1.

Valituksessaan Les Mousquetaires SAS (jäljempänä LM) ja ITM Entreprises SAS (jäljempänä ITM tai Intermarché, ja yhdessä LM:n kanssa niistä käytetään ilmausta ”valittajat”) vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan osittain unionin yleisen tuomioistuimen 5.10.2020 antaman tuomion Les Mousquetaires ja ITM Entreprises v. komissio (T-255/17, EU:T:2020:460; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla se hylkäsi osittain niiden SEUT 263 artiklaan perustuvan kanteen, jossa vaadittiin ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa ensisijaisesti Euroopan komission 21.2.2017 antamat kaksi päätöstä, ( 2 ) joissa LM ja kaikki suoraan tai välillisesti sen määräysvallassa olevat yhtiöt määrätään suostumaan tarkastukseen asetuksen (EY) N:o 1/2003 ( 3 ) 20 artiklan 1 ja 4 kohdan nojalla, tai toissijaisesti komission 9.2.2017 antamat kaksi päätöstä, joilla ITM ja kaikki suoraan tai välillisesti sen määräysvallassa olevat yhtiöt määrätään suostumaan tarkastukseen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 1 ja 4 kohdan mukaisesti, ( 4 ) ja jossa vaadittiin toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa päätöksen, jolla komissio päätti yhtäältä ottaa haltuunsa ja kopioida tiedonsiirto- ja tallennusvälineillä olevat tiedot, joihin sisältyi näiden välineiden käyttäjien yksityiselämää koskevia tietoja, ja toisaalta hylätä valittajien vaatimuksen näiden tietojen palauttamisesta.

2.

Asian tausta, joka ilmenee valituksenalaisen tuomion 2–11 kohdasta, voidaan tätä oikeudenkäyntiä varten esittää tiivistäen seuraavasti.

3.

LM on Les Mousquetaires ‑konsernin holdingyhtiö. Konserni harjoittaa toimintaansa elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden vähittäiskaupan alalla Ranskassa ja Belgiassa. ITM on LM:n tytäryhtiö.

4.

Saatuaan tietoja, jotka liittyivät ITM:n ja erityisesti Casinon, joka harjoittaa myös toimintaa elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden vähittäiskaupan alalla, väliseen tietojenvaihtoon, Euroopan komissio antoi 9.2.2017 annetun Tute 1 ‑päätöksen.

5.

Tämän päätöksen päätösosassa määrätään seuraavaa:

”1 artikla

– – Intermarchén – – ja kaikkien suoraan tai välillisesti sen määräysvallassa olevien yhtiöiden on suostuttava tarkastukseen, joka koskee niiden mahdollista osallistumista [SEUT] 101 artiklan vastaisiin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin päivittäiskulutustavaroiden toimitusmarkkinoilla, merkkituotteiden valmistajille myytävien palvelujen markkinoilla sekä päivittäiskulutustavaroiden kuluttajamarkkinoilla. Nämä yhdenmukaistetut menettelytavat ovat seuraavat:

Tarkastus voidaan suorittaa yrityksen kaikissa tiloissa – –

Intermarché antaa virkamiehille ja muille henkilöille, jotka komissio on valtuuttanut suorittamaan tarkastuksen, sekä virkamiehille ja muille henkilöille, jotka asianomaisen jäsenvaltion kilpailuviranomainen on valtuuttanut auttamaan heitä tai jotka se on nimennyt tätä tarkoitusta varten, oikeuden päästä kaikkiin yrityksen tiloihin ja kaikkiin sen kulkuneuvoihin tavanomaisina toimistoaikoina. Se antaa virkamiesten ja muiden valtuutettujen henkilöiden pyynnöstä tarkastettavaksi kirjanpito- ja kaikki muut liikeasiakirjat riippumatta siitä, missä muodossa ne on tallennettu, ja sallii näiden tutkia niitä tarkastuspaikalla ja ottaa tai saada missä tahansa muodossa jäljennöksiä ja otteita kirjanpidosta tai asiakirjoista. Se sallii kaikkien yrityksen tilojen ja kirjanpidon tai asiakirjojen sinetöinnin siksi ajaksi ja siltä osin kuin on tarpeen tarkastuksen suorittamiseksi. Se antaa välittömästi tarkastuspaikalla näiden virkamiesten tai henkilöiden vaatimat tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyvät suulliset selvitykset ja sallii henkilöstön edustajien tai jäsenten antaa tällaisia selvityksiä. Se sallii näiden selvitysten tallentamisen missä tahansa muodossa.

2 artikla

Tarkastus voi alkaa 20.2.2017 tai pian sen jälkeen.

3 artikla

Intermarché – – sekä kaikki suoraan tai välillisesti sen määräysvallassa olevat yhtiöt ovat tämän päätöksen adressaatteja.

Päätös annetaan tiedoksi juuri ennen tarkastusta sen adressaattina olevalle yritykselle [SEUT] 297 artiklan 2 kohdan mukaisesti.”

6.

Saatuaan myös tietoja, jotka liittyivät muun muassa Intermarchén ja muiden yritysten tai yritysten yhteenliittymien väliseen tietojenvaihtoon, komissio antoi 9.2.2017 annetun Tute 2 ‑päätöksen. Tämän päätöksen 1 artikla koskee Intermarchén mahdollista osallistumista yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joita ovat ”yritysten ja/tai yritysten yhteenliittymien välinen tietojenvaihto, jota tapahtui vuodesta 2015 lähtien erityisesti AgeCoren ja/tai sen jäsenten, Coopernicin ja/tai sen jäsenten ja Eurelecin ja/tai sen jäsenten välillä ja joka koski niiden päivittäiskulutustavaroiden toimitusmarkkinoilla saamia alennuksia elintarvikkeiden sekä hygieniatuotteiden ja puhdistusaineiden aloilla ja merkkituotteiden valmistajille myytävistä palveluista markkinoilla saatavia hintoja elintarvikkeiden sekä hygieniatuotteiden ja puhdistusaineiden aloilla useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, erityisesti Ranskassa ja Saksassa”. Kyseisen päätöksen 2 ja 3 artiklan sisältö on sama kuin 9.2.2017 annetun Tute 1 ‑päätöksen 2 ja 3 artiklan sisältö.

7.

Saatuaan tiedon tästä komission tekemästä tarkastuksesta Ranskan kilpailuviranomainen Autorité de la concurrence saattoi asian tribunal de grande instance d’Evryn (Evryn alioikeus, Ranska) vapaudenmenetyksiä koskevissa kysymyksissä toimivaltaisen tuomarin (juge des libertés et de la détention) käsiteltäväksi pyytääkseen siltä lupaa suorittaa tarkastuskäyntejä ja takavarikkoja valittajien tiloissa. Vapaudenmenetyksiä koskevissa kysymyksissä toimivaltainen tuomari antoi 17.2.2017 antamallaan määräyksellä luvan turvaamistoimenpiteenä pyydettyihin tarkastuskäynteihin ja takavarikkoihin. Koska mikään tarkastuksen aikana toteutetuista toimenpiteistä ei edellyttänyt asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6–8 kohdassa tarkoitetun ”virka-avun” käyttöä, tätä määräystä ei annettu tiedoksi valittajille.

8.

Tarkastus alkoi 20.2.2017, jolloin komission tarkastajat saapuivat yhdessä Ranskan kilpailuviranomaisen edustajien kanssa Intermarchén tiloihin.

9.

Koska oli epäselvää, oliko yksi tarkastuksen kohteena ollut henkilö ITM:n tai LM:n työntekijä, komissio antoi 21.2.2017 annetut Tute 1- ja Tute 2 ‑päätökset samoilla perusteilla kuin 9.2.2017 annetut Tute 1- ja Tute 2 ‑päätökset siten, että ainoastaan tarkastuksen pääasiallinen kohde (ITM LM:n sijaan) oli nimetty uudelleen. ( 5 )

10.

Tarkastuksen yhteydessä komissio vieraili toimitiloissa, keräsi erityisesti tietoteknisiä laitteita (kannettavia tietokoneita, matkapuhelimia, tabletteja ja tallennusvälineitä), kuuli useita henkilöitä ja otti jäljennöksiä kerättyjen laitteiden sisällöstä.

11.

Valittajat lähettivät komissiolle useita 24.2.2017 päivättyjä kirjeitä, joissa ne esittivät tarkastuspäätöksiä ja niiden perusteella suoritetun tarkastuksen kulkua koskevia varaumia ja riitauttivat muun muassa sen henkilöstön jäsenten yksityiselämää koskevien asiakirjojen kopioimisen. Näitä varaumia täydennettiin 13.4.2017 komissiolle osoitetulla kirjeellä, jossa vaadittiin erityisesti tiettyjen kopioitujen asiakirjojen palauttamista.

12.

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.4.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat 21.2.2017 annettujen Tute 1 - ja Tute 2 ‑päätösten sekä tarvittaessa 8.2.2017 annettujen Tute 1 - ja Tute 2 ‑päätösten kumoamista. Kanteensa tueksi valittajat esittivät viisi perustetta. Ensimmäinen kanneperuste perustui asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa koskevaan lainvastaisuusväitteeseen, ja sen mukaan tarkastusten kulkua koskevien edellytysten osalta ei ollut käytettävissä riittäviä oikeussuojakeinoja, toisen kanneperusteen mukaan riidanalaisia päätöksiä ei ollut annettu tiedoksi sääntöjenmukaisesti, kolmannen mukaan niiltä oli evätty oikeus puolustautua tarkastusta vastaan, neljännen mukaan perusteluvelvollisuutta ei ollut noudatettu ja viidennen mukaan koti- tai julkisrauhaa oli rikottu.

13.

Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 22.9.2017 tekemällään päätöksellä Euroopan unionin neuvoston väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä.

14.

Unionin yleinen tuomioistuin kehotti työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena komissiota toimittamaan ei-luottamuksellisen version riidanalaisten päätösten antamishetkellä hallussaan olleista aihetodisteista, jotka koskivat oletettuja rikkomisia, ja pyysi valittajia ottamaan kantaa esitettyihin aihetodisteisiin. Vastauksena kyseiseen kehotukseen komissio esitti muun muassa pöytäkirjat vuosina 2016 ja 2017 pidetyistä kuulemisista 13:n päivittäiskulutustavaroiden toimittajan kanssa, joita tarkastus koski ja jotka tekivät säännöllisesti sopimuksia Casinon ja ITM:n kanssa (jäljempänä kuulemispöytäkirjat).

15.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, että komissiolla ei ollut riittävän painavia aihetodisteita, joiden perusteella voidaan epäillä kilpailusääntöjen rikkomista, joka perustuu Casinon ja ITM:n väliseen tietojenvaihtoon niiden tulevista liiketoimintastrategioista, minkä jälkeen se kumosi 9.2.2017 annetun Tute 1 ‑päätöksen 1 artiklan b alakohdan ja 21.2.2017 annetun Tute 2 ‑päätöksen 1 artiklan b alakohdan. ( 6 ) Katsottuaan sekä tarkastusten laillisuuteen että niiden kulkuun kohdistuvien oikeussuojakeinojen olevan tehokkaita ja todettuaan komission esittäneen oikeudellisesti riittävät perustelut ja voineen pätevästi määrätä tarkastuksia, jotka koskevat valittajien mahdollista osallistumista 9. ja 21.2.2017 annettujen Tute 2 ‑päätösten 1 artiklan a alakohdassa lueteltuihin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen muilta osin. ( 7 )

16.

Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan, hyväksyy niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät vaatimukset ja kumoaa 9. ja 21.2.2017 annetut Tute 1 ‑päätökset (jäljempänä yhdessä riidanalaiset päätökset) ja velvoittaa komission korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut, myös menettelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

17.

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

18.

Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää ensimmäisen valitusperusteen ja velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

19.

Valittajat esittävät valituksensa tueksi viisi perustetta. Ensimmäisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä ja jättänyt esittämättä perusteluja tarkastellessaan tarkastusten kulkua koskevien oikeussuojakeinojen tehokkuutta. Toisen valitusperusteen mukaan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 ja 8 artiklaa, SEUT 296 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa on rikottu, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusteluvelvollisuutta eikä velvollisuutta rajoittaa tarkastuspäätöksiä. Kolmas valitusperuste koskee oikeudellista virhettä ja asetuksen N:o 1/2003 rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on luonnehtinut menettelyvaihetta ”ennen niiden toimenpiteiden toteuttamista, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta”, sellaiseksi, ettei asetus koske sitä. Neljännen valitusperusteen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 19 artiklaa on rikottu, koska unionin yleinen tuomioistuin on pitänyt seikkoja, joihin liittyy muotovirheitä ja aineellisia virheitä, ”riittävän painavina aihetodisteina”. Viidennen valitusperusteen mukaan perustelut ovat puutteelliset sen vuoksi, että mainittujen aihetodisteiden todistusarvoa ei ole tarkastettu, ja aihetodisteeksi luonnehdinnassa on tehty virhe.

20.

Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittajat riitauttavat lähinnä valituksenalaisen tuomion 83–112 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli niiden asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdasta esittämää lainvastaisuusväitettä ja hylkäsi sen. Tällä lainvastaisuusväitteellään valittajat riitauttivat sen, ettei asetuksen N:o 1/2003 20 artiklassa ole säännöksiä, joissa määritellään tarkastuksen kulkuun liittyvät toimenpiteet EUT-sopimuksen nojalla kannekelpoisiksi toimiksi ja joissa velvoitetaan mainitsemaan tämä mahdollinen oikeussuojakeino tarkastuspäätöksessä, kuten asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan nojalla on mainittava oikeus hakea unionin tuomioistuimilta muutosta varsinaiseen tarkastuspäätökseen. ( 8 )

21.

Hylättyään valituksenalaisen tuomion 58–75 kohdassa valittajien esittämää lainvastaisuusväitettä koskevat komission ja neuvoston oikeudenkäyntiväitteet unionin yleinen tuomioistuin aloitti tämän lainvastaisuusväitteen asiasisällön tutkinnan. Se palautti mieleen valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan noudattamisesta annetut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot kotietsintöjen osalta ja viittasi näissä tuomioissa vahvistettuihin neljään edellytykseen, joiden on täytyttävä, jotta tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden olemassaolo voidaan todeta, eli tehokkuusedellytykseen, vaikuttavuusedellytykseen, varmuusedellytykseen ja käsittelyaikojen kohtuullisuutta koskevaan edellytykseen. Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa, että kyseisiin tuomioihin sisältyvä toteamus, jonka mukaan kyseessä olevan asian erityisissä olosuhteissa tarkastuksen kulkuun on voitava kohdistaa tehokas oikeussuojakeino, merkitsee kaikkien tarkastuksen kohteena olevan yrityksen käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen huomioon ottamista ja siten näiden oikeussuojakeinojen kokonaisarviointia. Ennen tällaista arviointia unionin yleinen tuomioistuin korosti, että ”sillä ei ole merkitystä, ettei jokainen tarkastelluista oikeussuojakeinoista yksittäin tarkasteltuna täytä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä asetettuja neljää edellytystä”. ( 9 )

22.

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin yksilöi kuusi oikeussuojakeinoa, joilla tarkastustoimi voidaan riitauttaa tuomioistuimessa ja joita ovat tarkastuspäätöksestä nostettu kanne, kanne komission päätöksestä, jolla määrätään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 1 kohdan c–e alakohdan perusteella seuraamus tarkastuksen estämisestä, 17.9.2007 annettuun tuomioon Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ( 10 ) (jäljempänä tuomio Akzo) perustuva kanne ”kaikista sellaisista toimista, jotka täyttävät oikeuskäytännön edellytykset kannekelpoiselle toimelle, jonka komissio toteuttaa tarkastuspäätöksen johdosta ja tarkastustoimien suorittamisen yhteydessä, kuten päätöksestä, jolla hylätään hakemus asiakirjojen suojasta asianajajien ja asiakkaiden välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden perusteella”, SEUT 101 artiklan nojalla aloitetun menettelyn päättämistä koskevasta lopullisesta päätöksestä nostettu kanne, välitoimihakemus sekä sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne.

23.

Unionin yleinen tuomioistuin arvioi valituksenalaisen tuomion 90–98 kohdassa sitä, missä määrin kunkin näistä oikeussuojakeinoista nojalla voidaan arvostella edellytyksiä, joita noudattaen tarkastus on suoritettu, ja saada hyvitystä sääntöjenvastaisuuksista, joihin komissio on mahdollisesti syyllistynyt tarkastuksen kuluessa.

24.

Tämän tarkastelun päätteeksi unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 99–110 kohdassa syyt, joiden vuoksi se katsoi, että tarkastustoimien kulkua koskeva valvontajärjestelmä, joka muodostuu kaikista näistä oikeussuojakeinoista, täyttää tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohdassa mainitut neljä edellytystä. Tässä yhteydessä se täsmensi tuomion 101 kohdassa tehokkuusedellytyksen osalta, että vaikka kutakin näistä oikeussuojakeinoista yksittäin tarkastelemalla ei voida valvoa kaikkien tarkastuksen aikana toteutettujen toimenpiteiden perusteltavuutta, niiden yhteiskäyttö mahdollistaa tällaisen valvonnan.

25.

Valituksenalaisen tuomion 111 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklaa koskeva lainvastaisuusväite, joka perustui tehokasta oikeussuojakeinoa koskevan oikeuden loukkaamiseen, oli hylättävä perusteettomana.

26.

Tuotuaan esille, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa annetaan komissiolle laajat tutkintavaltuudet, joilla loukataan vakavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 artiklassa vahvistettuja yritysten ja yksityisten oikeuksia, valittajat muistuttavat, että 2.10.2014 antamassaan tuomiossa Delta Perkarny v. Tšekki ( 11 ) (jäljempänä tuomio Delta Pekarny) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tällaisen puuttumisen yhteensopivuus Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa edellyttää muun muassa tehokasta oikeussuojakeinoa, jonka perusteella voidaan riitauttaa oikeudellisesti ja tosiasiallisesti paitsi luvan lainmukaisuus, myös tarkastuksen, johon yrityksellä on velvollisuus suostua, kulkua koskevat edellytykset.

27.

Valittajat väittävät ensinnäkin, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa muun muassa valituksenalaisen tuomion 83 ja 87 kohdassa – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioista ei ilmene, että tarkastuksen laillisuuteen ja kulkuun kohdistuvien oikeussuojakeinojen tehokkuutta pitäisi arvioida mahdollisten oikeussuojakeinojen ”kokonaisarvioinnin” perusteella ja vielä vähemmän kompensoimiseen perustuvan arvioinnin perusteella. Tarkastellessaan yhdessä tarkastusten laillisuuden riitauttamista ja tarkastusten kulun riitauttamista koskevia mahdollisia oikeussuojakeinoja ja pyrkiessään kompensoimaan yhden oikeussuojakeinon epäkohdat toisen oikeussuojakeinon eduilla unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan päätynyt valituksenalaisen tuomion 83 ja 99–111 kohdassa virheelliseen johtopäätökseen.

28.

Valittajien mukaan erillinen tarkastelu, jossa otetaan huomioon kyseessä olevan asian erityiset olosuhteet, olisi johtanut siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi heti aluksi jättänyt huomiotta kolme niistä oikeussuojakeinoista, jotka se katsoi tehokkaiksi, eli pääasian päätöksestä nostetun kanteen, joka olisi epävarma, jonka käsittelyaika ei olisi kohtuullinen ja jonka perusteella ei voitaisi saada asianmukaista hyvitystä, tarkastuspäätöksen laillisuuden riitauttamiseksi nostetun kanteen, joka ei voi kohdistua tarkastuksen kulkua koskeviin edellytyksiin, minkä osoittaa se, että unionin yleinen tuomioistuin jätti valittajien tältä osin esittämät perusteet tutkimatta tai hylkäsi ne tehottomina, ja sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan kanteen, koska siinä on kyse vain korvauksesta.

29.

Kaikki muut oikeussuojakeinot, eli vaatimukset asianajajan ja tämän asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suojaamisesta, unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa tarkoitettu yksityisten tietojen suojaamista koskeva välitoimi ja tarkastuksen estämistä koskevasta päätöksestä nostettu kanne ovat valittajien mukaan vain osittaisia, eikä niiden perusteella voida tarkistaa oikeudellisesti ja tosiasiallisesti, että kaikki tarkastuksen kulkua koskevat edellytykset ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisia. Sellaisten osittaisten kanteiden kasautuminen, joiden perusteella ei voida konkreettisesti todeta oikeussuojakeinoa, joka täyttäisi tehokkuutta, vaikuttavuutta, varmuutta ja käsittelyaikojen kohtuullisuutta koskevat edellytykset kaikkien mahdollisesti esille tulevien tarkastuksen kulkua koskevien ongelmien osalta, ei täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vaatimuksia sen enempää kuin oikeussuojakeinon puuttuminen.

30.

Valittajat väittävät, että siltä osin kuin kyse on tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa luetelluista oikeussuojakeinoista, unionin yleinen tuomioistuin on asettanut yksityisen tehtäväksi luoda edellytykset näiden oikeussuojakeinojen käyttämiselle. Sekä välitoimihakemus että jälkikäteen nostettu kanne, jotka koskevat tietojen suojaamista, ja tuomion Akzo mukaiseen oikeuskäytäntöön perustuva kanne, joka koskee asiakkaan ja asianajajan välisen yhteydenpidon suojaamista, edellyttävät, että yritys pystyy meneillään olevasta tarkastuksesta huolimatta saamaan aikaan komission nimenomaisen tai implisiittisen hylkäävän päätöksen. Nämä oikeussuojakeinot perustuvat myös siihen, että komissio suostuu sinetöimään tiedot unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuun asti. Tarkastuksen estämistä koskeva kanne puolestaan edellyttää, että yritys syyllistyy sellaiseen estämiseen, että sille määrätään seuraamus.

31.

Komissio ja neuvosto kiistävät kaikki nämä argumentit.

32.

Ennen kuin tarkastellaan peräjälkeen kahta väitettä, jotka muodostavat ensimmäisen valitusperusteen, on huomattava, että ensimmäisen valitusperusteen otsikossa valittajat viittaavat myös unionin yleinen tuomioistuimen esittämien perustelujen puutteellisuuteen siltä osin kuin se on arvioinut tarkastusten kulkua koskevien oikeussuojakeinojen tehokkuutta. Valittajat esittävät tämän väitteen kuitenkin vain vastauskirjelmässään ja tyytyvät lähinnä viittamaan tämän ratkaisuehdotuksen 27–29 kohdassa esitettyihin perusteluihin.

33.

Ilman, että asiassa olisi tarpeen käsitellä kysymystä siitä, voidaanko kyseinen väite ottaa tutkittavaksi, minkä neuvosto kiistää, tai kysymystä siitä, kuuluuko se mahdollisesti viran puolesta huomioon otettaviin seikkoihin, ( 12 ) on riittävää todeta, että syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että valittajien perustelut sille, miksi unionin yleisen tuomioistuimen pitäisi todeta, ettei tarkastusten kulkua koskevien edellytysten osalta ole tehokasta oikeussuojakeinoa, oli hylättävä, ilmenevät selkeästi ja yksiselitteisesti valituksenalaisen tuomion 78–112 kohdasta, joten nähdäkseni tältä osin tämä tuomio täyttää epäilemättä perusteluvaatimukset, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on ne täsmentänyt. ( 13 )

34.

Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisellä väitteellä valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistavan, jonka mukaisesti se on arvioinut kaikkia oikeussuojakeinoja, jotka ovat yritysten käytettävissä tarkastuksen kulkua koskevien toimien laillisuuden riitauttamiseksi, tarkistaakseen, täyttävätkö ne yhdessä arvioituina perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimukset.

35.

Valittajien mukaan tämä lähestymistapa ei ole yhdenmukainen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.

36.

Tältä osin on aluksi muistettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Perusoikeuskirjan selityksissä ( 14 ) täsmennetään tämän artiklan osalta, että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien merkitys ja ulottuvuus määritellään Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Näistä selityksistä ilmenee myös, että perusoikeuskirjan 47 artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ja 13 artiklaa.

37.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa turvataan muun muassa oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa. Oikeuden saada asiansa käsittelyksi tuomioistuimessa on oltava ”konkreettinen ja tehokas” ( 15 ) siten, että jokaisella on ”selvä ja konkreettinen mahdollisuus riitauttaa toimi, joka merkitsee puuttumista hänen oikeuksiinsa”, ( 16 ) tai selvä ja konkreettinen mahdollisuus vaatia korvausta. ( 17 ) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa ( 18 ) puolestaan velvoitetaan sopimusvaltiot säätämään tehokkaasta oikeussuojakeinosta, jolla yksityiset voivat estää sen, että heidän Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksiaan loukataan tai loukkaamista jatketaan, tai saada asianmukaisen hyvityksen jo tapahtuneesta loukkauksesta. ( 19 )

38.

Näiden kahden määräyksen välisestä suhteesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on täsmentänyt, että kun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta sovelletaan, se ”on lex specialis suhteessa 13 artiklaan”, ja ”sen vaatimukset, jotka kattavat kaikki oikeudenkäynteihin liittyvät takeet, ovat tiukempia kuin niihin sisältyvät 13 artiklan vaatimukset”. ( 20 )

39.

Kilpailuviranomaisten suorittamien paikkaan kohdistuvien etsintöjen osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tarkastellut kysymystä tehokkaasta oikeussuojakeinosta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja 8 artiklan kannalta. Kun valitus on perustunut myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan, kyseinen tuomioistuin on joko todennut, että ainoastaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale oli sovellettavissa, ( 21 ) tai jättänyt väitteen tutkimatta tarpeettomana. ( 22 )

40.

Tämän täsmennyksen jälkeen on huomattava, että unionin yleisen tuomioistuimen muun muassa valituksenalaisen tuomion 83 ja 87 kohdassa noudattamassa lähestymistavassa, jonka mukaisesti se arvioi kokonaisuutena asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan nojalla suoritettujen komission tarkastusten kohteena olevien yritysten käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja, joilla ne voivat riitauttaa näiden tarkastusten kulun laillisuuden, viitataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaa koskevaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimittäin täsmentänyt, että tällä artiklalla tarjottu suoja ei edellytä erityistä muutoksenhaun muotoa ( 23 ) ja että ”kaikki kansallisessa oikeudessa tarjotut oikeussuojakeinot voivat yhdessä täyttää [Euroopan ihmisoikeussopimuksen] 13 artiklan vaatimukset, vaikka yksikään niistä ei yksin täyttäisi täysin näitä vaatimuksia”. ( 24 )

41.

Vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole nimenomaisesti hyväksynyt tällaista lähestymistapaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tai 8 artiklan yhdessä, se ei ole – toisin kuin valittajat väittävät – ristiriidassa niiden mainitseman etsintöjä koskevan oikeuskäytännön kanssa.

42.

Tässä yhteydessä on tuotava esille, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 21.2.2008 annetusta tuomiosta Ravon ym. v. Ranska (jäljempänä tuomio Ravon) ( 25 ) lähtien katsonut, että etsintöjen kohteena olevien yritysten on voitava saattaa tosiasiallisesti ja oikeudellisesti tuomioistuinvalvontaan sellaisen päätöksen laillisuus, jossa määrätään etsinnästä, sekä tarvittaessa tämän päätöksen perusteella määrättyjen toimenpiteiden laillisuus. ( 26 )

43.

Kuten komissio väittää perustellusti, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tässä tuomiossa samoin kuin muissa valittajien mainitsemissa tuomioissa todennut, että tarkastustoimenpiteen ennakkovalvonnan puuttumista voidaan paikata sillä, että tämän toimenpiteen ja sen suorittamisen laillisuus saatetaan jälkikäteen tosiasiallisesti ja oikeudellisesti tehokkaan tuomioistuinvalvonnan kohteeksi, ja täsmentänyt sen jälkeen, että ”kun sääntöjenvastaiseksi katsottu toimenpide on jo toteutettu, asianomaisen on voitava saada käytettävissä olevan oikeussuojakeinon tai käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen perusteella asianmukainen hyvitys”, ( 27 ) ja hylännyt siten ajatuksen, jonka mukaan välttämätön edellytys tällaisia toimenpiteitä vastaan saatavan oikeussuojan tehokkuudelle olisi yhden ainoan oikeussuojakeinon asianmukaisuus.

44.

Lisäksi tässä samassa tuomiossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi tapauskohtaista lähestymistapaa noudattaen ja juuttumatta siihen ilmeiseen seikkaan, että tarkastellussa kansallisessa oikeusjärjestyksessä ei ollut riitautettua toimenpidettä vastaan toteutettavaa itsenäistä oikeussuojakeinoa, joka täyttäisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa asetetut vaatimukset, saivatko asianomaiset käytettävissään olleiden eri muutoksenhakukeinojen perusteella – heidän esittämänsä väitteet huomioon ottaen – oikeuden tehokkaaseen oikeussuojakeinoon ja asianmukaiseen hyvitykseen. ( 28 )

45.

Valittajien esittämät perustelut eivät mielestäni kyseenalaista tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohdassa esittämääni johtopäätöstä.

46.

Vaikka valittajat korostavat perustellusti tuomiosta Canal Plus ilmenevän, että tehokkuusedellytystä on arvioitava suhteessa kumpaankin tämän ratkaisuehdotuksen 42 kohdassa mainittuun valvonnan tyyppiin, joita edellytetään tuomiossa Ravon, ja että jommankumman niistä puuttumista ei voida korvata toista koskevalla takeella, ( 29 ) unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ole valituksenalaisessa tuomiossa katsonut, toisin kuin valittajat näyttävät esittävän, että tarkastuspäätökseen kohdistuvalla oikeussuojakeinolla voitaisiin sellaisenaan kompensoida tarkastustoimien kulkua koskevan tuomioistuinvalvonnan väitetty puuttuminen.

47.

Valituksenalaisen tuomion 90–98 kohdasta ilmenee nimittäin selvästi, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut, miten valittajien käytettävissä olevat eri oikeussuojakeinot, mukaan lukien tarkastuspäätöksestä nostettava kanne, mahdollistivat näiden toimien kulun laillisuutta koskevien väitteiden esittämisen tuomioistuimelle ja miten siis yhden ainoan oikeussuojakeinon puuttumisesta huolimatta järjestelmä tarjosi kuitenkin mahdollisuuden kyseisiin toimiin kohdistuvaan tehokkaaseen tuomioistuinvalvontaan, joka täyttää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset. Tällä tavoin unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa noudattama lähestymistapa poikkeaa selvästi Ranskan hallituksen puolustuksekseen esittämästä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa Canal Plus hylkäämästä väitteestä. ( 30 )

48.

Tarkasteltaessa tuomion Delta Pekarny 87 kohtaa, johon valittajat myös viittaavat, tähän kohtaan sisältyvästä toteamuksesta, jonka mukaan tuomioistuinvalvonnan tehokkuutta – olipa kyse sitten jälkikäteen suoritettavasta etsinnän laillisuuden ja tarpeellisuuden valvonnasta, kuten tämän tuomion taustalla olleessa asiassa, tai tällaisen toimenpiteen täytäntöönpanotoimia koskevasta valvonnasta – on arvioitava ”kyseessä olevan asian erityisissä olosuhteissa”, ei voida päätellä, että tätä arviointia ei voitaisi tehdä ottamalla huomioon kaikkia kyseessä olevien yritysten käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja.

49.

Tällaisella toteamuksella pyritään nimittäin vain täsmentämään, että muutoksenhaun tehokkuutta on arvioitava konkreettisesti, ( 31 ) sillä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti todennut, ettei sen tehtävänä ole tutkia abstraktisti asiaa koskevaa kansallista lainsäädäntöä tai käytäntöä vaan sen on rajoituttava käsittelemään sen käsiteltäväksi saatetussa konkreettisessa tapauksessa esille tulleita kysymyksiä ( 32 ) ja erityisesti otettava huomioon ainoastaan valitukset, joilla voi olla merkitystä valittajan kannalta. ( 33 ) Näin ollen tuomion Delta Pekarny 87 kohta puoltaa pikemminkin samankaltaista lähestymistapaa kuin unionin yleinen tuomioistuin on noudattanut eli lähestymistapaa, jossa arvioidaan kaikkia käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja, kuten unionin yleinen tuomioistuin itsekin toteaa valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 44 kohdassa on jo tuotu esille, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on noudattanut tällaista lähestymistapaa kaikissa valittajien mainitsemissa asioissa. ( 34 )

50.

Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleinen tuomioistuin on tarkastellut erikseen yksilöimiään kuutta oikeussuojakeinoa ja täsmentänyt sekä tarkastustoimien laillisuutta koskevat väitteet, jotka kyseessä olevat yritykset voivat esittää, että näihin toimiin liittyvistä mahdollisista sääntöjenvastaisuuksista määrättävän hyvityksen, jota ne voivat vaatia kuhunkin näistä oikeussuojakeinoista turvautuen.

51.

Unionin yleisen tuomioistuimen tarkastelu päättyy kylläkin kokonaisarviointiin tarkastustoimien kulun valvontajärjestelmästä, joka muodostuu kaikista tarkastelluista oikeussuojakeinoista, jotka eivät välttämättä yllä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioissa esiintyvän konkretian tasolle. On kuitenkin korostettava, että unionin yleisen tuomioistuimen oli valituksenalaisessa tuomiossa otettava kantaa SEUT 277 artiklan nojalla esitettyyn asetuksen N:o 1/2003 20 artiklaa koskevaan lainvastaisuusväitteeseen, mikä edellytti tämän järjestelmän yleistä arviointia, joka meni ”kyseessä olevan asian erityisten olosuhteiden” arviointia pidemmälle.

52.

Valittajat esittävät ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisen väitteen yhteydessä, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä noudattaakseen pitänyt heti aluksi jättää arvioinnissaan huomiotta kolme oikeussuojakeinoa, jotka muodostuvat kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskevasta pääasian päätöksestä nostetusta kanteesta, tarkastuspäätöksestä nostetusta kanteesta ja sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevasta kanteesta.

53.

Tältä osin on aluksi huomattava, että kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen noudattama lähestymistapa – joka on mielestäni Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen – loogisesti yhtäkään tarkastustoimenpiteen kohteeksi joutuneiden yritysten käytettävissä olleista oikeussuojakeinoista ei ollut jätettävä huomiotta, kunhan niiden perusteella voidaan esittää unionin tuomioistuimille yksi tai useampi väite tarkastustoimien kulun sääntöjenvastaisuudesta. Esitän kuitenkin seuraavat huomiot niistä kolmesta oikeussuojakeinosta, joiden merkityksen valittajat kiistävät.

54.

Ensinnäkin kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskevasta pääasian päätöksestä nostetusta kanteesta on todettava, kuten valittajat korostavat, että tuomiossa Canal Plus Euroopan ihmisoikeustuomioistuin todella katsoi, että mahdollisuus käyttää tätä oikeussuojakeinoa on epävarma, kun otetaan huomioon sekä pääasian päätöstä että siitä nostettavaa kannetta koskeva ennakkoedellytys, ja että se ei tarjoa asianmukaista hyvitystä, koska kohtuullisessa ajassa tapahtuvasta tuomioistuinvalvonnasta ei ole varmuutta. ( 35 )

55.

Nämä toteamukset eivät kuitenkaan mielestäni riitä perusteeksi päätellä, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt jättää tällainen oikeussuojakeino arviointinsa ulkopuolelle.

56.

Aluksi on nimittäin tuotava esille, että tuomioon Canal Plus johtaneessa asiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutki, missä määrin kansallisen kilpailuviranomaisen tekemästä pääasian päätöksestä nostettu kanne voi olla tarkastuspäätöksen laillisuuteen jälkikäteen kohdistuva tehokas oikeussuojakeino eikä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa on kyse – tämän päätöksen täytäntöönpanemiseksi toteutetun yhden tai useamman toimenpiteen sääntöjenmukaisuutta. Mahdollisuudella käyttää välittömästi tarkastuspäätöstä koskevaan toimenpiteeseen kohdistuvaa oikeussuojakeinoa yhdessä sen keskeyttämisen pyytämistä koskevan mahdollisuuden kanssa on ensiarvoisen tärkeä merkitys, jotta voidaan estää lainvastaisesta puuttumisesta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettuun kotirauhan suojaa koskevaan oikeuteen aiheutuvat seuraukset tai mahdollisesti puuttuminen itsessään.

57.

On myös todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on luonnollisiin henkilöihin kohdistuviin kotietsintöihin liittyvässä suurempaa suojaa saavassa asiayhteydessä ( 36 ) katsonut, että tietyissä olosuhteissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaiseen toimenpiteeseen kohdistuva rikostuomioistuinten suorittama jälkikäteisvalvonta, joka siis tapahtuu kilpailuoikeuden rikkomista koskevalle tutkinnalle ominaisiin olosuhteisiin verrattavissa epävarmoissa olosuhteissa, joihin ei liity välittömyyttä, tarjoaa asianomaiselle henkilölle asianmukaisen hyvityksen, jos riitautetun toimenpiteen laillisuus ja tarpeellisuus tutkitaan tehokkaasti tuomioistuimessa, ja tarvittaessa saadut todisteet on jätettävä rikosoikeudenkäynnin ulkopuolelle. ( 37 )

58.

Joka tapauksessa on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman kokonaisarvioinnin yhteydessä lopullisesta päätöksestä nostetun kanteen muodostama oikeussuojakeino – jonka perusteella kyseiset yritykset voivat valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa perustellusti todetulla tavalla saada tutkituksi, onko komissio noudattanut kaikkia sille asetettuja rajoja tarkastuksen kuluessa – antaa näille yrityksille mahdollisuuden välttää vahinko, joka niille aiheutuisi niiden koti- tai julkisrauhan suojaa koskevan perusoikeuden loukkaamisesta, jos komissio voisi käyttää niitä vastaan tarkastuksen kuluessa lainvastaisesti hankittuja asiakirjoja.

59.

Tällainen vahinko voi konkretisoitua vain, jos ja kun annetaan lopullinen päätös kilpailusääntöjen rikkomisen toteamisesta. Koska tämä vahinko on poissuljettu, kun sääntöjenvastaisesti saadut todisteet jätetään menettelyn ulkopuolelle, sillä, että tarkastustoimien kulkua vastaan esitetyt väitteet, joihin valittajat vetoavat ja jotka voidaan esittää lopullisesta päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä, eivät – mikäli ne hyväksytään – välttämättä voi johtaa tämän päätöksen kumoamiseen, ja sillä, että tämän kanteen perusteella ei voida saada lainvastaisesti hankittuja asiakirjoja takaisin, ei ole merkitystä.

60.

Tarkastuspäätöksestä nostetun kanteen osalta on tuotava esille, että unionin yleinen tuomioistuin ottaa tämän oikeussuojakeinon huomioon vain siltä osin kuin tapauksessa, jossa todetaan lainvastaisuus, sen perusteella voidaan kumota kaikki tämän päätöksen täytäntöönpanemiseksi toteutetut toimenpiteet. Vaikka on totta, ettei tällaisen kanteen yhteydessä ole sallittua esittää väitteitä, jotka kohdistuvat suoraan tarkastuksen kulkua koskeviin toimiin, sen perusteella voidaan kuitenkin välillisesti tarkistaa näiden toimien laillisuus sitä kautta, että päätöksen, jonka perusteella ne on toteutettu, laillisuus tutkitaan. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt virhettä, kun se on tarkastustoimien kulun säännönmukaisuuden riitauttamiseksi yritysten käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen kokonaisarvioinnissa ottanut huomioon myös itse tarkastuspäätöksestä nostetun kanteen.

61.

Siltä osin kuin kyse on sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevasta kanteesta, valittajat viittaavat tämän oikeussuojakeinon huomioon ottamista vastaan esittämiensä perustelujen tueksi tuomion Ravon 33 kohtaan, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sulki pois mahdollisuuden, että kanne, jonka ”perusteella voidaan saada korvaus kotietsinnän yhteydessä aiheutuneiden vahinkojen tilanteessa sen sijaan, että tutkittaisiin etsintäpäätöksen ja sen perusteella toteutettujen toimenpiteiden laillisuus”, merkitsisi sen oikeuskäytännössä edellytettyä ”tehokasta tuomioistuinvalvontaa”. Tältä osin riittää, kun todetaan, että vaikka tästä kohdasta ilmeneekin, että kotietsintöjen osalta kanne, jolla vaaditaan yksinomaan vahingonkorvausta, ei yksinään voi täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ( 38 ) tai 8 artiklassa asetettuja edellytyksiä, tämä ei sitä vastoin merkitse sitä, että tällainen kanne ei voisi kuulua kyseessä olevien yritysten käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin ja tarjota niille asianmukaista hyvitystä, erityisesti tilanteessa, jossa sääntöjenvastaiseksi todettu tarkastustoimi on jo toteutettu. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä ottaessaan kokonaisarvioinnissaan huomioon myös mahdollisuuden, että yritysten katsoessa, että niille on aiheutunut lainvastaisuuksista, joihin komissio on syyllistynyt tarkastuksen kuluessa, vahinkoa, joka voi synnyttää unionin vastuun, ne nostavat sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan kanteen sitä vastaan.

62.

Ensimmäisessä väitteessään valittajat vetoavat myös siihen, että kaikki muut unionin yleisen tuomioistuimen mainitsemat oikeussuojakeinot ovat vain ”osittaisia” eikä niiden perusteella voida tarkistaa oikeudellisesti ja tosiasiallisesti, että kaikki tarkastuksen kulun edellytykset ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisia. Valittajat korostavat myös sitä, ettei ole sellaista Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeussuojakeinoa, jonka perusteella tarkastuksen kohtuuton kesto voitaisiin riitauttaa.

63.

Tältä osin riittää, kun todetaan, että edellä mieleen palautetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimusten täyttämiseksi on tärkeää, että etsinnän kohteena olevilla yrityksillä on mahdollisuus saada tutkituksi vaatimuksensa sisältö ja saada asianmukainen hyvitys. Sitä vastoin ei edellytetä, että kaikki väitteet, jotka voidaan esittää niitä viranomaisen etsintäpäätöksen perusteella toteuttamia toimenpiteitä vastaan, joiden väitetään loukkaavan tässä artiklassa taattua oikeutta, esitetään yhdessä ja samassa oikeussuojakeinossa.

64.

Siltä osin kuin valittajat väittävät, ettei ole olemassa tehokasta ja varmaa oikeussuojakeinoa, jonka perusteella voitaisiin esittää väite tarkastuksen kohtuuttomasta kestosta ja saada asianmukainen hyvitys, totean, että tällainen väite voidaan esittää sekä lopullisesta päätöksestä nostetun kanteen että sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan kanteen yhteydessä. Ensimmäisessä tapauksessa on niin, että jos kanne hyväksytään, tämä väite voi johtaa siihen, että komission kohtuuttomaksi katsotun käsittelyajan ylittymisen jälkeen haltuunsa ottamia asiakirjoja ei voida käyttää, ( 39 ) ja jälkimmäisessä tapauksessa se voi johtaa korvauksen myöntämiseen. Tältä osin korostan, että siltä osin kuin kyse on väitteestä, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua oikeutta saada asiansa käsitellyksi kohtuullisessa ajassa ei ole noudatettu, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että lähtökohtaisesti on mahdollisuus valita, turvaudutaanko kanteeseen, jolla on ”ennalta ehkäisevä tai nopeuttava vaikutus” ja jolla voidaan lyhentää menettelyn kestoa, jotta se ei olisi kohtuuton, vai kanteeseen, jossa vaaditaan ”vahingonkorvausta, kompensaatiota tai rahamääräistä suoritusta” ja jonka perusteella voidaan saada jälkikäteen korvaus jo aiheutuneista viivästyksistä, olipa menettely edelleen vireillä tai jo päättynyt. ( 40 )

65.

Unionin yleisen tuomioistuimen suorittamasta kokonaisarvioinnista esitetyn ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen väitteen yhteydessä valittajat väittävät, että valituksenalaisen tuomion 94 ja 96 kohdassa mainittuja kahta oikeussuojakeinoa eli tarkastuksen keskeyttämistä koskevaa välitoimihakemusta ja tarkastuksen kohteena olevan yrityksen johtajien ja työntekijöiden yksityisten tietojen suojaamista koskevaa jälkikäteen nostettavaa kannetta ei toistaiseksi ole käytetty ja niiden käytettävissä oleminen jää vielä nähtäväksi. Nämä oikeussuojakeinot eivät näin ollen täytä tehokkuusedellytystä.

66.

Vaikka valittajat korostavat perustellusti, että muun muassa tuomiosta Mac Farlane v. Irlanti ( 41 ) ilmenee, että oikeussuojakeinoa, jota ei ole vielä käytetty ja jonka olemassaoloon kohdistuu merkittävää epävarmuutta, ei voida pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa tarkoitetulla tavalla tehokkaana, on kuitenkin todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole epäröinyt todeta tämän määräyksen nojalla tehokkaaksi oikeussuojakeinoa jopa ennen kuin kansallisten tuomioistuinten käytäntö on voinut vakiintua, ( 42 ) minkä vuoksi – toisin kuin valittajat näyttävät väittävän – vakiintuneen oikeuskäytännön puuttuminen ei voi olla ratkaisevaa. ( 43 )

67.

Tässä tapauksessa on huomattava, että tuomioon Akzo perustuvassa oikeuskäytännössä, jonka mukaan tutkittavaksi voidaan ottaa kanne komission päätöksestä hylätä nimenomaisesti tai implisiittisesti tarkastuksen kuluessa esitetty hakemus asiakirjojen suojasta asianajajien ja asiakkaiden välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden perusteella, ainoastaan sovelletaan yksittäistapaukseen valituksenalaisen tuomion 33–35 kohdassa mainittua vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja, kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia ovat sellaiset toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi. ( 44 )

68.

Kaikki komission tarkastuksen kuluessa toteuttamat toimet, jotka täyttävät tämän määritelmän, ovat lähtökohtaisesti SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia, joista voidaan nostaa kumoamiskanne. Tältä osin katson, että kanneoikeus päätöksestä, jolla komissio hylkää nimenomaisesti tai implisiittisesti tarkastetun yrityksen vastalauseen tiettyjen asiakirjojen haltuun ottamiselle, pitäisi tunnustaa samoilla edellytyksillä kuin tuomiossa Akzo paitsi silloin kun tämä vastalause perustuu siihen, että kyseiset asiakirjat on suojattu asianajajan ja asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden perusteella, kuten tuomioon Akzo johtaneessa asiassa, tai kun kyse on asiakirjoista, jotka saavat suojaa tämän yrityksen henkilöstön jäsenten yksityiselämän suojaamisen perusteella, ( 45 ) mikä on unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa hyväksymä tilanne, myös silloin kun näiden asiakirjojen väitetään jäävän tarkastuksen kohteen ulkopuolelle tai kun tarkastuksen kesto on ylittänyt kohtuullisena pidettävän käsittelyajan.

69.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi näin ollen perustellusti valituksenalaisen tuomion 94 kohdassa, että tarkastuksen kohteena olevilla yrityksillä on varmuudella käytettävissään mahdollisuus kanteen nostamiseen päätöksestä, jolla hylätään niiden henkilöstön jäsenten yksityiselämän suojaamiseen perustuva hakemus, samoin edellytyksin kuin tuomiossa Akzo on todettu.

70.

Totean myös, että SEUT 278 ja SEUT 279 artiklan mukaan unionin tuomioistuimen presidentti ja unionin yleisen tuomioistuimen presidentti voivat Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 39 artiklassa tarkoitetussa yksinkertaistetussa menettelyssä, sellaisena kuin sitä täsmennetään unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestysten asiaa koskevissa määräyksissä, määrätä kanteen kohteena olevan toimen täytäntöönpanon lykättäväksi, jos he katsovat, että olosuhteet sitä edellyttävät, ja unionin tuomioistuimen tai unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävinä olevissa asioissa päättää tarpeellisista välitoimista. Unionin yleinen tuomioistuin on siten oikeudellista virhettä tekemättä katsonut, että valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa mainittu mahdollisuus saada unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 157 artiklan 2 kohdan mukaisesti välitoimi, joka koskee tarkastuksen lykkäämistä, oli todellinen.

71.

Kaikilla esitetyillä perusteilla katson, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen väite on perusteeton.

72.

Toisella väitteellään valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on asettanut yksityisten tehtäväksi luoda edellytykset lueteltujen eri oikeussuojakeinojen käyttämiselle.

73.

Tältä osin on huomattava, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ei ole ehdoton ja sille ovat ominaisia epäsuorasti tunnustetut rajoitukset, erityisesti kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevat. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan voi johtaa siihen, että yksityisen oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa rajoitetaan tavalla, jolla loukataan hänen oikeuttaan tuomioistuimeen sen olennaisen sisällön osalta. Niillä on oltava legitiimi tavoite, ja käytettyjen keinojen ja tavoitteen välillä on oltava järkevä suhde. ( 46 ) On myös huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 47 artiklan tarkoituksena ei ole muuttaa perussopimuksissa määrättyä tuomioistuinvalvontaa koskevaa järjestelmää eikä etenkään niitä sääntöjä, jotka koskevat unionin tuomioistuimissa nostettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. ( 47 )

74.

Tarkasteltaessa aluksi mahdollisuutta riitauttaa komission tarkastuksen kulkua koskevien toimien yhteydessä antama nimenomainen tai implisiittinen hylkäyspäätös tapauksessa, jossa kiistetään tarkastajien oikeus ottaa haltuunsa tietyt asiakirjat, totean, että tuomiossa Akzo asetetaan tarkastetuille yrityksille ainoastaan velvollisuus ilmaista vastalauseensa kyseessä olevien asiakirjojen haltuun ottamiselle ja perustella kantansa. ( 48 ) Kun otetaan huomioon, että tällainen vastalause on näiden yritysten ainoa tilaisuus suojata välittömästi intressejään ja välttää vahinko, joka aiheutuisi vastustuksen kohteena olevien asiakirjojen antamisesta sääntöjenvastaisesti komission saataville, mielestäni ei voida pätevästi väittää, että vastalauseen ilmaiseminen olisi kyseisille yrityksille kohtuuton taakka, joka estäisi tosiasiallisesti niiden oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

75.

Toisin kuin valittajat väittävät, tuomion Akzo 49 kohdasta ilmenee selvästi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut kyseessä olevan kannekelpoinen toimi paitsi silloin, kun komissio suostuu laittamaan vastustuksen kohteena olevat asiakirjat sinetöityyn kirjekuoreen ja myöhemmin hylkää tarkastetun yrityksen vastalauseen, myös silloin, kun se päättää ottaa nämä asiakirjat haltuunsa. Nähdäkseni valittajat eivät voi siten perustellusti väittää, että tuomioon Akzo perustuvaan oikeuskäytäntöön perustuvat kanteet edellyttävät ”yksin komission käsissä” olevien ehtojen täyttymistä.

76.

Vastaavasti en hyväksy valittajien väitettä, jonka mukaan kyseessä olevien yritysten on hankalaa turvautua valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa mainittuun välitoimihakemukseen, koska tällaisen hakemuksen tehdessään ne siirrettäisiin syrjään meneillään olevasta tarkastuksesta. En nimittäin usko, että pelkkä unionin yleiselle tuomioistuimelle tehtävä välitoimihakemus, jonka perusteella voidaan välittömästi riitauttaa meneillään olevien tarkastustoimien sääntöjenmukaisuus, voisi merkitä tarkastetulle yritykselle kohtuutonta taakkaa, erityisesti kun tällainen oikeussuojakeino voi johtaa riitautettujen toimien täytäntöönpanon lykkäämiseen.

77.

En hyväksy myöskään valittajien esittämää väitettä, jonka mukaan tarkastuksen estämistä koskevan kanteen muodostama oikeussuojakeino ei olisi tehokas oikeussuojakeino, koska sen seurauksena tarkastuksen kohteena olevan yrityksen olisi jätettävä noudattamatta velvollisuuttaan tehdä yhteistyötä komission kanssa siinä määrin, että sille määrättäisiin siitä seuraamus.

78.

Valittajat vetoavat tämän väitteensä tueksi unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, joka on äskettäin vahvistettu 6.10.2020 annetussa tuomiossa Luxemburgin valtio (Muutoksenhakuoikeus verotietopyyntöön), ( 49 ) jonka mukaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden keskeisen sisällön, johon kuuluu oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, kunnioittaminen on esteenä sille, että tämän oikeuden haltijan on saadakseen asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi pakko rikkoa oikeussääntöä tai oikeudellista velvollisuutta ja joutua tästä rikkomisesta säädetyn seuraamuksen kohteeksi.

79.

Tältä osin on huomattava, että tarkastuksen estämisen tapauksessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan nojalla tehdystä komission päätöksestä nostettava kanne ei ole ainoa tarkastettujen yritysten käytettävissä oleva oikeussuojakeino tarkastuksen kulkua koskevien toimien laillisuuden riitauttamiseksi. Tässä mielessä näiden yritysten tilanne ei ole verrattavissa tuomion Luxemburgin valtio taustalla olleeseen ennakkoratkaisupyyntöön johtaneen pääasian kantajien tilanteeseen, koska kyseisiltä yrityksiltä oli evätty oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, elleivät ne riko oikeussääntöä tai oikeudellista velvollisuutta, jolloin niille voidaan määrätä tästä rikkomisesta säädetty seuraamus. Näissä asioissa kyseessä olleessa päätöksessä, jolla nämä yhtiöt velvoitettiin toimittamaan pyydetyt tiedot, täsmennettiin, ettei siihen saanut hakea muutosta. ( 50 ) Sen sijaan tarkastuspäätöksen kohteena olevat yritykset voivat saattaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä tämän päätöksen laillisuuden että sen tarpeellisuuden, eikä niitä niiden tällä tavoin toimiessa uhkaa mikään seuraamus. Ne voivat turvautua myös unionin yleisen tuomioistuimen luettelemiin eri oikeussuojakeinoihin vaatiakseen tarkastustoimien laillisuuden tutkimista tai korvausta näiden toimien kulun yhteydessä mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta.

80.

Kuten olen jo tämän ratkaisuehdotuksen 53 kohdassa huomauttanut, jos noudatetaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa noudattamaa, nähdäkseni oikeaa lähestymistapaa, jossa kaikkia unionissa käyttöön otetussa järjestelmässä tarjottuja oikeussuojakeinoja arvioidaan kokonaisuutena, yhtäkään oikeussuojakeinoa ei ole suoralta kädeltä jätettävä huomiotta, vaikka sitä voitaisiin käyttää vain erityisissä tilanteissa ja tietyissä olosuhteissa. Todettakoon myös, että tuomiossa Delta Pekarny – jossa jo toteamallani tavalla noudatettiin samankaltaista lähestymistapaa kuin unionin yleinen tuomioistuin noudatti valituksenalaisessa tuomiossa – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei jättänyt arvioinnissaan suoralta kädeltä huomiotta kilpailuviranomaisen valittajayritykselle tarkastuksen estämisestä määräämää seuraamusta koskevasta päätöksestä nostetun kanteen merkitystä, vaan se arvioi, oliko tällä yrityksellä ollut tällaisen kanteen yhteydessä mahdollisuus riitauttaa tarkastuspäätöksen laillisuus ja tarpeellisuus. ( 51 )

81.

On myös huomattava, että tarkastuksen estämistä koskevan päätöksen antaminen on vain yksi niistä mahdollisista toimenpiteistä, joiden osalta tarkastetut yritykset voivat käyttää oikeuttaan vastustaa tarkastusta asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6 kohdan nojalla. ( 52 ) Se ilmentää tarkastuksen kulun ”patologista” vaihetta. Komissio voi käyttää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädettyä seuraamusmekanismia ainoastaan, jos kyse on ilmeisestä estämisestä tai tarkastuksen vastustamista koskevan oikeuden väärinkäytöstä, eikä se voi käyttää sitä uhkana saadakseen yrityksiltä myönnytyksiä, jotka ylittävät niiden yhteistyövelvoitteen tiukat rajat. ( 53 )

82.

Näiden rajatapausten ulkopuolella kyseessä olevilla yrityksillä on koko tarkastusmenettelyn ajan intressejään puolustaakseen oikeus vastustaa tarkastustoimia, joiden ne katsovat olevan ristiriidassa komissiolle asetettujen rajojen kanssa. ( 54 ) Kuten olen jo tuonut esille, tätä oikeutta käyttämällä nämä yritykset voivat vaatia ja saada komissiolta tälle vastalauseelle esitettyjen perustelujen hyväksyttävyydestä implisiittisen tai nimenomaisen kannan, jonka ne voivat riitauttaa unionin yleisessä tuomioistuimessa SEUT 263 artiklassa määrätyin edellytyksin, kuitenkin yhteistyövelvoitettaan noudattaen.

83.

Edellä esitetyn valossa katson, että myös ensimmäisen valitusperusteen toinen väite on perusteeton.

84.

Kaikilla edellä esittämilläni perusteilla ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää ensimmäisen valitusperusteen.

85.

Toisella valitusperusteellaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artiklaa, SEUT 296 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohtaa, koska se on jättänyt huomiotta perusteluvelvollisuuden, joka komissiolla on sen antaessa tarkastuspäätöksen, sekä tämän toimielimen velvollisuuden rajoittaa mahdollisimman paljon suoritettavien tarkastusten ulottuvuutta. Tämä valitusperuste kohdistuu erityisesti valituksenalaisen tuomion 121–147 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi neljännen kanneperusteen, joka perustui perustelujen puutteellisuuteen, sekä tämän tuomion 158–165 kohtaan.

86.

Valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen jättäneen kokonaan tutkimatta riidanalaisten päätösten perustelujen täsmällisyyden, sillä se on tyytynyt toimitusmarkkinoiden yksilöimiseen ja mainintaan jälleenmyyjien ja/tai niiden yhteenliittymien mahdollisesta tietojenvaihtoa koskevasta käytännöstä, joka potentiaalisesti kattaa kaikki hinnoitteluun liittyvät näkökohdat neuvotteluissa tavarantoimittajien kanssa, vaikka esitetyt epäilyt olivat komission unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamiin prosessinjohtotoimiin antaman vastauksen seurauksena huomattavasti hälvenneet.

87.

Valittajat väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että riidanalaiset päätökset antoivat komissiolle rajattomat valvontavaltuudet siten, että se saattoi todella ryhtyä ”kalastelemaan tietoja” (fishing expedition) ja takavarikoida kaikki asiakirjat, jotka koskivat niiden toimituksia Euroopassa ja myyntiä Ranskassa.

88.

Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole kohdistanut tehokasta valvontaa riidanalaisten päätösten 1 artiklan a alakohdassa määritellyn alan soveltuvuuteen kyseessä oleviin aihetodisteisiin nähden.

89.

Valittajat väittävät vielä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 161 kohdassa, että tarkastuspäätöksessä ei ole määrättävä tarkastuksen päättymisestä perusteluvelvollisuuden tai suhteellisuusperiaatteen nojalla.

90.

Komissio kiistää kaikki valittajien toisen valitusperusteensa yhteydessä esittämät väitteet.

91.

On syytä muistaa, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa asetetaan komissiolle velvollisuus perustella päätös, jolla määrätään tarkastuksesta, ja ilmoittaa tarkastuksen kohde ja tarkoitus.

92.

Kuten unionin tuomioistuin on täsmentänyt, tämä perusteluvelvollisuus on perustavanlaatuinen vaatimus paitsi sen vuoksi, että asianomaisten yritysten tiloissa suoritettaviksi aiottujen tarkastusten osoitetaan olevan oikeutettuja, myös siksi, että yritysten on mahdollista saada selville yhteistyövelvollisuutensa laajuus ja samanaikaisesti säilyttää puolustautumisoikeutensa. ( 55 ) Tästä seuraa, että tarkastuspäätöksiin liittyvän perusteluvelvollisuuden ulottuvuutta ei voida rajata tutkimuksen tehokkuuteen liittyvillä perusteilla. ( 56 ) Koska pelkästään tarkastuksen kohteeseen liittyviä asiakirjoja voidaan etsiä, tarkastuspäätöksen perustelujen seurauksena myös rajataan komission toimihenkilöille annetun toimivallan ala. ( 57 )

93.

Noudattaakseen tätä perusteluvelvollisuutta komission on ilmoitettava selvästi ne oletetut seikat, jotka se aikoo selvittää, ( 58 ) eli etsinnän kohde ja seikat, joihin tarkastus kohdistuu. ( 59 )

94.

Sitä vastoin komissio ei ole velvollinen ilmoittamaan tarkastuspäätöksen adressaatille kaikkia niitä hallussaan olevia tietoja, jotka koskevat tutkittavana olevia kilpailunrajoituksia, eikä tekemään perusteellista oikeudellista luonnehdintaa kyseisistä kilpailunrajoituksista. ( 60 ) Ei myöskään ole välttämätöntä, että tarkastuspäätöksessä rajataan täsmällisesti kyseiset markkinat tai tehdään tarkka oikeudellinen luonnehdinta oletetuista kilpailusääntöjen rikkomisista tai ilmoitetaan ajanjakso, jonka kuluessa kilpailusääntöjä on rikottu, kunhan kyseinen tarkastuspäätös sisältää tämän ratkaisuehdotuksen 93 kohdassa kuvatut olennaiset seikat. ( 61 )

95.

Kun nimittäin otetaan huomioon se, että tarkastukset tehdään tutkinnan alussa, komissiolla ei vielä ole yksityiskohtaisen oikeudellisen arvion esittämiseksi tarvittavia täsmällisiä tietoja ja sen on ensin tarkistettava alkuperäisten epäilyjensä paikkansapitävyys sekä tapahtumien laajuus, sillä tarkastuksen tarkoituksena on nimenomaan kerätä näyttöä epäillystä kilpailusääntöjen rikkomisesta. ( 62 )

96.

Siltä osin kuin tässä tapauksessa on kyse valittajien toisen valitusperusteensa yhteydessä esittämästä ensimmäisestä väitteestä, joka koskee riidanalaisten päätösten perusteluihin kohdistunutta riittämätöntä valvontaa, on todettava, että näiden päätösten 1 artiklan a alakohtaan sisältyy sekä selvä maininta oletetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon tarkastus kohdistui, eli ”hintoja” ja ”alennuksia” koskevasta ”tietojenvaihdosta”, että niiden markkinoiden rajaus, jolla tämän kilpailusääntöjen rikkomisen oletettiin toteutuvan. Tuotemarkkinoiden osalta tässä määräyksessä todetaan ”päivittäiskulutustavaroiden toimitusmarkkinat elintarvikkeiden sekä hygieniatuotteiden ja puhdistusaineiden aloilla” alennusten osalta ja ”merkkituotteiden valmistajille myytävät palvelut elintarvikkeiden sekä hygieniatuotteiden ja puhdistusaineiden aloilla” hintojen osalta. Maantieteellisten markkinoiden määritellään kattavan ”useiden jäsenvaltioiden, erityisesti Ranskan” alueet. Lisäksi kyseisessä määräyksessä esitetään täsmennyksiä muista oletettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuvista yrityksistä.

97.

Kun otetaan huomioon tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa esitetyt riidanalaisten päätösten 1 artiklan a alakohtaan sisältyvät seikat ja edellä mainittu oikeuskäytäntö, mielestäni unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 130 kohdassa, että komissio oli täyttänyt velvollisuutensa ilmoittaa selvästi ne oletetut seikat, jotka se aikoi selvittää.

98.

Tarkasteltaessa valittajien väitteitä, jotka koskevat komission esittämiä täsmennyksiä kyseessä olevien rajoitusten luonteesta ja joissa ne viittaavat unionin yleisen tuomioistuimen määräämiin prosessinjohtotoimiin, ( 63 ) on täsmennettävä, että tiedot, joihin valittajat viittaavat, sisältyvät otteisiin niitä aihetodisteita, joiden perusteella komissio epäili alennuksia ja hintoja koskevia kollusiivisia menettelytapoja, koskevasta ei-luottamuksellisesta versiosta, jonka unionin yleinen tuomioistuin pyysi esittämään tarkistaakseen, olivatko nämä aihetodisteet riittävän painavia oikeuttaakseen riidanalaisten päätösten antamisen edellä mainittujen menettelytapojen osalta. ( 64 )

99.

On syytä muistaa, että tämän ratkaisuehdotuksen 94 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuutta noudattaakseen komissio ei ole velvollinen ilmoittamaan tarkastuspäätöksen adressaatille kaikkia niitä hallussaan olevia tietoja, jotka koskevat tutkittavana olevia kilpailunrajoituksia, eikä tekemään perusteellista oikeudellista luonnehdintaa kyseisistä kilpailunrajoituksista.

100.

Tästä seuraa, että valittajat eivät voi päätellä siitä, että alennuksia ja hintoja koskevat oletetut kilpailusääntöjen rikkomiset on kuvattu yksityiskohtaisemmin komission unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittaman, sen hallussa olevia aihetodisteita koskevan ei-luottamuksellisen version otteissa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ”jättänyt kokonaan valvomatta tarkastuspäätösten perustelujen täsmällisyyttä”. ( 65 )

101.

Siltä osin kuin valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen ja ottaneen vääristyneellä tavalla huomioon edellä mainitun oikeuskäytännön merkityksen todetessaan valituksenalaisen tuomion 250 ja 254 kohdassa, että menettelytapojen maantieteellinen ulottuvuus ja valittajien rooli oletetussa kilpailusääntöjen rikkomisessa voitiin pätevästi päätellä pelkästään siitä, että tarkastuspäätösten perusteluissa mainitaan yhteenliittymä, jonka jäsen Intermarché oli, on riittävää todeta, että nämä kohdat sisältyvät valituksenalaisen tuomion perustelujen osaan, jossa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee komission hallussa olevien aihetodisteiden riittävää painavuutta.

102.

Kuten komissio huomauttaa aivan oikein kirjallisissa huomautuksissaan, tämä väite johtuu siitä, että siinä on sekoitettu toisiinsa valituksenalaisen toimen perusteluvelvollisuuden muodostaman olennaisen menettelymääräyksen noudattamisen valvonta ja perustelujen paikkansapitävyyden valvonta, mikä edellyttää tämän toimen aineellisen lainmukaisuuden tutkimista. ( 66 )

103.

Samaan sekaannukseen perustuvat sekä kolmas väite, jonka valittajat sitä paitsi esittävät yleisluonteisesti ja jonka mukaan riidanalaisten päätösten 1 artiklan a alakohdassa määritellyn alan soveltuvuuteen komission hallussa oleviin aihetodisteisiin nähden ei ole kohdistettu tehokasta valvontaa, että saman valitusperusteen toinen väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt vahvistamatta, että tarkastuspäätöksillä oli rajoittamaton soveltamisala, ja hyväksynyt todellisen ”tietojen kalastelun” (fishing expedition).

104.

Siltä osin kuin kyse on tarkemmin tästä viimeksi mainitusta väitteestä, on huomattava unionin yleisen tuomioistuin todenneen perustellusti jo valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, että valittajien esille tuoma kysymys siitä, oliko komissio suorittanut tällaista tietojen kalastelua – jota ei voida hyväksyä asetuksen N:o 1/2003 perusteella ( 67 ) –, riippui komission riidanalaisten päätösten antamisajankohtana käytettävissä olleiden aihetodisteiden riittävyydestä ja että näin ollen tätä kysymystä oli tarkasteltava tarkastettujen yritysten koti- tai julkisrauhan rikkomista koskevan kanneperusteen eikä näiden päätösten perustelujen riittämättömyyttä koskevan kanneperusteen yhteydessä.

105.

On myös huomattava, että tämän saman väitteensä tueksi valittajat viittaavat riidanalaisten päätösten soveltamisalaan, sellaisena kuin se ilmenee paitsi niiden 1 artiklan a alakohdasta, myös niiden 1 artiklan b alakohdasta, joissa ilmoitetaan olettama kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka koskee tietojenvaihtoa ”tulevista liiketoimintastrategioista” tuotevalikoiman, myymälöiden kehittämisen, verkkokaupan ja myynninedistämispolitiikan osalta ”päivittäiskulutustavaroiden toimitusmarkkinoilla ja päivittäiskulutustavaroiden kuluttajamarkkinoilla Ranskassa”. Koska unionin yleinen tuomioistuin kumosi lopullisesti näiden päätösten 1 artiklan b alakohdan valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdassa, valittajilla ei ole missään tapauksessa oikeutta tukeutua sen sisältöön perustellakseen väitettään tarkastuksen kohteen kattamasta kohtuuttoman laajasta alasta.

106.

Jos unionin tuomioistuin tulkitsisi tämän ratkaisuehdotuksen 102 kohdassa mainittua väitettä ja 103 kohdassa mainittuja väitteitä siten, että niillä pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen arviointi komission hallussa olevista aihetodisteista, olisi todettava, että näitä väitteitä ei ole mitenkään perusteltu ja että koska asiassa ei ole vedottu siihen, että nämä aihetodisteet olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, unionin tuomioistuimella ei missään tapauksessa ole toimivaltaa tutkia niitä valituksen yhteydessä. ( 68 )

107.

Valittajien toisen valitusperusteen neljäs väite kohdistuu valituksenalaisen tuomion 158–165 kohtaan, jotka sisältyvät koti- tai julkisrauhan rikkomista koskevan kanneperusteen tarkasteluun ja erityisesti tämän tarkastelun osaan, joka koskee suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvontaa. Näissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin tukeutui aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä ja katsoi, että se, että komissio ei ollut vahvistanut määräpäivää tarkastustoimien toteuttamiselle, ei merkinnyt suhteetonta puuttumista valittajien yksityisen toiminnan piiriin.

108.

Tältä osin on huomattava, että riidanalaisten päätösten 2 artiklassa vahvistetaan päivämäärä, josta lähtien tarkastus voidaan toteuttaa, mutta ei täsmennetä päivämäärää, jona niiden on päätyttävä. Tällainen maininta oli asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan mukainen, sillä sen mukaan komission on määrättävä tarkastuksen aloituspäivä mutta siinä ei säädetä mitään mahdollisesta velvollisuudesta määrätä sen päättymispäivä.

109.

Kuten unionin yleinen tuomioistuin korostaa perustellusti valituksenalaisen tuomion 161 kohdassa, tarkastuksen päättymispäivän puuttuminen ei merkitse sitä, että sitä voitaisiin jatkaa rajoituksetta, koska komission on perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan mukaisesti noudatettava tältä osin menettelyn kohtuullista kestoa. ( 69 )

110.

Tästä seuraa, että vaikka tarkastuspäätöksen ajallista ulottuvuutta ei ole määritettävä kaikilta osin etukäteen, sitä on kuitenkin rajoitettu siten, että tarkastustoimet eivät saa ylittää kohtuullista kestoa, jota arvioidaan kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden ja seikkojen perusteella.

111.

Tämä ajallinen rajoitus, joka on – ainakin silloin, kun tarkastus suoritetaan ilman, että komissio turvautuu kansallisiin pakkokeinoihin asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 6–8 kohdan mukaisesti – asianmukainen ja riittävä tae mielivaltaa vastaan, erityisesti kun tarkastustoimien kohtuullista kestoa arvioitaessa otetaan huomioon vaatimus rajoittaa ajallisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettuihin oikeuksiin puuttuminen siihen, mikä on vaadittujen tarkastustoimien suorittamiseksi ehdottoman välttämätöntä tarkastuksen kohteeseen nähden.

112.

Kuten unionin yleinen tuomioistuin tuo esille valituksenalaisen tuomion 163 ja 164 kohdassa, tällaisella ajallisella rajoituksella taataan komission tutkintavaltuuksien tehokkuus, mikä edellyttää, että tarkastuksen kesto mukautetaan paitsi ennalta tiedossa olevien seikkojen perusteella, myös tarkastuspäätöksen antamisen jälkeen esille tulleiden seikkojen perusteella – kuten paikan päällä kerättyjen tietojen määrän, käytettyjen teknisten tutkimusmenetelmien ( 70 ) ja tarkastettujen yritysten käyttäytymisen perusteella –, ja että samalla vältetään tilanne, jossa komissio päätyisi näiden sattumanvaraisten seikkojen ennalta huomioon ottamisen seurauksena vahvistamaan tarkastuspäätöksessä tarkastukselle keston, joka ylittää sen, mikä on ehdottoman välttämätöntä.

113.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan perusteeton.

114.

Kolmannella valitusperusteellaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja rikkonut asetusta N:o 1/2003 siltä osin kuin se on luonnehtinut menettelyvaihetta ennen niiden komission toimenpiteiden toteuttamista, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, sellaiseksi, ettei asetus koske sitä. Tämä valitusperuste kohdistuu valituksenalaisen tuomion 189–196 kohtaan, jotka sisältyvät tämän tuomion osaan, jossa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee komission hallussa olevien aihetodisteiden riittävää painavuutta.

115.

Valituksenalaisen tuomion 189 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin korosti aluksi, että komission hallussa olevien aihetodisteiden riittävää painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon se, että tarkastuspäätös ”kuuluu alustavaan tutkintavaiheeseen, jonka tavoitteena on tehdä komissiolle mahdolliseksi koota kaikki asiaankuuluvat seikat, joiden perusteella voidaan todeta kilpailusääntöjen rikkominen tai noudattaminen, ja ottaa ensimmäinen kanta menettelylinjaan ja siihen, kuinka menettelyä aiotaan jatkaa”. Se täsmentää 190 kohdassa, että näin ollen ”tässä vaiheessa” ei voida edellyttää, että komissiolla olisi ennen tarkastuspäätöksen antamista hallussaan tietoja, jotka osoittavat rikkomisen, ja että on erotettava toisistaan ”todisteet kilpailusääntöjen rikkomisesta ja aihetodisteet, jotka herättävät perustellun epäilyksen rikkomista koskevien olettamien todenmukaisuudesta”.

116.

Valituksenalaisen tuomion 192 ja 193 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että tällä erottelulla ”on vaikutusta [muun muassa] tarkastuspäätösten perusteena olevien aihetodisteiden muotoa – – koskeviin vaatimuksiin” ja että ”viimeksi mainituille ei voida asettaa samantasoisia muotovaatimuksia kuin muun muassa niiden sääntöjen noudattamiselle, joita asetuksessa N:o 1/2003 ja siihen perustuvassa oikeuskäytännössä annetaan komission tutkintavaltuuksien osalta”. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ”samantasoisten muotovaatimusten asettaminen tarkastusta edeltävien aihetodisteiden ja rikkomista koskevien todisteiden hankkimiselle merkitsisi nimittäin sitä, että komission on noudatettava sen tutkintavaltuuksia koskevia sääntöjä, vaikka asetuksen N:o 1/2003 V luvussa tarkoitettua tutkintaa ei ole vielä virallisesti aloitettu ja vaikka se ei ole vielä käyttänyt sille erityisesti asetuksen N:o 1/2003 18, 19 ja 20 artiklassa annettuja tutkintavaltuuksia, toisin sanoen se ei ole toteuttanut toimenpidettä, joka merkitsee moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, eli erityisesti antanut tarkastuspäätöstä” (valituksenalaisen tuomion 193 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ”tämä tutkinnan alkamisajankohdan ja alustavan tutkintavaiheen määritelmä perustuu vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön” (valituksenalaisen tuomion 194 kohta).

117.

Valituksenalaisen tuomion 196 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että säännöksiin, joita komissio ei ollut velvollinen noudattamaan, kuuluivat asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 773/2004 ( 71 ) 3 artiklan säännökset, sellaisina kuin niitä on tulkittu 6.9.2017 annetussa tuomiossa Intel v. komissio. ( 72 )

118.

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli siten valituksenalaisen tuomion 206 kohdassa, että komissiolla ei ollut tässä tapauksessa velvollisuutta tallentaa pöytäkirjoja vuosina 2016 ja 2017 pidetyistä kuulemisista 13:n päivittäiskulutustavaroiden toimittajan kanssa, joita tarkastus koski ja jotka tekivät säännöllisesti sopimuksia Casinon ja ITM:n kanssa (jäljempänä tavarantoimittajien kuulemiset) ja että näihin kuulemisiin perustuvia aihetodisteita ei voida sivuuttaa muotovirheen vuoksi sillä perusteella, ettei asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa säädettyä tallennusvelvollisuutta noudatettu.

119.

Valittajat väittävät ensinnäkin, että tutkinnan alkamisajankohta ja alustava tutkintavaihe on määritetty valituksenalaisessa tuomiossa siten, että unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö on otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Niiden mukaan ainoa erottelu, joka koskee kaikissa tämän tuomion 194 kohdassa mainituissa tuomioissa – jotka sitä paitsi koskevat vain huomioon otettavan ajanjakson alkamisajankohdan arviointia menettelyn kohtuullisen keston arvioimiseksi – sovellettuja oikeuksia, on ”erottelu hallinnollisen menettelyn kahteen vaiheeseen eli väitetiedoksiantoa edeltävään tutkintavaiheeseen ja hallinnollisen menettelyn jäljelle jäävään vaiheeseen” ja joka käy ilmi myös asetuksesta N:o 773/2004 itsestään.

120.

Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut contra legem, että asetusta N:o 1/2003 ei sovelleta ennen ensimmäisen tarkastuspäätöksen antamista, vaikka valittajien mukaan sekä tämän asetuksen 25 perustelukappaleesta että asetuksen N:o 773/2004 2 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että sitä ”sovelletaan täysimääräisesti kaikkiin SEUT 101 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen nojalla annettuihin komission toimiin jo menettelytapojen selville saamisen vaiheessa”. Valittajien mukaan tämän tulkinnan vahvistavat asetuksen N:o 1/2003 säännösten soveltaminen sekä tämän asetuksen 17 artiklassa tarkoitettuun toimialakohtaiseen tutkintaan että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaan lausuntoon, ( 73 ) jotka eivät käsitä sellaisten toimenpiteiden toteuttamista, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

121.

Valittajat kiistävät unionin yleisen tuomioistuimen tekemät johtopäätökset, jotka perustuvat erotteluun kilpailusääntöjen rikkomista koskevien todisteiden ja tarkastuspäätöksen perusteena olevien aihetodisteiden välillä, ja erityisesti valituksenalaisen tuomion 193 kohtaan sisältyvän toteamuksen, jonka mukaan viimeksi mainituille ei voida asettaa samantasoisia muotovaatimuksia. Ne väittävät, että kaiken komission keräämän ja asetuksen N:o 1/2003 perusteella aloitetuissa menettelyissä käyttämän näytön, olipa kyse sitten aihetodisteista tai todisteista, on täytettävä samat edellytykset ja näyttöön on sovellettava samoja muotovaatimuksia ja menettelysääntöjä, joilla pyritään varmistamaan näytön aitous, vilpittömyys ja uskottavuus. Näiden sääntöjen noudattamisella taataan sekä todisteiden että aihetodisteiden aitous, joka on välttämätön ennakkoedellytys niiden uskottavuuden arvioinnille.

122.

Komissio väittää, että todistusarvo, jota edellytetään, jotta todistusaineistoa voitaisiin pitää aihetodisteena, jonka perusteella tarkastuspäätös annetaan, on välttämättä vähäisempi kuin todistusarvo, jota edellytetään, jotta todistusaineistoa voitaisiin pitää todisteena, jolla osoitetaan kilpailusääntöjen rikkominen, ja että tästä erottelusta ilmenee, että aihetodisteille on välttämättä asetettu alemman tasoiset muotovaatimukset kuin todisteille.

123.

Komission mukaan ei edellytä, että nämä aihetodisteet tallennettaisiin asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan nojalla, jollei katsota, että näissä säännöksissä asetettuja muotovaatimuksia sovelletaan jo ennen tutkinnan aloittamista.

124.

Komissio täsmentää tältä osin, että tutkinnan aloittaminen – joka vastaa päivämäärää, jona komissio käyttää ensimmäisen kerran tutkintavaltuuksiaan ja toteuttaa toimenpiteitä, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta ja joilla on huomattavia vaikutuksia epäiltyjen yritysten tilanteeseen – tapahtuu eri ajankohtana ja sillä on eri oikeusvaikutukset kuin asian kirjaamisella ja asetuksen N:o 773/2004 2 artiklassa tarkoitetulla menettelyn aloittamisella. Asian kirjaaminen on kilpailun pääosaston kirjaamon sisäinen toimi, jonka se toteuttaa antaessaan tapaukselle asianumeron ja jonka ainoana tarkoituksena on mahdollistaa kilpailun pääosastolle asiakirjojen tallentaminen, kun taas menettelyn aloittaminen vastaa päivämäärää, jona komissio antaa asetuksen N:o 773/2004 2 artiklan nojalla päätöksen voidakseen antaa asetuksen N:o 1/2003 III luvun mukaisen päätöksen.

125.

Komissio huomauttaa asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan sanamuodosta ilmenevän, että tässä artiklassa tarkoitettu ”kuuleminen” järjestetään ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä” varten, ja tutkinta on lähtökohtaisesti pitänyt aloittaa ennen kuulemista. Komissio pitää myös merkityksettöminä valittajien viittauksia asetuksen N:o 1/2003 25 perustelukappaleeseen sekä toimialakohtaiseen tutkintaan ja sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaan lausuntoon.

126.

Tässä tapauksessa kokoukset ja puhelinneuvottelut kyseessä olevien 13 tavarantoimittajan kanssa järjestettiin ennen tutkinnan aloittamista asetuksen N:o 1/2003 nojalla ja siis ennen mitään ”menettelyä”. Komissiolla ei siten ollut mielestään velvollisuutta noudattaa tässä säännöksessä asetettuja muotovaatimuksia.

127.

Jos asia olisi toisin, tämä vaarantaisi monin tavoin komission toteuttaman kilpailuoikeuden täytäntöönpanon. Ensinnäkin se estäisi komissiota keräämästä ja käyttämästä aihetodisteita, kun ne ovat pelkästään suullisia, jollainen on esimerkiksi paljastus, jonka komission edustaja kuulee kokouksessa, toimitiloihin tehdyn epävirallisen käynnin kuluessa tai julkisessa paikassa. Toiseksi tämä johtaisi siihen, että aihetodisteet eivät voisi koskaan olla suullisia, mikä vaarantaisi komission tutkinnan tehokkuuden viivyttämällä tarkastusajankohtaa.

128.

Komission mukaan lisäksi sillä, että aihetodisteille asetetaan alemman tasoinen muotovaatimus kuin todisteille, varmistetaan joutuisuuden vaatimus, joka ohjaa tarkastuspäätösten antamista ja komission tutkinnan tehokkuutta.

129.

Komissio lisää vielä, että valittajien väitteet todisteiden aitoudesta perustuvat joka tapauksessa oikeuskäytännön virheelliseen tulkintaan. Todisteen aitous ei nimittäin ole ”välttämätön ennakkoedellytys” sen uskottavuudelle. Unionin oikeudessa vallitsevana periaatteena on vapaa todistusharkinta, mistä seuraa, että ainoa merkityksellinen kriteeri arvioitaessa sääntöjenmukaisesti esitettyjen todisteiden todistusarvoa, koskee niiden uskottavuutta ja että todisteen todistusarvoa on arvioitava kokonaisuutena, joten todisteen aitoudesta esitetyt pelkät epäilyt, joita ei ole perusteltu, eivät riitä kyseenalaistamaan sen uskottavuutta. Näitä periaatteita sovelletaan vielä suuremmalla syyllä aihetodisteisiin, sillä todistusaineistolta edellytetään lähtökohtaisesti vähäisempää todistusarvoa, kun se katsotaan aihetodisteeksi.

130.

On syytä muistaa, että asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdan mukaan komissio voi kuulla kaikkia luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka suostuvat kuultaviksi tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten. Tähän säännökseen perustuvissa kuulemisissa on noudatettava asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa asetettuja muotovaatimuksia. Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti komissio mainitsee kuulemisen alussa kuulemisen oikeusperustan ja tarkoituksen, muistuttaa kuulemisen vapaaehtoisuudesta ja ilmoittaa kuultavalle henkilölle aikomuksestaan tallentaa kuuleminen. Kyseisen artiklan 3 kohdan mukaan komissio voi tallentaa kuultavien henkilöiden lausumat mihin tahansa muotoon. Jäljennös tallenteesta on oltava kuultavan henkilön saatavilla tämän hyväksyttäväksi. Komissio asettaa tarvittaessa määräajan, jonka kuluessa kuultu henkilö voi ilmoittaa sille lausumaan tehtävistä mahdollisista korjauksista.

131.

Unionin tuomioistuin täsmensi tuomiossa Intel tarkastellessaan asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan mukaisesti suoritetuille kuulemisille asetettujen muotovaatimusten ulottuvuutta, että jos komissio päättää kuultavan henkilön suostumuksella suorittaa tähän säännökseen perustuvan kuulemisen, se on velvollinen tallentamaan kuulemisen kokonaisuudessaan tämän kuitenkaan rajoittamatta komissiolle tallentamisen muodon osalta annettua valinnanvapautta. ( 74 )

132.

Tästä seuraa, että komissiolla on velvollisuus tallentaa valitsemassaan muodossa kaikki kuulemiset, jotka se järjestää asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan nojalla tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämiseksi. ( 75 )

133.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, että tämä velvollisuus ei koskenut tavarantoimittajien kuulemisia, koska nämä kuulemiset oli järjestetty ennen asetuksen N:o 1/2003 mukaisen tutkinnan aloittamista eli ennen kuin komissio toteutti toimenpiteen, joka merkitsi moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja koska väitetiedoksiannon antamista edeltävään alustavaan tutkintavaiheeseen kuuluvan tarkastuspäätöksen antamiseksi komissiolla oli ainoastaan oltava hallussaan merkitykseltään painavia aihetodisteita, jotka saattavat herättää epäilyn kilpailusääntöjen rikkomisesta ja joille ei voida asettaa samantasoisia muotovaatimuksia kuin kilpailusääntöjen rikkomista koskevien todisteiden hankkimiselle. Valittajat kiistävät tämän johtopäätöksen useilla eri perusteluilla, kun taas komissio katsoo, ettei siihen liity minkäänlaista oikeudellista virhettä.

134.

Kolmannen valitusperusteen ratkaisemiseksi unionin tuomioistuimen on siis täsmennettävä, onko komissiolla asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan nojalla velvollisuus tallentaa kuulemiset, joista on saatu ne aihetodisteina käytetyt tiedot, joiden perusteella asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu tarkastuspäätös on annettu.

135.

Jäljempänä esitettävistä syistä katson, että tämän kysymykseen on vastattava myöntävästi.

136.

Valittajien esittämien väitteiden johdosta unionin tuomioistuimen on arvioitava yhtäältä kysymystä siitä, mistä komission suorittaman asian tutkimisen ajankohdasta lähtien on katsottava, että sen järjestämät kuulemiset on toteutettu ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten”, ja toisaalta kysymystä siitä, oikeuttaako se, että tarkastuspäätöksen perusteena olevilta aihetodisteilta edellytetään vähäisempää todistusarvoa kuin kilpailusääntöjen rikkomista koskevilta todisteilta, sen, että niille on asetettu vähäisemmät muotovaatimukset, jotka eivät käsitä muun muassa asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa säädettyjä muotovaatimuksia asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan nojalla järjestetyille kuulemisille.

137.

Tarkastelen ensin jälkimmäistä näistä kysymyksistä.

138.

Tältä osin katson, että tarkastuspäätöksen perusteena olevilta aihetodisteilta edellytetty vähäisempi todistusarvo tai se, että tällainen päätös kuuluu alustavaan tutkintavaiheeseen, joka edeltää väitetiedoksiannon lähettämistä, eivät nähdäkseni vaikuta – toisin kuin valituksenalaisen tuomion 189–192 kohdassa todetaan – muotovaatimuksiin, joita komission on noudatettava sovellettavan lainsäädännön perusteella, kun se hankkii näyttöä käytettäväksi tutkintaansa varten.

139.

Edellä esitetty ei tietenkään merkitse sitä, että todistusaineiston muodolla ei olisi vaikutusta sen todistusarvoon. Esimerkiksi julkisen notaarin vahvistamalla asiakirjalla on lähtökohtaisesti suurempi todistusarvo kuin yksityisellä asiakirjalla. Tämä muodon ja todistusarvon välinen suhde ei kuitenkaan edellytä sitä, että tietynlaiselle näytölle asetetut muotovaatimukset olisi välttämättä porrastettava sen mukaan, millaista todistusarvoa tämän näytön käyttäminen edellyttää.

140.

Siltä osin kuin kyse on erityisesti komission luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden kuulemisista saamista tiedoista, se, ettei todistusarvon ja asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa asetettujen muotovaatimusten noudattamisen välillä ole mitään yhteyttä, voidaan mielestäni päätellä tuomiosta Intel.

141.

Mainitusta tuomiosta ja erityisesti sen 87 kohdasta, jossa unionin tuomioistuin täsmensi, että minkään asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdan sanamuotoon sisältyvän tai sillä tavoiteltuun päämäärään liittyvän seikan perusteella ei voida päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut tehdä ero tutkinnan kohteeseen liittyvien eri kuulemisten ryhmien välillä tämän säännöksen nojalla tai sulkea sen soveltamisalan ulkopuolelle joitakin näistä kuulemisista, ilmenee nimittäin selvästi, että siitä seuraava tallennusvelvollisuus koskee kaikkia komission järjestämiä kuulemisia, kunhan ne ”liittyvät tutkinnan kohteeseen”. Tällaisen velvollisuuden olemassaolo ei näin ollen voi riippua todistusarvosta, joka voidaan antaa näiden kuulemisten kuluessa vastaanotetuille lausumille ja jota voidaan sitä paitsi arvioida vasta kuulemisten jälkeen, eikä myöskään siitä, miten komissio aikoo käyttää näitä tietoja menettelyn eri vaiheissa. Tältä osin komission esittämällä viittauksella asetuksen N:o 1/2003 valmisteluasiakirjoihin ei nähdäkseni voida yksinään kyseenalaistaa tätä johtopäätöstä. ( 76 )

142.

On myös huomattava, että valituksenalaisen tuomion 189–192 kohtaan sisältyvä toteamus tarkastuspäätöksen perusteena olevien aihetodisteiden todistusarvon ja muotovaatimusten noudattamisen välisestä yhteydestä on ristiriidassa – siltä osin kuin kyse on komission järjestämiin kuulemisiin perustuvista aihetodisteista – sen tulkinnan kanssa, jonka unionin yleinen tuomioistuin esittää tämän tuomion 195, 200–203 ja 205 kohdassa asetuksen N:o 1/2003 19 artiklasta ja tuomiosta Intel. Näistä kohdista ilmenee unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että kun valituksenalaisen tuomion 194 kohdassa täsmennetyn mukainen tutkinta on aloitettu, komission on lähtökohtaisesti noudatettava velvollisuutta tallentaa tämän tutkinnan kohteeseen liittyvät kuulemiset ja että tällainen velvollisuus on olemassa riippumatta komission näiden kuulemisten perusteella saamien tietojen todistusarvosta ja riippumatta siitä, käytetäänkö näitä tietoja aihetodisteina alustavassa tutkintavaiheessa, myös tarkastuspäätöksen antamiseksi, ( 77 ) vai todisteina väitetiedoksiannon lähettämisen vaiheessa.

143.

Yleisemmällä tasolla aihetodisteiden ja todisteiden välinen ero perustuu siihen, että ensin mainittujen perusteella toteen näytettävä seikka voidaan ainoastaan olettaa, kun taas jälkimmäisillä se näytetään toteen. Kun näytön esittämiselle on asetettu tietty muotovaatimus, usein sen aitouden ja uskottavuuden varmistamiseksi, tämän muotovaatimuksen noudattamatta jättäminen merkitsee sitä, että tämä näyttö ei todistusarvostaan riippumatta voi täyttää todistelutehtäväänsä.

144.

Ensimmäinen tämän ratkaisuehdotuksen 136 kohdassa mainituista kysymyksistä edellyttää, että asiassa tulkitaan käsitettä ”kuuleminen”, joka järjestetään ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä” varten asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

145.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoo valituksenalaisessa tuomiossa tämän artiklan sanamuodosta ilmenevän, että siinä kyseessä olevat kuulemiset järjestetään ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä” varten, ja tutkinta on lähtökohtaisesti pitänyt aloittaa ja sen kohde vahvistaa ennen näiden kuulemisten suorittamista. Unionin yleinen tuomioistuin päättelee tästä, että asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa säädetty velvollisuus tallentaa nämä kuulemiset ei koske ”kuulemisia, jotka on järjestetty ennen kuin komissio aloittaa tutkinnan – –”. ( 78 ) Valituksenalaisen tuomion 193 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että tutkinta on virallisesti aloitettu vasta, kun komissio on käyttänyt sille erityisesti asetuksen N:o 1/2003 18, 19 ja 20 artiklassa annettuja tutkintavaltuuksia ja toteuttanut toimenpiteen, joka merkitsee moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, erityisesti antanut tarkastuspäätöksen, ja täsmentää saman tuomion 194 kohdassa, että tämä tutkinnan alkamisajankohdan määritelmä perustuu vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön.

146.

Tästä oikeuskäytännöstä – joka perustuu 15.10.2002 annettuun tuomioon Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio ( 79 ) – ilmenee, että komission aloittamaa hallinnollista menettelyä voidaan tarkastella kahtena toisiaan seuraavana vaiheena, joista kumpikin noudattaa omaa sisäistä logiikkaansa. Ensimmäinen vaihe, joka kestää aina väitetiedoksiantoon asti, alkaa siitä hetkestä, jona komissio unionin lainsäätäjän sille antamia valtuuksia käyttäessään ryhtyy toimenpiteisiin, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja jonka perusteella komission on voitava ottaa kantaa siihen, kuinka menettelyä jatketaan. Toinen vaihe puolestaan kestää väitetiedoksiannosta lopullisen päätöksen antamiseen. Komission on voitava toisen vaiheen nojalla ottaa lopullisesti kantaa siihen kilpailusääntöjen rikkomiseen, josta yrityksiä syytetään.

147.

Tältä osin on muistutettava valittajien tavoin, että tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa todetut periaatteet on kehitetty käsittelyaikojen kohtuullisuutta koskevan periaatteen noudattamiseksi. Tuomiossa LMV, joka perustuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, ( 80 ) yhteisöjen tuomioistuin pyrki yksilöimään ajankohdan, jona komission toiminta kilpailusääntöjen rikkomisten tutkimiseksi ja selville saamiseksi toteutuu toimessa, joka merkitsee – jollei vielä muodollista syytöstä – ainakin moitetta, jolla ”voi olla merkittäviä vaikutuksia kilpailusääntöjen rikkomisesta epäiltyjen yritysten tilanteeseen”. ( 81 )

148.

Valittajien tavoin en ole vakuuttunut siitä, että hallinnollisen menettelyn kohtuullisen keston arvioimiseksi huomioon otettavan ajanjakson alkamisajankohdan vahvistamisen taustalla olevalla logiikalla, jonka mukaisesti yksilöidään ajankohta, jona asianomainen yritys saa tietää sen osalta esitetystä moitteesta ja jona komission toteuttamat toimenpiteet vaikuttavat sen tilanteeseen, olisi merkitystä asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan sanamuotoa tulkittaessa.

149.

On syytä muistaa, että tämä artikla kuuluu tämän asetuksen V lukuun, jonka otsikkona on ”Tutkintavaltuudet”. Kun komissio suorittaa tässä säännöksessä tarkoitetun kuulemisen, se käyttää siis ”tutkintavaltuutta”, ja se käyttää tällaista valtuutta myös osoittaessaan tietopyyntöjä kyseisen asetuksen 18 artiklan nojalla tai antaessaan saman asetuksen 20 artiklassa tarkoitetun tarkastuspäätöksen. Vaikka on selvää, että toimen toteuttaminen asetuksen N:o 1/2003 18 ja 20 artiklan nojalla määrittää ”tutkinnan” alkamisen, unionin yleisen tuomioistuimen vahvistaman ja komission puolustaman asetuksen N:o 1/2003 19 artiklaa koskevan tulkinnan mukaan turvautuminen tässä artiklassa tarkoitettuun toimivaltaan ei sitä vastoin itsessään merkitse tällaisen tutkinnan alkamista vaan sen käyttäminen edellyttää, että tutkinta on jo aloitettu.

150.

Tässä on nähdäkseni kyse epäjohdonmukaisuudesta, jota ei voida korjata sillä, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy implisiittisesti mahdollisuuden, että asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa tarkoitetun kuulemisen järjestäminen merkitsee – tietopyynnön tai tarkastuksen tavoin – tutkinnan aloittamista tapauksessa, jossa tällainen kuuleminen merkitsisi jollekin kuulluista yrityksistä tai komissiolle annettujen lausumien kohteena olevalle yritykselle esitettyä moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta. ( 82 ) Tällainen hyväksyminen näet kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan sanamuodosta ilmenee, että tutkinta on pitänyt aloittaa ja sen kohde vahvistaa ennen kuulemisten suorittamista tämän artiklan nojalla. Se vastaa lisäksi vain osittain valituksenalaisen tuomion 194 kohdassa mainitun oikeuskäytännön taustalla olevaa logiikkaa, koska kolmannen yrityksen toiminnan kyseenalaistaminen kuulemisen aikana ei merkitse sitä, että se saisi tietää sitä kohtaan mahdollisesti esitetyistä moitteista.

151.

Tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa esille tuotu epäjohdonmukaisuus on sitäkin ilmeisempää, jos katsotaan valittajien perustellusti toteamalla tavalla, että komissio voi aloittaa toimialakohtaisen tutkinnan käyttämällä asetuksen N:o 1/2003 17 artiklassa säädettyä valtuutta ilman, että määrätylle yritykselle esitetään moite kilpailusääntöjen rikkomisesta. ( 83 )

152.

Nähdäkseni asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan sanamuoto ja erityisesti ilmaisu ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten” vaatii toisenlaista tulkintaa, jossa ei ole välttämättä sijoitettava kyseessä olevia kuulemisia hallinnollisen menettelyn tiettyyn vaiheeseen tai määritettävä, mistä komission antamasta muodollisesta toimesta lähtien komission on noudatettava asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa asetettuja muotovaatimuksia.

153.

Katson nimittäin, että tämän velvollisuuden ulottuvuuden määrittäminen ja siten niiden tapausten määrittäminen, joissa on kyse asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa säädetyn valtuuden käyttämisestä, riippuvat olennaisesti komission suorittamien kuulemisten kohteesta ja sisällöstä.

154.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa valituksenalaisesta tuomiosta ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee, että kyseessä olevissa kuulemisissa kuultavina ovat olleet riidanalaisten päätösten 1 artiklan a alakohdassa esitetyssä kilpailusääntöjen rikkomista koskevassa olettamassa kyseessä olevat päivittäiskulutustavaroiden toimittajat, että nämä tavarantoimittajat tekivät säännöllisesti sopimuksia Intermarchén kanssa ja että näiden kuulemisten valmistelemiseksi komissio oli lähettänyt kuultaville tavarantoimittajille kyselylomakkeen, joka koski muun muassa vähittäiskaupan yhteenliittymien käyttäytymistä neuvotteluissa tavarantoimittajien kanssa, niiden neuvotteluaseman kehittymistä ajan myötä ja sen vaikutuksia kilpailun edellytyksiin vähittäiskaupan markkinoilla. Komissio kysyi siinä myös avoimesti, oliko tavarantoimittaja tietoinen vähittäiskauppiaiden välisestä arkaluonteisten liiketoimintatietojen vaihdosta yhteenliittymän sisällä, ja pyysi sitä tarvittaessa täsmentämään nämä tiedot. Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee myös, että kyseessä olevat kuulemiset järjestettiin vähän sen jälkeen, kun Intermarchén toimipaikassa oli yhteenliittymien edustajien läsnä ollessa pidetty 16.9.2016 kokous, johon liikeketjun tavarantoimittajat oli kutsuttu, ja että ne kestivät aina riidanalaisten päätösten antamista edeltäneeseen päivään.

155.

Kun komissio suorittaa tämän sisältöisiä kuulemisia, joiden kohde on määritetty ennalta ja joilla pyritään avoimesti saamaan tietoja tiettyjen markkinoiden toiminnasta ja markkinatoimijoiden käyttäytymisestä mahdollisen kilpailunvastaisen käyttäytymisen selville saamiseksi tai vahvistamaan sen epäilyt tällaisesta käyttäytymisestä, se käyttää mielestäni asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan mukaista valtuuttaan riippumatta siitä, missä menettelyn vaiheessa kuuleminen järjestetään.

156.

Tällaisessa tilanteessa mielestäni riittää, että asia on kirjattu komission kirjaamossa vireille tulleeksi, jotta tällaisten kuulemisten voidaan katsoa tapahtuvan tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten”. ( 84 ) Kuten julkisasiamies Wahl totesi ratkaisuehdotuksessaan Intel Corporation v. komissio, ( 85 )”kaikkien kolmannen osapuolen kanssa pidettyjen kokousten, jotka on järjestetty asian arvioinnissa käytettävien konkreettisten tietojen saamiseksi, on kuuluttava asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan soveltamisalaan”. ( 86 )

157.

Toisenlainen tulkinta johtaisi lopputulokseen, joka ei mielestäni ole hyväksyttävissä ja jonka mukaan edellä kuvatun sisältöiset kuulemiset järjestetään asetuksen N:o 1/2003 muodostaman säännöstön ulkopuolella. Kun komissio käyttää tosiasiallisesti tutkintavaltuuksiaan, on välttämättä sovellettava tällaista säännöstöä, vaikka tutkintaa ei olisi ”muodollisesti aloitettu”, toisin kuin valituksenalaisen tuomion 193 kohdasta näyttää ilmenevän. ( 87 )

158.

Näin on varsinkin, kun – kuten tässä tapauksessa – tällaisten kuulemisten järjestämisellä saatuja tietoja käytetään painavina aihetodisteina, jotka ovat perusteena tarkastuspäätökselle eli yrityksen yksityisen toiminnan piiriin puuttumista ja sen perusoikeuskirjan 7 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa vahvistettujen perusoikeuksien rajoitusta merkitsevälle toimenpiteelle.

159.

Täsmennän vielä, että – toisin kuin komissio väittää – ehdottamani asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan tulkinta ei merkitse sitä, että komissio ei enää voisi kerätä ja käyttää aihetodisteita, jos ne voivat olla pelkästään suullisia.

160.

Tältä osin on todettava, että tämän ratkaisuehdotuksen 154 kohdassa kuvattu skenaario on hyvin kaukana skenaariosta, johon komissio viittaa kirjallisissa huomautuksissaan (komission edustaja, joka kuulee paljastuksen kokouksessa, toimitiloihin tehdyn epävirallisen käynnin kuluessa tai julkisessa paikassa). Toisaalta on täsmennettävä, että jos komission ja kolmansien osapuolten välinen keskustelu ei liity minkään tietyn tutkinnan kohteeseen, komissio ei järjestä asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan mukaista kuulemista eikä sillä siten ole mitään velvollisuutta tämän keskustelun tallentamiseen. ( 88 )

161.

Edellä esitetyn perusteella katson, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohtaa ja tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että tavarantoimittajien kuulemisiin perustuvia aihetodisteita ei voida sivuuttaa muotovirheen vuoksi sillä perusteella, ettei asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa säädettyä tallennusvelvollisuutta noudatettu.

162.

Mikäli unionin tuomioistuin päättäisi vahvistaa unionin yleisen tuomioistuimen asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan 1 kohdalle antaman tulkinnan ja katsoa, että tämän säännöksen mukaisten kuulemisten tallentamiseen on velvollisuus ainoastaan sen jälkeen, kun tutkinta on aloitettu valituksenalaisen tuomion 193 ja 194 kohdassa täsmennetyssä merkityksessä, katson joka tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti todennut, ettei komissiolla ollut tätä velvollisuutta tässä tapauksessa.

163.

Nähdäkseni silloin, kun komissio harkitsee mahdollisuutta käyttää tarkastuspäätöksen antamiseen tietoja, jotka perustuvat sen yhteydenpitoon kolmansien osapuolten kanssa – kuten tässä tapauksessa on ilmeistä sen suorittamien tavarantoimittajien kuulemisten kohteen, sisällön ja ajoituksen valossa –, se on joka tapauksessa velvollinen tallentamaan tämän yhteydenpidon asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan mukaisesti. Mielestäni kyse on välttämättömästä takeesta sen puuttumisen osalta, jota tarkastus merkitsee tarkastetun yrityksen perusoikeuksiin, jotta unionin tuomioistuimet voivat tarkistaa tällaisen puuttumisen perusteena olevien komission hallussaan pitämien aihetodisteiden painavuuden.

164.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin hyväksyy kolmannen valitusperusteen.

165.

Neljäs valitusperuste jakautuu neljään osaan. Kolme ensimmäistä osaa, jotka koskevat tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla, oikeudellista virhettä ja ilmeistä arviointivirhettä siinä, kun unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin todennut, että tutkintaa ei ollut aloitettu ennen ensimmäistä tarkastuspäätöstä (9.2.2017 annettu Tute 1 ‑päätös), toiseksi, että kuulemispöytäkirjoja voitaisiin käyttää aihetodisteina täyttämättä asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa asetettuja vaatimuksia, ja kolmanneksi, että näissä säännöksissä asetettujen muotovaatimusten noudattamisella vaarannettaisiin mahdollisuus saada selville kilpailusääntöjen rikkomista merkitseviä menettelytapoja, ovat olennaisesti päällekkäisiä valittajien kolmannessa valitusperusteessa esittämien väitteiden kanssa. Viittaan näin ollen kolmannen valitusperusteen tarkastelun yhteydessä esittämiini perusteluihin.

166.

Tämän vuoksi tarkasteltavaksi jää vielä neljännen valitusperusteen neljäs osa.

167.

Neljännen valitusperusteensa neljännessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 219 kohdassa, että komissiolla oli riidanalaisten päätösten antamisajankohtana hallussaan riittävän painavia aihetodisteita, ilman että on tarpeen määrittää täsmällisesti kuulemispöytäkirjojen laatimis- ja viimeistelyajankohtia.

168.

Valittajat väittävät oikeuskäytännöstä ilmenevän, että tarkastuspäätöksen perusteena olevien aihetodisteiden on ilmettävä komission asiakirja-aineistosta ennen tämän päätöksen antamista, jotta sen laatimisprosessiin osallistuvat eri tahot voivat tarkistaa, ovatko tällaiset aihetodisteet riittävän painavia ja onko tarkastuksen kohde rajattu asianmukaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan todennut näin ollen virheellisesti valituksenalaisen tuomion 208 kohdassa, että ”merkityksellinen ajankohta, joka on otettava huomioon määritettäessä sitä, oliko komissiolla riidanalaisten päätösten antamispäivänä hallussaan aihetodisteita, on niiden tavarantoimittajien kuulemisten päivämäärä, joista pöytäkirjat laadittiin”.

169.

Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa siirtänyt niille todistustaakan siitä, että komissio oli laatinut kaikki pöytäkirjat ensimmäisen riidanalaisen päätöksen (9.2.2017 annettu Tute 1 ‑päätös) antamispäivän jälkeen.

170.

Komissio väittää, että merkityksellinen ajankohta arvioitaessa, onko komissiolla hallussaan aihetodisteita suullisten lausumien muodossa, on näiden lausumien ajankohta eikä ajankohta, jona se on saattanut kyseiset lausumat kirjalliseen muotoon. Se viittaa tältä osin sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevien menettelyjen yhteydessä annettuun ja valituksenalaisen tuomion 209 kohdassa mainittuun, 9.6.2016 annettuun tuomioon Repsol Lubricantes y Especialidades ym. v. komissio, ( 89 ) jonka mukaan se, että komission hallussa on todistusaineistoa, merkitsee sitä, että se on tietoinen sen sisällöstä. Tässä tapauksessa kaikki tavarantoimittajien kuulemiset on pidetty ennen ensimmäisen riidanalaisen päätöksen (9.2.2017 annettu Tute 1 ‑päätös) antamisajankohtaa. Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaisten päätösten antamisajankohtana komissiolla oli jo hallussaan 13 tavarantoimittajan kanssa pidetyistä toisiaan seuranneista puhelinneuvotteluista saadut aihetodisteet, valituksenalaisessa tuomiossa ei anneta komissiolle mahdollisuutta korjata puutteita jälkikäteen.

171.

Aluksi on huomattava valituksenalaisen tuomion 207 ja 210 kohdasta ilmenevän selvästi, että tämän tuomion perustelut, jotka valittajat riitauttavat neljännen valitusperusteensa neljännessä osassa, perustuvat näkemykseen, jonka mukaan komissiolla ei ollut tässä tapauksessa asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan mukaista tallennusvelvollisuutta ja että sen ei siten ollut näytettävä, minä ajankohtana kuulemispöytäkirjat oli laadittu, sillä sitä, ovatko näihin kuulemisiin perustuvat aihetodisteet aikaisemmalta ajankohdalta, on arvioitava suhteessa lausumien antamisajankohtaan eli ajankohtaan, jona kuulemiset järjestettiin. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa nimittäin, että ilman tällaista tallennusvelvollisuutta tarkastuspäätöksen perusteena olevat aihetodisteet, jotka on saatu komission toteuttamista kolmansien osapuolten kuulemisista, voivat olla pelkästään suullisia ja että tässä tapauksessa tavarantoimittajien kuulemiset merkitsivät näiden kuulemisten aikana toimitettujen tietojen tuntemista ja kyseessä olevien tietojen hallussapitoa mainittujen kuulemisten ajankohtana.

172.

Tästä seuraa, että jos unionin tuomioistuin päättäisi ehdottomallani tavalla hyväksyä kolmannen valitusperusteen – riippumatta jäljempänä käsiteltävistä tällaisen ratkaisun seurauksista valituksenalaisen tuomion kumoamiseen tai pysyttämiseen – myös tarkasteltavana olevaa osaa koskevat valituksenalaisen tuomion kohdat olisi välttämättä kumottava. Jäljempänä esitettävät perustelut esitetään näin ollen sitä varalta, että unionin tuomioistuin ei noudata ehdotustani.

173.

Totean vielä aluksi, että kyseisen osan tehokkuuteen voidaan mielestäni suhtautua tietyin varauksin, koska se kohdistuu vain toiseen niistä kahdesta perusteesta, joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen siitä, että riidanalaisten päätösten perusteena olevat aihetodisteet eivät olleet aikaisemmalta ajankohdalta, koska komissio ei ollut vahvistanut kuulemispöytäkirjojen päivämääriä.

174.

Tämän väitteen hylkäämiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän ratkaisuehdotuksen 171 kohdassa mainitsemallani tavalla ensisijaisesti, että merkityksellinen ajankohta, joka on otettava huomioon määritettäessä sitä, oliko komissiolla tavarantoimittajien kuulemisista saadut aihetodisteet hallussaan ennen riidanalaisten päätösten antamista, on näiden kuulemisten päivämäärä. Toissijaisesti se katsoi valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa, että siinäkin tapauksessa, että huomioon olisi otettava ajankohta, jona kyseisten kuulemisten pöytäkirjat oli laadittu, ja että komission ei tarvitsisi esittää näyttöä tästä ajankohdasta, voitaisiin kohtuudella katsoa tämän toimielimen esittämien seikkojen perusteella – kun otetaan huomioon, että se oli ilmoittanut laatineensa nämä pöytäkirjat noudattaakseen tallennusvelvollisuutta, jonka se katsoi kuuluvan velvollisuuksiinsa asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan nojalla –, että kyseiset pöytäkirjat oli laadittu sitä mukaa kuin yhteydenpitoa oli eli sen alusta lähtien ja että se ajoittui suurimmaksi osaksi vuoden 2016 lopulle. ( 90 )

175.

Vaikka on totta, että valittajat ovat esittäneet myös tähän valituksenalaisen tuomion 215 kohtaan kohdistuvan väitteen, tämä väite koskee vain väitettyä todistustaakan kääntämistä, mikä ei ilmene mitenkään unionin yleisen tuomioistuimen perusteluista, vaan se on sitä vastoin katsonut komission esittämien seikkojen riittävän osoittamaan, että olennainen osa kuulemispöytäkirjoista oli laadittu jo ennen ensimmäisen riidanalaisen päätöksen (9.2.2017 annettu Tute 1 ‑päätös) ajankohtaa. Valittajat eivät sen sijaan ole riitauttaneet unionin yleisen tuomioistuimen edellyttämää näyttökynnystä tai vedonneet siihen, että se olisi ottanut todisteet vääristyneellä tavalla huomioon, mikä on ainoa väite, jonka perusteella ne olisivat voineet vedota näitä seikkoja koskevaan arviointivirheeseen.

176.

Siltä varalta, että unionin tuomioistuin päättäisi tutkia käsiteltävänä olevan osan asiakysymyksen osalta, katson, että se on perusteltu.

177.

Tältä osin on syytä muistaa, että komission suorittamien tarkastusten tarkoituksena on se, että se voi hankkia tarvittavat asiakirjat tutkiakseen sellaisen tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen todellisuuden ja merkityksen, josta sillä on jo tietoa. ( 91 ) Tästä seuraa, että komissiolla on oltava ennen tarkastuspäätöksen antamista hallussaan merkitykseltään painavia tietoja ja aihetodisteita, joiden perusteella se epäilee tarkastuksen kohteena olevan yrityksen syyllistyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen. ( 92 ) Tällaisten tietojen ja aihetodisteiden hallussapidon on käytävä ilmi yksityiskohtaisesti tarkastuspäätöksestä. ( 93 )

178.

Edellä esitetystä seuraa, että osoittaakseen, että tarkastuspäätöksen perusteena olevat aihetodisteet ovat kyseisen päätöksen antamisajankohtaa aikaisemmalta ajalta, komission on näytettävä paitsi se, että sillä oli kyseisenä ajankohtana konkreettisesti hallussaan tiedot, joihin se tukeutuu tarkastusta perustellakseen, myös se, että se on voinut konkreettisesti arvioida yhtäältä, voidaanko ja missä määrin näiden tietojen perusteella esittää olettamia kilpailusääntöjen rikkomisesta ja määrittää sen olennaiset osatekijät tarkastuksen kohteen ja tarkastustoimien perusteella etsittävien seikkojen rajaamiseksi, ja toisaalta, ovatko nämä aihetodisteet painavia.

179.

Toisin sanoen se, että tarkastuspäätöksen perusteena olevat aihetodisteet ovat tämän päätöksen antamista aikaisemmalta ajalta, ei merkitse yksinomaan sitä, että tiedot ovat komission ”hallussa”. Tästä syystä valituksenalaisen tuomion 209 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, joka koskee sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevia päätöksiä, ilmenevää olettamaa, jonka mukaan pelkästään se, että komissiolla on tiedot hallussaan, merkitsee niiden tuntemista, ei nähdäkseni voida soveltaa tarkastuspäätöksiin, minkä vuoksi tätä oikeuskäytäntöä ei voida ulottaa koskemaan tätä alaa, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoo.

180.

Jotta voidaan mahdollistaa tuomioistuinvalvonta sen osalta, että kyseessä olevan yrityksen yksityisen toiminnan piiriin puuttuminen, jota tarkastus merkitsee, ei ole mielivaltaista, komission on näytettävä, että tarkastuspäätös perustuu riittävän painaviin aihetodisteisiin, joita se on voinut konkreettisesti arvioida, ja että tällä päätöksellä rajattu tarkastusten kohde rajoittuu kilpailusääntöjen rikkomiseen, jota komissio voi epäillä näiden aihetodisteiden perusteella.

181.

Nähdäkseni tällaista näyttöä kolmansien osapuolten suullisista lausumista, joita ei ole tallennettu asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan nojalla, saatujen tietojen osalta voidaan esittää ainoastaan, jos niiden sisällöstä esitetään transkriptio tai yksityiskohtainen pöytäkirja. Olen siis taipuvainen katsomaan, että merkityksellinen ajankohta, joka on otettava huomioon määritettäessä, ovatko tarkastuspäätöksen perusteena olevat aihetodisteet tämän päätöksen päivämäärää aikaisemmalta ajalta, on, siltä osin kuin kyse on tällaisiin lausumiin perustuvista aihetodisteista, ajankohta, jona komission ja kyseessä olevan henkilön tai kyseessä olevien henkilöiden välisestä yhteydenpidosta, jonka yhteydessä nämä lausumat on vastaanotettu, on laadittu transkriptio tai pöytäkirja.

182.

Lisättäköön vielä, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 210 kohdassa esille tuoma vaatimus tarkastuspäätösten antamisesta nopeasti sen jälkeen, kun mahdollisia kilpailusääntöjen rikkomisia koskevat tiedot on toimitettu, jotta minimoidaan tietovuotojen ja todisteiden salaamisen riski, ei nähdäkseni voi johtaa sellaisen kaikissa tapauksissa sovellettavan yleisen säännön vahvistamiseen, jonka mukaan sen osoittamiseksi, että tarkastuspäätöksen perusteena olevat aihetodisteet ovat aikaisemmalta ajalta, merkityksellisenä on pidettävä ainoastaan ajankohtaa, jona komissio on ottanut vastaan suulliset lausumat, joihin nämä aihetodisteet perustuvat. Vaikka luonnollisesti ymmärrän tällaisen vaatimuksen, nähdäkseni sillä ei voida perustella sitä, että komission toteuttamista kolmansien osapuolten kuulemisista ei ole minkäänlaista kirjallista jälkeä, koska näiden kuulemisten muodollisia tallennustoimenpiteitä ei ole toteutettu, erityisesti nyt esillä olevan kaltaisissa tapauksissa, joissa kyseessä olevat kuulemiset on järjestetty useiden viikkojen tai jopa useiden kuukausien kuluessa, jolloin komissiolla on ollut aikaa laatia pöytäkirjat sitä mukaa kuin se on vastaanottanut tavarantoimittajien lausumat.

183.

Vaikka mielestäni ennen tarkastuspäätöksen antamisajankohtaa asiakirja-aineistoon on mahdollisuuksien mukaan pitänyt liittää ainakin pöytäkirja kuulemisista, joihin komissio tukeutuu tarkastuspäätöstä perustellakseen, ( 94 ) näillä joutuisuuden vaatimuksilla voidaan sen sijaan perustella se, että komissio poikkeaa yksittäistapauksessa tästä säännöstä.

184.

Kaikilla edellä esitetyillä perusteilla katson, että mikäli unionin tuomioistuin päättäisi käsitellä neljännen valitusperusteen neljännen osan asiakysymyksen osalta, se pitäisi katsoa perustelluksi.

185.

Viidennellä valitusperusteellaan, jonka mukaan perustelut ovat puutteelliset sen vuoksi, että aihetodisteiden todistusarvoa ei ole tarkastettu, ja aihetodisteeksi luonnehdinnassa on tehty virhe, valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion 220–232, 253 ja 254 kohdan.

186.

Valittajat kritisoivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se ei ole niiden pyynnön mukaisesti ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artiklassa edellytetyllä tavalla tarkastanut konkreettisesti, missä määrin niiden paljastamat lukuisat sääntöjenvastaisuudet, jotka liittyvät komission esittämiin seikkoihin, vaikuttavat näiden seikkojen uskottavuuteen ja siten niiden todistusarvoon.

187.

Tältä osin on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 224–232 kohdassa suorittanut tällaisen tarkastuksen arvioidessaan peräjälkeen kuulemispöytäkirjoihin merkittyjen tavarantoimittajien lausumien (225 kohta), tavarantoimittajien liiton toimitusjohtajan 22.11.2016 lähettämän sähköpostiviestin, jossa selostetaan suurten liikeketjujen välistä kehitystä ja suhteita muun muassa suurten liikeketjujen yhteenliittymissä (jäljempänä liiton N toimitusjohtajan sähköpostiviesti, 226 kohta), ja komission laatimien kuulemispöytäkirjojen (229 kohta) uskottavuutta ja todistusarvoa. Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee valituksenalaisen tuomion samoissa kohdissa myös valittajien väitteitä, joilla ne kyseenalaistavat näiden eri seikkojen uskottavuuden tai todistusarvon sekä niiden luonnehtimisen aihetodisteiksi, ja hylkää ne suoralta kädeltä.

188.

Näissä olosuhteissa tämä viidennen valitusperusteen ensimmäinen väite ei mielestäni voi menestyä.

189.

Valittajat kritisoivat unionin yleistä tuomioistuinta toiseksi siitä, että se on valituksenalaisen tuomion 253 ja 254 kohdassa luonnehtinut ”merkitykseltään painaviksi selvityksiksi””epämääräisiä ja spekulatiivisia” lausumia, joista se on päätellyt vain menettelytapojen samansuuntaisuuden ja sen, ettei ”yksikään tavarantoimittaja mainitse pitävänsä” tietojenvaihtoa ”epätodennäköisenä”. Se, ettei asiassa ole annettu lausumia, joissa kiistetään kartellin tai muun yhteistoimintajärjestelyn todennäköisyys, ei voi merkitä merkitykseltään painavaa aihetodistetta sen olemassaolosta.

190.

Katson komission tavoin, että näillä väitteillä – joilla sitä paitsi ainoastaan riitautetaan valituksenalaisen tuomion yksittäisiä kohtia, joihin viitataan niiden asiayhteyden ulkopuolella – valittajat pyrkivät todellisuudessa kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin sille esitetyistä todisteista, osoittamatta tai myöskään esittämättä, että nämä todisteet olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

191.

Tämä viidennen valitusperusteen toinen väite on näin ollen jätettävä mielestäni tutkimatta. Vastauskirjelmässään valittajat esittävät, että kyseisellä väitteellä ne pyrkivät riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen esittämän tosiseikkoja koskevan oikeudellisen luonnehdinnan eikä niiden arviointia.

192.

Tältä osin tyydyn toteamaan, että valituksenalaisen tuomion 253 ja 254 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt ylimääräisiä perusteluja, minkä osoittaa tämän tuomion 252 kohdan alussa käytetty ilmaisu ”lisäksi”.

193.

Tuomion 248–251 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin päättelee tarkasteltuaan tavarantoimittajien kuulemisiin perustuvia tietoja, kuten komission laatimiin pöytäkirjoihin merkittyjä tietoja, että nämä tiedot olivat riittävän painavia aihetodisteita kahden kansainvälisen vähittäiskaupan yhteenliittymän eli ICDC:n ja AgeCoren (jonka jäsen Intermarché oli) käyttäytymisen samansuuntaisuudesta, jolle oli ominaista se, että ne pyysivät tavarantoimittajilta samanaikaisesti yhdenmukaisia alennuksia.

194.

Valituksenalaisen tuomion 252 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toi esille, että komissio ei ”esittänyt pelkästään aihetodisteita, jotka liittyivät tähän yhdenmukaistetun menettelytavan ensimmäiseen tunnusmerkistötekijään eli markkinakäyttäytymisen samansuuntaisuuteen, jonka perusteella voidaan tietyin edellytyksin olettaa, että yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkistö täyttyy toisen tunnusmerkistötekijän eli yhteistoiminnan osalta”, vaan se esitti myös ”aihetodisteita, jotka liittyivät tällaiseen yhteistoimintaan ja perustuivat tässä tapauksessa tietojenvaihtoon ja joita voidaan yhdessä tarkasteltuina pitää myös riittävän painavina”. Valittajien kritisoimissa valituksenalaisen tuomion 253 ja 254 kohdassa arvioidaan täydellisyyden vuoksi juuri tällaisten aihetodisteiden riittävää painavuutta.

195.

Saman tuomion 256–258 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa myös, että tavarantoimittajien lausumien, jotka koskevat vähittäismyyjien välistä tietojenvaihtoa alennuksista, tueksi esitettiin ”tietoja, joissa mainitaan ne kanavat, joiden kautta tämä tietojenvaihto voi tapahtua”, ja jotka perustuvat useiden tavarantoimittajien lausumiin ja liiton N toimitusjohtajan sähköpostiviestiin.

196.

Tästä seuraa, että oletettaessa, että valittajien tarkoituksena on viidennen valitusperusteensa toisella väitteellä esittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellista luonnehdintaa koskevan virheen, tämä väite pitäisi todeta tehottomaksi.

197.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että viides valitusperuste on osittain perusteeton ja osittain jätettävä tutkimatta tai todettava tehottomaksi.

198.

Kolmannen valitusperusteen tarkastelusta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että tavarantoimittajien kuulemisiin perustuvia aihetodisteita ei voida sivuuttaa muotovirheen vuoksi sillä perusteella, ettei asetuksen N:o 1/2003 19 artiklassa ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklassa säädettyä tallennusvelvollisuutta noudatettu.

199.

Siltä osin kuin kyse on tällaisen virheen seurauksista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelut olisivatkin joltain osin unionin oikeuden vastaisia mutta sen tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, tällainen oikeudenvastaisuus ei ole omiaan aiheuttamaan tuon ratkaisun kumoamista, vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla. ( 95 )

200.

Todettakoon, että – kuten valituksenalaisen tuomion 206 kohdasta ilmenee – hylättyään tavarantoimittajien kuulemisia koskevan tallennusvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä esitetyt valittajien perustelut unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei asiassa ollut syytä lausua komission väitteestä, jonka mukaan näiden kuulemisten pöytäkirjat olivat asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan mukaisia tallenteita.

201.

Tämä väite on näin ollen syytä tutkia. Jos se nimittäin osoittautuu perustelluksi, unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselman riitautettu osa voitaisiin pitää voimassa muilla kuin virheellisillä perusteilla. ( 96 )

202.

Komissio väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa noudattaneensa kuultujen 13 tavarantoimittajan lausumia koskevaa tallennusvelvollisuuttaan laatimalla ja liittämällä asiakirja-aineistoon pitkiä ja yksityiskohtaisia pöytäkirjoja, jotka vastaavat tarkasti näiden lausumien sisältöä. Komission mukaan yksityiskohtainen ja asiakirja-aineistoon liitetty pöytäkirja on yksi tallennuksen ”muodoista”, jonka komissio voi asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan 3 kohdan perusteella valita, samalla tavoin kuin ääni- tai audiovisuaalinen tallenne tai sanatarkka transkriptio. Komissio väittää myös, että vaikka oletettaisiinkin, ettei se olisi noudattanut tallennusvelvollisuuttaan, kuultujen 13 tavarantoimittajan lausumat ovat joka tapauksessa aihetodisteita.

203.

Tältä osin katson, että vaikka lienee mahdollista, että komission asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan mukaisesti toteuttaman kuulemisen seurauksena laatima ja asiakirja-aineistoon liittämä yksityiskohtainen pöytäkirja voisi täyttää asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan muotovaatimukset, näin ei voi missään tapauksessa olla silloin, jos nämä lausumat antanut henkilö ei ole saanut jäljennöstä tästä pöytäkirjasta eikä siten ole kyennyt vahvistamaan sen sisältöä tai tarvittaessa korjaamaan lausumiaan. Muunlainen tulkinta olisi vastoin asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan 3 kohdan sanamuotoa, jonka mukaan ”jäljennös tallenteesta on oltava kuultavan henkilön saatavilla tämän hyväksyttäväksi” ja jonka mukaan komissio asettaa tarvittaessa ”määräajan, jonka kuluessa kuultu henkilö voi ilmoittaa sille lausumaan tehtävistä mahdollisista korjauksista”.

204.

Muunlaista tulkintaa ei mielestäni voida johtaa välillisesti tuomion Intel 92 kohdasta, jossa unionin tuomioistuin tarkasteli sitä, voitiinko katsoa, että komission sisäisen muistion, joka sisältää lyhyen yhteenvedon riidanalaisessa kuulemisessa käsitellyistä asioista, tiedoksi antamisella rikkomiseen syyllistyneelle yritykselle oli korjattu tällaisen yhteydenpidon muodollinen tallentamatta jättäminen. Tässä kohdassa unionin tuomioistuin ei nimittäin käsittele kysymystä siitä, voiko tämä muistio merkitä asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua muodollista tallennetta, vaan ainoastaan sitä, voiko kyseinen muistio korjata tämän artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan säännösten rikkomisen. Toisaalta unionin tuomioistuin toteaa, että kyseiseen muistioon ei sisältynyt tietoja tämän kuulemisen yhteydessä käytyjen keskustelujen sisällöstä eikä kuultavan henkilön esittämien tietojen luonteesta, ja riippumatta kaikista muista tekijöistä siinä ei voitu esittää kyseiselle yritykselle sen puolustautumisoikeuksien käyttämiseksi tarvittavia seikkoja. Tuomion Intel 95 ja 96 kohdasta ilmenee myös, että komissio ei tukeutunut kyseiseen muistioon kilpailusääntöjen rikkomisen toteen näyttämiseksi ja että kysymys oli ainoastaan siitä, sisälsivätkö riidanalaisessa kuulemisessa esitetyt lausumat yrityksen puolesta puhuvia seikkoja.

205.

Katson vielä tämän ratkaisuehdotuksen 143 kohdassa jo esittämäni mukaisesti, että tallentamista koskevien säännösten noudattamatta jättäminen merkitsee sitä, että tietoja, jotka komissio on saanut asianmukaisesti tallentamatta jätettyjen kuulemisten kuluessa, ei voida käyttää tarkastuspäätöksen antamiseen.

206.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen ja kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan.

207.

Erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 144–163 ja 202–205 kohdassa esitetyistä syistä katson, että valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämä väite, jonka mukaan komissio ei ole noudattanut asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan ja asetuksen N:o 773/2004 3 artiklan mukaista tallennusvelvollisuutta, on perusteltu ja että tavarantoimittajien kuulemisiin perustuvat aihetodisteet on tästä syystä sivuutettava muotovirheen vuoksi.

208.

Asiakirja-aineistosta ilmenee, että näihin kuulemisiin perustuvat tiedot muodostivat olennaisen osan riidanalaisten päätösten perusteena olleista aihetodisteista ja että liiton N toimitusjohtajan sähköpostiviesti – jonka todistusarvoa sitä paitsi rajoittaa se, että sen sisältämät toteamukset eivät ilmennä asianomaisten liikesuhteiden henkilökohtaista ja välitöntä tuntemusta – ja sen liitteet ainoastaan täydensivät näitä tietoja.

209.

Tässä tilanteessa on mielestäni katsottava, että komissiolla ei ollut riidanalaisten päätösten antamisajankohtana hallussaan riittävän painavia aihetodisteita, joiden vuoksi riidanalaisten päätösten 1 artiklan a alakohdassa esitetyt olettamat olisivat perusteltuja, ja näin ollen nämä päätökset on kumottava kokonaisuudessaan.

210.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin