1.

Eurooppalainen kansalaisaloite (jäljempänä kansalaisaloite) on osallistavan demokratian väline, josta nyttemmin on tullut varsin tunnettu lisä unionin institutionaaliseen järjestelmään siitä huolimatta, että sen vaikutukset näyttävät toistaiseksi vaatimattomilta. ( 2 ) Muistutan, että tämä mekanismi otettiin käyttöön Lissabonin sopimuksella, jotta unionin kansalaisille voitiin antaa mahdollisuus vaikuttaa suoraan unionin oikeusjärjestykseen kehottamalla Euroopan komissiota tekemään ehdotus Euroopan unionin säädökseksi. Kuten unionin tuomioistuin on korostanut, tämän mekanismin lisäarvo ”ei koostu lopputuloksen varmuudesta vaan niistä keinoista ja mahdollisuuksista, joita sillä luodaan unionin kansalaisille panna vireille poliittinen keskustelu unionin toimielimissä .” ( 3 )

2.

Jotta kansalaisaloite voisi edetä, sen on käytävä onnistuneesti läpi useita vaiheita, joista ensimmäinen on sen rekisteröinti. Komissio tarkistaa tämän ”rekisteröimiskelpoisuuden arviointia koskevan” vaiheen aikana muun muassa sen, ylittääkö asia, jonka osalta komissiota kehotetaan toimimaan, selvästi sen toimivallan tehdä ehdotus Euroopan unionin säädökseksi. Tämä ensimmäinen vaihe huipentuu lähtökohtaisesti päätökseen, jolla komissio joko rekisteröi kansalaisaloitteen tai epää sen rekisteröinnin.

3.

Nyt käsiteltävässä asiassa on kyse juuri tästä vaiheesta, ja asia on jatkoa unionin tuomioistuimissa aiemmin vireillä olleeseen kansalaisaloitetta ”Koheesiopolitiikka alueiden yhdenvertaisuuden ja alueellisten kulttuurien säilymisen varmistamiseksi” koskeneeseen oikeusriitaan. Tässä kansalaisaloitteessa pyydettiin pääasiallisesti valmistelemaan säädöksiä, joissa alueille, jotka kansallisten, etnisten, kulttuuristen, uskonnollisten tai kielellisten erityispiirteidensä osalta poikkeavat niitä ympäröivistä alueista, annetaan yhtäläiset mahdollisuudet saada käyttöönsä unionin varoja.

4.

Nyt esillä oleva oikeusriita alkoi, kun komissio epäsi kansalaisaloitteen rekisteröinnin, koska sen aihe selvästi ylitti komission toimivallan tehdä ehdotus säädökseksi. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tästä epäämispäätöksestä nostetun kumoamiskanteen. Kansalaisaloitteen järjestäjien tekemän valituksen johdosta unionin tuomioistuin kuitenkin kumosi unionin yleisen tuomioistuimen tuomion sekä komission päätöksen.

5.

Komissio antoi myöhemmin uuden päätöksen, jolla se rekisteröi kyseessä olevan kansalaisaloitteen ja antoi siten mahdollisuuden tuen keräämiseen unionin kansalaisilta. Komissio rajoitti tässä tarkoituksessa kyseisen kansalaisaloitteen laajuuden kattamaan ainoastaan aloitteen alkuperäiset osat, jotka komission näkemyksen mukaan eivät selvästi olleet ”rekisteröimiskelvottomia”.

6.

Asianomaisena ajankohtana voimassa olleissa sovellettavissa säännöissä komissiolle annettiin kuitenkin ensinäkemältä ”mustavalkoinen” toimivalta joko rekisteröidä kansalaisaloite tai evätä sen rekisteröinti. Nyt käsiteltävässä asiassa nousee esille kysymys siitä, oliko tämä kaksijakoinen logiikka esteenä sille, että komissio rekisteröi asianomaisen kansalaisaloitteen tietyin ehdoin.

7.

Kansalaisaloitteesta 16.2.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 (jäljempänä vuoden 2011 asetus) ( 4 ) 1 artiklan mukaan sillä vahvistetaan kansalaisaloitteen tekemistä varten vaadittavat menettelyt ja edellytykset siten kuin SEU 11 artiklassa ja SEUT 24 artiklassa määrätään. ( 5 )

8.

Tämän välineen 2 artiklan 1 kohdassa kansalaisaloite määriteltiin aloitteeksi, ”joka on toimitettu komissiolle [vuoden 2011 asetuksen] mukaisesti ja jossa komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukainen ehdotus asioista, joissa kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi, ja jota on tukenut vähintään miljoona osallistumiskelpoista allekirjoittajaa, jotka ovat lähtöisin ainakin yhdestä neljäsosasta jäsenvaltioita”.

9.

Vuoden 2011 asetuksen 4 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Ennen kuin järjestäjät aloittavat ehdotettua kansalaisaloitetta koskevien tuenilmausten keruun allekirjoittajilta, heidän on rekisteröitävä se komissiossa ja ilmoitettava liitteessä II esitetyt tiedot, erityisesti ne, jotka koskevat ehdotetun kansalaisaloitteen aihetta ja tavoitteita.

– –

2.   Komissio rekisteröi ehdotetun kansalaisaloitteen kahden kuukauden kuluessa liitteessä II esitettyjen tietojen vastaanottamisesta, antaa sille yksilöidyn rekisteröintinumeron ja lähettää järjestäjille vahvistuksen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

– –

– –

3.   Komissio epää rekisteröinnin, jos 2 kohdassa säädetyt edellytykset eivät täyty.

Jos komissio epää ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin, se ilmoittaa järjestäjille epäämisen perusteet sekä kaikki heidän käytettävissään olevat oikeudelliset ja muut keinot.

– –”

10.

Vuoden 2011 asetuksen liite II koski ”ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröintiä varten vaadittavia tietoja”, ja sen mukaan ”ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröimiseksi komission verkossa olevaan rekisteriin on ilmoitettava seuraavat tiedot:

– –”

Kyseisessä liitteessä todettiin myös, että ”järjestäjät voivat liiteasiakirjalla toimittaa tarkempia tietoja ehdotetun kansalaisaloitteen aiheesta, tavoitteista ja taustasta. He voivat halutessaan esittää myös luonnoksen säädökseksi.”

11.

Komissiolle toimitettiin 18.6.2013 rekisteröitäväksi kansalaisaloite ”Koheesiopolitiikka alueiden yhdenvertaisuuden ja alueellisten kulttuurien säilymisen varmistamiseksi”.

12.

Kansalaisaloitteen järjestäjät esittivät sekä vuoden 2011 asetuksen liitteen II mukaiset vaadittavat vähimmäistiedot (jäljempänä vaadittavat tiedot) että tässä liitteessä tarkoitettuja yksityiskohtaisempia tietoja (jäljempänä lisätiedot).

13.

Vaadittavina tietoina esitetyistä tiedoista ilmeni tämän aloitteen aiheen olevan se, että Euroopan unionin koheesiopolitiikassa kiinnitettäisiin erityistä huomiota alueisiin, joiden etniset, kulttuuriset, uskonnolliset tai kielelliset ominaispiirteet poikkeavat naapurialueiden kyseisistä ominaispiirteistä. ( 6 )

14.

Tämän aloitteen tavoitteet, joita myös kuvailtiin osana vaadittavia tietoja, esitettiin muun muassa seuraavasti: ”Tällaisilla alueilla, joihin kuuluvat myös alueet, joilla ei ole hallinnollista toimivaltaa, taloudellisen jälkeenjääneisyyden estäminen, kehityksen ylläpitäminen sekä taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden edellytysten säilyttäminen olisi toteutettava siten, että niiden erityispiirteet säilyvät muuttumattomina. Tästä syystä tällaisilla alueilla on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet saada käyttöönsä EU:n varoja, ja niiden erityispiirteiden säilyminen ja taloudellinen kehitys on taattava, jotta EU:n kehitystä voidaan pitää yllä ja säilyttää sen kulttuurinen monimuotoisuus.” ( 7 )

15.

Lisätiedoista (sellaisina kuin unionin tuomioistuin on ne myöhemmin tiivistetysti esittänyt) ilmeni, että tämän kansalaisaloitteen järjestäjien mukaan ”SEUT 174–SEUT 178 artiklassa säännellyn koheesiopolitiikan tarkoituksena on SEU 2 ja SEU 3 artiklassa määriteltyjen perusarvojen kunnioittamiseksi myötävaikuttaa kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityisten etnisten, kulttuuristen, uskonnollisten tai kielellisten ominaispiirteiden, joita Euroopan taloudellinen integraatio uhkaa, säilymiseen ja näiden alueiden taloudelliseen kehitykseen vaikuttavien haittojen ja syrjinnän poistamiseen. Niinpä ehdotetulla toimella oli tarkoitus antaa kansallisen vähemmistön sisältäville alueille samanlainen mahdollisuus päästä osallisiksi unionin koheesiopolitiikan varoista, resursseista ja ohjelmista kuin on niihin tällä hetkellä oikeutetuilla alueilla, sellaisina kuin ne luetellaan [asetuksen N:o 1059/2003 ( 8 )] liitteessä I. Näihin takeisiin voi [järjestäjien] mukaan kuulua se, että perustetaan autonomisia alueellisia instituutioita, joilla on riittävä toimivalta auttaa kansallisen vähemmistön sisältäviä alueita säilyttämään kansalliset, kielelliset ja kulttuuriset ominaispiirteensä sekä identiteettinsä.” ( 9 )

16.

Komissio epäsi 25.7.2013 antamallaan päätöksellä tämän kansalaisaloitteen rekisteröinnin sen vuoksi, että ehdotettu kansalaisaloite selvästi ylitti sen toimivallan tehdä ehdotus Euroopan unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi (vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä). ( 10 )

17.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen, jolla kansalaisaloitteen järjestäjät, joita Unkari tuki, vaativat tämän päätöksen kumoamista. ( 11 ) Unionin tuomioistuin kuitenkin kumosi kyseisen tuomion ja ratkaisi itse asian lopullisesti kumoamalla komission 25.7.2013 antaman päätöksen. ( 12 ) Sen tuomiosta ilmenee, että unionin tuomioistuin muun muassa piti liian rajoittavana tulkintaa, jonka komissio oli tehnyt EU:n koheesiopolitiikkaa koskevista perussopimusten määräyksistä, joita oli tarkasteltu säädösten, joita komissiota oli kehotettu valmistelemaan, mahdollisena oikeusperustana. ( 13 )

18.

Komissio antoi 30.4.2019 riidanalaisen päätöksen, jolla kyseessä oleva kansalaisaloite rekisteröitiin. ( 14 )

19.

Rekisteröinti suoritettiin riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdassa, mutta sen 1 artiklan 2 kohdassa todettiin seuraavaa: ”Ehdotetulle kansalaisaloitteelle voidaan kerätä tuenilmauksia sillä perusteella, että sen tarkoituksena on, että komissio antaa ehdotuksia säädöksiksi, joissa vahvistetaan rakennerahastojen tehtävät, ensisijaiset tavoitteet ja rakenteet, ja edellyttäen, että rahoitettavat toimet johtavat unionin taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden vahvistumiseen.” ( 15 )

20.

Romania nosti 8.7.2019 jättämällään kannekirjelmällä riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen, jossa vedottiin kahteen kanneperusteeseen. Se väitti ensinnäkin, että vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on rikottu, koska asianomainen kansalaisaloite sen mielestä selvästi ylitti komission toimivallan tehdä ehdotus unionin säädökseksi mainitussa säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä. Romania väitti toiseksi, ettei perusteluvelvollisuutta ole noudatettu.

21.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanteen 10.11.2021 (jäljempänä valituksenalainen tuomio). ( 16 )

22.

Romania valitti tästä tuomiosta 27.1.2022 ja vaati sen kumoamista ja sitä, että unionin tuomioistuin joko ratkaisee itse asian tai palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee sen uudelleen. Se vaati myös, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23.

Romania vetoaa yhteen ainoaan valitusperusteeseen, jonka mukaan vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, kun sitä luetaan yhdessä SEU 5 artiklan 2 kohdan kanssa (jossa määrätään annetun toimivallan periaatteesta), on rikottu. ( 17 ) Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

24.

Valitusperusteen ensimmäinen osa koskee valituksenalaisen tuomion 105 ja 106 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”komissio voi evätä ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin vain, jos se päätyy – – toteamaan olevan täysin poissuljettua, että se voisi ehdottaa unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi” ja että komission on tämän vuoksi rekisteröitävä kansalaisaloite ”vaikka se epäilisi vahvasti, ettei ehdotettu kansalaisaloite kuulu sen toimivaltaan”.

25.

Romanian esittämän valitusperusteen toinen osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan pääasiallisesti komission lähestymistapa, jonka mukaan asianomainen kansalaisaloite rekisteröitiin tietyllä ymmärryksellä siitä, mikä sen mahdollinen laajuus voisi olla, ei ollut yhteensopiva vuoden 2011 asetuksen ja unionin tuomioistuimen tuomiossa Izsák ja Dabis v. komissio siitä tekemän tulkinnan kanssa.

26.

Komissio esitti vastineen, jossa se pyytää unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan Romanian korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27.

Valittaja toimitti myös valittajan vastauksen ja vastaaja toimitti vastaajan vastauksen. Väliintulijana oleva Unkarin hallitus tuki komission vaatimuksia ja toimitti vastineensa valituksesta sekä väliintulijan vastauksen.

28.

Tässä ratkaisuehdotuksessa keskitytään unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti Romanian valitusperusteensa toisessa osassa esittämiin argumentteihin, joissa on kyse siitä, oliko komissiolla kansalaisaloitetta rekisteröidessään toimivalta ”asettaa ehtoja” asianomaisen kansalaisaloitteen laajuudelle (ja rajoittaa sitä) .

29.

Tätä kysymystä arvioidessani esitän kommentteja kansalaisaloitemekanismin asiassa merkityksellisistä ominaispiirteistä (1) ja kuvailen komission (myös asianomaista kansalaisaloitetta koskevaa) käytäntöä rekisteröidä eräät kansalaisaloitteet tietyllä ymmärryksellä siitä, mikä niiden mahdollinen laajuus voisi olla (2). Nämä yleiseen taustaan liittyvät seikat selitettyäni käsittelen Romanian valitusperusteensa toisessa osassa esittämiä argumentteja ja esitän syyt, joiden vuoksi päädyn toteamaan, että komissiolla oli oikeus rekisteröidä kansalaisaloite rajoittamalla samalla sen laajuutta kattamaan vain jotkut sen osista (3).

30.

SEU 11 artiklan 4 kohdassa käyttöön otettu kansalaisaloitemekanismi pantiin täytäntöön vuoden 2011 asetuksella, joka kumottiin myöhemmin nykyisin voimassa olevalla vuoden 2019 asetuksella. Molemmissa asetuksissa säädetään edellytyksistä, joiden mukaisesti aloite voidaan toimittaa komissiolle, ja menettelystä, jota soveltaen komission on käsiteltävä aloite.

31.

On huomattava, että aloitteen on läpäistävä kolme peräkkäistä päävaihetta, jotta sillä voidaan käynnistää poliittinen keskustelu unionin toimielimissä.

32.

Ensinnäkin sen on oltava nimenomaisesti lueteltujen rekisteröintiedellytysten mukainen (tähän viitataan toisinaan ”rekisteröimiskelpoisuudella” ( 18 )). Toiseksi kansalaisaloitteen järjestäjien on kerättävä kansalaisaloitteen tultua rekisteröidyksi tarvittava tuki (vähintään miljoona allekirjoittajaa, jotka ovat ainakin yhdestä neljäsosasta jäsenvaltioita). ( 19 )Kolmanneksi komission on päädyttävä toteamaan pääasiallisesti, että säädöksen antaminen yksilöidystä asiasta on todella tarpeen, – ja aloitettava säädöksen valmistelu –, minkä osalta sillä on kuitenkin täysi harkintavalta. ( 20 )

33.

Rekisteröintivaiheesta, josta nyt käsiteltävässä asiassa on kyse, on todettava, että nykyisin voimassa olevan vuoden 2019 asetuksen mukaan rekisteröintiedellytyksiin kuuluu muun muassa (negatiivinen) edellytys siitä, että mikään esitetyn aloitteen osista ei selvästi ylitä komission toimivaltaa tehdä ehdotus Euroopan unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi. ( 21 )

34.

Jos tämä edellytys ei täyty, komission on ilmoitettava siitä järjestäjille ja annettava niille tilaisuus muuttaa aloitetta. Vuoden 2019 asetuksessa säädetään, että jos järjestäjät pitävät voimassa alkuperäisen version ja jos jokin tämän aloitteen osista ei kuitenkaan selvästi ylitä komission asiassa merkityksellistä toimivaltaa, komission on rekisteröitävä tällainen aloite osittain. ( 22 )

35.

Vuoden 2019 asetuksen rekisteröintiedellytyksiä ei kuitenkaan sovelleta ratione temporis nyt käsiteltävään asiaan, johon on tältä osin sovellettava vuoden 2011 asetusta. ( 23 ) Vaikka viimeksi mainittuun asetukseen sisältyi samankaltainen negatiivinen rekisteröintiedellytys, tämä edellytys ilmaistiin siinä eri tavalla, koska siinä ei täsmennetty, ettei mikään ehdotetun aloitteen osista saanut jäädä komission asiassa merkityksellisen toimivallan ulkopuolelle. Sen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vaadittiin vain, että ehdotettu aloite (sellaisenaan) ei selvästi ylitä komission toimivaltaa. ( 24 ) On tärkeää huomata, että vuoden 2011 asetuksessa ei käsitelty tilannetta, jossa ehdotettu kansalaisaloite täytti kielteisen edellytyksen vain osittain. Siinä ei toisin sanoen säädetty, millaisia yksittäisiä johtopäätöksiä on tehtävä ehdotuksesta, johon sisältyy useita osia, joista jotkut selvästi ylittävät komission toimivallan ja joista toiset taas eivät.

36.

Nyt käsiteltävässä asiassa nousee esiin kysymys siitä, oliko se, ettei asetuksessa säädetty tästä kysymyksestä, esteenä sille, että komissio antoi riidanalaisen päätöksen, jolla asianomainen kansalaisaloite rekisteröitiin tietyllä ymmärryksellä siitä, mikä kyseisen kansalaisaloitteen mahdollinen laajuus voisi olla. Ennen kuin käsittelen tätä kysymystä tarkemmin, tarkastelen komission tältä osin kehittämää käytäntöä (joka tosiasiassa näyttää olleen nykyisin voimassa olevan osittaisen rekisteröinnin järjestelmän lähtökohtana).

37.

Kyseessä oleva kansalaisaloite ei ole ensimmäinen, joka on rekisteröity vuoden 2011 asetuksen mukaisesti tietyin ehdoin – eli siten, että komissio on menettelyn seuraavia vaiheita silmällä pitäen todennut rekisteröintipäätöksessään, mikä kansalaisaloitteen mahdollinen laajuus voisi olla.

38.

Tietojeni mukaan komissio on vuoden 2011 asetuksen voimassaoloaikana menetellyt tällä tavoin yhdeksässä muussakin tapauksessa, ( 25 ) jotka vastaavat noin 14:ää prosenttia tämän välineen mukaisista onnistuneista rekisteröinneistä. ( 26 )

39.

Niiden kunkin osalta annettuun rekisteröintipäätökseen sisältyy riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 2 kohtaa vastaava säännös, jossa komissio huomauttaa, että tuenilmauksia voidaan kerätä ”sillä perusteella”, että kyseessä olevan aloitteen tarkoituksena on ehdotuksen antaminen Euroopan unionin säädökseksi, jolla pyritään tässä säännöksessä lyhyesti kuvailtuun erityiseen tarkoitukseen. ( 27 ) Tämä poikkeaa ”täyttä” rekisteröintiä koskevista päätöksistä, joista jokaisen 1 artiklassa todetaan vain, että kyseessä oleva kansalaisaloite on rekisteröity. ( 28 )

40.

Tietääkseni Euroopan unionin tuomioistuimet ovat käsitelleet kysymystä siitä, saattoiko komissio rekisteröidä ”liian laajan” kansalaisaloitteen vuoden 2011 asetuksen mukaisesti vain osittain (sen sijaan, että se olisi hylätty kokonaan), ainoastaan yhden kansalaisaloitteen yhteydessä ja vain varsin rajatulla tavalla.

41.

Kansalaisaloitteella ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe” pyrittiin tarkemmin ottaen 11 toimen toteuttamiseen – lyhyesti sanottuna – kansallisten ja kielellisten vähemmistöjen suojan parantamiseksi. ( 29 )

42.

Komissio katsoi aluksi, että tämä aloite selvästi ylitti sen toimivallan tehdä ehdotus Euroopan unionin säädökseksi, ja eväsi sen rekisteröinnin. ( 30 ) Myöhemmässä oikeudenkäynnissä unionin yleinen tuomioistuin kumosi epäämispäätöksen muun muassa sillä perusteella, ettei komissio ollut esittänyt perusteluja sen osalta, mikä tai mitkä ehdotetuista toimista eivät selvästi kuuluneet sen toimivaltaan, ja huomautti samalla, että jotkut teemoista saattoivat tosiasiassa kuulua sen toimivaltaan. ( 31 )

43.

Komissio antoi myöhemmin uuden päätöksen, jolla se rekisteröi asianomaisen kansalaisaloitteen siltä osin kuin kyse oli yhdeksästä niistä 11 säädöksestä, joita komissiota oli kehotettu valmistelemaan. ( 32 )

44.

Romania riitautti uuden rekisteröintipäätöksen tuloksetta vedoten ensinnäkin vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomiseen ja toiseksi perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen.

45.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä muun muassa Romanian väitteen, jonka mukaan osittainen rekisteröinti loukkasi kansalaisaloitteen järjestäjien itsemääräämisoikeutta ja muutti tarpeettomasti sen ilmoitettua kohdetta. Se korosti, että järjestäjät itse olivat ilmaisseet toiveensa siitä, että komissio suorittaisi osittaisen rekisteröinnin, jos se päätyisi toteamaan, että jotkut ehdotetuista toimenpiteistä eivät selvästi kuuluneet sen asiassa merkityksellisen toimivallan piiriin. ( 33 )

46.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi toisen kanneperusteen yhteydessä väitteen, että kansalaisaloitteen osittaisesta rekisteröinnistä annetussa päätöksessä ei ollut esitetty perusteluja, ja viittasi muun muassa komission käytäntönsä (ja sen alkuperäisen kannan, jonka mukaan osittainen rekisteröinti ei ollut vuoden 2011 asetuksen mukaan mahdollista) muuttamista koskeviin selityksiin.

47.

Romanian tekemässä valituksessa, joka myös oli tulokseton, ei vedottu näihin erityisiin seikkoihin. ( 34 )

48.

Panen merkille, ettei unionin yleisen tuomioistuimen tai unionin tuomioistuimen tuomioissa käsitelty nimenomaisesti taustalla olevaa kysymystä siitä, oliko komissiolla vuoden 2011 asetuksen mukaisesti toimivalta rekisteröidä kansalaisaloite vain osittain. ( 35 ) Olen kuitenkin sitä mieltä, että on olemassa hyviä perusteita, jotka puhuvat komission lähestymistavan puolesta. Tutkin seuraavaksi tätä kysymystä ja käsittelen argumentteja, jotka Romania on esittänyt nyt käsiteltävän valituksen ainoan valitusperusteen toisen osan tueksi.

49.

Tässä jaksossa tarkastelen aluksi lähemmin Romanian argumentteja (a) ja selvennän unionin yleisen tuomioistuimen komission kyseessä olevan käytännön kuvaamiseksi käyttämiä käsitteitä (b). Tämän jälkeen siirryn käsittelemään väitettä, joka on nähdäkseni Romanian valitusperusteen toisen osan lähtökohtana, eli sitä, että vuoden 2011 asetuksen mukaan komissio ei voinut rekisteröidä kansalaisaloitetta tietyin ehdoin.

50.

Muistutan, että Romania riitauttaa valitusperusteensa toisessa osassa (joka on ainoa tässä ratkaisuehdotuksessa käsiteltävä peruste, kuten olen edellä selittänyt) unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa esittämät toteamukset, joilla tämä tuomioistuin hylkäsi Romanian argumentin, jonka mukaan pääasiallisesti se, että riidanalaiseen päätökseen sisältyi tiettyjä ”varauksia”, oli vuoden 2011 asetuksen vastaista. ( 36 )

51.

Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin vahvisti kyseisessä kohdassa sen, että komission päätös rekisteröidä asianomainen kansalaisaloite tietyllä ymmärryksellä siitä, mikä sen mahdollinen laajuus voisi olla, oli yhteensopiva vuoden 2011 asetuksen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 37 ) kanssa sillä perusteella, että komission on tulkittava ja sovellettava kyseessä olevaa rekisteröintiedellytystä siten, että kansalaisaloitteita on helppo tehdä.

52.

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa, että ”komissio voi näin ollen tarvittaessa tehdä ehdotettuun kansalaisaloitteeseen ”rajauksen”, asettaa sille ”ehtoja” tai jopa rekisteröidä sen vain osittain, jotta kansalaisaloite olisi helppo tehdä, edellyttäen, että komissio noudattaa sille kuuluvaa perusteluvelvollisuutta eikä kyseisen aloitteen sisältö vääristy.”

53.

Se katsoi samassa kohdassa edelleen, että tämä ”antaa komissiolle mahdollisuuden rekisteröidä ehdotettu kansalaisaloite tietyin ehdoin rekisteröinnin epäämisen sijaan, jotta [vuoden 2011 asetuksella] tavoitellun päämäärän tehokas vaikutus säilyisi”. Se lisäsi, että ”tähän päätelmään on päädyttävä sitäkin suuremmalla syyllä, kun otetaan huomioon, että ehdotetun kansalaisaloitteen järjestäjät eivät ole välttämättä juristeja, joiden kirjallinen ilmaisu olisi täsmällistä ja jotka tuntisivat unionin toimivallan ja komission toimivallan.” ( 38 )

54.

Romania väittää valitusperusteensa toisessa osassa pääasiallisesti, että hyväksyessään komission päätöksen rekisteröidä kansalaisaloite tietyin ehdoin unionin yleinen tuomioistuin rikkoi vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa (kun sitä luetaan yhdessä SEU 5 artiklan 2 kohdan kanssa), koska se – samoin kuten komissio riidanalaisessa päätöksessä – jätti ottamatta huomioon kaikki asianomaisen kansalaisaloitteen järjestäjien komissiolle toimittamat tiedot.

55.

Romania viittaa tässä yhteydessä joihinkin (vuoden 2011 asetuksen liitteessä II tarkoitettuihin) lisätietoihin sisältyviin seikkoihin, joita asianomaisen kansalaisaloitteen järjestäjät olivat esittäneet. Se viittaa tarkemmin ottaen kehotukseen ensiksikin esittää säädöksessä määritelmä etnisen tai kansallisen vähemmistön sisältävän alueen käsitteelle, toiseksi säätää, että tätä määritelmää sovelletaan myös alueisiin, joilla ei ole hallinnollista toimivaltaa mutta jotka ovat esittäneet toiveen itsemääräämisoikeudesta, ja kolmanneksi esittää annettavan säädöksen liitteessä luettelo näistä alueista. Romania väittää vielä, ettei myöskään viittausta asetukseen N:o 1059/2003 ollut otettu huomioon. ( 39 ).

56.

Romanian mukaan on niin, että jos kaikki nämä tiedot olisi otettu huomioon, asianomaista kansalaisaloitetta ei olisi hyväksytty, koska olisi päädytty toteamaan, että (unionin koheesiopolitiikkaa koskeviin) SEUT 174–SEUT 178 artiklaan perustuva toimi ei olisi tehnyt mahdolliseksi niiden päämäärien tavoittelemista, joihin tällä kansalaisaloitteella pyrittiin.

57.

Romania katsoo lopuksi, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmissä tukeuduttiin yleiseen argumenttiin, jonka mukaan kansalaisaloite on oltava helppo tehdä. Romanian näkemyksen mukaan tällainen yleinen argumentti itsessään ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että kansalaisaloite rekisteröidään, vaikka rekisteröintiedellytykset eivät täyty.

58.

Komissio huomauttaa vastineessaan pääasiallisesti, että se päätyi tekemään päätöksen asianomaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnistä tietyin ehdoin juuri sen vuoksi, että se otti huomioon kaikki järjestäjien esittämät tiedot.

59.

Huomautan, että – kuten Romania perustellusti muistuttaa – unionin tuomioistuin on tehnyt selväksi, että jos järjestäjät ovat toimittaneet komissiolle tietyn aloitteen aihetta ja tavoitteita koskevien vaadittujen tietojen lisäksi vuoden 2011 asetuksen liitteessä II tarkoitettuja lisätietoja ehdotuksen aiheesta, tavoitteista ja taustasta, komission on tutkittava ne. ( 40 )

60.

Nähdäkseni on niin, että kun unionin yleinen tuomioistuin tutki komission ennen riidanalaisen päätöksen antamista huomioon ottamia tietoja, se toimi niin ottaen samalla huomioon Romanian kuvailemat seikat. Kuten tämä jäsenvaltio itsekin myöntää, unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa pääasiallisesti näihin seikkoihin ja katsoi, että ne olivat järjestäjien yksilöimiä keinoja asianomaisessa kansalaisaloitteessa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtäpitävästi Unkarin (väliintulijana) vastauksessaan esittämän kannan kanssa en tämän vuoksi katso, että unionin yleinen tuomioistuin olisi laiminlyönyt näiden seikkojen huomioon ottamisen.

61.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että valitusperusteensa toisessa osassa Romania riitauttaa pohjimmiltaan sen, että unionin yleinen tuomioistuin vahvisti taustalla olleen komission päätöksen rekisteröidä asianomainen kansalaisaloite tietyin ehdoin. Koska tämän jäsenvaltion näkemyksen mukaan kyseistä kansalaisaloitetta ei edellä esitettyjen seikkojen vuoksi voitu rekisteröidä loukkaamatta annetun toimivallan periaatetta, sen argumentti merkitsee nähdäkseni väitettä siitä, että ehdollinen rekisteröinti, jonka komissio suoritti ja jonka unionin yleinen tuomioistuin riidanalaisen tuomion 116 kohdassa hyväksyi, ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, joka olisi vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan sallittu.

62.

Ennen kuin esitän syyt sille, miksi päädyn katsomaan, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt tältä osin virhettä, esitän muutaman lyhyen huomautuksen unionin yleisen tuomioistuimen käsillä olleen tilanteen kuvaamiseksi käyttämistä sanamuodoista.

63.

Kuten edellä jo huomautettiin, käsitellessään erityisesti tarvetta varmistaa, että kansalaisaloite on helppo tehdä, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa, että komissio voi tehdä ehdotettuun kansalaisaloitteeseen rajauksen, asettaa sille ehtoja tai jopa rekisteröidä sen vain osittain. ( 41 ) Näyttää siltä, että näillä käsitteillä ja näillä sanamuodoilla viitataan eri skenaarioihin.

64.

Etenkin osittaisen ja tietyin ehdoin suoritettavan rekisteröinnin välillä voi ensiarviolta todella olla tiettyä eroa. Ensin mainittu sopii nähdäkseni täydellisesti tilanteeseen, josta oli kyse unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa Romania v. komissio – Minority SafePack. Kuten edellä jo selitettiin, tämä tuomio koski kansalaisaloitetta, jonka osalta rekisteröitiin lopulta yhdeksän siinä alun perin ehdotetusta yhdestätoista toimesta. Nämä toimet esitettiin luettelossa, josta komissio valitsi ne toimet, jotka eivät selvästi ylittäneet sen toimivaltaa.

65.

Nyt käsiteltävässä kansalaisaloitteessa pyritään sitä vastoin yleisemmin ja olennaisesti toimiin sen varmistamiseksi, että alueilla, joihin viitataan etnisen tai kansallisen vähemmistön sisältävinä alueina, on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada käyttöönsä unionin varoja. Esitetyn asiakirjan useisiin jaksoihin sisältyvissä lisätiedoissa ehdotetaan tiettyjä tällaisiin alueisiin liittyviä seikkoja koskevaa uutta sääntelyjärjestelmää, mutta siinä ei esitetä vastaavaa luetteloa toimista, joita komissiota kehotettaisiin valmistelemaan. Näyttää tavallaan siltä, että tässä kansalaisaloitteessa ehdotetaan sellaisen tietyn toimintalinjan omaksumista, jolla varmistetaan etnisen tai kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden – joiden osalta siinä viitataan tiettyihin toimenpiteisiin – edistäminen ja säilyttäminen yleisesti. Tämän vuoksi niiden osien valinta, jotka komission näkemyksen mukaan voivat kuulua sen toimivaltaan tehdä ehdotus säädökseksi, ei tällaisessa tilanteessa liene ainakaan muodollisesti yhtä selkeä kuin valinta, joka tehtiin kansalaisaloitteen Minority SafePack yhteydessä. ( 42 )

66.

Lähemmän tarkastelun perusteella katson kuitenkin in fine, ettei näiden kahden skenaarion välillä ole lopulta kovin paljon eroa. Tapa, jolla komissio rajasi molempien edellä mainittujen kansalaisaloitteiden laajuutta, näyttää kummassakin tapauksessa vastaavan tapaa, jolla kyseiset aloitteet oli konkreettisesti laadittu. Molemmille rekisteröintipäätöksille on lisäksi yhteistä se, että molemmissa tapauksissa komissio supisti niiden laajuutta järjestäjien alun perin ehdottamaan verrattuna.

67.

Tämän vuoksi en ainakaan nyt käsiteltävän asian yhteydessä pidä hyödyllisenä erottaa toisistaan tilanteita, joissa komissio tekee aloitteeseen rajauksia tai asettaa sille ehtoja tai jopa rekisteröi sen vain osittain.

68.

Nähdäkseni näitä eri käsiteitä käytetään toistensa vaihtoehtoina sen saman taustalla olevan tilanteen kuvaamiseksi, jossa komissio aloitteen rekisteröidessään päättää rajata sen laajuutta, koska komissio katsoo, että jotkut aloitteen osat selvästi ylittävät sen toimivallan tehdä ehdotus säädökseksi. Näkemykseni on siten – yksinkertaisuuden vuoksi ja tilanteen sellaisenaan kuvatakseni – se, että on asianmukaista käyttää vain yhtä näistä käsitteistä. Tältä osin käsite ”osittainen rekisteröinti” vaikuttaa luontevalta ehdokkaalta, sillä juuri tämä käsite sisältyy vuoden 2019 asetukseen, johon unionin lainsäätäjä kodifioi komission kehittämän käytännön (kuten jatkossa yksityiskohtaisemmin selitän).

69.

Nämä huomautukset mielessä pitäen ryhdyn nyt käsittelemään kysymystä siitä, oliko tämä käytäntö tosiasiallisesti hyväksyttävissä ennen kyseistä lainsäädäntömuutosta.

70.

Kuten aiemmin jo totesin, missään vuoden 2011 asetuksen säännöksessä – toisin kuin nykyisin sovellettavassa sääntelyjärjestelmässä – ei säädetty siitä, että rekisteröinti voitiin suorittaa tietyllä ymmärryksellä kansalaisaloitteen laajuudesta. Vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa näet säädettiin vain, että komissio ”epää rekisteröinnin”, jos rekisteröintiedellytykset eivät täyty. Tältä pohjalta voidaan siksi väittää, että komission kädet sidottiin tällä sääntelyperustalla siten, että näistä vaihtoehdoista voitiin valita vain yksi eli että kyseessä oleva kansalaisaloite voitiin rekisteröidä tai sen rekisteröinti voitiin evätä ilman mahdollisuutta valita kolmatta vaihtoehtoa.

71.

Ensinnäkin vaikka edellä mainitussa kansalaisaloitetta Minority SafePack koskevassa oikeuskäytännössä ei nimenomaisesti käsitelty komission toimivaltaa rekisteröidä kansalaisaloite osittain – kuten jo huomautin ( 43 ) – voidaan kuitenkin väittää, että siihen sisältyi implisiittisesti myöntävä vastaus. Mikäli tällainen komission toimivalta olisi poissuljettu, voitaisiin näet väittää, että olisi hyödytöntä arvostella komissiota siitä, ettei se selittänyt alkuperäisessä epäämispäätöksessä, mitkä esitetyistä (yhdestätoista) toimesta eivät selvästi ylittäneet sen toimivaltaa tehdä ehdotus unionin säädökseksi. Pitää silti paikkansa, että riittävien perustelujen esittäminen toimii myöhemmän tuomioistuinvalvonnan pohjana ja tekee mahdolliseksi myös sen, että järjestäjät voivat laatia uuden kokonaan ”rekisteröimiskelpoisen” ehdotuksen. ( 44 )

72.

Tästä seikasta riippumatta katson, että vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan, sen (saman asetuksen muista säännöksistä muodostuvan) ”sisäisen asiayhteyden” ja erityisesti erityisten tavoitteiden, joihin tällä asetuksella pyritään, tarkastelu tukee näkemystä siitä, että osittainen rekisteröinti on sopusoinnussa tämän asetuksen kanssa. ( 45 )

73.

Ensinnäkin vaikka vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan sanamuodossa ei mainita osittaisen rekisteröinnin mahdollisuutta sellaisenaan, katson, että käsitteen ”selvästi” käyttäminen (kuvaamaan epäämispäätökseen johtavan komission merkityksellisen toimivallan puuttumista) on osoitus siitä, että käytettävän testin on oltava ”sopivalla tavalla rajattu”. ( 46 )

74.

Tässä yhteydessä huomautettiin, että kyseisen adverbin käyttäminen tarkoittaa sitä, että komissio voi rekisteröidä kansalaisaloitteen, joka mahdollisesti ylittää sen toimivallan tehdä ehdotus säädökseksi, jos tällainen johtopäätös ei ole ”selvä”. ( 47 ) Olen samaa mieltä siitä, että tämä näyttää olevan kyseisen sanamuodon käyttämisestä johtuva looginen seuraus. Tältä pohjalta olisi kuitenkin hieman ristiriitaista väittää, että rekisteröinti on evättävä silloin, kun vain osa ehdotetusta aloitteesta selvästi ylittää komission toimivallan, vaikka se voi muilta (ehkä suurimmalta) osin kuulua komission toimivaltaan.

75.

Toiseksi merkityksellisen (sisäisen) asiayhteyden ja erityisesti komissiolla menettelyn molemmissa ääripäissä olevan harkintavallan huomioon ottaminen tukee vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan tulkitsemista siten, että siinä sallitaan osittainen rekisteröinti.

76.

Tältä osin viimeistä vaihetta, jossa komissio ottaa kantaa tietyn kansalaisaloitteen asiakysymykseen, koskevissa vuoden 2011 asetuksen säännöksissä tehdään selväksi, että komission harkintavalta on tässä vaiheessa erittäin laaja. Tarkemmin ottaen vuoden 2011 asetuksen 10 artiklan 1 alakohdan c alakohdassa säädettiin, että komission on annettava tiedonanto, jossa esitetään sen ”oikeudelliset ja poliittiset päätelmät kansalaisaloitteesta sekä toimet, jotka komissio aikoo toteuttaa, ja sen perustelut näiden toimien toteuttamiselle, tai jos se ei aio toteuttaa toimia, niistä pidättymiselle”. ( 48 ) Kuten unionin tuomioistuin vahvisti, tästä seuraa, että se tosiseikka, että kansalaisaloitteessa on rekisteröinnin ja tarvittavan tuen keräämisen osalta onnistuttu, ei vielä takaa sitä, että komissio ryhtyy sen jälkeen toimiin, sillä Lissabonin sopimuksen mukaisen kansalaisaloitemekanismin käyttöönotto ei vaikuttanut komission lähes yksinoikeudelliseen lainsäädäntöaloiteoikeuteen. ( 49 )

77.

Kuten unionin tuomioistuin on muistuttanut, tämä laaja harkintavalta eroaa perustavalla tavalla komissiolla rekisteröintivaiheessa olevasta suppeasta harkintavallasta, mikä merkitsee sitä, että komission on rekisteröitävä jokainen säädetyt rekisteröintiedellytykset täyttävä ehdotettu kansalaisaloite. ( 50 )

78.

Unionin tuomioistuin on katsonut tämän suppean harkintavallan perusteella, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa rekisteröintiedellytystä ei voida tulkita tavalla, josta aiheutuu olennaisesti liiallista rasitusta järjestäjille. Unionin tuomioistuin erityisesti hylkäsi unionin yleisen tuomioistuimen kyseisessä asiassa valituksen kohteena olleessa tuomiossa omaksuman lähestymistavan, jossa tätä rekisteröintiedellytystä käsiteltiin kysymyksenä, joka koski pääosin tosiseikkoja ja näyttöä, jota järjestäjien on esitettävä. ( 51 ) Unionin tuomioistuin katsoi sitä vastoin, että vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisen rekisteröintiedellytyksen täyttymistä tarkistettaessa on ”vain tutkittava – –, voitaisiinko objektiivisesta näkökulmasta tarkasteltuina tällaisia abstraktisti kaavailtuja toimenpiteitä toteuttaa perussopimusten nojalla”. ( 52 )

79.

Katson, että komissiolle rekisteröintivaiheessa kuuluva suppea harkintavalta on samalla tavoin esteenä sille, että kansalaisaloitteiden järjestäjien tielle asetetaan samankaltainen este nyt käsiteltävän asian asiayhteydessä. Näin tapahtuisi, jos niitä vaadittaisiin noudattamaan tarkasti komission toimivaltuuksien rajoja siten, että pieninkin niiden laajuutta koskeva virhe johtaisi koko kansalaisaloitteen hylkäämiseen.

80.

Kolmanneksi viimeksi mainittu seikka liittyy vuoden 2011 asetuksella tavoiteltuihin päämääriin, jotka nähdäkseni tukevat voimakkaasti tulkintaa, jonka mukaan vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa sallitaan osittainen rekisteröinti.

81.

Nämä tavoitteet on esitetty tämän asetuksen johdanto‑osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa ja joihin kuuluu muun muassa se, että ”rohkaistaan kansalaisten osallistumista ja tehdään unionista helpommin lähestyttävä”. ( 53 ) Johdanto‑osan toisessa perustelukappaleessa vaaditaan erityisesti sitä, että sovellettavien menettelyjen ja edellytysten on oltava ”selkeitä, yksinkertaisia, käyttäjäystävällisiä ja oikeasuhteisia kansalaisaloitteen luonteeseen nähden”. ( 54 )

82.

Kuten unionin tuomioistuin totesi ja unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa pääasiallisesti muistutti, nämä tavoitteet on luonnollisesti otettava huomioon myös kyseessä olevan rekisteröintiedellytyksen yhteydessä.

83.

Tältä pohjalta huomautan ensinnäkin, että kansalaisaloitemekanismi on suunniteltu osallistavan demokratian välineeksi, joka on sellaisten unionin kansalaisten käytettävissä, jotka haluavat edistää säädöksen antamista mistä tahansa komission toimivaltaan kuuluvasta asiasta. ( 55 )

84.

Päätöksestä antaa yleinen oikeus osallistua poliittisen ohjelman laadintamenettelyyn seuraa väistämättä – kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa pääasiallisesti huomautti –, että komissiolle rekisteröintiä varten esitettyjä asiakirjoja eivät välttämättä ole laatineet henkilöt, jotka tuntevat hyvin unionin oikeuden koukerot, Euroopan unionin toimivallan laajuuden yleensä ja erityisesti sen komission toimivallan rajat, joka koskee ehdotuksen tekemistä unionin säädökseksi.

85.

Kun otetaan huomioon edellä 81 kohdassa kuvatut tavoitteet ja kansalaisaloitemekanismin nimenomainen tarkoitus yhdistää unionin toimielimet unionin kansalaisiin, katson, että se, että vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä rekisteröintiedellytystä sovelletaan liian tiukasti, veisi mekanismilta sen tehokkuuden, sillä sen vuoksi monet kansalaisaloitteet epäonnistuisivat heti menettelyn ensimmäisessä vaiheessa.

86.

Sen vaatiminen, että komissio voi vuoden 2011 asetuksen nojalla rekisteröidä vain ne kansalaisaloitteet, joiden sisältö kuuluu kokonaan komission toimivaltaan tehdä ehdotus unionin säädökseksi ja että komission pitää hylätä tämän toimivallan ylittäviä osia sisältävä kansalaisaloite, johtaisi toisin sanoen liialliseen muodollisuuteen ja lopputuloksiin, jotka eivät ole oikeasuhteisia.

87.

Se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että sekä rekisteröimiskelpoisia osia että rekisteröimiskelvottomia osia sisältävä kansalaisaloite väistämättä hylättäisiin, kun taas lopputulos olisi tällaisen aloitteen rekisteröimiskelpoisten osien osalta toinen, jos sama aihe esitettäisiin vain muodollisesti kahtena erillisenä aloitteena eli aloitteena, jonka aihe jää ”täysin toimivallan ulkopuolelle,” ja aloitteena, jonka aihe kuuluu ”täysin toimivallan piiriin”. Vastaavasti se, että muilta osin rekisteröimiskelpoiseen kansalaisaloitteeseen sisältyisi pienikin rekisteröimiskelvoton seikka, johtaisi koko aloitteen hylkäämiseen. Lisäksi lopputulos olisi tämä, vaikka ”hylkäämiseen johtanut harha‑askel” sisältyisi lisätietoihin, joiden toimittaminen on vuoden 2011 asetuksen liitteen II mukaan täysin vapaaehtoista.

88.

Näyttää siltä, että juuri korkeat hylkäysmäärät saivat komission kehittämään osittaisen rekisteröinnin käytännön (johon edellä jo viittasin), ( 56 ) joka poikkeaa komission alkuperäisestä kannasta, jonka mukaan tällainen lähestymistapa ei ollut sopusoinnussa vuoden 2011 asetuksen säännösten kanssa. ( 57 ) Komissio on ilmeisesti tässä yhteydessä reagoinut vaikeuksiin, joita järjestäjillä on ollut pyrkiessään ehdottamaan kansalaisaloitetta, jonka aihe täyttäisi vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisen erityisen rekisteröintiedellytyksen.

89.

On nähdäkseni selvää, että osittainen rekisteröinti on täten kansalaisaloitemekanismilla tavoiteltujen päämäärien mukainen, koska sillä edistetään kansalaisten demokraattista osallistumista, koska se tekee mahdolliseksi sen, että useammat aloitteet voivat edetä menettelyn seuraaviin vaiheisiin. Osittaista rekisteröintiä koskeva komission käytäntö on siten kodifioitu nykyiseen vuoden 2019 asetukseen ilmeisesti näitä tavoitteita silmällä pitäen. ( 58 )

90.

Samanaikaisesti on niin, että jos halutaan edistää kansalaisaloitteen laajaa käyttömahdollisuutta koskevan tavoitteen saavuttamista, tämä lähestymistapa on ehkä ainoa tapa ratkaista (muutoin rekisteröimiskelpoisen kansalaisaloitteen) rekisteröimiskelvottomista osista aiheutuva ongelma, koska sillä estetään potentiaalisten kannattajien epärealistiset odotukset ja varmistetaan, että annetun toimivallan periaatetta noudatetaan menettelyssä alusta alkaen.

91.

Näin ollen tällä komission lähestymistavalla ei loukata millään tavoin annetun toimivallan periaatetta – toisin kuin Romania näyttää väittävän –, vaan se on täysin sopusoinnussa tämän periaatteen kanssa, koska sen ansiosta kansalaisaloite rekisteröidään vain juuri siltä osin kuin se ei näytä selvästi ylittävän komission toimivaltaa tehdä ehdotus säädökseksi.

92.

Potentiaalisille allekirjoittajille ilmoitetaan tässä yhteydessä siitä, miten laajasti aloite on rekisteröity, ja siitä, että tuenilmauksia kerätään vain sitä osaa varten, jonka osalta suppeampi rekisteröinti on suoritettu. ( 59 ) Yhteenvetona totean, että päätös rekisteröidä (liian laaja) aloite osittain on keino, jolla komissio voi tehokkaasti saavuttaa tavoitteen varmistaa se, että kansalaisaloitemekanismia on helppo käyttää, ja varmistaa samalla, ettei tukea kerätä eikä unionin kansalaisten keskuudessa aloiteta keskustelua asioista, joiden osalta komissiolla ei ole toimivaltaa.

93.

Lisään tässä yhteydessä vielä, että riidanalainen päätös on reaktio unionin tuomioistuimen tuomioon Izsák ja Dabis v. komissio, josta seuraa pääasiallisesti – kuten edellä jo huomautin –, että se, että komissio alun perin epäsi asianomaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnin, johtui siitä, että unionin koheesiopolitiikkaa koskevia perussopimusten määräyksiä, joihin oli viitattu mahdollisina oikeusperustoina säädökselle tai säädöksille, joita komissiota kehotettiin ehdottamaan, oli tulkittu virheellisesti.

94.

Tarkemmin sanottuna kun komission alkuperäinen kanta oli se, että se piti kattavana SEUT 174 artiklassa säädettyä luetteloa haitoista, jotka tietyn alueen osalta vaativat erityistä huomiota, unionin tuomioistuin totesi edellä mainitussa tuomiossa, että tämä luettelo oli tosiasiassa ohjeellinen. Ymmärtääkseni komissio päätti rekisteröidä asianomaisen kansalaisaloitteen ( 60 ) juuri tältä pohjalta, vaikka se katsoikin samalla, että jotkut toimitetuista osista selvästi ylittivät sen toimivallan tehdä ehdotus säädökseksi. Näin ollen sen päätös asettaa kyseessä olevan aloitteen rekisteröintiedellytykseksi ymmärrys siitä, että ”sen tarkoituksena on – – antaa ehdotuksia säädöksiksi, joissa vahvistetaan rakennerahastojen tehtävät, ensisijaiset tavoitteet ja rakenteet, ja edellyttäen, että rahoitettavat toimet johtavat unionin taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden vahvistumiseen”, ( 61 ) selvensi tämän aloitteen potentiaalisille allekirjoittajille sitä, mikä voisi olla komission toimen mahdollinen aihe. Kuten edellä jo totesin, komissio pyrki tällä tavalla todennäköisesti varmistamaan sen, että unionin kansalaisille annetaan tilaisuus tukea kyseistä aloitetta ja että mainittua teemaa koskeva poliittinen keskustelu aloitetaan, mikäli tarvittava tuki saadaan. ( 62 ) Kuten edellä niin ikään huomautin, rajatessaan aloitteen tällä tavoin komissio ilmeisesti pyrki samalla välttämään tilannetta, jossa tukea pyydetään ja odotuksia viritetään sellaisten väärien oletusten pohjalta, jotka koskevat Euroopan unionilla ja erityisesti komissiolla asianomaisen ehdotetun aloitteen osalta olevaa toimivaltaa.

95.

Edellä esitetyn perusteella katson, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi vuoden 2011 asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa asianmukaisesti, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 116 kohdassa, että komissio saattoi rekisteröidä riidanalaisella päätöksellä asianomaisen kansalaisaloitteen tietyllä ymmärryksellä tämän kansalaisaloitteen mahdollisesta laajuudesta.

96.

Ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää Romanian asiassa C‑54/22 esittämän ainoan valitusperusteen toisen osan perusteettomana sanotun kuitenkaan rajoittamatta valitusperusteen ensimmäisen osan perusteltavuutta tai oikeudenkäyntikulujen vahvistamista asiassa.