1.

Esillä oleva ennakkoratkaisupyyntyö koskee direktiivin 2004/83/EY ( 2 ) 4 artiklan ja direktiivin 2005/85/EY ( 3 ) 8 ja 23 artiklan tulkintaa.

2.

Tämä pyyntö on esitetty pääasian valittajan, kolmannen maan kansalainen X:n International Protection Appeals Tribunalin (kansainvälistä suojelua koskevien asioiden ylioikeus, jäljempänä IPAT) sellaisesta päätöksestä tekemän valituksen yhteydessä, jolla tämä tuomioistuin on hylännyt X:n valitukset päätöksistä, joilla hänen turvapaikkaa ja toissijaista suojelua koskevat hakemuksensa oli hylätty. Oikeusriidassa ovat vastakkain pääasian valittaja sekä IPAT, Minister for Justice and Equality (oikeus- ja tasa-arvoministeri, Irlanti), Irlanti ja Attorney General (yleinen syyttäjä, Irlanti) (jäljempänä yhdessä vastapuolet).

3.

High Court (ylempi piirituomioistuin, Irlanti) esittää seitsemän ennakkoratkaisukysymystä, jotka liittyvät kolmeen ongelmaan, joista ensimmäinen koskee määrittävän viranomaisen velvollisuutta tehdä yhteistyötä kansainvälistä suojelua hakevan kanssa ja tämän velvollisuuden mahdollisesta noudattamatta jättämisestä aiheutuvia seurauksia; toinen koskee seurauksia, joita aiheutuu siitä, ettei turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tehdä päätöstä kohtuullisessa ajassa, ja kolmas vaikutusta, joka hakijan yleiselle uskottavuudelle aiheutuu hakemuksessa alun perin esitetystä totuudenvastaisesta lausumasta, jonka hakija on sittemmin oikaissut heti ensimmäisen tilaisuuden tullen selitettyään sen syyt.

4.

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ( 4 ) 1 artiklan A kohdan 2 kappaleen ensimmäisen alakohdan mukaan pakolais-käsitteellä tarkoitetaan jokaista henkilöä, jolla ”on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, [joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja – – on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne”.

5.

Tiettyjen primaarioikeuden määräysten eli Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 ja 47 artiklan ohella nyt käsiteltävässä asiassa merkityksellisiä ovat direktiivin 2004/83 ( 5 ) 4 artikla ja 15 artiklan c kohta sekä direktiivin 2005/85 ( 6 ) 8 artiklan 2 ja 3 kohta, 23 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 39 artiklan 1 kohdan a alakohta.

6.

Pääasian valittaja on Pakistanin kansalainen, joka oleskeltuaan vuosina 2011–2015 Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa hän ei tehnyt kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, saapui Irlantiin 1.7.2015.

7.

Pääasian valittaja teki 2.7.2015 pakolaisaseman myöntämistä koskevan hakemuksen Irlannissa. Tämä hakemus, joka perustui alun perin totuudenvastaiseen lausumaan, jonka pääasian valittaja on sittemmin oikaissut, perustui siihen, että pääasian valittaja on ollut erittäin lähellä pommin räjähdyspaikkaa Pakistanissa hautajaisten yhteydessä sattuneessa terroristi-iskussa, jossa surmansa sai noin 40 henkilöä, joista hän tunsi kaksi. Pääasian valittaja toteaa tämän tapahtuman vaikuttaneen häneen voimakkaasti siten, että hän pelkää Pakistanissa asumista ja sitä, että hän joutuu kärsimään vakavaa haittaa, jos hänet käännytetään sinne. Hän väittää olevansa ahdistunut ja masentunut ja kärsivänsä unihäiriöistä. Office of the Refugee Applications Commissioner (pakolaisten hakemuksia käsittelevä elin, Irlanti) hylkäsi 14.11.2016 hänen hakemuksensa.

8.

Pääasian valittaja teki 2.12.2016 tästä päätöksestä valituksen Refugee Appeals Tribunaliin (turvapaikka-asioiden ylioikeus, Irlanti). Tämän valituksen käsittely keskeytettiin kuitenkin 31.12.2016 tehtyjen lainsäädäntömuutosten vuoksi, koska voimaan tuli kansainvälisestä suojelusta vuonna 2015 annettu laki (International Protection Act 2015), jolla aiemmin säädetyt kansainvälistä suojelua koskevat eri menettelyt yhtenäistettiin ja jolla perustettiin muun muassa International Protection Office (kansainvälisen suojelun virasto, Irlanti; jäljempänä IPO) ja IPAT.

9.

Pääasian valittaja teki 13.3.2017 toissijaista suojelua koskevan hakemuksen, jonka IPO hylkäsi. Hän valitti 13.2.2018 tästä päätöksestä IPAT:hen.

10.

IPAT hylkäsi molemmat valitukset 7.2.2019 antamallaan ratkaisulla.

11.

Pääasian valittaja valitti 7.4.2019 High Courtiin ja vaati, että kyseinen IPAT:n päätös oli kumottava.

12.

Tämän valituksen tueksi pääasian valittaja väittää ensinnäkin, että lähtömaatiedot, joita IPAT oli käyttänyt ja jotka olivat peräisin vuosilta 2015–2017, olivat puutteellisia ja vanhentuneita, joten IPAT ei ollut ottanut huomioon 7.2.2019 annetun päätöksen tekohetkellä Pakistanissa vallinnutta tilannetta. Hänen mukaansa IPAT ei ollut myöskään tutkinut asianmukaisesti käytettävissään olleita tietoja.

13.

Toiseksi aika, joka 2.7.2015 tehdyn hakemuksen ratkaisemiseen oli kulunut, oli ilmeisen kohtuuton, ja sillä loukattiin tehokkuusperiaatetta ja perusoikeuskirjan 47 artiklaa sekä rikottiin unionin oikeudessa säädettyjä vähimmäisvaatimuksia.

14.

Kolmanneksi IPAT:lle oli ilmoitettu pääasian valittajan mielenterveyden tilasta, mutta IPAT ei ollut varmistunut siitä, että sillä oli käytettävissään kaikki tarvittavat todisteet, jotta se saattoi ratkaista hakemukset asianmukaisesti. Tämän tuomioistuimen olisi pitänyt pyytää erityisesti lääketieteellis-oikeudellista asiantuntijalausuntoa, jota käytetään yleisesti kidutetuksi joutuneen henkilön turvapaikkahakemuksen tukena, tai jotakin muuta asiantuntijalausuntoa hänen mielenterveytensä tilasta.

15.

Neljänneksi pääasian valittajaan ei sovellettu muiden hänen hakemuksensa kannalta merkityksellisten seikkojen osalta periaatetta, jonka mukaan epätietoisessa tapauksessa ratkaisu on tehtävä hakijan hyväksi, vaikka hänen mielenterveytensä tilaa ei ollut todettu eikä otettu asianmukaisesti huomioon. Joitakin hänen väitteisiinsä sisältyneitä merkityksellisiä seikkoja ei ollut selvitetty tai ne oli jätetty huomiotta, eivätkä toimivaltaiset viranomaiset olleet tehneet hänen kanssaan lainkaan yhteistyötä muun muassa mainitun lääketieteellis-oikeudellisen asiantuntijalausunnon osalta.

16.

Viidenneksi tämän asian olosuhteissa, joille on ominaista, että pääasian valittaja myönsi sen, että hänen aiemmin esittämänsä versio tapahtumista oli perätön, ja että on mahdollista, että hänellä on ollut mielenterveysongelmia, olisi kohtuutonta päätellä, ettei hän ole uskottava väitteidensä olennaisten näkökohtien osalta.

17.

High Court katsoo aluksi, ettei IPAT ole noudattanut yhteistyövelvoitettaan, koska se ei ole hankkinut riittäviä lähtömaatietoja eikä lääketieteellis-oikeudellista asiantuntijalausuntoa. Se pohtii kuitenkin, oliko IPAT velvollinen hankkimaan tällaisen asiantuntijalausunnon unionin oikeuden nojalla ja onko unionin oikeuden mukaista se, että pääasian valittajaa vaaditaan kansallisen oikeuden mukaisesti näyttämään toteen tästä laiminlyönnistä aiheutunut vahinko, jotta IPAT:n ratkaisu voitaisiin kumota.

18.

Kyseinen tuomioistuin pohtii tämän jälkeen, mitä johtopäätöksiä sen on tehtävä siitä, että hakemuksen tekemisen 2.7.2015 ja IPAT:n ratkaisun antamisen 7.2.2019 välillä oli kulunut yli kolme ja puoli vuotta, ja se pitää ratkaisun antamiseen kulunutta aikaa kohtuuttomana.

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vielä epävarma siitä, voidaanko pääasian valittajan yleisen uskottavuuden kyseenalaistamista perustella yhdellä ainoalla totuudenvastaisella lausumalla, jonka hän on oikaissut heti ensimmäisen tilaisuuden tullen selitettyään sen syyt.

20.

Tässä tilanteessa High Court päätti 23.11.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimen kirjaamoon 9.12.2021, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi, että nyt esillä oleva asia käsiteltäisiin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisessa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

22.

Unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto päätti 17.12.2021 esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan, ettei tätä pyyntöä ole syytä hyväksyä.

23.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian valittaja, vastapuolet, Saksan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio. Pääasian valittaja, Irlannin hallitus sekä komissio osallistuivat 16.11.2022 pidettyyn istuntoon.

24.

Unionin tuomioistuin kehotti 20.9.2022 päivätyllä selvityspyynnöllä ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta tarkentamaan sovellettavaa lainsäädäntöä ja IPAT:n tehtäviä. Tämä tuomioistuin vastasi 21.10.2022 päivätyllä asiakirjalla.

25.

Vastapuolet kiistävät seitsemän ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen.

26.

Ensiksi ne toteavat, että ensimmäinen kysymys on luonteeltaan hypoteettinen, koska se perustuu olettamaan, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole asiallisesti selventänyt, mikä johtuu kahdesta syystä. Toisin kuin tämän kysymyksen sanamuodossa annetaan ymmärtää, yhtäältä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole todennut, että ”yhteistyövelvoitetta ei ole noudatettu lainkaan”, eikä se olisi voinut esittää tällaista toteamusta asian tosiseikkojen perusteella. Toisaalta unionin tuomioistuinta kehotetaan tällä kysymyksellä tekemään käsiteltävän asian tosiseikkoihin perustuva ratkaisu, vaikkei tämä kuulu sen toimivaltaan. Vastapuolten mukaan nämä seikat pätevät myös toisen ja kolmannen kysymyksen osalta, koska ne liittyvät ensimmäiseen kysymykseen.

27.

Toiseksi vastapuolet väittävät, että myös neljäs ja viides kysymys ovat hypoteettisia, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole todennut, ettei velvollisuutta tehdä päätös kohtuullisessa ajassa olisi noudatettu.

28.

Kolmanneksi vastapuolten mielestä kuudes kysymys ei ole tarpeen pääasian ratkaisemiseksi, koska IPAT on ottanut huomioon pääasian valittajan toimittamat lääketieteelliset todisteet niitä kyseenalaistamatta.

29.

Neljänneksi vastapuolet väittävät vielä, että seitsemäs kysymys on luonteeltaan hypoteettinen ja että siihen ei ole vastattava, koska pääasian valittaja on täsmentänyt, ettei hän riitauta IPAT:n hänen uskottavuudestaan tekemiä päätelmiä, ja koska – toisin kuin tämän kysymyksen sanamuodossa annetaan ymmärtää – totuudenvastainen lausuma ei ollut ainoa seikka, jonka vuoksi IPAT oli katsonut, ettei pääasian valittajan uskottavuutta ollut osoitettu. Muut merkitykselliset seikat liittyvät tässä yhteydessä siihen, että hän oli maininnut menneisiin tapahtumiin liittyvät keskeiset seikat vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa ja ettei hän ollut pyytänyt alkuperäisessä hakemuksessaan kansainvälistä suojelua.

30.

Mielestäni nämä vastalauseet eivät ole vakuuttavia.

31.

Huomautan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisupyyntöä ei voida ottaa tutkittavaksi, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. ( 9 )

32.

Tässä yhteydessä voidaan tuskin todeta, ettei ennakkoratkaisukysymyksillä ole mitään yhteyttä tosiseikkoihin, että ne ovat hypoteettisia tai ettei niistä käy ilmi tarpeellisia tosiseikkoja.

33.

Ensimmäisen, toisen, kolmannen ja kuudennen kysymyksen väitetysti hypoteettisesta luonteesta totean, että nyt käsiteltävässä asiassa on tosin totta, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tosiseikoista ei käy ilmi, että IPAT ei olisi noudattanut lainkaan yhteistyövelvoitetta. ( 10 ) Näistä kysymyksistä ilmenee kuitenkin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii nimenomaan kysymystä siitä, onko näissä tosiseikoissa kyse siitä, että toimivaltaiset viranomaiset eivät ole noudattaneet velvoitettaan tehdä yhteistyötä hakijan kanssa, sekä siitä, mitä seurauksia sen on tarvittaessa johdettava tällaisesta toteamuksesta ottaen huomioon kansallisessa oikeudessa näille viranomaisille asetetut rajoitukset. ( 11 )

34.

Neljännestä ja viidennestä kysymyksestä totean, että se seikka, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei vielä ole todennut, että velvoitetta antaa päätös kohtuullisessa ajassa ei ole noudatettu, mutta että se aikoo tehdä niin, ei myöskään ole riittävä syy päätellä käsiteltävässä asiassa, että kyse on hypoteettisista kysymyksistä.

35.

Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kuudes kysymys koskee sitä, onko mahdollisesti olemassa velvoite hankkia pääasian valittajan toimittamia asiantuntijalausuntoja täydentävä lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto. Se, että IPAT on ottanut asianomaisen esittämät lääketieteelliset todisteet huomioon niitä kyseenalaistamatta, ei liity tähän velvoitteeseen, eikä sillä voida kyseenalaistaa tämän kysymyksen merkityksellisyyttä.

36.

Seitsemännestä kysymyksestä on lopuksi todettava, että vastapuolet kiistävät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset sekä arvion, jonka se on tehnyt tämän kysymyksen merkityksellisyydestä pääasian ratkaisemisen kannalta. Pääasian valittajan uskottavuuteen liittyvien tosiseikkojen toteaminen ja niiden arviointi ei kuitenkaan ole unionin tuomioistuimen vaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

37.

Yhteenvetona totean, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on yksilöidä asiaan, joka edellyttää unionin oikeuden tulkintaa, liittyvät oikeudelliset näkökohdat.

38.

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisukysymykset voidaan ottaa tutkittaviksi ja niiden asiakysymykset on analysoitava.

39.

Ennen ennakkoratkaisukysymysten tutkimista on nähdäkseni hyödyllistä muistuttaa lyhyesti asiayhteydestä, johon direktiivit 2004/83 ja 2005/85 kuuluvat.

40.

Ensiksi haluaisin todeta, että direktiivin 2004/83 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että Geneven yleissopimus on pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi. Tämän direktiivin johdanto-osan 16 ja 17 perustelukappaleesta ilmenee, että pakolaisaseman myöntämisedellytyksiä ja sen sisältöä koskevat säännökset on annettu yhtenäisten käsitteiden ja kriteerien perusteella ohjeeksi jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille elimille tämän yleissopimuksen soveltamista varten. ( 12 ) Direktiivin 2005/85 osalta sen johdanto-osan toisesta, kolmannesta, viidennestä ja seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee, että sillä otetaan käyttöön yhteiset takeet, joilla voidaan varmistaa kyseisen yleissopimuksen täysimääräinen huomioon ottaminen. Geneven yleissopimuksen 33 artiklassa vahvistetaan palauttamiskiellon periaate. Tämä periaate taataan perusoikeutena perusoikeuskirjan 18 artiklassa ja 19 artiklan 2 kohdassa. ( 13 )

41.

Tästä seuraa, että direktiivien 2004/83 ja 2005/85 säännöksiä on tulkittava molempien näiden direktiivien systematiikan ja tavoitteen valossa noudattaen Geneven yleissopimusta ja muita SEUT 78 artiklan 1 kohdassa mainittuja asiassa merkityksellisiä sopimuksia. ( 14 ) Kuten direktiivin 2004/83 johdanto-osan kymmenennestä perustelukappaleesta ja direktiivin 2005/85 johdanto-osan kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, niitä tulkittaessa on lisäksi noudatettava perusoikeuskirjassa vahvistettuja oikeuksia. ( 15 )

42.

Toiseksi haluaisin todeta myös, että direktiivin 2004/83 tavoitteena on ottaa käyttöön vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat edellytyksiä, jotka kolmansien maiden kansalaisten on täytettävä voidakseen saada kansainvälistä suojelua, ja tämän suojelun sisältöä, kun taas direktiivin 2005/85 tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat hakemusten tutkintamenettelyjä, ja täsmentää turvapaikanhakijoiden oikeudet.

43.

Lähestyn ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä tässä asiayhteydessä. Tarkastelen aluksi direktiivin 2004/83 4 artiklassa tarkoitetun sen velvoitteen ulottuvuutta, joka määrittävällä viranomaisella on tehdä yhteistyötä kansainvälistä suojelua hakevan kanssa, sekä tämän velvoitteen mahdollisesta noudattamatta jättämisestä aiheutuvia seurauksia (B jakso). Tämän jälkeen ryhdyn käsittelemään siitä, että turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista ei tehdä päätöksiä kohtuullisessa määräajassa, direktiivin 2005/85 23 artikla huomioon ottaen aiheutuvia seurauksia (C jakso). Lopuksi tarkastelen hakijan yleiseen uskottavuuteen liittyvää kysymystä (D jakso).

44.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä, toisella, kolmannella ja kuudennella kysymyksellään, joiden osalta ehdotan yhteistä vastausta, lähinnä, velvoitetaanko määrittävä viranomainen direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdassa säädetyllä yhteistyövelvoitteella hankkimaan turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua hakevan alkuperämaata koskevia päivitettyjä tietoja sekä lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto hakijan mielenterveydestä, jos on olemassa seikkoja, jotka viittaavat tässä maassa sattuneesta traumaattisesta tapahtumasta mahdollisesti johtuviin mielenterveysongelmiin. Se tiedustelee lisäksi, voiko tämän velvoitteen noudattamatta jättäminen johtaa yksinään näiden hakemusten hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamiseen vai voidaanko hakija velvoittaa näyttämään toteen, että päätös olisi saattanut olla toisenlainen, jos velvoitetta olisi noudatettu.

45.

Nähdäkseni vastaus näihin kysymyksiin voidaan löytää tutkimalla direktiivin 2004/83 4 artiklassa tarkoitetun, jäsenvaltiolle kuuluvan yhteistyötä koskevan vaatimuksen merkitystä.

46.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että hakijan toimittamat lähtömaatiedot olivat vanhentuneita jo ajankohtana, jona hakija oli esittänyt ne. IPAT viittaa riidanalaisessa päätöksessä ( 16 ) olevan ratkaisevan tärkeän toteamuksen yhteydessä erityisesti Itävallan vuonna 2015 tekemään tiedonhankintamatkaan ( 17 ) ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön (HCR) pakolaisasioiden päävaltuutetun (HCR) raporttiin vuodelta 2017. ( 18 ) Tämän tuomioistuimen mukaan näitä tietoja ei todellisuudessa voitu pitää ajantasaisina lähtömaatietoina kyseisessä 7.2.2019 annetussa ratkaisussa. ( 19 ) Niinpä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo direktiivin 2004/83 4 artiklan perusteella – sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tuomiossa M. tulkinnut –, ettei IPAT ole noudattanut yhteistyövelvoitettaan, koska se ei ole hankkinut hakijan alkuperämaata koskevia riittäviä ja ajantasaisia tietoja.

47.

Tämä lähestymistapa vaikuttaa mielestäni ensi näkemältä järkevältä. Tiettyjen seikkojen selventäminen on kuitenkin aiheellista.

48.

Muistutan, että – kuten direktiivin 2004/83 4 artiklan otsikosta ilmenee – tämä artikla koskee kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen liittyvien ”tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointia”. Unionin tuomioistuimen mukaan tämä arviointi tehdään kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäinen koskee niiden tosiasiallisten olosuhteiden vahvistamista, jotka voivat toimia hakemusta tukevina todisteina, ja toisessa vaiheessa on kyse näiden todisteiden oikeudellisesta arvioinnista, mikä tarkoittaa päätöksen tekemistä siitä, onko kyseessä olevan tapauksen tosiseikaston perusteella katsottava, että direktiivin 2004/83 9 ja 10 tai 15 artiklassa säädetyt kansainvälisen suojelun myöntämisen aineelliset edellytykset täyttyvät. ( 20 )

49.

Tässä yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, mikä on hakijan kanssa tehtävää yhteistyötä koskevan vaatimuksen konkreettinen merkitys näissä molemmissa vaiheissa.

50.

Huomautan aluksi, että vaikka direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdan mukaan hakija on yleensä velvollinen esittämään kaikki hakemustaan tukevat perustelut, asianomaisen jäsenvaltion on toimittava yhteistyössä hakijan kanssa sitä määritettäessä, mitä seikkoja on pidettävä hakemuksen kannalta olennaisina. ( 21 ) Toisin sanoen tällä säännöksellä asetetaan jäsenvaltioiden viranomaisille positiivinen velvoite toimia yhteistyössä hakijan kanssa näiden seikkojen arvioimiseksi. ( 22 )

51.

Tältä osin direktiivin 2004/83 4 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että todisteet, joilla kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta voidaan perustella, koostuvat hakijan lausumista ja hakijan yksilölliseen tilanteeseen liittyvistä saatavissa olevista asiakirjoista, jotka koskevat muun muassa hänen ikäänsä, taustaansa, henkilöllisyyttään tai kansalaisuuttaan tai kansalaisuuksiaan. Tässä säännöksessä viitataan siten kaikkiin merkityksellisiin seikkoihin, joilla hakemusta voidaan perustella, ja siinä on siten kyse tiedoista ja asiakirjoista, jotka koskevat hakijan taustaan liittyviä tosiasiallisia olosuhteita, mukaan lukien ne, jotka liittyvät ”hakijan aikaisempaan tai aikaisempiin asuinmaihin tai ‑paikkoihin”.

52.

Muistutan myös, että unionin tuomioistuin on jo selventänyt jäsenvaltioille kuuluvan yhteistyötä koskevan vaatimuksen merkitystä tässä arvioinnin ensimmäisessä vaiheessa. Se on täsmentänyt, että jos kansainvälistä suojelua hakevan toimittamat tiedot ovat mistä tahansa syystä puutteellisia, vanhentuneita tai epäolennaisia, jäsenvaltion on tässä menettelyvaiheessa toimittava aktiivisesti yhteistyössä hakijan kanssa kaikkien hakemusta tukevien tietojen kokoamiseksi. ( 23 ) Se on todennut myös, että saattaa hyvinkin olla, että jäsenvaltiolla on hakijaa paremmat mahdollisuudet saada tieto tietyntyyppisistä asiakirjoista. ( 24 )

53.

Mielestäni on näin ollen ilmeistä, että tässä arvioinnin ensimmäisessä vaiheessa, jossa kyse on niiden tosiasiallisten olosuhteiden vahvistamisesta, jotka voivat toimia hakemusta tukevina todisteina, määrittävä viranomainen velvoitetaan direktiivin 2004/83 4 artiklassa säädetyllä yhteistyötä koskevalla vaatimuksella hankkimaan turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua hakevan alkuperämaata koskevat kattavat ja ajantasaiset tiedot.

54.

Jäljelle jää kuitenkin vielä kysymys siitä, onko tällainen asianomaisen jäsenvaltion viranomaisille kuuluva yhteistyövelvoite voimassa arvioinnin toisessa vaiheessa.

55.

Muistutan, että direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisesta arvioinnista, että tämä arviointi on tehtävä ottamalla huomioon muun muassa kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan.

56.

Kuten olen jo todennut, ( 25 ) tämä hakemuksen tapauskohtainen arviointi on turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen liittyvien direktiivin 2004/83 4 artiklassa tarkoitettujen ”tosiseikkojen ja olosuhteiden” arvioinnin toinen vaihe. Tässä vaiheessa on kyse hakemuksen tueksi toimitettujen todisteiden oikeudellisesta arvioinnista sen ratkaisemiseksi, ovatko todisteet todella sellaisia, että haetun pakolaisaseman tai kansainvälisen suojelun myöntämisedellytykset täyttyvät. ( 26 )

57.

Unionin tuomioistuin on siten jo katsonut, että sen tutkiminen, onko hakemusta pidettävä perusteltuna, kuuluu yksin toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle, minkä vuoksi vaatimuksella tämän viranomaisen yhteistyöstä hakijan kanssa, sellaisena kuin siitä on säädetty direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä, ei ole menettelyn tässä vaiheessa merkitystä. ( 27 ) Tässä yhteydessä huomautan, että direktiivin 2005/85 4 artiklan 1 kohdasta ja 8 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että määrittävän viranomaisen tehtävänä on suorittaa hakemusten asianmukainen tutkinta, jonka päätteeksi se tekee niistä ratkaisunsa. ( 28 ) Tämän direktiivin 8 artiklan 2 kohdan b alakohdasta ilmenee erityisesti, että jäsenvaltiot huolehtivat täsmällisten ja ajantasaisten tietojen hankkimisesta turvapaikanhakijoiden alkuperämaissa vallitsevasta tilanteesta HCR:n kaltaisista eri lähteistä. ( 29 ) ( 30 )

58.

Näin ollen yhdyn täysin komission kantaan, jonka mukaan näistä säännöksistä ilmenee, että määrittävä viranomainen on direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan a alakohdan perusteella velvollinen menemään pelkkää hakijan kanssa tehtävää yhteistyötä koskevaa velvoitetta pitemmälle silloin, kun kyse on alkuperämaassa vallitsevaa tilannetta koskevista tiedoista. Jos henkilö täyttää direktiivissä 2004/83 säädetyt edellytykset, jäsenvaltioiden on näet myönnettävä haettu kansainvälinen suojelu, ilman että niiden viranomaisilla olisi tältä osin harkintavaltaa. ( 31 ) Koska direktiivin 2005/85 28 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa turvapaikkahakemuksen perusteettomaksi vain, jos määrittävä viranomainen on todennut, että hakijalla ei ole edellytyksiä pakolaisaseman saamiseksi direktiivin 2004/83 nojalla, tämä viranomainen ei voi hylätä hakemusta suorittamatta sitä koskevaa asianmukaista tutkintaa ja ottamatta siten huomioon alkuperämaassa vallitsevaa tilannetta koskevia ajantasaisia tietoja.

59.

Tämä pitää paikkansa erityisesti, kun kyse on direktiivin 2004/83 15 artiklan c alakohdassa tarkoitetuista edellytyksistä, jotka koskevat siviilihenkilön henkeä tai ruumiillista koskemattomuutta uhkaavaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa, joka johtuu pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä. ( 32 ) Unionin tuomioistuin on näet katsonut, että jotta kyse olisi tämän tyyppisistä vaaroista, ei ole tarpeen, että hakija esittää näytön siitä, että vaara koskee erityisesti häntä hänen henkilökohtaisille olosuhteillensa ominaisten seikkojen takia. Unionin tuomioistuimen mukaan käynnissä olevalle aseelliselle selkkaukselle tyypillisen mielivaltaisen väkivallan astetta arvioivat toimivaltaiset kansalliset viranomaiset, joiden käsiteltäväksi hakemus on saatettu, tai jäsenvaltion tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi on saatettu tällaisen hakemuksen hylkääminen. ( 33 ) Lisäksi on huomautettava, että kysymystä siitä, muodostavatko todetut olosuhteet sellaisen uhan, että kyseessä oleva henkilö voi perustellusti pelätä henkilökohtaisen tilanteensa valossa tosiasiallisesti joutuvansa vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, on joka tapauksessa arvioitava huolellisesti ja varovaisesti, koska esille tulevat kysymykset koskevat ihmisten koskemattomuutta ja henkilökohtaisia vapauksia, ja nämä kysymykset kuuluvat unionin perusarvoihin. ( 34 )

60.

Edellä esitetystä seuraa, että määrittävä viranomainen on direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan a alakohdan perusteella hakemuksen asianmukaista tutkimista koskevan velvoitteensa yhteydessä, sellaisena kuin siitä säädetään direktiivin 2005/85 8 artiklan 2 kohdan b alakohdassa, velvollinen hankkimaan turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua hakevan alkuperämaata koskevat täsmälliset ja ajantasaiset tiedot. Toisin sanoen tämä viranomainen ei saa tyytyä tutkimaan vain hakijan hakemuksensa tueksi toimittamia osittaisia tai vanhentuneita tietoja, vaan sen on hankittava ajantasaiset tiedot.

61.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasian valittaja oli esittänyt IPO:lle lääkärinlausunnon, jossa korostettiin, että siitä, että hakija oli ollut erittäin lähellä pommin räjähdyspaikkaa alkuperämaassa sattuneen terroristi-iskun yhteydessä, on aiheutunut mielenterveyden häiriöitä. ( 35 ) Tämä tuomioistuin selvittää IPO:n väittäneen IPAT:ssä, ettei tällaisen lausunnon perusteella voitu vahvistaa, olivatko mielenterveyshäiriöt, joista hakija kärsi, johtuneet tästä räjähdyksestä vai eivät. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee lisäksi, että IPAT oli tästä samaa mieltä ja katsoi, että Spirasi-raportin kaltainen lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto olisi voinut olla tosiasiassa ”hyödyllisempi”. ( 36 ) Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa sekä IPO:n että IPAT:n katsoneen, että pääasian valittajan esittämä lääkärinlausunto ei ollut riittävä ja että lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto olisi ollut asiassa merkityksellinen.

62.

Tässä yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, merkitseekö direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdassa vahvistettu yhteistyövelvoite sitä, että kansalliset viranomaiset ovat velvolliset hankkimaan tällaisen asiantuntijalausunnon.

63.

Kun kyse on ensinnäkin tosiasiallisten olosuhteiden vahvistamista koskevasta arvioinnin ensimmäisestä vaiheesta, huomautan, ettei tämän säännöksen sanamuodosta ilmene tällaista vaatimusta. Direktiivin 2004/83 tavoitteena on näet ottaa käyttöön vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat edellytyksiä, jotka kolmansien maiden kansalaisten on täytettävä voidakseen saada kansainvälistä suojelua. Jos unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut asettaa jäsenvaltioille tällainen velvoite, se olisi varmasti täsmentänyt velvoitteen selväsanaisesti. Näin ollen kansallisilla viranomaisilla on oltava harkintavaltaa ratkaista, onko lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto merkityksellinen sen tapauskohtaisen arvioinnin kannalta, jonka kansalliset viranomaiset ovat direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti velvolliset suorittamaan. ( 37 )

64.

Toisin kuin vastapuolet väittävät, silloin kun viranomaiset arvioivat, että kyseessä oleva lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto on kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioimiseksi merkityksellinen tai tarpeellinen ( 38 ) – kuten nyt käsiteltävässä asiassa –, direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yhteistyövelvoitteesta ilmenee mielestäni, että niiden on ilmoitettava tästä hakijalle ja toimittava yhteistyössä hakijan kanssa saadakseen käyttöönsä tällaisen asiantuntijalausunnon. ( 39 ) Kuten olen jo huomauttanut, kansallisille viranomaisille kuuluvasta yhteistyötä koskevasta vaatimuksesta seuraa, että kun määrittävä viranomainen katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevan toimittamat tiedot ovat puutteellisia, vanhentuneita tai asiassa merkityksettömiä, sen on toimittava aktiivisesti yhteistyössä hakijan kanssa kaikkien tarpeellisten tietojen kokoamiseksi ( 40 ) vahvistaakseen tosiasialliset olosuhteet, jotka voivat toimia hakemusta tukevina todisteina.

65.

Kun toiseksi on kyse arvioinnin toisesta vaiheesta, joka koskee hakemuksen tueksi esitettyjen todisteiden oikeudellista arviointia, muistutan, että direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdasta ilmenee, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti ottamalla huomioon hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa, ja hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana. Unionin tuomioistuin on jo katsonut erityisesti, että tämän direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa ei suljeta pois asiantuntijalausuntoon turvautumista tosiseikkoja ja olosuhteita koskevassa arviointiprosessissa. ( 41 ) Toimivaltaisten viranomaisten on siten mukautettava tapansa arvioida lausumia ja asiakirjanäyttöä tai muita todisteita kunkin kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ryhmän ominaispiirteisiin. ( 42 )

66.

Direktiivin 2005/85 4 artiklan 1 kohdassa ja 8 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan tässä yhteydessä vaatimus siitä, että lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto hakijan mielenterveydestä on hankittava, jos kansalliset viranomaiset pitävät sitä merkityksellisenä tai tarpeellisena todisteiden arvioinnin kannalta. Näissä säännöksissä säädetään määrittävän viranomaisen velvollisuudesta suorittaa hakemusten asianmukainen tutkinta, jonka päätteeksi se tekee niistä ratkaisunsa. ( 43 ) Tämä viranomainen ei näet kykene suorittamaan tällaista kyseisissä säännöksissä tarkoitettua hakemusten asianmukaista tutkintaa, jos se ei hanki lääketieteellis-oikeudellista asiantuntijalausuntoa huolimatta siitä, että se katsoo, että se olisi merkityksellinen tai tarpeellinen kyseessä olevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin suorittamiseksi.

67.

Näin ollen katson, että direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdassa määrittävä viranomainen velvoitetaan hankkimaan direktiivin 2005/85 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hakemuksen asianmukaisen tutkinnan suorittamista koskevan velvoitteensa yhteydessä lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto hakijan mielenterveydestä, jos se arvioi, että tällainen asiantuntijalausunto on merkityksellinen tai tarpeellinen tämän hakemuksen arvioimiseksi tapauskohtaisesti. Mielestäni muunlainen tulkinta olisi ristiriidassa direktiivin 2004/83 tavoitteen kanssa, ja sillä vesitettäisiin sekä tämän direktiivin 4 artiklan 3 kohta että direktiivin 2005/85 8 artiklan 2 kohta.

68.

Ennen yhteistyövelvoitteen ja hakemuksen asianmukaisen tutkinnan suorittamista koskevan velvoitteen noudattamatta jättämisestä aiheutuvien seurausten analysointia (c ja d jakso) on ratkaistava, onko niin – kuten Saksan hallitus ja komissio väittävät –, että direktiivin 2005/85 39 artiklassa vaaditaan, että asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen on voitava harjoittaa ex nunc ‑valvontaa turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen asiasisällön osalta (a jakso). Jos kysymykseen vastataan myöntävästi, esiin nousee kysymys siitä, onko IPAT:tä pidettävä direktiivin 2005/85 39 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena (b jakso).

69.

Muistutan, että direktiivin 2005/85 39 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että turvapaikanhakijoilla on oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon tuomioistuimessa hakeakseen muutosta päätökseen, joka koskee heidän tekemäänsä turvapaikkahakemusta. Tässä säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä, että tämän tuomioistuimen olisi voitava harjoittaa tällaista valvontaa ex nunc. Komissio toteaa kirjallisissa huomautuksissaan tältä osin, että sen näkemyksen mukaan nämä vaatimukset ilmenevät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

70.

Huomautan tässä yhteydessä, että tällainen vaatimus ilmenee selkeästi direktiivin 2013/32 46 artiklasta, jolla direktiivin 2005/85 39 artikla on korvattu ja jota ei nyt käsiteltävässä asiassa sovelleta. Minusta vaikuttaa kuitenkin hyödylliseltä panna merkille – kuten komissio on tämän 46 artiklaa koskeneen lainsäädäntömenettelyn kuluessa todennut –, että tämä säännös ”vastaa pitkälti [unionin] tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kehitystä”. ( 44 ) Tutkin siten, säädetäänkö tällaisesta vaatimuksesta direktiivin 2005/85 39 artiklassa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut.

71.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivin 2005/85 39 artiklassa tarkoitetun oikeussuojakeinon piirteet on määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa toistetaan tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskeva periaate ja jonka mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava mainitussa artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. ( 45 ) Se on katsonut erityisesti, että jotta tätä oikeutta voidaan tehokkaasti käyttää, kansallisen tuomioistuimen on voitava tutkia perusteellisesti se, että perusteet, joiden nojalla toimivaltainen hallintoviranomainen on katsonut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteettomaksi, ovat perusteltuja. ( 46 ) Muistutan tältä osin, että kaikkien pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä tehtyjen päätösten on perustuttava tapauskohtaiseen arviointiin. ( 47 )

72.

Toiseksi unionin tuomioistuin on katsonut asetuksen (EU) N:o 604/2013 ( 48 ) yhteydessä, että hallintopäätöksestä nostettu kumoamiskanne, jonka yhteydessä asiaa käsittelevä tuomioistuin ei voi ottaa huomioon kyseisen päätöksen tekemisen jälkeisiä olosuhteita, ei takaa sellaista riittävää oikeussuojaa, jonka avulla asianomainen henkilö voi käyttää tähän asetukseen ja perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuvia oikeuksiaan. ( 49 )

73.

Kolmanneksi on lisättävä, että – kuten julkisasiamies Mengozzi on muistuttanut – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo kauan sitten asettanut vaatimuksen, joka koskee sellaista ”tutkimista kaikilta osin”, joka ei rajoitu vain sovellettavien oikeussääntöjen noudattamisen tutkimiseen vaan kattaa tosiseikkojen toteamisen ja arvioimisen. ( 50 ) Tämän tuomioistuimen mukaan tämän tutkimisen on oltava huolellista, riippumatonta ja kattavaa ja sen perusteella on voitava hälventää kaikki – perustellutkin – epäilyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteettomuudesta siitä riippumatta, kuinka laaja toimivalta valvonnasta vastaavalla viranomaisella on. ( 51 )

74.

Näin ollen on katsottava, että kun direktiivin 2005/85 39 artiklaa luetaan perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, siinä vaaditaan, että asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen on voitava harjoittaa ex nunc ‑valvontaa turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen osalta.

75.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa unionin tuomioistuimen esittämään selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa yhtäältä, että IPO tekee päätöksen kansainvälisen suojelun myöntämisestä tai epäämisestä ensimmäisessä asteessa direktiivin 2005/85 23 artiklassa tarkoitetulla tavalla. ( 52 ) Tämä tuomioistuin selittää toisaalta, että IPAT toimii pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen oikeusriidan yhteydessä tuomioistuivalvontaa ensimmäisessä asteessa harjoittavana tuomioistuimena, johon määrittävän viranomaisen (eli IPO:n) ensimmäisessä asteessa tekemästä päätöksestä voidaan valittaa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta tämän direktiivin 39 artiklassa tarkoitetulla tavalla. ( 53 ) Se korostaa muun muassa, että IPAT tekee ratkaisunsa ex nunc ja että sillä on toimivalta vaatia oikeus- ja tasa-arvoministeriä tekemään tutkimuksia ja toimittamaan sille tietoja. ( 54 )

76.

Näin ollen olen sitä mieltä, että koska määrittävän viranomaisen päätös on direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdan a–c alakohdan ja direktiivin 2005/85 8 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tehtävä asianmukaisen tutkinnan päätteeksi ottamalla huomioon kaikki alkuperämaata koskevat merkitykselliset seikat, mukaan lukien – jos sitä pidetään merkityksellisenä tai tarpeellisena – lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto hakijan mielenterveydestä, valvonta, jota asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevä tuomioistuin harjoittaa sen osalta, ovatko tämän viranomaisen perustelut perusteltuja, edellyttää sitä, että – kuten komissio huomautuksissaan perustellusti väittää – tutkitaan alkuperämaassa vallitsevaa tilannetta koskevat täsmälliset ja ajantasaiset tiedot, jotka ovat muiden muassa olleet valvonnan kohteena olevan hallintopäätöksen perusteena.

77.

Vaikka tämä tuomioistuin katsoisi, etteivät hakijan esittämät todisteet ole riittäviä tukemaan hänen lausumaansa, jonka mukaan hän on jo kärsinyt vakavaa haittaa, tai muun muassa hänen mielenterveytensä tilan arvioimiseksi, sen on voitava määrätä asian selvittämistoimista, jotta hakija voi toimittaa lääketieteellis-oikeudellisen asiantuntijalausunnon. Tämä merkitsee sitä, että valituksen ensimmäisenä oikeusasteena tutkivan tuomioistuimen on voitava suorittaa ex nunc ‑tutkinta eli tutkinta, jossa ei oteta huomioon olosuhteita, jotka olivat tai joiden olisi pitänyt olla päätöksen tehneen viranomaisen tiedossa päätöstä tehtäessä, vaan tiedot, jotka ovat käytettävissä tuomioistuimen ratkaistessa asian.

78.

Näin ollen IPAT on direktiivin 2005/85 39 artiklassa, kun sitä luetaan perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, tarkoitettuna tuomioistuimena velvollinen – kun otetaan huomioon sen velvoite taata määrittävän viranomaisen eli käsiteltävässä asiassa IPO:n päätöstä, jolla turvapaikan tai kansainvälisen suojelun myöntäminen evättiin, koskevat tehokkaat oikeussuojakeinot – hankkimaan ja tutkimaan hakijan alkuperämaassa vallitsevaa tilannetta koskevat tarkat ja ajantasaiset tiedot, mukaan lukien lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto, jos se pitää sitä asiassa merkityksellisenä tai tarpeellisena.

79.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, voiko tällainen velvoite yksinään johtaa turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamiseen.

80.

On syytä täsmentää, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa unionin tuomioistuimen selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa tuomion D. ja A. 102 ja 103 kohtaan viitaten, että pakolaisaseman myöntämistä ja poistamista koskevaan Irlannin järjestelmään sisältyy myös sille kuuluva mahdollisuus valvoa IPO:ta ja IPAT:tä hakemuksen käsittelyn yhteydessä tehtyjen oikeudellisten virheiden varalta. ( 55 ) Käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö on esitetty tällaisen tuomioistuinvalvonnan yhteydessä.

81.

Nähdäkseni tämä merkitsee sitä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastaa toisessa oikeusasteessa harjoitettavasta valvonnasta. Se tutkii siten ainoastaan mahdolliset oikeudelliset virheet, kuten kyseessä olevassa tapauksessa sen, ovatko määrittävä viranomainen ja asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevä tuomioistuin jättäneet noudattamatta velvoitetta hankkia hakijan alkuperämaassa vallitsevaa tilannetta koskevat täsmälliset ja ajantasaiset tiedot, mukaan lukien lääketieteellis-oikeudellinen asiantuntijalausunto, jos ne pitävät sitä merkityksellisenä tai tarpeellisena.

82.

Vaikka tällaisen velvoitteen noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden hakemusten hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamiseen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa, että siinä tapauksessa, että se katsoo, että on tehty oikeudellinen virhe, se palauttaa asian IPAT:lle, jotta tämä tuomioistuin tekee muutoksenhaun johdosta tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta uuden ratkaisun. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on siten arvioida sitä, onko tällainen virhe tehty.

83.

Voidaanko hakija velvoittaa näyttämään toteen, että päätös olisi voinut olla toisenlainen, jos hakemuksen asianmukaisen tutkinnan suorittamista koskevaa velvoitetta ei olisi jätetty noudattamatta?

84.

Saksan hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan perustellusti, että jos asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevä tuomioistuin tutkii asian kokonaisuudessaan itse ratkaistakseen sen, onko turvapaikanhakijalla oikeus saada vallitsevien tosiasiallisten olosuhteiden perusteella kansainvälistä suojelua, oikeudenkäynnin asianosaisten ei tarvitse näyttää toteen sitä, että kansallisen määrittävän viranomaisen päätös olisi voinut olla toisenlainen.

85.

Panen tässä yhteydessä merkille, että vaikka on tosin totta, että tämä kysymys kuluu jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden piiriin, on kuitenkin niin – kuten olen jo selvittänyt –, että turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevan oikeuden tehokas käyttäminen ja perusoikeuskirjan 47 artiklasta ( 56 ) johtuvien vaatimusten sekä palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen edellyttävät, että direktiivin 2005/85 39 artiklassa tarkoitettu asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevä tuomioistuin tutkii asian ex nunc. ( 57 )

86.

Näin ollen kun otetaan huomioon niiden perusoikeuksien tärkeys, joista turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä on kyse, ei mielestäni vaikuta asianmukaiselta, että tapauksessa, jossa määrittävän viranomaisen ja asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen velvoitetta suorittaa hakemuksen asianmukainen tutkinta ei ole noudatettu, hakija olisi velvollinen näyttämään toteen, että ratkaisu olisi voinut olla toisenlainen, jos velvollisuutta olisi noudatettu. Tällaisen näytön esittämistä koskeva velvoite olisi tämän tutkinnan yhteydessä nähdäkseni päinvastoin liiallinen, sillä tämä velvoite kuuluu kyseiselle kansalliselle viranomaiselle ja kyseiselle tuomioistuimelle eikä hakijalle.

87.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, jotka mielestäni on tutkittava yhdessä, lähinnä, voidaanko turvapaikkahakemuksen tekemisen ja IPAT:n ratkaisun välillä kulunutta yli kolmen ja puolen vuoden pituista aikaa perustella lainsäädäntömuutoksilla, joita Irlannissa oli tämän menettelyn aikana tehty, ja – jos ei voida – voidaanko tällaisella sen kohtuuttomaksi luonnehtimalla ajalla yksinään perustella pääasiassa kyseessä olevien hakemusten hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista.

88.

Ennen näihin kysymyksiin vastaamista tutkin lyhyesti, mitä eroja direktiivin 2005/85 23 ja 39 artiklassa mainituilla määräajoilla on, sekä näiden määräaikojen luonnetta.

89.

On todettava heti alkuun, että direktiivin 2005/85 rakenteesta ja systematiikasta ja erityisesti erosta, joka III luvun mukaisten ensimmäisessä asteessa tehtyyn päätökseen liittyvien menettelyjen ja V luvun mukaisten muutoksenhakumenettelyjen välillä on tehty, käy ilmi, että tämän direktiivin 23 artiklassa tarkoitettu määräaika, jonka kuluessa määrittävän viranomaisen on tehtävä päätös, ja kyseisen direktiivin 39 artiklassa tarkoitettu määräaika, jonka kuluessa asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen on annettava ratkaisu, on erotettava toisistaan.

90.

Direktiivin 2005/85 23 artiklassa säädetyn määräajan luonteesta huomautan ensinnäkin, että tämän artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että menettely saadaan päätökseen mahdollisimman pian, tämän kuitenkaan rajoittamatta asianmukaista ja perusteellista tutkintaa. ( 58 ) Tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee siten, että siinä on kyse ainoastaan asianmukaisesta ajasta, jonka kuluessa määrittävä viranomainen voi tehdä päätöksen tutkintamenettelyssä. Tämä kuuden kuukauden määräaika on siten ohjeellinen, eikä se sido kyseistä viranomaista.

91.

Tämän vahvistaa yhtäältä direktiivin 2005/85 tavoite. Muistutan tältä osin, että unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus korostaa, että tällä direktiivillä käyttöön otetut menettelyt ovat vähimmäisvaatimuksia ja että jäsenvaltioilla on useilta kohdin harkintavaltaa näiden säännösten täytäntöönpanemiseksi kansallisen oikeuden erityispiirteet huomioon ottaen. ( 59 ) Se on todennut erityisesti, että unionin lainsäätäjän tarkoitus jättää jäsenvaltioille tällainen harkintavalta ilmenee erityisesti direktiivin 2005/85 johdanto-osan 11 perustelukappaleen ja 23 artiklan, jotka koskevat tutkintamenettelyä, sanamuodosta. ( 60 ) Turvapaikkahakemusten nopea käsittely on, kuten tästä perustelukappaleesta ilmenee, sekä jäsenvaltioiden että turvapaikanhakijoiden edun mukaista. ( 61 )

92.

Toisaalta tämän määräajan ohjeellinen luonne vahvistetaan myös direktiivin 2005/85 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan a ja b alakohdassa. Tämän säännöksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että silloin, kun päätöstä ei voida tehdä kuuden kuukauden kuluessa, asianomaiselle turvapaikanhakijalle on joko tiedotettava käsittelyn viivästymisestä tai annettava pyynnöstä tiedoksi ajankohta, jona hänen hakemustaan koskeva päätös on odotettavissa. Kyseisen säännöksen mukaan ennakkotieto ei kuitenkaan velvoita jäsenvaltiota tekemään asianomaista hakijaa koskevaa päätöstä mainittuun ajankohtaan mennessä.

93.

Direktiivin 2005/85 39 artiklassa vahvistetun määräajan luonteesta muistutan toiseksi, että tämän artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat säätää määräajasta, jonka kuluessa asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen on tutkittava määrittävän viranomaisen päätös. ( 62 ) Tästä säännöksestä ilmenee siten selkeästi, ettei siinä säädetä ohjeellisesta eikä pakottavasta määräajasta, jonka kuluessa tämän tuomioistuimen olisi ratkaistava määrittävän viranomaisen päätöksestä tehty valitus.

94.

Näiden täsmennysten jälkeen on todettava, että hylkäämisestä tehty IPO:n päätös annettiin nyt käsiteltävässä asiassa yli 16 kuukautta sen jälkeen, kun pääasian valittaja oli tehnyt turvapaikkahakemuksen, kun taas IPAT:n ratkaisu, jolla kyseisestä päätöksestä tehty valitus hylättiin, annettiin kaksi vuotta ja kaksi kuukautta valituksen tekemisen jälkeen. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on kuitenkin epäilyjä, jotka liittyvät siihen, että asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin julisti ratkaisun, jolla vahvistettiin se, ettei pääasian valittajalle myönnetty kansainvälistä suojelua, kolme vuotta ja seitsemän kuukautta ensimmäisen turvapaikkahakemuksen tekemisen jälkeen.

95.

Kuten edellä esitin, vaikka direktiivin 2005/85 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tutkintamenettelyä koskeva ohjeellinen määräaika ja tämän direktiivin 39 artiklan 4 kohdan mukainen muutoksenhakumenettelyyn sovellettava määräaika, jonka jäsenvaltiot voivat vahvistaa, on erotettava toisistaan ja vaikka olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että direktiivissä 2005/85 ei vahvisteta pakottavaa määräaikaa, jonka kuluessa lopullinen ratkaisu on annettava, on kuitenkin kysyttävä, onko tämä yli kolmen ja puolen vuoden aika kohtuullinen aika.

96.

Näin ei mielestäni ole seuraavista syistä.

97.

Ensinnäkin on tosin totta, että koska unionin oikeudessa ei ole annettu sääntöjä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyyn liittyvistä menettelytavoista, jäsenvaltioilla on edelleen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti toimivalta säännellä näitä menettelytapoja, kunhan taataan perusoikeuksien noudattaminen ja kansainvälistä suojelua koskevien unionin oikeuden säännösten ja määräysten täysi tehokkuus. ( 63 )

98.

Muistutan kuitenkin yhtäältä, että unionin tuomioistuimen mukaan tosiasiallinen pääsy kansainväliseen suojeluasemaan edellyttää, että hakemus käsitellään kohtuullisessa ajassa. ( 64 ) Kuten julkisasiamies Bot on todennut, turvapaikkaa ja toissijaista suojelua koskevat hakemukset ”on siis tutkittava ripeästi eli kohtuullisessa ajassa, koska menettelyn ripeys edistää hakijan oikeusturvan lisäksi myös hänen integroitumistaan”. ( 65 )

99.

Tässä yhteydessä on nähdäkseni otettava huomioon sekä se, miten kauan hakemusten tutkintamenettely kestää määrittävässä viranomaisessa eli nyt käsiteltävässä asiassa IPO:ssa, että se, miten kauan muutoksenhakumenettely kestää asian ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevässä tuomioistuimessa eli nyt käsiteltävässä asiassa IPAT:ssä.

100.

Totean toisaalta, että unionin tuomioistuin on muistuttanut, että perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu oikeus hyvään hallintoon ilmentää unionin oikeuden yleistä periaatetta. Näin tästä oikeudesta johtuvia vaatimuksia, muun muassa jokaisen oikeutta saada asiansa käsittelyksi kohtuullisessa ajassa, sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen hoitamassa pakolaisaseman tai toissijaisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä. ( 66 )

101.

Tämä merkitsee sitä, että turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemusmenettelyn kokonaiskeston osalta on kunnioitettava perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon sekä tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden tehokkuutta. Muistutan tässä yhteydessä, että perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa todetaan, että ”jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu”. ( 67 ) On todettava myös, että turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua hakevien henkilökohtainen tilanne huomioon ottaen jäsenvaltion, jossa hakija oleskelee, on huolehdittava siitä, ettei se tee kyseisen hakijan perusoikeuksien loukkaamisesta johtuvaa tilannetta entistäkin pahemmaksi kohtuuttoman pitkään kestävillä tutkintamenettelyillä.

102.

Toiseksi muistutan tällaista kohtuutonta aikaa koskevien perustelujen osalta, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi vedota pääasian menettelyn kuluessa tehtyihin lainsäädäntömuutoksiin perustellakseen sitä, ettei se ole noudattanut velvoitettaan ratkaista turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset kohtuullisessa ajassa. ( 68 )

103.

Kolmanneksi ja lopuksi siitä, voidaanko kohtuullisen ajan noudattamatta jättämisellä yksinään perustella turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista, olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että se, ettei velvoitetta ratkaista nämä hakemukset kohtuullisessa ajassa ole noudatettu, ei ole merkityksellinen peruste, jonka nojalla direktiivin 2005/85 39 artiklassa tarkoitetun muutoksenhaun yhteydessä voitaisiin päättää siitä, onko kansainvälisen suojelun epääminen sopusoinnussa direktiivissä 2004/83 vahvistettujen sääntöjen ja arviointiperusteiden kanssa.

104.

Direktiivin 2005/85 39 artiklassa tarkoitetun muutoksenhaun tarkoituksena on näet ratkaista, onko määrittävä viranomainen katsonut perustellusti, ettei hakija täyttänyt kansainvälisen suojelun saamisen edellytyksiä. Tässä yhteydessä kysymystä siitä, tarvitseeko henkilö todella tätä suojelua vai ei, on arvioitava direktiivissä 2004/83 vahvistettujen tällaisen suojelun myöntämistä koskevien arviointiperusteiden perusteella. Se, että päätöstä kansainvälisen suojelun tarpeesta ei ole tehty kohtuullisessa ajassa, ei ole merkityksellinen seikka tämän arvioinnin yhteydessä, eikä se voi olla perusteena suojelun myöntämistä koskevan päätöksen tekemiselle.

105.

Muistutan kuitenkin, että perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa täsmennetään, että ”jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään”. ( 69 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate. ( 70 ) Jos menettelyn kokonaiskesto nyt käsiteltävässä asiassa johtaa turvapaikkaa ja kansainvälistä suojelua hakevan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, se, ettei kohtuullista aikaa ole tämän loukkauksen takia noudatettu, voi yksinään olla perusteena kyseisten hakemusten hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamiselle, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava. ( 71 )

106.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään seitsemännellä kysymyksellään lähinnä, voidaanko hakijan uskottavuuden kyseenalaistamista perustella alkuperäiseen hakemukseen sisältyneellä totuudenvastaisella lausumalla, jonka hakija on oikaissut ensimmäisen tilaisuuden tullen.

107.

Huomautan, että direktiivin 2004/83 4 artiklan 1 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta katsoa, että hakija on velvollinen esittämään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat, ja että unionin tuomioistuimen mukaan tämä merkitsee hänen velvollisuuttaan ”esittää kaikki hakemustaan tukevat perustelut”. ( 72 ) Nämä seikat määritellään tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa siten, että kyse on muun muassa ”hakijan lausumista ja hakijan saatavissa olevista asiakirjoista”. Lisäksi kyseisen direktiivin 4 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että vaikka joidenkin hakijan lausumien seikkojen tueksi ei olisi esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, ( 73 ) näitä seikkoja ei tarvitse todentaa, jos viisi kumulatiivista edellytystä täyttyvät; näistä edellytyksistä yksi on se, että ”hakija on todettu yleisesti uskottavaksi”. ( 74 )

108.

Totean kuitenkin, ettei direktiivissä 2004/83 tai direktiivissä 2005/85 täsmennetä sitä, mitä uskottavuudella tarkoitetaan, eikä niissä anneta ohjeita sen osalta, mitä seikkoja kansallisten viranomaisten ja toimivaltaisten tuomioistuinten on otettava huomioon hakijan yleistä uskottavuutta arvioidessaan.

109.

HCR:n mukaan ”uskottavuus on osoitettu, jos hakija esittää johdonmukaisen ja uskottavan hakemuksen, joka ei ole ristiriidassa yleisesti tunnettujen tietojen kanssa ja joka on kaikki seikat huomioon ottaen mahdollista uskoa”. ( 75 ) Tästä määritelmästä ilmenee, että nämä arviointiperusteet vastaavat direktiivin 2004/83 4 artiklan 5 kohdassa mainituista kumulatiivisista edellytyksistä yhtä eli edellytystä, jonka mukaan ”hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina eivätkä ne ole ristiriidassa hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen kanssa. ( 76 ) Näin ollen tämä määritelmä ei ole mielestäni merkityksellinen, kun määritellään kyseisen direktiivin 4 artiklan 5 kohdan e alakohdassa tarkoitettua ”yleistä uskottavuutta” koskevaa arviointiperustetta. Päättelen tästä pikemminkin, että määrittävän viranomaisen on arvioitava tätä arviointiperustetta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaista arviointia koskevan velvoitteensa yhteydessä ottamalla huomioon kyseisen direktiivin 4 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti muun muassa hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet.

110.

Huomautan tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuin on jo muistuttanut direktiivin 2005/85 13 artiklan 3 kohdan a alakohdassa ( 77 ) ja direktiivin 2004/83 4 artiklan 3 kohdassa toimivaltaisille viranomaisille asetetusta vaatimuksesta toteuttaa puhuttelu ottamalla huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset tai yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan haavoittuvainen asema, ja arvioida hakemus tapauskohtaisesti ottamalla huomioon kunkin hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet. ( 78 )

111.

Se, että hakija on esittänyt totuudenvastaisen lausuman, ei tässä yhteydessä sinällään merkitse sitä, että tämä lausuma olisi hakemuksen lopputuloksen kannalta merkittävä tai ratkaiseva, ellei ole esitetty muita seikkoja, jotka osoittavat hakijan väitteiden olevan perusteettomia. ( 79 ) Voi näet olla monia syitä, joilla voidaan selittää, miksi hakija on esittänyt totuudenvastaisen lausuman. ( 80 ) Jos jokin todiste on ristiriidassa hakijan lausumien kanssa, asian käsittelystä vastaavan virkamiehen on ratkaistava ongelma ja annettava hakijalle mahdollisuus selittää epäjohdonmukaisuudet. ( 81 )

112.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasian valittajan hakemus perustui nyt käsiteltävässä asiassa alun perin yhteen ainoaan totuudenvastaiseen lausumaan ja että valittaja on oikaissut tämän lausuman ja selittänyt sen syyt ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen. Ei voida sulkea pois myöskään sitä, että mielenterveysongelmat, joista pääasian valittaja ilmeisesti kärsii, ovat voineet vaikuttaa hänen ensimmäiseen lausumaansa.

113.

Näin ollen olen komission kanssa samaa mieltä siitä, ettei olisi oikeasuhteista katsoa sellaisen yhden ainoan totuudenvastaisen lausuman perusteella, jonka hakija on selittänyt ja oikaissut ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen, että hakija ei ole uskottava.

114.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa High Courtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: