UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

7 päivänä huhtikuuta 2022 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EU) N:o 1215/2012 – Soveltamisala – 2 artiklan a alakohta – Tuomion käsite – Kolmannessa valtiossa annetun tuomion summaarisen ja kontradiktorisen käsittelyn jälkeen toisessa jäsenvaltiossa annettu maksusuoritukseen velvoittava määräys – 39 artikla – Täytäntöönpanokelpoisuus jäsenvaltioissa

Asiassa C-568/20,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta) on esittänyt 23.9.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.11.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

vastaan

H Limited,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Jürimäe sekä tuomarit N. Jääskinen, M. Safjan (esittelevä tuomari), N. Piçarra ja M. Gavalec,

julkisasiamies: P. Pikamäe,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–	J, edustajanaan C. Straberger, Rechtsanwalt,

–	H Limited, edustajanaan S. Turic, Rechtsanwalt,

–	Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann ja U. Bartl,

–	Euroopan komissio, asiamiehinään M. Heller ja H. Leupold,

kuultuaan julkisasiamiehen 16.12.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 1 artiklan, 2 artiklan a alakohdan, 39 artiklan, 42 artiklan 1 kohdan b alakohdan sekä 45, 46 ja 53 artiklan tulkintaa.

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat J ja H Limited ja joka koskee High Court of Justicen (England & Wales) (Englannin ja Walesin alioikeus, Yhdistynyt kuningaskunta; jäljempänä High Court) antaman maksusuoritukseen velvoittavan määräyksen täytäntöönpanoa Itävallassa kahden Jordaniassa annetun tuomion perusteella.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 4, 6, 26 ja 34 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(4)

Eräät tuomioistuimen toimivaltaa ja tuomioiden tunnustamista koskevien kansallisten sääntöjen väliset erot vaikeuttavat sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Säännökset, joiden avulla voidaan yhdenmukaistaa tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt ja varmistaa, että jäsenvaltiossa annetut tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön nopeasti ja yksinkertaisin menettelyin, ovat välttämättömiä.

– –

(6)

Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaan liikkuvuuden tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeellista ja asianmukaista, että tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat säännöt annetaan velvoittavalla unionin säädöksellä, jota sovelletaan sellaisenaan.

– –

(26)

Keskinäinen luottamus lainkäyttöön [Euroopan] unionissa oikeuttaa periaatteen, että jäsenvaltiossa annetut tuomiot olisi tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä. Myös tavoite vähentää rajat ylittävien riita-asioiden käsittelyyn kuluvaa aikaa ja kustannuksia oikeuttaa luopumisen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta ennen täytäntöönpanoa vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Jäsenvaltiossa annettua tuomiota olisi tämän vuoksi käsiteltävä niin kuin se olisi annettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

– –

(34)

Olisi varmistettava jatkuvuus [tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan, 27.9.1968 tehdyn] yleissopimuksen [(EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna uusien sopimusvaltioiden liittymistä koskevilla peräkkäisillä sopimuksilla (jäljempänä vuoden 1968 Brysselin yleissopimus)], [tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston] asetuksen (EY) N:o 44/2001 [(EYVL 2001, L 12, s. 1)] ja tämän asetuksen välillä, minkä vuoksi olisi säädettävä siirtymäsäännöksistä. Saman jatkuvuuden olisi koskettava myös Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintaa vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksesta ja sen korvaavista asetuksista.”

Asetuksen (EU) N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Sitä ei erityisesti sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).”

Asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

’tuomiolla’ jokaista jäsenvaltion tuomioistuimen ratkaisua riippumatta siitä, kutsutaanko sitä tuomioksi, päätökseksi, täytäntöönpanomääräykseksi vai joksikin muuksi, samoin kuin oikeudenkäyntikuluja koskevaa tuomioistuimen virkamiehen päätöstä.

Jäljempänä olevaa III lukua sovellettaessa ’tuomiolla’ tarkoitetaan myös väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia, jotka on määrännyt sellainen tuomioistuin, joka on tämän asetuksen nojalla toimivaltainen käsittelemään pääasian. Sillä ei tarkoiteta väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia, jotka tällainen tuomioistuin on määrännyt varaamatta vastaajalle tilaisuutta vastata asiassa, paitsi jos toimenpiteen sisältävä tuomio annetaan vastaajalle tiedoksi ennen täytäntöönpanoa;

– –

d)	’alkuperäjäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa tuomio on annettu, tuomioistuimessa tehty sovinto on hyväksytty tai tehty, tai virallinen asiakirja on laadittu tai rekisteröity virallisena asiakirjana;

e)	’vastaanottavalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jossa tuomion tunnustamista pyydetään tai jossa tuomion, tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tai virallisen asiakirjan täytäntöönpanoa haetaan;

f)	’tuomion antaneella tuomioistuimella’ tuomioistuinta, joka on antanut tuomion, jonka tunnustamista pyydetään tai jonka täytäntöönpanoa haetaan.”

6	Asetuksen 39 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltiossa annettu tuomio, joka on täytäntöönpanokelpoinen kyseisessä jäsenvaltiossa, on täytäntöönpanokelpoinen myös muissa jäsenvaltioissa ilman tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista.”

Asetuksen N:o 1215/2012 42 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiossa annetun tuomion panemiseksi täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa hakijan on toimitettava toimivaltaiselle täytäntöönpanoviranomaiselle

a)	tuomion jäljennös, joka täyttää sen aitouden toteamiseksi vaadittavat edellytykset; ja

b)	53 artiklan mukaisesti annettu todistus, jossa vahvistetaan, että tuomio on täytäntöönpanokelpoinen, ja johon sisältyy ote tuomiosta sekä tarvittaessa tiedot korvattavista oikeudenkäyntikuluista ja korkolaskelma.”

Asetuksen 45 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tuomion tunnustamisesta on kieltäydyttävä asiaan osallisen hakemuksesta, jos

a)	tunnustaminen on selvästi vastoin vastaanottavan jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public);

– –”

9	Asetuksen 46 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Tuomion täytäntöönpanosta kieltäydytään sen henkilön hakemuksesta, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, jos siihen on jokin 45 artiklassa tarkoitettu peruste.”

10	Asetuksen 52 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltiossa annetun tuomion asiasisältöä ei saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa missään tapauksessa uudelleen tutkittavaksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa.”

11	Asetuksen 53 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Tuomion antaneen tuomioistuimen on asiaan osallisen pyynnöstä annettava todistus liitteen I mukaista lomaketta käyttäen.”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

High Court velvoitti 20.3.2019 antamallaan määräyksellä Itävallassa asuvan luonnollisen henkilön J:n maksamaan H Limited ‑nimiselle pankille 10392463 Yhdysvaltain dollarin (USD) (n. 9200000 euroa) suuruisen pääoman korkoineen ja kuluineen kahden Jordaniassa 3.5.2013 ja 20.5.2013 annetun tuomion (jäljempänä jordanialaiset tuomiot) täytäntöönpanemiseksi. High Court antoi lisäksi asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa tarkoitetun todistuksen.

13	H Limited haki määräyksen täytäntöönpanoa Bezirksgericht Freistadtin (Freistadtin piirioikeus, Itävalta) tuomiopiirissä asetuksen N:o 1215/2012 perusteella ja toimitti muun muassa kyseisen asetuksen 53 artiklassa tarkoitetun todistuksen.

Bezirksgericht Freistadt myönsi 12.4.2019 antamallaan päätöksellä H Limitedille asetuksen N:o 1215/2012 mukaisesti luvan High Courtin 20.3.2019 antaman määräyksen perusteella tämän määräyksen täytäntöönpanoon 9249915,62 euron suuruisen saatavan perimiseksi korkoineen ja kuluineen. Bezirksgericht Freistadt totesi muun muassa, että High Courtissa käyty menettely oli toimitettu kontradiktorisen periaatteen mukaisesti.

Landesgericht Linz (Linzin osavaltion tuomioistuin, Itävalta) hylkäsi J:n tästä 12.4.2019 annetusta päätöksestä tekemän valituksen 22.6.2020 antamallaan päätöksellä. Todettuaan, että High Courtin 20.3.2019 antama määräys oli asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettu tuomio, Landesgericht Linz korosti, että H Limitedin toimittaman, kyseisen asetuksen 53 artiklassa tarkoitetun todistuksen osalta ei ollut syytä epäillä, että tunnustamisesta kieltäytymiselle olisi jokin asetuksen 45 artiklassa tarkoitettu peruste.

16	J teki Revision-valituksen Oberster Gerichtshofiin (ylin tuomioistuin, Itävalta), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa katsovan, että kahden eksekvatuurimenettelyn kieltoa on sovellettava myös sellaisiin suorittamiseen velvoittaviin ratkaisuihin, jotka jäsenvaltion tuomioistuin tekee ulkomaisen tuomion täytäntöönpanoon tähtäävän vaatimuksen perusteella, koska oikeussuhdetta, johon lainvoimaisella tuomiolla tunnustettu velka perustuu, ei tutkita asiakysymyksen osalta. Pääasiassa kyseessä oleva ratkaisu ei siis ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kuulu asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetun tuomion käsitteen alaan.

Sen mukaan tällaisessa tapauksessa ei ole poissuljettua, että tuomioistuin tutkii täytäntöönpanon yleiset edellytykset. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo siis, että täytäntöönpanojäsenvaltio voi tarkistaa asetuksen N:o 1215/2012 53 artiklassa tarkoitetussa todistuksessa olevat tiedot, joten velallinen voi vedota täytäntöönpanon edellytysten puuttumiseen esimerkiksi sen vuoksi, että kyseessä ei ole kyseisen asetuksen 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettu tuomio tai että kyseistä asetusta ei sovelleta.

19	Se huomauttaa kuitenkin, ettei sitä, miten unionin oikeutta on sovellettava, voida pitää niin itsestään selvänä, ettei asiassa jäisi lainkaan sijaa tulkinnanvaraisuudelle.

Oberster Gerichtshof on tästä syystä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko [asetuksen N:o 1215/2012] säännöksiä ja erityisesti sen 2 artiklan a alakohtaa ja 39 artiklaa tulkittava siten, että kyse on täytäntöönpantavasta ratkaisusta myös silloin, kun täytäntöönpanoperusteessa vahvistettu velallinen velvoitetaan jäsenvaltiossa käydyssä kontradiktorisessa menettelyssä, joka koskee ainoastaan velallista vastaan kolmannessa maassa annetun tuomion lainvoimaisuutta, summaarisen tutkinnan jälkeen maksamaan kolmannessa valtiossa käydyssä menettelyssä voittaneelle osapuolelle kolmannessa valtiossa täytäntöönpanokelpoisella tuomiolla vahvistettu saatava, kun jäsenvaltiossa käydyssä menettelyssä tutkittiin vain se, että velalliseen kohdistuu lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu saatava?

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:

Onko asetuksen [N:o 1215/2012] säännöksiä ja erityisesti sen 1 artiklaa, 2 artiklan a alakohtaa sekä 39, 45, 46 ja 52 artiklaa tulkittava siten, että täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä riippumatta siitä, täyttyykö jokin asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklassa esitetyistä perusteista, jos tutkittava ratkaisu ei ole asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tai 39 artiklassa tarkoitettu tuomio tai jos alkuperäjäsenvaltiossa tehdyn ratkaisun perustana oleva hakemus ei kuulu [tämän asetuksen] soveltamisalaan?

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi ja toiseen kysymykseen myöntävästi:

Onko asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiä ja erityisesti sen 1 artiklaa, 2 artiklan a alakohtaa, 39 artiklaa, 42 artiklan 1 kohdan b alakohtaa sekä 46 ja 53 artiklaa tulkittava siten, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimen on täytäntöönpanosta kieltäytymistä koskevan hakemuksen käsittelyssä ehdottomasti katsottava jo ratkaisun antaneen tuomioistuimen [tämän asetuksen] 53 artiklassa tarkoitetussa todistuksessa esittämien tietojen perusteella, että kyse on asetuksen soveltamisalaan kuuluvasta ja täytäntöönpantavasta ratkaisusta?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisellä kysymyksellään vastauksen asiallisesti siihen, onko asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohtaa ja 39 artiklaa tulkittava siten, että maksusuoritukseen velvoittava määräys, jonka jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella, on tuomio ja täytäntöönpanokelpoinen muissa jäsenvaltioissa.

Aluksi on huomautettava, että siltä osin kuin asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 34 perustelukappaleen mukaan kyseisellä asetuksella kumotaan ja korvataan asetus N:o 44/2001, jolla puolestaan korvattiin vuoden 1968 Brysselin yleissopimus, unionin tuomioistuimen tekemä tulkinta näiden viimeksi mainittujen oikeudellisten välineiden säännöksistä ja määräyksistä koskee myös asetusta N:o 1215/2012, mikäli näiden säännösten ja määräysten voidaan katsoa ”vastaavan toisiaan” (tuomio 10.3.2022, BMA Nederland, C‑498/20, EU:C:2022:173, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23	Tilanne on tämä kyseisen yleissopimuksen 25 artiklan ja 27 artiklan 1 kohdan sekä asetuksen N:o 44/2001 32 artiklan ja 34 artiklan 1 alakohdan sekä asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdan ja 45 artiklan 1 kohdan a alakohdan osalta.

Kuten unionin tuomioistuin on asetuksen N:o 44/2001 32 artiklan – joka vastaa asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohtaa – osalta todennut, tuomion käsite kattaa kaikki jäsenvaltion tuomioistuimen ratkaisut, eikä siinä tehdä eroa kyseisen ratkaisun sisällön mukaan (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C-456/11, EU:C:2012:719, 23 kohta).

25	Tästä seuraa, että käsite kattaa myös maksusuoritukseen velvoittavan määräyksen, jonka jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella.

Jotta tällaiset ratkaisut voisivat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuulua asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, riittää näet, että kyse on sellaisista tuomioistuinratkaisuista, joiden osalta alkuperäjäsenvaltiossa on toimitettu tai on ollut mahdollisuus toimittaa eri menettelytavoin kontradiktorinen käsittely, ennen kuin niiden tunnustamista tai täytäntöönpanoa haetaan jossakin muussa kuin alkuperäjäsenvaltiossa (ks. analogisesti tuomio 2.4.2009, Gambazzi, C-394/07, EU:C:2009:219, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27	Tällaiselle laajalle ja itsenäiselle tulkinnalle saadaan tukea asetuksella N:o 1215/2012 käyttöön otetusta järjestelmästä sekä sillä tavoitelluista päämääristä (ks. analogisesti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C-456/11, EU:C:2012:719, 26 ja 28 kohta).

Todettakoon ensimmäiseksi asetuksella N:o 1215/2012 tavoiteltujen päämäärien osalta, että sen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa tuodaan esiin siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaata liikkuvuutta koskeva tavoite. Lisäksi sen johdanto-osan 4 ja 26 perustelukappaleesta ilmenee, että asetuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa muodollisuudet, jotta voitaisiin nopeasti ja helposti tunnustaa ja panna täytäntöön tuomiot, jotka on annettu jäsenvaltioissa, joita asetus sitoo. Kuten Euroopan komissio on todennut, asetuksen 2 artiklan a alakohdan toisenlainen tulkinta velvoittaisi kytkemään tuomion käsitteen sen sisältöön, mikä olisi ristiriidassa tämän päämäärän kanssa.

Toiseksi asetuksella N:o 1215/2012 luodun järjestelyn osalta on mainittava siitä, että sen johdanto-osan 26 perustelukappaleessa korostetaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten keskinäisen luottamuksen periaatteen merkitystä tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanossa, mikä edellyttää, ettei tuomion käsitettä tulkita suppeasti.

30	Tätä keskinäistä luottamusta horjutettaisiin, jos jonkin jäsenvaltion tuomioistuin voisi katsoa, ettei maksusuoritukseen velvoittavaa määräystä, jonka toisen jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella, pidetä ”tuomiona”.

Asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetun tuomion käsitteen suppea tulkinta johtaisi lopulta siihen, että luotaisiin sellaisten tuomioistuinratkaisujen ryhmä, jotka – siitä huolimatta, ettei niitä mainita asetuksen 45 artiklassa tyhjentävästi lueteltujen poikkeusten joukossa – eivät voisi kuulua tuomion käsitteen alaan ja joita muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimet eivät näin olisi velvollisia panemaan täytäntöön. Tällaisen tuomioistuinratkaisujen ryhmän olemassaolo olisi ristiriidassa asetuksen 39, 45 ja 46 artiklalla käyttöön otetun järjestelyn kanssa, sillä asetuksessa säädetään tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanosta suoraan lain nojalla ja suljetaan pois vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuinten mahdollisuus tutkia alkuperäjäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta (ks. analogisesti tuomio 15.11.2012, Gothaer Allgemeine Versicherung ym., C-456/11, EU:C:2012:719, 31 kohta).

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee käsiteltävässä tapauksessa, että pääasiassa kyseessä olevaa High Courtin määräystä on käsitelty ainakin summaarisesti kontradiktorisessa menettelyssä alkuperäjäsenvaltiossa, joten se on katsottava asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuksi tuomioksi. Koska määräys on siis julistettu kyseisessä jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoiseksi, se on tämän asetuksen 39 artiklan nojalla täytäntöönpanokelpoinen muissa jäsenvaltioissa.

33	Tätä päätelmää ei tee tyhjäksi se, että asiaratkaisun osalta kyseinen määräys on annettu sellaisten kolmannessa valtiossa annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa varten, jotka eivät sellaisinaan ole täytäntöönpanokelpoisia jäsenvaltioissa.

Asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisala on rajoitettu koskemaan kysymyksiä, jotka koskevat tuomioistuinten toimivaltaa ja jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa, ja koska kolmansien valtioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden osalta näitä kysymyksiä koskevia muita unionin oikeussääntöjä ei ole, jäsenvaltiot voivat lähtökohtaisesti vapaasti määritellä edellytykset ja menettelyt, joiden mukaisesti kansalliset tuomioistuimet voivat tutkia käsiteltäväkseen saatetut asiat. Joillekin tietyssä jäsenvaltiossa olemassa oleville menettely- ja tuomioistuinratkaisutyypeille ei näin välttämättä ole vastinetta muissa jäsenvaltioissa.

Todettakoon erityisesti sen osalta, mitä vaikutuksia kolmansien valtioiden tuomioistuinten antamilla tuomioilla voi olla jäsenvaltioissa, että siitä, ettei alaa ole yhdenmukaistettu unionin tasolla, seuraa, että jäsenvaltion tuomioistuimet voivat sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan legitiimisti antaa tällaisten tuomioiden perusteella täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä silloinkin, kun niiden huomioon ottaminen muissa jäsenvaltioissa edellyttäisi eksekvatuurimenettelyä.

Toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, 20.1.1994 annettu tuomio Owens Bank (C-129/92, EU:C:1994:13), josta voidaan analogisesti päätellä, että asetuksen N:o 1215/2012 29–31 artiklaa ei sovelleta menettelyihin, joiden tarkoituksena on kolmannessa valtiossa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden toteaminen täytäntöönpanokelpoisiksi, ei merkitse sitä, että kolmannessa valtiossa annetun tuomion perusteella jäsenvaltion toimivalta- ja menettelysääntöjen mukaisesti tehtävä tuomioistuinratkaisu ei voisi kuulua kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

Ensiksikään se, katsotaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen määräys asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuksi tuomioksi, ei näet riipu – ja tämä pätee kaikkien muidenkin kansallisten tuomioistuinratkaisujen osalta – millään tavoin siitä, kuuluuko menettely, jossa tällainen ratkaisu on annettu, asetuksen soveltamisalaan, koska asetuksen tarkoituksena ei ole jäsenvaltioiden menettelysääntöjen yhtenäistäminen (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2021, Toplofikatsia Sofia ym., C-208/20 ja C-256/20, EU:C:2021:719, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Toiseksi 20.1.1994 annetussa tuomiossa Owens Bank (C-129/92, EU:C:1994:13, 14 ja 18 kohta) on joka tapauksessa selvästi erotettu toisistaan yhtäältä se, ettei vuoden 1968 Brysselin yleissopimusta sovelleta menettelyihin, joiden tarkoituksena on kolmannessa valtiossa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden tunnustaminen tai täytäntöönpano, ja toisaalta se, että tätä yleissopimusta sovelletaan kaikkiin sopimusvaltion tuomioistuimen antamiin tuomioistuinratkaisuihin niiden nimestä riippumatta.

On siis todettava, ettei mikään asetuksen N:o 1215/2012 säännöksistä tai tavoitteista ole esteenä sille, että maksusuoritukseen velvoittava määräys, jonka jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella, kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

Asetuksen N:o 1215/2012 39, 45 ja 46 artiklalla käyttöön otetusta järjestelystä seuraa kuitenkin, että tällaisen määräyksen katsominen kyseisen asetuksen 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuksi tuomioksi ei vie täytäntöönpanoasian vastapuolelta oikeutta vastustaa tuomion täytäntöönpanoa vetoamalla johonkin asetuksen 45 artiklassa säädetyistä kieltäytymisperusteista.

Erityisesti on tarkennettava, että asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan, kun sitä tarkastellaan yhdessä asetuksen 46 artiklan kanssa, tuomion tunnustamisesta on asiassa osallisen hakemuksesta kieltäydyttävä, jos tunnustaminen on selvästi vastaanottavan jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public).

On kuitenkin korostettava, että vaikka jäsenvaltiot voivat lähtökohtaisesti vapaasti päättää kansallisten käsitystensä mukaisesti, mitä vaatimuksia niiden oikeusjärjestyksen perusteista aiheutuu, tälle käsitteelle asetetaan rajat kyseisen asetuksen tulkinnalla. Vaikka unionin tuomioistuimen tehtävänä ei siis ole määritellä jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden sisältöä, sen on kuitenkin valvottava, missä rajoissa jäsenvaltion tuomioistuin voi tähän käsitteeseen nojautuen olla tunnustamatta toisessa jäsenvaltiossa annettua ratkaisua (ks. analogisesti tuomio 28.3.2000, Krombach, C-7/98, EU:C:2000:164, 22 ja 23 kohta ja tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C-681/13, EU:C:2015:471, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Lisäksi on todettava, että kun asetuksen N:o 1215/2012 52 artiklassa kielletään toisessa jäsenvaltiossa annetun ratkaisun ottaminen uudelleen tutkittavaksi sen sisältämän asiaratkaisun osalta, sillä estetään se, että vastaanottavan valtion tuomioistuin kieltäytyisi tunnustamasta ratkaisua pelkästään sillä perusteella, että alkuperävaltion tuomioistuimen soveltama oikeussääntö poikkeaa oikeussäännöstä, jota vastaanottavan valtion tuomioistuin olisi soveltanut, jos asia olisi saatettu sen ratkaistavaksi. Vastaanottavan valtion tuomioistuin ei voi myöskään tutkia, pitävätkö alkuperävaltion tuomioistuimen arvioinnit oikeudellisista seikoista ja tosiseikoista paikkansa (ks. analogisesti tuomio 28.3.2000, Krombach, C-7/98, EU:C:2000:164, 36 kohta ja tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C-681/13, EU:C:2015:471, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Jotta siis noudatettaisiin kieltoa tutkia toisessa jäsenvaltiossa annettu ratkaisu uudelleen sen sisältämän asiaratkaisun osalta, asetuksen N:o 1215/2012 45 artiklan 1 kohdan a alakohdassa olevan oikeusjärjestyksen perusteita koskevan ehdon soveltaminen voi tulla kyseeseen vain siinä tapauksessa, että kyseisessä jäsenvaltiossa annetun ratkaisun tunnustaminen on katsottava sellaisen oikeussäännön ilmeiseksi rikkomiseksi, jota pidetään vastaanottavan valtion oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeänä, tai sellaisen oikeuden ilmeiseksi loukkaamiseksi, jota pidetään tässä oikeusjärjestyksessä perustavanlaatuisena (ks. analogisesti tuomio 28.3.2000, Krombach, C-7/98, EU:C:2000:164, 37 kohta ja tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C-681/13, EU:C:2015:471, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Tällainen rikkominen voi johtua muun muassa siitä, että täytäntöönpanon vastapuoli ei ole kyennyt puolustautumaan tehokkaasti ratkaisun antaneessa tuomioistuimessa eikä riitauttamaan alkuperäjäsenvaltiossa ratkaisua, jonka täytäntöönpanoa on haettu (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2009, Gambazzi, C-394/07, EU:C:2009:219, 27, 37, 45 ja 46 kohta).

Siinä tapauksessa, että J kykenisi osoittamaan tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ettei hän ole kyennyt riitauttamaan alkuperäjäsenvaltiossa asiaratkaisun osalta vaatimuksia, joihin pääasiassa kyseessä olevan määräyksen kohteena olevat jordanialaiset tuomiot perustuivat, kyseinen tuomioistuin voisi kieltäytyä panemasta määräystä täytäntöön sen vuoksi, että se on selvästi ristiriidassa kansallisen oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa. Tämän arvioiminen kuuluu yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohtaa ja 39 artiklaa on tulkittava siten, että maksusuoritukseen velvoittava määräys, jonka jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella, on tuomio ja täytäntöönpanokelpoinen muissa jäsenvaltioissa, jos se on annettu alkuperäjäsenvaltiossa kontradiktorisessa menettelyssä ja todettu siellä täytäntöönpanokelpoiseksi, mutta se, että kyseessä on tuomio, ei kuitenkaan estä täytäntöönpanon vastapuolta hakemasta tämän asetuksen 46 artiklan mukaisesti täytäntöönpanosta kieltäytymistä jollakin sen 45 artiklassa tarkoitetuista perusteista.

Toinen ja kolmas kysymys

48	Ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus huomioon ottaen toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

Oikeudenkäyntikulut

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 2 artiklan a alakohtaa ja 39 artiklaa on tulkittava siten, että maksusuoritukseen velvoittava määräys, jonka jäsenvaltion tuomioistuin on antanut kolmannessa valtiossa annettujen lainvoimaisten tuomioiden perusteella, on tuomio ja täytäntöönpanokelpoinen muissa jäsenvaltioissa, jos se on annettu alkuperäjäsenvaltiossa kontradiktorisessa menettelyssä ja todettu siellä täytäntöönpanokelpoiseksi, mutta se, että kyseessä on tuomio, ei kuitenkaan estä täytäntöönpanon vastapuolta hakemasta tämän asetuksen 46 artiklan mukaisesti täytäntöönpanosta kieltäytymistä jollakin sen 45 artiklassa tarkoitetuista perusteista.

Allekirjoitukset

( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: saksa.