—

kumoamaan vastaajan 2.8.2021 tekemän päätöksen (1)

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on rikkonut Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 50 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen [seitsemännen lisäpöytäkirjan] 4 artiklassa vahvistettua kahdesti rankaisemisen kieltoa.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on rikkonut perusoikeuskirjan 49 artiklaa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa määräämällä seuraamuksen, joka ylittää asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (2) 18 artiklan 1 kohdassa sen määrälle säädetyt rajat.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on rikkonut Euroopan perusoikeuskirjan 17 artiklaa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on loukannut vilpittömän mielen periaatetta jättämällä noudattamatta asetuksen (EU) N:o 1024/2013 18 artiklan 1 ja 7 kohdan mukaista menettelyä hallinnollisen maksuseuraamuksen määrän vahvistamisessa.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on rikkonut asetuksen (EU) N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdan mukaista seuraamusten enimmäismäärää.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että Itävallan pankkilain (BWG) 97 §:ää ei ole sovellettava, jollei suuriin riskikeskittymiin sovellettavien rajoitusten ylittämisellä ole saatu etua tai vältetty tappiota.

8)

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaajan oikeus velvoittaa kantaja maksamaan eliminointikorkoja on vanhentunut BWG:n 97 §:n mukaan, luettuna yhdessä asetuksen (EU) N:o 575/2013 (3) 395 artiklan kanssa.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on soveltanut virheellisesti BWG:n 97 §:n 1 momenttia luettuna yhdessä BWG:n 30 §:n a kohdan ja asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan kanssa.

10)

Kymmenes kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajan tarkoitus ei ollut ylittää asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan mukaisia suuriin riskikeskittymiin sovellettavia rajoituksia.

11)

Yhdestoista kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantaja ei saanut etua eikä välttänyt katettavia tappioita ylittämällä suuriin riskikeskittymiin sovellettavat rajoitukset riidanalaisena ajanjaksona.

12)

Kahdestoista kanneperuste, joka perustuu siihen, että vastaaja on väärinkäyttänyt harkintavaltaansa jättäessään myöntämättä kantajalle asetuksen (EU) N:o 575/2013 396 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen.