–

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI), edustajinaan E. Lauri ja L. Pekkala,

–

Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Ringborg, I. Söderlund ja F. Thiran,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty Booky.fi Oy:n vireille panemassa asiassa, jossa on kyse Kansallinen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) päätöksestä, jolla tämä on velvoittanut Booky.fi Oy:n ilmoittamaan verkkokaupassaan myytäviin kuvaohjelmatallenteisiin liittyvissä tiedoissa Suomen säännöstössä säädettyyn luokitteluun perustuvan alaikärajan näiden ohjelmien katsomiselle.

3

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 20.11.1989 hyväksymän ja 2.9.1990 voimaan tulleen lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, osa 1577, s. 3) 17 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Sopimusvaltiot tunnustavat joukkotiedotusvälineiden tärkeän tehtävän ja takaavat, että lapsi saa tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, erityisesti niistä, joiden toiminta tähtää hänen sosiaalisen, hengellisen ja moraalisen hyvinvointinsa sekä ruumiillisen terveytensä ja mielenterveytensä edistämiseen. Tässä tarkoituksessa sopimusvaltiot:

– –

4

Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 10.3.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/13/EU (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi) (EUVL 2010, L 95, s. 1) johdanto‑osan 59 ja 104 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

5

Kuvaohjelmalain (710/2011), joka on annettu 17.6.2011, 1 §:ssä säädetään, että tämän lain tarkoituksena on lasten suojeleminen heidän kehitykselleen haitallisilta kuvaohjelmilta.

6

Mainitun lain 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tätä lakia sovelletaan kuvaohjelman tarjoamiseen ja sen valvontaan Suomessa, jos ohjelmaa tarjotaan sellaisessa televisiotoiminnassa tai tilausohjelmapalvelussa, johon sovelletaan sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia (917/2014). Muuhun kuvaohjelman tarjoamiseen ja sen valvontaan Suomessa lakia sovelletaan, jos:

7

Kuvaohjelmalain 3 §:n 3 kohdan mukaan kuvaohjelman tarjoamisella tarkoitetaan sitä, että yleisölle saatetaan katseltavaksi kuvaohjelma.

8

Kyseisen lain 3 §:n 5 kohdan mukaan luokittelulla tarkoitetaan kuvaohjelman katsomiseen perustuvaa arviointia siitä, onko kuvaohjelma omiaan vaikuttamaan haitallisesti tiettyä ikää nuoremman lapsen kehitykseen.

9

Mainitun lain 5 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kuvaohjelman saa tarjota, jollei 9–11 §:ssä toisin säädetä, vain, jos se on luokiteltu siten kuin 16 §:n 1 momentissa säädetään ja siihen tai sen yhteyteen on tehty selvästi havaittava merkintä ikärajasta ja sisällöstä tai se on 16 §:n 3 momentissa tarkoitettu kuvaohjelma ja siihen tai sen yhteyteen on tehty selvästi havaittava merkintä ikärajasta ja sisällöstä. Jos kyseessä on 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu kuvaohjelma, sen saa tarjota vain, jos siihen tai sen yhteyteen on tehty selvästi havaittava merkintä 18 vuoden ikärajasta.”

10

Kuvaohjelmalain 6 §:n 5 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kuvaohjelman tarjoajan on tiedotettava ikärajoista ja muista lasten suojelemista edistävistä keinoista ohjelmien tarjoamisen yhteydessä”.

11

Kyseisen lain 9 §:n sanamuoto on seuraava:

”Kuvaohjelmaa ei tarvitse luokitella ja merkitä, jos se:

Edellä 1 momentin 4 kohdasta poiketen kuvaohjelma, joka sisältää vain kuvaohjelmien markkinointiaineistoa, on luokiteltava.”

12

Mainitun lain 10 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kuvaohjelmaa ei tarvitse luokitella ja merkitä, jos se:

13

Kuvaohjelmalain 11 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”[KAVI] voi antaa hakemuksesta luvan tarjota kuvaohjelmia niitä tämän lain mukaisesti luokittelematta ja merkitsemättä kuvaohjelmien tarjoamista varten järjestettävässä erityisessä tilaisuudessa.”

14

Lain 15 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Lapsen kehitykselle haitallisena pidetään kuvaohjelmaa, joka väkivaltaisuutensa tai seksuaalisen sisältönsä vuoksi tai ahdistusta aiheuttamalla taikka muulla näihin rinnastettavalla tavalla on omiaan vaikuttamaan haitallisesti lapsen kehitykseen.

Kuvaohjelman haitallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon, millaisessa yhteydessä ja miten tapahtumat ohjelmassa kuvataan.”

15

Kuvaohjelmalain 16 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jos kuvaohjelma on 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla haitallinen lapsen kehitykselle, sille on ohjelman sisällön mukaan luokiteltava 7, 12, 16 tai 18 vuoden ikäraja ja annettava ohjelman sisältöä kuvaava symboli. Jos ohjelmaa ei ole pidettävä lapsen kehitykselle haitallisena, se on luokiteltava tarjottavaksi kaikenikäisille.

Jos kyseessä on ohjelma, joka on yksiselitteisesti tarkoitettu tarjottavaksi ainoastaan 18 vuotta täyttäneille, ohjelmaa ei luokitella. Tällaisen ohjelman saa tarjota vain, jos siihen tai sen yhteyteen on tehty selvästi havaittava merkintä 18 vuoden ikärajasta.

[KAVI] voi hyväksyä ohjelmalle Euroopan unionin alueella annetun ikärajan ja sisältöä kuvaavan symbolin Suomessa käytettäviksi tässä laissa tarkoitetulla tavalla ilman, että ohjelma luokitellaan Suomessa.”

16

Lain 19 §:n mukaan KAVI valvoo tämän lain noudattamista.

17

Kyseisen lain 30 §:ssä säädetään mahdollisuudesta hakea muutosta KAVIn tekemään luokittelupäätökseen.

18

Booky.fi on suomalainen yritys, joka markkinoi fyysisille alustoille kuten DVD‑levyille ja Blu‑ray‑levyille tallennettuja kuvaohjelmia verkkokaupassaan.

19

KAVI havaitsi vuonna 2018 suorittamassaan valvonnassa, että Booky.fi tarjosi verkkokaupassa kuvaohjelmatallenteita ilman kuvaohjelmalain edellyttämiä merkintöjä ikärajasta ja kuvaohjelman sisällöstä.

20

KAVI velvoitti 9.7.2018 tekemällään päätöksellä Booky.fin muun muassa lisäämään markkinoimiensa kuvaohjelmatallenteiden tuotetietojen yhteyteen nämä merkinnät ja hylkäsi Booky.fin tästä päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen 9.10.2018 tekemällään päätöksellä.

21

Booky.fi valitti KAVIn päätöksestä Helsingin hallinto‑oikeuteen (Suomi), joka hylkäsi valituksen 9.12.2019 tekemällään päätöksellä. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että koska verkkokaupan tapauksessa kuvaohjelmaa aletaan tarjota kuvaohjelmalain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla yleisölle toimitettavaksi siinä vaiheessa, kun tällaisen kuvaohjelman tallenne tulee myytäväksi tai muulla tavalla tilattavaksi, kyseisessä tallenteessa tai sen yhteydessä on oltava tässä laissa tarkoitettu ikärajamerkintä.

22

Booky.fi väittää tästä päätöksestä korkeimpaan hallinto‑oikeuteen (Suomi), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, tekemässään valituksessa, että vaatimus siitä, että sen verkkokaupassaan markkinoimat kuvaohjelmatallenteet alistetaan luokittelulle ja merkintöjen tekemiselle Suomessa sovellettavien ikärajojen mukaisesti, vaikka niihin on jo kohdistettu tällainen luokittelu toisessa jäsenvaltiossa ja ne on jo varustettu tässä jäsenvaltiossa ikärajamerkinnöin tämän jäsenvaltion säännöstön mukaisesti, on SEUT 34 artiklassa tarkoitettu tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide.

23

Booky.fin mukaan kuvaohjelmalain säännöksillä ylitetään se, mikä on tarpeen lasten suojelemista koskevan tavoitteen saavuttamiseksi silloin, kun kuvaohjelmatallenteita tarjotaan yksinomaan täysi‑ikäisille ostajille. Se väittää lisäksi, että Suomen säännöstön mukainen velvollisuus luokitella kaikki verkkokaupassa tarjottavat kuvaohjelmatallenteet on suhteellisuusperiaatteen vastainen ja että jos vain tosiasiallisesti Suomeen tuotavat tallenteet luokiteltaisiin, tämä rajoittaisi vähemmän tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Booky.fi toteaa tästä, että se tilaa myyntisivustollaan tarjoamansa kuvaohjelmatallenteet kansainvälisiltä tukkumyyjiltä vain saamiensa tilausten perusteella.

24

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kuvaohjelmalain 5 §:n 1 momentin mukainen kuvaohjelman tarjoamisen käsite kattaa kuvaohjelmatallenteiden tarjoamisen verkkokaupassa, joten tähän lakiin perustuvan luokittelun mukaisen ikärajamerkinnän on oltava tallenteen tuotetietojen yhteydessä jo sitä ostettavaksi tarjottaessa, riippumatta siitä, että jonkun toisen jäsenvaltion toimivaltainen taho on jo luokitellut tallenteen sisältämän ohjelman.

25

Kuvaohjelmatallenteiden markkinoiminen toisen jäsenvaltion luokittelun mukaisilla ikärajamerkinnöillä ei nimittäin mahdollistaisi sitä, että ostaja saa myyntihetkellä tietoa kuvaohjelman sisällöstä ja Suomessa voimassa olevien ikärajojen perusteella tehtävistä merkinnöistä, ja tällöin kuvaohjelmalain mukainen lasten suojelemisen taso jäisi toteutumatta.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, ylitetäänkö tämän lain mukaisella ohjelmien luokittelua ja ikärajamerkintää koskevalla vaatimuksella sen käsiteltävänä olevan tapauksen olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa se, mikä on tarpeen tällä lailla tavoitellun lasten suojelemisen tavoitteen saavuttamiseksi.

27

Kyseinen tuomioistuin katsoo erityisesti, että tämän oikeusriidan olosuhteet poikkeavat 14.2.2008 annettuun tuomioon Dynamic Medien (C‑244/06, EU:C:2008:85) johtaneen asian olosuhteista siltä osin kuin nyt käsiteltävässä asiassa kuvaohjelmalaissa säädetystä ikärajamerkintöjä koskevasta vaatimuksesta ei voida poiketa, vaikka kuvaohjelmatallenteen ostajan täysi‑ikäisyydestä olisi varmistuttu.

28

Tämän lain säännökset eroavat 14.2.2008 annettuun tuomioon Dynamic Medien (C‑244/06, EU:C:2008:85) johtaneessa asiassa kyseessä olleesta Saksan lainsäädännöstä myös siltä osin, että Saksan lainsäädäntöä sovellettiin sekä kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittuneisiin kuvatallenteiden myyjiin että myyjiin, joiden kotipaikka sijaitsi muissa jäsenvaltioissa, kun taas kuvaohjelmalain osalta näin ei ole.

29

Tässä tilanteessa korkein hallinto‑oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 34 ja SEUT 36 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa alaikäisten suojelemiseksi audiovisuaaliselta sisällöltä, joka on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään, edellytetään, että fyysiselle alustalle tallennetut ja verkkokaupassa markkinoitavat kuvaohjelmat ovat etukäteen käyneet läpi tarkastusmenettelyn ja luokittelun, jotka perustuvat ikärajoihin, tämän jäsenvaltion oikeuden mukaisesti ja että niihin on tehty vastaavat merkinnät kyseisen oikeuden mukaisesti, myös silloin, kun nämä ohjelmat ovat käyneet läpi toisen jäsenvaltion oikeuden mukaisen vastaavan menettelyn sekä luokittelun ja niihin on tehty vastaavat merkinnät kyseisen oikeuden mukaisesti.

31

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään, onko tässä arvioinnissa merkitystä yhtäältä sillä, ettei kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä säädetä tällaisesta vaatimuksesta poikkeamisesta silloin, kun voidaan osoittaa, että tässä säännöstössä tarkoitetun tallenteen ostaja on täysi‑ikäinen, ja toisaalta sillä, että tätä säännöstöä sovelletaan vain ohjelmiin, joita tarjoaa yhteisö tai elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröity kyseisessä jäsenvaltiossa tai jolla on toimipaikka siellä, tai henkilö, joka on mainitun jäsenvaltion kansalainen tai jolla on vakinainen asuinpaikka siellä, taikka jos päätös näiden ohjelmien tarjoamisesta on tehty tässä jäsenvaltiossa.

32

Aluksi on huomautettava, että tavaroiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä on yksi EUT‑sopimuksen perusperiaatteista, joka ilmenee SEUT 34 artiklassa määrättynä jäsenvaltioiden välisen tuonnin määrällisiä rajoituksia ja kaikkia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskevana kieltona (tuomio 18.6.2019, Itävalta v. Saksa, C‑591/17, EU:C:2019:504, 119 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskeva kielto, josta on määrätty SEUT 34 artiklassa, koskee kaikkia jäsenvaltioiden toimenpiteitä, jotka voivat tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoittaa unionin sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti (tuomio 18.6.2019, Itävalta v. Saksa, C‑591/17, EU:C:2019:504, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Lisäksi on todettava, että vaikka toimenpiteen tarkoituksena tai vaikutuksena ei olisi kohdella muista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita epäedullisemmin, toimenpide kuuluu SEUT 34 artiklassa tarkoitetun määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitteen piiriin, jos se vaikeuttaa muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden pääsyä tietyn jäsenvaltion markkinoille (tuomio 18.6.2019, Itävalta v. Saksa, C‑591/17, EU:C:2019:504, 121 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Nyt käsiteltävässä asiassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide, jonka nojalla kuvaohjelmien on sen jäsenvaltion oikeuden mukaisesti, jossa niitä markkinoidaan verkkokaupassa, ensin käytävä läpi lasten suojelemiseksi asetettuihin ikärajoihin perustuvat tarkastusmenettely sekä luokittelu ja merkitseminen, johtaa siihen, että muista jäsenvaltioista peräisin olevien kuvaohjelmatallenteiden tuonti on vaikeampaa ja kalliimpaa.

36

Näin ollen tällainen toimenpide on omiaan vaikeuttamaan muista jäsenvaltioista peräisin olevien kuvaohjelmatallenteiden pääsyä kyseessä olevan jäsenvaltion markkinoille ja se muodostaa siten tämän tuomion 32–34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti SEUT 34 artiklassa tarkoitetun määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen, joka on lähtökohtaisesti ristiriidassa kyseiseen artiklaan perustuvien velvoitteiden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien, C‑244/06, EU:C:2008:85, 34 ja 35 kohta).

37

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallinen säännöstö, joka muodostaa määrällisiä rajoituksia vastaavan toimenpiteen, voidaan kuitenkin katsoa perustelluksi jonkin SEUT 36 artiklassa mainitun yleistä etua koskevan syyn tai yleistä etua koskevien pakottavien vaatimusten takia. Kummassakin tapauksessa kansallisen toimenpiteen on oltava sellainen, että sillä voidaan taata sillä tavoitellun päämäärän toteuttaminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. vastaavasti mm. tuomio 12.11.2015, Visnapuu, C‑198/14, EU:C:2015:751, 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena on, kuten kuvaohjelmalain 1 §:stä käy ilmi, alaikäisten suojeleminen kuvaohjelmilta, joiden sisältö on heidän kehitykselleen haitallista.

39

Tässä yhteydessä on huomautettava, että lasten suojeleminen vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, jonka 24 artiklan 1 kohdassa määrätään, että lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lasten suojeleminen tunnustetaan myös useissa kansainvälisissä oikeudellisissa välineissä, joihin kuuluu muun muassa kaikkien jäsenvaltioiden ratifioima lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka 17 artiklan e alakohdassa määrätään, että tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot rohkaisevat kehittämään asianmukaisia ohjelmia lasten suojelemiseksi heidän hyvinvoinnilleen vahingolliselta tiedolta ja aineistolta.

40

Unionin lainsäätäjä on erityisesti kuvaohjelmien osalta korostanut direktiivin 2010/13 johdanto‑osan 59 perustelukappaleessa tarvetta suojella alaikäisiä sisällöltä, joka voi olla heille vahingollista, ja huomauttanut tämän direktiivin johdanto‑osan 104 perustelukappaleessa, että kyseessä on yleistä etua koskeva tavoite, jonka on saatava korkean tason suojaa.

41

Näin ollen alaikäisten suojeleminen kuvaohjelmilta, joiden sisältö on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään, on yleistä etua koskeva pakottava vaatimus, jonka vuoksi tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen voi lähtökohtaisesti olla perusteltua (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien, C‑244/06, EU:C:2008:85, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 19.11.2020, ZW, C‑454/19, EU:C:2020:947, 40 kohta).

42

Kuten tämän tuomion 37 kohdasta ilmenee, on vielä arvioitava, voidaanko pääasiassa kyseessä olevalla säännöstöllä taata tämän hyväksyttävän päämäärän toteuttaminen, ja selvitettävä, ettei säännöstöllä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.

43

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, jonka yksinomaiseen toimivaltaan pääasian tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluvat, on viime kädessä päätettävä, täyttääkö tämä säännöstö nämä vaatimukset, ja jos täyttää, missä määrin (tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym., C‑391/20, EU:C:2022:638, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tätä varten sen on tarkasteltava objektiivisesti tilastotietojen ja muiden täsmällisten tietojen avulla tai muilla keinoin sitä, voidaanko kyseisen jäsenvaltion viranomaisten esittämien todisteiden perusteella perustellusti katsoa, että valitut keinot soveltuvat tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseen, ja sitä, olisiko nämä päämäärät mahdollista saavuttaa toimenpiteillä, joilla tavaroiden vapaata liikkuvuutta rajoitetaan vähemmän (ks. vastaavasti tuomio 19.10.2016, Deutsche Parkinson Vereinigung, C‑148/15, EU:C:2016:776, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Unionin tuomioistuin, jolta on pyydetty ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta hyödyttävää vastausta, voi kuitenkin mainitun tuomioistuimen ratkaisua helpottaakseen antaa ohjeita pääasian asiakirjojen ja sille esitettyjen kirjallisten huomautusten perusteella (tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym., C‑391/20, EU:C:2022:638, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Ensinnäkin kyseessä olevan kansallisen säännöstön soveltuvuudesta tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseen on todettava, että vaatimus siitä, että jäsenvaltiossa markkinoitavat kuvaohjelmat on etukäteen luokiteltava ja/tai niihin on etukäteen merkittävä niiden katselulle suositeltu vähimmäisikä kyseisessä jäsenvaltiossa, on omiaan suojelemaan alaikäisiä ohjelmilta, joiden sisältö on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään, koska kuluttajat voivat tämän vaatimuksen avulla saada tietoa näiden ohjelmien sisällöstä ja näin määrittää, mitkä näistä ohjelmista ovat heidän vastuullaan olevien lasten ikään sopivia (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien, C‑244/06, EU:C:2008:85, 47 kohta).

46

Säännöstön, jossa säädetään tällaisesta toimenpiteestä, voidaan kuitenkin katsoa olevan omiaan takaamaan tämän tavoitteen toteutumisen vain, jos sillä tosiaan voidaan saavuttaa kyseinen tavoite ja jos se pannaan täytäntöön johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2019, komissio v. Saksa, C‑377/17, EU:C:2019:562, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Tästä on todettava yhtäältä, että pääasiassa kyseessä olevassa säännöstössä säädetään useista poikkeuksista, jotka koskevat velvollisuutta luokitella ja merkitä kuvaohjelmia Suomessa.

48

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, nämä kuvaohjelmalain 9 ja 10 §:ssä säädetyt poikkeukset perustuvat kyseessä olevan ohjelman sisältöön tai yhteyteen, jossa ohjelma tarjotaan. Lisäksi tämän lain 11 §:n nojalla poikkeus voidaan tietyin edellytyksin myöntää hakemuksesta.

49

Koska tällaiset poikkeukset on kuitenkin määritelty tarkasti ja/tai ne koskevat kuvaohjelmia, joiden sisältö ei ole lähtökohtaisesti omiaan haittaamaan alaikäisten kehitystä, niiden ulottuvuus on rajoitettu. Niinpä jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu, kyseiset poikkeukset eivät ole omiaan estämään mainitun lain tavoitteen toteutumista.

50

Toisaalta kuvaohjelmalain 2 §:stä ilmenee, että kyseistä lakia sovelletaan kuvaohjelmatallenteeseen vain, jos tallennetta markkinoi Suomessa yhteisö tai elinkeinonharjoittaja, joka on rekisteröity tässä jäsenvaltiossa tai jolla on siellä toimipaikka, tai henkilö, joka on Suomen kansalainen tai jolla on vakinainen asuinpaikka Suomessa, taikka jos päätös ohjelman markkinoimisesta on tehty Suomessa.

51

Siltä osin kuin tällaisen säännöksen seurauksena on se, että kuvaohjelmalain soveltamisalan ulkopuolelle jätetään osa tallenteista, joita voidaan markkinoida Suomessa toisesta jäsenvaltiosta käsin, ja mahdollistetaan siten se, että Suomessa markkinoidaan ohjelmatallenteita, joista puuttuu merkintä niiden katselun edellyttämästä vähimmäisiästä, tällainen säännös on omiaan rajoittamaan pääasiassa kyseessä olevan säännöstön tehokkuutta alaikäisten suojelemisen tavoitteen saavuttamisen kustannuksella.

52

Suomen hallitus on todennut kirjallisissa huomautuksissaan, ettei Suomessa ole ollut mahdollista luoda oikeudellista järjestelmää, jossa toisesta jäsenvaltiosta Suomeen etämyyntinä toimitettavat kuvaohjelmatallenteet saataisiin kuvaohjelmalaissa säädetyn luokitteluvelvoitteen piiriin. Tällaisen velvoitteen noudattamisen tehokas valvominen olisi joka tapauksessa ollut käytännössä mahdotonta.

53

Lisäksi tämän hallituksen mukaan suurin osa suomalaisista kuluttajista tekee ostoksensa Suomeen sijoittautuneissa verkkokaupoissa, joten kuvaohjelmalain päämäärän toteutuminen ei oleellisella tavalla vaarannu sen vuoksi, että kyseisen lain säännökset eivät ulotu kaikkiin kuvaohjelmatallenteiden ulkomaisiin tarjoajiin.

54

Kuten tämän tuomion 43 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia objektiivisesti muun muassa kyseessä olevan jäsenvaltion viranomaisten toimittamien tietojen perusteella, voidaanko – kun otetaan erityisesti huomioon pääasiassa kyseessä olevan säännöstön soveltamisala – Suomessa markkinoitavien kuvaohjelmatallenteiden luokittelua ja merkitsemistä koskevalla velvollisuudella tosiaan saavuttaa tavoitteena oleva alaikäisten suojeleminen sellaisilta kyseisiltä tallenteilta, joiden sisältö on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään.

55

Tätä varten on otettava huomioon erityisesti pääasiassa kyseessä olevan säännöstön soveltamisalan rajoittamisen taustalla oleva tarkoitus ja seuraukset, joita tästä rajoituksesta tosiallisesti aiheutuu tavoitellun päämäärän toteutumiselle.

56

Toiseksi pääasiassa kyseessä olevan toimenpiteen tarpeellisuuden arvioinnista on korostettava, että koska kuvaohjelmien luokitteluun ja merkitsemiseen sovellettavia sääntöjä ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla, jäsenvaltioiden asiana on päättää siitä tasosta, jolla ne aikovat varmistaa alaikäisten suojelemisen audiovisuaaliselta sisällöltä, joka on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään.

57

Näin ollen toimenpiteet, jotka jäsenvaltio toteuttaa alaikäisten suojelemiseksi tällaiselta sisällöltä, eivät välttämättä vastaa kaikkien jäsenvaltioiden yhteistä käsitystä tämän suojelun tasosta ja toteutustavoista. Koska mainittu käsitys voi vaihdella jäsenvaltioittain erityisesti niissä vallitsevien moraali‑ tai kulttuurikäsitysten mukaisesti, jäsenvaltioille on syytä myöntää harkintavaltaa asiassa (ks. vastaavasti tuomio 19.11.2020, ZW, C‑454/19, EU:C:2020:947, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Näin ollen sillä seikalla, että jäsenvaltio on suojellakseen alaikäisiä sisällöltä, joka on omiaan haittamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystä, valinnut erilaisia suojelukeinoja kuin jokin toinen jäsenvaltio, ei voi sellaisenaan olla merkitystä asiassa annettujen kansallisten säännösten oikeasuhteisuuden arvioinnin kannalta, koska näitä säännöksiä on arvioitava ainoastaan suhteessa niiden päämäärään ja siihen suojelun tasoon, jonka kyseinen jäsenvaltio haluaa turvata (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien, C‑244/06, EU:C:2008:85, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Tästä seuraa muun muassa, että jäsenvaltio voi perustellusti katsoa, että sen alueella olevien kuluttajien on voitava tukeutua ikärajoja ja sisältöä koskeviin merkintöihin, jotka ilmentävät kyseisessä jäsenvaltiossa vallitsevia moraalisia ja kulttuurisia käsityksiä, jotta he voivat tietoisesti päättää, soveltuuko tietty kuvaohjelma heidän vastuullaan oleville alaikäisille.

60

Näin ollen ei voida edellyttää, että jäsenvaltio luopuu sen velvollisuuden asettamisesta, jonka mukaan verkkokaupassa markkinoitavat kuvaohjelmat on etukäteen luokiteltu ja merkitty ikärajojen perusteella tässä jäsenvaltiossa alaikäisten suojelemiseksi, sillä perusteella, että tällainen ohjelma on jo luokiteltu ja merkitty toisessa jäsenvaltiossa samaa tarkoitusta varten.

61

Jäsenvaltio ei myöskään ole velvollinen säätämään poikkeuksesta, joka koskee velvollisuutta luokitella ja merkitä kuvaohjelmat ikärajojen perusteella, siinä tapauksessa, että tallenteen ostajan voitaisiin osoittaa olevan täysi‑ikäinen. On nimittäin niin, että mikäli kuvaohjelmat luokiteltaisiin ja merkittäisiin ikärajojen perusteella ennen sen alustan lähettämistä, jolle ne on tallennettu, mutta vasta sen ostamisen jälkeen, kuluttajat eivät voisi tietoisesti määrittää, soveltuuko ohjelma sen ikäisille alaikäisille, jotka ovat heidän vastuullaan tai jotka voivat päästä käsiksi kyseiseen tallenteeseen. Olisi siis olemassa enemmän riskejä siitä, että alaikäinen pääsee käsiksi ikäiselleen soveltumattomaan ohjelmaan. Kun otetaan huomioon nämä seikat, ei voida myöskään edellyttää, että jäsenvaltio kohdistaa luokitusta ja merkitsemistä koskevan velvollisuuden ainoastaan ohjelmiin, joiden tallenteet on tosiasiallisesti toimitettu tähän jäsenvaltioon.

62

Lisäksi on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen toimenpiteen kuvaohjelmatallenteiden vapaaseen liikkuvuuteen kohdistuvalla loukkauksella ei näytetä ylitettävän sitä, mikä on tarpeen kyseisellä toimenpiteellä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

63

Tästä on huomautettava erityisesti, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – Suomen lainsäätäjä on rajannut riidanalaisen toimenpiteen soveltamisalaa kuvaohjelmalain 2 §:n 1 momentilla ja säätänyt useista poikkeuksista kuvaohjelmien luokitusta ja merkitsemistä koskevaan velvollisuuteen kyseisen lain 9–11 §:ssä.

64

Minkään unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja‑aineistoon sisältyvän seikan perusteella ei myöskään voida katsoa, että tämän lain mukainen luokittelumenettely ei olisi helposti käytettävissä, että sitä ei voitaisi toteuttaa kohtuullisessa ajassa tai että menettelyn johdettua hylkäävään päätökseen kyseistä päätöstä ei voitaisi saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on kuitenkin tarkistaa tämä (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Dynamic Medien, C‑244/06, EU:C:2008:85, 50 ja 51 kohta).

65

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että

66

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettu vastaus, ei toiseen kysymykseen ole tarpeen vastata.

67

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 34 ja SEUT 36 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa alaikäisten suojelemiseksi audiovisuaaliselta sisällöltä, joka on omiaan haittaamaan heidän hyvinvointiaan ja kehitystään, edellytetään, että fyysiselle alustalle tallennetut ja verkkokaupassa markkinoitavat kuvaohjelmat ovat etukäteen käyneet läpi tarkastusmenettelyn ja luokittelun, jotka perustuvat ikärajoihin, tämän jäsenvaltion oikeuden mukaisesti ja että niihin on tehty vastaavat merkinnät kyseisen oikeuden mukaisesti, myös silloin, kun nämä ohjelmat ovat käyneet läpi toisen jäsenvaltion oikeuden mukaisen vastaavan menettelyn sekä luokittelun ja niihin on tehty vastaavat merkinnät kyseisen oikeuden mukaisesti, kunhan kyseinen säännöstö on omiaan takaamaan tämän tavoitteen toteutumisen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi.

Sillä seikalla, että osa tallenteista, joita kyseisessä jäsenvaltiossa voidaan markkinoida toisesta jäsenvaltiosta käsin, on suljettu mainitun säännöstön soveltamisalan ulkopuolelle, ei ole ratkaisevaa merkitystä, kunhan tällainen rajoitus ei vaaranna tavoitellun päämäärän toteutumista. Ratkaisevaa ei ole myöskään se, että kyseisessä kansallisessa säännöstössä ei säädetä tätä vaatimusta koskevasta poikkeuksesta tilanteessa, jossa voidaan osoittaa, että tässä säännöstössä tarkoitetun tallenteen ostaja on täysi‑ikäinen.