–

Sense Visuele Communicatie en Handel vof, joka toimii myös nimellä De Scharrelderij, edustajinaan P. Heida ja L. Rensema,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja C. S. Schillemans,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään J. Rodríguez de la Rúa Puig,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Sauka ja C. Zois,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee unionin oikeuden yleisten periaatteiden, erityisesti luottamuksensuojan periaatteen tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Sense Visuele Communicatie en Handel vof, joka toimii myös nimellä De Scharrelderij, (jäljempänä Sense) ja Minister van Landbouw, Natuur en Voedselkwaliteit (maatalous-, luonto- ja elintarvikeministeri, Alankomaat; jäljempänä ministeri) ja jossa on kyse sellaisen vahingon korvaamisesta, jota väitetään aiheutuneen Rijksdienst voor Ondernemend Nederlandin (elinkeinoelämää tukeva alankomaalainen virasto, jäljempänä RVO) Senselle antamista virheellisistä tiedoista, jotka koskivat yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista säännöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 637/2008 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1307/2013 (EUVL 2013, L 347, s. 608) säännösten soveltamista.

3

Asetuksen N:o 1307/2013 30 artiklan 1, 4, 6 ja 11 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jokaisen jäsenvaltion on perustettava kansallinen varanto. Jäsenvaltion on tätä varten tehtävä perustukijärjestelmän ensimmäisenä täytäntöönpanovuonna perustukijärjestelmän enimmäismäärälle lineaarinen prosentuaalinen vähennys kansallisella tasolla.

– –

4.   Jäsenvaltion on myönnettävä tukioikeudet kansallisista tai alueellisista varannoistaan puolueettomin perustein ja tavalla, jolla varmistetaan viljelijöiden tasapuolinen kohtelu ja vältetään markkinoiden ja kilpailun vääristyminen.

– –

6.   Jäsenvaltion on käytettävä kansallisia tai alueellisia varantojaan myöntääkseen tukioikeuksia ensisijaisesti nuorille viljelijöille ja maataloustoimintansa aloittaville viljelijöille.

– –

11.   Tässä artiklassa tarkoitetaan

– –”

4

Tämän asetuksen 50 artiklan 2 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Tässä luvussa 'nuorella viljelijällä' tarkoitetaan luonnollista henkilöä,

5

YMP:n mukaisten suorien tukien täytäntöönpanosta annetun ministeriön asetuksen (Uitvoeringsregeling rechtstreekse betalingen GLB), sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasiaan, 2.1 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”1.   Ministeri myöntää viljelijälle hakemuksesta tukioikeuksia [asetuksen N:o 1307/2013] – – 30 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

2.   Ministeri myöntää suoria tukia seuraavasti:

– –”

6

Tämän ministeriön asetuksen 4.2 §:n, sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasiaan, sanamuoto oli seuraava:

”1.   Viljelijän, joka hakee 2.1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen kaltaisia suoria tukia, on käytettävä yhtenäishakemusta tukioikeuksien hakemiseen, tukioikeuksien aktivointiin ja tukihakemuksiin.

– –

3.   Lukuunottamatta tapauksia, joihin sovelletaan [asetuksen N:o 1306/2013 täydentämisestä yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän sekä suoriin tukiin, maaseudun kehittämistukeen ja täydentäviin ehtoihin sovellettavien maksujen epäämis- ja perumisedellytysten sekä hallinnollisten seuraamusten osalta 11.3.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 640/2014 (EUVL 2014, L 181, s. 48)] 12 artiklan ensimmäistä kohtaa, yhtenäishakemus on jätettävä ministerille 1.3. ja 15.5. välisenä aikana.”

7

Sense on avoin yhtiö, jossa on kaksi yhtiömiestä, A ja B, ja joka on kasvattanut vuodesta 2017 lähtien lihasikoja. A täytti 41 vuotta 21.1.2018.

8

Sense esitti unionin yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta Alankomaissa vastaavalle viranomaiselle RVO:lle kysymyksiä mahdollisuudesta saada tukioikeuksia Nationale reserve voor jonge landbouwersilta (nuorille viljelijöille tarkoitettu kansallinen varanto, Alankomaat; jäljempänä kansallinen varanto). RVO:n henkilökunnan jäsenet ilmoittivat sille 15.3.2018, 5.4.2018 ja 9.1.2019 käydyissä puhelinkeskusteluissa, että sille voitaisiin myöntää tukioikeuksia tästä kansallisesta varannosta, koska A oli tiettynä ajankohtana vuonna 2018 ollut alle 41-vuotias. Tämä tieto vahvistettiin RVO:n henkilökunnan jäsenen Senselle 15.1.2019 lähettämässä sähköpostiviestissä.

9

Sense jätti 5.4.2018 yhdistetyn ilmoituksen, jossa se haki yhtäältä tukioikeuksien myöntämistä kansallisesta varannosta sillä perusteella, että A oli nuori viljelijä, ja toisaalta maksuja tukioikeuksien, viherryttämistuen ja nuorten viljelijöiden lisätuen perusteella.

10

Ministeri hylkäsi nämä hakemukset 2.1.2019 ja 4.1.2019 antamillaan päätöksillä.

11

Sense teki näistä päätöksistä oikaisuvaatimukset, jotka ministeri hylkäsi 22.3.2019 antamallaan päätöksellä. Ministerin mukaan Sense ei ollut oikeutettu tukioikeuksien myöntämiseen kansallisesta varannosta. Koska A on vuonna 2018 ollut yli 40-vuotias, hän ei täyttänyt asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä ikäedellytystä. Koska Sensellä ei ollut tukioikeuksia 15.5.2018, se ei voinut saada maksuja tukioikeuksien, viherryttämistuen ja nuorten viljelijöiden lisätuen perusteella.

12

Sense nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa College van Beroep voor het bedrijfslevenissä (taloudellis-hallinnollisten asioiden ylioikeus, Alankomaat) kanteen, jossa se vaati 22.3.2019 annetun päätöksen kumoamista ja korvausta sille aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta.

13

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, ettei pääasian kohteena ole tukioikeuksien myöntäminen kansallisesta varannosta vaan se, onko ministeri toiminut luottamuksensuojan periaatteen vastaisesti, kun hän ei ole tarjoutunut maksamaan Senselle korvausta.

14

Tässä yhteydessä on sen mukaan osoitettu, ettei Senselle ole voitu myöntää vuonna 2018 tukioikeuksia kansallisesta varannosta, koska nuoreksi viljelijäksi ilmoitettu A ei täyttänyt asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä ikäedellytystä.

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että RVO:n Senselle 15.3.2018 ja 5.4.2018 käydyissä puhelinkeskusteluissa antamat tiedot ovat voineet kohtuudella antaa tälle aiheen uskoa, että se voisi saada tällaisia tukioikeuksia huolimatta siitä, että A oli täyttänyt vuoden 2018 aikana 41 vuotta. Sense oli hakenut näiden tietojen perusteella tukioikeuksien myöntämistä kansallisesta varannosta vuodeksi 2018 ja luopunut tukioikeuksien ostamisesta. Siltä on tämän vuoksi evätty perustukeen ja viherryttämistukeen perustuvat maksut vuodelta 2018, vaikka nämä tuet olisi voitu myöntää sille, jos se olisi ostanut tukioikeuksia. Senselle on siten aiheutunut vahinkoa, jonka määrä vastaa kyseisten tukien – kun niistä on ensin vähennetty tukioikeuksien ostamisesta aiheutuvat menot – menetystä.

16

Tämä tuomioistuin korostaa, että koska tukioikeuksien myöntäminen ja suorien tukien maksaminen kuuluvat suoraan unionin oikeuden soveltamisalaan, on sovellettava unionin oikeudessa tunnustettua luottamuksensuojan periaatetta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tähän periaatteeseen ei kuitenkaan voida vedota unionin oikeuden täsmällistä säännöstä vastaan. Koska asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan b alakohta on sen mukaan täsmällinen säännös, RVO:n henkilöstön jäsenten menettely ei ole voinut luoda Senselle perusteltua luottamusta siihen, että sen eduksi voitaisiin soveltaa unionin oikeuden vastaista kohtelua.

17

Kyseinen tuomioistuin päättelee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, että koska jäsenvaltioiden on unionin oikeutta soveltaessaan noudatettava unionin oikeudessa tunnustettua luottamuksensuojan periaatetta, sen lisäksi ei ole mahdollista soveltaa kansallisessa oikeudessa tunnustettua luottamuksensuojan periaatetta. Sense ei siis voi vedota tähän periaatteeseen saadakseen tukioikeuksia kansallisesta varannosta.

18

Sen sijaan herää kysymys siitä, merkitseekö tämä oikeuskäytäntö myös sitä, ettei Sense voi saada myöskään kansallisessa oikeudessa tunnustetun luottamuksensuojan periaatteen perusteella korvausta vahingosta, joka sille on aiheutunut siitä, että se on saamiensa virheellisten tietojen perusteella hakenut tukioikeuksien myöntämistä kansallisesta varannosta, sen sijaan, että se olisi ostanut tukioikeuksia. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan unionin tuomioistuin ei ole vielä lausunut tällaisesta kysymyksestä.

19

Tässä tilanteessa College van Beroep voor het bedrijfsleven päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko unionin oikeus esteenä sille, että kansallisen oikeuden mukaisen luottamuksensuojan periaatteen perusteella arvioidaan sitä, onko kansallinen hallintoelin herättänyt luottamusta unionin oikeuden säännöksen vastaisesti ja siten menetellyt kansallisen oikeuden mukaan oikeudenvastaisesti jättäessään korvaamatta vahingon, joka yksityisille tämän seurauksena aiheutui, jos yksityinen ei voi vedota tehokkaasti unionin oikeuden mukaiseen luottamuksensuojan periaatteeseen, koska kyseessä on unionin oikeuden täsmällinen säännös?”

20

Sense väittää, ettei ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi. Se pohtii yhtäältä lähinnä niiden viittausten merkityksellisyyttä, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tehnyt luottamuksensuojan periaatteeseen, sillä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on riidatonta, ettei se voi johtaa mitään oikeuksia kansallisen hallintoviranomaisen unionin oikeuden vastaisesti herättämästä luottamuksesta. Toisaalta se huomauttaa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole viitannut lainkaan suhteellisuusperiaatteeseen, jonka kuitenkin pitäisi olla perusteena väitetyn vahingon korvaamiselle.

21

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklan mukaisessa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun siis kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ratkaisemaan ne (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2019, Blaise ym., C-616/17, EU:C:2019:800, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.10.2019, Agrárminiszter,C-490/18, EU:C:2019:863, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Tästä seuraa, että olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen sen säännöstön ja niiden tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2019, Blaise ym., C-616/17, EU:C:2019:800, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.10.2019, Agrárminiszter,C-490/18, EU:C:2019:863, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii unionin oikeuden yleisten periaatteiden ja erityisesti luottamuksensuojan periaatteen tulkintaa selvittääkseen, onko tämä periaate esteenä sille, että yksityinen vetoaa yksinomaan kansallisessa oikeudessa tunnustettuun luottamuksensuojan periaatteeseen.

24

Ennakkoratkaisupyyntö on näin ollen otettava tutkittavaksi.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeutta ja erityisesti luottamuksensuojan periaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että yksityinen saa kansallisessa oikeudessa tunnustetun luottamuksensuojan periaatteen nojalla ja yksinomaan tämän oikeuden perusteella korvausta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että kansallinen viranomainen on tulkinnut virheellisesti unionin oikeuteen sisältyvää täsmällistä säännöstä.

26

On muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaate on osa unionin oikeusjärjestystä ja että se velvoittaa kaikkia kansallisia viranomaisia, joiden tehtävänä on soveltaa unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 26.4.1988, Krücken,316/86, EU:C:1988:201, 22 kohta ja tuomio 7.8.2018, Ministru kabinets,C-120/17, EU:C:2018:638, 48 kohta).

27

Tästä seuraa, että kansallisten viranomaisten on noudatettava luottamuksensuojan periaatetta pannessaan täytäntöön asetuksen N:o 1307/2013 säännöksiä.

28

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaatteeseen ei voida vedota unionin oikeuden säädökseen sisältyvää täsmällistä säännöstä vastaan, eikä unionin oikeuden soveltamisesta huolehtivan kansallisen viranomaisen toiminta, joka on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, voi perustaa taloudellisessa toimijassa perusteltua luottamusta siihen, että tämän eduksi voitaisiin soveltaa unionin oikeuden vastaista kohtelua (tuomio 26.4.1988, Krücken,316/86, EU:C:1988:201, 24 kohta; tuomio 20.6.2013, Agroferm,C-568/11, EU:C:2013:407, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.12.2017, Erzeugerorganisation Tiefkühlgemüse,C-516/16, EU:C:2017:1011, 69 kohta).

29

Näin ollen yksityinen ei voi vedota unionin oikeuden mukaiseen luottamuksensuojan periaatteeseen tai sen kansalliseen vastineeseen saadakseen edun, joka on ristiriidassa unionin oikeuteen sisältyvän täsmällisen säännöksen kanssa.

30

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 27–30 kohdassa totesi, sillä, että kansallisessa oikeudessa tunnustettuun luottamuksensuojan periaatteeseen vedottaisiin unionin oikeuden vastaisen edun saamiseksi, voitaisiin näet kyseenalaistaa unionin oikeuden ensisijaisuus, tehokkuus ja soveltamisen yhtenäisyys kaikissa jäsenvaltioissa, vääristää kilpailua jäsenvaltioiden välillä sisämarkkinoilla ja, jos kyseessä oleva etu rahoitetaan unionin talousarviosta, vahingoittaa unionin taloudellisia etuja.

31

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamista selityksistä ilmenee, että Sense haki tukioikeuksien myöntämistä vuodeksi 2018 asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan mukaisille ”nuorille viljelijöille” tarkoitetusta kansallisesta varannosta.

32

Tässä säännöksessä asetetaan sille, että viljelijää voidaan luonnehtia ”nuoreksi viljelijäksi”, muun muassa ikäedellytys, jonka mukaan tämä määritelmä kattaa luonnolliset henkilöt, jotka ovat perustukijärjestelmässä tai yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmässä jätetyn ensimmäisen ”hakemuksen jättämisvuonna korkeintaan 40-vuotia[ita]”.

33

Tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee siten yksiselitteisesti, että tämän ikäedellytyksen vuoksi asianomainen henkilö ei saa ensimmäisen hakemuksen jättämisvuonna täyttää missään vaiheessa 41 vuotta.

34

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, pääasian asianosaisten ja unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneiden osapuolten tapaan on todettava, että siltä osin kuin asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistetaan ikäedellytys, se on tämän tuomion 28 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu unionin oikeuden säädökseen sisältyvä täsmällinen säännös.

35

Tästä seuraa, että viljelijä, joka ei täytä asetuksen N:o 1307/2013 50 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistettua ikäedellytystä, ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen tätä säännöstä vastaan saadakseen tukioikeuksia kansallisesta varannosta ja tukia näiden tukioikeuksien perusteella.

36

Unionin oikeus ei sitä vastoin ole esteenä sille, että tällainen viljelijä vaatii unionin oikeuden vastaisen edun sijaan yksinomaan kansallisen oikeuden perusteella nostamallaan vahingonkorvauskanteella korvausta vahingosta, jota asetuksen N:o 1307/2013 säännösten täytäntöönpanosta vastaavan kansallisen viranomaisen väitetään kansallisessa oikeudessa tunnustetun luottamuksensuojan periaatteen vastaisesti aiheuttaneen siltä osin kuin tämä viranomainen on antanut hänelle virheellisiä tietoja näiden säännösten tulkinnasta (ks. analogisesti tuomio 27.9.1988, Asteris ym., 106/87–120/87, EU:C:1988:457, 19 ja 20 kohta ja tuomio 16.7.1992, Belovo,C-187/91, EU:C:1992:333, 20 kohta).

37

Vaikka edellytyksistä, jotka koskevat tukioikeuksien myöntämistä nuorille viljelijöille kansallisesta varannosta ja tukien myöntämistä tällaisten tukioikeuksien perusteella, säädetään asetuksen N:o 1307/2013 säännöksissä, tällainen vahingonkorvauskanne perustuu yksinomaan asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen oikeuteen.

38

Unionin oikeuden vastaisena ei voida kuitenkaan pitää sitä, että vahingon, joka on aiheutunut unionin oikeuden täytäntöönpanosta vastaavan kansallisen viranomaisen syyksi luettavasta menettelystä, korvaamista koskevassa kansallisessa lainsäädännössä otetaan huomioon kansallisessa oikeudessa tunnustettu luottamuksensuojan periaate.

39

Periaate, jonka mukaan kansallisen lainsäädännön soveltaminen ei saa haitata unionin oikeuden soveltamista tai tehokkuutta, edellyttää kuitenkin, että myös Euroopan unionin etu otetaan täysimääräisesti huomioon sovellettaessa kansallisessa oikeudessa tunnustettua luottamuksensuojan periaatetta (ks. analogisesti tuomio 13.3.2008, Vereniging Nationaal Overlegorgaan Sociale Werkvoorziening ym.,C-383/06–C-385/06, EU:C:2008:165, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 36–44 kohdassa lähinnä totesi, tämä merkitsee sitä, että korvaus, joka voidaan tällaisen kansalliseen oikeuteen perustuvan kanteen johdosta saada, ei saa merkitä unionin oikeuden vastaisen edun myöntämistä, rasittaa unionin talousarviota eikä olla omiaan johtamaan kilpailun vääristymiseen jäsenvaltioiden välillä.

41

Jollei muuta johdu siitä, miten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin arvioi näitä edellytyksiä pääasian kannalta, on todettava, että kyseiset edellytykset näyttävät täyttyvän sellaisen vahingonkorvauskanteen osalta, jolla tämän tuomion 36 kohdassa mainituissa olosuhteissa vaaditaan pelkästään korvausta vahingosta, joka vastaa lähinnä niiden suorien tukien määrää, jotka viljelijälle olisi voitu myöntää, jos hän olisi ostanut tukioikeuksia, – vähennettynä näiden tukioikeuksien ostokustannuksilla – silloin, kun viljelijä ei ole ostanut tukioikeuksia toimivaltaisen kansallisen viranomaisen antamien virheellisten tietojen vuoksi.

42

Kuten Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio korostavat ja kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa totesi, kaikki kansallisen oikeuden mukaisesti nostetusta ja kansallisen viranomaisen lainvastaiseen toimintaan perustuvasta vahingonkorvauskanteesta johtuvat korvaukset maksettaisiin yksinomaan kansallisesta talousarviosta. Tällaisella kanteella ei siten voisi olla haitallista vaikutusta Euroopan unionin talousarvion varoihin, eikä se voisi vaikuttaa unionin taloudellisiin etuihin.

43

Tällainen kanne voi siten täyttää kolme tämän tuomion 40 kohdassa mainittua edellytystä, koska se ei voi johtaa tukioikeuksien myöntämiseen kansallisesta varannosta asetuksen N:o 1307/2013 nojalla tai tuen myöntämiseen tämän asetuksen mukaisesti ja koska se ei vaikuta millään tavoin unionin taloudellisiin etuihin.

44

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että unionin oikeutta ja erityisesti luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että yksityinen saa kansallisessa oikeudessa tunnustetun luottamuksensuojan periaatteen nojalla ja yksinomaan tämän oikeuden perusteella korvausta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että kansallinen viranomainen on tulkinnut virheellisesti unionin oikeuteen sisältyvää täsmällistä säännöstä, edellyttäen, että tämä korvaus ei merkitse unionin oikeuden vastaisen edun myöntämistä, ei rasita unionin talousarviota eikä ole omiaan johtamaan kilpailun vääristymiseen jäsenvaltioiden välillä.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Unionin oikeutta ja erityisesti luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että yksityinen saa kansallisessa oikeudessa tunnustetun luottamuksensuojan periaatteen nojalla ja yksinomaan tämän oikeuden perusteella korvausta vahingosta, joka on aiheutunut siitä, että kansallinen viranomainen on tulkinnut virheellisesti unionin oikeuteen sisältyvää täsmällistä säännöstä, edellyttäen, että tämä korvaus ei merkitse unionin oikeuden vastaisen edun myöntämistä, ei rasita unionin talousarviota eikä ole omiaan johtamaan kilpailun vääristymiseen jäsenvaltioiden välillä.