen sosiaaliturvan, sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun käsitteistä ja viittaus kansalliseen oikeuteen eivät kuitenkaan merkitse sitä, että jäsenvaltiot voisivat vaarantaa direktiivin 2003/109 tehokkaan vaikutuksen mainitussa säännöksessä tarkoitettua yhdenvertaisuuden periaatetta sovellettaessa (ks. vastaavasti tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 77 ja 78 kohta ja tuomio 28.10.2021, ASGI ym., C‑462/20, EU:C:2021:894, 31 kohta).
36 Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa määrätään, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita niiden soveltaessa unionin oikeutta. Direktiivin 2003/109 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee samoin, että siinä noudatetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet.
37 Näin ollen vahvistaessaan kansallisessa lainsäädännössään määriteltyyn sosiaaliturvaan, sosiaaliapuun ja sosiaaliseen suojeluun kuuluvia toimenpiteitä, joiden on oltava direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia, jäsenvaltioiden on noudatettava perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 34 artiklassa vahvistettuja oikeuksia ja otettava huomioon siinä vahvistetut periaatteet. Perusoikeuskirjan 34 artiklan 3 kohdassa määrätään, että yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi unioni ja näin sen jäsenvaltiot tunnustavat unionin oikeutta soveltaessaan ”oikeuden toimeentuloturvaan ja asumisen tukeen tarkoituksena turvata ihmisarvoinen elämä jokaiselle, jolla ei ole riittävästi varoja, unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti, ja kunnioitta[vat] tätä oikeutta” (tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 80 kohta).
38 Koska sekä perusoikeuskirjan 34 artiklan 3 kohdassa että direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa että viitataan kansalliseen oikeuteen, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, onko pääasiassa kyseessä oleva perustulo sosiaalietuus, joka kuuluu mainitussa direktiivissä tarkoitettuihin sosiaalietuuksiin (ks. vastaavasti tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 81 kohta ja tuomio 28.10.2021, ASGI ym., C‑462/20, EU:C:2021:894, 32 kohta).
39 Kuten tämän tuomion 18 kohdassa todettiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnöissään, että perustulo on vähimmäistoimeentulon turvaamiseen tarkoitettua sosiaaliapua, joka kuuluu yhteen direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainituista kolmesta alasta, jotka ovat sosiaaliturva, sosiaaliapu ja sosiaalinen suojelu sellaisina kuin ne on määritelty kansallisessa lainsäädännössä.
40 Italian hallitus tosin kiistää tämän ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksen. On kuitenkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimen tehtävänä on unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon mukaisesti ottaa huomioon ennakkoratkaisukysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat sellaisina kuin ne on ennakkoratkaisupyynnössä esitetty. On siis niin, että riippumatta arvostelusta, jota jäsenvaltion hallitus on esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamasta kansallisen oikeuden tulkinnasta, ennakkoratkaisukysymykset on tutkittava tämän tulkinnan valossa, eikä niiden paikkansapitävyyden selvittäminen ole unionin tuomioistuimen tehtävä (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2016, New Valmar, C‑15/15, EU:C:2016:464, 25 kohta ja tuomio 21.12.2023, Cofidis, C‑340/22, EU:C:2023:1019, 31 kohta).
41 Nyt käsiteltävissä asioissa unionin tuomioistuimen on siis lähdettävä siitä olettamasta, että pääasiassa kyseessä oleva perustulo on direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan, luettuna perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa, soveltamisalaan kuuluva toimenpide.
42 Lisäksi on niin, että vaikka direktiivin 2003/109 11 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajata sosiaaliavun ja sosiaaliturvan osalta annettavan tasavertaisen kohtelun perusetuuksiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnöissään, ettei nyt käsiteltävässä asiassa sovelleta tätä suppean tulkinnan sallivaa säännöstä. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että Italian viranomaiset, joilla on toimivalta panna kyseinen direktiivi täytäntöön, eivät ole ilmaisseet selvästi aikomustaan vedota kyseisessä säännöksessä säädettyyn poikkeukseen. Toisaalta perustulo on nimenomaan tällainen mainitussa säännöksessä tarkoitettu ”perusetuus”. Tällä käsitteellä tarkoitetaan etuuksia, joiden avulla yksilö kykenee huolehtimaan ravinnon, asunnon ja terveyden kaltaisista perustarpeistaan (ks. vastaavasti tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 86–92 kohta).
43 Toiseksi on muistutettava, että direktiivillä 2003/109 toteutettu järjestelmä osoittaa selvästi, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saaminen edellyttää tämän direktiivin mukaan erityisen menettelyn noudattamista ja kyseisen direktiivin II luvussa säädettyjen edellytysten täyttymistä.
44 Direktiivin 2003/109 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot myöntävät pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat oleskelleet kyseisen jäsenvaltion alueella laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan välittömästi ennen asiaa koskevan hakemuksen jättämistä. Tämän direktiivin 5 artiklassa kyseisen aseman saamisen edellytykseksi asetetaan näyttö siitä, että tätä asemaa hakevalla kolmannen maan kansalaisella on riittävät varat ja sairausvakuutus. Saman direktiivin 7 artiklassa säädetään lisäksi tarkemmin tämän aseman saamiselle asetetuista menettelyllisistä vaatimuksista.
45 Lisäksi direktiivin 2003/109 johdanto-osan 2, 4, 6 ja 12 perustelukappaleesta ilmenee, että tällä direktiivillä pyritään takaamaan jäsenvaltioihin laillisesti ja pysyvästi asettautuneiden kolmansien maiden kansalaisten kotouttaminen ja tässä tarkoituksessa lähentämään näiden kolmansien maiden kansalaisten oikeuksia unionin kansalaisille kuuluvien oikeuksien kanssa, muun muassa ottamalla käyttöön yhdenvertainen kohtelu unionin kansalaisten kanssa monilla talous- ja yhteiskuntaelämän aloilla. Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema mahdollistaa siten sen, että henkilö, jolla on tällainen asema, voi nauttia yhdenvertaisesta kohtelusta tämän direktiivin 11 artiklassa tarkoitetuilla aloilla tässä artiklassa säädetyin edellytyksin (tuomio 25.11.2020, Istituto nazionale della previdenza sociale (Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten perhe-etuudet), C‑303/19, EU:C:2020:958, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 35 kohdassa totesi, tällainen asema vastaa kolmannen maan kansalaisten pisimmälle edistynyttä kotoutumisen astetta, ja sen perusteella heille on taattava yhdenvertainen kohtelu vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisten kanssa erityisesti sosiaaliturvan, sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun osalta.
47 Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa sen osalta, onko asetuksen nro 4/2019 2 §:n 1 momentin a kohdan 2 alakohdassa perustulon saamiselle asetettu kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskeva edellytys yhteensopiva direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa, luettuna perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa, että tätä asumisedellytystä sovelletaan samalla tavalla sekä maassa pitkään oleskelleisiin kolmansien maiden kansalaisiin että Italian kansalaisiin. Tämä tuomioistuin huomauttaa kuitenkin pääasiallisesti, että pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset asetetaan mainitulla edellytyksellä epäedullisempaan asemaan kuin Italian kansalaiset, jotka asuvat Italiassa ja jotka eivät ole poistuneet tämän jäsenvaltion alueelta asuakseen pitempään ulkomailla.
48 Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa pääasiallisesti totesi, direktiivin 2003/109 11 artiklaan kirjatulla yhdenvertaisen kohtelun periaatteella ei kielletä ainoastaan kansalaisuuteen perustuvaa ilmeistä syrjintää vaan myös kaikki peitellyn syrjinnän muodot, joissa tosiasiallisesti päädytään samaan lopputulokseen muita erotteluperusteita soveltamalla.
49 Näin ollen on tutkittava ensimmäiseksi, johtaako kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskeva edellytys sellaiseen erilaiseen kohteluun, joka merkitsee pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten välillistä syrjintää asianomaisen jäsenvaltion kansalaisiin verrattuna.
50 Tältä osin on todettava, että tällainen kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskeva edellytys vaikuttaa pääasiassa ulkomaalaisiin, joihin kuuluvat muun muassa kolmansien maiden kansalaiset.
51 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskeva edellytys vaikuttaa myös niiden Italian kansalaisten etuihin, jotka toisessa jäsenvaltiossa asuttuaan palaavat Italiaan. Merkitystä ei kuitenkaan ole sillä, että pääasiassa kyseessä olevalla toimenpiteellä mahdollisesti asetetaan epäedulliseen asemaan sekä kyseisen jäsenvaltion kansalaiset, jotka eivät täytä tällaista edellytystä, että maassa pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset. Jotta toimenpiteellä voidaan katsoa harjoitettavan välillistä syrjintää, ei ole välttämätöntä, että sillä suosittaisiin kaikkia kyseisen jäsenvaltion kansalaisia tai että sillä asetettaisiin epäedulliseen asemaan ainoastaan pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset mutta ei kyseisen jäsenvaltion kansalaisia (ks. analogisesti tuomio 20.6.2013, Giersch ym., C‑20/12, EU:C:2013:411, 45 kohta).
52 Näin ollen pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten ja jäsenvaltion kansalaisten erilainen kohtelu, joka johtuu siitä, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskevasta edellytyksestä, on välillistä syrjintää.
53 Toiseksi on todettava, että tällainen syrjintä on lähtökohtaisesti kiellettyä, jollei sitä voida objektiivisesti perustella. Jotta syrjintä olisi perusteltua, sen on oltava omiaan takaamaan oikeutetun tavoitteen toteuttamisen, eikä sillä saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
54 Italian hallitus toteaa tältä osin kirjallisissa huomautuksissaan, että koska perustulo on taloudellinen etu, jonka myöntämisen edellytyksenä on se, että asianomaisen kotitalouden täysi-ikäiset jäsenet osallistuvat heille laadittuun, työllistymiseen ja sosiaaliseen osallisuuteen tähtäävään henkilökohtaiseen ja erityiseen sopimukseen perustuvaan ohjelmaan, tämän edun myöntäminen edellyttää hallinnollisesti erittäin monitahoisia sosiaaliseen ja ammatilliseen sopeuttamiseen tähtääviä toimia. Italian hallituksen mukaan kansallinen lainsäätäjä on siten rajannut asianmukaisesti tämän toimenpiteen soveltamisen vain niihin kolmansien maiden kansalaisiin, jotka asuvat vakinaisesti Italiassa ja ovat kotoutuneet sinne hyvin.
55 On kuitenkin todettava, että direktiivin 2003/109 11 artiklan 2 kohdassa säädetään tyhjentävästi tilanteista, joissa jäsenvaltiot voivat poiketa asumisen osalta pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten ja jäsenvaltion kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta. Siten näitä tilanteita lukuun ottamatta kyseisen kahden kansalaisryhmän erilainen kohtelu merkitsee itsessään tämän direktiivin 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan rikkomista (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2020, Istituto nazionale della previdenza sociale (Pitkään oleskelleiden kolmannen maan kansalaisten perhe-etuudet), C‑303/19, EU:C:2020:958, 23 kohta).
56 Erityisesti maassa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten ja asianomaisen jäsenvaltion kansalaisten erilaista kohtelua ei voida oikeuttaa sillä, että he ovat erilaisessa tilanteessa sen perusteella, että heidän siteensä kyseiseen jäsenvaltioon ovat erilaiset. Tällainen perustelu on vastoin direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, jossa säädetään kyseisten henkilöiden yhdenvertaisesta kohtelusta sosiaaliturvan, sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun aloilla (tuomio 25.11.2020, Istituto nazionale della previdenza sociale (Pitkään oleskelleiden kolmannen maan kansalaisten perhe-etuudet), C‑303/19, EU:C:2020:958, 34 kohta).
57 Kuten tämän tuomion 44 kohdassa todettiin, direktiivin 2003/109 4 artiklan 1 kohdassa säädetään viiden vuoden laillista ja yhtäjaksoista oleskelua jäsenvaltion alueella koskevasta edellytyksestä sille, että tämä jäsenvaltio voi myöntää kolmannen maan kansalaiselle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman. Tästä säännöksestä, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen kanssa, ilmenee unionin lainsäätäjän katsoneen, että tällainen viiden vuoden laillinen ja yhtäjaksoinen oleskelu on osoitus siitä, että henkilö on ”muodostanut siteet kyseiseen maahan”, joten sen on katsottava olevan riittävä, jotta kolmannen maan kansalaisella tämän pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saatuaan on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun kyseisen jäsenvaltion kansalaisten kanssa muun muassa sosiaaliturvan, sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun osalta mainitun direktiivin 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti.
58 Näin ollen jäsenvaltio ei rikkomatta tätä säännöstä ja toimimatta vastoin sillä tavoiteltua päämäärää, joka on – kuten saman direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenee – varmistaa, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema ”edistää tehokkaasti kolmannen maan kansalaisen kotoutumista asuinyhteiskuntaansa”, voi yksipuolisesti pidentää asumisaikaa, jota edellytetään, jotta tällainen pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen voisi käyttää direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdassa taattua oikeutta.
59 Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kymmenen vuoden asumista, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, koskeva edellytys on direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan vastainen.
60 Neljänneksi siitä, onko sellainen kansallinen säännös unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2003/109 mukainen, jossa säädetään, että sosiaaliturvaa, sosiaaliapua tai sosiaalista suojelua hakeville henkilöille on määrättävä rikosoikeudellinen seuraamus, jos he ovat antaneet vilpillisiä tietoja näiden etuuksien saamisen edellytysten täyttymisestä, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallinen seuraamusjärjestely ei ole yhteensopiva direktiivin 2003/109 säännösten kanssa, jos siitä määrätään sellaisen velvoitteen noudattamisen varmistamiseksi, joka sinällään ei ole näiden säännösten mukainen (ks. vastaavasti tuomio 26.4.2022, Landespolizeidirektion Steiermark (Sisärajavalvonnan enimmäiskesto), C‑368/20 ja C‑369/20, EU:C:2022:298, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2003/109 11 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa sosiaaliturvan, sosiaaliavun tai sosiaalisen suojelun saamisen edellytykseksi asetetaan maassa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten osalta – ja tätä edellytystä sovelletaan myös tämän jäsenvaltion kansalaisiin – se, että he ovat asuneet tässä jäsenvaltiossa vähintään kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, ja jonka mukaan tätä asumisedellytystä koskevan vilpillisen tiedon antamisesta määrätään rikosoikeudellinen seuraamus.
Oikeudenkäyntikulut
62 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY 11 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 34 artiklan valossa,
on tulkittava siten, että
se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa sosiaaliturvan, sosiaaliavun tai sosiaalisen suojelun saamisen edellytykseksi asetetaan maassa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten osalta – ja tätä edellytystä sovelletaan myös tämän jäsenvaltion kansalaisiin – se, että he ovat asuneet tässä jäsenvaltiossa vähintään kymmenen vuotta, joista kaksi viimeisintä keskeytyksettä, ja jonka mukaan tätä asumisedellytystä koskevan vilpillisen tiedon antamisesta määrätään rikosoikeudellinen seuraamus.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: italia.