1.

Onko yleisradioyhtiöllä oikeus estää ilmaisten ohjelmiensa edelleen lähettäminen ja periä niistä maksua tapauksessa, jossa hotelli vastaanottaa tällaisia ohjelmia satelliittivastaanottimella ja välittää ne antennijohtojen kautta hotellihuoneisiin hotellivieraiden katsottavaksi? Onko tällaista edelleen lähettämistä pidettävä direktiivin 93/83/ETY ( 2 ) 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna ”edelleenlähetyksenä kaapeleitse”, ja seuraako siitä yleisradioyritykselle erityisiä oikeuksia, kun otetaan huomioon, että kansallisessa lainsäädännössä on ilmeisesti laajennettu unionin oikeudessa tarkoitettujen oikeuksien luetteloa?

2.

Direktiivin 93/83 1 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä ’edelleenlähetyksellä kaapeleitse’ tarkoitetaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, erityisesti satelliitin välityksellä lähetettävän yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä edelleenlähetystä kaapeleitse tai mikroaalloilla toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä yleisön vastaanotettavaksi.”

3.

Direktiivin 93/83 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus edelleenlähetykseen kaapeleitse”, todetaan seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että muista jäsenvaltioista tulevien lähetysten edelleenlähetys kaapeleitse niiden alueella tapahtuu voimassa olevat tekijänoikeudet ja lähioikeudet huomioon ottaen sekä tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijoiden ja kaapelilähetystoiminnan harjoittajien välisten yksilöllisten sopimusten tai yhteissopimusten perusteella.”

4.

Direktiivin 93/83 9 artiklan, jonka otsikko on ”Kaapeleitse tapahtuvaa edelleenlähetystä koskevan oikeuden käyttö”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijoiden oikeutta antaa kaapelilähetystoiminnan harjoittajalle lupa lähetyksen edelleenlähetykseen kaapeleitse tai evätä se voi käyttää ainoastaan yhteisvalvontajärjestö.”

5.

Direktiivin 2001/29/EY ( 3 ) 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus välittää yleisölle teoksia ja oikeus saattaa muu aineisto yleisön saataviin”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää langallinen tai langaton yleisön saataviin saattaminen siten, että yleisöön kuuluvalla henkilöllä on mahdollisuus saada suojattu aineisto saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, on:

– –

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa mainitut oikeudet eivät sammu tässä artiklassa säädetyllä tavalla tapahtuvan yleisölle välittämisen tai yleisön saataviin saattamisen yhteydessä.”

6.

Direktiivin 2006/115/EY ( 4 ) 8 artiklan, jonka otsikko on ”Yleisradiointi ja välittäminen yleisölle”, 3 kohdan mukaan:

”3.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yleisradio-organisaatioilla on yksinoikeus sallia tai kieltää lähetystensä uudelleen tapahtuva yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä sekä lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.”

7.

Tekijänoikeus- ja lähioikeuskoodeksin (Código do Direito de Autor e dos Direitos Conexos, jäljempänä CDADC) ( 5 ) 176 §:n 9 ja 10 momentissa säädetään seuraavaa:

”9.   Yleisradio-organisaatio on organisaatio, joka lähettää ääntä tai kuvaa sisältäviä yleisradiolähetyksiä, ja yleisradiolähetyksellä tarkoitetaan yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun äänen tai kuvan välittämistä tai esittämistä erikseen tai yhdessä, johtimitse tai ilman johtimia, muiden muassa radioaaltojen, valokuidun, kaapelin tai satelliitin välityksellä.

10.   Edelleenlähetys on yleisradio-organisaation suorittamaa toisen yleisradio-organisaation lähetyksen samanaikaista lähettämistä.”

8.

CDADC:n 187 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Yleisradio-organisaatiolla on oikeus sallia tai kieltää:

a) lähetystensä edelleen lähettäminen radioaaltoja hyväksi käyttäen

b) lähetystensä tallentaminen fyysisille tallennusvälineille sekä johtimitse että ilman johtimia

c) kappaleiden valmistaminen lähetystensä tallenteista, mikäli niille ei ole annettu lupaa tai mikäli kyseessä on lyhytaikainen tallennus ja kappaleiden valmistamisella on eri tarkoitus kuin se, mihin tallenne on tehty

d) lähetystensä välittäminen yleisölle johtimitse tai ilman johtimia, mukaan lukien kaapeleitse tai satelliitin välityksellä tapahtuva saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisö voi vastaanottaa niitä valitsemassaan paikassa ja valitsemanaan ajankohtana

e) lähetystensä yleisölle välittäminen, kun tällainen välittäminen tapahtuu julkisella paikalla, jonne yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan.

2.   Tässä pykälässä tarkoitettuja oikeuksia ei sovelleta kaapelilähetystoiminnan harjoittajiin, jotka ainoastaan lähettävät edelleen yleisradio-organisaatioiden lähetyksiä.

3.   Olettamana on, että henkilö, jonka nimi tai toiminimi ilmoitetaan vakiintuneen käytännön mukaan kyseessä olevassa lähetyksessä, on lähetyksen lähioikeuksien haltija.”

9.

Asetuksen 333/97 ( 6 ) 3 §:ssä (”Määritelmät”) ja 8 §:ssä (”Lähioikeuksien haltijoita koskeva laajennus”) säädetään seuraavaa:

”3 §

Tässä asetuksessa:

a) ’satelliitilla’ tarkoitetaan mitä hyvänsä keinotekoista avaruuteen sijoitettua laitetta, jonka välityksellä yleisön vastaanotettavaksi tarkoitettu radio- ja televisiosignaali voidaan siirtää

b) ’yleisölle välittämisellä satelliitin välityksellä’ tarkoitetaan menettelyä, jolla signaali saatetaan yleisradio-organisaation valvonnassa ja vastuulla satelliittiin johtavaa ja maata kohti palaavaan katkeamattomaan välitysketjuun

c) ’kaapeleitse tapahtuvalla edelleen lähettämisellä’ tarkoitetaan yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista ja lyhentämätöntä kaapeleitse tapahtuvaa yleisölle välittämistä.

– –

8 §

CDADC:n 178 §:n, 184 §:n ja 187 §:n ja tämän asetuksen 6 §:n ja 7 §:n säännöksiä sovelletaan esittäviin taiteilijoihin, ääntä ja kuvaa sisältävien tallenteiden tuottajiin ja yleisradio-organisaatioihin siltä osin kuin kyseessä on esitysten, kuva- ja äänitallenteiden ja lähetysten välittäminen yleisölle satelliitin välityksellä sekä kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen.”

10.

RTL TELEVISION GmbH on Saksaan sijoittautunut yhtiö, joka lähettää eri kanavilla yleisön vastaanotettaviksi tarkoitettuja radio- ja televisio-ohjelmia.

11.

Se välittää televisio-ohjelmia kanavillaan ”avoimella signaalilla”, toisin sanoen niin, että ohjelmien vastaanottamisesta yksityisasunnoissa ei peritä maksua.

12.

RTL Television (jäljempänä RTL), yksi edellä mainittuun yhtiöön kuuluvista televisiokanavista, toimii useissa jäsenvaltioissa ja tarjoaa katsojilleen monenlaisia televisio-ohjelmia (elokuvat, sarjat, viihdeohjelmat, dokumentit, urheilutapahtumat, uutis- ja ajankohtaisohjelmat).

13.

Huolimatta siitä, että nämä ohjelmat on tarkoitettu Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä asuvalle yleisölle, niiden satelliittisignaali voidaan vastaanottaa koko Euroopan alueella ja siten myös Portugalissa satelliittivastaanottimen avulla.

14.

RTL on tehnyt useita käyttölupasopimuksia eri unionin jäsenvaltioissa sijaitsevien televisiotoiminnan harjoittajien ja hotellien kanssa.

15.

Grupo Pestana S.G.P.S. (jäljempänä Grupo Pestana) on yhden Portugalin suurimman hotellialalla toimivan konsernin emoyhtiö, johon myös tytäryhtiö Salvor, Sociedade de Investimento Hoteleiro, S.A. (jäljempänä Salvor) kuuluu. Viimeksi mainittu yhtiö, josta Grupo Pestana omistaa 98,8 prosenttia, hallinnoi useita Portugalissa sijaitsevia hotelleja ja erityisesti hotelleja D. João II ja Alvor Praia.

16.

RTL korostaa, että D. João II- ja Alvor Praia ‑hotellit ovat ainakin toukokuun 2013 ja helmikuun 2014 välisenä aikana vastaanottaneet RTL:n satelliittilähetyksiä hotelleihinsa asennettujen satelliittivastaanottimien kautta ja lähettäneet ne edelleen antennijohtojen kautta hotellihuoneisiin asennettuihin televisiovastaanottimiin.

17.

Tästä syystä RTL nosti Tribunal de Propriedade Intelectualissa (tekijänoikeusasioiden alioikeus, Portugali) Grupo Pestanaa ja Salvoria vastaan kanteen, jossa se väitti, että RTL-kanavan lähetysten vastaanottaminen ja antaminen käyttöön D. João II- ja Alvor Praia ‑hotellien hotellihuoneisiin oli CDADC:n 187 §:n 1 momentin e kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämistä ja asetuksen nro 333/97 3 ja 8 §:ssä tarkoitettua tällaisten lähetysten edelleen lähettämistä ja olisi sellaisena edellyttänyt RTL:n ennakkolupaa.

18.

Erityisesti RTL korosti sitä, että CDADC 187 §:n 1 momentin e kohdan nojalla yleisradio-organisaatioilla on erinäisiä suojattujen teosten yleisölle välittämiseen liittyviä oikeuksia, muun muassa oikeus sallia tai kieltää lähetystensä välittäminen yleisölle.

19.

RTL:n mukaan näitä oikeuksia on edelleen laajennettu asetuksen nro 333/97 8 §:llä, jonka mukaan yleisradio-organisaatioilla on oikeus sallia tai kieltää lähetystensä kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen saman asetuksen 3 §:n c kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja siten myös tapauksessa, jossa on kyse ”yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaisesta ja lyhentämättömästä kaapeleitse tapahtuvasta yleisölle välittämisestä”.

20.

Tribunal de Propriedade Intelectual hylkäsi RTL:n kanteen ja huomautti, että RTL:n televisio-ohjelmien lähettämisen Grupo Pestanan ja Salvorin hotellien hotellihuoneisiin voitiin katsoa olevan yleisölle välittämistä mutta että 187 §:n 1 momentin e kohdassa tarkoitetun yksinoikeuden käyttämisen edellytykset eivät täyttyneet.

21.

Mainittu tuomioistuin huomautti myös, ettei käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan toiminnan voitu katsoa olevan edellä tarkoitettua edelleen lähettämistä, koska sen harjoittaja ei ollut yleisradio-organisaatio.

22.

RTL valitti Tribunal de Propriedade Intelectualin tuomiosta Tribunal da Relação de Lisboaan (Lissabonin ylioikeus, Portugali).

23.

Tribunal da Relação de Lisboa vahvisti ensimmäisen oikeusasteen tuomion ja hylkäsi näin ollen RTL:n vaatimukset.

24.

RTL haki Tribunal da Relação de Lisboan tuomioon muutosta ylimääräisenä muutoksenhakuna Supremo Tribunal de Justiçassa (ylin tuomioistuin, Portugal), joka lykkäsi pääasian käsittelyä ja esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kaksi ennakkoratkaisukysymystä voidaan käytännössä tiivistää yhteen kysymykseen: onko yleisradioyhtiöllä oikeus kieltää lähetystensä, jotka hotelli vastaanottaa satelliittivastaanottimella ja välittää antennijohtojen kautta hotellihuoneisiin hotellivieraiden katsottavaksi, edelleen lähettäminen ja periä niistä maksua?

26.

Valittajan vaatimus perustuu pääasiassa olettamukseen, jonka mukaan Portugalin lainsäädännössä on laajennettu oikeuksia, joita yleisradioyhtiöllä on unionin oikeuden nojalla suhteissaan kolmansiin, jotka harjoittavat yleisölle välittämistä, tapauksessa, jossa tällainen edelleen lähettäminen tapahtuu ”kaapeleitse”.

27.

Toisin sanoen Portugalin oikeudessa on valittajan mukaan direktiivin 93/83 täytäntöönpanon yhteydessä annettu yleisradioyhtiöille oikeus kieltää edelleen lähettäminen ja joka tapauksessa oikeus vaatia maksua tapauksissa, joissa toimija lähettää yleisradioyhtiön maksuttomia ohjelmia edelleen ”kaapeleitse”.

28.

Tämän RTL:n ja myös kansallisen tuomioistuimen tietyin varauksin noudattaman tulkintatavan mukaan Portugalin kansallinen lainsäätäjä on antanut käsitteelle ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” eri merkityksen kuin se, mikä termillä on unionin oikeudessa: toimijat, jotka harjoittavat tällaista toimintaa ammattimaisesti perinteisissä kaapeliverkoissa, rinnastettaisiin tulkinnallisesti hotelliyritysten kaltaisiin toimijoihin, jotka vastaanottavat satelliitin välityksellä lähetettäviä maksuttomia ohjelmia ja välittävät signaalin antennijohtojen kautta hotellihuoneisiin.

29.

Näin ollen on pohdittava käsitteen ”edelleenlähetys kaapeleitse” tulkintaa ja ennen kaikkea sitä, kenen voidaan katsoa olevan ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja”, ja toisin sanoen sitä, onko toimijan itsensä oltava yleisradio-organisaatio, riittääkö, että se käyttää mitä hyvänsä ”kaapeliverkon” teknologiaa, vai viitataanko sillä – mikä minusta vaikuttaisi oikeammalta ratkaisulta – vain perinteisissä kaapeliverkoissa toimiviin ”ammattimaisiin kaapelilähetystoiminnan harjoittajiin”.

30.

Jotta maksuttoman televisio-ohjelman edelleen lähettämisestä voisi seurata erityisiä oikeuksia yleisradioyhtiöille, nyt käsiteltävän asian kaltaisten tilanteiden olisi mielestäni ja myös komission sekä kirjallisissa huomautuksissaan että suullisessa käsittelyssä vakuuttavasti esittämän kannan mukaan katsottava kuuluvan yleisölle välittämisen kategoriaan, unionin oikeudessa säädetyin edellytyksin.

31.

Mielestäni on hyödyllistä selventää alustavasti jo tässä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on olemassa kaksi henkilöryhmää, yhtäältä kyseisten teosten tekijät ja toisaalta televisiolähetystoiminnan harjoittajat, jotka voivat vedota televisiolähetyksiin liittyviin immateriaalioikeuksiin. ( 7 )

32.

Televisiolähetystoiminnan harjoittajat voivat vedota direktiivin 2006/115 7 artiklan 2 kohdassa säädettyyn oikeuteen sallia tai kieltää lähetystensä tallennus tai saman direktiivin 8 artiklan 3 kohdassa säädettyyn oikeuteen sallia tai kieltää lähetystensä välittäminen yleisölle tai direktiivin 2001/29 2 artiklan e alakohdassa vahvistettuun oikeuteen sallia tai kieltää kappaleiden valmistaminen lähetystensä tallenteista. ( 8 )

33.

Koska ennakkoratkaisukysymykseen annettavien vastausehdotusten taustalla olevat oikeudelliset kysymykset ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa, tarkastelen niitä selvyyden vuoksi yhdessä ja ehdotan yhtä, jäsenneltyä vastausta.

34.

Tarkasteluni perustuu direktiivin 93/83 tarkoituksen, luonteen ja historiallisen ja teknologisen asiayhteyden tiiviiseen kuvaukseen sekä käsitteiden ”kaapeliverkko”, ”edelleenlähetys kaapeleitse” ja ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” analyysiin, ja selostan lyhyesti myös erinäisiä viitattuja direktiivejä ja unionin tuomioistuimen asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä.

35.

Näin pääsen kysymyksen ytimeen, toisin sanoen käsitteiden ”edelleenlähetys kaapeleitse” ja ”yleisölle välittäminen” väliseen suhteeseen, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan tilanteen luonnehtimiseksi.

36.

Direktiivin 93/83, joka annettiin vastauksena kaapelioperaattoreita koskevan uuden teknologian käyttöönottoon liittyviin haasteisiin, säännökset on asetettava niiden erityiseen historialliseen ja teknologiseen asiayhteyteen ja luettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa, jotta niitä voidaan tulkita järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti, immateriaalioikeuksia koskevia eurooppalaisia sääntöjä kunnioittaen.

37.

Satelliitin välityksellä tapahtuvaa yleisradiointia ja kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä koskevalla direktiivillä 93/83 on ”varma ja melko rajattu soveltamisala, toisin sanoen yleiseurooppalaisten yleisradiointipalvelujen edistäminen helpottamalla radio- ja televisio-ohjelmien satelliitin välityksellä tapahtuvaa yleisradiointia ja kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä”. ( 9 )

38.

Toisin sanoen mainittu direktiivi annettiin helpottamaan yhtäältä satelliitin välityksellä tapahtuvaa yleisradiointia ja toisaalta kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä sekä edistämään saman direktiivin 9 artiklalla sitä, että yhteisvalvontayhteisöt myöntävät käyttölupia kaapeleitse tapahtuvaa ohjelmien edelleen lähettämistä varten. ( 10 )

39.

Siten sen tarkoitus ei ole antaa oikeuksia vaan mahdollistaa tuon ajanjakson aikana käyttöön tulleiden uusien tiedonvälityksen teknologioiden (satelliitit ja kaapeli) täydellisempi käyttö ja erityisesti ratkaista tietyt sopimusjärjestelmän puutteet rajat ylittävien käyttöoikeuksien myöntämisessä, kun on kyse kaapeleitse tapahtuvasta edelleen lähettämisestä. ( 11 )

40.

Täsmällisemmin direktiivin 93/83 8 artiklasta ilmenee, että direktiivissä ei edellytetä, että jäsenvaltiot säätävät erityisestä kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä koskevasta oikeudesta tai määrittävät tällaisen oikeuden laajuuden. Siinä säädetään vain jäsenvaltioiden velvollisuudesta taata, että muista jäsenvaltioista peräisin olevia lähetyksiä edelleenlähetetään niiden alueella kaapeleitse olemassa olevia tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia noudattaen.

41.

Kyseisessä direktiivissä säädetään yhdenmukaistamisen vähimmäissäännöistä siten, ettei sillä suljeta pois mahdollisuutta säätää satelliitin välityksellä ja kaapeleitse tapahtuvaan lähettämiseen liittyviä oikeuksia koskevien sopimusten muodoista. ( 12 )

42.

Unionin tuomioistuin on näet selventänyt, että direktiivissä 93/83 ”säädetään ainoastaan yhdenmukaistamisen vähimmäissäännöistä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan suojan tiettyjen piirteiden osalta silloin, kun muista jäsenvaltioista peräisin olevia lähetyksiä välitetään yleisölle satelliitin välityksellä tai lähetetään edelleen kaapeleitse”. ( 13 )

43.

Kuten jo edellä on todettu, direktiivillä säännellyt ja yhdenmukaistetut seikat liittyvät sen edistämiseen, että yhteisvalvontayhteisöt myöntävät käyttölupia kaapeleitse tapahtuvaa ohjelmien edelleen lähettämistä varten.

44.

Jäljempänä näemme, ettei tämä kuitenkaan merkitse sitä, että saatettaessa direktiivin 93/83 säännöksiä osaksi kansallista oikeusjärjestystä unionin oikeuden käsitteitä voitaisiin käyttää niistä poikkeavassa merkityksessä ja johtaa tämän nojalla oikeuksia, jotka ovat ristiriidassa itse direktiivin systemaattisen tulkinnan kanssa.

45.

Direktiivin 93/83 1 artiklan 3 kohdan mukaan edelleenlähetyksellä kaapeleitse tarkoitetaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen lähettämistä edelleen kaapeleitse toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä. Lisäksi tällaisen edelleenlähetyksen on oltava alkuperäiseen lähetykseen nähden samanaikainen, muuttamaton ja lyhentämätön, ja alkuperäinen lähetys puolestaan voidaan lähettää langallisesti tai langattomasti taikka radioaaltojen tai satelliitin välityksellä. Lopuksi täsmennetään, että alkuperäisen ja siten myös edelleen lähetetyn lähetyksen on oltava yleisön vastaanotettavaksi tarkoitettu radio- tai televisio-ohjelma.

46.

Direktiivin 8 ja 9 artiklassa todetaan, että ”kaapelilähetystoiminnan harjoittajan” on täytettävä kaapeleitse tapahtuvan edelleenlähettämisoikeuden käyttämiselle asetetut edellytykset.

47.

Direktiivissä 93/83 ei kuitenkaan määritellä kaapelin tai kaapeliverkon taikka kaapelilähetystoiminnan harjoittajan käsitteitä vaan oletetaan ne annetuiksi, joten sen nojalla ei siten voida päätellä, mitkä organisaatiot voivat harjoittaa ”kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä”.

48.

Koska unionin tuomioistuin ei ole aiemmin ottanut suoraan kantaa tällaiseen kysymykseen, julkisasiamies Øen ratkaisuehdotuksessa ITV Broadcasting ym. (C‑275/15, EU:C:2016:649) ITV 2:sta esittämät toteamukset vaikuttavat vakuuttavilta ja ehdotetun tulkinnan mukaisilta.

49.

Julkisasiamies Øen huomautukset liittyvät riita-asiaan, joka eroaa nyt käsiteltävästä asiasta, sillä siinä kyse ei ollut yleisradio-organisaatioiden oikeuksista vaan tekijänoikeuksista; viitatut unionin oikeuden säännökset eivät siten olleet täsmälleen samoja kuin direktiivin 93/83 sisältämät säännökset. ( 14 )

50.

Asiassa esitetty päättely voi silti mielestäni olla hyödyllinen myös nyt käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin siinä tarjotaan käsitteille ”kaapeliverkko” ja ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” vakuuttava tulkinta, joka pätee koko tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia koskevien säännösten kokonaisuuteen.

51.

Kaapelin tai kaapeliverkon käsite ei esiinny ainoastaan direktiivissä 2001/29, vaan sitä käytetään myös eräissä direktiiveissä, jotka ovat direktiivin 2001/29 taustalla, toisin sanoen direktiiveissä 92/100, 93/83 ja 93/98.

52.

Julkisasiamies Øe toteaa, että unionin oikeusjärjestyksen yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden vaatimusten vuoksi ”kaikissa näissä direktiiveissä käytetyillä käsitteillä on oltava sama merkitys, ellei unionin lainsäätäjä ole täsmällisemmässä lainsäädäntöyhteydessä ilmaissut toisenlaista tahtoa”. ( 15 )

53.

Koska yksikään edellä mainituista direktiiveistä ei sisällä kaapelin tai kaapeliverkon käsitteen määritelmää, tätä käsitettä on tulkittava direktiivien (teknologisen) asiayhteyden ja tavoitteiden valossa.

54.

Julkisasiamies Øe toteaa edelleen, että ”siitä asiayhteydestä, johon kaapeliverkon käsite kuuluu, on todettava, että kyseistä käsitettä käytetään kaikissa näissä direktiiveissä muiden tekniikoiden, kuten ’satelliitin’, välityksellä toimivan siirtotekniikan yhteydessä. Direktiivin 2001/29 2 kohdan e alakohdassa ja 3 artiklan 2 kohdan d alakohdassa käytetyn käsitteen’lähetysten langallinen tai langaton siirto, tai siirto kaapelin tai satelliitin välityksellä’ sanamuodosta voidaan lisäksi päätellä, että kaapelin ja satelliitin käsitteet ovat laajempien langallisen ja langattoman siirron käsitteen alakäsitteitä”. ( 16 )

55.

Myös direktiivissä 93/83 tehdään selkeä ero ”satelliitin välityksellä tapahtuvan yleisradioinnin” ja ”kaapeleitse tapahtuvan edelleenlähetyksen” välillä, ja pidän sen vuoksi vakuuttavana julkisasiamies Øen lausumaa, jossa hän direktiivin 2001/29 tavoitteisiin viitaten toteaa, että unionin lainsäätäjän oletetaan tietoisesti valinneen mainitussa direktiivissä käytetyn terminologian. Toisin sanoen on otettava huomioon, että jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut, että direktiivissä 2001/29 käytetty kaapeliverkon käsite on teknologisesti neutraali, se olisi valinnut yleisluontoisemman käsitteen tai ainakin täsmentänyt, että kaapeliverkon käsitteeseen sisältyi muitakin teknologioita. ( 17 )

56.

Julkisasiamies Øe päättää tätä seikkaa koskevan päättelynsä niin, että ”edellä esitettyjen näkökohtien perusteella on todettava, että direktiivin 2001/29 9 artiklassa käytetyllä kaapeliverkon käsitteellä tarkoitetaan ainoastaan tavanomaisten kaapelipalvelujen tarjoajien ylläpitämiä perinteisiä kaapeliverkkoja”. ( 18 )

57.

Mielestäni tätä päättelyä voidaan seurata myös nyt käsiteltävässä asiassa: vaikka direktiivin 2001/29 tavoitteet ( 19 ) ovat erilaiset kuin direktiivin 93/83, muistutan, että viimeksi mainitun tavoitteena on mahdollistaa tuon määrätyn ajanjakson aikana käyttöön tulleiden uusien tiedonvälityksen teknologioiden (satelliitit ja kaapeli) täydellisempi käyttö ja erityisesti ratkaista tietyt sopimusjärjestelmän puutteet rajat ylittävien käyttöoikeuksien myöntämisessä, kun on kyse kaapeleitse tapahtuvasta edelleen lähettämisestä.

58.

Kyse ei siis direktiivien teknologinen ja historiallinen asiayhteys ja niiden tavoitteet huomioon ottaen ole siitä, että tietylle unionin oikeuden käsitteelle annetaan merkitys, joka ei sovellu teknologisiin muutoksiin, vaan ainoastaan sellaisen järjestelmän tulkitsemisesta, jonka puitteissa kaapeliverkon ja kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen käsitteitä käytetään erinäisissä asiaa koskevissa direktiiveissä, ja vain sen toteamiseksi, että ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” voi olla vain toimija, joka käyttää ammattitoiminnassaan perinteistä kaapeliverkkoa, joka direktiivissä 93/83 tehdyn selkeän erottelun mukaan on vaihtoehto satelliitin välityksellä tapahtuvalle lähettämiselle.

59.

Yhtäältä, ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen viitaten katson, että kysymys saattaa johtua käsitteen ”edelleen lähettäminen” terminologisesta sekavuudesta niissä erinäisissä lähteissä, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa.

60.

Mielestäni ei voida epäillä sitä, että ”kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä” voivat harjoittaa myös muut toimijat kuin yleisradio-organisaatiot, kunhan toimija on ”(ammattimainen) kaapelilähetystoiminnan harjoittaja”.

61.

Tämä ei kuitenkaan, nyt käsiteltävän asian ratkaisua ajatellen, vaikuta kysymyksen sisältöön, ja se siirtää huomion vääjäämättä toiseen ennakkoratkaisukysymykseen: kuten edellä todetaan, käsite ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” on ymmärrettävä sen perinteisessä merkityksessä ja on otettava huomioon direktiivin 93/83 antamishetkellä käytössä ollut teknologia ja erityisesti perinteiset kaapeliverkot ja niiden ammattimaiset operaattorit.

62.

Mielestäni tässä on tarkasteltava käsitettä ”yleisölle välittäminen” joka, kuten jäljempänä näemme, sopii nyt käsiteltävään asiaan paremmin kuin direktiivin 93/83 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen käsite.

63.

Kun kyseessä on muiden toimijoiden harjoittama edelleen lähettäminen, juuri yleisölle välittämisen käsitteen perusteella unionin oikeudessa myönnetään oikeuksia tekijöille ja tietyin edellytyksin lähetystoiminnan harjoittajille.

64.

Hotelliyritysten harjoittamaa yleisölle välittämistä koskevassa oikeuskäytännössä tuomiossa Egeda ( 20 ) on todettu sen, että hotelli vastaanottaa satelliitin välityksellä tai maitse televisiosignaaleja ja lähettää ne edelleen kaapeleitse hotellihuoneisiinsa, olevan yleisölle välittämistä.

65.

Myös direktiivin 2001/29 tultua voimaan useissa tuomioissa on todettu, että hotelliyritys, jolla on hotellihuoneissaan televisio- tai radiovastaanottimia, joihin se välittää ohjelmien signaalia, harjoittaa yleisölle välittämistä. ( 21 )

66.

Yhdyn komission huomautuksiin ja katson, että hotelliyrityksen, joka lähettää vastaanottamansa signaalin hotellihuoneisiin hotellivieraiden katsottavaksi, toiminnan voidaan tekijöihin liittyen katsoa olevan direktiivin 2001/29 3 artiklassa tarkoitettua teosten yleisölle välittämistä.

67.

Yleisradioyritysten osalta tätä toimintaa on kuitenkin tarkasteltava direktiivin 2006/115 8 artiklan 3 kohdan nojalla. ( 22 )

68.

Vaikka hotelliyrityksen toiminnan voidaan näin ollen katsoa olevan yleisölle välittämistä, unionin oikeudessa ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ( 23 ) lähettäjien oikeuksien käytölle asetut edellytykset johtuvat lähinnä yleisradio-organisaation lähettämän televisio-ohjelman edelleen lähettävän toimijan saamasta erityisestä taloudellisesta hyödystä (esim. pääsylippu).

69.

Edellä olen selvittänyt käsitteiden ”kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen” ja ”kaapelilähetystoiminnan harjoittaja” merkityksen unionin oikeudessa sekä kuvannut yleisölle välittämisen käsitteen ja esitän seuraavassa muutamia huomautuksia valittajan pääasiallisesta väitteestä kiinnittäen erityistä huomiota edellytyksiin, joiden on täytyttävä, jotta yleisradioyhtiölle seuraisi oikeuksia siitä, että hotelli välittää sen ohjelmaa yleisölle.

70.

Tarkoitukseni on todeta, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä on yleisölle välittäminen, ei kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen.

71.

Valittajan pääasiallinen tulkinta, jonka mukaan hotelliyritysten harjoittama maksuttomien televisio-ohjelmien edelleen lähettäminen hotellivieraiden huoneisiin on yhtä aikaa yleisölle välittämistä ja kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä, mistä seuraa, että yleisradioyhtiöillä olisi näin ollen erityisiä oikeuksia, koska mainittuja hotelliyrityksiä voidaan pitää ”kaapelilähetystoiminnan harjoittajina”, perustuu väärinkäsitykseen.

72.

Väärinkäsitys johtuu todennäköisesti kahdesta unionin oikeuden asiaan liittyvien säännösten virheellisestä tulkinnasta ja todennäköisesti, vaikkakin tämän seikan yksityiskohtainen arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä, kansallisen oikeuden virheellisestä tulkinnasta unionin oikeuden valossa.

73.

Ensinnäkin direktiivissä 93/83 oleva kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen käsite, kuten komissio totesi huomautuksissaan ja kuten edellä systemaattisen tulkinnan yhteydessä esitettiin, on historiallinen eikä dynaaminen ja viittaa näin ollen edelleen lähettämiseen, jonka tekijänä on ammattimainen perinteisten kaapeliverkkojen kautta toimiva operaattori.

74.

Toiseksi, kuten edellisessä luvussa todettiin, yleisölle välittämisestä maksettavan korvauksen edellytykset eivät liity lähetyksen edelleen lähettävän toimijan ”subjektiivisiin” taloudellisiin ja yritystoimintaan liittyviin olosuhteisiin (tapauksessa, jossa tämän tekee hotellialalla toimiva konserni) vaan siihen erityiseen taloudelliseen hyötyyn, jonka toimija tällaisesta edelleen lähettämisestä saa (”objektiiviset” olosuhteet).

75.

Kolmanneksi, ja ottaen huomioon sen, että kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen tekemään johtopäätökset nimenomaisessa asiassa, RTL:n tulkinta, jonka mukaan Portugalin oikeudessa olisi laajennettu direktiivissä 93/83 tarkoitettua kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen käsitettä ja että, koska direktiivissä on kyse vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, yleisradio-organisaatioilla olisi näin ollen erityisiä oikeuksia, joita direktiivissä ei tunnusteta tulkinnallisesti ”kaapelilähetystoiminnan harjoittajaan” rinnastettaville hotelliyritysten kaltaisille toimijoille, ei mielestäni ole ainoa mahdollinen eikä se ole yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

76.

RTL esittää, että tuomiota Verwertungsgesellschaft Rundfunk ( 24 ) olisi tulkittava laajasti siltä osin kuin siinä rohkaistaan jäsenvaltioita säätämään lisäkorvauksista nyt käsiteltävän kaltaisissa tilanteissa. Portugalissa tämä on sen mukaan tehty kansallisen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään mainitsemilla säännöksillä.

77.

En yhdy RTL:n päätelmiin.

78.

Katson näet, että unionin oikeudessa säädettyjä laajempien oikeuksien myöntämisestä yleisradioyhtiöille olisi pitänyt säätää eksplisiittisemmin ja ennen kaikkea sitä olisi pitänyt tukea unionin oikeuden säännösten kokonaisuuden systemaattiseen tulkintaan perustuvilla perusteilla.

79.

Tämän keinotekoisen mekanismin, jossa nyt käsiteltävän asian asiayhteydeksi otetaan direktiivissä 93/83 tarkoitettu kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen, käyttäminen hotellien kaltaisten toimijoiden rinnastamiseksi perinteisiin kaapeliverkoissa toimiviin operaattoreihin ei mielestäni johda toivottuun lopputulokseen.

80.

Ellei unionin oikeus ole esteenä, kansalliset lainsäätäjät voivat nähdäkseni periaatteessa säätää sellaisten yksilöllisten ja kollektiivisten mekanismien, jotka eivät johda markkinoiden vääristymiseen, kautta toteutettavista laajemmista oikeuksista, mutta missään tapauksessa unionin oikeudessa määritellyille käsitteille ei kansallisessa oikeudessa voida antaa eri merkitystä.

81.

Sopimusvapauteen perustuvien yleisradioyhtiöiden ja muiden toimijoiden välisten sopimusten tekeminen voitaisiin sallia ja nähdäkseni tämä on tosiasiassa jo sallittukin, ja asiakirja-aineistosta ilmenee, että näin on jo tapahtunut, mutta se ei merkitse sitä, että unionin oikeudesta voitaisiin johtaa tällaisia subjektiivisia oikeuksia, eikä sitä, että kansallisissa säännöksissä voitaisiin tehdä näin pelkästään viittaamalla unionin oikeuden käsitteisiin, joille on annettu eri merkitys.

82.

Käsiteltävässä asiassa on selvää, ettei hotelli saa mitään erityistä taloudellista etua siitä, että se lähettää televisio-ohjelmia edelleen hotellihuoneisiin hotellivieraiden katsottavaksi, koska on yleisesti tunnettua, ettei tällainen seikka vaikuta lainkaan hotellihuoneen hinnan määrittämiseen.

83.

Tuomiosta Verwertungsgesellschaft Rundfunk ( 25 ) näet ilmenee, että televisio- ja radio-ohjelmien välittäminen hotellihuoneisiin asennettujen televisiolaitteiden kautta ei ole tällaisten ohjelmien välittämistä paikassa, johon yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan, sillä hotellihuoneen hinta maksetaan majoituspalvelusta, jonka lisäksi hotellin tasosta riippuen voidaan tarjota eräitä lisäpalveluita, joita ovat televisio- ja radio-ohjelmien lähettäminen huoneissa oleviin vastaanottimiin ja jotka yleensä sisältyvät erotuksetta yöpymisen hintaan. ( 26 )

84.

Lopuksi väite, jonka RTL esitti huomautuksissaan ja toisti painokkaasti suullisessa käsittelyssä ja jonka mukaan ehdotettu ja komission tukema tulkinta saattaisi vakavasti vaarantaa eurooppalaisen tekijänoikeusjärjestelmän, on perusteeton.

85.

Ennen kaikkea RTL:n yleisradio-organisaationa esittämät vaatimukset eivät vaikuta millään tavoin tekijöiden oikeuksiin, joista edellä esittämälläni ja yleisesti tunnetulla tavalla säädetään unionin oikeudessa itsenäisesti, yleisradio-organisaatioiden (silloin kun ne eivät ole teknisesti myös ohjelmien tekijöitä vaan lähettävät, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, maksuttomia televisio-ohjelmia) oikeuksista riippumatta.

86.

Toiseksi, vaikka haluttaisiin ottaa huomioon myös yleisradio-organisaatioiden oikeudet, on yleisesti tunnettua, että televisio-ohjelmien edelleen lähettämiseen perustuvat oikeudet vaihtelevat unionin oikeuden järjestelmässä huomattavasti sen mukaan, millainen liiketoimintamalli on valittu: maksutelevisiojärjestelmässä yksityiset ja kaupalliset käyttäjät maksavat erityisen (joskin tavallisesti erisuuruisen) maksun, kun taas maksuttomista lähetyksistä yleisradio-organisaatio saa korvauksen mainostuloina.

87.

Tilanne on varsin erilainen, kun kyseessä on maksullisten kanavien ohjelma, josta tavallisesti peritään erityinen huoneen hintaan lisättävä lisämaksu ja josta näin ollen seuraa, että yleisradio-organisaatiolla tunnustetaan olevan taloudellisia oikeuksia (maksu). ( 27 )

88.

Näitä kahta liiketoimintamallia ei ole syytä rinnastaa.

89.

Sen sijaan juuri RTL:n tulkinta johtaisi tulkinnan epävarmuuteen, koska se johtaisi kauemmaksi tämänhetkisestä tilanteesta, jossa kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen on ainoastaan ammattimaisten kaapeliverkko-operaattorien harjoittamaa toimintaa, ja yleisölle välittäminen, lähetysjärjestelmästä riippumatta, sallii valitusta liiketoimintamallista riippuvan korvauksen maksamisen yleisradio-organisaatiolle edellytyksin, jotka todetaan selkeästi unionin oikeudessa ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

90.

Tässä tapauksessa sen sijaan jouduttaisiin tilanteeseen, jossa toimija, joka lähettää maksuttomia televisio-ohjelmia antennijohtojen kautta samassa rakennuksessa, voidaan rinnastaa ammattimaiseen kaapelipalvelujen tarjoajaan käytännössä yksinomaan sen vuoksi, että hän harjoittaa yritystoimintaa. Niiden toimijoiden, jotka ovat tosiasiallisesti luonteeltaan yrityksiä, erottaminen niistä toimijoista, jotka harjoittavat myös julkisia palveluja, tai yksityisistä kansalaisista, jotka harjoittavat yritystoimintaa, on tulkinnallisesti erittäin vaikeaa.

91.

Erityisistä sopimuksista, joiden nojalla jotkut yleisradio-organisaatiot saavat hotellialan konsernien harjoittamasta ohjelmien edelleen lähettämisestä sopimusteitse sovitun maksun, on todettava, etteivät ne vaikuta kysymyksen sisältöön eivätkä aseta ehdotetun tulkinnan asianmukaisuutta kyseenalaiseksi.

92.

Kyse on näet neuvotteluteitse sovituista sopimuksista, jotka ovat aina mahdollisia ja unionin oikeudessa sallittuja, mutta tästä ei voida päätellä sitä, että unionin oikeudessa tunnustettaisiin yleisradio-organisaatioille määrättyjä oikeuksia, eikä sitä, että oikeudet voitaisiin tunnustaa kansallisissa oikeusjärjestyksissä antamalla unionin oikeudessa määritellyille käsitteille eri merkityksiä.

93.

Lopuksi esitän muutamia huomautuksia nyt käsiteltävään asiaan liittyvästä kansallisesta oikeusjärjestelmästä ja täsmennän eräitä käsitteitä, joihin edellä on viitattu.

94.

Edellä on selvitetty, kuinka unionin oikeutta on mielestäni tulkittava, ja haluan vielä esittää eräitä huomioita, joiden nojalla ennakkoratkaisua pyytänyt pääasiaa käsittelevä tuomioistuin voi arvioida, onko jäsenvaltion oikeus yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

95.

On näet ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä soveltaa unionin oikeuden periaatteita kansalliseen oikeuteen ja arvioida siten, voidaanko sitä tulkita unionin oikeuden mukaisesti.

96.

Vaikka jäsenvaltioilla on periaatteessa ilman muuta harkintavalta säätää paitsi tekijöille myös yleisradio-organisaatioille edullisempia kansallisia säännöksiä unionin oikeudessa asetetuissa rajoissa, edellä esitetyn nojalla esitän seuraavat huomautukset.

97.

Direktiivillä 93/83 ei anneta yleisradio-organisaatioille erityisiä oikeuksia, vaan sen tarkoituksena on helpottaa satelliitin välityksellä tapahtuvaa yleisradiointia ja kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä edistämällä sitä, että yhteisvalvontayhteisöt myöntävät kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä koskevia käyttölupia.

98.

Vaikka direktiivissä 93/83 ei ole nimenomaisesti määritelty kaapeliverkon ja kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen ja kaapelilähetystoiminnan harjoittajan käsitteitä, ne voidaan päätellä direktiivin tavoitteista sekä sen historiallisesta ja teknologisesta asiayhteydestä ja asiaa koskevien direktiivien systematiikasta, ja niitä on siten pidettävä unionin oikeuden käsitteinä.

99.

Näistä syistä näille käsitteille jäsenvaltion kansallisissa säännöksissä ei mielestäni voida antaa eri merkitystä edes yleisradio-organisaatiolle myönnettyjen oikeuksien laajentamiseksi.

100.

Näin ollen katson, että vaikka edellä kuvattujen periaatteiden soveltaminen kansalliseen oikeuteen kuuluukin kansallisen tuomioistuimen toimivallan piiriin, Portugalin oikeutta on mahdollista ja pikemminkin toivottavaa tulkita unionin oikeuden kanssa yhteensopivalla tavalla siten, että vaikka jäsenvaltiot voivat unionin oikeudessa asetetuissa rajoissa myöntää yleisradio-organisaatioille oikeuksia, ne eivät voi antaa unionin oikeudessa jo määritellyille käsitteille eri merkitystä edes tulkinnan tasolla.

101.

Edellä esitettyjen huomautusten perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Supremo Tribunal de Justiçan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Neuvoston direktiivin 93/83/ETY 1 artiklan 3 kohdassa oleva kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen käsite viittaa sellaisen kaapelilähetystoiminnan harjoittajan suorittamaan alkuperäisen lähetyksen edelleenlähetykseen, joka toimii ammattimaisena operaattorina perinteisessä kaapeliverkossa.

Televisiokanavan satelliitin välityksellä lähetettyjen ohjelmien samanaikainen välittäminen antennijohtojen kautta hotellihuoneisiin asennettuihin televisiovastaanottimiin ei ole direktiivin 93/83 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä, koska hotelliyrityksen ei voida katsoa olevan samassa direktiivissä tarkoitettu kaapelilähetystoiminnan harjoittaja.