1.

Unionin tuomioistuin on tarkastellut useaan otteeseen unionin oikeuden eri aloilla problematiikkaa, joka liittyy kansallisen tuomioistuimen viran puolesta tekemään tutkimukseen unionin oikeuden rikkomista koskevasta perusteesta. Kun tätä problematiikkaa tarkastellaan kolmansien maiden kansalaisten säilöönotossa, jossa on panoksena vapautta koskevan oikeuden suojaaminen, ( 2 ) voidaan laajalti uudistaa tähän saakka käytössä ollutta lähestymistapaa. Kyseisen oikeuden merkitys ja tuomioistuimen keskeinen tehtävä sen suojelemisessa saavat suhtautumaan epäillen menettelysääntöihin, jotka rajoittavat tuomarin oikeuksia tällä alalla.

2.

Tarkasteltavat ennakkoratkaisupyynnöt koskevat pääosin jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY ( 3 ) 15 artiklan, kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU ( 4 ) 9 artiklan ja kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 ( 5 ) 28 artiklan tulkintaa, luettuina yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 6 ja 47 artiklan kanssa.

3.

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa ovat vastakkain kolmansien maiden kansalaiset B, C ja X ja Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusministeriön valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja jotka koskevat säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteiden lainmukaisuutta.

4.

Nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä keskeinen kysymys koskee sitä, voidaanko kansalliselle tuomioistuimelle kuuluvaa säilöönoton ja säilössäpidon lainmukaisuuden valvontaa rajoittaa kansallisella menettelysäännöllä, joka estää tuomioistuinta ottamasta huomioon muita kuin valittajan esittämiä perusteita tai perusteluja. On siis selvitettävä, onko unionin oikeuden nojalla kyseisellä tuomioistuimella mahdollisuus tai onko sillä peräti velvollisuus tutkia viran puolesta säilöönoton lainmukaisuuden edellytykset.

5.

Jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön useita erilaisia malleja kolmansien maiden kansalaisten säilöönoton lainmukaisuuden valvomiseksi, eikä unionin tuomioistuimen asiana ole todeta jotakin mallia toista paremmaksi. Sen tehtävänä on tarkistaa, ovatko kansalliset menettelysäännöt hyväksyttäviä välineitä unionin johdettuun oikeuteen perustuvien velvoitteiden täytäntöön panemista varten vai päinvastoin heikentävätkö tällaiset säännöt unionin oikeuden tehokkuutta, jolloin kansallisten tuomioistuinten olisi jätettävä ne huomiotta.

6.

Tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa vastauksena ennakkoratkaisukysymykseen säilöönoton lainmukaisuuden edellytysten tutkimisesta viran puolesta, että direktiivin 2008/115 15 artiklaa, direktiivin 2013/33 9 artiklaa ja asetuksen N:o 604/2013 28 artiklaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka tehtävänä on valvoa kolmannen maan kansalaisen säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuutta, on tarkistettava merkityksellisiksi katsomiensa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, että niitä yleisiä ja abstrakteja sääntöjä on noudatettu, joissa vahvistetaan säilöönoton ja säilössäpidon edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt, riippumatta kolmannen maan kansalaisen kanteensa tueksi esittämistä oikeudellisista perusteista ja perusteluista. Nämä samat säännökset ovat esteenä sellaiselle kansalliselle menettelysäännölle, jonka vaikutuksena on estää asianomaista tuomioistuinta suorittamasta viran puolesta tällaista tarkistusta ja vapauttamasta kolmannen maan kansalaista, vaikka se toteaisi, että tällainen säilöönotto on unionin oikeuden vastainen.

7.

Direktiivin 2008/115 15 artikla, direktiivin 2013/33 8 ja 9 artikla, asetuksen N:o 604/2013 28 artikla ja perusoikeuskirjan 6 ja 47 artikla ovat nyt tarkasteltavien asioiden kannalta keskeiset säännökset.

8.

Alankomaiden 23.11.2000 annetun vuoden 2000 ulkomaalaislain (Vreemdelingenwet 2000), ( 6 ) sellaisena kuin se on muutettuna 31.12.2011 lukien direktiivin 2008/115 täytäntöön panemiseksi Alankomaiden oikeudessa, 59 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään, että valtiosihteeri voi määrätä otettavaksi säilöön ulkomaalaisen, joka ei oleskele Alankomaissa laillisesti, maastapoistamista varten, mikäli yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus sitä vaatii.

9.

Vw 2000:n 59 §:n 5 momentin mukaan kyseisen pykälän 1 momentissa tarkoitettu säilöönotto ei voi lähtökohtaisesti kestää yli kuutta kuukautta. Vw 2000:n 59 §:n 6 momentin mukaan 5 momentissa tarkoitettua aikaa voidaan kuitenkin jatkaa vielä 12 lisäkuukaudella, mikäli kaikista kohtuullisista pyrkimyksistä huolimatta maastapoistaminen todennäköisesti kestää kauemmin, koska ulkomaalainen ei tee maastapoistamisessa yhteistyötä tai koska tätä varten kolmansista maista hankittavat tarpeelliset asiakirjat vielä puuttuvat.

10.

Vw 2000:n 59a §:ssä säädetään, että ulkomaalaiset, joihin sovelletaan asetusta N:o 604/2013, voidaan kyseisenasetuksen 28 §:n mukaisesti ottaa säilöön heidän siirtämisekseen heidän hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon.

11.

Vw 2000:n 59b §:ssä säädetään, että tietyt oleskelulupaa hakeneet ulkomaalaiset voidaan ottaa säilöön, mikäli se on tarpeen hakijan henkilöllisyyden tai kansalaisuuden toteamiseksi tai muiden hakemuksen arvioimisessa välttämättömien seikkojen määrittämiseksi, erityisesti jos on olemassa välttelyn vaara.

12.

Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos [Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van State (ylimmän hallintotuomioistuimen hallintolainkäyttöjaosto, Alankomaat)] katsoo, että esitetty peruste ei todennäköisesti johda kumoamiseen, se voi päätöksensä perusteluissa tyytyä tähän arvioon.”

13.

Vw 2000:n 94 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Annettuaan – – 59, 59a ja 59b §:ssä tarkoitetun päätöksen vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen määräämisestä [valtiosihteeri] ilmoittaa siitä [toimivaltaiselle tuomioistuimelle] viimeistään 28. päivänä kyseisen päätöksen tiedoksiantamisesta, ellei ulkomaalainen itse ole jo nostanut kannetta. Heti kun [tuomioistuimelle on ilmoitettu], ulkomaalaisen katsotaan nostaneen kanteen vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen määräämistä koskevasta päätöksestä. Kanteessa vaaditaan myös korvauksia.

– –

4.   Tuomioistuin määrää välittömästi istuntopäivän asian tutkimiseksi. Istunto järjestetään viimeistään 14. päivänä siitä lukien, kun tuomioistuin on vastaanottanut kannekirjelmän tai ilmoituksen. – –

5.   – – Kirjallinen tuomio annetaan seitsemän päivän kuluessa suullisen käsittelyn päättymisestä. – –

6.   Jos asiaa käsittelevä tuomioistuin katsoo, että toimenpiteen soveltaminen tai täytäntöönpano on tämän lain vastaista, tai jos se kaikkia asiaan liittyviä etuja punnittuaan katsoo, että toimenpide on perusteeton, sen on hyväksyttävä kanne. Tässä tapauksessa tuomioistuin määrää, että toimenpide lopetetaan tai että sen täytäntöönpanoon liittyviä menettelytapoja muutetaan.

– –”

14.

Vw 2000:n 96 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Mikäli 94 §:ssä tarkoitettu kanne todetaan perusteettomaksi ja mikäli ulkomaalainen nostaa kanteen vapauden menetyksen jatkamisesta, tuomioistuin päättää alustavan tutkinnan viikon kuluessa kannekirjelmän vastaanottamisesta. – –

– –

3.   Jos asiaa käsittelevä tuomioistuin katsoo, että toimenpiteen soveltaminen tai täytäntöönpano on tämän lain vastaista, tai jos se kaikkia asiaan liittyviä etuja punnittuaan katsoo, että toimenpide ei ole asianmukaisesti perusteltu, sen on hyväksyttävä kanne. Tässä tapauksessa tuomioistuin määrää, että toimenpide lopetetaan tai että sen täytäntöönpanoon liittyviä menettelytapoja muutetaan.”

15.

Alankomaiden 4.6.1992 annetun yleisen hallinto-oikeuslain (Algemene wet bestuursrecht) ( 7 ) 8:69 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, antaa ratkaisunsa kannekirjelmän, esitettyjen asiakirjojen, alustavan tutkinnan ja istunnossa esitetyn perusteella.

2.   Tuomioistuin täydentää oikeudelliset perusteet viran puolesta.

3.   Tuomioistuin voi täydentää tosiseikkoja viran puolesta.”

16.

Awb:n 8:77 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Kirjallisessa päätöksessä esitetään

– –

– –”

17.

B, joka on Algerian kansalainen, ilmoitti aikovansa hakea turvapaikkaa Alankomaista. Valtiosihteeri määräsi hänet otettavaksi säilöön 3.6.2019 tekemällään päätöksellä Vw 2000:n 59b §:n nojalla muun muassa hakemuksen arvioinnissa välttämättömien seikkojen määrittämiseksi.

18.

B nosti kanteen kyseisestä päätöksestä rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschissa (Haagin alioikeus, ’s-Hertogenboschin istuntopaikka, Alankomaat).

19.

Kanteen tueksi esitetyistä perusteista lausumatta kyseinen tuomioistuin hyväksyi kanteen 18.6.2019 antamassaan ratkaisussa sillä perusteella, jota B ei ollut esittänyt, että valtiosihteeri ei ollut toiminut riittävän joutuisasti. Näin ollen mainittu tuomioistuin määräsi säilöönottotoimenpiteen lopetettavaksi ja myönsi B:lle korvauksen.

20.

C on Sierra Leonen kansalainen. Valtiosihteeri määräsi hänet otettavaksi säilöön 5.6.2019 tekemällään päätöksellä Vw 2000:n 59a §:n nojalla sen varmistamiseksi, että hänet voitaisiin siirtää Italiaan asetuksen N:o 604/2013 mukaisesti.

21.

C nosti kanteen kyseisestä päätöksestä rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschissa.

22.

Kyseinen tuomioistuin totesi 19.6.2019 antamassaan ratkaisussa C:n esittämät perusteet perusteettomiksi mutta hyväksyi kuitenkin kanteen sillä perusteella, että valtiosihteeri ei ollut järjestänyt siirtoa Italiaan riittävän joutuisasti. Näin ollen mainittu tuomioistuin määräsi säilöönottotoimenpiteen lopetettavaksi ja myönsi C:lle korvauksen.

23.

Valtiosihteeri valitti näistä kahdesta ratkaisusta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat). Raad van State toivoo, että unionin tuomioistuin lausuu kantansa B:n ja C:n sekä tiettyjen alankomaalaisten tuomioistuinten esittämästä näkemyksestä, jonka mukaan unionin oikeus velvoittaa tuomioistuimet tutkimaan viran puolesta kaikki ne edellytykset, jotka säilöönottotoimenpiteen on täytettävä ollakseen lainmukainen.

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että B ja C oleskelivat Alankomaissa laillisesti silloin, kun heidät otettiin säilöön. Vaikka näin ollen kyseinen tuomioistuin katsoo, että tarkasteltavissa tapauksissa säilöönottoa koskevat merkitykselliset säännöt ovat ne, jotka sisältyvät direktiiviin 2013/33 ja asetukseen N:o 604/2013, se toivoo, että esitetyn kysymyksen tutkinnassa otetaan myös huomioon direktiivi 2008/115, sillä kyseisellä direktiivillä säännellään useita säilöönottoon liittyviä näkökohtia.

25.

Mainittu tuomioistuin toteaa, että näissä unionin oikeuden välineissä säädettyyn säilöönottoon sovelletaan Alankomaissa aina hallintomenettelylakia, jossa alankomaalaisille tuomioistuimille ei anneta oikeutta tutkia viran puolesta sellaisten säilöönoton lainmukaisuuden edellytysten täyttymistä, joihin asianosainen ei ole vedonnut. Ainoa poikkeus tästä periaatteesta koskee oikeusjärjestyksen perusteita koskevien sääntöjen, kuten esimerkiksi oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, toimivaltaa ja tutkittavaksi ottamista koskevien sääntöjen, noudattamisen valvontaa.

26.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kolmannen maan kansalaisen säilöönoton lainmukaisuuden edellytyksiin kuuluvat muun muassa seuraavia koskevat edellytykset: henkilön kiinniotto, henkilöllisyyden, kansalaisuuden ja oleskeluoikeuden tarkistaminen, istuntopaikkaan siirtäminen, käsirautojen käyttö, oikeus saada konsuliapua sekä oikeus asianajajan ja tulkin läsnäoloon asian käsittelyssä, puolustautumisoikeudet, henkilön pakenemisen tai välttelyn vaaran olemassaolo, maasta poistamisen tai siirtämisen mahdollisuus, valtiosihteerin osoittama joutuisuus, menettelylliset näkökohdat kuten säilöönottomääräyksen allekirjoittaminen ja säilöönottotoimenpiteen toteuttamisen ajankohta, ja se, onko säilöönotto suhteellisuusperiaatteen mukainen.

27.

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että unionin oikeudesta ei seuraa velvollisuutta tutkia viran puolesta kaikkia näitä lainmukaisuuden edellytyksiä. Se viittaa tältä osin 7.6.2007 annettuun tuomioon van der Weerd ym. ( 8 ) Sen mukaan kyseisestä tuomiosta ilmenee, että unionin oikeudessa ei velvoiteta tuomioistuinta tarkistamaan viran puolesta hallintotoimen lainmukaisuutta koskevassa menettelyssä sitä, että unionin oikeuden sääntöjä noudatetaan, ellei sitten viimeksi mainituilla säännöillä ole unionin oikeusjärjestyksessä –oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvia sääntöjä vastaavaa asemaa tai ellei asianosaisten ole mahdotonta vedota unionin oikeuden rikkomiseen perustuvaan perusteeseen asianomaisessa menettelyssä. Mainittu tuomioistuin kuitenkin toteaa, että säilöönoton edellytyksillä ei ole samaa asemaa kuin kansallisilla oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvilla säännöillä ja että Alankomaissa ulkomaalainen voi esittää säilöönoton edellytysten noudattamatta jättämiseen perustuvia kanneperusteita.

28.

Valtiosihteeri vetosi tekemässään valituksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa asianomaista unionin tuomioistuimen tuomiota on sovellettu säilöönottoon. Kyseinen tuomioistuin korostaa tältä osin, että unionin tuomioistuin ei ole vielä lausunut siitä, voidaanko kyseisen tuomion toteamuksia soveltaa myös säilöönottoon.

29.

Perustellakseen kysymyksensä tältä osin mainittu tuomioistuin on tuonut esiin tiettyjä tuomioistuinvalvonnan ominaispiirteitä Alankomaiden hallintomenettelyä koskevassa oikeudessa. Awb:n 8:69 §:n 1 momentin mukaan asian laajuus määritetään kanteessa ja tuomioistuimen on viran puolesta otettava huomioon ainoastaan oikeusjärjestyksen perusteita koskevien sääntöjen rikkominen. Awb:n 8:69 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on viran puolesta täydennettävä oikeudelliset perusteet, mikä tarkoittaa, että valittajan on vain esitettävä kanneperusteensa omin sanoin, minkä jälkeen tuomioistuimen on ilmaistava nämä perusteet oikeudellisesti. Tuomioistuimella on myös Awb:n 8:69 §:n 3 momentin nojalla oikeus täydentää tosiseikkoja viran puolesta. Asianosaisten odotetaan siis esittävän alustavaa näyttöä, jota tuomioistuin voi sitten täydentää esimerkiksi esittämällä kysymyksiä tai kutsumalla todistajia.

30.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selostaa myös säilöönoton tuomioistuinvalvonnassa sovellettavia lisäsääntöjä ja ‑takeita, kuten sitä, että säilöönottotoimenpide saatetaan viran puolesta tuomioistuimen valvontaan, että kolmannen maan kansalaista on kuultava henkilökohtaisesti, että tuomioistuin antaa ratkaisunsa säilöönoton lainmukaisuudesta nopeasti ja että henkilöllä on oikeus saada maksutonta asianajajan apua.

31.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteella voitaisiin puoltaa mahdollisuutta kieltää tuomioistuimia ottamasta viran puolesta huomioon tosiseikkoja tai perusteita säilöönottotoimenpiteiden tuomioistuinvalvonnassa. Kyseinen tuomioistuin toteaa tältä osin, ettei se näe tässä vaiheessa mitään syytä poiketa nykyisestä oikeuskäytännöstään, jonka mukaan vastaavuusperiaate ja tehokkuusperiaate eivät välttämättä ole esteenä Alankomaiden säilöönottoa koskevien menettelysääntöjen soveltamiselle.

32.

Vastaavuusperiaatteesta mainittu tuomioistuin toteaa, että säilöönottotoimenpiteisiin sovelletaan hallinto-oikeudellista menettelyä ja että kaikkiin tällaisiin menettelyihin sovelletaan periaatetta, jonka mukaan tuomioistuin ei harjoita valvontaa viran puolesta, ellei kysymys ole –oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvasta säännöstä. Säilöönoton edellytyksillä ei kyseisen tuomioistuimen mukaan kuitenkaan ole unionin oikeusjärjestyksessä vastaavaa asemaa kuin kansallisen oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvilla säännöillä.

33.

Muista kansallisista menettelyistä, jotka ovat rinnastettavissa kolmansien maiden kansalaisten säilöönottoon, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että Awb:n 8:69 §:ää sovelletaan muihin toimenpiteisiin, jotka kuuluvat hallinto-oikeuden alaan ja jotka liittyvät kolmansien maiden kansalaisten kiinniottoon muun muassa heidän henkilöllisyytensä ja oleskeluoikeutensa tarkistamiseksi tai yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi.

34.

Sen sijaan Awb:n 8:69 §:ää tai mitään vastaavaa säännöstä ei sen mukaan sovelleta tutkintavankeuteen rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä. Rikostuomioistuimen ei näin ollen täydy tyytyä tarkastelemaan vain epäillyn tai officier van justitien (syyttäjä, Alankomaat) vapauden menetyksen osalta esittämiä perusteita tai perusteluita. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin korostaa, että rikosoikeudellisessa menettelyssä rikostuomioistuin määrää itse vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen, mikä on sen mukaan merkittävä ero hallinto-oikeuden piiriin kuuluviin toimenpiteisiin nähden, joiden tarkoituksena ei myöskään ole henkilön rankaiseminen. Kyseisen tuomioistuimen näkökulmasta katsottuna ainoa kuviteltavissa oleva vertailukohta tuomioistuimen viran puolesta suorittamalle säilöönottotoimenpiteen valvonnalle voisi olla rikostuomioistuimen suorittama pidätyksen lainmukaisuuden valvonta, jossa kyseisen tuomioistuimen ei täydy rajoittaa tarkasteluaan epäillyn esittämiin perusteisiin. Kuitenkin tässäkin tapauksessa asianomaisten kahden menettelytyypin väliset erot estävät toteamasta, että säilöönottoon sovellettavat menettelysäännöt ovat ristiriidassa vastaavuusperiaatteen kanssa.

35.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Awb:n 8:69 §:llä ei myöskään loukata tehokkuusperiaatetta, koska säilöön otetut kolmansien maiden kansalaiset voivat saattaa asiansa nopeasti ja maksuttomasti tuomioistuimen käsiteltäväksi ja he voivat vedota kaikkiin haluamiinsa perusteisiin. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ole esteenä tälle päätelmälle. Unionin tuomioistuin on kylläkin katsonut 4.10.2012 annetussa tuomiossa Byankov, ( 9 ) että unionin kansalaisen vapaata liikkuvuutta rajoittavan hallintotoimen uudelleen tutkimisen mahdottomuus on tehokkuusperiaatteen vastaista. Säilöönottotoimenpiteiden ulottuvuus on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kuitenkin erilainen, ja mahdollisuus niiden uudelleen tutkimiseen varmistetaan sekä unionin oikeudessa että Alankomaiden oikeudessa.

36.

Kyseinen tuomioistuin myös huomauttaa, että B ja C väittävät, että tuomioistuinten toimivalta valvoa viran puolesta säilöönottotoimenpiteitä on pääteltävä yhtäältä 5.6.2014 annetusta tuomiosta Mahdi ( 10 ) ja 14.5.2020 annetusta tuomiosta Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság Dél-alföldi Regionális Igazgatóság ( 11 ), joista heidän mukaansa seuraa, että lainmukaisuuden edellytyksiä on tutkittava esitetyistä perusteista riippumatta, ja toisaalta muun muassa 17.12.2009 annetusta tuomiosta Martín Martín ( 12 ) ja 17.5.2018 annetusta tuomiosta Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen ( 13 ), joilla on heidän mukaansa merkitystä analogisesti, koska unionin tuomioistuin on velvoittanut tuomioistuimet valvomaan viran puolesta kuluttajien oikeuksia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisen epätasa-arvoisen tilanteen tasoittamiseksi.

37.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 5.6.2014 annetussa tuomiossa Mahdi ( 14 ) ja 14.5.2020 annetussa tuomiossa Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság Dél-alföldi Regionális Igazgatóság ( 15 ) ei täsmennetä, onko tuomioistuimella velvollisuutta tutkia viran puolesta kaikki ne edellytykset, joiden on unionin oikeuden mukaan täytyttävä, jotta säilöönotto on lainmukainen.

38.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tunnustaa kuluttajien oikeuksia koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön osalta, että säilöön otetut henkilöt ovat tietyssä mielessä tiettyjen kuluttajien tavoin haavoittuva ryhmä suhteessa valtiosihteeriin ja että kyse on siten epätasa-arvoisesta tilanteesta, mutta painottaa samalla kuluttaja-asioiden, joissa vastakkain olevat osapuolet ovat yksityisoikeudellisia henkilöitä, ja säilöönottoasioiden, joissa luonnollisen henkilön vastapuolena on hallintoviranomainen, välistä eroa. Koska hallintoviranomaisen on toimittava yleisen edun mukaisesti ja noudatettava hyvän hallinnon yleisiä periaatteita, tilanteen epätasa-arvoisuus osapuolten välillä ei ole yhtä selkeä. Hallintomenettelyoikeus on kehitetty nimenomaan tämän epätasa-arvon tasoittamiseksi. Sen sijaan siviiliprosessioikeus perustuu lähtökohtaisesti ajatukseen siitä, että asianosaiset ovat keskenään tasa-arvoisessa asemassa, minkä vuoksi kuluttajien oikeuksien alalla on välttämätöntä puuttua tällä alalla usein ilmenevään epätasa-arvoiseen tilanteeseen, jossa yksityishenkilö on vastakkain suuryrityksen kanssa.

39.

Mitä tulee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ( 16 ) 5 artiklaan, jonka 4 kappaleessa määrätään, että ”jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai muuten, on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen”, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole koskaan todennut, että tuomioistuinten olisi tutkittava viran puolesta vapaudenmenetyksen laillisuuden edellytykset. Se on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan päinvastoin katsonut, ettei tuomioistuimen pidä automaattisesti arvioida vapaudenmenetyksen. ( 17 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei myöskään ilmene, että käytössä olisi olettama vapaudenmenetyksen laittomuudesta ja että vapaudenmenetys olisi näin ollen laiton siihen saakka, kunnes tuomioistuin on nimenomaisesti todennut sen lailliseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä vastoin korostanut sen tärkeyttä, että vapautensa menettäneellä on oikeus käynnistää tuomioistuinmenettely ja pyytää siten tuomioistuinta lausumaan viipymättä vapaudenmenetyksen laillisuudesta. ( 18 )

40.

Samalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei edellä esitetystä voida välttämättä päätellä, ettei perusoikeuskirjan 6 artikla, jossa taataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, edellytä sitä, että tuomioistuin valvoo viran puolesta säilöönoton lainmukaisuutta. Unionin oikeus voi antaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia laajemman suojan.

41.

Tässä tilanteessa Raad van State päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Asetetaanko unionin oikeudessa, erityisesti [direktiivin 2008/115] 15 artiklan 2 kohdassa ja [direktiivin 2013/33] 9 artiklassa, luettuina yhdessä [perusoikeuskirjan] 6 artiklan kanssa, velvollisuus viran puolesta tehtävään tutkintaan siten, että tuomioistuin on velvollinen arvioimaan omasta aloitteestaan (ex officio), täyttyvätkö säilöönoton kaikki edellytykset, mukaan lukien ne edellytykset, joiden täyttymistä ulkomaalainen ei ole riitauttanut, vaikka hänellä olikin siihen mahdollisuus?”

42.

X on vuonna 1973 syntynyt Marokon kansalainen. Valtiosihteeri määräsi hänet otettavaksi säilöön 1.11.2020 annetulla päätöksellä Vw 2000:n 59 §:n 1 momentin a kohdan nojalla. Nämä ovat säännöksiä, joilla direktiivi 2008/115 on pantu Alankomaissa täytäntöön. Säilöön ottamisen perusteena oli yleisen järjestyksen suojaaminen, sillä oli olemassa vaara, että X välttelisi valvontaa ja pyrkisi hankaloittamaan maasta poistamistaan.

43.

Rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch hylkäsi 14.12.2020 antamallaan ratkaisulla X:n kyseisestä säilöönottotoimenpiteestä nostaman kanteen. X valitti tästä ratkaisusta. Raad van State totesi X:n valituksen perusteettomaksi 2.6.2021 antamassaan tuomiossa. ( 19 )

44.

X nosti 8.1.2021 kanteen rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s‑Hertogenboschissa säilöönottotoimenpiteen jatkamisesta. Kyseisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö liittyy tähän kanteeseen.

45.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että se arvioi ainoastaan X:n säilöönoton jatkamisen lainmukaisuutta 8.12.2020 alkaen. Säilöönoton lainmukaisuus oli näet arvioitu 7.12.2020 saakka asianomaisen tuomioistuimen 14.12.2020 antamassa ratkaisussa.

46.

X vetoaa kanteensa tueksi siihen, että ei ole odotettavissa, että hänet poistettaisiin maasta kohtuullisen ajan kuluessa. Valtiosihteeri toteaa vastineessaan, että matkustusasiakirjan hakemista koskeva menettely on edelleen vireillä ja että Marokon viranomaiset eivät ole ilmoittaneet, ettei matkustusasiakirjaa toimitettaisi.

47.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen on saatava selvennyksiä unionin oikeudesta johtuviin vaatimuksiin, jotka koskevat tuomioistuinvalvonnan laajuutta kolmansien maiden kansalaisten säilöönottotapauksissa.

48.

Kyseinen tuomioistuin tunnustaa jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen merkityksen mutta ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että sekä asianomaiseen periaatteeseen liittyvät vastaavuus- ja tehokkuusvaatimukset että perusoikeuskirjan 6, 24 ja 47 artiklassa vahvistetut perusoikeudet ovat esteenä rajoituksille, jotka koskevat Alankomaiden tuomioistuinten mahdollisuuksia tutkia kolmansien maiden kansalaisten säilöönoton lainmukaisuutta direktiivissä 2008/115, direktiivissä 2013/33 ja asetuksessa N:o 604/2013 tarkoitetuissa tilanteissa.

49.

Muistutettuaan Alankomaiden menettelysäännöstä, jonka mukaan tuomioistuin ei saa viran puolesta tuoda esiin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja silloin, kun se tutkii säilöönoton lainmukaisuutta koskevaa pääasiaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että tällainen kielto koskee myös tapauksia, joissa asianomainen on unionin oikeudessa tarkoitettu ”haavoittuvassa asemassa oleva henkilö”, kuten alaikäinen.

50.

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että niissä tapauksissa, joissa säilöönottotoimenpiteestä nostettua kannetta käsittelevä tuomioistuin kuitenkin tuo viran puolesta esiin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, valtiosihteeri valittaa tästä järjestelmällisesti Raad van Stateen, joka ratkaisee asian aina sen eduksi.

51.

Pääasian tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on käytettävissään 8.12.2020 alkaneelta ajanjaksolta puolen sivun mittainen kuulemista koskeva raportti ja 8.1.2021 päivätty seurantaraportti otsikolla ”Malli 120 – Maasta poistamista koskevat tiedot”. Jälkimmäinen nelisivuinen raportti on vain lomake, johon viranomaiset merkitsevät konkreettiset toimenpiteet, joita ne toteuttavat henkilön maasta poistamiseksi. Raportista käy lähinnä ilmi yhtäältä, että viranomaiset ovat uudelleen tiedustelleet kirjallisesti Marokon viranomaisilta, onko matkustusasiakirjaa koskeva hakemus käsiteltävänä, ja toisaalta, että X ilmoitti 6.1.2021 pidetyssä lähtöhaastattelussaan, ettei hän ollut ryhtynyt säilöönottopaikastaan käsin mihinkään toimenpiteisiin nopeuttaakseen paluutaan Marokkoon.

52.

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että tällaisesta suppeasta asiakirja-aineistosta on mahdotonta päätellä kaikkia tosiseikkoja, jotka ovat merkityksellisiä säilöönoton jatkamisen lainmukaisuuden arvioimiseksi. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa se kysyy, miksi Alankomaiden viranomaiset katsovat yhtäältä, että kohtuullinen mahdollisuus maasta poistamisen toteuttamiseen on olemassa, vaikka matkustusasiakirjan hankkimiseksi on jo lähetetty 21 kirjallista muistutusta, ja toisaalta, että säilöönottoa lievemmän toimenpiteen määräämistä ei pidä harkita. Lisäksi, vaikka kyseiset viranomaiset pystyisivät perustelemaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että muilla toimenpiteillä ei voida mahdollistaa maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanoa ilman, että kyseinen täytäntöönpano estyy X:n pakoilun takia, se tiedustelee, miksi X:n henkilökohtainen tilanne ei kuitenkaan edellytä, että viranomaiset lopettavat säilössä pitämisen. Viimeksi mainitun osalta asiakirja-aineistosta käy muun muassa ilmi, että X:llä on riippuvuusongelma. Sen takia olisi tarpeen tietää, millaisia erityispalveluja säilöönottokeskuksessa on tarjolla X:n auttamiseksi tämän ongelman ratkaisemisessa.

53.

Koska ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia viran puolesta tällaisia seikkoja, se katsoo, ettei sillä ole mahdollisuutta arvioida säilöönoton jatkamisen lainmukaisuutta kaikkien merkityksellisten seikkojen perusteella. Tällaisen tilanteen voidaan sen mukaan katsoa olevan ristiriidassa perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden kanssa, varsinkin kun säilöönottotoimenpiteiden jatkamista koskevista tuomioista ei ole mahdollista valittaa.

54.

Jotta oikeussuoja olisi tällaisissa tapauksissa tehokasta, tuomioistuimen pitäisi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä kyetä täysimääräisesti varmistamaan, että perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettua vapautta koskevaa perusoikeutta kunnioitetaan. Kun otetaan huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artikla, perusoikeuskirjan 6 artikla ja 52 artiklan 1 kohta, on sen mukaan tärkeää, että tuomioistuin voi varmistaa sen säännön noudattamisen, jonka mukaan keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi tietyissä tyhjentävästi luetelluissa tapauksissa ja lain määräämässä järjestyksessä. Näin ollen direktiivin 2008/115 15 artiklan mukaisen säilöönoton tapauksessa tuomarin olisi voitava tarkistaa kattavasti ja perusteellisesti, täyttyvätkö kyseisessä artiklassa säädetyt vaatimukset. Alankomaiden oikeus, sellaisena kuin Raad van State sitä tulkitsee, ei takaa tällaista kattavaa tutkimusta.

55.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan unionin oikeudesta seuraa, että tuomioistuimen, joka käsittelee direktiivin 2008/115, direktiivin 2013/33 tai asetuksen N:o 604/2013 mukaista säilöönottoa koskevaa kannetta, on, kun otetaan huomioon tällaisen toimenpiteen vakavuus, tutkittava ja arvioitava viran puolesta aktiivisesti ja perusteellisesti kaikki säilöönoton lainmukaisuuden kannalta merkitykselliset tosiseikat ja tekijät voidakseen kaikissa tapauksissa, joissa se katsoo, että asianomainen säilöönotto on lainvastainen, määrätä asianomaisen henkilön välittömästi vapautettavaksi.

56.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että 6.11.2012 annetun tuomion Otis ym. ( 20 ) 49 kohdassa on täsmennetty, että tuomioistuimella ”on oltava toimivalta tutkia kaikki sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan kannalta merkitykselliset tosiseikka- ja oikeuskysymykset, jotta se voi ratkaista unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia ja velvoitteita koskevat oikeudenkäyntiasiat perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti”. Se viittaa myös 15.3.2017 annetun tuomion Al Chodor ( 21 ) 36 ja 40 kohtaan, joiden mukaan säilöönotto merkitsee vakavaa puuttumista perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistetun vapautta koskevan perusoikeuden käyttöön, sekä 5.6.2014 annetun tuomion Mahdi ( 22 ) 62 ja 63 kohtaan, joissa unionin tuomioistuin on todennut erityisesti, että niiden tosiseikkojen ja todisteiden lisäksi, joihin alkuperäisestä säilöönotosta määrännyt hallintoviranomainen on vedonnut, ja asianomaisen kolmannen maan kansalaisen mahdollisten huomautusten lisäksi säilöönoton jatkamista koskevan pyynnön ratkaisevan oikeusviranomaisen on voitava selvittää kaikki muut sen päätöksen kannalta tarpeellisiksi katsomansa merkitykselliset seikat, koska sillä valvonnan yhteydessä olevaa toimivaltaa ei voida missään tapauksessa rajata siten, että se voisi ottaa huomioon vain hallintoviranomaisen esittämät seikat.

57.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa myös 14.5.2020 annetun tuomion Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság Dél-alföldi Regionális Igazgatóság ( 23 ) 140 ja 142 kohtaan, joissa unionin tuomioistuin on painottanut sitä, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa ei tarvitse täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuden, johon he voivat vedota, ja sitä, että vaikka kukin jäsenvaltio antaa sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla turvataan unionin oikeusjärjestyksestä johdetut yksityisten oikeudet, jäsenvaltiot vastaavat kuitenkin siitä, että kussakin tapauksessa kunnioitetaan mainittujen oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevaa oikeutta.

58.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa vielä, että Awb:n 8:77 §:n 1 momentin b kohdassa säädetystä perusteluvelvollisuudesta poiketaan Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa niin, että silloin, kun Raad van State lausuu säilöönottoa koskevista tuomioista tehdyistä valituksista, se voi antaa ratkaisunsa lyhennetyin perusteluin, joissa lähinnä vain todetaan, että asianomainen ei ole esittänyt päteviä valitusperusteita.

59.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällainen poikkeus riistää asianomaisilta heidän oikeutensa tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Perusoikeuskirjan 47 artiklaa olisi kyseisen tuomioistuimen mukaan tulkittava sillä tavalla, että oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi käsittää ulkomaalaisoikeuden alalla myös oikeuden saada perusteltu päätös toisen ja ylimmän oikeusasteen tuomioistuimelta ainakin silloin, kun, kuten nyt tarkasteltavassa asiassa, kaikissa muissa kyseisen jäsenvaltion hallinto-, rikos- ja siviilioikeudellisissa tuomioistuinmenettelyissä on perusteluvelvollisuus.

60.

Tämän perusteella rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

61.

Unionin tuomioistuin päätti ensin aloittaa kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn asiassa C‑39/21 PPU, koska X oli ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana säilöön otettuna ja näin ollen vapautensa menettäneenä ja koska unionin tuomioistuimen vastauksella esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin saattaa lisäksi olla ratkaiseva merkitys kyseisen säilöönoton lopettamisen tai jatkamisen kannalta. Koska asia C‑704/20 on yhteydessä tähän tapaukseen, sitä käsiteltiin samalla tavalla.

62.

Myöhemmin unionin tuomioistuin päätti, että nämä molemmat tapaukset on käsiteltävä tavanomaisessa menettelyssä. Tämä päätös oli seurausta rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschin 31.3.2021 päivätystä tiedonannosta, jonka mukaan se oli 26.3.2021 tekemällään välipäätöksellä lopettanut X:n säilössäpidon.

63.

Rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch myönsi 26.4.2021 tekemällään päätöksellä X:lle korvausta sillä perusteella, että hänen säilöönottonsa oli ollut lainvastainen ja aiheuttanut hänelle vahinkoa. Kyseinen tuomioistuin on kuitenkin lykännyt asian käsittelyä sen osalta, onko X:llä oikeus saada korotettu korvaus, siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin on vastannut sen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin.

64.

X, Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. C oli myös aiemmin esittänyt huomautuksia kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn aikana. Istunto pidettiin 1.3.2022.

65.

Täsmennän aluksi, että tulkittavat säännökset ovat asiassa C‑39/21 direktiivin 2008/115 15 artikla ja asiassa C‑704/20 direktiivin 2013/33 9 artikla ja asetuksen N:o 604/2013 28 artiklan 4 kohta. ( 24 ) Vaikka asia C‑704/20 koskee säilöönoton tuomioistuinvalvontaa, kun taas asiassa C‑39/21 on kyse säilössäpidon (säilöönoton jatkamisen) tuomioistuinvalvonnasta, olen tietoisesti päättänyt viitata direktiivin 2008/115 15 artiklaan ja direktiivin 2013/33 9 artiklaan kokonaisuudessaan, sillä kuten seuraavassa selostan, minusta vaikuttaa siltä, että on syytä tehdä päätelmiä useista kyseisten artiklojen yhdessä luettavista säännöksistä. ( 25 )

66.

Unionin lainsäätäjän hyväksymiin yhteisiin vaatimuksiin perustuvassa kehyksessä säilöönoton oikeusperusta muodostuu laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten osalta pääasiassa direktiivin 2008/115 15–17 artiklasta ja kansainvälistä suojelua hakevien kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden osalta direktiivin 2013/33 8–11 artiklasta sekä asetuksen N:o 604/2013 28 artiklasta.

67.

Unionin oikeudessa säädetyt säilöönoton perusteet vahvistetaan laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten osalta direktiivin 2008/115 15 artiklassa ja kansainvälistä suojelua hakevien kolmansien maiden kansalaisten osalta direktiivin 2013/33 8 artiklassa ja asetuksen N:o 604/2013 28 artiklassa. Kyseisissä säännöksissä määritellään säilöönottoa ja säilössäpitoa koskeva järjestelmä, ja niiden avulla voidaan määrittää säilöönottotoimenpiteiden lainmukaisuuden edellytykset. Nämä edellytykset koskevat muun muassa säilöönottotoimenpiteestä määränneen elimen toimivaltaa, säilöön otetun henkilön pakenemisen vaaraa, muiden säilöönottoa lievempien toimenpiteiden riittävyyttä, hallinnon joutuisuutta maastapoistamismenettelyssä sekä haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden suojelua.

68.

Näiden täsmennysten jälkeen tarkastelen asiassa C‑704/20 esitettyä ennakkoratkaisukysymystä ja asiassa C‑39/21 esitettyä ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä yhdessä. Mielestäni ei näytä siltä, että tuomioistuimen tehtävän täytyisi olla perustavanlaatuisella tavalla erilainen sen mukaan, koskeeko sen ratkaistavana oleva asia säilöönoton vai säilössäpidon lainmukaisuutta, ( 26 ) taikka sen mukaan, päätetäänkö säilöönotosta direktiivin 2008/115, direktiivin 2013/33 vai asetuksen N:o 604/2013 perusteella. Vaikka säilöönoton ja säilössäpidon perusteet eivät ole identtiset, pääperiaatteet, joiden perusteella tuomioistuimen tehtävä voidaan hahmottaa, ovat näissä tapauksissa samat.

69.

Totean aluksi, että unionin lainsäätäjä on vahvistanut joukon yhteisiä sääntöjä, jotka koskevat kolmansien maiden kansalaisten säilöönoton ja säilössäpidon tuomioistuinvalvontaa.

70.

Näin ollen direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan ( 27 ) mukaan hallinto- tai oikeusviranomaisen on annettava laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilöönottomääräys kirjallisella ja perustellulla päätöksellä. Silloin, kun säilöönottomääräyksen antaa hallintoviranomainen, asianomaisella jäsenvaltiolla on velvollisuus joko (kyseisen direktiivin 15 artiklan 2 kohdan a alakohdan tapaus) säätää siitä, että ”oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden”, tai (kyseisen direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan tapaus) antaa ”asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle oikeus panna vireille menettely, jossa oikeusviranomainen tutkii viipymättä hänen säilöönottonsa laillisuuden”. Lisäksi saman direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa säädetään, että säilöönottoa on ”tarkasteltava uudelleen kohtuullisin väliajoin joko asianomaisen kolmannen maan kansalaisen hakemuksesta tai viran puolesta” ja että ”jos säilöönoton kestoa jatketaan, uudelleen tarkastelut toteutetaan oikeusviranomaisen valvonnassa”.

71.

Kansainvälistä suojelua hakevien kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden osalta direktiivissä 2013/33 säädetään vastaavista säännöistä sekä säilöönoton tuomioistuinvalvonnan (kyseisen direktiivin 9 artiklan 3 kohta) että säilössäpidon (kyseisen direktiivin 9 artiklan 5 kohta) tuomioistuinvalvonnan osalta.

72.

Kaikissa näissä säännöksissä unionin lainsäätäjä säätää tuomioistuinvalvonnasta, joka voidaan toteuttaa joko asianomaisen kolmannen maan kansalaisen hakemuksesta tai viran puolesta. Näillä säännöksillä, joilla on tarkoitus suojata kolmansien maiden kansalaisia mielivaltaiselta vapaudenmenetykseltä, kun otetaan huomioon vapautta koskevan perusoikeuden merkitys ja se, miten vakavaa puuttumista kyseiseen oikeuteen säilöönotto merkitsee, ( 28 ) pyritään näin takaamaan, että kaikissa jäsenvaltioissa tuomioistuimet valvovat säilöönotto- ja myöhemmin säilössäpitopäätöksiä kyseisten päätösten lainmukaisuuden tarkistamiseksi.

73.

Kyseinen lainsäätäjä ei kuitenkaan ole vahvistanut yhteisiä vaatimuksia siitä, kuinka laajaa valvontaa tuomioistuimen on harjoitettava säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuuden tarkistamiseksi. Mainittu lainsäätäjä ei etenkään ole nimenomaisesti säätänyt, että tuomioistuimen pitää säilöönoton lainmukaisuuden valvonnassa tutkia kaikki merkityksellisiksi katsomansa tosiseikat ja oikeudelliset seikat riippumatta sille esitetyistä perusteista ja perusteluista. Tämän valvonnan yksityiskohtaiset säännöt kuuluvat näin ollen jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden piiriin.

74.

On tarpeen tarkistaa, noudatetaanko Awb:n 8:69 §:n 1 momentissa, jossa rajoitetaan sen tuomioistuimen oikeuksia, jonka velvollisuutena on tutkia säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuus, siten, että se voi tutkia ainoastaan kolmannen maan kansalaisen esittämiä perusteita ja perusteluita, jäsenvaltioiden menettelylliselle itsemääräämisoikeudelle asetettuja rajoja.

75.

Muistutan tältä osin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun kyseessä olevalla alalla ei ole olemassa unionin sääntöjä, kunkin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestyksessä on menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen nojalla annettava menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä olevat oikeudet, kunhan nämä menettelysäännöt eivät ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate) eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 29 )

76.

Tästä seuraa, että kahden kumulatiivisen edellytyksen – eli vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen noudattamisen – on täytyttävä, jotta jäsenvaltio voi vedota menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevaan periaatteeseen unionin oikeudella säännellyissä tilanteissa. ( 30 )

77.

Tehokkuusperiaatteesta unionin tuomioistuin on jo todennut, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava niin, että otetaan huomioon kyseisen säännöksen merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Tämän osalta on otettava tarvittaessa huomioon kansallisen oikeusjärjestyksen perustana olevat periaatteet, joita ovat esimerkiksi puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate ja oikeudenkäynnin moitteeton kulku. ( 31 )

78.

On kuitenkin syytä korostaa, että tehokkuusperiaatetta katsotaan noudatettavan vain, mikäli kyseinen menettelysääntö on perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden mukainen. ( 32 ) Jäsenvaltioiden velvollisuuteen taata niiden oikeuksien tehokkuus, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, sisältyy siten vaatimus tuomioistuimen tarjoamasta oikeussuojasta, joka on taattu perusoikeuskirjan 47 artiklassa, jota kansallisen tuomioistuimen on noudatettava. Tämän oikeussuojan on koskettava sekä niiden tuomioistuinten nimeämistä, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan unionin oikeuteen perustuvia vaatimuksia, että tällaisia vaatimuksia koskevien sääntöjen määrittämistä. ( 33 )

79.

Näin ollen nyt tarkasteltavien asioiden ytimessä oleva kysymys voidaan muotoilla seuraavasti: onko sellainen kansallinen menettelysääntö, joka on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin tutkii viran puolesta unionin oikeuden rikkomiseen perustuvat perusteet, sillä se estää kyseistä tuomioistuinta tutkimasta säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen lainmukaisuutta kaikkien niiden perusteiden valossa, joilla tällaista toimenpidettä voidaan perustella, ja ottamasta tarvittaessa huomioon myös muita kuin kantajan esittämiä perusteita ja perusteluita, perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden mukainen?

80.

Unionin tuomioistuin on jo todennut muissa yhteyksissä, jotka eivät koske perusoikeuskirjan 6 artiklassa taattua oikeutta vapauteen, että tehokkuusperiaate ei lähtökohtaisesti edellytä, että kansalliset tuomioistuimet ottavat viran puolesta huomioon unionin oikeussääntöjen rikkomista koskevan perusteen, jos tuomioistuinten olisi tällaisen perusteen tutkimiseksi ylitettävä asianosaisten rajaaman riita-asian kohde ja tukeuduttava muihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin kuin niihin, joihin asianosainen, jonka edun mukaista on soveltaa asianomaisia oikeussääntöjä, on perustanut vaatimuksensa. ( 34 )

81.

Unionin tuomioistuimen mukaan tämä kansallisen tuomioistuimen toimivallan rajoitus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan aloitteen tekeminen oikeudenkäynnissä on asianosaisten tehtävä. Näin ollen silloin, kun asianosaiselle annetaan kansallisessa prosessioikeudessa tosiasiallinen mahdollisuus vedota unionin oikeuteen pohjautuvaan perusteeseen, kansallinen tuomioistuin ei voi toimia viran puolesta kuin poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa yleinen etu sitä edellyttää. ( 35 )

82.

Totean tältä osin, että Awb:n 8:69 §:n 1 momentti ei estä kolmannen maan kansalaisia vetoamasta yhteen tai useaan kanneperusteeseen, joiden mukaan heidän säilöönottonsa tai säilössäpitonsa ei täytä unionin johdetun oikeuden merkityksellisissä säännöksissä vahvistettuja edellytyksiä. ( 36 ) Kyseinen kansallinen säännös ei siis estä asiaa käsittelevää tuomioistuinta tutkimasta sellaisia unionin oikeuden rikkomiseen perustuvia perusteita, joita kantaja on esittänyt säilöönotostaan tai säilössäpidostaan nostamansa kanteen tueksi. Kyseisellä tuomioistuimella on näin ollen sille esitettyjen perusteiden tutkinnassa täysi harkintavalta, jonka merkityksen unionin tuomioistuin on vahvistanut 5.6.2014 antamassaan tuomiossa Mahdi ( 37 ).

83.

Huomautan tältä osin, että unionin tuomioistuimen mukaan kansallisen tuomioistuimen on sille kuuluvassa valvonnassa voitava käsitellä kaikkia niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä sen selvittämiseksi, onko asianomaisen kolmannen maan kansalaisen säilöönotto perusteltu. Kyseisen tuomioistuimen on näin ollen voitava ottaa huomioon sekä ne tosiseikat ja todisteet, joihin säilöönotosta määrännyt hallintoviranomainen on vedonnut, että kaikki asianomaisen kolmannen maan kansalaisen mahdolliset huomautukset. Sen on lisäksi voitava selvittää kaikki muut päätöksensä kannalta tarpeellisiksi katsomansa merkitykselliset seikat. Tästä seuraa, että oikeusviranomaisella oleva toimivalta ei voi missään tapauksessa rajoittua siten, että se voi ottaa huomioon pelkästään asianomaisen hallintoviranomaisen esittämät seikat. ( 38 ) Lisäksi, kun alun perin määrätty säilöönotto ei ole enää perusteltu, toimivaltaisen oikeusviranomaisen on voitava korvata omalla päätöksellään hallintoviranomaisen päätös. ( 39 )

84.

Alankomaiden hallitus puolustaa Awb:n 8:69 §:n 1 momentin yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa säilöönoton erityistapauksessa väittämällä, kuten olen aiemmin todennut, että kolmansien maiden kansalaisten mahdollisuutta esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki merkityksellisiksi katsomansa perusteet ei ole rajoitettu ja että kansallinen tuomioistuin voi lisäksi ilmaista asianomaisten kansalaisten esittämät tosiseikat oikeudellisin termein. Alankomaiden hallitus lisää, että toisin kuin yleisessä hallinto-oikeudessa, säilöönoton alalla on säädetty lisätakeista, kuten järjestelmällisestä tutkinnasta tuomioistuimessa silloinkin, kun ei ole nostettu kannetta, suullisesta käsittelystä ja kyseiseen alaan erikoistuneen asianajajan avusta. Tämän lisäksi toimivaltaisella hallintoviranomaisella on velvollisuus tarkistaa säilöönoton ja säilössäpidon lainmukaisuuden perusteet, minkä vuoksi tuomioistuimen ei tarvitse suorittaa enää uudestaan yhtä laaja-alaista valvontaa eikä ottaa huomioon muita kuin asianomaisen esittämiä perusteita.

85.

En kuitenkaan usko, että edellä luetellut takeet ovat sellaisia, että niillä voidaan varmistaa sen tuomioistuimen antaman oikeussuojan tehokkuus, jota on annettava kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen kohteena, sillä Awb:n 8:69 §:n 1 momentti on omiaan heikentämään sen oikeussuojakeinon täyttä tehokkuutta, jolla haetaan tuomioistuimen päätöstä tällaisen toimenpiteen lainmukaisuudesta.

86.

Perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistetusta vapautta koskevasta oikeudesta totean, että tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevaa oikeutta ei saa heikentää millään tavalla eikä sen soveltamisessa saa olla minkäänlaisia sokeita pisteitä. Vaikka viimeksi mainitun oikeuden ulottuvuus vaihtelee kunkin yksittäistapauksen erityisen asiayhteyden ja erityisten olosuhteiden, muun muassa kyseisen toimen luonteen, sen antamisen asiayhteyden ja asiaa koskevien oikeussääntöjen, mukaan, ( 40 ) katson, että kun on kyse vapautta koskevasta oikeudesta, oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan on taattava tiukasti ja tinkimättömästi niin, että vapauden menetyksen käsittävien toimenpiteiden lainmukaisuutta kyetään valvomaan kattavasti eli sekä laaja-alaisesti että perusteellisesti. Asianomaiset seikat puoltavat mielestäni sitä, että unionin oikeuden rikkomista koskevien perusteiden viran puolesta tapahtuvaa tutkimista kansallisissa tuomioistuimissa olisi lähestyttävä siten, että kiinnitetään erityistä huomiota vapautta koskevan oikeuden mahdollisten loukkausten tarkistamiseen.

87.

Painotan tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että kun otetaan huomioon vapautta koskevan oikeuden tärkeys ja se, miten vakavaa puuttumista kyseiseen oikeuteen säilöönottotoimenpide merkitsee, kyseisen oikeuden käytön rajoitukset on toteutettava täysin välttämättömän rajoissa. ( 41 ) Näin ollen kaikille direktiivin 2008/115, direktiivin 2013/33 tai asetuksen N:o 604/2013 soveltamisalaan kuuluville säilöönotoille on asetettu tiukat rajat kyseisten direktiivien ja kyseisen asetuksen säännöksissä siten, että voidaan varmistaa yhtäältä suhteellisuusperiaatteen noudattaminen käytettyihin keinoihin ja tavoiteltuihin päämääriin nähden ja toisaalta asianomaisten henkilöiden perusoikeuksien kunnioittaminen. ( 42 ) Siten unionin johdetun oikeuden merkityksellisten säännösten nojalla toteutetut säilöönottotoimenpiteet eivät saa olla ristiriidassa tällaisten toimenpiteiden kohteena olevien kolmansien maiden kansalaisten vapautta koskevan oikeuden kanssa, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 6 artiklassa. ( 43 )

88.

Niiden oikeussuojakeinojen ominaispiirteet, joita jäsenvaltiot toteuttavat mahdollistaakseen sen, että kolmansien maiden kansalaiset voivat vedota oikeuksiinsa, on lisäksi määritettävä noudattamalla perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jonka mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava mainitussa artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. ( 44 ) Kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta, niiden on taattava perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden kunnioittaminen. Kyseisessä kohdassa vahvistetaan tuomioistuinten antamaa tehokasta oikeussuojaa koskeva periaate. ( 45 )

89.

Lisäksi on tärkeää todeta, että unionin tuomioistuin katsoo, että siltä osin kuin päätöksellä, jolla määrätään kolmannen maan kansalaisen säilöönotosta tai säilöönoton jatkamisesta, loukataan asianomaisen henkilön perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettua vapautta koskevaa oikeutta, sen on noudatettava tiukkoja takeita, joihin kuuluu eritoten suoja mielivallalta. Tällainen suoja merkitsee muun muassa sitä, että säilöönotosta voidaan määrätä tai sitä voidaan jatkaa vain noudattamalla yleisiä ja abstrakteja sääntöjä, joissa vahvistetaan säilöönoton edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt. ( 46 ) Säilöönoton ja säilössäpidon tehokkaalla tuomioistuinvalvonnalla taataan kolmansien maiden kansalaisille heidän näihin sääntöihin perustuvat oikeutensa. ( 47 )

90.

On niin ikään todettava, että sen tutkimuksen laajuuden rajoittaminen, joka tuomioistuimen on suoritettava silloin, kun se valvoo säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuutta, merkitsee perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetun tehokkaita oikeussuojakeinoja tuomioistuimessa koskevan oikeuden rajoitusta, joka perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan on oikeutettu ainoastaan, jos siitä säädetään lailla, jos se kunnioittaa kyseisen oikeuden keskeistä sisältöä ja jos se on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti välttämätön ja vastaa tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. ( 48 )

91.

Katson, että olisi sekä perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden, joka säilöön otetulla henkilöllä on oltava, että perusoikeuskirjan 6 artiklaan perustuvan kyseisen henkilön mielivaltaiselta vapaudenmenetykseltä suojaamista koskevan oikeuden keskeisen sisällön vastaista, että tuomioistuinta estettäisiin vapauttamasta tällaista henkilöä, vaikka se toteaisi käytettävissään olevan näytön perusteella, että tällainen säilöönotto on lainvastainen. Muunlainen tulkinta synnyttäisi aukon mielivaltaisen vapaudenmenetyksen vastaiseen suojaan, mikä olisi ristiriidassa yksilönvapaudella demokraattisessa yhteiskunnassa olevan merkityksen kanssa. ( 49 )

92.

Tilanne, jossa tuomioistuin voi ainoastaan reagoida sille esitettyihin perusteisiin ja perusteluihin voimatta tuoda viran puolesta esiin muita perusteita ja perusteluita, voi johtaa siihen, että henkilö otetaan säilöön ja pidetään säilössä, vaikka säilöönoton ja säilössäpidon edellytykset eivät täyty. Useista unionin johdetun oikeuden säännöksistä, joissa konkretisoidaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan ja perusoikeuskirjan 6 artiklaan perustuvaa suojaa mielivaltaiselta vapaudenmenetykseltä, kuitenkin seuraa, että henkilö on ehdottomasti vapautettava välittömästi silloin, kun säilössäpito on lainvastaista tai kun se ei ole enää perusteltua. Esimerkiksi direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdan viimeisessä virkkeessä todetaan, että ”asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, jos säilöönotto ei ole laillinen”. Asianomainen henkilö määrätään välittömästi vapautettavaksi myös kyseisen direktiivin 15 artiklan 4 kohdassa silloin, kun säilöönotto ei ole enää perusteltua eli ”kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole oikeudellisten tai muiden näkökohtien vuoksi tai että 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa”. Direktiivin 2013/33 9 artiklan 3 kohdassa säädetään myös, että ”mikäli laillisuuden tutkimisen yhteydessä osoittautuu, että säilöön ottamista on pidettävä laittomana, asianomainen hakija on vapautettava välittömästi”.

93.

Alankomaiden hallituksen esittämillä menettelyllisillä takeilla ei nähdäkseni poisteta sitä vaaraa, että koska asiaa käsittelevä tuomioistuin ei voi viran puolesta nostaa esiin tiettyjä perusteita ja perusteluja, henkilö joutuu säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen kohteeksi, vaikka tällaisen toimenpiteen edellytykset eivät täyty, mikä on suoraan ristiriidassa edellä mainitsemieni unionin johdetun oikeuden säännösten kanssa, joita on tulkittava perusoikeuskirjassa suojattujen perusoikeuksien mukaisesti.

94.

Tällaisessa tilanteessa asianomaisen henkilön nauttimaa tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa ei mielestäni voida pitää tehokkaana. Silloin, kun on kyse säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpidettä koskevasta muutoksenhausta, kyseisen oikeussuojakeinon tehokkuutta on punnittava suhteessa siihen, että kolmannen maan kansalainen on ehdottomasti vapautettava, mikäli edellytykset tällaisen toimenpiteen toteuttamiselle eivät täyty. Tästä seuraa, että säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen kohteeksi joutuneen kolmannen maan kansalaisen tehokas tuomioistuimen antama oikeussuoja ei ole taattu, jos tuomioistuin, jonka tehtävänä on valvoa kyseisen toimenpiteen lainmukaisuutta, ei kansallisen menettelysäännön takia voi vapauttaa kyseistä kansalaista, vaikka se toteaisi käytettävissään olevan näytön perusteella, ettei säilössäpidolle ole todettavissa mitään pätevää perustetta. Tämän lisäksi tällaisen menettelysäännön soveltaminen säilöönoton yhteydessä voi heikentää säilöönoton edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä annettujen yleisten ja abstraktien sääntöjen täyttä vaikutusta niin, että asianomaiset kolmansien maiden kansalaiset menettävät kyseisistä säännöistä johtuvat oikeutensa.

95.

Siksi katson, että tuomioistuimen harjoittaman valvonnan rajaaminen laajuudeltaan pelkästään kantajan esittämiin perusteisiin ja perusteluihin voi johtaa niiden unionin johdetun oikeuden säännösten rikkomiseen, joissa kansalliset viranomaiset velvoitetaan vapauttamaan henkilö, joka on joutunut laittoman vapaudenmenetyksen käsittävän toimenpiteen kohteeksi. Näin ollen vapauttamisen automaattisuus ja pakottavuus silloin, kun säilöönoton tai säilössä pitämisen edellytykset eivät täyty, rajoittaa minun nähdäkseni jäsenvaltioiden liikkumavaraa oikeussuojakeinojen menettelysääntöjen määrittelyssä asettamalla niille tulosta koskevan velvoitteen. Tämä velvoite merkitsee sen takaamista, että asianomaiset oikeussuojakeinot järjestetään sillä tavalla, että säilöönoton kohteeksi joutuneet kolmansien maiden kansalaiset voivat saada aikaan sen, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät voi jatkaa asianomaista säilöönottoa, mikäli tällaisen toimenpiteen edellytykset eivät täyty. Kun otetaan huomioon vapautta koskevan oikeuden tärkeys, jota unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut, mielestäni olisi erityisen epäsopivaa hyväksyä sitä, että kansallinen menettelysäännös voisi osaltaan edesauttaa säilöönoton tai säilössäpidon sisältävän toimen lainmukaisuutta koskevien epäilyjen säilymistä. ( 50 )

96.

Siitä Alankomaiden hallituksen esittämästä väitteestä, jonka mainitsin jo aikaisemmin ja jonka mukaan toimivaltainen hallintoviranomainen on velvollinen tarkistamaan säilöönoton ja säilössä pitämisen lainmukaisuuden perusteet, mikä oikeuttaisi sen, että tuomioistuimen ei tarvitse enää uudestaan suorittaa yhtä laaja-alaista valvontaa eikä ottaa huomioon muita kuin asianomaisen esittämiä kanneperusteita, totean komission tavoin, että säilöönoton lainmukaisuuden edellytykset sitovat sekä toimivaltaista hallintoviranomaista että tuomioistuinta. Näin ollen pidän kyseenalaisena näkemystä, jonka mukaan kyseisellä viranomaisella on velvollisuus tutkia kaikissa tapauksissa tällaisten edellytysten täyttymistä, kun taas tuomioistuimen tehtävää rajoitetaan tältä osin menettelysäännöllä, joka estää sitä käsittelemästä muita kuin asianosaisen esittämiä perusteita. Toisin sanoen se, että tuomioistuimen toimivaltaa rajoitetaan samalla, kun hallintoviranomaisen toimivaltaa ei rajoiteta, vaikuttaa minusta ristiriitaiselta ja yhteensopimattomalta säilöönoton lainmukaisuuden edellytysten pakottavuuden kanssa.

97.

Muistutan vielä, että yksilönvapauden varjeleminen on nimenomaan tuomioistuimen tehtävä. ( 51 ) Näin ollen järjestelmä, jossa toimivaltaisella hallintoviranomaisella on velvollisuus suorittaa kattava tutkimus säilöönoton edellytyksistä, kun taas tuomioistuimella, jonka tehtävänä on valvoa tällaisen toimenpiteen lainmukaisuutta, ei ole yhtä laajaa toimivaltaa, vaikuttaa epätasapainoiselta eikä ole omiaan takaamaan kolmannen maan kansalaiselle tuomioistuimen antamaa tehokasta oikeussuojaa. Tuomioistuimen, ei asianomaisen hallintoviranomaisen, kuuluu viime kädessä ratkaista, täyttääkö säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpide laissa säädetyt pakottavat edellytykset.

98.

Edellä esitetystä seuraa, että silloin, kun tuomioistuimen tehtävänä on valvoa säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuutta, sen on tarkistettava, että niitä yleisiä ja abstrakteja sääntöjä noudatetaan, joissa vahvistetaan säilöönoton edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt. ( 52 ) Koska Awb:n 8:69 §:n 1 momentti rajaa tämän tarkistuksen vain valittajan esittämiin perusteisiin ja perusteluihin, se, että sitä sovelletaan säilöönottotoimenpiteen lainmukaisuuden valvonnassa, ei mielestäni sovi yhteen unionin oikeuden kanssa, sillä se on tehokkuusperiaatteen vastaista.

99.

Tämän yhteensopimattomuutta koskevan toteamuksen tueksi huomautan myös, että kyseinen menettelysääntö johtaa siihen, että vapaudenmenetyksen käsittävään toimenpiteeseen sovelletaan tuomioistuinvalvontaa, jonka laajuus vaihtelee sen mukaan, onko kyse hallintoviranomaisen päättämästä säilöönotosta vai rikostuomioistuimen päättämästä vangitsemisesta.

100.

Muistutan tässä yhteydessä, että Raad van State toteaa ennakkoratkaisupyynnössään, että Awb:n 8:69 §:ää ei sovelleta rikosoikeudellisiin menettelyihin. Tästä seuraa, että rikostuomioistuimen ei ole pakko tyytyä käsittelemään vain epäillyn tai syyttäjän esittämiä perusteita tai perusteluita, kun se tutkii kyseistä vapaudenmenetyksen käsittävää toimenpidettä. Raad van State painottaa tämän osalta sitä, että rikostuomioistuin itse määrää tällaisen toimenpiteen, mikä on sen mielestä merkittävä ero verrattuna siihen, että toimivaltainen hallintoviranomainen toteuttaa säilöönottotoimenpiteen.

101.

Siitä huolimatta, että näillä kahdella toimenpidetyypillä on erilaiset tarkoitukset, niissä on kuitenkin molemmissa kyse vapaudenmenetyksen käsittävästä toimenpiteestä, joka voidaan määrätä vain laissa säädetyin edellytyksin. Mielestäni ei ole riittävää, että eroa tuomioistuinvalvonnan laajuudessa perustellaan sillä, että vapaudenmenetyksen käsittävät toimenpiteet kuuluvat kansallisen oikeuden kahdelle eri osa-alueelle eli yhtäältä rikosoikeuden ja toisaalta hallinto-oikeuden piiriin. Lisäksi olisi paradoksaalista, että rikoksesta epäilty henkilö nauttisi paremmasta oikeussuojasta kuin henkilö, jota ei epäillä tällaisesta rikoksesta.

102.

Lisään vielä, että kyseinen kansallinen menettelysääntö ei mielestäni sovi yhteen sen kanssa, että säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskeva todistustaakka on viranomaisella, joka on määrännyt tällaisen toimenpiteen. Asianomainen sääntö voi nimittäin johtaa siihen, että asiaa käsittelevällä tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta tarkistaa esimerkiksi sitä, onko toimivaltainen hallintoviranomainen osoittanut, että säilöönottoa lievempi toimenpide ei olisi ollut riittävä, ellei kantaja ole esittänyt asiasta erityistä perustetta tai perustelua. Katson, että kantajan esittämistä perusteista ja perusteluista riippumatta kyseisellä tuomioistuimella on oltava toimivalta tarkistaa, onko kyseinen viranomainen täyttänyt todistustaakkansa asianmukaisesti. Mikäli mainittu tuomioistuin katsoo, että mainitun viranomaisen sille toimittamat asiakirjat, joita tarvittaessa täydennetään tuomioistuimessa pidetystä kontradiktorisesta näkemystenvaihdosta saaduilla seikoilla, eivät riitä perustelemaan säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpidettä, mikään kansallinen menettelysääntö ei saa estää tuomioistuinta vapauttamasta välittömästi henkilöä, joka on joutunut tällaisen toimenpiteen kohteeksi.

103.

Katson myös, ettei mielivaltaista vapaudenmenetystä voida perustellusti oikeuttaa oikeusvarmuuden periaatteella. Oikeudenkäynnin moitteettomasta kulusta ja erityisesti uusien perusteiden harkintaan liittyvistä viiveistä ( 53 ) olen sitä mieltä, että nopeus, jolla tuomioistuinvalvonta on toteutettava, ei voi oikeuttaa sitä, että säilöönoton lainmukaisuus tutkitaan vain osittain.

104.

Lisäksi on tärkeää korostaa, että unionin oikeuden mukaan säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteestä voi päättää joko oikeusviranomainen tai hallintoviranomainen.

105.

Katson, että valvonnan, jota tuomioistuin harjoittaa silloin, kun se käsittelee säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpidettä koskevaa kannetta, olisi perusteellisuudeltaan ja laajuudeltaan vastattava valvontaa, jota kyseinen tuomioistuin harjoittaa silloin, kun sen on kansallisen oikeuden nojalla annettava tällainen päätös.

106.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen menettelysäännön soveltaminen on nähdäkseni omiaan hankaloittamaan sen vaatimuksen täyttymistä, jonka mukaan säilöönoton lainmukaisuutta on valvottava yhtenäisesti eri jäsenvaltioissa. Säilöönoton lainmukaisuuden valvonnan vaihtelevuus ei mielestäni ole sopusoinnussa sen toteamuksen kanssa, että niitä edellytyksiä, joiden nojalla säilöönotosta voidaan päättää, yhdenmukaistetaan unionin johdetussa oikeudessa. Jäsenvaltioiden erot asianomaisen valvonnan laajuudessa ovat siten omiaan heikentämään niiden aineellisten sääntöjen tehokkuutta, joilla unionin tasolla säännellään kolmansien maiden kansalaisten säilöönoton tai säilössä pitämisen edellytyksiä.

107.

Näin ollen asian kannalta merkityksellisten unionin johdetun oikeuden säännösten tulkitseminen siten, että ne velvoittavat asiaa käsittelevän tuomioistuimen valvomaan niiden edellytysten täyttymistä, joita kolmannen maan kansalaisen säilöön ottamiseksi tai säilössä pitämiseksi vaaditaan, riippumatta siitä, mitä oikeudellisia perusteita ja perusteluja kyseinen kolmannen maan kansalainen on esittänyt, johtaa niiden erojen pienenemiseen, joita tällaisen kansalaisen nauttiman oikeussuojan laajuudessa on sen mukaan, onko asianomainen jäsenvaltio päättänyt antaa oikeusviranomaiselle vai hallintoviranomaiselle toimivallan toteuttaa säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteitä. Yhtenäinen oikeussuoja kaikissa jäsenvaltioissa auttaa varmasti varmistamaan, että tämä suoja on perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti tehokasta.

108.

Mielestäni sama yhtenäisyyden vaatimus säilöönoton lainmukaisuuden tuomioistuinvalvonnassa koskee myös tilanteita, joissa jäsenvaltio on päättänyt harjoittaa valvontaa automaattisesti, ja tilanteita, joissa valvontaa harjoitetaan asianomaisen henkilön pyynnöstä.

109.

Yhteenvetona katson, että jäsenvaltioille jätetty mahdollisuus valita yhtäältä säilöönotto- tai säilössäpitotoimenpiteen toteuttajaksi hallintoviranomainen tai oikeusviranomainen ja toisaalta viran puolesta toteutettava taikka tällaisesta hallintoviranomaisen päättämästä toimenpiteestä nostetun kanteen perusteella toteutettava tuomioistuinvalvonta ei saa johtaa käytännössä siihen, että jäsenvaltioiden välillä on eroja kyseisen toimenpiteen lainmukaisuuden tuomioistuinvalvonnan laajuudessa.

110.

Kaikkien asianomaisten seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa asiassa C‑704/20 esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen ja asiassa C‑39/21 esitettyyn ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että direktiivin 2008/115 15 artiklaa, direktiivin 2013/33 9 artiklaa ja asetuksen N:o 604/2013 28 artiklaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka tehtävänä on valvoa kolmannen maan kansalaisen säilöönoton tai säilössäpidon lainmukaisuutta, on tarkistettava merkityksellisiksi katsomiensa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, että niitä yleisiä ja abstrakteja sääntöjä noudatetaan, joissa vahvistetaan säilöönoton ja säilössäpidon edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt, riippumatta kolmannen maan kansalaisen kanteensa tueksi esittämistä perusteista ja perusteluista. Nämä samat säännökset ovat esteenä sellaiselle kansalliselle menettelysäännölle, jonka vaikutuksena on estää asianomaista tuomioistuinta suorittamasta viran puolesta tällaista tarkistusta ja vapauttamasta kolmannen maan kansalaista, vaikka se toteaisi, että tällainen säilöönotto on unionin oikeuden vastainen.

111.

Muistutan, että Awb:n 8:77 §:n 1 momentin b kohdan mukaan kannetta käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on annettava perusteltu kirjallinen päätös. Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa säädetään kuitenkin poikkeuksesta, jota sovelletaan silloin, kun Raad van State ratkaisee säilöönottoa koskevista päätöksistä tehtyjä valituksia. Jos kyseinen tuomioistuin tällöin ”katsoo, että esitetty valitus ei todennäköisesti johda kumoamiseen, se voi päätöksensä perusteluissa tyytyä tähän arvioon”.

112.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee, onko tällainen lyhennettyjen perusteluiden mahdollisuus, joka Raad van Statelle siis tarjoutuu silloin, kun se toisena ja ylimpänä oikeusasteena antaa ratkaisun säilöönottopäätöksen lainmukaisuudesta, unionin oikeuden mukainen.

113.

Alankomaiden hallitus katsoo, että asiassa C‑39/21 esitettyä kolmatta ennakkoratkaisukysymystä ei voida ottaa tutkittavaksi.

114.

On kyllä totta, että Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa esitettyä sääntöä, jolla lievennetään perusteluvelvollisuutta valitusmenettelyissä, ei ole tarkoitettu sovellettavaksi rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschissa käytävässä menettelyssä (asia C‑39/21) vaan ainoastaan Raad van Statessa käytävässä valitusmenettelyssä (asia C‑704/20). Näistä seikoista huolimatta minun on kuitenkin vaikea katsoa, että asiassa C‑39/21 esitetty kolmas ennakkoratkaisukysymys on täysin merkityksetön rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschissa käytävässä menettelyssä, joka koskee kolmannen maan kansalaisen säilössä pitämistä.

115.

Totean, että rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch esittää ennakkoratkaisupyynnössään syyt, joiden vuoksi Raad van Staten kolmannen maan kansalaisen säilöönottoa koskevista valituksista antamien päätösten lyhennetyt perustelut voivat vaikuttaa viimeksi mainitun henkilön säilössä pitämisestä tässä tuomioistuimessa myöhemmin käytäviin menettelyihin. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch korostaa tältä osin ylimmän oikeusasteen päätöksen merkitystä koko menettelyssä painottamalla, että sen jälkeen, kun Raad van State on päätöksellään hylännyt säilöönottotoimenpiteestä tehdyn valituksen, kyseinen toimenpide voi pysyä voimassa ilman, että kolmannen maan kansalainen saa tietää kyseisen päätöksen perusteluja. ( 54 ) Silloin, kun on kyse tällaisen kansalaisen säilössä pitämisen riitauttamisesta, Alankomaiden oikeuden mukaan kyseisen kansalaisen asianajajan kuuluu määrittää asian laajuus ja esittää tosiseikat ja olosuhteet, jotka tuomioistuimen on tutkittava ratkaistakseen säilössä pitämisen lainmukaisuutta koskevan asian. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschin mukaan tämä tehtävä voi osoittautua käytännössä hankalaksi, mikäli kyseinen asianajaja ei ole tietoinen syistä, joiden vuoksi Raad van State ei ollut hyväksynyt valitusperusteita, jotka hän oli aiemmin esittänyt säilöönottoa koskevasta päätöksestä. ( 55 )

116.

Lisäksi, koska rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch viittaa Raad van Staten päätökseen ja toteaa, ettei viimeksi mainittu ole halunnut esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymystä tästä asiasta, ( 56 ) totean, että minun on vaikea nähdä, millä muulla keinolla kuin sillä, jota kyseinen tuomioistuin on käyttänyt, kysymys Raad van Staten valitusten johdosta antamien päätösten lyhennettyjen perustelujen yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa voitaisiin saattaa unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi ainakaan ennakkoratkaisumenettelyssä. ( 57 )

117.

Kaikkien näiden seikkojen valossa ei mielestäni ole selvää, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai että kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen, ( 58 ) koska vastaus rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschin esittämään kysymykseen Raad van Staten säilöönottoa koskevien valitusten johdosta antamien päätösten lyhennetyistä perusteluista voi vaikuttaa myöhempiin samaan säilöönottoon liittyviin menettelyihin, kuten sellaiseen menettelyyn, jossa asianomaisen henkilön säilössä pitäminen riitautetaan, mistä on nimenomaan kyse pääasian oikeudenkäynnissä asiassa C‑39/21.

118.

Näin ollen katson, että siltä osin kuin tässä asiassa esitetty kolmas ennakkoratkaisukysymys koskee sen Raad van Staten käytännön yhdenmukaisuutta unionin oikeuden kanssa, jossa se perustelee päätöksensä vain lyhyesti silloin, kun se antaa toisena ja ylimpänä oikeusasteena ratkaisun säilöönottotoimenpiteen lainmukaisuutta koskevassa asiassa, siihen on sovellettava olettamaa, että sillä on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, ja unionin tuomioistuimen on annettava siihen aineellinen vastaus. Asioiden C‑704/20 ja C‑39/21 yhdistäminen puhuu myös tämän puolesta, sillä sen ansiosta voidaan tarkastella Alankomaiden säilöönoton ja säilössäpidon valvontamenettelyä kokonaisuutena eri instansseissa perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tuomioistuimen antamaa tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden valossa.

119.

Asiakysymyksestä totean, että toisen oikeusasteen käyttöönotto säilöönottopäätöksiin kohdistettavaa muutoksenhakua varten ja sääntö, jonka perusteella Raad van State voi perustella ratkaisunsa vain lyhyesti, kun se hylkää sen käsiteltäväksi saatetun valituksen, ovat menettelysääntöjä, joiden avulla pannaan täytäntöön oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tällaisia ratkaisuja vastaan, sellaisena kuin se konkretisoidaan direktiivin 2008/115, jolla yksin on merkitystä asiassa C‑39/21, 15 artiklan 2 kohdassa. ( 59 ) Tällaisissa menettelysäännöissä on noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta. ( 60 ) Näiden periaatteiden noudattamista on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan kyseisten sääntöjen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku ja näiden sääntöjen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. ( 61 )

120.

Vastaavuusperiaatteen kannalta ennakkoratkaisua asiassa C‑39/21 pyytänyt tuomioistuin korostaa, että perusteluvelvollisuutta koskeva poikkeus ja toisena ja ylimpänä oikeusasteena toimivan Raad van Staten toimivalta tehdä päätöksensä perustelematta niitä aineellisesti koskevat ainoastaan kolmansien valtioiden kansalaisten ja unionin kansalaisten aloittamia ulkomaalaislakia koskevia hallintomenettelyjä.

121.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että vastaavuusperiaatteen noudattaminen edellyttää sitä, että kahta samankaltaista oikeussuojakeinoa, joista toinen perustuu kansallisen oikeuden ja toinen unionin oikeuden rikkomiseen, kohdellaan samalla tavalla, mutta se ei edellytä vastaavuutta sellaisten kansallisten menettelysääntöjen välillä, joita sovelletaan luonteeltaan erilaisiin riita-asioihin. ( 62 ) Yhtäältä on siis yksilöitävä toisiinsa nähden vertailukelpoiset menettelyt tai oikeussuojakeinot ja toisaalta määritettävä, kohdellaanko kansalliseen oikeuteen perustuvia oikeussuojakeinoja edullisemmin kuin oikeussuojakeinoja, jotka liittyvät niiden oikeuksien turvaamiseen, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella. ( 63 ) Oikeussuojakeinojen vertailukelpoisuuden osalta kansallisen tuomioistuimen, joka suoraan tuntee sovellettavat menettelysäännöt, on tarkistettava asianomaisten oikeussuojakeinojen samankaltaisuus niiden kohteen, perusteen ja olennaisten osatekijöiden kannalta. ( 64 ) Oikeussuojakeinojen samankaltaisen kohtelun osalta on muistutettava siitä, että kansallisen tuomioistuimen on tarkasteltava jokaista tapausta, jossa pohditaan kysymystä, onko unionin oikeuteen perustuvia oikeussuojakeinoja koskeva kansallinen menettelysääntö epäedullisempi kuin menettelysäännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia oikeussuojakeinoja, siten, että huomioon otetaan kyseisten sääntöjen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku ja näiden sääntöjen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. ( 65 )

122.

Katson, että unionin tuomioistuimen käytettävissä olevien seikkojen perusteella ei voida todeta, että Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa säädetty sääntö on ristiriidassa vastaavuusperiaatteen kanssa, koska mielestäni ei ole osoitettu, että samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia oikeussuojakeinoja kohdeltaisiin edullisemmin. Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, että kyseistä periaatetta noudatetaan, edellä mainitsemieni oikeuskäytännöstä johtuvien seikkojen perusteella.

123.

Tehokkuusperiaatteesta olen jo aiemmin todennut, ettei siihen sisälly vaatimuksia, jotka ylittäisivät perusoikeuksista, kuten perusoikeuskirjassa taatusta oikeudesta tehokkaaseen tuomioistuimen antamaan oikeussuojaan, johtuvat vaatimukset. ( 66 )

124.

Oikeus sellaisiin tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, joilla tuomioistuimessa voidaan hakea muutosta säilöönottopäätökseen, sellaisena kuin se konkretisoidaan ( 67 ) direktiivin 2008/115 15 artiklan 2 kohdassa, edellyttää joko tuomioistuimen viran puolesta toteuttamaa valvontaa tai sellaisen oikeussuojakeinon olemassaoloa, jolla asianomainen henkilö voi saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, mutta kaksiasteista tuomioistuinmenettelyä ei edellytetä. Tällaista vaatimusta ei myöskään mainita kyseisen direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa säilössäpidon tai säilöönoton jatkamisen yhteydessä.

125.

Tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden kannalta on mielestäni myös olennaista, että kolmannen maan kansalainen, joka riitauttaa ensin säilöönottonsa ja myöhemmin, kuten nyt tarkasteltavassa tapauksessa, säilössä pitämisensä, saa tietää, millä perusteilla hänen säilöönottopäätöksestä tekemänsä valitus on hylätty. Asia on näin, sillä Alankomaiden oikeuden mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätös kanteesta on perusteltava. Lisään, että mikäli unionin tuomioistuin hyväksyy sille ehdottamani vastauksen tuomioistuimen viran puolesta suorittamasta säilöönoton lainmukaisuuden edellytysten tutkinnasta, ensimmäisen oikeusasteen tuomion perustelujen merkitys vain vahvistuu.

126.

Lisäksi totean, että edellytykset, joiden täyttyessä Raad van State voi käyttää lyhennettyjä perusteluja, rajataan Alankomaiden oikeudessa. Alankomaiden hallituksen antamista selityksistä seuraa, että lyhennettyjä perusteluja voidaan esittää vain siinä tapauksessa, että ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksestä tehty valitus hylätään. Lisäksi, koska valitusmenettelyn tarkoituksena on antaa Raad van Statelle mahdollisuus valvoa oikeuden yhtenäisyyttä ja kehitystä, asianomainen tuomioistuin voi turvautua lyhennettyihin perusteluihin ainoastaan silloin, jos kyseiset kaksi vaatimusta eivät edellytä aineellisia perusteluja. Asianomaisesta menettelysäännöstä saamani käsityksen mukaan tämän perustelumuodon käyttäminen tarkoittaa, että Raad van State on hyväksynyt ensimmäisessä oikeusasteessa annetun päätöksen perustelut ja lopputuloksen.

127.

Edellä esitetyn perusteella katson, että Vw 2000:n 91 §:n 2 momentissa säädetty menettelysääntö on näin ymmärrettynä tehokkuusperiaatteen mukainen.

128.

Tästä mielestäni seuraa, että direktiivin 2008/115 15 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että sillä edellytyksellä, että vastaavuusperiaatetta noudatetaan, minkä tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä, se ei ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin, joka käsittelee toisena ja ylimpänä oikeusasteena valituksia, joita tehdään ensimmäisessä oikeusasteessa annetuista säilöönoton lainmukaisuutta koskevista tuomioista, voi perustella tuomionsa lyhyesti sikäli kuin tämä on osoitus siitä, että se hyväksyy ensimmäisessä oikeusasteessa annetun päätöksen perustelut ja lopputuloksen.

129.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, vastattaisiinko sen ensimmäiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen eri tavalla, jos säilöön otettu kolmannen maan kansalainen olisi alaikäinen.

130.

On aiheellista muistuttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa säädetty menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline. Tästä seuraa, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Näin ollen on niin, että silloin, kun kansallisten tuomioistuinten esittämät ennakkoratkaisukysymykset koskevat unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkintaa, unionin tuomioistuimen on lähtökohtaisesti ratkaistava ne. ( 68 )

131.

Unionin tuomioistuin voi kuitenkin kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen eritoten silloin, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen. ( 69 )

132.

Asiassa C‑39/21 esitetty toinen ennakkoratkaisukysymys ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen loppuosa kuuluvat nimenomaan viimeksi mainittuun ryhmään. On nimittäin ilmeistä, ettei näillä kysymyksillä ole mitään yhteyttä pääasian kohteeseen, sillä se ei koske alaikäistä. Mainitut kysymykset ovat siis luonteeltaan hypoteettisia.

133.

Tästä seuraa, että asiassa C‑39/21 esitettyä toista ennakkoratkaisukysymystä ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen loppuosaa ei mielestäni voida ottaa tutkittaviksi.

134.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Raad van Staten asiassa C‑704/20 ja rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s‑Hertogenboschin asiassa C‑39/21 esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: