1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sopimusehdon kohtuuttomuutta koskevaan kanteeseen liittyvien oikeudenkäyntikulujen vahvistamisen yhteydessä ylärajasta, jota sovelletaan asianajajan palkkioihin, joista asian voittaneen kuluttajan on mahdollista saada korvaus elinkeinonharjoittajalta, joka on velvoitettu korvaamaan oikeudenkäyntikulut, edellyttäen, että kyseinen yläraja antaa kuluttajalle mahdollisuuden saada tällä perusteella kohtuullinen korvaus, joka on oikeassa suhteessa kuluihin, jotka objektiivisesti väistämättä aiheutuivat hänelle tällaisen kanteen nostamisesta.

2)

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan riidan arvo, jonka perusteella lasketaan asian voittaneelle kuluttajalle sopimusehdon kohtuuttomuutta koskevan kanteen yhteydessä korvattavat oikeudenkäyntikulut, on määritettävä kannekirjelmässä, ja jos näin ei tapahdu, se vahvistetaan kyseisessä lainsäädännössä, eikä tätä tietoa voida muuttaa myöhemmin, edellyttäen, että oikeudenkäyntikulujen vahvistamisesta viime kädessä vastaava tuomari voi vapaasti määrittää riidan todellisen arvon kuluttajalle ja taata hänelle oikeuden kohtuulliseen korvaukseen, joka on oikeassa suhteessa kuluihin, jotka objektiivisesti väistämättä ovat aiheutuneet hänelle tällaisen kanteen nostamisesta.