1.

Euroopan syyttäjänvirasto (EPPO), jolla on Euroopan unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten tutkintaa ja niitä koskevien syytteiden nostamista ja ajamista koskevat valtuudet, aloitti toimintansa 1.6.2021. Tässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään ensimmäistä kertaa tulkitsemaan säädöstä, jolla perustetaan tämä virasto ja vahvistetaan sen toimintaa koskevat säännöt, eli EPPOsta annettua asetusta. ( 2 )

2.

Euroopan unionin taloudellista etua vahingoittaviin rikoksiin osallistuu usein eri jäsenvaltioissa olevia tekijöitä. Jotta EPPO voisi hoitaa tehtäväänsä, sen on näin ollen voitava suorittaa rajat ylittävää tutkintaa. Tällaiseen tutkintaan osallistuvat asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä, ( 3 ) joka suorittaa tutkinnan yhdessä jäsenvaltiossa, ja avustava valtuutettu Euroopan syyttäjä, ( 4 ) jonka tehtäväksi on annettu tutkintatoimenpiteen täytäntöönpano toisessa jäsenvaltiossa. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen on selvennettävä EPPOsta annetun asetuksen tiettyjä näkökohtia, jotka liittyvät tällaiseen rajat ylittävään tutkintaan.

3.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kolmea kysymystä voidaan tarkastella yhdessä. Kyseinen tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, minkä kansallisen tuomioistuimen (tai kansallisten tuomioistuinten) on annettava lupa tutkintatoimenpiteelle muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa EPPOn pääasiallinen tutkinta suoritetaan. Jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän valtion tuomioistuimen on annettava lupa, kuinka laajaa tämän tuomioistuinvalvonnan pitäisi olla, ja onko toisessa jäsenvaltiossa annetulle tuomioistuimen ennakkoluvalle annettava jokin merkitys tässä menettelyssä?

4.

Tämä ei ole mitenkään yksinkertainen kysymys. Tämän asian käsittelyyn osallistuneet osapuolet esittävät EPPOsta annetun asetuksen 31 ja 32 artiklasta kaksi toisensa poissulkevaa tulkintaa. Kuten osoitan jäljempänä, nämä kaksi keskenään ristiriitaista ratkaisua perustuvat unionin tuomioistuimen vakiintuneesti käyttämiin tulkintamenetelmiin: EPPOsta annetun asetuksen sanamuodon, asiayhteyden, päämäärien ja syntyhistorian tulkitsemiseen. ( 5 ) Mikään ehdotetuista ratkaisuista ei ole täysin perusteltu kaikkien näiden tulkintamenetelmien mukaan. Unionin tuomioistuimen on kuitenkin valittava niistä yksi.

5.

EPPO suorittaa Saksan liittotasavallassa (München) toimivan valtuutetun Euroopan syyttäjän välityksellä esitutkintaa, jonka kohteena ovat G. K., S. L. ja B. O. D. GmbH (jäljempänä syytetyt). Syytettyjen epäillään antaneen vääriä tietoja kiertääkseen tullilainsäädäntöä tuodessaan (yhdysvaltalaista alkuperää olevaa) biodieseliä Euroopan unioniin, mistä on aiheutunut noin 1295000 euron suuruinen tulonmenetys. Kyseinen tulonmenetys kohdistuu Euroopan unionin taloudellisiin etuihin ja kuuluu siten EPPOn toimivaltaan. ( 6 )

6.

Vaikka pääasiallinen tutkinta suoritetaan Saksassa, EPPO katsoi tarpeelliseksi hankkia todisteita muissa jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi pidettiin tarpeellisena aloittaa rajat ylittävä tutkinta muissa jäsenvaltioissa, muun muassa Itävallassa. Asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä määräsi erityisesti syytettyjen omaisuuteen Itävallassa kohdistuvista etsinnöistä ja takavarikoista.

7.

Itävallan lain mukaan tällainen tutkintatoimenpide edellyttää tuomioistuimen antamaa ennakkolupaa. Tämän vuoksi avustava valtuutettu Euroopan syyttäjä haki ja sai tuomioistuimelta määräykset syytettyjen asuin‑ ja toimitiloissa toimitettavista etsinnöistä mahdollisesti raskauttavien asiakirjojen ja laitteiden takavarikointia varten.

8.

Kuten istunnossa selitettiin, etsintä‑ ja takavarikkotoimenpiteitä koskevaa tuomioistuimen suorittamaa ennakkovalvontaa ei ollut haettu saksalaisilta tuomioistuimilta eivätkä ne olleet toteuttaneet sitä, vaikka sitä edellytettäisiin vastaavassa kansallisessa tilanteessa. Tämä on seurausta siitä, miten EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohta on pantu täytäntöön Saksassa. Tämän täytäntöönpanotoimen mukaan rajat ylittävään tutkintaan ei tarvita tuomioistuimen antamaa lupaa, jos tutkintatoimenpide toteutetaan jäsenvaltiossa, jonka laissa niin ikään edellytetään tuomioistuimen antamaa ennakkolupaa. ( 7 ) Siinä tapauksessa kyseisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimella on toimivalta antaa lupa tutkintatoimenpiteelle. Tämän vuoksi asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä ei hakenut tuomioistuimen lupaa Saksassa.

9.

Syytetyt valittivat neljän itävaltalaisen tuomioistuimen hyväksymistä etsintämääräyksistä 1.1.2021 ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, Oberlandesgericht Wieniin (Wienin osavaltion ylioikeus, Itävalta). Syytetyt väittävät, että hyväksytyt etsintä‑ ja takavarikkotoimenpiteet eivät olleet tarpeellisia eivätkä oikeasuhteisia.

10.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että pääasian oikeudenkäynnissä avustava valtuutettu Euroopan syyttäjä Itävallassa väitti, että EPPOsta annetulla asetuksella oli otettu käyttöön rajat ylittäviä tutkintatoimenpiteitä koskeva uuden tyyppinen säännöstö, jonka mukaan niiden perusteltavuus voidaan tutkia vain asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa. Avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän valtion tuomioistuin ei voi arvioida tutkintatoimenpiteen aineellista pätevyyttä. Se voi ainoastaan tutkia, täyttääkö toimenpide sen täytäntöönpanon edellyttämät muoto‑ ja menettelyvaatimukset. Avustava valtuutettu Euroopan syyttäjä katsoi siten, että valitus pitäisi hylätä.

11.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siten otettava kantaa siihen, onko avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimilla oikeus suorittaa kattavaa valvontaa, kuten ne tekisivät täysin kansallisessa tilanteessa, vai onko niiden valvonnan rajoituttava rajat ylittävän EPPOn tutkinnan osalta vain menettelykysymyksiin, jotka koskevat tällaisten tutkintatoimenpiteiden käyttämistä. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että vastaus tähän kysymykseen riippuu EPPOsta annetun asetuksen 31 ja 32 artiklan tulkinnasta.

12.

EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan, jonka otsikkona on ”Rajat ylittävä tutkinta”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Valtuutettujen Euroopan syyttäjien on toimittava tiiviissä yhteistyössä avustaen ja kuullen säännöllisesti toisiaan rajat ylittävissä tapauksissa. Jos toimenpiteeseen on ryhdyttävä muussa jäsenvaltiossa kuin asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa, asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän on päätettävä tarvittavan toimenpiteen hyväksymisestä ja annettava se sen jäsenvaltion valtuutetun Euroopan syyttäjän tehtäväksi, jossa toimenpide on toteutettava.

2.   Asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä voi määrätä mitä tahansa toimenpiteitä, jotka ovat hänen käytettävissään 30 artiklan mukaisesti. Kyseisten toimenpiteiden oikeutuksesta ja hyväksymisestä säädetään asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä. Jos asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä antaa tutkintatoimenpiteen suoritettavaksi yhdelle tai useammalle toisen jäsenvaltion valtuutetulle Euroopan syyttäjälle, hänen on ilmoitettava asiasta samanaikaisesti valvovalle Euroopan syyttäjälle.

3.   Jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti toimenpiteelle tarvitaan tuomioistuimen lupa, tuon avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän on hankittava kyseinen lupa kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.

Jos tuomioistuimen lupa tehtäväksi annetulle toimenpiteelle evätään, asiaa käsittelevä valtuutettu Euroopan syyttäjä peruuttaa tehtäväksiannon.

Jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntö ei kuitenkaan edellytä kyseistä tuomioistuimen antamaa lupaa, mutta asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntö vaatii sitä, viimeksi mainitun valtuutetun Euroopan syyttäjän on hankittava lupa ja toimitettava se tehtäväksiannon yhteydessä.”

13.

EPPOsta annetun asetuksen 32 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tehtäväksi annettujen toimenpiteiden toteuttaminen”, säädetään seuraavaa:

”Tehtäväksi annetut toimenpiteet toteutetaan tämän asetuksen ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän nimenomaisesti ilmoittamia muodollisuuksia ja menettelyjä on noudatettava, elleivät kyseiset muodollisuudet ja menettelyt ole avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön perusperiaatteiden vastaisia.”

14.

Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Oberlandesgericht Wien, on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15.

Pääasian asianosaiset, Itävallan, Saksan, Ranskan, Alankomaiden ja Romanian hallitukset, EPPO sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Asiassa pidettiin 27.2.2023 istunto, jossa kaikki nämä osapuolet Ranskaa lukuun ottamatta esittivät suulliset lausumansa.

16.

Ohjeistaakseni unionin tuomioistuinta siitä, miten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin pitäisi vastata, etenen seuraavasti. Aluksi kuvailen lyhyesti EPPOa ja sen perustamiseen johtanutta menettelyä, joka (oletettavasti) vaikutti EPPOsta annetun asetuksen lopullisessa tekstissä tehtyihin ratkaisuihin (A osa). Tämän jälkeen selostan pääasian asianosaisten unionin tuomioistuimelle esittämät kaksi mahdollista tulkintatapaa ja niiden esittämät perustelut (B osa). Lopuksi ehdotan unionin tuomioistuimelle, mikä tulkintavaihtoehto sen pitäisi valita, kun otetaan huomioon kumpaankin vaihtoehtoon liittyvät edut ja haitat. Tässä yhteydessä tarkastelen myös perusoikeuksien suojaa EPPOn työskentelyssä (C osa).

17.

EPPOn perustaminen on täysi uusi ja merkittävä saavutus Euroopan yhdentymisprosessissa. Se on yksi ainoa – ja hajautetusta organisaatiostaan ( 8 ) huolimatta – Euroopan unionin jakamaton elin, ( 9 ) jolla on Euroopan unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten tutkintaa ja niitä koskevien syytteiden nostamista ja ajamista koskevat valtuudet. ( 10 )

18.

EPPO perustettiin Lissabonin sopimuksella lisätyn SEUT 86 artiklan perusteella. Teoista, joiden voidaan katsoa vahingoittavan Euroopan unionin taloudellisia etuja ja joiden osalta EPPO on toimivaltainen, säädetään PIF‑direktiivissä. Jäsenvaltioiden asiana on kuitenkin edelleen määritellä nämä teot rikoksiksi ja määrittää tällaisten rikosten tunnusmerkistöt kansallisissa lainsäädännöissään.

19.

EPPOsta annetulla asetuksella säännellään vain osittain EPPOn menettelyjä. Kaikkien niiden tilanteiden osalta, joissa ei ole unionin sääntöjä, tässä asetuksessa säädetään ainoastaan, minkä jäsenvaltion sääntöjä sovelletaan. ( 11 )

20.

Näin ollen EPPO on todella yksi ainoa jakamaton elin, mutta se toimii ilman yhteistä aineellista rikosoikeutta tai rikosprosessioikeutta. Nämä kysymykset riippuvat pitkälti jäsenvaltioiden lainsäädännöistä, jotka voivat poiketa toisistaan niissä omaksuttujen ratkaisujen mukaan. Yhtäältä EPPOn yhtenäinen luonne ja toisaalta sen riippuvuus kansallisesta lainsäädännöstä ovat kumpikin merkittäviä seikkoja EPPOsta annettua asetusta tulkittaessa.

21.

EPPOn perustamiseen ei päädytty helposti tai nopeasti. Vuosien valmistelun jälkeen, ( 12 ) kun vuodelta 2013 olevasta alkuperäisestä ehdotuksesta ( 13 ) ei päästy yksimielisyyteen, EPPO perustettiin lopulta SEU 20 artiklan 2 kohdan ja SEUT 329 artiklan 1 kohdan mukaisena tiiviimmän yhteistyön mekanismina. Kaikki jäsenvaltiot eivät kuitenkaan pitäneet uutta hanketta hyväksyttävänä, minkä vuoksi kaikki niistä eivät osallistuneet siihen. ( 14 )

22.

EPPOsta annetun asetuksen antamiseen johtaneet neuvottelut olivat erityisen vaikeat rajat ylittävien tutkintatoimenpiteiden osalta. ( 15 )

23.

Vuoden 2013 ehdotuksen 26 artiklassa lueteltiin 21 erilaista tutkintatoimenpidettä. Niistä kymmeneen, mukaan luettuna tässä asiassa kyseessä olevaan toimitiloihin kohdistuvaan etsintään, olisi edellytetty sen jäsenvaltion, jossa tutkintatoimenpiteet on määrä toteuttaa, toimivaltaisen lainkäyttöviranomaisen lupaa. ( 16 )

24.

Tämän ehdotuksen johdosta 14 kansallista parlamenttia toimitti komissiolle perustellun lausunnon ja käynnisti siten pöytäkirjan N:o 2 ( 17 ) 7 artiklan 2 kohdan mukaisen toissijaisuusperiaatteen valvontamekanismin. Jotkin kansalliset parlamentit toivat perustelluissa lausunnoissaan esiin huolensa siitä, että tutkintatoimenpiteiden luetteloimisella väljennettäisiin menettelyvaatimuksia, ja siitä, että koska tiettyjä tutkintatoimenpiteitä ei ole joidenkin jäsenvaltioiden kansallisissa lainsäädännöissä, perusoikeuksien suojan riittävää tasoa ei varmistettaisi. ( 18 )

25.

Lopulta ehdotus hylättiin ( 19 ) ja sille esitettiin useita vastaehdotuksia. Tämän menettelyn kannalta erityisen kiinnostava on Itävallan ja Saksan valtuuskuntien yhteinen ehdotus. ( 20 )

26.

Saksan valtuuskunta esitti seuraavat kirjalliset huomautukset: ( 21 )”26 a artiklan nykyinen sisältö ei ole vakuuttava ja edellyttää lisätarkistuksia, jotta se olisi hyväksyttävissä. Tarvitsemme toimivan ja tehokkaan järjestelmän, joka toimii vähintään yhtä hyvin kuin rajat ylittävä yhteistyö keskinäisen oikeusavun ja vastavuoroisen tunnustamisen menettelyjen perusteella. Kuten aiemmin on selitetty, uskomme, että meidän on perustettava järjestelmä, jonka lähtökohtana on vastavuoroinen tunnustaminen (eurooppalainen tutkintamääräys), ja tarvittaessa tehtävä mukautuksia arvioitaessa ajatusta yhdestä ainoasta virastosta.”

27.

Itävallan ja Saksan yhteinen ehdotus heijasti siten eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin ( 22 ) vastavuoroisen tunnustamisen ratkaisuja: ”Jos toimenpiteeseen on ryhdyttävä muussa jäsenvaltiossa kuin asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa, asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän on määrättävä toimenpiteestä asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja tarvittaessa hankittava sille tuomioistuimen lupa tai haettava toimenpiteelle tuomioistuimen määräystä.” ( 23 )

28.

Myöskään kyseinen yhteinen ehdotus ei päätynyt EPPOsta annetun asetuksen lopulliseen tekstiin.

29.

Valitulla lainsäädäntöratkaisulla, joka heijastuu nykyisessä EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdassa, luotiin juuri ne ongelmat, joista Saksan valtuuskunta varoitti aiempien ehdotusten yhteydessä. ( 24 ) Siinä ei selvästi täsmennetä, mikä jäsenvaltio ratkaisee, tarvitaanko toimenpiteen toteuttamiselle tuomioistuimen ennakkolupa, eikä myöskään sitä, mikä tuomioistuin vastaa tällaisen luvan antamisesta. Käsiteltävä asia on siten täydellinen osoitus näistä ongelmista.

30.

Lainsäädäntömenettelyn kuluessa kaikki valtuuskunnat olivat kuitenkin yhdestä kysymyksestä yhtä mieltä: EPPOsta annetun asetuksen pitäisi olla yksinkertaisempi kuin eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annettu direktiivi, joka oli antamisajankohtanaan niin ikään uusi rikosasioissa tehtävän yhteistyön väline, kun otetaan huomioon, että EPPO on yksi yhtenäinen elin. ( 25 )

31.

EPPOsta annetussa asetuksessa ei todeta mitään tarpeesta saada tuomioistuimen ennakkolupa rajat ylittäville tutkintatoimenpiteille vaan jätetään kysymys ratkaistavaksi jäsenvaltioiden rikoslainsäädännössä. Erityisen ongelmallinen on tilanne, jossa sekä asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltioiden kansallisissa lainsäädännöissä edellytetään tuomioistuimen ennakkolupaa. EPPOsta annetun asetuksen johdanto‑osan 72 perustelukappaleessa selitetään, että tässä asetuksessa olisi määriteltävä tarkoin, missä jäsenvaltiossa lupa olisi saatava; joka tapauksessa tarvittaisiin vain yksi lupa. Onko tämä näkemys ilmaistu EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdassa ja jos on, millä tavoin?

32.

Asian käsittelyyn osallistuneet esittävät kaksi vastakkaista vaihtoehtoa tämän säännöksen tulkinnalle.

33.

Ennen kuin esittelen ja arvioin niiden kannanottoja, haluan toistaa jo toisessa yhteydessä ilmaisemani näkemyksen. ( 26 ) Mielestäni sanamuodon mukaista tulkintaa ei sellaisenaan ole olemassa, koska sanat liittyvät aina asiayhteyteen. Oikeussääntöihin sisältyvillä sanoilla on tietenkin merkitystä tuomioistuimille, koska lait ilmaistaan useimmiten sanoilla. Ne sekä ohjaavat että velvoittavat tuomioistuimia. ( 27 ) Myös säädöksissä sanojen merkitys riippuu kuitenkin siitä, missä asiayhteydessä niitä käytetään. Näin ollen sanamuodon mukaista ja asiayhteyteen perustuvaa tulkintaa on vaikeaa, ellei mahdotonta, erottaa toisistaan.

34.

Unionin tuomioistuin ymmärtää asiayhteyteen perustuvan tulkinnan eri tavoin. Useimmiten unionin tuomioistuin viittaa tulkittavana olevaa säännöstä ympäröiviin säännöksiin tai asiakirjaan kokonaisuudessaan. ( 28 ) Unionin tuomioistuin on kuitenkin pitänyt myös syntyhistoriaa asiayhteyden kannalta merkityksellisenä tulkitessaan unionin primaarioikeuden määräyksiä ( 29 ) ja sekundaarioikeuden säännöksiä. ( 30 ) Myös yhteiskunnallinen todellisuus on toisinaan otettu huomioon, jos sillä on merkitystä oikeussääntöjen ymmärtämisen kannalta. ( 31 ) Asian kannalta merkityksellisen asiayhteyden valinta ja se, miten tätä asiayhteyttä tulkitaan, vaikuttaa tietyn säännöksen sanamuodon ymmärtämiseen. Tämä käy selvästi ilmi pääasian käsittelyyn osallistuneiden esittämistä perusteluista.

35.

Itävallan ja Saksan hallitukset väittävät, että jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän kansallisessa lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen ennakkolupaa tutkintatoimenpiteen toteuttamiselle, tällaisen luvan pitäisi käsittää kattava tuomioistuinvalvonta. Se pitää sisällään sekä menettelylliset seikat (toimenpiteen täytäntöönpano) että aineelliset seikat, joilla toimenpide alun perin oikeutetaan. Näin ollen avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimen on arvioitava, täyttyvätkö tarvittavat kriteerit sille, että on syytä epäillä rikosta, johtaisiko pyydetty tutkintatoimenpide syytteen nostamiseen ja ajamiseen tarvittavaan näyttöön ja voitaisiinko sama näyttö hankkia yksityisyyteen vähemmän puuttuvalla toimenpiteellä.

36.

Itävallan ja Saksan hallitukset tukeutuvat pitkälti EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan tekstiin, joka on niiden mukaan selvä. Molemmat hallitukset painottavat, että kyseisen säännöksen sanamuoto on tärkein tulkintakeino. Jos sanamuoto on selvä, tuomioistuimet eivät voi poiketa siitä.

37.

Niiden näkemyksen mukaan unionin tuomioistuimen luovalle tulkinnalle on asetettu rajoja. Tulkinnalla, joka poikkeaa EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan nykyisen tekstin sanamuotoon selvästi perustuvasta tulkinnasta, ylitettäisiin hyväksyttävän oikeudellisen tulkinnan rajat. Se olisi myös ristiriidassa oikeusvarmuuden vaatimuksen kanssa. Saksan hallituksen edustajan käyttämän ilmaisun mukaan unionin tuomioistuin ei ole viallisten tuotteiden korjaamo. Viallinen tuote pitäisi sen sijaan palauttaa parannuksia varten valmistajalle, tässä tapauksessa lainsäätäjälle.

38.

EPPO, komissio sekä Ranskan, Romanian ja Alankomaiden hallitukset väittävät, että toisin kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa, jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen lupaa tutkintatoimenpiteelle, tällainen lupa voi käsittää vain toimenpiteen täytäntöönpanoon liittyviä muoto‑ ja menettelyseikkoja. EPPOsta annetussa asetuksessa on siten jaettu selvästi tehtävät asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltioiden tuomioistuinten välillä. Tämä on ilmeistä, jos 31 artiklan 3 kohta luetaan 31 artiklan asiayhteydessä kokonaisuutena tarkasteltuna.

39.

Jos sekä asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltioiden lainsäädännöissä edellytetään tuomioistuimen lupaa, on annettava kaksi lupaa. Asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin antaa toimenpiteelle luvan, jos se pitää sitä oikeutettuna, kun taas avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin antaa luvan sen täytäntöönpanoa koskeville menettelytavoille.

40.

Avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimen tutkintavaltuudet rajoittuvat toimenpiteen täytäntöönpanoa koskeviin menettelyseikkoihin siinäkin tapauksessa, että asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä ei edellytetä tuomioistuimen ennakkolupaa vastaavassa kansallisessa tilanteessa. Tällä tavoin kunnioitettaisiin asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä, joka koskee toimenpiteen oikeutusta 31 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tehtyä ratkaisua olla edellyttämättä tuomioistuimen ennakkolupaa toimenpiteen oikeuttamiselle.

41.

Vaihtoehdot johtavat erilaisiin ja toisensa poissulkeviin tulkintaratkaisuihin. Mielestäni kummankin vaihtoehdon tueksi esitetyt perustelut johtavat valitussa tulkintakehyksessään EPPOsta annetun asetuksen kahteen yhtä hyväksyttävään tulkintaan. Samalla kumpaankin liittyy tiettyjä haittoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Seuraavaksi tarkastelen niitä kunkin käytetyn tulkintamenetelmän yhteydessä.

42.

Itävallan hallitus, jonka perusteluihin Saksan hallitus yhtyy, katsoo, että EPPOsta annetun asetuksen 31 artikla on selvä. Sen 2 kohdassa säädetään, että tutkintatoimenpiteiden oikeutuksesta ja hyväksymisestä säädetään asiaa käsittelevän valtuutetun Europan syyttäjän jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä. Sen 3 kohdan mukaan sovellettava lainsäädäntö kuitenkin muuttuu, jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen lupaa. Tällaisessa tilanteessa EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä todetaan selvästi, että luvan antavan tuomioistuimen toimivaltuuksiin ja velvollisuuksiin sovelletaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntöä.

43.

Ainoa poikkeus sisältyy EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan kolmanteen virkkeeseen, jota sovelletaan, jos avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä ei edellytetä tällaista lupaa, mutta asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään sitä. Vain tällaisessa tilanteessa tuomioistuimen lupa riippuu asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännöstä. Se, että tämä tilanne on poikkeus selvästä säännöstä, jonka mukaan on sovellettava avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntöä, ilmenee myös siitä, että tässä virkkeessä käytetään sanaa ”kuitenkin”. ( 32 )

44.

Toisen vaihtoehdon kannattajien mukaan EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä sitä vastoin ratkaistaan selvästi kahdessa mahdollisessa tilanteessa, minkä tuomioistuimen on annettava lupa ja minkä osalta: tilanteessa, jossa sekä asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tällaista lupaa, ja tilanteessa, jossa asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä ei edellytetä tuomioistuimen antamaa ennakkolupaa mutta avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään sitä. Molemmissa tilanteissa avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin voi tutkia ainoastaan toimenpiteen täytäntöönpanoon liittyviä kysymyksiä.

45.

EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan kolmas virke koskee jäljelle jäävää mahdollista tilannetta, jossa avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä ei edellytetä toimenpiteelle tuomioistuimen lupaa, mutta asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään sitä. Tällaisessa tilanteessa asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimen on annettava lupa, joka kattaa sekä toimenpiteen oikeuttamisen että sen täytäntöönpanon.

46.

Komissio korostaa myös, että EPPOsta annetun asetuksen 32 artiklan sanamuodossa selvennetään, että pyydetyn toimenpiteen täytäntöönpanoon ja menettelyyn liittyviin kysymyksiin sovelletaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntöä.

47.

Perustellakseen kantaansa, jonka mukaan EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan sanamuoto on selvä, Saksan hallitus keskittyy sen välittömään asiayhteyteen. Se väittää, että 31 artiklan 3 kohdan kolmas virke kävisi tarpeettomaksi, jos tuomioistuimen lupien osalta tehtävienjakoon sovellettaisiin pääsääntönä komission tulkinnan mukaisesti 31 artiklan 2 kohtaa. Jos näin olisi, olisi aina selvää, että asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään siitä, tarvitaanko tietylle tutkintatoimenpiteelle tuomioistuimen lupa. Tämän toistamisella 31 artiklan 3 kohdan kolmannessa virkkeessä ei siten olisi mieltä. Kyseisellä säännöksellä on merkitystä ainoastaan, jos sen perusteella 31 artiklan 2 kohdassa ilmaistu sääntö muuttuu tilanteessa, jossa myös avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen lupaa.

48.

Itävallan ja Saksan hallitukset tukeutuvat molemmat myös EPPOsta annetun asetuksen johdanto‑osan 72 perustelukappaleeseen merkityksellisenä tulkintaa koskevana asiayhteytenä. Niiden näkemyksen mukaan tässä perustelukappaleessa, luettuna yhdessä 31 artiklan 3 kohdan kanssa, ilmaistu yhtä tuomioistuimen lupaa koskeva kanta voi tarkoittaa vain sitä, että tarve tuomioistuimen luvalle ja sen asiayhteys määräytyvät avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Se, että tuomioistuimen antama lupa jaettaisiin eri tehtäviin asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltioiden tuomioistuinten välillä, ei vastaisi vain yhtä tuomioistuimen lupaa koskevaa ratkaisua.

49.

Komissio, jonka kantaa kaikki toisen vaihtoehdon kannattajat olennaisesti tukevat, katsoo, että EPPOsta annetun asetuksen 31 artikla kokonaisuudessaan noudattaa tutkinnan aikajärjestystä. Siinä annetaan eri tehtävät asiaa käsittelevälle valtuutetulle Euroopan syyttäjälle ja avustavalle valtuutetulle Euroopan syyttäjälle sekä niiden jäsenvaltioiden tuomioistuimille. Artiklan 1 kohdassa säädetään yleisesti tehtävienjaosta kummankin valtuutetun Euroopan syyttäjän välillä.

50.

Komission mukaan 31 artiklan 2 kohta on keskeinen. Siinä säädetään selvästi, että tutkintatoimenpiteen oikeutuksesta ja hyväksymisestä säädetään asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen ennakkolupaa, kyseisen valtion tuomioistuimen on arvioitava, onko toimenpide oikeutettu ja tarpeellinen tietyn tutkinnan asiayhteydessä.

51.

Komissio korostaa myös, että 31 artiklan 2 kohdassa ei todeta mitään toimenpiteen täytäntöönpanosta. Siitä säädetään EPPOsta annetun asetuksen 32 artiklassa, jonka mukaan täytäntöönpanoon sovelletaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädäntöä.

52.

Asetuksen 31 artiklan 3 kohdassa, joka on ainoa säännös, jossa käsitellään nimenomaisesti tuomioistuimen lupaa, ei komission näkemyksen mukaan muuteta sovellettavaa lainsäädäntöä tällaisen luvan osalta, toisin kuin Itävallan ja Saksan hallitukset väittävät. Sen pitäisi pikemminkin katsoa olevan 31 artiklan 2 kohtaan nähden toissijainen. Saman artiklan 3 kohdassa ei sen vuoksi säädetä tutkintatoimenpiteen oikeuttamiseen kohdistuvasta valvonnasta, sillä näistä kysymyksistä säädetään 2 kohdassa.

53.

Artiklan 3 kohdan ensimmäinen virke koskee komission mukaan tilannetta, jossa avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen lupaa. Jos näin on, kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimen on annettava lupa ennen toimenpiteen täytäntöönpanoa. Päätösharkinnassaan kyseisen tuomioistuimen on kuitenkin kiinnitettävä huomiota pelkästään pyydetyn tutkintatoimenpiteen täytäntöönpanotapaan eikä sen oikeutukseen.

54.

EPPOsta annetun asetuksen johdanto‑osan 72 perustelukappaleen merkityksen osalta komissio myöntää, ettei sen 31 artiklassa ole ilmaistu parhaalla mahdollisella tavalla pyrkimystä yhden tuomioistuimen antamaan lupaan. Vaikka jotkin tilanteet edellyttävätkin selvän tehtävienjaon vuoksi kahta tuomioistuimen lupaa, kuhunkin asiaan annetaan silti vain yksi lupa. Tällä tavoin ymmärrettynä toisen vaihtoehdon kannattajat välttävät ristiriidan EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan, sellaisena kuin ne tulkitsevat sitä, ja sen johdanto‑osan 72 perustelukappaleen välillä. ( 33 )

55.

EPPOn päämäärien osalta sekä Itävalta että Saksa myöntävät, että kattava tuomioistuinvalvonta avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa voi johtaa vaikeuksiin. Voidakseen ratkaista, onko pyydetty toimenpide oikeutettu, avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimen pitäisi voida tutustua koko asiakirja‑aineistoon. Koska pääasiallinen tutkinta suoritetaan toisessa jäsenvaltiossa ja koska oikeudenkäynti on tarkoitus aloittaa kyseisen valtion tuomioistuimessa, mikäli asiassa on riittävää näyttöä, asiakirja‑aineisto saattaa olla eri kielellä. Sen kääntäminen, mikä voi olla tarpeen, jotta avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin voi ratkaista tutkintatoimenpiteen laillisuuteen liittyvät aineelliset kysymykset, vie joka tapauksessa aikaa. ( 34 ) Tämä todella tekisi EPPOn rajat ylittävän tutkinnan eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin mukaista tutkintaa hankalammaksi.

56.

Molemmat hallitukset myöntävät, että tällainen lopputulos ei vastaa EPPOn päämäärää, jona on ottaa käyttöön aiempiin sääntöihin verrattuna entistä helpommat säännöt unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjunnassa. Ne korostavat, että valitettavasti niiden ehdotusta ei hyväksytty lainsäädäntömenettelyssä.

57.

Toisen tulkintavaihtoehdon kannattajat korostavat, että EPPOn perustaminen oli tarpeen, jotta unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia koskevasta tutkinnasta ja niitä koskevien syytteiden nostamisesta ja ajamisesta tehtäisiin tehokkaampaa kuin jos syyte nostettaisiin ja sitä ajettaisiin yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa. Yhtenä ainoana elimenä toimivalla EPPOlla pitäisi siten olla käytettävissään tarvittavat keinot, jotta se voisi saavuttaa unionin talousarvioon vaikuttavien rikosten tehokasta torjuntaa koskevan päämäärän. Tämän vuoksi tehokkuuden pitäisi ohjata EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan tulkintaa. EPPOn suorittamaa rajat ylittävää tutkintaa ei voida missään tapauksessa tulkita siten, että sille olisi asetettu monimutkaisemmat edellytykset kuin eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin mukaan vaaditaan.

58.

EPPO ja komissio painottavat vielä tehokkuusnäkökohtaa ja korostavat asiakirja‑aineistoon kuuluvien suurten asiakirjamäärien siirtämiseen ja kääntämiseen liittyviä logistisia vaikeuksia. ( 35 ) Tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan toimenpiteen oikeutusta voidaan arvioida vain asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa. Lisäksi se, että tutkintatoimenpiteen oikeutus tutkitaan asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän valtion lainsäädännön mukaan ja kyseisen valtion tuomioistuimissa, on johdonmukaista sen kanssa, että näillä tuomioistuimilla on kaikki kattavaan valvontaan tarvittava aineisto. Viime kädessä tutkintaa johdetaan kyseisestä valtiosta ja oikeudenkäynti järjestetään todennäköisimmin sen tuomioistuimissa. ( 36 )

59.

EPPO viittaa vielä vaikeuksiin, joita aiheutuisi, jos eri jäsenvaltioiden, joissa rajat ylittävää tutkintaa suoritetaan, tuomioistuimet päätyisivät keskenään ristiriitaisiin ratkaisuihin toimenpiteen oikeuttamisesta. Ehdotetulla tulkinnalla, jonka mukaan toimenpiteen oikeuttaminen on aina ratkaistava asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, estetään ristiriitaiset ratkaisut silloinkin, kun suuri määrä jäsenvaltioita osallistuu todisteiden keräämiseen tietyssä tapauksessa.

60.

Sekä Itävallan että Saksan hallitukset korostavat, että EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan syntyhistoria on tarpeen ottaa huomioon. Itävallan mukaan sen syntyhistorian perusteella on selvää, että suurin osa jäsenvaltioista oli tietoisia ongelmista, joita aiheutuisi EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 2 ja 3 kohdan välisestä ristiriitaisesta suhteesta. Itävallan ja Saksan hallitusten yhteistä ehdotusta tämän ongelman ratkaisemiseksi turvautumalla vastavuoroisen tunnustamisen malliin ei kuitenkaan hyväksytty EPPOsta annetun asetuksen lopullisessa versiossa. Tämän vuoksi on selvää, että 31 artiklan 3 kohdassa ei edellytetä, kuten toisen vaihtoehdon kannattajat esittävät, että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin tunnustaisi asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän päätöksen siitä, että tutkintatoimenpide on tarpeen avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltiossa. Kyseisessä säännöksessä edellytetään sen sijaan, että sen valtion tuomioistuin, jossa toimenpide on määrä panna täytäntöön, tarkistaa toimenpiteen laillisuuden ja myös sen oikeutuksen.

61.

Komissio käsitteli istunnossa joitakin EPPOsta annetun asetuksen syntyhistoriaan liittyviä ongelmallisuuksia ja selvensi nykyistä kantaansa. Muistutan, että sen vuoden 2013 ehdotuksen mukaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimessa on suoritettava kattava tuomioistuinvalvonta etsinnän ja takavarikon kaltaisten toimenpiteiden osalta. Nyt kyseessä olevassa asiassa komissio on toista mieltä.

62.

Perustellakseen nykyistä kantaansa komissio selittää, että vuoden 2013 ehdotus laadittiin ennen eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin voimaantuloa. Kyseisessä direktiivissä säädetään, että rajat ylittävän tutkinnan oikeuttaminen on määräyksen antaneelle jäsenvaltiolle kuuluva asia ja voidaan riitauttaa vain tämän jäsenvaltion tuomioistuimissa. ( 37 ) Tämä ratkaisu on osoittautunut toimivaksi kyseisessä vastavuoroisen tunnustamisen välineessä. Komissio pitää siksi myönteisenä sitä, etteivät lainsäädäntöelimet hyväksyneet sen alkuperäistä ehdotusta, jonka mukaan tuomioistuimen luvan pitäisi riippua pelkästään avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännöstä, vaan sen sijaan muuttivat tämän ehdotuksen EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan nykyiseen muotoon. Lainsäädäntömenettelyssä sen alkuperäisestä ehdotuksesta tuli siten paljon parempi ja tarkoituksenmukaisempi sen kannalta, mikä on EPPOn rajat ylittävässä tutkinnassa tehtävän yhteistyön kannalta tarpeen.

63.

Vaihtoehdot johtavat siis eri lopputuloksiin. Yhdestä seikasta molemmissa on kuitenkin sama näkemys: EPPOn järjestelmä on tarkoitettu tehokkaaksi mekanismiksi unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjunnassa. Tämä käsittää rajat ylittävän tutkinnan mekanismin. EPPOsta annetulla asetuksella tuetaan tätä lainsäädännön tavoitetta. ( 38 )

64.

Unionin tuomioistuimen käyttämä tulkintasääntö edellyttää, että ”kun yhteisön oikeuden säännöstä voidaan tulkita usealla tavalla, etusija on annettava tulkinnalle, jolla voidaan varmistaa säännöksen tehokas vaikutus”. ( 39 ) Tämä tulkintasääntö puoltaa toista vaihtoehtoa.

65.

Itävallan ja Saksan hallitukset katsovat kuitenkin, että vaikka toinen vaihtoehto on normatiivisesti toivottava, se ei ole käytettävissä oleva tulkintavaihtoehto, koska EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan sanamuoto on selvä.

66.

Jos sanamuoto olisi selvä, unionin tuomioistuimen sille antamaa eri merkitystä voitaisiin todella pitää sen lainvastaisena puuttumisena, toisin sanoen contra legem ‑tulkintana. Onko 3 artiklan 3 kohdan sanamuoto kuitenkaan niin selvä?

67.

Itävalta ja Saksa katsovat kiistatta, että 31 artiklan 3 kohdan oikea merkitys on se, että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimen on annettava ennakkolupa etsinnälle ja takavarikolle, jotka pannaan täytäntöön kyseisessä valtiossa, suorittamalla kattava tuomioistuinvalvonta. Ei ole mikään ihme, että Itävalta ja Saksa puolustavat tällaista tulkintaa unionin tuomioistuimessa, sillä kumpikin valtio muutti lainsäädäntöään siten, että se vastaisi tätä EPPOsta annetun asetuksen tulkintaa. ( 40 ) Kun tätä tulkintaa verrataan kilpailevaan, yhtä vakuuttavaan tulkintaan, jonka toisen vaihtoehdon kannattajat ovat esittäneet, on kuitenkin selvää, että toinen vaihtoehto on vain yksi mahdollinen valittavista tulkinnoista. Perussopimusten mukaan tämän valinnan tekeminen kuuluu unionin tuomioistuimelle. Jos unionin tuomioistuin päätyy toiseen vaihtoehtoon ensimmäisen vaihtoehdon sijaan, sitä ei voida pitää contra legem ‑tulkintana.

68.

Mielestäni kaikkein vakuuttavin Itävallan ja Saksan esittämä perustelu on se, että EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohta käy toisen vaihtoehdon perusteella tarpeettomaksi. Jos siis 31 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tutkintatoimenpiteen oikeutuksesta säädetään asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän valtion lainsäädännössä, ja 32 artiklassa säädetään, että toimenpiteen täytäntöönpanosta säädetään avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän valtion lainsäädännössä, mikä on 31 artiklan 3 kohdan tarkoitus? Siinä vain toistetaan sama rajoitus sovellettavien lainsäädäntöjen välillä siltä osin kuin kyse on tuomioistuimen ennakkoluvasta. Jos siis 31 artiklan 3 kohta poistettaisiin, jäljelle jäävä 31 artikla luettuna yhdessä 32 artiklan kanssa johtaisi samaan johtopäätökseen, joka on toisen vaihtoehdon perusteella 31 artiklan 3 kohdan oikea tulkinta. Toisessa vaihtoehdossa annetaan siten 31 artiklan 3 kohdalle jokin merkitys, joka poikkeaa muista saman artiklan ja sitä ympäröivien artiklojen säännöksistä.

69.

Toinen unionin tuomioistuimen käyttämä tulkintasääntö edellyttää, että oikeussääntöjen sanamuotoa ei voida yksinkertaisesti sivuuttaa vaan sille täytyy antaa jokin merkitys. ( 41 ) Tämä tulkintasääntö näyttäisi puoltavan ensimmäistä vaihtoehtoa.

70.

Mielestäni EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdalle voidaan kuitenkin antaa merkitys sen 31 artiklan 2 kohdan ja 32 artiklan merkityksen lisäksi. Tästä säännöksestä käy erityisesti ilmi tehtäväksi annettua toimenpidettä koskevaan tuomioistuimen lupaan sovellettava oikeusjärjestys, vaikka samaan lopputulokseen voitaisiin päästä soveltamalla näitä kahta muuta säännöstä. Sitä, että tuomioistuimen lupaa koskeva lainvalintasääntö on ilmaistu erikseen, on saatettu pitää tarpeellisena niiden vaikeuksien vuoksi, joita tähän nimenomaiseen kysymykseen liittyi lainsäädäntöneuvottelujen aikana. Kyseisen 31 artiklan 3 kohdan tarpeettomuuteen ei siten voida vedota perusteena toisen vaihtoehdon hyväksymistä vastaan.

71.

Jos tarkastellaan niitä seurauksia, joita unionin tuomioistuimen kummankin tulkintavaihtoehdon hyväksymiseen liittyy, on selvää, että ensimmäisen vaihtoehdon valinta tekisi EPPOn rajat ylittävästä tutkinnasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin perusteella käyttöön otettua järjestelmää tehottomamman järjestelmän. Jos lainsäätäjän tahtona oli todella perustaa tehokkaampi järjestelmä, ensimmäisen vaihtoehdon hyväksyminen edellyttäisi EPPOsta annetun asetuksen muuttamista siten, että tehokas rajat ylittävä tutkinta on mahdollista. Unionin tuomioistuimen valitsema ensimmäinen vaihtoehto voitaisiin siten nähdä unionin lainsäätäjälle annetuksi kehotukseksi toimia. Saksan hallituksen mukaan vain tällainen ratkaisu olisi oikeusvarmuuden vaatimusten mukainen.

72.

Asiaan liittyy kuitenkin oikeudellista epävarmuutta, koska käytettävissä on useampi kuin yksi tulkintavaihtoehto. Kun unionin tuomioistuin on selventänyt EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan merkitystä valitsemalla joko ensimmäisen vaihtoehdon tai toisen vaihtoehdon, oikeudellinen epäselvyys hälvenee. Lainsäätäjän toimenpiteet eivät nähdäkseni ole siksi tarpeellisia oikeusvarmuuden palauttamiseksi. ( 42 )

73.

Edellä esitetyn perusteella päättelen, että unionin tuomioistuimen pitäisi valita toinen vaihtoehto. EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohtaa pitäisi näin ollen tulkita siten, että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimella on oikeus tutkia vain tutkintatoimenpiteen täytäntöönpanoon liittyviä näkökohtia ja että sen on hyväksyttävä asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän arviointi, jonka mukaan toimenpide on oikeutettu, riippumatta siitä, onko asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuin antanut sille ennakkoluvan. Tämä tulkinta ei ole 31 artiklan 3 kohdan sanamuodon vastainen, ja se vastaa paremmin EPPOsta annetun asetuksen tavoitetta ottaa käyttöön unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjuntaa koskeva tehokas järjestelmä.

74.

Tehokas rajat ylittävä tutkinta on kiistatta EPPOsta annetun asetuksen merkittävä tavoite. Tehokkuutta ei kuitenkaan voi saavuttaa perusoikeuksien suojan kustannuksella. Unionin tuomioistuin voi näin ollen pitää EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan oikeana tulkintana toista vaihtoehtoa vain, jos sillä taataan perusoikeuksien suoja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja) edellytetyn mukaisesti.

75.

Itävallan ja Saksan hallitusten näkemys, jonka mukaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion tuomioistuimilla pitäisi olla oikeus kattavaan tuomioistuinvalvontaan, voidaan ymmärtää perusoikeuksien suojaa koskevaksi huolenaiheeksi. Unionin jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön johdonmukaiset rikosoikeusjärjestelmät. Perusoikeuksien suoja on huolella sisällytetty niiden lainsäädäntöön, joka koskee syytteiden nostamista ja ajamista sekä seuraamusten määräämistä rikoksista eli alaa, jolla valtiot käyttävät yksityiselämään ja yksilön vapauksiin vaikuttavaa pakkovaltaansa.

76.

Perusoikeuksia koskevat takeet on siksi olennaisesti sisällytetty kansallisiin rikosoikeusjärjestelmiin aineellisen rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden säännöillä. Nämä säännöt ovat toisistaan riippuvaisia, ja kokonaisuutena tarkasteltuina niillä suojataan perusoikeuksia. ( 43 ) Kuitenkin silloin, jos yksittäinen sääntö poistetaan tietystä järjestelmästä ja siirretään toisenlaiseen järjestelmään, perusoikeuksien suoja voi heiketä: vaikka sääntö toimi hyvin alkuperäisessä oikeudellisessa ympäristössään, se ei välttämättä toimi yhtä hyvin toisessa ympäristössä. ( 44 )

77.

Tästä syystä luottamus vastavuoroiseen tunnustamiseen, joka merkitsee vain joidenkin oikeussääntöjen siirtämistä yhdestä oikeusjärjestyksestä toiseen, herättää huolta perusoikeuksien suojan mahdollisesta heikkenemisestä. ( 45 ) Koska unionin oikeudessa ei nykyisessä muodossaan ole yhtenäistä säännöstöä, jolla säänneltäisiin kaikkia sellaisten rikosten näkökohtia, joiden osalta EPPOlla on syytteen nostamista ja ajamista koskeva toimivalta, tai EPPOn syytteiden nostamiseen ja ajamiseen sovellettavia menettelysääntöjä, ( 46 ) vastavuoroisen tunnustamisen periaate on toiseksi paras vaihtoehto rajat ylittävän tutkinnan esteiden poistamiseksi.

78.

Tämän vuoksi on otettava kantaa toisen vaihtoehdon kannattajien väitteisiin, joiden mukaan EPPO ei ole vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmä vaan ”jotain enemmän”. Väittäisin, että asia on päinvastoin: niin kauan kuin unionissa ei ole yhteisiä rikosoikeudellisia sääntöjä, EPPO voi toimia vain vastavuoroisen tunnustamisen perusteella. Vastavuoroisen tunnustamisen tasot kuitenkin vaihtelevat, ja EPPO voidaan nähdä tähän mennessä kaikkein kehittyneimpänä vastavuoroisen tunnustamisen välineenä rikosasioissa tehtävän yhteistyön alalla (a jakso).

79.

Näin ollen on vielä ratkaistava, taataanko tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohdassa esitetyllä EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohdan tulkinnalla, joka perustuu osittain vastavuoroiseen tunnustamiseen, epäiltyjen ja syytettyjen perusoikeudet rajat ylittävässä tutkinnassa. Väitän, että näin todella on, erityisesti kun asiaa tarkastellaan EPPOsta annetun asetuksen laajemmassa yhteydessä (b jakso).

80.

Asian käsittelyyn osallistuneet osapuolet esittivät kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa näkemyksensä vastavuoroisesta tunnustamisesta. Eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annettua direktiiviä käytettiin esimerkkinä vastavuoroisen tunnustamisen mekanismista, kun taas EPPOsta annetun asetuksen väitettiin olevan ”jotain enemmän”. Kun asian käsittelyn osallistuneilta osapuolilta kysyttiin istunnossa, mitä tämä ”jotain enemmän” tarkkaan ottaen merkitsee, ne keskittyivät ensisijaisesti EPPOn luonteeseen: se on yksi ainoa jakamaton elin eikä sen päätösten tunnustamisesta pitäisi olla mahdollisuutta kieltäytyä (kuten eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin perusteella on mahdollista). ( 47 )

81.

Vastavuoroisen tunnustamisen käsitettä käytettiin kuvaamaan tilannetta, jossa yhden jäsenvaltion antama yksittäistapausta koskeva ratkaisu (esim. tuomio, pidätysmääräys tai tutkintamääräys) tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa. EPPOn järjestelmässä ei edellytetä, että avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltio ”tunnustaa” tutkintatoimenpidettä koskevan pyynnön, jotta se voidaan panna täytäntöön, mikä on tavanomainen vaihe rajat ylittäviä rikosoikeudellisia menettelyjä koskevissa välineissä. Siten perusteluna on se, että EPPOn mekanismi ei ole vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmä vaan jotain enemmän.

82.

Koska EPPO on yksi ainoa elin, ( 48 ) sen hajautetusti toimivat syyttäjät ovat osa tätä elintä. Olisi erikoista, jos yhden ainoan elimen pyydettäisiin tunnustamaan omat ratkaisunsa. Näin ollen toimenpide annetaan avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän tehtäväksi sen sijaan, että tämän edellytettäisiin tunnustavan tutkintamääräyksen.

83.

Toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan asiakirjan (ja sen oikeusvaikutusten) tunnustaminen ei kuitenkaan ole vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ydin vaan sen ilmenemismuoto. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen keskeisenä ajatuksena on se, että yhden jäsenvaltion oikeussäännöt tunnustetaan ja saatetaan voimaan toisessa jäsenvaltiossa, vaikka ne eroaisivat tässä jälkimmäisessä valtiossa tehdyistä ratkaisuista. Tällainen ”toisen” järjestelmän hyväksyminen edellyttää suurta luottamusta tähän toiseen järjestelmään.

84.

Koska unionin lainsäädännössä ei ole tällä hetkellä ratkaistu tässä asiassa esiin tullutta kysymystä, EPPOn on sen sijaan kussakin rajat ylittävässä tilanteessa tukeuduttava jonkin mukana olevista jäsenvaltioista lainsäädäntöön, johon toisen jäsenvaltion on sitten luotettava.

85.

Idea vastavuoroiseen tunnustamiseen rikosasioissa saatiin tämän periaatteen käyttämisestä sisämarkkinoilla. ( 49 ) Kuten muistetaan, unionin tuomioistuimen Cassis de Dijon ‑tapauksessa antamassa tuomiossa ( 50 ) vastavuoroisen tunnustamisen katsottiin olevan keskeinen periaate sisämarkkinoilla, sellaisina kuin ne on perustettu perussopimuksilla. Tämä oli mahdollista, koska kyseessä olleet kansalliset lainsäädännöt vastasivat tietyn perustason osalta toisiaan. ( 51 )

86.

Vastavuoroinen tunnustaminen sisämarkkinoilla kevensi sääntelyä, ja sillä laajennettiin yksityisten oikeuksia valtion sääntelyvapauden kustannuksella. ( 52 )

87.

Vaikka vastavuoroinen tunnustaminen rikosasioissa edellyttää myös toisen jäsenvaltion lainsäädännöllisten ratkaisujen hyväksymistä, se ei noudata tarkasti tämän periaatteen logiikkaa, kun sitä sovelletaan sisämarkkinoiden yhteydessä. Tässä tunnustamisen kohteena ovat jäsenvaltioiden tuomioistuinten ratkaisut ja muut yksittäistapauksia koskevat suvereenit ratkaisut, kun yhden jäsenvaltion pakkovaltaa koskeva yksinoikeus annetaan toisen jäsenvaltion käyttöön. ( 53 ) Yksilö muuttuu jäsenvaltioiden välisen vapaan liikkuvuuden objektiksi ja lakkaa olemasta sen subjekti. ( 54 ) Vastavuoroisesta tunnustamisesta seuraava sääntelyn poistaminen sisämarkkinoilla muuttuu rikosasioissa jäsenvaltion velvollisuudeksi käyttää aktiivisesti pakkovaltaa koskevaa yksinoikeuttaan. ( 55 )

88.

Jotta vastavuoroinen tunnustaminen toimisi rikosasioissa, tarvitaan suurta keskinäistä luottamusta. Tämä luottamus liittyy toisen valtion sitoumukseen suojata valtion pakkovallan kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia. ( 56 )

89.

Tämä on lähtökohtana kaikissa vastavuoroisen tunnustamisen välineissä, kuten eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetussa direktiivissä. Vaikka keskinäinen luottamus on tarpeellista, siihen ei voida pakottaa. ( 57 ) Siten nykyiset keskinäisen luottamuksen välineet heijastavat myös tietyn asteista epäluottamusta. Tämä ilmenee säännöistä, joiden mukaan tunnustamatta jättäminen on tietyissä olosuhteissa mahdollista, ( 58 ) rikosoikeudellisten menettelyjen tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistamisesta unionin tasolla ( 59 ) ja asiaa koskevan oikeuskäytännön kehityksestä. ( 60 )

90.

Tässä asiassa asianosaiset ovat viitanneet eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annettuun direktiiviin tuodakseen esille kyseisen vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmän erot ja yhtäläisyydet verrattuna EPPOsta annettuun asetukseen. Tarkastelen siksi lyhyesti eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annettua direktiiviä.

91.

Eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annettu direktiivi säädettiin SEUT 82 artiklan perusteella rajat ylittävän tutkinnan tehostamiseksi, ja se perustuu vastavuoroiseen tunnustamiseen. Direktiivin järjestelmässä jäsenvaltion viranomainen ( 61 ) voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, jos se on tarpeen tutkinnan suorittamiseksi osana kansallista rikosoikeudellista menettelyä. Siinä ei ole asetettu edellytykseksi, että rikoksen olisi vahingoitettava Euroopan unionin taloudellisia etuja: merkitystä on ainoastaan sillä, että sen jäsenvaltion ulkopuolella, jossa pääasiallinen tutkinta toteutetaan, on suoritettava tutkintatoimenpide, myös silloin, jos todiste on jo täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa. ( 62 )

92.

Jäsenvaltion viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen kahden edellytyksen täyttyessä. Ensinnäkin eurooppalaisen tutkintamääräyksen on oltava välttämätön ja oikeassa suhteessa rikosoikeudellisten menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet, ja toiseksi eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittu toimenpide olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa. ( 63 )

93.

Nämä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet on mahdollista riitauttaa vain nostamalla kanne määräyksen antaneessa valtiossa. ( 64 ) Intuitiivisesti näyttää siis siltä, että aineellinen arviointi kuuluu yksinomaan määräyksen antaneelle valtiolle, mikä yksinkertaistaa huomattavasti eurooppalaisen tutkintamääräyksen käyttöä ja oletettavasti osoittaa keskinäisen luottamuksen korkean tason. Onko asia todella näin?

94.

Eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa kylläkin säädetään, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen perusteet on mahdollista riitauttaa vain määräyksen antaneessa valtiossa, mutta ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta perusoikeuksien turvaamista täytäntöönpanovaltiossa”. ( 65 ) Tämä viedään pidemmälle eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 11 artiklan 1 kohdan f alakohdassa, jonka mukaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä täytäntöönpanovaltiossa, jos ”on olemassa painavia syitä katsoa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen olisi ristiriidassa täytäntöönpanovaltiolle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan mukaan kuuluvien velvoitteiden kanssa”. ( 66 ) Riippuen siitä, miten käsitettä ”painavat syyt” tulkitaan, edellä mainitun säännöksen perusteella täytäntöönpanovaltio näyttää voivan valvoa perusoikeuksien kunnioittamista määräyksen antaneessa valtiossa. Lisäksi eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 10 artiklan 3 kohdan mukaan täytäntöönpanoviranomainen voi vaihtaa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä pyydetyn tutkintatoimenpiteen toiseen, jos tällä toisella toimenpiteellä päästäisiin samaan tulokseen vähemmän yksityisyyteen puuttuvilla keinoilla.

95.

Edellä esitetyn lyhyen katsauksen perusteella on vaikea väittää, että eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetulla direktiivillä pidettäisiin yllä keskinäisen luottamuksen korkeaa tasoa. Täytäntöönpanoviranomaiselle jää suhteellisen laaja liikkumavara epäillä perusoikeuksien suojan tasoa tai suhteellisuusperiaatteen soveltamista määräyksen antaneessa valtiossa.

96.

Verrattuna esimerkiksi eurooppalaisen pidätysmääräyksen järjestelmään, jossa täytäntöönpanosta kieltäytymiselle on asetettu rajalliset ehdottomat ja harkinnanvaraiset perusteet, eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetussa direktiivissä annetaan täytäntöönpanoviranomaiselle suurempi liikkumavara. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen järjestelmä on siihen verrattuna jonkin verran vahvempi vastavuoroisen tunnustamisen mekanismi. Kumpikaan ei ole täydellinen, sillä ne keskittyvät edelleen yksittäistapauksia koskevien ratkaisujen tunnustamiseen, ja tunnustamisesta kieltäytyminen täytäntöönpanojäsenvaltiossa on edelleen mahdollista. ( 67 )

97.

Vastavuoroisessa tunnustamisessa on siis kyse tunnustamisen tasosta.

98.

Tässä valossa väite, jonka mukaan EPPOn järjestelmä on jotain enemmän kuin vastavuoroinen tunnustaminen, voitaisiin hyväksyä, jos sillä ymmärrettäisiin tarkoitettavan, että EPPOn järjestelmällä otetaan käyttöön erilainen, korkeampitasoinen vastavuoroinen tunnustaminen.

99.

Jotain enemmän ei kuitenkaan voi tarkoittaa jotain muuta. Se ei siis voi tarkoittaa sitä, että EPPOn järjestelmä ei perustu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, joka edellyttää luottamusta muiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin. Juuri tämän järjestelmään sisäänrakennetun periaatteen johdosta on mahdollista hyväksyä muiden jäsenvaltioiden säännöt, vaikka ne olisivat erilaiset. Mahdollisuus soveltaa tätä periaatetta edellyttää, kuten kaikissa muissakin vastavuoroisen tunnustamisen välineissä, luottamusta siihen, että kaikki jäsenvaltiot suojaavat perusoikeuksia.

100.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vastavuoroinen tunnustaminen rikosasioissa ei ole yhtenäinen käsite vaan sen taso vaihtelee eri mekanismeissa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella.

101.

Jos katsotaan, että vastavuoroisen tunnustamisen taso rikosasioissa vaihtelee, EPPOsta annettu asetus on todella kehittyneintä lainsäädäntöä tähän mennessä – mutta sekään ei merkitse täydellistä vastavuoroista tunnustamista. ( 68 ) EPPO on yksi ainoa elin eikä tehtäväksi annettuja rajat ylittäviä toimenpiteitä tarvitse ”tunnustaa” vaan ne on ainoastaan pantava täytäntöön. Ilman yhdenmukaistamista epäiltyjen ja syytettyjen perusoikeudet on taattava asiayhteydessä, jossa EPPO hyödyntää erilaisia kansallisen aineellisen rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden sääntöjä, kuten rajat ylittävän tutkinnan tapauksessa.

102.

Koska yhden jäsenvaltion sääntöjä sovelletaan toisessa jäsenvaltiossa toteutettaville tutkintatoimenpiteille annettavaan tuomioistuimen lupaan, perusoikeuksien suoja voi heikentyä tai olla jopa puutteellinen.

103.

EPPOsta annetun asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että EPPO ”huolehtii siitä, että sen toiminnassa kunnioitetaan perusoikeuskirjassa vahvistettuja oikeuksia”. ( 69 ) Voidaanko EPPOsta annetun asetuksen perusteella tätä velvollisuutta noudattaa rajat ylittävässä tutkinnassa? Mielestäni voidaan.

104.

Useat mekanismit EPPOsta annetun asetuksen eri säännöksissä tukevat tätä toteamusta. Näitä mekanismeja ovat ensinnäkin asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän välisen yhteistyön mekanismi (EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 5 kohta), ( 70 ) toiseksi EPPOsta annetun asetuksen 41 artikla, joka koskee perusoikeuksien suojan laajuutta, ja kolmanneksi vaatimus, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on säädettävä EPPOn prosessuaalisten toimien tuomioistuinvalvonnasta (EPPOsta annetun asetuksen 42 artiklan 1 kohta). Käsittelen niistä kutakin lyhyesti peräjälkeen.

105.

Kuten EPPO ja komissio korostavat, EPPOsta annettuun asetukseen ei sisälly perusteita tunnustamisesta kieltäytymiselle. Avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltion lainsäädännön vaatimusten huomioon ottamiseksi ja tutkintatoimenpidettä koskevan pyynnön mahdollisten puutteellisuuksien korjaamiseksi EPPOn järjestelmä perustuu sen sijaan asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän väliseen sisäiseen vuoropuheluun. EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 5 kohdan mukaan nämä kaksi valtuutettua Euroopan syyttäjää työskentelevät yhdessä toteuttamalla tutkinnan tehokkaasti perusoikeuksien suojan mukaisesti. ( 71 ) Tämä sisäisen yhteistyön järjestelmä on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joilla varmistetaan perusoikeuksien suoja EPPOn järjestelmässä.

106.

Erityisesti avustava valtuutettu Euroopan syyttäjä voi ilmoittaa asiasta valvovalle Euroopan syyttäjälle ja kuulla asiaa käsittelevää valtuutettua Euroopan syyttäjää, jos tehtäväksi annettua toimenpidettä koskevia kysymyksiä nousee esiin. EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 5 kohdan c ja d alakohdan mukaiset tilanteet ovat erityinen merkittäviä: tilanne, jossa yksityisyyteen vähemmän puuttuvalla toimenpiteellä saavutettaisiin samat tulokset, ja tilanne, jossa tehtäväksi annettua toimenpidettä ei ole olemassa tai se ei ole käytettävissä vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

107.

Arviointi, jonka mukaan yksityisyyteen vähemmän puuttuvalla toimenpiteellä saavutettaisiin samat tulokset, vastaa eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 10 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan täytäntöönpanoviranomainen voi vaihtaa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä pyydetyn toimenpiteen toiseen. Mikä tärkeintä, tämä tarkoittaa sitä, että avustavaa valtuutettua Euroopan syyttäjää pyydetään arvioimaan tehtäväksi annetun toimenpiteen oikeasuhteisuutta edellyttämällä lisätarkistusta.

108.

Siitä, että samaa toimenpidettä ei ole olemassa vastaavassa kansallisessa tapauksessa, säädetään myös eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa, ja tietyissä tämän direktiivin 11 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa se on peruste kieltäytyä täytäntöönpanosta. Jos kyseiset kaksi valtuutettua Euroopan syyttäjää eivät pääse yhteisymmärrykseen seitsemän päivän kuluessa, asia on EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 7 kohdan mukaan siirrettävä pysyvälle jaostolle lopullisen päätöksen tekemiseksi. Tällöin toimenpide voidaan viime kädessä toteuttaa avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän esiin tuomista huolenaiheista huolimatta. On kuitenkin EPPOn edun mukaista, että rajat ylittävään tutkintaan perustuvia todisteita voidaan käyttää oikeudenkäyntimenettelyn vaiheessa. ( 72 ) Siksi on epätodennäköistä, että pysyvä jaosto vahvistaisi toimenpiteen, joka ei ole yhden osallistuvan valtion oikeusjärjestyksen mukaan hyväksyttävissä.

109.

Vaikka asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän välisen sisäisen yhteistyön järjestelmällä voidaan jossain määrin vähentää perusoikeuksien loukkaamisen vaaraa, ( 73 ) EPPOn ei voida olettaa olevan täydellinen.

110.

Tässä suhteessa EPPOsta annettuun asetukseen sisältyy lisämekanismeja, joiden perusteella voidaan valvoa EPPOn toimia rajat ylittävässä tutkinnassa.

111.

Ensinnäkin EPPOsta annetun asetuksen 41 artiklassa säädetään yksityiskohtaisemmin epäiltyjen ja syytettyjen konkreettisista oikeuksista EPPOn menettelyissä. Siinä viitataan perusoikeuskirjan suojavaatimuksiin (1 kohta), jäsenvaltioiden rikosoikeudellisen menettelyn yhdenmukaistamista koskevissa unionin eri mekanismeissa taattuun suojaan (2 kohta) ( 74 ) ja kaikkiin heille sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla kuuluviin prosessuaalisiin oikeuksiin (3 kohta). ( 75 )

112.

Toiseksi EPPOsta annetun asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että tutkintatoimenpiteet voidaan aina saattaa tuomioistuinvalvontaan. Tämän vuoksi silloin, jos tuomioistuin ei suorita ennakkovalvontaa tai jos kahden oikeusjärjestyksen (toinen toimenpiteen oikeuttamiseksi ja toinen sen täytäntöön panemiseksi) soveltaminen yhdessä johtaa jonkinlaiseen puutteellisuuteen perusoikeuksien suojassa, mikä tahansa mahdollinen loukkaus voidaan korjata toimenpiteeseen jälkikäteen kohdistuvalla tuomioistuinvalvonnalla. ( 76 )

113.

EPPOsta annetulla asetuksella taataan perusoikeuksien korkeatasoinen suoja. Pitää paikkansa, että joissain tilanteissa ja joidenkin jäsenvaltioiden näkökulmasta se voi johtaa yksityisten oikeuksien suojan aiemman tason laskuun. Näitä oikeuksia suojataan kuitenkin vähintään perusoikeuskirjan ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) tasolla. Viime kädessä yhdenmukaistaminen johtaa väistämättä perusoikeuksien suojan heikentymiseen niissä jäsenvaltioissa, joissa suojan taso on ennestään korkeampi, ( 77 ) jollei korkeinta tasoa vahvisteta yhteiseksi säännöksi.

114.

Tämä on kuitenkin se hinta, joka on maksettava tulevaisuuden rakentamisesta yhdessä.

115.

Voidaan siis todeta, että rajat ylittävän tutkinnan osalta EPPOsta annetulla asetuksella otetaan käyttöön erittäin kehittynyt vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmä. Vaikka tässä järjestelmässä ei olekaan mahdollista kieltäytyä panemasta täytäntöön asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän päätöstä, jonka mukaan tutkintatoimenpiteen toteuttaminen on tarpeen muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa pääasiallinen tutkinta suoritetaan, se käsittää useita takeita, joilla varmistetaan perusoikeuksien suoja. Tulkittaessa EPPOsta annetun asetuksen 31 artiklan 3 kohtaa siten, että rajat ylittävän tutkintatoimenpiteen tuomioistuinvalvontaa koskeva toimivalta jakautuu asiaa käsittelevän valtuutetun Euroopan syyttäjän ja avustavan valtuutetun Euroopan syyttäjän jäsenvaltioiden tuomioistuinten oikeusjärjestysten välillä, ei näin ollen vaaranneta perusoikeuksien suojaa. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy EPPOsta annetun asetuksen 31 ja 32 artiklan tulkinnan, joka on esitetty tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohdassa.

116.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Wienin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: