—

ottamaan lainvastaisuusväitteen tutkittavaksi ja toteamaan lainvastaisiksi Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeiden (jäljempänä soveltamisohjeet) 33 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 68 artiklan 1 ja 2 kohdan,

—

toteamaan, että pääsihteerin 17.12.2019 tekemä päätös on vailla oikeudellista perustaa ja kumoamaan sen,

—

toissijaisesti toteamaan, että pääsihteeri on rikkonut soveltamisohjeiden 68 artiklan 2 kohtaa ja kumoamaan 17.12.2019 tehdyn päätöksen,

pääasiallisesti

—

toteamaan, että Joëlle Mélin on esittänyt avustajansa työskentelystä näyttöä, joka on soveltamisohjeiden 33 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen,

tämän seurauksena

—

kumoamaan Euroopan parlamentin pääsihteerin 17.12.2019 päivätyn päätöksen, joka annettiin tiedoksi 18.12.2019 päivätyllä kirjeellä nro D202484, joka laadittiin Euroopan parlamentin puhemiehistön 19.5 ja 9.7.2008 tekemän päätöksen 2009/C 159/01, joka koskee Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeita, sellaisena kuin se on muutettuna, 68 artiklan soveltamista varten, ja jossa todetaan, että kantajaan kohdistuu 130 339,35 euron suuruinen saatava parlamentin jäsenten avustajiin liittyvinä aiheettomasti maksettuina määrinä ja perustellaan saatavan takaisinperintä,

—

kumoamaan Euroopan parlamentin pääsihteerin antaman maksumääräyksen nro 2019–2081, jolla kantajalle ilmoitetaan, että häneen kohdistuu saatava, joka on todettu 17.12.2019 päivätyllä pääsihteerin päätöksellä, joka koskee parlamentin jäsenten avustajiin liittyvien aiheettomasti maksettujen määrien takaisinperintää soveltamisohjeiden 68 artiklan ja varainhoitoasetuksen 98-101 artiklan nojalla,

—

velvoittamaan Euroopan parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu lainvastaisuusväitteeseen, joka koskee sitä, että Euroopan parlamentin puhemiehistön 19.5 ja 9.7.2008 tekemällä päätöksellä antamien soveltamisohjeiden 33 ja 68 artiklalla loukataan oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita muun muassa sen vuoksi, että ne eivät ole selkeät ja täsmälliset. Kantaja väittää, että riidanalaisten säännösten täsmällisyyden puute johtaa siihen, että soveltamisohjeisiin sisältyvät oikeussäännöt määritellään tuomioistuimissa. Yksityiskohdat parlamentaarisen avustajan työskentelyä koskevasta näytöstä kuitenkin esitettiin oikeuskäytännössä vasta vuonna 2017 tuomiossa Montel, koska vuonna 2005 annettu tuomio Gorostiaga koskee vain näyttöä siitä, että ulkopuolinen taho on maksanut palkat. Kantaja lisää, että oikeudellisen epävarmuuden vaarasta huolimatta Euroopan parlamentti ei antanut täsmällisiä ja selkeitä säännöksiä parlamentaarisen avustamisen valvontamenettelystä eikä se vahvistanut parlamentin jäsenelle kuuluvaa velvollisuutta muodostaa ja säilyttää todisteet tai edes hyväksyttävien, tunnistettavien ja päivättyjen todisteiden järjestelmää.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu olennaisen menettelymääräyksen rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen. Kantaja väittää, että pääsihteeri ei järjestänyt kuulemista ja sen uutta päätöstä edeltävää menettelyä, että pääsihteeri ei pyytänyt häneltä mitään selityksiä ja että hänen arvioimassaan aineistossa ei oteta huomioon täydentäviä asiakirjoja, jotka kantaja toimitti 7.12.2018 päivätyn kanteensa tueksi. Lisäksi kantaja katsoo, että jättäessään noudattamatta soveltamisohjeiden 68 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä, pääsihteeri epäsi häneltä mahdollisuuden toimittaa nämä täydentävät asiakirjat ja asetti hänet täten tilanteeseen, jossa on vaarana, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää jonkin näistä asiakirjoista sen vuoksi, ettei niitä toimitettu jo takaisinperintämenettelyn alussa pääsihteerille arvioitaviksi.