—

kumoaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) 11.4.2021 tekemän päätöksen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta (SRB/ES/2021/22), siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

velvoittaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston korvaaman oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdan olennaista muotomääräystä, sillä sitä ei ole laadittu säännöstenmukaisesti.

2.

Toinen kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–III rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia muotomääräyksiä ja loukataan oikeutta hyvään hallintoon, sillä siinä ei esitetä SEUT 296 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisia riittäviä perusteluja.

3.

Kolmas kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–II loukataan perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdan mukaista oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, koska päätöksen aineellista oikeellisuutta on käytännössä mahdotonta saattaa tehokkaan tuomioistuinvalvonnan kohteeksi.

4.

Neljäs kanneperuste: 14.4.2021 tehty päätös liitteineen on lainvastainen, sillä komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 (1) 4–7 ja 9 artikla ovat lainvastaisia. Niillä laiminlyödään laitosten oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, sillä niiden perusteella annetaan luonteeltaan läpinäkymättömiä päätöksiä.

5.

Viides kanneperuste: Mikäli katsotaan, että laitosten vakausmaksujen läpinäkymätön laskenta perustuu jo asetuksen N:o 806/2014 (2) 70 artiklan 2 kohtaan ja direktiivin 2014/59 (3) 103 artiklan 2 ja 7 kohtaan, nämä säännökset ovat neljännessä kanneperusteessa mainituilla perusteilla lainvastaisia, ja on todettava, että niitä ei voida soveltaa.

6.

Kuudes kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä rikotaan delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 6 ja 7 artiklaa ja 20 artiklan 1 kohtaa, koska vastaaja ei ole riskikerrointa laskiessaan ottanut huomioon pysyvän varainhankinnan vaatimusta (NSFR) koskevaa riski-indikaattoria eikä omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimusta (MREL) koskevaa riski-indikaattoria eikä myöskään riski-indikaattoreita ”monitahoisuus” (complexity) ja ”purkamismahdollisuudet” (resolvability).

7.

Seitsemäs kanneperuste: 14.4.2021 tehdyllä päätöksellä ja sen liitteillä I–III rikotaan SEUT 263 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia muotomääräyksiä ja loukataan perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaista oikeutta hyvään hallintoon, sillä kantajaa ei ole kuultu ennen päätöksen tekemistä.