Valitus, jonka Euroopan komissio on tehnyt 29.5.2019 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kolmas jaosto) yhdistetyissä asioissa T-98/16, T-196/16 ja T-198/16, Italia ym. v. komissio, 19.3.2019 antamasta tuomiosta

(asia C-425/19 P)

(2019/C 238/17)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan komissio (asiamiehet: P. Stancanelli, L. Flynn, A. Bouchagiar ja D. Recchia)

Muut osapuolet: Italian tasavalta, Banca Popolare di Bari Società Cooperativa per Azioni, Fondo interbancario di tutela dei depositi, Banca d’Italia

Vaatimukset

—

tuomio, jonka unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) on 19.3.2019 antanut yhdistetyissä asioissa T-98/16 ”Italian tasavalta vastaan Euroopan komissio” T-196/16 ”Banca Popolare di Bari S.C.p.A. vastaan Euroopan komissio” T-198/16 ”Fondo interbancario di tutela dei depositi vastaan Euroopan komissio” on kumottava

—	ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt perusteet on hylättävä siltä osin kuin niissä kiistetään se, että riidanalaisessa päätöksessä osoitetaan sellaisten edellytysten täyttyminen, jotka koskevat sitä, että kyseiset toimenpiteet ovat valtiollisia ja että ne on rahoitettu valtion varoista

—	asia on palautettava yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä tutkii loput ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt kanneperusteet

—	on määrättävä, että sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että valitusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista lausutaan myöhemmin.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Yleinen tuomioistuin on valituksenalaisella tuomiolla kumonnut riidanalaisen päätöksen sillä perusteella, että ”komissio ei ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että Italian viranomaiset ovat osallistuneet kyseisen toimenpiteen hyväksymiseen, eikä sen vuoksi voida katsoa, että kyseinen toimenpide olisi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtiollinen toimenpide” ja että ”riidanalaisessa päätöksessä ei ole riittävästi osoitettu, että kyseiset varat olivat Italian viranomaisten valvonnassa ja että ne olivat näin ollen niiden käytettävissä”.

Komissio katsoo, että valituksenalainen tuomio perustuu virheellisiin oikeudellisiin arvioihin ja tosiseikkojen vääristymiseen, mikä aiheuttaa sen päätelmien ja sen vaatimuksen pätevyyden peruuttamattoman mitätöinnin. Komissio esittää kaksi valitusperustetta:

—

Komissio väittää ensinnäkin, että yleinen tuomioistuin on rikkonut SEUT 107 artiklan 1 kohtaa kahdella perusteella: — Yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen siltä osin kuin on kyse näyttöä koskevasta vaatimuksesta, joka komission on täytettävä, kun se määrittää täyttyvätkö toimenpiteen valtiollisuutta ja valtion varoja koskevat edellytykset, koska se on edellyttänyt sitä, että komission on osoitettava julkisen vallan määräävän vaikutuksen olemassaolo sen menettelyn kaikissa vaiheissa, joka on johtanut tarkasteltavan toimenpiteen hyväksymiseen, tuen myöntävään yksikköön nähden, vain sen perusteella, että viimeksi mainittu on yksityinen yksikkö. — Yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen siltä osin kuin on kyse näyttöä koskevasta vaatimuksesta, joka komission on täytettävä, kun se määrittää täyttyvätkö toimenpiteen valtiollisuutta ja valtion varoja koskevat edellytykset, koska se on tutkinut ja arvioinut komission riidanalaisessa päätöksessä esittämiä aihetodisteita erittäin hajanaisesti ottamatta huomioon niitä kokonaisuutena ja kiinnittämättä huomiota laajempaan asiayhteyteen, johon ne kytkeytyvät.

—	Komissio toteaa toiseksi, että yleisen tuomioistuimen toteamukset sisältävät lisäksi aineellisia epätäsmällisyyksiä siltä osin kuin on kyse tosiseikoista ja asian kannalta merkityksellisen Italian oikeuden tulkinnasta, jotka ilmenevät selvästi oikeudenkäyntiasiakirjoista.