–

Nemzeti Útdíjfizetési Szolgáltató Zrt., edustajanaan M. Tändler, Rechtsanwalt,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Heller ja I. Zaloguin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 1 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Unkarin oikeuden mukaan perustettu osakeyhtiö Nemzeti Útdíjfizetési Szolgáltató Zrt., jonka kotipaikka on Budapest (Unkari), ja Saksassa asuva NW, ja jossa on kyse tietullin alaisen tien käyttöön liittyvän maksun perimisestä.

3

Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 10 ja 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Sitä ei erityisesti sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).”

5

Mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”

6

Tieliikenteestä vuonna 1988 annetun lain nro I (jäljempänä tieliikennelaki) 33/A §:n 1 momentissa säädetään, että tiettyjen teiden käytöstä on maksettava käyttömaksu. Jos sitä ei makseta, on suoritettava lisämaksu.

7

Tämän lain mukaan toimivaltainen ministeri voi määrätä asetuksella tietullin tiettyjen teiden käytöstä, ja vahvistaa niiden käyttömaksujen ja lisämaksujen määrä, jotka ajoneuvon rekisteröidyn haltijan on maksettava.

8

Tieliikennelaki on moottoriteiden, moottoriliikenneteiden ja pääteiden käyttömaksusta annetun talous- ja liikenneministeriön asetuksen nro 36/2007 (jäljempänä asetus nro 36/2007) oikeusperusta.

9

Asetuksen nro 36/2007 1 §:n mukaan tietullin alaisten teiden käyttö tapahtuu ”yksityisoikeudellisessa suhteessa”.

10

Käyttömaksun määrä vahvistetaan kyseisen asetuksen 6 §:ssä. Kyseisen pykälän 6 momentin mukaan tämä maksu on ajoneuvoluokkaan D1 kuuluvan ajoneuvon osalta 2975 Unkarin forinttia (HUF) (n. 10 euroa) viikolta.

11

Mainitun asetuksen 7/A §:n 1 momentissa säädetään, että jos todetaan, ettei moottoriajoneuvoa ole varustettu voimassa olevalla tietullin maksumerkillä, on maksettava lisämaksu. Kyseisen pykälän 7 momentissa säädetään, että kyseisen maksun perii Nemzeti Útdíjfizetési Szolgáltató.

12

Asetuksen nro 36/2007 7/A §:n 10 momentissa, luettuna yhdessä asetuksen liitteessä 1 olevan 1 kohdan kanssa, vahvistetaan tämän lisämaksun suuruus. Jos lisämaksu suoritetaan 60 päivän kuluessa maksukehotuksen vastaanottamisesta, sen määrä on 14875 HUF (n. 50 euroa). Jos sitä ei suoriteta 60 päivän kuluessa maksukehotuksen vastaanottamisesta, lisämaksu nousee 59500 HUF:iin (n. 190 euroa).

13

Pääasian kantaja on valtuuttanut Ungarische Autobahn Inkasso GmbH:n (jäljempänä UAI), jonka kotipaikka on Eggenfelden (Saksa), selvittämään Saksassa rekisteröidyt moottoriajoneuvot ja niiden haltijat, joille on määrätty lisämaksu, ja perimään sen heiltä.

14

Sen jälkeen, kun kyseisen ajoneuvon haltija on selvitetty ajoneuvon rekisterikilpien perusteella, UAI vaatii ensimmäisellä maksukehotuksella 14875 HUF:n suuruista lisämaksua perintäkuluineen. Jos maksua ei suoriteta tämän ensimmäisen maksukehotuksen johdosta, lisämaksu korotetaan 59500 HUF:iin.

15

NW on Saksassa rekisteröidyn ajoneuvon haltija. Hän ajoi 19.12.2019 tällä ajoneuvolla Unkarissa tietullin alaisella tiellä lyhyen matkan, ennen kuin osti vaadittavan tietullin maksumerkin.

16

UAI vaati 10.3.2020 päivätyllä maksukehotuksella NW:tä maksamaan lisämaksun perintäkuluineen. Koska NW ei reagoinut tähän, hänelle lähetettiin 13.5.2020 toinen kirje, jossa häntä vaadittiin maksamaan lisämaksu, käsittelykulut, ajoneuvon haltijatiedon selvittämisestä aiheutuneet kulut, kiinteä kulu ja arvonlisävero.

17

Pääasian oikeudenkäynnissä kantaja vaatii siten NW:tä maksamaan yhteensä 260,76 euroa. Se katsoo, että riita-asia perustuu yksityisoikeudelliseen sopimussuhteeseen, ja täsmentää, että sen on noudatettava yleisesti sovellettavaa lainsäädäntöä saatavansa perimiseksi.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen ulottuvuutta sen selvittämiseksi, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen menettely tämän käsitteen alaan.

19

Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että koska tietullin alaisen tien käyttäjä ei ollut ostanut tietullin maksumerkkiä, lisämaksua on pidettävä julkisoikeudellisen normin nojalla yksipuolisesti määrättynä seuraamusmaksuna, eikä se ole 9.3.2017 annetun tuomion Pula Parking (C‑551/15, EU:C:2017:193) 36 kohdassa tarkoitettu pelkkä vastike suoritetusta palvelusta. Tämän maksun, joka kyseisen tuomioistuimen mukaan on luonteeltaan rangaistusluonteinen, vahvistaminen ja periminen on näin ollen luokiteltava julkisen vallan toimiksi, ja ne on näin ollen jätettävä asetuksen N:o 1215/2012 aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle.

20

Tässä tilanteessa Amtsgericht Lennestadt päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko asetuksen [N:o 1215/2012] 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluu tuomioistuinmenettely, jonka valtiollinen yhtiö aloittaa sellaista luonnollista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa, maksullisen tieosuuden luvattomasta käytöstä määrätyn rangaistusluonteisen maksun perimiseksi?”

21

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artiklassa määrätään, että jos ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä tai jos ennakkoratkaisukysymykseen annettavasta vastauksesta ei ole perusteltua epäilystä, unionin tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää ratkaista asian perustellulla määräyksellä.

22

Kyseistä määräystä on sovellettava käsiteltävänä olevan ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu tietullin alaisen tien käyttöön liittyvän maksun perimismenettely, jonka on tuomioistuimessa pannut vireille yhtiö, jonka valtuus perustuu lakiin.

24

Siltä osin kuin kyse on asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaan sisältyvästä siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteestä unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että sen varmistamiseksi, että tästä asetuksesta jäsenvaltioille ja asianomaisille henkilöille syntyvät oikeudet ja velvoitteet ovat mahdollisimman tasapuolisia ja yhtenäisiä, tätä käsitettä ei ole tulkittava siten, että siinä ainoastaan viitattaisiin jonkin jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen. Kyseistä käsitettä on pidettävä itsenäisenä käsitteenä, jonka tulkinnassa on käytettävä perustana kyseisen asetuksen tavoitteita ja järjestelmää sekä niitä yleisiä periaatteita, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestysten muodostamasta kokonaisuudesta (tuomio 28.2.2019, Gradbeništvo Korana, C‑579/17, EU:C:2019:162, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Sen selvittämiseksi, kuuluuko kanne asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan ja siten tämän asetuksen soveltamisalaan, on tunnistettava riita-asian asianosaisten välinen oikeussuhde ja riita-asian kohde tai vaihtoehtoisesti tutkittava kanteen perusta ja sen vireille saattamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt (tuomio 16.7.2020, Movic ym., C‑73/19, EU:C:2020:568, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Vaikka tietyt viranomaisen ja yksityisen väliset oikeusriidat saattavatkin kuulua asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, jos kanne koskee toimia, jotka on toteutettu iure gestionis, näin ei ole silloin, kun viranomainen käyttää julkista valtaa (tuomio 25.3.2021, Obala i lučice, C‑307/19, EU:C:2021:236, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Nimittäin se, että yksi oikeusriidan asianosaisista käyttää julkisen vallan oikeuksia, koska se käyttää yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa, estää sen, että tällainen oikeusriita olisi asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellinen asia (tuomio 3.9.2020, Supreme Site Services ym., C‑186/19, EU:C:2020:638, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Se, että tietyllä toiminnalla on julkinen tarkoitus, ei näet sellaisenaan riitä perusteeksi todeta, että kyseistä toimintaa harjoitettaisiin iure imperii, jos kyse ei ole yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajan vallan käyttämisestä (tuomio 3.9.2020, Supreme Site Services ym., C‑186/19, EU:C:2020:638, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava pääasian vaatimuksen kohteesta, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vaatimus koskee sellaisen saatavan perimistä, joka vastaa tietullin alaisen tien käytöstä suoritettavaa lisämaksua. Sen varalta, että velvollisuutta suorittaa käyttömaksu tällaisen tien käytöstä ei noudateta, kansallisessa lainsäädännössä säädetään korotuksista alkuperäiseen määrään. Käsiteltävässä asiassa vaadittu summa vastaa tätä lisämaksua muine kuluineen, jotka liittyvät ajoneuvon haltijan selvittämismenettelyyn ja perintään. Tämä pääasian kantajan vireille panema vaatimus koskee asetuksessa nro 36/2007 tarkoitettua yksityisoikeudellista suhdetta.

30

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, sekä pääasiassa kyseessä olevan käyttömaksun että lisämaksun määrästä säädetään tässä asetuksessa, eikä pääasian kantajalla ole minkäänlaista harkintavaltaa niiden soveltamisen tarkoituksenmukaisuuden osalta. Vaikka lisämaksu merkitsee alun perin maksettavana olleen summan huomattavaa korotusta, unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ei ilmene, että se olisi jonkin liikennerikkomuksen seuraamus. Kuten kantaja täsmentää kirjallisissa huomautuksissaan, käyttömaksun ja lisämaksun maksuvelvollisuus eroaa toimivaltaisen viranomaisen toimivallasta määrätä tieliikennelain 21 §:n 2 momentin nojalla sakko, jonka määrä voi vaihdella 10000 ja 300000 HUF:n (n. 25–830 euroa) välillä, silloin, kun ajoneuvon omistaja ei täytä velvollisuuttaan maksaa tieliikennemaksuja.

31

Pääasian vaatimuksen perustasta ja sen vireille saattamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä on todettava, että pääasian kantaja pyrkii perimään lisämaksun yleisesti sovellettavan lainsäädännön mukaisesti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireille pannussa oikeudenkäynnissä.

32

Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että menettely kuuluu asetuksen N:o 1215/2020 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin siviili- ja kauppa-oikeudellisiin asioihin, kun kantaja ei myönnä yleisesti sovellettavasta lainsäädännöstä poiketen itselleen täytäntöönpanoperustetta, vaan se on kansallisen lainsäädännön nojalla ainoastaan valtuutettu perimään lisämaksuja niihin liittyvine perintäkuluineen ja panemaan tätä varten vireille oikeudenkäyntimenettelyn (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2013, Sunico ym., C‑49/12, EU:C:2013:545, 39 kohta; tuomio 9.3.2017, Pula Parking, C‑551/15, EU:C:2017:193, 37 kohta ja tuomio 25.3.2021, Obala i lučice, C‑307/19, EU:C:2021:236, 71 kohta).

33

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen menettelyn asianosaisten välisen oikeussuhteen tai tällaisen vaatimuksen perustan tai sitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ei voida katsoa osoittavan unionin oikeudessa tarkoitettua julkisen vallan oikeuksien käyttöä, joten tämän tyyppisen vaatimuksen on katsottava kuuluvan asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan ja kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

34

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu tietullin alaisen tien käyttöön liittyvän maksun perimismenettely, jonka on tuomioistuimessa pannut vireille yhtiö, jonka valtuus perustuu lakiin, jossa tästä käytöstä syntyvä suhde luokitellaan yksityisoikeudelliseksi.

35

Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu tietullin alaisen tien käyttöön liittyvän maksun perimismenettely, jonka on tuomioistuimessa pannut vireille yhtiö, jonka valtuus perustuu lakiin, jossa tästä käytöstä syntyvä suhde luokitellaan yksityisoikeudelliseksi.