–

l’Instituto de Financiamento da Agricultura e Pescas IP (IFAP), edustajinaan J. Saraiva de Almeida ja P. Estevão, advogados,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, P. Barros da Costa, H. Almeida ja A. Gameiro,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. França, B. Stromsky ja G. Braga da Cruz,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 16 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 17 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Nelson Antunes da Cunha Lda ja Instituto de Financiamento da Agricultura e Pescas IP (IFAP) (maatalouden ja kalastuksen rahoitusinstituutti, Portugali) ja joka koskee yhteensä 14953,56 euron suuruisen sääntöjenvastaisen tuen pakkoperintää Nelson Antunes da Cunhalta Euroopan komission tekemän tuen takaisinperimistä koskevan päätöksen jälkeen.

3

Asetuksen 2015/1589 johdanto-osan 25 ja 26 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Asetuksen 2015/1589 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Tuen takaisinperiminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta, jäljempänä ’takaisinperimistä koskeva päätös’. Komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi unionin lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista.

2.   Takaisinperimistä koskevan päätöksen nojalla takaisin perittävään tukeen lisätään korko, jonka suuruuden komissio vahvistaa. Korkoa maksetaan siitä päivästä alkaen, jolloin sääntöjenvastainen tuki on ollut tuensaajan käytössä, sen takaisinperimispäivään asti.

3.   Takaisinperiminen on toteutettava viipymättä ja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin tuomioistuimen [SEUT 278] artiklan nojalla antamien määräysten soveltamista. Tämän toteuttamiseksi, ja jos asia on jonkin kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä, asianomaisten jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki oikeudellisissa järjestelmissään käytettävissä olevat tarpeelliset toimenpiteet, mukaan lukien tilapäiset toimet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [unionin] lainsäädännön soveltamista.”

5

Asetuksen 2015/1589 17 artiklan, jonka otsikko on ”Tuen takaisinperintään sovellettava vanhentumisaika”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komission toimivaltuuksiin periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa.”

6

Edellä esitetyt säännökset on otettu [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 22.7.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 734/2013 (EUVL 2013, L 204, s. 15), joka kumottiin asetuksella 2015/1589.

7

Siviililain (Código Civil) 306 §:n 1 momentin mukaan vanhentumisaika alkaa kulua silloin, kun oikeutta voidaan käyttää.

8

Siviililain 309 §:ssä, jonka otsikko on ”Yleinen vanhentumisaika”, säädetään seuraavaa:

”Yleinen vanhentumisaika on 20 vuotta.”

9

Kyseisen lain 310 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Viidessä vuodessa vanhentuvat:

– –

– –”

10

Kyseisen lain 323 §:n 1 kohdan mukaan vanhentumisaika katkeaa haasteella tai toimenpiteen oikeudellisella tiedoksiannolla, joka ilmaisee suoraan tai välillisesti aikomuksen käyttää tätä oikeutta.

11

Asetuksen (decreto-lei) nro 155/92, joka annettiin 28.7.1992 (Diário da República, I-A sarja, nro 172/1992, 28.7.1992), 40 §:ssä säädetään valtion rahoitushallintoa koskevasta järjestelmästä. Mainitussa pykälässä, jonka otsikko on ”Vanhentumisaika”, säädetään seuraavaa:

”1   – Saatujen summien palauttamisvelvollisuus vanhenee viiden vuoden kuluttua niiden vastaanottamisesta.

2   – Edellisessä momentissa mainittu vanhentumisaika katkeaa tai keskeytyy yleisistä vanhentumisen katkeamiseen tai keskeytymiseen johtavista syistä.”

12

Pääasian kantaja eli Nelson Antunes da Cunha teki 8.4. ja 7.7.1993 Caixa de Crédito Agrícola Mútuo – Coimbran (CCAM Coimbra) kanssa maatalouden ja karjankasvatusalan toiminnan elvyttämiseen tarkoitettua luottojärjestelyä koskevia luottosopimuksia.

13

Asetuksella (decreto-lei) nro 146/94, joka annettiin 24.5.1994 (Diário da República, I-A-sarja, nro 120, 24.5.1994), otettiin käyttöön luottojärjestelyjen myöntämistä koskeva järjestelmä, jonka tarkoituksena oli edistää yhtäältä voimaperäisen karjankasvatuksen alan yritysten velkataakan keventämistä ja toisaalta sikatalousalan toiminnan elvyttämistä. Toisin kuin EY 88 artiklan 3 kohdassa edellytettiin, Portugalin tasavalta ei ilmoittanut kyseisestä järjestelmästä komissiolle.

14

Mainittujen luottosopimusten puitteissa IFAP:n oikeudellinen edeltäjä maksoi asetuksen nro 146/94 mukaisesti Nelson Antunes da Cunhalle vuosina 1994–1996 korkotukea yhteensä 7526,90 euron kokonaismäärän (12.7.1994 maksettiin 4189,90 euroa, 12.7.1995 maksettiin 2513,94 euroa ja 30.4.1996 maksettiin 823,06 euroa; jäljempänä kyseinen tuki).

15

Komissio teki 25.11.1999 tukijärjestelmästä, jonka Portugali on toteuttanut voimaperäisen karjankasvatuksen alan yritysten velkataakan keventämiseksi ja sikatalousalan toiminnan elvyttämiseksi, päätöksen 2000/200/EY (EYVL 2000, L 66, s. 20; jäljempänä komission 25.11.1999 tekemä päätös).

16

Kyseisen Portugalin tasavallalle osoitetun päätöksen päätösosasta ilmenee lähinnä, että asetuksella nro 146/94 käyttöön otettu luottojärjestelyjen myöntämisjärjestelmä on yhteismarkkinoille soveltumaton tukijärjestelmä. Siitä ilmenee myös, että Portugalin tasavallan on kumottava kyseinen tukijärjestelmä ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tuensaajille sääntöjenvastaisesti jo maksetun tuen perimiseksi takaisin. Siinä täsmennetään, että takaisinperiminen toteutetaan kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen menettelyjen mukaisesti ja että takaisin perittäviin summiin lisätään korko siitä päivästä lähtien, jolloin tuki asetettiin tuensaajien käyttöön, tuen todelliseen takaisinperintään saakka. Siinä todetaan myös, että Portugalin tasavallan on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa kyseisen päätöksen tiedoksi antamisesta sen noudattamiseksi toteuttamansa toimenpiteet.

17

IFAP:n oikeudellinen edeltäjä lähetti 23.7.2002 Nelson Antunes da Cunhalle kirjeen, jossa se vaati tätä maksamaan kyseisen tuen takaisin. Tämä ei ryhtynyt toimenpiteisiin kirjeen johdosta.

18

IFAP lähetti kyseiselle yhtiölle 12.8.2009 uuden kirjeen, jonka tämä vastaanotti 13.8.2009 ja jossa se vaati tätä palauttamaan kyseisen tuen kymmenen työpäivän kuluessa kirjeen vastaanottamisesta.

19

Serviço de Finanças de Cantanhede (Cantanheden verovirasto, Portugali) aloitti 7.7.2013 verotäytäntöönpanomenettelyn Nelson Antunes da Cunhaa vastaan periäkseen IFAP:n 7526,90 euron saatavat, jotka muodostuivat maksetusta tuesta, 7426,66 euron viivästyskorolla lisättynä.

20

Nelson Antunes da Cunha riitautti kyseisen menettelyn ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Tribunal Administrativo e Fiscal de Coimbrassa (Coimbran hallinto- ja verotuomioistuin, Portugali). Se väittää yhtäältä, että asetuksen nro 155/92 40 §:n mukaan on niin, että saatujen määrien palauttamisvelvollisuus vanhentuu viiden vuoden kuluttua niiden vastaanottamisesta, joten kyseisen tukien palauttamisvelvollisuus on vanhentunut. Se väittää toisaalta, että myös viivästyskorot ovat vanhentuneet siviililain 310 §:n d kohdan nojalla, koska velvoitteen, johon ne liittyvät, erääntymispäivästä on kulunut yli viisi vuotta.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä erityisestä vanhenemisajasta, joka koskee sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimismääräyksen toimeenpanoa, minkä vuoksi kansalliset ylemmän oikeusasteen tuomioistuimet ovat katsoneet, että IFAP:n saataviin, jotka perustuvat Portugalin valtion myöntämien sellaisten taloudellisten tukien takaisinperintään, jotka on komission päätöksellä katsottu sisämarkkinoille soveltumattomiksi tuiksi, sovelletaan yleistä 20 vuoden vanhentumisaikaa, josta säädetään siviililain 309 §:ssä.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että varsinaiseen tukeen liittyvien korkojen osalta kansalliset ylemmän oikeusasteen tuomioistuimet ovat katsoneet, ettei voida automaattisesti katsoa, että tällaisiin korkoihin sovelletaan siviililain 309 §:n mukaista 20 vuoden vanhentumisaikaa. Kyseisten tuomioistuinten mukaan sopimusperusteiset tai lakisääteiset korot – vaikka niitä ei olisi vielä määritetty – vanhentuvat siviililain 310 §:n d kohdan nojalla sellaisen viiden vuoden vanhentumisajan päätyttyä, joka alkaa saman lain 306 §:ään sisältyvän säännön mukaan kulua velvoitteen erääntymispäivästä.

23

Kun otetaan huomioon yhtäältä valtiontukia koskeva unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan kansallisten menettelyjen soveltaminen ei saisi vaikeuttaa tehokkaan kilpailun tilanteen palauttamista estämällä komission takaisinperimistä koskevan päätöksen välitön ja tehokas täytäntöönpano, ja toisaalta asetuksen 2015/1589 johdanto-osan 26 perustelukappaleesta ilmenevä unionin lainsäätäjän aikomus, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, sovelletaanko asetuksen 2015/1589 17 artiklan 1 kohdassa säädettyä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa yksinomaan Euroopan unionin ja tuen myöntäneen jäsenvaltion välisiin suhteisiin vai sovelletaanko sitä myös kyseisen valtion ja sääntöjenvastaisen tuen saajan välisiin suhteisiin.

24

Kyseinen tuomioistuin pohtii myös sitä, ovatko asetuksen 2015/1589 16 artiklan 2 kohta, jonka mukaan takaisin perittävään tukeen lisätään korko, sekä tehokkuusperiaate esteenä sille, että tällaiselle valtiontuelle kertyneiden korkojen takaisinperintään sovelletaan siviililain 310 §:n d kohdassa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa.

25

Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että koska korkoja, jotka oli maksettava ennen viiden vuoden ajanjaksoa, joka edelsi siviililain 323 §:n 1 momentissa tarkoitettua vanhentumisen katkaisevaa toimea, pidetään vanhentuneina, valtiontukeen liittyviin korkoihin liittyvä saatava voi olla vanhentunut jopa ennen kuin komission oikeus vaatia kyseisen tuen takaisinperimistä on vanhentunut.

26

Vastauksena unionin tuomioistuimen työjärjestyksensä 101 artiklan nojalla ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle esittämään selvennyspyyntöön tämä täsmensi pääasiassa kyseessä olevan tilanteen osalta, että koska viiden vuoden vanhentumisaika oli katkennut vasta 26.7.2013 päivätyllä tavanomaisella kirjatulla kirjeellä, kaikki ennen 26.6.2008 erääntyneet korkosaatavat olivat vanhentuneet.

27

Se lisäsi, että kansallisen oikeuden perusteella ei voida katsoa, että siviililain 310 §:n d kohdassa säädetty viiden vuoden vanhentumisaika katkeaisi minkä tahansa tyyppisellä komission Portugalin viranomaisille lähettämällä kirjeellä tai viimeksi mainittujen tuensaajalle lähettämällä kirjeellä, koska kirje ei ole luonteeltaan siviililain 323 §:n 1 momentissa tarkoitettu haaste eikä oikeudellinen tiedoksianto.

28

Tässä tilanteessa Tribunal Administrativo e Fiscal de Coimbra on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä sitä, onko asetuksen 2015/1589 17 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä komission toimivaltuuksien käyttämiselle valtiontukien takaisinperimisen alalla säädettyä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan ainoastaan komission ja jäsenvaltion, jolle kyseisen toimielimen tekemä takaisinperimistä koskeva päätös on osoitettu, välisiin suhteisiin vai myös kyseisen valtion ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi katsotun tuen saajan välisiin suhteisiin.

30

Asetuksen 2015/1589 17 artiklan 1 kohta, jossa säädetään kymmenen vuoden vanhentumisajasta, koskee yksinomaan komission toimivaltuuksia tuen takaisin perimisen alalla (ks. vastaavasti tuomio 23.1.2019, Fallimento Traghetti del Mediterraneo, C‑387/17, EU:C:2019:51, 52 kohta).

31

Mainittua vanhentumisaikaa ei siis voida soveltaa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten suorittamaan sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimistä koskevaan menettelyyn (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 108 ja 109 kohta).

32

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että koska asetus 2015/1589 sisältää menettelyllisiä sääntöjä, joita sovelletaan kaikkiin komissiossa vireillä oleviin valtiontukia koskeviin hallinnollisiin menettelyihin, asetuksella kodifioidaan ja vahvistetaan komission käytäntö valtiontukien tutkinnan osalta, eikä siihen sisälly ainoatakaan säännöstä, joka koskisi kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa ja velvoitteita, joita säännellään edelleen EUT-sopimuksen määräyksissä, sellaisina kuin unionin tuomioistuin niitä tulkitsee (ks. analogisesti tuomio 23.1.2019, Fallimento Traghetti del Mediterraneo, C‑387/17, EU:C:2019:51, 66 kohta ja tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 110 kohta). Nämä arvioinnit pätevät samalla tavoin kansallisten hallintoviranomaisten toimivaltaan ja velvollisuuksiin (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 111 kohta).

33

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2015/1589 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä komission toimivaltuuksien käyttämiselle valtiontukien takaisinperimisen alalla säädettyä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan ainoastaan komission ja jäsenvaltion, jolle kyseisen toimielimen tekemä takaisinperimistä koskeva päätös on osoitettu, välisiin suhteisiin.

34

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen esitetty vastaus, toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen 2015/1589 16 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan takaisin perittävään tukeen lisätään korko, ja saman artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisen vanhentumisajan, joka on kestoltaan lyhyempi kuin kyseisen asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetty kymmenen vuoden vanhentumisaika, soveltamiselle kyseisen koron takaisinperimiseen.

36

Sekä IFAP että Portugalin hallitus kiistävät ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tulkinnan, jonka mukaan siviililain 310 §:n d kohdassa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa voidaan soveltaa takaisin perittävään tukeen liittyvien korkojen perinnässä ja se voi olla esteenä kyseisten korkojen takaisinperimiselle.

37

IFAP katsoo, että käsiteltävässä asiassa se voi käyttää saamisoikeuttaan Nelson Antunes da Cunhaa vastaan vasta tuen takaisinperimiseksi aloitetun hallinnollisen menettelyn päättymisestä eli tämän tuomion 17 kohdassa tarkoitetun 23.7.2002 päivätyn kirjeen päivämäärästä lähtien. Se katsoo näin ollen, että oikeus periä takaisin kyseiseen tukeen liittyvät korot ei ole vanhentunut. Portugalin hallitus puolestaan väittää, että koska Portugalin oikeudessa ei säädetä erityisestä vanhentumisajasta perusteettomasti saatujen valtiontukien takaisinperimiselle, sekä varsinaisen tuen takaisin perimiseen että tähän tukeen liittyviin viivästyskorkoihin sovellettava vanhentumisaika on yleinen 20 vuoden kansallinen vanhentumisaika.

38

Tältä osin riittää, kun palautetaan mieleen, että kun kansallinen tuomioistuin pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta, unionin tuomioistuin pitäytyy kansallisen oikeuden tulkinnassa, jonka kansallinen tuomioistuin on sille esittänyt (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2017, Online Games ym., C‑685/15, EU:C:2017:452, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Riippumatta arvostelusta, jota pääasian asianosaiset ja muut osapuolet ovat esittäneet ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämästä kansallisen oikeuden tulkinnasta, käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö on siten tutkittava mainitun tuomioistuimen antama kansallisen oikeuden tulkinta huomioiden (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2016, New Valmar, C‑15/15, EU:C:2016:464, 25 kohta).

39

On selvää, että Portugalin tasavalta oli velvollinen perimään takaisin 25.11.1999 tehdyssä komission päätöksessä tarkoitetun tuen korkoineen kyseisen päätöksen päätösosan ja asetuksen 2015/1589 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

40

Kyseisen asetuksen 16 artiklan 3 kohdan nojalla tällainen tuki on perittävä takaisin kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon.

41

Vaikka kansallisia vanhentumissääntöjä sovelletaan lähtökohtaisesti sääntöjenvastaisesti myönnettyjen tukien takaisinperintään, kyseisiä sääntöjä on kuitenkin sovellettava siten, ettei unionin oikeudessa edellytetty takaisinperiminen tule käytännössä mahdottomaksi ja että unionin etu otetaan täysimääräisesti huomioon (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2003, komissio v. Espanja, C‑404/00, EU:C:2003:373, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

On myös korostettava, että sääntöjenvastaisesti maksetun valtiontuen takaisin maksamisen pääasiallinen tavoite on poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta tuesta saadusta kilpailuedusta (tuomio 7.3.2018, SNCF Mobilités v. komissio, C‑127/16 P, EU:C:2018:165, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sääntöjenvastaisen tai sisämarkkinoille soveltumattoman tuen maksamista edeltäneen tilanteen palauttaminen on välttämätöntä valtiontukia koskevien perussopimusten määräysten tehokkaan vaikutuksen turvaamiseksi (tuomio 19.12.2019, Arriva Italia ym., C‑385/18, EU:C:2019:1121, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Takaisinperimisvelvollisuus täyttyy vasta, kun asianomainen jäsenvaltio on tosiasiallisesti perinyt takaisin sisämarkkinoille soveltumattoman tuen määrän korkoineen (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2008, CELF ja ministre de la Culture et de la Communication, C‑199/06, EU:C:2008:79, 54 kohta ja tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 42 kohta).

44

On myös muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vanhentumisaikojen tarkoituksena on yleisesti taata oikeusvarmuus (tuomio 23.1.2019, Fallimento Traghetti del Mediterraneo, C‑387/17, EU:C:2019:51, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Vaikka oikeusvarmuuden vaatimusten noudattamista on valvottava, on kuitenkin myös tärkeää verrata keskenään näiden vaatimusten noudattamista ja yleistä etua, jolla pyritään estämään se, että kilpailulle haitalliset valtiontuet vääristävät markkinoiden toimintaa, mikä unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellyttää sitä, että sääntöjenvastaiset tuet palautetaan aikaisemman tilanteen ennalleen saattamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 14.1.1997, Espanja v. komissio, C‑169/95, EU:C:1997:10, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

On niin ikään palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun otetaan huomioon, että komission SEUT 108 artiklan nojalla harjoittama valtiontukien valvonta on pakottava, yhtäältä tuensaajayritykset voivat lähtökohtaisesti perustellusti luottaa siihen, että tuki on myönnetty niille oikein, ainoastaan silloin, kun tukea myönnettäessä on noudatettu mainitun artiklan mukaista menettelyä, ja toisaalta huolellisen talouden toimijan pitäisi yleensä olla kykenevä varmistumaan siitä, että kyseistä menettelyä on noudatettu. Erityisesti silloin, kun tuki on otettu käyttöön ilmoittamatta sitä ennalta komissiolle, jolloin tuki on SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla sääntöjenvastainen, tuensaaja ei voi kyseisellä hetkellä perustellusti luottaa siihen, että tuki on myönnetty oikein (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 67 kohdassa, näin on sekä yksittäisten tukien että tukijärjestelmän perusteella myönnettyjen tukien osalta.

47

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä selityksistä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevaan tukeen liittyviin korkoihin sovellettava viiden vuoden vanhentumisaika, josta säädetään siviililain 310 §:n d kohdassa, katkesi vasta 26.7.2013 ja että kaikki korot, jotka oli maksettava päivämäärää 26.6.2008 edeltäneeltä ajanjaksolta, ovat kyseisen säännöksen nojalla vanhentuneet. Tästä seuraa siis, että kyseisen vanhentumisajan soveltaminen estäisi sen, että osa kyseiseen tukeen liittyvistä koroista peritään takaisin, ja näin ollen kyseisen tuen takaisinperimisen kokonaisuudessaan.

48

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että koska korkoja, jotka oli maksettava ajalta ennen viiden vuoden ajanjaksoa, joka edelsi vanhentumisen katkaisevaa toimea, pidetään vanhentuneina, tuelle maksettaviin korkoihin liittyvä saatava voi olla vanhentunut jo ennen kuin komission oikeus vaatia kyseisen tuen takaisin perimistä on vanhentunut. Unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa komissio korosti myös, että tällaisen kansallisen vanhentumisajan soveltaminen käsiteltävässä asiassa merkitsisi sitä, että osa kyseisen tuen ensimmäisen erän maksamiseen liittyvistä korkosaatavista olisi vanhentunut, koska vuoden 1994 aikana suoritetun ensimmäisen maksun ja komission 25.11.1999 tekemän päätöksen välillä on kulunut yli viisi vuotta.

49

Ensinnäkin siitä, että osa kyseiseen tukeen liittyvistä korkosaatavista oli vanhentunut ennen 25.11.1999 tehtyä komission päätöstä, on todettava, että tällainen vanhentuminen tekisi mahdottomaksi unionin oikeudessa edellytetyn täysimääräisen takaisinperimisen.

50

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa, komissio voi milloin tahansa asetuksen 2015/1589 17 artiklan 1 kohdassa säädetyn kymmenen vuoden vanhentumisajan kuluessa vaatia sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimistä siitä huolimatta, että kansallisessa menettelyssä sovellettava vanhentumisaika on mahdollisesti päättynyt (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 114 kohta).

51

Kuten lisäksi tämän tuomion 46 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, Nelson Antunes da Cunha ei voi käsiteltävässä asiassa pätevästi vedota saattaneensa perustellusti luottaa siihen, että tuki oli myönnetty oikein, koska Portugalin tasavalta otti tuen käyttöön ilmoittamatta siitä ennakkoon komissiolle.

52

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis jätettävä soveltamatta kansallista vanhentumisaikaa, jota sovelletaan takaisin perittävän tuen perinnässä ja joka on päättynyt jo ennen kuin komissio on tehnyt päätöksen tuen takaisinperimisestä.

53

Toiseksi siltä osin kuin on kyse siitä, että osa kyseiseen tukeen liittyvistä korkosaatavista on vanhentunut sen jälkeen, kun komissio teki päätöksensä 25.11.1999, on todettava, että asetuksen 2015/1589 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti komission päätös tuen takaisinperimisestä on pantava välittömästi täytäntöön.

54

IFAP:n kirjallisista huomautuksista ilmenee, että noudattaakseen kyseistä päätöstä IFAP:n oikeudellinen edeltäjä lähetti kirjeen Nelson Antunes da Cunhalle 23.7.2002 eli lähes kolme vuotta kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen ja vaati sitä palauttamaan 7526,90 euron suuruisen summan kertyneine korkoineen. Koska Nelson Antunes da Cunha ei noudattanut vaatimusta, IFAP lähetti sille 12.8.2009 eli lähes kymmenen vuotta edellä mainitun päätöksen tekemisen jälkeen uuden kirjeen, jossa vaadittiin kyseisen tuen palauttamista. Nelson Antunes da Cunhan ja IFAP:n välisen kirjeenvaihdon jälkeen kyseisen saatavan perintämenettely aloitettiin vihdoin 26.7.2013, ja tämä katkaisi vanhentumisajan.

55

Se, että osa kyseessä olevaan tukeen liittyvistä korkosaatavista on vanhentunut 25.11.1999 tehdyn komission päätöksen jälkeen, johtuu siis lähinnä siitä, että IFAP:n oikeudellinen edeltäjä ja IFAP viivyttelivät kyseisen päätöksen täytäntöönpanossa, koska päätöksen tekemisen ja vanhentumisajan katkeamisen välillä oli kulunut lähes 14 vuotta, kuten komissio korosti unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa.

56

Sääntöjenvastaiseen tukeen liittyvien korkosaatavien vanhentumisen hyväksyminen sillä perusteella, että kansalliset viranomaiset noudattivat viipeellä 25.11.1999 tehtyä komission takaisinperimistä koskevaa päätöstä, tekisi kyseisen tuen takaisinperimisen kokonaisuudessaan käytännössä mahdottomaksi ja unionin valtiontukia koskevalta säännöstöltä poistettaisiin sen tehokas vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1997, Alcan Deutschland, C‑24/95, EU:C:1997:163, 37 kohta).

57

Kun on kyseessä komission sisämarkkinoille soveltumattomaksi toteama valtiontuki, kansallisten viranomaisten rooli rajoittuu lisäksi komission päätösten täytäntöönpanoon. Kyseisillä viranomaisilla ei siis ole minkäänlaista harkintavaltaa mainitun tuen takaisinperimisen osalta (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1997, Alcan Deutschland, C‑24/95, EU:C:1997:163, 34 kohta).

58

Koska kansallisella viranomaisella ei ole harkintavaltaa, sääntöjenvastaisesti myönnetyn yksittäisen tuen saaja ei ole enää epävarmassa tilanteessa, kun komissio on tehnyt päätöksen, jossa tuki todetaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja edellytetään sen takaisinperimistä (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1997, Alcan Deutschland, C‑24/95, EU:C:1997:163, 36 kohta). Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 77 ja 78 kohdassa, tämä arviointi pätee yhtä lailla tukijärjestelmän perusteella myönnettyihin tukiin.

59

Käsiteltävässä asiassa Nelson Antunes da Cunhan tilannetta ei siis voida rinnastaa tilanteeseen, jossa talouden toimija ei tiedä, tekeekö toimivaltainen viranomainen päätöksen vai ei, ja jossa oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että tämä epävarmuus päättyy tietyn määräajan kuluttua (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1997, Alcan Deutschland, C‑24/95, EU:C:1997:163, 35 kohta).

60

Tässä tilanteessa oikeusvarmuuden periaate, jonka noudattaminen vanhentumisajoilla pyritään takaamaan, ei voi estää sisämarkkinoille soveltumattomaksi todetun tuen takaisinperimistä, kuten julkisasiamies korosti ratkaisuehdotuksensa 81 kohdassa.

61

Edellä esitetyn perusteella neljänteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2015/1589 16 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan takaisin perittävään tukeen lisätään korko, ja saman artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisen vanhentumisajan soveltamiselle tuen takaisinperimiseen silloin, kun kyseinen vanhentumisaika on päättynyt jo ennen kuin komissio on tehnyt päätöksen, jolla kyseinen tuki todetaan sääntöjenvastaiseksi ja määrätään se perittäväksi takaisin, tai kun kyseinen vanhentumisaika on päättynyt lähinnä siksi, että kansalliset viranomaiset ovat viivytelleet kyseisen päätöksen täytäntöönpanossa.

62

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: