–

Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions GmbH, edustajinaan M. Niestedt ja K. Göcke, Rechtsanwälte,

–

F. Reyher Nchfg. GmbH & Co. KG vertr. d. d. Komplementärin Verwaltungsgesellschaft F. Reyher Nchfg. mbH, edustajinaan S. Pohl ja J. Sparr, Rechtsanwälte,

–

Flexi Montagetechnik GmbH & Co. KG, edustajanaan H. Bleier, Rechtsanwalt,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään aluksi K. Bulterman, L. Noort ja J. M. Hoogveld, sittemmin K. Bulterman ja M. Hoogveld,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään R. Pethke ja M. Salyková,

1

Ennakkoratkaisupyynnöissä on kyse niiden unionin oikeuden periaatteiden tulkinnasta, jotka koskevat jäsenvaltioiden unionin oikeuden vastaisesti kantamien rahamäärien palauttamista ja niitä vastaavien korkojen maksamista.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kolmessa asiassa, joista ensimmäisessä asianosaisina ovat Gräfendorfer Geflügel- und Tiefkühlfeinkost Produktions GmbH (jäljempänä Gräfendorfer) ja Hauptzollamt Hamburg (Hampurin päätullitoimipaikka, Saksa), toisessa F. Reyher Nchfg. GmbH & Co. KG vertr. d. d. Komplementärin Verwaltungsgesellschaft F. Reyher Nchfg. mbH (jäljempänä Reyher) ja mainittu päätullitoimipaikka ja kolmannessa Flexi Montagetechnik GmbH & Co. KG (jäljempänä Flexi Montagetechnik) ja Hauptzollamt Kiel (Kielin päätullitoimipaikka, Saksa) ja jotka koskevat yhtäältä näiden eri yhtiöiden eri perusteilla kyseisille kahdelle päätullitoimipaikalle maksamien rahamäärien palauttamista ja toisaalta niitä vastaavien korkojen maksamista.

3

Yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1; jäljempänä yhteisön tullikoodeksi) kumottiin ja korvattiin unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 952/2013 (EUVL 2013, L 269, s. 1; jäljempänä unionin tullikoodeksi).

4

Yhteisön tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdassa säädettiin muun muassa seuraavaa:

”Tuonti- tai vientitullit on palautettava, jos todetaan, että niiden määrä niitä maksettaessa ei ole ollut lain mukainen – –

– –”

5

Yhteisön tullikoodeksin 241 artiklassa säädettiin muun muassa seuraavaa:

”Tulliviranomaisten ei tarvitse maksaa korkoa palauttamilleen tuonti- tai vientitulleille eikä näitä tulleja maksettaessa mahdollisesti kannettavalle luottokorolle tai viivästyskorolle. Korkoa on kuitenkin maksettava, jos:

6

Unionin tullikoodeksin 116 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Jollei tässä jaksossa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, tuonti- tai vientitullin määrät on palautettava tai peruutettava seuraavista syistä:

– –

– –

6.   Tulliviranomaisten ei tarvitse maksaa korkoa tullin palauttamisen yhteydessä.

Korkoa on kuitenkin maksettava, jos tullin palauttamisesta tehtyä päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä, jollei määräajan noudattamatta jättäminen johdu tulliviranomaisista riippumattomista syistä.

Korkoa on tällöin maksettava kyseisen kolmen kuukauden määräajan päättymispäivästä tullin palautuspäivään. – –

– –”

7

Maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 15.4.1999 annettu komission asetus (EY) N:o 800/1999 (EYVL 1999, L 102, s. 11), johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, on kumottu ja korvattu maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yhteisistä yksityiskohtaisista säännöistä 7.7.2009 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 612/2009 (EUVL 2009, L 186, s. 1).

8

Asetuksen N:o 800/1999 51 artiklan 1 kohdassa säädettiin muun muassa seuraavaa:

”Kun todetaan, että viejä on vientitukea saadakseen hakenut sovellettavaa tukea suurempaa tukea, kyseiselle vientitapahtumalle kuuluva tuki on tosiasiallisesti toteutuneeseen vientiin sovellettava tuki, josta on vähennetty määrä, joka vastaa:

– –”

9

Asetuksen N:o 612/2009 48 artiklan 1 kohdassa toistetaan säännökset, jotka sisältyivät aiemmin asetuksen N:o 800/1999 51 artiklan 1 kohtaan.

10

Yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnungin) (BGBl. 2002 I, s. 3866), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa (jäljempänä verolaki), 1 §:ssä, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä lakia sovelletaan kaikkiin veroihin, mukaan lukien veronpalautuksiin, joista säädetään liittotasavallan tai Euroopan unionin lainsäädännössä, siltä osin kuin niitä hallinnoidaan liittovaltion tai osavaltioiden verohallinnossa. Lakia sovelletaan ainoastaan, jollei Euroopan unionin oikeudesta muuta johdu.

– –

3.   Jollei Euroopan unionin oikeudesta muuta johdu, tämän lain säännöksiä sovelletaan vastaavasti myös täydentäviin verosuoritteisiin – –”

11

Verolain 3 §:ssä, jonka otsikko on ”Verot ja täydentävät verosuoritteet”, säädetään muun muassa seuraavaa:

”1.   Verot ovat rahamääräisiä suorituksia, joita ei makseta vastikkeeksi tietystä suoritteesta vaan jotka julkisoikeudellinen yhteisö kantaa tulojen saamiseksi kaikilta, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, jossa lainsäädännön mukaan syntyy tällainen rahamääräinen velvoite.

– –

3.   Unionin tullikoodeksin 5 artiklan 20 ja 21 alakohdassa tarkoitetut tuonti- ja vientitullit ovat tässä laissa tarkoitettuja veroja. – –

4.   Täydentäviä verosuoritteita ovat

– –

– –

– –”

12

Verolain 37 §:ssä, jonka otsikko on ”Verovelkasuhteeseen perustuvat oikeudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Verovelkasuhteeseen perustuvia oikeuksia ovat oikeus verosaatavaan, oikeus veronpalautukseen, – –oikeus täydentävään verosuoritteeseen, 2 momentissa tarkoitettu oikeus perusteettoman veron palautukseen sekä erityisissä verolaeissa säädetty oikeus perusteettomien verojen palautukseen.

2.   Jos vero, veronpalautus, korvaussumma tai täydentävä verosuorite on maksettu tai palautettu ilman oikeudellista perustetta, sillä, jolta maksu on veloitettu, on oikeus saada maksettu tai palautettu määrä takaisin maksun saajalta. – –”

13

Verolain 233 §:ssä, jonka otsikko on ”Periaate”, säädetään seuraavaa:

”Verovelkasuhteeseen perustuville oikeuksille (37 §) maksetaan korkoa ainoastaan siltä osin kuin sitä lainsäädännössä edellytetään. – –”

14

Verolain 236 §:n, jonka otsikko on ”Palautettavien määrien oikeudenkäyntikorot”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Mikäli tuomioistuimen lainvoimaisella ratkaisulla tai sellaisen nojalla alennetaan määrättyä veroa tai myönnetään veronpalautus, palautettavalle tai hyvitettävälle määrälle maksetaan korkoa asian vireilletulopäivästä maksupäivään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 momentin soveltamista. Jos palautettava määrä on maksettu vasta sen jälkeen, kun asia on saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi, korko lasketaan maksupäivästä lukien.

– –”

15

Yhteisenmarkkinajärjestelyn ja suorien tukien täytäntöönpanosta 7.11.2017 annetun lain (Gesetz zur Durchführung der gemeinsamen Marktorganisationen und der Direktzahlungen (Marktorganisationsgesetz) (BGBl. 2017 I, s. 3746), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa asiassa C-415/20 (jäljempänä yhteisen markkinajärjestelyn ja suorien tukien täytäntöönpanosta annettu laki), 6 §:ssä, jonka otsikko on ”Etuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Bundesministerium für Ernährung und Landwirtschaftilla [(liittovaltion elintarvike- ja maatalousministeriö, Saksa)] on toimivalta antaa – – asetuksilla, jotka eivät edellytä Bundesratin [liittovaltion neuvosto, Saksa] hyväksyntää, edellyttäen, että tämä on tarpeen seuraavien toimien täytäntöönpanemiseksi

– –

menettelyä koskevat säännökset sekä säännökset, joissa täsmennetään näiden etuuksien saamisen edellytykset ja niiden määrät, jos ne on määritetty, ovat määritettävissä tai rajatut – —

– –”

16

Tämän lain 14 §:ssä, jonka otsikko on ”Korot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Määrille, jotka on maksettava etuuden palauttamisen tai jonkin muun velvoitteen rikkomisen perusteella, maksetaan korkoa, joka on peruskorko lisättynä viidellä prosenttiyksiköllä, siitä ajankohdasta lähtien, jona ne tulevat maksettavaksi. – –

2.   Määrille, jotka on maksettava etuuden perusteella tai toimenpiteen osalta, maksetaan korkoa asian tuomioistuimessa vireilletulopäivästä lähtien [verolain] 236, 238 ja 239 §:n mukaisesti. Muussa tapauksessa korkoa ei tarvitse maksaa.”

17

Gräfendorfer on Saksaan sijoittautunut yhtiö, joka vie siipikarjanruhoja kolmansiin maihin.

18

Hampurin päätullitoimipaikka kieltäytyi myöntämästä sille vientitukea siipikarjanruhoista, joita se oli vienyt kolmansiin maihin tammi-kesäkuussa 2012, sillä perusteella, että niiden ei voitu katsoa olevan maataloustuotteiden vientitukia koskevassa unionin säännöstössä tarkoitetulla tavalla ”laadultaan kunnollisia ja myyntikelpoisia”, koska yhtäältä niitä ei ollut kynitty kokonaan ja koska niissä toisaalta oli liikaa sisäelimiä. Se määräsi Gräfendorfille myös rahamääräisen seuraamuksen sillä perusteella, että Gräfendorfer oli hakenut sovellettavaa vientitukea suurempaa vientitukea. Gräfendorfer teki hylkäävästä päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja toisen oikaisuvaatimuksen rahamääräisestä seuraamuksesta.

19

Finanzgericht Hamburg (Hampurin verotuomioistuin, Saksa) totesi myöhemmin kahden muun yhtiön kuin Gräfendorferin nostamien kanteiden yhteydessä, että sitä, että siipikarjanruhoissa on vähäinen määrä höyheniä ja tietty määrä sisäelimiä, on 24.11.2011 annetun tuomion Gebr. Stolle ja Doux Geflügel (C-323/10–C-326/10, EU:C:2011/774 EU:C:2011:774) perusteella pidettävänä seikkana, joka ei estä vientituen myöntämistä näistä tuotteista.

20

Hampurin päätullitoimipaikka päätti tämän tuomion perusteella myöntää Gräfendorferille sen hakeman vientituen ja palauttaa sille määrätyn rahamääräisen seuraamuksen.

21

Gräfendorfer vaati 16.4.2015 päivätyllä kirjeellä kyseistä päätullitoimipaikkaa maksamaan korkoa sekä vientituelle että rahamääräiselle seuraamukselle koko siltä ajalta, jona siltä oli lainvastaisesti evätty mahdollisuus käyttää vastaavia rahamääriä. Mainittu päätullitoimipaikka hylkäsi ensin tämän hakemuksen ja sen jälkeen Gräfendorferin hakemuksen hylkäämispäätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

22

Gräfendorfer nosti 23.5.2018 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen, jonka tueksi se väittää lähinnä, että unionin oikeudessa annetaan jokaiselle yksityiselle, jolle kansallinen viranomainen on unionin oikeuden vastaisesti kieltäytynyt maksamasta mitä tahansa rahamäärää tai jonka se on tämän oikeuden vastaisesti velvoittanut maksamaan minkä tahansa rahamäärän, oikeus saada kyseisen rahamäärän maksamisen tai palauttamisen lisäksi korkoa koko siltä ajalta, jona kyseinen rahamäärä ei ole ollut käytettävissä.

23

Finanzgericht Hamburg (Hampurin verotuomioistuin) toteaa ennakkoratkaisupyynnössään ensinnäkin, ettei Gräfendorferin esittämää vaatimusta saada korkoa voida hyväksyä minkään unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksen perusteella ja että oikeusriidan tämän näkökohdan ratkaiseminen riippuu näin ollen siitä, voidaanko tätä vaatimusta arvioida niiden periaatteiden valossa, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut oikeuskäytännössään, joka koskee kansallisten viranomaisten velvollisuutta palauttaa rahamäärät, joiden maksamiseen yksityiset on unionin oikeuden vastaisesti velvoitettu.

24

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenevän, että unionin oikeudessa annetaan yksityisille oikeus saada toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta takaisin paitsi kaikki niiden unionin oikeuden vastaisesti maksamat verot, maksut tai tullit myös oikeus saada korkojen muodossa korvaus tappiosta, joka johtuu siitä, ettei kyseisen veron, maksun tai tullin määrää ole voitu käyttää koko sinä aikana, jona tämä määrä ei ole ollut käytettävissä (tuomio 19.7.201, Littlewoods Retail ym., C-591/10, EU:C 2012/478, tuomio 27.9.2012, Zuckerfabrik Jülich eym., C-113/10, C-147/10 ja C-234/10, EU:C 2012/591, ja tuomio 18.4.2013, Irimie, C-565/11, EU:C 2013/250). Tämä tuomioistuin toteaa kuitenkin, että yksi pääasiassa kyseessä olevista rahamääristä ei ole vero, maksu tai tulli vaan rahamääräinen seuraamus (tuomio 11.7.2002, Käserei Champignon Hofmeister, C-210/00, EU:C 2002/440).

25

Kyseisen tuomioistuimen mukaan voi herätä perusteltu epäilys siitä, onko tällainen rahamääräinen seuraamus katsottava maksetun mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla unionin oikeuden vastaisesti. Se, että kyseessä oleva kansallinen viranomainen on palauttanut vastaavan rahamäärän, ei näet ole tapahtunut sen takia, että kansallinen tuomioistuin olisi kumonnut kansalliseen oikeuteen kuuluvan sellaisen toimen tai toimet tai unionin tuomioistuin olisi todennut pätemättömäksi unionin oikeuteen kuuluvan sellaisen toimen tai toimet, jonka tai joiden perusteella kyseinen rahamääräinen seuraamus on määrätty, vaan sellaisen tuomion takia, jossa unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisumenettelyssä tulkinnut unionin oikeutta tavalla, joka ei vastaa tulkintaa, jonka kyseinen viranomainen on siitä aiemmin tehnyt ja johon se on kyseisen rahamääräisen seuraamuksen määrätessään perustanut kantansa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo siten, että unionin tuomioistuimelta on tarpeen pyytää ennakkoratkaisua tältä osin, ja toteaa samalla olevansa taipuvainen katsomaan, että tilanteessa, jossa kansallinen viranomainen määrää unionin oikeuden virheellisen tulkinnan perusteella yksityiselle rahamääräisen seuraamuksen, kyseinen rahamääräinen seuraamus on katsottava määrätyn unionin oikeuden vastaisesti ja että vastaavan määrän palauttamisen yhteydessä on siten maksettava korkoa koko siltä ajalta, jona yksityinen ei ole voinut käyttää tätä rahamäärää.

26

Kolmanneksi Finanzgericht Hamburg toteaa, että koska unionin oikeudessa ei ole säännöstä, jossa säädettäisiin täsmällisesti yksityiskohtaisista säännöistä, joiden mukaisesti pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen vientituen myöhässä maksamisen ja rahamääräisen seuraamuksen palauttamisen on johdettava siihen, että korkoa maksetaan, tämän kysymyksen on katsottava kuuluvan kunkin jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan. Saksan oikeudessa korkojen maksamista ei pidetä yleisenä periaatteena, vaan siinä säädetään korkojen maksamisesta ainoastaan tarkasti määritellyissä tapauksissa, joiden soveltamisalaan pääasia ei kuulu. Saksan oikeuteen sisältyvissä säännöksissä ja erityisesti yhteisen markkinajärjestelyn ja suorien tukien täytäntöönpanosta annetun lain säännöksissä näet säädetään yhtäältä, että yksityisellä on oikeus saada vientitukiin liittyen korkoa silloin, kun yksityinen nostaa tuomioistuimessa kanteen päätöksestä, jolla toimivaltainen kansallinen viranomainen on lainvastaisesti kieltäytynyt myöntämästä sille tukea, mutta ei siinä tapauksessa, että kyseinen yksityinen on Gräfendorferin tavoin tehnyt tällaisesta päätöksestä vain oikaisuvaatimuksen. Korkojen maksamisesta ei ole säädetty myöskään perusteettoman rahamääräisen seuraamuksen palauttamisen yhteydessä. Toisaalta siinäkin tapauksessa, että tämä yksityinen nostaa tuomioistuimessa kanteen, velvollisuudesta maksaa korkoja on säädetty vasta kyseisen kanteen nostamispäivästä lähtien eikä toimivaltaisen viranomaisen päätöksen antamispäivästä lähtien.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, ovatko nämä säännökset, joiden seurauksena yksityiseltä, jolle on myönnetty vientitukea myöhässä sen jälkeen, kun tuki on ensin lainvastaisesti evätty, ja jolle on virheellisesti määrätty rahamääräinen seuraamus, evätään kokonaan tai osittain se korkojen muodossa saatava korvaus, jota yksityinen voi vaatia sen perusteella, ettei vastaavaa rahamäärää ole ollut käytettävissä, yhteensopivat jäsenvaltioiden menettelylliseen itsemääräämisoikeuteen kuuluvan tehokkuusvaatimuksen kanssa.

28

Tässä tilanteessa Finanzgericht Hamburg päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Reyher on Saksaan sijoittautunut yhtiö, joka toi vuosina 2010 ja 2011 Euroopan unioniin kiinnittimiä, jotka olivat peräisin Kiinaan sijoittautuneen toisen yhtiön Indonesiaan sijoittautuneelta tytäryhtiöltä.

30

Hampurin päätullitoimipaikka totesi, että näiden kiinnittimien oli katsottava olevan peräisin Kiinasta ja että niihin oli siksi sovellettava unioniin tuotaessa lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa 26.1.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 91/2009 (EUVL 2009, L 29, s. 1) käyttöön otettuja polkumyyntitulleja. Se päätti näin ollen määrätä Reyherin maksamaan nämä polkumyyntitullit.

31

Reyher maksoi kyseiset polkumyyntitullit, mutta nosti tästä päätöksestä kanteen Finanzgericht Hamburgissa (Hampurin verotuomioistuin).

32

Tämä tuomioistuin katsoi 3.4.2019 antamassaan ratkaisussa, että Reyherille määrätyt polkumyyntitullit eivät olleet lainmukaisia, koska Hampurin päätullitoimipaikka ei ollut osoittanut, että sen unioniin tuomat kiinnittimet olivat peräisin Kiinasta.

33

Tämä päätullitoimipaikka palautti kyseessä olleiden polkumyyntitullien määrän Reyherille toukokuussa 2019. Se sitä vastoin kieltäytyi maksamasta tälle määrälle korkoa kyseisten tullien maksupäivän ja niiden palauttamispäivän väliseltä ajalta ja hylkäsi oikaisuvaatimuksen, jonka Royher teki tästä hylkäämispäätöksestä.

34

Reyher nosti 10.2.2020 Finanzgericht Hamburgissa kanteen, jonka tueksi se vetosi lähinnä siihen, että asiassa Wortmann 18.1.2017 annetusta tuomiosta (C-365/15, EU:C 2017/19) seuraa, että yksityisellä, jolle kansallinen viranomainen on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt polkumyyntitulleja, on oikeus paitsi näiden polkumyyntitullien määrän palauttamiseen myös tälle rahamäärälle maksettavaan korkoon tämän määrän maksamispäivän ja sen palauttamispäivän väliseltä ajalta. Reyher väittää lisäksi, että polkumyyntitullien maksamisen on katsottava tapahtuneen unionin oikeuden vastaisesti sekä siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin toteaa näiden tullien käyttöön ottamisesta annetun asetuksen pätemättömäksi– kuten se kyseisessä tuomiossa teki –, että tilanteessa, jossa kansallinen tuomioistuin toteaa, että kansallinen viranomainen on soveltanut tätä asetusta virheellisesti, kun se on asetuksen perusteella määrännyt yksityiselle virheellisesti polkumyyntitulleja, kuten nyt käsiteltävässä asiassa.

35

Finanzgericht Hamburg toteaa ennakkoratkaisupyynnössään ensinnäkin, että verolain 236 §:n 1 momentista seuraa, että yksityisellä, joka on nostanut tuomioistuimessa kanteen päätöksestä, jolla se on velvoitettu maksamaan polkumyyntitulleja, on oikeus siinä tapauksessa, ettei näiden tullien maksaminen ole ollut lainmukaista, saada kyseessä olevien tullien määrälle korkoa asian vireilletulopäivän ja kyseisen määrän palauttamispäivän väliseltä ajalta. Se huomauttaa tämän jälkeen, että yhteisön tullikoodeksin 241 artikla, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut asiassa Wortmann 18.1.2017 antamassaan tuomiossa (C-365/15, EU:C 2017/19), ei ole esteenä verolain kyseisen säännöksen soveltamiselle. Lopuksi se katsoo, että unionin tullikoodeksin 116 artiklaa, jolla yhteisön tullikoodeksin 241 artikla on korvattu ja joka on laadittu eri sanamuodoin kuin yhteisön tullikoodeksi, ei voida soveltaa pääasiaan.

36

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei mikään tässä asiassa sovellettava unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännös anna mahdollisuutta hyväksyä Reyherin esittämää vaatimusta saada korkoa päivän, jona Hampurin päätullitoimipaikka päätti määrätä sen maksamaan polkumyyntitullin, ja päivän, jona Reyher nosti tästä päätöksestä kanteen tuomioistuimessa, väliseltä ajalta.

37

Kolmanneksi ja viimeiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, sallitaanko unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tämän vaatimuksen hyväksyminen asianomaisen ajanjakson osalta Se huomauttaa tässä yhteydessä erityisesti, että asiassa Littlewoods Retail ym. 19.7.2012 annetusta tuomiosta (C-591/10, EU:C 2012/478) näyttää ilmenevän, että tilanteessa, jossa kansallinen viranomainen on määrännyt yksityisen maksamaan tulleja soveltamalla unionin oikeuden tointa tai säännöstä virheellisesti ja jossa kansallinen tuomioistuin on todennut tällaisen unionin oikeuden rikkomisen tapahtuneen, tällä yksityisellä on oikeus saada sekä takaisin perusteettomasti maksetun tullin määrä että korkoa tälle määrälle sen maksamispäivän ja sen palauttamispäivän väliseltä koko ajalta. Se toteaa lisäksi, että kyseisen tuomion ja sen oikeuskäytännön, jonka osana se on, tarkoituksena näyttää olevan sen tilanteen palauttaminen, jossa tällainen yksityinen olisi ollut, jos unionin oikeutta ei olisi rikottu, tekemällä mahdolliseksi sen, että yksityinen saa takaisin koko sen määrän, joka sillä olisi ollut käytettävissään, jos tätä lainvastaisuutta ei olisi tapahtunut.

38

Finanzgericht Hamburg päätti siten lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko kyse unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun jäsenvaltion viranomainen määrää maksettavaksi tullin unionin oikeuden nojalla ja kun jäsenvaltion tuomioistuin toteaa myöhemmin, että tullin kantamiselle asetetut tosiasialliset edellytykset eivät täyty?”

39

FLEXI Montagetechnik on Saksaan sijoittautunut yhtiö, joka toi unioniin koiran talutinten valmistuksessa käytettäviä liipaisinlukkoja.

40

Kielin päätullitoimipaikka katsoi, että kyseiset liipaisinlukot on luokiteltava asetuksen N:o 2658/87 liitteessä I olevan yhdistetyn nimikkeistön eri nimikkeeseen kuihin mihin Flexi Montagetechnik oli ne ilmoituksessaan luokitellut ja että niistä kannettavat tuontitullit ovat siten korkeampia kuin ne, jotka Flexi Montagetechnik oli maksanut. Se päätti tämän vuoksi muuttaa näiden tuontitullien määrää tältä osin.

41

Flexi Montagetechnik maksoi alun perin maksettujen tuontitullien määrän ja tästä muutoksesta seuraavan tuontitullien määrän välisen erotuksen, mutta pani syyskuussa 2014 vireille oikeudenkäynnin, jonka johdosta Bundesfinanzhof (liittovaltion ylin verotuomioistuin, Saksa) antoi 20.6.2017 tuomion, jossa se totesi, että kyseessä olevat liipasinlukot oli luokiteltava Flexi Montagetechnikin ilmoittamaan nimikkeeseen, ja jossa se kumosi näin ollen toimet, joilla Kielin päätullitoimipaikka oli muuttanut vastaavien tuontitullien määrää.

42

Hauptzollamt palautti Flexi Montagetechnikille tämän alun perin maksaman tuontitullien määrän ja myöhemmin muutetun tuontitullien määrän välisen erotuksen. Se sitä vastoin kieltäytyi maksamasta Flexi Montagetechnikille korkoa tästä erotuksesta näiden tullien maksamispäivän ja niiden osittaisen palauttamispäivän väliseltä ajalta ja hylkäsi tästä kieltäytymisestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

43

Flexi Montagetechnik nosti tätä kieltäytymisestä kanteen tuomioistuimessa, minkä johdosta tämä päätullitoimipaikka maksoi sille korkoa päivän, jona Flexi Montagetechnik oli pannut vireille tämän tuomion 41 kohdassa tarkoitetun tuomioistuinmenettelyn, ja päivän, jona päätullitoimipaikka oli palauttanut sille alun perin maksetun tuontitullien määrän ja myöhemmin muutetun määrän välisen erotuksen, väliseltä ajalta.

44

Finanzgericht Hamburg, jonka käsiteltäväksi kyseinen kanne on saatettu, pohtii ennakkoratkaisupyynnössään, voiko Flexi Montagetechnik tilanteessa, jossa asiaa koskevia unionin johdetun oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksiä ei ole, johtaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä oikeuden saada korkoa rahamäärälle, jonka tullihallinto on unionin oikeuden vastaisesti vaatinut sitä maksamaan, kyseisen rahamäärän maksamispäivän ja päivän, jona asianomainen pani vireille mainitun oikeudenkäyntimenettelyn, väliseltä ajalta.

45

Tämän tuomioistuimen tässä yhteydessä esittämät näkemykset vastaavat olennaisilta osin sen asiassa C-419/20 esittämän ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevia näkemyksiä, sellaisina kuin ne on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 35–37 kohdassa.

46

Finanzgericht Hamburg päätti siten lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko kyse unionin oikeuden rikkomisesta, joka on unionin tuomioistuimen kehittämä edellytys unionin oikeuteen perustuvalle oikeudelle saada korkoa, myös silloin, kun jäsenvaltion viranomainen määrää maksettavaksi tullin vastoin oikeudellisesti päteviä unionin oikeuden säännöksiä ja kun jäsenvaltion tuomioistuin toteaa myöhemmin tämän merkitsevän unionin oikeuden rikkomista?”

47

Unionin tuomioistuimen presidentin 9.10.2020 antamalla määräyksellä asiat C-415/20, C-419/20 ja C-427/20 yhdistettiin asian käsittelyn kirjallista vaihetta varten.

48

Unionin tuomioistuimen 27.4.2021 tekemällä päätöksellä ne yhdistettiin myös asian käsittelyn suullista vaihetta ja annettavaa tuomiota varten.

49

Kuten kolmen yhdistetyn asian taustalla olevissa ennakkoratkaisupyynnöissä esitetyistä toteamuksista – sellaisina kuin ne on esitetty lyhyesti tämän tuomion 23–27, 31–37 ja 41–45 kohdassa – ilmenee, unionin tuomioistuimelle esitetyt eri kysymykset ovat useilta osin päällekkäisiä, minkä vuoksi niitä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti.

50

Kun otetaan huomioon näiden eri kysymysten sanamuodot ja niiden taustalla olevat pohdinnat – sellaisina kuin ne näistä kohdista ilmenevät – on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee näillä kysymyksillä lähinnä, onko unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on määrännyt heidät unionin oikeuden vastaisesti maksamaan, sekä oikeutta saada korkoa näille rahamäärille, tulkittava seuraavasti:

51

Tässä yhteydessä on aluksi todettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee ensinnäkin, että jokaisella yksityisellä, jonka maksettavaksi kansallinen viranomainen on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt veron, tullin tai muun maksun, on unionin oikeuden nojalla oikeus saada asianomaiselta jäsenvaltiolta takaisin vastaava rahamäärä (ks. vastaavasti tuomio 9.11.1983, San Giorgio, 199/82, EU:C 1983/318, 12 kohta; tuomio 8.3.2001, Metallgesellschaft ym., C-397/98 ja C-410/98, EU:C 2001/134, 84 kohta ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus, C-100/20, EU:C 2021/716, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Lisäksi tällaisella yksityisellä on samoin unionin oikeuden nojalla oikeus saada kyseiseltä jäsenvaltiolta takaisin paitsi perusteettomasti kannettu rahamäärä myös korkoa, jolla pyritään korvaamaan se, ettei rahamäärä ole ollut käytettävissä (ks. tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym., C-591/10, EU:C 2012/478, 24–26 kohta ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus) (C-100/20,EU:C:2021/716, 26 ja 27 kohta).

53

Tällaiset oikeudet niiden rahamäärien palauttamiseen, jotka jäsenvaltio on määrännyt yksityisen unionin oikeuden vastaisesti maksamaan, ja koron saamiseen näille rahamäärille ilmentävät yleistä perusteettoman edun palauttamista koskevaa periaatetta (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2011, Lady & Kid ym., C-398/09, EU:C 2011/540, 18, 20 ja 26 kohta).

54

Kun otetaan huomioon sen periaatteen yleinen luonne, jo nämä oikeudet ilmentävät, on katsottava yhtäältä, että näitä molempia oikeuksia on sovellettava tilanteessa, jossa jäsenvaltion yksityisen maksettavaksi määräämä rahamäärä on unionin oikeuden toimen tai kyseisen jäsenvaltion tällaisen toimen täytäntöönpanemiseksi , sen saattamiseksi osaksi kansallista oikeutta tai sen noudattamisen varmistamiseksi antamien kansallisen oikeuden säännösten nojalla virheellisesti määräämä rahamääräinen seuraamus. Samoin kuin unionin oikeuden vastaisesti maksettu vero, tulli tai muu maksu, tällainen rahamääräinen seuraamus on siten palautettava asianomaiselle, jolle on maksettava myös korkoa, jolla on tarkoitus korvata se, ettei vastaavaa rahamäärää ole ollut käytettävissä.

55

Tästä seuraa, että mainittuja oikeuksia sovelletaan muun muassa asiassa C-415/20 kyseessä olevan kaltaiseen rahamääräiseen seuraamukseen, jonka tarkoituksena on se, että jäsenvaltiot voivat varmistaa maataloustuotteiden vientitukia koskevan unionin säännöstön noudattamisen, mikä käy ilmi siitä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2002, Käserei Champignon Hofmeister, C-210/00, EU:C 2002/440, 40, 60 ja 66 kohta).

56

Toisaalta siitä, onko oikeutta saada korkoa sovellettava lisäksi tilanteessa, jossa tällaiset vientituet on maksettu myöhässä yksityiselle, joka on hakenut niiden myöntämistä itselleen sen jälkeen, kun toimivaltainen kansallinen viranomainen on ensin kieltäytynyt unionin oikeuden vastaisesti maksamista niitä, on todettava, että tällaiselle tilanteelle on ominaista se, ettei asianomaisella yksityisellä ole tämän viivästymisen takia, joka itsessään on seurausta unionin oikeuden rikkomisesta, ole ollut näitä vientitukia vastaavaa rahamäärää tietyn ajanjakson aikana.

57

Tämä tilanne on rinnastettavissa sellaisen yksityisen tilanteeseen, jolta ei tietyn ajanjakson aikana ole ollut veroa, tullia tai muuta maksua, jonka maksamista jäsenvaltio on unionin oikeuden vastaisesti vaatinut, vastaavaa rahamäärää ja jolla tämän tuomion 52 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti on oikeus saada unionin oikeuden perusteella korkoa, jolla on tarkoitus korvata se, ettei kyseinen rahamäärä ole ollut käytettävissä.

58

Näin ollen on katsottava analogisesti, että tilanteessa, jossa vientituki on maksettu yksityiselle myöhässä unionin oikeuden vastaisesti, yksityisellä on oikeus saada korkoa, jolla on tarkoitus korvata se, ettei vastaava rahamäärä ole ollut käytettävissä.

59

Tämän tuomion 51–58 kohdasta ilmenee näin ollen, että unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt heidät maksamaan, sekä oikeutta korkojen saamiseen näille rahamäärille, on tulkittava siten, että näitä periaatteita on sovellettava tapauksessa, jossa kyseessä olevat rahamäärät vastaavat yhtäältä vientitukia, jotka on myönnetty yksityiselle myöhässä sen jälkeen, kun niiden maksamisesta hänelle on unionin oikeuden vastaisesti kieltäydytty, ja toisaalta tälle yksityiselle kyseisen rikkomisen vuoksi määrättyä rahamääräistä seuraamusta.

60

Toiseksi tämän tuomion 51 ja 52 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että kansallinen viranomainen on määrännyt maksettavaksi veron, tullin tai muun maksun ”unionin oikeuden vastaisesti”, on peruste ja oikeutus sille, että yksityisillä, jotka ovat maksaneet vastaavan rahamäärän perusteettomasti, on oikeus siihen, että kyseisen rahamäärän kantanut jäsenvaltio palauttaa sen ja että tämä jäsenvaltio maksaa korkoa.

61

Tässä yhteydessä on huomautettava aluksi, että tällaisen rikkomisen kohteena voi olla mikä tahansa unionin oikeussääntö, olipa kyse sitten primaarioikeuden määräyksestä tai johdetun oikeuden säännöksestä, (ks. tuomio 9.11.1983, San Giorgio, 199/82, EU:C 1983/318, 12 kohta ja tuomio 9.9.1983, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus), C-100/20, EU:C 2021/716, 26 kohta) ja unionin oikeuden yleinen periaate (ks. tuomio 9.92021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus), C-100/20, EU:C 2021/716, 28 kohta).

62

Tämän jälkeen rikkomisen luonteesta on todettava, että tämän tuomion 53–59 kohdasta ilmenee, että yksityisillä unionin oikeuden perusteella oleva oikeus saada palautus ja korkoa ilmentävät yleistä periaatetta, jonka soveltamista ei ole rajoitettu tiettyihin unionin oikeuden rikkomisiin tai jota ei voitaisi soveltaa muihin rikkomisiin.

63

Tästä seuraa, että näihin oikeuksiin voidaan vedota sekä tapauksessa, jossa kansallinen viranomainen on velvoittanut yksityisen maksamaan lainvastaiseksi osoittautuneen unionin toimen perusteella rahamäärän maksun, veron tai polkumyyntitullin kaltaisessa muodossa (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2012, Zuckerfabrik Jülich ym., C-113/10, C-147/10 ja C-234/10, EU:C 2012/591, 65 ja 69 kohta ja tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C 2017/19, 34 ja 37 kohta), että muissakin tapauksissa.

64

Niihin voidaan siten vedota muun muassa tilanteessa, jossa yksityinen on määrätty maksamaan maksu tai vero sellaisen kansallisen lainsäädännön perusteella, joka osoittautuu unionin primaarioikeuden määräyksen tai johdetun oikeuden säännöksen vastaiseksi (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2001, Metallgesellschaft ym., C-397/98 ja C-410/98, EU:C 2001/134, 82–84 ja 96 kohta ja tuomio 15.10.2014, Nicula, C-331/13, EU:C 2014/2285, 27–31 kohta), tai tilanteessa, jossa ilmenee, että kansallinen viranomainen on määrännyt yksityisen maksamaan veron soveltamalla unionin oikeuden näkökulmasta virheellisesti unionin toimea tai kansallista lainsäädäntöä, jolla unionin toimi on pantu täytäntöön tai saatettu osaksi kansallista oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail Ltd ym. (C-591/10, EU:C 2012/478, 10, 11 ja 34 kohta ja tuomio 9.9.2021, Hauptzollamt B (Valinnainen verohuojennus), C-100/20, EU:C 2021/716, 25–36 kohta).

65

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista ilmenee, että ne kolme oikeudellista ja tosiasiallista tilannetta, joiden osalta se on esittänyt kysymyksiä unionin tuomioistuimelle, kuuluvat jälkimmäisen tapauksen alaan. Näistä toteamuksista näet ilmenee, että asiassa C-415/20 asianomainen kansallinen viranomainen on kieltäytynyt myöntämästä vientitukea yksityiselle ja määrännyt tälle rahamääräisen seuraamuksen soveltamalla virheellisesti unionin oikeutta, mikä on perustunut unionin oikeuden virheelliseen tulkintaan. Myös asioissa C-419/20 ja C-427/20 asianomaiset kansalliset viranomaiset ovat määränneet yksityisille polkumyyntitulleja ja tuontitulleja soveltamalla virheellisesti unionin oikeutta, mikä on perustunut oikeudelliseen virheeseen tai tosiseikkojen virheelliseen arviointiin.

66

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lopuksi, että sen, että unionin oikeutta on rikottu siten, että asianomaiselle yksityiselle syntyy oikeus saada palautus ja korkoa ja kyseessä olevalle jäsenvaltiolle vastaavasti velvollisuus maksaa tämä palautus ja nämä korot, voivat todeta sekä unionin tuomioistuimet (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C 2017/19, 37 kohta), joilla yksin on toimivalta kumota unionin toimi tai todeta se pätemättömäksi (tuomio 22.10.1987, Foto-Frost, 314/85, EU:C 1987/452, 15–20 kohta ja tuomio 6.10.2015, Schrems, C-362/14, EU:C 2015/650, 62 kohta), että myös kansallinen tuomioistuin, olipa sen tehtävänä sitten tehdä johtopäätökset unionin tuomioistuinten aiemmasta lainvastaisuutta tai pätemättömyyttä koskevasta toteamuksesta (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C 2017/19, 38 kohta) tai todeta, että kansallisen viranomaisen toteuttamaa toimea rasittaa unionin oikeuden virheellinen täytäntöönpano.

67

Tässä yhteydessä on korostettava, että SEU 19 artiklassa vastuu unionin oikeuden täysimääräisen soveltamisen varmistamisesta kaikissa jäsenvaltioissa ja oikeusturvasta, jota yksityiset tämän oikeuden perusteella saavat, annetaan paitsi unionin tuomioistuimille itselleen myös kansallisille tuomioistuimille, joiden tehtävänä on siten yhteistyössä unionin tuomioistuinten kanssa varmistaa lain noudattaminen perussopimusten tulkinnassa ja soveltamisessa, kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 83 kohdassa muistutti.

68

Jos lisäksi on epäselvyyttä siitä, miten unionin oikeutta on tietyssä tapauksessa tulkittava, näillä kansallisilla tuomioistuimilla on tapauksen mukaan mahdollisuus tai velvollisuus esittää unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan mukaisesti ennakkoratkaisupyyntö, ja unionin tuomioistuimen tulkintaa koskevilla ennakkoratkaisuilla selvennetään ja täsmennetään tarvittaessa tulkittavien oikeussääntöjen merkitystä ja ulottuvuutta sellaisina, kuin niitä täytyy tai olisi täytynyt tulkita ja soveltaa niiden voimaantulosta lähtien (tuomio 7.8.2018, Hochtief, C-300/17, EU:C 2018/635, 55 kohta).

69

Tämän tuomion 59–68 kohdasta seuraa näin ollen, että unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt ne maksamaan, sekä oikeutta saada korkoa näille rahamäärille, on tulkittava siten, että niitä on yleisesti ja näiden oikeuksien käyttämistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen soveltamista tietyssä tapauksessa rajoittamatta sovellettava silloin, kun unionin tuomioistuimen tai kansallisen tuomioistuimen ratkaisusta tapauksen mukaan ilmenee, että kansallinen viranomainen on evännyt vientitukien maksamisen tai määrännyt maksettavaksi rahamääräisen seuraamuksen, polkumyyntitullin tai tuontitullin joko unionin oikeuden virheellisen tulkinnan tai unionin oikeuden virheellisen soveltamisen perusteella.

70

Kolmanneksi ja viimeiseksi on todettava, että tämän tuomion 52 kohdassa tarkoitetun koronsaantia koskevan oikeuden tarkoituksena on – kuten kyseisessä kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – korvata se, ettei rahamäärää, joka asianomaiselta yksityiseltä on perusteettomasti viety, ole ollut käytettävissä.

71

Korvaus voidaan suorittaa tapauskohtaisesti sovellettavassa unionin säännöstössä säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tai – jos tällaista säännöstöä ei ole – kansallisen oikeuden nojalla sovellettavien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

72

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, asioiden C-419/20 ja C-427/20 pääasioissa on kyse lainvastaisia tulleja vastaavista rahamääristä. Näiden tullien palauttamista säännellään tietyssä määrin unionin lainsäätäjän antamalla säännöstöllä eli tulliasioihin sovellettavalla lainsäädännöllä, kuten tämän tuomion 3–6 kohdasta ilmenee. Asian C-415/20 pääasiassa on sitä vastoin kyse rahamääristä, jotka vastaavat myöhässä maksettuja maataloustuotteiden vientitukia ja rahamääräistä seuraamusta, joka on määrätty virheellisesti. Asiaan sovellettavan unionin säännöstön tämän tuomion 7–9 kohdassa mainituissa merkityksellisissä säännöksissä ei kuitenkaan säädetä lainvastaisia tulleja varten käyttöön otettua järjestelyä vastaavasta järjestelystä.

73

Näiden tilanteiden välinen ero huomioon ottaen on huomautettava aluksi, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että lainvastaisten tullien palauttamisen yhteydessä – sellaisena kuin siitä säädetään yhteisön tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdassa, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sovelletaan ajallisesti – on maksettava korkoa (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C 2017/19, 36–38 kohta). Lisäksi tullikoodeksin 241 artiklassa tarkoitettua poikkeusta tästä yleisestä periaatteesta ei voida soveltaa tilanteessa, jossa nyt käsiteltävien asioiden tavoin syy siihen, miksi nämä tullit eivät ole, on se, että ne on kannettu unionin oikeuden vastaisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C 2017/19, 25–27 kohta). Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 103 ja 109 kohdassa totesi, sama pätee poikkeukseen, josta on kyse unionin tullikoodeksin 116 artiklan 6 kohdassa, jossa yhteisön tullikoodeksin 241 artiklan sisältö nykyisin toistetaan olennaisin osin.

74

Sekä asioissa C-419/20 ja C-427/20 kyseessä olevista tulleista että asiassa C-415/20 kyseessä olevasta rahamääräisestä seuraamuksesta on siten seuraavaksi todettava, että – kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee – silloin kun unionin lainsäädäntöä ei ole annettu, kunkin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestyksessä on säädettävä yksityiskohtaisista säännöistä, joiden mukaisesti unionin oikeuden vastaisesti perittyjen rahamäärien palauttamisen yhteydessä on maksettava korkoa,. Näiden yksityiskohtaisen sääntöjen on kuitenkin oltava vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen mukaisia, ja tämän vaatimuksen noudattaminen edellyttää muun muassa sitä, ettei niillä tehdä unionin oikeudessa taatun koron saamista koskevan oikeuden käyttämistä suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi (tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail ym., C-591/10, EU:C 2012/478, ja tuomio 6.10.2015, Târşia, C-69/14, EU:C 2015/662, 26 ka 27 kohta). Vastaavat vaatimukset koskevat myös tapausta, jossa unionin oikeuden nojalla maksettava rahamäärä maksetaan myöhässä, kuten asiassa C-415/20 kyseessä olevia vientitukia vastaava rahamäärä.

75

Tällaiset korkojen maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt eivät varsinkaan saa johtaa siihen, että asianomaiselta yksityiseltä evätään asianmukainen korvaus hänelle aiheutuneesta menetyksestä, ja tämä edellyttää muun muassa sitä, että yksityiselle maksettavat korot kattavat tapauksesta riippuen päivän, jona hän on maksanut tai hänelle olisi pitänyt maksaa kyseinen rahamäärä, ja päivän, jona se on palautettu tai maksettu hänelle, välisen koko ajan (ks. vastaavasti tuomio 18.4.2013, Irimie, C-565/11, EU:C 2013/250, 26-28 kohta ja tuomio 23.4.2020, Sole-Mizo ja Dalmandi Mezőgazdasági, C-13/18 ja C-126/18, EU:C 2020/292, 43, 49 ja 51 kohta).

76

Tästä seuraa, että unionin oikeus on esteenä oikeudelliselle järjestelylle, joka ei täytä tätä edellytystä ja jossa tämän takia ei sallita unionin oikeudessa taattujen palauttamista ja koronmaksua koskevien oikeuksien tosiasiallista käyttämistä (ks. tuomio 18.4.2013, Irimie, C-565/11, EU:C 2013/250, ja tuomio 15.11.2014, Nicula, C-331/13, EU:C 2014/2285, 38 ja 39 kohta).

77

Unionin oikeus on siten esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan rahamäärille, jotka yksityinen on unionin oikeuden vastaisesti tapauksen mukaan velvoitettu maksamaan tai jotka yksityiseltä on tämän oikeuden vastaisesti evätty, voidaan maksaa pääasioissa kyseessä olevan kaltaista korkoa vain päivän, jona kanne, jossa vaaditaan näiden rahamäärien palauttamista tai myöntämistä, on pantu vireille, ja päivän, jona toimivaltainen tuomioistuin on antanut ratkaisun, väliseltä ajalta, eikä tätä aiemmalta ajanjaksolta. Asianomaisen yksityisen on näet voitava vaatia tällaisia korkoja ja myös saada ne päivän, jona kyseessä oleva rahamäärä on maksettu asianomaiselle jäsenvaltiolle tai jona jäsenvaltion olisi pitänyt myöntää tämä rahamäärä kyseiselle yksityiselle, ja päivän, jona tällainen kanne on nostettu, väliseltä ajalta.

78

Lopuksi on todettava, että kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät pohdinnat siitä, voiko kansallinen lainsäätäjä säätää, että korkoa voivat joka tapauksessa saada vain yksityiset, jotka ovat nostaneet tuomioistuimessa kanteen saadakseen takaisin rahamäärät, jotka heidät on unionin oikeuden vastaisesti velvoitettu maksamaan, tai saadakseen rahamäärät, joiden maksamisesta heille on unionin oikeuden vastaisesti kieltäydytty, mutta eivät yksityiset, jotka ovat tehneet toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle vain oikaisuvaatimuksen tai oikeudenkäyntiä edeltävän hallintovalituksen, jotka tämän viranomaisen nimenomaisella tai hiljaisella päätöksellä on hylätty, on tarkennettava, että unionin oikeudessa taattujen oikeuksien tehokas käyttäminen ei lähtökohtaisesti edellytä sitä, että kansalliset viranomaiset palauttavat tai maksavat tällaiset rahamäärät ja korot viran puolesta, jos yksityiset eivät riitauta asiaa tuomioistuimessa ja vaadi näiden oikeuksien kunnioittamista.

79

Kuten tämän tuomion 74 kohdassa todettiin, jäsenvaltioilla silloin, kun unionin säännöstöä ei ole annettu, olevaa harkintavaltaa antaa täsmälliset yksityiskohtaiset säännöt, jotka koskevat korkojen maksamista rahamäärille, jotka on maksettu jäsenvaltioille perusteettomasti tai jotka ne ovat perusteettomasti pidättäneet, on käytettävä tehokkuusperiaatetta noudattaen, eikä harkintavalta tämän vuoksi saa etenkään johtaa siihen, että unionin oikeusjärjestyksessä yksityiselle annettujen oikeuksien käyttäminen tehdään suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi.

80

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tätä kysymystä itsessään on kussakin tapauksessa, jossa sen nousee esille, tarkasteltava siten, että huomioon otetaan kyseisen kansallisen säännöksen tai kyseisten kansallisten säännösten merkitys koko oikeudenkäynnissä, sen kulku sekä näiden säännösten erityispiirteet eri kansallisissa oikeuselimissä (tuomio 6.10.2015, Târşia, C-69/14, EU:C 2015/662, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tältä kannalta katsoen on otettava huomioon erityisesti kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, kuten puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku (tuomio 14.12.1995, Peterbroeck, C-312/93, EU:C 1995/437, 14 kohta ja tuomio 6.10.2021, Consorzio Italian Management ja Catania Multiservizi, C-561/19, EU:C 2021/799, 63 kohta). Kuten tämän tuomion 75 kohdasta ilmenee, on lisäksi määritettävä, johtavatko tietyssä tapauksessa kyseessä olevat korkoja koskevat kansalliset oikeussäännöt siihen, että asianomaiselta yksityiseltä evätään riittävä korvaus hänelle aiheutuneesta menetyksestä.

81

Kansallisen tuomioistuimen on näiden seikkojen valossa tutkittava, tehdäänkö pääasioissa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä nyt käsiteltävässä asioissa suhteettoman vaikeaksi se, että yksityiset, jotka – vaikka he eivät ole nostaneet tuomioistuimessa kannetta saadakseen heiltä evätyn rahamäärän tai takaisin aiemmin maksamansa rahamäärän – ovat olleet aloitteellisia tekemällä tätä koskevan oikaisuvaatimuksen tai hallintovalituksen, käyttävät heille kuuluvia oikeuksia. Kyseisen tuomioistuimen on tätä arviointia tehdessään otettava erityisesti huomioon ja punnittava tarvittaessa keskenään puolustautumisoikeuksien suojaamiseen, oikeusvarmuuden periaatteeseen ja oikeudenkäynnin moitteettomaan kulkuun sekä unionin oikeuden ja siihen perustuvien yksityisten oikeuksien kunnioittamiseen liittyviä intressejä.

82

Asiaan C-415/20 liittyvien olosuhteiden osalta on kuitenkin tarkennettava yleisesti – ja julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 124 kohdassa toteaman mukaisesti –, että ennakkoratkaisupyyntöön ja unionin tuomioistuimelle esitettyihin kirjallisiin huomautuksiin ei sisälly mitään selitystä, jolla voitaisiin perustella sitä, miksi yksityiseltä voitaisiin tällaisen punninnan jälkeen evätä oikeus saada korkoa pelkästään sillä perusteella, ettei hän ole nostanut tuomioistuimessa kannetta, jolla vaaditaan rahamäärän, joka häneltä on unionin oikeuden vastaisesti evätty, maksamista tai sellaisen rahamäärän palauttamista, joka hänet on unionin oikeuden vastaisesti määrätty maksamaan rahamääräisenä seuraamuksena.

83

Erityisesti oikeusvarmuuden periaatteen osalta on otettava huomioon se, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi tässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa tehdä kolmansien oikeuksiin vaikuttamatta päätöksen myöntää rahamäärä, jonka myöntämisestä on alun perin kieltäydytty, tai palauttaa rahamäärä, jonka maksamiseen on alun perin velvoitettu, joten korkojen maksaminen ei ole ristiriidassa lopullisen hallintopäätöksen kanssa, ja toimivaltainen viranomainen on nyt käsiteltävässä asiassa ilmeisesti näin tehnytkin muuttamalla alkuperäisiä päätöksiä, joilla se on kieltäytynyt myöntämästä yksityisen hakemaa vientitukea ja määrännyt sille tämän jälkeen rahamääräisen seuraamuksen.

84

Tämän tuomion 70–83 kohdasta ilmenee näin ollen, että unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt heidät maksamaan, sekä oikeutta saada korkoa näille rahamäärille, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun vientituen maksamisesta on unionin oikeuden vastaisesti kieltäydytty tai rahamääräinen seuraamus, polkumyyntitulli tai tuontitulli on unionin oikeuden vastaisesti maksettu, korkoa voidaan saada vain päivän, jona kanne, jossa vaaditaan heiltä evätyn rahamäärän maksamista tai heidän maksamansa rahamäärän palauttamista, on pantu tuomioistuimessa vireille, ja päivän, jona toimivaltainen tuomioistuin antaa ratkaisun, väliseltä ajalta, eikä tätä aiemmalta ajanjaksolta. Nämä periaatteet sinänsä eivät sitä vastoin ole esteenä sille, että tällaisessa lainsäädännössä säädetään, että mainittua korkoa on maksettava vain, jos tällainen kanne on nostettu, kunhan tämä ei johda siihen, että yksityisten unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien käyttäminen tehdään suhteettoman vaikeaksi.

85

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on määrännyt heidät unionin oikeuden vastaisesti maksamaan, sekä oikeutta saada korkoa näille rahamäärille, on tulkittava seuraavasti:

86

Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Unionin oikeuden periaatteita, jotka koskevat yksityisten oikeutta saada takaisin rahamäärät, jotka jäsenvaltio on määrännyt heidät unionin oikeuden vastaisesti maksamaan, sekä oikeutta saada korkoa näille rahamäärille, on tulkittava seuraavasti: