–

Euromin Holdings (Cyprus) Limited, edustajinaan K. Bērziņa, advokāta palīgs, ja I. Kramiņa, advokāte,

–

Latvian hallitus, asiamiehinään V. Soņeca, V. Kalniņa ja K. Pommere,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja D. Klebs,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Støvlbæk, V. Di Bucci ja I. Naglis,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhtäältä julkisista ostotarjouksista 21.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/25/EY (EUVL 2004, L 142, s. 12) 5 artiklan 4 kohdan ja toisaalta tehokkuusperiaatteen tulkintaa.

2

Tämä kysymys on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Euromin Holdings (Cyprus) Limited ja Finanšu un kapitāla tirgus komisija (Latvian rahoitus- ja pääomamarkkinaviranomainen, jäljempänä rahoitusmarkkinaviranomainen) ja jossa vaaditaan yhtäältä todettavaksi, että 15.10.2015 tehty päätös, jolla kyseinen viranomainen hyväksyi julkisen ostotarjouksen kohteena olleiden Ventspils nafta AS:n osakkeiden ostamisen 4,56 euron hintaan osakkeelta (jäljempänä riidanalainen päätös), on lainvastainen, ja toisaalta korvausta kyseisestä päätöksestä aiheutuneesta vahingosta.

3

Direktiivin 2004/25 yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet arvopapereiden haltijoiden ja erityisesti vähemmistöosakkaiden suojaamiseksi sen jälkeen kun määräysvalta yhtiössä on vaihtunut. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava tällainen suoja velvoittamalla määräysvallan hankkija tekemään kaikille kyseisen yhtiön arvopapereiden haltijoille koko heidän omistusosuuttaan koskeva tarjous, joka perustuu yhteisen määritelmän mukaiseen käypään hintaan. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää arvopapereiden haltijoiden etujen suojaamiseen tarkoitetuista muista keinoista, kuten velvollisuudesta tehdä osatarjous, jos tarjouksen tekijä ei saa määräysvaltaa yhtiössä, tai velvollisuudesta tehdä tarjous samanaikaisesti kun tarjouksen tekijä saa yhtiössä määräysvallan.”

4

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että seuraavia periaatteita noudatetaan:

– –

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyjen periaatteiden noudattamista varten jäsenvaltiot:

5

Mainitun direktiivin 4 artiklan 6 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan nimetä ne oikeus- tai muut viranomaiset, joiden tehtävänä on käsitellä riitoja ja antaa päätöksiä tarjousmenettelyssä tapahtuneista sääntöjenvastaisuuksista, eikä se vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan säätää siitä, onko tarjouksen osapuolilla oikeus panna vireille hallinnollinen tai tuomioistuinmenettely ja millä edellytyksin se on mahdollista tehdä. Tämä direktiivi ei muun ohessa vaikuta jäsenvaltioiden tuomioistuimilla mahdollisesti olevaan toimivaltaan jättää asia tutkimatta ja päättää siitä, vaikuttaako tällainen menettely tarjouksen lopputulokseen. Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan määrittää, mitkä oikeussäännöt koskevat valvontaviranomaisten vastuuta tai tarjouksen osapuolten välistä oikeudenkäyntiä.”

6

Saman direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö yksin tai tällaisen henkilön kanssa yhdessä toimivat henkilöt ovat hankkineet 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yhtiön arvopapereita, jotka yhdessä tällaisen henkilön aikaisempien omistusten ja hänen kanssaan yhdessä toimivien henkilöiden omistusten kanssa antavat henkilölle kyseisen yhtiön äänivallasta suoraan tai välillisesti prosentuaalisen ääniosuuden, joka antaa henkilölle määräysvallan yhtiössä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisellä henkilöllä on velvollisuus tehdä tarjous, jonka avulla suojataan yhtiön vähemmistöosakkaita. Tarjous on osoitettava mahdollisimman pian kaikille asianomaisten arvopapereiden haltijoille, ja siinä on tarjouduttava ostamaan kaikki heidän arvopaperinsa 4 kohdassa määriteltyyn käypään hintaan.

– –

4.   Käypänä hintana pidetään korkeinta hintaa, jonka tarjouksen tekijä tai yhdessä hänen kanssaan toimivat henkilöt ovat maksaneet samoista arvopapereista 1 kohdassa tarkoitettua tarjousta edeltävänä aikana, jonka jäsenvaltiot määrittelevät ja joka on vähintään kuusi ja enintään kaksitoista kuukautta. Jos tarjouksen tekijä tai yhdessä hänen kanssaan toimiva henkilö hankkii arvopapereita sen jälkeen kun tarjous on julkistettu ja ennen tarjouksen hyväksymisajan päättymistä tarjottua hintaa korkeammalla hintaa, tarjouksen tekijän on korotettava tarjoustaan siten, että se vastaa vähintään näin hankituista arvopapereista maksettua korkeinta hintaa.

Edellyttäen, että 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjä yleisiä periaatteita noudatetaan, jäsenvaltiot voivat antaa valvontaviranomaisilleen luvan muuttaa ensimmäisessä alakohdassa säädettyä hintaa selkeästi määriteltyjen olosuhteiden vallitessa ja selkeästi määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Tätä varten ne voivat laatia luettelon olosuhteista, joissa korkeinta hintaa voidaan joko korottaa tai alentaa, esimerkiksi jos korkeimmasta hinnasta on sovittu ostajan ja myyjän välisellä sopimuksella tai asianomaisten arvopapereiden markkinahintoja on manipuloitu tai jos poikkeukselliset tapahtumat ovat vaikuttaneet yleisiin tai tiettyihin markkinahintoihin, tai taloudellisissa vaikeuksissa olevan yrityksen pelastamiseksi. Jäsenvaltiot voivat myös määrittää tällaisissa tapauksissa sovellettavat perusteet, joita voivat olla esimerkiksi markkinoiden keskihinta tietyltä ajalta tai yhtiön arvo sen purkautuessa tai muut rahoitusanalyysien laadinnassa yleisesti käytetyt objektiiviset perusteet.

– –”

7

Tiettyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien hyväksymisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o (EY) 1606/2002 mukaisesti annetun asetuksen (EY) N:o 1126/2008 muuttamisesta kansainvälisten tilinpäätösstandardien IFRS 10, IFRS 11, IFRS 12, IAS 27 (2011) ja IAS 28 (2011) osalta 11.12.2012 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1254/2012 (EUVL 2012, L 360, s. 1) 1 artiklan 1 kohdan a alakohdalla on sisällytetty tämän asetuksen liitteenä oleva kansainvälinen tilinpäätösstandardi IFRS 10, jonka otsikko on ”Konsernitilinpäätös” (jäljempänä IFRS 10 ‑standardi), tiettyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien hyväksymisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 mukaisesti 3.11.2008 annettuun asetukseen (EY) N:o 1126/2008 (EUVL 2008, L 320, s. 1).

8

IFRS 10 ‑standardia koskevassa asetuksen N:o 1254/2012 liitteessä olevassa 22 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Emoyrityksen on esitettävä määräysvallattomien omistajien osuus konsernitaseen omassa pääomassa erillään emoyrityksen omistajille kuuluvasta omasta pääomasta.”

9

IFRS 10 ‑standardia koskevan asetuksen N:o 1254/2012 liitteessä olevan liitteen A sanamuodon mukaan käsite ”määräysvallattomien omistajien osuus” määritellään siten, että kyse on ”tytäryrityksen omasta pääomasta, joka ei kuulu välittömästi eikä välillisesti emoyritykselle”.

10

Rahoitusinstrumenttien markkinoista annetun lain (Finanšu instrumentu tirgus likums) (Latvijas Vēstnesis, 2003, nro 175) 5 §:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä FITL), säädetään seuraavaa:

”[Rahoitusmarkkina]viranomainen, sen henkilöstö ja valtuutetut eivät ole vahingonkorvausvelvollisia pääomamarkkinoiden osallistujille tai kolmansille osapuolille aiheutuneista vahingoista, eivätkä he ole vastuussa toimenpiteistä, joita he ovat toteuttaneet hoitaessaan moitteettomasti heille lainsäädännössä tai muissa määräyksissä annettuja valvontatehtäviä lainmukaisella, oikealla ja hyväksyttävällä tavalla ja vilpittömässä mielessä.”

11

FITL:n 74 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pakollisessa ostotarjouksessa osakkeelta tarjottava hinta ei saa olla alempi kuin:

12

FITL:n 74 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Laskettaessa lunastettavan osakkeen arvoa tämän pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaisesti on käytettävä kohdeyhtiön viimeisimmästä vuositilinpäätöksestä, jonka yhtiökokous on hyväksynyt ja josta on laadittu tilintarkastuskertomus, esitettyjä tietoja. Vuosikertomuksen kohteena olleen tilikauden viimeisen päivän ja ajankohdan, jona tarjous jätetään [rahoitusmarkkina]viranomaiselle, välinen aika voi olla enintään 16 kuukautta. Jos kohdeyhtiön on sovellettavien säännösten mukaan laadittava vuosikertomus viimeistään seitsemän kuukauden kuluessa viitevuoden päättymisestä, vuosikertomuksen kohteena olleen tilikauden viimeisen päivän ja ajankohdan, jona tarjous jätetään [rahoitusmarkkina]viranomaiselle, välinen aika voi olla enintään 19 kuukautta. Laskettaessa osakkeen arvoa on käytettävä kohdeyhtiön viimeisimmässä neljännesvuosikertomuksessa esitettyjä tietoja, jos osakkeiden arvo, joka saadaan käyttämällä laskennassa näitä tietoja, on vähintään 10 prosenttia korkeampi kuin arvo, joka saadaan vuosikertomuksen tietojen perusteella. Jos kohdeyhtiö laatii myös konsolidoidun vuosikertomuksen, lunastettavan osakkeen arvon määrittämiseksi on käytettävä tässä kertomuksessa esitettyjä tietoja. Jos kohdeyhtiö laatii tilinpäätöksen sekä sen valtion lainsäädännön mukaisesti, johon se on sijoittautunut, että kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti, sen on käytettävä kansainvälisten tilinpäätösstandardien määräysten mukaisesti laaditussa tilinpäätöksessä esitettyjä tietoja.”

13

Kansallisten viranomaisten aiheuttaman vahingon korvaamisesta annetun lain (valsts pārvaldes iestāžu nodarīto zaudējumu atlīdzināšanas likums) (Latvijas Vēstnesis, 2005, nro 96), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä vahingonkorvauslaki), 13 §:ssä, jonka otsikko on ”Vahingonkorvauksen suuruuden määrittäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Vahvistettaessa asianomaisen viranomaisen aiheuttaman vahingon korvaamiseksi myönnettävää kohtuullista määrää huomioon on otettava ne tosiasialliset ja oikeudelliset syyt, joihin kyseisen viranomaisen toiminta perustui, sekä vahinkoa kärsineen henkilön toiminta.

2.   Vahvistettaessa asianomaisen viranomaisen aiheuttaman vahingon korvaamiseksi myönnettävää kohtuullista määrää huomioon on otettava myös muut kyseessä olevassa tapauksessa merkitykselliset seikat, jos ne on mahdollista todeta objektiivisesti.

3.   Aineellisesta vahingosta maksettavan vahingonkorvauksen suuruus määritetään yleensä tämän lain 12 §:n mukaisesti lasketun määrän perusteella, ja se on

4.   Viranomainen voi viran puolesta korvata vahinkoa kärsineelle henkilölle aiheutuneen aineellisen vahingon paitsi suorittamalla hänelle vahingonkorvauksen myös saattamalla hänet tosiasialliseen asemaan, jossa hän oli ennen kyseisen aineellisen vahingon syntymistä.”

14

Konsolidoidusta vuositilinpäätöksestä annetun lain (Konsolidēto gada pārskatu likums) (Latvijas Vēstnesis, 2006, nro 178), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä konsolidoidusta vuositilinpäätöksestä annettu laki), 14 §:n, jonka otsikko on ”Yhtiön vuositilinpäätösten konsolidointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Konsolidoidulla vuositilinpäätöksellä tarkoitetaan konsernin emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden vuositilinpäätösten yhdistämisen tulosta vuositilinpäätöksissä ilmoitettujen varojen ja velkojen, oman pääoman sekä tulojen ja menojen osalta. Konserniin kuuluvien yhtiöiden taseiden varat ja velat kirjataan tämän mukaisesti täysimääräisesti konsernitaseeseen. Näiden yhtiöiden voitot tai tappiot sisällytetään kokonaisuudessaan konsernin voittojen ja tappioiden laskelmaan.”

15

Kyseisen lain 21 §:n, jonka otsikko on ”Vähemmistöosuudet”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Konsernin tytäryhtiöiden osuus omasta pääomasta, joka vastaa niiden vähemmistöosakkaiden omistamia osakkeita ja osuuksia, ilmoitetaan oman pääoman erillisenä eränä otsakkeen ’vähemmistöosuudet’ alla.

2.   Konsernin tytäryhtiöiden tilinpäätökseen sisältyvät kyseisen vuoden voitot ja tappiot, jotka vastaavat vähemmistöosakkaiden osakkeita ja osuuksia, ilmoitetaan erillisenä konsolidoituna eränä, joka koskee voittojen ja tappioiden laskentaa ja jonka otsikko on ’Vähemmistöosakkaiden osuus voitoista ja tappioista’.”

16

Sen jälkeen kun pääasian valittaja oli saanut omistukseensa 93,24 prosenttia Ventspils naftan kaikista osakkeista, se oli FITL:n nojalla velvollinen tekemään kyseisen yhtiön osakkeista pakollisen ostotarjouksen. Se jätti tässä tarkoituksessa rahoitusmarkkinaviranomaiselle ostotarjouksensa sisältävän ”esitteen”, jossa lunastushinnaksi ilmoitettiin 3,12 euroa mainitun yhtiön osakkeelta.

17

Rahoitusmarkkinaviranomainen hylkäsi 6.10.2015 pääasian valittajan laskelmat FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla. Se antoi tämän jälkeen riidanalaisella päätöksellä pääasian valittajalle luvan tehdä pakollinen ostotarjous, jossa hintana oli 4,56 euroa saman yhtiön osakkeelta.

18

Pääasian valittaja nosti kanteen Administratīvā apgabaltiesassa (alueellinen hallintotuomioistuin, Latvia) ja vaati kyseisen päätöksen toteamista lainvastaiseksi ja korvausta sille mainitun päätöksen johdosta aiheutuneesta vahingosta.

19

Pääasian valittaja väitti, että FITL:n 74 §:n tarkoituksena oli vahvistaa osakkeen lunastushinnan laskentamenetelmä siten, että hinta on oikeudenmukainen ja ajankohtaisen markkinatilanteen mukainen. Tässä tarkoituksessa huomioon oli otettava Ventspils naftan todelliset yhteenlasketut varat mutta ei varoja, jotka esitetään kyseisen yhtiön konsolidoidussa vuosikertomuksessa, johon sisältyy sen kaikkien tytäryhtiöiden varat ja velat mukaan lukien vähemmistöosakkaiden näistä tytäryhtiöistä omistamat osuudet, jotka eivät ole mainitun yhtiön varoja tai velkoja. Pääasian valittaja katsoi, että rahoitusmarkkinaviranomainen oli riidanalaisessa päätöksessä korottanut perusteettomasti Ventspils naftan osakkeen hintaa ottamalla huomioon varoja, jotka eivät kuuluneet kyseiselle yhtiölle.

20

Rahoitusmarkkinaviranomainen väitti, että sen päätös perustui asetuksella N:o 1254/2012 käyttöön otettuun IFRS 10 ‑standardiin, jossa vahvistetaan periaatteet, jotka koskevat konsolidoidun tilinpäätöksen laadintaa silloin, kun yhtiön määräysvallassa on yksi tai useampi muu yhtiö, ja jonka 22 kohdan mukaan määräysvallattomien omistajien osuus on esitettävä konsernitilinpäätöksessä siten, että se sisältyy ”omaan pääomaan”. Se tarkensi, että kyseisessä tilipäätöksessä esitettyjen varojen perusteella ei voitu määrittää, mikä osa varoista oli enemmistöosakkaiden ja mikä osa vähemmistöosakkaiden omistuksessa. Se päätteli tästä, että määräysvallattomien omistajien osuuden vähentäminen Ventspils naftan varoista olisi ollut FITL:n 74 §:n tavoitteen vastaista, koska se, että keskimääräinen osakekohtainen hinta määritettiin kyseisen yhtiön kaikkien varojen arvon perusteella, teki mahdolliseksi tämän hinnan vahvistamisen sellaiseksi, että se oli lähempänä kyseisen osakkeen todellista hintaa.

21

Administratīvā apgabaltiesa hyväksyi 10.3.2017 pääasian valittajan kanteen osittain, totesi riidanalaisen päätöksen lainvastaiseksi ja velvoitti rahoitusmarkkinaviranomaisen maksamaan pääasian valittajalle vahingonkorvausta, jonka määrä oli 50 prosenttia tämän päätöksen johdosta aiheutuneesta vahingosta.

22

Administratīvā apgabaltiesa totesi, että FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohdassa ei ole täsmennetty siinä käytettyjä käsitteitä ”yhteenlasketut varat” ja ”nettovarallisuus”. Se korosti, ettei tästä seikasta ollut käyty keskustelua silloin, kun Latvian lainsäätäjä sääti vuonna 2006 tämän säännöksen osalta velvollisuuden käyttää osakkeen hinnan määrittämiseksi konsolidoidussa tilinpäätöksessä esitettyjä tietoja. Se huomautti, että vaikka FITL:n 74 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuotoa ei ole laadittu siten, että kyseisen momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja menetelmiä voitaisiin käyttää vain poikkeustilanteissa, niiden käyttäminen voi johtua siitä, että Latvian osakemarkkinat ovat erittäin suppeat.

23

Se katsoi, että osakkeen hintaa laskettaessa oli käytettävä objektiivisia arviointiperusteita ja että FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaa oli tulkittava siten, että käsite ”nettovarallisuus” ei kata vähemmistöosuuksia.

24

Administratīvā apgabaltiesa katsoi lisäksi, että olemassa oli vahingonkorvauslain 13 §:n 3 momentissa tarkoitettuja seikkoja, joiden vuoksi lasketun korvauksen alentamista voitiin pitää perusteltuna, mutta että laskettua määrää voitiin alentaa enintään 50 prosentilla.

25

Sekä rahoitusmarkkinaviranomainen että pääasian valittaja tekivät Administratīvā apgabaltiesan 10.3.2017 antamasta tuomiosta kassaatiovalituksen Augstākā tiesaan (Senāts) (ylin tuomioistuin, Latvia).

26

Rahoitusmarkkinaviranomainen katsoo, ettei Administratīvā apgabaltiesa ollut ottanut huomioon useita seikkoja, joiden takia sen omaksuma tulkinta FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohdasta ei ollut mahdollinen. Velvollisuus ottaa osakekohtaista lunastushintaa laskettaessa huomioon konsolidoidussa tilinpäätöksessä esitetyt tiedot oli osa FITL:ään tehtyjä muutoksia, jotka oli hyväksytty direktiivin 2004/25 täytäntöönpanemiseksi Lavian oikeudessa.

27

Rahoitusmarkkinaviranomainen väittää, että Administratīvā apgabaltiesa tulkitsi FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaa vastoin direktiivin 2004/25 ensisijaista tavoitetta, joka on vähemmistöosakkaiden etujen suojaaminen lunastettavien osakkeiden hinnan vahvistamismenettelyssä. Kyseinen viranomainen tarkentaa, että kun se Ventspils naftan osakkeiden lunastushintaa laskiessaan sisällytti vähemmistöosakkaiden osuudet sen tytäryhtiöiden pääomaan, se noudatti direktiivin 2004/25 tavoitetta ja laski tämän hinnan kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti eli soveltaen ”rahoitusanalyysien laadinnassa yleisesti käytettyjä objektiivisia perusteita”.

28

Pääasian valittaja vaatii, että Administratīvā apgabaltiesan tuomio on kumottava siltä osin kuin viimeksi mainittu hylkäsi osittain sen vaatimuksen riidanalaisesta päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Pääasian valittaja väittää, että vahingonkorvauslain 13 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan aiheutunut vahinko voidaan korvata kokonaisuudessaan ja että sen hyväksyminen, että vahingonkorvausta voidaan alentaa jopa 50 prosentilla aiheutuneen vahingon määrästä silloinkin, kun asiaan ei liity erityisiä olosuhteita, voi johtaa tilanteisiin, joissa viranomainen tarkastelee vaikeita laintulkintakysymyksiä vähemmän perinpohjaisesti.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että jotta SITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaa voidaan tulkita asianmukaisesti, on tarpeen määrittää, onko tämän säännöksen mukainen osakekohtaisen hinnan laskemismenetelmä direktiivissä 2004/25 tarkoitettu käypä hinnan vahvistamismenetelmä.

30

Se pohtii, johtaako vähemmistöosuuksien sisällyttäminen osakekohtaisen lunastushinnan laskennan perusteena käytettävään nettovarallisuuteen kyseisessä direktiivissä tarkoitetun käyvän hinnan määrittämiseen, ja onko se näin ollen direktiivin tavoitteiden mukaista.

31

Se muistuttaa unionin tuomioistuimen katsoneen, että jäsenvaltioilla on harkintavalta määrittää olosuhteet, joissa niiden valvontaviranomaiset voivat muuttaa osakekohtaista lunastushintaa, edellyttäen kuitenkin, että nämä olosuhteet on selkeästi määritelty. Se pohtii kuitenkin, täyttääkö FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaan sisältyvä nettovarallisuuden laskentamenetelmä tämän edellytyksen, ja toteaa, että tässä säännöksessä tai kyseisen lain missään muussakaan säännöksessä ei ole täsmennetty käsitteitä ”yhteenlasketut varat” ja ”nettovarallisuus”.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, ovatko FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohta ja 74 §:n 2 kohta, joista ei ilmene selkeästi, onko osakekohtaista lunastushintaa laskettaessa nettovarallisuuteen sisällytettävä myös vähemmistöosuudet, direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisia.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii vielä, onko vahingonkorvauslain 13 §:n 3 momentti yhteensopiva unionin oikeuden perusperiaatteiden ja etenkin tehokkuusperiaatteen kanssa, kun otetaan huomioon, että vahingonkorvauksen määrää voidaan tämän säännöksen perusteella alentaa rajoituksetta, jos aiheutunut vahinko on 1 422 872:ta euroa suurempi. Se pohtii myös sitä, ovatko kaikki valtion vastuun syntymisen edellytykset täyttyneet ja annetaanko direktiivin 2004/25 asiassa sovellettavilla säännöksillä oikeuksia yksityisille.

34

Tässä tilanteessa Augstākā tiesa (Senāts) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

35

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian ratkaisu riippuu lähinnä siitä, onko direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohta yhtäältä esteenä kansallisessa lainsäädännössä säädetylle käyvän hinnan vahvistamismenetelmälle, jonka mukaan osakkeen arvo saadaan julkisen ostotarjouksen yhteydessä jakamalla kohdeyhtiön nettovarallisuus mukaan lukien vähemmistöosakkaiden osuudet, joihin ei liity määräysvaltaa, liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrällä. Se katsoo toisaalta tarpeelliseksi saada vastaus kysymykseen siitä, annetaanko tässä direktiivissä oikeuksia yksityisille ja onko unionin oikeus esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa rajoitetaan tämän oikeuden virheellisestä soveltamisesta aiheutuneen vahingon korvaamista.

36

Koska eri ennakkoratkaisukysymyksissä on useita niitä toisiinsa yhdistäviä seikkoja, ne on ryhmiteltävä uudelleen, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voitaisiin antaa mahdollisimman täsmälliset vastaukset.

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, onko direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohta esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään kolmesta menetelmästä käyvän hinnan, jolla tarjouksen tekijän on ostettava yhtiön osakkeet, määrittämiseksi, kun yksi näistä menetelmistä seuraa kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanosta ja kun menetelmistä on säännöstön mukaan valittava aina korkeimpaan hintaan johtava menetelmä.

38

Kuten direktiivin 2004/25 johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee, sen tarkoituksena on suojata luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön määräysvaltaan siirtyneiden yhtiöiden arvopapereiden haltijoiden etuja ja sillä pyritään sen vuoksi varmistamaan julkisia ostotarjouksia koskevien oikeussääntöjen selkeys ja avoimuus (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 24 kohta).

39

Kyseisessä direktiivissä säädetään sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan toimenpiteistä, joilla sovitetaan yhteen jäsenvaltioiden oikeussääntöjä, jotka koskevat jäsenvaltioiden lainsäädännön piiriin kuuluvan yhtiön arvopapereihin kohdistuvia julkisia ostotarjouksia, jos kaikki tai osa tällaisista arvopapereista on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 25 kohta).

40

Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan yleisiksi periaatteiksi nimetyt johtavat periaatteet, joita on noudatettava direktiivin soveltamisessa, ja näihin periaatteisiin sisältyy periaate, jonka mukaan arvopapereiden haltijoita on suojattava, kun henkilö hankkii määräysvallan yhtiössä (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 26 kohta).

41

Kyseisten periaatteiden noudattamisen varmistamiseksi direktiivin 2004/25 3 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetään yhtäältä, että jäsenvaltiot huolehtivat, että tässä direktiivissä annettuja vähimmäisvaatimuksia noudatetaan, ja toisaalta, että jäsenvaltiot voivat säätää tarjousten sääntelylle lisäehtoja ja määräyksiä, jotka ovat ankarampia kuin tässä direktiivissä säädetyt (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 27 kohta).

42

Saman direktiivin 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Vähemmistöosakkaiden suoja, pakollinen tarjous ja käypä hinta”, säädetään yhtiöiden arvopapereiden omistajien etujen suojaamiseksi kahdesta jäsenvaltioita velvoittavasta säännöstä ja yhdestä säännöstä, jota ne voivat päättää soveltaa (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 28 kohta).

43

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan ensinnäkin tietyn yhtiön osuuksia vastaavia arvopapereita koskevan pakollisen ostotarjouksen periaate. Siinä säädetään siten, että jos luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö yksin tai tällaisen henkilön kanssa yhdessä toimivat henkilöt ovat hankkineet direktiivin soveltamisalaan kuuluvan yhtiön arvopapereita, jotka yhdessä tällaisen henkilön aikaisempien omistusten ja hänen kanssaan yhdessä toimivien henkilöiden omistusten kanssa antavat henkilölle kyseisen yhtiön äänivallasta suoraan tai välillisesti tietyn prosentuaalisen ääniosuuden, joka antaa henkilölle määräysvallan yhtiössä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisellä henkilöllä on velvollisuus tehdä tarjous, jonka avulla suojataan yhtiön vähemmistöosakkaita, ja siinä on tarjouduttava ostamaan kaikki heidän arvopaperinsa kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa määriteltyyn käypään hintaan (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 29 kohta).

44

Niin ikään julkisessa ostotarjouksessa tarkoitetun yhtiön vähemmistöosakkaiden suojan turvaamiseksi direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että käypänä hintana pidetään ensisijaisesti korkeinta hintaa, jonka tarjouksen tekijä tai yhdessä hänen kanssaan toimivat henkilöt ovat maksaneet samoista arvopapereista kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tarjousta edeltävänä aikana, jonka jäsenvaltiot määrittelevät ja joka on vähintään kuusi ja enintään kaksitoista kuukautta (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 30 kohta).

45

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään vielä, että edellyttäen, että 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjä periaatteita noudatetaan, jäsenvaltiot voivat antaa kyseisen direktiivin 4 artiklassa tarkoitetuille valvontaviranomaisilleen luvan muuttaa käypää hintaa selkeästi määriteltyjen olosuhteiden vallitessa ja selkeästi määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat tässä tarkoituksessa yhtäältä laatia luettelon olosuhteista, joissa käypää hintaa voidaan joko korottaa tai alentaa, ja toisaalta määrittää tällaisissa tapauksissa sovellettavat perusteet, kuitenkin siten, että näiden olosuhteiden ja perusteiden on oltava selkeästi määriteltyjä. Esimerkkejä tällaisista olosuhteista ja perusteista mainitaan kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 31 kohta).

46

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään julkisen ostotarjouksen kohteena olevien arvopapereiden käyvän hinnan vahvistamiseksi menetelmästä, joka direktiivin johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen mukaan vastaa yhtä yhteistä määritelmää Euroopan unionissa.

47

Kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan rakenne edellyttää tältä osin, että kyseinen käyvän hinnan vahvistamismenetelmä on ainoa menetelmä, joka on tässä yhteydessä sallittu. Mainitun direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään näet, että silloin kun jäsenvaltiot ovat valinneet tällaisen mahdollisuuden, käypää hintaa on mahdollista muuttaa siten, kuin saman direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa on säädetty.

48

Jäsenvaltiot voivat siten antaa valvontaviranomaisilleen luvan määrittää hinta, jolla kyseiset arvopaperit on myytävä, direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetystä menetelmästä eroavien menetelmien mukaisesti vain tämän julkisen ostotarjouksen kohteena olevien arvopapereiden käyvän hinnan muuttamista koskevan toimivallan perusteella.

49

Jos kansallisessa säännöstössä säädetään kuitenkin, että käypä hinta on määritettävä useiden menetelmien mukaisesti, joista yksi vastaa kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä menetelmää, on mahdollista katsoa tietyin edellytyksin, että muut kyseeseen tulevat menetelmät vastaavat mainitun direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä käyvän hinnan muuttamista koskevaa toimivaltaa.

50

Edellytykset, joita tässä yhteydessä on noudatettava, käyvät suoraan ilmi viimeksi mainitun säännöksen sanamuodostakin.

51

Yhtäältä direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetystä menetelmästä eroavia käyvän hinnan vahvistamismenetelmiä täytyy soveltaa niin, että niitä soveltaa kulloisenkin jäsenvaltion nimeämä valvontaviranomainen, ja menetelmiä on sovellettava noudattaen kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa ilmaistuja yleisiä periaatteita. Nämä menetelmät on toisaalta pantava täytäntöön ”selkeästi määriteltyjen olosuhteiden vallitessa ja selkeästi määriteltyjen perusteiden mukaisesti”.

52

Tässä yhteydessä on muistutettava oikeuskäytännöstä, jonka mukaan sekä oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen että sen seikan varmistamisen välttämättömyys, että direktiivejä sovelletaan täysimääräisesti – paitsi tosiasiallisesti myös oikeudellisesti –, edellyttävät, että direktiivin 2004/25 säännökset otetaan osaksi selviä, täsmällisiä ja läpinäkyviä oikeudellisia puitteita, joissa on sitovia säännöksiä direktiivin kattamalla alueella (ks. vastaavasti tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 41 kohta).

53

Siten jäsenvaltioiden on varmistettava valitsemansa oikeudellisen välineen avulla, että olosuhteet ja perusteet, joiden perusteella käypää hintaa muutetaan, on määritelty selkeästi direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

54

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, täyttääkö FITL tämän lain perustelujen valossa mahdollisesti luettuna tällaiset vaatimukset.

55

Lopuksi ei voida sulkea pois sitä, että käyvän hinnan muuttaminen johtaa tietyssä erityistilanteessa aina direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltamisesta johtuvaa hintaa korkeamman hinnan vahvistamiseen.

56

Tämä olettama vahvistetaan kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa, koska siinä säädetään, että ottamalla huomioon asianomaisen jäsenvaltion määritellyistä olosuhteista mahdollisesti laatima luettelo korkeinta hintaa voidaan joko korottaa tai alentaa. Kuten mainitussa säännöksessä esitetyistä esimerkeistä ilmenee, kyseisessä säännöksessä tarkoitetut määritellyt olosuhteet voivat aina johtaa käypää hintaa korkeamman hinnan vahvistamiseen erityisesti silloin, kun mainitun direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetystä käyvästä hinnasta on sovittu ostajan ja myyjän välisellä sopimuksella.

57

Kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on siten vastattava, että direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään kolmesta menetelmästä käyvän hinnan, jolla tarjouksen tekijän on ostettava yhtiön osakkeet, määrittämiseksi, kun yksi näistä menetelmistä seuraa kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanosta ja kun menetelmistä on säännöstön mukaan valittava aina korkeimpaan hintaan johtava menetelmä, edellyttäen, että muita menetelmiä kuin kyseisen 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä alakohdasta johtuvaa menetelmää soveltaa valvontaviranomainen noudattaen mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja yleisiä periaatteita sekä selvissä, täsmällisissä ja läpinäkyvissä oikeudellisissa puitteissa määriteltyjen olosuhteiden vallitessa ja niissä määriteltyjen perusteiden mukaisesti.

58

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, onko direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toinen alakohta esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan julkisen ostotarjouksen yhteydessä osakkeen arvo saadaan jakamalla kohdeyhtiön nettovarallisuus, mukaan lukien vähemmistöosakkaiden osuudet, joihin ei liity määräysvaltaa, liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrällä, silloin kun kyse ei ole osakkeen hinnan vahvistamismenetelmästä, jonka voidaan katsoa täyttävän tässä säännöksessä tarkoitetut ”selkeästi määritellyt” perusteet.

59

Ensinnäkin on todettava, että rahoitusmarkkinaviranomainen on antanut riidanalaisella päätöksellä pääasian valittajalle luvan tehdä pakollinen ostotarjous kohdeyhtiön osakkeista sen FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyn osakkeiden hinnan vahvistamismenetelmän perusteella, jonka mukaan osakkeen arvo lasketaan jakamalla kyseisen yhtiön nettovarallisuus liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrällä. FITL:n 74 §:n 2 momentin mukaan tässä yhteydessä on käytettävä tietoja, jotka esitetään konsolidoidussa vuosikertomuksessa, jos kohdeyhtiö laatii tällaisen kertomuksen.

60

On syytä todeta myös, että konsolidoidusta vuositilinpäätöksestä annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan yhtäältä konsolidoidulla vuositilinpäätöksellä tarkoitetaan konsernin emoyhtiön ja sen asianomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätösten yhdistämisen tulosta ja että toisaalta kyseisen lain 21 §:ssä täsmennetään, että konsernin tytäryhtiöiden osuus omasta pääomasta, joka vastaa niiden vähemmistöosakkaiden omistamia osakkeita ja osuuksia, ilmoitetaan oman pääoman erillisenä eränä otsakkeen ”vähemmistöosuudet” alla.

61

Rahoitusmarkkinaviranomainen sisällytti riidanalaisessa päätöksessä kohdeyhtiön osakkeiden hintaa määrittäessään kyseisen yhtiön nettovarallisuuteen vähemmistöosakkaiden omistamat osuudet yhtiön tytäryhtiöistä eli osuudet, joita kohdeyhtiö ei omista.

62

Kuten tämän tuomion 45 kohdassa mainituista seikoista ilmenee, toiseksi on muistutettava, että direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että edellyttäen, että 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjä periaatteita noudatetaan, jäsenvaltiot voivat antaa kyseisen direktiivin 4 artiklassa tarkoitetuille valvontaviranomaisilleen luvan muuttaa käypää hintaa selkeästi määriteltyjen olosuhteiden vallitessa ja selkeästi määriteltyjen perusteiden mukaisesti (tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 31 kohta).

63

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa todetaan lisäksi, että silloin kuin jäsenvaltiot säätävät siitä, että niiden valvontaviranomaiset voivat muuttaa käypää hintaa, ne voivat määrittää tässä yhteydessä sovellettavat perusteet, ja siinä mainitaan esimerkkinä markkinoiden keskihinta tietyltä ajalta, yhtiön arvo sen purkautuessa tai muut rahoitusanalyysien laadinnassa yleisesti käytetyt objektiiviset perusteet.

64

Kolmanneksi on muistutettava, että sekä oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen että sen seikan varmistamisen välttämättömyys, että direktiivejä sovelletaan täysimääräisesti, edellyttävät, että – kuten tämän tuomion 52 kohdassa muistutettiin – direktiivin 2004/25 säännökset on otettava osaksi selviä, täsmällisiä ja läpinäkyviä oikeudellisia puitteita, joissa on sitovia säännöksiä direktiivin kattamalla alueella (ks. vastaavasti tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 41 kohta).

65

Nämä periaatteet huomioon ottaen on määritettävä, sisältyvätkö hinnan vahvistamismenetelmään, jossa julkisen ostotarjouksen kohteena olevan yhtiön nettovarallisuuteen sisällytetään kyseisen yhtiön tytäryhtiöiden vähemmistöosakkaiden omistamat osuudet, direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut ”selkeästi määritellyt” perusteet.

66

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 69 kohdassa korostanut, on todettava yhtäältä, että harkintavaltaa, joka jäsenvaltioilla on mainitun säännöksen nojalla niiden vahvistaessa perusteet pakollisen ostotarjouksen kohteena olevien arvopapereiden hinnan määrittämiselle silloin, kun käypää hintaa muutetaan, rajoittaa direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan tavoite, jona on pyrkimys käypänä pidettävän kyseisten arvopapereiden hinnan määrittämiseen.

67

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa todennut, jäsenvaltiot voivat tässä tarkoituksessa säätää rahoitusanalyysissä hyväksytystä arviointiperusteesta, jonka avulla voidaan selvittää kohdeyhtiöstä omistetun osuuden todellinen taloudellinen arvo.

68

Viimeksi mainitun seikan osalta on todettava, että unionin oikeudessa asetuksella N:o 1254/2012 käyttöön otetun IFRS 10 ‑standardin mukaan huomioon otetaan konsernin emoyhtiön koko varallisuus ja sen tytäryhtiöiden varallisuus riippumatta siitä, missä määrin emoyhtiö omistaa tytäryhtiöt. Tästä seuraa, että tällaisen emoyhtiön nettovarallisuus määritetään ottamalla huomioon vähemmistöosakkaiden sen tytäryhtiöissä omistamat osuudet, jotka asetuksen N:o 1254/2012 liitteessä olevassa IFRS 10 ‑standardia koskevassa liitteessä A määritellään ”Määräysvallattomien omistajien osuudet” ‑nimikkeen alla siten, että kyse on ”tytäryrityksen omasta pääomasta, joka ei kuulu välittömästi eikä välillisesti emoyritykselle”.

69

Asetuksessa N:o 1254/2012 tarkoitetuilla kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla on kuitenkin informatiivista arvoa, ja IFRS 10 ‑standardin tavoitteena on kyseisessä asetuksessa olevan tätä standardia koskevan liitteen osuuden 1 kohdan mukaan ”luoda periaatteet, jotka koskevat konsernitilinpäätöksen esittämistä ja laatimista, kun yhteisöllä on määräysvalta yhdessä tai useammassa muussa yhteisössä”. Tässä yhteydessä määräysvallattomien omistajien osuuksien esittämisellä voidaan taata kolmansille osapuolille täydelliset tiedot konserniyhtiöiden ryhmittymästä ja siitä, missä määrin emoyhtiöllä on määräysvalta tytäryhtiöissään.

70

Vähemmistöosakkaiden konsernin emoyhtiön tytäryhtiöstä omistaman pääoman osuuden ja sen tason yksilöiminen voi olla rahoitusanalyysejä laadittaessa hyödyllinen tieto.

71

Ratkaistessaan sitä, onko kyseinen arviointimenetelmä rahoitusanalyysien laadinnassa yleisesti käytetty objektiivinen peruste, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on emoyhtiön osuuksien arvon määrittämisen yhteydessä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tällainen menetelmä edellyttää sitä, että huomioon otetaan emoyhtiön tytäryhtiöiden osuudet, jotka eivät ole emoyhtiön omaisuutta, kuten tämän tuomion 68 ja 69 kohdasta ilmenee.

72

Toisaalta on huomattava, että direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetystä muutosvallasta seuraavien käyvän hinnan määrittämisen menetelmien on oltava johdettavissa oikeudellisista puitteista, joissa niistä säädetään, riittävän selkeällä, täsmällisellä ja ennustettavalla tavalla, ja näiden oikeudellisten puitteiden on myös oltava selviä, täsmällisiä ja läpinäkyviä (ks. vastaavasti tuomio 20.7.2017, Marco Tronchetti Provera ym., C‑206/16, EU:C:2017:572, 41 kohta).

73

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee yhtäältä, ettei FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohdassa määritellä käsitettä ”nettovarallisuus”, jota kyseisessä säännöksessä käytetään siinä säädetyn käyvän hinnan vahvistamismenetelmän parametrinä, ja toisaalta, että vaikka konsolidoidusta vuositilinpäätöksestä annetun lain 21 §:ssä säädetään, että konsernin tytäryhtiöiden oman pääoman osuus, joka vastaa vähemmistöosakkaiden omistamia osakkeita ja osuuksia, on esitettävä oman pääoman erillisenä eränä, jonka otsikko on ”Vähemmistöosuudet”, tässä pykälässä ei viitata konsernin emoyhtiön nettovarallisuuteen.

74

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on nämä seikat huomioon ottaen tarkistaa, onko FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaa tulkittava siten, että käsite ”nettovarallisuus” voidaan ymmärtää riittävän selkeällä, täsmällisellä ja ennustettavalla tavalla niin, että kun kyse on konsernin emoyhtiöstä, joka laatii konsolidoidun vuosikertomuksen, tähän käsitteeseen sisältyvät vähemmistöosakkaiden omistamat osuudet kyseisen emoyhtiön tytäryhtiöistä.

75

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaatimus unionin oikeuden mukaisesta tulkinnasta edellyttää, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ottaa huomioon kaikki kansallisen oikeuden säännöt ja soveltaa siinä hyväksyttyjä tulkintamenetelmiä voidakseen tulkita sitä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa noudatettaisiin (ks. vastaavasti tuomio 19.1.2010, Kücükdeveci, C‑555/07, EU:C:2010:21, 48 kohta).

76

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on nämä periaatteet huomioon ottaen ratkaistava, kykeneekö se tulkitsemaan FITL:n 74 §:n 1 momentin 3 kohtaa tämän tuomion 74 kohdassa mainitulla tavalla vai onko sen tulkittava kyseistä säännöstä ennakkoratkaisukysymyksestä ilmenevällä tavalla teleologisesti rajoittamalla siten, että kyseisen yhtiön osakkeen hintaa määritettäessä vähemmistöosakkaiden omistamia osuuksia ei oteta huomioon pakollisen ostotarjouksen kohdeyhtiön nettovarallisuutena.

77

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on siten vastattava, että direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan julkisen ostotarjouksen yhteydessä osakkeen arvo saadaan jakamalla kohdeyhtiön nettovarallisuus, mukaan lukien vähemmistöosakkaiden osuudet, joihin ei liity määräysvaltaa, liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrällä, jollei kyse ole osakkeen hinnan vahvistamismenetelmästä, joka perustuu rahoitusanalyysien laadinnassa yleisesti käytettyihin objektiivisiin perusteisiin ja jonka voidaan katsoa olevan tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”selkeästi määritelty”, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

78

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kuudennella kysymyksellään, annetaanko direktiivissä 2004/25 tarjouksen tekijälle julkisen ostotarjouksen yhteydessä oikeuksia, jotka voidaan toteuttaa valtiota vastaan nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

79

On muistutettava, että kun kyse on siitä, millä edellytyksillä valtio voi joutua vastuuseen vahingoista, joita yksityisille on aiheutunut valtion syyksi luettavasta unionin oikeuden rikkomisesta, unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että vahinkoa kärsineillä yksityisillä on oikeus korvaukseen silloin, kun kolme edellytystä täyttyy, eli kun rikotun unionin oikeussäännön tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, kun tämän oikeussäännön rikkominen on riittävän ilmeinen ja kun kyseisille yksityisille aiheutunut vahinko on välittömässä syy-yhteydessä tähän rikkomiseen (tuomio 28.7.2016, Tomášová, C‑168/15, EU:C:2016:602, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että näiden edellytysten, joilla voidaan selvittää jäsenvaltioiden vastuu yksityisille unionin oikeuden rikkomisesta aiheutuneista vahingoista, soveltaminen on lähtökohtaisesti kansallisten tuomioistuinten tehtävänä unionin tuomioistuimen tätä soveltamista varten antamien suuntaviivojen mukaisesti (ks. tuomio 4.10.2018, Kantarev, C‑571/16, EU:C:2018:807, 95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81

Ensinnäkin direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan välittömän oikeusvaikutuksen osalta on korostettava, että vaikka oikeuskäytännössä ei ole asetettu tällaista edellytystä sille, että jäsenvaltiolle syntyy korvausvastuu unionin oikeuden rikkomisesta, oikeuskäytännössä on vaadittu, että tällaisessa säännöksessä annetaan oikeuksia yksityisille (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Kantarev, C‑571/16, EU:C:2018:807, 97 ja 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Toiseksi on totta, että direktiivin 2004/25 4 artiklan 6 kohdassa säädetään muun muassa, että direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan yhtäältä säätää siitä, onko tarjouksen osapuolilla oikeus panna vireille hallinnollinen tai tuomioistuinmenettely ja millä edellytyksin se on mahdollista tehdä, ja säätää erityisesti jäsenvaltioiden tuomioistuimilla mahdollisesti olevasta toimivallasta jättää asia tutkimatta ja päättää siitä, vaikuttaako tällainen menettely tarjouksen lopputulokseen, ja toisaalta määrittää oikeussäännöt, jotka koskevat valvontaviranomaisten vastuuta tai tarjouksen osapuolten välistä oikeudenkäyntiä.

83

Valvontaviranomaisten vastuuta koskevia oikeussääntöjä koskeva direktiivin 2004/25 4 artiklan 6 kohdan kolmas virke ei merkitse kuitenkaan sitä, että jäsenvaltiot voisivat antaa säännöksiä, joilla julkisen ostotarjouksen osapuolia kielletään nostamasta vahingonkorvauskannetta valtiota vastaan tällaisen ostotarjouksen yhteydessä tapahtuneen riittävän ilmeisen unionin oikeuden rikkomisen vuoksi, ja tämä johtuu kahdesta syystä.

84

Yhtäältä tässä kolmannessa virkkeessä todetaan vain, että direktiivi 2004/25 ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan määrittää ne oikeussäännöt, jotka koskevat valvontaviranomaisten vastuuta, mutta siinä ei missään tapauksessa sallita – kuten kyseisen direktiivin 4 artiklan 6 kohdan ensimmäisessä virkkeessä – sitä, että jäsenvaltiot eivät säädä julkisen ostotarjouksen osapuolten oikeudesta panna vireille hallinnollinen tai tuomioistuinmenettely.

85

Toisaalta on muistutettava, että unionin oikeuden täysi tehokkuus ja yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien tehokas suojelu voidaan tarvittaessa varmistaa periaatteella, jonka mukaan valtio on vastuussa vahingoista, joita yksityisille on aiheutunut valtion syyksi luettavasta unionin oikeuden rikkomisesta; kyseinen periaate on erottamaton osa perussopimuksilla, joihin unioni perustuu, luotua järjestelmää (tuomio 19.12.2019, Deutsche Umwelthilfe, C‑752/18, EU:C:2019:1114, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

86

Kolmanneksi on toki niin, että direktiivin 2004/25 pääasiallinen tavoite on suojata julkisen ostotarjouksen kohdeyhtiön vähemmistöosakkaita.

87

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 1 kohdassa säädetään tältä osin yhtäältä, että henkilöllä, jolla on yhtiön arvopapereita, jotka yhdessä tällaisen henkilön aikaisempien omistusten ja hänen kanssaan yhdessä toimivien henkilöiden omistusten kanssa antavat henkilölle kyseisen yhtiön äänivallasta suoraan tai välillisesti prosentuaalisen ääniosuuden, joka antaa henkilölle määräysvallan yhtiössä, on velvollisuus tehdä tarjous, jonka avulla suojataan mainitun yhtiön vähemmistöosakkaita. Kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa todetaan toisaalta, että henkilön, jolla on velvollisuus tehdä tarjous vähemmistöosakkaiden arvopapereista, on tarjottava käypä hinta, jona pidetään korkeinta hintaa, jonka tarjouksen tekijä tai yhdessä hänen kanssaan toimivat henkilöt ovat maksaneet samoista arvopapereista tarjousta edeltävänä aikana, jonka jäsenvaltiot määrittelevät ja joka on vähintään kuusi ja enintään kaksitoista kuukautta.

88

Direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdassa säädetyllä käyvän hinnan vahvistamista koskevalla säännöllä pyritään kuitenkin suojaamaan yhtä lailla tarjouksen tekijää, koska siinä sallitaan enimmäishinnan, joka tarjouksen tekijän on julkisen ostotarjouksen yhteydessä maksettava vähemmistöosakkaille, määrittäminen hinnaksi, joka vastaa hintaa, jonka kyseinen tarjouksen tekijä oli valmis maksamaan kyseistä osakkeista tarjousta edeltävänä aikana, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 38 kohdassa todennut.

89

Lisäksi kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukainen käyvän hinnan muuttamista koskeva toimivalta voi olla omiaan suojaamaan myös tarjouksen tekijän etuja, koska kyseisessä säännöksessä säädetään tilanteesta, jossa tätä käypää hintaa voidaan tietyissä jäsenvaltioiden määrittämissä olosuhteissa alentaa.

90

Koska direktiivin 2004/25 5 artiklan 4 kohdan ensimmäisellä ja toisella alakohdalla on välitön vaikutus henkilön, joka on velvollinen tekemään kohdeyhtiön vähemmistöosakkaiden arvopapereista julkisen ostotarjouksen, oikeudelliseen asemaan, ne ovat unionin oikeuden oikeussääntö, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille eli nyt käsiteltävässä asiassa tarjouksen tekijälle.

91

Kuudenteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiiviä 2004/25 on tulkittava siten, että siinä annetaan julkista ostotarjousta koskevan menettelyn yhteydessä tarjouksen tekijälle oikeuksia, jotka voidaan toteuttaa valtiota vastaan nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

92

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään, onko unionin oikeutta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan tilanteessa, jossa jäsenvaltion vastuu on syntynyt vahingoista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että kyseisen jäsenvaltion hallintoviranomaisen päätöksellä on rikottu unionin oikeuden oikeussääntöä, tästä seuranneen aineellisen vahingon korvaaminen voidaan rajoittaa 50 prosenttiin kyseisen vahingon määrästä.

93

Vahingonkorvauslain 13 §:ssä säädetään, että kun tämän lain 12 §:n mukaisesti laskettu määrä on enintään 142288 euroa, kohtuullinen korvaus julkisen viranomaisen aiheuttamasta aineellisesta vahingosta on 100 prosenttia tästä määrästä, kun kyseinen määrä on 142 289–1 422872 euroa, korvaukseksi voidaan vahvistaa 50–100 prosenttia kyseisestä määrästä, ja kun mainittu määrä on yli 1422872 euroa, korvaus voi olla alle 50 prosenttia mainitusta määrästä.

94

Administratīvā apgabaltiesa rajoitti pääasian valittajalle aiheutuneen vahingon, jonka määrä oli määritetty yli 1422872 euroksi, korvaamisen 50 prosenttiin vahingon määrästä tämän säännöksen perusteella.

95

Kuten tämän tuomion 82 kohdasta ilmenee, vaikka direktiivin 2004/25 4 artiklan 6 kohdassa todetaan, että direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan määrittää oikeussääntöjä, jotka koskevat valvontaviranomaisten vastuuta tai tarjouksen osapuolten välistä oikeudenkäyntiä, on korostettava, että kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut vahingonkorvausta koskevat edellytykset eivät saa olla epäedullisempia kuin edellytykset, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eikä niillä saada tehdä korvauksen saamista käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate) (tuomio 29.7.2019, Hochtief Solutions Magyarországi Fióktelepe, C‑620/17, EU:C:2019:630, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

96

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee vastaavuusperiaatteen osalta, että mahdollisuus rajoittaa aineellisesta vahingosta suoritettavan korvauksen määrää koskee sekä tapausta, jossa on rikottu Latvian oikeutta, että tapausta, jossa on rikottu unionin oikeutta.

97

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tehokkuusperiaatteen osalta, että unionin oikeuden rikkomisesta yksityisille aiheutuneista vahingoista suoritettavan korvauksen on oltava asianmukainen heidän kärsimänsä vahingon korvaamisen kannalta, jotta yksityisten oikeuksien tehokas suoja voitaisiin varmistaa (ks. vastaavasti tuomio 29.7.2019, Hochtief Solutions Magyarországi Fióktelepe, C‑620/17, EU:C:2019:630, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 104 kohdassa korostanut pääasiallisesti, kansallisen oikeuden säännös, jonka mukaan tilanteessa, jossa jäsenvaltion vastuu on syntynyt vahingoista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että unionin oikeuden oikeussääntöä on rikottu kyseisen jäsenvaltion hallintoviranomaisen päätöksellä, tästä johtuvan aineellisen vahingon, joka voidaan määrittää täsmällisesti, korvaaminen voidaan rajoittaa 50 prosenttiin kyseisen vahingon määrästä, ei ole omiaan täyttämään vaatimusta kyseisen vahingon asianmukaisesta korvaamisesta.

99

Tästä seuraa, että tällainen kansallinen säännös ei ole tehokkuusperiaatteen mukainen.

100

Viidenteen kysymykseen on siten vastattava, että unionin oikeutta on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan tilanteessa, jossa jäsenvaltion vastuu on syntynyt vahingoista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että kyseisen jäsenvaltion hallintoviranomaisen päätöksellä on rikottu unionin oikeuden oikeussääntöä, tästä seuranneen aineellisen vahingon korvaaminen voidaan rajoittaa 50 prosenttiin kyseisen vahingon määrästä.

101

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: