JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JEAN RICHARD DE LA TOUR

23 päivänä maaliskuuta 2023 ( 1 )

Yhdistetyt asiat C‑829/21 ja C‑129/22

RU, jonka laillinen edustaja on TE,

vastaan

Stadt Frankfurt am Main (C‑829/21)

(Ennakkoratkaisupyyntö – Hessischer Verwaltungsgerichtshof (Hessenin osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Saksa))

vastaan

Stadt Offenbach am Main (C‑129/22)

(Ennakkoratkaisupyyntö – Verwaltungsgericht Darmstadt (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Maahanmuuttopolitiikka – Direktiivi 2003/109/EY – Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asema – 9 artiklan 4 kohta – Aseman peruuttaminen tai menettäminen – 14 artikla – Pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen, joka on saanut oleskeluoikeuden muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman – Oleskeluluvan uusiminen kyseisessä muussa jäsenvaltiossa – Edellytykset

I Johdanto

Käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt koskevat pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU, ( 3 ) 9 artiklan 4 kohdan ja 14 artiklan tulkintaa.

Pyynnöt on esitetty asioissa, joissa asianosaisina ovat asiassa C‑829/21 yhtäältä Ghanan kansalainen TE ja hänen Saksassa syntynyt tyttärensä RU ja toisaalta Stadt Frankfurt am Main (Frankfurt am Mainin kaupunki, Saksa) ja asiassa C‑129/22 Pakistanin kansalainen EF ja Stadt Offenbach am Main (Offenbach am Mainin kaupunki, Saksa).

Nämä asiat koskevat asiassa C‑829/21 toimivaltaisen ulkomaalaisviraston kieltäytymistä uusimasta TE:n oleskelulupaa ja antamasta hänen alaikäiselle lapselleen RU:lle oleskelulupaa ja asiassa C‑129/22 toimivaltaisen ulkomaalaisviraston kieltäytymistä uusimasta EF:n oleskelulupaa, koska yhtäältä TE:n ja toisaalta EF:n väitetään menettäneen heille Italiassa myönnetyn pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemansa, koska he ovat olleet poissa tämän jäsenvaltion alueelta yli kuuden vuoden ajanjakson ajan.

Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa keskitytään asiassa C‑829/21 esitettyyn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen. ( 4 ) Siinä unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään, mikä on ratkaiseva ajankohta, joka on otettava huomioon menettelyssä, jossa haetaan oleskeluluvan uusimista muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, arvioitaessa sitä, onko tämä asema edelleen olemassa.

Tässä ratkaisuehdotuksessa esittämäni tarkastelun päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että ratkaiseva ajankohta, joka menettelyssä, jossa haetaan oleskeluluvan uusimista muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt kolmannen maan kansalaiselle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko tämä asema edelleen olemassa, on oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen ja sen perusteena olevien asiakirjojen jättämisajankohta eikä sen hallintomenettelyn, jossa tämä hakemus on käsitelty, tai mahdollisen tuomioistuinmenettelyn, jossa oleskeluluvan uusimatta jättämisestä tehty päätös on riitautettu, aikainen ajankohta.

II Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Unionin oikeus

6.	Direktiivin 2003/109 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”Jäsenvaltion, jossa pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen aikoo käyttää oleskeluoikeuttaan, olisi voitava tarkistaa, että kyseinen henkilö täyttää sen alueella oleskelun edellytykset. – –”

Kyseisen direktiivin 2 artiklan b, c ja d alakohtaan sisältyvät seuraavat määritelmät:

”b)	’pitkään oleskelleella kolmannen maan kansalaisella’ [tarkoitetaan] sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, joilla on 4–7 artiklassa säädetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema;

c)	’ensimmäisellä jäsenvaltiolla’ [tarkoitetaan] jäsenvaltiota, joka myöntää henkilölle ensimmäisenä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman;

d)	’toisella jäsenvaltiolla’ [tarkoitetaan] mitä tahansa toista jäsenvaltiota paitsi sitä, joka on ensimmäisenä myöntänyt henkilölle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman ja jossa pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen käyttää oleskeluoikeuttaan.”

Kyseisen direktiivin 8 artiklan, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [EU]-oleskelulupa”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1. Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema on pysyvä, jollei 9 artiklasta muuta johdu.

2. Jäsenvaltioiden on annettava pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [EU]-oleskelulupa. Tämä oleskelulupa on voimassa vähintään viisi vuotta, ja se uusitaan tarvittaessa hakemuksen perusteella ilman eri toimenpiteitä.”

Direktiivin 2003/109 9 artiklan, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen tai menettäminen”, 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”4. Sellainen pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen, joka on oleskellut toisessa jäsenvaltiossa III luvun mukaisesti, ei ole enää oikeutettu säilyttämään ensimmäisessä jäsenvaltiossa hankittua pitkään oleskelleen henkilön asemaa, jos sama asema myönnetään toisessa jäsenvaltiossa 23 artiklan mukaisesti.

Joka tapauksessa kuuden vuoden poissaolon jälkeen sen jäsenvaltion alueelta, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, asianomainen henkilö ei ole enää oikeutettu säilyttämään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa kyseisessä jäsenvaltiossa.

Toisesta alakohdasta poiketen asianomainen jäsenvaltio voi sallia, että erityisistä syistä pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen säilyttää asemansa kyseisessä jäsenvaltiossa yli kuusi vuotta kestävien poissaolojaksojen aikana.

5. Edellä olevissa – – 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa jäsenvaltiot, jotka ovat myöntäneet aseman, säätävät yksinkertaistetusta menettelystä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamiseksi uudelleen.

– –”

10.

Kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen saa oikeuden oleskella yli kolmen kuukauden ajan muiden kuin sen jäsenvaltion alueella, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, edellyttäen, että tässä luvussa asetetut edellytykset täyttyvät.”

11.

Kyseisen direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa oleskelun edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1. Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen on haettava oleskelulupaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta mahdollisimman pian ja viimeistään kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän on saapunut toisen jäsenvaltion alueelle.

– –

4. Hakemukseen on liitettävä kansallisessa lainsäädännössä määriteltävät asiakirjat, jotka osoittavat, että asianomaiset henkilöt täyttävät asianmukaiset edellytykset, sekä pitkään oleskelleen henkilön oleskelulupa ja voimassa oleva matkustusasiakirja tai niiden oikeaksi todistetut jäljennökset.

– –”

12.

Direktiivin 2003/109 19 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemuksen tutkiminen ja oleskeluluvan myöntäminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos 14, 15 ja 16 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät – –, toisen jäsenvaltion on myönnettävä pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle oleskelulupa, joka voidaan uusia. Kyseinen oleskelulupa uusitaan tarvittaessa hakemuksesta. Toisen jäsenvaltion on ilmoitettava päätöksestään ensimmäiselle jäsenvaltiolle.”

13.

Kyseisen direktiivin 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Oleskeluluvan peruuttaminen ja takaisinottovelvollisuus”, 1 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Niin kauan kuin kolmannen maan kansalainen ei ole saanut pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa, toinen jäsenvaltio voi tehdä päätöksen oleskeluluvan uusimisesta, kieltäytymisestä tai oleskeluluvan peruuttamisesta ja henkilön ja hänen perheenjäsentensä velvoittamisesta kansallisen lainsäädännön mukaisten menettelyjen, mukaan lukien maastapoistamismenettelyt, mukaisesti poistumaan kyseisen jäsenvaltion alueelta seuraavissa tapauksissa:

– –

b)	kun 14, 15 ja 16 artiklassa säädetyt edellytykset lakkaavat täyttymästä.”

B Saksan oikeus

14.

Ulkomaalaisten oleskelusta, työskentelystä ja kotouttamisesta liittovaltion alueella 25.2.2008 annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet), ( 5 ) sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasioiden tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 38a §:n, jonka otsikko on ”Muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupa”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaalaiselle, jolla on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema jossakin toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, annetaan oleskelulupa, jos hän haluaa oleskella liittovaltion alueella yli 90 päivän ajan – –”

15.	Kyseisen lain 51 §:n 9 momentin 1 kohdan 4 alakohdassa säädetään, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa raukeaa vain, jos ulkomaalainen oleskelee liittovaltion alueen ulkopuolella kuuden vuoden ajanjakson ajan.

16.	Kyseisen lain 52 §:n 6 momentissa säädetään, että saman lain 38a §:n mukaisesti myönnetty oleskelulupa on lähtökohtaisesti peruutettava, jos ulkomaalainen menettää toisessa unionin jäsenvaltiossa saamansa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman.

III Pääasioiden tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset

A Asia C‑829/21

17.	TE, joka on Ghanan kansalainen, tuli 3.9.2013 Saksan alueelle Italiasta.

18.	Hänellä on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, joka hänelle on annettu Italiassa lisämaininnoin ”illimitata” ([voimassa] rajoittamattomasti) ja ”Soggiornante di Lungo Periodo – [UE]” (pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen – EU).

19.	Offenbachin kaupungin (Saksa) tuohon aikaan toimivaltainen ulkomaalaisviranomainen antoi 5.12.2013 TE:lle AufenthG:n 38a §:n mukaisesti oleskeluluvan, joka oli voimassa yhden vuoden.

20.	TE synnytti 5.8.2014 RU:n, jolla oli hyvin vakava sydänvika ja jolle jouduttiin siis tekemään kirurgisia toimenpiteitä ja jälkitarkastuksia, minkä vuoksi TE ei voinut enää jatkaa työssäkäyntiä. Tässä tilanteessa TE joutui hakemaan sosiaalietuuksia turvatakseen perheensä toimeentulon.

21.

TE:n 12.11.2014 tekemä hakemus oleskeluluvan uusimisesta ja RU:n samana päivänä tekemä hakemus oleskeluluvan antamisesta hylättiin Offenbachin kaupungin ulkomaalaisviranomaisen 30.1.2015 tekemillä päätöksillä sillä perusteella, että heillä ei ollut AufenthG:n 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa edellytettyä turvattua toimeentuloa. TE:tä ja RU:ta kehotettiin poistumaan Saksan alueelta ja heitä uhattiin maastapoistamisella Italiaan tai Ghanaan.

22.	TE ja RU nostivat näistä päätöksistä velvoittamiskanteen Verwaltungsgericht Frankfurt am Mainissa (Frankfurt am Mainin hallintotuomioistuin, Saksa), joka hylkäsi sen 20.11.2015 antamallaan tuomiolla.

23.	TE ja RU hakivat sitten lupaa valittaa tästä tuomiosta Hessischer Verwaltungsgerichtshofiin (Hessenin osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Saksa).

24.

Hessischer Verwaltungsgerichtshof salli valituksen 11.3.2016 tekemällään päätöksellä, koska sillä oli vakavia epäilyjä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion oikeellisuudesta, kun otettiin huomioon RU:n lääkärinhoidon tarpeen laajuus, joka kyseisen tuomioistuimen mukaan saattoi oikeuttaa poikkeamisen AufenthG 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetystä pääsäännöstä.

25.	Asian käsittely oli keskeytettynä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa 1.11.2017 lähtien.

26.

Frankfurt am Mainin kaupunki saattoi asian uudelleen vireille 7.9.2020. Se väittää nyt, ettei TE:lle ole enää mahdollista antaa oleskelulupaa AufenthG:n 38a §:n nojalla. TE ei nimittäin ole enää yli kuuteen vuoteen oleskellut Italiassa eikä hänellä siten ole enää pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-asemaa. TE:lle ei voida antaa oleskelulupaa myöskään AufenthG:n 9a §:n nojalla, koska TE ja RU asuvat sosiaaliviraston kustantamassa asunnossa, joka ei ole kyseisessä säännöksessä edellytetty ”asianmukainen asunto”.

27.

Tässä tilanteessa Hessischer Verwaltungsgerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Sopiiko AufenthG:n 38 a §:n 1 momentti, jota on kansallisen oikeuden mukaan tulkittava siten, että toiseen jäsenvaltioon siirtyvällä pitkään oleskelleella kolmannen maan kansalaisella on myös hänen oleskelulupansa uusimisen ajankohtana oltava pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema ensimmäisessä jäsenvaltiossa, yhteen direktiivin [2003/109] 14 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen kanssa, kun mainituissa artikloissa ainoastaan säädetään, että pitkään oleskelleella kolmannen maan kansalaisella on oikeus oleskella yli kolme kuukautta muiden kuin sen jäsenvaltion alueella, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, mikäli direktiivin III luvussa asetetut edellytykset täyttyvät muilta osin?

Onko ulkomaalaisviranomaisella direktiivin 2003/109 14 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen nojalla tehdessään AufenthG:n 38 a §:n 1 momentissa tarkoitetun päätöksen oleskeluluvan uusimista koskevasta hakemuksesta oikeus todeta, jos määräaikaisen uusimisen muut edellytykset täyttyvät ja varsinkin jos ulkomaalaisella on vakaat ja säännölliset tulot, että ulkomaalainen on menettänyt oikeutensa, koska ulkomaalainen on menettänyt direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman ensimmäisessä jäsenvaltiossa tällä välin eli siis muutettuaan toiseen jäsenvaltioon? Pidetäänkö ratkaisevana ajankohtana päätöksen kannalta viimeisimmän viranomaispäätöksen vai viimeisimmän tuomioistuinratkaisun ajankohtaa?

Mikäli ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:

Onko pitkään oleskelleella kolmannen maan kansalaisella todistustaakka siitä, että hänen oleskeluoikeutensa pitkään oleskelleena kolmannen maan kansalaisena ensimmäisessä jäsenvaltiossa ei ole rauennut?

Mikäli tähän vastataan kieltävästi: Onko kansallisella tuomioistuimella tai kansallisella viranomaisella oikeus tutkia, onko pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle rajoittamattomasti annettu oleskelulupa rauennut, vai olisiko tämä vastoin viranomaispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevaa unionin oikeuden periaatetta?

Voidaanko pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle rajoittamattomasti annetun oleskeluluvan turvin Italiasta Saksaan matkustanutta kolmannen maan kansalaista, jolla on vakaat ja säännölliset tulot, moittia asianmukaista asuntoa koskevan näytön puuttumisesta, vaikka Saksan liittotasavalta ei ole käyttänyt direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaista toimivaltaa ja sosiaaliseen vuokra-asuntoon ohjaaminen oli välttämätöntä ainoastaan siksi, että kyseiselle kolmannen maan kansalaiselle ei makseta lapsilisää, mikäli hänellä ei ole AufenthG:n 38 a §:ssä tarkoitettua oleskelulupaa?”

B Asia C‑129/22

28.	EF, joka on Pakistanin kansalainen, tuli 1.4.2014 Saksan alueelle Italiasta.

29.	Hänellä on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, joka hänelle on annettu Italiassa lisämaininnoin ”illimitata” ([voimassa] rajoittamattomasti) ja ”Soggiornante di Lungo Periodo – [UE]” (pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen – EU).

30.	Offenbach Landkreisin (Offenbachin piirikunta, Saksa) tuohon aikaan toimivaltainen ulkomaalaisviranomainen antoi 10.7.2014 EF:lle AufenthG:n 38a §:n mukaisesti oleskeluluvan, joka oli voimassa yhden vuoden.

31.	Myöhemmin Offenbach am Mainin kaupunki uusi tämän oleskeluluvan useaan kertaan, viimeksi 28.5.2019, jolloin se uusittiin 13.7.2021 asti.

32.

EF teki 17.3.2021 AufenthG:n 38a §:n nojalla oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen, jonka Offenbach am Mainin kaupunki hylkäsi 27.4.2021 tekemällään päätöksellä lähinnä siitä syystä, että EF oli menettänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, koska hän ei ollut oleskellut Italiassa yli kuuteen vuoteen.

33.	EF nosti 6.5.2021 tästä päätöksestä Verwaltungsgericht Darmstadtissa (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa) kanteen, jossa hän vaati muun muassa, että Offenbach am Mainin kaupunki velvoitetaan uusimaan hänen oleskelulupansa AufenthG:n 38a §:n mukaisesti.

34.	Offenbach am Mainin kaupunki pitäytyy 27.4.2021 tekemässään päätöksessä ilmaisemassaan kannassa, jonka mukaan EF on menettänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, koska hän ei ole oleskellut Italiassa yli kuuteen vuoteen.

35.

Tässä tilanteessa Verwaltungsgericht Darmstadt on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Voiko kolmannen maan kansalainen, jolle ensimmäinen jäsenvaltio (nyt esillä olevassa asiassa Italia) on myöntänyt direktiivissä 2003/109 tarkoitetun pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, vaatia toista jäsenvaltiota (nyt esillä olevassa asiassa Saksaa) uusimaan hänelle direktiivin 2003/109 14 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen täytäntöön panemiseksi myönnetyn oleskeluluvan tarvitsematta osoittaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman jatkumista?

Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:

Onko pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman katsottava olevan edelleen olemassa toisessa jäsenvaltiossa pelkästään siksi, että kolmannen maan kansalaisella on ensimmäisen jäsenvaltion rajoittamattomasti myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, vaikka hän ei olekaan kuuteen vuoteen oleskellut sen jäsenvaltion alueella, joka on myöntänyt hänelle mainitun aseman?

Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:

Onko toinen jäsenvaltio oleskeluluvan uusimisen yhteydessä toimivaltainen tutkimaan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menettämisen direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla ja tarvittaessa kieltäytymään uusimasta oleskelulupaa, vai onko ensimmäinen jäsenvaltio toimivaltainen toteamaan, että kyseinen asema on menetetty myöhemmin?

Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi:

Tarvitaanko tällöin tutkittaessa direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaista menettämisperustetta kansallinen täytäntöönpanotoimi, jossa konkretisoidaan tosiseikat, jotka johtavat pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menettämiseen ensimmäisessä jäsenvaltiossa, vai riittääkö se, että kansallisessa oikeudessa säädetään ilman konkreettista viittausta direktiiviin, että toinen jäsenvaltio saa evätä oleskeluluvan, ’jos ulkomaalainen menettää pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemansa toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa’?”

36.	Euroopan komissio on esittänyt kirjallisia huomautuksia kummassakin asiassa.

37.	Asiat yhdistettiin 8.11.2022 tehdyllä unionin tuomioistuimen presidentin päätöksellä suullista käsittelyä ja unionin tuomioistuimen ratkaisua varten.

IV Asioiden tarkastelu

38.

Asiassa C‑829/21 esittämänsä toisen kysymyksen lopussa, johon unionin tuomioistuin on pyytänyt keskittymään tässä ratkaisuehdotuksessa, kansallinen tuomioistuin lähinnä tiedustelee, mikä on ratkaiseva ajankohta, joka on otettava huomioon sen arvioimiseksi, onko ensimmäisessä jäsenvaltiossa saatu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema edelleen olemassa, jotta toisessa jäsenvaltiossa annettu oleskelulupa voitaisiin uusia.

39.

Kyseinen tuomioistuin haluaa erityisesti selvittää, onko päätöksestä, jolla kieltäydytään oleskeluluvan uusimisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman kolmannen maan kansalaiselle, nostetun kanteen yhteydessä huomioon otettavana ratkaisevana ajankohtana pidettävä oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen ajankohtaa vai kyseisestä hakemuksesta annetun viimeisimmän hallintopäätöksen tai tuomioistuinratkaisun ajankohtaa.

40.

Totean aluksi, että direktiivillä 2003/109 käyttöön otetusta mekanismista ilmenee, että kolmannen maan kansalainen voi saada oikeuden oleskella toisen jäsenvaltion alueella nimenomaan siitä syystä, että ensimmäinen jäsenvaltio on ensin myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman kyseisen direktiivin 4 artiklan nojalla.

41.

Kyseisen direktiivin 14 artiklassa nimittäin säädetään, että kyseisellä henkilöllä ensimmäisessä jäsenvaltiossa oleva pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema on edellytys oleskeluoikeuden saamiselle toisten jäsenvaltioiden alueella ja välttämätön oleskeluluvan saamiseksi toisessa jäsenvaltiossa. Toisessa jäsenvaltiossa annettua oleskeluoikeutta on siten pidettävä ensimmäisessä jäsenvaltiossa saadusta pitkään oleskelleen henkilön asemasta johdettuna oikeutena.

42.

Lisäksi direktiivin 2003/109 9 ja 14 artiklasta ja 22 artiklan 1 kohdan b alakohdasta yhdessä luettuina ilmenee, että niin kauan kuin kolmannen maan kansalainen ei ole saanut pitkään oleskelleen henkilön asemaa tai jos hän on menettänyt tämän aseman tai se on peruutettu häneltä, toinen jäsenvaltio voi kieltäytyä uusimasta oleskelulupaa ja velvoittaa kyseisen henkilön poistumaan alueeltaan.

43.	Näin ollen on selvää, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman on oltava voimassa sinä ajankohtana, jona oleskeluluvan uusimista koskeva hakemus jätetään toisessa jäsenvaltiossa.

44.

Asiassa C‑129/22 ei siis tule esille kysymystä siitä, mikä ajankohta on ratkaiseva arvioitaessa sitä, onko ensimmäisessä jäsenvaltiossa saatu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema edelleen olemassa. EF tuli nimittäin Saksaan 1.4.2014. Direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu kuuden vuoden ajanjakso näyttää päättyneen 1.4.2020. EF haki oleskeluluvan uusimista Saksassa viimeisen kerran 17.3.2021. EF ei siten voinut enää saada oleskelulupaansa uusituksi Saksassa. Toimivaltaisten viranomaisten kuuluu kuitenkin kyseisen direktiivin 9 artiklan 4 kohdan viimeisen alakohdan mukaisesti tarkistaa ensimmäisen jäsenvaltion viranomaisilta, onko tämä asema säilynyt.

45.

Asiassa C‑829/21 unionin tuomioistuin pyytää tarkemmin sanottuna pohdintaa ajankohdasta, joka päätöksestä, jolla kieltäydytään uusimasta oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa, nostetun kanteen yhteydessä on otettava huomioon sen arvioimiseksi, onko ensimmäisessä jäsenvaltiossa saatu pitkään oleskelleen henkilön asema edelleen olemassa.

46.

Tältä osin vaikuttaa siltä, että ainakin kolmella eri ajankohdalla voi olla merkitystä arvioitaessa kyseisen aseman olemassaoloa. Kyseeseen voisivat tulla joko ajankohta, jona oleskeluluvan uusimista koskeva hakemus on jätetty toisessa jäsenvaltiossa, ajankohta, jona hallintoviranomainen on ratkaissut tämän hakemuksen, tai ajankohta, jona tuomioistuin on ratkaissut päätöksestä, jolla kieltäydyttiin uusimasta oleskelulupaa, nostetun kanteen.

47.	Toisesta ja kolmannesta vaihtoehdosta katson, että mahdollisuus uusia pitkään oleskelleen henkilön oleskelulupa toisessa jäsenvaltiossa ei saisi olla riippuvainen siitä, miten nopeasti tai miten pitkässä ajassa kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käsittelevät ja tutkivat hakemuksen.

48.

Oleskeluoikeus, jota pitkään oleskellut henkilö hakee – olettaen, että oleskeluluvan uusimista koskeva hakemus todellakin jätettiin silloin, kun kyseisellä henkilöllä oli pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema ensimmäisessä jäsenvaltiossa – ei voi olla riippuvainen niistä täysin sattumanvaraisista ajankohdista, joina päätökset annetaan, eikä myöskään ajan kulumisesta, kuten asiassa C‑829/21.

49.

Pääasioiden vastaaja nimittäin väitti vasta sen jälkeen, kun menettely oli ollut keskeytettynä lähes kolmen vuoden ajan (1.11.2017–7.9.2020), että TE ei ollut enää yli kuuteen vuoteen oleskellut Italiassa ja että hänen siellä saamansa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema oli jo rauennut.

50.

Vaikuttaa näin ollen siltä, että jos oleskeluoikeus toisessa jäsenvaltiossa saatettaisiin riippuvaiseksi viimeisimmän hallintopäätöksen tai tuomioistuinratkaisun ajankohdasta ja siten siitä, miten nopeasti tai hitaasti toimivaltainen viranomainen käsittelee oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen, kyseenalaistettaisiin direktiivin 2003/109 tehokas vaikutus.

51.	Tämä ratkaisu olisi vastoin paitsi direktiivin tavoitetta antaa kolmannen maan kansalaisille, joilla on pitkäaikainen oleskelulupa, mahdollisimman lähellä unionin kansalaisten nauttimia oikeuksia olevat oikeudet ( 6 ) myös vastoin yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteita.

52.

Kun kyse on erityisesti tuomioistuinmenettelystä, jossa riitautetaan hallintoviranomaisen päätös kieltäytyä uusimasta kolmannen maan kansalaisen oleskelulupaa, olisi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden vastaista, että direktiivin 2003/109 20 artiklassa tarkoitetun muutoksenhakuoikeuden käyttäminen voisi johtaa tilanteeseen, jossa pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen voisi menettää oikeutensa oleskella toisessa jäsenvaltiossa, koska tällaiset oikeusriidat vievät väistämättä aikaa ja koska näyttää siltä, ettei hakija voi niihin vaikuttaa. ( 7 )

53.

Lisäksi on niin, että tällaisen tuomioistuinmenettelyn yhteydessä asianomaisen toimen lainmukaisuutta on arvioitava sen antamispäivänä vallinneiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Toimivaltaisen viranomaisen on sen arvioimiseksi, onko kolmannen maan kansalaisella pitkään oleskelleen henkilön asema ensimmäisessä jäsenvaltiossa, tarkasteltava tilannetta sellaisena kuin se oli ajankohtana, jona oleskeluluvan uusimista koskeva hakemus ja sen perusteena olevat asiakirjat jätettiin direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

54.

Ensimmäisessä jäsenvaltiossa saadun pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menetykseen, joka tapahtuu hallintomenettelyn aikana tai oleskeluluvan uusimisesta kieltäytymisen johdosta vireille pannun myöhemmän tuomioistuinmenettelyn aikana, ei voida vedota kolmannen maan kansalaista vastaan tuomioistuinmenettelyssä toisessa jäsenvaltiossa tehdyn oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen jättämisajankohdan ja sen ajankohdan, jona tuomioistuin antaa ratkaisun tämän hakemuksen hylkäämisestä tehdyn hallintoviranomaisen päätöksen lainmukaisuudesta, välillä kuluneen ajan vuoksi.

55.

Pitkään oleskelleen henkilön aseman menettäminen hallinnollisen menettelyn tai tuomioistuinmenettelyn aikana ei kuitenkaan jää vaille seurausta. Mikään ei nimittäin estä hallintoviranomaista sen jälkeen, kun se on tarkistanut, ettei pitkään oleskelleen henkilön aseman voimassaoloa ole pidennetty ensimmäisessä jäsenvaltiossa direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan viimeisen alakohdan mukaisesti, todeta, että direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla kolmannen maan kansalaisen pitkään oleskelleen henkilön asema on peruutettu tai hän on menettänyt sen, ja kieltäytyä hänen oleskelulupansa uusimisesta tai peruuttaa sen mainitun direktiivin 22 artiklan mukaisesti.

56.	Tästä uusimisesta kieltäytymisestä tai peruuttamisesta on kuitenkin tehtävä uusi toimivaltaisen viranomaisen päätös, joka puolestaan voi johtaa asian uuteen riitauttamiseen, eikä kyseistä päätöstä siten voida tehdä alkuperäisen menettelyn yhteydessä.

57.

Näiden seikkojen valossa ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohtaa ja 14 artiklaa on tulkittava siten, että oleskeluluvan uusimista koskevassa menettelyssä, joka käydään muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman kolmannen maan kansalaiselle, ratkaiseva ajankohta, joka on otettava huomioon sen arvioimiseksi, onko kyseinen asema edelleen olemassa, on oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen ja sen perusteena olevien asiakirjojen jättämisajankohta eikä sen hallintomenettelyn, jossa hakemus on käsitelty, tai mahdollisen tuomioistuinmenettelyn, jossa päätös oleskeluluvan uusimatta jättämisestä on riitautettu, aikainen ajankohta.

V Ratkaisuehdotus

58.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Hessischer Verwaltungsgerichtshofin asiassa C‑829/21 esittämään toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU, 9 artiklan 4 kohtaa ja 14 artiklaa

on tulkittava siten, että

oleskeluluvan uusimista koskevassa menettelyssä, joka käydään muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman kolmannen maan kansalaiselle, ratkaiseva ajankohta, joka on otettava huomioon sen arvioimiseksi, onko kyseinen asema edelleen olemassa, on oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen ja sen perusteena olevien asiakirjojen jättämisajankohta eikä sen hallintomenettelyn, jossa hakemus on käsitelty, tai mahdollisen tuomioistuinmenettelyn, jossa päätös oleskeluluvan uusimatta jättämisestä on riitautettu, aikainen ajankohta.

( 1 ) Alkuperäinen kieli: ranska.

( 2 ) EUVL 2004, L 16, s. 44.

( 3 ) EUVL 2011, L 132, s. 1; jäljempänä direktiivi 2003/109.

( 4 ) Asiassa C‑129/22 Verwaltungsgericht Darmstadt (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa) ei tosin nimenomaisesti esitä tätä kysymystä vaan viittaa asiassa C‑829/21 esitettyyn ennakkoratkaisupyyntöön.

( 5 ) BGBl. 2008 I, s. 162; jäljempänä AufenthG.

( 6 ) Ks. direktiivin 2003/109 johdanto-osan toinen perustelukappale.

( 7 ) Ks. analogisesti julkisasiamies Hoganin ratkaisuehdotus Saksan liittotasavalta (Perheenjäsen) (C‑768/19, EU:C:2021:247, 69 kohta).