–

Romanian hallitus, asiamiehinään E. Gane, A. Wellman ja A. Rotăreanu,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Nicolae ja M. van Beek,

1

Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 2 artiklan 1 ja 2 alakohdan sekä 3, 5 ja 6 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 31 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain BX ja Unitatea Administrativ Teritorială D. (D:n alueellinen hallintoyksikkö, Romania) (jäljempänä D:n kunnanhallinto) ja jossa on kyse BX:n palkasta hänen työsopimuksensa yhteydessä suorittamiltaan ammatillisen koulutuksen ajanjaksoilta.

3

Direktiivin 2003/88 1 artiklan, jonka otsikko on ”Tarkoitus ja soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.”

4

Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –”

5

Avoimista ja ennakoitavista työehdoista Euroopan unionissa 20.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1152 (EUVL 2019, L 186, s. 105) 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä taikka työehtosopimuksissa vaaditaan työnantajaa antamaan koulutusta työntekijälle, jotta tämä voi tehdä työn, jota varten hänet on palkattu, tällaisen koulutuksen on oltava maksutonta työntekijälle, se on laskettava työajaksi ja sen on mahdollisuuksien mukaan tapahduttava työaikana.”

6

Työkoodeksin (Codul muncii) 111 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työaikaa on mikä tahansa ajanjakso, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään työsopimuksensa, sovellettavan työehtosopimuksen ja/tai voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.”

7

Koodeksin 112 §:n 1 momentin mukaan kokoaikaisesti palkattujen työntekijöiden tavanomainen työaika on 40 tuntia viikossa ja 8 tuntia päivässä.

8

Koodeksin 120 §:ssä, joka koskee ylityön lakisääteistä määritelmää ja ylityön ehtoja, säädetään seuraavaa:

”1)   Työ, joka tehdään 112 §:ssä säädetyn tavanomaisen viikoittaisen työajan ulkopuolella, katsotaan ylityöksi.

2)   Ylityötä ei voida teettää ilman työntekijän suostumusta, lukuun ottamatta pakottavaa tarvetta tai kiireellistä työtä onnettomuuksien ehkäisemiseksi tai onnettomuuden seurausten poistamiseksi.”

9

Työkoodeksin 196 §:ssä, joka koskee ammatillista koulutusta koskevan toiminnan sääntelyä, säädetään seuraavaa:

”1)   Osallistuminen ammatilliseen koulutukseen voi tapahtua työnantajan tai työntekijän aloitteesta.

2)   Ammatillisen koulutuksen konkreettisista järjestelyistä, osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista, ammatillisen koulutuksen kestosta ja kaikista muista tähän liittyvistä kysymyksistä, mukaan lukien työntekijän sopimusvelvoitteet suhteessa työnantajaan, joka on vastannut ammatillisen koulutuksen aiheuttamista kustannuksista, päätetään osapuolten yhteisellä sopimuksella ja niistä tehdään täydennykset työsopimuksiin.”

10

Työkoodeksin 197 §:ssä, joka koskee ammatillisen koulutuksen kustannuksia ja työntekijän oikeuksia, säädetään seuraavaa:

”1)   Jos työnantaja tekee aloitteen osallistumisesta ammatillisen koulutuksen kursseille tai harjoitteluihin, se vastaa kaikista tämän osallistumisen aiheuttamista kustannuksista.

2)   Niin kauan kuin työntekijä osallistuu ammatillisen koulutuksen kursseille tai harjoitteluihin edellä 1 momentissa säädetyin edellytyksin, hänellä on koko ammatillisen koulutuksen keston ajan oikeus täyteen palkkaansa.

3)   Ajanjakso, jonka ajan työntekijä osallistuu ammatillisen koulutuksen kursseille tai harjoitteluihin edellä 1 momentissa säädetyin edellytyksin, kartuttaa hänen toimessaan suorittamaansa palvelusaikaa, ja kyseistä ajanjaksoa pidetään jaksona, jolta hän on suorittanut maksuja valtion sosiaaliturvajärjestelmään.”

11

Vapaaehtoisten ja yksityisten pelastuspalvelujen perustamista, luokittelua ja varustamista koskevien suorituskykykriteerien hyväksymisestä 14.6.2016 annetun määräyksen nro 96 (ordin nr. 96 pentru aprobarea Criteriilor de performanță privind constituirea, încadrarea și dotarea serviciilor voluntare și a serviciilor private pentru situații de urgență, Monitorul Oficial al României, nro 469, 23.6.2016), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä määräys nro 96/2016), 2 §:n 1 momentissa säädetään, että paikallishallinnon, sellaisten taloudellisten toimijoiden tai instituutioiden, joilla on velvollisuus perustaa vapaaehtoisia tai yksityisiä pelastuspalveluja, johtajien kunkin tapauksen mukaan sekä palveluntarjoajayhtiöiksi perustettujen yksityisten pelastuspalvelujen johtajien on varmistettava, että tätä määräystä sovelletaan.

12

Vapaaehtoisten ja yksityisten pelastuspalvelujen perustamista, luokittelua ja varustamista koskevien suorituskykykriteerien, sellaisina kuin ne ovat hyväksyttyinä määräyksellä nro 96/2016 (jäljempänä suorituskykykriteerit), 9 §:n 1 momentin j kohdassa säädetään seuraavaa:

”Vapaaehtoisen tai yksityisen palvelun perustamista koskevan virallisen lausunnon myöntämistä varten on toimitettava seuraavat asiakirjat tapauksen mukaan:

– –

– –”

13

Suorituskykykriteerien 14 §:n 1 momentin a kohdan mukaan yksikönpäällikön toimi kuuluu vapaaehtoisten ja yksityisten palvelujen erityistoimiin.

14

Suorituskykykriteerien 17 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Edellä 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin erityistoimiin palkatulla henkilöstöllä ja henkilöstöllä, joka hoitaa sekä yksikönpäällikön ja erikoisryhmän päällikön toimia, on oltava voimassa olevien säännösten mukaisesti osoitettu erityinen ammattipätevyys tai ‑taito.”

15

Suorituskykykriteerien 28 §:n a kohdasta ilmenee, että vapaaehtoisen palvelun päälliköllä on oltava toimivaltaisen viranomaisen tarkastusyksikön (Inspectorat) myöntämä virallinen lausunto määräyksen nro 96/2016 liitteessä 4 säädetyn mallin mukaisesti.

16

Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 31.8.2000 annetun Romanian hallituksen asetuksen nro 129/2000 (Ordonanța Guvernului României nr. 129/2000 privind formarea profesională a adulților), sellaisena kuin se on julkaistuna uudelleen (Monitorul Oficial al României, nro 110, 13.2.2014), 50 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työntekijä saa työsopimuksen mukaisesti määritetyn tavanomaista työaikaansa vastaavan palkan siltä ajanjaksolta, jonka ajan hän osallistuu työnantajan rahoittamaan ammatillisen koulutuksen ohjelmaan.”

17

BX työskentelee D:n kunnanhallinnon palveluksessa vapaaehtoisen pelastuspalvelun yksikössä. Hänen työsopimuksessaan mainittuna toimena on ”onnettomuuksien ehkäisystä vastaavan osaston päällikkö (palomies) 541101 Romaniassa sovellettavan ammattiluokituksen mukaisesti”. BX työskentelee kokoaikaisesti 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

18

Saadakseen suorituskykykriteerien 28 §:n a kohdassa mainitun virallisen lausunnon, joka on välttämätön edellytys pääasiassa kyseessä olevan julkisen palvelun toiminnan järjestämiselle ja hoitamiselle, BX sai työnantajaltaan määräyksen osallistua 160 tunnin pituiseen ammatilliseen koulutukseen. Tämä koulutus suoritettiin maalis- ja huhtikuussa 2017 sellaisen ammatillista koulutusta koskeneen sopimuksen nojalla, jonka D:n kunnanhallinto oli allekirjoittanut ammatillista koulutusta tarjoavan yrityksen kanssa ja jossa BX oli lopullisena edunsaajana. Koulutus pidettiin kyseisen yrityksen tiloissa klo 15–20 maanantaista perjantaihin, klo 13–18 lauantaisin ja klo 13–19 sunnuntaisin. BX:n suorittamista koulutustunneista 124 järjestettiin hänen tavanomaisen työaikansa ulkopuolella.

19

BX nosti Tribunalul Vasluissa (Vasluin alioikeus, Romania) kanteen D:n kunnanhallintoa vastaan vaatiakseen muun muassa, että tämä velvoitettaisiin suorittamaan maksu kyseisiltä 124 tunnilta ylityökorvauksena.

20

BX:n vaatimus hylättiin, minkä jälkeen tämä valitti Curtea de Apel Iaşiin (Iaşin ylioikeus, Romania) eli ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

21

Kyseinen tuomioistuin korostaa aluksi, että vaikka työntekijän palkka on kansallisen oikeuden alaan kuuluva kysymys, pääasian ratkaisu riippuu kuitenkin siitä ensin ratkaistavasta kysymyksestä, onko aikaa, jonka pääasian valittaja käytti ammatillisen koulutuksen suorittamiseen työnantajan vaatimuksesta ammatillisten palvelujen tarjoajan toimipaikassa ja tavanomaisen työajan ulkopuolella, pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitettuna työaikana vai lepoaikana.

22

Se täsmentää tältä osin, että Romanian lainsäädännöstä, sellaisena kuin kansalliset tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, ilmenee, että ammatilliseen koulutukseen käytettävää aikaa ei oteta huomioon laskettaessa työntekijän työaikaa, joten työntekijällä on oikeus vain tavanomaista työaikaa vastaavaan palkkaan riippumatta ammatillisen koulutuksen kestosta ja tähän koulutukseen käytetystä ajanjaksosta.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan työntekijän läsnäolojakson luonnehtiminen direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi ”työajaksi” riippuu työntekijän velvollisuudesta pysyä työnantajansa käytettävissä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ratkaiseva tekijä on tältä osin se, että työntekijä joutuu olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja pysymään siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa ne työtehtävät, joita kulloinkin tarvitaan.

24

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että työntekijöillä oleva mahdollisuus järjestää ajankäyttönsä ilman suurempia velvoitteita ja keskittyä omiin asioihinsa on seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei tällainen ajanjakso ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa, joten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä on katsottava, että ammatilliseen koulutukseen työnantajan vaatimuksesta käytettävä aika on työaikaa.

25

Sen mielestä tällainen päätelmä ei kuitenkaan käy selvästi ilmi oikeuskäytännöstä, joka perustuu erityisesti 9.7.2015 annettuun tuomioon komissio v. Irlanti (C‑87/14, EU:C:2015:449), jossa se toteaa unionin tuomioistuimen katsoneen, että tähän tuomioon johtaneessa asiassa kyseessä ollut harjoittelussa olleiden sairaalalääkäreiden koulutusaika ei täyttänyt edellytyksiä, joiden oli täytyttävä, jotta sitä olisi voitu pitää direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna työaikana.

26

Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä epäilystäkään siitä, että osallistuminen ammatilliseen koulutukseen, jonka pääasian valittaja on suorittanut työnantajan aloitteesta työajan ulkopuolella muussa kuin hänen kotipaikkansa kunnassa saadakseen virallisen lausunnon, joka on tarpeen pääasiassa kyseessä olevan julkisen palvelun järjestämiseksi ja hoitamiseksi, merkitsee puuttumista lepo-oikeuden täysimääräiseen ja vapaaseen käyttöön, koska asianomaiseen kohdistuu velvoite, joka aiheutuu maantieteellisesti ja ajallisesti tarpeesta osallistua ammatilliseen koulutukseen. Niinpä ammatilliseen koulutukseen käytettävän ajan ei voida katsoa täyttävän direktiivin 2003/88 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun lepoajan, sellaisena kuin sitä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkittu, määritelmän vaatimuksia.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee lopuksi direktiivin 2019/1152 13 artiklan, josta sen mielestä ilmenee, että unionin lainsäätäjä pitää työaikana aikaa, jonka työntekijä käyttää koulutukseen voidakseen tehdä työn, jota varten hänet on palkattu. Sen mielestä tämä direktiivi ei kuitenkaan ole ajallisesti sovellettavissa pääasiaan.

28

Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että jos työntekijän koulutusaika ei kuulu direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuun työajan käsitteeseen, olisi katsottava, että tämän direktiivin 2 artiklan 2 alakohta, sen päivittäistä lepoaikaa koskeva 3 artikla, viikoittaista lepoaikaa koskeva 5 artikla ja viikoittaista enimmäistyöaikaa koskeva 6 artikla sekä perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta, jonka mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin, ovat esteenä kaikenlaiselle puuttumiselle työntekijän päivittäisen ja viikoittaisen lepoajan vapaaseen käyttöön, mikä koskee myös työsuhteen toissijaisia tehtäviä ja tuki- tai oheistehtäviä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisia tehtäviä, joita osallistuminen ammatilliseen koulutukseen edellyttää.

29

Saman tuomioistuimen mukaan on kuitenkin niin, että vaikka osallistuminen ammatilliseen koulutukseen tavanomaisen työajan aikana katsotaan Romanian lainsäädännössä ajanjaksoksi, jolta suoritetaan maksuja valtion sosiaaliturvajärjestelmään, se kartuttaa toimessa suoritettua palvelusaikaa ja mahdollistaa sen, että työntekijä saa siihen liittyvän palkan, tässä lainsäädännössä ei sitä vastoin säännellä tilannetta, jossa ammatillinen koulutus suoritetaan tavanomaisen työajan ulkopuolella, eikä siinä aseteta työnantajalle mitään koulutusaikoja koskevaa velvollisuutta eikä myöskään mitään viikoittaisen työajan noudattamista koskevaa rajoitusta. Se siis pohtii, ovatko mainitut säännökset ja määräykset esteenä sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään työntekijän ammatillista koulutusta koskevasta velvollisuudesta muttei velvoiteta työntekijän työnantajaa noudattamaan työntekijän lepoaikaa siltä osin kuin kyse on tähän koulutukseen osallistumisen ajasta.

30

Tässä tilanteessa Curtea de Apel Iaşi on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31

Aluksi on todettava, että pääasia koskee palkkaa, johon työntekijä väittää olevansa oikeutettu niiltä ammatillisen koulutuksen ajanjaksoilta, jotka hän on joutunut suorittamaan työnantajansa määräyksestä.

32

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että direktiivillä 2003/88 säännellään – sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevaa erityistilannetta lukuun ottamatta – ainoastaan tiettyjä työajan järjestämistä koskevia seikkoja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, minkä vuoksi sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta työntekijöiden palkkaukseen (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

On silti niin, että koska – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa – pääasian oikeusriidassa kysymys pääasian valittajan suorittamien ammatillisen koulutuksen ajanjaksojen palkasta riippuu näiden jaksojen luonnehdinnasta direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi ”työajaksi” tai ”lepoajaksi”, on vastattava esitettyihin kysymyksiin, jotka koskevat tätä luonnehdintaa.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että ajanjakso, jonka ajan työntekijä osallistuu työnantajansa vaatimaan ammatilliseen koulutukseen, joka järjestetään hänen tavanomaisen työpaikkansa ulkopuolella koulutuspalvelujen tarjoajan tiloissa ja jonka aikana hän ei suorita tavanomaisia työtehtäviään, on mainitussa säännöksessä tarkoitettua työaikaa.

35

Tältä osin on palautettava mieleen ensiksi, että direktiivin 2003/88 tarkoituksena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, joilla pyritään parantamaan työntekijöiden elin- ja työoloja lähentämällä erityisesti työajan kestoa koskevia kansallisia säännöksiä. Tämän unionin tasolla tapahtuvan työajan järjestämistä koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisen tarkoituksena on taata työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parempi suojelu takaamalla työntekijöille – muun muassa vuorokautiset ja viikoittaiset – vähimmäislepoajat sekä asianmukaiset tauot ja säätämällä viikoittaiselle työajalle yläraja (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Direktiivin 2003/88 enimmäistyöaikaa ja vähimmäislepoaikaa koskevia eri vaatimuksia on pidettävä erityisen tärkeinä unionin työ- ja sosiaalioikeuden sääntöinä, joita on sovellettava jokaiseen työntekijään ja joiden noudattamisen ei pidä olla pelkästään taloudellisista näkökohdista riippuvainen. Kun kyseisessä direktiivissä vahvistetaan jokaisen työntekijän oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin, siinä täsmennetään perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti vahvistettua perusoikeutta, minkä vuoksi sitä on tulkittava tämän 31 artiklan 2 kohdan valossa. Tästä seuraa erityisesti, että direktiivin 2003/88 säännöksiä ei voida tulkita suppeasti työntekijällä tämän direktiivin perusteella olevien oikeuksien kustannuksella (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 26 ja 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Toiseksi on huomattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa käsite ”työaika” määritellään siten, että sillä tarkoitetaan ”ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään”. Direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa käsite ”lepoaika” määritellään negatiivisesti siten, että sillä tarkoitetaan ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa.

38

Niinpä käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika” ovat toisensa poissulkevia. Työntekijän ammatillisen koulutuksen ajanjakso on siis direktiiviä 2003/88 sovellettaessa luokiteltava joko työajaksi tai lepoajaksi, koska tässä direktiivissä ei säädetä näiden käsitteiden välimuodosta (ks. analogisesti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Lisäksi on niin, että ”työaika” ja ”lepoaika” ovat unionin oikeuden käsitteitä, jotka on määriteltävä objektiivisten ominaispiirteiden avulla direktiivin 2003/88 systematiikan ja tarkoituksen valossa. Vain tällaisella itsenäisellä tulkinnalla voidaan nimittäin varmistaa direktiivin täysi tehokkuus ja kyseisten käsitteiden yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo katsonut, että ratkaisevana tekijänä sille, täyttyvätkö direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen ominaispiirteet, on se, että työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja pysymään siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa tarvittaessa työtehtäviään (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 33 kohta).

41

Tässä yhteydessä työpaikkana on pidettävä paikkaa, jossa työntekijän on harjoitettava toimintaa työnantajan määräysten mukaisesti – myös silloin, kun tämä paikka ei ole se paikka, jossa hän tavallisesti suorittaa työtehtäviään (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 34 kohta).

42

Kun työntekijä saa työnantajaltaan määräyksen osallistua ammatilliseen koulutukseen voidakseen hoitaa työtehtäviään ja kun työnantaja on lisäksi itse allekirjoittanut ammatillista koulutusta koskevan sopimuksen tämän koulutuksen järjestämisestä vastaavan yrityksen kanssa, on katsottava, että ammatillisen koulutuksen ajanjaksoina kyseinen työntekijä on direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetulla tavalla työnantajansa käytettävissä.

43

On korostettava, ettei tältä osin ole merkitystä sillä, että nyt käsiteltävässä asiassa BX:n velvollisuus osallistua ammatilliseen koulutukseen johtuu kansallisesta säännöstöstä, koska – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – yhtäältä BX jo työskenteli D:n kunnanhallinnon palveluksessa siinä toimessa, jota varten ammatillista koulutusta edellytettiin, ja toisaalta kyseinen hallinto oli velvollinen vaatimaan BX:ää osallistumaan kyseiseen koulutukseen voidakseen pitää hänet toimessaan.

44

Merkitystä ei myöskään ole sillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen korostamalla seikalla, että ammatillisen koulutuksen ajanjaksot järjestetään kokonaan tai osittain tavanomaisen työajan ulkopuolella, koska käsitteen ”työaika” soveltamista varten direktiivissä 2003/88 ei tehdä eroa sen perusteella, suoritetaanko työ tavanomaisen työajan puitteissa vai ei (ks. analogisesti tuomio 3.10.2000, Simap, C‑303/98, EU:C:2000:528, 51 kohta).

45

Lisäksi se, ettei kyseistä ammatillista koulutusta järjestetä työntekijän tavanomaisella työpaikalla vaan koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen tiloissa, ei poista mitenkään sitä, että – kuten tämän tuomion 41 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – työntekijä on siten velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa, eikä se siis estä luonnehtimasta tämän tuomion 40 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kyseisiä ammatillisen koulutuksen ajanjaksoja direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi ”työajaksi”.

46

Lopuksi myöskään se, että toiminta, jota työntekijä harjoittaa ammatillisen koulutuksen ajanjaksojen aikana, on eri toimintaa kuin se, jota hän harjoittaa tavanomaisten tehtäviensä yhteydessä, ei ole esteenä sille, että nämä ajanjaksot luonnehditaan työajaksi siinä tapauksessa, että ammatilliseen koulutukseen osallistutaan työnantajan aloitteesta, jolloin työntekijän on tämän koulutuksen yhteydessä noudatettava työnantajan määräyksiä.

47

On tärkeää todeta lisäksi, että tällainen tulkinta saa tukea tämän tuomion 35 kohdassa mainitusta direktiivin 2003/88 tavoitteesta ja tämän tuomion 36 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan direktiivin 2003/88 säännöksiä ei voida tulkita suppeasti työntekijällä tämän direktiivin perusteella olevien oikeuksien kustannuksella. Direktiivin 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”työaika” sellainen tulkinta nimittäin, joka ei mahdollistaisi työntekijän työnantajansa aloitteesta suorittamien ammatillisen koulutuksen ajanjaksojen sisällyttämistä kyseiseen käsitteeseen, olisi omiaan antamaan työnantajalle mahdollisuuden määrätä työntekijälle, joka on työsuhteen heikompi osapuoli (ks. vastaavasti tuomio 14.5.2019, CCOO, C‑55/18, EU:C:2019:402, 44 kohta ja tuomio 17.3.2021, Academia de Studii Economice din Bucureşti, C‑585/19, EU:C:2021:210, 51 kohta), koulutusvelvollisuuksia tavanomaisen työajan ulkopuolella sen oikeuden kustannuksella, joka työntekijällä on riittävään lepoon.

48

Näiden seikkojen johdosta BX:n ammatillisen koulutuksen ajanjaksoja on pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna työaikana, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkastettava.

49

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että ajanjakso, jonka ajan työntekijä osallistuu työnantajansa vaatimaan ammatilliseen koulutukseen, joka järjestetään hänen tavanomaisen työpaikkansa ulkopuolella koulutuspalvelujen tarjoajan tiloissa ja jonka aikana hän ei suorita tavanomaisia työtehtäviään, on mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”työaikaa”.

50

Kun ensimmäiseen kysymykseen annettava vastaus otetaan huomioon, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

51

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että ajanjakso, jonka ajan työntekijä osallistuu työnantajansa vaatimaan ammatilliseen koulutukseen, joka järjestetään hänen tavanomaisen työpaikkansa ulkopuolella koulutuspalvelujen tarjoajan tiloissa ja jonka aikana hän ei suorita tavanomaisia työtehtäviään, on mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”työaikaa”.