Valitus, jonka Sigrid Dickmanns on tehnyt 5.2.2020 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-181/19, Dickmanns v. EUIPO, 18.11.2019 antamasta määräyksestä

(Asia C-63/20 P)

(2020/C 201/15)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Sigrid Dickmanns (edustaja: H. Tettenborn, Rechtsanwalt)

Muu osapuoli: Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO)

Vaatimukset

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin:

—	kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) 18.11.2019 asiassa T-181/19 antaman määräyksen kokonaisuudessaan ja palauttaa asian kyseisen määräyksen kumoamisen jälkeen unionin yleiseen tuomioistuimeen

—	velvoittaa EUIPO:n korvaamaan muutoksenhakumenettelystä unionin tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi yhteen ainoaan valitusperusteeseen eli Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 90 ja 91 artiklan, ja erityisesti 90 artiklan 2 kohdan, virheelliseen tulkintaan ja soveltamiseen samoin kuin oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä sekä hyvää hallintoa koskevien valittajan perustavanlaatuisten oikeuksien vakavaan loukkaamiseen.

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että valittaja oli tehnyt henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen liian myöhään. Tämä valitus oli tehty kolmen kuukauden kuluessa EUIPO:n perustellusta päätöksestä, muttei kolmen kuukauden kuluessa aiemmasta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen kolmannen luetelmakohdan mukaisesta valittajan hakemuksen hylkäävästä hiljaisesta päätöksestä.

Valittaja arvostelee tältä osin unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämän henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan tulkinta on kyseisen säännöksen sanamuodon vastainen. Hänen mukaansa hänen valituksensa ei koskenut henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettua hylkäävää hiljaista päätöstä, vaan päätöstä, joka oli ilmoitettu hänelle henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen toisen luetelmakohdan mukaisesti, ja voitiin näin ollen sanamuodon mukaan ottaa tutkittavaksi. Valittaja väittää, ettei henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan kolmannen virkkeen, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen toisen luetelmakohdan eikä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen kolmannen luetelmakohdan sanamuodosta ilmene, että mikäli vaatimus hylätään hiljaisella päätöksellä, kyseisen säännöksen toista luetelmakohtaa ei sovellettaisi tai että kolmatta luetelmakohtaa olisi sovellettava ensisijaisesti. Valittaja väittää, ettei EUIPO:n nimenomainen hylkäävä päätös ollut myöskään pelkkä jo annetun hylkäävän hiljaisen päätöksen vahvistus, jo siksikin, ettei EUIPO viitannut hylkäävään hiljaiseen päätökseen. Lisäksi pelkästä vahvistuksesta poikkeavat seikat, kuten erityisesti perustelut, osoittavat valittajan mukaan, että kyse on uudesta päätöksestä.

Valittaja väittää lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan toisen ja kolmannen virkkeen sekä oikeusvarmuuden periaatteen tarkoituksen ja päämäärän vastainen. Näillä säännöksillä pyritään ennen kaikkea suojaamaan hakijaa eikä sallimaan sitä, että nimittävä viranomainen voi hyötyä prosessuaalisesti velvoitteidensa laiminlyömisestä, mihin unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta johtaa. Valittajan mukaan hänen kannattamansa tulkinta vastaa selvästi paremmin oikeusvarmuuden tavoitetta. Yhtäältä se on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukainen eikä täsmälleen vastakkainen, kuten unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta. Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnasta seuraa, että nimenomaisen ja perustellun päätöksen jälkeinen määräaika olisi eripituinen sen mukaan, onko sitä ennen annettu hiljaista päätöstä vai ei.

Valittaja arvostelee lopuksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut hänen perustavanlaatuista oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä hyvään hallintoon. Oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukkaaminen muodostuu siitä, että nimittävä viranomainen saattoi hyötyä velvoitteidensa laiminlyömisestä (kun kyse on sen velvoitteesta tehdä päätös henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisen hakemuksen perusteella neljän kuukauden määräajassa) ja lyhentää mielivaltaisesti hakijan määräaikaa reagoida nimittävän viranomaisen hänelle ilmoittamiin hylkäysperusteisiin. Valittajan mukaan hakijalla on lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnan vuoksi sen perusteella, että henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan toisen virkkeen ja kolmannen virkkeen toisen luetelmakohdan sanamuoto on vastakkainen, selvästi suurempi riski hävitä asia määräajan noudattamatta jättämisen vuoksi. Lisäksi tulkitsemalla henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohtaa perusoikeuksien mukaisesti voidaan päätyä yksinomaan valittajan kannattamaan lopputulokseen.