1

Kantajana oleva UniCredit Bank AG vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan, että yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta 14.4.2021 tehty yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB, jäljempänä kriisinratkaisuneuvosto) päätös SRB/ES/2021/22 (jäljempänä riidanalainen päätös) kumotaan kantajaa koskevilta osin.

[– –]

19

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

20

Kriisinratkaisuneuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

21

Euroopan parlamentti vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

22

Euroopan unionin neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

80

Toinen kanneperuste jakautuu seitsemään osaan.

[– –]

95

Kantaja väittää, ettei kriisinratkaisuneuvosto esittänyt riittäviä perusteluja sille, miksi se ei soveltanut vakausmaksukaudelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennassa riski-indikaattoreita ”pysyvän varainhankinnan vaatimus” (jäljempänä NSFR-indikaattori), indikaattoria ”omat varat ja hyväksyttävät velat, jotka laitoksella on omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimuksen lisäksi” (jäljempänä MREL-indikaattori ja MREL), eikä delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettuja alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”.

96

Kriisinratkaisuneuvosto kiistää kantajan argumentit.

97

Aluksi on todettava, että delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jos tiettyyn [tämän delegoidun asetuksen] liitteessä II tarkoitettuun indikaattoriin tarvittavat tiedot eivät sisälly [kyseisen delegoidun asetuksen] 14 artiklassa tarkoitettuun, viitevuotta koskevaan valvontatietojen raportointivaatimukseen, kyseistä riski-indikaattoria ei sovelleta ennen kuin valvontatietojen raportointivaatimusta aletaan soveltaa”.

98

Käsiteltävässä asiassa kriisinratkaisuneuvosto totesi riidanalaisen päätöksen 21–29 perustelukappaleessa, ettei se soveltanut NSFR- ja MREL-indikaattoreita eikä alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”, koska niihin tarvittavat tiedot eivät olleet kyseisen päätöksen tekohetkellä käytettävissä kaikkien laitosten osalta yhdenmukaisessa muodossa.

99

Erityisesti NSFR-indikaattorista kriisinratkaisuneuvosto totesi, että ”[unionissa] ei ole mitään NSFR-vaatimusta koskevaa sitovaa yhdenmukaistettua normia, minkä vuoksi [se] ei pysty määrittämään indikaattoreita kansallisella tasolla”. MREL-indikaattorista kriisinratkaisuneuvosto täsmensi, että ”koska MREL-vaatimukset on kokonaisuudessaan pantu täytäntöön asteittain, [sillä] ei ole käytössään tietoja, jotka mahdollistaisivat tämän indikaattorin soveltamisen jokaisen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon osallistuvan laitoksen tasolla”. Alariski-indikaattoreista”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” kriisinratkaisuneuvosto huomautti, että ”[näihin alariski-indikaattoreihin] tarvittavat tiedot eivät olleet viitevuodelta 2019 käytettävissä osallistuvien jäsenvaltioiden kaikkien laitosten osalta yhdenmukaisessa muodossa”.

100

Kantaja pystyy tämän perustelun ansiosta ymmärtämään syyt, miksi kriisinratkaisuneuvosto ei soveltanut kyseisiä indikaattoreita ja alariski-indikaattoreita ja täyttää näin edellä 82 ja 83 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetut vaatimukset.

101

Kantajan argumentit eivät horjuta tätä päätelmää.

102

Ensinnäkin on hylättävä kantajan argumentti, jonka mukaan kriisinratkaisuneuvoston olisi pitänyt selittää riidanalaisessa päätöksessä syyt, joiden vuoksi se katsoi, että sillä oli harkintavalta olla soveltamatta NSFR- ja MREL-indikaattoreita sekä alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”, koska tämä argumentti perustuu virheelliseen lähtökohtaan. Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan sanamuodosta nimittäin ilmenee, ettei kriisinratkaisuneuvostolla ole riski-indikaattorin soveltamatta jättämistä koskevaa harkintavaltaa, sillä kun kyseisessä säännöksessä säädetyt edellytykset täyttyvät, se ei voi ottaa tällaista indikaattoria huomioon.

103

Toiseksi kantaja väittää, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy tiettyjä ”suhteutettuja väitteitä”, jotka koskevat asianomaisten riski-indikaattoreiden ja alariski-indikaattoreiden soveltamatta jättämistä ja joiden paikkansapitävyyttä kantaja ja unionin tuomioistuimet eivät voi tarkistaa. Kantaja ei kuitenkaan osoita, missä määrin riidanalaiseen päätökseen sisältyvät oletetut ”suhteutetut” toteamukset estävät sitä ymmärtämästä, miksi asianomaisia riski-indikaattoreita ja alariski-indikaattoreita ei sovellettu, varsinkin kun riidanalaiseen päätökseen sisältyy tältä osin riittävät selitykset, kuten edellä 98 ja 99 kohdassa todettiin.

104

Kolmanneksi kantaja väittää lähinnä, ettei kriisinratkaisuneuvosto ole perustellut riidanalaisessa päätöksessä, miksi se ei ottanut Saksassa käytettävissä olleita riski-indikaattoreita huomioon laskiessaan kantajan kansallisen laitoskannan perusteella määritetyn ennakollisen vakausmaksun prosenttiosuuden. Kantaja pitää tällaisia selityksiä kuitenkin tarpeellisina, koska delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä 14 artiklan 3 ja 6 kohdan kanssa, mukaan riski-indikaattori on otettava huomioon, jos kyseiseen indikaattoriin liittyviä valvontatietojen raportointivaatimuksia sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla.

105

Edellä 83 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että tutkittaessa sitä, ovatko perustelut riittäviä, riidanalaisen päätöksen sanamuodon lisäksi on otettava huomioon asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt sekä erityisesti se tarve, joka niillä, joita toimi koskee, voi olla saada selvennystä tilanteeseen.

106

Kriisinratkaisuneuvosto selitti NSFR-indikaattorin soveltamisesta riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleessa, luettuna yhdessä kyseisen päätöksen liitteessä III olevan 31 kohdan kanssa, että ”[se] ei – – pystynyt määrittämään indikaattoreita kansallisella tasolla”, koska se oli pitänyt kyseiseen indikaattoriin liittyviä valvontatietojen raportointivaatimuksia riittämättöminä. Samoin kyseisen päätöksen johdanto-osan 25 perustelukappaleesta, luettuna yhdessä kyseisen päätöksen liitteessä III olevien 32 ja 33 kohdan kanssa, ilmenee lähinnä, ettei kriisinratkaisuneuvostolla ollut kansallisella tasolla kerättyjä tietoja, joiden perusteella se olisi voinut soveltaa MREL-indikaattoria, koska kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset panevat kyseistä indikaattoria koskevat vaatimukset täytäntöön asteittain.

107

Kriisinratkaisuneuvosto on näin ollen esittänyt riittävät perustelut sille, ettei NSFR- ja MREL-indikaattoreiden soveltamiseen tarvittavia tietoja ollut saatavilla kansallisella tasolla.

108

Seuraavaksi riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevassa 32 kohdassa todetaan, että alariski-indikaattoreiden ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” määrittäminen liittyy läheisesti laitosten kriisinratkaisun suunnitteluun, joten nämä alariski-indikaattorit liittyvät kriisinratkaisusuunnitelmien laadintaan.

109

Asiantuntevana talouden toimijana kantajan täytyi kuitenkin tietää, etteivät kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset olleet laatineet tällaisia suunnitelmia kaikille laitoksille, jotka ovat velvollisia suorittamaan ennakollisia vakausmaksuja, kuten kriisinratkaisuneuvosto toteaa vastineessaan ja vastauksessaan kenenkään tätä kiistämättä, ja ettei näitä suunnitelmia siten ollut laadittu valmiiksi kaikille laitoksille, joiden kotipaikka on Saksassa. Kantaja pystyi siten ymmärtämään, että koska kriisinratkaisusuunnitelmia ei ollut laadittu kaikkia saksalaisia laitoksia varten, kriisinratkaisuneuvostolla ei ollut kansallisella tasolla kerättyjä riittäviä tietoja alariski-indikaattoreiden ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” soveltamiseksi.

110

Lopuksi kantajan argumentti, jonka mukaan kriisinratkaisuneuvoston olisi pitänyt selittää, miksi se ei ollut mukauttanut tietoja, joita ei ollut kerätty yhdenmukaisella tavalla koko unionissa, vertailukelpoiselle tasolle, on hylättävä, koska se perustuu virheelliseen lähtökohtaan. Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdasta ei nimittäin ilmene, että kriisinratkaisuneuvosto on velvollinen jollain tavalla mukauttamaan epäyhdenmukaisesti kerättyjä tietoja.

111

Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.

112

Kantaja väittää, ettei kriisinratkaisuneuvoston esittämien perustelujen perusteella voida ymmärtää, miksi se vahvisti vuotuiseksi tavoitetasoksi kahdeksasosan 1,35 prosentista kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä vuonna 2020. Kriisinratkaisuneuvosto ei kantajan mukaan etenkään selittänyt, miten se oli tutkinut komission yhteisen tutkimuskeskuksen (JRC) laatimaa liiketoimintamallia, jonka avulla oli tarkoitus ennustaa suojattujen talletusten ja pankkiunionin kokonaistalletusten kasvuvauhti alkuvaiheen aikana. Kriisinratkaisuneuvosto ei ole myöskään selvittänyt erilaisia suojattujen talletusten kasvuskenaarioita koskevan simulaatiomallin ja lopullisen tavoitetason käyttöä.

113

Kriisinratkaisuneuvosto väittää, että vuotuisen tavoitetason määrittämisen vaiheita ja tässä yhteydessä huomioon otettuja tekijöitä kuvaillaan selkeästi ja täsmällisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 35–48 perustelukappaleessa ja kyseisen päätöksen liitteessä III olevissa 46–84 kohdassa. Kyseisen päätöksen johdanto-osan 40 kappaleesta ilmenee lisäksi, että JRC:n ekonometrinen malli perustui kriisinratkaisuneuvoston arvioinnin tavoin talletusten ja suojattujen talletusten kokonaismäärää koskeviin historiallisiin tietoihin ja että kaikkien laitosten suojattujen talletusten jatkuva kasvusuuntaus on vahvistettu. Lisäksi kriisinratkaisuneuvoston käyttämä simulaatiomalli kattoi niin laajan vaihteluvälin, että se oli kriisinratkaisuneuvoston mielestä selvästi vain yksi vaihe päätöksentekomenettelyssä.

114

Aluksi on muistutettava, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaan yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen on alkuvaiheen päättyessä saavutettava lopullinen tavoitetaso, joka on vähintään 1 prosentti kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä.

115

Asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava alkuvaiheen aikana ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes edellä 114 kohdassa mainittu lopullinen tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin asiaankuuluvasti huomioon suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollisen vaikutuksen laitosten rahoitusasemaan.

116

Asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että kunakin vuonna kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät saa ylittää 12,5:tä prosenttia lopullisesta tavoitetasosta.

117

Delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklan 2 kohdassa säädetään ennakollisten vakausmaksujen laskentatavasta, että kriisinratkaisuneuvoston on vahvistettava niiden määrä vuotuisen tavoitetason perusteella ottaen huomioon lopullisen tavoitetason ja käyttäen vahvistamisen perustana neljännesvuosittain laskettua kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna.

118

Kuten riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleesta ilmenee, käsiteltävässä asiassa kriisinratkaisuneuvosto vahvisti vakausmaksukauden 2021 vuotuisen tavoitetason määräksi 11287677212,56 euroa.

119

Riidanalaisen päätöksen 36 ja 37 perustelukappaleessa kriisinratkaisuneuvosto selitti lähinnä, että vuotuinen tavoitetaso on vahvistettava käyttäen perustana analyysia, joka koskee suojattujen talletusten kehitystä edellisinä vuosina ja kaikkea taloudellisen tilanteen merkityksellistä kehitystä, sekä analyysia, jossa tarkastellaan suhdannevaihetta ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden vaikutuksia laitosten rahoitustilanteeseen. Kriisinratkaisuneuvoston mielestä oli siksi asianmukaista vahvistaa kerroin, joka perustui tähän analyysiin ja yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevien varojen määrään (jäljempänä kerroin). Kriisinratkaisuneuvosto määritti vuotuisen tavoitetason soveltamalla tätä kerrointa kahdeksasosaan suojattujen talletusten keskimäärästä vuonna 2020.

120

Kriisinratkaisuneuvosto esitti kertoimen vahvistamismenettelyn riidanalaisen päätöksen 38–47 perustelukappaleessa.

121

Kriisinratkaisuneuvosto totesi riidanalaisen päätöksen 38 perustelukappaleessa, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden laitosten suojatut talletukset lisääntyvät jatkuvasti. Näiden talletusten neljännesvuosittain laskettu keskimäärä oli 6,689 biljoonaa euroa vuonna 2020.

122

Riidanalaisen päätöksen 40 ja 41 perustelukappaleessa kriisinratkaisuneuvosto esitti suojattujen talletusten ennustetun kehityksen alkuvaiheen kolmena jäljellä olevana vuonna eli vuosina 2021–2023. Se arvioi, että suojattujen talletusten määrä lisääntyy vuosittain 4–7 prosenttia alkuvaiheen loppuun mennessä.

123

Riidanalaisen päätöksen 42–45 perustelukappaleessa kriisinratkaisuneuvosto esitti arvioinnin suhdannevaiheesta ja ennakollisten vakausmaksujen mahdollisesta myötäsyklisestä vaikutuksesta laitosten rahoitustilanteeseen. Se totesi ottaneensa siinä huomioon useita indikaattoreita, kuten bruttokansantuotteen kasvua koskevan komission ennusteen ja tätä koskevat Euroopan keskuspankin (EKP) ennusteet tai yksityisen sektorin luottovirrat suhteessa bruttokansantuotteeseen.

124

Kriisinratkaisuneuvosto päätteli riidanalaisen päätöksen 46 perustelukappaleessa, että suojattujen talletusten kasvun odotetaan jatkuvan pankkiunionissa, mutta kasvuvauhti on hitaampaa kuin vuonna 2020. Kriisinratkaisuneuvosto totesi riidanalaisen päätöksen 47 perustelukappaleessa omaksuneensa varovaisen lähestymistavan arvioidessaan suojattujen talletusten kasvuvauhtia tulevina vuosina vuoteen 2023 saakka.

125

Näiden toteamusten perusteella kriisinratkaisuneuvosto vahvisti riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa kertoimeksi 1,35 prosenttia. Se laski seuraavaksi vuotuisen tavoitetason määrän kertomalla suojattujen talletusten keskimäärän vuonna 2020 tällä kertoimella ja jakamalla tämän laskelman tuloksen kahdeksalla kyseisen päätöksen 48 perustelukappaleessa esitetyn seuraavan matemaattisen kaavan mukaisesti:

”Tavoite0 [vuotuisen tavoitetason määrä] = suojattujen talletusten kokonaismäärä2020 * 0,0135 * ⅛ = 11287677212,56 €”.

126

Kriisinratkaisuneuvosto ilmoitti kuitenkin istunnossa määrittäneensä vakausmaksukauden 2021 vuotuisen tavoitetason seuraavasti.

127

Ensinnäkin kriisinratkaisuneuvosto vahvisti ennusteen perusteella, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrä on alkuvaiheen päättymisajankohtana noin 7,5 biljoonaa euroa. Tämän määrän selvittämiseksi kriisinratkaisuneuvosto otti huomioon, että suojattujen talletusten keskimäärä oli 6,689 biljoonaa euroa vuonna 2020, että suojatut talletukset lisääntyivät vuosittain 4 prosenttia ja että alkuvaiheen aikana oli jäljellä kolme vakausmaksukautta.

128

Toiseksi kriisinratkaisuneuvosto laski asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaisesti 1 prosentin näistä 7,5 biljoonasta eurosta ja sai näin lopullisen tavoitetason arvioiduksi määräksi, joka on saavutettava 31.12.2023, noin 75 miljardia euroa.

129

Kolmanneksi kriisinratkaisuneuvosto vähensi tästä määrästä yhteisessä kriisinratkaisurahastossa vuonna 2021 jo käytettävissä olleet rahoitusvarat eli noin 42 miljardia euroa ja sai näin määrän, joka oli kerättävä alkuvaiheen aikana vielä jäljellä olevina vakausmaksukausina eli vuosina 2021–2023. Tämä määrä oli noin 33 miljardia euroa.

130

Neljänneksi kriisinratkaisuneuvosto jakoi viimeksi mainitun määrän kolmella ja jakoi sen tasaisesti jäljellä olevien kolmen vakausmaksukauden kesken. Vakausmaksukauden 2021 vuotuiseksi tavoitetasoksi vahvistettiin siten edellä 118 kohdassa mainittu määrä eli noin 11,287 miljardia euroa.

131

Kriisinratkaisuneuvosto väitti istunnossa lisäksi julkaisseensa tietoja, joihin edellä 127–130 kohdassa kuvailtu menetelmä oli perustunut ja joiden avulla kantaja pystyi ymmärtämään menetelmän, jolla vuotuinen tavoitetaso oli määritetty. Se täsmensi erityisesti julkaisseensa toukokuussa 2021 eli riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen mutta ennen käsiteltävänä olevan kanteen nostamista verkkosivustollaan Fact Sheet 2021 ‑nimisen tiedotteen (jäljempänä tiedote), jossa ilmoitettiin lopullisen tavoitetason arvioitu määrä Kriisinratkaisuneuvoston mukaan myös yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevien varojen määrä oli saatavilla sen verkkosivustolla ja muiden virallisten lähteiden kautta ja vieläpä hyvissä ajoin ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

132

Jotta voidaan tutkia, onko kriisinratkaisuneuvosto noudattanut perusteluvelvollisuuttaan vuotuisen tavoitetason määrittämisessä, aluksi on huomautettava, että perustelujen puuttumista tai niiden riittämättömyyttä on pidettävä sellaisena oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvana perusteena, jonka unionin tuomioistuimet voivat ottaa tai niiden pitää ottaa huomioon omasta aloitteesta (ks. tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym., C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin voi ottaa tai sen pitää ottaa huomioon myös muita perustelujen puuttumisia kuin ne, joihin kantaja vetoaa, etenkin, jos niitä tulee ilmi menetelmän aikana.

133

Tätä tarkoitusta varten asianosaisia kuultiin asian käsittelyn suullisessa vaiheessa kaikista riidanalaisen päätöksen mahdollisista vuotuisen tavoitetason määrittämistä koskevien perustelujen puutteista. Kun kriisinratkaisuneuvostolta oli nimenomaisesti pyydetty tätä useaan otteeseen, se etenkin kuvaili vaihe vaiheelta edellä 127–130 kohdassa esitetyn menetelmän, jota noudattamalla se oli tosiasiallisesti määrittänyt vuotuisen tavoitetason vakausmaksukaudelle 2021.

134

Seuraavaksi oikeuskäytännöstä ilmenee perusteluvelvollisuuden sisällöstä, ettei unionin toimielimen tai elimen tekemän päätöksen perusteluihin saa muun muassa sisältyä ristiriitoja, jotta ne, joita päätös koskee, voivat saada tietää päätöksen todelliset perustelut voidakseen puolustaa oikeuksiaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa ja jotta tämä tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 169 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 22.9.2005, Suproco v. komissio, T‑101/03, EU:T:2005:336, 20 ja 45–47 kohta ja tuomio 16.12.2015, Kreikka v. komissio, T‑241/13, EU:T:2015:982, 56 kohta).

135

Lisäksi silloin, kun riidanalaisen päätöksen tekijä antaa päätöksen perusteluja koskevia tiettyjä selityksiä unionin tuomioistuimissa vireillä olevan menettelyn aikana, näiden selitysten on oltava sopusoinnussa kyseisessä päätöksessä esitettyjen toteamusten kanssa (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2005, Suproco v. komissio, T‑101/03, EU:T:2005:336, 45–47 kohta ja tuomio 13.12.2016, Printeos ym. v. komissio, T‑95/15, EU:T:2016:722, 54 ja 55 kohta).

136

Jos riidanalaisessa päätöksessä esitetyt toteamukset eivät ole sopusoinnussa tällaisten tuomioistuinmenettelyssä annettujen selitysten kanssa, kyseisen päätöksen perustelut eivät nimittäin täytä edellä 82 ja 83 kohdassa mainittuja tehtäviä. Erityisesti tällainen epäjohdonmukaisuus estää yhtäältä niitä, joita päätös koskee, saamasta ennen kanteen nostamista tietoonsa päätöksen todellisia perusteluja ja valmistelemasta niiden osalta puolustustaan sekä toisaalta unionin tuomioistuimia yksilöimästä kyseisen päätöksen tosiasiallisena oikeudellisena perustana olleita perusteluja ja tutkimasta, ovatko ne sovellettavien oikeussääntöjen mukaisia.

137

Lopuksi on muistutettava, että kun kriisinratkaisuneuvosto tekee ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevan päätöksen, sen on ilmoitettava asianomaisille laitoksille näiden maksujen laskentamenetelmä (ks. tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 122 kohta).

138

Saman on pädettävä vuotuisen tavoitetason määrittämismenetelmään, koska sen määrällä on olennainen merkitys tällaisen päätöksen systematiikassa. Kuten edellä 15 kohdasta ilmenee, ennakollisten vakausmaksujen laskentamenetelmässä kyseinen määrä nimittäin jaetaan kaikkien asianomaisten laitosten välillä, joten jos tätä määrää suurennetaan tai pienennetään, kunkin laitoksen ennakollinen vakausmaksu vastaavasti suurenee tai pienenee.

139

Edellä esitetyn perusteella kriisinratkaisuneuvosto on velvollinen antamaan laitoksille riidanalaisessa päätöksessä vuotuisen tavoitetason määrittämismenetelmää koskevia selityksiä, mutta niiden on oltava sopusoinnussa kriisinratkaisuneuvoston tuomioistuinmenettelyn aikana antamien tosiasiallisesti sovellettua menetelmää koskevien selitysten kanssa.

140

Näin ei kuitenkaan ole käsiteltävässä asiassa.

141

Aluksi on nimittäin todettava, että riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa esitetään matemaattinen kaava, jolla vuotuinen tavoitetaso on määritetty. Käy kuitenkin ilmi, ettei tämä kaava sisällä istunnossa selvitetyn, kriisinratkaisuneuvoston tosiasiallisesti soveltaman menetelmän osatekijöitä. Kuten edellä 127–130 kohdasta ilmenee, kriisinratkaisuneuvosto selvitti nimittäin tällä menetelmällä vuotuisen tavoitetason määrän vähentämällä lopullisesta tavoitetasosta yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevat varat voidakseen laskea määrän, joka alkuvaiheen loppuun mennessä oli vielä kerättävä, ja jakamalla tämän määrän kolmella. Näitä kahta laskuvaihetta ei kuitenkaan esiinny kyseisessä matemaattisessa kaavassa.

142

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa myöskään kriisinratkaisuneuvoston väitteellä, jonka mukaan se julkaisi toukokuussa 2021 tiedotteen, jossa ilmoitettiin mahdollisten lopullisen tavoitetason määrien vaihteluväli, ja verkkosivustollaan yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevien varojen määrän. Siitä riippumatta, tiesikö kantaja tosiasiallisesti nämä määrät, se ei olisi pystynyt pelkästään niiden perusteella ymmärtämään, että kriisinratkaisuneuvosto oli tosiasiallisesti suorittanut edellä 141 kohdassa mainitut kaksi laskutoimitusta, kun niitä ei edes mainittu riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa ilmoitetussa matemaattisessa kaavassa.

143

Samanlaisia epäjohdonmukaisuuksia on myös 1,35 prosentin kertoimen vahvistamistavassa, vaikka sillä on keskeinen merkitys edellä 142 kohdassa mainitussa matemaattisessa kaavassa. Tämä kerroin voitiin nimittäin ymmärtää siten, että se perustuu muiden parametrien ohella suojattujen talletusten ennustettuun kasvuun jäljellä olevina alkuvaiheen vuosina. Kuten kriisinratkaisuneuvosto myönsi istunnossa, tämä kerroin vahvistettiin kuitenkin siten, että vuotuisen tavoitetason määrän laskutulos voitiin perustella, eli sen jälkeen, kun kriisinratkaisuneuvosto oli laskenut tämän määrän soveltamalla edellä 127–130 kohdassa esitettyjä neljää vaihetta erityisesti jakamalla kolmella määrän, joka oli saatu vähentämällä yhteisessä kriisinratkaisurahastossa käytettävissä olevat varat lopullisesta tavoitetasosta. Tämä menettelytapa ei kuitenkaan käy millään tavoin ilmi riidanalaisesta päätöksestä.

144

Lisäksi on muistutettava, että arvioitu lopullisen tavoitetason määrä oli tiedotteen mukaan 70–75 miljardia euroa. Tämä vaihteluväli on kuitenkin ristiriidassa riidanalaisen päätöksen 41 perustelukappaleessa mainitun suojattujen talletusten kasvuvauhdin vaihteluvälin (4–7 prosenttia) kanssa. Kriisinratkaisuneuvosto nimittäin totesi istunnossa, että se otti vuotuisen tavoitetason määrittämisessä huomioon suojattujen talletusten 4 prosentin kasvuvauhdin eli jälkimmäisen vaihteluvälin pienimmän luvun ja sai näin arvioiduksi lopulliseksi tavoitetasoksi 75 miljardia euroa, joka oli ensin mainitun vaihteluvälin suurin arvo. Näiden kahden vaihteluvälin välillä näyttää siten olevan ristiriita. Yhtäältä suojattujen talletusten kasvuvauhdin vaihteluväli kattaa nimittäin myös neljää prosenttia suuremmat arvot, mutta niitä soveltamalla lopullisen tavoitetason arvioitu määrä olisi ollut suurempi kuin tätä tavoitetasoa koskevaan vaihteluväliin sisältyvät määrät. Toisaalta kantaja ei pysty ymmärtämään, miksi kriisinratkaisuneuvosto sisällytti tämän tavoitetason vaihteluväliin alle 75 miljardin euron määriä. Niihin päätymiseksi olisi nimittäin täytynyt soveltaa alle 4 prosentin määrää, joka ei kuitenkaan sisälly suojattujen talletusten kasvuvauhdin vaihteluväliin. Tässä tilanteessa kantaja ei pystynyt määrittämään, millä tavoin kriisinratkaisuneuvosto oli käyttänyt suojattujen talletusten kasvuvauhtia koskevaa vaihteluväliä arvioidun lopullisen tavoitetason laskennassa.

145

Vuotuisen tavoitetason määrittämisestä on todettava, ettei istunnossa selvitetty kriisinratkaisuneuvoston tosiasiallisesti soveltama menetelmä siis vastaa riidanalaisessa päätöksessä kuvailtua menetelmää, joten tämän tavoitetason vahvistamisen todelliset syyt eivät selvinneet riidanalaisen päätöksen perusteella laitoksille eivätkä unionin yleiselle tuomioistuimelle.

146

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että riidanalainen päätös on perusteltu puutteellisesti vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta.

147

Toisen kanneperusteen toinen osa on siten hyväksyttävä. Kun otetaan huomioon käsiteltävän asian oikeudellinen ja taloudellinen merkitys, hyvän oikeudenkäytön varmistamiseksi on kuitenkin tutkittava myös muut kanneperusteet.

[– –]

250

Kantaja väittää, että riidanalaisella päätöksellä rikotaan delegoidun asetuksen 2015/63 6 ja 7 artiklaa sekä 20 artiklan 1 kohtaa, koska kriisinratkaisuneuvosto ei ottanut riskikorjauksen kertoimen laskennassa huomioon NSFR- ja MREL-indikaattoreita eikä alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”. Se katsoo etenkin, ettei kyseisen delegoidun asetuksen 6 ja 7 artiklassa myönnetä kriisinratkaisuneuvostolle harkintavaltaa jättää tiettyjä riski-indikaattoreita huomiotta. Myöskään kyseisen delegoidun asetuksen 20 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä 14 artiklan kanssa, ei voi olla perusteena näiden riski-indikaattoreiden huomiotta jättämiselle. Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kantajan mukaan nimittäin ainoastaan sen liitteessä II esitettyihin tietoihin. Kyseisessä liitteessä ei kuitenkaan mainita ainakaan MREL-indikaattoria eikä alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”.

251

Kriisinratkaisuneuvosto kiistää nämä väitteet.

252

Delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan, 3 kohdan a alakohdan ja 5 kohdan a alakohdan mukaan kriisinratkaisuneuvoston on asianomaisten laitosten riskiprofiilia määrittäessään otettava lähtökohtaisesti huomioon MREL- ja NSFR-indikaattorit sekä alariski-indikaattorit ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”.

253

Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan, jonka otsikko on ”Siirtymäsäännökset”, 1 kohdan mukaan riski-indikaattoria ei sovelleta, jos tähän tiettyyn kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II mainittuun indikaattoriin tarvittavat tiedot eivät sisälly kyseisen delegoidun asetuksen 14 artiklassa mainittuihin valvontatietojen raportointivaatimuksiin, nimittäin asetuksen N:o 575/2013 mukaisista laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää raportointia koskevista teknisistä täytäntöönpanostandardeista 16.4.2014 annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa N:o 680/2014 (EUVL 2014, L 191, s. 1) tai tarvittaessa kansallisessa oikeudessa säädettyihin vakavaraisuusraportointia koskeviin vaatimuksiin.

254

Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa, jonka laillisuutta ei ole kyseenalaistettu käsiteltävässä asiassa, asetetaan siten riski-indikaattorin soveltamatta jättämisen mahdollisuudelle kaksi edellytystä. Ensinnäkin tällaiseen indikaattoriin tarvittavat tiedot eivät saa kuulua kyseisen delegoidun asetuksen 14 artiklassa mainittuihin valvontatietojen raportointivaatimuksiin, ja toiseksi tämä indikaattori pitää olla mainittu kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II, jonka otsikko on ”Kriisinratkaisuviranomaisille toimitettavat tiedot” ja joka sisältää 15 tietoluokkaa.

255

Ensimmäisestä edellytyksestä on todettava, että selvittäessään, kuuluvatko tiettyyn indikaattoriin tarvittavat tiedot delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan mukaisesti valvontatietojen raportointivaatimuksiin, kriisinratkaisuneuvoston on tarkistettava, olivatko laitokset velvollisia ilmoittamaan nämä tiedot kyseiseltä viitevuodelta toimivaltaiselle viranomaiselle vakavaraisuusvalvontaa varten täytäntöönpanoasetuksen N:o 680/2014 tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kun delegoidun asetuksen 2015/63 4 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 1–4 kohtaa luetaan yhdessä, tämä viitevuosi on se vuosi, jota vakausmaksukautta edeltävän vuoden joulukuun 31. päivänä saatavissa ollut vahvistettu tilinpäätös koskee. Näin ollen käsiteltävässä asiassa viitevuosi on se vuosi, jota 31.12.2020 saatavissa ollut vahvistettu tilinpäätös koskee (jäljempänä merkityksellinen viitevuosi). Kuten kriisinratkaisuneuvosto toteaa kantajan tätä kiistämättä, tämä viitevuosi vastaa vuotta 2019.

256

Toisesta edellä 254 kohdassa mainitusta edellytyksestä on todettava, että delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohtaa sovelletaan sen sanamuodon mukaan muun muassa silloin, kun kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II mainitut tiedot ovat itsessään riski-indikaattoreita.

257

Toisin kuin kantaja väittää, delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin myös silloin, kun kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II viitataan tietoihin, jotka eivät itsessään ole riski-indikaattoreita mutta jotka ovat kuitenkin ratkaisevia tällaisten kyseisessä liitteessä mainitsemattomien riski-indikaattoreiden laskennan kannalta. Riski-indikaattoria ei siis voida soveltaa, jos sen laskennan kannalta välttämättömät tiedot mainitaan liitteessä II.

258

Tältä osin on palautettava mieleen, että unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 17.11.1983, Merck, 292/82, EU:C:1983:335, 12 kohta ja tuomio 19.7.2012, ebookers.com Deutschland, C‑112/11, EU:C:2012:487, 12 kohta). Lisäksi on otettava huomioon sen tehokas vaikutus (ks. tuomio 13.12.2012, BLV Wohn- und Gewerbebau, C‑395/11, EU:C:2012:799, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

259

Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan asiayhteydestä ja sillä tavoitelluista päämääristä on todettava, että kyseisessä säännöksessä otetaan huomioon se, että vakavaraisuusvaatimusten ja niihin liittyvien raportointivaatimusten täytäntöönpanomenettely toteutetaan vaiheittain pitemmän ajanjakson kuluessa. Kuten muun muassa direktiivin 2014/59 johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, delegoidun asetuksen 2015/63 antamisajankohtana näitä vaatimuksia ei nimittäin ollut vielä vahvistettu lopullisesti tai niitä vielä mukautettiin. Kantaja ei ole tältä osin kiistänyt vakavasti kriisinratkaisuneuvoston väitettä, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat vaiheittain joitakin näistä vaatimuksista, jotka puolestaan vaikuttavat tietoihin, joiden pitäisi olla saatavilla delegoidussa asetuksessa 2015/63 säädettyjä riski-indikaattoreita laskettaessa. Tästä seuraa, että tällaiset joidenkin näiden riski-indikaattoreiden laskennassa tarpeelliset tiedot eivät mahdollisesti olleet kaikkien asianomaisten laitosten tai ainakaan kaikkien laitosten, joilla on kotipaikka jäsenvaltiossa, saatavilla ainakaan koko alkuvaiheen ajan, koska näitä tietoja ei unionin tai mahdollisesti kansallisen oikeuden mukaan voitu ilmoittaa vakavaraisuusraportoinnissa.

260

Tässä yhteydessä delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdalla pyritään estämään se, että laitoksille aiheutuu ennakollisten vakausmaksujen laskennan vuoksi mahdollisesti kohtuuttomia tai syrjiviä rasitteita nimenomaan tämän vakavaraisuusvaatimusten ja niihin liittyvien raportointivaatimusten vaiheittaisen täytäntöönpanon vuoksi. Tämä laskenta edellyttää nimittäin vertailuun perustuvaa menettelytapaa. Kriisinratkaisuneuvosto selitti tästä lähinnä, eikä tätä ole kiistetty, että jos kaikki laitokset tai ainakin kaikki laitokset, joilla on kotipaikka jäsenvaltiossa, eivät ilmoittaisi vakavaraisuusraportoinnissa tietoja, jotka ovat välttämättömiä tiettyjen riski-indikaattoreiden laskennassa, se joutuisi ottamaan huomioon tietoja, jotka koskevat tällaisia indikaattoreita mutta eivät ole toisiinsa rinnastettavissa.

261

Tällainen riski ei ole olemassa ainoastaan silloin, kun kyseiset tiedot ovat itsessään riski-indikaattoreita, vaan myös silloin, kun nämä tiedot eivät ole riski-indikaattoreita mutta ovat kuitenkin välttämättömiä niiden laskennassa.

262

Tässä tilanteessa delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta ainoastaan silloin, kun kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä II mainitut tiedot ovat itsessään riski-indikaattoreita, vaan myös silloin, kun kyseisessä liitteessä mainitut tiedot ovat välttämättömiä riski-indikaattoreiden laskennan kannalta.

263

Näiden toteamusten perusteella on tarkasteltava sitä, saattoiko kriisinratkaisuneuvosto jättää soveltamatta vakausmaksukaudelta 2021 suoritettavia ennakollisia vakausmaksuja laskiessaan kahta riski-indikaattoria, nimittäin MREL- ja NSFR-indikaattoria, sekä kahta alariski-indikaattoria, nimittäin alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”, rikkomatta delegoidun asetuksen 2015/63 6 ja 7 artiklaa sekä 20 artiklan 1 kohtaa.

264

NSFR-indikaattorista on ensinnäkin todettava, että teknisistä täytäntöönpanostandardeista asetuksen N:o 575/2013 soveltamiseksi laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvän raportoinnin osalta ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 680/2014 kumoamisesta 7.12.2020 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/451 (EUVL 2021, L 97, s. 1) 17 artiklasta, luettuna yhdessä 23 artiklan toisen alakohdan kanssa, ilmenee, että laitokset olivat velvollisia ilmoittamaan toimivaltaiselle viranomaiselle yhdenmukaisella tavalla NSFR-indikaattoria koskevat tiedot vakavaraisuusvalvontaa varten vasta 28.6.2021 alkaen eli merkityksellisen viitevuoden jälkeen.

265

Ilman että on tarpeen lausua siitä, oliko kriisinratkaisuneuvosto kansallisessa oikeudessa mahdollisesti säädetyn NSFR-indikaattoria varten vaadittavien tietojen ilmoittamista vakavaraisuusraportoinnissa koskevan velvollisuuden vuoksi velvollinen ottamaan ne huomioon tämän indikaattorin määrittämisessä tai ainakin kansalliseen laitoskantaan perustuvassa ennakollisen vakausmaksun laskennassa, kriisinratkaisuneuvosto selitti lisäksi vastineessaan ja vastauksessaan sekä istunnossa kenenkään tätä kiistämättä, ettei ainakaan jäsenvaltion, jossa kantajalla on kotipaikka, nimittäin Saksan, oikeudesta johtunut tällaista velvollisuutta merkityksellisen viitevuoden osalta. Mikään unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvä seikka ei näin ollen osoita, että Saksan oikeuden mukaan NSFR-indikaattoria koskevat tiedot kuuluivat merkityksellisen viitevuoden osalta valvontatietojen raportointivaatimuksiin.

266

Se, että kantaja ilmoitti nämä tiedot Saksassa, on tässä yhteydessä merkityksetöntä, koska ei ole näytetty toteen, että nämä ilmoitukset tehtiin täytäntöönpanoasetukseen N:o 680/2014 tai Saksan oikeuteen perustuvan valvontatietojen raportointivaatimuksen perusteella.

267

Toiseksi NSFR-indikaattori kuuluu delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä II nimenomaisesti lueteltuihin tietoihin.

268

Kriisinratkaisuneuvosto ei siten rikkonut delegoidun asetuksen 2015/63 6, 7 ja 20 artiklaa, kun se ei ottanut NSFR-indikaattoria huomioon vakausmaksukaudelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennassa.

269

MREL-indikaattorista on todettava, ettei missään täytäntöönpanoasetuksen N:o 680/2014 säännöksessä edellytetä, että laitokset toimittavat vakavaraisuusraportoinnissa toimivaltaiselle viranomaiselle merkityksellisen viitevuoden osalta tietoja hyväksyttävistä veloistaan. Tällainen velvoite on ollut voimassa vasta 28.6.2021 alkaen, kuten asetuksen N:o 575/2013 ja direktiivin 2014/59 soveltamista koskevista teknisistä täytäntöönpanostandardeista valvontaan liittyvän raportoinnin ja MREL-vähimmäisvaatimuksen julkistamisen osalta 23.4.2021 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/763 (EUVL 2021, L 168, s. 1) I osastosta, luettuna yhdessä 17 artiklan toisen kohdan kanssa, ilmenee.

270

Direktiivin 2014/59 45 artiklan 1 kohdalla, johon kantaja vetoaa, ei voida kyseenalaistaa tätä toteamusta. Kyseisessä säännöksessä jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan, että laitokset täyttävät jatkuvasti omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vaatimukset kyseisen artiklan ja direktiivin muiden säännösten mukaisesti. Kyseisessä säännöksessä ei sen sijaan velvoiteta ilmoittamaan hyväksyttäviä velkoja vakavaraisuusraportoinnissa merkityksellisen viitevuoden aikana.

271

Ilman että on tarpeen lausua siitä, oliko kriisinratkaisuneuvosto kansallisessa oikeudessa mahdollisesti säädetyn hyväksyttävien velkojen ilmoittamista vakavaraisuusraportoinnissa koskevan velvollisuuden vuoksi velvollinen ottamaan ne huomioon MREL-indikaattorin määrittämisessä tai ainakin kansalliseen laitoskantaan perustuvassa ennakollisen vakausmaksun laskennassa, kriisinratkaisuneuvosto selitti lisäksi vastineessaan ja vastauksessaan sekä istunnossa kenenkään tätä kiistämättä, ettei ainakaan Saksan oikeudesta johtunut tällaista velvollisuutta merkityksellisen viitevuoden osalta. Mikään unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvä seikka ei näin ollen osoita, että Saksan oikeuden nojalla MREL-indikaattoria koskevat tiedot kuuluivat valvontatietojen raportointivaatimuksiin merkityksellisen viitevuoden aikana.

272

Se, että kantaja on ilmoittanut vuodesta 2017 alkaen Saksassa MREL-indikaattoria koskevia tietoja, ei tuo vastakkaista näyttöä, sillä kuten edellä 271 kohdasta ilmenee, ei ole näytetty toteen, että nämä tiedot ilmoitettiin kansallisen oikeuden perusteella vakavaraisuusraportoinnissa.

273

MREL-indikaattoria ei mainita sellaisenaan delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä II, mutta kyseisessä liitteessä mainitaan ”hyväksyttävät velat” kriisinratkaisuviranomaisille toimitettavina tietoina. Nämä velat ovat lisäksi kyseisen riski-indikaattorin laskennan kannalta ratkaisevia tietoja. Delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja liitteessä I olevan vaiheen 1 mukaisesti kyseinen indikaattori perustuu nimittäin muun muassa sellaisiin tietoihin kuin omat varat, hyväksyttävät velat ja MREL-vähimmäisvaatimukset, jolloin kriisinratkaisuneuvoston on tätä indikaattoria laskiessaan määritettävä omien varojen ja hyväksyttävien velkojen ylijäämä suhteessa MREL-vähimmäisvaatimuksiin.

274

Näin ollen kriisinratkaisuneuvosto saattoi jättää soveltamatta MREL-indikaattoria rikkomatta delegoidun asetuksen 2015/63 6, 7 ja 20 artiklaa.

275

Alariski‑indikaattoreista ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 6 kohdan a alakohdan iv alakohdasta ilmenee, että vahvistaessaan alariski‑indikaattorin ”monitahoisuus” kriisinratkaisuneuvoston on otettava huomioon se, missä määrin asianomaisen laitoksen liiketoimintamalli ja organisaatiorakenne katsotaan direktiivin 2014/59 II osaston II luvun mukaisesti monitahoisiksi. Samoin kyseisen delegoidun asetuksen 6 artiklan 6 kohdan b alakohdan ii alakohdassa säädetään, että vahvistaessaan alariski-indikaattorin ”purkamismahdollisuudet” kriisinratkaisuneuvoston on otettava huomioon se, missä määrin kyseisen laitoksen kriisinratkaisu voidaan mainitun direktiivin II osaston II luvun mukaisesti toteuttaa nopeasti ja ilman oikeudellisia esteitä.

276

Määrittäessään alariski-indikaattorit ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” kriisinratkaisuneuvoston on siten otettava huomioon direktiivin 2014/59 II osaston II luvusta ”Purkamismahdollisuudet”, joka sisältää 15–18 artiklan, johtuvat vaatimukset.

277

Direktiivin 2014/59 15 artiklan 3 kohdan nojalla kriisinratkaisuviranomaisen on suoritettava laitoksen purkamismahdollisuuksien arviointi samanaikaisesti kyseisen direktiivin 10 artiklan mukaisen kriisinratkaisusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen kanssa ja niitä varten.

278

Kuten kriisinratkaisuneuvosto selitti istunnossa kenenkään tätä kiistämättä, laitoksen purkamismahdollisuuksien arvioinnissa on otettava huomioon myös sen monitahoisuus, sillä tällaisen laitoksen purkamismahdollisuuksiin kohdistuu sitä enemmän vaikutuksia, mitä monimutkaisempi sen rakenne on. Tässä tilanteessa ja kun otetaan huomioon delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 6 kohdan a alakohdan iv alakohtaan sisältyvä viittaus direktiivin 2014/59 15–18 artiklaan ja näin ollen myös sen 15 artiklan 3 kohtaan, monitahoisuutta on arvioitava myös kriisinratkaisusuunnitelmaa laadittaessa.

279

Kriisinratkaisusuunnitelmien laadinta on siten edellytyksenä sille, että kriisinratkaisuneuvosto voi määrittää alariski-indikaattorit ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”.

280

Lisäksi direktiivin 2014/59 15 artiklan 2 kohdan mukaan kriisinratkaisuviranomaisen on otettava laitosten kriisinratkaisusuunnitelman laadinnassa huomioon ainakin kyseisen direktiivin liitteessä olevassa C jaksossa eritellyt seikat. Näitä huomioon otettavia seikkoja ovat kyseisessä liitteessä olevan C jakson 17 kohdan mukaisesti laitoksen alentamiskelpoisten velkojen määrä ja laji, ja nämä velat määritellään direktiivin 2014/59, sellaisena kuin se on muutettuna 20.5.2019 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2019/879 (EUVL 2019, L 150, s. 296), 2 artiklan 1 kohdan 71 alakohdassa.

281

Kuten delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklan 17 alakohdasta, luettuna yhdessä direktiivin 2014/59 2 artiklan 1 kohdan 71 alakohdan kanssa, ilmenee, nämä velat vastaavat kyseisessä delegoidussa asetuksessa tarkoitettuja ”hyväksyttäviä velkoja”.

282

Näin ollen hyväksyttävät velat ovat välttämätön tieto, jotta kriisinratkaisuneuvosto voi vahvistaa alariski-indikaattorit ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet”.

283

Edellä 269–271 kohdasta ilmenee yhtäältä, etteivät laitokset olleet täytäntöönpanoasetuksen N:o 680/2014 nojalla velvollisia ilmoittamaan merkityksellisen viitevuoden osalta hyväksyttäviä velkoja toimivaltaiselle viranomaiselle vakavaraisuusvalvontaa varten. Ilman että on tarpeen lausua siitä, oliko kriisinratkaisuneuvosto kansallisessa oikeudessa mahdollisesti säädetyn tällaisen hyväksyttävien velkojen ilmoittamisvelvollisuuden vuoksi velvollinen ottamaan ne huomioon alariski-indikaattoreiden ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” määrittämisessä tai ainakin kansalliseen laitoskantaan perustuvassa ennakollisen vakausmaksun laskennassa, mikään unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä oleva seikka ei toisaalta osoita, että Saksan oikeudessa säädettiin tällaisesta velvoitteesta.

284

Näin ollen delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa säädetty ensimmäinen edellytys täyttyy alariski-indikaattoreiden ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” osalta.

285

Delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdassa säädetystä toisesta edellytyksestä on todettava, että alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” ei mainita sellaisinaan delegoidun asetuksen 2015/63 liitteessä II, mutta hyväksyttävät velat, jotka ovat niiden määrittämisen kannalta välttämätön tieto, mainitaan siinä nimenomaisesti.

286

Kriisinratkaisuneuvosto ei ole siten rikkonut delegoidun asetuksen 2015/63 6, 7 ja 20 artiklaa, kun se ei ottanut alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” huomioon vakausmaksukautena 2021.

287

Kantajan esittämät argumentit eivät horjuta tätä päätelmää.

288

Ensinnäkin kantajan argumentista, jonka mukaan kriisinratkaisuneuvoston olisi pitänyt hankkia ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskevan päätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot muulla tavoin kuin kunkin laitoksen vakavaraisuusvalvontaa varten tekemien ilmoitusten välityksellä, on riittävää todeta, ettei tällainen velvoite johdu mistään sovellettavan lainsäädännön säännöksestä.

289

Kantaja ei voi tässä yhteydessä etenkään väittää, että kriisinratkaisuneuvosto oli velvollinen soveltamaan NSFR-indikaattoria käyttämällä kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten tietoja, sillä kuten edellä 265 kohdasta ilmenee, mikään unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvä seikka ei osoita, että kyseistä riski-indikaattoria koskevat tiedot oli ilmoitettava kansallisen oikeuden nojalla vakavaraisuusraportoinnissa.

290

Toiseksi 15.7.2021 annetun tuomion komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB (C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601) 137 kohtaa koskeva kantajan argumentti on hylättävä, koska kyseisessä kohdassa eikä koko tuomiossa ei lausuttu delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan sovellettavuudesta.

291

Kolmanneksi kantaja väittää, että kriisinratkaisuneuvoston lähestymistapa delegoidun asetuksen 2015/63 20 artiklan 1 kohdan soveltamiseen on joka tapauksessa virheellinen kansallisen laitoskannan perusteella lasketun ennakollisen vakausmaksun osan osalta, sillä on kiistatonta, että MREL- ja NSFR-indikaattorit sekä alariski-indikaattorit ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” olivat saksalaisten laitosten saatavilla. Kriisinratkaisuneuvoston olisi siis pitänyt ottaa ne huomioon kansallisen laitoskannan perusteella määritettävän ennakollisen vakausmaksun laskennassa. Näin on etenkin, kun näiden riski-indikaattoreiden ja alariski-indikaattoreiden soveltamatta jättämistä ei voida oikeuttaa yhdenvertaisen kohtelun periaatteella, koska direktiivin 2014/59 yhteydessä on vertailtava ainoastaan saman jäsenvaltion laitoksia. Kantajan mukaan ei siis ole kyseisen periaatteen vastaista, että yksittäisissä jäsenvaltioissa saatavilla olevat näitä indikaattoreita koskevat tiedot eivät ole identtisiä kussakin jäsenvaltiossa.

292

Ilman että on tarpeen lausua siitä, oliko kriisinratkaisuneuvosto kansallisessa oikeudessa mahdollisesti säädetyn MREL- ja NSFR-indikaattoreita sekä alariski-indikaattoreita ”monitahoisuus” ja ”purkamismahdollisuudet” koskevien tietojen ilmoittamisvelvollisuuden vuoksi velvollinen ottamaan ne huomioon ainakin kansalliseen laitoskantaan perustuvassa ennakollisen vakausmaksun laskennassa, on todettava, että kuten edellä 265, 271 ja 283 kohdasta ilmenee, ei ole osoitettu, että Saksassa oli olemassa tällainen velvoite merkityksellisen viitevuoden osalta. Unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei näin ollen ilmene, että oli olemassa oikeudellinen perusta, jonka nojalla kriisinratkaisuneuvosto saattoi ottaa tai oli velvollinen ottamaan nämä tiedot huomioon ainoastaan kansallisen laitoskannan osalta.

293

Neljänneksi kantaja katsoo, että oli todellakin mahdollista ja siten pakollista ottaa huomioon kaikki riski-indikaattorit ja alariski-indikaattorit, koska kriisinratkaisuneuvoston oli huolehdittava asianmukaisten tietojen keräämisen järjestämisestä tai epäyhdenmukaisella tavalla toimitettujen tietojen mukauttamisesta jälkikäteen yhdenmukaisuusvaatimusten mukaisiksi. Kriisinratkaisuneuvosto olisi lisäksi voinut täydentää puuttuvat tiedot arvioinnilla tai asiantuntijalausunnolla.

294

Tältä osin on riittävää todeta, ettei sovellettavassa lainsäädännössä edellytetä, että kriisinratkaisuneuvosto täydentää valvontatietojen raportointivaatimusten yhteydessä puuttuvia tietoja tai mukauttaa jollain tavoin epäyhdenmukaisella tavalla kerättyjä tietoja.

295

Edellä esitetyn perusteella kuudes kanneperuste on hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti: