Valitus, jonka Algebris (UK) Ltd ja Anchorage Capital Group LLC ovat tehneet 20.12.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (kahdeksas jaosto) asiassa T-2/19, Algebris (UK) ja Anchorage Capital Group v. SRB, 10.10.2019 antamasta määräyksestä

(Asia C-934/19 P)

(2020/C 87/16)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Valittajat: Algebris (UK) Ltd ja Anchorage Capital Group LLC (edustajat: T. Soames, avocat, N. Chesaites, advocaat, R. East, Solicitor ja D. Mackersie, Barrister)

Muu osapuoli: yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB)

Vaatimukset

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

—	kumoaa valituksenalaisen määräyksen määräysosan 1 kohdan

—	kumoaa valituksenalaisen määräyksen määräysosan 2 kohdan ja velvoittaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan valittajille sekä ensimmäisessä oikeusasteessa käydyssä menettelyssä että tämän muutoksenhaun yhteydessä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut

—	toteaa, että valittajilla on asiavaltuus riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen nostamiseen unionin yleisessä tuomioistuimessa.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että katsoessaan, että asia ei koskenut valittajia suoraan, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen asetuksen (EU) 806/2014 (1) 20 artiklan 11 kohdan ensimmäisen alakohdan tulkinnassa ja loukkasi valittajien omistusoikeutta.

Unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta johti siihen, että se katsoi virheellisesti, että käsiteltävänä olevan kaltaisessa asiassa 1) valittajien kaltaisilla asianosaisilla, joihin pakkolunastus on kohdistettu, on asiavaltuus riitauttaa päätös olla toteuttamatta jälkikäteen suoritettavaa lopullista arvostusta vain siinä tapauksessa, että ne voivat saada korvausta asetuksen N:o 806/2014 20 artiklan 11 kohdan toisen alakohdan nojalla; 2) korvaus on maksettava 20 artiklan 11 kohdan toisen alakohdan b alakohdan nojalla vain, jos sovellettava kriisinratkaisumääräys on asetuksen N:o 806/2014 27 artiklan mukainen velkakirjojen arvon alaskirjaus, sen 25 artiklan mukainen omaisuudenhoitoyhtiön käyttö tai sen 26 artiklan mukainen varojen erottelu; 3) näin ollen velkojilla (ja osakkeenomistajilla) ei ole asiavaltuutta. Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa on vaikea kuvitella, että muilla henkilöillä kuin osakkeenomistajilla tai velkojilla, joihin pakkolunastus on kohdistettu, voi olla asiavaltuus riitauttaa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätös olla toteuttamatta jälkikäteen suoritettavaa lopullista arvostusta, yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi käyttää perusteena tilapäisiä arvostuksia, joissa on vakavia virheitä ja jotka ovat hyvin epäluotettavia. Päätös olla toteuttamatta jälkikäteen suoritettavaa lopullista arvostusta koskee valittajia suoraan, koska on hyvin todennäköistä, että jälkikäteen suoritettava lopullinen arvostus 1 ja 2 vahvistaa, että pankin arvostus oli virheellinen, mikä edellyttää, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto harkitsee, onko valittajille myönnettävä korvaus siten, että velkojien saamiset palautetaan kirjanpitoon ja/tai Santanderin maksaman vastikkeen arvon korottamisella asetuksen N:o 806/2014 20 artiklan 12 kohdan mukaisesti. Jos yhteinen kriisinratkaisuneuvosto päättää harkintavaltansa puitteissa olla myöntämättä valittajille korvausta, myös tämä päätös voidaan riitauttaa ja siitä voidaan nostaa vahingonkorvausvaatimus.

Unionin yleisen tuomioistuimen 20 artiklan 11 kohdasta tekemällä tulkinnalla myös loukataan omistusoikeutta, josta määrätään perusoikeuskirjan 17 artiklassa, koska jälkikäteen suoritettava lopullinen arvostus on tarpeen sen varmistamiseksi, että 1) valittajien AT1- ja T2 -joukkolainojen pakkolunastus on toteutettu laillisten edellytysten mukaisesti ja että 2) on maksettu kohtuullinen korvaus, toisin sanoen pankin arvo on määritetty lopullisen arvostuksen perusteella.

2. Toisella valitusperusteella valittajat väittävät, että joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että valittajilla ei ole oikeutta saada korvausta asetuksen N:o 806/2014 20 artiklan 12 artiklan a alakohdan nojalla, koska se tulkitsi täten virheellisesti kyseistä säännöstä ja loukkasi syrjintäkiellon periaatetta.

Valittajat väittävät, että pankin kriisinratkaisun asiayhteydessä 20 artiklan 12 kohdan a alakohdassa olisi kahdesta syystä mainittava tilanteet, joissa merkitykselliset pääomainstrumentit (eli AT1- ja T2 -joukkolainat) on alaskirjattu 100-prosenttisesti (kuten tässä asiassa) riippumatta siitä, onko ne alaskirjattu asetuksen N:o 806/2014 22 artiklan 1 kohdan nojalla vai velkakirjojen arvon alaskirjausmenettelyn mukaisesti. Ensinnäkin tämä lähestymistapa on johdonmukainen sen seikan kanssa, että AT1- ja T2 –joukkolainojen ”velkakirjojen arvon alaskirjaus” 100-prosenttisesti ja niiden ”alaskirjaaminen” tai ”muuntaminen” 100-prosenttisesti merkitsevät tosiasiallisesti ja asiallisesti samaa asiaa (ja niiden taloudelliset vaikutukset ovat samat), koska niillä kummallakin alaskirjataan velkaa, joka pankilla on velkojilleen tai muunnetaan ne pääomaksi. Toiseksi olisi syrjivää ja vääristynyttä, jos velkojat/osakkeenomistajat, joiden velkainstrumentit on alaskirjattu ja muunnettu asetuksen N:o 806/2014 22 artiklan 1 kohdan nojalla eivät voisi saada korvausta huolimatta siitä, että 1) asetuksen N:o 806/2014 21 artiklan mukaisen alaskirjauksen ja muuntamisen ja saman asetuksen 27 artiklan mukaisen velkakirjojen arvon alaskirjauksen oikeudellinen mekanismi ja käytännön vaikutukset ovat samat ja että 2) molemmat toimenpiteet perustuivat samalle tilapäiselle arvostukselle.

(1) Yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1).