1

Kantaja International Management Group (IMG) vaatii SEUT 268 artiklaan perustuvalla kanteellaan korvausta aineellisista ja aineettomista vahingoista, jotka sille oli aiheutunut Euroopan komission ja Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) lainvastaisesta toiminnasta OLAFin laatiman kantajaa koskevan kertomuksen johdosta.

[– –]

19

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

20

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

70

Kantaja vetoaa siihen, että komissio on laiminlyönyt huolellisuus- ja huolenpitovelvollisuutensa, koska se ei ole julkisesti tuominnut OLAFin kertomuksen vuotamista eikä myöskään lopettanut vuodosta aiheutunutta väärien tietojen leviämistä julkaisemalla tiedotetta, jossa esitettäisiin yhteenveto keskeisistä tiedoista, jotka sisältyivät 8.5.2015 päivättyyn kirjeeseen, jolla komissio oli päättänyt, ettei se toteuta kaikkia OLAFin kertomuksessa esitettyjä suosituksia.

71

Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuin on määritellyt huolenpitovelvollisuuden käsitteeksi, joka ilmentää Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavilla henkilöstösäännöillä perustettua hallinnon ja julkisyhteisön henkilöstöön kuuluvien vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien välistä tasapainoa siten täsmennettynä, että tämä tasapaino edellyttää muun muassa sitä, että kun hallinto tekee virkamiehen tilannetta koskevan ratkaisun, hallinto ottaa huomioon kaikki ne seikat, jotka voivat vaikuttaa sen ratkaisuun, ja että se tällöin ottaa huomioon hallinnon etujen lisäksi myös asianomaisen virkamiehen edut (ks. tuomio 12.11.2020, Fleig v. EUH, C‑446/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:918, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Näin ollen huolenpitovelvollisuus koskee erityisesti unionin toimielinten velvollisuuksia virkamiehiään ja toimihenkilöitään kohtaan varsinkin heidän henkilökohtaisten etujensa huomioon ottamisessa (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2008, Nardone v. komissio, T‑57/99, EU:T:2008:555, 167 kohta).

73

Koska nyt käsiteltävä asia ei koske unionin hallinnon ja sen yksittäisen virkamiehen tai toimihenkilön välisiä suhteita, huolenpitovelvollisuutta ei sovelleta tässä tapauksessa eikä kantaja siis voi vedota siihen vaatimustensa tueksi.

74

Näin ollen kantajan esittämä lainvastaisuusväite on hylättävä siltä osin kuin se perustuu huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin.

75

Mainittua lainvastaisuutta on tämän vuoksi arvioitava siltä osin kuin se perustuu huolellisuusvelvollisuuden laiminlyöntiin.

76

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen tietyssä tapauksessa edellyttää, että henkilö, joka vaatii korvausta vahingosta tai vahingoista, joita hän arvioi kärsineensä unionin menettelyn tai toimen seurauksena, osoittaa, että on rikottu oikeussääntöä, jonka tarkoituksena on antaa yksityisille oikeuksia (tuomio 4.7.2000, Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 41 ja 42 kohta ja tuomio 4.4.2017, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 31 kohta).

77

Kyseisen rikkomisen on lisäksi oltava riittävän ilmeinen; kyseinen vaatimus riippuu kyseistä sääntöä rikkoneella unionin toimielimellä, elimellä tai laitoksella olevasta harkintavallasta ja siitä, onko se rikkonut selvällä ja vakavalla tavalla kyseiselle harkintavallalle asetettuja rajoja, kun otetaan huomioon muun muassa mainitun säännön selkeys ja täsmällisyys, siitä mahdollisesti aiheutuvat tulkinta- tai soveltamisvaikeudet ja käsiteltävänä olevan tilanteen monitahoisuus (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2000, Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 40, 43 ja 44 kohta ja tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 30 kohta).

78

Edellä 70 kohdasta ilmenee, että kantaja arvostelee komissiota siitä, ettei komissio ole esittänyt kannanottoa, jossa julkisesti tuomitaan OLAFin kertomuksen vuotaminen ja lopetetaan tästä vuodosta aiheutuva väärien tietojen leviäminen julkaisemalla tiedote. Näin ollen kantaja arvostelee komissiota toimimatta jättämisestä.

79

Oikeuskäytännön mukaan unionin vastuu voi syntyä unionin toimielinten laiminlyöntien perusteella vain, jos kyseiset toimielimet ovat laiminlyöneet unionin oikeuden säännökseen perustuvan lakisääteisen toimimisvelvollisuuden (ks. määräys 12.7.2018, Acquafarm v. komissio, C‑40/18 P, ei julkaistu, EU:C:2018:566, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Edellä 77 ja 79 kohdasta ilmenee, että sen kysymyksen arviointi, onko toimielin laiminlyönnin vuoksi rikkonut riittävän ilmeisellä tavalla oikeussääntöä, jonka tarkoitus on antaa yksityisille oikeuksia, edellyttää sen ratkaisemista, täyttyvätkö kolme edellytystä, joista ensimmäinen koskee sitä, onko asiassa olemassa lakisääteinen toimimisvelvollisuus, toinen sitä, onko kyseessä olevalla unionin toimielimellä, elimellä tai laitoksella harkintavaltaa, ja kolmas sitä, onko toimielin, elin tai laitos rikkonut harkintavaltansa rajoja ilmeisellä ja räikeällä tavalla.

81

On tutkittava, täyttyvätkö nämä edellytykset nyt käsiteltävässä asiassa.

82

Huolellisuusvelvollisuus, joka on erottamaton osa perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon ja jota sovelletaan yleisesti unionin hallinnon toimintaan sen suhteissa yleisöön, edellyttää tältä hallinnolta, että se toimii huolellisesti ja varovaisesti (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2022, SGL Carbon ym. v. komissio,C‑65/21 P ja C‑73/21 P–C‑75/21 P, EU:C:2022:470, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83

Ensinnäkin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että huolellisuusvelvollisuus on oikeussääntö, jonka tarkoitus on antaa yksityisille oikeuksia ja jonka rikkominen voi aiheuttaa unionille sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun joissakin olosuhteissa eli silloin, kun yksittäistapauksessa osoitetaan, että velvollisuuden rikkominen on edellä 77 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti riittävän ilmeinen (ks. vastaavasti tuomio 27.3.1990, Grifoni v. komissio, C‑308/87, EU:C:1990:134, 6, 7 ja 14 kohta; tuomio 16.12.2008, Masdar (UK) v. komissio, C‑47/07 P, EU:C:2008:726, 91 kohta ja tuomio 4.4.2017, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 38 ja 41 kohta).

84

Toiseksi on syytä muistuttaa, että kun otetaan huomioon huolellisuusvelvollisuudella, joka liittyy erottamattomasti unionin hallinnon toimintakehykseen tietyssä tapauksessa, oleva luonne, kyseisen velvollisuuden riittävän ilmeinen rikkominen voidaan osoittaa ainoastaan tutkimalla tapauskohtaisesti kaikki asian kannalta merkitykselliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat ottaen huomioon ala, olosuhteet ja asiayhteys, joissa kyseessä olevalla toimielimellä, elimellä tai laitoksella on huolellisuusvelvollisuus, sekä tosiasialliset olosuhteet, joiden perusteella kyseisen velvollisuuden noudattamatta jättäminen voidaan osoittaa (ks. vastaavasti tuomio 4.4.2017, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 40 ja 41 kohta).

85

Kuten edellä 70 kohdassa on muistutettu, kantaja vetoaa siihen, että komissio on laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa, koska se ei ole julkisesti tuominnut OLAFin kertomuksen vuotamista eikä lopettanut kyseisestä vuodosta aiheutunutta väärien tietojen leviämistä julkaisemalla tiedotetta, jossa olisi yhteenveto 8.5.2015 päivättyyn kirjeeseen sisältyneistä keskeisistä tiedoista.

86

Näin ollen on tutkittava, voidaanko huolellisuusvelvollisuutta tulkita siten, että komissiolla on ollut lakisääteinen toimimisvelvollisuus, joka olisi ilmennyt velvollisuutena tuomita tietovuoto julkisesti ja lopettaa vuodosta aiheutunut väärien tietojen leviäminen julkaisemalla tiedote.

87

On syytä todeta, että kantaja ei vetoa kirjelmissään mihinkään täsmälliseen oikeussääntöön, josta johtuisi komissiolle lakisääteinen toimimisvelvollisuus, jonka sisältönä olisi sellaisen kannanoton esittäminen, jossa julkisesti tuomitaan OLAFin tutkintakertomuksen vuotaminen ja lopetetaan tästä vuodosta aiheutuva väärien tietojen leviäminen siinä tarkoituksessa, että OLAFin kertomuksen toimittaminen johtaisi toimenpiteisiin. Huolellisuusvelvollisuuden laiminlyönti, johon kantaja vetoaa, liittyy kuitenkin erottamattomasti asetukseen N:o 883/2013, joka on oikeusperusta, jonka puitteissa komissio on toiminut hyväksyessään 8.5.2015 päivätyn kirjeen, joten asiassa on ratkaistava, seuraako mainitun asetuksen säännöksistä tällainen toimimisvelvollisuus.

88

Yhtäältä asetuksen 883/2013 11 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”ulkoisesta tutkimuksesta laaditut kertomukset ja suositukset ja kaikki niihin liittyvät asiakirjat toimitetaan ulkoisia tutkimuksia koskevien sääntöjen mukaisesti asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja tarvittaessa toimivaltaisille komission yksiköille”. On syytä todeta, että tässä säännöksessä ei säädetä komissiolle lakisääteistä toimimisvelvollisuutta. Näin ollen ei voida katsoa, että kantaja olisi näyttänyt toteen, että huolellisuusvelvollisuudesta olisi seurannut komissiolle lakisääteinen toimimisvelvollisuus tällä perusteella.

89

Toisaalta asetuksen N:o 883/2013 10 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”ulkoisissa tutkimuksissa toimitetuilla tai saaduilla tiedoilla on niiden muodosta riippumatta asianomaisten säännösten mukainen suoja”. Kyseisen asetuksen 3 artiklan, jossa sen otsikon mukaan säännellään ”ulkoiset tutkimukset”, 2 kohdan versiossa, jota sovelletaan nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin, säädetään, että ”[OLAF] voi tehdä asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 säännösten ja menettelyjen mukaisesti talouden toimijoihin kohdistuvia tarkastuksia ja todentamisia paikan päällä”. Komission paikan päällä suorittamista tarkastuksista ja todentamisista Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten ja muiden väärinkäytösten estämiseksi 11.11.1996 annetun neuvoston asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 (EYVL 1996, L 292, s. 2) 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”kaikki tämän asetuksen nojalla missä muodossa tahansa toimitetut ja saadut tiedot kuuluvat ammatillisen salaisuuden piiriin”.

90

Lisäksi asetuksen N:o 883/2013 10 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”asianomaiset toimielimet, elimet ja laitokset huolehtivat [OLAFin] tutkimusten luottamuksellisuudesta”. Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että komissio on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu asianomainen toimielin.

91

Näistä säännöksistä seuraa, että komissiota sitovat OLAFin ulkoisten tutkimusten yhteydessä luottamuksellisuutta koskeva velvollisuus ja salassapitovelvollisuus.

92

Vaikka komissiolla on täten velvollisuus taata OLAFin tutkimusten luottamuksellisuus, on kuitenkin niin, että koska komissio ei ole rikkonut luottamuksellisuutta koskevaa velvollisuutta ja koska komission ei voida katsoa olevan vastuussa OLAFin raportin vuotamisesta lehdistölle (ks. edellä 67 kohta), komission huolellisuusvelvollisuus ei voi aiheuttaa komissiolle sellaista toimimisvelvollisuutta, johon kantaja vetoaa nyt käsiteltävässä asiassa ja jonka mukaan komission pitäisi tuomita tällaista tutkimusta koskevien tietojen vuotaminen lehdistölle ja irtisanoutua julkaistuista tiedoista.

93

Huolellisuusvelvollisuuden ulottuvuus ei ole sellainen kuin kantaja väittää. Edellä mainitun luottamuksellisuutta koskevan velvollisuuden rikkominen ei ole tapahtunut kantajan komission viaksi väittämällä laiminlyönnillä vaan kertomuksen vuotamisella lehdistölle, mistä komission ei kuitenkaan ole osoitettu olevan vastuussa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 15.1.2015, Ziegler ja Ziegler Relocation v. komissio, T‑539/12 ja T‑150/13, ei julkaistu, EU:T:2015:15, 102 kohta).

94

Kantaja ei täten ole osoittanut, että komissiolla olisi ollut toimimisvelvollisuus nyt käsiteltävässä tapauksessa.

95

Väitetty laiminlyönti ei edellä 79 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan voi siten aiheuttaa unionin vastuuta.

96

Siinäkin tapauksessa, että huolellisuusvelvollisuudesta katsottaisiin johtuvan komissiolle lakisääteinen toimimisvelvollisuus nyt käsiteltävässä tapauksessa, on joka tapauksessa tutkittava, onko komissio siinä tapauksessa ylittänyt harkintavaltansa rajat selvällä ja vakavalla tavalla.

97

On syytä todeta, että tällainen olettama johtaisi huolellisuusvelvollisuuden tulkitsemiseen siten, että luottamuksellisen asiakirjan vuotaessa, ilman että vuodon lähteenä olisi osoitettu olevan asetuksessa N:o 883/2013 tarkoitettu asianomainen toimielin, kyseisellä toimielimellä olisi velvollisuus estää tästä luottamuksellisuuden rikkomisesta mahdollisesti aiheutuvan vahingon lisääntyminen.

98

Kuten edellä 77 kohdassa on muistutettu, kysymys siitä, onko asianomainen unionin toimielin ylittänyt harkintavaltansa rajat selvällä ja vakavalla tavalla, on ratkaistava ottaen huomioon muun muassa säännön, jonka riittävän selvään rikkomiseen vedotaan, selkeys ja täsmällisyys sekä siitä mahdollisesti aiheutuvat tulkinta- tai soveltamisvaikeudet.

99

Tältä osin on syytä todeta, että asetuksen N:o 883/2013 10 artiklasta ei seuraa komissiolle tällaista toimimisvelvollisuutta luottamuksellisuuden rikkomisesta aiheutuneen vahingon lisääntymisen estämiseksi, kun komissio ei ole vastuussa tästä rikkomisesta, eikä tällaista velvollisuutta voida implisiittisestikään johtaa kyseisen artiklan sisällöstä. Kun kyseisen artiklan 3 kohdassa säädetään, että asianomaiset toimielimet huolehtivat OLAFin tutkimusten luottamuksellisuudesta, siinä vahvistetaan asianomaisten toimielinten velvollisuus varmistaa, että OLAFin tutkimusten sisältö pysyy luottamuksellisena. Siinä ei sen sijaan aseteta toimielimille velvollisuutta tuomita tietovuotoa, lopettaa kyseessä olevien tietojen leviämistä tai oikaista näitä tietoja virheellisiltä osiltaan, jos luottamuksellisuutta ei ole noudatettu mutta tietovuodon lähde ei ole asianomaisen toimielimen piirissä.

100

Tällaisten velvoitteiden ei voida katsoa sisältyvän asetuksen N:o 883/2013 10 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun velvollisuuteen huolehtia OLAFin tutkimusten luottamuksellisuudesta. Yhtäältä nimittäin komission velvollisuus huolehtia tästä luottamuksellisuudesta on menettänyt kohteensa silloin, kun luottamuksellisuutta on rikottu. Toisaalta on syytä todeta ensinnäkin, että mahdollinen tarve tietovuodon tuomitsemiseen menee pitemmälle kuin pelkkä velvoite huolehtia luottamuksellisuudesta, ja toiseksi, että komission on tällaisessa tilanteessa mahdotonta lopettaa tietojen vuotamisesta lehdistölle aiheutuvaa OLAFin kertomuksen leviämistä, ja kolmanneksi, että vaikka jotkin tiedoista olisivat virheellisiä, niiden oikaisemisella ei voida palauttaa niiden luottamuksellisuutta, joka on hävinnyt lopullisesti.

101

Siinäkään tapauksessa, että komissiolla olisi nyt käsiteltävässä tapauksessa lakisääteinen toimimisvelvollisuus, ei näin ollen voida katsoa, että kantajan väittämä huolellisuusvelvollisuuden laiminlyönti merkitsisi sellaisen oikeussäännön, jonka tarkoituksena on antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeistä rikkomista.

102

Näin ollen on katsottava, ettei neljännen lainvastaisuuden tunnusmerkistö ole täyttynyt siltä osin kuin on kyse komission huolenpito- ja huolellisuusvelvollisuuksien väitetystä laiminlyönnistä.

103

Tämän vuoksi on katsottava, että unionin vastuun syntymisen ensimmäinen edellytys ei täyty.

104

Kaiken edellä todetun perusteella kanne on hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: