1

Harry Shindler, Christopher David Randolph, Douglas Edward Watson, Michael Charles Strawson, Hilary Elizabeth Walker, Sarah Caroline Griffiths, James Graham Cherrill, Anita Ruddell Tuttell, Joséphine French ja William John Tobbin vaativat valituksessaan kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 8.6.2021 antaman määräyksen Shindler ym. v. neuvosto (T‑198/20, EU:T:2021:348; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta mainittujen henkilöiden kanteen, jossa nämä olivat vaatineet kokonaan tai osittain kumottavaksi yhtäältä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus) ja toisaalta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen tekemisestä 30.1.2020 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2020/135 (EUVL 2020, L 29, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös) (jäljempänä yhdessä riidanalaiset toimet).

2

Valittajat ovat Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, jotka asuvat Irlannissa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa.

3

Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset päättivät kansanäänestyksellä 23.6.2016, että heidän valtionsa eroaisi Euroopan unionista.

4

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti 29.3.2017 Eurooppa-neuvostolle aikomuksestaan erota unionista SEU 50 artiklan 2 kohdan nojalla.

5

Unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan edustajat allekirjoittivat erosopimuksen 24.1.2020.

6

Euroopan unionin neuvosto antoi riidanalaisen päätöksen 30.1.2020. Erosopimus hyväksyttiin unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön puolesta tämän päätöksen 1 artiklassa.

7

Yhdistynyt kuningaskunta erosi unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä 31.1.2020. Erosopimus tuli voimaan 1.2.2020.

8

Valittajat nostivat 30.3.2020 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä kanteen vaatiakseen riidanalaisten toimien kumoamista kokonaan tai osittain.

9

Valittajat toimittivat 21.4.2020 kirjelmän, jotta unionin yleinen tuomioistuin esittäisi ennakkoratkaisukysymyksiä unionin tuomioistuimelle. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätti 28.4.2020 olla ottamatta tätä kirjelmää asiakirja-aineistoon.

10

Neuvosto esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.7.2020 jättämällään erillisellä asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta.

11

Valittajat esittivät huomautuksensa tästä oikeudenkäyntiväitteestä 21.8.2020.

12

Unionin yleinen tuomioistuin päätti 5.11.2020 antamallaan määräyksellä käsitellä mainitun oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätettäisiin myöhemmin.

13

Neuvosto jätti vastinekirjelmänsä 18.1.2021. Unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja päätti 11.2.2021 olla antamatta tätä vastinekirjelmää tiedoksi valittajille.

14

Valittajat pyysivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.1.2021 toimittamallaan kirjeellä kanteen käsittelyn lykkäämistä. Neuvosto esitti huomautuksensa tästä lykkäyspyynnöstä kirjaamoon 8.2.2021 toimittamallaan kirjeellä. Unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja hylkäsi kyseisen lykkäyspyynnön 10.2.2021 tekemällään päätöksellä.

15

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin valituksenalaisen määräyksen 19–21 kohdassa, että vaikka se oli aiemmin päättänyt käsitellä neuvoston esittämän oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä, sillä oli asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot asian ratkaisemiseen määräyksellä työjärjestyksensä 130 artiklan mukaisesti.

16

Toiseksi kanteen kohteesta unionin yleinen tuomioistuin muistutti ensin valituksenalaisen määräyksen 22–28 kohdassa, että kun unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi saatetaan kanne unionin tekemästä kansainvälisestä sopimuksesta, ne katsovat kanteen kohdistetuksi kyseisen kansainvälisen sopimuksen tekemisen hyväksymisestä annettuun päätökseen, ja katsoi sitten valittajien nostaman kanteen kohdistetuksi ainoastaan riidanalaiseen päätökseen.

17

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi siitä, oliko neuvoston esittämä oikeudenkäyntiväite perusteltu, etteivät kantajat olleet täyttäneet yhtäkään SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettua asiavaltuuden edellytystä.

18

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 32 kohdassa, että valittajien asiavaltuuden arvioimiseksi oli otettava huomioon paitsi riidanalainen päätös myös erosopimuksen luonne ja sisältö.

19

Tässä asiayhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa, ettei riidanalaista päätöstä eikä erosopimusta ollut osoitettu valittajille ja ettei heillä näin ollen ollut SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäiseen lauseeseen perustuvaa kanneoikeutta.

20

Toiseksi valittajien asiavaltuudesta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen lauseen ja erityisesti sen edellytyksen kannalta, jonka mukaan toimen on koskettava kantajaa erikseen, unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 49 kohdassa, että siltä osin kuin valittajat väittivät, että heiltä oli viety riidanalaisella päätöksellä heidän asemansa unionin kansalaisina ja tähän asemaan liittyvät oikeudet, heidän oli osoitettava, että mainittu päätös vaikutti heihin heille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella he erottuivat kaikista muista ja heidät siis voitiin yksilöidä samalla tavalla kuin ne, joille päätös oli osoitettu.

21

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 57 kohdassa, ettei riidanalainen päätös koskenut valittajia erikseen ja ettei heillä siis ollut asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen lauseen perusteella, eikä ollut tarpeen tutkia, koskiko kyseinen päätös heitä suoraan.

22

Kolmanneksi valittajien asiavaltuudesta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen lauseen kannalta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 62–64 kohdassa, että riidanalainen päätös oli ”yleisesti sovellettava toimi, jota ei ole hyväksytty lainsäätämisjärjestyksessä”.

23

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 80 ja 81 kohdassa, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa lauseessa tarkoitettua sääntelytoimen käsitettä oli tulkittava siten, ettei se kata kansainvälisen sopimuksen tekemisen hyväksymisestä annettuja päätöksiä, kuten riidanalaista päätöstä, jolla hyväksytään sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen unionista sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset.

24

Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 82 ja 83 kohdassa, ettei valittajilla ollut asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen lauseen perusteella, että neuvoston esittämä oikeudenkäyntiväite oli hyväksyttävä ja että kanne oli näin ollen jätettävä tutkimatta.

25

Valittajat valittivat valituksenalaisesta määräyksestä unionin tuomioistuimen kirjaamoon 13.8.2021 toimittamallaan asiakirjalla.

26

Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin

27

Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin

28

Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 6.1. ja 9.1.2023 toimittamillaan asiakirjoilla asianosaiset vastasivat unionin tuomioistuimen työjärjestyksensä 61 artiklan nojalla kirjallisesti vastattavaksi esittämään kysymykseen mahdollisista päätelmistä, jotka 9.6.2022 annetusta tuomiosta Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques (C‑673/20, EU:C:2022:449) olisi tehtävä arvioitaessa unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä.

29

Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 1.3.2023 toimittamallaan asiakirjalla valittajien oikeudenkäyntiedustaja ilmoitti unionin tuomioistuimelle, että Harry Shindler oli kuollut 20.2.2023, mainitsematta sitä, jatkaisivatko hänen oikeudenomistajansa oikeudenkäyntiä.

30

Valittajat esittävät valituksensa tueksi pääasiallisesti kaksi valitusperustetta, joista ensimmäinen koskee unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn sääntöjenvastaisuutta ja jälkimmäinen oikeudellisia virheitä kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen arvioinnissa.

31

Valittajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut työjärjestyksensä 130 artiklaa ja loukannut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta.

32

Tältä osin valittajat väittävät ensinnäkin, että mainitun artiklan tarkoituksena on antaa asianosaisille mahdollisuus käsitellä kaikkia unionin yleiselle tuomioistuimelle esitettyjä kanneperusteita ja noudattaa tätä varten niille asetettuja uusia määräaikoja. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta näin ollen yhtäältä siitä, että tämä asetti kyseisen artiklan nojalla neuvostolle määräajan, jonka kuluessa tämän piti esittää vastineensa pääasiasta, antamatta tämän jälkeen valittajille uutta määräaikaa, jotta nämä olisivat voineet esittää huomautuksensa sekä neuvoston esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä että sen jättämästä vastinekirjelmästä.

33

Toisaalta valittajat riitauttavat sen, että unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi antamasta heille kyseistä vastinekirjelmää tiedoksi, ja sen, että heidän kanteensa hylättiin valituksenalaisessa määräyksessä ilman istunnon pitämistä ja ilman minkäänlaisten tietojen antamista oikeudenkäynnin kulusta sen jälkeen, kun asia oli päätetty käsitellä pääasian yhteydessä.

34

Valittajat päättelevät tästä, että heitä ”johdettiin harhaan” menettelyn kulusta unionin yleisessä tuomioistuimessa ja että asianosaisia ei kohdeltu yhdenvertaisesti, sillä valittajat eivät mielestään saaneet mahdollisuutta esittää kantaansa. Unionin yleinen tuomioistuin jätti siten noudattamatta asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta, joka on välitön seuraus erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä.

35

Lisäksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin antoi ratkaisunsa työjärjestyksensä 64 artiklan vastaisesti, koska kyseisen artiklan sanamuodon mukaan sen on otettava huomioon ”vain oikeudenkäyntiasiakirjat ja muut asiakirjat, joista asianosaisten oikeudenkäyntiedustajilla on ollut tilaisuus saada tieto ja lausua mielipiteensä”. Valittajien mukaan tällaisen menettelyvirheen vahvistaa se, että unionin yleinen tuomioistuin antoi neuvoston asiassa T‑231/20, Price v. neuvosto, jättämän vastinekirjelmän tiedoksi kantajalle.

36

Toiseksi valittajat vetoavat siihen, että he pyysivät 19.1.2021 asian käsittelyn lykkäämistä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan nojalla, jotta unionin yleinen tuomioistuin ratkaisisi asian ”asianosaisia kuultuaan” Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 54 artiklan nojalla. Asianosaisia ei kuitenkaan millään tavoin kuultu kyseisestä lykkäyspyynnöstä.

37

Kolmanneksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin antoi ratkaisun lausumatta neuvoston pyynnöstä saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi siksi, että valittajien esittämät asiakysymykset olivat identtisiä niiden kysymysten kanssa, jotka olivat tribunal judiciaire de Perpignanin (Perpignanin alioikeus, Ranska) ja tribunal judiciaire d’Auchin (Auchin alioikeus, Ranska) SEUT 267 artiklan nojalla esittämien ennakkoratkaisupyyntöjen kohteena.

38

Neuvosto väittää, että ensimmäinen valitusperuste on selvästi hylättävä.

39

Ensinnäkin niistä väitteistä, joilla valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on jättänyt noudattamatta työjärjestyksensä 64 ja 130 artiklaa, on muistutettava, että mitään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen määräystä ei voida tulkita siten, että se, että unionin yleinen tuomioistuin on päättänyt työjärjestyksensä 130 artiklan 7 kohdan nojalla arvioida oikeudenkäyntiväitteen vasta oikeudenkäynnin päättävän tuomion yhteydessä, merkitsisi sitä, ettei sillä ole mahdollisuutta jättää kannetta tutkimatta perustellulla määräyksellä ilman asian käsittelyn suullista vaihetta. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 6 kohdasta ilmenee nimittäin päinvastoin, että unionin yleinen tuomioistuin voi kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten tai tuomioistuimen toimivallan puuttumisesta esitetyn oikeudenkäyntiväitteen tapauksessa päättää aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen (ks. vastaavasti määräys 19.2.2008, Tokai Europe v. komissio, C‑262/07 P, ei julkaistu, EU:C:2008:95, 26 ja 27 kohta).

40

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt mitään menettelyvirhettä päättäessään ensin työjärjestyksensä 130 artiklan 7 kohdan nojalla käsitellä neuvoston esittämän oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä ja tämän jälkeen ratkaista asian perustellulla määräyksellä.

41

Valituksenalaisen määräyksen 10 kohdasta ilmenee lisäksi, että valittajat toimittivat 21.8.2020 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon huomautuksensa kyseisestä oikeudenkäyntiväitteestä. Näin ollen on riittävää todeta, että koska valittajat ovat voineet esittää huomautuksensa kyseisestä oikeudenkäyntiväitteestä ja koska unionin yleinen tuomioistuin on tyytynyt antamaan ratkaisun perustellulla määräyksellä asiakysymyksiä ratkaisematta, kontradiktorista periaatetta ja siis valittajien puolustautumisoikeuksia on kunnioitettu.

42

Lisäksi on todettava, että koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole valituksenalaisessa määräyksessä ratkaissut pääasiaa, se ei ole myöskään rikkonut työjärjestyksensä 64 artiklaa, koska on selvää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon neuvoston jättämää vastinekirjelmää. Näitä näkökohtia ei voida kyseenalaistaa – toisin kuin valittajat väittävät – sillä, että unionin yleinen tuomioistuin on toisen menettelyn yhteydessä antanut kantajalle tiedoksi neuvoston jättämän vastinekirjelmän.

43

Toiseksi väitteistä, joilla valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se kuullut asianosaisia heidän Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 54 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan nojalla esittämästään pyynnöstä lykätä asian käsittelyä, on todettava, että valituksenalaisen määräyksen 16 kohdasta ilmenee, että valittajat esittivät 19.1. ja 8.2.2021 pyynnön asian käsittelyn lykkäämisestä ja neuvosto esitti huomautuksensa tästä lykkäyspyynnöstä, ja unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja hylkäsi kyseisen lykkäyspyynnön 10.2.2021 tekemällään päätöksellä. Näin ollen nämä väitteet eivät voi menestyä, ja ne on hylättävä.

44

Kolmanneksi väitteistä, joilla valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se antoi ratkaisun lausumatta neuvoston pyynnöstä saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi siksi, että valittajien esittämät asiakysymykset olivat identtisiä niiden kysymysten kanssa, jotka olivat tribunal judiciaire de Perpignanin ja tribunal judiciaire d’Auchin SEUT 267 artiklan nojalla esittämien ennakkoratkaisupyyntöjen kohteena, on todettava, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian asiakirja-aineistosta ei ilmene, että neuvosto olisi esittänyt tällaisen pyynnön. Niinpä myös nämä väitteet on hylättävä.

45

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

46

Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä arvioidessaan valittajien asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen ja kolmannen lauseen kannalta. Tämä valitusperuste jakaantuu kahteen osaan.

47

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei riidanalaista päätöstä voida pitää SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa lauseessa tarkoitettuna sääntelytoimena.

48

Valittajat muistuttavat, että unionin tuomioistuin totesi 3.10.2013 antamassaan tuomiossa Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 60 kohta), että sääntelytoimea koskevan kriteerin tarkoituksena on mahdollistaa se, että luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt voivat lievemmin edellytyksin nostaa kumoamiskanteen yleisesti sovellettavista toimista lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjä toimia lukuun ottamatta. Valittajien mielestä unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin lisännyt valituksenalaisen määräyksen 61 ja 62 sekä 67–81 kohdassa ”muun edellytyksen”, joka ei ilmene kyseiseen tuomioon perustuvasta oikeuskäytännöstä.

49

Tältä osin valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on katsonut valituksenalaisessa määräyksessä, että erosopimus on kansainvälinen sopimus. He väittävät, että Yhdistynyt kuningaskunta oli vielä unionin jäsenvaltio kyseisen sopimuksen allekirjoitusajankohtana ja että sopimusta on näin ollen pidettävä unionin ”sisäisenä toimena”.

50

Erosopimuksen luonteen vahvistavat valittajien mielestä yhtäältä jo kyseisen sopimuksen tarkoitus, joka on – kuten sen johdanto-osan kuudennesta kohdasta ilmenee – säännellä unionin oikeudessa luotuja tilanteita, ja toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteetin rajoittamista osoittavat kyseisen sopimuksen määräykset, kuten sen 6 artikla, jonka mukaan unionin oikeutta sovelletaan edelleen, jos erosopimuksessa viitataan siihen, ja erosopimuksen 4 artikla, jonka mukaan riita-asioissa Yhdistyneen kuningaskunnan oikeus- ja hallintoviranomaisten on otettava asianmukaisesti huomioon tuomiot, jotka unionin tuomioistuin on antanut erosopimuksen 126 artiklassa tarkoitetun ajanjakson, niin sanotun siirtymäkauden, päättymisen jälkeen.

51

Lisäksi valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa määräyksessä tekemän analyysin ”sääntelytoimista” ja erityisesti siitä, voidaanko kansainvälisen sopimuksen tekemisen hyväksymisestä annettuja päätöksiä pitää tällaisina toimina. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, ettei se ole ottanut huomioon SEUT 275 artiklaa. Koska tässä artiklassa määrätään, että tietyt kansainväliset sopimukset tai tietyt säädökset jäävät Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle, nyt käsiteltävässä asiassa on selvitettävä, ”onko erosopimus yhteisen ulko- tai turvallisuuspolitiikan alaan kuuluva toimi vai tätä politiikkaa koskevien määräysten perusteella annettu toimi”. Valittajien mielestä kansainvälisen sopimuksen tekemisen hyväksymisestä annettu päätös tai tämän sopimuksen allekirjoittaminen eivät kuulu yhteisen ulko- tai turvallisuuspolitiikan alaan eikä riidanalaisia toimia siis voida sulkea unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle.

52

Lisäksi valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin unionin tekemien kansainvälisten sopimusten ensisijaisuudesta muihin yleisesti sovellettaviin toimiin nähden. He väittävät tältä osin, että unionin tuomioistuimen toimivalta koskee kaikkia unionin toimielinten toimia riippumatta siitä, ovatko ne lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjä vai eivät, ja että kansainväliset sopimukset ovat näin ollen SEUT 263 artiklan soveltamisalaan kuuluvia sääntelytoimia.

53

Valittajat väittävät, että riidanalaiset toimet ovat sääntelytoimia, jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä ja joiden vaikutukset, kuten unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien menettäminen, eivät riipu tällaisten toimenpiteiden olemassaolosta. He katsovat, että heillä on asiavaltuus nostaa kyseisistä toimista kanne SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen lauseen perusteella.

54

Toisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan heidän asiavaltuuttaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen lauseen kannalta, koska valittajien tilanteen erityisyys osoittaa, että riidanalaiset toimet koskevat heitä erikseen.

55

Valittajat väittävät tältä osin, että heiltä on ”evätty mahdollisuus vastustaa demokraattisesti unionin kansalaisuutensa menettämistä”, vaikka riidanalainen päätös ”koskee heitä suoraan ja erikseen”.

56

Valittajat väittävät tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisella päätöksellä on vaikutuksia valittajiin, ”koska objektiivisesti katsoen he ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia”. Valittajat muistuttavat, että he pyrkivät kanteellaan riidanalaisten toimien kumoamiseen ”siltä osin kuin niissä ei säilytetä unionin kansalaisuutta ja sen ominaisuuksia”, että kanteen tarkoituksena oli osoittaa, että unionin alueella asuvat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset muodostavat ”tiettyjen henkilöiden ryhmän”, joten ”heidän jättämisensä huomiotta” vaikuttaa heihin enemmän kuin kehen tahansa muuhun henkilöön. Niinpä edellytystä, jonka mukaan päätöksen on koskettava kantajaa erikseen, on arvioitava niiden vaikutusten perusteella, joita riidanalaisella päätöksellä on valittajiin, eikä pelkästään päätöksen kohteen perusteella.

57

Lisäksi valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 52 kohdassa esittämät arvioinnit, joiden mukaan niiden olosuhteiden, joihin he ovat vedonneet, perusteella ei voida katsoa, että he olisivat kyseisen määräyksen 41 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja ”rajoitettuun piiriin kuuluvia henkilöitä”.

58

Valittajat väittävät tältä osin, että sitä, täyttyykö edellytys, jonka mukaan päätöksen on koskettava kantajaa erikseen, on arvioitava myös riidanalaisten toimien yhteisvaikutusten perusteella. Heidän mukaansa sääntelytoimet voivat vaikuttaa suureen henkilömäärään, mutta kyseistä edellytystä voidaan tosiasiallisesti arvioida ainoastaan ottamalla huomioon tapa, jolla sääntelytoimet vaikuttavat kyseisten henkilöiden yksilöllisiin tilanteisiin. Näin ollen valittajat ovat ”rajoitettuun piiriin kuuluvia henkilöitä”, koska he ovat potentiaalisia Yhdistyneen kuningaskunnan äänestäjiä Ranskan kunnallisvaaleissa ja koska heidän joukossaan on Ranskassa jo valittuja brittiläisiä kunnanvaltuuston jäseniä, Ranskassa asuvia henkilöitä ja henkilöitä, jotka eivät ole voineet hakea Espanjan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kaksoiskansalaisuutta. Lisäksi unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien menettämisellä on ollut myös muita erityisiä seurauksia, kuten heidän elintasonsa aleneminen, joka osoittaa heille asiavaltuuden antavan intressin.

59

Neuvosto kiistää valittajien väitteet ja vetoaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perustellusti, ettei valittajilla ollut SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen ja kolmannen lauseen mukaista asiavaltuutta.

60

Aluksi on korostettava, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut, ettei valittajilla ole SEUT 263 artiklan neljänteen kohtaan perustuvaa asiavaltuutta, katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 57 kohdassa, ettei riidanalainen päätös koske heitä erikseen kyseisen neljännen kohdan toisessa lauseessa tarkoitetulla tavalla, ja katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 81 kohdassa, ettei kyseistä päätöstä voida pitää kyseisen neljännen kohdan kolmannessa lauseessa tarkoitettuna sääntelytoimena. Prosessiekonomisista syistä unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana on ollut se, että unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien ”menettäminen” tai ”epääminen” ovat seuraus kyseisen päätöksen antamisesta.

61

Tarvitsematta arvioida, onko unionin yleinen tuomioistuin näin lausuessaan tehnyt oikeudellisen virheen, unionin tuomioistuin muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mikä tahansa unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymiseen liittyvä seikka voi olla oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluva peruste, joka unionin tuomioistuimen on muutoksenhaun yhteydessä otettava huomioon viran puolesta (määräys 5.9.2013, ClientEarth v. neuvosto, C‑573/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:564, 20 kohta ja määräys 4.2.2021, Pilatus Bank v. EKP, C‑701/19 P, ei julkaistu, EU:C:2021:99, 23 kohta).

62

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on ensinnäkin niin, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätään kahdesta tapauksesta, joissa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä katsotaan olevan asiavaltuus nostaa kanne toimesta, jota ei ole osoitettu sille. Tällaisen kanteen nostaminen on mahdollista yhtäältä sillä edellytyksellä, että tuo toimi koskee kyseistä henkilöä suoraan ja erikseen. Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi toisaalta nostaa kanteen sääntelytoimesta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jos kyseinen toimi koskee sitä suoraan (ks. vastaavasti mm. tuomio 19.12.2013, Telefónica v. komissio, C‑274/12 P, EU:C:2013:852, 19 kohta ja tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 59 kohta).

63

Toiseksi luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin tällä henkilöllä on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi itsessään olla oikeusvaikutuksia ja että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa kantajalle jotakin hyötyä. Oikeussuojan tarve on siis olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille (ks. vastaavasti tuomio 19.10.1995, Rendo ym. v. komissio, C‑19/93 P, EU:C:1995:339, 13 kohta ja tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 ja 58 kohta). Oikeussuojan tarve puuttuu sitä vastoin, mikäli kanteen menestyminen ei missään tapauksessa voisi tyydyttää kantajaa (ks. vastaavasti tuomio 9.6.2011, Evropaïki Dynamiki v. EKP, C‑401/09 P, EU:C:2011:370, 49 kohta ja tuomio 23.11.2017, Bionorica ja Diapharm v. komissio, C‑596/15 P ja C‑597/15 P, EU:C:2017:886, 85 kohta).

64

Kolmanneksi oikeussuojan tarve ja asiavaltuus muodostavat kaksi erillistä tutkittavaksi ottamisen edellytystä, jotka luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on täytettävä kumulatiivisesti voidakseen nostaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisen kumoamiskanteen (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Kun nyt käsiteltävän asian olosuhteet otetaan huomioon, ja tarvitsematta arvioida, onko unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellisen virheen lausuessaan kuten se on lausunut valituksenalaisen määräyksen 45–57, 61, 62 ja 67–81 kohdassa, unionin tuomioistuin katsoo, että sen on viran puolesta tutkittava kysymys valittajien oikeussuojan tarpeen olemassaolosta.

66

Tältä osin on muistutettava, että SEU 50 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista. Kyseisen jäsenvaltion on yksin tehtävä päätös eroamisesta valtiosääntönsä asettamia vaatimuksia noudattaen, ja tämä päätös riippuu siis pelkästään sen suvereenista valinnasta (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2018, Wightman ym., C‑621/18, EU:C:2018:999, 50 kohta ja tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 53 kohta).

67

Lisäksi on niin, että koska jäsenvaltion kansalaisuus on SEU 9 artiklan ja SEUT 20 artiklan 1 kohdan mukaan välttämätön edellytys sille, että henkilö voi saada ja säilyttää unionin kansalaisen aseman ja saada hyväkseen kaikki siihen liittyvät oikeudet, jäsenvaltion kansalaisuuden menettäminen merkitsee siis sitä, että asianomainen henkilö menettää unionin kansalaisen aseman ja siihen liittyvät oikeudet (tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 57 kohta).

68

Niinpä valittajien kannalta unionin kansalaisen aseman menettäminen ja siis tähän asemaan liittyvien oikeuksien menettäminen ovat automaattinen seuraus pelkästään Yhdistyneen kuningaskunnan suvereenisti tekemästä päätöksestä erota unionista SEU 50 artiklan 1 kohdan nojalla (ks. vastaavasti tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 59 kohta) eivätkä ne seuraa erosopimuksesta tai riidanalaisesta päätöksestä.

69

Tästä seuraa, että kanne on sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistettu riidanalaisiin toimiin sillä perusteella, että valittajat väittävät näiden toimien seurauksena menettäneensä unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvät oikeudet, vaikka tämä menettäminen johtuu pelkästään Yhdistyneen kuningaskunnan suvereenisti tekemästä päätöksestä erota unionista SEU 50 artiklan 1 kohdan nojalla.

70

Riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei nimittäin voi tuottaa valittajille sellaista hyötyä, johon oikeussuojan tarve voisi perustua, koska tämä kumoaminen ei missään tapauksessa kyseenalaistaisi mainittua menettämistä.

71

Koska valittajilla ei ole oikeussuojan tarvetta riidanalaisen päätöksen osalta, heidän argumentaatiotaan, jonka mukaan heidän asiavaltuuttaan on arvioitu virheellisesti SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen ja kolmannen lauseen kannalta, ei ole tarpeen tutkia. Mahdollisella oikeudellisella virheellä ei nimittäin olisi mitään vaikutusta riidan ratkaisun kannalta, eikä se vaikuttaisi valituksenalaisen määräyksen määräysosaan, jossa kanne on jätetty tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio 24.3.2022, Wagenknecht v. komissio, C‑130/21 P, EU:C:2022:226, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Tästä seuraa, että tämän tuomion 69 ja 70 kohdassa esitetyistä syistä unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen määräyksen 83 kohdassa, että kanne on jätettävä tutkimatta.

73

Toinen valitusperuste on siis hylättävä.

74

Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä.

75

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

76

Työjärjestyksen 138 artiklan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

77

Koska valittajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava paitsi vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan myös korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut tämän esittämien vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: