1.

Tästä ennakkoratkaisupyynnöstä – ja sen ohella yhdistettyjen asioiden C-793/19 ja C-794/19, SpaceNet ja Telekom Deutschland, ennakkoratkaisupyynnöistä, joista myös annan tänään ratkaisuehdotuksen ( 2 ) – ilmenee taas kerran joissakin jäsenvaltioissa esiin tullut huoli, joka koskee sähköisen viestinnän alalla tuotettujen henkilötietojen säilyttämistä ja saantia koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

2.

Ratkaisuehdotuksessa C‑511/18 ja C‑512/18, La Quadrature du Net ym., ( 3 ) sekä ratkaisuehdotuksessa C‑520/18, Ordre des barreaux francophones et germanophone ym., ( 4 ) olen todennut, että kyseisen oikeuskäytännön tähän asti merkittävimmät ratkaisut ovat olleet seuraavat:

3.

Vuonna 2018 tiettyjen jäsenvaltioiden eräät tuomioistuimet kääntyivät unionin tuomioistuimen puoleen tiedustellen kussakin ennakkoratkaisupyynnössä, voidaanko näillä tuomioilla (vuodelta 2014, 2016 ja 2018) viedä valtioiden viranomaisilta kansallisen turvallisuuden turvaamiselle ja rikollisuuden ja terrorismin torjumiselle välttämätön väline.

4.

Neljä näistä ennakkoratkaisupyynnöistä johti tuomioihin Privacy International ( 10 ) ja La Quadrature du Net ym., ( 11 ) jotka molemmat annettiin 6.10.2020 ja joissa vahvistetiin tuomioon Tele2 Sverige pohjautuva oikeuskäytäntö olennaisilta osin mutta myös lisättiin joitakin täydentäviä piirteitä.

5.

Kun otetaan huomioon tuomioiden antaja (unionin tuomioistuimen suuri jaosto), niiden sisältö ja niillä oleva tavoite, jona oli selittää seikkaperäistesti ja vuoropuhelussa ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten kanssa ne syyt, jotka oikeuttavat tuomioissa esitetyt päätelmät, olisi voinut olettaa, että näiden kahden 6.10.2020 annetun kokoavan tuomion myötä asia olisi tullut loppuun käsitellyksi. Kaikki muut samaa aihetta koskevat ennakkoratkaisupyynnöt olisi siis ratkaistava unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artiklassa tarkoitetulla perustellulla määräyksellä.

6.

Silti 6.10.2020 mennessä unionin tuomioistuimeen oli kirjattu saapuneeksi kolme uutta sellaista ennakkoratkaisupyyntöä (tämän asian ja yhdistettyjen asioiden C-511/18, C-512/18 ja C-520/18), joissa direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa koskeva vakiintunut oikeuskäytäntö kyseenalaistettiin uudelleen.

7.

Unionin tuomioistuin saattoi ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten tietoon 6.10.2020 annetut tuomiot, jotta ne olisivat halutessaan voineet peruuttaa esittämänsä ennakkoratkaisupyynnöt. Koska ne halusivat kuitenkin pitää pyynnöt voimassa, kuten jäljempänä selvitän, ( 12 ) päätettiin, että työjärjestyksen 99 artiklaa ei sovelleta ja unionin tuomioistuimen suuri jaosto vastaa kysymyksiin.

8.

Direktiivin 2002/58 5 artiklan (”Viestinnän luottamuksellisuus”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kansallisella lainsäädännöllä varmistettava yleisen viestintäverkon ja yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen välityksellä tapahtuvan viestinnän ja siihen liittyvien liikennetietojen luottamuksellisuus. Niiden on erityisesti kiellettävä se, että muut henkilöt kuin käyttäjät ilman kyseisten käyttäjien nimenomaista suostumusta kuuntelevat, salakuuntelevat, tallentavat tai muulla tavalla sieppaavat tai valvovat viestintää ja siihen liittyviä liikennetietoja, jollei se ole laillisesti sallittua 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Mitä tässä kohdassa säädetään, ei estä teknistä tallentamista, joka on tarpeen viestinnän välittämiselle, tämän rajoittamatta luottamuksellisuuden periaatteen soveltamista.”

9.

Direktiivin 2002/58 6 artiklassa (”Liikennetiedot”) säädetään seuraavaa:

”1.   Tilaajia ja käyttäjiä koskevat liikennetiedot, jotka yleisen viestintäverkon tai yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoaja käsittelee ja tallentaa, on poistettava tai tehtävä nimettömiksi, kun niitä ei enää tarvita viestinnän välittämiseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2, 3 ja 5 kohdan sekä 15 artiklan 1 kohdan soveltamista.

2.   Tilaajalaskutusta ja yhteenliittämismaksuja varten tarvittavia liikennetietoja voidaan käsitellä. Tällainen käsittely on sallittua ainoastaan sen ajanjakson loppuun asti, jona lasku voidaan laillisesti riitauttaa tai maksu periä.

– –”

10.

Direktiivin 2002/58 15 artiklan (”Direktiivin 95/46/EY ( 13 ) tiettyjen säännösten soveltaminen”) 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat toteuttaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan tämän direktiivin 5 artiklassa, 6 artiklassa, 8 artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdassa sekä 9 artiklassa säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien soveltamisalaa, jos tällaiset rajoitukset ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisen yhteiskunnan toimenpiteitä kansallisen turvallisuuden (valtion turvallisuus) sekä puolustuksen, yleisen turvallisuuden tai rikosten tai sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön torjunnan, tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan varmistamiseksi direktiivin 95/46/EY 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tätä varten jäsenvaltiot voivat muun muassa hyväksyä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joissa säädetään tietojen säilyttämisestä sellaiseksi rajoitetuksi ajaksi, joka on perusteltua tässä kohdassa säädetyistä syistä. Kaikkien tässä kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia, mukaan lukien Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut periaatteet.”

11.

Supreme Courtin ennakkoratkaisupyyntönsä 3 kohdassa esittämä kuvaus kansallisesta lainsäädännöstä on seuraava:

12.

Ennakkoratkaisupyynnön liitteessä I on joitakin vuoden 2011 lain sisältöä koskevia lisätäsmennyksiä. Näissä täsmennyksissä ilmoitetaan seuraavaa:

13.

G.D. tuomittiin vuonna 2015 elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Irish Court of Appealissa (ylioikeus, Irlanti) käydyssä muutoksenhakumenettelyssä hän oli tuloksetta riitauttanut tiettyjen, kansallisen lainsäädännön nojalla säilytettyihin puhelintoiminnan tietoihin perustuvien syyllisyyden osoittavien todisteiden hyväksyttävyyden.

14.

Samanaikaisesti rikosoikeudellisen muutoksenhaun kanssa G.D. pani vireille siviiliprosessin ( 14 ) High Courtissa kyseenalaistaakseen joidenkin sellaisten vuoden 2011 lain säännösten pätevyyden, joiden nojalla mainitut puhelintoiminnan tiedot oli säilytetty ja saatu.

15.

High Court hyväksyi 6.12.2018 antamassaan ratkaisussa G.D:n vaatimuksen sen toteamisesta, että vuoden 2011 lain 6 §:n 1 momentin a kohta oli vastoin direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa luettuna perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa.

16.

Irlannin hallitus valitti tästä ratkaisusta Supreme Courtiin, joka on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Supreme Court ilmoittaa, että G.D:tä vastaan käydyssä rikosprosessissa esitetyn kaltaiset todisteet ovat ratkaisevia tiettyjen vakavien rikosten havaitsemisessa ja niitä koskevissa syytetoimissa. Se korostaa, että jos metatietojen yleismaailmallista säilyttämistä ei sallittaisi – riippumatta siitä, millaiset edellytykset tietojen saannille asetettaisiin – useiden näiden rikosten tekijät jäisivät paljastumatta eikä heitä saataisi tyydyttävällä tavalla tuomittua.

18.

Tästä se toteaa seuraavaa:

19.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 25.3.2020.

20.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet G.D., Commissioner of the Garda Síochána ja Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Kyproksen, Portugalin, Puolan, Ranskan, Ruotsin, Suomen, Tanskan, Tšekin ja Viron hallitukset sekä Euroopan komissio.

21.

Kun ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta oli pyydetty lausumaan mahdollisesta ennakkoratkaisupyynnön peruuttamisesta tuomion La Quadrature du Net antamisen jälkeen, se ilmoitti 27.10.2020 saapuneeksi kirjatussa kirjelmässä aikomuksestaan sen voimassapitämiseen. ( 15 )

22.

Julkinen istunto, joka oli yhteinen yhdistettyjen asioiden C-793/19 ja C-794/19, SpaceNet ja Telekom Deutschland, kanssa, pidettiin 13.9.2021. Siihen osallistuivat kirjallisia huomautuksia esittäneet (lukuun ottamatta Belgian, Portugalin ja Tšekin hallitusta) ja Euroopan tietosuojavaltuutettu.

23.

Suurin osa menettelyn osapuolista on yhtä mieltä siitä, että Supreme Courtin esittämät direktiivin 2002/58/EY 15 artiklan 1 kohtaa koskevat kuusi ennakkoratkaisukysymystä voidaan ryhmitellä seuraaviksi kolmeksi ryhmäksi:

24.

Mielestäni kaikkiin näihin kysymyksiin on jo vastattu täydellisesti tuomiossa La Quadrature du Net ja 2.3.2021 annetussa tuomiossa Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset). ( 16 )

25.

Tuomion La Quadrature du Net osalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kun sille oli ilmoitettu tästä, on vastauksessaan unionin tuomioistuimelle ollut varsin lyhytsanainen.

26.

Myönnettyään, että kyseinen tuomio auttaa selkeyttämään unionin oikeutta, se tyytyi vakuuttamaan, että ”tapaus, joka on taustalla menettelyssä, jossa Supreme Court on esittänyt ennakkoratkaisupyynnön, poikkeaa tyypiltään merkittävästi kyseisen tuomion antamiseen johtaneissa menettelyissä taustalla olleiden tilanteiden tyypistä”. ( 17 )

27.

Näillä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimien lausumilla, jotka se on esittänyt ennakkoratkaisupyyntönsä jälkeen, ei aseteta tuomiossa La Quadrature du Net vahvistettua oikeuskäytäntöä kyseenalaiseksi (kuten sen ovat asettaneet jotkin menettelyyn osallistuvista hallituksista) eikä niillä pyydetä selvityksiä sen sisällöstä.

28.

Vaikka tuomiolla La Quadrature du Net ratkaistujen menettelyjen ”taustalla olevat tilanteet” ( 18 ) poikkeavat tämän ennakkoratkaisupyynnön tilanteista, merkityksellistä on se, että kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuimen yleisenä vahvistamalla oikeuskäytännöllä on erga omnes -velvoittavuus ja se sitoo kaikkia jäsenvaltioiden tuomioistuimia direktiiviin 2002/58 soveltamisessa.

29.

Säilytettyjen tietojen saannin osalla katson myös, että tuomio Prokuratuur, joka on annettu kansallisen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnön voimassapitämistä koskevan päätöksen jälkeen, selventää siinä esille tuotuja kysymyksiä.

30.

Näissä olosuhteissa ja poiketen ratkaisuehdotuksessani SpaceNet ja Deutsche Telekom ( 19 ) omaksumastani lähestymistavasta pitäydyn tässä ratkaisuehdotuksessa vain esittämään tuomion La Quadrature du Net ja tuomion Prokuratuur seuraukset ennakkoratkaisupyynnölle sellaisena, kuin se on alun perin esitetty.

31.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, tiivistäen, seuraavaa:

32.

Samoin kuin esitän ratkaisuehdotuksessa SpaceNet ja Telekom Deutschland, ( 20 ) näihin kysymyksiin annettava vastaus ei voi poiketa siitä, mitä unionin tuomioistuin on lausunut tuomiossa La Quadrature du Net, jossa se on koonnut yhteen asiaa koskevan oikeuskäytännön.

33.

Ensimmäiseksi minun on siis palautettava mieleen unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa vahvistama oikeuskäytäntö, joka esitetään tiivistetysti tuomion 168 kohdassa seuraavasti:

”Direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä lainsäädännöllisille toimenpiteille, joissa säädetään kyseisessä 15 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten ennakoivasti liikenne- ja paikkatietojen yleisestä ja erotuksetta tapahtuvasta säilyttämisestä. Mainittu 15 artiklan 1 kohta, luettuna perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, ei sitä vastoin ole esteenä lainsäädännöllisille toimenpiteille, joissa

jos näillä toimenpiteillä varmistetaan selvin ja täsmällisin säännöin, että kyseessä olevien tietojen säilyttämisen ehtona on, että näihin toimenpiteisiin liittyviä aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä noudatetaan, ja että asianomaisilla henkilöillä on tehokkaat takeet väärinkäytön vaaroja vastaan.”

34.

Direktiiviä 2002/58 koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ydinajatuksena on, että sähköisten viestintävälineiden käyttäjillä on oikeus olettaa, että heidän viestintänsä ja siihen liittyvät tiedot säilyvät nimettöminä eikä niitä voida tallentaa, paitsi jos he ovat antaneet siihen suostumuksensa. ( 21 )

35.

Direktiiviin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa sallitaan poikkeukset luottamuksellisuuden takaamista koskevaan ja vastaaviin velvollisuuksiin. Tuomiossa La Quadrature du Net tarkastellaan näiden poikkeusten sovittamista yhteen niiden perusoikeuksien kanssa, joiden käytölle on mahdollisesti aiheutunut haittaa. ( 22 )

36.

Liikenne- ja paikkatietojen yleinen ja erotuksetta tapahtuva säilyttäminen on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perusteltua ainoastaan kun tavoitteena on kansallisen turvallisuuden takaaminen, koska se on ”tärkeämpi kuin direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut muut tavoitteet”. ( 23 )

37.

Tässä tapauksessa (kansallinen turvallisuus) unionin tuomioistuin on todennut, että direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohta, luettuna perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, ”ei siis lähtökohtaisesti ole esteenä lainsäädännölliselle toimenpiteelle, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat säilyttämään kaikkien sähköisten viestintävälineiden käyttäjien liikenne- ja paikkatiedot rajoitetun ajanjakson ajan, kun on olemassa riittävän konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voidaan katsoa, että asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu – – vakava uhka, joka osoittautuu todelliseksi ja olemassa olevaksi tai ennakoitavissa olevaksi”. ( 24 )

38.

Nämä määräykset varmasti johtavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) 8 artiklaa koskevasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuvaa järjestelmää tiukempaan ja ankarampaan järjestelmään. Se, että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia vastaavien perusoikeuskirjan ”oikeuksien merkitys ja ulottuvuus” on oltava samat, ei ole perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan loppuosan mukaisesti esteenä sille, että unionin oikeudessa myönnetään laajempi suoja.

39.

Muilta osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka johtuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 25.5.2021 antamasta tuomiosta Big Brother Watch ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta ( 25 ) ja 25.5.2021 antamasta tuomiosta Centrum för Rättvisa v. Ruotsi ( 26 ) sekä 4.12.2015 antamasta tuomiosta Zakharov v. Venäjä, ( 27 ) koskee tilanteita, kuten istunnossa oli osapuolten kesken vallitsevana kantana, jotka eivät ole rinnastettavissa nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä käsiteltäviin tilanteisiin. Näihin on etsittävä ratkaisu soveltamalla kansallisia lainsäädäntöjä, joiden katsotaan olevan direktiivin 2002/58, sellaisena kuin unionin tuomioistuin sitä tulkitsee, kattavan sääntelyn mukaisia.

40.

Riippumatta siitä, mitä mieltä ollaan kansalliseen turvallisuuteen vetoamisesta tuomiossa La Quadrature du Net perusteena poiketa tietyin edellytyksin kiellosta, joka koskee liikenne- ja paikkatietojen yleistä ja erotuksetta tapahtuvaa säilyttämistä (mielestäni unionin tuomioistuimen asettamat rajat ovat liian väljät), saman tuomion 137–139 kohdassa lueteltuja edellytyksiä on noudatettava.

41.

Tämän ohella on analysoitava, tukeutuuko kansallinen sääntely riittävän kohdennettuihin kriteereihin, jotta sillä pystytään täyttämään edellytykset, joilla tietojen säilyttämisen kaltainen erittäin vakava puuttuminen kyseessä oleviin perusoikeuksiin on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perusteltavissa.

42.

Tämän jälkeen on todettava, että tuomion La Quadrature du Net tarkoitusta ei noudatettaisi, jos sen kansallista turvallisuutta koskevat lausumat voitaisiin ekstrapoloida rikoksiin, vakavat rikokset mukaan lukien, jotka eivät kohdistu kansalliseen turvallisuuteen vaan yleiseen turvallisuuteen tai muihin oikeudellisesti suojattuihin intresseihin.

43.

Tämän vuoksi unionin tuomioistuin on huolellisesti erottanut toisistaan kansalliset lainsäädännölliset toimenpiteet, joissa säädetään liikenne- ja paikkatietojen ennakoivasta, yleisestä ja erotuksetta tapahtuvasta säilyttämisestä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi (tuomio La Quadrature du Net 134–139 kohta), niistä toimenpiteistä, jotka koskevat rikollisuutta ja yleisen turvallisuuden takaamista (saman tuomion 140–151 kohta). Näillä molemmilla ei voi olla sama ulottuvuus, koska muutoin tämä erottelu menettäisi kaiken merkityksensä.

44.

Toistan vielä, että välineet liikenne- ja paikkatietojen säilyttämiseen vakavan rikollisuuden torjumiseksi esitetään tuomion La Quadrature du Net 140–151 kohdassa. Näihin on lisättävä välineet, joilla sallitaan samaa tarkoitusta varten IP-osoitteiden ja henkilön henkilöllisyyttä koskevien tietojen ennakoiva säilyttäminen (saman tuomion 152–159 kohta) ja liikenne- ja paikkatietojen säilyttämisen nopea varmistaminen (saman tuomion 160–166 kohta).

45.

Kansallinen tuomioistuin kysyy konkreettisesti siitä, ”että palvelujen tarjoajat voivat laillisesti säilyttää näitä tietoja omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa ja että näitä tietoja voidaan vaatia säilytettäviksi kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä, jotka eivät kuulu direktiivin [2002/58] säännösten soveltamisalaan”.

46.

Näiden palvelujen tarjoajien kaupalliseen käyttöön tallentamien tietojen osalla tuomiossa La Quadrature du Net näiden palvelujen tarjoajien kaupalliseen käyttöön tallentamat tiedot sidotaan tarkoitukseen, joita varten ne on kerätty, ja siinä sallitaan vain niiden mahdollisen säilyttämisen nopea varmentaminen saman tuomion edellä jo lainattujen 160–166 kohdan mukaisesti.

47.

Kansallisen turvallisuuden vaatimusten perusteella, tuomiossa La Quadrature du Net esitetyillä tavoilla, takein ja rajoituksin, liikenne- ja paikkatietojen yleinen ja erotuksetta tapahtuva säilyttäminen on sallittua. Näin ei kuitenkaan ole silloin, kun tavoitteena on syytteeseen pano rikoksista, ei edes vakavien rikosten osalla, joihin viitataan vuoden 2011 lain 6 §:n 1 momentin a kohdassa, jota ennakkoratkaisupyyntö koskee.

48.

Liikenne- ja paikkatietojen kohdennetun säilyttämisen ( 28 ) herättämien ongelmien osalla viittaan muilta osin ratkaisuehdotukseni SpaceNet ja Telekom Deutschland 43–50 kohtaan.

49.

Kuten unionin tuomioistuinta ei voida pyytää ottamaan hoitaakseen sääntelytehtäviä ja erittelemään yksityiskohtaisesti, mitä tietoluokkia voidaan säilyttää ja kuinka pitkään, ( 29 ) vielä vähemmän on mahdollista se, että tulkitessaan direktiiviin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa, se ottaisi itselleen lainsäätäjän roolin lisäten tähän säännökseen väliluokkia kansallisen turvallisuuden ja yleisen turvallisuuden välille soveltaakseen tähän jälkimmäiseen ensimmäistä koskevia vaatimuksia.

50.

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, ”kyseisen direktiivin 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä oleva tavoitteiden luettelo on tyhjentävä, joten kyseisen säännöksen nojalla toteutetun lainsäädännöllisen toimenpiteen on oltava tosiasiallisesti ja ehdottomasti näistä tavoitteista jonkin mukainen”. ( 30 )

51.

Komission istunnossa esittämä ehdotus ( 31 ) (lisätä rikosten kolmas kategoria) laajentaisi epämääräiselle alueelle ainoaa perustetta, jolla voidaan oikeuttaa liikenne- ja paikkatietojen yleinen ja erotuksetta tapahtuva säilyttäminen, eli kansallista turvallisuutta rinnastamalla siihen kohdistuviin uhkiin vakavasta rikollisuudesta johtuvat uhat.

52.

Suullisessa käsittelyssä tätä asiaa käsiteltäessä ilmi tulleet vaikeudet rajattaessa tämän kolmannen kategorian mahdollisesti muodostavia rikoksia vahvistivat, ettei tämä ole tuomioistuimelle kuuluva tehtävä.

53.

Lisäksi on todettava, että ”toimien – –, jotka ovat omiaan horjuttamaan vakavasti – – rakenteita” jossakin maassa ja samassa määrin vahingoittavat ”valtion keskeisiä tehtäviä ja yhteiskunnan perustavanlaatuisia etuja”, kuvaamisen yhteydessä unionin tuomioistuin viittaa tämä maan ”perustavanlaatuisiin perustuslaillisiin, poliittisiin, taloudellisiin tai yhteiskunnallisiin rakenteisiin”. ( 32 )

54.

Näiden lähtökohtien perusteella ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kuvaama Irlannin lainsäädäntö ei poikkea merkittävästi lainsäädännöistä, jota tarkasteltiin tuomioon La Quadrature du Net johtaneissa menettelyissä. Riippumatta siitä, millainen on vuoden 2011 laissa säädetty tietojen saantia koskeva järjestelmä (tätä seikkaa koskee kolmas kysymys), tässä laissa asetetut säilyttämistä koskevat säännöt ovat samankaltaisia kyseisessä tuomiossa tarkasteltujen kanssa, minkä vuoksi niillä rikotaan samalla tavoin direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa.

55.

Irlannin lainsäädännössä nimittäin sallitaan kansallisen turvallisuuden takaamiseen liittyviä syitä pidemmälle menevien syiden perusteella kaikkien tilaajien liikenne- ja paikkatietojen ennakoiva, yleinen ja erotuksetta tapahtuva säilyttäminen kahden vuoden ajan.

56.

Näin ollen ehdotan, että Supreme Courtin esittämiin ensimmäiseen, toiseen ja neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan samoin kuin unionin tuomioistuin on lausunut tuomiossa La Quadrature du Net.

57.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, mitä arviointiperusteita sen pitäisi ottaa huomioon selvittääkseen, säädetäänkö säilytettävien tietojen saantia koskevissa kansallisissa säännöissä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vaaditusta etukäteisvalvonnasta, vai riittääkö oikeudellinen tai riippumaton jälkikäteisvalvonta.

58.

Tuomiossa Prokuratuur on vastattu myös tähän kysymykseen. Sen takaamiseksi, että säilytettyjen tietojen saantia sääntelevälle lainsäädännölle asetettuja edellytyksiä noudatetaan, ( 33 )”on olennaista se, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten oikeus saada säilytettyjä tietoja edellyttää joko tuomioistuimen tai riippumattoman hallinnollisen elimen etukäteisvalvontaa ja sitä, että kyseisen tuomioistuimen tai elimen ratkaisu annetaan perustellusta pyynnöstä, jonka nämä viranomaiset esittävät rikoksen ehkäisemis-, selvittämis- tai syyteharkintamenettelyssä”. ( 34 )

59.

Unionin tuomioistuin katsoo, että ”kyseinen etukäteisvalvonta edellyttää muun muassa sitä, että – – mainitun valvonnan suorittamisesta vastaavalla tuomioistuimella tai elimellä on kaikki valtuudet ja kaikki takeet, jotka ovat välttämättömiä sen varmistamiseksi, että kyseessä olevat eri intressit ja oikeudet sovitetaan yhteen. Tarkemmin ottaen rikostutkinnan osalta tällainen valvonta edellyttää sitä, että kyseinen tuomioistuin tai elin pystyy turvaamaan oikeudenmukaisen tasapainon yhtäältä rikollisuuden torjumiseksi tehtävän tutkinnan tarpeisiin liittyvien intressien ja toisaalta henkilöiden, joita tietojensaanti koskee, yksityiselämän kunnioittamista ja henkilötietojen suojelua koskevien perusoikeuksien välillä”. ( 35 )

60.

Jos kyseinen etukäteisvalvonta annetaan riippumattoman viranomaisen tehtäväksi, kyseisellä elimellä ”on oltava asema, jossa se voi suorittaa tehtävänsä objektiivisesti ja puolueettomasti, ja sen on tätä varten oltava suojattu kaikelta ulkopuoliselta vaikuttamiselta”. ( 36 )

61.

Nimenomaan ”riippumattomuutta koskeva vaatimus, joka etukäteisvalvonnasta vastaavan viranomaisen on täytettävä, edellyttää sitä, että kyseinen viranomainen on ulkopuolinen siihen viranomaiseen nähden, joka pyytää kyseisten tietojen saantia, jotta ensiksi mainittu voi suorittaa valvonnan objektiivisesti ja puolueettomasti suojattuna kaikelta ulkopuoliselta vaikuttamiselta. Erityisesti rikosasioissa riippumattomuuden vaatimus tarkoittaa, – – että tästä etukäteisvalvonnasta vastaava viranomainen ei yhtäältä osallistu kyseisen rikostutkinnan suorittamiseen ja toisaalta on neutraalissa asemassa rikosprosessin asianosaisiin nähden.” ( 37 )

62.

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen esittämän Irlannin lainsäädännön kuvauksen mukaan vaikuttaa siltä, että säilytettyjen tietojen saanti ei edellytä tuomioistuimen tai riippumattoman viranomaisen etukäteisvalvontaa vaan vapaata harkintaa tietyssä virka-asemassa olevalta poliisivirkamieheltä, joka päättää, esitetäänkö pyyntö palvelun tarjoajille.

63.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, onko virkamiehellä, jolle kansallisessa lainsäädännössä annetaan tehtäväksi säilytettyjen liikenne- ja paikkatietojen saannin etukäteisvalvonta, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetty riippumattoman viranomaisen ja ulkopuolisen asema.

64.

Tätä tarkistusta tehdessään toimivaltaisen tuomioistuimen on otettava huomioon, että tuomiossa Prokuratuur hylättiin se, että erään jäsenvaltion syyttäjäviranomaisella olisi nämä riippumattomuutta ja ulkopuolisuutta koskevat ominaisuudet samalla kun tämä hoitaa tutkintatehtäviä rikosprosessissa.

65.

Mahdollisuudesta siihen, että valvonta, johon ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin viittaa, tapahtuisi jälkikäteen, tuomio Prokuratuur antaa myös vastauksen (joka on kieltävä):

66.

Supreme Court kysy viimeiseksi seuraavaa:

67.

Myös tähän kysymykseen on löydettävissä ratkaisu tuomiosta La Quadrature du Net, jossa on tältä osin pitäydytty perinteisessä oikeuskäytännössä.

68.

Asiassa C-520/18 Belgian Cour Constitutionnelle (perustuslakituomioistuin) oli esittänyt unionin tuomioistuimelle vastaavan kysymyksen kuin tämän ennakkoratkaisupyynnön kohteena oleva Irlannin Supreme Courtin kysymys. ( 40 )

69.

Vastatessaan tähän kysymyksen tuomiossa La Quadrature du Net unionin tuomioistuin, palautettuaan mieleen unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteesta johtuvat vaatimukset (214 ja 215 kohta), toisti tuomioidensa vaikutusten rajoittamista koskevan oikeuskäytäntönsä todeten seuraavaa: ”Ainoastaan unionin tuomioistuin voi poikkeustapauksissa ja oikeusvarmuutta koskevista pakottavista syistä lykätä tilapäisesti unionin oikeuden säännön syrjäyttävää vaikutusta sen kanssa ristiriidassa olevaan kansallisen oikeuden sääntöön nähden. Unionin tuomioistuimen unionin oikeudesta esittämän tulkinnan vaikutuksia voidaan rajoittaa tällä tavalla ajallisesti ainoastaan siinä samassa tuomiossa, jossa annetaan pyydetty tulkintaratkaisu”. ( 41 )

70.

Heti tämän jälkeen se totesi, että ”ympäristönsuojelun erityisalalla suoritettavan hankkeen vaikutusten ennakkoarvioinnin kaltaisen menettelyllisen velvollisuuden noudattamatta jättämisestä poiketen direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan, luettuna perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, rikkomista ei voida kuitenkaan korjata menettelyllä, joka on verrattavissa edellä olevassa kohdassa mainittuun menettelyyn. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön vaikutusten pysyttäminen merkitsisi nimittäin sitä, että tässä lainsäädännössä asetetaan edelleen sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajille velvollisuuksia, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia ja joilla puututaan vakavasti niiden henkilöiden perusoikeuksiin, joiden tietoja on säilytetty”. ( 42 )

71.

Näiden lähtökohtien perusteella unionin tuomioistuin päätteli, että ”ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei – – voi soveltaa kansallisen oikeutensa säännöstä, jossa sille annetaan toimivalta rajoittaa ajallisesti sellaisen lainvastaisuutta koskevan toteamuksen vaikutuksia, joka sen on tehtävä kyseisen oikeuden nojalla pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön osalta”. ( 43 )

72.

Nämä toteamukset ovat täysin sovellettavissa Supreme Courtin viidenteen ja kuudenteen ennakkoratkaisukysymykseen.

73.

Ensinnäkään sillä, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö on hyväksytty tarkoituksena direktiivin 2006/24 sisällyttäminen sisäisen oikeuteen, ei ole merkitystä. Tältä osin ratkaisevaa on, että kansallinen säännös noudattaa sisältönsä osalta unionin oikeutta kokonaisuudessaan, mitä tässä tapauksessa ei tapahdu.

74.

Direktiivin pätemättömyys, jonka unionin tuomioistuin on todennut sillä perusteella, että se on yhteensopimaton perussopimusten aineellisten määräysten kanssa, johtaa siihen, että tämä sama yhteensopimattomuus unionin primaarioikeuden kanssa vaikuttaa niihin kansallisiin säännöksiin, joilla pelkästään saatetaan tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

75.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa, että vuoden 2011 laki annettiin SEUT 288 artiklan noudattamiseksi sisällyttäen direktiivi 2006/24 Irlannin lainsäädäntöön. Tätä ei kukaan kiistä, mutta kuten edellä totesin, merkityksellistä on se, että tämä direktiivi oli pätemätön alusta alkaen (näin todettiin tuomiossa Digital Rights), koska sillä puututtiin suhteettomissa määrin perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa tunnustettuihin oikeuksiin, ja että liikenne- ja paikkatietojen säilyttämistä on tarkoitus säännellä direktiivillä 2002/58, sellaisena kuin unionin tuomioistuin sitä tulkitsee.

76.

Toiseksi on todettava, että on yleisesti tunnettua, että unionin tuomioistuimen tulkintaa koskevilla ennakkoratkaisuilla on vaikutuksia tulkitun unionin oikeussäännön voimaantulosta lähtien. ( 44 )

77.

Koska unionin tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan vaikutusten rajoittaminen ajallisesti voidaan tehdä ainoastaan tulkintapyynnön ratkaisevassa tuomiossa, palautan mieleen, että näin ei tehty tuomiossa Digital Rights, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa.

78.

Näin ei tehty myöskään seuraavissa tuomioissa:

79.

Kolmanneksi nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä ei ole ratkaistavana ongelmia, jotka liittyvät todisteiden hylkäämiseen murhasta tuomittua henkilöä vastaan käydyssä rikosprosessissa. Tässä on kyse päinvastaisesti siviiliprosessista (kuten Supreme Court sen määrittelee), joka on ratkaistava kansallisen lainsäädännön ja unionin oikeuden keskisen objektiivisen vertailun avulla.

80.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tästä seuraavaa: ”Tässä tuomioistuimessa (Supreme Court) tällä hetkellä vireillä olevan valituksen puitteissa ainoa esiin noussut kysymys koskee sitä, onko Hight Court toiminut oikein todetessaan, että vuoden 2011 lain 6 §:n 1 momentin a kohta on unionin oikeuden vastainen”. ( 45 )

81.

Vastaus tähän ”ainoaan kysymykseen” on, että vuoden 2011 lain 6 §:n 1 momentin a kohta ei ole unionin oikeuden mukainen eikä ole olemassa perusteita annettavan tuomion ajallisen ulottuvuuden siirtämiseen myöhäisemmäksi.

82.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Supreme Courtille seuraavasti:

Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY, 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa

2. Kansallinen tuomioistuin ei saa rajoittaa ajallisesti sellaisen kansallisen lainsäädännön, jolla velvoitetaan sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat erityisesti kansallisen turvallisuuden takaamiseksi ja vakavan rikollisuuden torjumiseksi liikenne- ja paikkatietojen yleiseen ja erotuksetta tapahtuvaan direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, vastaiseen säilyttämiseen, lainvastaisuutta koskevan toteamuksen vaikutuksia.