Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PRIIT PIKAMÄE
3 päivänä helmikuuta 2022 (1)
Asia C-121/21
Tšekin tasavalta
vastaan
Puolan tasavalta
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – SEUT 259 artikla –Tšekin rajan läheisyydessä Puolassa sijaitsevan Turówin kaivoksen hyödyntämistä koskevan luvan jatkaminen – Tšekin tasavallan ja Puolan tasavallan välinen kiista ympäristövaikutuksista Tšekin tasavallassa – Direktiivi 2011/92/EU – Tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi (YVA) – Kansallinen lainsäädäntö, YVA-päätös ja kaivostoimintaa koskeva lupa ovat ristiriidassa unionin oikeuden kanssa
I Johdanto
1. Tšekin tasavalta, jota Euroopan komissio tukee, vaatii SEUT 259 artiklan nojalla nostamassaan kanteessa unionin tuomioistuinta toteamaan, että Puolan tasavalta on rikkonut useita ympäristönsuojelua koskevia unionin oikeussääntöjä toteuttaessaan toimenpiteitä hallinnollisen menettelyn puitteissa, jonka tarkoituksena oli Puolassa sijaitsevaa Turówin ruskohiilikaivosta koskevan konsession voimassaolon jatkaminen vuoteen 2026 asti.
2. Käsiteltävän oikeusriidan kohteena ovat ne valtioiden rajat ylittävät vaikutukset, jotka johtuvat puolalaisen toiminnanharjoittajan kaivostoiminnasta edellä mainitussa kaivoksessa ja ovat kiistanalainen kysymys näiden kahden jäsenvaltion välillä. Yhtäältä Tšekin tasavalta toteaa, että maiden välisen rajan läheisyydessä asuvat Tšekin kansalaiset joutuvat aiheettomasti kärsimään kyseisen kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista, toisin sanoen pohjaveden pinnan alenemisesta ja maan vajoamisesta. Toisaalta Puolan tasavalta väittää, että kaivoksen sulkemisesta aiheutuisi raskaita taloudellisia tappioita niin energiahuollon kuin työllisyydenkin kannalta.
3. Koska kyseessä on ensimmäinen yksinomaan unionin ympäristöoikeuden alaa koskeva jäsenvaltioiden välinen riita, joka on saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, sen tässä asiassa antama tuomio todennäköisesti tuo tärkeän lisän kansainvälisten tuomioistuinten oikeuskäytäntöön.(2) Onkin toivottavaa, että unionin tuomioistuimen tulevassa tuomiossaan esittämät toteamukset luovat perustan, jolta asianomaiset kaksi jäsenvaltiota voivat päästä sovintoratkaisuun, jossa ne saavat sovitettua yhteen kummankin edut hyvien naapuruussuhteiden periaatteen mukaisesti siten, että unionin oikeutta noudatetaan täysimääräisesti.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A . Unionin lainsäädäntö
1. Direktiivi 2000/60/EY
4. Direktiivin 2000/60/EY(3) 4 artiklan 1, 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Vesipiirien hoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpideohjelmia käytäntöön saatettaessa:
a) pintavesien osalta
– –
ii) jäsenvaltioiden on suojeltava, parannettava ja ennallistettava kaikkia pintavesimuodostumia ottaen huomioon mahdollisuus soveltaa keinotekoisia tai voimakkaasti muutettuja vesimuodostumia koskevaa iii alakohtaa, tavoitteena saavuttaa viimeistään 15 vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta pintaveden hyvä tila liitteessä V vahvistettujen vaatimusten mukaisesti, ottaen huomioon mahdollisuus soveltaa 4 kohdan mukaista määräaikojen pidentämistä sekä 5, 6 ja 7 kohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 8 kohdan soveltamista;
– –
b) pohjaveden osalta
– –
ii) jäsenvaltioiden on suojeltava, parannettava ja ennallistettava kaikkia pohjavesimuodostumia sekä varmistettava tasapaino vedenoton ja pohjaveden muodostumisen välillä tavoitteena saavuttaa pohjaveden hyvä tila viimeistään 15 vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta liitteessä V vahvistettujen vaatimusten mukaisesti, ottaen huomioon mahdollisuus soveltaa 4 kohdan mukaista määräaikojen pidentämistä sekä 5, 6 ja 7 kohtaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 8 kohdan soveltamista ja ottaen huomioon mahdollisuus soveltaa 11 artiklan 3 kohdan j alakohtaa;
– –
4. Edellä 1 kohdassa säädettyjä määräaikoja voidaan pidentää vesimuodostumia koskevien tavoitteiden vaiheittaiseksi saavuttamiseksi edellyttäen, ettei asianomaisen vesimuodostuman tila huonone edelleen ja että kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
a) jäsenvaltiot toteavat, että vesimuodostumien tilan tarpeellista paranemista ei kokonaisuudessaan voida kohtuudella saavuttaa 1 kohdassa säädettyjen määräaikojen puitteissa ainakin jostakin seuraavista syistä:
i) vaadittavaa paranemista ei voida saavuttaa teknisen toteuttamiskelpoisuuden vuoksi muutoin kuin vaiheittain ja niin, että määräaika ylitetään;
ii) paranemisen aikaansaaminen määräajassa olisi suhteettoman kallista;
iii) luonnonolot eivät mahdollista vesimuodostuman tilan paranemista ajoissa;
b) määräajan pidentäminen ja sen perusteet selvitetään erityisesti 13 artiklassa edellytetyssä vesipiirin hoitosuunnitelmassa;
c) pidennetyt määräajat eivät saa ylittää ajanjaksoa, jonka aikana kaksi seuraavaa vesipiirin hoitosuunnitelmaa saatetaan ajan tasalle paitsi, jos luonnonolot ovat sellaiset, että tavoitteita ei voida saavuttaa tänä aikana;
d) vesipiirin hoitosuunnitelmassa esitetään yhteenveto 11 artiklassa vaadituista toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen vaaditun vesimuodostumien tilan vaiheittaiseksi saavuttamiseksi pidennetyn määräajan kuluessa, syyt merkittäviin viivytyksiin näitä toimenpiteitä käytäntöön saatettaessa sekä toimenpiteiden todennäköinen toteuttamisaikataulu. Seuraavissa vesipiirin hoitosuunnitelmissa esitetään katsaus toimenpiteiden toteuttamisesta sekä yhteenveto mahdollisista lisätoimenpiteistä.
5. Jäsenvaltiot voivat asettaa tietyille vesimuodostumille vähemmän vaativia ympäristötavoitteita kuin 1 kohdassa vaaditut, kun ne ovat niin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ihmistoiminnan muuttamat tai niiden luonnonolot ovat sellaiset, että vaativampien tavoitteiden saavuttaminen on mahdotonta tai suhteettoman kallista, ja jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) ympäristöä koskevia ja yhteiskunnallis-taloudellisia tarpeita, joita tällainen ihmistoiminta palvelee, ei voida tyydyttää muilla ympäristön kannalta merkittävästi paremmilla keinoilla, joista ei aiheudu kohtuuttomia kustannuksia;
b) jäsenvaltiot varmistavat, että
– pintavesien osalta saavutetaan paras mahdollinen ekologinen ja kemiallinen tila ottaen huomioon vaikutukset, joita ei ihmisen toiminnan tai pilaantumisen luonteen vuoksi ole kohtuudella voitu välttää,
– muutokset pohjaveden hyvään tilaan verrattuna jäävät mahdollisimman vähäisiksi ja kyseessä ovat vaikutukset, joita ei ihmisen toiminnan tai pilaantumisen luonteen vuoksi ole kohtuudella voitu välttää;
c) vaikutusten kohteina olleiden vesimuodostumien tila ei huonone entisestään;
d) vähemmän vaativien tavoitteiden asettaminen ja sen syyt esitetään erityisesti 13 artiklassa edellytetyssä vesipiirin hoitosuunnitelmassa, ja kyseiset tavoitteet tarkistetaan joka kuudes vuosi.”
2. Direktiivi 2003/4/EY
5. Direktiivin 2003/4/EY(4) 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaiset järjestävät toimintansa kannalta olennaisen, niiden hallussa olevan tai niitä varten toisen hallussa pidetyn ympäristötiedon siten, että tietoa voidaan aktiivisesti ja järjestelmällisesti levittää yleisölle erityisesti tietoverkkojen ja/tai sähköisten välineiden avulla, jos sellaisia on käytettävissä.
– –
2. Annettava ja levitettävä tieto on ajantasaistettava tarvittaessa ja sen on sisällettävä ainakin seuraavaa:
– –
f) luvat, joilla on merkittävä vaikutus ympäristöön, ympäristöä koskevat sopimukset tai viittaus paikkaan, josta tällainen tieto voidaan pyytää tai josta se on löydettävissä 3 artiklan tarkoittamassa yhteydessä;
– – ”
3. YVA-direktiivi
6. Direktiivin 2011/92/EU(5) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tämä direktiivi koskee sellaisten julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointia, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.
2. Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’hankkeella’:
– rakennustyön tai muun laitoksen tai suunnitelman toteuttamista,
– muuta luonnonympäristöön ja maisemaan kajoamista mukaan lukien maaperän luonnonvarojen hyödyntäminen;
– –
c) ’luvalla’ toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen;
– – ”
7. Direktiivin 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen hanketta koskevan luvan myöntämistä hankkeet, joilla muun muassa laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, alistetaan lupamenettelyyn ja että niiden ympäristövaikutukset arvioidaan. Nämä hankkeet määritellään 4 artiklassa.
2. Ympäristövaikutusten arviointi voidaan liittää jäsenvaltioissa voimassa oleviin hankkeita koskeviin lupamenettelyihin tai, jos se ei ole mahdollista, muihin menettelyihin tai tämän direktiivin tavoitteen täyttämiseksi perustettaviin menettelyihin.”
8. Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti ympäristövaikutusten arvioinnilla tunnistetaan, kuvataan ja arvioidaan tarkoituksenmukaisella tavalla kussakin yksittäistapauksessa hankkeen merkittävät ja välilliset vaikutukset erityisesti veteen.
9. Saman direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jollei 2 artiklan 4 kohdassa säädetystä muuta johdu, liitteessä I luetellut hankkeet arvioidaan 5–10 artiklan mukaisesti.
2. Jollei 2 artiklan 4 kohdassa säädetystä muuta johdu, jäsenvaltioiden on määritettävä liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta, arvioidaanko tämä hanke 5–10 artiklan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on määritettävä tämä:
a) tapauskohtaisesti selvittämällä;
tai
b) jäsenvaltioiden asettamien raja-arvojen tai valintaperusteiden avulla.
Jäsenvaltiot voivat päättää molempien a ja b alakohdassa tarkoitettujen menettelyjen soveltamisesta.
– –
4. Kun jäsenvaltiot päättävät vaatia määritystä liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta, hankkeen toteuttajan on annettava tietoja sen ominaisuuksista ja todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Yksityiskohtainen luettelo annettavista tiedoista on liitteessä II A. Hankkeen toteuttajan on otettava tarvittaessa huomioon unionin muun lainsäädännön kuin tämän direktiivin nojalla toteutetuista muista asiaa koskevista ympäristövaikutusten arvioinneista saatavilla olevat tulokset. Hankkeen toteuttaja voi myös antaa kuvauksen hankkeen ominaisuuksista ja/tai toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään tai ehkäisemään jotakin sellaista, joka olisi muutoin voinut olla merkittävä haitallinen ympäristövaikutus.
5. Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä määritys hankkeen toteuttajan 4 kohdan mukaisesti antamien tietojen perusteella ottaen tarvittaessa huomioon unionin muun lainsäädännön kuin tämän direktiivin nojalla toteutettujen, ympäristövaikutuksista tehtyjen alustavien todentamisten tai arviointien tulokset. Määritystä koskeva päätös on julkistettava ja siinä on
a) niissä tapauksissa, joissa päätetään vaatia ympäristövaikutusten arviointia, ilmoitettava pääasialliset syyt, miksi tällaista arviointia vaaditaan, ja viitattava asiaa koskeviin liitteessä III lueteltuihin arviointiperusteisiin; tai
b) niissä tapauksissa, joissa päätetään olla vaatimatta ympäristövaikutusten arviointia, ilmoitettava pääasialliset syyt, miksi tällaista arviointia ei vaadita, ja viitattava asiaa koskeviin liitteessä III lueteltuihin arviointiperusteisiin, sekä hankkeen toteuttajan ehdotuksesta ilmoitettava hankkeen mahdollisista ominaisuuksista ja/tai toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään tai ehkäisemään jotakin sellaista, joka olisi muutoin voinut olla merkittävä haitallinen ympäristövaikutus.
6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltainen viranomainen tekee määrityksensä mahdollisimman nopeasti ja enintään 90 päivässä siitä, kun hankkeen toteuttaja on antanut kaikki 4 kohdan nojalla vaaditut tiedot. Poikkeuksellisissa tapauksissa, jotka liittyvät esimerkiksi hankkeen laatuun, monitahoisuuteen, sijaintiin tai kokoon, toimivaltainen viranomainen voi pidentää määrityksen tekemisen määräaikaa; tällöin toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava kirjallisesti hankkeen toteuttajalle syyt, jotka oikeuttavat pidentämiseen, ja päivä, jona määritys on odotettavissa.”
10. YVA-direktiivin 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Kun ympäristövaikutusten arviointia vaaditaan, hankkeen toteuttajan on laadittava ja toimitettava ympäristövaikutusten arviointiselostus. Hankkeen toteuttajan toimittamissa tiedoissa on oltava ainakin:
– –
2. Toimivaltaisen viranomaisen on annettava hankkeen toteuttajan pyynnöstä lausunto, jossa määritetään niiden tietojen laajuus ja tarkkuus, jotka hankkeen toteuttajan on sisällytettävä ympäristövaikutusten arviointiselostukseen tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja otettava lausuntoa antaessaan huomioon hankkeen toteuttajan antamat tiedot erityisesti hankkeen erityisominaisuuksista, mukaan lukien sijainti ja tekniset valmiudet, ja sen todennäköisistä ympäristövaikutuksista. Toimivaltaisen viranomaisen on kuultava 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja viranomaisia ennen kuin se antaa lausuntonsa.
Jäsenvaltiot voivat myös vaatia toimivaltaisia viranomaisia antamaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun lausunnon riippumatta siitä, pyytääkö hankkeen toteuttaja sitä.”
11. Kyseisen direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niille ympäristöasioista vastaaville tai paikallisen ja alueellisen toimivallan perusteella toimiville viranomaisille, joita hanke todennäköisesti koskee, annetaan mahdollisuus ilmaista kantansa hankkeen toteuttajan toimittamien tietojen ja lupahakemuksen osalta ottaen tapauksen mukaan huomioon 8 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tapaukset. Tätä varten jäsenvaltioiden on nimettävä viranomaiset, joita asiassa on kuultava, joko yleisesti tai tapauskohtaisesti. Näille viranomaisille on toimitettava 5 artiklan mukaisesti saadut tiedot. Jäsenvaltioiden on vahvistettava yksityiskohtaiset menettelyt kuulemista varten.
2. Jotta varmistetaan yleisön, jota asia koskee, tehokas osallistuminen päätöksentekoon, yleisölle on ilmoitettava sähköisesti ja julkisin ilmoituksin tai muulla asianmukaisella tavalla seuraavat seikat 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen ympäristöä koskevien päätöksentekomenettelyjen varhaisessa vaiheessa ja viimeistään heti, kun tiedot voidaan kohtuudella antaa:
– –
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisön, jota asia koskee, saataville annetaan kohtuullisessa määräajassa:
– –
c) [direktiivin 2003/4] säännösten mukaisesti muut kuin tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot, jotka ovat merkityksellisiä päätöksen kannalta tämän direktiivin 8 artiklan mukaisesti ja jotka annetaan saataville vasta, kun yleisölle, jota asia koskee, on ilmoitettu tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.
4. Yleisölle, jota asia koskee, on annettava ajoissa ja tehokkaalla tavalla mahdollisuus osallistua 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ympäristöä koskeviin päätöksentekomenettelyihin ja sillä on tätä tarkoitusta varten oltava oikeus esittää toimivaltaiselle viranomaiselle tai toimivaltaisille viranomaisille huomautuksensa ja mielipiteensä, ennen kuin lupahakemuksesta päätetään, vaihtoehtojen ollessa vielä avoinna.
5. Jäsenvaltioiden on määritettävä yksityiskohtaiset järjestelyt, joita toteutetaan yleisölle tiedottamiseksi, esimerkiksi ilmoitusten jakaminen tietyllä alueella tai asiasta ilmoittaminen paikallisissa sanomalehdissä, sekä yleisön, jota asia koskee, kuulemiseksi, esimerkiksi kirjalliset lausunnot tai julkiset kyselyt. Jäsenvaltioiden on varmistettava tarvittavin toimenpitein, että asianmukaisella hallintotasolla on olemassa vähintään keskusportaali tai helposti käytettävissä olevat yhteyspisteet, joiden kautta yleisö saa asiaa koskevat tiedot sähköisesti.
6. Eri vaiheita varten on säädettävä kohtuulliset määräajat siten, että jää riittävästi aikaa
a) tiedottaa asiasta 1 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille sekä yleisölle; ja
b) antaa 1 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille sekä yleisölle, jota asia koskee, mahdollisuus valmistautua ja osallistua tehokkaasti ympäristöä koskevaan päätöksentekoon tämän artiklan säännösten mukaisesti.
7. Määräaika yleisön, jota asia koskee, kuulemiselle 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ei saa olla alle 30 päivää.”
12. Saman direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltion tiedossa on, että tietyllä hankkeella on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia toisessa jäsenvaltiossa, tai jos jäsenvaltio, johon todennäköisesti kohdistuu merkittävä vaikutus, niin vaatii, sen jäsenvaltion, jonka alueella hanke aiotaan toteuttaa, on toimitettava sille jäsenvaltiolle, johon vaikutus kohdistuu, mahdollisimman pian ja viimeistään silloin, kun se tiedottaa asiasta omille kansalaisilleen, muun muassa:
a) kuvaus hankkeesta ja sen ohessa kaikki käytettävissä oleva tieto hankkeen mahdollisesta rajat ylittävästä vaikutuksesta;
b) tiedot mahdollisesti tehtävän päätöksen luonteesta.
Jäsenvaltion, jonka alueella hanke on tarkoitus toteuttaa, on annettava toiselle jäsenvaltiolle kohtuullinen aika ilmoittaa, haluaako se osallistua 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ympäristövaikutuksia koskeviin päätöksentekomenettelyihin, ja se voi sisällyttää tähän tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot.
2. Jos jäsenvaltio, jolle toimitetaan tietoja 1 kohdan nojalla, ilmoittaa aikovansa osallistua 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ympäristöä koskeviin päätöksentekomenettelyihin, jäsenvaltion, jonka alueella hanke aiotaan toteuttaa, on lähetettävä, jollei se vielä ole sitä tehnyt, sellaiselle jäsenvaltiolle, johon vaikutus kohdistuu, 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitettavat ja 6 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti saataville asetettavat tiedot.
– –
5. Asianomaisten jäsenvaltioiden on päätettävä tämän artiklan 1–4 kohdan täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista järjestelyistä, myös kuulemisten määräajoista, 6 artiklan 5–7 kohdassa tarkoitettujen järjestelyjen ja määräaikojen perusteella; näiden yksityiskohtaisten järjestelyjen on oltava sellaisia, että yleisö, jota asia koskee sen jäsenvaltion alueella, johon vaikutus kohdistuu, voi tehokkaasti osallistua hanketta koskeviin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ympäristöön liittyviin päätöksentekomenettelyihin.”
13. Saman direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Kuulemisten ja käytyjen neuvottelujen tulokset sekä 5–7 artiklan mukaisesti saadut tiedot on otettava asianmukaisesti huomioon lupamenettelyssä.”
14. YVA-direktiivin 8 a artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Luvan myöntämispäätöksen on sisällettävä vähintään seuraavat tiedot:
– –
b) mahdolliset päätökseen liitetyt ympäristöehdot, kuvaus hankkeen ominaisuuksista ja/tai toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään, ehkäisemään tai vähentämään ja, jos mahdollista, poistamaan merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset, sekä tapauksen mukaan kuvaus seurantatoimenpiteistä.
– –
3. Jos jäsenvaltiot käyttävät 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja muita menettelyjä kuin lupamenettelyjä, tapauksen mukaan tämän artiklan 1 ja 2 kohdan vaatimusten katsotaan täyttyvän, kun näiden menettelyjen yhteydessä mahdollisesti tehty päätös sisältää kyseisissä kohdissa tarkoitetut tiedot ja käytössä on mekanismit, jotka mahdollistavat tämän artiklan 6 kohdan vaatimusten täyttymisen.
– – ”
15. Direktiivin 9 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Kun päätös luvan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä on tehty, toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava asiasta viipymättä yleisölle ja 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille kansallisten menettelyjen mukaisesti ja varmistettava, että seuraavat tiedot ovat yleisön ja 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten saatavilla, sekä otettava tapauksen mukaan huomioon 8 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tapaukset:
a) 8 a artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut päätöksen sisältö ja siihen mahdollisesti liittyvät ehdot;
b) päätöksen perusteena olevat tärkeimmät seikat ja näkökohdat, mukaan lukien tiedot yleisön osallistumisesta. Tähän kuuluu myös yhteenveto kuulemisten tuloksista ja 5–7 artiklan mukaisesti kerätyistä tiedoista sekä siitä, miten ne on sisällytetty tai miten niitä on muuten tarkasteltu, etenkin kun kyse on 7 artiklassa tarkoitetulta jäsenvaltiolta, johon vaikutus kohdistuu, saaduista kommenteista.
2. Toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava tästä 7 artiklan mukaisesti kuullulle jäsenvaltiolle ja toimitettava sille tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot.
Kuultujen jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisön, jota asia koskee, saataville annetaan asianmukaisella tavalla tiedot niiden omalla alueella.”
16. Direktiivin 11 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen oikeusjärjestelmän mukaisesti siihen yleisöön kuuluvilla, jota asia koskee ja:
a) joiden etua asia riittävästi koskee tai vaihtoehtoisesti;
b) jotka väittävät oikeuksiensa heikentyvän, jos jäsenvaltion hallintolainkäyttöä koskevassa säännöstössä niin edellytetään,
on mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä tähän direktiiviin sisältyvien yleisön osallistumista koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön taikka niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi.
2. Jäsenvaltioiden on määritettävä, missä vaiheessa moite päätöksiä, toimia tai laiminlyöntejä vastaan voidaan esittää.”
17. YVA-direktiivin liitteen I, jonka otsikko on ”Hankkeet, joita tarkoitetaan 4 artiklan 1 kohdassa”, 19 kohdassa mainitaan ”kivilouhokset ja avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria, tai turvetuotanto, kun pinta-ala on yli 150 hehtaaria”, ja 24 kohdassa mainitaan ”kaikki muutokset tai laajennukset tässä liitteessä lueteltuihin hankkeisiin, jos muutos tai laajennus itsessään vastaa tässä liitteessä mahdollisesti vahvistettuja raja-arvoja”.
18. Saman direktiivin liitteen II, jonka otsikko on ”Hankkeet, joita tarkoitetaan 4 artiklan 2 kohdassa”, 2 kohdan a alakohdassa mainitaan ”kivilouhokset, avokaivokset ja turvetuotanto (muut kuin liitteessä I mainitut)” ja 2 kohdan e alakohdassa ”maanpäälliset kivihiilen, raaka-öljyn, maakaasun ja malmien sekä öljyliuskeen käsittelyyn tarkoitetut teollisuuslaitokset” sekä 13 kohdan a alakohdassa ”kaikki muutokset tai laajennukset liitteessä I tai tässä liitteessä mainittuihin sellaisiin hankkeisiin, joille on jo myönnetty lupa, jotka on jo toteutettu tai joita parhaillaan toteutetaan, jos muutoksesta tai laajennuksesta voi olla merkittävää haittaa ympäristölle (muut kuin liitteessä I mainitut muutokset ja korjaukset)”.
B . Puolan lainsäädäntö
1. Ympäristötietoa koskeva laki
19. Ympäristöä ja sen suojelua koskevan tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta ympäristönsuojeluun ja ympäristövaikutusten arvioinnista 3.10.2008 annetun lain (ustawa o udostępnianiu informacji o środowisku i jego ochronie, udziale społeczeństwa w ochronie środowiska oraz o ocenach oddziaływania na środowisko) (Dz. U. nro 199, järjestysnumero 1277; jäljempänä ympäristötietoa koskeva laki) 72 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Ympäristöehtoja koskeva päätös tehdään ennen kuin voidaan saada
– –
4) – – konsessio, joka koskee mineraalien louhintaa esiintymistä – –;
– –
2. Ympäristöehtoja koskevaan päätökseen liittyvää vaatimusta ei sovelleta muutettaessa
– –
2) 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettua konsessiota tai päätöstä
– –
k) jatkettaessa ruskohiilen louhintaa koskevan konsession voimassaoloaikaa kertaluonteisesti enintään kuudella vuodella, jos konsession jatkamisen perusteena on esiintymän järkevä hoito laajentamatta konsession ulottuvuutta,
– –”
2. Kaivoslaki
20. Geologisen ja kaivosalan koodeksista 9.6.2011 annetun lain (ustawa Prawo geologiczne i górnicze) (Dz. U. nro 163, järjestysnumero 981; jäljempänä kaivoslaki) 33 §:ssä säädetään seuraavaa:
”– – Jos ennen konsession myöntämistä on tehty päätös ympäristönsuojeluun liittyvistä ehdoista sellaisen menettelyn perusteella, johon yleisö on osallistunut, julkisten organisaatioiden osallistumista koskevia säännöksiä ei sovelleta konsession myöntämisprosessiin.”
3. Hallintolainkäyttölaki
21. 30.8.2002 annetun hallintolainkäyttölain (ustawa Prawo o postępowaniu przed sądami administracyjnymi) (Dz. U. nro 153, järjestysnumero 1270) 50 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Asiavaltuus nostaa kanne on jokaisella, jolla on asiassa oikeudellinen intressi, syyttäjällä, oikeusasiamiehellä, lasten oikeusasiamiehellä ja jokaisella julkisella elimellä lakisääteisen toimintansa yhteydessä asioissa, jotka liittyvät kolmansien osapuolten intresseihin, jos ne ovat osallistuneet hallintomenettelyyn.”
22. Puolan tasavalta tekee vastineessaan selkoa edeltävissä kohdissa mainitun lainsäädännön muutoksista, jotka tehtiin ympäristötietoa koskevan lain muuttamisesta 30.3.2021 annetulla lailla. Muutosten tarkoituksena on sen mukaan tehdä yleisölle, jota asia koskee, helpommaksi käyttää YVA-direktiivin 11 artiklassa säädettyjä oikeuksia. Asianomainen yleisö voi tästä lähtien saada tietoa tiettyjen päätösten tekemisestä joutumatta kääntymään päätökset tehneiden elinten puoleen. Puolan tasavallan mukaan yleisö on näin saanut uusia oikeuksia hakea muutosta lupiin, jotka on myönnetty ympäristöehtoja koskevan menettelyn ja päätöksen jälkeen, joihin se on osallistunut. Kaivoslain 33 §:ää on muutettu, jotta ympäristötietoa koskevasta laista johtuvat uudet oikeudet koskisivat myös saman lain mukaisesti noudatettavaa lupamenettelyä, jota on edeltänyt ympäristöehtoja koskeva päätös.
III Asian tausta ja oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely
23. Turówin avoruskohiilikaivos sijaitsee Puolan alueella Tšekin tasavallan ja Saksan liittotasavallan rajojen läheisyydessä.
24. Puolan toimivaltaiset viranomaiset myönsivät 27.4.1994 PGE Elektrownia Bełchatów S.A:lle, josta on tullut PGE Górnictwo i Energetyka Konwencjonalna S.A. (jäljempänä toiminnanharjoittaja), luvalla nro 65/94 kyseisen kaivoksen hyödyntämistä koskevan konsession 26 vuodeksi eli 30.4.2020 asti.
25. Toiminnanharjoittaja haki 2.5.2015 Puolan Wrocławin ympäristönsuojeluviraston aluejohtajalta päätöstä ympäristöehdoista sellaisen hankkeen toteuttamista varten, jonka määriteltiin tarkoittavan Turówin ruskohiiliesiintymän hyödyntämisen jatkamista vuoteen 2044 asti. Tšekin tasavalta ja Saksan liittotasavalta osallistuivat molemmat kyseisen hakemuksen edellyttämään kuulemismenettelyyn.
26. Kyseinen toiminnanharjoittaja jätti 24.10.2019 ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin nojalla hakemuksen, jossa se pyysi jatkamaan kyseistä konsessiota kuudella vuodella.
27. Wrocławin ympäristönsuojeluviraston aluejohtaja teki 21.1.2020 päätöksen tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (jäljempänä YVA-päätös) ja totesi sen 23.1.2020 välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi. Toiminnanharjoittaja liitti 24.1.2020 YVA-päätöksen 24.10.2019 jättämäänsä, kyseisen kaivoksen hyödyntämistä koskevan konsession jatkamista koskevaan hakemukseen.
28. Puolan tasavallan ilmastoministeri myönsi ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan 20.3.2020 tekemällään päätöksellä (jäljempänä vuotta 2026 koskeva päätös).
29. Useat tšekkiläiset henkilöt, kuten kansalaisjärjestöt, ovat tehneet kahdessa edellisessä kohdassa nimetyistä päätöksistä oikaisuvaatimuksia tai riitauttaneet ne muutoin.
30. Tšekin tasavalta katsoi, että Puolan tasavalta oli rikkonut unionin oikeutta useasta syystä myöntäessään kyseisen luvan, ja saattoi asian 30.9.2020 komission käsiteltäväksi SEUT 259 artiklan mukaisesti.
31. Puolan tasavalta toimitti huomautuksensa 30.10.2020. Näiden kahden jäsenvaltion suulliset huomautukset kuultiin 13.11.2020 komission järjestämässä kuulemistilaisuudessa.
32. Komissio antoi 17.12.2020 perustellun lausunnon, jossa se moitti Puolan tasavaltaa useista unionin oikeuden noudattamatta jättämisistä. Komissio katsoi erityisesti, että antamalla ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan, jonka nojalla ruskohiilen louhintaluvan jatkaminen kuudeksi vuodeksi on mahdollista ilman ympäristövaikutusten arviointia, kyseinen jäsenvaltio oli rikkonut YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa.
33. Päätös luvan nro 65/94 jatkamisesta vuoteen 2044 asti (jäljempänä vuotta 2044 koskeva päätös) tehtiin 28.4.2021.
IV Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
34. Tšekin tasavalta nosti käsiteltävänä olevan kanteen 26.2.2021. Puolan tasavalta vaatii kanteen hylkäämistä ja Tšekin tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
35. Saatuaan käsiteltäväkseen Tšekin tasavallan esittämän välitoimihakemuksen unionin tuomioistuimen varapresidentti määräsi 21.5.2021 antamallaan määräyksellä(6) Puolan tasavallan lakkauttamaan välittömästi ruskohiilen louhintatoiminnan Turówin kaivoksessa siihen saakka, kunnes tuomio, jolla asian C-121/21 käsittely päätetään, on julistettu.
36. Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi 1.7.2021 antamallaan päätöksellä komission väliintulijaksi tukemaan Tšekin tasavallan vaatimuksia.
37. Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi 14.7.2021 antamallaan päätöksellä Puolan tasavallan pyynnön tämän kanteen käsittelemisestä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 133 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.
38. Unionin tuomioistuimen kirjaamon 20.7.2021 päivätyissä kirjeissä, jotka liittyvät työjärjestyksen 62 artiklan 1 kohdan mukaisiin prosessinjohtotoimiin, Puolan tasavaltaa kehotettiin ottamaan kantaa komission perusteltuun lausuntoon ja komissiota puolestaan pyydettiin toimittamaan kyseisen lausunto oikeudenkäyntikielellä eli puolaksi ja ottamaan kantaa eräisiin kannekirjelmässä esitettyihin väitteisiin. Kyseisten pyyntöjen vastaanottajat ovat toimittaneet vastauksensa asianmukaisesti.
39. Saatuaan käsiteltäväkseen Tšekin tasavallan esittämän välitoimihakemuksen unionin tuomioistuimen varapresidentti määräsi 20.9.2021 antamallaan määräyksellä(7) Puolan tasavallan maksamaan komissiolle 500 000 euron suuruisen päivittäisen uhkasakon siitä päivästä lukien, jona kyseinen määräys on annettu tiedoksi Puolan tasavallalle, siihen saakka, kunnes kyseinen jäsenvaltio noudattaa unionin tuomioistuimen varapresidentin 21.5.2021 antamaa määräystä. Samalla määräyksellä varapresidentti hylkäsi unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 163 artiklaan perustuvan Puolan tasavallan hakemuksen, jolla vaadittiin kyseisen määräyksen peruuttamista.
40. Tšekin tasavalta, Puolan tasavalta ja komissio olivat asianmukaisesti edustettuina 9.11.2021 pidetyssä istunnossa.
41. Tšekin tasavalta, jolta tiedusteltiin tätä asiaa istunnossa, vahvisti pysyttävänsä vaatimuksensa siitä, että väitetty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen lopetetaan.
V Oikeudellinen arvio
A . Alustavat huomautukset
42. Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan yksitellen kanneperusteita, joihin Tšekin tasavalta vetoaa, haluaisin muistuttaa yhteisistä säännöistä, jotka koskevat SEUT 258 ja SEUT 259 artiklan mukaista jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä, jonka tarkoituksena on todeta ja saada loppumaan jäsenvaltion toimet, joilla se rikkoo unionin oikeutta.(8) Tässä onkin tärkeätä huomata, että huolimatta tapauskohtaisista eroista, joita menettelyssä itsessään esiintyy sen mukaan, mikä osapuoli – komissio vai jäsenvaltio – on nostanut jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, on osapuolia poikkeuksetta velvoittavia yhteisiä sääntöjä, kuten ne, jotka koskevat todistustaakkaa, ja ne, jotka liittyvät ajankohtaan, joka on ratkaiseva arvioitaessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä yksittäisessä asiassa.
43. Muistuttaminen kyseisistä säännöistä on mielestäni erityisen relevanttia tässä esittämäni tarkastelun yhteydessä, kun otetaan huomioon käsiteltävänä olevan asian monitahoisuus tosiseikkojen osalta ja se, että Tšekin tasavallan väittämät jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiset koskevat lukuisia Puolan oikeusjärjestykseen liittyviä näkökohtia, nimittäin ajan mittaan muutettujen säädösten ja myös hallinnollisten päätösten antamista. Kyseisten yhteisten sääntöjen soveltamisen tarkoituksena on taata, että tarkastellaan täsmällisesti ja johdonmukaisesti sitä, ovatko nämä kansalliset toimet unionin oikeuden mukaisia, jonka ensisijaisuutta kaikkien jäsenvaltioiden on vaalittava.(9)
1. Todistustaakkaa koskevat säännöt jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä
44. Koska unionin tuomioistuimessa SEUT 258 ja SEUT 259 artiklan nojalla nostetun, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä noudatettavalle menettelylle on tunnusomaista kontradiktorinen periaate, kantajan on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä esittämällä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voisi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta. Menettelyjen kannalta ei siis voida tehdä eroa perussopimusten mukaisten kahden menettelyn osalta.(10)
45. Lisäksi unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklan c alakohdasta ja siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanneperusteista ja että näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että kanteen perusteena olevien oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen on käytävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi ilmi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei unionin tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin perusteesta.(11) Vastaajana olevan jäsenvaltion on puolestaan esitettävä näitä tietoja ja niistä tehtäviä päätelmiä koskeva yksityiskohtainen vastanäyttö.(12)
46. Seuraavaksi tarkastelenkin perusteellisesti asianosaisten tässä asiassa esittämiä väitteitä edeltävässä kohdassa esittämieni todistustaakkaa koskevien sääntöjen perusteella.
2. Ratkaiseva ajankohta noudattamatta jättämisen arvioinnissa
47. Eräs toinen tarkastelussa huomioon otettava keskeinen seikka koskee noudattamatta jättämisen arvioinnin kannalta ratkaisevaa ajankohtaa. Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 258 artiklan mukaisen menettelyn yhteydessä ratkaisevaksi ajankohdaksi katsotaan komission kyseisen määräyksen nojalla antamassa perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyminen. Tarve tukeutua tällaiseen viiteajankohtaan arvioitaessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä on erityisen olennaista tilanteessa, jossa asian olosuhteissa on tapahtunut muutoksia oikeudenkäynnin aikana, mikä varsin usein johtuu rikkomisesta syytetyn jäsenvaltion omasta toiminnasta esimerkiksi unionin oikeuden vastaiseksi katsotun kansallisen lainsäädännön muuttamisen seurauksena.
48. Ratkaiseva ajankohta on syytä määrittää menettelyn tietyssä vaiheessa, jotta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne ei jäisi vaille kohdetta tällaisen olosuhteiden muutoksen johdosta. Oikeusriidan kohteen selkeä määrittäminen on ilmeisen tarpeellista, kun otetaan huomioon jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tavoite, joka on se, että unionin tuomioistuin voi todeta jäsenvaltion rikkovan unionin oikeutta. Lisäksi tällaisen lähestymistavan etuna on taata jäsenvaltioiden menettelyllisten oikeuksien toteutuminen silloin, kun komissio toimii asiassa saadakseen lopetettua unionin oikeuden rikkomisen, mikä olisi vaikeata, jos jäsenvaltiot olisivat velvollisia ottamaan puolustuksessaan kantaa mahdollisiin muutoksiin, joita oikeusriidan kohteessa on tapahtunut olosuhteiden muuttumisen seurauksena.
49. On ilmeistä, että kyseisen oikeuskäytännön suora soveltaminen SEUT 259 artiklan mukaiseen oikeudenkäyntiin ei ole mahdollista tässä, sillä oikeudenkäynnin on aloittanut asianomainen jäsenvaltio itse eikä komissio. On siis selvitettävä, mikä on ratkaiseva ajankohta, jotta tällaisessa oikeudenkäynnissä voidaan arvioida, onko jäsenvaltio rikkonut velvoitteitaan. Tältä osin on todettava, että asian saattaminen etukäteen komission käsiteltäväksi mainitun artiklan toisen kohdan mukaisesti on menettelyllinen vaatimus, jotta kanne voitaisiin sen jälkeen nostaa unionin tuomioistuimessa. Ei pidäkään unohtaa merkitystä, joka on menettelyn tällä vaiheella, jonka oikeudellisiin seurauksiin kuuluvat komission velvollisuus kuulla molempia asianosaisia, joiden on esitettävä kirjalliset ja suulliset huomautuksensa, sekä kolmen kuukauden määräajan alkaminen, josta lähtien jäsenvaltio voi saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, ellei komissio ole antanut perusteltua lausuntoaan.
50. Menettelyn tälle vaiheelle tunnusomaisen kontradiktorisen periaatteen noudattaminen, kuten kyseisen artiklan kolmannesta kohdasta käy nimenomaisesti ilmi, näyttäisi vaativan sitä, että kantajana oleva jäsenvaltio esittäisi jo kirjeessään, jolla se saattaa asian komission käsiteltäväksi, kaikki unionin oikeuden väitettyyn rikkomiseen pohjautuvat perusteet ja kaiken siihen liittyvän selvitysaineiston. Siitä on myös käytävä selvästi ilmi, että jäsenvaltio aikoo nostaa SEUT 259 artiklan mukaisen kanteen eikä vain pyytää komissiota aloittamaan SEUT 258 artiklan mukaisen menettelyn. Edellä esitetyn perusteella oikeusriidan kohde määräytyy juuri menettelyn tässä vaiheessa.(13)
51. Koska komission perustellussa lausunnossaan esittämät toteamukset ensinnäkään eivät sido kantajana olevaa jäsenvaltiota, eikä tämä toiseksi ole velvollinen käymään läpi menettelyn muita vaiheita – toisin kuin komissio SEUT 258 artiklan nojalla nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä –, vaikuttaisi menettelylliseltä kannalta johdonmukaiselta vahvistaa se ajankohta, jona kantajana oleva jäsenvaltio saattoi asian komission käsiteltäväksi, ratkaisevaksi ajankohdaksi arvioitaessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä.(14) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön analoginen soveltaminen ottaen samalla huomioon SEUT 259 artiklassa määrätyn menettelyn erityispiirteet vaikuttaisi erityisen asianmukaiselta, sillä tällaista lähestymistapaa edellyttävät samat näkökohdat, jotka koskevat SEUT 258 artiklassa tarkoitettua menettelyä ja joita on tarkasteltu edeltävissä kohdissa, nimittäin tarve yksilöidä oikeusriidan kohde riittävän täsmällisesti riippumatta olosuhteiden mahdollisesta muuttumisesta sekä velvollisuus kunnioittaa jäsenvaltioiden menettelyllisiä oikeuksia.
52. Katsoisinkin edellä esitetyistä syistä, että tämän oikeusriidan kohteen on lähtökohtaisesti rajoituttava siihen lainsäädännölliseen ja hallinnolliseen tilanteeseen, joka vallitsi ajankohtana, jona Tšekin tasavalta saattoi asian komission käsiteltäväksi. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö tiettyjä tuon ajankohdan jälkeisiä seikkoja voitaisi myös pitää merkityksellisinä. Muistutan kuitenkin, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on mahdollista ottaa myöhemmin ilmenneitä seikkoja huomioon vain poikkeuksellisesti, nimittäin silloin, kun ne ovat samankaltaisia kuin riitautettu toiminta tai eivät olennaisesti muuta kritisoidun seikan luonnetta.(15) Kyseinen oikeuskäytäntö pohjautuu johdonmukaiseen perusteluun, jonka mukaan jäsenvaltio ei voi välttää unionin oikeuden rikkomiseen perustuvaa kannetta muodollisin keinoin, toisin sanoen muuttamalla asianomaista lainsäädäntöä tai tekemällä uuden päätöksen, joka silti edelleen sisältää samat unionin oikeuden vastaiset seikat.
B . Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 4 artiklan 1, 2, 4 ja 6 kohdan, 5 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 6–9 artiklan rikkomista (ruskohiilen louhintaluvan jatkaminen kuudella vuodella tekemättä ympäristövaikutusten arviointia)
1. Asianosaisten lausumat
53. Tšekin tasavalta väittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, että ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohta, jossa rajataan pois ympäristövaikutusten arviointi tilanteessa, jossa kaivostoimintaa koskevaa lupaa jatketaan kertaluonteisesti kuudella vuodella, rikkoo YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa, sillä se sallii luvan jatkamisen ilman perusteellista ympäristövaikutusten arviointia tai ”alustavaa arviointia” koskevaa menettelyä, kuten kyseisissä säännöksissä säädetään. Lisäksi Tšekin tasavalta katsoo, että seurauksena arvioinnin jättämisestä tekemättä yleisö, jota asia koskee, ja tapauksen mukaan naapurijäsenvaltiot, joiden alue voi olla kyseisen hankkeen vaikutusten kohteena, eivät pääse osallistumaan kyseisen direktiivin 4 artiklan 4–6 kohdan sekä 5–9 artiklan mukaisiin menettelyihin.
54. Asianomaisen jäsenvaltion mukaan Puolan lainsäädännön tätä säännöstä on selvästikin hyödynnetty ruskohiilen louhintaa kahdessa muussa puolalaisessa kaivoksessa koskevien konsessioiden jatkamiseksi. Ruskohiilen louhintaa Turówissa vuoteen 2026 asti koskeva lupa onkin Tšekin tasavallan mukaan myönnetty kyseisen säännöksen perusteella.
55. Puolan tasavalta katsoo, että tämä kanneperuste on nykyään vaille kohdetta, sillä 28.4.2021 annettiin vuotta 2044 koskeva päätös. Viimeksi mainittua päätöstä ei sen voimassaoloajan vuoksi olisi Puolan mukaan voitu antaa ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan perusteella. Lisäksi se väittää, että vuotta 2044 koskeva päätös annettiin toiminnanharjoittajan hakemukseensa liittämän YVA-päätöksen perusteella.
56. Vastaajana olevan jäsenvaltion mukaan kyseinen kanneperuste on lisäksi ilmeisen perusteeton. Tämä valtio katsoo aluksi, että kantajan vaatimuksista ilmenee, että kanteen ulottuvuus rajautuu kysymykseen ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan voimassaolosta, joten se koskee Puolan lainsäädännön yhteensoveltumattomuutta YVA-direktiivin kanssa vain sikäli kuin kyseistä lainsäädäntöä on käytännössä sovellettu kyseisen luvan myöntämisen yhteydessä.
57. Asianomainen jäsenvaltio vahvistaakin, että ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohtaa ei ole sovellettu kyseisen luvan myöntämisessä, sillä lupaviranomainen oli luvan myöntämistä varten velvollinen ottamaan huomioon YVA-päätöksen sen varalta, että tarkoitetulla hankkeella olisi merkittävä ympäristövaikutus, kuten tämä viranomainen selvensi luvan perusteluissa.
58. Tämän osalta Puolan tasavalta toteaa, että YVA-direktiivin 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ’luvan’ myöntäminen tarkoittaa Puolan oikeudessa monivaiheista menettelyä, johon kuuluu ympäristöehtoja koskevan päätöksen tekeminen. Sen mukaan tällainen päätös sitoo elimiä, jotka myöhemmin tekevät investointipäätöksiä. Vastaajan mukaan ympäristöehtoja koskeva päätös sitoo myös suoraan toiminnanharjoittajaa samoin kuin itse lupakin, joten – toisin kuin Tšekin tasavalta olettaa – päätöstä ei ole tarpeen sisällyttää lupaan.
59. Tässä tapauksessa YVA-päätös, jota toiminnanharjoittaja oli hakenut Turówin ruskohiiliesiintymän hyödyntämisen jatkamiseksi vuoteen 2044 asti määritellyn hankkeen toteuttamista varten, annettiin vastaajan mukaan 21.1.2020 sen jälkeen, kun yleisöä oli kuultu ja se oli osallistunut menettelyyn, kuten YVA-direktiivissä säädetään. Puolan tasavallan mukaan kyseinen päätös liitettiin 24.1.2020 hakemukseen, joka koski kaivostoimintaa koskevan konsession jatkamista kuudella vuodella. Sen mukaan luvan myöntäminen lyhyemmäksi kuin YVA-päätöksessä säädetyksi ajaksi on sallittua Puolan oikeudessa ja lisäksi a maiori ad minus ‑periaatteen mukaista. Näin ollen vastaaja katsoo, että ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämistä edelsi ympäristövaikutusten arviointi, joten luvan myöntäminen ei johtanut ensimmäisessä kanneperusteessa mainittujen YVA-direktiivin säännösten rikkomiseen.
2. Arviointi asiasta
a) YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkominen
60. Tšekin tasavalta vetoaa ensimmäisessä kanneperusteessaan erityisesti YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomiseen, sillä ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdassa suljetaan pois ympäristövaikutusten arviointi silloin, kun kyse on kaivostoimintaa koskevan luvan kertaluonteisesta jatkamisesta kuudella vuodella.
61. Alkuun on täsmennettävä, että tämä kanneperuste koskee lainsäädäntötoimen antamista eikä hallintokäytäntöä. Näin ollen – toisin kuin Puolan tasavalta väittää – asia ei koske edellisessä kohdassa mainitun oikeusperustan soveltamista yksittäistapaukseen. Tämän johdosta ei mielestäni ole merkitystä sillä Puolan esittämällä väitteellä, jonka mukaan kyseinen kanneperuste on ilmeisen perusteeton siitä syystä, että asianomaista kansallista säännöstä ei sovellettu myönnettäessä ruskohiilen louhintaa Turówissa vuoteen 2026 asti koskeva lupa.
62. Keskeisenä oikeudellisena kysymyksenä tämän kanneperusteen tarkastelussa on paremminkin se, voiko jäsenvaltio lainsäädäntöteitse sallia toimivaltaisten viranomaisten olla toteuttamatta useita kaivostoimintahankkeiden lupiin liittyviä hallinnollisia toimenpiteitä. Tähän kysymykseen vastaamiseksi on välttämätöntä aluksi tutkia, velvoitetaanko unionin oikeudessa, tässä asiassa YVA-direktiivissä, asianomainen jäsenvaltio toteuttamaan tällaisia hallinnollisia toimenpiteitä. Jos näin on, jäsenvaltio ei epäilemättä ole noudattanut velvoitteitaan.
63. Tässä kohdin onkin muistutettava, että YVA-direktiivin 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista ’hankkeista’ on saman direktiivin 2 artiklan 1 kohdan nojalla ennen luvan myöntämistä tehtävä ympäristövaikutusten arviointi, jos niillä laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. On lisäksi todettava, ettei YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa edellytetä, että kaikki sellaiset hankkeet, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, olisi alistettava kyseisessä direktiivissä säädettyyn arviointimenettelyyn, vaan tätä edellytetään ainoastaan niiden hankkeiden osalta, jotka mainitaan kyseisen direktiivin 4 artiklassa, jossa viitataan saman direktiivin liitteissä I ja II lueteltuihin hankkeisiin.
64. Kun YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohta luetaan yhdessä sen 4 artiklan 1 kohdan kanssa, ilmenee, että kyseisen direktiivin liitteen I soveltamisalaan kuuluvat hankkeet luonnostaan aiheuttavat merkittävien ympäristövaikutusten vaaran ja että niiden ympäristövaikutukset on ehdottomasti arvioitava. Tässä yhteydessä on tärkeätä huomauttaa ensinnäkin, että kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa viitataan ’luvan’ käsitteeseen ja että sen määritellään tarkoittavan ”toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen”. Toiseksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että liitteessä I olevassa 19 kohdassa mainitaan ”kivilouhokset ja avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria”, toisin sanoen pinta-alaltaan Turówin kaivoksen kaltaiset kaivokset. Kyseisen liitteen 24 kohdalla on merkitystä tämän arvion kannalta, sillä siinä säädetään, että edellä mainitun arviointimenettelyn kohteina on oltava ”kaikki muutokset tai laajennukset tässä liitteessä lueteltuihin hankkeisiin, jos muutos tai laajennus itsessään vastaa tässä liitteessä mahdollisesti vahvistettuja raja-arvoja” (kursivointi tässä). Toisin sanoen YVA-direktiivissä ei ainoastaan säädetä vaatimuksesta tehdä ympäristövaikutusten arviointi silloin, kun on määrä päättää hankkeen ensimmäisestä luvasta, vaan vaatimus koskee myös tiettyjä siihen liittyviä päätöksiä.
65. Ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohta, joka on ensimmäisen kanneperusteen kohteena, voi kuulua YVA-direktiivin liitteessä I olevan 24 kohdan soveltamisalaan, sillä kyseisessä kansallisessa säännöksessä on kyse kaivostoimintaa koskevan luvan jatkamisesta. Kysymys kuuluukin, voidaanko tällaisen luvan jatkamisen katsoa olevan YVA-direktiivissä tarkoitettu hankkeen laajennus. Pelkän sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella ilmaisun laajennus voitaisiin lähtökohtaisesti katsoa tarkoittavan tietyn hankkeen alueellista laajentamista yhtä hyvin kuin sen ajallista pidentämistä.
66. Katson, että tähän kysymykseen on selvästi annettava myöntävä vastaus. Kuten unionin tuomioistuin katsoi tuomiossa Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen,(16) toimenpiteet, joista seuraa, että YVA-direktiivin liitteessä I jo tarkoitettua hanketta koskevan luvan voimassaoloa jatketaan, kuuluvat saman liitteen 24 kohdan soveltamisalaan. Kyseisestä tuomiosta ilmenee, että YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa vahvistettua sääntöä sovelletaan, vaikka kyseessä olevan luvan voimassaoloajan jatkaminen ei ylitäkään kymmentä vuotta,(17) mikä nimenomaan on kyseessä olevassa Puolan lainsäädännössä tarkoitettu tilanne. Tästä seuraa, että kaivostoimintaa koskevan luvan kertaluonteinen kuuden vuoden pidennys on hanke, joka YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti edellyttää sen ympäristövaikutusten arviointia.
67. Edellä esitetystä on todettava, että ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohta ei ole unionin oikeuden mukainen, sillä kyseisessä kansallisessa säännöksessä säädetään täsmälleen sen vastaisesti, mitä YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään.
68. Tämän jälkeen on tarkasteltava sitä, onko kyseessä myös YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdan rikkominen.
69. Tältä osin on tärkeätä huomata ensinnäkin, että kyseinen säännös sisältää viittauksen liitteeseen II, jonka 2 kohdan a alakohdassa mainitaan niiden hankkeiden joukossa, joista voidaan tehdä ympäristövaikutusten arviointi, ”kivilouhokset” ja ”avokaivokset”, kunhan kyseessä ovat ”muut kuin liitteessä I mainitut” hankkeet. Kuten edellä jo totesin, pinta-alaltaan Turówin kaivoksen kaltaisiin kaivoksiin viitataan jo liitteessä I. Näin ollen tämäntyyppiset kaivokset kuuluvat jo YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, minkä vuoksi saman direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa ainakaan tämän hankeluokan kaivosten osalta.
70. Tästä huolimatta YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohta vaikuttaisi silti relevantilta niiden kaivosten suhteen, jotka jäävät liitteessä I olevassa 19 kohdassa vahvistetun raja-arvon alapuolelle eli joiden pinta-ala on alle 25 hehtaaria. Näyttäisikin siltä, että kyseessä olevan Puolan lainsäädännön tarkoituksena on myös säännellä pinta-alaltaan pienempien hankkeiden hallinnointia. Tässä yhteydessä on huomattava, että ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohta on yhtäältä muotoiltu varsin yleisluontoisesti sen osalta, minkä tyyppiset hankkeet on vapautettu niiden ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä koskevasta velvollisuudesta, ja toisaalta siinä ei erotella lainkaan samalla tavoin kuin YVA-direktiivissä toisistaan hankkeita, joista tällainen arvio täytyy tehdä, ja hankkeita, joista sellainen on mahdollisesti tehtävä. Tarkastelun tässä vaiheessa on siis todettava, että kyseisen kansallisen säännöksen soveltamisala on hyvin laaja.
71. Toiseksi on tärkeätä huomata, että YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti sallitaan jäsenvaltioiden määrittää itse, onko asianomaisesta hankkeesta tehtävä ympäristövaikutusten arviointi.(18) Kyseisen direktiivin johdanto-osan 9 perustelukappaleen mukaisesti ”muunlaisilla hankkeilla” eli liitteessä II luetelluilla hankkeilla ”ei välttämättä ole merkittäviä ympäristövaikutuksia kaikissa tapauksissa”, mikä tarkoittaa, että nämä hankkeet on arvioitava vain silloin, kun ”jäsenvaltiot katsovat, että niillä todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia” (kursivointi tässä). Kuten direktiivin 4 artiklan 2 kohdasta ilmenee, jäsenvaltiot tekevät tämän määrittämisen tapauskohtaisen tarkastelun perusteella tai jäsenvaltion vahvistamien raja-arvojen tai valintaperusteiden avulla. Jäsenvaltiot voivat päättää molempien mainittujen menettelyjen soveltamisesta. Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että liitteessä III vahvistetut asiaa koskevat olennaiset arviointiperusteet otetaan huomioon tutkittaessa hankkeita tapauskohtaisesti tai vahvistettaessa raja-arvoja tai valintaperusteita. Nämä huomautukset osoittavat selvästi, että jäsenvaltioilla on merkittävä harkintavalta kyseisen säännöksen saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöään.
72. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan pidä unohtaa, että vaikka YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa annetaan toimivaltaiselle viranomaiselle tietynasteinen vapaus arvioida, onko jostain tietystä hankkeesta tehtävä arviointi vai ei, unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä(19) ilmenee, että tällaista harkintavaltaa rajoittaa kyseisen YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa ilmaistu velvollisuus ennen luvan myöntämistä tutkia niiden hankkeiden vaikutuksia, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Jos jäsenvaltio siis vahvistaa valintaperusteet tai raja-arvot ottamatta huomioon hankkeiden sijaintia tai vahvistaa ne sellaisiksi, että käytännössä kaikki tietyntyyppiset hankkeet jäävät jo etukäteen arvioiden ympäristövaikutusten arviointivelvollisuuden ulkopuolelle, se ylittää harkintavaltansa.
73. Unionin tuomioistuimen mukaan se, että jäsenvaltiolla on harkintavaltaa, ei itsessään vielä merkitse, että tietty hanke voidaan rajata YVA-direktiivissä tarkoitetun arviointimenettelyn ulkopuolelle. Muussa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat hyödyntää niille kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa annettua harkintavaltaa ja jättää yksittäisen hankkeen arviointivelvollisuuden ulkopuolelle, vaikka sillä laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi saattaisi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Näin ollen on katsottava, että riippumatta menetelmästä, jota jäsenvaltio on käyttänyt sen määrittämiseksi, onko hankkeen osalta tarpeen tehdä arviointi – eli onko tietty hanke määritelty lainsäädännöllä vai hankkeen tapauskohtaisen tutkinnan perusteella –, käytetty menetelmä ei saa olla vastoin YVA-direktiivin tavoitetta, joka edellyttää, että yksikään todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia omaava hanke ei välty direktiivissä tarkoitetulta arvioinnilta, paitsi jos ulkopuolelle rajattua tiettyä hanketta voidaan pitää kokonaisarvioinnin pohjalta sellaisena, että sillä ei todennäköisesti ole merkittäviä ympäristövaikutuksia.(20)
74. Nämä näkökohdat ovat sitäkin tärkeämpiä silloin, kun kyse on kokonaisia hankeluokkia koskevista kansallisista toimenpiteistä. Unionin tuomioistuin on tarkemmin sanoen katsonut, että YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa ei anneta jäsenvaltioille valtaa jättää yhtä tai useampaa kyseisessä säännöksessä tarkoitettua luokkaa ”kokonaan ja lopullisesti arviointimahdollisuuden ulkopuolelle”, sillä kyseessä olevien valintaperusteiden ja/tai raja-arvojen tarkoituksena ei ole, että tietyt liitteessä II luetellut hankeluokat, joiden toteuttaminen voi olla mahdollista jonkin jäsenvaltion alueella, voitaisiin etukäteen jättää arviointivelvollisuuden ulkopuolelle kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan helpottaa hankkeen konkreettisten ominaisuuksien arviointia sen ratkaisemiseksi, koskeeko kyseisen velvollisuus sitä.(21)
75. Tässä asiayhteydessä on siis kyse siitä, edellytetäänkö kyseessä olevassa Puolan lainsäädännössä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettua niin sanottua vaikutusten tutkimista silloin, kun tällainen menettelytapa vaikuttaa perustellulta ottaen huomioon tiettyjen hankkeiden ominaisuudet eli käytännössä niiden laatu, koko tai sijainti. Tähän kysymykseen on mielestäni selvästi vastattava kieltävästi, sillä ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohtaa sovelletaan erotuksetta kaikkiin kaivoksiin. Sikäli kuin kyseisestä kansallisesta säännöksestä seuraa, että aivan kaikki kaivokset jätetään kokonaan ja lopullisesti vaikutusten tutkimista koskevan velvollisuuden ulkopuolelle ottamatta asianmukaisesti huomioon kunkin hankkeen erityisominaisuuksia, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, kyseisen säännöksen on katsottava olevan ristiriidassa YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdasta ja 2 artiklan 1 kohdasta yhdessä luettuina johtuvien vaatimusten kanssa, sellaisina kuin näitä säännöksiä on tulkittu oikeuskäytännössä.
76. Sama toteamus pätee myös siihen, että YVA-direktiivin johdanto-osan 9 perustelukappaleessa tarkoitettuihin ’muunlaisiin hankkeisiin’ kuuluvien kaivosten osalta on ilmeisen mahdotonta määrittää kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti joko tapauskohtaisesti selvittämällä tai raja-arvojen tai valintaperusteiden avulla, onko liitteessä II lueteltujen hankkeiden ympäristövaikutukset arvioitava. Korostan sitä, että edellä mainitusta Puolan lainsäädännön säännöksestä seuraa, että toimivaltaiset viranomaiset vapautetaan velvollisuudesta tehdä tällainen määritys mistään kaivoksista ilman, että ne kuitenkaan voivat ottaa huomioon kunkin tapauksen erityispiirteet. Onkin ilmeistä, että tällainen joustamaton ja riittämättömän tietoinen suhtautuminen ympäristöhaasteisiin, joita kaikkiin kaivoksiin liittyy, ei voi tarkoittaa sitä, että YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohta olisi pantu asianmukaisesti täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä.
77. Näin ollen on pääteltävä, että Puolan tasavalta on ylittänyt harkintavallan, joka sillä on YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohdan nojalla, luettuna yhdessä saman direktiivin 2 artiklan 1 kohdan kanssa, sillä sen kansallisessa lainsäädännössä ei oteta huomioon kyseisen direktiivin liitteen II soveltamisalaan kuuluvan kaivoksen ympäristövaikutusten arvioimiseksi säädettyjä menettelyjä.
78. Edeltävissä kohdissa esittämistäni syistä katson, että Puolan tasavalta on rikkonut myös YVA-direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa säätämällä ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan.
b) Menettelyllisten vaatimusten rikkominen ympäristövaikutusten arvioinnin alalla
79. Koska tämän tarkastelun puitteissa on todettu YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkominen, on väistämättä kysyttävä, kuinka kyseistä kanneperustetta on käsiteltävä oikeudelliselta kannalta, sillä se koskee myös kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 6–9 artiklan rikkomista. Tämän suhteen on muistettava, että kyseisissä säännöksissä säädetään menettelysäännöistä, joita jäsenvaltioiden on noudatettava liitteessä I lueteltujen hankkeiden ympäristövaikutuksia arvioitaessa. Käytännössä kyse on muun muassa hankkeen toteuttajan velvollisuudesta laatia ja toimittaa arviointiselostus sekä velvollisuudesta kuulla viranomaisia, joita hanke todennäköisesti koskee, sekä taata yleisölle tilaisuus tutustua hanketta koskeviin tietoihin, mukaan lukien mahdollisuus osallistua päätöksentekomenettelyihin.
80. Katson komission tavoin, että YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn, ympäristövaikutusten arvioinnin teettämistä hankkeesta koskevan velvoitteen noudattamatta jättämistä koskeva toteamus käsittää johdonmukaisesti myös niiden nimenomaisten menettelyllisten vaatimusten laiminlyönnin, jotka olisi tällaisella arvioinnilla täytettävä. Tämä näyttäisi käyvän ilmi myös Tšekin tasavallan kannekirjelmän lähemmästä tarkastelusta, sillä arvioinnin menettelyllisiä vaatimuksia koskevat säännökset on ilmeisesti mainittu vain perusteellisuuden nimissä.
81. Haluan lisäksi huomauttaa, että ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdassa säädetään vain yleisluontoisesti siitä, että unionin oikeuden mukainen ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä koskeva velvollisuus ei koske tietynlaista kaivostoimintaa, viittaamatta kuitenkaan arviointimenettelyyn liittyviin velvoitteisiin, joista on säädetty kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa sekä 6–9 artiklassa, minkä vuoksi erillinen arviointi siitä, onko kyseessä oleva säännös unionin oikeuden mukainen, olisi myös voinut olla perusteltua ottamalla huomioon kukin edellä mainittu säännös erikseen. Tällainen lähestymistapa ei kuitenkaan vaikuta tarpeelliselta tässä asiassa, sillä tällaiselle unionin oikeuden mukaisuuden tapauskohtaiselle arvioinnille ei selvästikään ole edellytyksiä.
82. Koska säännökset, joihin Tšekin tasavalta vetoaa, pääosin sisältävät ympäristövaikutusten arvioinnissa noudatettavia menettelyllisiä vaatimuksia, on näin ollen katsottava, että YVA-direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkominen johtaa väistämättä kyseisten menettelyllisten vaatimusten rikkomiseen.
c) Kanteen nostamisen jälkeen hyväksytyt lainsäädännön muutokset
83. Tyhjentävän vastauksen antamiseksi on käsiteltävä Puolan lainsäädäntöön hiljattain tehtyjä muutoksia, erityisesti ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan kumoamista. Kuten komissio toteaa 13.8.2021 päivätyissä huomautuksissaan, ruskohiilen louhintaa koskevan konsession voimassaolon jatkaminen kertaluonteisesti kuudella vuodella ei ole enää jatkossa mahdollista Puolan lainsäädännön nojalla, ellei hankkeen ympäristövaikutuksia ensin arvioida. Toimittamiensa tietojen mukaan komissio tutkii parhaillaan, voiko tämä lainsäädännön muutos saada loppumaan tilanteet, joissa YVA-direktiiviä sovelletaan virheellisesti edellä mainitun lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan soveltamisen johdosta.
84. Tältä osin on riittävää todeta, että sikäli kuin kyseiset lainsäädännön muutokset hyväksyttiin heinäkuussa 2021, toisin sanoen sen jälkeen, kun Tšekin tasavalta oli jo saattanut asian komission käsiteltäväksi, niitä ei voida ottaa lukuun tässä oikeudenkäynnissä ilman, että sen kohdetta muutettaisiin perusteettomasti.(22) Katsonkin, että unionin tuomioistuin ei voi ottaa huomioon näitä myöhemmin hyväksyttyjä lainsäädännön muutoksia arvioidessaan rikkomista, johon Puolan tasavalta on syyllistynyt.
C . Toinen kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohdan, 7 artiklan 5 kohdan, 8 ja 9 artiklan sekä 11 artiklan 1 kohdan rikkomista (yleisö, jota asia koskee, on jätetty kaivoslupamenettelyn ulkopuolelle)
1. Asianosaisten lausumat
85. Tšekin tasavalta väittää, että kyseisissä YVA-direktiivin säännöksissä vahvistetut velvoitteet, jotka koskevat yleisön osallistumista saman direktiivin mukaisiin menettelyihin ja niiden pohjalta annettujen päätösten valvontaa, koskevat menettelyjen kaikkia vaiheita, myös viimeistä eli menettelyä luvan myöntämiseksi hankkeelle ja sen lopputulosta.
86. Tämä ilmenee kantajan mukaan ensinnäkin siitä, että eräissä YVA-direktiivin säännöksissä, ennen kaikkea 6 artiklan 2 kohdan a, c ja d alakohdassa, mainitaan joko saman direktiivin 1 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettu ’lupa’ tai kaikki lupamenettelyn aikana tehdyt päätökset. Toiseksi kyseisessä direktiivissä ei kantajan mukaan säädetä poikkeuksista siinä asetettuihin velvollisuuksiin sen perusteella, että kyseisiä velvollisuuksia noudatettaisiin menettelyn myöhemmässä vaiheessa. Kolmanneksi tavoite, joka koskee yleisön osallistumista ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyyn, eroaa kantajan mukaan tavoitteesta, joka koskee yleisön osallistumista YVA-menettelyyn, sillä lupamenettelyyn osallistumisen tarkoituksena on selvittää, onko YVA-direktiivin mukaisen arvioinnin tulokset sisällytetty asianmukaisesti lopulliseen lupaan. Samoin YVA-direktiivin 11 artiklassa säädetty mahdollisuus riitautukseen menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, jos tällaista sisällyttämistä ei olisi mahdollista valvoa.
87. Tšekin tasavalta katsookin, että kaivoslain 33 §, jonka nojalla yleisö, jota asia koskee, jätetään hankkeen lupamenettelyn ja sen tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle tilanteessa, jossa hankkeesta on tehty YVA-päätös, kun ensin on saatettu päätökseen ympäristövaikutusten arviointi, johon yleisö on osallistunut, on ristiriidassa edellä mainittujen YVA-direktiivin säännösten kanssa.
88. Puolan tasavalta vastaa tähän, että YVA-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan perusteella, jossa säädetään mahdollisuudesta soveltaa hankeluvan myöntämisessä menettelyä, johon on sisällytetty arvioinnin tulokset, jäsenvaltioilla on toimivalta vahvistaa menettelyt, joilla yleisön osallistuminen taataan luvan myöntämisvaiheessa, jonka yhteydessä tarkastellaan suunnitellun hankkeen ympäristövaikutuksia koskevia kysymyksiä. Tällaista osallistumista ei sen mukaan kuitenkaan pidä taata lupamenettelyn seuraavissa vaiheissa, joissa tarkastellaan muita suunnitellun hankkeen toimintaan liittyviä näkökohtia.
89. Menettelyyn hankeluvan myöntämiseksi sisältyy Puolassa useita vaiheita, ja vasta sen jälkeen, kun ensin on saatu päätös ympäristöehdoista, toiminnanharjoittajalle voidaan myöntää tällainen lupa, jonka osalta kyseinen päätös on sitova. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti silloin, kun kansallisen lainsäädännön mukainen lupamenettely käsittää useita vaiheita, joista yksi on varsinainen päätös ja toinen täytäntöönpanopäätös, joka ei voi mennä varsinaisessa päätöksessä määriteltyjä parametrejä pidemmälle, hankkeen todennäköiset ympäristövaikutukset on tunnistettava ja arvioitava varsinaista päätöstä koskevan menettelyn kuluessa.
90. Tästä seuraa, että ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyssä ei Puolan tasavallan mukaan ole ollut välttämätöntä taata uudestaan yleisön osallistumista tai järjestää uudestaan rajat ylittäviä kuulemisia, sillä niitä koskevat velvoitteet on täytetty YVA-päätöksellä päätetyssä menettelyssä. Komissio on vahvistanut tämän lähestymistavan, kun se totesi perustellussa lausunnossaan, ettei asianomaisia YVA-direktiivin säännöksiä ole rikottu.
91. Kantajana olevan jäsenvaltion näkemyksestä, jonka mukaan direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa edellytetään mahdollisuutta kohdistaa tuomioistuinvalvontaa siihen, kuinka ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset on otettu huomioon lupamenettelyssä, Puolan tasavalta väittää ensinnäkin, että Puolan lainsäädännössä taataan yleisölle, jota asia koskee, lähtökohtaisesti mahdollisuus tällaiseen riitautukseen. Tämän osalta järjestöt, kuten Greenpeace ČR, ovat vastaajan mukaan hakeneet muutosta ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaan lupaan, ja kysymystä luvan lykkäämisestä on tarkasteltu aineellisesti tällaisten muutoksenhakujen yhteydessä.
92. Toiseksi vastaaja väittää, että kyseisen artiklan 2 kohdasta, jonka mukaisesti jäsenvaltiot ratkaisevat, missä vaiheessa päätökset voidaan riitauttaa, ilmenee, että ne saavat vapaasti taata mahdollisuuden riitautukseen ainoastaan siinä vaiheessa, kun tehdään päätöstä ympäristöehdoista, kunhan suljetaan pois se, että tämä päätös jätettäisiin ottamatta huomioon luvan myöntämistä koskevassa päätöksessä. Vastaajan mukaan tilanne on tämä Puolassa, sillä ympäristötietoa koskevan lain 86 §:ssä säädetään, että sellainen päätös sitoo mainitun lain 72 §:n 1 momentin mukaista päätöstä tekeviä viranomaisia. Koska YVA-päätös on Puolan mukaan suoraan sovellettavissa, olisi perusteetonta ja vailla kohdetta taata kansalaisjärjestöille mahdollisuus riitauttaa päätös ruskohiilen louhinnan jatkamisesta vuoteen 2026 asti.
93. Puolan tasavalta huomauttaa lisäksi, että väite YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan rikkomisesta on joka tapauksessa jäänyt vaille kohdetta, sillä kaivoslain 33 §:ää on sen mukaan muutettu, joten ne, joita asia koskee, voivat nykyään riitauttaa investointipäätöksen sen selvittämiseksi, onko kyseinen päätös ympäristöehtoja koskevan päätöksen mukainen.
2. Arviointi asiasta
94. Tšekin tasavalta katsoo toisessa kanneperusteessaan, että kaivoslain 33 §, jossa lähinnä säädetään siitä, että julkiset organisaatiot eivät osallistu lupamenettelyyn, jos ne jo ovat osallistuneet ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, rikkoo useita YVA-direktiivin säännöksiä. Myös kyseinen kanneperuste koskee lainsäädäntötoimea eikä tiettyä hallintokäytäntöä.
95. YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohdassa, 7 artiklan 5 kohdassa, 8 ja 9 artiklassa sekä 11 artiklan 1 kohdassa säädetyt velvoitteet koskevat yleisön, jota asia koskee, ja muiden jäsenvaltioiden, joiden alueisiin kyseisellä hankkeella saattaisi olla merkittäviä vaikutuksia, osallistumista YVA-direktiivin mukaisiin menettelyihin, mukaan lukien siitä johtuvien päätösten valvontaan. Kyseiset velvoitteet koskevat YVA-direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksentekomenettelyn kulkua ja saattamista päätökseen, kun menettelyn päämääränä on luvan myöntäminen, ja ’luvan’ käsitteeseen kuuluu YVA-direktiivin 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla päätös, joka oikeuttaa ryhtymään hankkeen toteuttamiseen.
a) Yleisöllä ja muilla jäsenvaltioilla luvan myöntämismenettelyyn osallistumiseen olevan oikeuden loukkaaminen
96. Haluan korostaa ensinnäkin sitä, etten ole vakuuttunut Tšekin tasavallan puolustamasta tulkinnasta, jonka mukaan YVA-direktiivin 6–9 artiklan tavoitteena on taata yleisön ja muiden jäsenvaltioiden ehdoton ja rajoittamaton oikeus osallistua luvanmyöntämismenettelyn kaikkiin vaiheisiin. Kyseistä kantaa on mielestäni tarpeen lieventää palauttamalla mieleen jäsenvaltioille YVA-direktiivissä annettu menettelyautonomia. Kuten Puolan tasavalta perustellusti huomauttaa, YVA-direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetään jäsenvaltion mahdollisuudesta liittää ympäristövaikutusten arviointi voimassa oleviin, hankkeita koskeviin lupamenettelyihin tai, jos se ei ole mahdollista, muihin menettelyihin tai kyseisen direktiivin tavoitteiden täyttämiseksi käyttöön otettaviin menettelyihin.
97. Toisin sanoen unionin oikeuden säännöksillä ei toteuteta hankkeita koskevien lupien myöntämistä edeltävien menettelyiden yhtenäistämistä. Jäsenvaltioilla on paremminkin vapaus valita muoto ja keinot YVA-direktiivin tavoitteiden edistämiseksi. Kansallinen lainsäädäntö voi sen vuoksi olla eri jäsenvaltioissa huomattavan erilaista niiden hallinnollisten menettelyjen järjestämisen osalta, jotka koskevat päätöstä luvan myöntämisestä sellaisten hankkeiden toteuttamiseen, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.
98. Puolan tasavallan esittämien tietojen mukaan sen kansallisessa oikeusjärjestyksessä säädetään monivaiheisesta lupamenettelystä, joka alkaa hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista. Puolan tasavalta selventää, että hankkeissa, joissa on kyse malmin louhinnasta malmisuonesta, tällaisen toiminnan harjoittamista aikovan yrityksen on haettava hankkeen toteuttamiseen sovellettavia ympäristöehtoja koskeva päätös ja vasta sen jälkeen lupa malminlouhintaan. Puolan tasavalta korostaa, että ympäristöehtoja koskeva päätös sitoo hallintoviranomaista, joka myöntää luvan malmin louhintaan malmisuonesta.
99. Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin tunnustaa nimenomaisesti jäsenvaltion vapauden säätää monivaiheisesta lupamenettelystä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti silloin, kun kansallisessa lainsäädännössä säädetään, että lupamenettely käsittää useita vaiheita, joista ensimmäinen on varsinainen päätös ja toinen toimeenpaneva päätös, joka ei voi mennä varsinaisessa päätöksessä määriteltyjä parametrejä pidemmällä, hankkeen todennäköiset ympäristövaikutukset on yksilöitävä ja arvioitava varsinaista päätöstä koskevan menettelyn kuluessa.(23) Ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseiset vaikutukset voidaan yksilöidä vasta toimeenpanevaa päätöstä koskevassa menettelyssä, arviointi on suoritettava tämän jälkimmäisen menettelyn yhteydessä.(24) Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on lähtökohtaisesti suoritettava heti, kun on mahdollista yksilöidä ja arvioida kaikki vaikutukset, joita hankkeella todennäköisesti ympäristöön.(25) Se, että tällainen arviointi on suoritettava ensin, on perusteltua, sillä on tarpeen, että toimivaltainen viranomainen ottaa päätöksentekoprosessissa ympäristövaikutukset huomioon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kaikessa teknisessä suunnittelussa ja päätöksenteossa, jotta voitaisiin estää pilaantuminen ja haittojen syntyminen alkulähteillä, sen sijaan, että niiden vaikutuksia torjuttaisiin myöhemmin.(26)
100. Puolan tasavallan kuvaama kansallisen lainsäädännön mukainen lupamenettely vaikuttaisi olevan niiden unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimusten mukainen, jotka mainittiin tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa. Puolan tasavaltaa ei varsinkaan voida kritisoida monivaiheisen lupamenettelyn säätämisestä erityisesti, kun otetaan huomioon YVA-direktiivissä tunnustettu jäsenvaltioiden menettelyautonomia. Tästä näkökulmasta näyttäisi siltä, että Puolan tasavalta on YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteensa mukaisesti toteuttanut kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen asianomaisen luvan myöntämistä hankkeet, joilla muun muassa laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, alistetaan lupamenettelyyn ja niiden ympäristövaikutukset arvioidaan.
101. Tämän toteamuksen perusteella vaikuttaa johdonmukaiselta, että jos hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on ennen luvan myöntämistä jo tehty hallinnollisen menettelyn jossain vaiheessa YVA-direktiivissä säädettyjen menettelyllisten vaatimusten mukaisesti, ei ole objektiivista perustetta vaatia, että jäsenvaltio toistaisi tämän vaiheen luvan myöntämisvaiheessa. Tällainen vaatimus tarkoittaisi, että sivuutetaan menettelyautonomia, joka jäsenvaltioilla on hallinnollisten menettelyjen ottamisessa käyttöön, ja se olisi tarpeetonta formalismia, joka saattaisi luoda kohtuuttomia esteitä hankkeen toteuttamiselle. Yhdynkin komission esittämään käsitykseen, jonka mukaan silloin, kun yleisöllä ja tilanteen mukaan muilla jäsenvaltioilla on ollut tilaisuus osallistua ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, ei vaikuta tarpeelliselta, että ne luvan myöntämisvaiheessa osallistuisivat menettelyyn toistamiseen. Tästä seuraa, että sen menettelyn yhteydessä, jossa Turówin kaivoksen hyödyntämistä koskevaa lupaa jatkettiin vuoteen 2026 asti, ei ollut välttämätöntä taata uudestaan yleisön osallistuminen tai järjestää uudestaan rajat ylittäviä kuulemisia, sillä edellä mainittua alaa koskevat velvollisuudet oli jo täytetty YVA-päätökseen päättyneen menettelyn yhteydessä.
102. Tšekin tasavallan esittämät väitteet siitä, että kaivoslain 33 § on ristiriidassa YVA-direktiivin kanssa, eivät vakuuta minua, sillä ne perustuvat pelkkään sanamuodon mukaiseen tulkintaan YVA-direktiivin 6 artiklan 2 kohdasta, jonka on tarkoitus viitata lopulliseen lupaan, mutta niissä ei kuitenkaan selitetä täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti, miksi Puolan oikeusjärjestyksessä säädetty monivaiheinen hallinnollinen menettely ei vastaisi YVA-direktiivin vaatimuksia. Tällaisten väitteiden puoltaminen tarkoittaisi sen vahvistamista, että ei ehdottomasti ole mahdollista säätää monivaiheisesta hallinnollisesta menettelystä hankkeen ympäristövaikutusten arviointia varten, mikä olisi selvästi ristiriidassa sen kanssa, mitä unionin tuomioistuin on todennut oikeuskäytännössään. Kyseiset väitteet on siksi hylättävä.
b) Kanteennostamisoikeuden loukkaaminen
103. Kanteennostamisoikeutta koskevan YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan loukkaamista koskevan väitteen osalta on ensinnäkin todettava olevan selvää, että mahdollisuutta lupapäätöksen riitauttamiseen tilanteessa, jossa asianomainen ei ole osallistunut luvan myöntämiseen johtaneeseen menettelyyn, ei suljeta pois kaivoslain 33 §:ssä itsessään vaan hallintolainkäyttölain 50 §:n 1 momentissa, kuten Tšekin tasavalta itsekin toteaa seitsemännen kanneperusteensa yhteydessä.
104. On myös mainittava, että asiassa Flausch(27) annetun tuomion mukaan pelkistä lupapäätöksistä nostetut kanteet eivät lähtökohtaisesti koske kysymyksiä, jotka liittyvät yleisön osallistumiseen päätöksentekomenettelyyn, mutta tilanne on toinen, jos nimenomaan yleisön osallistumiseen liittyvät mahdolliset virheet on tuotava esiin haettaessa muutosta lopulliseen lupapäätökseen.
105. Tästä voidaan päätellä, että silloin, kun kansallisessa lainsäädännössä säädetään monivaiheisesta menettelystä, johon kuuluu ympäristövaikutusten arvioinnin käsittävä vaihe ja hanketta koskevan luvan myöntämiseen liittyvä vaihe, kuten Puolan oikeusjärjestyksessä, jäsenvaltiot voivat pätevästi säätää siitä, että yleisön osallistumiseen liittyviin virheisiin on vedottava ensimmäisessä vaiheessa.
106. Kuten YVA-direktiivin 11 artiklan 2 kohdasta käy selvästi ilmi, jäsenvaltioiden on määritettävä, missä vaiheessa päätökset, toimet tai laiminlyönnit voidaan riitauttaa. Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, jäsenvaltio ei siis ole velvollinen takaamaan, että yleisön osallistumiseen mahdollisesti liittyvät virheet voidaan vielä kerran riitauttaa luvan myöntämisvaiheessa.
107. Siitä Tšekin tasavallan väittämästä riskistä, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulokset eivät tule otetuiksi huomioon myöhemmin, totean, että sen paremmin YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohta kuin mikään muukaan vastaavan oikeuden takaava unionin oikeuden määräys tai säännös ei ole esteenä sille, että otetaan käyttöön kansallinen menettely ja kansallisia säännöksiä, joiden mukaan mahdollisuus riitautukseen taataan ainoastaan vaiheessa, joka koskee ympäristöehdoista tehtävää päätöstä, kunhan suljetaan pois se, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulokset voitaisiin jättää ottamatta huomioon lupapäätöksessä.
108. Tässä kohdin on todettava, että Puolan tasavallan esittämien tietojen mukaan(28) sen kansallisessa lainsäädännössä taataan lähtökohtaisesti yleisölle, jota asia koskee, mahdollisuus hakea lupapäätöksiin muutosta hallinnollisen menettelyn yhteydessä ja nostaa niistä kanteita hallintotuomioistuimissa erityisesti, jotta voitaisiin valvoa, ovatko ne ympäristöehtoja koskevissa aiemmissa päätöksissä määriteltyjen edellytysten mukaisia.
109. Koska ei ole konkreettista näyttöä sen väitteen tueksi, että Puolan lainsäädännön mukaan ei olisi mahdollista vaatia hankkeen lupapäätöksen tuomioistuinvalvontaa sillä perusteella, ettei siinä ole otettu huomioon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tuloksia, kyseinen väite on hylättävä.
110. Ehdotan edellä esitetyn perusteella, että toinen kanneperuste hylätään perusteettomana.
D . Kolmas kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan rikkomista (YVA-päätöksen toteaminen välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi)
1. Asianosaisten lausumat
111. Tšekin tasavalta väittää kolmannessa kanneperusteessaan, että YVA-päätöksen toteaminen välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi rikkoo YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohtaa, sillä kyseiseltä säännökseltä viedään siten tehokas vaikutus. Kyseinen jäsenvaltio väittää tämän osalta, että vaikka YVA-päätökseen voikin Puolan lainsäädännön mukaisesti kohdistua tuomioistuinvalvontaa, päätöksen välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta seuraa, että asianomaiseen hankkeeseen voidaan saada lupa ja hanke voidaan sen jälkeen toteuttaa ennen kuin YVA-päätöksen laillisuudesta saadaan tuomioistuinratkaisu, ja tätä ongelmaa pahentaa yhtäältä se, että yleisön ei ole mahdollista pyytää tuomioistuinta määräämään kyseiseen välittömään täytäntöönpanokelpoisuuteen kohdistuvista turvaamistoimista, ja toisaalta se, että hankelupa on peruuttamaton sen jälkeen, kun toiminnan aloittamista on kulunut vuosi.
112. Tšekin tasavalta väittää tässä yhteydessä, että YVA-päätöksen riitautus ja sen välitön täytäntöönpanokelpoisuus ovat vasta hallinnollisessa vaiheessa ja louhintatoiminta jatkuu edelleen Turówin kaivoksessa. Se väittää myös, että pohjavedenkorkeus alenee huomattavasti nopeammin kuin kyseisen päätöksen perusteeksi esitetyissä tilanteissa ja että toisin kuin siinä todetaan, Tšekin tasavallan alueella on esiintynyt asuttujen alueiden maaperän merkittävää vajoamista.
113. Puolan tasavalta toteaa, että Puolan oikeuden mukaan päätös, joka ei ole lopullinen, voidaan todeta välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi, jos se on tarpeen terveyden tai ihmishenkien suojelemiseksi, kansantaloudelle aiheutuvien merkittävien tappioiden välttämiseksi tai muun yleisen tai jonkin asianomaisen kannalta poikkeuksellisen tärkeän edun vuoksi. Jos välitön täytäntöönpanokelpoisuus todetaan erillisellä toimella, siitä voidaan vastaajan mukaan esittää oikaisuvaatimus, minkä jälkeen se voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Lisäksi vastaajan mukaan toisen asteen elin voi hallintomenettelylain 135 §:n mukaisesti lykätä päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta joko omasta aloitteestaan tai menettelyn osapuolten hakemuksesta.
114. Puolan tasavalta väittää, että tässä tapauksessa ei ensinnäkään ole jätetty ainoatakaan hakemusta kyseisen 135 §:n nojalla. Toiseksi se huomauttaa, että YVA-päätöstä koskeva menettely jatkui lähes viiden vuoden ajan eli 21.1.2020 asti ja että suurin osa tuosta ajasta omistettiin rajat ylittävien vaikutusten tarkasteluun Tšekin viranomaisten ja yleisön toimenpiteiden vuoksi, joten määräaika luvan myöntämiseksi toiminnanharjoittajalle lyheni tuntuvasti, mikä vaikutti siihen, että YVA-päätös päätettiin todeta välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi. Kolmanneksi vastaaja huomauttaa, että kyseisestä päätöksestä on kyllä tehty oikaisuvaatimuksia ja sen jälkeen nostettu kanteita, jotka ovat vireillä hallintotuomioistuimessa.
115. Puolan tasavalta väittää vielä, että kolmas kanneperuste jää vaille kohdetta, sillä sääntely-ympäristöön 30.3.2021 tehdyistä muutoksista seuraa, että yleisölle myönnetyt oikeudet korjaavat tuomioistuinvalvonnan väitettyä tehottomuutta, jonka katsotaan johtuvan YVA-päätöksen välittömän täytäntöönpanokelpoisuuden tunnustamisesta. Toisen asteen elin voi vastedes hakemuksesta perustelluissa tapauksissa lykätä välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta kyseistä päätöstä koskevan riitautuksen yhteydessä.
2. Arviointi asiasta
116. Kolmannessa kanneperusteessaan, joka kohdistuu YVA-päätöksen toteamiseen välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi, Tšekin tasavalta väittää, että YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohtaa on rikottu, sillä se pitää Puolan oikeusjärjestykseen kuuluvia, tällaisen toteamisen riitauttamista koskevia tuomioistuinmenettelyjä tehottomina, kun otetaan huomioon, että toteaminen voi nopeasti johtaa hankkeen täytäntöönpanoon YVA-päätöksen riitautuksesta huolimatta, ja tätä ongelmaa pahentaa se, ettei ole mahdollisuutta hakea täytäntöönpanoon kohdistuvia turvaamistoimia. Kahden edeltävän kanneperusteen tavoin tämä kanneperuste näyttäisi paremminkin kohdistuvan kansalliseen oikeuteen eikä varsinaisesti päätöksen toteamiseen välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi.
117. Näyttäisikin olevan syytä heti alkuun muistuttaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, josta käy ilmi jäsenvaltioiden velvollisuus varmistaa oikeussuojakeinojen tehokkuus, kun on kyse sellaisista kansallisista hallintopäätöksistä, joilla todennäköisesti on haitallisia ja peruuttamattomia ympäristövaikutuksia. Unionin tuomioistuin on katsonut, että oikeussuojakeinojen tehokkuus on ennen kaikkea riippuvainen siitä, että siihen yleisöön kuuluvilla, jota asia koskee, on mahdollisuus pyytää unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa oikeudenkäyntiasiaa käsittelevää kansallista tuomioistuinta määräämään turvaamistoimista, joilla tilapäisesti keskeytetään luvan soveltaminen ennen asiassa annettavaa lopullista ratkaisua.(29) Tehokkaan oikeussuojan varmistaminen on erityisen välttämätöntä silloin, kun YVA-päätöksen kaltainen päätös todetaan välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi. Voidakseni tarkastella tätä kanneperustetta, joka koskee Puolan oikeusjärjestyksessä säädettyjen tuomioistuinmenettelyjen väitettyä tehottomuutta, minusta on tarpeellista arvioida asiaa koskevia kansallisia oikeussääntöjä ja vireillä olevien menettelyjen tämänhetkistä vaihetta.
a) Asiaa koskevat kansalliset oikeussäännöt
118. Puolan tasavalta täsmentää asiaa koskevista kansallisista oikeussäännöistä, että Puolan säännökset sallivat päätöksen, joka ei ole lopullinen, toteamisen välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi tietyissä tilanteissa eli silloin, kun se on tarpeen terveyden tai ihmishenkien suojelemiseksi, kansantaloudelle aiheutuvien merkittävien tappioiden välttämiseksi ja vieläpä muun yleisen tai jonkin asianomaisen kannalta poikkeuksellisen tärkeän edun vuoksi. Ensimmäisen asteen elin voi todeta ratkaisunsa välittömästi täytäntöönpanokelpoiseksi jo sen tekstissä tai ratkaisun antamisen jälkeen. Tässä toisessa tapauksessa välittömän täytäntöönpanokelpoisuuden toteaminen tapahtuu päätöksellä, johon asianomaiset voivat vaatia oikaisua ja josta ne voivat sen jälkeen nostaa kanteen hallintotuomioistuimessa. Puolan tasavalta huomauttaa, että Puolan lainsäädännössä tunnetaan myös toinen keino välittömän täytäntöönpanokelpoisuuden kyseenalaistamista varten: hallintomenettelylain 135 §:n mukaisesti toisen asteen elin voi omasta aloitteestaan lykätä päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta. Toisen asteen elin voi toimia näin myös tutkittuaan ensin menettelyn osapuolten hakemuksen.
b) Vireillä olevien menettelyjen tämänhetkinen vaihe
119. Tšekin tasavalta väittää menettelyjen tämänhetkisen vaiheen osalta, että useat tšekkiläiset henkilöt ovat nostaneet kanteen YVA-päätöksestä ja vaatineet oikaisua 23.1.2020 päivättyyn päätökseen, joka koskee YVA-päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta. Puolan tasavalta vahvistaa tämän tiedon täsmentäen, että useat ympäristönsuojelujärjestöt ovat hakeneet ympäristönsuojeluviraston pääjohtajalta muutosta Wrocławin ympäristönsuojeluviraston aluejohtajan 21.1.2020 tekemään YVA-päätökseen. Puolan tasavalta on selventänyt, että sen jälkeen, kun ensin mainittu viranomainen on antanut ratkaisunsa muutoksenhaussa, järjestöt, joita asia koskee, voivat nostaa kanteen Wojewódzki Sąd Administracyjny w Warszawiessa (Varsovan voivodikunnan hallintotuomioistuin, Puola).
120. Nimenomaan YVA-päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan päätöksen osalta Puolan tasavalta väittää, että tutkittuaan tšekkiläisen asianomaisen oikaisumenettelyssä esittämät väitteet ympäristönsuojeluviraston aluejohtaja päätti 14.4.2021 pysyttää voimassa YVA-päätöksen. Puolan tasavalta tähdentää sitä, että tähän mennessä useat ympäristönsuojelujärjestöt ovat nostaneet kanteen edellä mainitusta päätöksestä Wojewódzki Sąd Administracyjny w Warszawiessa. Haluan tässä yhteydessä huomauttaa, että Tšekin tasavalta ilmoitti istunnossa unionin tuomioistuimelle, että kyseinen menettely on parhaillaan vireillä ja että istunto järjestettäneen vuoden 2021 lopulla.
121. Totean molempien asianosaisten esittämien väitteiden arvioinnin perusteella, että Puolan oikeusjärjestyksessä todellakin säädetään oikeussuojakeinoista, jotka mahdollistavat sen, että hallintoviranomaisilta ja tuomioistuimilta voidaan pyytää hallinnollisten päätösten, myös YVA-päätöksen, laillisuuden valvontaa. Asianomaisilla on erityisesti mahdollisuus saada lykättyä päätöksen välitöntä täytäntöönpanokelpoisuutta. Vahvan näytön puuttuessa en voi yhtyä Tšekin tasavallan esittämiin epäilyihin olemassa olevien oikeussuojakeinojen tehokkuudesta. Sitä, että edellä mainittujen ympäristönsuojelujärjestöjen nostamia kanteita ei ole ratkaistu niiden hyväksi, ei sinänsä voida pitää riittävänä näyttönä oikeussuojakeinojen katsomiseksi tehottomiksi, varsinkaan siksi, ettei niitä kaikkia ole vielä käytetty.
122. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella katson, että kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
E . Neljäs kanneperuste, joka koskee direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan ja b alakohdan ii alakohdan rikkomista (YVA-päätökseen on jätetty sisällyttämättä mahdollinen menettely siinä tapauksessa, että kyseisiin vesimuodostumiin ei myönnetä poikkeuksia)
1. Asianosaisten lausumat
123. Tšekin tasavallan mukaan YVA-päätöksellä ei varmisteta direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdasta ja b alakohdan ii alakohdasta johtuvien velvollisuuksien noudattamista niiden pinta- ja pohjavesien suhteen, joihin louhintatoiminta Turówin kaivoksessa vaikuttaa toiminnan koko suunnitellun keston ajan vuoteen 2044 asti, joten sillä rikotaan kyseisiä säännöksiä.
124. Asianomainen jäsenvaltio toteaa tämän osalta, että direktiivin 2000/60 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetään kyseisten tavoitteiden toteuttamista koskevista poikkeuksista, jotka ovat pisimmillään voimassa vuoteen 2021 tai 2027 asti, ja että 5 kohdassa säädettyjen poikkeusten voimassaoloa aiotaan pidentää 4 kohdan nojalla ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ettei lupaa pidennykseen myönnetä siitä syystä, että kyseisessä 5 kohdassa mainittujen poikkeusten myöntämiselle välttämättömiä ehtoja ei ole noudatettu.
125. Vaikka Puolan tasavalta myöntääkin YVA-päätöstä koskevassa dokumentaatiossa, että kyseessä olevien vesimuodostumien hyvää tilaa ei voida saavuttaa ennen Turówin esiintymän hyödyntämisen päättymistä vuonna 2044, YVA-päätöksestä ei ilmene, millä tavoin kyseinen jäsenvaltio aikoo saattaa lainsäädäntönsä unionin oikeuden mukaiseksi siinä tapauksessa, että kyseiset poikkeukset evätään. On erityisesti huomattava, että YVA-päätökseen ei sisälly kieltoa jatkaa kaivostoimintaa sellaisessa tapauksessa.
126. Puolan tasavalta kiistää direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan ja b alakohdan ii alakohdan rikkomista koskevan väitteen. Se korostaa, että kyseisen direktiivin 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädettyjen poikkeusten arviointi ja soveltaminen eivät toteudu erityisten investointilupien avulla vaan vesipiirien konkreettisten hoitosuunnitelmien ajan tasalle saattamisen yhteydessä kyseisen direktiivin 13 artiklan mukaisesti. Vastaajan mukaan tällaisia päivityksiä on tehty vesipiirien osalta vuosiksi 2021–2027, mukaan lukien Oderin vesipiirin osalta. Se väittää, että suunnitelmien ajan tasalle saattamisen yhteydessä on nykytilanne huomioon ottaen tehty päätöksiä kyseisten poikkeusten säilyttämisestä, muuntamisesta tai niistä luopumisesta.
127. Puolan tasavalta katsoo viitaten myös komission perusteltuun lausuntoon, että direktiivissä 2000/60 ei vaadita, että YVA-direktiivissä tarkoitetussa hankelupapäätöksessä täsmennettäisiin ne velvollisuudet, jotka johtuvat mahdollisista tulevista päätöksistä, joita tehdään nimettyjä vesimuodostumia koskeviin ympäristötavoitteisiin myönnettävistä poikkeuksista. Tätä kantaa ei vastaajan mielestä kyseenalaista Tšekin tasavallan mainitsema oikeuskäytäntö, josta sen mukaan ilmenee ainoastaan, että yleisön saataville kuulemistarkoituksessa ennen luvan myöntämistä saatettavien asiakirjojen on sisällettävä tiedot, joita tarvitaan arvioitaessa hankkeella veteen olevia vaikutuksia direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kyseisestä oikeuskäytännöstä ei Puolan mielestä sitä vastoin käy ilmi, että hankelupapäätöksessä olisi välttämätöntä antaa sitova ratkaisu siitä, voidaanko hanke toteuttaa edellä mainittujen poikkeusten myöntämistä tai myöntämättä jättämistä koskevien tulevien päätösten mukaisesti.
128. Puolan tasavalta kiistää myös Tšekin tasavallan väitteen siitä, ettei kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen velvollisuuksien noudattamista ole varmistettu millään muulla tavoin. Se vahvistaa, että Puolan lainsäädännössä on mekanismeja, jotka kohdistuvat kolmeen näkökohtaan sellaisessa toiminnassa, jolla todennäköisesti on vaikutuksia pohja- tai pintaveteen, ja näillä mekanismeilla taataan direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan noudattaminen siinä tapauksessa, että kyseessä olevia poikkeuksia ei myönnetä. Kyseiset mekanismit liittyvät sen mukaan ensinnäkin menettelyihin tällaisen toiminnan harjoittamisen sallivan päätöksen saamiseksi, toiseksi harjoitetulla toiminnalla veteen olevan vaikutuksen todentamiseen ja kolmanneksi seuraamuksiin, joita määrätään niistä veteen kohdistuvista haitallisista vaikutuksista, joita aiemmin saadun päätöksen perusteella toimintaa harjoittavat henkilöt aiheuttavat. Se, että toiminnanharjoittaja loukkaa ympäristönsuojelua koskevia ehtoja, on Puolan mukaan myös peruste luvan peruuttamiselle ilman korvausten maksamista.
129. Lisäksi Puolan tasavalta toteaa yhtäältä, että neljännessä kanneperusteessa on kyse YVA-päätöksen sisällöstä. Koska kyseisestä päätöksestä on tehty hallinnollinen oikaisuvaatimus, minkä jälkeen se todennäköisesti saatetaan hallinto-oikeuden tutkittavaksi, ja koska nämä menettelyt voivat johtaa päätöksen kumoamiseen, unionin tuomioistuimen tuomio, joka koskee YVA-päätöksen yhteensoveltuvuutta direktiivin 2000/60 kanssa, loukkaisi unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välistä tehtävänjakoa.
130. Toisaalta Puolan tasavallan mukaan SEUT 259 artiklan sanamuodosta ilmenee, että kyseisen määräyksen nojalla nostetussa kanteessa on osoitettava se, että asianomainen jäsenvaltio on jo jättänyt noudattamatta jotain velvollisuutta, joka sillä on unionin oikeuden nojalla, eikä sitä, että tällainen velvollisuus on hypoteettisesti laiminlyötävissä, mikä ehkä tapahtuu joskus myöhemmin. Puolan tasavalta katsoo tämän perusteella, että neljäs kanneperuste on jätettävä tutkimatta.
2. Arviointi asiasta
131. Neljännessä kanneperusteessaan Tšekin tasavalta väittää lähinnä, että YVA-päätös rikkoo direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohtaa ja b alakohdan ii alakohtaa, jotka koskevat pinta- ja pohjaveden suhteen saavutettavia ympäristötavoitteita, sillä kyseisessä päätöksessä ei määritellä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä siinä tapauksessa, että mainittuihin säännöksiin saman direktiivin 4 artiklan 4 ja 5 kohdan nojalla tällä hetkellä sovellettavien poikkeusten voimassaoloa ei jatkettaisi hankkeen keston ajaksi. Tämä kanneperuste eroaa edellä tarkastelluista, sillä se ei koske lainsäädäntötoimea vaan paremminkin tiettyä hallintotoimea.
132. Puolan tasavallan väitteen vastaisesti en katso, että tämä kanneperuste pitäisi jättää tutkimatta sillä perusteella, että se koskee hypoteettista tulevaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä. Tšekin tasavallan väittämä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen vaikuttaa minusta varsin ajankohtaiselta ja riittävän konkreettiselta ottaen huomioon, että siinä Puolan viranomaisia kritisoidaan lähinnä siitä, että ne eivät noudata direktiivin 2000/60 mukaisia velvoitteitaan eivätkä siis tee kaikkea tarpeellista kyseisessä direktiivissä vahvistettujen ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi säädetyissä määräajoissa vaan sen sijaan turvautuvat poikkeuksiin, vaikka sellaisten myöntämisestä ei olekaan varmuutta.
133. Tšekin tasavallan esittämän kanneperusteen asiasisällön osalta on aluksi tärkeätä palauttaa mieleen, että direktiivi 2000/60 on puitedirektiivi, joka on annettu EY 175 artiklan 1 kohdan (josta on tullut SEUT 192 artiklan 1 kohta) nojalla. Siinä vahvistetaan yhteiset periaatteet ja yleiset toimintapuitteet vesien suojelemiseksi ja varmistetaan yleisten periaatteiden ja rakenteiden, jotka mahdollistavat vesien suojelun ja ekologisesti kestävän käytön Euroopan unionissa, koordinointi ja yhdentäminen ja niiden kehittäminen pidemmällä aikavälillä. Jäsenvaltioiden on kehitettävä myöhemmin siinä säädettyjä yhteisiä periaatteita ja yleisiä toimintapuitteita toteuttamalla erityisiä toimenpiteitä kyseisessä direktiivissä säädetyissä määräajoissa. Siinä ei kuitenkaan pyritä jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen täydelliseen yhdenmukaistamiseen vesialalla.(30)
134. Direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan ja b alakohdan ii alakohdan nojalla jäsenvaltioiden on suojeltava, parannettava ja ennallistettava kaikkia pinta- ja pohjavesimuodostumia ottaen huomioon mahdollisuus soveltaa keinotekoisia tai voimakkaasti muutettuja vesimuodostumia koskevaa iii alakohtaa tavoitteena saavuttaa pinta- ja pohjaveden hyvä tila. YVA-direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti ympäristövaikutusten arviointiin kuuluu myös hankkeella veteen olevien vaikutusten arviointi. Tämän osalta on välttämätöntä, että YVA-menettelyn lopputulokset, jotka tässä esitetään YVA-päätöksen muodossa, kattavat myös direktiivistä 2000/60 johtuvat velvoitteet, sillä se on vesialan erityissäännöstö YVA-direktiiviin nähden.(31)
135. Todettuani tämän haluan huomauttaa, että direktiivin 2000/60 4 artiklan 7 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden ei katsota rikkovan tätä direktiiviä silloin, kun kaikki kyseisen säännöksen a–d alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kuten unionin tuomioistuin hiljattain lausui tuomiossa Land Nordrhein-Westfalen, kun hankkeesta voi aiheutua veteen kohdistuvia haittavaikutuksia, sitä ei voida hyväksyä, elleivät kyseiset edellytykset täyty. Hanketta koskevan luvan osalta toimivaltaisten kansallisten viranomaisten velvollisuutena on varmistaa, että kyseiset edellytykset täyttyvät ennen kyseisen luvan myöntämistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollista tuomioistuinvalvontaa.(32) Näin ollen sellaisen kanneperusteen tarkastelu, joka koskee direktiivin 2000/60 säännösten rikkomista jäsenvaltion toimesta, edellyttää lähtökohtaisesti sen selvittämistä, onko edellä tarkoitetut ehdot otettu huomioon.
136. Tšekin tasavallan esittämä kanneperuste kuitenkin koskee eri näkökohtaa, jota on syytä selventää. Kantajana oleva jäsenvaltio ei nimittäin väitä, että direktiivin 2000/60 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettujen ehtojen huomioon ottamista koskeva velvoite olisi jätetty täyttämättä. Tšekin tasavalta kritisoikin Puolan viranomaisia siitä, että ne lähtevät siitä olettamasta, että Puolan tasavallalle direktiivin 2000/60 4 artiklan 4 ja 5 kohdan nojalla myönnetyt poikkeukset säilytetään voimassa.
137. Tämän osalta on huomattava, että kyseisessä väitteessä jätetään huomiotta, että direktiivin 2000/60 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädettyjen poikkeusten soveltaminen ei tapahdu ympäristövaikutusten arviointia koskevalla päätöksellä vaan direktiivin 2000/60 13–15 artiklan mukaisesti tehtävän vesipiirien konkreettisten hoitosuunnitelmien ajan tasalle saattamisen yhteydessä.(33) Tällaisissa hoitosuunnitelmissa määritellään kaikkia vesimuodostumia koskevat tavoitteet. Niille vesimuodostumille, joiden suhteen ei ole vielä päästy hyvää tilaa tai potentiaalisesti hyvää tilaa koskevaan ympäristötavoitteeseen, hoitosuunnitelmissa on vahvistettava määräaika, jossa tähän tavoitteeseen on päästävä kyseisen direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Silloin, kun jonkin vesimuodostuman suhteen ei ole mahdollista päästä kyseiseen tavoitteeseen, voidaan pyrkiä lievempään ympäristötavoitteeseen sillä edellytyksellä, että kyseisen direktiivin 4 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät.(34)
138. Komission ja Puolan tasavallan toimittamien tietojen mukaan seuraava vesipiirien hoitosuunnitelma oli määrä hyväksyä 22.12.2021 mennessä direktiivin 2000/60 13 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Puolan tasavalta kertoo, että kyseisen suunnitelman päivitystyö oli käynnissä ja että kaikki tarvittavat hallinnolliset toimenpiteet oli toteutettu poikkeusten säilyttämiseksi voimassa. Puolan viranomaiset olivat järjestäneet yleisön kuulemisia suunnitelmaluonnoksista direktiivin 2000/60 vaatimusten mukaisesti.
139. Sen vuoksi onkin pääteltävä, että Puolan viranomaisilla ei YVA-päätöstä tehtäessä ollut velvollisuutta ottaa huomioon sitä mahdollisuutta, että direktiivin 2000/60 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetyt poikkeukset eivät jäisi voimaan. Niiden velvollisuutena oli sitä vastoin arvioida, oliko olemassa kaivostoiminnasta johtuva vesimuodostumien tilan huononemista koskeva riski, jota ei voitaisi hyväksyä kyseisen direktiivin 4 artiklan 7 kohdassa säädettyjen ehtojen osalta.
140. Lisäksi minusta on tarpeen kiinnittää huomiota Puolan tasavallan selityksiin, joiden mukaan Puolan oikeudessa säädetään tehokkaista mekanismeista, jotka takaavat yhteensoveltuvuuden direktiivin 2000/60 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan ja b alakohdan ii alakohdan kanssa, jos kyseiset poikkeukset evätään. Tarkemmin sanottuna kyseiset mekanismit sallivat Puolan viranomaisten tarkistaa tai peruuttaa jo myönnettyjä lupia. Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, Puolan viranomaisillä näyttäisi siis olevan käytössään asianmukaiset keinot unionin oikeudesta johtuvien velvoitteiden noudattamisen varmistamiseksi.
141. Edellä esittämistäni syistä ehdotan, että tämä kanneperuste hylätään perusteettomana.
F . Viides kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohdan, 7 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan sekä 8 artiklan rikkomista (asianomaisen yleisön ja Tšekin tasavallan jättäminen ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyn ulkopuolelle)
1. Asianosaisten lausumat
142. Tšekin tasavalta väittää viidennessä kanneperusteessaan, että sulkemalla yleisön, jota asia koskee, ja kyseisen jäsenvaltion ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyn ulkopuolelle Puolan tasavalta on rikkonut YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohtaa, 7 artiklan 1, 2 ja 5 kohtaa sekä 8 artiklaa.
143. Kuten toisessa kanneperusteessaan, jonka mukaan kaivoslain 33 § on ristiriidassa kyseisten säännösten kanssa, Tšekin tasavalta katsoo, että lupaan johtava menettely on YVA-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan piiriin kuuluva päätöksentekomenettely, joten myös siihen sovelletaan kyseisen direktiivin 6 artiklan 2–7 kohtaa, 7 artiklan 1, 2 ja 5 kohtaa sekä 8 artiklaa. Kyseisen yleisön ja asianomaisen jäsenvaltion osallistuminen olisi sen mukaan ollut välttämätöntä sen varmistamiseksi, että YVA-päätöksen mukaiset ehdot on sisällytetty kyseiseen lupaan. Kantajan mukaan näitä velvoitteita ei noudatettu ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyssä, vaan se toteutettiin ilman yleisön osallistumista.
144. Viitaten toista kanneperustetta koskeviin väitteisiinsä Puolan tasavalta pitää tätä kanneperustetta perusteettomana. Se tähdentää, että YVA-direktiivin kyseessä olevissa säännöksissä tarkoitetut velvoitteet oli jo täytetty menettelyn siinä vaiheessa, joka johti YVA-päätöksen tekemiseen.
145. Lisäksi se toteaa, että kyseisissä säännöksissä ei edellytetä mahdollisuutta valvoa, onko YVA-päätöksen mukaiset ehdot otettu huomioon investointipäätöksessä (luvassa), sillä yleisön ja jäsenvaltion, joita asia koskee, osallistumisessa ympäristövaikutuksia mukanaan tuovien päätösten tekemismenettelyihin on YVA-direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti kyse huomautusten ja mielipiteiden esittämisestä viranomaisille ennen kuin lupahakemuksesta päätetään. Tämän tavoitteen kannalta tarkasteltuna tällainen osallistuminen lupamenettelyvaiheessa on vastaajan mielestä tarpeetonta sitäkin suuremmalla syyllä, kun YVA-päätös sitoi menettelyn toteuttanutta viranomaista.
146. Puolan tasavalta katsoo myös, että viides kanneperuste on jäänyt vaille kohdetta siksi, että on tehty vuotta 2044 koskeva päätös ja muutettu Puolan oikeussääntöjä siten, että on mahdollista nostaa kanne lupapäätöksestä, jota on edeltänyt YVA-päätös, jota koskevaan menettelyyn yleisö on voinut osallistua.
2. Arviointi asiasta
147. Viidennessä kanneperusteessa on kyse YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohdan, 7 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan sekä 8 artiklan rikkomisesta, sillä Puolan tasavallan väitetään tehneen mahdottomaksi asianomaisen yleisön ja Tšekin tasavallan osallistumisen menettelyyn, joka koski ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämistä.
148. Heti alkuun näyttäisi välttämättömältä hylätä se Puolan tasavallan väite, jonka mukaan tämä kanneperuste olisi jäänyt vaille kohdetta siitä syystä, että Puolan viranomaiset ovat tehneet uuden päätöksen, jolla lupaa pidennettiin vuoteen 2044 asti. Vastaukseksi riittää se, että kyseinen päätös tehtiin vasta 28.4.2021, toisin sanoen sen ajankohdan jälkeen, joka on ratkaiseva arvioitaessa SEUT 259 artiklan mukaisessa menettelyssä, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta.(35)
149. Siltä osin kuin voidaan havaita yhtäläisyyksiä Tšekin tasavallan toisessa kanneperusteessaan esittämien oikeudellisten kysymysten kanssa, viittaan tämän ratkaisuehdotuksen 96 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esittämääni tarkasteluun, jossa selvitin, että edellä mainittujen säännösten mukaiset velvoitteet on täytetty hankkeen ympäristövaikutusten arviointivaiheessa, joka johti YVA-päätöksen tekemiseen, ja että YVA-direktiivi ei ole esteenä Puolan oikeudessa säädetyn kaltaiselle oikeudelliselle järjestelylle, jossa kyseiset velvoitteet täytetään hankkeen lupamenettelyä edeltävässä vaiheessa, nimittäin vaiheessa, jossa arvioidaan hankkeen ympäristövaikutukset, ja viimeinen vaihe, jossa siis tehdään hanketta koskeva päätös, toteutetaan ilman asianomaisen yleisön ja vaikutusten kohteena olevan jäsenvaltion osallistumista.
150. Siitä Tšekin tasavallan esittämästä väitteestä, että yleisön on lisäksi saatava tilaisuus osallistua vielä luvanmyöntämisvaiheessa, jotta voitaisiin ”valvoa” myöhemmin, onko YVA-päätöksen mukaiset ehdot otettu huomioon hankeluvassa, on täsmennettävä, että YVA-direktiivin 11 artiklassa säädetään oikeudesta nostaa kanne ainoastaan tarkoituksessa ”saattaa – – tähän direktiiviin sisältyvien yleisön osallistumista koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön taikka niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi”.(36) Kyseisessä 11 artiklassa ei sitä vastoin anneta oikeutta vaatia, että YVA-päätöksen taustalla olevien näkökohtien huomioon ottamista valvotaan tuomioistuinteitse.
151. Tässä yhteydessä haluan myös korostaa sitä, ettei tällaista oikeutta anneta yhdessäkään niistä säännöksistä, jotka Tšekin tasavalta on esittänyt toisen kanneperusteensa tueksi. Kuten YVA-direktiivin 6 artiklan 4 kohdasta ilmenee, kyseisten säännösten tarkoituksena on päinvastoin antaa ”yleisölle, jota asia koskee, – – mahdollisuus – – esittää – – toimivaltaisille viranomaisille huomautuksensa ja mielipiteensä” ennen kuin lupahakemuksesta päätetään. Lisäksi kyseisen direktiivin 8 artiklasta ilmenee, että ”kuulemisten ja käytyjen neuvottelujen tulokset sekä 5–7 artiklan mukaisesti saadut tiedot on otettava asianmukaisesti huomioon lupamenettelyssä” (kursivointi tässä). Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, tämä kansallisille viranomaisille asetettu velvollisuus ei kuitenkaan luo asianomaiselle yleisölle oikeutta ”valvoa” päätöstä. Toinen kanneperuste näyttäisi siis perustuvan YVA-direktiivin säännösten virheelliseen tulkintaan.
152. Nämä YVA-direktiivin sovellettavuutta koskevat toteamukset ovat päteviä, rajoittamatta asianomaisen yleisön mahdollisuutta, josta Puolan tasavallan esittämien tietojen mukaan on säädetty sen kansallisessa lainsäädännössä, riitauttaa lupapäätökset hallinnollisen menettelyn yhteydessä ja nostaa niistä kanteita hallintotuomioistuimissa erityisesti, jotta voitaisiin valvoa, ovatko ne ympäristöehtoja koskevissa aiemmissa päätöksissä määriteltyjen edellytysten mukaisia.(37)
153. Edellä esitetyn perusteella katson perusteettomaksi viidennen kanneperusteen, joka koskee YVA-direktiivin 6 artiklan 2–7 kohdan, 7 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan sekä 8 artiklan rikkomista sillä perusteella, että Puolan tasavalta teki mahdottomaksi asianomaisen yleisön ja Tšekin tasavallan osallistumisen menettelyyn, jossa oli kyse ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämisestä.
G . Kuudes kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista (ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaa lupaa ei ole julkaistu eikä toimitettu Tšekin tasavallalle ymmärrettävässä muodossa)
1. Asianosaisten lausumat
154. Tšekin tasavallan mukaan Puolan tasavalta on ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan osalta jättänyt noudattamatta sille YVA-direktiivin 9 artiklan nojalla kuuluvia tiedottamisvelvoitteita, joilla pyritään muun muassa siihen, että asianomainen yleisö saisi mahdollisuuden selvittää, onko YVA-päätöksen mukaiset ehdot sisällytetty lupaan asianmukaisesti.
155. Kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan osalta lupapäätöksen sisältöä ja siihen liittyviä ehtoja ei kantajan mukaan ole julkistettu. Ottaen huomioon, että kyseisellä luvalla muutettiin lupaa nro 65/94, jota oli jo muutettu useaan otteeseen, luvasta olisi kyseisen säännöksen mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi kuulunut julkaista konsolidoitu versio, jossa olisi pitänyt esittää kaikki kyseisen direktiivin 8 a artiklassa säädetyt tiedot. Yleisölle toimitettuun lupaan kuitenkin sisältyi vain alkuperäisen luvan jatkamiseen liittyviä tietoja, jotka esitettiin sen päätösosassa. Kun Tšekin tasavallalle myöhemmin toimitettiin kaikki päätökset, joilla kyseistä lupaa oli muutettu, se ei niiden perusteella saanut selvää käsitystä siitä, mikä versio luvasta oli parhaillaan voimassa. Tämän osalta kantaja väittää, että ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevasta luvasta ei käy ilmi kaivosalueen nykyinen laajuus eikä se itsessään sisällä selvää ja sitovaa viittausta YVA-päätöksen mukaisiin ehtoihin.
156. YVA-päätöksen pitäisi johdonmukaisesti olla tärkeimpiä YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainituista seikoista, joihin kuuluvat ”[lupa]päätöksen perusteena olevat tärkeimmät seikat ja näkökohdat”, mutta kyseiseen lupaan ei kantajan mukaan sisälly minkäänlaista arviota siitä, onko siinä sallittu kaivostoiminta sopusoinnussa YVA-päätöksen kanssa.
157. YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan osalta on kyseisen direktiivin tavoitteen kannalta välttämätöntä toimittaa vaadittavat tiedot viipymättä asianomaiselle jäsenvaltiolle. Puolan tasavalta kuitenkin toimitti ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan Tšekin tasavallalle vasta viiden kuukauden kuluttua luvan myöntämisestä, eikä toimitettu asiakirja kantajan mielestä vastannut kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa esitettyjä vaatimuksia.
158. Puolan tasavalta vastaa, että julkisissa ilmoituksissa, jotka ovat olleet yleisön saatavilla asianomaisen kunnanviraston ja luvan myöntäneen viranomaisen internetsivustolla julkisia tietoja koskevassa tiedotteessa, käsiteltiin luvan nro 65/94 jatkamismenettelyn kaikkia vaiheita, joten sekä yleisöllä että Tšekin tasavallalla oli tilaisuus tutustua siihen.
159. Näkemyksestä, jonka mukaan luvasta olisi pitänyt toimittaa konsolidoitu versio, se toteaa, että sellaisen toimittaminen ei kuulu Puolassa sovellettavaan, lupien ajantasaistamista koskevaan mekanismiin, sillä konsolidoitu versio merkitsisi uutta hallintopäätöstä, jonka ulottuvuus ylittää esitetyn muutoshakemuksen, mikä olisi ristiriidassa Puolan hallinto-oikeuden kanssa. Puolan tasavalta on tässä yhteydessä sitä mieltä, että YVA-direktiivin 9 artiklassa ei edellytetä lupapäätösten esittämistä tietyssä muodossa.
160. Se katsoo, että velvollisuus toimittaa yleisölle kyseisen direktiivin 8 a artiklassa ja 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan toisessa virkkeessä tarkoitetut tiedot on täytetty julkaisemalla nimenomaan Tšekin tasavallan ympäristöministeriön virallisella sivustolla ja Saksassa YVA-päätös sekä määräys, jolla sen todettiin olevan välittömästi täytäntöönpanokelpoinen.
161. YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan osalta Puolan tasavalta katsoo, että vaaditut tiedot toimitettiin Tšekin tasavallalle riittävän ajoissa, jotta asianomainen yleisö saattoi käyttää kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaista oikeuttaan riitautukseen tuomioistuimessa.
162. Puolan tasavalta katsookin, että kuudes kanneperuste jää vaille kohdetta, sillä vuotta 2044 koskeva päätös on julkaistu YVA-direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti.
2. Arviointi asiasta
163. Kuudennessa kanneperusteessaan Tšekin tasavalta arvostelee Puolan tasavaltaa ensinnäkin siitä, että se ei YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan vastaisesti ole julkaissut kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallivan lupapäätöksen sisältöä ja päätökseen liitettyjä ehtoja eikä kyseisen luvan perusteena olleita seikkoja ja näkökohtia, ja toiseksi siitä, että vastoin YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohtaa kyseinen jäsenvaltio toimitti kyseisen päätöstekstin Tšekin tasavallalle myöhässä, eikä sen toimittamassa asiakirjassa ollut noudatettu YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä vaatimuksia. Tässä kanneperusteessa on kyse konkreettisista hallintotoimenpiteistä, jotka jäsenvaltioiden viranomaisille asetetaan YVA-direktiivissä.
164. Heti alkuun täytyy hylätä Puolan tasavallan esittämä väite, jonka mukaan tämä kanneperuste on jäänyt vaille kohdetta siitä syystä, että Puolan viranomaiset ovat tehneet uuden päätöksen, jolla lupaa pidennettiin vuoteen 2044 asti. Kuten jo selitin viidennen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä, kyseinen päätös tehtiin vasta jäsenvelvoitteiden noudattamatta jättämisen arvioimisen kannalta ratkaisevan ajankohdan jälkeen.(38)
165. YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että kun päätös luvan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä on tehty, toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava asiasta viipymättä yleisölle ja viranomaisille, joita hanke niiden vastuualueiden perusteella todennäköisesti koskee, kansallisten menettelyjen mukaisesti ja varmistettava, että yleisön ja edellä tarkoitettujen viranomaisten saatavilla ovat tarvittavat tiedot, nimittäin päätöksen sisältö ja siihen mahdollisesti liittyvät ehdot sekä päätöksen perusteena olevat tärkeimmät seikat ja näkökohdat, mukaan lukien tiedot yleisön osallistumisesta. Tietoihin kuuluu myös yhteenveto kuulemisten tuloksista ja YVA-direktiivin 5–7 artiklan mukaisesti kerätyistä tiedoista sekä siitä, miten ne on sisällytetty tai miten niitä on muuten tarkasteltu, erityisesti vaikutusten kohteena olevalta jäsenvaltiolta saaduista huomautuksista. Toimivaltaisen viranomaisen tai toimivaltaisten viranomaisten on YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan tiedotettava asiasta niille jäsenvaltioille, joita on kuultu kyseisen direktiivin 7 artiklan mukaisesti, toimittamalla niille edellä mainitut tiedot.
166. Puolan tasavalta katsoo, että edellä lainatun säännöksen nojalla vaaditut tiedot on julkaistu, nimenomaan virallisilla internetsivustoilla. Minusta kuitenkin näyttäisi siltä, että Tšekin tasavalta arvostelee lähinnä sitä, että julkaistut tiedot ovat vaikeasti ymmärrettävissä ja epätäydellisiä. Erityisesti siksi, että kyseinen lupa on luvan nro 65/94 useista muutoksista viimeisin, kyseinen jäsenvaltio katsoo, että sille olisi ollut toimitettava kyseisen luvan konsolidoitu versio, jotta se olisi voinut nähdä selvästi, mitkä päätöksen määräyksistä ovat voimassa. On myös selvää, että ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaa lupaa edeltäneitä muutospäätöksiä ei ollut asetettu yleisön saataville.
167. Tämän osalta totean, että Puolan tasavalta ei kiistä julkaistujen ja Tšekin tasavallalle toimitettujen tietojen sisältöä. Se paremminkin vain väittää, että konsolidoidun version asettaminen saataville ei ole välttämätöntä YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa määriteltyjen vaatimusten täyttämiseksi. Puolan tasavalta väittää, että se, millä tavoin jäsenvaltioiden hallintoviranomaiset muotoilevat hallinnollisia päätöksiä, ei kuulu unionin toimivaltaan. Se täsmentää, että sen omassa hallintokäytännössä omaksuttu mekanismi lupien saattamiseksi ajan tasalle on samankaltainen kuin oikeudellisen toimen muuttamista koskeva mekanismi, jonka mukaisesti oikeudellinen toimi on sitova alkuperäisessä versiossaan kuitenkin siten, että myöhemmät muutokset otetaan huomioon.
168. Puolan tasavalta selittää, että Puolan hallinto-oikeudessa sovelletaan periaatetta, jonka mukaan silloin, kun tehdään aiempaa hallintopäätöstä muuttava päätös, muuttamispäätöksen tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ei ole velvollisuutta eikä se edes voi toistaa muutettua päätöstä kokonaisuudessaan siinä päätöksessä, jonka se tekee. Muuttamispäätöksestä on ilmettävä täsmällisesti ne muutetun päätöksen osat, joita muutetaan. Jos muutettu päätös on muilta osin vielä voimassa, muuttamispäätöksen tekevä viranomainen ei voi toistaa päätöksessään niitä osia, joita ei ole muutettu. Muunlainen käytäntö johtaisi siihen, että aiemman päätöksen muuttamista koskevan hakemuksen rajatusta ulottuvuudesta huolimatta käytännössä tehtäisiin uusi hallintopäätös.
169. Ruskohiilen louhintaluvan jatkamisen vuoteen 2026 asti sallivan riidanalaisen päätöksen tarkastelu tuo vahvistuksen tämän ratkaisuehdotuksen edeltävässä kohdassa kuvaillulle Puolan tasavallan hallintokäytännölle. Näyttäisi nimittäin siltä, että ainoastaan sitä kohtaa, jossa määrätään kyseisen luvan voimassaolosta, on muutettu luvan jatkamisen ottamiseksi huomioon. Siitä huolimatta näyttäisi siltä, että Puolan tasavallan esittämillä huomautuksilla ei ole merkitystä tässä yhteydessä, sillä kyse ei suinkaan ole tietyn kansallisen hallintokäytännön asettamisesta kyseenalaiseksi. Keskeinen kysymys kuudennen kanneperusteen tarkastelussa koskee paremminkin niiden tietojen täsmällistä sisältöä, jotka on asetettava yleisön saataville ja toimitettava YVA-direktiivin 7 artiklassa säädettyihin kuulemisiin osallistuneelle jäsenvaltiolle.
170. Vaikka Puolan viranomaiset tuntevatkin maan hallinto-oikeuden erityispiirteet, sama ei välttämättä koske suurta yleisöä ja muiden jäsenvaltioiden viranomaisia. Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa on jo todettu, eri jäsenvaltioiden lainsäädännöt voivat olla huomattavan erilaisia niiden hallinnollisten menettelyjen järjestämisen osalta, jotka koskevat päätöstä, jolla sallitaan sellaisten hankkeiden toteuttaminen, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.(39) Tämän vuoksi minusta ei ole vain epäasianmukaista vaan myös ristiriidassa YVA-direktiivin 9 artiklan taustalla olevien yhteisvastuun, yhteistyön ja keskinäisen tuen periaatteiden kanssa, että esitetään puutteellisia tietoja, mikä edellyttää suurelta yleisöltä ja viranomaisilta naapurijäsenvaltioissa, jotka ovat tietyn hankkeen ympäristövaikutusten kohteena, että ne itse perehtyvät vieraan valtion lainsäädäntöön saadakseen tiedot, joita ne tarvitsevat voidakseen harjoittaa unionin oikeuden mukaisia oikeuksiaan.
171. En näe mitään epäselvyyttä siinä, että koska tiedottamisvelvoitteiden tarkoituksena on mahdollistaa kyseisten päätösten tehokas riitauttaminen, yleisön ja viranomaisten naapurijäsenvaltioissa, jotka ovat tietyn hankkeen ympäristövaikutusten kohteena, saataville asetettujen tietojen on oltava täydelliset ja ymmärrettävässä muodossa. Toisin sanoen tiedot on esitettävä riittävän täsmällisesti ja vastaanottajien erityisten tarpeiden edellyttämässä muodossa, jotta tiedottaminen olisi tehokasta. Tästä syystä katson, että kaivostoiminnan Turówin kaivoksessa sallivan päätöksen sisältö, josta on ilmoitettava yleisölle ja asianomaisille kansallisille viranomaisille YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, ei voi käsittää ainoastaan jatkamispäätöstä, vaan siihen on välttämättä kuuluttava kaikki asiakirjat, jotka muodostavat luvan keskeisen sisällön. Ainoastaan näin menetellen voidaan taata yleisölle ja naapurijäsenvaltioiden viranomaisille tilaisuus arvioida kyseisen hallintopäätöksen ulottuvuutta ja tarvittaessa reagoida siihen asianmukaisesti ja riittävän ajoissa.
172. Tässä kohdin on lisäksi todettava, että kuten YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohdasta nimenomaisesti käy ilmi, kyseisiin tietoihin on kuuluttava ”päätöksen perusteena olevat tärkeimmät seikat ja näkökohdat”, mikä nähdäkseni sulkee pois sen, että jäsenvaltio, kuten Puolan tasavalta, voisi olla antamatta yleisön ja naapurijäsenvaltioiden viranomaisten saataville luvan myöntämiseen liittyvät olennaiset asiakirjat, joissa täsmennetään luvan myöntämisen ja jatkamisen perusteet, vain sillä perusteella, ettei sen oikeusjärjestyksessä säädetä tällaisesta hallintokäytännöstä. Koska YVA-direktiivin 9 artiklan tarkoituksena selvästikin on luoda tiukat vaatimukset avoimuudelle ja yhteistyölle unionin jäsenvaltioiden kesken ympäristönsuojelun kaltaisella erityisen herkällä alalla, joka – kuten tämän asian olosuhteet(40) myös osoittavat – ylittää valtioiden rajat, katson, että jäsenvaltio ei voi pätevästi vedota omiin sääntöihinsä ja hallinnollisiin käytäntöihinsä verukkeena, jotta se voisi poiketa julkaisemis- ja tiedottamisvelvoitteistaan, jotka sillä on asianomaista yleisöä kohtaan.
173. Katson edellä esittämistäni syistä, että Puolan tasavalta on rikkonut YVA-direktiivin 9 artiklan 1 kohtaa.
174. Erityisesti YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan rikkomista koskevan väitteen osalta, jossa on kyse siitä, että Puolan tasavalta toimitti kyseisen luvan Tšekin tasavallalle vasta viisi kuukautta sen myöntämisen jälkeen ja silloinkin epätäydellisin tiedoin, toistan, mitä edeltävissä kohdissa jo totesin siitä, kuinka tärkeätä on, että tietyn hankkeen ympäristövaikutusten kohteena olevalla naapurijäsenvaltiolla on käytettävissään kaikki hankelupaan liittyvät tarpeelliset tiedot, jotta se voisi tarvittaessa reagoida asianmukaisesti ja riittävän ajoissa.
175. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuutta käyttää oikeutta, joka koskee YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaisia tehokkaita oikeussuojakeinoja tuomioistuimessa, mistä voi tulla erityisen hankalaa ellei peräti mahdotonta ajan kulumisen vuoksi ja siksi, että on noudatettava menettelyä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä määräaikoja.(41) Jos siltä, jota asia koskee, evätään mahdollisuus vedota oikeuksiinsa kansallisissa tuomioistuimissa siitä syystä, että kanne nostetaan myöhässä kansallisten viranomaisten toiminnan vuoksi, mielestäni on syytä päätellä, että kyseessä on YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdan rikkominen.
176. Juuri näin näyttäisi käyneen tähän oikeusriitaan johtaneessa tilanteessa. Se, että kyseessä olevan luvan pelkkään tiedoksi antamiseen meni viisi kuukautta, onkin huomattavan pitkä viive, kun otetaan huomioon yhtäältä kyseessä olevat tärkeät intressit ja toisaalta se, että kyse on yksinomaan hallinnollisesta tehtävästä, joka vaatii ainoastaan asiakirjojen toimittamista. Tällainen tilanne on erityisen vakava siksi, että Tšekin tasavallan pyytämät tiedot annettiin saataville vasta tämän vaadittua niitä ja silloinkin vain osittain. Kuten Tšekin tasavalta huomauttaa, sillä ei vieläkään ole käytettävissään konsolidoitua asiakirjaa, jonka avulla se pystyisi saamaan selvän kuvan kyseisen hankkeen täsmällisestä laajuudesta ja täsmällisistä erityispiirteistä. Toteankin, että Puolan tasavalta ei ole esittänyt yhtään vakuuttavaa perustelua pyydettyjen tietojen toimittamisessa esiintyneelle viipeelle.
177. Katson edellä esitetyn perusteella, että myös YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohtaa on rikottu.
178. Edellä esitetyistä syistä ehdotan, että kuudennen kanneperusteen katsotaan olevan perusteltu.
H . Seitsemäs kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan rikkomista (ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan tuomioistuinvalvonnan sulkeminen pois)
1. Asianosaisten lausumat
179. Tšekin tasavalta väittää, että YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti yleisöllä, jota asia koskee, on oltava mahdollisuus riitauttaa tuomioistuimessa hanketta koskeva lupapäätös riippumatta tämän yleisön aiemmasta osallistumisesta luvan myöntämiseen johtaneeseen menettelyyn. Kantaja kuitenkin toteaa, että asianomainen yleisö ei Puolan oikeuden nojalla voi pyytää ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 koskevan luvan valvontaa, sillä se ei ole osallistunut luvan myöntämismenettelyyn.
180. Lisäksi kantaja väittää yhtäältä, että se, ettei kyseistä lupaa ole julkaistu virallisesti, on myös rajoittanut asianomaisen yleisön mahdollisuutta valvoa lupaa. Toisaalta se väittää, että niiden kanteiden käsittelyä, joita tšekkiläiset kansalaisjärjestöt ovat nostaneet jossain tuomioistuimessa Puolassa kyseisen luvan valvomista varten, on lykätty odotettaessa päätöstä siitä, onko laillista evätä näiltä kansalaisjärjestöiltä mahdollisuus osallistua itse lupamenettelyyn, joten asiakysymyksen ratkaiseminen ei ole varmaa. Lisäksi kantaja katsoo, että kielto, joka koskee luvan kumoamista vuoden määräajan kuluttua, vie YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan tehokkaan vaikutuksen.
181. Puolan tasavalta vastaa näihin väitteisiin viittaamalla toisen kanneperusteen yhteydessä esittämiinsä perusteluihin ja toteaa, ettei YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohta ole esteenä kansallisen menettelyn laatimiselle sellaiseksi, että mahdollisuus kanteen nostamiseen taataan ainoastaan siinä vaiheessa, jossa tehdään päätös ympäristöehdoista.
182. Vastaaja katsoo myös, että Tšekin tasavallan väitteet ovat keskenään ristiriitaisia: yhtäältä kyseinen jäsenvaltio väittää, ettei asianomaisella yleisöllä ole mahdollisuutta riitauttaa ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 koskevaa lupaa, ja toisaalta se myöntää, että kansalaisjärjestöt ovat tosiasiallisesti käyttäneet asianomaisesta säännöksestä johtuvia oikeuksiaan.
183. Vastaaja katsoo tämän osalta, että nostettujen kanteiden käsittelyn lykkääminen kertoo siitä, että Puolassa asianomaisella tuomioistuimella on vapaus valita keinot kyseisen menettelyn järjestämiseksi, eikä sillä vastaajan mukaan mitenkään rajoiteta kantajien oikeuksia.
184. Lisäksi se, että luvan peruuttaminen ei ole mahdollista vuoden määräajan päätyttyä, koskee vastaajan mukaan kaivoslain 42 §:n mukaisesti ainoastaan luvan peruuttamista sen jälkeen, kun lupamenettely on käynnistetty uudelleen, mikä on ylimääräinen muutoksenhakukeino lainvoimaisten päätösten peruuttamiseksi. Tällaisen mahdollisuuden puuttuminen ei vastaajan mukaan siis koske luvan peruuttamista sellaisen määräajassa tehdyn muutoksenhaun perusteella, joka on toteutettu tavanomaisen hallinnollisen valvonnan seurauksena.
185. Puolan tasavalta väittää myös, että seitsemäs kanneperuste on jäänyt vaille kohdetta vuotta 2044 koskevan päätöksen tekemisen ja niiden Puolan lainsäädäntöön tehtyjen muutosten seurauksena, joiden mukaisesti asianomainen yleisö voi esittää oikaisuvaatimuksia investointipäätöksistä ja nostaa niistä kanteita.
2. Arviointi asiasta
186. Tšekin tasavalta väittää seitsemännessä kanneperusteessaan Puolan tasavallan rikkoneen YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohtaa, sillä se ei ole sallinut tuomioistuinmenettelyn aloittamista ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 koskevaan lupaan kohdistuvasta kanteesta. Tässä kanneperusteessa on kyse viranomaisten käytännöstä ja asiaan sovellettavista oikeussäännöistä vastaajana olevassa jäsenvaltiossa.
187. Heti alkuun täytyy hylätä sen Puolan tasavallan esittämä väite, jonka mukaan tämä kanneperuste on jäänyt vaille kohdetta sillä perusteella, että Puolan viranomaiset ovat tehneet uuden päätöksen, jolla lupaa pidennettiin vuoteen 2044 asti. Kuten on jo tuotu esiin, kyseinen päätös tehtiin vasta sen ajankohdan jälkeen, joka on ratkaiseva jäsenvelvoitteiden noudattamatta jättämisen arvioimisen kannalta. Tämä koskee myös kyseisen ajankohdan jälkeen tehtyjä lainsäädännön muutoksia, jotka Puolan tasavallan mukaan vastedes mahdollistavat sen, että asianomainen yleisö voi tehdä oikaisuvaatimuksia ja nostaa kanteita investointipäätöksistä.(42)
188. On myös muistettava YVA-direktiivin 11 artiklan tavoitteesta, että tätä säännöstä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkittu siten, että sen soveltamisala rajoittuu vain niihin oikeusriidan seikkoihin, jotka koskevat asianomaisen yleisön oikeutta osallistua päätöksentekomenettelyyn kyseisessä direktiivissä tästä esitettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. Sitä vastoin kanteet, jotka perustuvat johonkin muuhun mainitun direktiivin sääntöön ja tätä suuremmalla syyllä mihin tahansa muuhun lainsäädäntöön, olipa sitten kyse unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, eivät kuulu kyseisen artiklan soveltamisalaan.(43) Onkin lähdettävä siitä olettamasta, että Tšekin tasavallan esittämät väitteet koskevat vain yleisön osallistumisoikeuden kunnioittamisen laillisuusvalvontaa.
189. Kun tarkastellaan oikeussuojakeinojen järjestämistä jäsenvaltioissa, toisen kanneperusteen yhteydessä on jo selvitetty yksityiskohtaisesti, että sen paremmin YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohta kuin mikään muukaan vastaavan oikeuden takaava unionin oikeuden määräys tai säännös ei ole esteenä sille, että otetaan käyttöön kansallinen menettely ja kansallisia säännöksiä, joiden mukaan mahdollisuus oikeussuojakeinoon taataan ainoastaan vaiheessa, joka koskee ympäristöehdoista tehtävää päätöstä, kunhan suljetaan pois se, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulokset voitaisiin jättää ottamatta huomioon lupapäätöksessä.
190. Silloin, kun YVA-direktiivin 6–9 artiklassa säädetty yleisön osallistumisoikeus on taattu YVA-päätöksen tekemismenettelyn osalta, on siis riittävää, että säädetään tätä vaihetta koskevasta oikeussuojakeinosta. Toisin sanoen jäsenvaltio ei ole velvollinen takaamaan, että yleisön osallistumiseen mahdollisesti liittyvät virheet voidaan vielä kerran riitauttaa luvan myöntämisvaiheessa.(44) Pidän edellä esittämiäni perusteluja riittävinä, jotta seitsemäs kanneperuste voidaan hylätä perusteettomana.
191. Haluan perusteellisuuden vuoksi ottaa esiin erään ristiriitaisuuden Tšekin tasavallan esittämissä väitteissä. Yhtäältä se toteaa, että yleisöllä, jota asia koskee, ei ole ollut tilaisuutta riitauttaa kyseessä olevaa lupaa, ja toisaalta se itsekin myöntää, että kolme kansalaisjärjestöä (Greenpeace ČR, Frank Bold ja Eko-Unia) on tosiasiallisesti käyttänyt oikeuksia, jotka niillä YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdan nojalla on yleisönä, jota asia koskee. Vaikka Tšekin tasavalta toteaakin, että menettelyjä on lykätty, kunnes saadaan lopullinen ratkaisu, joka koskee sitä, että kyseisiltä järjestöiltä on evätty osallistuminen kaivostoimintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämismenettelyyn, on todettava, ettei se voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tuomioistuinvalvonta voisi toteutua. Kun unionin tuomioistuin tiedusteli tätä seikkaa Tšekin tasavallalta, se myönsikin, että Puolan tuomioistuimet eivät olleet vielä hylänneet lopullisesti tšekkiläisten ympäristönsuojeluyhdistysten nostamia kanteita.
192. Tässä yhteydessä pidän erityisen hyödyllisinä Puolan tasavallan vastineessaan esittämiä selvennyksiä, jotka koskevat Wojewódzki Sąd Administracyjny w Warszawien mahdollisia ratkaisuja siinä tapauksessa, että tämä päättäisi joko hyväksyä tai hylätä edellä mainittujen yhdistysten nostamat kanteet. Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää kannekirjelmässään, kaivoslain 42 § ei näyttäisi olevan esteenä sille mahdollisuudelle, että kyseinen hallintotuomioistuin kumoaisi kyseessä olevan luvan. Puolan tasavallan toimittamien tietojen mukaan ei näyttäisikään siltä, että kyseisessä säännöksessä säädetään rajoituksista, jotka kohdistuisivat sellaisen päätöksen kumoamiseen, muuttamiseen tai vahvistamiseen, joka on annettu muissa menettelyissä kuin uudelleenkäsittelymenettelyssä Puolan oikeudessa.
193. Koska ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä sen väitteen tueksi, että Puolan tasavallan oikeusjärjestyksessä ei ole lainkaan tehokkaita oikeussuojakeinoja, joilla voitaisiin taata yleisön oikeus osallistua päätöksentekomenettelyihin erityisesti tämän asian olosuhteissa, Tšekin tasavallan esittämät perustelut näyttäisivät olevan vaikeasti ymmärrettävissä. Sitä, että edellä mainittujen ympäristönsuojelujärjestöjen nostamia kanteita ei ole ratkaistu niiden hyväksi, ei sinänsä voida pitää riittävänä näyttönä oikeussuojakeinojen katsomiseksi tehottomiksi, varsinkaan siksi, ettei niitä kaikkia ole vielä käytetty.
194. Katson edellä esitettyjen näkökohtien perusteella, että seitsemäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
I . Kahdeksas kanneperuste, joka koskee direktiivin 2003/4 7 artiklan rikkomista (ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaa lupaa ei ole julkaistu)
1. Asianosaisten lausumat
195. Tšekin tasavalta toteaa, että jäsenvaltio on direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaan velvollinen antamaan yleisön saataville luvat, joilla on merkittävä vaikutus ympäristöön. Koska ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskeva lupa on juuri sellainen lupa, sillä siihen on YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti sovellettava ympäristövaikutusten arviointia, kantaja katsoo, että Puolan tasavalta on rikkonut direktiivin 2003/4 7 artiklaa, sillä se ei ole julkaissut itse lupaa eikä tietoa siitä, mistä teksti olisi pyydettävissä.
196. Puolan tasavalta vastaa, että 20.3.2020 päivätyssä ilmastoministerin ilmoituksessa, joka on julkaistu sen internetsivustolla julkisia tietoja koskevassa tiedotteessa, kiinnitetty ilmastoministeriön ilmoitustaululle ja julkistettu tavanomaisen käytännön mukaan Puolan Bogatynian kaupungin- ja kunnanvirastoissa, tiedotettiin yleisölle ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan myöntämisestä ja mahdollisuuksista tutustua sen sisältöön ja siihen liittyvään asiakirja-aineistoon.
197. Asianosainen jäsenvaltio katsoo sen vuoksi, ettei direktiivin 2003/4 7 artiklaa ole rikottu. Se toteaa lisäksi, että kyseinen kanneperuste jää vaille kohdetta siksi, että vuotta 2044 koskevaan päätökseen sovellettiin jo uusia sääntöjä erityisesti sen julkaisemisen suhteen, sillä sen sisältö julkaistiin ympäristöministeriön verkkoportaalin kautta.
2. Arviointi asiasta
198. Tšekin tasavalta toteaa kahdeksannessa kanneperusteessaan, että se, että kyseessä olevaa lupaa ei ole julkaistu eikä ole ilmoitettu, mistä se olisi mahdollista pyytää nähtäväksi, on vastoin direktiivin 2003/4 7 artiklaa, kun taas Puolan tasavalta väittää, että ympäristöministeriön internetsivustolla on ilmoitettu luvan myöntämisestä ja kerrottu mahdollisuuksista tutustua siihen.
199. Ensinnäkin on palautettava mieleen, että kuten kuudennen kanneperusteen tarkastelussa totesin, Puolan tasavalta on rikkonut YVA-direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohtaa, sillä se ei ole julkaissut ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaa lupaa eikä toimittanut sitä Tšekin tasavallalle ymmärrettävässä muodossa.(45) Rikkomisessa oli kyse siitä, että Puolan viranomaiset eivät liittäneet mukaan kaikkia luvan keskeisen sisällön muodostavia asiakirjoja vaan tyytyivät vain julkaisemaan asiakirjan, jossa ilmoitetaan aiemman luvan voimassaolon jatkamisesta, tekemättä tarkemmin selkoa Turówin kaivoksen toiminnanharjoittajalle myönnetyn luvan yksityiskohdista.
200. Tässä yhteydessä onkin konkreettisesti ratkaistava kysymys siitä, voiko tällainen unionin oikeuden rikkominen merkitä myös direktiivin 2003/4 säännösten rikkomista. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti direktiivin soveltamisalaan kuuluvat toimet, jotka vaikuttavat tai saattavat vaikuttaa ympäristön osa-alueiden, kuten ilman ja ilmakehän, veden, maaperän, maa-alueiden, maiseman ja luontokohteiden, kosteikot sekä ranta- ja merialueet mukaan luettuina, tilaan, biologiseen monimuotoisuuteen ja sen osatekijöihin. Tällaisten toimien yhteydessä jäsenvaltio on direktiivin 2003/4 7 artiklan nojalla velvollinen saattamaan luvat, joilla on merkittävä vaikutus ympäristöön, yleisön saataville joko suoraan, julkaisemalla ne, tai ilmoittamalla, mistä yleisö voi pyytää luvan nähtäväkseen.
201. Ottaen huomioon, että louhintatoiminta Turówin kaivoksessa luokitellaan toiminnaksi, jota sen merkittävän ympäristövaikutuksen vuoksi koskee pakollinen ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti,(46) on täysin selvää, että kyseessä on toiminta, jolla todennäköisesti on vaikutuksia ympäristön osa-alueisiin, joten se kuuluu direktiivin 2003/4 soveltamisalaan.
202. Kaivostoimintaa vuoteen 2026 asti koskeva lupa on lopullinen lupa kyseisen toiminnan toteuttamista varten, joten se on direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdan f alakohdassa tarkoitettu lupa, jolla on ”merkittävä vaikutus ympäristöön”. Lupaan ovat siis sovellettavissa edellä mainitut säännökset, jotka velvoittavat jäsenvaltiota asettamaan luvan yleisön saataville. Ellei muuta ilmene, tässä asiassa ei ole sovellettavissa mikään direktiivin 2003/4 4 artiklan mukaisista poikkeuksista, joissa jäsenvaltioiden sallitaan tietyissä olosuhteissa hylätä ympäristötietojen saamista koskevat pyynnöt.
203. Unionin oikeuden johdonmukaisen tulkinnan nimissä katson, että YVA-direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että niillä pyritään samaan tavoitteeseen, toisin sanoen takaamaan yleisön oikeus saada tietoa mahdollisimman selvässä ja täydellisessä muodossa muun muassa silloin, kun kyse on kaivostoimintaa koskevan luvan jatkamisesta.
204. Onkin todettava yhtäältä, että direktiivin 2003/4 7 artiklalla suojellaan yleistä etua ja mahdollistetaan se, että kaikki kansalaiset voivat saada viranomaisten hallussa olevaa ympäristötietoa siitä riippumatta, onko kyseessä yksityinen etu,(47) ja toisaalta, että oikeus saada tietoa merkitsee kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleen mukaisesti, että tiedon ilmaisemisen on oltava pääsääntö.(48) On selvää, että nämä tavoitteet vaarantuisivat vakavasti, jos direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tieto annettaisiin yleisön saataville vain vaikeasti ymmärrettävässä ja puutteellisessa muodossa. Katsonkin, että myös nämä seikat puoltavat ympäristötiedon levittämistä siten, että otetaan asianmukaisesti huomioon avoimuutta ja yhteistyötä koskevat tiukat vaatimukset, jotka YVA-direktiivissä asetetaan ympäristönsuojelun kaltaisella, valtioiden rajat ylittävällä alalla.(49)
205. Olen tältä kannalta valmis päättelemään, kuten komissio katsoi perustellussa lausunnossaan, että YVA-direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkominen johtaa direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdan f alakohdan rikkomiseen.
206. Edellä esittämistäni syistä ehdotan, että kahdeksas kanneperuste hyväksytään.
J . Yhdeksäs kanneperuste, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkomista (ei ole toimitettu täydellisiä tietoja menettelystä, jossa myönnettiin ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskeva lupa)
1. Asianosaisten lausumat
207. Tšekin tasavalta muistuttaa, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltiot ovat velvollisia avustamaan toisiaan unionin oikeudessa, myös johdetussa oikeudessa, vahvistettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Koska ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskeva lupa kuuluu YVA-direktiivin ja direktiivin 2003/4 soveltamisalaan ja kun otetaan huomioon Turówin kaivoksen sijaintipaikka, mainituista direktiiveistä johtuu myös Tšekin tasavallalle eräitä velvoitteita, joiden täytäntöönpanossa Puolan tasavalta on velvollinen avustamaan sitä.
208. Kantajana oleva jäsenvaltio arvostelee vastaajaa siitä, että tämä on kuukausien ajan ja toistuvista pyynnöistä huolimatta kieltäytynyt toimittamasta kantajalle kyseisen luvan myöntämismenettelyä koskevia tarkempia tietoja, kuten lupatekstiä, minkä vuoksi sen ei ole ollut mahdollista täyttää kyseisiin direktiiveihin perustuvia tiedottamisvelvoitteitaan sitä omaa yleisöään kohtaan, jota asia koskee. Kantaja huomauttaa lisäksi, että toimet, joihin se kuudennessa kanneperusteessaan vetoaa, ennen kaikkea kyseisen luvan toimittaminen myöhässä ja se, ettei luvasta nro 65/94 ole saatavilla konsolidoitua versiota, ovat myös estäneet sitä noudattamasta omia velvoitteitaan.
209. Puolan tasavalta toteaa vastanneensa 13.1.2020, 5.3.2020 ja 28.5.2020 päivätyissä kirjeissään Tšekin tasavallan esittämiin tiedonsaantipyyntöihin, jotka koskevat ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevaa lupaa. Se väittää, että se toimitti 28.8.2020 Tšekin tasavallalle asiakirjat, joita tämä oli pyytänyt 17.4.2020 ja uudestaan 24.7.2020, eli vuoteen 2026 ulottuvan luvan ja luvan nro 65/94. Ottaen huomioon covid-19-epidemian leviämisen maaliskuusta 2020 lähtien, mikä vastaajan mukaan vaikeutti asianosaisten välistä yhteydenpitoa, se katsoo osoittaneensa huolellisuutta toimittaakseen pyydetyt tiedot Tšekin tasavallalle.
210. Vastaajana oleva jäsenvaltio korostaa myös sitä, että Tšekin tasavalta on vuodesta 2009 lähtien osallistunut menettelyihin, jotka koskevat ympäristövaikutusten arviointia Turówin kaivoksen ja siihen liittyvän sähkövoimalan osalta.
211. Puolan tasavalta katsoo lopuksi, että yhdeksäs kanneperuste jää vaille kohdetta, sillä Tšekin tasavallalle on ilmoitettu asianmukaisesti vuotta 2044 koskevan päätöksen tekemisestä sekä muista sen tekemiseen liittyvistä keskeisistä olosuhteista.
2. Arviointi asiasta
212. Tšekin tasavalta väittää yhdeksännessä kanneperusteessaan, että koska Puolan tasavalta ei ole toimittanut täydellisiä tietoja menettelystä, jossa tehtiin päätös kaivostoiminnan sallimisesta vuoteen 2026 asti, se on laiminlyönyt SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun, vilpitöntä yhteistyötä koskevan periaatteen mukaiset velvoitteensa.
213. Heti alkuun on kuitenkin hylättävä se Puolan tasavallan esittämä väite, jonka mukaan tämä kanneperuste olisi jäänyt vaille kohdetta siitä syystä, että on tehty uusi päätös, jolla lupaa pidennettiin vuoteen 2044 asti ja jonka sisältö toimitettiin Tšekin tasavallalle. Kuten olen jo selvittänyt tässä ratkaisuehdotuksessa, kyseiset toimet tehtiin vasta sen ajankohdan jälkeen, joka on ratkaiseva arvioitaessa SEUT 259 artiklan mukaisessa menettelyssä, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta. Niillä ei siksi ole merkitystä tämän kanneperusteen tarkastelun kannalta.
214. SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun, vilpitöntä yhteistyötä koskevan periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden on avustettava toisiaan varmistaakseen unionin tavoitteiden toteutumisen. Kuten SEU 4 artiklan 3 kohdan toisesta ja kolmannesta alakohdasta ilmenee, tämä tarkoittaa ennen kaikkea velvoitetta toteuttaa kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet, joilla voidaan varmistaa johdetusta oikeudesta johtuvien velvoitteiden täyttäminen, mutta myös velvoitetta pidättäytyä toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen.
215. Kuudennen kanneperusteen(50) tarkastelun yhteydessä totesin, että YVA-direktiivin 9 artiklan 2 kohdassa asetetaan jokaiselle jäsenvaltiolle, joka aikoo toteuttaa hankkeen, jolla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia ja joka todennäköisesti vaikuttaa muihin jäsenvaltioihin, velvoite, jonka mukaisesti sen on ilmoitettava näille päätöksestä, jolla lupa myönnetään tai evätään, ja tämä pohjautuu jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun, yhteistyön ja keskinäisen tuen ihanteeseen. On myös todettava, että tällainen yhteistyö alkaa jo varhaisessa vaiheessa YVA-direktiivin 7 artiklassa säädetyllä velvoitteella tiedottaa jäsenvaltioille, joihin vaikutus kohdistuu, asianomaisen hankkeen suunnittelusta, ja tätä vaihetta seuraa velvollisuus kutsua ne osallistumaan ympäristöasioihin liittyviin päätöksentekomenettelyihin. On siis selvää, että johdetussa oikeudessa säädetyn jäsenvaltioiden välisen yhteistyön viimekätisenä tarkoituksena on suojella ympäristöä, toisin sanoen taata, että tämä unionin tavoite, joka esitetään muun muassa SEU 3 artiklan 3 kohdassa, SEUT 11 artiklassa ja SEUT 191 artiklassa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 37 artiklassa, toteutuu.
216. Jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun, yhteistyön ja keskinäisen tuen ihanne tämän unionin tärkeän tavoitteen toteuttamisen nimissä on myös perustana direktiivin 2003/4 säännöksille, joilla taataan yleisön mahdollisuus saada tietoa ympäristöasioista. Yhtäältä, kuten kahdeksannen kanneperusteen tarkastelussa jo totesin,(51) kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että asianmukaiset tiedot, mukaan lukien luvat, joilla on merkittävä vaikutus ympäristöön, levitetään yleisölle. Toisaalta direktiivin 2003/4 3 artiklassa jäsenvaltioiden edellytetään varmistavan, että viranomaiset velvoitetaan saattamaan pyydettäessä saataville niiden omassa tai viranomaisia varten toisen hallussa olevaa ympäristötietoa ilman, että pyynnön esittäjän on perusteltava pyyntönsä.
217. Koska jäsenvaltioilla, joihin tietyn hankkeen vaikutus kohdistuu, on myös oikeus pyytää tällaista hanketta koskevia, direktiivin 2003/4 7 artiklan 2 kohdassa säädettyjä merkityksellisiä tietoja, jäsenvaltioiden on katsottava kuuluvan edeltävissä kohdissa mainittujen johdetun oikeuden säännösten edunsaajiin. Tästä toteamuksesta seuraa johdonmukaisesti, että jäsenvaltiota, johon kyseiset velvoitteet kohdistuvat, sitoo SEU 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu vilpittömän yhteistyön periaate silloin, kun toinen jäsenvaltio pyytää apua esittämällä tietojensaantipyynnön.
218. Tämän asian olosuhteiden osalta on kiistatonta, että Puolan tasavalta toimitti ruskohiilen louhinnan vuoteen 2026 asti sallivan luvan Tšekin tasavallalle vasta viisi kuukautta sen myöntämisen jälkeen. Lisäksi on todettava, että kantajana oleva jäsenvaltio joutui esittämään Puolan tasavallalle useita tietojensaantipyyntöjä, sillä sen saamat tiedot olivat puutteellisia, eikä tämä ole aina vastannut näihin pyyntöihin. Vasta SEUT 259 artiklan mukaisen menettelyn käynnistämisen jälkeen Puolan tasavalta lähetti Tšekin tasavallalle pyydetyt asiakirjat, tarkemmin sanottuna vuoden 1994 kaivostoimintalupaa koskevan ensimmäisen hakemuksen. Tšekin tasavallalla ei vieläkään ole käytettävissään konsolidoitua asiakirjaa, jonka avulla se voisi saada selvän käsityksen kyseisen hankkeen täsmällisestä laajuudesta ja täsmällisistä erityispiirteistä.
219. Se, että Puolan tasavalta lähetti pyydetyt tiedot myöhässä ja epätäydellisinä eikä myöskään vaivautunut vastaamaan Tšekin tasavallan esittämiin avunantopyyntöihin, ei vastaa unionin oikeuden mukaisia vaatimuksia, jotka koskevat jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun, yhteistyön ja keskinäisen tuen periaatetta, jotta voitaisiin saavuttaa tehokkaan ympäristönsuojelun tavoite.
220. Katsonkin, että tällainen suhtautuminen naapurijäsenvaltioon, joka on ympäristöön kohdistuvien riskien suhteen samassa tilanteessa, merkitsee SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen rikkomista.
221. Katson edellä esitettyjen näkökohtien perusteella, että yhdeksäs kanneperuste on perusteltu.
K . Kymmenes kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdan rikkomista, luettuna yhdessä saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kanssa (YVA-päätöstä ei ole otettu huomioon ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa)
1. Asianosaisten lausumat
222. Tšekin tasavalta väittää, että YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kanssa, on rikottu, sillä YVA-päätöstä ei ole otettu huomioon ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa.
223. Tämä jäsenvaltio muistuttaa, että kyseisen 2 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että YVA-direktiivin 4 artiklassa määritellyt hankkeet ”alistetaan lupamenettelyyn ja että niiden ympäristövaikutukset arvioidaan”. Tšekin tasavallan mukaan tämä tarkoittaa, että asianomaisten hankkeiden lupiin on sisällyttävä tällainen arviointi tai niissä on ainakin otettava sellainen huomioon.
224. Sen mielestä Puolan viranomaiset eivät alun pitäenkään harkinneet tällaisen arvion toteuttamista kyseisen luvan osalta. Vaikka YVA-päätös oli liitetty toiminnanharjoittajan hakemukseen, se ei näkynyt millään tavoin kyseisen luvan myöntämismenettelyssä tai itse luvassa. Tšekin tasavalta huomauttaa lisäksi, että hakemus oli tehty ympäristötietoa koskevan lain 72 §:n 2 momentin 2 kohdan k alakohdan perusteella; toimivaltainen viranomainen piti hakemusta täydellisenä, vaikka sen liitteenä ei ollut ympäristövaikutusten arviointia; sen jälkeen, kun YVA-päätös oli myöhemmin liitetty kyseiseen hakemukseen, toimivaltainen viranomainen ei ollut katsonut tarpeelliseksi kehottaa niitä henkilöitä, joita asia koskee, täydentämään huomautuksiaan; ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa ei ole mainintaa siitä, että olisi tutkittu, onko hakemus YVA-päätöksen mukainen; kyseisessä luvassa ei esitetä tai täsmennetä YVA-päätöksessä asetettuja ehtoja eikä siinä yksilöidä asianomaisessa päätöksessä kaivosalueen laajuudelle määrättyjä rajoja.
225. Tšekin tasavalta katsoo tämän perusteella, että YVA-päätöksen sisältöä ei ole otettu huomioon kyseessä olevan luvan myöntämismenettelyssä. Yksinomaan se, että lupa noudattelee YVA-päätöstä luvan voimassaoloajan ja kaivoksen pinta-alan osalta, ei tarkoita, että se tosiasiallisesti perustuisi YVA-päätökseen. Tšekin tasavallan mukaan kyseiset kaksi asiakirjaa ovat erillisiä päätöksiä.
226. Puolan tasavalta viittaa ensimmäiseen ja toiseen kanneperusteeseen antamiinsa vastauksiin ja tähdentää uudestaan, että YVA-päätös sitoo toiminnanharjoittajaa, jonka on täytettävä siinä asetetut velvoitteet riippumatta siitä, sisällytetäänkö se osaksi ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan tekstiä, ja toimitettava tiedot ja tutkimustulokset, jotka koskevat erityisesti leijuvien hiukkasten pitoisuuksia, meluhaittoja ja veden laatua. Vastaaja katsoo, että Tšekin tasavalta ei ota huomioon Puolan oikeudesta johtuvia velvoitteita vaan tekee subjektiivisia päätelmiä Puolan viranomaisten näkemyksistä.
227. Puolan tasavallan mukaan se, että toiminnanharjoittaja liitti YVA-päätöksen Turówin kaivosta koskevan luvan jatkamista koskevaan hakemukseen, tarkoittaa, että se on velvollinen toteuttamaan kaivostoimintaa kyseisen päätöksen mukaisesti. Sen mielestä kyseisen ajankohdan olosuhteista seuraa selvästi, että ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskeva lupa käsittää saman hankkeen kuin sitä edeltänyt YVA-päätös.
228. Arvostelusta, joka koskee sitä, ettei luvassa mainita hankkeen käsittämää pinta-alaa, vastaajana oleva jäsenvaltio huomauttaa, että kaivosalueen rajat on määritelty 16.3.2020 päivätyssä ilmastoministerin päätöksessä ennen luvan myöntämistä, joten ne ovat sitovia eikä niiden sisällyttäminen lupaan ollut siksi tarpeen.
229. Asianomaisen jäsenvaltion mukaan myös tämä kanneperuste jää vaille kohdetta, sillä on tehty vuotta 2044 koskeva päätös, joka perustuu YVA-päätökseen.
2. Arviointi asiasta
230. Tšekin tasavalta väittää kymmenennessä kanneperusteessaan, että YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kanssa, on rikottu. Tarkemmin sanottuna Tšekin tasavalta kiistää sen, että kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallimista koskevan päätöksen kohteena olevaa hanketta edelsi ympäristövaikutusten arviointi, sillä se katsoo, että YVA-päätöstä ei otettu huomioon menettelyssä, joka koski hakemusta luvan nro 65/94 voimassaolon jatkamiseksi kuudella vuodella, eikä mainitussa, vuotta 2026 koskevassa päätöksessä itsessään.
231. Vaikka ymmärränkin, että tämän kanneperusteen tutkiminen olisi hyödyllistä Tšekin tasavallan kannalta, pohdin kuitenkin, eikö asia kuuluisi paremminkin Puolan tuomioistuinten toimivaltaan, joilla on heti niiden saatua käsiteltäväkseen asianomaiseen yleisöön kuuluvien nostaman kanteen tilaisuus tarkastella muotoseikkoja, jotka liittyvät kaivostoiminnan vuoteen 2026 sallivaan päätökseen johtaneeseen menettelyyn, ja kyseisen päätöksen perusteita YVA-päätöksestä johtuvien velvoitteiden pohjalta. Minusta näyttäisikin siltä, että kansallisella tuomioistuimella on sekä tosiseikastoa että asianomaisia kansallisia oikeussääntöjä koskevan tuntemuksensa vuoksi lähtökohtaisesti parhaat edellytykset ottaa kantaa Tšekin tasavallan esiin tuomiin kysymyksiin. Tyhjentävän vastauksen antamiseksi tarkastelen niitä kuitenkin jäljempänä.
232. Heti alkuun täytyy hylätä Puolan tasavallan esittämä väite, jonka mukaan tämä kanneperuste olisi jäänyt vaille kohdetta siitä syystä, että on tehty uusi päätös, jolla kyseessä olevaa lupaa pidennettiin vuoteen 2044 asti. Koska kyseiset toimet tehtiin vasta sen ajankohdan jälkeen, joka on ratkaiseva arvioitaessa SEUT 259 artiklan mukaisessa menettelyssä, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, niillä ei ole merkitystä tämän kanneperusteen tarkastelun kannalta.(52)
233. Niiden säännösten osalta, joita Puolan tasavallan väitetään rikkoneen, on huomattava, että YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että saman direktiivin 4 artiklassa määritellyt hankkeet ”alistetaan lupamenettelyyn ja että niiden ympäristövaikutukset arvioidaan”. Kuten Tšekin tasavalta huomauttaa asianmukaisesti, kyseisen sanamuodon on ymmärrettävä tarkoittavan, että tällaisten hankkeiden lupiin on sisällyttävä niiden ympäristövaikutusten arviointi tai se on edes otettava huomioon.
234. Hanke, johon myönnettiin lupa kaivostoiminnan jatkamista vuoteen 2026 asti koskevalla päätöksellä, on sellainen, joka vastaa YVA-direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädettyjä edellytyksiä (kaivosalueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria) (kyseisen direktiivin liitteessä I oleva 19 kohta), ja sama koskee kaikkia asianomaisten hankkeiden muutoksia ja laajennuksia, jotka itsessään vastaavat asetettuja raja-arvoja (saman direktiivin liitteessä I oleva 24 kohta).(53) Kyseessä olevan kaltaiseen lupaan voidaan näin ollen soveltaa YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa.
235. Tarkasteltaessa Tšekin tasavallan esittämää väitettä, jonka mukaan YVA-päätöstä ei ole otettu huomioon kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallivassa päätöksessä, haluaisin kiinnittää huomion Puolan tasavallan tästä jo toimittamiin tietoihin, joista ilmenee, että ympäristöehtoja koskeva päätös sitoo voimassa olevan Puolan lainsäädännön mukaisesti muiden muassa viranomaisia, jotka tekevät päätöksen kaivostoiminnan sallimisesta, sekä kyseisen päätöksen kohteena olevaa yritystä.
236. Kuten Puolan tasavalta selvittää, se, että Turówin kaivoksen toiminnanharjoittaja liitti YVA-päätöksen luvan jatkamista koskevaan menettelyyn, merkitsee, että se on velvollinen toteuttamaan louhintatoimintaa kaivoksessa kyseisen päätöksen määräysten mukaisesti. Tästä seuraa, että YVA-päätös, kuten mikä tahansa muu Puolan oikeusjärjestyksessä tehty hallintopäätös, sitoo tahoa, jolle se on osoitettu, ja tämä saa kyseisen päätöksen perusteella oikeuksia ja siinä määritetyt velvoitteet sitovat sitä. Puolan tasavalta myös vahvistaa, että Turówin kaivoksen toiminnanharjoittaja panee tosiasiallisesti täytäntöön YVA-päätöksistä johtuvia velvoitteita.
237. Tätä vastaan puhuvien seikkojen puuttuessa minulla ei ole objektiivista syytä olettaa, etteikö YVA-päätöksen kaltainen, toimivaltaisten viranomaisten tekemä hallintopäätös sitoisi toiminnanharjoittajaa, joka on saanut luvan kaivostoiminnan jatkamiseen. On todettava, ettei Tšekin tasavaltakaan kiistä asiaa koskevia Puolan oikeussääntöjä täsmentäviä selityksiä, jotka on toistettu tämän ratkaisuehdotuksen edeltävissä kohdissa.
238. Lisäksi niiden Tšekin tasavallan väitteiden osalta, joiden mukaan YVA-päätöksen ja kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallivan päätöksen välillä ei olisi mitään yhteyttä, sillä näissä päätöksissä ei ilmoiteta hankkeelle samaa pinta-alaa, on otettava huomioon muutamia tärkeitä tosiseikkoja, jotka esitän jäljempänä.
239. Ensinnäkin on huomattava, että YVA-päätös tehtiin 24 vuoden ajan jatkuvaa kaivostoimintaa varten, mutta lupaa on jatkettu vain kuudeksi vuodeksi. Voidaankin johdonmukaisesti todeta, että nämä päätökset ovat keskenään erilaisia, sillä ne koskevat eri ajanjaksoja. Koska YVA-päätös koskee pidempää ajanjaksoa, siitä seuraa, että kaivostoimintalupa kuuluu sen ajalliseen soveltamisalaan.
240. Toiseksi huomautan, että vaikka kyseessä olevissa päätöksissä onkin hienoinen ero sen pinta-alan suhteen, jolla kyseistä kaivostoimintaa on sallittua harjoittaa (luvassa se on 31 014 698 m2, kun taas päätöksessä viitataan noin 30,9 km2:n pinta-alaan), on riidatonta, että Puolan viranomaiset hyväksyivät 12.2.2020 YVA-päätöksen oikaisun, jossa ne nimenomaisesti määrittelivät asianomaisen alueen koordinaatit. Kyseisistä asiakirjoista käy ilmi, että louhintatoimintaa koskevan luvan piiriin kuuluvan hankkeen sijaintipaikka jää YVA-päätöksen mukaisten maantieteellisten rajojen sisäpuolelle. Näin ollen toimivaltaisten viranomaisten luvan kohteena oleva kaivostoiminta ei ylitä YVA-päätöksen ulottuvuutta.
241. Näistä huomautuksista seuraa, että tässä kanneperusteessa tarkoitettu lupa ei poikkea siitä, mitä YVA-päätöksessä määrätään kaivostoiminnan suunnitellusta kestosta ja asianomaisesta maantieteellisestä alueesta. Näytön puuttuessa ei voidakaan väittää pätevästi, että kyseisten kahden hallintopäätöksen välillä ei olisi mitään yhteyttä. Katson siksi, että Tšekin tasavallan esittämät väitteet on hylättävä.
242. Edellä esitetyn perusteella päädyn siihen, että Puolan tasavalta ei ole rikkonut YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kanssa.
243. Kymmenes kanneperuste on tämän johdosta hylättävä perusteettomana.
L . Yhdestoista kanneperuste, joka koskee YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista (kaikkia ympäristöehtoja ei ole vahvistettu ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa)
1. Asianosaisten lausumat
244. Tšekin tasavalta väittää, että YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu, sillä tiettyjä siinä tarkoitettuja ympäristöehtoja ei ole esitetty ruskohiilen louhintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa eikä YVA-päätöksessä, kuten edellytetään kyseisessä säännöksessä, luettuna yhdessä saman artiklan 3 kohdan kanssa. Tämä koskee sen mielestä ennen kaikkea louhinta-alueen pinta-alaa, jonka olisi katsottava kuuluvan ympäristöehtoihin.
245. Tšekin tasavallan mukaan kyseisessä luvassa ei myöskään mainita YVA-päätöksessä esitettyjä, luvan saanutta hanketta koskevia ehtoja. Sen mielestä kyseisestä päätöksestä myös ilmenee, että tietyt ehdot on täytettävä samaisen luvan voimassaoloajan ylittävällä aikajänteellä, joten ei ole selvää, millä tavoin ehdot täytettäisiin luvan voimassaoloaikana.
246. Puolan tasavalta väittää ensinnäkin, että YVA-päätös yhdessä sen 12.2.2020 päivätyn oikaisun kanssa sisältää hankealueen täsmällisesti rajaavat koordinaatit ja että kaivostoimintaa varten suunniteltu pinta-ala, sellaisena kuin se on määritelty 16.3.2020 päivätyssä ilmastoministerin päätöksessä, ei ole YVA-päätöksessä vahvistettua pinta-alaa suurempi.
247. Vastaajana oleva jäsenvaltio on Tšekin tasavallan arvostelemasta toisesta seikasta sitä mieltä, että kuten YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodosta ilmenee, siinä määritellään hankeluvan sisältöä koskevat vähimmäisvaatimukset. Siinä esitettyjen velvoitteiden yleisluontoisuuden vuoksi on vastaajan mielestä vaikeata ennakoida, mitkä konkreettiset tiedot ovat sellaisia seikkoja, jotka on ehdottomasti otettava mukaan. Ei voida väittää, että kyseessä oleva lupa rikkoo kyseistä säännöstä sillä perusteella, että siinä ei esitetä konkreettisesti mahdollisuutta soveltaa määritettyä aikajännettä koskevia erityisehtoja. Tämän osalta se huomauttaa, että eri työvaiheita louhintatoiminnan etenemisen yhteydessä koskevista yksityiskohtaisista tiedoista esitetään lisähuomautuksia, jotka liittyvät tiukasti louhintatöiden järjestämiseen ja niiden toteuttamiskeinoihin, ja ne näkyvät kaivoksen toimintasuunnitelmassa, joka on kaivoslain 108–111 §:ssä säännelty tekninen asiakirja.
248. Syistä, jotka Puolan tasavalta on esittänyt vastatessaan muihin kanneperusteisiin, se katsoo, että yhdestoista kanneperuste jää vaille kohdetta.
2. Arviointi asiasta
249. Tšekin tasavalta väittää yhdennessätoista kanneperusteessaan, että koska päätöksessä, jolla kaivostoiminta sallitaan vuoteen 2026 asti, Tšekin tasavalta ei ottanut riittävässä määrin huomioon kaikkia ympäristövaatimuksia, se on laiminlyönyt YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan mukaiset velvoitteensa.
250. Kanneperuste nojautuu kahteen väitteeseen. Ensinnäkin Tšekin tasavalta katsoo, että vuotta 2026 koskevan päätöksen kohteena olevaa hanketta koskevia tiettyjä vaadittuja tietoja ei ole tarkasteltu kyseisessä päätöksessä eikä YVA-päätöksessä, ja se pitää louhintatoiminnan kattamaa alaa keskeisenä ympäristöehtona, joka pohjimmiltaan määrittää hankkeen ympäristövaikutuksia. Toiseksi YVA-päätöksessä ei Tšekin tasavallan mukaan esitetä konkreettisesti mahdollisuutta soveltaa erityisiä, huomattavasti laajempaa hanketta koskevia ehtoja, ottaen huomioon sen yli 18 vuotta pidempi toiminta-aika ja vastaavasti sen arvo ja kaivoksen pinta-ala.
251. YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdassa vahvistetaan lupien sisällön vähimmäisvaatimukset koskien pääasiallisesti hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin johtopäätöksiä ja sen toteuttamisen ympäristöehtoja. Tällaiset sisältövaatimukset voidaan 8 a artiklan 3 kohdan mukaisesti täyttää myös esimerkiksi toisessa päätöksessä, joka tehdään YVA-direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksentekomenettelyn yhteydessä. YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla näihin vaatimuksiin sisältyvät myös mahdolliset päätökseen liitetyt ympäristöehdot, kuvaus hankkeen ominaisuuksista ja/tai toimenpiteistä, joilla pyritään välttämään, ehkäisemään tai vähentämään ja, jos mahdollista, poistamaan merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset, sekä tapauksen mukaan kuvaus seurantatoimenpiteistä.
252. Minusta näyttäisi, että ensimmäisen väite, jonka mukaan Puolan viranomaiset eivät ole määritelleet kaivoksen pinta-alaa kaivostoimintaa vuoteen 2026 asti koskevan luvan tekstissä, on vain kymmenennen kanneperusteen toistoa. Siksi viittaankin huomautuksiin, jotka esitin tämän ratkaisuehdotuksen 240 kohdassa kyseistä kanneperustetta tarkastellessani. Kuten jo selvitin yksityiskohtaisesti, lupa ei hallintopäätöksenä poikkea siitä, mitä YVA-päätöksessä määrätään suunnitellun kaivostoiminnan kestosta ja asianomaisesta maantieteellisestä alueesta. Tämä väite on sen vuoksi hylättävä.
253. Tarkasteltaessa toista väitettä, joka koskee YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohdan väitetysti virheellistä soveltamista sillä perusteella, että kaivostoimintaa vuoteen 2026 asti koskevassa luvassa ei täsmennetty YVA-päätöksessä esitettyjä ehtoja, jotka koskevat luvan saanutta hanketta, on huomattava, että vaikka kyseisessä säännöksessä esitetäänkin luvan saaneesta hankkeesta toimitettavia tietoja koskevat vähimmäisvaatimukset (”vähintään”), siinä tyydytään ilmaisemaan varsin yleisluontoisesti velvollisuus tällaisten tietojen sisällyttämisestä lupaan (”Luvan myöntämispäätöksen on sisällettävä – –”), joten toimivaltaisille viranomaisille jää näin ollen liikkumavaraa. Kuten kyseisen säännöksen sanamuodosta (”liitetyt”) ilmenee, velvoite tietojen sisällyttämisestä koskee myös luvan myöntämispäätöksen perustana mahdollisesti olevia ympäristöehtoja.
254. Tällainen lähestymistapa on minusta asianmukainen ottaen huomioon YVA-direktiivin soveltamisalaan todennäköisesti kuuluvien hankkeiden eroavuudet. Siksi tuntuukin johdonmukaiselta tulkita kyseisen säännöksen tarkoittavan, ettei millään tavoin edellytetä, että kyseessä olevat tiedot olisivat jossain tietyssä asiakirjassa, ja vieläkin vähemmän hankelupaan kuuluvassa pääasiallisessa asiakirjassa. Koska yleensä on kyse erittäin teknisistä tiedoista, voi osoittautua tarpeelliseksi selventää niitä juuri sitä tarkoitusta varten laaditussa asiakirjassa, joka liitetään lupaan. Siten kaikki toimivaltaisten viranomaisten tekemän hallintopäätöksen perustana olleet asiakirjat, jotka on sisällytetty siihen edellä kuvatulla tavalla, muodostavat YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”luvan”.
255. Minusta näyttää, että juuri näin Puolan tasavalta onkin toiminut tässä asiassa. Yhtäältä on lupahakemukseen liitetty YVA-päätös, jota Turówin kaivoksen toiminnanharjoittaja on Puolan lainsäädännön mukaisesti velvollinen noudattamaan kaivostoiminnassaan. YVA-päätöksessä rajataan täsmällisesti hankkeen alue ja vahvistetaan sen toteuttamisen ehdot. Toisaalta on kaivoksen toimintasuunnitelma, johon Puolan tasavalta viittaa ja jossa täsmennetään louhintatöiden toteuttamisjärjestelyt ja ‑keinot. Kuten Puolan tasavalta selittää, kyseinen suunnitelma on tekninen asiakirja, jossa täsmennetään yksityiskohtaisesti säännöt, jotka koskevat kaivoksen toimintaa, mukaan lukien hiiliesiintymän hyödyntämistä ja hankkeen toteuttamista, ja se on välttämätön, jotta voitaisiin taata muiden muassa yleinen turvallisuus, ympäristönsuojelu ja hiiliesiintymän järkiperäinen hyödyntäminen.
256. Tšekin tasavalta väittää myös, että Puolan viranomaisten noudattama lähestymistapa ei mahdollista sen selvittämistä, millä tavoin edellä mainittujen ehtojen jatkuva täytäntöönpano toteutuu sellaisen hankkeen kohdalla, jonka toteuttamisaika on 18 vuotta lyhyempi. Toisin kuin Tšekin tasavalta väittää, en näe, kuinka se, että YVA-päätöksessä määrätään pidemmästä toiminta-ajasta kuin itse hankeluvassa, olisi ristiriidassa YVA-direktiivin 8 a artiklan 1 kohdan b alakohdassa esitettyjen vaatimusten kanssa. Minusta ei vaikuta siltä, että kyseisessä säännöksessä, joka on lisäksi sanamuodoltaan varsin yleisluontoinen, välttämättä asetettaisiin velvoite sellaisen suunnitelman esittämisestä, jossa täsmennetään pienintä yksityiskohtaa myöten kaivostoiminnan kehittäminen ja erityisesti se täsmällinen tapa, jolla määritellyt ympäristöehdot on täytettävä. Sen sijaan minusta tuntuu, että YVA-päätöksessä lähtökohtaisesti sallitaan ennakoida tämä kehitys luvan voimassaoloajan osalta sikäli, että toiminnanharjoittajalla on velvollisuus noudattaa sille kyseisessä hallintopäätöksessä Puolan lainsäädännön nojalla asetettuja ympäristöehtoja.
257. Lisäksi myönnän olevani taipuvainen yhtymään Puolan tasavallan esittämään näkökohtaan siitä, että Tšekin tasavallan tämän kanneperusteen yhteydessä esittämät väitteet ovat melko epämääräisiä. Koska väitettyjä rikkomisia ei ole perusteltu täsmällisemmin, näyttäisi siltä, että yhdestoista kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
M . Yhteenveto tarkastelusta
258. Kanteen tarkastelun perusteella päädyn siihen, että ensimmäinen, kuudes, kahdeksas ja yhdeksäs kanneperuste voidaan katsoa perustelluiksi. Kanne on muilta osin hylättävä perusteettomana.
VI Oikeudenkäyntikulut
259. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Koska nyt käsiteltävässä asiassa osa kanneperusteista on ratkaistu Tšekin tasavallan ja osa Puolan tasavallan hyväksi, niiden on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
260. Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jonka mukaan toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, mukaisesti komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
VII Ratkaisuehdotus
261. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Koska Puolan tasavalta antoi säännöstöä, jossa toimivaltaisten hallintoviranomaisten sallitaan jatkaa ruskohiilen louhintalupaa kuudella vuodella toteuttamatta ympäristövaikutusten arviointia, se on rikkonut tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/92/EU, sellaisena kuin se on muutettuna 16.4.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/52/EU, 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 4 artiklan 4–6 kohdan, 5 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 6–9 artiklan kanssa.
2) Koska Puolan tasavalta ei julkaissut kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallivan päätöksen sisältöä ja päätökseen liitettyjä ehtoja eikä luvan perusteena olevia seikkoja ja näkökohtia ja koska se toimitti tämän sisällön Tšekin tasavallalle vasta yli viisi kuukautta myöhemmin ja lisäksi epätäydellisenä, se on rikkonut direktiivin 2011/92, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52, 9 artiklan 1 ja 2 kohtaa.
3) Koska Puolan tasavalta ei julkaissut kaivostoiminnan vuoteen 2026 asti sallivan päätöksen sisältöä tai ilmoittanut, mistä tieto olisi pyydettävissä, se on rikkonut ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28.1.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY 7 artiklaa.
4) Koska Puolan tasavalta ei toimittanut täydellisiä tietoja menettelystä, jossa tehtiin päätös kaivostoiminnan sallimisesta vuoteen 2026 asti, se on laiminlyönyt SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpitöntä yhteistyötä koskevan periaatteen mukaiset velvoitteensa.
5) Kanne hylätään muilta osin.
6) Tšekin tasavalta, Puolan tasavalta ja Euroopan komissio vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Ympäristöalan kansainvälinen oikeuskäytäntö on pitkään ollut hyvin vähäistä. Pribilossaarten turkishylkeitä koskeva tapaus vuodelta 1893 ja myöhemmin Trailin sulattamoa koskeva tapaus vuodelta 1941 sekä vielä yhtenä esimerkkinä Lanoux-järveä koskenut asia vuodelta 1956 loivat perustan kansainväliselle ympäristöoikeudelle erityisesti rajat ylittävää pilaantumista ja yhteisiä luonnonvaroja koskevissa kysymyksissä. Tällaisten riita-asioiden määrä on kuitenkin kasvanut merkittävästi viime vuosina. Vuonna 1997 ympäristöasiat olivat ensi kerran keskeisellä sijalla Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa Tonavan ylittävää Gabčíkovo–Nagymarosin patoa koskevassa asiassa. Sen tuomarit saivat tuolloin tilaisuuden vahvistaa muutamia kansainvälisen ympäristöoikeuden perusperiaatteita, kuten periaatteen ympäristövahinkojen estämisestä muissa valtioissa, yhteistyöperiaatteen ja kansainvälisten sopimusten sääntöjen kehittyvän tulkinnan tarpeen. Ympäristö oli samoin keskeisellä sijalla Uruguay-joen varrella olevaa sellutehdasta koskeneessa asiassa vuonna 2010 (Argentiina v. Uruguay). Asioilla, jotka koskivat tiettyä Nicaraguan toimintaa raja-alueella (Costa Rica v. Nicaragua) ja maantien rakentamista Costa Ricassa San Juan ‑joen varteen (Nicaragua v. Costa Rica), oli myös vahva ympäristöulottuvuus. Tämän oikeuskäytännön määrällisen kehityksen tärkeimpänä syynä on jäsenvaltioiden velvoitteiden lisääntyminen ympäristöalalla.
3 Yhteisön vesipolitiikan puitteista 23.10.2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EYVL 2000, L 327, s. 1).
4 Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28.1.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EYVL 2003, L 41, s. 26).
5 Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 13.12.2011 annettu neuvoston direktiivi (EUVL 2012, L 26, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 16.4.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/52/EU (EUVL 2014, L 124, s. 1), jäljempänä YVA-direktiivi.
6 Unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys, 21.5.2021, Tšekin tasavalta v. Puola (C‑121/21 R, EU:C:2021:420).
7 Unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys, 20.9.2021, Tšekin tasavalta v. Puola (C‑121/21 R, EU:C:2021:752).
8 Ks. tuomio 6.12.2007, komissio v. Saksa (C-456/05, EU:C:2007:755, 25 kohta) ja tuomio 16.10.2012, Unkari v. Slovakia (C-364/10, EU:C:2012:630, 67 kohta) SEUT 258 ja SEUT 259 artiklassa määrättyä menettelyä koskevien kahden säännön osalta. Ks. myös ratkaisuehdotukseni asiassa Slovenia v. Kroatia (C-457/18, EU:C:2019:1067, 99 kohta).
9 Unionin oikeuden ensisijaisuutta koskeva periaate, jonka mukaan unionin oikeus saa etusijan jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden, velvoittaa siis kaikki jäsenvaltioiden elimet huolehtimaan unionin eri oikeussääntöjen täyden vaikutuksen toteutumisesta, eikä jäsenvaltioiden oikeudella voida puuttua siihen vaikutukseen, joka näillä eri oikeussäännöillä katsotaan olevan mainittujen valtioiden alueella (ks. tältä osin tuomio 4.12.2018, Minister for Justice and Equality ja Commissioner of An Garda Síochána (C-378/17, EU:C:2018:979, 35–38 kohta) ja tuomio 24.6.2019, Popławski (C-573/17, EU:C:2019:530, 53 ja 54 kohta).
10 Ks. vastaavasti Butler, G., ”The Court of Justice as an Inter-State Court”, Yearbook of European Law, osa 36, nro 1, 2017, s. 189.
11 Ks. tuomio 11.7.2013, komissio v. Tšekin tasavalta (C-545/10, EU:C:2013:509, 108 kohta); tuomio 23.2.2016, komissio v. Unkari (C-179/14, EU:C:2016:108, 141 kohta); tuomio 22.9.2016, komissio v. Tšekin tasavalta (C-525/14, EU:C:2016:714, 16 kohta); tuomio 19.9.2017, komissio v. Irlanti (Rekisteröintivero) (C-552/15, EU:C:2017:698, 38 kohta); tuomio 31.10.2019, komissio v. Alankomaat, C-395/17, EU:C:2019:918, 52 kohta); ja tuomio 28.5.2020, komissio v. Bulgaria (Rautatietutkintaelin) (C-33/19, ei julkaistu, EU:C:2020:405, 82 kohta).
12 Ks. tuomio 26.4.2005, komissio v. Irlanti (C-494/01, EU:C:2005:250, 44 kohta); tuomio 28.3.2019, komissio v. Irlanti (Jätevesien keräys- ja käsittelyjärjestelmä), (C-427/17, ei julkaistu, EU:C:2019:269, 39 kohta); ja tuomio 17.12.2020, komissio v. Unkari (Kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto) (C-808/18, EU:C:2020:1029, 112 kohta).
13 Ks. tämän osalta Burgi, M., Handbuch des Rechtsschutzes in der Europäischen Union, toim. Rengeling, H.-W., Middeke, A. ja Gellermann, München, 2014, 27 kohta; Frenz, W., Handbuch Europarecht, osa 5, Berliini, 2010, 2685 kohta; Karpenstein, U., ”Article 259 TFUE”, Das Recht der Europäischen Union, toim. Grabitz, E., Hilf, M. ja Nettesheim, M., München 2021, 9 kohta; Pechstein, M., EU-Prozessrecht, Mohr Siebeck, Tübingen, 2011, 312 kohta; Schwarze, J., ”Article 259 TFUE”, EU-Kommentar, Nomos, Baden-Baden, 2019, 4 kohta; ja Thiele, A., Europäisches Prozessrecht, C. H. Beck, München, 2014, 5 §, 29 kohta.
14 Ks. vastaavasti Burgi, M., Handbuch des Rechtsschutzes in der Europäischen Union, toim. Rengeling, H.-W., Middeke, A. ja Gellermann, M., München, 2014, 27 ja 28 kohta; Frenz, W., Handbuch Europarecht, osa 5, Berliini, 2010, 2684 kohta; Kotzur, M., ”Article 259 TFUE”, EUV/AEUV, toim. Geiger, R., Khan, D.-E., ja Kotzur, M., München, 5 kohta; Pechstein, M., EU-Prozessrecht, 313 ja 314 kohta; ja Schwarze, J., ”Article 259 TFUE”, EU-Kommentar, Nomos, Baden-Baden, 2019, 5 kohta.
15 Tietyn lainsäädännön muuttamisesta ks. tuomio 4.3.2010, komissio v. Ranska (C-241/08, EU:C:2010:114, 12 ja 13 kohta). Hallintotoimen muuttamisesta ks. tuomio 18.5.2006, komissio v. Espanja (C-221/04, EU:C:2006:329, 28 ja 29 kohta).
16 Tuomio 29.7.2019, (C-411/17, EU:C:2019:622).
17 Tuomio 29.7.2019, Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen (C-411/17, EU:C:2019:622, 79 kohta).
18 Ks. tämän osalta Messerschmidt, K., Europäisches Umweltrecht, C. H. Beck, München, 2011, s. 535, 53 kohta; Arabadjieva, K., ”Vagueness and Discretion in the Scope of the EIA Directive”, Journal of Environmental Law, osa 29, nro 3, 2017, s. 417 ja 425.
19 Ks. tuomio 24.10.1996, Kraaijeveld ym. (C-72/95, EU:C:1996:404, 50 kohta); tuomio 4.5.2006, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-508/03, EU:C:2016:108, 88 kohta); tuomio 28.2.2008, Abraham ym. (C-2/07, EU:C:2008:133, 37 kohta); tuomio 20.11.2008, komissio v. Irlanti (C-66/06, ei julkaistu, EU:C:2016:637, 61 kohta); tuomio 21.3.2013, Salzburger Flughafen (C-244/12, EU:C:2013:203, 29 ja 30 kohta); ja tuomio 11.2.2015, Marktgemeinde Straßwalchen ym. (C-531/13, EU:C:2015:79, 40 ja 41 kohta).
20 Ks. tuomio 16.9.1999, WWF ym. (C-435/97, EU:C:1999:418, 44 ja 45 kohta).
21 Ks. tuomio 2.5.1996, komissio v. Belgia (C-133/94, EU:C:1996:181, 42 ja 43 kohta).
22 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohta.
23 Ks. tuomio 4.5.2006, Barker (C-290/03, EU:C:2006:286, 47 kohta).
24 Ks. tuomio 4.5.2006, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C-508/03, EU:C:2006:287, 104 kohta).
25 Ks. tuomio 28.2.2008, Abraham ym. (C-2/07, EU:C:2008:133, 26 kohta).
26 Tuomio 29.7.2019, Inter-Environnement Wallonie ja Bond Beter Leefmilieu Vlaanderen (C-411/17, EU:C:2019:622, 83 kohta).
27 Tuomio 7.11.2019 (C-280/18, EU:C:2019:928, 46–49 kohta). Huomautan, että unionin tuomioistuin omaksui suppeamman lähestymistavan kuin julkisasiamies Kokott, joka samassa asiassa esittämässään ratkaisuehdotuksessa totesi, että ”YVA-direktiivin 11 artiklassa tarkoitetun kanteen rajoittaminen yleisön osallistumista koskeviin kysymyksiin ilman, että lupapäätöksen laillisuuteen puututtaisiin, riistäisi säännöksen merkityksen ja tehokkaan vaikutuksen” (EU:C:2019:449, 115 kohta. Kursivointi tässä). On kuitenkin todettava, että YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa viitataan nimenomaisesti asianomaiseen yleisöön kuuluvien mahdollisuuteen ”saattaa – – tähän direktiiviin sisältyvien yleisön osallistumista koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön taikka niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi”, mikä lähtökohtaisesti sulkee pois sen, että YVA-direktiivin 11 artiklaan voitaisiin vedota, kun halutaan tuomioistuinvalvontaa muilla perusteilla kuin yleisön osallistumisoikeuden loukkaamisen vuoksi (kursivointi tässä).
28 Puolan tasavalta viittaa hallintomenettelystä 14.6.1960 annetun lain 31 §:n 1 ja 3 momenttiin (ustawa z dnia 14 czerwca 1960 r. – Kodeks postępowania administracyjnego; Dz. U. 2020, järjestysnumero 256, sellaisena kuin se on muutettuna) (jäljempänä hallintomenettelylaki) ja 30.8.2002 annetun hallintolainkäyttölain (ustawa z dnia 30 sierpnia 2002 r. – Prawo o postępowaniu przed sądami administracyjnymi; Dz. U. 2019, järjestysnumero 2325, sellaisena kuin se on muutettuna) 50 §:n 1 momenttiin.
29 Tuomio 15.1.2013, Križan ym. (C-416/10, EU:C:2013:8, 110 kohta).
30 Ks. tuomio 1.7.2015, Bund für Umwelt und Naturschutz Deutschland (C-461/13, EU:C:2015:433, 34 kohta) ja tuomio 24.6.2021, komissio v. Espanja (Doñanan luonnonsuojelualueen tilan huononeminen) (C-559/19, EU:C:2021:512, 35 kohta).
31 Ks. tuomio 28.5.2020, Land Nordrhein-Westfalen (C-535/18, EU:C:2020:391, 81, 84 ja 85 kohta).
32 Tuomio 28.5.2020 (C-535/18, EU:C:2020:391, 75 kohta).
33 Ks. tältä osin vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY täytäntöönpanosta 14.11.2012 annettu komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle – Vesipiirien hoitosuunnitelmat, COM/2012/0670 final, s. 7, josta käy ilmi, että vesipuitedirektiivissä ”todetaan, että hyvään tilaan pääseminen saattaa joissakin vesistömuodostumissa viedä pidemmän ajan. Tästä syystä siinä sallitaan jäsenvaltioiden käyttää vesistömuodostuman luonnollisiin olosuhteisiin perustuvia poikkeuksia, joilla hyvään tilaan pääsemisen määräaikaa voidaan siirtää jopa vuoteen 2027 tai sitä pidemmälle”. Samassa kertomuksessa todetaan, että poikkeuksia sovellettaessa direktiivi 2000/60 ”edellyttää jäsenvaltioita perustelemaan ja selittämään ne vesipiirien hoitosuunnitelmissa. Tämä tarkoittaa, että on selitettävä, millä perusteella arviot luonnonolosuhteista, suhteettomista kustannuksista ja/tai teknisestä toteuttamiskelvottomuudesta on tehty ja kuinka hyvää tilaa koskevaan tavoitteeseen on määrä edetä. Tällaiset perustelut ovat päätöksenteon avoimuuden ja vastuullisuuden kannalta keskeisiä” (kursivointi tässä).
34 Ks. direktiivissä 2000/60 säädetyistä erityyppisistä poikkeuksista, jotka on mainittava ja selitettävä vesipiirin hoitosuunnitelmassa, Quevauviller, P., Protection des eaux souterraines: législation européenne et avancées scientifiques, Lavoisier, Pariisi, 2010, s. 63.
35 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohta.
36 Ks. tuomio 7.11.2019, Flausch ym. (C-280/18, EU:C:2019:928, 46 kohta), jossa unionin tuomioistuin tulkitsi YVA-direktiivin 11 artiklaa siten, että ”sen soveltamisala rajoittuu vain niihin oikeusriidan seikkoihin, jotka koskevat asianomaisen yleisön oikeutta osallistua päätöksentekomenettelyyn kyseisessä direktiivissä tästä muotoiltujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. Sitä vastoin kanteet, jotka perustuvat johonkin muuhun mainitun direktiiviin sääntöön ja tätä suuremmalla syyllä mihin tahansa muuhun lainsäädäntöön, olipa sitten kyse unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, eivät kuulu kyseisen artiklan soveltamisalaan” (kursivointi tässä), sekä tämän ratkaisuehdotuksen 104 kohta.
37 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 108 kohta.
38 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 147 kohta.
39 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 97 kohta.
40 YVA-päätöksen mukaan Turówin kaivostoiminnalla on ympäristövaikutuksia kolmen jäsenvaltion, nimittäin Puolan tasavallan, Tšekin tasavallan ja Saksan liittotasavallan, alueeseen.
41 Tuomio 7.11.2019, Flausch ym. (C-280/18, EU:C:2019:928, 50 ja 51 kohta).
42 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohta.
43 Tuomio 15.3.2018, North East Pylon Pressure Campaign ja Sheehy (C-470/16, EU:C:2018:185, 36 ja 39 kohta) ja tuomio 7.11.2019, Flausch ym. (C-280/18, EU:C:2019:928, 46 kohta). Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 104 ja 150 kohta.
44 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 105 kohta.
45 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 163–178 kohta.
46 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 69 kohta.
47 Ks. tämän osalta julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus asiassa East Sussex County Council (C-71/14, EU:C:2015:234, 52 kohta).
48 Tuomio 28.7.2011, Office of Communications (C-71/10, EU:C:2011:525, 22 kohta) ja tuomio 20.1.2021, Land Baden-Württemberg (Sisäiset asiakirjat) (C-619/19, EU:C:2021:35, 33 kohta).
49 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 172 kohta.
50 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 170 kohta.
51 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 200 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
52 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohta.
53 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 62–67 kohta.