–

Poste Italiane SpA, edustajinaan A. Fratini ja A. Sandulli, avvocati,

–

Agenzia delle entrate – Riscossione, edustajinaan G. Visentini ja A. Papa Malatesta, avvocati,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Recchia ja P. Rossi,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat SEUT 14, SEUT 102, SEUT 106 ja SEUT 107 artiklan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa asiassa, joista ensimmäisessä asianosaisina ovat Poste Italiane SpA ja Riscossione Sicilia SpA agente riscossione per la provincia di Palermo e delle altre provincie siciliane (jäljempänä Riscossione Sicilia) (asia C-434/19) ja toisessa Agenzia delle entrate – Riscossione (verohallinnon perintäosasto, Italia; jäljempänä Agenzia) ja Poste Italiane (asia C‑435/19) ja joissa on kyse provisioita koskevista maksuvaatimuksista, jotka Poste Italiane on osoittanut kunnallisen kiinteistöveron (imposta comunale sugli immobili, jäljempänä ICI) keräämisestä vastaaville konsessionsaajille ja jotka koskevat näiden konsessionsaajien nimissä olevien, ICI:n keräämiseen verovelvollisilta osoitettujen postisiirtotilien hallinnointipalveluja.

3

Julkistalouden järkeistämistoimenpiteistä 23.12.1996 annetun lain nro 662 (legge n. 662 – Misure di razionalizzazione della finanza pubblica; GURI nro 303, 28.12.1996, Supplemento ordinario; jäljempänä laki nro 662/1996) 2 §:n 18–20 momentissa säädetään seuraavaa:

”18.   – – Poste Italiane voi periä – – provisioita postisiirtotilin haltijoilta.

– –

19.   Poste Italiane ja muut toimijat tarjoavat vapaan kilpailun vallitessa sellaisia posti- ja maksupalveluja, joiden osalta voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole säädetty nimenomaisesti lakisääteisestä monopolista. Poste Italianelle asetetut kaikki hinnoittelua koskevat ja sosiaaliset velvoitteet sekä kaikki hinnanalennukset, jotka liittyvät Poste Italianen käyttäjiin, jotka on määritelty voimassa olevassa lainsäädännössä, poistuvat mainittujen palvelujen osalta 1.4.1997 lukien – – Poste Italianella on velvollisuus pitää erillistä kirjanpitoa ja erottaa toisistaan erityisesti lakisääteisen monopolin yhteydessä tarjottuihin palveluihin ja vapaan kilpailun vallitessa tarjottuihin palveluihin liittyvät tulot ja menot.

20.   Poste Italiane vahvistaa 19 momentissa tarkoitettujen palvelujen hinnat 1.4.1997 lähtien myös sopimuksella ottamalla huomioon asiakkaiden tarpeet ja kysynnän erityispiirteet sekä posti- ja maksuliikennemäärien säilyttämistä ja kehittämistä koskevan vaatimuksen – –”

4

Alueellisten julkisyhteisöjen rahoituksen uudelleenjärjestämisestä 23.10.1992 annetun lain nro 421 4 §:n mukaisesti 30.12.1992 annetun asetuksen nro 504 (Decreto legislativo n. 504, Riordino della finanza degli enti territoriali, a norma dell’articolo 4 della legge 23 ottobre 1992, n. 421; GURI nro 305, 30.12.1992, Supplemento ordinario; jäljempänä asetus nro 504/1992) 10 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä 2 momentissa tarkoitettu vero on maksettava suoraan sille veronkannosta vastaavalle konsessionsaajalle, jonka piiriin 4 §:ssä tarkoitettu kunta kuuluu, tai tekemällä tilisiirto kyseisen konsessionsaajan nimissä olevalle tähän tarkoitukseen varatulle postisiirtotilille – –. Konsessionsaajalle kuuluvasta provisiosta vastaa verottava kunta, ja sen määrä on 1 prosentti kannettavista summista, kuitenkin vähintään 3500 Italian liiraa [(ITL) (noin 1,75 euroa)] ja enintään 100000 [ITL (noin 50 euroa)] jokaisesta verovelvollisen suorittamasta maksusta.”

5

Verotilin perustamisesta 30.12.1991 annetun lain nro 413 78 §:n 27–38 momentin täytäntöönpanosta 28.12.1993 annetun valtiovarainministerin asetuksen nro 567 (Decreto del Ministro delle Finanze n. 567 – Regolamento di attuazione dell’art. 78, commi da 27 a 38, della legge 30 dicembre 1991, n. 413, concernente l’istituzione del conto fiscale; GURI nro 306, 31.12.1993) 5–7 §:n mukaan verotilin haltijat voivat maksaa luonnollisten henkilöiden tuloveroon, oikeushenkilöiden tuloveroon (myös kun se maksetaan toisen puolesta), kunnalliseen tuloveroon, edellä mainitut verot korvaaviin veroihin ja arvonlisäveroon liittyvät määrät suoraan konsessionsaajan palvelutiskillä tai luottolaitoksessa konsessionsaajalle osoitetulla pysyvällä maksumääräyksellä.

6

Tuotantotoiminnasta alueellisesti kannettavan veron määräämisestä, luonnollisten henkilöiden tuloveron veroluokkien, ‑kantojen ja ‑vähennysten tarkistamisesta ja tätä veroa täydentävän alueellisen lisäveron määräämisestä sekä paikallisia veroja koskevien verosäännösten uudistamisesta 15.12.1997 annetun asetuksen nro 446 (Decreto legislativo n. 446 – Istituzione dell’imposta regionale sulle attività produttive, revisione degli scaglioni, delle aliquote e delle detrazioni dell’Irpef e istituzione di una addizionale regionale a tale imposta, nonché riordino della disciplina dei tributi locali; GURI nro 298, 23.12.1997, Supplemento ordinario) 59 §:n 1 momentin n kohdassa varataan kunnille oikeus antaa paikallisten verojen kantamista koskevia säännöksiä sekä oma-aloitteisesti että veronkantomenettelyssä tapahtuvien maksujen suorittamisessa noudatettavien menettelyjen järkeistämiseksi, ja siinä säädetään veron keräämisestä vastaavalle konsessionsaajalle maksamisen lisäksi tai sen sijaan maksamisesta kunnan veroviranomaisen nimissä avatulle postisiirtotilille, maksamisesta suoraan kunnan veroviranomaiselle ja maksamisesta pankkijärjestelmän välityksellä.

7

Postipankkipalveluja koskevasta lainsäädännöstä 14.3.2001 annetun tasavallan presidentin asetuksen nro 144 (Decreto del Presidente della Repubblica n. 144 – Regolamento recante norme sui servizi di bancoposta; GURI nro 94, 23.4.2001; jäljempänä presidentin asetus nro 144/2001) 3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa: ”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, asiakassuhteita ja postisiirtotiliä säännellään sopimusperusteisesti siviililain ja erityislakien säännöksiä noudattaen”.

8

Talouspolitiikan EU-ohjausjaksosta ja ensimmäisistä kiireellisistä säännöksistä talouden elvyttämiseksi 13.5.2011 annetun asetuksen nro 70 (decreto legge n. 70 – Semestre Europeo – Prime disposizioni urgenti per l’economia; GURI nro 110, 13.5.2011), sellaisena kuin se on laiksi muunnettuna sekä muutettuna 2.3.2012 annetulla asetuksella nro 16 (decreto legge n. 16; GURI nro 52, 2.3.2012; jäljempänä asetus nro 70/2011), 7 §:n 2 momentin gg-septies kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos verotulojen kerääminen annetaan 15.12.1997 annetun asetuksen (decreto-legislativo) nro 446 52 §:n 5 momentin b kohdassa tarkoitettujen henkilöiden tehtäväksi, toteutetaan se avaamalla postissa tai pankissa konsessionsaajan nimissä yksi tai useampi käyttötili, jota käytetään konsessionantajan tulojen keräämiseen ja jolle kaikki kerätyt summat on tilitettävä.”

9

Poste Italianen hallituksen päätöksen nro 57/1996 (jäljempänä maksupäätös nro 57/1996) mukaan verojen keräämisestä vastaavan konsessionsaajan nimissä olevan postisiirtotilin jokaisesta hallinnointitapahtumasta peritään provisio. Provision määräksi vahvistettiin 100 ITL (noin 0,05 euroa) ajanjaksolle 1.4.1997–31.5.2001 ja 0,23 euroa (noin 450 ITL) ajanjaksolle 1.6.2001–31.12.2003.

10

Italiassa asetuksella nro 504/1992 on velvoitettu ICI:n osalta verovelvolliset suorittamaan heidän maksettavakseen tuleva määrä sellaiselle valtion konsessionsaajalle, joka vastaa tämän veron keräämisestä ja kyseisen määrän siirtämisestä sen saajana oleville kunnille. Mainitun asetuksen mukaan ICI on maksettava suoraan sille konsessionsaajalle, jonka piiriin saajana oleva kunta kuuluu, tai tämän konsessionsaajan nimissä olevalle postisiirtotilille.

11

Pääasioissa on kyse provisioita koskevista maksuvaatimuksista, jotka Poste Italiane on osoittanut kahdelle ICI:n keräämisestä vastaavalle konsessionsaajalle eli Riscossione Sicilialle ja Agenzialle.

12

Näiden provisioiden maksamista vaadittiin sellaisten käyttötilien hallinnoinnista vuosina 1997–2011, jotka näillä konsessionsaajilla oli Poste Italianessa, jotta verovelvolliset voisivat maksaa sinne niiden maksettavaksi ICI:n perusteella tulevat summat.

13

Kyseiset provisiot laskettiin maksupäätöksessä nro 57/1996 määritettyjen tariffien perusteella.

14

Asian C-434/19 taustalla olevassa riita-asiassa Poste Italiane nosti kanteen Tribunale di Palermossa (Palermon alioikeus, Italia) ja vaati, että ICI:n keräämisestä vastaava konsessionsaaja, josta tuli sittemmin Riscossione Sicilia, velvoitetaan maksamaan provisio kustakin ICI:tä koskevasta maksutapahtumasta, jonka kukin verovelvollinen toteutti postisiirtolomakkeella konsessionsaajan nimissä olevalle käyttötilille; provisio oli 0,05 euroa (noin 100 ITL) ajanjaksolla 1.4.1997–31.5.2001, 0,23 euroa (noin 450 ITL) ajanjaksolla 1.6.2001–31.12.2003, ja 1.1.2004 lukien provision määrät vaihtelivat peräkkäisten tariffimuutosten mukaan. Tribunale di Palermo hylkäsi 7.6.2011 antamallaan tuomiolla sen käsiteltäväksi saatetun kanteen, ja Corte d’appello di Palermo (Palermon ylioikeus, Italia) muutti 11.5.2016 antamallaan tuomiolla tätä tuomiota osittain siten, että se hyväksyi Poste Italianen valituksen siltä osin kuin se oli esittänyt todisteet vaatimuksistaan 1.6.2006 jälkeiseltä ajalta.

15

Asian C-435/19 taustalla olevassa riita-asiassa Poste Italiane nosti Tribunale di Maceratassa (Maceratan alioikeus, Italia) kanteen, jossa se vaati, että Agenzia, joka on ICI:n keräämisestä vastaava konsessionsaaja, velvoitetaan maksamaan provisio kustakin ICI:tä koskevasta maksutapahtumasta, jonka kukin verovelvollinen toteutti postisiirtolomakkeella tämän konsessionsaajan nimissä olevalle käyttötilille; provisio oli 0,05 euroa (noin 100 ITL) ajanjaksolla 1.4.1997–31.5.2001 ja 0,23 euroa (noin 450 ITL) ajanjaksolla 1.6.2001–20.12.2001. Tribunale di Macerata hylkäsi 11.6.2009 antamallaan tuomiolla sen käsiteltäväksi saatetun kanteen, ja Corte d’appello di Ancona (Anconan ylioikeus, Italia) muutti kyseisen alioikeuden antaman tuomion kokonaisuudessaan siten, että se hyväksyi Poste Italianen valituksen ja katsoi, että sillä oli oikeus soveltaa kyseistä provisiota ja vaatia sen maksamista.

16

Pääasiat ovat vireillä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asiassa C-434/19 on saatettu Poste Italianen tekemä päävalitus ja Riscossione Sicilian tekemä liitännäisvalitus ja asiassa C-435/19 Agenzian tekemä päävalitus ja Poste Italiane SpA – Bancopostan tekemä liitännäisvalitus.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi 26.3.2014 antamassaan tuomiossa Poste Italianen soveltaman provision laillisuudesta, että lain nro 662/1996 18–20 §:n säännöksiä ei voida soveltaa asetuksen nro 504/1992 10 §:ssä säädetyn postisiirtotilipalvelun kaltaiseen toimintaan, johon sovelletaan lakisääteistä monopolijärjestelmää. Se totesi, että verotulojen maksimoinnin tavoite, joka saavutetaan postitoimipaikkojen, joita on kaikkialla maassa helposti verovelvollisten saatavilla, tiheällä verkostolla, oikeuttaa tämän lakisääteisen monopolitilanteen. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitun tuomion mukaan asetuksessa nro 504/1992, jolla otetaan käyttöön kyseinen lakisääteinen monopoli, ei säädetä ICI:n maksamiseen tarkoitetun käyttötilin hallinnointipalvelun vastikkeettomuudesta, joten riippumatta konsessionsaajille asetetusta postisiirtotilin avaamista koskevasta velvoitteesta on katsottava kyseisen palvelun olevan luonteeltaan vastikkeellinen samalla tavoin kuin tavanomainen käyttötilin hallinnointipalvelu vapaassa kilpailutilanteessa.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu nyt esillä olevat asiat, jotka koskevat velvollisuutta maksaa Poste Italianen soveltama provisio vuosilta 1997–2011, pohtii kuitenkin, onko unionin oikeuden sääntöjen ja erityisesti kilpailuoikeutta ja valtiontukia koskevien sääntöjen kannalta lainmukaista, että asetuksen nro 504/1992 10 §:ssä varataan Poste Italianelle ICI:n keräämiseen osoitettujen käyttötilien hallinnointipalvelu.

19

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sopimussuhteella, joka sitoo kunnan ICI:n keräämisestä vastaavaan konsessionsaajaan, pyritään sellaisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, joka muodostuu verotulojen keräämisestä ja joka voidaan määritellä SEUT 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi. Tämä suhde eroaa yksityisoikeudellisesta suhteesta, joka sitoo Poste Italianea ja ICI:n keräämisestä vastaavaa konsessionsaajaa ja joka liittyy postisiirtotilin avaamiseen ja hallinnointiin. Kyseinen tuomioistuin täsmentää, että vaikka asetuksen nro 504/1992 10 §:n 3 momentissa rajoitetaan konsessionsaajan mahdollisuutta valita sopimuskumppaninsa eli Poste Italiane, siinä ei eroteta toisistaan viimeksi mainittujen välistä suhdetta ja toisaalta Poste Italianen suhdetta muihin asiakkaisiinsa, joilla on postisiirtotili.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että asetuksen nro 504/1992 10 §:n voidaan katsoa olevan yhteensopiva unionin lainsäädännön kanssa vain siltä osin kuin Poste Italianelle varattu käyttötilin hallinnointipalvelu kuuluu SEUT 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitteen alaan. Sen mukaan on ratkaistava, täyttääkö, siitä huolimatta, ettei muiden paikallisten verojen kuin ICI:n keräämistä koskevassa lainsäädännössä ole vastaavaa säännöstä, ICI:n keräämisen tehokkuuden maksimoinnin vaatimus, joka saavutetaan postitoimipaikkojen tiheän verkoston avulla, erityistehtävää koskevan kriteerin ja voidaanko sillä näin ollen oikeuttaa SEUT 14 ja SEUT 106 artiklassa tarkoitettu unionin kilpailusääntöjen soveltamisen rajoittaminen.

21

Siinä tapauksessa, että ICI:n keräämiseen tarkoitetun postisiirtotilin hallinnointipalvelun katsottaisiin olevan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, voidaanko katsoa, että Poste Italianelle annettu valtuus määrittää provision määrä, siltä osin kuin kyseessä on kulloisenkin konsessionsaajan mukaan olennaisilta osin laissa säädetty pakollinen vero tai maksu ja näin ollen julkisista varoista myönnetty tuki, on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sääntöjenvastainen valtiontuki, kun otetaan erityisesti huomioon, että tätä toimenpidettä ei ole missään vaiheessa ilmoitettu etukäteen Euroopan komissiolle SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toiseksi, voidaanko sitä, että Poste Italiane vahvistaa pääasioissa kyseessä olevan provision yksipuolisesti, pitää väärinkäyttönä ja onko se näin ollen kielletty SEUT 102 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla. Se toteaa, että konsessionsaaja ei voi vapautua maksamasta tätä provisiota, koska se laiminlöisi tällöin sille sellaisen erillisen oikeussuhteen perusteella kuuluvat velvoitteet, joka sitoo sen paikalliseen veroviranomaiseen ja jonka tarkoituksena on ICI:n kerääminen.

23

Tässä tilanteessa Corte suprema di cassazione päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Suullinen käsittely, joka oli vahvistettu pidettäväksi 22.4.2020, peruttiin terveyskriisin ja niiden epävarmuuksien vuoksi, joita siitä aiheutui sen ajankohdan osalta, jona unionin tuomioistuin voisi aloittaa uudelleen lainkäyttötehtävänsä tavanomaisissa olosuhteissa, ja suullista vastausta varten esitetyt kysymykset muutettiin kirjallista vastausta varten esitetyiksi kysymyksiksi. Poste Italiane, Agenzia ja komissio vastasivat esitettyihin kysymyksiin unionin tuomioistuimen asettamassa määräajassa.

25

Poste Italiane väittää ensisijaisesti, että ensimmäinen kysymys on jätettävä tutkimatta, koska yhtäältä sitä on mahdoton ymmärtää siltä osin kuin se koskee SEUT 14 artiklaa ja koska toisaalta yksinomaan kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on soveltaa suoraan SEUT 106 artiklan 2 kohdassa määrättyjä edellytyksiä.

26

Tästä on muistettava, että SEUT 267 artiklan mukaisessa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun siis kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ratkaisemaan ne (tuomio 19.12.2019, Darie, C-592/18, EU:C:2019:1140, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 8.10.2020, Union des industries de la protection des plantes, C-514/19, EU:C:2020:803, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Toiseksi on palautettava mieleen, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 28.11.2000, Roquette Frères, C-88/99, EU:C:2000:652, 18 kohta ja tuomio 19.12.2019, Nederlands Uitgeversverbond ja Groep Algemene Uitgevers, C-263/18, EU:C:2019:1111, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin voi poimia kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 19.12.2019, Nederlands Uitgeversverbond ja Groep Algemene Uitgevers, C-263/18, EU:C:2019:1111, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Vaikka nyt käsiteltävissä asioissa ensimmäisessä kysymyksessä mainitaan SEUT 14 artikla, se koskee myös SEUT 106 artiklaa ja tarkemmin näiden kahden artiklan kattamaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitettä, ja sillä pyritään lähinnä selvittämään, onko Poste Italianelle varatun toiminnan kaltaisella toiminnalla, joka koskee ICI:n keräämiseen käytettävän postisiirtotilin hallinnointipalvelua, tällaisen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun ominaispiirteet. Tämä kysymys koskee siten unionin oikeuden tulkintaa, se ei ole hypoteettinen eikä siltä puutu yhteys pääasioihin. Unionin tuomioistuimella on lisäksi käytettävissään tarvittavat tiedot näihin kysymyksiin vastaamiseksi.

31

Ensimmäinen kysymys voidaan siis ottaa tutkittavaksi.

32

Ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 106 artiklan 2 kohtaa ja SEUT 107 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaisten kansallisten sääntöjen soveltamiselle, joiden mukaan ICI:n keräämisestä vastaavilla konsessionsaajilla on oltava niiden nimissä oleva käyttötili Poste Italianessa, jotta verovelvolliset voivat maksaa kyseisen veron, ja niiden on maksettava provisio mainitun käyttötilin hallinnoinnista, kun näitä sääntöjä ei ole ilmoitettu komissiolle SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

33

Aluksi on muistutettava, että vaikka komissiolla, jonka toimintaa unionin tuomioistuimet valvovat, on yksinomainen toimivalta arvioida tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille (ks. vastaavasti mm. tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tämä seikka ei estä kansallista tuomioistuinta pyytämästä unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua tuen käsitteen tulkinnasta. Unionin tuomioistuin voi siten esittää kansalliselle tuomioistuimelle sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla se voi määrittää, onko tiettyä kansallista toimenpidettä pidettävä SEUT 107 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena (tuomio 18.5.2017, Fondul Proprietatea, C-150/16, EU:C:2017:388, 12 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Voidakseen lisäksi taata SEUT 108 artiklan 3 kohdassa vahvistetun, valtiontukien myöntämistä tai muuttamista koskevien suunnitelmien ilmoitusvelvollisuuden tehokkaan vaikutuksen sekä sen, että komissio voi tutkia valtiontuet asianmukaisesti ja kokonaisuudessaan, kansallisten tuomioistuinten on määritettävä kaikki seuraukset tämän velvoitteen rikkomisesta ja toteutettava toimenpiteet, joilla sääntöjenvastaisuudet voidaan korjata, myös, jos sääntöjenvastaisen tuen saaja on SEUT 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yritys, joka tuottaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2020, Viasat Broadcasting UK, C-445/19, EU:C:2020:952, 43 kohta).

35

On myös täsmennettävä, että sen kysymyksen tutkiminen, onko kyseessä oleva toimenpide luokiteltava SEUT 107 artiklassa tarkoitetuksi valtiontueksi, mikä voi edellyttää 24.7.2003 annettuun tuomioon Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) perustuvassa oikeuskäytännössä asetettujen edellytysten noudattamisen valvontaa, tapahtuu ennen tukitoimenpiteen SEUT 106 artiklan 2 kohtaan perustuvaa tutkintaa. Tämä kysymys näet edeltää kysymystä siitä, onko sisämarkkinoille soveltumaton tuki mahdollisesti kuitenkin SEUT 106 artiklan 2 kohdan nojalla tarpeen kyseisen toimenpiteen edunsaajalle uskotun tehtävän hoitamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2017, Viasat Broadcasting UK v. komissio, C‑660/15 P, EU:C:2017:178, 34 kohta ja tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 102 kohta).

36

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastaamiseksi on siis ensin tutkittava, onko pääasioissa kyseessä olevaa toimenpidettä pidettävä SEUT 107 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena.

37

SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi luokitteleminen edellyttää, että neljä edellytystä täyttyy eli että on olemassa valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide, kyseinen toimenpide on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä annetaan valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena, ja toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua (ks. tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Ensinnäkin edellytyksestä, jonka mukaan kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide, on täsmennettävä, että SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tehty ero ”jäsenvaltion myöntämän tuen” ja ”valtion varoista” myönnetyn tuen välillä ei merkitse sitä, että kaikki valtion myöntämät edut olisivat tukea siitä riippumatta, onko ne rahoitettu valtion varoista, vaan erottelun tarkoituksena on ainoastaan sisällyttää kyseiseen käsitteeseen valtion suoraan myöntämät edut ja valtion nimeämien tai perustamien julkisten tai yksityisten elinten välityksellä myönnetyt edut (tuomio 21.10.2020, Eco TLC, C‑556/19, EU:C:2020:844, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Tästä seuraa, että jotta etuja voidaan pitää SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, niiden on yhtäältä oltava suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja ja toisaalta niiden on katsottava johtuvan valtiosta (ks. tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Ensinnäkin edellytys, jonka mukaan tukitoimenpiteen on johduttava valtiosta, edellyttää sen tutkimista, ovatko viranomaiset osallistuneet kyseisen toimenpiteen toteuttamiseen (tuomio 21.10.2020, Eco TLC, C-556/19, EU:C:2020:844, 23 kohta).

41

Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että pääasioissa kyseessä oleva järjestely on otettu käyttöön laeilla ja asetuksilla. Velvollisuus, jonka mukaan konsessionsaajilla on oltava Poste Italianessa käyttötili ICI:n keräämiseksi, otettiin käyttöön asetuksella nro 504/1992, kun taas tämän yrityksen oikeudesta periä provisio kyseisen tilin hallinnoinnista on säädetty lailla nro 662/1996. Tässä asiayhteydessä, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, valtion voidaan katsoa olevan vastuussa järjestelystä, jossa konsessionsaajilla on oltava omissa nimissään oleva käyttötili Poste Italianessa, jotta verovelvolliset voivat maksaa ICI:n, ja jossa konsessionsaajien on maksettava provisio kyseisten käyttötilien hallinnoinnista.

42

Toiseksi valtion varojen siirtoa koskevasta edellytyksestä on täsmennettävä, että valtion varojen käsite koskee kaikkia rahavaroja, joita viranomaiset voivat tosiasiallisesti käyttää tukeakseen yrityksiä, ilman että sillä seikalla olisi merkitystä, kuuluvatko nämä varat pysyvästi valtion omaisuuteen. Vaikka tukitoimenpidettä vastaavat rahamäärät eivät ole pysyvästi valtion hallussa, ne voidaan luokitella valtion varoiksi jo sillä perusteella, että ne ovat jatkuvasti valtion määräysvallassa ja siis toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käytettävissä (tuomio 21.10.2020, Eco TLC, C-556/19, EU:C:2020:844, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Kun otetaan huomioon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamat tiedot ja unionin tuomioistuimen käytettävissä oleva asiakirja-aineisto, tältä osin on täsmennettävä, että toimenpide, jolla julkiset tai yksityiset yritykset velvoitetaan ostamaan tai hankkimaan palveluja omilla varoillaan, ei ole valtiontukea. Tämä velvollisuus ei nimittäin lähtökohtaisesti merkitse valtion varojen sitomista SEUT 107 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Toisin olisi kuitenkin, jos olisi katsottava, että valtio on valtuuttanut tällaiset yritykset hallinnoimaan valtion varoja, mistä olisi kyse, jos olisi säädetty siitä, että kyseisestä ostoja tai hankintoja koskevasta velvollisuudesta aiheutuneet lisäkustannukset vyörytetään kokonaisuudessaan loppukäyttäjälle, että lisäkustannukset rahoitetaan jäsenvaltion asettamalla pakollisella maksulla tai että sovellettaisiin järjestelyä kyseisten lisäkustannusten täysimääräisestä korvaamisesta (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2017, ENEA, C-329/15, EU:C:2017:671, 26 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 68 kohta).

44

Lisäksi julkisten yritysten varoja voidaan pitää myös valtion varoina, kun tämä voi yrityksiin kohdistuvaa määräysvaltaansa käyttämällä ohjata näiden varojen käyttöä rahoittaakseen tarvittaessa muille yrityksille myönnettäviä etuja (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2017, ENEA, C-329/15, EU:C:2017:671, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Nyt käsiteltävissä asioissa kansallisesta säännöstöstä, sellaisena kuin se on selostettu ennakkoratkaisupyynnöissä, ilmenee, että pääasioissa kyseessä olevan toimenpiteen voidaan katsoa sisältävän palvelujen hankkimista koskevan velvoitteen, koska asetuksen nro 504/1992 10 §:n 3 momentin mukaan konsessionsaajilla on oltava käyttötili Poste Italianessa ICI:n keräämiseksi verovelvollisilta ja koska lain nro 662/1996 2 §:n 18 momentin mukaan Poste Italiane voi periä mainituilta konsessionsaajilta provisioita kyseisten postisiirtotilien hallinnoinnista.

46

Tältä osin on aluksi todettava, että pelkästään sen perusteella, että konsessionsaajista tuli vuonna 2006 julkisia yrityksiä, ei voida päätellä, että näille konsessionsaajille kuuluva velvollisuus hankkia palveluja rahoitettaisiin valtion varoista.

47

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä seikoista ei nimittäin ilmene, että pääasioissa kyseessä oleva toimenpide olisi seurausta siitä, että valtio on käyttänyt määräävää vaikutusvaltaansa kyseisiin yrityksiin ohjatakseen niiden varojen käyttöä tämän tuomion 44 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, koska velvollisuus, jonka nojalla konsessionsaajilla on oltava käyttötili Poste Italianessa ICI:n keräämiseksi verovelvollisilta, on seurausta lainsäädännöstä eikä konsessionsaajien liiketoimintapolitiikkaan kohdistuvasta valtion toimenpiteestä ja koska sitä sovellettiin konsessionsaajiin samalla tavalla sekä ennen kuin ne siirtyivät julkiseen määräysvaltaan vuonna 2006 että sen jälkeen.

48

Kuten tämän tuomion 43 kohdassa on todettu, on kuitenkin tutkittava, ovatko ICI:n keräämisestä vastaavat konsessionsaajat yrityksiä, jotka valtio on valtuuttanut hallinnoimaan valtion varoja, mistä olisi kyse erityisesti, jos olisi olemassa järjestely kyseisestä velvoitteesta johtuvien lisäkustannusten täysimääräisestä korvaamisesta.

49

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ei käy varmuudella ilmi tällaisen järjestelyn olemassaoloa.

50

Ennakkoratkaisupyynnöistä tosin ilmenee, että asetuksen nro 504/1992 10 §:n 3 momentin mukaan veronsaajina olevat kunnat ovat velvollisia maksamaan konsessionsaajille provision viimeksi mainittujen suorittamasta ICI:n keräämistoiminnasta. Vaikka nämä summat ovat selvästi peräisin julkisista varoista, mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että niillä olisi tarkoitus korvata lisäkustannukset, joita konsessionsaajille voi aiheutua niiden velvollisuudesta käyttää Poste Italianessa avattua käyttötiliä, ja että valtio takaisi siten näiden lisäkustannusten täysimääräisen kattamisen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, onko asia näin.

51

Lisäksi on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöistä tai unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että pääasioissa kyseessä olevasta velvollisuudesta hankkia palveluja Poste Italianelta mahdollisesti aiheutuvat lisäkustannukset kuuluisivat kokonaisuudessaan verovelvollisten maksettaviksi tai että ne rahoitettaisiin muun tyyppisellä valtion määräämällä pakollisella maksulla.

52

Vaikka ensi näkemältä ei vaikutakaan siltä, että konsessionsaajien Poste Italianelle maksamia provisioita sellaisten postisiirtotilien avaamisesta ja hallinnoinnista, jotka niillä on oltava, voitaisiin pitää suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyinä, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa tämä, koska unionin tuomioistuin ei voi tutkia suoraan pääasioihin liittyviä tosiseikkoja.

53

Toiseksi edellytyksestä, jonka mukaan mainitulla toimenpiteellä on myönnettävä valikoiva etu sen saajalle, on muistettava, että valtiontukina pidetään toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa (tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Tässä yhteydessä on todettava, että kansallisessa lainsäädännössä yritykselle tunnustettua mahdollisuutta periä provisioita sellaisen palvelun hoitamisesta, johon sillä on lakisääteinen monopoli, voidaan lähtökohtaisesti pitää valikoivana etuna yksinomaan tämän yrityksen hyväksi.

55

Ennakkoratkaisupyynnöistä ja muista unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista ilmenee, että konsessionsaajille asetettu velvollisuus avata omissa nimissään käyttötili Poste Italianessa, jotta verovelvolliset voivat suorittaa ICI:n, otettiin käyttöön asetuksella nro 504/1992, jossa säädettiin lakisääteisestä monopolista Poste Italianen hyväksi. Asetuksen nro 70/2011 antamiseen saakka Poste Italiane oli ainoa toimija, joka sai tämän edun, jota perusteltiin postitoimipaikkojen tiheällä verkostolla, jonka avulla verovelvolliset pystyttiin saavuttamaan helpommin.

56

On kuitenkin todettava, että kun otetaan huomioon pääasioiden olosuhteet, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta erityisesti 24.7.2003 annetussa tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) esitetyistä kriteereistä, jotka koskevat korvauksia yrityksen täyttämistä julkisen palvelun velvoitteista.

57

Tämän osalta unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että siltä osin kuin valtion toimenpidettä on pidettävä korvauksena, joka on vastike edunsaajayritysten suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, siten, että kyseiset yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua ja että kyseinen toimenpide ei näin ollen aseta kyseisiä yrityksiä edullisempaan kilpailutilanteeseen suhteessa niiden kilpailijayrityksiin, tällaiseen toimenpiteeseen ei sovelleta SEUT 107 artiklan 1 kohtaa (tuomio 24.7.2003, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, C-280/00, EU:C:2003:415, 87 kohta; tuomio 8.3.2017, Viasat Broadcasting UK v. komissio, C‑660/15 P, EU:C:2017:178, 25 kohta ja tuomio 15.5.2019, Achema ym., C-706/17, EU:C:2019:407, 100 kohta).

58

Tiettyjen edellytysten on 24.7.2003 annetun tuomion Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) 88–93 kohdan mukaan täytyttävä, jotta tällaista toimenpidettä ei luokiteltaisi valtiontueksi. Ensinnäkin edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi. Toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Kolmanneksi korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kokonaan tai osittain ne kustannukset, jotka julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa. Neljänneksi silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei tietyssä konkreettisessa tapauksessa valita sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävästi varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.

59

Unionin tuomioistuin on todennut 24.7.2003 annetussa tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) vahvistetusta ensimmäisestä edellytyksestä, että sillä pyritään avoimuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteeseen, joka edellyttää sellaisten vähimmäisvaatimusten täyttymistä, jotka liittyvät yhden tai useamman sellaisen viranomaisen toimen olemassaoloon, jossa määritellään riittävän täsmällisesti ainakin niille yrityksille kuuluvien julkisen palvelun velvoitteiden luonne, kesto ja laajuus, joiden tehtäväksi näiden velvoitteiden täyttäminen on annettu. Jos tällaisia objektiivisia vaatimuksia ei ole määritelty selvästi, ei ole mahdollista valvoa, voiko tietty toiminta kuulua yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitteen alaan (tuomio 20.9.2018, Espanja v. komissio, C‑114/17 P, EU:C:2018:753, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

Nyt käsiteltävissä asioissa on korostettava, että pääasioissa ei ole kyse Poste Italianen tarjoamista postipalveluista ja että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin erottaa ICI:n keräämisen osalta yhtäältä sen suhteen, joka hallinnollisen konsession avulla sitoo toisiinsa sopimuksentekomenettelyn kautta veronsaajana olevan kunnan ja veron keräämisestä vastaavan konsessionsaajan, ja toisaalta kyseisen konsessionsaajan ja Poste Italianen välisen yksityisluonteisen suhteen, johon liittyy velvollisuus, jonka mukaan konsessionsaajilla on oltava postisiirtotili ICI:n keräämistä varten ja niiden on maksettava provisio kyseisten tilien hallinnoinnista. Pääasiat koskevat ainoastaan jälkimmäistä näistä suhteista.

61

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, mistään ei kuitenkaan ilmene, että Poste Italiane olisi suhteessaan näihin konsessionsaajiin muodollisesti velvollinen tarjoamaan tiettyjä palveluja julkisen palvelun velvoitteen nojalla ja että näiden palveluiden luonne ja laajuus olisi määritelty riittävän täsmällisesti.

62

Päinvastoin on niin, että vaikka postisiirtotilien avaaminen ja hallinnointi konsessionsaajien nimissä kuuluvat konsessionsaajille uskotun, ICI:n keräämistä koskevan julkisen palvelun järjestämistä ja toteuttamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen täytäntöönpanoon, ennakkoratkaisupyynnöistä ja muista unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee, että Poste Italianella ei ole, lukuun ottamatta velvollisuutta tehdä sopimuksia kaikkien konsessionsaajien kanssa, enempää velvollisuuksia kuin mitä pankkipalvelujen alalla sovelletaan.

63

Erityisesti on todettava, että Poste Italianella säilyy vapaus vahvistaa hintansa, ja lukuun ottamatta mainittua velvollisuutta tehdä sopimuksia konsessionsaajien kanssa, mikään erityinen seikka ei erota sen ja konsessionsaajien välistä suhdetta siitä suhteesta, joka sillä on muihin asiakkaisiin, joilla on postisiirtotilejä. Poste Italiane totesi, että sillä on konsessionsaajiin nähden tavallinen käyttötilisuhde ja että se tarjoaa aina yhden ainoan postisiirtotilin tyypin, jonka perusehdot ovat samat kaikille asiakkaille. Agenzia vahvisti myös, että Poste Italiane sovelsi konsessionsaajien käyttötileihin samoja taloudellisia ehtoja kuin kaikkiin muihin oikeushenkilöihin yleisesti.

64

Näin ollen 24.7.2003 annetussa tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) vahvistettu ensimmäinen edellytys ei täyty nyt käsiteltävissä asioissa, eikä muita kyseisessä tuomiossa vahvistettuja edellytyksiä ole tarpeen tutkia, koska ne ovat kumulatiivisia.

65

Tästä seuraa, että asioiden kannalta merkityksellisessä kansallisessa lainsäädännössä Poste Italianelle tunnustettua oikeutta periä provisioita sellaisten postisiirtotilien hallinnoimisesta, jotka konsessionsaajien oli lain mukaan avattava omissa nimissään, jotta verovelvolliset voivat suorittaa ICI:n, voidaan mahdollisesti pitää valikoivana etuna, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

66

Kolmanneksi niiden edellytysten osalta, joiden mukaan toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja sen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua, on todettava, että vaikka ennakkoratkaisupyynnöissä ei mainita tätä koskevia seikkoja, on mahdollista katsoa, että nämä edellytykset täyttyvät nyt käsiteltävissä asioissa, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu.

67

Tältä osin on palautettava ensinnäkin mieleen, että kansallisen toimenpiteen luokitteleminen valtiontueksi ei edellytä sen osoittamista, että kyseessä oleva tuki vaikuttaa todellisuudessa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja että kilpailu tosiasiassa vääristyy, vaan ainoastaan sen tutkimista, saattaako tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää kilpailua (tuomio 29.7.2019, Azienda Napoletana Mobilità, C-659/17, EU:C:2019:633, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Lisäksi on todettava, että silloin, kun jäsenvaltion myöntämä tuki vahvistaa tiettyjen yritysten asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin, kilpaileviin yrityksiin verrattuna, tuen on katsottava vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tällöin ei ole tarpeen, että tuensaajayritykset itse osallistuvat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. On näet niin, että kun jäsenvaltio myöntää tuen yrityksille, jäsenvaltion sisäinen liiketoiminta voi tämän johdosta pysyä ennallaan tai lisääntyä sillä seurauksella, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten mahdollisuudet päästä kyseisen jäsenvaltion markkinoille vähentyvät tämän johdosta (tuomio 29.7.2019, Azienda Napoletana Mobilità, C-659/17, EU:C:2019:633, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Nyt esillä olevissa asioissa ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että kun pääasioissa kyseessä olevassa Italian lainsäädännössä asetetaan velvollisuus, jonka mukaan konsessionsaajilla on oltava postisiirtotili ICI:n keräämiseksi verovelvollisilta ja niiden on maksettava Poste Italianelle provisio näiden tilien hallinnoinnista, se on omiaan vahvistamaan tämän julkisen yrityksen asemaa muihin pankki- ja rahoituspalvelualalla kilpaileviin yrityksiin nähden, ja se on myös omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

70

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin arvioida se vaikutus, joka pääasioissa kyseessä olevalla toimenpiteellä – jolla ainakin asetuksen nro 70/2011 antamiseen asti varattiin Poste Italianelle etu, joka aiheutui velvollisuudesta, jonka mukaan konsessionsaajilla oli oltava Poste Italianessa niiden nimissä avattu käyttötili, jotta verovelvolliset voivat suorittaa niille ICI:n, sen lisäksi, että verovelvollisilla oli mahdollisuus suorittaa maksu suoraan näille konsessionsaajille – on Poste Italianen ja muiden pankkien toimintaan.

71

Neljänneksi on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että asetuksella nro 504/1992 käyttöön otetusta toimenpiteestä, jolla on tarkoitus antaa Poste Italianelle yksinoikeus hallinnoida ICI:n keräämisestä vastaavien konsessionsaajien nimissä avattuja käyttötilejä, ei ole ilmoitettu komissiolle SEUT 108 artiklan mukaisesti.

72

Tästä seuraa, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyisi katsomaan tämän tuomion 37–70 kohdassa esitettyjen seikkojen valossa, että pääasioissa kyseessä oleva toimenpide on valtiontuki, kyseisen tuomioistuimen olisi tämän tuomion 34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti määritettävä kaikki seuraukset SEUT 108 artiklan 3 kohdan rikkomisesta käsiteltävissä asioissa.

73

Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin 24.7.2003 annettuun tuomioon Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) perustuvassa oikeuskäytännössä asetettua ensimmäistä edellytystä, jonka mukaan edunsaajayrityksen tehtäväksi on annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi, sovelletaan myös tapauksessa, jossa on vedottu SEUT 106 artiklan 2 kohdassa määrättyyn poikkeukseen (tuomio 20.12.2017, Comunidad Autónoma del País Vasco ym. v. komissio, C‑66/16 P–C‑69/16 P, EU:C:2017:999, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), SEUT 106 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa pääasioissa, koska nyt annettavan tuomion 64 kohdassa todetaan, että tämä edellytys ei täyty nyt käsiteltävissä asioissa. Joka tapauksessa on niin, että koska – kuten tämän tuomion 33 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – komissiolla on yksinomainen toimivalta arvioida tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille, ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia, täyttyvätkö SEUT 106 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytykset.

74

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 107 artiklaa on tulkittava siten, että kansallinen toimenpide, jossa asetetaan velvollisuus, jonka mukaan ICI:n keräämisestä vastaavilla konsessionsaajilla on oltava Poste Italianessa omissa nimissään avattu käyttötili, jotta verovelvolliset voivat maksaa kyseisen veron, ja konsessionsaajien on maksettava provisio näiden tilien hallinnoinnista, on tässä määräyksessä tarkoitettu valtiontuki, jos kyseessä on valtion toimenpide, jos sillä annetaan valikoivaa etua Poste Italianelle valtion varoista ja jos se on omiaan vääristämään kilpailua ja jäsenvaltioiden välistä kauppaa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

75

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko SEUT 102 artikla esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan ICI:n keräämisestä vastuussa olevat konsessionsaajat ovat velvollisia maksamaan Poste Italianen yksipuolisesti vahvistaman provision sellaisten postisiirtotiliensä hallinnoimisesta, jotka niillä on velvollisuus avata Poste Italianessa.

76

Poste Italiane väittää, että tämä kysymys on jätettävä tutkimatta, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt mitään selvitystä tai selvennyksiä syistä, joiden vuoksi pääasioissa kyseessä oleva kansallinen säännöstö ei olisi SEUT 102 artiklan mukainen. Jos oletetaan, että esitetty kysymys koskee SEUT 106 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä SEUT 102 artiklan kanssa, tulkintaa, myös tämä kysymys olisi jätettävä tutkimatta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole sen mukaan antanut selviä tietoja kyseisten palvelujen markkinoista, niiden asian kannalta merkityksellisestä maantieteellisestä laajuudesta, kyseessä olevia palveluja tarjoavien toimijoiden lukumäärästä eikä niiden markkinaosuuksista.

77

Tältä osin on muistutettava, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, kansallisen tuomioistuimen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Nämä edellytykset koskevat erityisesti kilpailualaa, jolle on luonteenomaista tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen monimutkaisuus (tuomio 12.12.2013, Ragn-Sells, C-292/12, EU:C:2013:820, 39 kohta ja tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C-349/17, EU:C:2019:172, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Pääasioissa kolmannella kysymyksellä pyritään lähinnä selvittämään paitsi se, onko pääasioissa kyseessä olevasta kansallisesta säännöstöstä seurannut, että Poste Italianelle on myönnetty SEUT 106 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja erityis- tai yksinoikeuksia, myös se, onko tällainen säännöstö voinut johtaa määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön.

79

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 92 kohdassa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi pitänyt toimittaa täsmälliset tiedot merkityksellisten markkinoiden ominaispiirteistä, niiden maantieteellisestä laajuudesta tai vastaavien palvelujen mahdollisesta olemassaolosta.

80

Erityisesti on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöt eivät sisällä tietoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa SEUT 102 artiklassa tarkoitetun määräävän markkina-aseman väärinkäytön tunnusmerkistön täyttyvän pääasioissa. Tältä osin on todettava, että huolimatta niistä tiedoista, joita unionin tuomioistuimessa käytävään menettelyyn osallistuneet tahot ovat antaneet vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, pääasioissa kyseessä olevien palvelujen kannalta merkityksellisiä markkinoita ja niiden maantieteellistä laajuutta sekä näillä markkinoilla toimivien eri yritysten markkinaosuuksia ei ole mahdollista määritellä riittävän täsmällisesti, eikä voida varmuudella katsoa, että velvollisuudella, jonka mukaan konsessionsaajilla on oltava käyttötili Poste Italianessa ICI:n keräämistä varten, annettaisiin viimeksi mainitulle määräävä asema sisämarkkinoiden merkittävällä osalla.

81

Ennakkoratkaisupyynnöissä ei selitetä myöskään syitä, joiden vuoksi pääasioissa kyseessä oleva Italian lainsäädäntö voisi johtaa siihen, että Poste Italiane käyttäisi asemaansa väärin.

82

Koska unionin tuomioistuimella ei ole käytettävissään seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen, kolmas kysymys on jätettävä tutkimatta.

83

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

SEUT 107 artiklaa on tulkittava siten, että kansallinen toimenpide, jossa asetetaan velvollisuus, jonka mukaan kunnallisen kiinteistöveron (imposta comunale sugli immobili) keräämisestä vastaavilla konsessionsaajilla on oltava Poste Italiane SpA:ssa omissa nimissään avattu käyttötili, jotta verovelvolliset voivat maksaa kyseisen veron, ja konsessionsaajien on maksettava provisio näiden tilien hallinnoinnista, on tässä määräyksessä tarkoitettu valtiontuki, jos kyseessä on valtion toimenpide, jos sillä annetaan valikoivaa etua Poste Italianelle valtion varoista ja jos se on omiaan vääristämään kilpailua ja jäsenvaltioiden välistä kauppaa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.