1.

Naisiin perheessä kohdistuvasta väkivallasta on tullut merkittävä yhteiskunnallinen huolenaihe viranomaisten pitkään aliarvioitua tällaisten tekojen vakavuutta ja seurauksia. Julkisuudessa on kiinnitetty huomiota henkirikoksiin, jotka kohdistuvat naisiin perhepiirissä ja joita nykyään kutsutaan yleiskielessä ”naismurhiksi”. Viranomaiset ovat tulleet tietoisiksi siitä, että perhepiirissä väkivallan uhreiksi joutuneita naisia on suojeltava paremmin ja että on ryhdyttävä ankarampiin toimiin tämän väkivallan harjoittajia kohtaan. Onko tätä valtiossa annettavaa suojelua annettava myös naisille, jotka ovat paenneet alkuperämaastaan eivätkä voi tai halua palata sinne perhepiirissä tapahtuvan väkivallan pelon vuoksi? Voivatko tällaiseen tilanteeseen joutuneet naiset tarkemmin sanottuna saada direktiivin 2011/95/EU ( 2 ) 2 artiklan e alakohdassa tarkoitetun pakolaisaseman? Jos he eivät voi saada tällaista asemaa, missä määrin sukupuoleen perustuva väkivalta, joka kohdistuu kolmannen maan kansalaiseen hänen perhe-elämäänsä rajoittuvassa piirissä, voi olla tämän direktiivin 2 artiklan g alakohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun myöntämisen perusteena?

2.

Unionin tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa Administrativen sad Sofia-gradilla (Sofian kaupungin hallintotuomioistuin, Bulgaria) on epäilyksiä siitä, voidaanko Turkin kansalaiselle, joka on alkuperältään kurdi, myöntää kansainvälistä suojelua – ja tarvittaessa minkälaista kansainvälistä suojelua hänelle voidaan myöntää –, kun otetaan huomioon ensinnäkin sen väkivallan luonne, jonka kohteeksi hän voi joutua, jos hän palaa alkuperämaahansa. Näiden tekojen osalta voi olla kyse perhepiirissä tapahtuvasta väkivallasta ‐ jopa kunniamurhasta ‐ tai pakkoavioliitosta. On toiseksi otettava huomioon olosuhteet, joissa nämä teot tehdään, eli se, että niiden tekijöinä ovat muut kuin valtiolliset toimijat. ( 3 )

3.

Tämä kysymys heijastaa huolenaiheita – joita on lisäksi ilmaistu käsiteltävässä asiassa esitetyissä huomautuksissa – niiden taholta, jotka katsovat, ettei pakolaisasemaa voida myöntää kaikille perheväkivallan uhreiksi joutuneille naisille, koska ongelma on yhteinen kaikille valtioille, ja niiden taholta, jotka ovat sitä vastoin tyytymättömiä siihen, että toissijainen suojelu on näille naisille ainoastaan ”oletusarvoisesti” annettua suojelua, mikä johtaa näin ollen siihen, että sukupuolesta johtuvan vainon syyt, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät syyt mukaan lukien, jäävät tunnustamatta.

4.

Julkisasiamies Spzunar korosti ratkaisuehdotuksessaan Belgian valtio (Oleskeluoikeus perheväkivallan tapauksessa) ( 4 ) sitä, ettei pidä aliarvioida perheväkivaltaa koskevan ongelman vakavuuden tunnustamisen oikeudellista, poliittista ja sosiaalista merkitystä, ja uhrien suojelua koskevan unionin säännöstön viimeaikaisia muutoksia. ( 5 ) Julkisasiamies Hogan totesi kuitenkin lähes samaan aikaan ratkaisuehdotuksessaan lausunto 1/19 (Istanbulin yleissopimus), ( 6 ) että ”nykyisessä tilanteessa unionin oikeudessa ei yleensä säädetä [velvoitteesta] ottaa huomioon naisiin kohdistuva väkivalta yhtenä vainon muotona, joka voi johtaa pakolaisaseman myöntämiseen”. ( 7 )

5.

Kysymys tulee nyt esille eri näkökulmasta, koska se koskee tilannetta yksittäistapauksessa.

6.

Unionin tuomioistuimen on ensinnäkin määritettävä olosuhteet, joissa kolmannen maan kansalaisella, joka on vaarassa joutua kunniarikoksen tai pakkoavioliiton uhriksi sekä perheväkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, voidaan katsoa olevan perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joissa hänelle voidaan myöntää pakolaisasema (direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohta).

7.

Unionin tuomioistuimen on toiseksi määritettävä olosuhteet, joissa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on osoitettava tilanteessa, jossa väkivaltaa harjoittaa muu kuin valtiollinen toimija, vainon syyn eli tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen ja alkuperämaan suojelun puuttumisen välinen syy-yhteys (tämän direktiivin 9 artiklan 3 kohta).

8.

Unionin tuomioistuimen on kolmanneksi ja lopuksi tutkittava sitä, milloin tälle henkilölle voidaan myöntää toissijainen suojeluasema. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen on määritettävä olosuhteet, joissa edellä kuvattua väkivaltaa voidaan pitää tämän direktiivin 15 artiklassa tarkoitettuna ”vakava[na] haitta[na]”, koska sillä joko uhataan vakavasti tämän henkilön henkeä tai se merkitsee epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua.

9.

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951, ( 8 ) 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että ”pakolaisella” tarkoitetaan jokaista henkilöä, jolla ”on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, [ja joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan”.

10.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, ( 9 ) jonka osapuolen unioni ei ole, 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”– – ’naisten syrjintä’ tarkoittaa kaikkea sellaista sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää, poissulkemista tai rajoittamista, jonka vaikutus tai tarkoitus on heikentää naisille ‐ miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta ja siviilisäädystä riippumatta ‐ kuuluvien yhtäläisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustamista, nauttimista tai toteuttamista poliittisella, taloudellisella, yhteiskunnallisella, sivistyksellisellä, kansalaisoikeuksiin liittyvällä tai muilla aloilla, tai mitätöidä nämä oikeudet.”

11.

Tämän yleissopimuksen 5 artiklan a kohdassa todetaan seuraavaa:

”Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin

12.

Tätä yleissopimusta on täydennetty naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean yleissuosituksella nro 19, ( 10 ) jonka otsikkona on ”Naisiin kohdistuva väkivalta” ja jonka 6 kohdassa määrätään seuraava:

”Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa määritellään naisten syrjintä. Tämä määritelmä kattaa sukupuoleen perustuvan väkivallan eli naisiin kohdistuvan väkivallan, joka johtuu naiseudesta tai koskee erityisesti naisia. Se kattaa teot, joilla aiheutetaan fyysistä, henkistä tai seksuaalista tuskaa tai kärsimystä, tai tällaisella teolla uhkaamisen, pakottamisen tai muun vapaudenriiston – –”

13.

Tätä suositusta on päivitetty vuonna 2017 yleissuosituksella nro 35, ( 11 ) joka koskee sukupuoleen perustuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja jonka 10 ja 16 kohdassa määrätään seuraavaa:

”10. [Naisten syrjinnän poistamista käsittelevä] komitea katsoo, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta on yksi ensisijaisista sosiaalisista, poliittisista ja taloudellisista keinoista naisten alistamiseksi miehiin verrattuna ja kaavamaisen roolijaon toteuttamiseksi – –

– –

16. Sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voidaan tietyissä tilanteissa rinnastaa kidutukseen tai julmaan, epäinhimilliseen taikka halventavaan kohteluun, erityisesti, kun kyse on raiskauksista, perheväkivallasta tai muista vahingollisista käytännöistä – –”

14.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta on lisäksi täydennetty naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevalla julistuksella, ( 12 ) jonka 2 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Naisiin kohdistuva väkivalta sisältää jäljempänä luetellut väkivallan muodot, mutta ei kuitenkaan rajoitu näihin:

15.

Istanbulin yleissopimuksen johdanto-osan 10–12 perustelukappaleessa määrätään seuraavaa:

”tiedostavat, että naisiin kohdistuva väkivalta ilmentää historiallista naisten ja miesten välistä valtasuhteiden epäyhdenvertaisuutta, jonka johdosta miehet ovat hallinneet ja syrjineet naisia ja naisten täysimittainen eteneminen on estynyt;

tiedostavat, että naisiin kohdistuva väkivalta on sukupuoleen perustuvana väkivaltana luonteeltaan rakenteellista ja että se on yksi niistä ratkaisevista yhteiskunnan rakenteista, joilla naiset pakotetaan alistettuun asemaan miehiin nähden;

tiedostavat syvästi huolestuneina, että naiset ja tytöt altistuvat usein vakaville väkivallan muodoille, kuten perheväkivallalle, seksuaaliselle häirinnälle, raiskauksille, pakkoavioliitoille, niin sanotun ’kunnian’ nimissä tehtävälle väkivallalle ja sukuelinten silpomiselle, jotka loukkaavat vakavasti naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia ja estävät olennaisesti naisten ja miesten välisen tasa-arvon saavuttamista.”

16.

Istanbulin yleissopimuksen tarkoituksena on sen I luvun, jonka otsikkona on ”Tavoitteet, määritelmät, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, yleiset velvoitteet”, 1 artiklan mukaan muun muassa suojella naisia kaikilta väkivallan muodoilta, mukaan lukien perheväkivalta, sekä ehkäistä ja poistaa tällaista väkivaltaa ja kohdistaa sen tekijöihin rikosoikeudellisia menettelyjä, edistää kaikkien naisten syrjinnän muotojen poistamista sekä naisten ja miesten välistä tosiasiallista tasa-arvoa ja luoda laaja-alaiset puitteet, toimintaperiaatteet ja toimet uhrien suojelemiseksi ja auttamiseksi.

17.

Istanbulin yleissopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan sitä ”sovelletaan kaikkiin naisiin kohdistuvan väkivallan muotoihin, mukaan lukien perheväkivalta, joka kohdistuu suhteellisesti useimmin naisiin”.

18.

Tämän yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tässä yleissopimuksessa

– –

19.

Tämän yleissopimuksen 60 artiklan, jonka otsikkona on ”Sukupuoleen perustuva turvapaikkahakemus”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voidaan tunnustaa [Geneven yleissopimuksen] 1 artiklan A [kohdan] 2 [alakohdassa] tarkoitetun vainon muodoksi ja vakavaksi haitaksi, joka antaa perusteet täydentävään tai toissijaiseen suojeluun.

2.   Osapuolet varmistavat, että kaikki – – yleissopimuksen mukaiset perusteet tulkitaan sukupuoli huomioon ottaen ja että jos todetaan, että pelättävä vainoaminen liittyy yhteen tai useampaan näistä perusteista, hakijoille myönnetään pakolaisasema sovellettavien asiaa koskevien asiakirjojen mukaisesti.

3.   Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet kehittääkseen sukupuolen huomioon ottavia turvapaikanhakijoiden vastaanottomenettelyjä ja tukipalveluja sekä sukupuolikohtaisia ohjeita ja sukupuolen huomioon ottavia turvapaikkamenettelyjä, mukaan lukien pakolaisaseman määrittäminen ja kansainvälisen suojelun hakeminen.”

20.

SEUT 78 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 18 artiklan mukaan yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, johon direktiivi 2011/95 kuuluu, perustuu Geneven yleissopimuksen täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen.

21.

Tämän direktiivin johdanto-osan 17 ja 30 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

22.

Tämän direktiivin 2 artiklan d ja f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

23.

Direktiivin 2011/95 II luvussa, joka koskee ”kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointi[a]”, olevassa 6 artiklassa, jonka otsikkona on ”Vainoa harjoittavat tai vakavaa haittaa aiheuttavat toimijat”, säädetään seuraavaa:

”Vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla:

24.

Tämän direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikkona on ”Suojelun tarjoajat”, todetaan seuraavaa:

”1.   Suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan voivat tarjota ainoastaan

edellyttäen että ne ovat halukkaita ja kykeneviä tarjoamaan suojelua 2 kohdan mukaisesti.

2.   Suojelun vainoa tai vakavaa haittaa vastaan on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää. Tällaista suojelua tarjotaan yleensä silloin, kun 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut toimijat toteuttavat kohtuullisia toimenpiteitä estääkseen vainon tai vakavan haitan muun muassa siten, että niillä on tehokas oikeusjärjestelmä vainoksi tai vakavaksi haitaksi katsottavien toimien toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja niistä rankaisemiseksi, ja kun hakijalla on mahdollisuus saada tällaista suojelua.

– –”

25.

Tämän direktiivin III luvussa, jonka otsikkona on ”Määritteleminen pakolaiseksi”, olevassa 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava:

2.   Edellä olevan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavat teot voivat olla muun muassa seuraavia:

– –

3.   Edellä olevan 2 artiklan d alakohdan mukaan 10 artiklassa mainittujen syiden ja tämän artiklan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavien tekojen tai teot estävän suojelun puuttumisen välillä on oltava yhteys.”

26.

Direktiivin 2011/95 10 artiklan, jonka otsikkona on ”Vainon syyt”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

– –

Alkuperämaan oloista riippuen tietty yhteiskunnallinen ryhmä voi olla ryhmä, jonka yhteisenä ominaisuutena on seksuaalinen suuntautuminen. Seksuaaliseen suuntautumiseen ei voida katsoa kuuluvan tekoja, joita jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan pidetään rikollisina. Sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä;

– –

2.   Arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.”

27.

Tämän direktiivin V luku, joka koskee ”määrittelemi[stä] henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua”, sisältää 15 artiklan, jonka otsikkona on ”Vakava haitta” ja jossa säädetään seuraavaa:

”Vakavalla haitalla tarkoitetaan seuraavia:

– –”

28.

Bulgariassa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta säädetään turvapaikka- ja pakolaislaissa (Zakon za ubezhishteto i bezhantsite), ( 14 ) sellaisena kuin se on julkaistuna DV:ssä nro 103, 27.12.2016 (jäljempänä ZUB). Direktiivit 2011/95 ja 2013/32/EU ( 15 ) on saatettu osaksi Bulgarian oikeutta kahdella lailla, joilla ZUB:tä muutettiin ja täydennettiin ja jotka julkaistiin DV:ssä nro 80, 16.10.2015, ja DV:ssä nro 101, 22.12.2015.

29.

ZUB:n 6 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa säädettyjä toimivaltuuksia käyttävät Darzhavna agentsia za bezhantsiten (kansallinen pakolaisvirasto, jäljempänä DAB) virkamiehet. Nämä virkamiehet toteavat kaikki merkitykselliset tosiseikat ja olosuhteet kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa menettelyssä ja avustavat ulkomaalaisia, jotka ovat jättäneet tällaista suojelua koskevan hakemuksen.”

30.

ZUB:ssä säädetään kahdesta kansainvälisen suojelun muodosta.

31.

ZUB:n 8 § koskee edellytyksiä, jotka hakijan on täytettävä saadakseen pakolaisaseman. Tähän pykälään on sisällytetty samankaltaisin sanamuodoin direktiivin 2011/95 6 ja 9 artiklan säännökset.

32.

ZUB:n 9 § koskee puolestaan aineellisia edellytyksiä, jotka hakijan on täytettävä saadakseen toissijaista suojelua vastaavan niin sanotun humanitaarisen aseman ja jotka vastaavat vakavaa haittaa, sellaisena kuin se on määritelty direktiivin 2011/95 15 artiklassa.

33.

Pääasian kantaja WS on Turkin kansalainen, joka on alkuperältään kurdi, tunnustaa islaminuskoa (sunnalaisuus) ja on eronnut. Vuoden 2018 kesäkuussa hän poistui Turkista matkustaakseen Bulgariaan ja sitten Saksaan, jossa hän jätti ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Bulgaria otti hänet vastaan DAB:n 28.2.2019 tekemällä päätöksellä hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa käsittelyä varten.

34.

Vuoden 2019 lokakuussa järjestetyissä kolmessa kuulemistilaisuudessa WS ilmoitti, että hänellä oli ollut Turkissa ongelmia entisen aviopuolisonsa BS:n suhteen, jonka kanssa hänet oli pakotettu avioitumaan vuonna 2010 ja jonka kanssa hänellä oli kolme tytärtä. Useiden väkivaltaisuuksien ja uhkausten vuoksi, joita WS:n aviopuoliso, biologinen perhe ja aviopuolison perhe olivat esittäneet, WS oli ollut toistuvasti sijoitettuna väkivallan ehkäisyyn ja seurantaan tarkoitettuihin keskuksiin ja paennut kodistaan vuoden 2016 syyskuussa. WS oli erityisesti tehnyt Torbalın (Turkki) yleiselle syyttäjälle rikosilmoituksen näistä väkivaltaisuuksista. WS solmi toisen miehen kanssa vuonna 2017 uskonnollisen avioliiton ja sai tämän kanssa pojan toukokuussa 2018. WS:n ja BS:n avioeroa koskeva päätös annettiin 20.9.2018 Diyarbakırin (Turkki) siviilituomioistuimessa nro 1, kun WS oli jo poistunut Turkista. WS on lisäksi korostanut, ettei hän saanut biologiselta perheeltään mitään tukea ja että perheen isä oli kieltänyt kontaktit, koska hän oli muuttanut pois puolisoiden yhteisestä kodista. WS on myös väittänyt pelkäävänsä henkensä puolesta, jos hänen täytyy palata Turkkiin.

35.

DAB hylkäsi 21.5.2020 tekemällään päätöksellä WS:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ZUB:n 8 §:n perusteella (pakolaisasema) ja tämän lain 9 §:n perusteella (humanitaarinen asema/toissijainen suojelu).

36.

DAB katsoi, etteivät pakolaisaseman myöntämiselle asetetut edellytykset täyttyneet, koska väkivaltaa, jonka uhriksi WS oli joutunut aviopuolisonsa ja perheenjäsentensä taholta, sekä hänelle esitettyjä tappouhkauksia ei voitu yhdistää mihinkään ZUB:n 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin vainon syihin eli rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, poliittisiin mielipiteisiin tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen. WS ei myöskään ollut ilmoittanut joutuneensa vainotuksi sukupuolensa takia.

37.

DAB katsoi lisäksi, että humanitaarisen aseman (toissijainen suojelu) myöntämisen edellytykset eivät myöskään täyttyneet, koska viranomaiset ja tietyt ryhmät eivät olleet toteuttaneet WS:ään kohdistuneita toimia. DAB korostaa lopuksi, että WS, joka ei ollut ilmoittanut poliisiviranomaisille itseensä kohdistuneista väkivaltarikoksista, ei myöskään ollut tehnyt rikosilmoituksia ja että hän oli lähtenyt laillisesti Turkista.

38.

WS on nostanut tästä päätöksestä kanteen, joka hylättiin 15.10.2020 tehdyllä ratkaisulla. Tämä ratkaisu tuli lainvoimaiseksi Varhoven administrativen sadin (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria) 9.3.2020 antamalla ratkaisulla.

39.

WS jätti 13.4.2021 uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja liitti siihen yhdeksän uutta kirjallista todistetta, jotka koskivat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja alkuperämaataan. Hän väittää ensinnäkin täyttävänsä ZUB:n 8 §:ssä säädetyt pakolaisaseman myöntämistä koskevat edellytykset, koska hän on joutunut vainon uhriksi sen vuoksi, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään eli naisiin, jotka ovat kokeneet muiden kuin valtiollisten toimijoiden harjoittamaa perheväkivaltaa ja jotka voivat joutua näiden toimijoiden tekemien kunniarikosten uhreiksi, joilta Turkin valtio ei voi häntä suojella. Hän toteaa myös vastustavansa palauttamistaan Turkkiin, koska hän pelkää, että hänen entinen aviomiehensä riistää hänen henkensä tai että hän joutuu kunniarikoksen uhriksi ja että hänet pakotetaan jälleen solmimaan avioliitto. Hän korostaa, että hänen tilanteensa on tällä välin huonontunut, koska hän on saanut lapsen sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa hän ei ollut siviiliavioliitossa. WS vetoaa uutena seikkana myös Turkin tasavallan vetäytymiseen Istanbulin yleissopimuksesta ja esittää tältä osin erityisesti kaksi maaliskuussa 2021 tehtyä raporttia, joista ensimmäisen, Turkin ihmisoikeuskäytäntöjä koskevan raportin, on laatinut U.S. Department of State (Amerikan yhdysvaltojen ulkoministeriö) ja toisen turkkilainen yhteisö We will stop femicide.

40.

WS väittää toiseksi täyttävänsä ZUB:n 9 §:ssä säädetyt humanitaarisen aseman (toissijainen suojelu) myöntämistä koskevat edellytykset, koska palauttaminen Turkkiin altistaisi hänet Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 ja 3 artiklassa tunnustettujen perusoikeuksien loukkauksille.

41.

DAB kieltäytyi 5.5.2021 tehdyssä päätöksessä aloittamasta uutta tutkintamenettelyä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta, koska WS ei ollut esittänyt uusia todisteita henkilökohtaisesta tilanteestaan tai alkuperämaastaan, ja totesi lisäksi, että Turkin viranomaiset olivat auttaneet WS:ää useita kertoja ja ilmoittaneet olevansa valmiita auttamaan häntä kaikin laillisin keinoin.

42.

Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

43.

WS, Saksan ja Ranskan hallitukset sekä Euroopan komissio ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR) ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

44.

Kansallinen tuomioistuin pyrkii ennakkoratkaisupyynnöllään lähinnä määrittämään, missä määrin kolmannen maan kansalainen, joka väittää olevansa vaarassa joutui kunniarikoksen tai pakkoavioliiton uhriksi sekä perheväkivallan kohteeksi omassa kodissaan, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, voi saada direktiivin 2011/95 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettua kansainvälistä suojelua.

45.

Direktiivin 2013/32 10 artiklan 2 kohdan mukaista tutkintamenettelyä noudattaen ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys koskevat edellytyksiä, joilla tällainen henkilö voi saada direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun pakolaisaseman. ( 16 ) Vaikka kansallisella tuomioistuimella ei ole epäilyksiä siitä, että teot, joiden kohteeksi WS pelkää joutuvansa, voidaan määritellä vainoksi katsottaviksi teoiksi, ( 17 ) se pohtii kuitenkin useita epävarmuustekijöitä, jotka liittyvät siihen, miten tämän henkilön sukupuoli on otettava huomioon yhtäältä vainon syiden (direktiivin 2011/95 10 artikla) ja toisaalta näiden syiden ja alkuperämaan suojelun puuttumisen välisen syy-yhteyden selvittämiseksi (tämän direktiivin 9 artiklan 3 kohta).

46.

Viides ennakkoratkaisukysymys koskee edellytyksiä, joilla WS voi saada direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohdassa tarkoitettua toissijaista suojelua siinä tapauksessa, että häntä ei voida katsoa pakolaiseksi. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta erityisesti, miten määritellään tämän direktiivin 15 artiklassa tarkoitettu vakava haitta, joka aiheutuu teoista, joiden kohteeksi asianomainen voi joutua, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa.

47.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään direktiivin 2011/95 johdanto-osan 17 perustelukappaleeseen tukeutuen, onko sukupuoleen perustuvan naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteellä, jos sitä pidetään pakolaisaseman myöntämisen perusteena, itsenäinen merkitys unionin oikeudessa vai onko tämä käsite määriteltävä Geneven yleissopimuksen, kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja Istanbulin yleissopimuksen valossa.

48.

Tämä kysymys perustuu siihen, että Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan mukaisesti direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa mainitaan ainoastaan ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumi[nen]” eikä siinä mitenkään viitata kansainvälisen suojelun hakijan sukupuoleen pakolaisen käsitteen määrittelemisen yhteydessä tai myöskään säädetä, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voisi sinänsä olla kansainvälisen suojelun perusteena. Euroopan neuvoston puitteissa hyväksytyssä Istanbulin yleissopimuksessa ja Yhdistyneiden kansakuntien puitteissa hyväksytyssä kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa tästä on sitä vastoin nimenomaiset määräykset.

49.

Istanbulin yleissopimuksen tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan suojella naisia kaikilta väkivallan muodoilta, mukaan lukien perheväkivalta, tehostamalla tällaisen väkivallan ehkäisyä ja edistämällä uhrien auttamista sekä väkivallantekijöiden syytteeseen asettamista ja rankaisemista ottamalla käyttöön laaja-alaiset ja yhteensovitetut toimintaperiaatteet.

50.

Sukupuolen käsite määritellään Istanbulin yleissopimuksen 3 artiklan c alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”yhteiskunnallisesti rakentuneita rooleja, käyttäytymismuotoja, toimintoja ja ominaisuuksia, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille”. Naisiin kohdistuvan väkivallan käsite puolestaan määritellään tämän yleissopimuksen 3 artiklan a alakohdassa siten, että se kattaa ”kaikki sellaiset sukupuoleen perustuvat väkivallanteot, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto joko julkisessa tai yksityiselämässä”. Lopuksi sukupuoleen perustuvan naisiin kohdistuvan väkivallan käsite määritellään tämän yleissopimuksen 3 artiklan d alakohdassa ”väkival[laksi], joka kohdistetaan naiseen hänen naiseutensa vuoksi tai joka kohdistuu suhteellisesti useimmin naisiin”. ( 18 )

51.

Istanbulin yleissopimuksen 60 artiklan 1 kohdassa edellytetään näin ollen, että sopimusvaltiot toteuttavat tarvittavat toimet varmistaakseen, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voidaan tunnustaa Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa tarkoitetun vainon muodoksi ja vakavaksi haitaksi, joka antaa perusteet toissijaiseen suojeluun. Istanbulin yleissopimuksen selitysmuistiossa täsmennetään, että tämä artikla on laadittu yhteensopivaksi Geneven yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan, sellaisena kuin sitä on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, kanssa. ( 19 )

52.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja erityisesti naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean yleissuositusten nro 19 ja nro 35 tarkoituksena on puolestaan tehostaa naisten kaikenlaisen syrjinnän torjuntaa ja niissä edellytetään, että sopimusvaltiot takaavat naisille täysimääräisesti heille tunnustettujen oikeuksien toteutumisen kaikilla aloilla. Näillä yleissuosituksilla täydennetään kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta sukupuoleen perustuvalla lähestymistavalla ja määritellään sukupuoleen perustuva väkivalta, mikä edellyttää, että sopimusvaltiot toteuttavat yleisiä toimenpiteitä, jotka vastaavat Istanbulin yleissopimuksen yhteydessä toteutettuja toimenpiteitä.

53.

Näiden muistutusten jälkeen on nyt tarkasteltava, missä määrin näiden kahden yleissopimuksen sanamuoto on otettava huomioon direktiivin 2011/95 täytäntöönpanemiseksi.

54.

Muistutan ensinnäkin, että SEUT 78 artiklan 1 kohdan nojalla yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, jonka osa on direktiivi 2011/95, on oltava Geneven yleissopimuksen ja vuoden 1967 pakolaisten oikeusasemaa koskevan pöytäkirjan sekä ”asiaan liittyvien sopimusten” mukainen. ( 20 )

55.

Direktiivin 2011/95 pääasiallisena tavoitteena, sellaisena kuin se esitetään sen 1 artiklassa ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, on näin ollen ottaa käyttöön sääntelyjärjestelmä, johon kuuluvat jäsenvaltioille yhteiset kansainvälistä suojelua tarvitsevien henkilöiden yksilöimistä koskevat käsitteet ja perusteet, jotka siis ovat unionin omia käsitteitä ja perusteita, mutta kuitenkin taaten, että Geneven yleissopimuksen 1 artiklaa noudatetaan täysimääräisesti. ( 21 ) Unionin tuomioistuin näin ollen kieltäytyi 19.11.2020 antamassaan tuomiossa Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka) ( 22 ) laajentamasta kyseisen direktiivin soveltamisalaa tämän yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle noudattaakseen unionin lainsäätäjän selkeää pyrkimystä yhdenmukaistaa tässä yleissopimuksessa tarkoitetun pakolaisaseman soveltaminen unionissa. ( 23 )

56.

Kuten olen todennut, Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa ei mitenkään viitata sukupuoleen pakolaisen määritelmässä eikä myöskään määrätä, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voisi sinänsä muodostaa kansainvälisen suojelun myöntämisen perusteen. UNHCR on katsonut sukupuoleen perustuvaa vainoa koskevissa suuntaviivoissaan, ettei ollut tarpeen ottaa käyttöön täydentävää perustetta tämän yleissopimuksen 1 artiklan mukaisessa pakolaisen käsitteen määritelmässä, koska sopimusvaltiot tunnustavat sen, että sukupuoli voi vaikuttaa vainon tyyppiin, kärsittyihin vahinkoihin tai kyseisen kohtelun syihin taikka olla niiden määräävä peruste. ( 24 ) Direktiivin 2011/95 yhteydessä hakijan sukupuoli otetaan näin ollen huomioon arvioitaessa niiden vainoksi katsottavien tekojen luonnetta, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voi joutua alkuperämaassaan (direktiivin 9 artiklan 2 kohdan f alakohta) ( 25 ) ja tutkittaessa vainon syitä erityisesti siltä osin kuin on kyse hakijan kuulumisesta tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään (direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisen luetelmakohdan loppuosa).

57.

Direktiivissä 2011/95 ei määritellä sukupuolen käsitettä. Voidaan kuitenkin viitata UNHCR:n antamiin asiakirjoihin, jotka ovat unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan erityisen merkityksellisiä, kun otetaan huomioon tehtävä, joka UNHCR:lle on osoitettu Geneven yleissopimuksessa. ( 26 ) UNHCR on näin ollen katsonut sukupuoleen perustuvaa vainoa koskevissa suuntaviivoissaan, että ”sukupuolella (genre) viitataan naisten ja miesten välisiin suhteisiin identiteetin, aseman, roolien ja vastuiden perusteella, jotka on määritelty tai jotka ovat rakentuneet sosiaalisesti tai kulttuurisesti ja jotka osoitetaan miehille ja naisille, kun taas biologinen sukupuoli (sexe) perustuu biologiaan. Sukupuoli (genre) ei siten ole staattinen tai luontainen vaan sillä on sosiaalisesti ja kulttuurisesti ajan kuluessa rakentunut merkitys”. ( 27 )

58.

Vaikka direktiivin 2011/95 9 artiklan 2 kohdan f alakohdassa ei täsmennetä myöskään ”luonteeltaan sukupuoleen liittyv[ien] te[kojen]” ulottuvuutta, voi olla hyödyllistä tutustua tässä yhteydessä toiseen unionin johdetun oikeuden säädökseen eli direktiivin 2012/29/EU. ( 28 ) Tämän direktiivin johdanto-osan 17 perustelukappaleessa nimittäin määritellään sukupuoleen perustuvan väkivallan käsite niin, että sillä tarkoitetaan ”väkivaltaa, joka kohdistuu henkilöön hänen sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä tai sukupuolen ilmaisunsa vuoksi tai joka vaikuttaa tiettyä sukupuolta edustaviin henkilöihin suhteettomasti. Se voi aiheuttaa uhrille fyysistä, seksuaalista, henkistä, emotionaalista tai psyykkistä haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Sukupuoleen perustuva väkivalta ymmärretään syrjintämuodoksi ja uhrin perusvapauksien loukkaukseksi, ja siihen sisältyvät läheisväkivalta, seksuaalinen väkivalta (mukaan lukien raiskaus, seksuaaliset hyökkäykset ja seksuaalinen häirintä), ihmiskauppa, orjuuttaminen sekä erilaiset vahingolliset käytännöt, kuten pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniarikokset. Sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski”.

59.

Istanbulin yleissopimuksessa ja kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa käytettyjen termien osalta on toiseksi selvää, ettei unioni ole ratifioinut kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta ja että vaikka se on allekirjoittanut Istanbulin yleissopimuksen 13.6.2017, se ei ole kuitenkaan vielä liittynyt siihen. ( 29 ) Tätä yleissopimusta ei ole myöskään ratifioitu kaikissa jäsenvaltioissa. ( 30 ) Ennen tällaista liittymistä tai ratifiointia Istanbulin yleissopimusta on pidettävä ennen kaikkea monialaisena yleissopimuksena, jolla pyritään varmistamaan kokonaisvaltaisesti ja kaikkien yhteiskunnan toimijoiden yhtenäisen lähestymistavan nojalla naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen, ( 31 ) uhrien suojeleminen ja auttaminen ja väkivallantekijöiden syytteeseen saattaminen.

60.

Tästä on pääteltävä, että nykytilanteessa Istanbulin yleissopimus ja kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus eivät kuulu SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin asiaan liittyviin sopimuksiin, joiden valossa direktiiviä 2011/95 on tulkittava.

61.

Kolmanneksi ja lopuksi direktiivin 2011/95 johdanto-osan 17 perustelukappale, johon kansallinen tuomioistuin nojautuu, ei vaikuta mielestäni merkitykselliseltä sukupuoleen perustuvan naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteen unionin oikeuden mukaisen merkityksen ja ulottuvuuden tulkinnan kannalta.

62.

Tässä perustelukappaleessa todetaan, että ”tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelun osalta jäsenvaltioita sitovat sellaisista kansainvälisen oikeuden välineistä johtuvat sitoumukset, joiden osapuolia ne ovat, ja erityisesti ne, joilla kielletään syrjintä”. Viitatessaan ”tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelu[un]” unionin lainsäätäjä ei ole kuitenkaan tarkoittanut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimisen edellytyksiä eli tällaisen suojelun myöntämiselle asetettuja kriteereitä vaan pikemminkin kansainvälistä suojelua hakevien tai saavien oikeuksia ja etuja sen jäsenvaltion alueella, jossa he ovat hakeneet ja mahdollisesti saaneet kansainvälistä suojelua. Direktiivin 2011/95 johdanto-osan 17 perustelukappaleen merkitys nimittäin ilmenee tämän direktiivin VII luvusta, joka koskee ”kansainvälisen suojelun sisältö[ä]”. Unionin lainsäätäjä on esimerkiksi tarkoittanut vaatimusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden ja omien kansalaistensa yhdenvertainen kohtelu mahdollisuuksissa päästä pätevyyden tunnustamista koskevien menettelyjen piiriin (28 artiklan 1 kohta) tai terveydenhuoltoon (30 artikla). Jäsenvaltioiden on tässä asiayhteydessä noudatettava velvollisuuksia, jotka perustuvat kansainvälisiin välineisiin, joiden osapuolina ne ovat, kuten kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen ja Istanbulin yleissopimukseen.

63.

Kaiken edellä esitetyn perusteella direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohtaa on tulkittava siten, että edellytyksiä, jotka koskevat pakolaisaseman myöntämistä henkilölle, joka pelkää joutuvansa sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, on tarkasteltava tämän direktiivin asiaa koskevien säännösten nojalla, joita on tulkittava sen systematiikan ja tarkoituksen valossa sekä niin, että Geneven yleissopimusta noudatetaan SEUT 78 artiklan 1 kohdan mukaisesti, eikä määritelmien perusteella, jotka sisältyvät kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen ja Istanbulin yleissopimukseen, jotka eivät kuulu tässä artiklassa tarkoitettuihin asiaan liittyviin sopimuksiin.

64.

Tässä tulkinnassa on kuitenkin kunnioitettava perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia direktiivin 2011/95 johdanto-osan 16 perustelukappaleen mukaisesti. ( 32 )

65.

Kansallinen tuomioistuin pyytää toisella ja kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuinta lähinnä täsmentämään olosuhteita, joissa kolmannen maan kansalaisella, joka katsoo olevansa vaarassa joutua kunniarikoksen tai pakkoavioliiton uhriksi ja perheväkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, voidaan katsoa kuuluvan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään.

66.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta ensinnäkin, voidaanko hakijan kuuluminen tämän direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään määrittää pelkästään hänen biologisen sukupuolensa perusteella.

67.

Kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään kahdesta edellytyksestä, joiden on täytyttävä, jotta hakijan voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Nämä kaksi edellytystä ovat kumulatiivisia. ( 33 )

68.

Ryhmän jäsenten on ensinnäkin jaettava jokin luontainen ominaisuus tai heillä on oltava yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on oltava yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisessa alakohdassa täsmennetään tältä osin, että alkuperämaan oloista riippuen sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä. ( 34 )

69.

Tällä ryhmällä on toiseksi oltava selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa kolmannessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.

70.

Direktiivin 2011/95 10 artiklan 2 kohdasta seuraa lisäksi, että arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä yhteiskunnalliseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan. ( 35 )

71.

Näistä edellytyksistä ensimmäisen osalta on selvää, että hakijan sukupuolta voidaan pitää luontaisena ominaisuutena ‐ eli hänen biologisena sukupuolenaan ‐ ”jota ei voida muuttaa” direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti. Huomautan tässä, että komission alkuperäisessä ehdotuksessa direktiiviksi 2004/83 viitattiin nimenomaisesti ryhmän ”perusluonteisiin ominaisuuksiin”, kuten ”sukupuolise[e]n suuntautumise[e]n, i[kä]än tai sukupuole[e]n”, ( 36 ) ja unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut 7.11.2013 antamassaan tuomiossa X ym., ( 37 ) että ”on selvää, että henkilön sukupuolinen suuntautuminen on sellainen ominaisuus, joka on niin keskeinen osa hänen identiteettiään, ettei häntä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. ( 38 )

72.

Jälkimmäisessä edellytyksessä oletetaan, että ryhmällä, jonka jäsenillä on sama sukupuoli, on asianomaisessa alkuperämaassa selvästi erottuva identiteetti, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi yhteisöksi. UNHCR:n mukaan ryhmän on oltava näkyvä. ( 39 ) Tämä näkemys vaihtelee maittain, etnisen tai uskonnollisen yhteisön mukaan tai jopa poliittisen yhteyden mukaan, mutta myös kyseisen henkilön käyttäytymisen perusteella. ( 40 ) Sukupuoli on kuitenkin sosiologinen käsite, jota käytetään niin, että huomioon otetaan biologisen sukupuolen lisäksi siihen liittyvät arvot ja representaatiot. Sukupuoli on näin ollen käsite, jonka on ilmennettävä sitä, että naisten ja miesten välinen suhde tietyssä yhteiskunnassa sekä siitä mahdollisesti aiheutuva eriarvoisuus, joka johtuu biologisten erojen perusteella asetetuista miesten ja naisten rooleista, ovat yhteiskunnallisesti muodostuneita ja rakentuneita ja tulevat siten mahdollisesti kehittymään eri tavoilla ajan kuluessa sekä yhteiskunnasta ja yhteisöstä riippuen. ( 41 ) Katson tässä yhteydessä, että naiset ‐ ainoastaan naisten aseman vuoksi ‐ ovat esimerkkinä sosiaalisesta kokonaisuudesta, joka määritellään sellaisten luontaisten ominaisuuksien perusteella, joita ei voida muuttaa ja jotka voidaan mieltää eri tavoin yhteiskunnassa heidän alkuperämaastaan riippuen, mikä johtuu tämän maan sosiaalisista, oikeudellisesta tai uskonnollisista normeista taikka sen yhteisön käytännöistä, johon he kuuluvat. ( 42 ) Se, että tämä yhteiskunnallinen ryhmä muodostuu naisista tietyssä yhteiskunnassa (eikä naisista yleisesti), ( 43 ) ei ole mielestäni sinänsä esteenä tämän ryhmän selvästi erottuvan identiteetin tunnustamiselle pelkästään tämän ryhmän koon vuoksi. Käsitettä, jonka mukaan ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi, ei nimittäin voida tulkita siten, että se edellyttäisi määrällistä arviointia. ( 44 )

73.

Katson näin ollen näiden seikkojen perusteella, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnin, joka sen on direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan a–c alakohdan mukaan suoritettava, päätteeksi katsoa, että hakija kuuluu sukupuolensa vuoksi tämän direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään.

74.

Kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta toiseksi täsmentämään, voidaanko direktiivin 2011/95 johdanto-osan 30 perustelukappaleessa tarkoitetun kaltaiset vainoksi katsottavat teot, joiden kohteeksi hakija voi joutua alkuperämaassaan, ottaa huomioon määritettäessä ryhmän selvästi erottuvaa identiteettiä tässä maassa vai ovatko tällaisia tekoja ainoastaan tämän direktiivin 9 artiklan 2 kohdan a ja f alakohdassa tarkoitetut teot.

75.

Tämän direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleessa todetaan, että ”tiettyä yhteiskunnallista ryhmää määriteltäessä hakijan sukupuolesta johtuvat seikat, sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen mukaan lukien, jotka voivat liittyä tiettyihin oikeudellisiin perinteisiin ja tapoihin, jotka johtavat esimerkiksi sukuelinten silpomiseen, pakkosterilointiin tai pakkoaborttiin, olisi otettava asianmukaisesti huomioon, siinä määrin kuin ne liittyvät hakijan perusteltuun pelkoon joutua vainotuksi”.

76.

Tässä 30 perustelukappaleessa esitetään täsmennyksiä, joiden nojalla voidaan määritellä tarkemmin tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen perusteella tapahtuvan vainon käsite. Siinä luetellaan eräitä vainoksi katsottavia tekoja, jotka voidaan tuoda esille tällaisen ryhmän määrittelemiseksi. Tiettyihin uhreihin liittyvien vainoksi katsottavien tekojen luonteen nojalla voidaan nimittäin luonnehtia yhteiskunnallisen ryhmän selvästi erottuvaa identiteettiä. Tässä 30 perustelukappaleessa mainitut teot eivät ole ainoastaan vainoksi katsottavia tekoja, jotka näin ollen täydentävät direktiivin 2011/95 9 artiklan 2 kohdan luetteloa, joka ei ole tyhjentävä, vaan niiden perusteella voidaan myös määrittää tietty yhteiskunnallinen ryhmä. Tämän direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleesta ilmenee näin ollen selvästi, että sellaisten tekojen luonne, joiden kohteeksi nainen pelkää joutuvansa alkuperämaassaan sukupuolensa perusteella, voi olla merkityksellinen seikka määritettäessä hänen kuulumistaan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään ja varsinkin tämän ryhmän selvästi erottuvaa identiteettiä alkuperämaassa. Kuten olen jo todennut, ( 45 ) vaikka ryhmään kohdistuva vaino voi olla merkityksellinen seikka määritettäessä tämän ryhmän näkyvyyttä tietyssä yhteiskunnassa, ( 46 ) tämä ei kuitenkaan merkitse, että kaikkien henkilöiden, jotka pelkäävät joutuvansa vainon kohteeksi alkuperämaassaan, voitaisiin katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Tästä syystä unionin lainsäätäjä on mielestäni asettanut tässä perustelukappaleessa useita rajoituksia. Se viittaa aluksi tekoihin, jotka ovat selvästi sukupuoleen perustuvia väkivallantekoja, koska ne kohdistuvat henkilöön hänen sukupuolensa tai identiteettinsä vuoksi tai suhteellisesti useimmin erityisesti tietyn sukupuolen omaaviin henkilöihin. Se viittaa seuraavaksi tekoihin, jotka merkitsevät tämän henkilön perusoikeuksien vakavaa loukkausta. Lopuksi se viittaa tekoihin, jotka perustuvat yleisiin ja toistuviin käytäntöihin ja jotka hyväksytään joko laissa tai vakiintuneessa käytännössä. Tästä seuraa, että tämän perustelukappaleen mukaan lapsen tai nuoren voidaan katsoa kuuluvan näkyvään tai tunnistettavissa olevaan ryhmään yhteiskunnassa, koska hän on vaarassa joutua ympärileikkauksen kaltaisen perinteen tai tavan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa. ( 47 )

77.

Unionin lainsäätäjä on lisäksi osoittanut käyttämällä ilmaisua ”esimerkiksi”, ettei se tahtonut rajoittaa sukupuoleen perustuvia väkivallantekoja, jotka on otettava huomioon, sukuelinten silpomiseen, pakkosterilointiin tai pakkoaborttiin. Mikään ei mielestäni ole esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen katsoo lapsen, nuoren tai naisen kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään sillä perusteella, että hän olisi pakkoliiton vaarassa, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, koska pakkoavioliittoon liittyy henkistä tai fyysistä hyväksikäyttöä, joka ‐ julkisasiamies Mengozzin sanoin ( 48 ) ‐ ”[johtaa] ihmisoikeuksien ja etenkin naisten perusoikeuksien räikeisiin loukkauksiin”. Näin on etenkin, kun pakkoavioliitot johtavat erityisesti raiskauksiin ja muuhun seksuaaliseen väkivaltaan.

78.

Teen saman päätelmän perheväkivallan osalta, koska perheväkivalta voi käsittää erittäin vakavia tekoja ja toistuvaa väkivaltaa, jotka voivat johtaa henkilön perusoikeuksien vakavaan loukkaamiseen. ( 49 ) En näe siten mitään estettä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen katsoo suoritettuaan kunkin yksittäistapauksen tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnin, että nainen, joka joutuisi palaamaan alkuperämaahansa, kuuluu ryhmään, jolla on selvästi erottuva identiteetti tässä maassa, sillä perusteella, että hän on vaarassa joutua tähän maahan palattuaan vakavan perheväkivallan kohteeksi (pahoinpitely, raiskaus ja muu seksuaalinen hyväksikäyttö jne.), joka on perinteistä tietyissä yhteisöissä. Tässä tapauskohtaisessa arvioinnissa hakijan on luonnollisesti esitettävä kaikki yksityiskohtaiset tiedot ja erityisesti perhettä koskevat, maantieteelliset ja yhteiskunnalliset tiedot riskeistä, jotka kohdistuvat häneen henkilökohtaisesti. Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava huomioon paitsi hänen henkilöllisyytensä, ikänsä, koulutustasonsa, alkuperänsä, taustansa ja yhteiskunnallisen asemansa myös alkuperämaata koskevat yleiset tiedot ja erityisesti tässä maassa voimassa olevat sosiaaliset tai tapaoikeuden normit, alue, ryhmä tai etninen yhteisö sekä voimassa olevan lainsäädännön nykytila ja sen täytäntöönpano.

79.

Lopuksi katson, että direktiivin 2011/95 johdanto-osan 30 perustelukappaleen sanamuodon nojalla voidaan ottaa huomioon myös erityisiä riskejä, jotka kohdistuvat naisiin, jotka eivät noudata alkuperämaansa sosiaalisia normeja tai yrittävät vastustaa niitä. Vaikka ei ole tyhjentävää luetteloa erilaisista yhteiskunnallisista ryhmistä, jotka kansalliset toimivaltaiset viranomaiset ovat voineet määrittää tällä perusteella, kansallista oikeuskäytäntöä koskevan tutkimuksen ja alkuperämaita koskevien raporttien, jotka Euroopan unionin turvapaikkavirasto (EUAA) ( 50 ) on julkaissut, nojalla voidaan yksilöidä tiettyjä ryhmiä. Maissa ja yhteiskunnissa, joissa ympärileikkaus on sosiaalinen normi, lapsia ja nuoria, joita tällainen käytäntö koskee, pidetään näin ollen tunnistettavissa olevina ja heidän katsotaan kuuluvan ryhmään, jolla on selvästi erottuva identiteetti, ( 51 ) koska he ovat vaarassa joutua nöyryytyksen, yhteisönsä ulkopuolelle sulkemisen tai vastatoimenpiteiden kohteeksi, jos heidät palautetaan alkuperämaahansa. ( 52 ) Vastaavasti naisten, jotka kieltäytyvät pakkoavioliitosta yhteiskunnassa, jossa tällainen käytäntö on niin yleinen, että sitä voidaan pitää sosiaalisena normina, ( 53 ) on katsottu kuuluvan direktiivissä 2011/95 tarkoitettuun ryhmään, jolla on selvästi erottuva identiteetti, ( 54 ) kun he joutuvat yhteisönsä paheksumiksi ja altistuvat väkivallalle, joka voi loukata heidän fyysistä koskemattomuuttaan. ( 55 )

80.

UNHCR on katsonut vastaavasti, että afgaaninaisten, jotka palaavat maanpaosta Euroopasta, jossa he ovat omaksuneet länsimaiset normit ja arvot alkuperämaansa yhteiskunnassa, perinteissä tai jopa oikeusjärjestyksessä heille asetettujen roolien vastaisesti, voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. ( 56 ) EUAA:n Afganistania koskevassa raportissa (2023) todetaan näin ollen selvästi, että afgaaninaisten tai nuorten afgaaninaisten, jotka ovat eläneet länsimaisen elämäntavan mukaan, voidaan käyttäytymisensä, tunnesiteidensä, ulkonäkönsä, toimintansa, mielipiteidensä, ammattinsa ja/tai ulkomailla oleskelunsa vuoksi katsoa rikkovan vakiintuneita yhteiskunnallisia tai uskonnollisia normeja ja altistuvan perheväkivallalle ja ruumiillisille rangaistuksille sekä muille rangaistuksille eristyksestä ja leimaamisesta jopa kunniamurhaan asti, jos heitä syytetään perheensä, yhteisönsä tai heimonsa maineen halventamisesta. ( 57 )

81.

Unionin tuomioistuimessa on tällä hetkellä vireillä nimenomaisesti tätä kysymystä koskeva ennakkoratkaisupyyntö, joka on esitetty asiassa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Henkilöt, jotka ovat omaksuneet unionin arvot)) (C‑646/21), joka koskee nuorten irakilaisten naisten tilannetta, asiassa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (C‑456/21), joka puolestaan koskee nuoria afgaaninaisia, tehdyn asiallisesti samanlaisen ennakkoratkaisupyynnön peruuttamisen jälkeen. ( 58 )

82.

Edellä esitetyn perusteella katson, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään sukupuolensa perusteella, jos on todettu tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnin nojalla, että pelkän sukupuolensa eli naisen identiteettinsä ja asemansa lisäksi hänellä on selvästi erottuva identiteetti alkuperämaassaan, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää hänet erilaiseksi sosiaalisten, oikeudellisten tai uskonnollisten normien tai hänen maansa tai sen yhteisön, johon hän kuuluu, rituaalien tai tapojen perusteella. Tässä arvioinnissa tekojen luonne, joiden kohteeksi tämä kansalainen pelkää joutuvansa, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, on merkityksellinen seikka, joka toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava huomioon.

83.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee neljännellä ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko direktiivin 2011/95 9 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että jos perheväkivaltaa harjoittaa muu kuin valtiollinen toimija, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on osoitettava vainon syiden ja valtion tai sitä valvonnassaan pitävien puolueiden tai järjestöjen suojelun puuttumisen välinen syy-yhteys.

84.

Aluksi on todettava, että jotta muun kuin valtiollisen toimijan harjoittamaa perheväkivaltaa voidaan lähtökohtaisesti pitää direktiivin 2011/95 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina vainoksi katsottavana tekona, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on osoitettava tämän direktiivin 6 artiklan c alakohdan mukaan, että valtio tai sitä valvonnassaan pitävä puolue tai järjestö ei voi tai halua suojella uhria.

85.

Tämän osoittaminen on tärkeää, koska alkuperävaltion kyvyttömyys tai päinvastoin kyvykkyys varmistaa suojelu vainoksi katsottavia tekoja vastaan on ratkaiseva tekijä arvioitaessa pakolaisaseman myöntämisen tai mahdollisesti vastaavasti sen lakkaamisen perusteena olevia olosuhteita. ( 59 ) Kuten olen huomauttanut ratkaisuehdotuksessani Saksan liittotasavalta (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen), ( 60 ) kansainvälinen suojelu on nimittäin hakijalle myönnettävä vaihtoehtoinen suojelu, jos ja niin kauan kuin hänen alkuperämaansa ei pysty suojelemaan häntä vainotuksi tulemisen tai vakavan haitan vaaralta, jonka uhriksi hän on joutunut, tai ei halua suojella häntä, ( 61 ) ja hänen pelkoaan on näin ollen pidettävä perusteluna.

86.

Sitä, onko kyseessä suojelu vainoa tai vakavaa haittaa vastaan vai ei, on arvioitava direktiivin 2011/95 7 artiklassa säädettyjen edellytysten nojalla. ( 62 )

87.

Ensinnäkin tämän direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa määritellään tämän suojelun tarjoajat. Joko valtion tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävän puolueen tai järjestön on tarjottava tällaista suojelua. Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on arvioidessaan sitä, onko kyseessä tällainen suojelu, näin ollen varmistettava, että nämä viimeksi mainitut ovat paitsi kykeneviä myös halukkaita suojelemaan hakijaa vainoa tai vakavaa haittaa vastaan, joka häneen kohdistuu. Tämä näkökohta on erityisen tärkeä, kun kansainvälisen suojelun hakijana on nainen, joka pelkää joutuvansa perhepiirissä harjoitetun perheväkivallan uhriksi, jos hän palaa alkuperämaahansa.

88.

Toiseksi direktiivin 2011/95 7 artiklan 2 kohdan mukaan suojelun vainoa tai vakavaa haittaa vastaan on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää. Tämä edellyttää, että tällaisen suojelun tarjoajat toteuttavat kohtuullisia toimenpiteitä estääkseen vainon tai vakavan haitan ( 63 ) ja että hakijalla on mahdollisuus saada tällaista suojelua. Tässä säännöksessä viitataan valtion, jonka kansalainen asianomainen henkilö on, kykyyn estää tai sanktioida mainitussa direktiivissä tarkoitetut vainoksi katsottavat teot.

89.

Direktiivin 2011/95 9 artiklan 3 kohdassa vaaditaan lisäksi, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on todettava tämän direktiivin 10 artiklassa mainittujen vainon syiden ja direktiivin 9 artiklan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavien tekojen tai teot estävän suojelun puuttumisen välinen yhteys.

90.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on siten arvioitava, voidaanko yhtäältä kodissa tai perheessä harjoitetun perheväkivallan syiden eli tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen ja toisaalta direktiivin 2011/95 7 artiklassa tarkoitetun alkuperämaan viranomaisten teot estävän suojelun puuttumisen välillä todeta olevan syy-yhteys.

91.

Tämä arviointi on olennaista sen toteamiseksi, ettei kolmannen maan kansalainen voi turvautua tämän maan suojeluun ja että hänen kieltäytymisensä tämän maan suojelusta on perusteltua direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdan mukaisesti, koska asianomainen maa ei ole kykenevä tai halukas estämään näitä tekoja, asettamaan niistä syytteeseen ja rankaisemaan niistä.

92.

Tämän arvioinnin suorittaminen voi olla varsin vaikeaa.

93.

Muiden kuin valtiollisten toimijoiden harjoittaman väkivallan syiden osalta hakijan lausumat sisältävät väistämättä subjektiivisia näkökohtia eikä niiden tueksi ole aina esitetty suoria todisteita tai asiakirjoja. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmenee tältä osin, että DAB on katsonut, että ”hakija on täysi-ikäinen eikä hän ole ilmoittanut joutuneensa vainotuksi sukupuolensa vuoksi” kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa tueksi esitettyjen tosiseikkojen kuvauksen yhteydessä. Tällaista hakemusta ei voida kuitenkaan hylätä sillä perusteella, ettei kyseinen kolmannen maan kansalainen ole todennut, että väkivallalla, jonka kohteeksi hän joutuu alkuperämaassaan, on yhteys johonkin direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa luetelluista perusteista. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että kansainvälistä suojelua hakevan lausumat ovat vain lähtökohta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointiprosessissa. Vaikka tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat, samassa säännöksessä säädetään, että jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä kansainvälistä suojelua hakevan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat. ( 64 ) Direktiivin 2011/95 4 artiklan 2 kohdassa mainitaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten arvioitavaksi saatettavien merkityksellisten seikkojen joukossa ”kansainvälisen suojelun hakemisen sy[yt]”, jotka välttämättä sisältävät syyn sille vainoksi katsottavalle teolle, jonka kohteeksi hakija väittää joutuvansa. ( 65 )

94.

Siltä osin kuin on kyse alkuperämaan tarjoamasta suojelusta vainoa tai vakavaa haittaa vastaan, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on määritettävä, missä määrin tämä suojelu täyttää direktiivin 2011/95 7 artiklan vaatimukset, ja erityisesti, onko tämä suojelu tehokasta.

95.

Direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan tämän viranomaisen on näin ollen suoritettava kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtainen arviointi, joka käsittää kaikki alkuperämaahan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan. Tämän direktiivin 4 artiklan 5 kohdan c alakohdan nojalla hakijan lausumien uskottavuutta ja johdonmukaisuutta on lisäksi arvioitava hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen perusteella. ( 66 )

96.

EUAA on todennut tässä yhteydessä Turkin tilannetta koskevassa marraskuun 2016 raportissa, ( 67 ) että huolimatta tässä maassa tapahtuneista lainsäädännöllisistä uudistuksista, joilla pyritään takaamaan miesten ja naisten tasa-arvo ja estämään naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotoja, kuten perheväkivalta, ( 68 ) valtiollisten toimijoiden toteuttamat toimenpiteet tämän väkivallan torjumiseksi ovat edelleen riittämättömiä ja tehottomia siltä osin kuin on kyse uhrien mahdollisuuksista saada tietoa ja oikeudellista apua ja saada rikosilmoituksensa rekisteröidyksi ja saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, ja poliisiviranomaiset soveltavat harvoin lähestymiskieltoja tai suojelumääräyksiä. Tukipalvelut, kuten turvakodit tai uhrien tukikeskukset, jotka on tarkoitettu naisten vastaanottamiseen ja joiden määrä on riittämätön, ovat puutteellisia. ”Kunniarikosten” ja perheväkivallan osalta tässä raportissa todetaan, että tuomitsemisprosentit ovat erityisen alhaisia, ja suurin osa rikoksista tapahtuu konservatiivisissa perheissä Kaakkois-Turkissa. Totean, että tässä raportissa ei oteta huomioon vuonna 2021 tapahtunutta Turkin vetäytymistä Istanbulin yleissopimuksesta. ( 69 )

97.

Korostan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vastaavasti esittänyt tuomiossaan M.G. v. Turkki ( 70 ) saman toteamuksen kuin vuonna 2009 tuomiossaan Opuz v. Turkki ( 71 ) ja vuonna 2014 tuomiossaan Durmaz v. Turkki ( 72 ) eli toteamuksen, joka koskee tuomioistuinten yleistä passivisuutta ja syrjivyyttä, joka on jo todettu Turkin osalta asioissa, jotka liittyvät perheväkivaltaan ja siihen, ettei naimattomille ja eronneille naisille tarkoitettuja suojelutoimenpiteitä ole saatavilla.

98.

Näiden seikkojen perusteella katson, että direktiivin 2011/95 9 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että muun kuin valtiollisen toimijan harjoittaman vainon osalta toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on todettava suoritettuaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin ja otettuaan huomioon kaikki alkuperämaahan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina tämän maan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan, onko yhtäältä väkivallan syiden eli sen, että kolmannen maan kansalainen kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja toisaalta tämän direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun alkuperämaan viranomaisten suojelun puuttumisen välillä syy-yhteys.

99.

Kansallinen tuomioistuin pyytää viidennellä ennakkoratkaisukysymyksellään selventämään toissijaisen suojelun myöntämisen edellytyksiä, sellaisina kuin ne määritellään direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohdassa, kolmannen maan kansalaisen osalta, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta joka on vaarassa joutua kunniarikoksen sekä perheväkivallan, pakkoavioliiton ja leimaamisen uhriksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa.

100.

Kansallinen tuomioistuin keskittyy kysymyksessään kahteen näkökohtaan, joita käsittelen seuraavaksi yksi kerrallaan.

101.

Ensimmäinen näkökohta liittyy siihen, missä määrin väkivaltaa, jonka kohteeksi tämä kansalainen voi joutua, voidaan pitää direktiivin 2011/95 15 artiklassa tarkoitettuna vakavana haittana siksi, että se merkitsee joko hänen henkeään uhkaavaa vakavaa vaaraa tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua.

102.

Toinen näkökohta koskee vaatimusta, jonka mukaan kolmannen maan kansalainen on perustellussa vaarassa joutua kärsimään direktiivin 2011/95 15 artiklassa tarkoitettua vakavaa haittaa ja hän on kykenemätön tai näin ollen haluton turvautumaan alkuperämaansa suojaan.

103.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohtaa tulkittava siten, että tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen väittää olevansa vaarassa joutui kunniarikoksen uhriksi ja sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, on riittävää osoittaa, että kyseessä on todellinen direktiivin 15 artiklan a alakohdassa tarkoitetun ”kuolemanrangaistu[ksen] tai teloitu[ksen]” vaara, vai onko tarpeen osoittaa kokonaisarvioinnin yhteydessä, että kyse on tämän direktiivin 15 artiklan b alakohdassa tarkoitetusta ”epäinhimilli[s]en tai halventava[n] kohtelu[n] tai rangaistu[ksen]” vaarasta.

104.

Direktiivin 2011/95 15 artiklassa säädetään kolmesta eri tyypistä vakavaa haittaa, jotka ovat omiaan johtamaan toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen henkilölle, johon ne kohdistuvat. Niihin kuuluu muun muassa tämän direktiivin 15 artiklan a alakohdassa (joka olennaisilta osin vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaa ja sen pöytäkirjan nro 6 1 artiklaa ( 73 )) määritellyn kuolemanrangaistuksen tai teloituksen kaltainen vakava haitta ja tämän direktiivin 15 artiklan b alakohdassa (joka olennaisilta osin vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa ( 74 )) määritellyn ”kidutu[ksen] tai epäinhimilli[s]en tai halventava[n] kohtelu[n] tai rangaistu[ksen]” kaltainen vakava haitta. Kuten unionin tuomioistuin on näin ollen todennut, tällainen vakava haitta kattaa tilanteita, joissa kansainvälisen suojelun hakija ”joutuu erityisesti vaaraan kärsiä tietyntyyppistä haittaa” tai ”tiettyjä väkivaltaisuuksia”. ( 75 )

105.

Huomautan, että vakavat haitat, joista kansainvälisen suojelun hakija voi joutua kärsimään, luetellaan direktiivin 2011/95 15 artiklan a ja b alakohdassa vaihtoehtoisesti: ”a) kuolemanrangaistus tai teloitus; tai b) – – kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus”. ( 76 ) Tämä luettelo osoittaa, että unionin lainsäätäjän tahtona on ollut kattaa mahdollisimman laajasti tilanteet, joissa kolmannen maan kansalaisen on saatava kansainvälistä suojelua, vaikka häntä ei olekaan tunnustettu pakolaiseksi.

106.

Euroopan neuvoston asiakirjoista ilmenee ”kunniarikoksen” käsitteen osalta, että sillä tarkoitetaan kaikkia tekoja, joilla perheen tai yhteisön jäsen tappaa naisen, vahingoittaa häntä tai polttaa hänet tai vammauttaa häntä perheen kunnian palauttamiseksi siitä syystä, että hän on elämänvalinnoillaan, tahdollaan emansipoitua, kieltäytymällä avioliitosta tai seksuaalisella suuntautumisellaan rikkonut kulttuurisia, uskonnollisia tai perinteisiä normeja. ( 77 ) Tätä tekoa, siltä osin kuin se merkitsee sitä, että perheen tai yhteisön jäsen tappaa henkilön, voidaan tarkastella direktiivin 2011/95 15 artiklan a alakohdan kannalta, kun kyseessä on teloitus.

107.

Mielestäni on tärkeää, että teloituksen käsitettä ei rajata koskemaan valtiollisten toimijoiden tekoja. Jos tämä ”kunniarikos” nimittäin johtaa henkilön kuolemaan, sitä ei voida pelkästään pitää direktiivin 2011/95 15 artiklan b alakohdassa tarkoitettuna kidutuksena tai epäinhimillisenä tai halventavana kohteluna ainoastaan siitä syystä, että sen tekijänä on muu kuin valtiollinen toimija. Tämän direktiivin 6 artiklassa säädetään lisäksi, että muut kuin valtiolliset toimijat voivat olla vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita, jos voidaan osoittaa, että valtio tai sitä valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vakavaa haittaa vastaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artikla kattaa lisäksi tilanteet, joissa valtio on laiminlyönyt velvollisuuttaan suojella henkilön henkeä, vaikka sille oli ilmoitettu kolmannen osapuolen rikollisesta toiminnasta aiheutuvasta todellisesta ja välittömästä uhasta tämän henkeä kohtaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi näin ollen tuomiossa Opuz v. Turkki, ( 78 ) että valtiolla oli velvollisuus toteuttaa ennalta ehkäiseviä käytännön toimenpiteitä sellaisen perheväkivallan uhrin suojelemiseksi, joka oli etukäteen tunnistettavissa sellaisen kuolemaan johtavan teon mahdolliseksi kohteeksi, joka suoritetaan kunnian puolustamiseksi. Tämän tuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklassa valtio näin ollen velvoitetaan varmistamaan oikeus elämään laatimalla konkreettinen rikoslaki, jolla ehkäistään henkilöön kohdistuvia rikoksia ja joka perustuu täytäntöönpanomekanismiin, jonka tarkoituksena on estää, torjua tai sanktioida sen rikkominen. ( 79 )

108.

Kun toimivaltainen kansallinen viranomainen tällaisessa tilanteessa toteaa yksittäistapauksen konkreettisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella, että asianomainen on vaarassa joutua teloitetuksi perheensä tai yhteisönsä kunnian nimissä ja että tämä vaara on todellinen ja perusteltu hänen alkuperämaansa viranomaisten suojelun puuttumisen vuoksi, tällaista tekoa on pidettävä direktiivin 2011/95 15 artiklan a alakohdassa tarkoitettuna teloituksena, ja se voi johtaa sellaisenaan toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen muiden tätä koskevien edellytysten täyttyessä.

109.

Tämän toissijaisen suojeluaseman myöntäminen ei edellytä sen osoittamista, että asianomainen olisi lisäksi vaarassa joutua tämän direktiivin 15 artiklan b alakohdassa tarkoitetun kidutuksen tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen uhriksi.

110.

Totean kuitenkin, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on yksilöitävä kaikki vakavat haitat, joista asianomainen on vaarassa joutua kärsimään, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa. ( 80 ) Tämä johtuu yhtäältä vaatimuksista, jotka on asetettu direktiivin 2011/95 4 artiklassa, jonka mukaan toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on suoritettava kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianmukainen ja tehokas tutkinta asianomaisen tarpeiden täydellisen arvioinnin takaamiseksi. Muistutan tässä, että tämä viranomainen on jo arvioinut tekojen, joiden kohteeksi asianomainen on joutunut alkuperämaassaan, luonteen ja ulottuvuuden pakolaisaseman myöntämistä koskevien edellytysten arvioinnin yhteydessä. Tällä tavalla voidaan toisaalta välttää hankalat tilanteet, joissa asianomaisen katsotaan direktiivin 2011/95 16 artiklan 1 kohdan nojalla lakanneen olemasta henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, koska olosuhteet alkuperämaassa ovat muuttuneet, ja hänen asemansa siten peruutetaan ennenaikaisesti puutteellisen riskinarvioinnin johdosta. ( 81 )

111.

Näistä seikoista seuraa, että direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohtaa ja 15 artiklaa on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa toimivaltainen kansallinen viranomainen toteaa yksittäistapauksen konkreettisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella, että jos tämä kansalainen palautetaan alkuperämaahansa, hän on vaarassa joutua teloitetuksi perheensä tai yhteisönsä kunnian nimissä mutta myös kidutuksen tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen uhriksi perheväkivallan tai muun sukupuoleen perustuvan väkivallan johdosta, tämän viranomaisen on määritettävä nämä toimet vakavaksi haitaksi.

112.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohtaa tulkittava siten, että tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen väittää olevansa vaarassa joutua kunniarikoksen uhriksi ja sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, on riittävää todeta, että tämä henkilö on haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, vai onko todettava ne syyt, joiden vuoksi hän ei halua turvautua tähän suojaan.

113.

Kansallinen tuomioistuin viittaa tässä toteamuksiin, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on esittänyt tuomiossa N. v. Ruotsi, ( 82 ) jossa oli kysymys Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan loukkaamisesta tilanteessa, jossa Afganistanin kansalainen, joka oli eronnut puolisostaan eikä noudattanut yhteisössä, perinteissä tai jopa oikeusjärjestyksessä hänelle asetettua roolia, oli vaarassa joutua pahoinpidellyksi, jos hänet olisi palautettu alkuperämaahansa, koska vastaanotto- ja asumisolosuhteet naisten turvakodeissa olivat sellaiset, että nämä naiset joutuivat palaamaan koteihinsa, joissa he joutuivat hyväksikäytön ja kunniarikosten uhreiksi.

114.

Yhteisessä eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä toissijainen suojelu täydentää Geneven yleissopimuksessa vahvistettuja pakolaisasemaa koskevia sääntöjä.

115.

Direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohdan mukaan ”henkil[ö], joka voi saada toissijaista suojelua” on henkilö, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta jonka suhteen on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä tämän direktiivin 15 artiklassa määriteltyä vakavaa haittaa, ja tämä henkilö on kykenemätön tai sellaisen vaaran johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan.

116.

Direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun pakolaisen käsitteen määritelmän, jossa edellytetään sen toteamista, että kansainvälisen suojelun hakija pelkää perustellusti joutuvansa vainotuksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, mukaisesti tämän direktiivin 2 artikla f alakohdassa tarkoitetussa henkilön, joka voi saada toissijaista suojelua, käsitteen määritelmässä edellytetään samalla tavalla sen toteamista, että tämä hakija joutuisi perustellusti vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, jos hänet palautetaan tähän maahan. Muistutan, että tämän osoittaminen on tarpeen, jotta voidaan todeta, että tämä henkilö ei voi turvautua alkuperämaansa suojeluun tai perustellusti kieltäytyy tästä suojelusta, ja edellyttää, että toimivaltainen kansallinen viranomainen arvioi tämän direktiivin 7 artiklan nojalla asianomaisen maan kykenevyyttä ja halukkuutta estää näitä tekoja, asettaa niistä syytteeseen ja rankaista niistä.

117.

Täsmennän tässä, että kyseisessä artiklassa vaaditun suojelun luonteen ja ulottuvuuden osalta asetetut edellytykset koskevat sekä vainoa, jonka kohteeksi hakija voi joutua, että vakavaa haittaa, josta hän voi joutua kärsimään, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa. Kun toimivaltainen kansallinen viranomainen tutkii, täyttääkö hakija toissijaisen suojelun saamisen edellytykset, tämä viranomainen on kuitenkin jo todennut alkuperämaan kykenevyyden tai kyvyttömyyden sekä halukkuuden tai haluttomuuden direktiiviin 2011/95 7 artiklassa vaaditun suojelun varmistamiseen arvioidessaan pakolaisaseman myöntämisen edellytyksiä.

118.

Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2011/95 2 artiklan f alakohtaa on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen väittää olevansa vaarassa joutua kunniarikoksen uhriksi ja sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on todettava, tarjoavatko valtio tai sitä valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt sellaista suojelua tätä vakavaa haittaa vastaan, joka vastaa tämän direktiivin 7 artiklan vaatimuksia, sen määrittämiseksi, voidaanko tätä vaaraa pitää perusteltuna.

119.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Administrativen sad Sofia-gradin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sillä perusteella, että hän pelkää joutuvansa kunniarikoksen tai pakkoavioliiton uhriksi sekä kodissaan tapahtuvan perheväkivallan kohteeksi, jos hänet palautetaan alkuperämaahansa: