1.

Euroopan komissio vaatii valituksellaan, että unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 2.4.2020 antaman tuomion Hansol Paper Co. Ltd v. komissio (T‑383/17, ei julkaistu, EU:T:2020:139; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla hyväksyttiin valitus, jonka Etelä-Koreaan sijoittautunut ja lämpöpaperia tuottava ja vievä yritys Hansol Paper Co. Ltd (jäljempänä Hansol) oli tehnyt lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Korean tasavallasta peräisin olevan tietyn kevyen lämpöpaperin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 2.5.2017 annetusta komission täytäntöönpanoasetuksesta (EU) 2017/763 ( 2 ) (jäljempänä riidanalainen asetus), ja kumottiin kyseinen asetus siltä osin kuin se koski edellä mainittua yritystä.

2.

Nyt käsiteltävä valitus tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden täsmentää polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 ( 3 ) (jäljempänä perusasetus) säännösten ja erityisesti niiden säännösten tulkintaa, joissa komissiolle annetaan toimivalta määrittää sellaisen polkumyynnin olemassaolo, joka voi aiheuttaa vahinkoa Euroopan unionin tuotannonalalle. Oikeudelliset kysymykset, jotka unionin tuomioistuimen on ratkaistava, koskevat konkreettisesti sen tutkinnan eri vaiheita, joka komission on suoritettava kyseisen kaupan suojatoimen soveltamisessa, sekä tutkintavaltuuksia, jotka sillä on sellaisiin talouden toimijoihin nähden, joita epäillään sopimattomista kaupallisista menettelyistä, joilla polkumyyntitoimenpiteet tarvittaessa perustellaan.

3.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY ( 4 ) Marrakechissa 15.4.1994 allekirjoitetun Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen ja sen liitteissä 1, 2 ja 3 olevat sopimukset, joihin kuuluu sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 VI artiklan soveltamisesta, jäljempänä polkumyynnin vastainen sopimus ( 5 ).

4.

Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Polkumyynnin määrittely”, säädetään seuraavaa:

”2.1   Tämän sopimuksen tarkoittamassa mielessä tuotetta on katsottava myytävän polkumyynnillä, toisin sanoen saatettavan kaupaksi toiseen maahan normaaliarvoansa alempaan hintaan, jos maasta toiseen viedyn tuotteen vientihinta on alempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettu vastaavan tuotteen vertailukelpoinen hinta silloin, kun tuote on tarkoitettu viejämaan kulutukseen.

2.2   Silloin, kun viejämaan kotimarkkinoilla tavanomaisessa kaupankäynnissä ei myydä vastaavaa tuotetta tai kun viejämaan kotimarkkinoiden erityisestä markkinatilanteesta tai myynnin vähäisyydestä johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, polkumyyntimarginaali on määritettävä vertaamalla 2.1 kohdassa mainittua vientihintaa vastaavan tuotteen vertailukelpoiseen hintaan silloin, kun tuote on viety asianmukaiseen kolmanteen maahan, jos hinta on edustava, tai alkuperämaan tuotantokustannuksiin, joihin on lisätty kohtuullinen määrä hallinto-, myynti- ja muita kustannuksia sekä voittoa.”

5.

Perusasetuksen 2 artiklan asian kannalta merkityksellisissä osissa säädetään seuraavaa:

”1.   Normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin.

Jos viejä ei tuota tai myy samankaltaista tuotetta viejämaassa, normaaliarvo määritetään muiden myyjien tai tuottajien hintojen perusteella.

Sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan etuyhteys tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin.

Kun määritetään, onko kahden osapuolen välillä etuyhteys, huomioon voidaan ottaa komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 ( 6 ) 127 artiklassa esitetty etuyhteydessä olevien osapuolten määritelmä.

2.   Normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myyntiä, jos myynnin määrä on vähintään viisi prosenttia tutkimuksen kohteena olevan tuotteen myynnin määrästä unioniin. Alhaisempaa myynnin määrää voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi silloin, kun käytettyjä hintoja pidetään kyseisillä markkinoilla edustavina.

3.   Mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, samankaltaisen tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa, tai tavanomaisessa kaupankäynnissä soveltuvaan kolmanteen maahan käytettyjen vientihintojen perusteella edellyttäen, että hinnat ovat edustavia.

– –

9.   Jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on etuyhteys tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai jos tuotteita ei jälleenmyydä riippumattomalle ostajalle tai niitä ei jälleenmyydä samanlaisessa kunnossa, jossa ne olivat tuotaessa, millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella.

– –

11.   Jollei tasapuolista vertailua koskevista säännöksistä muuta johdu, polkumyyntimarginaalien olemassaolo tutkimusajanjakson aikana määritetään tavallisesti normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen painotetun keskiarvon välisellä vertailulla tai yksittäisten normaaliarvojen ja unioniin suuntautuvan viennin yksittäisten hintojen välisellä vertailulla kunkin liiketapahtuman osalta. Painotettuun keskiarvoon perustuvaa normaaliarvoa voidaan kuitenkin verrata unioniin suuntautuvien yksittäisten vientitapahtumien hintoihin, jos vientihintojen rakenteessa on eri ostajien, alueiden tai ajanjaksojen välillä huomattavia eroja ja jos harjoitetun polkumyynnin tosiasiallinen laajuus ei käy ilmi tämän kohdan ensimmäisessä virkkeessä määritettyjen menetelmien avulla. Tässä kohdassa ei suljeta pois mahdollisuutta käyttää otoksia 17 artiklan mukaisesti.

12.   Polkumyyntimarginaali on määrä, jolla normaaliarvo ylittää vientihinnan. Jos polkumyyntimarginaalit vaihtelevat, voidaan vahvistaa painotettu keskimääräinen polkumyyntimarginaali.”

6.

Perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3.   Polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrän osalta on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuva tuonti lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa unionin tuotantoon tai kulutukseen. Tutkittaessa polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta hintoihin on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin osalta esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin ilmennyt merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti huomattavassa määrin estänyt sellaisia hinnankorotuksia, jotka muuten olisi tehty. Yksi tai useampi kyseisistä tekijöistä ei välttämättä ole ratkaiseva.”

7.

Perusasetuksen 6 artiklan 7 ja 8 kohdassa säädetään seuraavaa:

”7.   Valituksen tekijät, tuojat ja viejät sekä niitä edustavat järjestöt, käyttäjät ja kuluttajajärjestöt, jotka ovat ilmoittautuneet 5 artiklan 10 kohdan mukaisesti, samoin kuin viejämaan edustajat, voivat kirjallisesta pyynnöstään tutustua kaikkiin tietoihin, jotka mikä tahansa tutkimuksen kohteena oleva osapuoli on toimittanut, lukuun ottamatta unionin tai sen jäsenvaltioiden viranomaisten toimittamia sisäisiä asiakirjoja, jos nämä tiedot ovat olennaisia niiden etujen puolustamisen kannalta eivätkä tiedot ole luottamuksellisia 19 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja jos niitä käytetään tutkimuksessa.

Kyseiset osapuolet voivat esittää huomioitaan näistä tiedoista, ja niiden huomautukset otetaan huomioon siltä osin kuin ne ovat riittävästi perusteltuja.

8.   Asianomaisten osapuolten toimittamien tietojen, joiden perusteella päätelmät tehdään, paikkansapitävyys on tutkittava niin hyvin kuin mahdollista, paitsi 18 artiklassa vahvistetuissa olosuhteissa.”

8.

Perusasetuksen 9 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3.   Edellä olevan 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti aloitetussa menettelyssä vahinkoa pidetään tavallisesti merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät. Kyseiset menettelyt päätetään välittömästi, jos vahvistetaan, että polkumyyntimarginaali prosentteina vientihinnasta on vähemmän kuin kaksi prosenttia, edellyttäen, että ainoastaan tutkimus päätetään, jos yksittäisen viejän marginaali on vähemmän kuin kaksi prosenttia, ja että menettely koskee edelleen viejiä ja niitä voidaan tutkia uudelleen myöhemmässä tarkastelussa, joka tehdään kyseessä olevan maan osalta 11 artiklan nojalla.

4.   Jos lopullisesti vahvistetut seikat osoittavat, että on kyse polkumyynnistä sekä sen aiheuttamasta vahingosta ja unionin etu edellyttää toimia 21 artiklan mukaisesti, komissio ottaa käyttöön lopullisen polkumyyntitullin 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Jos väliaikaiset tullit ovat voimassa, komissio aloittaa kyseisen menettelyn viimeistään kuukautta ennen näiden tullien voimassaolon päättymistä.”

9.

Perusasetuksen 18 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos asianomainen osapuoli kieltäytyy antamasta tarvittavia tietoja tai ei toimita niitä tässä asetuksessa säädetyssä määräajassa tai merkittävällä tavalla vaikeuttaa tutkimuksia, alustavat tai lopulliset päätelmät, riippumatta siitä, ovatko ne myönteisiä vai kielteisiä, voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella.

Jos todetaan, että asianomainen osapuoli on toimittanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, näitä tietoja ei oteta huomioon ja tällaisten tietojen sijasta voidaan käyttää käytettävissä olevia tietoja.

Asianomaisille osapuolille on ilmoitettava yhteistyöstä kieltäytymisen seurauksista.

– –

3.   Jos asianomaisen osapuolen esittämät tiedot eivät kaikissa suhteissa ole parhaita mahdollisia, niitä ei kuitenkaan saa jättää huomiotta, edellyttäen, että mahdolliset puutteet eivät liikaa hankaloita kohtuullisen oikeiden päätelmien tekemistä, että tiedot toimitetaan hyvissä ajoin, että ne voidaan tarkistaa ja että osapuoli on toiminut parhaan kykynsä mukaan.

– –”

10.

Komissio julkaisi 18.2.2016 valituksen johdosta ilmoituksen Etelä-Koreasta peräisin olevan tietyn kevyen lämpöpaperin tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn vireillepanosta. ( 7 )

11.

Tutkimuksen kohteena oleva tuote oli kevyt lämpöpaperi, jonka paino on enintään 65 g/m2, joka on rullilla, joiden leveys on vähintään 20 cm, paino (paperi mukaan luettuna) vähintään 50 kg ja halkaisija (paperi mukaan luettuna) vähintään 40 cm (jäljempänä konerullat), joka on tai ei ole pohjapinnoitettu toiselta tai molemmilta puolilta, joka on pinnoitettu lämpöherkällä aineella (väriaineen ja kehitteen seos, joka reagoi lämpöön muodostaen kuvion) toiselta tai molemmilta puolilta ja joka on tai ei ole pintapäällystetty, joka on peräisin Etelä-Koreasta ja joka luokitellaan CN-koodeihin ex48099000, ex48119000, ex48169000 ja ex48239085, jäljempänä tarkasteltava tuote.

12.

Polkumyyntiä ja vahinkoa koskeva tutkimus koski 1.1.2015 ja 31.12.2015 välistä ajanjaksoa, jäljempänä tutkimusajanjakso. Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu koski ajanjaksoa, joka alkoi 1.1.2012 ja päättyi tutkimusajanjakson päättyessä.

13.

Kantaja ja käsiteltävän valituksen vastapuoli Hansol, joka on sijoittautunut Etelä-Koreaan, tuottaa tarkasteltavaa tuotetta ja vie sitä muun muassa unioniin. Se myi kyseistä tuotetta unionissa tutkimusajanjakson aikana riippumattomille asiakkaille sekä etuyhteydessä olevalle kauppiaalle Hansol Europe BV:lle ja neljälle etuyhteydessä olevalle jalostajalle, nimittäin Schades Ltd:lle, Schades Nordic A/S:lle, Heipa technische Papiere GmbH:lle (jäljempänä Heipa) ja R+S Group GmbH:lle (jäljempänä R+S). Etuyhteydessä olevien jalostajien tehtävänä oli ennen muuta jalostaa kyseinen tuote uusiksi tuotteiksi, joista käytetään nimitystä ”pienet rullat” ja joita myytiin unionissa riippumattomille tai etuyhteydessä oleville asiakkaille.

14.

Toinen korealainen vientiä harjoittava tuottaja Hansol Artone Co. Ltd (jäljempänä Artone), joka oli etuyhteydessä kantajaan, teki yhteistyötä polkumyyntitutkimuksessa. Se sulautui kantajaan 3.3.2017.

15.

Kantaja sai 18.2.2016 tarkasteltavan tuotteen vientiä harjoittaville tuottajille tarkoitetun polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen.

16.

Koska tietyt siihen etuyhteydessä olleet yhtiöt eivät olleet myyneet tarkasteltavaa tuotetta tai olivat myyneet sitä vain vähäisiä määriä riippumattomille asiakkaille unionissa, kantaja pyysi 19.2.2016, että Schades Nordic, Heipa ja R+S vapautettaisiin velvollisuudesta täyttää polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen liitteessä I oleva vientiä harjoittavaan tuottajaan etuyhteydessä olevia yhtiöitä koskeva kyselylomake.

17.

Komissio hyväksyi tämän pyynnön 23.2.2016 mutta pidätti itsellään oikeuden esittää muita tietopyyntöjä.

18.

Tarkasteltuaan tiettyjä kantajan toimittamia tietoja komissio päätti 7.3.2016, että Schades Nordicin, Heipan ja R+S:n piti vastata polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen tuotantokustannuksia ja kannattavuutta koskeviin osioihin F ja G ja täytettävä sen liite I.

19.

Kantaja pyysi 8.3.2016 kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan väliintuloa komission Schades Nordicille, Heipalle ja R+S:lle osoittamien pyyntöjen johdosta. Se toi erityisesti esiin huomattavan työmäärän, jota pienten rullien, jotka eivät olleet menettelyn kohteena, myyntiä ja kustannuksia koskevien tietojen toimittaminen vaatisi, ja kyseisen pyynnön tehottomuuden, koska ei olisi voitu selvittää, oliko pienet rullat valmistettu sen konerullista vai muista lähteistä.

20.

Komission kanssa pidettiin 10.3.2016 kuuleminen kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan johdolla.

21.

Komissio teki 16.3. ja 17.3.2016 tarkastuskäynnin Schadesin toimitiloihin.

22.

Komissio ilmoitti 21.3.2016 kantajalle, että 7.3.2016 tehdyt tietopyynnöt rajattiin vastedes koskemaan vain Schadesia.

23.

Komissio ilmoitti 15.4.2016 vastaanottaneensa kantajan ja Artonen vastaukset polkumyyntiä koskeviin kyselylomakkeisiin ja Hansol Europen ja Schadesin vastaukset polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen liitteeseen I.

24.

Komissio teki 15.6.–26.8.2016 tarkastuskäyntejä kantajan, Artonen, Hansol Europen ja Schadesin toimitiloihin.

25.

Komissio antoi 16.11.2016 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/2005 väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Korean tasavallasta peräisin olevan tietyn kevyen lämpöpaperin tuonnissa. ( 8 )

26.

Kantajalle lähetettiin 17.11.2016 komission alustavat päätelmät sisältävä ilmoitusasiakirja. Kantaja esitti huomautuksensa kyseisistä alustavista päätelmistä 8.12.2016.

27.

Kantajan pyynnöstä komission kanssa pidettiin 13.12.2016 kuuleminen kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan johdolla.

28.

Kantajalle lähetettiin 17.2.2017 komission lopulliset päätelmät sisältävä lopullinen ilmoitusasiakirja. Kantaja esitti huomautuksensa kyseisestä asiakirjasta 27.2.2017.

29.

Kantajan pyynnöstä komission kanssa pidettiin 2. ja 22.3.2017 kuulemisia kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan johdolla.

30.

Komissio esitti 20.3.2017 täydentäviä lopullisia päätelmiä ja 23.3.2017 tarkistettuja lopullisia päätelmiä, ja kantaja esitti niistä huomautuksia.

31.

Komissio antoi 2.5.2017 riidanalaisen asetuksen erityisesti perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan nojalla.

32.

Riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädetään lopullisen polkumyyntitullin määräämisestä tarkasteltavan tuotteen tuonnille siten, että tuotteesta suoritetaan kiinteä 104,46 euron tulli nettotonnia kohti.

33.

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.6.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä Hansol nosti kumoamiskanteen riidanalaisesta asetuksesta siltä osin kuin kyseinen asetus koski sitä.

34.

Komissio vaati 22.9.2017 päivätyssä vastineessaan, että kumoamiskanne hylätään ja että Hansol velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

35.

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 27.11.2017 antamallaan määräyksellä European Thermal Paper Associationin (jäljempänä ETPA) väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.

36.

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisella tuomiolla Hansolin kanteen kanneperusteiden tutkinnan yhteydessä todettujen lainvastaisuuksien takia. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin se koski Hansolia.

37.

Seuraavissa kohdissa esitetään tiivistetysti ne unionin yleisen tuomioistuimen oikeudellista päättelyä koskevat seikat, jotka ovat merkityksellisiä nyt käsiteltävän valituksen kannalta.

38.

Ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty ensimmäinen kanneperuste koski perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan ja 17 artiklan 2 kohdan rikkomista sekä polkumyyntimarginaalin laskennan lainvastaisuutta. Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä osaa valituksenalaisen tuomion 57–69 kohdassa ja sen toista osaa tuomion 70–93 kohdassa.

39.

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan mukaan komissio oli käyttänyt otoksia ja rikkonut perusasetuksen 17 artiklan 2 kohtaa. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 63 ja 64 kohdassa, että oletus, jonka mukaan komissio on soveltanut perusasetuksen 17 artiklan 1 kohtaa silloin, kun se on päättänyt käyttää Schadesin tietoja polkumyyntimarginaalin laskemiseen tarkasteltavan tuotteen myynnissä etuyhteydessä oleville jalostajille, on virheellinen. Erityisesti unionin yleinen tuomioistuin toteaa 68 kohdassa, että ”riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 32 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on nimenomaisesti osoittanut perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan oikeusperustaksi vientihinnan muodostamiselle tarkasteltavan tuotteen myynnissä etuyhteydessä oleville jalostajille”. Unionin yleinen tuomioistuin hylkää näin ollen ensimmäisen kanneperusteen tämän osan.

40.

Ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen kanneperusteen toinen osa koskee laskelmia, jotka komissio on laatinut polkumyyntimarginaalista tarkasteltavan tuotteen myynnille unioniin. Se koostuu kahdesta väitteestä.

41.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäistä väitettä valituksenalaisen tuomion 84–87 ja 92 kohdassa. Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin toteaa yhtäältä, että komissiolla oli hallussaan etuyhteydessä olevalta jalostajalta Schades Nordicilta peräisin olevia tietoja, vaikka Schades Nordic ei itse ollut vastannut polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen. Se toteaa niin ikään, että ”komissio päätti käyttää Schadesin tietoja polkumyyntimarginaalin laskemiseen kantajan myynnistä kolmelle muulle etuyhteydessä olevalle jalostajalle”. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin toteaa seuraavaa: ”Kun otetaan huomioon, että komissio tiesi, että osa tarkasteltavan tuotteen Schadesille myydystä määrästä oli jälleenmyyty ilman jalostusta riippumattomille asiakkaille, sen olisi pitänyt huomioida tämä tilanne tarkasteltavan tuotteen muille etuyhteydessä oleville jalostajille suuntautuvan myynnin tasolla. Koska komissio ei ottanut tätä seikkaa huomioon, se antoi liian suuren painoarvon tuotteen myynnille etuyhteydessä oleville jalostajille sen pieniksi rulliksi jalostamista varten ja kasvatti tämän seurauksena kantajan harjoittamaa tosiasiallista polkumyyntiä.”

42.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin toteaa 87 ja 92 kohdassa, että ”koska komission tekemät laskelmat eivät kuvaa kantajan harjoittaman polkumyynnin todellista laajuutta, on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa on rikottu”.

43.

Toisen väitteen osalta unionin yleinen tuomioistuin toteaa 90 kohdassa, että ”yhdenkään, etenkään kantajan esittämän, seikan perusteella ei voida katsoa, että komission käyttämä menetelmä ja oikaisut, jotka tehtiin käsiteltävän asian erityistilanteen huomioon ottamiseksi, olisivat perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan vastaisia”.

44.

Tuomion 94–121 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä toista kanneperustetta, joka koostuu kahdesta osasta.

45.

Unionin yleisen tuomioistuimen toisen kanneperusteen ensimmäistä osaa koskeva keskeinen päättely esitetään valituksenalaisen tuomion 100–106 kohdassa.

46.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkää ensin komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen kanteen tutkimisen edellytysten puuttumisesta. Se katsoo valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa, että ”vaikka kantaja on pyytänyt kiinteän polkumyyntitullin määrittämistä arvotullina kannettavan polkumyyntitullin sijaan, sillä on edelleen oikeus riitauttaa komission asettaman kiinteän tullin taso”.

47.

Tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa suoraan, että ”ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäisen väitteen yhteydessä esitetyistä syistä – – komission tekemät laskelmat eivät kuvaa kantajan harjoittaman polkumyynnin todellista laajuutta”. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ”tämä virhe, joka liittyy komission käyttämään painotukseen, vaikuttaa näin ollen myös lopullisen polkumyyntitullin määritykseen”. Ilman muita selityksiä unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että tulli ”ylittää näin kantajan tosiasiallisesti harjoittaman polkumyynnin perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan vastaisesti”.

48.

Toisen kanneperusteen toista osaa käsitellään valituksenalaisen tuomion 107–119 kohdassa. Se koskee hyvän hallintotavan periaatteen loukkaamista. Unionin yleinen tuomioistuin hylkää toisen kanneperusteen kyseisen osan.

49.

Valituksenalaisen tuomion 122–143 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä kolmatta kanneperustetta, jonka mukaan perusasetuksen 2 artiklan 9 ja 10 kohtaa on sovellettu virheellisesti sikäli, että komissio teki kohtuuttomia oikaisuja Schadesin eurooppalaisilta tuottajilta ostamista konerullista valmistettujen pienten rullien myynnin osalta. Unionin yleinen tuomioistuin hylkää kyseisen kanneperusteen osin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen ja osin perusteettomuuden takia.

50.

Valituksenalaisen tuomion 144–160 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä neljättä kanneperustetta, jonka mukaan perusasetuksen 2 artiklan 1 kohtaa on rikottu sikäli, että komissio on muodostanut virheellisesti kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädetyn normaaliarvon.

51.

Valituksenalaisen tuomion 152 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin alkaa tulkita perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa ja 2 artiklan 3 kohtaa ja toteaa, että perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut tilanteet (ensimmäinen tilanne) ja kyseisen asetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tilanteet (toinen tilanne) eroavat toisistaan.

52.

Unionin yleinen tuomioistuin viittaa riidanalaiseen asetukseen ja toteaa, että komissio on käyttänyt Artonen normaaliarvon laskennan perusteena toista tilannetta. Se toteaa 157 kohdassa, että ”komission esittämät seikat, joiden mukaan ’kustannusrakenne’ tai ’myyntihinnat’ olivat merkittävästi erilaiset kantajan ja Artonen välillä (riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappale), eivät kuuluneet niihin seikkoihin, joiden nojalla voidaan poiketa todellisiin hintoihin perustuvasta normaaliarvon määrittämistä koskevasta menetelmästä ja joilla on – – tyhjentävä luonne”. Tämän lisäksi se huomauttaa seuraavaa: ”Sen seikan osalta, että kantajan myymistä kahdesta tarkastellusta tuotelajista yhden myyntimääriä kotimarkkinoilla pidettiin epäedustavina, todetaan, että mikään komission kirjelmissä esitetyistä seikoista ei anna mahdollisuutta määrittää, koskiko kyseinen tilanne sitä täytäntöönpanoasetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleessa tarkoitettua tuotelajia, jota Artone ei ole myynyt. Lisäksi ja joka tapauksessa tällä toteamuksella ei ole vaikutusta siihen kantajan esittämään seikkaan, jonka mukaan Artone ei ollut myynyt kyseisiä kahta tuotelajia kotimarkkinoillaan.”

53.

Valituksenalaisen tuomion 158 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että ”komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 1 kohtaa Artonen normaaliarvon määrityksen yhteydessä”.

54.

Valituksenalaisen tuomion 161–213 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä viidettä kanneperustetta, joka koskee perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdan ja 3 artiklan 1–3 ja 5–8 kohdan, unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön ja WTO:n antamien päätösten ja komission aiemman päätöskäytännön rikkomista ja tasapuolisen vertailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden loukkaamista vahinkomarginaalin laskennassa.

55.

Tuomion 162–169 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin selittää, miksi se katsoo, että viides kanneperuste voidaan ottaa tutkittavaksi. Eritoten unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kantaja on kyseisellä kanneperusteella kyseenalaistanut vahingon ja syy-yhteyden määrityksen sikäli kuin komission vientihinnan määritykseen käyttämä menetelmä ei ollut antanut mahdollisuutta tosiasiallisen vahingon ja erityisesti hintoihin kohdistuvien vaikutusten asianmukaiseen arviointiin.

56.

Valituksenalaisen tuomion 170–177 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee viidennen kanneperusteen ensimmäistä osaa, jonka mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 1 artiklan 1 kohtaa ja 3 artiklan 2, 3 ja 6 kohtaa, kun se sisällytti pienten rullien jälleenmyynnin vahinkomarginaalin laskentaan. Se toteaa 174 kohdassa, että kantajan lähtökohta, jonka mukaan ”unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon analyysi perustuu yhtäältä kantajaan etuyhteydessä olevien jalostajien myymien pienten rullien ja toisaalta unionin tuotannonalan myymien konerullien virheelliseen vertailuun”, on itse asiassa virheellinen. Se hylkää viidennen kanneperusteen ensimmäisen osan perusteettomana.

57.

Tuomion 178–205 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee viidennen kanneperusteen toista osaa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 1–3 ja 5–8 kohdan, unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön ja WTO:n päätösten ja komission aikaisemman päätöskäytännön rikkomista ja tasapuolisen vertailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden loukkaamista siltä osin kuin komissio sovelsi analogisesti mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohtaa vahinkomarginaalin määrittämiseen. Unionin yleisen tuomioistuimen päättely alkaa 191 kohdassa, jossa se toteaa ensi alkuun, että ”kanteesta ilmenee selvästi, että kantajan mukaan komission olisi pitänyt käyttää vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevana hintana Schadesin tarkastellun tuotteen jälleenmyynnin osalta kyseisen yhtiön riippumattomilta asiakkailta veloitettuja hintoja, jotka on oikaistu noudettuna lähettäjältä ‑tasolle”.

58.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee viidennen kanneperusteen toisen osan aineellista sisältöä 196 kohdasta alkaen. Tuomion 197 kohdassa se viittaa olemassa olevaan oikeuskäytäntöön ja huomauttaa, että vahingon määritykseen sisältyy sen tutkiminen, ”onko polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin osalta esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua suhteessa samankaltaisen tuotteen hintaan”. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa niin ikään 198 kohdassa, että ”on tutkittava, tekikö komissio ilmeisen arviointivirheen sen vertailukohdan määrityksessä, johon nähden käsiteltävässä asiassa oli laskettava kantajien tuotteiden hinnat, joita on verrattava unionin tuotannonalan hintoihin”.

59.

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin toteaa 200 kohdassa, että ”vaikka komissio saattoikin alentaa tarkasteltavan tuotteen vientihinnan CIF [kulut, vakuutus ja rahti maksettuina] unionin rajalla ‑tasolle, kun tuote myytiin ja jalostettiin sitten pieniksi rulliksi, komission laskentatapa oli virheellinen niiden tarkasteltavan tuotteen määrien osalta, jotka Schades on jälleenmyynyt – ja siis jalostamattomina – riippumattomille asiakkaille”. Unionin yleinen tuomioistuin selittää 201 ja 202 kohdassa ensinnäkin, että ”Schadesin jälleenmyyntiä koskeva ’vertailukohta’ – – ei sijaitse unionin rajalla vaan Schadesin riippumattomien asiakkaiden tasolla”. Toiseksi se toteaa, että vaikka ”kilpailusta ’suurin osa’ [tapahtui] etuyhteydessä olevien jalostajien tasolla, [komissio] ei katsonut, että ’kaikki’ kilpailu tapahtui tällä tasolla. Tältä osin on syytä katsoa, että tarkasteltavan tuotteen suorassa ja välillisessä myynnissä kilpailua tapahtui riippumattomien asiakkaiden tasolla”. Se päättelee kyseisten kahden toteamuksen perusteella, että ”komissio teki virheen, kun se päätti vähentää myynti-, yleis- ja hallintokustannukset ja voiton Schadesin riippumattomille asiakkaille suorittamasta tarkasteltavan tuotteen jälleenmyynnistä kyseisen tuotteen vientihintojen vahvistamiseksi vahingon määrityksen yhteydessä”.

60.

Seuraavassa kohdassa unionin yleinen tuomioistuin arvioi tämän virheen vaikutusta ja toteaa, että ”Schadesin riippumattomille asiakkaille jälleenmyymä tarkasteltavan tuotteen määrä oli vain pieni osa niistä myyntimääristä, joita käytettiin kantajan myyntihinnan määrittämiseen vahingon arvioinnin yhteydessä”. Se toteaa kuitenkin, että ”kuten ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäisen väitteen tarkastelusta ilmenee, tarkasteltavan tuotteen riippumattomille asiakkaille jälleenmyydyn määrän osuuden olisi pitänyt olla komission esittämää suurempi”. Se lisää, että ”yhdenkään esitetyn seikan perusteella ei voida tarkasti määrittää vertailukohdan muuttamisen vaikutusta tarkasteltavan tuotteen riippumattomille asiakkaille jälleenmyydyn määrän osalta komission omaksumalla hinnan alittavuuden tasolla, joka käsiteltävässä tapauksessa oli 9,4 prosenttia (riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 67 perustelukappale)”. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että viidennen kanneperusteen toinen osa on hyväksyttävä.

61.

Tuomion 206–213 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee viidennen kanneperusteen kolmatta osaa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 6 kohdan rikkomista ja tarkasteltavan tuotteen marginaalin alittavuutta. Viitattuaan uudelleen 197 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön ja todettuaan, että todettu hinnan alittavuus oli 9,4 prosenttia, unionin yleinen tuomioistuin hylkää ”kantajan viidennen kanneperusteen ensimmäisen osan perusteella esittämät väitteet – – samoista syistä kuin – – 173–177 kohdassa on esitetty”.

62.

Tuomion 211 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee kantajan ensimmäisen kanneperusteen toisen osan perusteella esittämiä väitteitä ja toteaa seuraavaa: ”Tämän osan yhteydessä on esitetty, että komissio oli tehnyt virheen silloin, kun se oli painottanut myyntiä etuyhteydessä oleville jalostajille, jotka jälleenmyyvät tuotteen pieninä rullina riippumattomille yrityksille (75–85 prosenttia) – –. Koska komissio on käyttänyt samaa painotusta hinnan alittavuuden laskemiseen, ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa havaittu virhe vaikuttaa myös mainittuun laskelmaan.” Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy myös viidennen kanneperusteen kolmannen osan, koska ”ei voida sulkea pois sitä, että kyseinen virhe yhdessä viidennen kanneperusteen toisessa osassa havaitun virheen kanssa vaikuttaa komission päätelmään alihinnoittelun arvioinnissa ja polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin unionin tuotannonalan samankaltaisiin tuotteisiin aiheuttaman vaikutuksen tutkinnassa, joista säädetään perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa”.

63.

Valituksenalaisen tuomion 213 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että riidanalainen asetus on kumottava siltä osin kuin se koskee kantajaa.

64.

Unionin tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 76 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei suullista käsittelyä pidetä.

65.

Unionin tuomioistuin esitti prosessinjohtotoimenpiteenä 7.9.2021 kaikille asianosaisille kysymyksiä, joihin oli vastattava kirjallisesti. Vastaukset kysymyksiin jätettiin asetetussa määräajassa.

66.

Komissio teki valituksen 11.6.2020 päivätyllä kirjelmällä, joka kirjattiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa 15.6.2020. Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

tai toissijaisesti

67.

ETPA toimitti 19.10.2020 vastineensa, joka kirjattiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa 20.10.2020, komission valituksen tueksi.

68.

Hansol toimitti 27.8.2020 vastineensa, joka kirjattiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa 28.8.2020 ja jossa se vaatii, että unionin tuomioistuin

69.

ETPA esitti liitännäisvalituksen 19.10.2020 päivätyllä kirjelmällä, joka kirjattiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa 20.10.2020 ja jossa se vaatii, että unionin tuomioistuin

tai toissijaisesti

70.

Hansol toimitti 5.11.2020 liitännäisvalitukseen vastineen, joka kirjattiin samana päivänä unionin tuomioistuimen kirjaamossa ja jossa se vaatii, että unionin tuomioistuin

71.

WTO:n tavoitteena on taata sääntöihin perustuva monenvälinen kauppajärjestelmä. Euroopan unionilla on alueellisena organisaationa, jolla on erillinen oikeushenkilöllisyys, WTO:ssa erityisasema, sillä se on järjestön itsenäinen jäsen jäsenvaltioidensa rinnalla. Koska unionille annetaan SEUT 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa yhteisen kauppapolitiikan alalla yksinomainen toimivalta, sen on pitänyt ottaa vastuu jäsenvaltioidensa WTO-sopimuksista johtuvista sitoumuksista. Näihin sopimuksiin lukeutuvassa polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa säännellään sitä, millä tavalla WTO:n jäsenet soveltavat polkumyyntitoimenpiteitä. Kyseisessä sopimuksessa säädetään tietyistä aineellisista säännöistä, joita on noudatettava polkumyyntitoimenpiteen soveltamiseksi, sekä yksityiskohtaisista menettelysäännöistä, joilla säännellään polkumyyntitutkimusten suorittamista ja tällaisten toimenpiteiden määräämistä ja voimassa pitämistä. Näiden sääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa WTO:n riitojenratkaisumenettelyyn turvautumiseen ja toimenpiteen pätemättömäksi toteamiseen.

72.

Lainsäätäjä on antanut käsillä olevan ratkaisuehdotuksen johdannossa ( 9 ) jo mainitun perusasetuksen SEUT 207 artiklan 2 kohdan mukaisesti polkumyynnin vastaisen sopimuksen soveltamisen varmistamiseksi unionin sisäisessä oikeusjärjestyksessä. ( 10 ) Komission vastuulla on soveltaa siinä säädettyjä kaupan suojatoimia sellaisiin yrityksiin, joilla on kotipaikka kolmannessa maassa ja jotka vievät tuotteitaan unioniin polkumyyntisääntöjen vastaisesti unionin tuotannonalojen vahingoksi. Koska ensiksikin oikeusvaltioperiaate on yksi unionin oikeusjärjestyksen perustavanlaatuisista periaatteista ja koska toiseksi unioni on päättänyt noudattaa täysimääräisesti velvollisuuksiaan suhteessa WTO:n muihin jäseniin, ( 11 ) on loogista, että perussopimuksissa määrätään, että se, miten komissio soveltaa asianomaisia mekanismeja, kuuluu unionin tuomioistuinten eli ensimmäisessä oikeusasteessa unionin yleisen tuomioistuimen ja muutoksenhakumenettelyssä unionin tuomioistuimen laillisuusvalvonnan piiriin. Käsiteltävässä asiassa, johon kuuluu päävalitus ja liitännäisvalitus, unionin tuomioistuimen on käytettävä sille asiassa kuuluvaa toimivaltaa.

73.

Ennen eri valitusperusteiden tarkastelua on palautettava mieliin, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Kuten vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistetaan, ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Unionin tuomioistuimella ei sitä vastoin ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida selvitysaineistoa, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Unionin yleisen tuomioistuimen selvitysaineiston arviointi ei näin ollen ole oikeuskysymys, joka kuuluisi sellaisenaan unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. ( 12 )

74.

Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on kuitenkin SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan kyseisten tosiseikkojen oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Poikkeuksellisesti unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaa, joka kohdistuu unionin yleisen tuomioistuimen tekemään tosiseikaston arviointiin, kun kantaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla. ( 13 ) Tällaisessa tapauksessa kantajan on ilmoitettava täsmällisesti ne selvitysaineiston seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen vääristäneen, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, jotka ovat kantajan mukaan johtaneet tähän vääristämiseen. Kuten oikeuskäytännössä vahvistetaan, selvitysaineiston vääristämisestä on kyse silloin, jos ilman uutta selvitysaineistoa näyttää siltä, että olemassa oleva selvitysaineisto on arvioitu ilmeisen virheellisesti. ( 14 )

75.

Nämä alustavat huomautukset ovat erityisen merkityksellisiä tässä yhteydessä, koska unionin yleinen tuomioistuin kyseenalaistaa erinäisten tosiseikkojen arvioinnin sekä tietyt päätelmät, jotka komissio on tehnyt riidanalaisen asetuksen antamiseen johtaneessa hallinnollisessa menettelyssä. Sikäli kuin komissio ja ETPA kiistävät valituksenalaisen tuomion perustelut vastustaakseen sitä, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa kyseisen asetuksen, on syytä muistuttaa, että muutoksenhakumenettelyä ei voida käyttää keinona, jolla unionin tuomioistuin velvoitetaan arvioimaan tosiseikat itse uudelleen. Näin ollen, kun otetaan huomioon toimivallan jako yhtäältä komission ja toisaalta unionin tuomioistuinten välillä, valituksen tutkinta on välttämätöntä rajata siihen, että tarkastelun kohteena ovat tiukasti unionin tuomioistuimelle esitetyt oikeudelliset kysymykset. Tätä taustaa vasten seuraavassa on syytä tutkia ensin päävalituksen valitusperusteet ( 15 ) ja sen jälkeen liitännäisvalituksen valitusperusteet ( 16 ) siinä järjestyksessä, jossa ne on esitetty.

76.

Komissio katsoo ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, että komissio oli saanut hallinnollisen menettelyn aikana selvitysaineistoa, joka osoitti, että Schades Nordic oli jälleenmyynyt tarkasteltavaa tuotetta unionin riippumattomille asiakkaille tutkimusajanjakson aikana, huolimatta siitä, ettei Schades Nordic ollut vastannut kyselylomakkeen liitteeseen I. Toissijaisesti komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se velvoitti komission perustamaan päätelmänsä Schades Nordicin osalta tietoihin, jotka olivat tarkastamattomia (mutta joita Schades Nordic ei ollut toimittanut sellaisenaan). Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut sen selvitysaineiston laajuutta koskevia sääntöjä, joihin komissiolla on oikeus tukeutua silloin, kun se tekee perusasetuksen, erityisesti kyseisen asetuksen 6 artiklan 8 kohdan, nojalla päätelmiä polkumyyntitutkimusten yhteydessä.

77.

Vastauksessaan ensimmäiseen valitusperusteeseen Hansol väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että selvitysaineistoa on toimitettu hallinnollisen menettelyn aikana. Hansol viittaa tämän väitteensä tueksi aiempaan yhteydenpitoon komission kanssa, tarkemmin sanottuna 19.2.2016 esitettyyn vapauttamispyyntöön, sekä kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan johdolla 10.3.2016 pidettyyn kuulemiseen, joista komissio oli saanut tiedon siitä, että Schades Nordic oli jälleenmyynyt tietyn määrän tarkasteltavaa tuotetta unionin riippumattomille asiakkaille tutkimusajanjakson aikana. Hansolin mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ottanut kyseistä selvitysaineistoa huomioon vääristyneellä tavalla. Toisin kuin komissio toteaa, unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ollut velvoittanut sitä perustamaan päätelmiään tarkastamattomiin tietoihin. Hansolin mukaan kyse on tiedoista, jotka komissio on tarkastanut ja joita ei ole kiistetty.

78.

Heti aluksi on täsmennettävä, että ensimmäisen valitusperusteen ytimessä oleva oikeudellinen kysymys koskee lähinnä komissiolle kuuluvaa velvollisuutta ottaa huomioon ne tiedot, jotka on saatu polkumyyntitoimenpiteiden käyttöön ottamiseen johtavan tutkimuksen yhteydessä. Komissio väittää saaneensa kyseiset tiedot tavalla, josta ei ole säädetty näitä tutkimuksia koskevissa oikeussäännöissä, mikä komission mukaan esti sitä ottamasta niitä huomioon. Hansol kiistää tämän näkemyksen ja katsoo, että komission olisi pitänyt sisällyttää kyseiset tiedot analyysiinsa, koska se oli saanut ne hallinnollisen menettelyn aikana.

79.

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin lähtee siitä, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon kyseiset tiedot muun muassa sen merkityksen vuoksi, joka niillä on perusasetuksen mukaisesti suoritettavalle analyysille. Kuten on todettu, unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, että ainakin yksi toinen etuyhteydessä oleva jalostaja eli Schades Nordic oli jälleenmyynyt tietyn määrän kantajalta ostettua tarkasteltavaa tuotetta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että kun otetaan huomioon saadut tiedot, komission olisi tullut huomioida tämä tilanne tarkasteltavan tuotteen muille etuyhteydessä oleville jalostajille suuntautuneen myynnin tasolla. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että koska komissio ei ollut ottanut tätä seikkaa huomioon, se oli antanut liian suuren painoarvon tuotteen myynnille etuyhteydessä oleville jalostajille sen pieniksi rulliksi jalostamista varten ja kasvattanut näin kantajan harjoittamaa tosiasiallista polkumyyntiä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa oli rikottu, koska komission tekemät laskelmat eivät kuvanneet kantajan harjoittaman polkumyynnin laajuutta. Kuten valituksenalaisen tuomion 105 kohdasta ilmenee, tämä komission tekemä painotukseen liittyvä virhe vaikutti myös lopullisen kiinteämääräisen polkumyyntitullin määrittämiseen siten, että asetettu 104,46 euron tulli nettotonnia kohti ylitti unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kantajan tosiasiallisesti harjoittaman polkumyynnin perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan vastaisesti.

80.

Tältä osin haluan ensinnäkin korostaa, että kuten unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, komissio ei kiistä kyseisen tiedon sisältöä eikä sen vastaanottamista. Valituksessaan komissio ei tältä osin korjaa tosiseikkoja millään tavoin. Mikään asiakirja-aineistossa ei näin ollen viittaa siihen, että kyse olisi virheellisistä tiedoista, jotka voisivat tehdä unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä tosiseikaston arvioinnista virheellisen.

81.

Kirjelmissään komissio rajoittuu pikemminkin selittämään, että on polkumyyntitutkimuksia koskevan oikeudellisen kehyksen vastaista velvoittaa komissio perustamaan päätelmänsä sellaisiin asianomaisen osapuolen esittämiin tietoihin, joita ei ole tarkastettu perusasetuksen ja WTO:n oikeuden mukaisessa tarkastusmenettelyssä. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on asettunut polkumyyntitutkimuksesta vastaavan viranomaisen sijaan siltä osin kuin se on sisällyttänyt kyseisiä tietoja päättelyynsä.

82.

Tällainen kanta on mielestäni paitsi liian kaavamainen myös vaikeasti sovitettavissa yhteen niiden velvoitteiden kanssa, joita komissiolle kuuluu kaikissa polkumyyntitutkimuksissa. Perusasetuksen 6 artiklan säännösten perusteella kyseessä on hallinnollisen menettelyn vaihe, jota leimaa huoli tiedonsaannin tehokkuudesta ja nopeudesta. ( 17 ) Näin ollen sellaisen selvitysaineiston huomiotta jättämistä, joka on välttämätöntä lainmukaisen päätöksen tekemiseksi polkumyyntitoimenpiteen käyttöön ottamisesta, voidaan perustella vain pakottavilla syillä. Selitän jäljempänä pääasialliset syyt, joiden perusteella katson, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon hallinnollisen menettelyn aikana saamansa tiedot.

83.

Ensinnäkin on kiistatonta, että komissio ja Hansol ovat olleet yhteydessä toisiinsa moneen otteeseen selvitysaineiston hankkimiseksi ja että tässä yhteydenpidossa on ilmennyt, että Schades Nordic oli jälleenmyynyt tietyn määrän tarkasteltavaa tuotetta unionin riippumattomille asiakkaille tutkimusajanjakson aikana. ( 18 ) Hansol mainitsee 19.2.2016 päivätyn viestin, jossa se pyysi komissiota vapauttamaan kolme neljästä etuyhteydessä olevasta jalostajasta kokonaan velvollisuudesta vastata kyselylomakkeeseen. Se viittaa myös kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan johdolla 10.3.2016 pidettyyn kuulemiseen, jossa esitettiin tiedot Schades Nordicin suorittamasta tarkasteltavan tuotteen jälleenmyynnistä ja selostettiin niitä laajemmin. Asianomaisen kuulemisen jälkeen ja sen jälkeen, kun komissio oli vieraillut Schadesin toimitiloissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa 16.3. ja 17.3.2016, komissio oli vahvistanut 21.3.2016 päivätyssä sähköpostiviestissä päätöksensä vapauttaa Schades Nordic ja kaksi muuta yritystä velvollisuudesta vastata kyselylomakkeen liitteeseen I. Samassa sähköpostiviestissä komissio oli todennut myös varaavansa itselleen oikeuden pyytää Schades Nordicilta ja muilta yrityksiltä lisätietoja menettelyn aikana.

84.

Tästä seuraa, että komissio oli täysin tietoinen niistä tosiseikoista, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutui päättelyssään. Komissio väittää kuitenkin, ettei sillä ollut mahdollisuutta tarkastaa kyseisiä tietoja. Mielestäni se ei kuitenkaan anna mitään vakuuttavaa selitystä sille, ettei se ole kyennyt täyttämään velvollisuuttaan suorittaa tällainen tarkastus niin pian kuin mahdollista. Vaikka onkin totta, että se oli Hansolin pyynnöstä päättänyt vapauttaa Schades Nordicin velvollisuudesta vastata kyselylomakkeeseen, se oli kuitenkin nimenomaisesti pidättänyt itsellään oikeuden pyytää lisätietoja kyseiseltä yritykseltä. ( 19 ) Tästä syystä, toisin kuin komissio on useaan otteeseen väittänyt, vapautuspäätöstä ei voida pitää ehdottomana oikeudellisena esteenä sellaisten tietojen saamiselle, jotka ovat olennaisia polkumyynnin olemassaolon määrittelylle.

85.

Tässä yhteydessä on todettava, että komissio näyttää moittivan Hansolia siitä, että se oli jatkuvasti pyytänyt tätä vapautusta, ( 20 ) vaikka se teki lopullisen päätöksen viime kädessä itse. Sikäli kuin vaikuttaa siltä, että komissio katsoo, että kyseinen vapautus esti sitä suorittamasta tarvittavia tarkastuksia, on korostettava, että komissio on ennen muuta itse vastuussa tästä asiaintilasta. Lisäksi on vaikea ymmärtää, miksi komissio olisi suostunut myöntämään tämänkaltaisen vapautuksen, jos vaarana oli, että se ei saisi kaikkia tarvittavia tietoja kyseisiltä yrityksiltä. Komission esittämät väitteet vaikuttavat mielestäni pikemminkin verukkeilta, joilla pyritään perustelemaan sitä, ettei tutkimusta hoidettu riittävän huolellisesti ja ettei Hansolin toimittamia tietoja otettu huomioon polkumyynnin olemassaolon tutkinnassa.

86.

WTO:n säännöt, joihin komissio viittaa kirjelmissään, eivät mielestäni voi tarjota riittävää oikeudellista perustaa komission kannan tueksi. WTO:n paneelin raportista asiassa China – Broiler Products ( 21 ) käy selvästi ilmi, että vaikka polkumyynnin vastaisissa menettelyissä käytettävää ilmausta ”todisteet” ei ole määritelty polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa, sen piiriin kuuluvat vähintäänkin ”asianomaisen osapuolen tutkimuksesta vastaavalle viranomaiselle toimittamat tiedot riippumatta siitä, ovatko kyseiset tiedot myönteisiä, virheettömiä tai asianmukaisia”. ( 22 ) Niinpä Hansol toimitti selvitysaineistoa, josta ilmeni, että Schades Nordic oli jälleenmyynyt tarkasteltavaa tuotetta.

87.

Siltä osin kuin komissio väittää, ettei Hansolin toimittama selvitysaineisto täytä sen vaatimuksia, koska sitä ei ole toimitettu asianmukaisella tavalla eli perusasetuksen 6 artiklan mukaisesti vastauksena yrityksille lähetettyyn kyselylomakkeeseen, riittää, että todetaan, että edellisessä kohdassa mainitussa WTO:n paneelin raportissa todetaan nimenomaisesti, että ”mikään polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa tai koko WTO-sopimuksessa ei viittaa siihen, että tiedot menettäisivät todisteiden luonteen, koska ne eivät täytä tiettyjä kriteerejä”. Raportissa todetaan, että ”se, täyttääkö todistusaineisto kyseiset kriteerit, on erillinen kysymys, jota tutkimuksesta vastaavan viranomaisen on tarkasteltava”. ( 23 ) Näin ollen edellä todetun perusteella voidaan todeta, että komissio ei voi kiistää, että sillä on hallussaan selvitysaineisto, jonka Hansol on toimittanut hallinnollisen menettelyn yhteydessä.

88.

Komission esittämä väite, jonka mukaan tietojen salassapitopyynnössä saadut tiedot eivät kuulu tutkinta-aineistoon, johon asianomaiset osapuolet voivat tutustua perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan nojalla, ei ole vakuuttava. Komissio ei nimittäin selosta, missä määrin asianomaisten oikeuksia olisi voitu loukata. Kuten Hansol toteaa, kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan 10.3.2016 pidetystä kuulemisesta laatima kertomus on joka tapauksessa virallinen asiakirja, joka on sisällytetty tutkinta-aineistoon, johon asianomaiset osapuolet voivat tutustua ja johon komissio tukeutui, kun se päätti toimenpiteiden käyttöönotosta. Tämän lisäksi Hansolin huomautukset lopullisesta ilmoitusasiakirjasta sisällytettiin myös tutkinta-aineistoon, johon asianomaiset osapuolet voivat tutustua. Näin ollen komissio ei voi pätevästi tukeutua väitettyyn intressiin suojata asianomaisten osapuolten oikeuksia ollakseen huomioimatta selvitysaineistoa, jonka Hansol on toimittanut.

89.

Vaikka komissiolla on lähtökohtaisesti oikeus esittää saatujen tietojen johdonmukaisuuteen ja pätevyyteen liittyviä varaumia, en näe, missä määrin se voisi muuttaa tätä päätelmää. Komissio on tyytynyt toteamaan, ettei sillä ollut ollut tilaisuutta tarkastaa saatuja tietoja, ottamatta edes kantaa itse tietojen sisältöön. Mikään ei anna aihetta olettaa, että komissiolla olisi ollut aikomus suorittaa tällainen tarkastus, vaikka polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa, sellaisena kuin unionin tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, ( 24 ) komissio velvoitetaan, kuten se itsekin myöntää kirjallisessa vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, varmistumaan tutkimuksen aikana asianomaisten osapuolten toimittamien tietojen oikeellisuudesta. Käsiteltävän asian seikoista käy sitä vastoin ilmi, että komissio on antanut riidanalaisen asetuksen suorittamatta yhtä menettelyn tärkeää vaihetta. Kun otetaan huomioon, että jos sivuutetaan täysin se seikka, että olennainen selvitysaineisto oli tosiasiallisesti saatu tutkimuksen aikana, se johtaisi lopulta vakavan hallinnollisen laiminlyönnin ”palkitsemiseen”, epäröin yhtyä komission väitteisiin, joiden mukaan selvitysaineisto ei olisi täyttänyt sen vaatimuksia. ( 25 ) Jos hyväksyisimme sen, että komissio voi suorittaa tutkimuksen ottamatta huomioon saatavilla olevaa merkityksellistä tietoa ja ilman, että tällainen tutkimus kuuluu tuomioistuinvalvonnan piiriin, olisi uhkana, että tällainen tutkimus on mielivaltainen, tehoton ja virheellinen. Tällainen kehitys ei mielestäni ole ollenkaan toivottavaa.

90.

Perusasetuksen 18 artiklan 1 kohdassa todetaan, että jos asianomainen osapuoli kieltäytyy antamasta tarvittavia tietoja, ei toimita niitä asetuksessa säädetyssä määräajassa tai merkittävällä tavalla vaikeuttaa tutkimuksia, alustavat tai lopulliset päätelmät, riippumatta siitä, ovatko ne myönteisiä vai kielteisiä, voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella. Tämän säännöksen soveltamisedellytykset eivät kuitenkaan täyty nyt esillä olevassa asiassa. Ensinnäkään ei ole mitään viitteitä siitä, ettei komission ja Hansolin välillä olisi ollut yhteistyötä, ja toiseksi, kuten olen jo todennut, kyseinen selvitysaineisto oli komission hallussa juuri tämän tutkimuksen yhteydessä tehdyn yhteistyön ansiosta.

91.

Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen perustellusti moittinut komissiota siitä, ettei se ole toiminut riittävän huolellisesti. Minusta vaikuttaa siltä, että sen sijaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi halunnut asettua komission asemaan, se halusi pikemminkin kiinnittää huomiota olennaiseen tietoon, joka komission olisi pitänyt ottaa huomioon, koska muutoin oli vaarana niiden tosiseikkojen vääristyminen, joihin riidanalaisen asetuksen päätelmät perustuvat. Unionin yleinen tuomioistuin on siis käyttänyt toimivaltaansa aivan oikein, kun se on todennut, että komissio on tehnyt virheen perusasetuksen soveltamisessa. Näin ollen on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut tosiseikkoja huomioon vääristyneellä tavalla eikä tulkinnut sovellettavaa oikeutta virheellisesti nyt käsiteltävässä asiassa.

92.

Sama koskee sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on tarkastellut polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9 artiklan 3 kohdan ja perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan rikkomista koskevaa toisen kanneperusteen ensimmäistä osaa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa, että komission tekemät laskelmat eivät kuvastaneet Hansolin harjoittaman polkumyynnin tosiasiallista laajuutta kyseisen tuomion 83–87 kohdassa esitetyistä syistä, muun muassa siitä syystä, ettei sitä ollut otettu huomioon, että osa tarkasteltavan tuotteen Schadesille myydystä määrästä oli jälleenmyyty ilman jalostusta riippumattomille asiakkaille. Koska komissio ei ottanut tätä seikkaa huomioon, se antoi unionin yleisen tuomioistuimen mukaan liian suuren painoarvon tuotteen myynnille etuyhteydessä oleville jalostajille sen pieniksi rulliksi jalostamista varten ja kasvatti näin kantajan harjoittamaa tosiasiallista polkumyyntiä. Koska valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa esitetyt päätelmät vaikuttavat unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 105 kohdassa esittämään päättelyyn, katson, että kyseistä kohtaa koskeva komission valitusperuste on myös hylättävä.

93.

Näillä perusteilla on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se arvioi ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäistä väitettä ja ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn toisen kanneperusteen ensimmäistä osaa. Näin ollen ehdotan, että ensimmäinen valitusperuste hylätään selvästi perusteettomana.

94.

Toisessa valitusperusteessaan komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on todennut, että samankaltaisen tuotteen normaaliarvo voidaan määrittää perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan eli muiden myyjien tai tuottajien hintojen perusteella niissä tapauksissa, joissa kyseinen viejä (eli Artone) ei tuota tai myy samankaltaista tuotetta kotimarkkinoillaan. Komissio väittää, että sillä oli oikeus muodostaa niiden kahden tuotelajin normaaliarvo, joita Artone ei myynyt Korean markkinoilla, perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan perusteella.

95.

Kantansa tueksi komissio esittää joukon argumentteja, jotka koskevat erityisesti perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2.2 artiklan tulkintaa ja joissa annetaan ymmärtää, ettei komissiolla ole mitään velvollisuutta suosia jotakin tiettyä menetelmää normaaliarvon määrityksessä, joka on polkumyynnin olemassaolon määrittämisen olennainen vaihe. Näin ollen komissio oli valinnut perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun menetelmän, jossa normaaliarvo muodostetaan tuotantokustannusten perusteella. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin oli valinnut suppean tulkinnan, jolle ei sen mukaan ole perustetta perusasetuksessa. Komissio katsoo myös, että unionin yleinen tuomioistuin viittaa turhaan tuomioon neuvosto v. Alumina. ( 26 )

96.

ETPA tukee komission valitusta toisessa valitusperusteessaan ja esittää pääasiallisesti samat argumentit, jotka perustuvat perusasetuksen sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen asian kannalta merkityksellisten säännösten tulkintaan.

97.

Hansol kiistää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen. Se katsoo, että komission väitteet ovat perusteettomia ja että ne ovat ristiriidassa komission oman käytännön kanssa. Tarkemmin sanoen se epäilee komission ehdottamaa tulkintaa siitä syystä, että sen käsityksen mukaan normaaliarvon määritysmenetelmissä on perusasetuksen 2 artiklassa hierarkkinen järjestys ja että normaaliarvon pitäisi lähtökohtaisesti perustua kotimarkkinahintoihin. Tämän lisäksi se katsoo, ettei WTO:n säännöillä ole merkitystä silloin, kun tulkitaan perusasetuksen säännöksiä, jotka poikkeavat polkumyynnin vastaisen sopimuksen säännöksistä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa. Toisin kuin komissio, Hansol katsoo, että sillä, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu tuomioon neuvosto v. Alumina, ( 27 ) on merkitystä silloin, kun tutkitaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä neljättä kanneperustetta, joka on toisen valitusperusteen kohteena.

98.

Toinen valitusperuste koskee lähinnä sitä, tekikö unionin yleinen tuomioistuin oikeudellisen virheen, kun se tulkitsi valituksenalaisen tuomion 152–157 kohdassa perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 3 kohtaa ja kun se totesi valituksenalaisen tuomion 158 kohdassa, että komissio rikkoi mainitun asetuksen 2 artiklan 1 kohtaa Artonen normaaliarvon laskennassa.

99.

Tässä yhteydessä on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin aloitti tätä seikkaa koskevat perustelunsa muistuttamalla valituksenalaisen tuomion 148 kohdassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan ”[tuotteen] normaaliarvon määrittäminen on yksi niistä olennaisista vaiheista, joiden avulla mahdollisen polkumyynnin olemassaolo on voitava todeta”. ( 28 )

100.

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli perusasetuksen 2 artiklan säännöksiä ja totesi, että näiden säännösten, tarkemmin sanoen 2 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen säännösten, välillä on tietty hierarkkinen järjestys, joka on otettava huomioon, kun on kyse tuotteen normaaliarvon määrittämisestä. Tämän väitteen tueksi unionin yleinen tuomioistuin viittasi tuomioon neuvosto v. Alumina, jossa unionin tuomioistuin totesi, että ”sekä [perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan] sanamuodosta että sen systematiikasta käy ilmi, että normaaliarvon määrittämisessä on lähtökohtaisesti ensisijaisesti käytettävä tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa”. ( 29 )

101.

Unionin yleinen tuomioistuin mainitsee tuomion neuvosto v. Alumina uudelleen valituksenalaisen tuomion 150 kohdassa ja selostaa, että saman artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla ”[periaatteesta, jonka mukaan on käytettävä viejämaan riippumattomien ostajien tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamia tai maksettaviksi tulevia hintoja] voidaan – – poiketa vain, jos samankaltaista tuotetta ei myydä lainkaan tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tai jos tällainen myynti on riittämätöntä tai se ei mahdollista asianmukaista vertailua”. ( 30 ) Viitaten edelleen tuomioon neuvosto v. Alumina unionin yleinen tuomioistuin painottaa lopuksi, että ”nämä poikkeukset todellisiin hintoihin perustuvasta normaaliarvon määrittämistä koskevasta menetelmästä on esitetty tyhjentävästi”. ( 31 )

102.

Tämä valituksenalaisen tuomion perustelujen luenta osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin on vain tuonut esiin unionin tuomioistuimen asian kannalta merkityksellisen oikeuskäytännön perustellakseen väitettä perusasetuksen 2 artiklan eri säännösten välisestä hierarkkisesta järjestyksestä. Se on oikeudelliseen virheeseen syyllistymättä todennut, että eri laskentamenetelmillä on ensisijaisuusjärjestys, josta voidaan poikkeustapauksessa poiketa silloin, kun edellytykset täyttyvät. ( 32 ) On selvää, ettei se ole voinut tältä osin rikkoa unionin oikeutta, sillä unionin tuomioistuin on jo tehnyt samankaltaisen päätelmän omassa oikeuskäytännössään. Näin ollen minusta vaikuttaa siltä, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti moittinut sitä, että komissio turvautui heti perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaan tarkistamatta ennalta mahdollisuutta soveltaa käsiteltävään asiaan mainitun asetuksen 2 artiklan 1 kohtaa.

103.

Periaatteessa tämän valitusperusteen tarkastelussa voitaisiin vain tyytyä viittaamaan tähän oikeuskäytäntöön, joka on mielestäni täysin merkityksellinen muutoksenhakumenettelyn asianomaisessa asiayhteydessä. Tyhjentävyyden vuoksi, ja jotta voidaan poistaa kaikki epäilyt unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa suositteleman perusasetuksen 2 artiklan säännösten tulkinnan pätevyydestä, tarkastelen kuitenkin lyhyesti muita argumentteja, joita komissio on esittänyt kantansa tueksi.

104.

Komissio ja ETPA ovat sitä mieltä, että unionin yleisen tuomioistuimen omaksumassa tulkinnassa ei oteta huomioon sitä, että kyseinen säännös eli perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toinen alakohta on ilmaistu ”sallivana” eikä ”määräävänä” säännöksenä. Niiden mukaan tämä tulkinta saa tukea eri kieliversioiden vertailevasta analyysista. Komissio ja ETPA näyttävät näin ollen ehdottavan, että komissiolla on mahdollisuus käyttää asianmukaisimmaksi katsomaansa laskentatapaa ilman, että sen tarvitsisi huomioida perusasetuksen 2 artiklassa säädettyä eri laskentamenetelmiä koskevaa ensisijaisuusperiaatetta.

105.

Tämä tulkinta on mielestäni virheellinen, koska siinä sekoitetaan kaksi perustavanlaatuista ja täysin erilaista unionin hallinto-oikeuden alaan kuuluvaa näkökohtaa, nimittäin yhtäältä annettu toimivalta eli toimivalta, jonka lainsäätäjä on antanut komissiolle tiettyjen hallinnollisten tehtävien suorittamiseen, ja toisaalta harkintavalta, jota komissiolle voidaan antaa määrätyissä tilanteissa. Toisin kuin komissio väittää, perusasetuksen 2 artiklassa tarkoitettujen säännösten on ymmärrettävä kuuluvan näistä ensimmäiseen eikä jälkimmäiseen ryhmään. Tämä johtuu ensinnäkin annetun toimivallan periaatteesta, joka on vahvistettu SEU 13 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan ”kukin toimielin toimii sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa sekä niissä määrättyjen menettelyjen, edellytysten ja tavoitteiden mukaisesti” (kursivointi tässä). Tässä yhteydessä on todettava, että 2 artiklan säännökset eivät eroa perustavanlaatuisesti perusasetuksen muista samankaltaisista säännöksistä, joissa komissiolle myös annetaan päätösvaltaa, mikäli tietyt lainsäätäjän määrittämät edellytykset täyttyvät. Näin ollen sekä kyseisten säännösten sanamuodosta että systematiikasta voidaan päätellä, että unionin lainsäätäjän tavoitteena on ollut täsmentää tapaa, jolla komission on kussakin tapauksessa meneteltävä tuotteen normaaliarvon määrittämiseksi, asettamalla tätä varten polkumyynnin alalla yleisesti hyväksytyt menetelmät ensisijaisuusjärjestykseen.

106.

Kyseisten säännösten sanamuoto, etenkin verbin ”voida” käyttö tietyissä kieliversioissa, ( 33 ) voi aiheuttaa sekaannusta, koska se voidaan lähtökohtaisesti ymmärtää kummassakin merkityksessä, ainakin jos jätetään huomioimatta edellisessä kohdassa mainittu unionin oikeuden keskeinen periaate. Kuten komissio itsekin tunnustaa kirjelmissään, on kuitenkin ehdottoman varmaa, että perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ranskankielistä versiota (”la valeur normale est établie”; kursivointi tässä) ei voida tulkita siten, että siinä olisi kyse harkintavallan myöntämisestä, ( 34 ) kun taas muiden kieliversioiden osalta tulkinta jää hyvin epäselväksi. Näin ollen eri kieliversioiden vertaileva analyysi ei anna mitään ratkaisevaa näyttöä komission esittämän tulkinnan tueksi.

107.

Sen edellä mainitun argumentin osalta, jonka mukaan tulkinnan on oltava yhdenmukainen WTO:n oikeuden kanssa, on heti aluksi muistutettava siitä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säädöksiä on tulkittava, sikäli kuin mahdollista, kansainvälisen oikeuden valossa, erityisesti silloin, kun on kyse säädöksistä, joiden tarkoituksena on nimenomaisesti panna täytäntöön unionin tekemä kansainvälinen sopimus. ( 35 ) Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin niin ikään, että WTO-sopimukset eivät luonteensa ja systematiikkansa vuoksi lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden unionin tuomioistuinten on valvottava unionin toimielinten toimien lainmukaisuutta. ( 36 ) Unionin tuomioistuinten on valvottava kyseessä olevan unionin toimen lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden vain silloin, jos unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:ssa hyväksymänsä erityinen velvoite tai jos unionin toimessa nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin. Edellä mainitut periaatteet pätevät lähtökohtaisesti myös velvollisuuteen tulkita perusasetusta WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen valossa, ( 37 ) kun huomioidaan, että unioni on antanut kyseisen asetuksen nimenomaan täyttääkseen sille WTO:ssa annettuja kansainvälisiä velvoitteita. ( 38 )

108.

Perusasetuksen säännösten tarkastelusta ilmenee, että 2 artiklan 1 kohdan sanamuoto poikkeaa WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2.2 artiklan sanamuodosta. Vaikka polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2.2 artikla vastaa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan sanamuotoa, polkumyynnin vastaiseen sopimukseen ei sisälly perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa vastaavaa säännöstä. Koska perusasetuksessa ja polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa käytetyt muotoilut eroavat selvästi toisistaan, WTO:n oikeuteen ei voida vedota perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan selvästä sanamuodosta poikkeamiseksi. ( 39 ) Näin ollen on syytä hylätä komission argumentti polkumyynnin vastaisen sopimuksen väitetystä merkityksestä ainakin siltä osin kuin kyse on 1 kohdan tulkinnasta sekä sen suhteesta 3 kohtaan. Tästä seuraa, että komissio ei voi tukeutua polkumyynnin vastaisen sopimuksen määräyksiin suosiakseen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädettyä laskentamenetelmää.

109.

Lisäksi komissio väittää, että polkumyyntitullin yrityskohtaisuus, paitsi tapauksissa, joiden osalta perusasetuksessa säädetään toisin, esimerkiksi otannan tapauksessa, osoittaa, että silloin, kun määritetään normaaliarvoa ja polkumyyntimarginaalia yleensä, on syytä suosia viejän omia tietoja muiden tuottajien tietojen sijasta.

110.

Tältä osin on huomattava, että komissio vain vahvistaa sen, mitä perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, eli sen, että normaaliarvon määrittämiseksi on ensi sijassa käytettävä vientiä harjoittavan tuottajan kotimarkkinahintoja eikä muiden myyjien tai tuottajien kotimarkkinahintoja. On kuitenkin selvää, ettei tähän väitteeseen voida pätevästi vedota siinä tarkoituksessa, että voitaisiin suosia perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädettyä menetelmää, jossa normaaliarvo muodostetaan laskennallisesti. Tällainen tulkinta olisi nimittäin vastoin sitä, mitä unionin tuomioistuin on katsonut asiassa neuvosto v. Alumina antamassaan tuomiossa, nimittäin että normaaliarvon määrittäminen hintojen perusteella muodostaa säännön, kun taas normaaliarvon muodostaminen laskennallisesti on poikkeus, kuten selitin jo edellä, ( 40 ) kun selostin unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 148–152 kohdassa noudattamaa päättelyä. Kyseinen väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

111.

Komissio katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon sitä, että perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tilanteita (eli tilannetta, jossa ei ole ”mitään myyntiä”, ja tilannetta, jossa ei ole ”mitään myyntiä tavanomaisessa kaupankäynnissä”) ei voida erottaa toisistaan ja että ne ovat itse asiassa osittain päällekkäisiä. Komission mukaan perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu myynnin puuttuminen on määritelmänsä mukaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu tilanne, jossa ”tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä”. Komissio lisää, että näiden kahden säännöksen tosiasiallinen ero tulisi esiin vain silloin, kun vientiä harjoittava tuottaja ”ei tuota – – samankaltaista tuotetta” sijoittautumisvaltiossaan: tällaisessa poikkeustilanteessa ei olisi aineellisesti olemassa tuotantohintaa, johon tutkimuksesta vastaava viranomainen voisi tukeutua normaaliarvon muodostamiseksi, ja ainoa mahdollinen vaihtoehto olisi käyttää muiden tuottajien kotimarkkinoiden myyntihintoja.

112.

Kyseinen argumentti, joka perustuu edellä mainittujen säännösten epätarkkaan luentaan ja jolla pyritään mitä ilmeisimmin kyseenalaistamaan säännösten soveltamisalat, ei ole vakuuttava, koska se on ristiriidassa unionin tuomioistuimen 1.10.2014 antamassaan tuomiossa neuvosto v. Alumina (C‑393/13 P, EU:C:2014:2245) tekemien päätelmien kanssa. Kuten unionin tuomioistuin on selvästi selittänyt kyseisessä tuomiossa, 2 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa sovelletaan tilanteisiin, joissa samankaltaista tuotetta myydään (muiden myyjien tai tuottajien toimesta) tavanomaisessa kaupankäynnissä viejämaassa, kun taas 2 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa sovelletaan tilanteisiin, joissa samankaltaista tuotetta ei myydä tai ei myydä riittävästi tavanomaisessa kaupankäynnissä viejämaassa. Toisin kuin komissio väittää, näiden säännösten soveltamisalasta ei näin ollen ole mitään epäselvyyttä. Näin ollen myös tämä argumentti on hylättävä perusteettomana.

113.

Komissio kiistää myös unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa mainitseman tuomion neuvosto v. Alumina merkityksellisyyden. Komission mukaan kyseinen asia koskee perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuvan myynnin käsitteen määritelmää. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin ei komission mukaan käsitellyt kysymystä, jota sille ei edes ollut esitetty, eli perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan tulkintaa eikä väitettyä ehdottoman eron olemassaoloa perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen myynnin puuttumista koskevien tilanteiden ja perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen vastaavien tilanteiden välillä.

114.

Esitän tästä väitteestä muutamia huomautuksia, koska se perustuu virheelliseen tulkintaan tuomiosta neuvosto v. Alumina. Lyhykäisesti sanottuna unionin tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että normaaliarvon määrittämisessä on lähtökohtaisesti ensisijaisesti käytettävä ”tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa” ( 41 ) ja että ”poikkeukset todellisiin hintoihin perustuvasta normaaliarvon määrittämistä koskevasta menetelmästä on esitetty tyhjentävästi ja ne liittyvät myynnin luonteeseen eivätkä tuotteen hintaan”. ( 42 ) Koska, kuten valituksenalaisen tuomion 149 kohdassa oikein todetaan, perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ”annetaan mahdollisuus – – määrittää normaaliarvo muiden myyjien tai tuottajien hintoja apuna käyttämällä viejämaan riippumattomien ostajien tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamien tai maksettaviksi tulevien hintojen perusteella”, unionin yleinen tuomioistuin on noudattanut unionin tuomioistuimen asiassa neuvosto v. Alumina vahvistamaa sääntöä, nimittäin sitä, että normaaliarvon määrittämisessä on ensisijaisesti otettava huomioon tavanomaisessa kaupankäynnissä tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hintaa. Tästä seuraa, että kyseinen komission väite on katsottava tehottomaksi.

115.

Tarkastelun tyhjentävyyden vuoksi on lisättävä, että polkumyyntiä koskeva unionin hallintokäytäntö ei vastaa komission esittämää tulkintaa nyt käsiteltävässä asiassa. Hansol on nimittäin maininnut useita esimerkkejä, jotka osoittavat, että normaaliarvo perustuu yleensä kotimarkkinahintoihin perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Normaaliarvo muodostetaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti vain silloin, kun muiden tuottajien kotimarkkinamyynti ei ole edustavaa tai kun tämän myynnin hinnat eivät ole asianmukaisia. ( 43 ) Näin ollen herättää ihmetystä, että komissio on halunnut nyt käsiteltävässä asiassa poiketa kyseisestä hallintokäytännöstä antamatta tälle kuitenkaan objektiivista perustetta.

116.

Edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se on arvioinut ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyä neljättä kanneperustetta. Näin ollen ehdotan, että toinen valitusperuste hylätään selvästi perusteettomana.

117.

Kolmannessa valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti perusasetuksen 3 artiklassa vahvistettuja sääntöjä, kun se määritteli hinnan alittavuuden marginaalin viennille unioniin etuyhteydessä olevien yksikköjen välityksellä. Tämä valitusperuste koskee vahinkomarginaalia koskevia päätelmiä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki, kun se tarkasteli ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn viidennen kanneperusteen toista ja kolmatta osaa.

118.

Komissio esittää useita perusteluja kantansa tueksi. Ensinnäkin se muistuttaa suuresta harkintavallasta, joka sillä on monitahoisissa taloudellisissa tilanteissa. Koska hinnan alittavuuden käsitettä ei ole määritelty, komissio katsoo, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetun vientihinnan käyttäminen hinnan alittavuutta koskevissa laskelmissa ei ollut perusteetonta eikä epäasianmukaista. Toiseksi komissio vetoaa perusasetuksen 3 artiklan 3 kohtaan perustellakseen kantaansa, jonka mukaan huomattavan alihinnoittelun olemassaoloa olisi tutkittava ”polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin” tasolla eikä näin ollen sen unionin markkinoiden myöhemmän jälleenmyyntihinnan tasolla. Kolmanneksi komissio katsoo, että olisi järjetöntä käyttää yhtä laskennallista vientihintaa polkumyynnin olemassaolon ja määrän määrittämiseen ja käyttää sitten toista vientihintaa tämän saman tuonnin hintavaikutusten tutkimiseen, kun sen on jo osoitettu tapahtuneen polkumyynnillä vahingon määrityksen yhteydessä. Tämä on näin ollen ainoa taso (nimittäin viennin tosiasiallinen taikka sellaisenaan vahvistettu CIF-hinta ( 44 ) unionin rajalla), jolla polkumyynti voidaan havaita ja jolla hintoihin liittyvät vaikutukset voivat aiheutua, riippumatta siitä, myykö vientiä harjoittava tuottaja tuotteet unionissa myöhemmin etuyhteydessä olevien yksikköjen välityksellä vai suoraan. Neljänneksi komissio toteaa, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostetun vientihinnan käyttäminen tapauksissa, joissa vientiä harjoittava tuottaja, kuten Hansol, myy tuotteensa etuyhteydessä olevien yksikköjen välityksellä, takaa myös johdonmukaisuuden ja syrjimättömyyden.

119.

ETPA tukee komission valitusta kolmannen valitusperusteen osalta ja esittää lähinnä samat väitteet, jotka perustuvat komission väitettyyn harkintamarginaaliin sekä edellä mainittujen perusasetuksen säännösten tulkintaan.

120.

Hansol kiistää kyseiset väitteet ja kyseenalaistaa sen lainmukaisuuden, että komissio sovelsi analogisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa hinnan alittavuuden marginaalin laskemisessa, joka on yksi vahingon määrittämisen osatekijöistä. Se kiistää myös komission perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdasta ehdottaman tulkinnan ja väittää, ettei asianomaisessa säännöksessä ole missään kohdassa sellaista vaatimusta, että merkittävän alihinnoittelun olemassaoloa olisi tutkittava polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin tasolla. Lisäksi merkittävän alihinnoittelun olemassaolon tutkimiseksi komission olisi vertailtava vertailukelpoisia hintoja. Komission menetelmässä, jossa sovelletaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa hinnan alittavuuden marginaalin laskemiseen, päädytään kuitenkin vertaamaan hintoja, jotka eivät ole vertailukelpoisia, sillä hintojen osatekijät eivät ole niissä samat. Hansol esittelee lukuisia tapauksia, joista näyttää ilmenevän, että komissio ottaa yleensä huomioon ensimmäisen riippumattoman asiakkaan maksamat myyntihinnat alihinnoittelun olemassaolon selvittämiseksi. Hansol väittää lisäksi, että komission käyttämä menetelmä loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta hinnan alittavuuden marginaalin laskennassa, koska siinä käsitellään samalla tavoin erilaisia tilanteita, eli tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat ovat perustaneet unioniin etuyhteydessä olevia myyntiyksiköitä, ja tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat myyvät suoraan unionin riippumattomille asiakkaille.

121.

Nyt tarkasteltava kolmannessa valitusperusteessa esitetty erityinen oikeudellinen kysymys koskee lähinnä sen ”vertailukohdan” määrittämistä, jota käytetään silloin, kun lasketaan hinnan alittavuuden marginaalia tarkasteltavan tuotteen viennille unioniin etuyhteydessä olevien osapuolten välityksellä. Komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tulkitsi virheellisesti perusasetuksen 3 artiklassa vahvistettuja sääntöjä, kun se määritteli hinnan alittavuuden marginaalin viennille unioniin etuyhteydessä olevien yksikköjen välityksellä.

122.

Selvyyden vuoksi on hyödyllistä esitellä lyhyesti ne valituksenalaisen tuomion perustelut, jotka komissio riitauttaa, ennen kuin tarkastellaan esitettyä oikeudellista kysymystä. Unionin yleinen tuomioistuin on moittinut komissiota siitä, että se oli tehnyt oikeudellisen virheen silloin, kun se oli soveltanut perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa analogisesti etuyhteydessä olevien yhtiöiden suorittamaan konerullien jälleenmyyntiin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komission olisi pikemminkin pitänyt laskea hinnan alittavuuden marginaali Schadesin ja sen riippumattomien asiakkaiden välillä sovittujen myyntihintojen perusteella.

123.

Päättelynsä tueksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 199 kohdassa, että yrityksen ja asiakkaiden välillä neuvotellut hinnat – eivätkä kuljetuksen välietapin hinnat – olivat niitä hintoja, jotka olivat voineet vaikuttaa kyseisten asiakkaiden päätökseen hankkia kyseisen yrityksen tuote unionin tuotannonalan tuotteen sijaan. Unionin yleinen tuomioistuin selitti valituksenalaisen tuomion 201 kohdassa, että koska tarkasteltava tuote kilpaili unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen kanssa ja aiheutti vahinkoa tälle tuotannonalalle, vahingon määrittämiseksi Schadesin tekemän tarkasteltavan tuotteen jälleenmyynnin osalta ”vertailukohta”ei ollut unionin rajalla vaan riippumattomille asiakkaille suuntautuneen myynnin tasolla. Tämä tulkinta vahvistaa Hansolin analyysia, jonka mukaan komission olisi pitänyt käyttää tosiasiallisesti laskutettuja myyntihintoja ja vähentää ainoastaan myynnistä aiheutuneet kulut.

124.

Ensiksikin on syytä todeta, että hinnan alittavuus määritellään yleisesti vientiä harjoittavien tuottajien käyttämän vientihinnan ja unionin tuotannonalan myyntihinnan erotukseksi. ( 45 ) Kyseistä käsitettä ei kuitenkaan määritellä perusasetuksessa tai WTO:n polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa, puhumattakaan siitä, että niissä annettaisiin sääntöjä sen soveltamiseen. Näin ollen on tarpeen kehittää toimiva ja riittävän täsmällinen menetelmä hinnan alittavuuden marginaalin laskemiseen luotettavasti, mikä edellyttää myös sitä, että ”vertailukohta” voidaan määrittää tilanteissa, joissa kyseinen tuote jälleenmyydään etuyhteydessä olevien osapuolten välityksellä. Katson, että unionin yleisen tuomioistuimen ehdottama menetelmä täyttää nämä vaatimukset, kuten jäljempänä selitän.

125.

Mielestäni unionin yleinen tuomioistuin muistutti perustellusti valituksenalaisen tuomion 197 kohdassa, että perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun säännön mukaan polkumyyntitullien käyttöön ottamiseksi ei riitä, että maahantuodut tavarat tuodaan polkumyynnillä, vaan tämän lisäksi edellytetään, että niiden luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen aiheuttaa vahinkoa. Tämä toteamus on ratkaiseva unionin yleisen tuomioistuimen esittämässä päättelyssä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi aivan oikein, että vahingon olemassaolon toteamiseksi on suoritettava objektiivinen tutkimus tuonnin vaikutuksesta samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin määritti oikeudelliseen virheeseen syyllistymättä valituksenalaisen tuomion 201 kohdassa ensinnäkin sen, mikä oli unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen kanssa kilpaileva ja sille vahinkoa aiheuttava tuote, ja toiseksi sen, millä jakeluketjun tasolla kyseinen vaikutus syntyi, nimittäin riippumattomien asiakkaiden tasolla (eikä unionin rajalla).

126.

Komission ja ETPAn kolmannen valitusperusteen tueksi esittämät argumentit eivät kumoa unionin yleisen tuomioistuimen tekemiä päätelmiä.

127.

Se, että komissiolla on tiettyä liikkumavaraa kaupan suojatoimien alalla toteutettavissa tutkimuksissa, ei mitenkään vapauta sitä velvollisuudesta noudattaa perusasetuksen säännöksiä. Haluan edelleen huomauttaa, että kyseisessä asetuksessa mikään ei viittaa siihen, että 2 artiklan 9 kohtaa voitaisiin soveltaa analogisesti, kun lasketaan hinnan alittavuuden marginaalia, joka on yksi vahingon määrityksessä huomioitavista osatekijöistä. Tämän lisäksi oikeudellisessa tulkintamenetelmässä analoginen soveltaminen edellyttää yleensä tiettyjen edellytysten täyttymistä, nimittäin sitä, että on välttämätöntä paikata lainsäädännön aukkoa soveltamalla tiettyä oikeussääntöä toisenlaiseen tilanteeseen, mutta asianomaisten tilanteiden on kuitenkin muistutettava toisiaan lain tavoitteen tai tapausten olennaisen samanlaisuuden tasolla. Tämä on tietenkin mahdollista vain sillä edellytyksellä, että lainsäätäjä ei ole sitä muodollisesti vastustanut. ( 46 ) On kuitenkin todettava, että komissio ei ole selittänyt, täyttyivätkö kyseiset edellytykset nyt käsiteltävässä asiassa, ja jos, niin missä määrin. Tämä analogista soveltamista koskevien perustelujen puute perusasetuksen soveltamisessa saa epäilemään komission noudattaman lähestymistavan lainmukaisuutta, erityisesti, kun otetaan huomioon tässä ratkaisuehdotuksessa jo aiemmin mainittu annetun toimivallan periaate ( 47 ) ja tarve varmistaa tehokas tuomioistuinvalvonta. ( 48 ) Tässä yhteydessä on muistutettava, että kaikkia asianomaiselle vastaisia päätöksiä koskevalla perusteluvelvollisuudella on kaksi tavoitetta: yhtäältä mahdollistaa se, että asianosaiset voivat tutustua toteutetun toimenpiteen perusteluihin oikeuksiensa puolustamiseksi, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus valvoa asianomaisen päätöksen laillisuutta. ( 49 ) Näin ollen olen sitä mieltä, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti pidättäytynyt vahvistamasta kyseisen lähestymistavan lainmukaisuutta.

128.

Toisin kuin komissio väittää kirjelmissään, perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa ei säädetä, että merkittävän alihinnoittelun olemassaoloa olisi tutkittava ”’polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin’ tasolla”. Mikään kyseisessä säännöksessä ei edellytä merkittävän alihinnoittelun olemassaolon tarkastamista polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin tasolla.

129.

Lisäksi, kuten Hansol on perustellusti korostanut, merkittävän alihinnoittelun olemassaolon tutkimiseksi komission on vertailtava hintoja, ( 50 ) jotka ovat vertailukelpoisia. ( 51 ) Tämä tarkoittaa sitä, että hintoja verrataan samalla kaupan tasolla. ( 52 ) Tämä kaupan taso on määriteltävä asiakastyypin mukaan siten, että vertailtaviin liiketoimiin sisällytetään saman tyypin asiakkaisiin, kuten tukkukauppiaisiin, vähittäiskauppiaisiin tai loppukuluttajiin, sovellettavien myyntihintojen kaikki osatekijät. Tämän jälkeen on todettava, kuten Hansol selittää, että kun komissio vertasi yhtäältä Hansolin ja siihen etuyhteydessä olevan yksikön välistä 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti keinotekoisesti muodostettua hintaa ja toisaalta unionin tuottajien ensimmäisiin riippumattomiin asiakkaisiin soveltamia hintoja, komissio ei vertaillut hintoja samalla kaupan tasolla, sillä Hansolin hinnat ovat myyntiketjun alkupään tasolla.

130.

Tämä on sitäkin yllättävämpää, koska komissio näyttää itse pitävän lähtökohtanaan sitä, että hintoja pitäisi verrata ”tasolla, jolla kilpailu Euroopan unionissa tapahtuu” (kursivointi tässä), kuten riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 122 perustelukappaleesta selväsanaisesti ilmenee. Tässä yhteydessä on syytä viitata tuomioon Kazchrome, ( 53 ) josta on tullut lainvoimainen ja jossa unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että kilpailu tapahtuu niiden hintojen tasolla, jotka ovat voineet ”vaikuttaa määräävästi””asiakkaiden päätökseen hankkia kantajien eikä yhteisön tuotannonalan tuotteita”. ( 54 ) Näin on väistämättä silloin, kun unioniin sijoittautunut vientiä harjoittavaan tuottajaan etuyhteydessä oleva myyntiyksikkö myy loppuasiakkaalleen eikä kuljetuksen välietapin toimijoille. ( 55 ) Tässä yhteydessä on syytä todeta, että tätä lähestymistapaa on hiljattain sovellettu tuomiossa Jindal Saw, ( 56 ) joten sitä on pidettävä oikeuskäytännössä riittävän vakiintuneena.

131.

Haluan tältä osin korostaa, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa juuri näin valituksenalaisen tuomion 202 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin on oikeudelliseen virheeseen syyllistymättä vahvistanut, että ”tarkasteltavan tuotteen suorassa ja välillisessä myynnissä kilpailua tapahtui riippumattomien asiakkaiden tasolla” (kursivointi tässä). Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi lopulta Hansolin ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät väitteet, joiden mukaan tarkasteltavan tuotteen Schades Ltd:n välityksellä suoritetussa myynnissä kilpailu tapahtui Schades Ltd:n noudettuna lähettäjältä ‑tasolla. Lopullisen hinnan pitäisi siis olla noudettuna lähettäjältä ‑hinta, jolla Schades Ltd myy tarkasteltavaa tuotetta riippumattomille asiakkailleen unionissa. Loppupäätelmänä on todettava, että lopullinen hinta ei ole voinut olla komission muodostama teoreettinen ”hinta vapaassa liikkeessä”.

132.

Tässä yhteydessä on mainittava, että unionin polkumyyntiä koskeva hallintokäytäntö näyttää viittaavan siihen, että myös siinä käytetään ”vertailukohtana” alihinnoittelun määrittämiseksi ”ensimmäiseltä riippumattomalta asiakkaalta veloitettuja hintoja myyntiyksikköjen tasolla” ( 57 ) (kursivointi tässä). Näin ollen herättää ihmetystä, että komissio on halunnut nyt käsiteltävässä asiassa poiketa kyseisestä hallintokäytännöstä esittämättä tälle kuitenkaan objektiivista perustetta.

133.

Tästä seuraa, että komission menetelmässä, jossa sovelletaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa hinnan alittavuuden marginaalin laskemiseen, päädytään vertaamaan hintoja, jotka eivät ole vertailukelpoisia, sillä hintojen osatekijät eivät ole niissä samat.

134.

Myöskään argumentti, jonka mukaan komission käyttämä menetelmä takaa johdonmukaisuuden ja syrjimättömyyden, ei ole vakuuttava. On syytä muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää, ettei toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdella eri tavalla ja ettei erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. ( 58 ) Komissio ei ensinnäkään ole nähdäkseni esittänyt minkäänlaista näyttöä argumenttinsa tueksi. Tämän lisäksi näyttää siltä, että komission omaksumassa menetelmässä hinnan alittavuuden laskennassa käsitellään samalla tavalla erilaisia tilanteita, nimittäin tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat ovat perustaneet unioniin etuyhteydessä olevia myyntiyksikköjä, ja tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat myyvät suoraan unionin riippumattomille asiakkaille. Näin ollen, sikäli kuin komission noudattamalle menetelmälle ei ole mitään objektiivista perustelua, se on omiaan loukkaamaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

135.

Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä silloin, kun se on todennut, ettei komissio voi soveltaa analogisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa hinnan alittavuuden marginaalin laskemiseksi.

136.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että myös kolmas valitusperuste hylätään siltä osin kuin se koskee valituksenalaisen tuomion 196–205 kohtaa, jotka koskevat ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn viidennen kanneperusteen toisen osan tarkastelua. Koska aihepiirit ovat yhteydessä toisiinsa, sama päätelmä koskee valituksenalaisen tuomion 208–213 kohtaa, jotka koskevat ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn viidennen kanneperusteen kolmannen osan tarkastelua.

137.

Edellä esitetystä seuraa, että komission valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

138.

ETPA väittää liitännäisvalituksessaan komission valituksessaan esittämien perusteiden lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointiin sisältyy myös muita oikeudellisia virheitä.

139.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan ETPA väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen tekemä arviointi valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa on ristiriidassa perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan kanssa. Konkreettisesti ETPA väittää lähinnä, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ei säädetä mistään vaatimuksesta tai linjauksesta painotetun keskiarvon laskentamenetelmän osalta eikä siinä näin ollen aseteta velvollisuutta määrittää Schadesin myyntimäärien perusteella vapautuksen saaneiden kolmen jalostajan myyntimääriä. ETPA väittää toissijaisesti, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ei velvoiteta komissiota soveltamaan normaaliarvon laskennassa vientihinnan muodostamisessa käytettyä menetelmää. Väitteidensä tueksi ETPA viittaa WTO:n sääntöihin.

140.

Hansol katsoo, että kyseiset väitteet ovat perusteettomia, ja korostaa, että unionin yleinen tuomioistuin on nimenomaan osoittanut, miltä osin komissio oli poikennut perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta, nimittäin todennut, että se oli rikkonut tämän säännöksen tavoitetta eli sitä, että harjoitetun polkumyynnin tosiasiallinen laajuus käy ilmi käytetyllä menetelmällä. Hansol tukeutuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa kyseinen tavoite on tunnustettu perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan tulkinnan yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin oli vain soveltanut tätä oikeuskäytäntöä valituksenalaisessa tuomiossa.

141.

Ensiksikin on todettava, että toisin kuin ETPA väittää, on olemassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehitettyjä periaatteita, joilla säännellään perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan soveltamista. Kuten jäljempänä selitän, unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut näitä periaatteita asianmukaisesti valituksenalaisessa tuomiossa. On tarpeen esittää lyhyesti ne syyt, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa päätellyt, että komission arviointi ei täyttänyt oikeuskäytännössä asetettuja vaatimuksia ja että komissio oli näin ollen rikkonut edellä mainittua säännöstä.

142.

Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 74 ja 75 kohdassa, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ”säädetään normaaliarvon ja vientihinnan vertailua koskevista kahdesta menetelmästä, joita ovat niin kutsuttu symmetrinen menetelmä, joka perustuu joko normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen painotetun keskiarvon väliseen vertailuun tai vertailuun kunkin liiketapahtuman osalta, ja niin kutsuttu epäsymmetrinen menetelmä, joka perustuu normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaikkien unioniin suuntautuvien yksittäisten vientitapahtumien hintojen väliseen vertailuun”.

143.

Oli miten oli, täytäntöönpanoasetuksen 2016/2005 johdanto-osan 47 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on soveltanut niin sanottua symmetristä menetelmää liitännäisvalituksen vastapuolen polkumyyntimarginaalin laskennassa.

144.

Syy siihen, miksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että polkumyyntimarginaalin määritys oli vastoin perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa, oli se, että tämä oli ristiriidassa sen periaatteen kanssa, jonka unionin tuomioistuin esitti tuomiossa Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto, ( 59 ) eli sen kanssa, että ”polkumyynnin tosiasiallisen laajuuden on käytävä ilmi sekä symmetrisen että epäsymmetrisen menetelmän avulla”. ( 60 )

145.

Näin ollen on selvää, että toisin kuin ETPA väittää, perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ei anneta komissiolle ehdotonta harkintavaltaa valita vertailumenetelmä polkumyynnin toteamiseksi. Vaikka komissio voi valita yhtä hyvin symmetrisen vertailumenetelmän kuin epäsymmetrisen menetelmän, sen on aina otettava huomioon perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan tavoite eli se, että harjoitetun polkumyynnin tosiasiallisen laajuuden on käytävä ilmi käytetyllä menetelmällä, kuten unionin tuomioistuin on todennut.

146.

Palataksemme liitännäisvalituksen tarkasteluun on syytä todeta, että valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että silloin, kun on kyse Hansolin harjoittamasta konerullien myynnistä pieniksi rulliksi jalostettaviksi niin, että ne jälleenmyydään pieninä rullina riippumattomille osapuolille unionissa, ja kun on kyse Hansolin harjoittamasta konerullien myynnistä sellaisenaan jalostamatta riippumattomille asiakkaille unionissa suoraan tai välillisesti Schadesin välityksellä, polkumyyntimarginaalien painottaminen ”ei [ilmentänyt] [Hansolin] harjoittaman polkumyynnin tosiasiallista laajuutta”. Toisin sanoen komission tekemä arviointi ei ollut täsmällinen, eikä se näin ollen antanut riittävää perustetta polkumyyntitoimenpiteiden toteuttamiselle, sellaisina kuin niistä säädetään riidanalaisessa asetuksessa.

147.

Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa seuraavaa: Hansolin polkumyyntimarginaalin laskemiseksi pieniksi rulliksi jalostettujen konerullien osalta ”komissio päätti käyttää Schadesin tietoja polkumyyntimarginaalin laskemiseen kantajan myynnistä kolmelle muulle etuyhteydessä olevalle jalostajalle. Näin ollen, kun otetaan huomioon, että komissio tiesi, että osa tarkasteltavan tuotteen Schadesille myydystä määrästä oli jälleenmyyty ilman jalostusta riippumattomille asiakkaille, sen olisi pitänyt huomioida tämä tilanne tarkasteltavan tuotteen muille etuyhteydessä oleville jalostajille [Schades Nordic, Heipa ja R+S] suuntautuvan myynnin tasolla. Koska komissio ei ottanut tätä seikkaa huomioon, se antoi liian suuren painoarvon tuotteen myynnille etuyhteydessä oleville jalostajille sen pieniksi rulliksi jalostamista varten ja kasvatti tämän seurauksena kantajan harjoittamaa tosiasiallista polkumyyntiä”.

148.

Tästä syystä unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että ”koska komission tekemät laskelmat eivät kuvaa kantajan harjoittaman polkumyynnin todellista laajuutta, on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa on rikottu”. Mielestäni tätä oikeudellista päätelmää ei voida riitauttaa, kun otetaan huomioon, että unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti todennut arviointivirheen toimivaltaansa käyttäessään.

149.

Toisin kuin ETPA väittää, tästä seuraa, että on ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin on ilmaissut riittävän selvästi ja täsmällisesti perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan vaatimuksen, jonka komissio on jättänyt huomiotta tosiseikaston arvioinnissaan, eli sen, että harjoitetun polkumyynnin tosiasiallisen laajuuden on käytävä ilmi käytetystä menetelmästä.

150.

ETPAn väite, joka perustuu WTO:n sääntöjen tulkintaan, ei voi kumota unionin yleisen tuomioistuimen päätelmiä. ETPA väittää lähinnä, että WTO:n paneeli on vahvistanut väitetyn painotetun keskiarvon laskentamenetelmää koskevien lisävaatimusten puuttumisen asiassa European Communities – Bed Linen (21.5 artikla), ( 61 ) jossa paneeli on todennut, että koska painotettua keskiarvoa edellyttävissä säännöksissä ei todeta mitään laskentamenetelmästä, tutkimuksesta vastaavan viranomaisen on määritettävä asianmukainen menetelmä.

151.

Tältä osin riittää, että todetaan, että asiassa, johon ETPA viittaa, WTO:n paneeli käsitteli kysymystä siitä, asetettiinko WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2.2.2 artiklan ii kohdassa vaatimuksia sille, millä perusteella normaaliarvon muodostamisen yhteydessä käytettävien kustannusten ja voittojen määrien keskiarvot on painotettava. ( 62 ) On kuitenkin syytä huomauttaa, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa vastaava WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen säännös on 2.4.2 artikla eikä 2.2.2 artiklan ii kohta. Näin ollen ETPA tukeutuu WTO:n paneelin raporttiin kysymyksestä, joka ei selvästikään koske nyt käsiteltävänä olevaa asiaa. Tästä seuraa, ettei siitä voida tehdä mitään hyödyllisiä päätelmiä perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan tulkitsemiseksi. Näin ollen katson, että kyseinen väite on hylättävä.

152.

Lopuksi ETPAn toissijaisesti esittämä väite, nimittäin se, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ei velvoiteta komissiota soveltamaan normaaliarvon laskennassa vientihinnan muodostamisessa käytettyä menetelmää, on myös perusteeton.

153.

On todettava, että vientihinnan muodostamismenetelmä esitetään perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa. Oli miten oli, unionin yleinen tuomioistuin ei missään vaiheessa ehdottanut, että komission olisi pitänyt tukeutua perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaan polkumyyntimarginaalien painotuksen laskemiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin on pikemminkin tyytynyt toteamaan valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa, että Hansolin harjoittaman polkumyynnin tosiasiallinen laajuus ei käy ilmi komission soveltamasta polkumyyntimarginaalien painotuksesta, mikä näin ollen rikkoo perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa. ETPAn toissijaisesti esittämä väite on siis myös perusteeton.

154.

Edellä esitetyn perusteella on hylättävä ETPAn väite, jonka mukaan komissio ei ole velvollinen noudattamaan mitään vaatimusta tai linjausta painotetun keskiarvon laskentamenetelmän osalta.

155.

Liitännäisvalituksen toisessa valitusperusteessa ETPA väittää, että komission suorittama polkumyyntimarginaalin painottaminen, joka perustui tarkasteltavan tuotteen unionissa tapahtuneen kokonaismyynnin vertailuun yhtäältä riippumattomille asiakkaille suuntautuneen suoran ja välillisen myynnin ja toisaalta etuyhteydessä oleville jalostajille pienten rullien jalostukseen suuntautuneen myynnin välillä, oli lainmukainen, koska komissiolla oli oikeus laskea Hansolin eri myyntikanavien painotus parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella, kuten perusasetuksen 18 artiklassa säädetään. ETPA väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, että liitännäisvalituksen vastapuolen harjoittaman polkumyynnin tosiasiallinen laajuus ei käynyt ilmi komission tekemästä polkumyyntimarginaalia koskevasta laskelmasta.

156.

Hansol väittää, ettei komissio ollut tukeutunut käsiteltävässä asiassa perusasetuksen 18 artiklaan. Unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, ettei se ole ottanut tuomiossaan huomioon säännöstä, jota ainoastaan komissiolla on toimivalta soveltaa ja jota se ei ole tosiasiassa soveltanut hallinnollisessa menettelyssä.

157.

Liitännäisvalituksen toisessa valitusperusteessa ETPA väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe, koska komissiolla oli oikeus laskea Hansolin eri myyntikanavien painotus parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella, kuten perusasetuksen 18 artiklassa säädetään.

158.

Tältä osin on selvyyden vuoksi heti muistutettava, että perusasetuksen 18 artiklassa tarjotaan ratkaisu tilanteisiin, joissa komissiolla ei ole mahdollisuutta tutustua tarvittaviin tietoihin siksi, että osapuolet eivät tee yhteistyötä. Perusasetuksen 18 artiklassa täsmennetään, että tällöin komissio voi tehdä päätelmänsä parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella, kunhan asianomaisille osapuolille ilmoitetaan yhteistyöstä kieltäytymisen seurauksista.

159.

On kuitenkin korostettava ensinnäkin, että komissio ei ole nyt käsiteltävässä asiassa tukeutunut tähän säännökseen riidanalaisen asetuksen antamiseksi, kuten se itse toteaa päävalituksen käsittelyn yhteydessä esittämissään kirjelmissä, ja toiseksi, että toisin kuin ETPA väittää kirjelmissään, komissio ja Hansol ovat tosiasiallisesti tehneet yhteistyötä polkumyyntitutkimuksen aikana. ETPAn väite siitä, että yhteistyö olisi ollut puutteellista ja että tästä olisi osoituksena se, että kolme jalostajaa ei ollut vastannut kyselylomakkeeseen, on selvästi virheellinen.

160.

Kuten on todettu, ( 63 ) kyseiset kolme yritystä oli komission päätöksellä vapautettu velvollisuudesta vastata kyselylomakkeeseen. Näin ollen asianomaisilla kolmella yrityksellä ei ollut velvollisuutta toimittaa tietoja tutkimuksesta vastaavana viranomaisena toimineelle komissiolle. Vaikka on totta, että komissio oli nimenomaisesti varannut itselleen oikeuden pyytää lisätietoja näiltä yrityksiltä, se ei kuitenkaan koskaan esittänyt tällaista pyyntöä. Näin ollen perusasetuksen 18 artiklan soveltamisedellytykset eivät myöskään täyttyneet nyt käsiteltävässä asiassa. ( 64 )

161.

Näin ollen ETPAn väite, jonka mukaan komissiolla olisi ollut oikeus tukeutua perusasetuksen 18 artiklan mukaisesti parhaisiin käytettävissä oleviin tietoihin, on hylättävä. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole päättelyssään ottanut huomioon kyseistä säännöstä, on pääteltävä, että tuomiossa ei ole oikeudellista virhettä.

162.

Kaiken edellä esitetyn perusteella liitännäisvalituksen toinen valitusperuste on myös hylättävä.

163.

Tässä tilanteessa katson, että ETPAn liitännäisvalitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

164.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

165.

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Mikäli unionin tuomioistuin yhtyy valituksista tekemääni arviointiin, komissio ja ETPA häviävät kumpikin valituksensa. Koska Hansol on sitä vaatinut, ehdotan, että unionin tuomioistuin velvoittaa komission ja ETPAn vastaamaan paitsi omista valituksiin liittyvistä oikeudenkäyntikuluistaan myös Hansolille aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

166.

Työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan mukaan on niin, että jos ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana esiintynyt osallistuu oikeudenkäyntiin muutoksenhakuasteessa, unionin tuomioistuin voi määrätä, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Koska ETPA on osallistunut päävalituksen käsittelyyn tukeakseen komission vaatimuksia, ehdotan, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

167.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: