1.

Euroopan komissio vaatii valituksellaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 11.6.2019 antaman tuomion De Esteban Alonso v. komissio (T‑138/18, EU:T:2019:398, jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin määräsi komission maksamaan Fernando De Esteban Alonsolle (jäljempänä kantaja) 62000 euroa korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka hänelle on aiheutunut Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) ja komission lainvastaisesta menettelystä siinä yhteydessä, kun kansallisille oikeusviranomaisille toimitettiin tietoja ja häntä vastaan pantiin vireille rikosoikeudellinen menettely kansallisessa tuomioistuimessa.

2.

Nyt käsiteltävä valitus tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden lausua ensimmäisen kerran yhtäältä päätöksen 1999/396/EY, EHTY, Euratom ( 2 ) 4 artiklan ulottuvuudesta siltä osin kuin on kyse siitä, että OLAF toimittaa tutkimukseen liittyviä tietoja kansallisille oikeusviranomaisille ennen tämän tutkimuksen päättämistä, ja toisaalta asetuksen (EY) N:o 1073/1999 ( 3 ) 9 artiklan 4 kohdan ulottuvuudesta siltä osin kuin on kyse siitä, että komissio osallistuu rikosoikeudelliseen menettelyyn ennen OLAFin kyseisen tutkimuksen päättämistä. ( 4 )

3.

OLAF on perustettu komission 28.4.1999 tekemällä päätöksellä 1999/352/EY, EHTY, Euratom, ( 5 ) ja sen tehtävänä on tämän päätöksen 2 artiklan nojalla muun muassa toteuttaa toimielinten sisäisiä hallinnollisia tutkimuksia, joiden tarkoituksena on torjua petoksia, lahjontaa ja Euroopan unionin taloudellisia etuja vahingoittavaa muuta laitonta toimintaa, ja selvittää virkatoimintaan liittyviä vakavia tekoja, jotka voivat merkitä, että virkamies tai muu henkilöstöön kuuluva on jättänyt noudattamatta velvollisuuksiaan tavalla, joka voi johtaa kurinpitotoimiin ja tarvittaessa rikossyytteisiin.

4.

Asetuksella N:o 1073/1999 säädettiin OLAFin henkilökuntaan kuuluvien tehtäviensä suorittamiseksi toteuttamista tarkastuksista, todentamisista ja toimista. OLAFin tutkimukset ovat (unionin toimielinten ulkopuolella suoritettavia) ulkoisia tutkimuksia tai (näissä toimielimissä suoritettavia) sisäisiä tutkimuksia. Tämä asetus, jota sovelletaan ajallisesti käsiteltävän asian tosiseikkoihin, on kumottu asetuksella N:o 883/2013.

5.

Asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa säädettiin, että

”näissä tutkimuksissa on noudatettava perustamissopimusta ja erityisesti [Euroopan unionin] erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa [(N:o 7) ( 6 )], [Euroopan unionin] virkamiehiin ja muuhun henkilöstöön sovellettavia henkilöstösääntöjä[ ( 7 )] – – sekä ottaen täysimääräisesti huomioon ihmisoikeudet ja perusvapaudet, erityisesti oikeudenmukaisuuden periaatteen ja noudattaen asianomaisen oikeutta tulla kuulluksi häntä koskevista seikoista ja periaatetta, jonka mukaan ainoastaan tutkinnan päätelmät voidaan perustaa todistettaviin seikkoihin; tätä varten toimielinten ja elinten on säädettävä sisäisiä tutkimuksia koskevista edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä; tämän vuoksi on tarpeen muuttaa henkilöstösääntöjä virkamiesten ja muun henkilöstön oikeuksia ja velvoitteita sisäisissä tutkimuksissa koskevien säännösten sisällyttämiseksi niihin”.

6.

Tämän asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Sisäiset tutkimukset”, 1 ja 5 kohdan sanamuoto on seuraava:

”1.   [OLAF] toteuttaa toimielimissä ja elimissä 1 artiklassa tarkoitetuilla aloilla sisäisiä hallinnollisia tutkimuksia – –

Nämä sisäiset tutkimukset toteutetaan ottaen huomioon perustamissopimusten, erityisesti erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan ([N:o 7)] määräykset sekä henkilöstösäännöt tässä asetuksessa ja kunkin toimielimen ja elimen päätöksissä säädettyjä edellytyksiä ja yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen. Toimielimet sopivat yhteisesti tällaisella päätöksellä luotavasta järjestelmästä.

– –

5.   Jos tutkimuksessa ilmenee, että jäseneen, johtohenkilöön, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilökohtaisia epäilyjä, tästä ilmoitetaan toimielimelle tai elimelle, jonka palveluksessa hän on.

Tapauksissa, joissa tutkimukseen liittyvistä syistä on noudatettava ehdotonta salassapitoa tai joissa on turvauduttava kansallisen oikeusviranomaisen toimivaltaan kuuluviin tutkintamenetelmiin, tätä ilmoittamista voidaan lykätä.”

7.

Tämän asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan jatkotoimet”, säädettiin seuraavaa:

”1.   [OLAF] laatii tutkimuksensa valmistuttua johtajan vastuulla loppukertomuksen, jossa ilmoitetaan erityisesti todetut seikat, mahdollinen taloudellinen vahinko ja tutkinnan päätelmät sekä johtajan suositukset jatkotoimiksi.

2.   Näitä kertomuksia laadittaessa on otettava huomioon asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät menettelyä koskevat vaatimukset. Tapauksissa, joissa on tarpeen turvautua jäsenvaltion hallinnollisiin ja oikeudellisiin menettelyihin, näin laaditut kertomukset on hyväksyttävä todisteeksi samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset. Viraston kertomuksia arvioidaan samojen sääntöjen perusteella kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimia hallinnollisia kertomuksia, ja ne ovat kansallisten viranomaisten kertomusten kanssa samanarvoiset.

3.   Ulkoisesta tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisia tutkimuksia koskevan säännöstön mukaisesti.

4.   Sisäisestä tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan asianomaiselle toimielimelle tai elimelle. Toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet ja ilmoittavat [OLAFin] johtajalle toteutetuista tutkimuksen jatkotoimista johtajan kertomuksensa päätelmissä vahvistamassa määräajassa.”

8.

Saman asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”[OLAFin] lähettämät tiedot”, säädettiin seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan sekä asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96[ ( 8 )] säännösten soveltamista rajoittamatta [OLAF] voi milloin tahansa lähettää asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja.

2.   Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan soveltamista rajoittamatta [OLAFin] johtaja lähettää asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille [OLAFin] sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka voivat johtaa rikossyytteisiin. Viraston johtaja ilmoittaa tästä samanaikaisesti asianomaiselle jäsenvaltiolle, jollei tutkimukseen liittyvistä syistä muuta johdu.

3.   [OLAF] voi milloin tahansa toimittaa asianomaiselle toimielimelle tai elimelle sisäisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja, tämän kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 8 ja 9 artiklan soveltamista.”

9.

Päätöksen 1999/396 4 artiklassa säädetään asianomaisille ilmoittamisen edellytyksistä OLAFin suorittamien sisäisten tutkimusten yhteydessä seuraavaa:

”Jos ilmenee, että komission jäseneen, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä nopeasti, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta. Nimeltä mainittua komission jäsentä, virkamiestä tai muuhun henkilöstöön kuuluvaa koskevia päätelmiä ei missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianomaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista.

Tapauksissa, joissa tutkimukseen liittyvistä syistä on noudatettava ehdotonta salassapitovelvollisuutta ja joissa on turvauduttava kansallisten oikeusviranomaisten toimivaltaan kuuluviin tutkintamenetelmiin, velvollisuutta antaa komission jäsenelle, virkamiehelle tai muuhun henkilöstöön kuuluvalle tilaisuus tulla kuulluksi voidaan lykätä puheenjohtajan tai pääsihteerin annettua asiaan suostumuksensa.”

10.

Kantaja on komission entinen virkamies, joka on hoitanut muun muassa Euroopan unionin tilastotoimiston (jäljempänä Eurostat) tietotekniikan, julkaisutoiminnan ja ulkosuhteiden osaston johtajan tehtäviä 1.1.1993-31.1.1997, ennen kuin hänet nimitettiin muihin tehtäviin komissiossa.

11.

Eurostat huolehti keräämiensä tilastotietojen jakamisesta Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston (OPOCE) avulla. Tämä virasto perusti vuonna 1996 myyntipisteiden verkoston (datashops). Eurostatin, OPOCEn ja kunkin myyntipisteen väliset suhteet järjestettiin taloudellisten sopimusten perusteella. Koska syyskuussa 1999 pidetty Eurostatin sisäinen tarkastus oli tuonut ilmi taloushallinnossa tapahtuneita sääntöjenvastaisuuksia, joiden takia oli aihetta epäillä varojen väärinkäyttöä, asia saatettiin 17.3.2000 käsiteltäväksi OLAFiin, joka käynnisti useita tutkimuksia.

12.

Yksi näistä tutkimuksista koski asiaa ”Eurostat-Datashop-Planistat”, ja OLAFin pääjohtaja lähetti sen yhteydessä Ranskan oikeusviranomaisille 19.3.2003 päivätyssä muistiossa tietoja tosiseikoista, joita voitiin pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina (jäljempänä 19.3.2003 päivätty muistio). Tässä muistiossa mainittiin nimeltä Franchet, joka toimi tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ja kyseisen muistion laatimispäivänä Eurostatin pääjohtajana, ja Byk, joka toimi näiden tosiseikkojen tapahtuma-aikaan yksikönpäällikkönä Eurostatissa ja josta oli kyseisen muistion laatimispäivänä tullut yksi sen johtajista. Kantajaa ei mainittu nimeltä kyseisessä muistiossa.

13.

Tribunal de grande instance de Paris’n (Pariisin alioikeus, Ranska) virallinen syyttäjä aloitti 4.4.2003 tutkinnan kavalluksen salaamisen ja kavallukseen osallistumisen vuoksi. OLAFin pääjohtaja osoitti 3.4.2003 komission pääsihteerille tiedoksi tiivistelmän Eurostatia koskevista tutkimuksista. Komissio teki 10.7.2003 rikosilmoituksen X:stä ja oli asiassa asianomistajana.

14.

OLAF esitti 25.9.2003 asiassa ”Eurostat-Datashop-Planistat” laatimansa loppukertomuksen, joka toimitettiin Ranskan oikeusviranomaiselle. Kantajaa ei mainittu nimeltä myöskään tässä asiakirjassa.

15.

Komissio hyväksyi 29.1.2004 Ranskan syyttäjänviraston pyynnön vastapuolen koskemattomuuden pidättämisestä Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 17 artiklan toisen kohdan mukaisesti. Kantajalle ei ilmoitettu asiasta. Komissio aloitti tämän jälkeen kurinpitomenettelyn häntä vastaan.

16.

Kantaja pidätettiin 9.9.2008 järjestetyn sen kuulemisen päätteeksi, johon Ranskan rikospoliisi oli kutsunut hänet todistajaksi, ja seuraavana päivänä hänet asetettiin syyteharkintaan kavallukseen osallistumisen vuoksi.

17.

Tribunal de grande instance de Paris’n tutkintatuomari teki 9.9.2013 syyttämättäjättämispäätöksen (jäljempänä syyttämättäjättämispäätös) kaikkien syyteharkintaan asetettujen henkilöiden osalta, kantaja mukaan lukien. Komissio teki asianomistajana tästä päätöksestä valituksen, joka hylättiin cour d’appel de Paris’n (Pariisin ylioikeus, Ranska) 23.6.2014 antamassa tuomiossa, minkä jälkeen komissio teki kassaatiovalituksen tästä jälkimmäisestä tuomiosta. Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) hylkäsi tämän valituksen 15.6.2016 antamallaan tuomiolla.

18.

Kantaja esitti 15.9.2008 ja 12.12.2013 kaksi henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaista avustamispyyntöä, jotka komissio hylkäsi. Hän valitti ensin jälkimmäisen avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä, ja nimittävän viranomaisen hylättyä valituksen hän nosti kanteen, jonka Euroopan unionin virkamiestuomioistuin hylkäsi 15.7.2015 antamallaan määräyksellä, ( 9 ) jonka unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valituksen johdosta 9.9.2016 antamassaan tuomiossa. ( 10 )

19.

Kantaja vaati 22.12.2016 OLAFin ja komission toiminnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamista henkilösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan nojalla. Koska nimittävä viranomainen hylkäsi kyseisen vaatimuksen perusteettomana, kantaja valitti tästä hylkäävästä päätöksestä. Nimittävä viranomainen hylkäsi tämän valituksen perusteettomana 29.11.2017 tekemällään päätöksellä.

20.

Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.2.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä SEUT 270 artiklan perusteella kanteen, jossa hän vaati korvausta henkisestä kärsimyksestä sekä fyysisistä ja aineellisista vahingoista, joita hänelle oli väitetysti aiheutunut OLAFin ja komission virheellisten menettelyiden vuoksi, koska yhtäältä häntä ei ollut kuultu ennen kuin seikat, joihin hänen katsottiin syyllistyneen, toimitettiin Ranskan viranomaisille ja koska toisaalta komissio jatkoi häntä koskevia rikossyytetoimia perusteettomasti. Näiden vahinkojen suuruus oli kantajan mukaan 1102291,68 euroa ja niihin oli lisättävä 3000 euroa kiinteitä kuluja sekä oikeudenkäyntikuluja.

21.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, että unionin vastuun syntymisen edellytyksenä olevat kolme edellytystä – toimielinten moititun toiminnan lainvastaisuus, vahingon tosiasiallinen syntymisen sekä toimielimen toiminnan ja väitetyn vahingon välinen syy-yhteys – täyttyvät asiassa. Se hyväksyi näin ollen kantajan vaatimukset osittain ja määräsi komission maksamaan hänelle 62000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä, jota hänelle on aiheutunut kyseisen toimielimen ja OLAFin lainvastaisen toiminnan seurauksena.

22.

Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi aluksi erityisesti OLAFin ja komission toiminnan lainvastaisuudesta, että kun unioni toimii työnantajana, sillä on laajempi vastuu, joka ilmenee velvollisuutena korvata henkilöstölleen vahingot, jotka ovat aiheutuneet unionin työnantajan ominaisuudessa toteuttamista lainvastaisista menettelyistä. ( 11 ) Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että OLAF rikkoi päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäistä kohtaa ja kantajan puolustautumisoikeuksia toimittaessaan asiaa Eurostat-Datashop-Planistat koskevat asiakirjat Ranskan oikeusviranomaisille ( 12 ) tai että OLAF ainakin laiminlöi tämän säännöksen mukaisen velvollisuutensa ilmoittaa kantajalle. ( 13 ) Kun otetaan huomioon tehtävät, joita kantaja hoiti tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, hänet olisi nimittäin pitänyt rinnastaa henkilöihin, jotka mainittiin nimeltä OLAFin tutkimuksen päätteeksi tehdyissä päätelmissä kyseisen päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, ( 14 ) tai hänen osaltaan olisi pitänyt katsoa ainakin, että hän oli henkilökohtaisesti osallisena tähän tutkimukseen johtaneissa tosiseikoissa, minkä vuoksi hänelle olisi pitänyt ilmoittaa asiasta nopeasti kyseisen päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti. ( 15 ) Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohtaa ryhtyessään asianomistajaksi ja tehdessään rikosilmoituksia ranskalaisissa tuomioistuimissa ennen OLAFin loppukertomuksen laatimista ilman, että sillä oli hallussaan kantajan puolesta puhuvia riittäviä ja ratkaisevia todisteita. ( 16 )

23.

Kantajalle aiheutuneen henkisen kärsimyksen sekä väitettyjen lainvastaisuuksien ja tämän vahingon välisen syy-yhteyden osalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että komission ryhtyminen asianomistajaksi ja rikosilmoituksen tekeminen ranskalaisissa tuomioistuimissa ennen OLAFin tutkimuksen päättämistä loukkasivat kantajan kunniaa ja vahingoittivat hänen ammatillista mainettaan ja että mainittu henkinen kärsimys on suoraa seurausta komission lainvastaisesta menettelystä. ( 17 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi toiseksi, että siitä, että OLAF toimitti 19.3.2003 päivätyn kantajaan liittyvän muistion Ranskan oikeusviranomaisille kuulematta häntä tai edes ilmoittamatta hänelle, aiheutui hänelle henkistä kärsimystä, koska hänelle ei annettu tilaisuutta tulla kuulluksi eikä hän ollut voinut puolustautua häneen kohdistuneiden syytösten perusteena olleiden tekojen yhteydessä, ja että nämä vahingot johtuivat OLAFin lainvastaisesta menettelystä. ( 18 )

24.

Komissio valitti 1.8.2019 valituksenalaisesta tuomiosta. Se vaatii, että unionin tuomioistuimen on kumottava valituksenalainen tuomio ja hylättävä ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne sekä velvoitettava kantaja korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.

25.

Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja toissijaisesti hyväksyy kokonaisuudessaan hänen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä vaatimukset ( 19 ) sekä velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.

26.

Komissio vetoaa valituksessaan kolmeen kumoamisperusteeseen: ensimmäinen peruste koskee tosiseikkojen virheellistä oikeudellista luonnehdintaa päätöksen 1999/396 4 artiklan kannalta, toinen oikeudellista virhettä asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan tulkinnassa ja kolmas, joka esitetään toissijaisesti, sitä, että toiminnan ja väitetyn vahingon välillä ei ole syy-yhteyttä.

27.

On todettava aluksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen edellyttää tiettyjen edellytysten täyttymistä, jotka koskevat toimielinten moititun toiminnan lainvastaisuutta, vahingon tosiasiallista syntymistä sekä toiminnan ja väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä. ( 20 ) Nämä edellytykset ovat kumulatiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että jos jokin niistä ei täyty, unionin ei voida katsoa olevan korvausvastuussa. ( 21 )

28.

Siltä osin kuin on erityisesti kyse edellytyksestä, joka koskee asianomaisen toimielimen tai elimen moititun toiminnan lainvastaisuutta, unionin yleinen tuomioistuin täsmensi perustellusti valituksenalaisessa tuomiossa, että unionin yleisen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ( 22 ) kun unioni toimii työnantajana, sillä on laajempi vastuu, joka ilmenee velvollisuutena korvata henkilöstölleen vahingot, jotka ovat aiheutuneet unionin työnantajan ominaisuudessa toteuttamista lainvastaisista menettelyistä, ( 23 ) ilman, että on tarpeen tarkastella kysymystä siitä, onko kyseessä oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen. ( 24 ) Tätä täsmennystä ei ole riitautettu käsiteltävässä asiassa.

29.

Syy-yhteyttä koskeva edellytys koskee puolestaan sitä, että unionin toimielinten toiminnan ja vahingon välillä on riittävän suora syy-yhteys, joka kantajan on näytettävä toteen, siten, että moititun toiminnan on oltava vahingon ratkaiseva syy. ( 25 )

30.

Näiden toteamusten valossa on tarkasteltava kolmea valitusperustetta, jotka koskevat ensinnäkin OLAFin toiminnan lainvastaisuutta päätöksen nro 1999/396 4 artiklan kannalta, toiseksi komission toiminnan lainvastaisuutta asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan kannalta ja kolmanneksi tämän toiminnan ja väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on todennut.

31.

Komissio väittää ensimmäisellä valitusperusteellaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kantajan henkilöön saattoi kohdistua epäilyjä tai että hän oli nimeltä mainittu henkilö päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kantaja vastaa, että vaikka häntä ei mainittu nimeltä OLAFin kertomuksen päätelmissä, häneen kohdistettiin epäilyjä 19.3.2003 päivätyssä muistiossa, koska tämän muistion, jossa häneen viitattiin implisiittisesti, toimittamisen jälkeen ja sen sisältämien tietojen perusteella tribunal de grande instance de Paris’n virallinen syyttäjä aloitti kantajaa henkilökohtaisesti koskevan tutkinnan.

32.

Tämän valitusperusteen tutkimiseksi on tarkasteltava aluksi päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan tulkintaa ja sen jälkeen unionin yleisen tuomioistuimen päätelmiä, joiden mukaan yhtäältä kantaja piti rinnastaa tutkimuksen valmistuttua tehdyissä OLAFin päätelmissä nimeltä mainittuun henkilöön tämän säännöksen toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla ja toisaalta häneen voi joka tapauksessa kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä OLAFin tutkimukseen liittyvien tosiseikkojen perusteella, minkä vuoksi hänelle olisi pitänyt ilmoittaa tästä nopeasti tämän säännöksen ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla.

33.

Päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa, jossa vahvistetaan asianomaisille ilmoittamisen edellytykset OLAFin sisäisissä tutkimuksissa, säädetään erityisesti yhtäältä, että jos tutkimuksen aikana ilmenee, että komission virkamieheen voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä nopeasti, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta, ja toisaalta, että nimeltä mainittua komission virkamiestä koskevia päätelmiä ei missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianomaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista.

34.

Tässä säännöksessä säädetään näin ollen kahdesta erilaisesta tilanteesta, joihin liittyy erilaisia seurauksia. Ensimmäinen tapaus koskee erityisesti tilannetta, jossa tutkimuksen aikana ilmenee, että virkamieheen voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, kun taas toisessa tapauksessa on erityisesti kyse tilanteesta, jossa tutkimuksen valmistuttua tehdyissä päätelmissä mainitaan nimeltä tietty virkamies. Ensimmäisen käsitteen soveltaminen edellyttää tapauksen olosuhteiden aineellista arviointia sellaisten seikkojen toteamiseksi, joiden perusteella voidaan todeta kyseiseen henkilöön kohdistuvat epäilyt, kun taas jälkimmäisen käsitteen soveltaminen edellyttää muodollisempaa arviointia siitä, mainitaanko henkilö vai ei tutkimuksen valmistuttua tehdyissä päätelmissä. ( 26 )

35.

Näiden kahden tilanteen välinen ero on mielestäni erityisen merkityksellinen siksi, että niihin liittyy erilaisia oikeudellisia seurauksia: yhtäältä velvollisuus ilmoittaa nopeasti henkilölle, johon voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, ja toisaalta velvollisuus kuulla nimeltä mainittua henkilöä. Kyseiset kaksi tapausta eroavat lisäksi toisistaan myös edellä mainittujen velvollisuuksien soveltamishetken osalta: päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä asetetaan hyvin yleinen velvollisuus ilmoittaa nopeasti henkilölle, johon voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, kun taas kyseisen säännöksen toisessa virkkeessä säädetään, että asianomaista henkilöä on kuultava ennen tutkimuksen valmistuttua tehtävien päätelmien tekemistä, ja siinä viitataan väistämättä OLAFin johtajan vastuulla laadittuun kertomukseen sisältyviin päätelmiin. ( 27 )

36.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi käsiteltävässä asiassa yhtäältä, että kantaja olisi pitänyt rinnastaa nimeltä mainittuihin henkilöihin ja häntä olisi näin ollen pitänyt kuulla päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla, ( 28 ) ja toisaalta, että kyseisen henkilön osalta olisi ainakin pitänyt katsoa, että tämä oli henkilökohtaisesti osallinen ja että hänelle olisi siten pitänyt ilmoittaa asiasta nopeasti tämän säännöksen ensimmäisen virkkeen mukaisesti. ( 29 ) Näitä kahta unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää, jotka ovat komission väitteiden kohteena, on näin ollen tarkasteltava päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan edellä mainitun tulkinnan valossa.

37.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa pääasiallisesti, että kantaja olisi pitänyt tosiseikkojen tapahtuma-aikaan hoitamiensa tehtävien vuoksi rinnastaa henkilöihin, jotka mainittiin nimeltä OLAFin päätelmissä. ( 30 ) Unionin yleinen tuomioistuin nojautui tässä päätelmässään kahteen seuraavaan seikkaan.

38.

Yhtäältä 19.3.2003 päivätyssä muistiossa korostettiin, että kantaja sijoittuu hierarkiassa Franchet’n, joka oli hänen esimiehensä ja Eurostatin pääjohtaja, ja Bykin, joka oli hänen alaisensa ja toimi yksikönpäällikkönä, väliin. Vaikka häntä ei näin ollen mainita nimeltä OLAFin tutkimuksen loppukertomuksessa, Ranskan syyttäjäviranomaiset väistämättä epäilivät kantajan olleen osallisena kuvailtuihin tosiseikkoihin. ( 31 ) Toisaalta 19.3.2003 päivätyssä muistiossa korostettiin, että osa myyntipisteiden (datashops) kavalletusta liikevaihdosta meni ”pimeään kassaan”, jonka käyttö edellytti lupaa eräältä Eurostatin virkamieheltä, jota ei mainita nimeltä mutta joka voidaan tunnistaa syyttämättäjättämispäätöksen perusteella, koska tässä muistiossa kuvailtuihin tekoihin osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyys oli ilmiselvä. ( 32 )

39.

Unionin tuomioistuin on nojautunut kantajan rinnastamisessa nimeltä mainittuihin henkilöihin sekä hänen hoitamiinsa tehtäviin eli hänen asemaansa henkilönä, joka oli hierarkiassa kahden OLAFin tutkimuksessa nimeltä mainitun henkilön välissä, että näihin tehtäviin liittyviin toimivaltuuksiin, muun muassa toimivaltaan myöntää lupa tämän tutkimuksen kohteena olleen ”pimeän kassan” varojen käyttöön.

40.

Mielestäni vaikuttaa kuitenkin ensinnäkin siltä, että näin päätellessään unionin yleinen tuomioistuin sekoitti keskenään kaksi tapausta, joista päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa on kyse. Se nimittäin sovelsi nimeltä mainitun henkilön käsitteen tarkastelussa samaa tosiseikkojen arviointia, jota edellytetään henkilökohtaisesti osallisena olevan henkilön käsitteen tarkastelussa. Toisin sanoen unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi nimeltä mainitun henkilön käsitettä erittäin laajasti ja yhdenmukaisti sen henkilökohtaisesti osallisena olevan henkilön käsitteen kanssa. ( 33 )

41.

Katson, että tämä tulkinta johtaa siihen, että päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa mainittujen kahden tapauksen välinen ero menettää merkityksensä, ja siihen, että velvollisuus ilmoittaa nopeasti riitautetuista seikoista virkamiehelle, jonka osalta tutkimuksen aikana on ilmennyt, että häneen voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, ja velvollisuus kuulla nimeltä mainittua henkilöä ennen loppukertomuksen hyväksymistä sekoittuvat keskenään. Tämä tulkinta vaikuttaa siten olevan ristiriidassa tulkitun säännöksen sanamuodon kanssa.

42.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin sekoitti keskenään myös ajankohdat, jolloin kahden edellä mainitun tilanteen olemassaoloa on arvioitava. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi, tribunal de grande instance de Paris’n virallinen syyttäjä nimittäin aloitti 4.4.2003 tutkinnan 19.3.2003 päivätyn muistion toimittamisen jälkeen. ( 34 ) Tässä muistiossa, joka on kantajan mukaan hänelle vastainen asiakirja, ( 35 ) ei kuitenkaan ole tutkimuksen valmistuttua tehtyjä päätelmiä, koska loppukertomus hyväksyttiin vasta 25.9.2003.

43.

Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut huomioon tätä seikkaa, ja se tukeutuu arvioinnissaan ( 36 ) erotuksetta toteamuksiin, jotka on tehty loppukertomuksessa ja 19.3.2003 päivätyssä muistiossa ( 37 ) ja joita unionin yleisen tuomioistuimen mukaan lisäksi tukee syyttämättäjättämispäätös, joka tehtiin 21.1.2013 Ranskan oikeusviranomaisten tutkinnan valmistuttua ( 38 ) eli lähes kymmenen vuotta 19.3.2003 päivätyn muistion hyväksymisen jälkeen. Unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnassa ei näin ollen oteta huomioon päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisestä kohdasta selvästi ilmenevää eroa yhtäältä loppukertomuksen hyväksymisen, jonka perusteella OLAFilla on velvollisuus kuulla etukäteen siinä mainittuja henkilöitä, ja toisaalta kaikkien muiden OLAFin tutkimuksen yhteydessä etukäteen laadittujen asiakirjojen – kuten 19.3.2003 päivätyn muistion – hyväksymisen, jonka perusteella syntyi ainoastaan velvollisuus ilmoittaa nopeasti osallisille henkilöille, välillä. ( 39 )

44.

Katson näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan tulkinnassa.

45.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa toissijaisesti, että kantajan olisi ainakin pitänyt katsoa olleen henkilökohtaisesti osallisena OLAFin tutkimukseen liittyviin tosiseikkoihin, minkä vuoksi hänelle olisi pitänyt ilmoittaa nopeasti siltä osin kuin ei ollut osoitettu, että ilmoittaminen olisi vaarantanut tämän tutkimuksen. ( 40 )

46.

Muistutan tältä osin yhtäältä, että päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään muun muassa, että virkamiehelle, johon voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, on ilmoitettava nopeasti, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta. Huomautan toisaalta, että asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan 2 kohdassa määritellään erityisesti tietojen lähettäminen oikeusviranomaisille ja säädetään, että OLAFin johtaja lähettää asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille OLAFin sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka voivat johtaa rikossyytteisiin. Tässä säännöksessä ei aseteta mitään määräaikaa tai edellytystä näiden tietojen toimittamiselle. Mielestäni tämä säännös on lex specialis suhteessa päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäiseen kohtaan siltä osin kuin on kyse tietojen toimittamisesta oikeusviranomaisille.

47.

Päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäisestä kohdasta, jota unionin yleinen tuomioistuin sovelsi analogisesti käsiteltävään asiaan, tai asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan 2 kohdasta, joka koskee erityisesti tietojen lähettämistä oikeusviranomaisille, ei kuitenkaan ilmene, että virkamiehelle, joka on henkilökohtaisesti osallisena, olisi välttämättä ilmoitettava ennen kuin OLAFin johtaja toimittaa tiedot oikeusviranomaisille. Myöskään valituksenalaisesta tuomiosta tai käsiteltävän asian asiakirja-aineistosta ei ilmene, että tietojen toimittaminen oikeusviranomaisille olisi käsiteltävässä asiassa loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia OLAFin tutkinnan aikana tai Ranskan oikeusviranomaisten tutkinnan aikana, tai että OLAFin toiminta olisi loukannut muita säännöksiä tai yleisiä periaatteita. ( 41 )

48.

Katson näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan päätöksen 1999/396 4 artiklan ensimmäistä kohtaa siten, että mikäli ilmenee, että virkamieheen voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä ennen tietojen lähettämistä oikeusviranomaisille asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

49.

Katson näin ollen, että ensimmäinen valitusperuste on hyväksyttävä.

50.

Komissio väittää toisella valitusperusteellaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan tulkinnassa, koska se teki tämän säännöksen perusteella e contrario ‑päätelmän, jonka mukaan komissio ei saa ryhtyä asianomistajaksi eikä tehdä rikosilmoitusta kansallisissa tuomioistuimissa ennen OLAFin mahdollisen tutkimuksen päättämistä. Komissio katsoo, ettei ole olemassa mitään päteviä syitä rajoittaa tällä tavalla komission mahdollisuutta olla asianomistajana tai tehdä rikosilmoitus kansallisille tuomioistuimille. Kantaja vastaa, että Ranskan oikeusviranomaisille lähetetyn 19.3.2003 päivätyn muistion, joka oli hyväksytty OLAFin sisäisen tutkimuksen yhteydessä, perusteella hänet kutsuttiin kansalliseen rikostutkintaan, ja että hänelle olisi näin ollen pitänyt ilmoittaa ja häntä olisi pitänyt kuulla näistä häntä koskevista seikoista ennen kuin tämä muistio lähetettiin kyseisille viranomaisille puolustautumisoikeuksien periaatteen ja syyttömyysolettaman noudattamiseksi.

51.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa pääasiallisesti, että komission ei olisi pitänyt ryhtyä asianomistajaksi eikä tehdä rikosilmoitusta ranskalaisissa tuomioistuimissa ennen samoja tosiseikkoja koskevan OLAFin tutkimuksen päättämistä asianomaisten virkamiesten suojaamiseksi ja ottaen huomioon, että OLAFin tutkimuksen päätelmien puuttuessa komissio ei voinut tehdä perusteltua päätöstä. ( 42 ) Unionin yleinen tuomioistuin teki tämän päätelmän soveltamalla kansallisiin syytetoimiin analogisesti päättelyä, jonka mukaan komissio ei voi aloittaa kurinpitomenettelyä ennen kuin OLAFin tutkimukset on saatu päätökseen ja joka perustuu unionin yleisen tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohtaan, sellaisena kuin sitä on tulkittu 8.7.2008 annetussa tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio. ( 43 )

52.

Mielestäni unionin yleisen tuomioistuimen analogisessa päättelyssä on kuitenkin oikeudellinen virhe. On nimittäin todettava, että asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan toisessa lauseessa vahvistetaan ainoastaan, että ”toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet”. Kuten tämän asetuksen 9 artiklan otsikosta myös ilmenee, kyseisessä säännöksessä säädetään erityisesti OLAFin suorittaman ”tutkinnan jatkotoim[ista]” ja tämä asetus koskee lisäksi ainoastaan OLAFin tekemiä tutkimuksia. Ottaen huomioon sanamuodon mukainen ja kontekstuaalinen tulkinta, asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan toiseen lauseen tarkoituksena ei näin ollen ole säännellä tai rajoittaa komission valtuuksia ja harkintavaltaa siltä osin kuin on kyseessä mahdollisuus aloittaa kansalliset syytetoimet tai osallistua varsinkin asianomistajana rikosoikeudelliseen menettelyyn, riippumatta komission valtuuksista tai velvollisuuksista siltä osin kuin on kyse OLAFin tutkinnan jatkotoimista.

53.

Unionin yleinen tuomioistuin on itse katsonut, ettei yhdessäkään nimenomaisessa säännössä aseteta komissiolle kieltoa ryhtyä asianomistajaksi tai ajaa rikossyytettä virkamiestä vastaan ennen kuin OLAF on laatinut lopullisen tutkintakertomuksensa. Se katsoo kuitenkin, että kurinpitomenettelyjä koskevaa päättelyä voidaan soveltaa analogisesti myös kansallisiin syytetoimiin, mikä olisi asetuksen N:o 1073/1999 tarkoituksen ja sanamuodon mukaista. ( 44 )

54.

Huomautan tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole selittänyt, miten tätä analogiaa voidaan perustella oikeudellisin perustein käsiteltävässä asiassa. Päättelyissä, joihin se viittaa, ensinnäkin ainoastaan toistetaan päätelmä, jonka se esitti 8.7.2008 annetussa tuomiossa Franchet ja Byk v. komissio, ( 45 ) toiseksi vedotaan henkilöstösääntöjen liitteen IX 25 artiklaan ( 46 ) ja kolmanneksi muistutetaan asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan sanamuodosta. ( 47 )

55.

Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse 8.7.2008 annetusta tuomiosta Franchet ja Byk v. komissio, ( 48 ) on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi tässä tuomiossa, että komissio oli rikkonut sääntöjä, joissa kielletään kurinpitomenettelyn aloittaminen ennen kuin OLAFin tutkimukset on saatu päätökseen, ( 49 ) nojautui tämän päätelmänsä tueksi pääasiallisesti hallinnollisten tutkimusten ja kurinpitomenettelyjen toteuttamisesta 19.2.2002 tehdyn komission päätöksen K(2002) 540 5 artiklan 2 ja 7 kohtaan ( 50 ) ja mainitsi ainoastaan ylimääräisenä toteamuksena asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan, ( 51 ) tekemättä mitään erityistä päätelmää tämän jälkimmäisen säännöksen osalta.

56.

Joka tapauksessa on todettava, vaikka oletetaan, että asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohta riittäisi yksin perusteeksi sille, että komissiolle asetetaan kielto ryhtyä asianomistajaksi tai ajaa rikossyytettä virkamiestä vastaan ennen kuin OLAF on laatinut lopullisen tutkintakertomuksensa, se ei kuitenkaan riitä – ilman muita selvityksiä – perusteeksi sille, että tätä kieltoa voitaisiin soveltaa analogisesti kansallisiin syytetoimiin, kuten unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt. ( 52 ) Mielestäni nämä kaksi tapausta nimittäin eroavat perusteellisesti toisistaan: yhtäältä kurinpitomenettelyssä komissio toimii tutkijana ja päätöksentekovaltaa käyttävänä viranomaisena ja tämän menettelyn erityinen tavoite on vahvistaa virkamiehen mahdollinen vastuu ottaen huomioon kurinpidolliset velvollisuudet; toisaalta rikosoikeudellisella menettelyllä, joka aloitetaan kansallisten oikeusviranomaisten aloitteesta ja jota nämä viranomaiset hoitavat, on eri tavoite, joka on mahdollisten rikosten toteaminen – eikä komissio voi mitenkään valvoa tätä menettelyä.

57.

Vaikka ensimmäisessä tapauksessa olisi perusteltua, että komissio odottaa OLAFin tutkimuksen päättämistä ennen kurinpitomenettelyn aloittamista, jälkimmäisessä tapauksessa sitä vastoin voi olla asianmukaista, kun on olemassa seikkoja, joiden perusteella voidaan epäillä rikosta, saattaa asia välittömästi vireille kansallisessa oikeusviranomaisessa, jotta tämä viranomainen voi ryhtyä viivytyksettä syytetoimiin mahdollisesti vastuussa olevia henkilöitä vastaan, riippumatta komission samanaikaisesti aloittamasta kurinpitomenettelystä.

58.

Toiseksi henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevan 25 artiklan osalta, jonka unionin yleinen tuomioistuin on maininnut, riittää, kun todetaan, ettei se ole lainkaan merkityksellinen käsiteltävässä asiassa. Tästä säännöksestä ilmenee nimittäin, että ”jos virkamies asetetaan syytteeseen samasta teosta, lopullinen päätös tehdään vasta, kun asiaa käsittelevä tuomioistuin on antanut lopullisen tuomionsa”. Tässä säännöksessä säädetään toisin sanoen kurinpitomenettelyn keskeyttämisestä rikosoikeudellisen menettelyn ollessa käynnissä eikä päinvastoin syytetoimien keskeyttämisestä kurinpitomenettelyn ollessa käynnissä. Tämä säännös jopa osoittaa, että unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistavan vastaisesti syytetoimet ovat ensisijaisia kaikkiin komission aloittamiin kurinpitomenettelyihin nähden.

59.

Vaikka kolmanneksi asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti kyseisen toimielimen ”on toteutettava” OLAFin tutkintakertomuksen edellyttämät oikeudelliset jatkotoimet siltä osin kuin tämä kertomus on kyseisen menettelyn kannalta tarpeellinen todiste, ( 53 ) tästä säännöksestä ei kuitenkaan ilmene a contrario, ettei komissio voisi ennen OLAFin tutkimuksen päättämistä saattaa asiaa pikaisesti vireille oikeusviranomaisessa, jos se katsoo, että sillä on hallussaan tietoja tai seikkoja, jotka antavat aihetta oikeudellisen tutkinnan käynnistämiseen tai jotka voivat olla todisteina tällaisessa tutkinnassa.

60.

Katson lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen ylimääräisinä huomautuksina esittämät muut tosiseikat eivät myöskään ole omiaan asettamaan tätä päätelmää kyseenalaiseksi. Se, että komissio oli tietoinen siitä, että sillä tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen perusteella ei voitu tehdä päätelmiä kyseisistä virkamiehistä, ( 54 ) ja että syyttömyysolettamaa oli noudatettava kyseisessä asiassa, ( 55 ) ei ollut nimittäin esteenä vaan pikemminkin perusteluna sille, että komissio teki tuntematonta rikoksentekijää koskevan rikosilmoituksen, joka ei koskenut kantajaa, eikä se ollut esteenä myöskään sille, että komissio ryhtyi asianomistajaksi. ( 56 ) Näin on erityisesti siksi, että tämä toimielin päätti olla asianomistajana sen jälkeen, kun asia oli saatettu OLAFin käsiteltäväksi, aloitetussa menettelyssä, ( 57 ) ja että se oli saanut yksityiskohtaisen kertomuksen OLAFin pääjohtajalta, jossa tämä ilmoitti saaneensa Ranskan oikeusviranomaisilta tietoja, joiden perusteella hän katsoi tarpeelliseksi, että komissio tekee rikosilmoituksen, ”jotta rahallinen vaade ei rajoitu yksinomaan Ranskassa tehtyihin kavalluksiin ja jotta se voi myös vaatia korvausta koko Luxemburgissa ja Brysselissä aiheutuneesta vahingosta”, ( 58 ) siitä huolimatta, että Ranskan rikosprosessilain (code de procédure pénale) 87 §:n mukaan asianomistajaksi voidaan ryhtyä milloin tahansa tutkinnan aikana. ( 59 )

61.

Vaikka näin ollen ei voida sulkea pois sitä, että tietyissä tilanteissa unionin oikeuden muiden sääntöjen tai yleisten periaatteiden, kuten puolustautumisoikeuksien tai syyttömyysolettaman, soveltamisen johdosta voisi olla aiheellista tai tarpeellista, että komissio odottaa OLAFin tutkimuksen tuloksia ennen syytteen nostamista virkamiestä vastaan, asiakirja-aineistosta ei mitenkään ilmene, että tällaisia periaatteita voitaisiin soveltaa, tai vielä vähemmän, että niitä olisi loukattu käsiteltävässä asiassa.

62.

Katson lopuksi, etteivät unionin yleisen tuomioistuimen viittaamat seikat voi oikeuttaa asetuksen N:o 1073/1999 9 artiklan 4 kohdan soveltamiseen analogisesti käsiteltävässä asiassa siten, että rajoitettaisiin komission mahdollisuutta tehdä tuntematonta rikoksentekijää koskeva rikosilmoitus tai olla asianomistajana sen jälkeen, kun asia on saatettu OLAFin käsiteltäväksi, aloitetussa menettelyssä. ( 60 )

63.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että toinen valitusperuste hyväksytään.

64.

Kolmannessa valitusperusteessaan, joka on esitetty toissijaisesti, komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hyväksyessään kanteen siitä huolimatta, että yhtäältä 19.3.2003 päivätyn kertomuksen toimittamisen ja tuntematonta rikoksentekijää koskevan rikosilmoituksen tekemistä koskevan komission päätöksen, josta ei ilmoitettu kantajalle, ja toisaalta kantajan väittämän vahingon välillä ei ollut syy-yhteyttä, koska tämä vahinko aiheutui vain Ranskan oikeusviranomaisten aloitteesta tapahtuneista toimista, joihin komissio tai OLAF eivät voineet vaikuttaa. Kantaja vastaa, että häneen on kohdistunut unionin korkean tason virkamiehen asemansa takia erityisen vakavia ja perusteettomia syytöksiä menettelyssä, joka sai hänen entiset työtoverinsa ja lähipiirinsä luulemaan, että hän oli syyllistynyt moitittaviin tekoihin ja että hän oli osallisena eurooppalaiseen rahoitusskandaaliin. Hänelle oli siten aiheutunut henkistä kärsimystä, joka johtui hänen maineensa vahingoittamisesta ja kunniansa loukkaamisesta.

65.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa tuomiossa yhtäältä, että komission ryhtyminen asianomistajaksi ja rikosilmoituksen tekeminen ranskalaisissa tuomioistuimissa ennen OLAFin tutkimuksen päättämistä loukkasivat kantajan kunniaa ja vahingoittivat hänen ammatillista mainettaan ja että tämä vahinko oli välitöntä seurausta komission lainvastaisesta menettelystä, ( 61 ) ja toisaalta, että siitä, että OLAF toimitti 19.3.2003 päivätyn kantajaan liittyvän muistion Ranskan oikeusviranomaisille kuulematta häntä tai edes ilmoittamatta hänelle, aiheutui hänelle henkistä kärsimystä, koska hänelle ei annettu tilaisuutta tulla kuulluksi eikä hän ollut voinut puolustautua häneen kohdistuneiden syytösten perusteena olleiden tekojen yhteydessä ja että nämä vahingot johtuivat OLAFin lainvastaisesta menettelystä. ( 62 )

66.

Katson, ettei tätä unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä voida vahvistaa.

67.

Mielestäni vaikuttaa aluksi ilmeiseltä, että unionin yleisen tuomioistuimen huomioon ottamat vahingot, erityisesti kantajan kunnian loukkaaminen ja ammatillisen maineen vahingoittaminen, ( 63 ) sekä epäoikeudenmukaisuuden, voimattomuuden ja turhautumisen tunteet ( 64 ) johtuivat suoraan Ranskan oikeusviranomaisten tutkinnasta eivätkä olleet seurausta OLAFin ja komission toiminnasta, varsinkaan siksi, ettei häntä mainittu 19.3.2003 päivätyssä muistiossa eikä tuntematonta rikoksentekijää koskevassa komission rikosilmoituksessa, ja siksi, että komission ryhtyminen asianomistajaksi tapahtui Ranskan oikeusviranomaisten jo aloittaman rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä.

68.

On todettava seuraavaksi ‐ vastoin kantajan väitettä, jonka mukaan häneen olisi kohdistettu ”vakavia ja perusteettomia syytöksiä” ( 65 ) ‐ että 19.3.2003 päivättyä muistiota tai tuntematonta rikoksentekijää koskevaa rikosilmoitusta taikka komission ryhtymistä asianomistajaksi ei voida rinnastaa ”syytöksiin”. Komissio on nimittäin ainoastaan ilmoittanut Ranskan oikeusviranomaisille mahdollisesti rikoksiksi katsottavista teoista, mainitsematta edes, että kantaja voi mahdollisesti olla vastuussa niistä, kun taas kyseisten viranomaisten tehtävänä on asian alustavan tutkimisen jälkeen päättää tutkinnan aloittamisesta ja näin ollen henkilöiden, jotka ovat väitetysti vastuussa näistä rikoksista, ”syyttämisestä”. ( 66 )

69.

Vaikka oletetaan, että OLAFin ja komission väitetysti lainvastainen toiminta on ollut ehdoton edellytys (conditio sine qua non) väitettyjen vahinkojen aiheutumiselle siten, että Ranskan oikeusviranomaisille toimitetut tiedot vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että ne aloittivat menettelyn, tämä ei riitä osoittamaan, että kyseessä on riittävän suora syy-yhteys. Kuten edellisessä kohdassa on muistutettu, oikeudellisen tutkinnan aloittaminen, johon kantajan väittämät vahingot liittyvät, nimittäin kuuluu Ranskan oikeusviranomaisten yksinomaiseen toimivaltaan, mitä voidaan pitää tämän vahingon määräävänä syynä unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti. ( 67 )

70.

Ehdotan näin ollen, että kolmas valitusperuste hyväksytään.

71.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaan on niin, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen, se voi ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

72.

Kuten kolmen valitusperusteen tutkimisen yhteydessä on todettu, unionin yleinen tuomioistuin teki käsiteltävässä asiassa oikeudellisia virheitä arvioidessaan ensimmäistä ja kolmatta edellytystä, joiden täyttyminen on tarpeen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi ja jotka oli käsitelty kontradiktorisessa menettelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja joiden tarkastelu ei vaadi minkään ylimääräisen prosessinjohtotoimen tai asiakirja-aineistoa koskevan tutkintatoimen toteuttamista.

73.

Tässä ratkaisuehdotuksessa tehdyn tarkastelun perusteella on kuitenkin todettava, että kantajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamana kanne on hylättävä joko sillä perusteella, että OLAFin ja komission toiminnan lainvastaisuutta koskeva edellytys ei ole täyttynyt, tai toissijaisesti sillä perusteella, että tämän toiminnan ja väitetyn vahingon välillä ei ole syy-yhteyttä.

74.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

75.

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt käsiteltävän asian, ehdotan, että sen on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa.

76.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: