–

Jadran Dodič, edustajinaan M. Blatnik ja M. Dodič, pravnika,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Kellerbauer ja B. Rous Demiri,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY (EYVL 2001, L 82, s. 16) 1 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Jadran Dodič sekä Banka Koper ja Alta Invest ja jossa on kyse Dodičin työsopimuksen päättämisen laillisuudesta.

3

Direktiivin 2001/23 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että ”on tarpeen huolehtia työntekijöiden suojasta sen varmistamiseksi, että heidän oikeutensa turvataan, kun työnantaja vaihtuu”.

4

Direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

5

Työsuhdelain (Zakon o delovnih razmerjih) (Uradni list RS, nro 21/13; jäljempänä ZDR) 73 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos yrityksen tai yrityksen osan oikeudellisen luovutuksen – joka on toteutettu lain, muun säännöstön, oikeustoimen tai lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun perusteella taikka yhtiön sulautumisen tai jakautumisen seurauksena – vuoksi työnantaja vaihtuu, sopimusperusteiset sekä muut luovuttajana olevan työnantajan kanssa luotuun työsuhteeseen perustuvat työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet, jotka olivat voimassa luovutuksen ajankohtana, siirtyvät luovutuksensaajana olevalle työnantajalle.”

6

ZDR:n 88 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Perusteet sille, että työnantaja päättää työsopimuksen tavanomaisesti, ovat seuraavat:

Tiettyjen työtehtävien suorittaminen työsopimuksessa määrätyin edellytyksin on tullut tarpeettomaksi työnantajaan liittyvistä taloudellisista, organisatorisista, teknisistä, rakenteellisista tai muista vastaavista syistä.”

7

ZDR:n 89 §:n 1 momentin 7 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – tämän lain 73 §:n 1 momentin mukaista työnantajan vaihdosta ei pidetä perusteltuna syynä päättää työsopimus tavanomaisesti.”

8

Rahoitusvälineiden markkinoista annetun lain (Zakon o trgu finančnih instrumentov) (Uradni list RS, nro 108/10; jäljempänä ZTFI) 159 §:n 1 momentissa vahvistetaan säännöt, joita sovelletaan siinä tapauksessa, että ”arvopaperivälitysyhtiön yhtiökokous tekee päätöksen arvopaperivälitysyhtiön toiminnan lopettamisesta ja likvidaatiomenettelyn aloittamisesta tai päätöksen arvopaperivälitysyhtiön liiketoiminnan muuttamisesta siten, että se lopettaa sijoituspalvelujen ja sijoitustoiminnan tarjoamisen”.

9

ZTFI:n 159 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa arvopaperivälitysyhtiön on

1.   suoritettava kaikki tehtävät, joita tarvitaan seuraavien asioiden siirtämiseksi:

sellaiselle muulle oikeushenkilölle, jolla on tämän lain 32 §:n nojalla lupa tarjota sijoituspalveluja ja harjoittaa sijoitustoimintaa Slovenian tasavallassa;

2.   varmistettava, että tämän momentin 1 kohdassa mainittu taho ottaa vastuulleen

10

Banka Koper teki 23.12.2011 päätöksen sijoituspalvelujen tarjoamisen ja sijoitustoiminnan sekä arvopaperivälitystä koskevien palvelujen lopettamisesta.

11

Se teki 27.6.2012 Alta Investin kanssa ZTFI:n 159 §:n vaatimusten mukaisen siirtosopimuksen, jonka mukaan ensiksi mainittu siirtäisi toiseksi mainitulle asiakkaiden rahoitusvälineet ja muut varat, joita tämä hoiti, asiakkaiden aineettomien arvopaperitilien hoidon sekä muut ZTFI:ssä tarkoitetut sijoituspalvelut ja sijoittamisen oheispalvelut sekä arkistot, toisin sanoen sijoituspalveluja ja sijoitustoimintaa koskevan koko aineiston, jonka se oli velvollinen säilyttämään asiakkaita varten. Lisäksi sovittiin, että Banka Koper toimisi epäitsenäisenä arvopaperivälittäjänä Alta Investille.

12

Banka Koper ilmoitti heinäkuussa 2012 asiakkaille, joille se oli tarjonnut arvopaperien välityspalveluja, että se lopettaisi tämän toiminnan. Tässä yhteydessä se ehdotti niille erityisesti mahdollisuutta ottaa yhteyttä Alta Investiin sekä tarjosi niille tältä osin erityisiä etuja, kuten asiakkaidensa siirtokustannuksista vastaamista. Banka Koper ilmoitti asiakkailleen myös, että niiden hiljaisuus tulkittaisiin sen hyväksymiseksi, että ne siirrettäisiin Alta Investiin. Banka Koperin asiakkaista 91 prosenttia siirtyi tosiasiallisesti Alta Investiin ja suurin osa niistä ilmaisi nimenomaisesti tahtonsa liittyä vastedes viimeksi mainittuun.

13

Myöhemmin Banka Koper suljettiin pois kaupankäynnistä Ljubljanan (Slovenia) arvopaperipörssissä, ja Slovenian keskuspankki teki päätöksen, jolla se sai luvan tarjota palveluja epäitsenäisenä arvopaperivälittäjänä.

14

Banka Koper hyväksyi 17.9.2012 uuden työtehtävien rationalisointia koskevan työjärjestyksen, jolla se lakkautti sijoituspalveluyksikön, muun muassa arvopaperivälittäjien tehtävät.

15

Tässä yhteydessä kaikkien Banka Koperin sijoituspalveluyksikön työntekijöiden työsopimukset päätettiin taloudellisista syistä, mukaan lukien Dodičin kanssa 30.6.2011 tehty toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, joka päätettiin 11.10.2012.

16

Banka Koper tarjosi tällä välin kaikille tämän sijoituspalveluyksikön työntekijöille muita työtehtäviä koskevaa uutta työsopimusta.

17

Dodič hylkäsi tämän tarjouksen, koska ehdotettu työtehtävä ei ollut hänelle sopiva. Myöhemmin hän riitautti työsuhteensa päättämisen slovenialaisissa tuomioistuimissa ja vaati, että hänet otetaan takaisin tehtäviinsä Banka Koperin tai jopa Alta Investin palvelukseen. Hän katsoo, että Banka Koper oli siirtänyt arvopaperikauppatoimintansa Alta Investille ZDR:n 73 §:n nojalla, jolla direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohta saatetaan osaksi Slovenian oikeutta. Näin ollen 27.6.2012 tehdyllä sopimuksella sovitun siirron jälkeen sijoituspalvelutoiminta jatkui Alta Investissä toiminnallisten yksiköiden ja Banka Koperin verkostojen kanssa.

18

Näissä tuomioistuimissa Banka Koper väitti, että päätettyään lopettaa arvopaperivälityspalvelujen tarjoamisen asiakkailleen se oli ZTFI:n 159 §:n nojalla velvollinen siirtämään asiakkaiden aineettomien arvopaperitilien hoidon toiselle oikeushenkilölle, jolla oli lupa tarjota näitä palveluja Sloveniassa. Se korosti, että siirto ei koskenut työntekijöitä, tiloja eikä työvälineitä ja että sen asiakkaat saattoivat valita vapaasti uuden sijoituspalvelun tarjoajan.

19

Vastaavasti Alta Invest väitti, että siirtosopimus on välitön seuraus ZTFI:n 159 §:n soveltamisesta.

20

Kansallinen ensimmäisenä oikeusasteena asiaa käsitellyt tuomioistuin katsoi, että yrityksen luovutusta koskevat edellytykset eivät täyttyneet, koska yritys ei säilyttänyt identiteettiään taloudellisesti eikä toiminnallisesti. Se korosti yhtäältä, että Banka Koperin ja Alta Investin välisellä siirtosopimuksella ei siirretty mitään aineellisia hyödykkeitä, oikeuksia eikä työntekijöitä, ja toisaalta, että asiakkaat olivat vapaasti päättäneet siirtää arvopaperinsa Alta Investiin ”tai mihin hyvänsä muuhun välitysyhtiöön”. Näissä olosuhteissa sopimuksen mukaista siirtoa ei voitu pitää direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”yrityksen luovutuksena” tai ”yritystoiminnan osan luovutuksena”.

21

Muutoksenhakutuomioistuin katsoi myös, että kyseessä ei ole direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yrityksen luovutus, koska Banka Koperin ja Alta Investin välillä tehty siirtosopimus ei merkinnyt tässä säännöksessä tarkoitettua työnantajan vaihtumista. Kyseinen tuomioistuin piti ratkaisevana sitä, että ensimmäinen yritys ei siirtänyt toiselle yritykselle asiakkaita. Se täsmensi tältä osin, ettei se, että lähes koko asiakaskunta päätti itse asiassa kääntyä Alta Investin puoleen, ole riittävää, jotta voitaisiin päätellä, että kyseessä on direktiivissä 2001/23 tarkoitettu ”yrityksen luovutus”. Lisäksi se, että Banka Koper on jatkanut arvopaperien välitystoimintaa muun muassa Alta Investille vahvistaa kyseisen tuomioistuimen mukaan sen, että kyse ei ole yrityksen luovutuksesta.

22

Dodič teki viimeksi mainitusta tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen ja väitti muun muassa, että se, että 91 prosenttia Banka Koperin asiakkaista oli tosiasiallisesti siirtänyt arvopaperinsa Alta Investiin, mahdollisti päätelmän siitä, että kyse on yrityksen luovutuksesta.

23

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi valituksen sillä perusteella, että arvopaperien välitystoiminnan lopettaminen, epäitsenäisen arvopaperien välitystoiminnan harjoittaminen ja se, ettei omaisuutta, työntekijöitä tai organisaatiorakennetta siirretty, merkitsevät, ettei voida päätellä, että kyseessä on direktiivissä 2001/23 tarkoitettu ”yrityksen luovutus”. Se korosti myös Banka Koperin asiakkailla olevaa valinnanvapautta ja viimeksi mainitun yrityksen lakiin perustuvaa velvollisuutta varmistaa asiakkaidensa oikeuksien suojaamisen jatkuvuus siirtämällä kaikki aineisto toiselle arvopaperivälitysyhtiölle siinä tapauksessa, että kyseiset asiakkaat eivät ryhdy toimenpiteisiin sen jälkeen, kun se ilmoitti toimintansa lopettamisesta.

24

Dodič teki tämän jälkeen perustuslakiin perustuvan valituksen Ustavno sodiščelle (Slovenian perustuslakituomioistuin) ja vetosi siihen, että direktiiviä 2001/23 oli tulkittu ilmeisen virheellisesti ja mielivaltaisesti ja että hänen pyyntönsä, joka koski ennakkoratkaisun esittämistä unionin tuomioistuimelle, oli hylätty ilman perusteluja. Kyseinen tuomioistuin kumosi ylimmän tuomioistuimen tuomion ja palautti asian sen käsiteltäväksi. Se katsoi ennen kaikkea, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ollut vastannut kantajan kysymyksiin, jotka koskivat direktiivissä 2001/23 tarkoitetun ”yrityksen luovutuksen” olemassaoloa.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä asian toisen käsittelyn yhteydessä, onko käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa mahdollista katsoa, että kyseessä on direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”yrityksen luovutus”.

26

Se korostaa ensiksi, että asiakkaiden rahoitusvälineiden ja muiden varojen, aineettomien arvopaperitilien hoidon, muiden sijoituspalvelujen ja arkistojen siirto toiselle hyväksytylle yritykselle oli lakisääteinen edellytys, joka Banka Koperin oli täytettävä lopettaessaan arvopaperivälitystoimintansa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tämän jälkeen, että tämä siirto ei sitonut Banka Koperin asiakkaita, koska niillä säilyi mahdollisuus valita uusi arvopaperivälitysyhtiönsä. Se muistuttaa lopuksi, että Banka Koper ei siirtänyt työntekijöitään eikä aineellisia välineitään tai työn organisaatioon liittyviä rakenteitaan Alta Investille. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin, että jos todetaan, että kyseessä on yrityksen luovutus, on ilmeistä, että sopimuslauseke, jossa suljetaan pois työntekijöiden palvelukseen ottaminen, menettää kokonaan vaikutuksensa, joten sen epäilyt eivät koske sitä, voisivatko siirtosopimuksen osapuolet sulkea pois työntekijöiden siirron.

27

Näissä olosuhteissa Vrhovno sodišče (ylin tuomioistuin, Slovenia) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ennakkoratkaisukysymyksillään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää ennen kaikkea, onko direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se, että toinen yritys vastaanottaa ensimmäisen yrityksen lopetettua toimintansa tämän asiakkaiden rahoitusvälineet ja muut varat kansallisen lainsäädännön edellyttämän sopimuksen perusteella, merkitsee yrityksen luovutusta tai yritystoiminnan osan luovutusta, vaikka yhtäältä ensimmäisen yrityksen asiakkaat voivat vapaasti päättää olla uskomatta arvopaperiensa hoitoa toiselle yritykselle, ja toisaalta ensimmäinen yritys jatkaa epäitsenäisenä arvopaperivälitysyhtiönä ja tekee tässä ominaisuudessa yhteistyötä toisen yrityksen kanssa.

29

On tärkeää muistuttaa aluksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisältöä ei voida määrittää ainoastaan sanamuotoon perustuvan tulkinnan avulla. Kyseisen direktiivin eri kieliversioiden välillä olevien erojen ja sopimukseen perustuvan luovutuksen käsitteen osalta toisistaan poikkeavien kansallisten lainsäädäntöjen vuoksi tätä käsitettä on tulkittava riittävän joustavasti direktiivin tavoitteen saavuttamiseksi, eli kuten sen kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, työntekijöiden aseman turvaamiseksi työnantajan vaihtuessa (ks. tuomio 20.1.2011, CLECE, C‑463/09, EU:C:2011:24, 29 kohta ja tuomio 20.7.2017, Piscarreta Ricardo, C‑416/16, EU:C:2017:574, 37 kohta).

30

Toiseksi on korostettava, että direktiiviä 2001/23 sovelletaan silloin, kun luovutus koskee taloudellista toimintaa, joka on järjestetty vakiintuneella tavalla. Direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa ”yksikön” käsitteellä tarkoitetaan siten sellaista henkilöiden ja muiden tuotannontekijöiden muodostamaa organisoitua kokonaisuutta, jonka avulla voidaan harjoittaa omaan tavoitteeseensa tähtäävää taloudellista toimintaa (ks. vastaavasti tuomio 10.12.1998, Hidalgo ym., C‑173/96 ja C‑247/96, EU:C:1998:595, 25 kohta ja tuomio 29.7.2010, UGT-FSP, C‑151/09, EU:C:2010:452, 26 kohta).

31

Pääasiassa on kiistatonta, että Banka Koperin sijoituspalveluyksikkö oli taloudellinen yksikkö, koska tällä yksiköllä oli käytettävissään henkilöstö- ja logistiikkaresursseja, jotka mahdollistivat toimeksiantajien arvopaperivälityspalveluista ja sijoitustoiminnasta koostuvan taloudellisen toiminnan harjoittamisen.

32

Näin ollen se seikka, että lopetettuaan sijoituspalvelujen ja ‑toiminnan tarjoamisen sekä näiden oheispalvelut ZTFI 159 §:ssä tarkoitetuin tavoin, Banka Koper jatkaa työskentelyä epäitsenäisenä arvopaperivälitysyhtiönä ja tekee tässä ominaisuudessa yhteistyötä toimeksiantajien kanssa, joihin Alta Invest kuuluu, ei periaatteessa vaikuta pääasiassa kyseessä olevan toimenpiteen luokitteluun direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ”yritystoiminnan osan luovutukseksi”.

33

Lopuksi on muistettava, että selvitettäessä, onko kyseessä tässä säännöksessä tarkoitettu yrityksen tai yritystoiminnan osan luovutus, ratkaisevana arviointiperusteena on, että taloudellinen yksikkö säilyttää identiteettinsä, mikä käy ilmi muun muassa siitä, että toimintaa jatketaan tai että se aloitetaan uudelleen (ks. tuomio 10.12.1998, Hidalgo ym., C‑173/96 ja C‑247/96, EU:C:1998:595, 21 kohta ja tuomio 9.9.2015, Ferreira da Silva e Brito ym., C‑160/14, EU:C:2015:565, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Selvitettäessä tämän edellytyksen täyttymistä, on otettava huomioon kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat, kuten se, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, onko rakennusten ja irtaimiston kaltaista aineellista liikeomaisuutta luovutettu, minkä arvoinen aineeton omaisuus on luovutushetkellä ollut, onko pääosa henkilöstöstä otettu uuden työnantajan palvelukseen ja onko asiakaskunta siirtynyt liiketoiminnan mukana, sekä se, miten samankaltaista ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitettu liiketoiminta on ollut, ja vielä se, kuinka pitkän ajan tämä liiketoiminta mahdollisesti on ollut keskeytyneenä (tuomio 9.9.2015, Ferreira da Silva e Brito ym., C‑160/14, EU:C:2015:565, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Nämä seikat ovat kuitenkin ainoastaan osatekijöitä siinä kokonaisharkinnassa, joka asiassa on tarpeen, eikä niitä siksi saa arvioida erillisinä (tuomio 9.9.2015, Ferreira da Silva e Brito ym., C‑160/14, EU:C:2015:565, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Erityisesti kullekin arviointiperusteelle annettava painoarvo vaihtelee välttämättä sen mukaan, mitä toimintaa harjoitetaan ja jopa sen mukaan, minkälaisia tuotanto- tai toimintamenetelmiä kyseessä olevassa yrityksessä, liikkeessä tai liiketoiminnan osassa käytetään (tuomio 9.9.2015, Ferreira da Silva e Brito ym., C‑160/14, EU:C:2015:565, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Pääasiassa on kiistatonta, kuten komissio totesi kirjallisissa huomautuksissaan, että kyseessä olevan yksikön taloudellisen toiminnan harjoittaminen ei edellytä merkittäviä aineellisia hyödykkeitä. Sen sijaan on niin, että koska tämä taloudellinen toiminta nojaa pääasiallisesti aineettomiin hyödykkeisiin, niiden siirtämisellä on tietty merkitys ”yritystoiminnan osan luovutukseksi” luokittelussa.

37

Toimeksiantajien – tässä tapauksessa asiakkaiden – rahoitusvälineiden ja muiden varojen muodostamat aineettomat hyödykkeet, asiakkaiden arvopaperitilien hoito, muut sijoituspalvelut ja oheispalvelut sekä arkistojen eli asiakkaille tarjottuja palveluja ja sijoitustoimintaa koskevan aineiston säilyttäminen ovat osa tämän tuomion 33–35 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua kyseessä olevan taloudellisen yksikön identiteettiä.

38

Tällaisten tekijöiden siirtäminen edellyttää välttämättä, että asiakkaat antavat nimenomaisen tai hiljaisen suostumuksensa, koska pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiayhteydessä toimintansa lopettava yritys ei voi velvoittaa asiakkaitaan uskomaan arvopaperiensa hoitoa sen valitsemalle yritykselle.

39

Tästä seuraa yhtäältä, että se, että Alta Investin kanssa tehty siirtosopimus ei sitonut Banka Koperin asiakkaita ja ne voivat vapaasti päättää siirtää arvopaperinsa Alta Investiin, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ei sinänsä voi estää luokittelua direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ”yritystoiminnan osan luovutukseksi”.

40

Toisaalta tästä seuraa, että on osoitettava asiakaskunnan siirron tapahtuneen, jotta pääasiassa kyseessä oleva toimi voidaan luokitella ”yritystoiminnan osan luovutukseksi”.

41

Tätä varten olosuhteiden kokonaisvaltainen arviointi on tehtävä siten, että otetaan huomioon muun muassa toimenpiteet, joilla Banka Koperin asiakkaita houkutellaan uskomaan arvopapereidensa hoito Alta Investille.

42

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis otettava huomioon, onko asiakkailla nimenomainen mahdollisuus valita siirtääkö tilinsä Alta Investiin vai ei, ja vielä, siirtyvätkö niiden tilejä koskevat arkistot, jollei toisin sovita. Tältä osin sen tehtävänä on määrittää, asetetaanko ZTFI:n 159 §:n 3 momentissa arvopaperivälitysyhtiölle, joka päättää lopettaa tämän toiminnan, velvollisuus siirtää asiakkaidensa tilejä koskeva aineisto yhdelle ainoalle henkilölle, jolla on lupa tarjota sijoituspalveluja ja ‑toimintaa, vai voidaanko tämä aineisto siirtää useammalle kuin yhdelle henkilölle.

43

Huomioon otettava seikka on myös se, onko olemassa taloudellisia houkuttimia, kuten se, että siirrosta Alta Investiin aiheutuvista kustannuksista vastataan.

44

Vaikka se, että 91 prosenttia Banka Koperin asiakkaista hyväksyikin arvopaperiensa hoidon uskomisen Alta Investille, näyttäisi vahvistavan näiden houkuttimien tehokkuuden, luokittelua direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi luovutukseksi ei kuitenkaan voida tehdä pelkästään tämän toteamuksen perusteella, joka lisäksi tehdään sen jälkeen, kun yritykset ovat tehneet siirtosopimuksen.

45

Viime kädessä kansallisen tuomioistuimen, jonka yksinomaiseen toimivaltaan pääasian tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluvat, on päätettävä, onko kyseessä direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”yritystoiminnan osan luovutus” vai ei (ks. vastaavasti tuomio 7.8.2018, Colino Sigüenza, C‑472/16, EU:C:2018:646, 45 kohta ja tuomio 6.12.2018, Montag, C‑480/17, EU:C:2018:987, 34 kohta).

46

Edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että toinen yritys vastaanottaa ensimmäisen yrityksen lopetettua toimintansa tämän asiakkaiden rahoitusvälineet ja muut varat kansallisen lainsäädännön edellyttämän sopimuksen perusteella, vaikka ensimmäisen yrityksen asiakkaat voivat vapaasti päättää olla uskomatta arvopaperiensa hoitoa toiselle yritykselle, voi olla yrityksen luovutus tai yritystoiminnan osan luovutus, jos on osoitettu, että asiakaskunta on siirretty, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava. Tässä yhteydessä tosiasiallisesti siirrettyjen asiakkaiden määrä, vaikka se olisi suurikin, ei ole yksinään ratkaiseva siltä osin kuin kyse on luokittelusta luovutukseksi, ja sillä, että ensimmäinen yritys tekee epäitsenäisenä arvopaperivälitysyhtiönä yhteistyötä toisen yrityksen kanssa, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä.

47

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että toinen yritys vastaanottaa ensimmäisen yrityksen lopetettua toimintansa tämän asiakkaiden rahoitusvälineet ja muut varat kansallisen lainsäädännön edellyttämän sopimuksen perusteella, vaikka ensimmäisen yrityksen asiakkaat voivat vapaasti päättää olla uskomatta arvopaperiensa hoitoa toiselle yritykselle, voi olla yrityksen luovutus tai yritystoiminnan osan luovutus, jos on osoitettu, että asiakaskunta on siirretty, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava. Tässä yhteydessä tosiasiallisesti siirrettyjen asiakkaiden määrä, vaikka se olisi suurikin, ei ole yksinään ratkaiseva siltä osin kuin kyse on luokittelusta luovutukseksi, ja sillä, että ensimmäinen yritys tekee epäitsenäisenä arvopaperivälitysyhtiönä yhteistyötä toisen yrityksen kanssa, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä.