1.

Käsiteltävänä oleva asia antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden täydentää oikeuskäytäntöään, joka koskee direktiivissä 93/13/ETY ( 2 ) säädetyn kuluttajien tehokkaan oikeussuojan vaatimuksen ja jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden, jonka mukaan jäsenvaltioiden tehtävänä on määritellä yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat, välistä suhdetta.

2.

Kyseessä olevat yksityiskohtaiset säännöt koskevat oikeussuojan tarvetta, jonka olemassaolo on edellytyksenä kanteille, joilla vaaditaan kohtuuttomien sopimusehtojen julistamista tehottomiksi.

3.

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

4.

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

5.

Siviiliprosessikoodeksista 17.11.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks postępowania cywilnego; Dz. U. 1964, nro 4), sellaisena kuin se on muutettuna (jäljempänä siviiliprosessilaki), 189 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kantaja voi pyytää tuomioistuinta vahvistamaan oikeussuhteen tai oikeuden olemassaolon tai puuttumisen, jos sillä on oikeudellinen intressi.”

6.

Kyseisen lain 316 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pääkäsittelyn päätyttyä tuomioistuin antaa ratkaisunsa ottaen huomioon tilanteen sellaisena kuin se oli pääkäsittelyn päättyessä; etenkään se, että saatava on erääntynyt maksettavaksi oikeudenkäynnin aikana, ei estä antamasta tuomiota, jolla saatava määrätään maksettavaksi.”

7.

Provident Polska S.A. tai IPF Polska sp. z o.o., yhtiö, jonka oikeudet Provident Polska on hankkinut, teki kulutusluottosopimuksia ZL:n, KU:n ja KM:n kanssa. Viimeksi mainitut nostivat kukin ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Sąd Rejonowy dla Warszawy‑Śródmieścia w Warszawiessa (Varsova‑Śródmieścien piirioikeus, Varsova, Puola) erilliset kanteet Provident Polskan kanssa 15.4., 17.5. ja 14.9.2021 tekemistään sopimuksista.

8.

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa nostettuja kanteita koskevissa viimeisissä kirjelmissään kukin kantaja vaati lähinnä sen vahvistamista, että Provident Polskan kanssa tehdyn sopimuksen ehdot, jotka koskevat lainan kustannuksia ilman korkoja, ovat kohtuuttomuutensa vuoksi tehottomia, koska kyseiset maksut ja palkkiot ovat ilmeisen yliarvioituja ja liiallisia. Ne ovat suhteettomia lainasummaan nähden ja muodostavat itse asiassa lainanantajan pääasiallisen tulonlähteen. ( 3 )

9.

Vastineissaan Provident Polska vaati, että lainansaajien nostamat kanteet jätetään tutkimatta, ja nosti kutakin lainansaajaa vastaan vastakanteen, jossa se vaatii, että heidät velvoitetaan maksamaan Provident Polskalle summat, jotka vastaavat osaa lainasopimuksen nojalla maksettavaksi erääntyneistä ja maksamatta jääneistä maksuista ja palkkioista. Pääasian kantajat puolestaan vaativat myös tämän vastakanteen hylkäämistä.

10.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensinnäkin, onko direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että elinkeinonharjoittajalle maksettavien maksujen tai palkkioiden vahvistamista koskevat ehdot voidaan julistaa kohtuuttomiksi pelkästään sillä perusteella, että nämä maksut tai palkkiot ovat ilmeisen liiallisia suhteessa elinkeinonharjoittajan suoritukseen.

11.

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii siviiliprosessilain 189 §:n ja 316 §:n 1 momentin, sellaisina kuin Sąd Najwyższy (ylin yleinen tuomioistuin, Puola) on niitä tulkinnut, yhteensopivuutta direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan ja tehokkuusperiaatteen kanssa.

12.

Siviiliprosessilain 189 §:n mukaan kantaja voi pyytää tuomioistuinta vahvistamaan oikeussuhteen tai oikeuden olemassaolon tai puuttumisen, jos hänellä on oikeudellinen intressi. Koska viimeksi mainitulle käsitteelle ei ole oikeudellista määritelmää, Sąd Najwyższy on ennakkoratkaisupyynnön mukaan tulkinnut sen vahvistuskanteen aineelliseksi edellytykseksi, jonka mukaan kanteen menestyminen edellyttää, että kantaja osoittaa, että hänellä on oikeudellinen intressi, jonka on oltava olemassa pääkäsittelyn päättymispäivänä siviiliprosessilain 316 §:n 1 momentin mukaisesti.

13.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan oikeudellinen intressi on ymmärrettävä objektiivisena tarpeena suojella kantajan oikeusasemaa, kun tämän oikeuksia on loukattu tai saatetaan loukata tai niiden olemassaolo tai sisältö on epävarma. Tällaisen tarpeen arviointiin kuuluu, että asiaa käsittelevä tuomioistuin arvioi vahvistustuomion vaikutusta kyseisen asianosaisen oikeudelliseen asemaan eli mahdollisuutta ratkaista vireillä oleva riita tai estää tällaisen riidan syntyminen tulevaisuudessa. Toisaalta mitään oikeudellista intressiä ei ole, jos kantajan oikeuksia ei loukata eikä uhata tai jos niitä voitaisiin paremmin suojata laajemmalla kanteella, kuten suorituskanteella.

14.

Jälkimmäinen hypoteesi vastaa pääasian kantajien tilannetta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kukin kantajista on jo maksanut osan riidanalaisista maksuista ja palkkioista ja että lainanantaja on vaatinut muun osan maksettavaksi kussakin näistä menettelyistä nostamansa vastakanteen yhteydessä. Sama tuomioistuin toteaa, että tällaisessa tilanteessa kantajat voivat vaatia jo maksettujen palkkioiden ja maksujen palauttamista vahvistuskannetta laajemmalla kanteella eli perusteettoman edun palauttamista koskevalla kanteella, mikä johtaa kyseessä olevan kanteen tutkimatta jättämiseen oikeudellisen intressin puuttumisen vuoksi, vaikka riidanalaiset sopimusehdot todettaisiinkin kohtuuttomiksi.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että kuluttajan oikeudellisen intressin olemassaolon arvioinnissa hyvin samankaltaisissa tapauksissa on päädytty erilaisiin lopputuloksiin, mikä on omiaan vaarantamaan direktiivin 93/13 tavoitteiden saavuttamisen, nimittäin siten, että jopa tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyn sopimuksen joidenkin ehtojen kohtuuttomuus on ilmeinen, kuluttaja saattaa epäröidä nostaa kannetta, jossa vaaditaan kyseessä olevien sopimusehtojen julistamista pätemättömiksi tai tehottomiksi, koska hän pelkää tuomioistuimen katsovan, ettei hänellä ole oikeudellista intressiä, jättävän kanteen tutkimatta pelkästään tällä perusteella ja velvoittavan hänet korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16.

Kolmanneksi ja viimeiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, ovatko ”pakottavat syyt”, erityisesti suhteellisuusperiaate tai oikeusvarmuuden periaate, esteenä sille, että ZL:n ja KU:n tekemät sopimukset todetaan pätemättömiksi niihin sisältyvän maksuehtoja koskevan ehdon kohtuuttomuuden vuoksi.

17.

Tätä taustaa vasten Sąd Rejonowy dla Warszawy‑Śródmieścia w Warszawie päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

18.

Puolan hallitus ja Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia. Puolan hallitus antoi kirjallisen vastauksen tuomioistuimen kysymyksiin 7.3.2023. Pääasian vastaaja, Puolan hallitus ja komissio esittivät suullisia huomautuksia 30.3.2023 pidetyssä istunnossa.

19.

Unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti tämä ratkaisuehdotus koskee ainoastaan toista ennakkoratkaisukysymystä, jossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähinnä tiedustelee, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta luettuna tehokkuusperiaatteen valossa esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, sellaisena kuin sitä oikeuskäytännössä tulkitaan, jossa edellytetään, että kuluttajan on osoitettava, että hänellä on oikeudellinen intressi, jotta hänen kanteensa, jolla vaaditaan kohtuuttomien sopimusehtojen julistamista tehottomiksi, voidaan hyväksyä, ja jonka mukaan tällaista oikeudellista intressiä ei ole, jos asianomaisella on käytettävissään muu hänen oikeuksiaan paremmin suojaava oikeussuojakeino, erityisesti suorituskanne.

20.

Minusta vaikuttaa tarpeelliselta täsmentää tämän kysymyksen ulottuvuutta, kun otetaan huomioon, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisessä SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. ( 4 )

21.

Kuten edellä on selostettu, pääasiassa ovat vastakkain yhtäältä kuluttajat, jotka nostivat alun perin kanteen tiettyjen maksuja ja palkkioita koskevien kohtuuttomien sopimusehtojen tehottomuuden vahvistamiseksi, ja toisaalta lainanantaja, ( 5 ) joka vaatii kanteen hylkäämistä ja on nostanut vastakanteen, jossa vaaditaan, että kantajat velvoitetaan maksamaan lainanantajalle summat, jotka vastaavat osaa lainasopimuksen nojalla maksettavaksi erääntyneistä maksuista ja palkkioista, jotka ovat jääneet maksamatta. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että näissä olosuhteissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kahdenlaisessa menettelyllisessä tilanteessa.

22.

Lainasopimuksessa määrättyjen, kuluttajien jo maksamien maksujen ja palkkioiden osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kantajilla on käytettävissään ”muita oikeussuojakeinoja”, jotka suojaavat heidän oikeuksiaan paremmin kuin nostetut vahvistuskanteet, nimittäin Puolan siviililain 405 ja 410 §:ään perustuvat kanteet perusteettoman edun palauttamiseksi, ja että se joutuu näin ollen jättämään ”pääkanteet” tutkimatta pelkästään sillä perusteella, että kantajilla ei ole oikeudellista intressiä, vaikka osapuolten tekemiin sopimuksiin sisältyisi kohtuuttomia ehtoja. ( 6 )

23.

Sen sijaan lainanantajan vastakanteilla vaatimien summien osalta ennakkoratkaisupyynnössä mainitaan, että kantajat, jotka ovat vastakanteen vastaajia, ”voivat vedota sopimusehtojen kohtuuttomuuteen vastakanteiden yhteydessä, ja ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen tuomio ratkaisee tältä osin osapuolten välisen riidan”. ( 7 ) On riidatonta, että viimeisimmissä kirjelmissään nämä asianosaiset vastustivat vastakanteita vaatimalla niiden hylkäämistä.

24.

Näin ollen näyttää siltä, että kuluttajien nostamien kanteiden yhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi sekä jätettävä vahvistuskanteet tutkimatta sillä perusteella, että ne nostaneilla osapuolilla ei ole oikeudellista intressiä, että ratkaistava lainanantajan vastakanne. Tällaisessa tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee, onko kansallinen oikeuskäytäntö, joka sisältää kanteen nostamista koskevan oikeudellisen intressin vaatimuksen, yhteensopiva direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan kanssa, kun sitä tarkastellaan tehokkuusperiaatteen valossa. ( 8 )

25.

Aluksi on syytä muistuttaa, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja. Lisäksi direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto‑osan 24 perustelukappaleen kanssa, seuraa, että jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että oikeus‑ ja hallintoviranomaisilla on käytettävissään riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa. Tältä osin unionin tuomioistuin on muistuttanut elinkeinonharjoittajiin nähden heikommassa asemassa olevien kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonteesta ja merkityksellisyydestä. ( 9 )

26.

Vaikka unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt monessa suhteessa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset huomioon ottaen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien tähän direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin huomattava, ettei unionin oikeudessa lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu sopimusehtojen väitetyn kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä ja että tällaiset menettelyt kuuluvat siten kunkin jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen. Menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaan jäsenvaltioiden tehtävänä on antaa yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat. Menettelysäännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eikä niillä saada tehdä unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate). ( 10 )

27.

Tästä seuraa, että edellytys, joka koskee kuluttajan oikeudellisen intressin tarvetta kanteen nostamiseksi sopimusehtojen tehottomiksi julistamista varten, kuuluu jäsenvaltioiden menettelylliseen itsemääräämisoikeuden piiriin edellyttäen, että vastaavuus‑ ja tehokkuusperiaatteita noudatetaan. Sama koskee sääntöjä, jotka koskevat tällaisesta kansallisessa tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnistä aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen jakamista, mikä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin nostama kysymys, joka liittyy erottamattomasti oikeudelliseen intressiin, jonka puuttuminen johtaa kyseisen tuomioistuimen mukaan edellä mainitun kanteen tutkimatta jättämiseen ja sen seurauksena kantajana olevan kuluttajan velvoittamiseen korvaamaan oikeudenkäyntikulut. ( 11 )

28.

Tehokkuusperiaatteesta, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset yksistään koskevat, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Huomioon on tällöin tarvittaessa otettava kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä menettelyn moitteeton kulku. Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa niiden oikeuksien tehokkuus, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, sisältyy muun muassa vaatimus direktiivistä 93/13 johtuvia oikeuksia koskevasta tehokkaasta oikeussuojasta, joka on taattu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja jota sovelletaan muun muassa tällaisiin oikeuksiin perustuvia oikeussuojakeinoja koskevien menettelysääntöjen määrittämiseen. ( 12 )

29.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin myös myöntänyt, että kuluttajan suoja ei ole absoluuttinen. Se seikka, että erityiseen menettelyyn sisältyy tiettyjä menettelyllisiä vaatimuksia, joita kuluttajan on noudatettava vedotakseen oikeuksiinsa, ei siis merkitse sitä, ettei kuluttaja nauti tehokasta oikeussuojaa. Lisäksi on muistettava, että kansallisten oikeussuojakeinojen rakennetta koskevilla menettelysäännöillä pyritään hyvän lainkäytön ja ennakoitavuuden yleiseen etuun ja ne voivat olla etusijalla yksittäisiin etuihin nähden siten, etteivät ne voi vaihdella asianosaisen henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen mukaan, kunhan ne eivät ylitä sitä, mikä on tarpeen niiden tavoitteen saavuttamiseksi. ( 13 )

30.

On muistettava, että tehokkuusperiaatetta sovellettaessa on otettava huomioon erityisesti kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, kuten menettelyn moitteeton kulku. ( 14 ) Ennakkoratkaisupyynnössä kuitenkin mainitaan, että Puolan siviiliprosessi perustuu siihen, että oikeuksien käyttämisen tuomioistuimessa on oltava kohdennettua ja mahdollisimman yksinkertaista, ja siihen on annettava mahdollisuus ilman moninkertaisia menettelyjä. Tämä olettama täyttyy vaatimuksella, jonka mukaan oikeussuhteen tai oikeuden olemassaolon (tai puuttumisen) vahvistamista koskevan kanteen yhteydessä on osoitettava oikeudellinen intressi, sekä periaatteella, jonka mukaan mahdollisuus saada tehokkaampaa suojaa muulla oikeussuojakeinolla poistaa oikeudellisen intressin nostaa vahvistuskanne. ( 15 )

31.

Oikeudellisen intressin vaatimuksella, joka koskee vahvistuskanteita, pyritään – siltä osin kuin sen tarkoituksena on rajoittaa tällaiset kanteet tilanteisiin, joissa kantajan oikeusasemaa on tosiasiallisesti loukattu tai se on uhattuna tai joissa kantajan oikeuksia paremmin suojaavaa oikeussuojakeinoa ei ole käytettävissä – hyvää lainkäyttöä koskevaan yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen ehkäisemällä tai tarvittaessa vähentämällä oikeuslaitoksen ruuhkautumista. ( 16 ) Jotta voidaan taata hyvä lainkäyttö ja täyttää prosessiekonomian vaatimus estämällä tuomioistuinten joutuminen käsittelemään puhtaasti teoreettisia kysymyksiä ja moninkertaisia kanteita, jokaisella asianosaisella on valitusta oikeussuojakeinosta riippumatta oltava oikeudellinen intressi. Huomautan tältä osin, että unionin tuomioistuin on katsonut, että tällaiseen tavoitteeseen tähtäävät säännöt, mukaan lukien sellaiset, jotka edellyttävät kuluttajilta, jotka haluavat vedota oikeuksiinsa, lisäponnisteluja, voivat olla perusteltuja, kunhan ne eivät ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. ( 17 )

32.

Näin ollen on katsottava, että oikeudellisen intressin vaatimus, joka koskee kuluttajien direktiivin 93/13 mukaisten oikeuksiensa toteuttamiseksi nostamia vahvistuskanteita, ei sinänsä ole tehokkuusperiaatteen vastainen, jos sen soveltaminen ei tee käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi direktiivissä säädettyjen oikeuksien käyttämistä.

33.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen on direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan nojalla tehtävä kaikki kansallisen oikeuden perusteella kyseisen ehdon kohtuuttomuuden toteamisesta seuraavat päätelmät sen varmistamiseksi, ettei kyseinen ehto sido kuluttajaa. Tällainen velvollisuus merkitsee sitä, että kyseisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta kohtuuttomaksi katsottua ehtoa, jotta kyseisellä ehdolla ei ole sitovia vaikutuksia kyseiseen kuluttajaan nähden. Koska on lähtökohtaisesti katsottava, ettei tällainen sopimusehto ole koskaan ollut olemassa, minkä vuoksi sillä ei voi olla vaikutuksia kyseiseen kuluttajaan nähden, kansallisen tuomioistuimen velvollisuus sivuuttaa kohtuuton sopimusehto, joka velvoittaa summan maksamiseen, sisältää lähtökohtaisesti sen, että tämä summa on vastaavasti palautettava. ( 18 )

34.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on katsonut, että jäsenvaltioiden tehtävänä on kansallisessa oikeudessa antaa yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat. Tällaisen toteamisen avulla on kuitenkin voitava palauttaa se oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei mainittua kohtuutonta ehtoa olisi ollut, muun muassa ottamalla käyttöön oikeus sellaisten perusteettomien etujen palautukseen, jotka elinkeinonharjoittaja on saanut kuluttajan vahingoksi tällaisen kohtuuttoman ehdon perusteella. Direktiivillä 93/13 kuluttajille taattua suojaa koskevalla kansallisella lainsäädännöllä ei nimittäin voida loukata tämän suojan asiallista sisältöä. ( 19 )

35.

Totean tältä osin, että unionin tuomioistuin on ottanut huomioon edellä mainittuun palautusoikeuteen liittyvän kuluttajan tehokkaan oikeussuojan varmistamisen yhteydessä, onko olemassa jokin muu oikeussuojakeino kuin se, johon kuluttaja on vedonnut tai johon kuluttajaa vastaan on vedottu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla tuomioistuimen, jolle on esitetty maksamismääräystä koskeva hakemus, on hylättävä tämä hakemus siltä osin kuin se perustuu kohtuuttomaan ehtoon, mutta sillä ei ole oikeutta kuitata viran puolesta saatavan saldoa tämän ehdon perusteella suoritetulla maksulla, minkä seurauksena velallinen, joka ei osallistu maksamismääräysmenettelyyn, on velvollinen aloittamaan erillisen menettelyn käyttääkseen oikeuttaan täyteen palautukseen, ei lähtökohtaisesti ole ristiriidassa direktiivin 93/13 6 artiklan kanssa. ( 20 )

36.

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan saatavan olemassaolon valvonta ei kuulu tuomioistuimen toimivaltaan maksamismääräysmenettelyssä ja jonka mukaan näin ollen kyseessä oleva kuluttajan velvoitetaan panemaan vireille erillinen menettely, jotta tämä voisi käyttää oikeuttaan saada direktiivin 93/13 6 artiklaan perustuva täysimääräinen palautus, ei tee tämän oikeuden käyttämistä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, vaikka tämä velvollisuus edellyttääkin kyseisen velallisen aktiivista toimintaa ja kontradiktorisen menettelyn vireillepanoa. ( 21 )

37.

Eräässä toisessa tapauksessa unionin tuomioistuin erotti toisistaan sopimusehdot, jotka oli lainsäädännössä luokiteltu kohtuuttomiksi, ja mahdollisesti kohtuuttomat ehdot, jotka olivat kuluttajan nostaman saman kanteen kohteena, ja katsoi, että sen suojan tehokkuus, johon direktiivillä 93/13 pyritään, ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään muusta tehokkaasta oikeussuojakeinosta, jonka avulla asianomainen henkilö voi vaatia jälkimmäiseen ryhmään kuuluvien ehtojen nojalla perusteettomaksi maksettujen määrien palauttamista. ( 22 ) Tämä oikeuskäytäntöön perustuva ratkaisu näyttää selittyvän sillä, että kansallisessa lainsäädännössä on olemassa ”erityismenettely”, joka koskee vain ensin mainittuja ehtoja mutta jota kuluttaja kuitenkin käyttää kaikissa lainanantajaa vastaan esittämissään vaatimuksissa.

38.

Nyt esillä olevassa asiassa on kiistatonta, että lainasopimus täytettiin osittain siten, että lainanottajat maksoivat erilaisia rahamääriä maksuja ja palkkioita koskevien ehtojen nojalla ja että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamasta ehtojen kohtuuttomuudesta on seurattava asianomaisille henkilöille oikeus näiden summien täysimääräiseen palauttamiseen. ( 23 ) Onko edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella katsottava, että tehokkuusperiaate ei estä tällaisen oikeuden käyttämistä erillisessä menettelyssä oikeudellista intressiä koskevan edellytyksen soveltamisen vuoksi? Nyt käsiteltävän asian erityisten olosuhteiden perusteella tähän on mielestäni vastattava kieltävästi.

39.

Käsiteltävänä olevassa asiassa lainanottajat ovat todellakin kumpikin asianosaisia tavanomaisessa vahvistuskannetta koskevassa menettelyssä, koska he itse ovat käynnistäneet menettelyt, joiden kohdetta on muutettu lainanantajan maksusuoritusvaatimusta koskevalla vastakanteella, jonka tutkittavaksi ottamista ei ole vastustettu. Tässä laajennetussa menettelyssä lainanottajat vastustavat vastakanteen vastaajina lainanantajan maksuja ja palkkioita koskevaa maksusuoritusvaatimusta, joka perustuu sopimusehtoihin, jotka oli jo määritelty kohtuuttomiksi heidän vahvistuskanteessaan ja joita varten ei ole laissa a priori säädetty erityistä menettelyä.

40.

Huomautan ensinnäkin, että jos tällainen kanne jätetään tutkimatta oikeudellisen intressin puuttumisen vuoksi, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on joka tapauksessa ratkaistava kysymys siitä, ovatko kyseiset ehdot kohtuuttomia vai eivät, jotta se voi ratkaista vastakanteen. Toisaalta se, että lainanottajat nostavat perusteettoman edun palautusta koskevan kanteen toisessa tuomioistuimessa, jonka on myös ratkaistava, ovatko riidanalaiset ehdot kohtuuttomia, aiheuttaa oikeusvarmuuteen liittyvän ongelman, koska annettavat ratkaisut saattavat olla keskenään ristiriitaisia tässä asiassa. ( 24 )

41.

Sen lisäksi, että lainanottajia ei voida syyttää täydellisestä passiivisuudesta, ( 25 ) on tässä yhteydessä syytä todeta, että siitä, että vahvistuskanne jätetään tutkimatta ja kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja he voivat hakea muutosta toimivaltaisessa tuomioistuimessa, joka käsittelee perusteettoman edun palautusta koskevan kanteen, aiheutuu, uusien menettelyllisten vaatimusten vaikutuksesta, kustannuksia ja viivästyksiä, kun alkuperäisen menettelyn jälkeen on aloitettava vielä uusi oikeudenkäynti. On selvää, että tästä aiheutuu tarpeetonta monimutkaisuutta, hankaluutta, kustannuksia ja oikeudellista epävarmuutta. Mielestäni tämä tilanne kuvastaa ristiriitaa ratio legis ‑periaatteen ja Puolan prosessioikeudessa säädetyn oikeudellisen intressin edellytyksen soveltamisen välillä, koska on vastoin hyvän lainkäytön periaatetta ja prosessiekonomian vaatimusta velvoittaa kantaja nostamaan uusi kanne, jotta voidaan arvioida yhden ainoan oikeudellisen kysymyksen, eli sopimusehtojen kohtuuttomuuden, kaikki seuraukset.

42.

Oikeuskäytännön mukaan riittäviin ja tehokkaisiin keinoihin kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi kuluttajien kanssa tehdyissä sopimuksissa on kuuluttava säännöksiä, joilla voidaan taata kuluttajille tehokas oikeussuoja antamalla heille mahdollisuus riitauttaa tuomioistuimessa riidanalainen sopimus kohtuullisin menettelyllisin edellytyksin siten, ettei heidän oikeuksiensa käyttämiselle ole asetettu sellaisia ehtoja, erityisesti määräaikoja tai kustannuksia, jotka tekevät direktiivissä 93/13 taattujen oikeuksien käyttämisen suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi. ( 26 ) Nyt esillä olevassa asiassa kuluttajien tilanne ei minusta näytä olevan juuri tällainen, kun otetaan huomioon oikeuskäytännössä annettu tulkinta, joka koskee vahvistuskanteisiin liittyvää oikeudellisen intressin lakisääteistä vaatimusta, minkä on johdettava siihen, että on todettava ristiriita direktiivin 93/13 kanssa.

43.

Se, että niiden tietojen mukaan, jotka Puolan hallitus on toimittanut vastauksena unionin tuomioistuimen kysymyksiin, kansallisella tuomioistuimella on harkintavaltaa päättää oikeudenkäyntikuluista ja erityisen perustelluissa tapauksissa poiketa periaatteesta, jonka mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, määräämällä tälle vain osan näistä kuluista tai jopa vapauttamalla tämän niistä, ei sinänsä näytä minusta riittävältä kumoamaan edellä esitettyä päätelmää.

44.

Kirjallisissa huomautuksissaan ja vastauksessaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin Puolan hallitus kiistää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kansallisen oikeuden tulkinnan ja väittää, että siviiliprosessilain 189 §:ää ja 316 §:n 1 momenttia voidaan tulkita tehokkuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisesti.

45.

Tarkemmin sanoen Puolan hallitus väittää, että periaate, jonka mukaan oikeudellista intressiä vahvistuskanteen nostamiseen ei ole silloin, kun kantaja voi saada oikeutensa tyydytetyksi suorituskanteella, ei ole ehdoton periaate, ja viittaa Sąd Najwyższyn viimeaikaiseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kuluttajaoikeusasioissa kantaja säilyttää tietyin edellytyksin oikeudellisen intressin sellaisen vahvistuskanteen nostamiseen, jolla vaaditaan toteamaan, että oikeussuhdetta ei ole olemassa, vaikka hän voisi nostaa suorituskanteen tai vastaaja olisi nostanut häntä vastaan tällaisen kanteen kyseisen oikeussuhteen perusteella, ( 27 ) mitä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei näytä itsekään sulkevan pois. ( 28 )

46.

Kirjallisessa vastauksessaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin Puolan hallitus viittasi myös mahdollisuuteen mukauttaa kantajien vaatimuksia vastakanteen esittämisen jälkeen. Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa oikeudenkäynnissä lainansaajat voivat vaatia sen lisäksi, että lainanantajan vastakanne hylätään riidanalaisten ehtojen kohtuuttomuuden perusteella, myös näiden ehtojen nojalla maksettujen summien palauttamista lainasopimuksen osittaisen täyttämisen osalta, mikä johtaa siihen, että tuomioistuin ratkaisee asian yhden ainoan oikeudenkäynnin yhteydessä. Näin ollen näyttää siltä, että edellytys riidan lopulliselle ratkaisemiselle tuomioistuimessa perustuu kantajina olevien osapuolten yksinomaiseen aloitteeseen muuttaa alkuperäisiä vaatimuksiaan ilman, että elinkeinonharjoittaja voi vastustaa muutosta, ( 29 ) ja että vahvistuskannetta koskeva oikeudellisen intressin vaatimus menettää riidan kohteen muuttumisen myötä merkityksensä.

47.

Tältä osin on muistutettava, että yhdenmukaisen tulkinnan periaate edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen. Kuten unionin tuomioistuin on myös todennut, vaatimus tällaisesta yhdenmukaisesta tulkinnasta sisältää muun muassa kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen direktiivin tavoitteiden kanssa. Niinpä kansallinen tuomioistuin ei voi katsoa pätevästi, että sen on mahdoton tulkita kansallisen oikeuden säännöstä unionin oikeuden mukaisesti vain sen takia, että sitä on vakiintuneesti tulkittu tavalla, joka ei sovi yhteen unionin oikeuden kanssa. ( 30 )

48.

Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 45 ja 46 kohdassa mainitut seikat, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, voidaanko pääasiassa kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä tosiasiallisesti tulkita direktiivin 93/13 mukaisesti, ja mikäli asia on näin, tehdä siitä oikeudelliset päätelmät. ( 31 )

49.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että Sąd Rejonowy dla Warszawy‑Śródmieścia w Warszawien esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna tehokkuusperiaatteen valossa,

on tulkittava siten, että

ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle ja sen tulkinnalle oikeuskäytännössä, jonka mukaan kuluttajan nostama vahvistuskanne, jossa vaaditaan kohtuuttomien sopimusehtojen julistamista tehottomiksi ja jota seuraa elinkeinonharjoittajan nostama vastakanne, jossa vaaditaan kyseisten ehtojen nojalla maksettavaksi erääntyneiden summien maksamista, jätetään tutkimatta ja kuluttaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut sillä perusteella, että hänellä ei ole oikeudellista intressiä, koska elinkeinonharjoittajalle kyseisten ehtojen nojalla jo maksettujen summien palauttamista varten on käytettävissä muu oikeussuojakeino.