–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan P. G. Marrone ja D. Di Giorgio, avvocati dello Stato,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Kasalická, J. Vláčil ja M. Smolek,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään ensiksi T. Henze, M. Hellmann ja E. Lankenau, sittemmin M. Hellmann ja E. Lankenau,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja M. A. M. de Ree,

–

Itävallan hallitus, asiamiehenään G. Hesse,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Cattabriga ja S. Grünheid,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU (EUVL 2012, L 315, s. 57) 16 ja 18 artiklan sekä 20 artiklan b alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty rikosoikeudellisessa menettelyssä, joka on vireillä Massimo Gambinoa ja Shpetim Hykaa vastaan rahanpesun ja petoksen johdosta.

3

Direktiivin 2012/29 johdanto-osan 11, 12, 20, 58 ja 66 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

4

Direktiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Tavoitteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että rikoksen uhrit saavat asianmukaista tietoa, tukea ja suojelua ja että he voivat osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rikosten uhrit tunnustetaan uhreiksi ja heitä kohdellaan kunnioittavasti, hienotunteisesti, yksilöllisesti, ammattitaitoisesti ja syrjimättömästi kaikessa yhteydenpidossa rikosoikeudellisen menettelyn puitteissa toimiviin uhrien tukipalveluihin, korjaavan oikeuden palveluihin tai toimivaltaiseen viranomaiseen. Tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia sovelletaan uhreihin syrjimättömästi, myös siltä osin kuin kyse on heidän oleskeluoikeudestaan.”

5

Direktiivin 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus tulla kuulluksi”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhria voidaan kuulla rikosoikeudellisissa menettelyissä ja että hän voi esittää todisteita. Kun on määrä kuulla lapsiuhria, lapsen ikä ja kypsyys on otettava asianmukaisesti huomioon.

2.   Menettelymääräykset, joiden nojalla uhria voidaan kuulla rikosoikeudellisissa menettelyissä ja joiden nojalla uhri voi esittää todisteita, määritetään kansallisessa oikeudessa.”

6

Direktiivin 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa tehtävään päätökseen rikoksentekijän velvoittamisesta korvauksen maksamiseen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhrilla on oikeus saada rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa kohtuullisessa ajassa päätös rikoksentekijän velvoittamisesta korvauksen maksamiseen, paitsi jos tällainen päätös kansallisen oikeuden mukaan tehdään toisessa oikeudellisessa menettelyssä.

2.   Jäsenvaltioiden on edistettävä toimenpiteitä, joilla rikoksentekijää kannustetaan maksamaan uhrille asianmukainen korvaus.”

7

Direktiivin 2012/29 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus suojeluun”, säädetään seuraavaa:

”Puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niillä on käytössään toimenpiteitä uhrin ja hänen perheenjäsentensä suojelemiseksi toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta, myös siltä riskiltä, että heille aiheutuu emotionaalista tai psyykkistä haittaa, ja uhrin ihmisarvon suojelemiseksi kuulustelun ja hänen todistelutarkoituksessa antamansa lausunnon antamisen yhteydessä. Tällaiset toimenpiteet käsittävät tarvittaessa myös kansallisen oikeuden mukaisia menettelyjä uhrin ja hänen perheenjäsentensä fyysiseksi suojelemiseksi.”

8

Direktiivin 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Uhrin oikeus suojeluun rikostutkinnan aikana”, säädetään seuraavaa:

”Puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja oikeudellista harkintavaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rikostutkinnan aikana:

– –

– –”

9

Direktiivin 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Uhrin henkilökohtainen arviointi erityisten suojelutarpeiden määrittämiseksi”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhrista tehdään hyvissä ajoin kansallisten menettelyjen mukaisesti henkilökohtainen arviointi erityisten suojelutarpeiden selvittämiseksi ja sen määrittämiseksi, hyötyisikö uhri ja missä määrin 23 ja 24 artiklan mukaisista rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa toteutettavista erityistoimenpiteistä sen johdosta, että uhri on erityisen altis toissijaiselle ja toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle ja kostotoimille.

2.   Henkilökohtaisessa arvioinnissa on otettava huomioon erityisesti:

3.   Henkilökohtaisessa arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota sellaisiin uhreihin, joille on rikoksen vakavuuden johdosta aiheutunut huomattavaa vahinkoa, uhreihin, joihin on kohdistunut rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai syrjintä, joka voi perustua erityisesti uhrin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, sekä uhreihin, joiden suhde ja riippuvuus rikoksentekijään tekee heistä erityisen haavoittuvia. Tältä osin on otettava asianmukaisesti huomioon terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskaupan, sukupuoleen perustuvan väkivallan, läheisväkivallan, seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön tai viharikosten uhrit sekä vammaiset uhrit.

4.   Tätä direktiiviä sovellettaessa lapsiuhrien oletetaan olevan erityissuojelun tarpeessa johtuen heidän alttiudestaan toissijaiselle ja toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle ja kostotoimille. Sen määrittämiseksi, hyötyisikö lapsiuhri ja missä määrin 23 ja 24 artiklassa säädetyistä erityistoimenpiteistä, lapsiuhreista on laadittava tämän artiklan 1 kohdassa säädetty henkilökohtainen arviointi.

5.   Henkilökohtaisen arvioinnin laajuutta voidaan mukauttaa rikoksen vakavuuden ja uhrin kärsimän ilmeisen vahingon määrän perusteella.

6.   Henkilökohtainen arviointi on tehtävä läheisessä yhteistyössä uhrin kanssa, ja siinä on otettava huomioon hänen toiveensa, myös siinä tapauksessa, että hän ei halua käyttää hyväkseen 23 ja 24 artiklassa säädettyjä erityistoimenpiteitä.

7.   Jos seikat, joihin henkilökohtainen arviointi perustuu, ovat muuttuneet merkittävästi, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että arviointi saatetaan ajan tasalle koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan. ”

10

Direktiivin 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Erityissuojelun tarpeessa olevien uhrien oikeus suojeluun rikosoikeudellisten menettelyjen aikana”, säädetään seuraavaa:

”1.   Puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja noudattaen oikeudellista harkintavaltaa koskevia sääntöjä jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että erityissuojelun tarpeessa olevat uhrit, joiden hyväksi toteutetaan 22 artiklan 1 kohdassa säädetyn henkilökohtaisen arvioinnin perusteella määritettyjä erityistoimenpiteitä, voivat käyttää hyväkseen tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä toimenpiteitä. Mahdollisuutta henkilökohtaisen arvioinnin perusteella suunniteltuun erityistoimenpiteeseen ei ole annettava, jos se on mahdotonta toiminnallisten tai käytännön rajoitteiden takia tai jos uhrin kuulustelu kiireellisesti on tarpeen ja sen toteuttamatta jättäminen voisi olla vahingoksi uhrille tai toiselle henkilölle tai haitata menettelyn kulkua.

2.   Uhrien, joilla on 22 artiklan 1 kohdan nojalla todettu olevan erityisiä suojelutarpeita, käytettävissä on oltava rikostutkinnan aikana seuraavia erityistoimenpiteitä:

3.   Uhrien, joiden on 22 artiklan 1 kohdan nojalla todettu olevan erityissuojelun tarpeessa, käytettävissä on oltava oikeudenkäyntimenettelyn aikana seuraavia erityistoimenpiteitä:

11

Rikosprosessilain (codice di procedura penale) 511 §:n, jonka otsikko on ”Tilanteet, joissa lukeminen on sallittu”, 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Tuomioistuin päättää tarvittaessa omasta aloitteestaan, että pääkäsittelyä varten kerättyyn asiakirja-aineistoon sisältyviä asiakirjoja luetaan kokonaan tai osittain.

2.   Lausuntopöytäkirjat määrätään luettaviksi vasta sen jälkeen, kun lausunnon antajaa on kuulusteltu, paitsi jos häntä ei kuulustella.”

12

Rikosprosessilain 525 §:n, jonka otsikko on ”Päätöksen välittömyys”, 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Tuomio annetaan heti pääkäsittelyn päätyttyä.

2.   Päätösneuvotteluun osallistuvat samat tuomarit kuin pääkäsittelyyn sillä uhalla, että muutoin tuomio on kaikkiin nähden pätemätön. Jos varajäsenenä toimiva tuomari määrätään täydentämään ratkaisukokoonpano estyneenä olevan varsinaisen tuomarin sijasta, jo tehdyt päätökset, joita ei ole nimenomaisesti peruutettu, pysyvät voimassa.”

13

Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Massimo Gambinoa ja Sphetim Hykaa syytetään Tribunale di Barissa Italian rikoslaissa rikoksiksi säädetyistä rahanpesusta ja petoksesta.

14

Ennakkoratkaisupyynnöstä käy niin ikään ilmi, että syytekirjelmän teonkuvauksen mukaan väitetyn petoksen uhreina olivat Ernesto Lappostato ja Gianluca Menini. Lappostato on asiassa asianomistajana ja vaatii, että Gambino velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta rikollisella menettelyllään aiheuttamastaan vahingosta.

15

Tribunale di Barin kokoonpano, joka muodostui kolmesta tuomarista, kuuli Lappostatoa ja Meniniä 14.4.2015 pidetyssä istunnossa todistajina.

16

Samassa kokoonpanossa, jonka koostumusta oli kuitenkin muutettu, koska yksi asiaa 14.4.2015 käsitelleen kokoonpanon tuomareista oli nimitetty toiseen tuomioistuimeen, pidettiin uusi istunto 21.2.2017.

17

Kyseisessä 21.2.2017 pidetyssä istunnossa Gambinon puolustusasianajaja vaati rikosprosessilain 511 §:n ja 525 §:n perusteella, että kaikkia kyseiseen ajankohtaan mennessä kuultuja todistajia, myös väitetyn petoksen uhreja, kuulustellaan uudelleen. Hän esitti tämän vaatimuksen uudelleen 10.10.2017 pidetyssä istunnossa.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että rikosprosessilain 525 §:ssä vahvistetaan välittömyysperiaate, jolla ei taata pelkästään, että tuomio annetaan välittömästi pääkäsittelyn päätyttyä, vaan myös, että tuomion antavat pääkäsittelyyn osallistuneet tuomarit. Viimeksi mainitun vaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että syytetyn rikosoikeudellista vastuuta koskevan ratkaisun tekevät samat tuomarit, jotka olivat läsnä todistelua esitettäessä.

19

Kyseisellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, onko kansallinen lainsäädäntö, sellaisena kuin Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) on sitä tulkinnut, unionin oikeuden mukaista; kyseisen lainsäädännön mukaan on niin, että jos pääkäsittely uusitaan tuomarikollegion kokoonpanon muutoksen tai yhden tuomarin ratkaisukokoonpanossa tapahtuneen henkilövaihdoksen vuoksi, tuomion perusteena ei voida käyttää todistajanlausuntoa, jonka tuomioistuimen alkuperäinen kokoonpano on vastaanottanut, pelkästään lukemalla pöytäkirja ilman todistajan kuulustelun uusimista, jos uusi kuulustelu on vielä mahdollinen ja joku asianosaisista sitä vaatii.

20

Näissä olosuhteissa on niin, että kun pääkäsittely uusitaan tuomioistuimen kokoonpanon muutoksen vuoksi ja kun tuomioistuin hyväksyy uudelleen pyydettyyn todisteluun perustuvan näytön, jo esitetyistä todistajanlausunnoista laadittu pöytäkirja voidaan lukea rikosprosessilain 511 §:n nojalla vain oikeudenkäynnin kaikkien asianosaisten suostumuksella.

21

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällainen tulkinta antaa puolustukselle mahdollisuuden väärinkäyttöön, koska puolustus voi estää sen, että tuomarit lukevat jo esitetyistä todistajanlausunnoista laaditun pöytäkirjan, ja siis saada aikaan sen, että uhria kuulustellaan uudelleen.

22

Siten rikosprosessilain 511 §:n 2 momentti ja 525 §:n 2 momentti, sellaisina kuin niitä on kansallisessa oikeuskäytännössä tulkittu, ovat ristiriidassa direktiivin 2012/29 kanssa, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan antamaan lainsäädäntö, joka varmistaa rikosten uhrien suojelun rikosoikeudellisissa menettelyissä.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että siltä osin kuin kyse on uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 15.3.2001 annetun neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS (EYVL 2001, L 82, s. 1), joka korvattiin direktiivillä 2012/29, tulkinnasta, yhteisöjen tuomioistuin totesi 16.6.2005 antamansa tuomion Pupino (C‑105/03, EU:C:2005:386) 56 kohdassa, että niiden tavoitteiden toteuttaminen, joihin edellä mainitulla puitepäätöksellä pyritään, edellyttää, että kansallisella tuomioistuimella on mahdollisuus erityisen haavoittuvaisten uhrien kysymyksessä ollessa soveltaa jäsenvaltion oikeudessa säädettyä erillisen etukäteisen todistelumenettelyn kaltaista erityistä menettelyä sekä niin ikään siinä säädettyjä todistelua koskevia erityisiä menettelytapoja, jos tämä menettely vastaa parhaiten uhrien olosuhteisiin ja jos se on tarpeen, jotta vältetään todisteiden häviäminen, jotta kuulusteluja toistetaan mahdollisimman vähän ja jotta vältetään julkisessa oikeudenkäynnissä todistamisesta näille uhreille aiheutuvat haitalliset seuraukset.

24

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan uhrin kuulustelun uusiminen vaikuttaa olevan ristiriidassa kyseisessä tuomiossa vahvistettujen periaatteiden kanssa, kun otetaan huomioon, ettei syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin millään tavalla heikennä se, että puolueettomassa tuomioistuimessa alun perin julkisesti ja kontradiktorisesti annettujen lausuntojen pöytäkirjat luetaan.

25

Uhrin ihmisarvon kunnioittamista ja syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevan punninnan on kuitenkin oltava Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 52 artiklan mukaisen suhteellisuusperiaatteen mukainen. Samalla on niin, että ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei pitäisi valjastaa oikeuden väärinkäyttöön.

26

Lopuksi sen lisäksi, että kuulustelun uusiminen aiheuttaa uhrille ylimääräistä psyykkistä kärsimystä, se merkitsee myös rikosoikeudellisen menettelyn kustannuksia aiheuttavaa pidentämistä, mikä on vastoin oikeudenkäynnin kohtuullisen keston vaatimusta.

27

Tässä tilanteessa Tribunale di Bari päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin 2012/29 16 ja 18 artiklaa ja 20 artiklan b alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että uhria on uudelleen kuulusteltava muutetussa kokoonpanossa toimivan tuomioistuimen edessä, kun joku oikeudenkäynnin asianosaisista kieltäytyy Italian rikosprosessilain 511 §:n 2 momentin ja 525 §:n 2 momentin perusteella (sellaisina kuin niitä on vakiintuneesti tulkittu Corte suprema di cassazionen oikeuskäytännössä) antamasta suostumustaan siihen, että saman uhrin aiemmin kontradiktorisesti samassa asiassa eri tuomarille tai tuomarikollegiolle antamista lausunnoista laaditut pöytäkirjat luetaan?”

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kysymyksellään selvittää lähinnä, onko direktiivin 2012/29 16 ja 18 artiklaa ja 20 artiklan b alakohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun rikoksen uhria on kuulusteltu ensimmäisen kerran ensimmäisen oikeusasteen rikostuomioistuimen kokoonpanossa ja kun tämän tuomioistuimen kokoonpanoa myöhemmin muutetaan, uudelleen muodostetun kokoonpanon on lähtökohtaisesti kuulusteltava kyseistä uhria uudelleen, kun joku oikeudenkäynnin asianosaisista kieltäytyy antamasta suostumustaan siihen, että mainittu kokoonpano nojautuu kyseisen uhrin ensimmäisestä kuulustelusta laadittuun pöytäkirjaan.

29

Direktiivin 2012/19 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että rikoksen uhrit saavat asianmukaista tietoa, tukea ja suojelua ja että he voivat osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin.

30

Todettakoon aluksi, että kyseisen direktiivin 20 artiklan b alakohdassa säädetään, että puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja tuomioistuimen harkintavaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rikostutkinnan aikana uhrin kuulustelujen lukumäärä pidetään mahdollisimman pienenä ja kuulusteluja järjestetään vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä ”rikostutkinnan” kannalta.

31

Tältä osin on niin, että kuten direktiivin 2012/29 23 artiklan 2 ja 3 kohdasta käy ilmi, siinä tehdään ero ”rikostutkinnan” ja ”oikeudenkäyntimenettelyn” vaiheiden välillä.

32

Lisäksi direktiivin 2012/29 taustalla olevassa ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rikoksen uhrin oikeuksia, tukea ja suojelua koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistamisesta (COM(2011) 275 final) todettiin, että jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhrin kuulustelujen lukumäärä pidetään mahdollisimman pienenä ja kuulusteluja järjestetään vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä ”rikosoikeudenkäyntimenettelyjen” kannalta.

33

Direktiivin 2012/29 esityöt siis vahvistavat, että kun otetaan huomioon direktiivin 20 artiklan b alakohdan sanamuoto, sellaisena kuin unionin lainsäätäjä on sen hyväksynyt, viimeksi mainittu halusi rajoittaa säännöksen soveltamisalan ainoastaan rikostutkinnan vaiheeseen.

34

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, uhrin kuulustelun mahdollinen uusiminen pääasiassa tapahtuu rikosoikeudellisen menettelyn tuomioistuinkäsittelyn vaiheessa, koska Gambinoa koskeva asia on tuomioistuimen uuden kokoonpanon käsiteltävänä.

35

Näin ollen direktiivin 2012/29 20 artiklan b alakohtaa ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa oikeudenkäyntiasiassa.

36

Joka tapauksessa on niin, että kun kyseisessä säännöksessä todetaan, että jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kuulustelujen lukumäärä pidetään mahdollisimman pienenä, siinä ei edellytetä, että asian ratkaiseva tuomioistuin kuulustelee rikoksen uhria vain yhden kerran.

37

Direktiivin 2012/29 16 ja 18 artiklan tulkinnasta on todettava, että direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan direktiivissä vahvistetut oikeudet eivät vaikuta rikoksentekijän oikeuksiin.

38

Perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa todetaan, että jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen lailla perustettu, ja jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään. Perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdan mukaan jokaiselle syytetylle taataan lisäksi oikeus puolustukseen.

39

Siltä osin kuin perusoikeuskirjassa on Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia vastaavia oikeuksia, perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan tarkoituksena on varmistaa tarvittava johdonmukaisuus perusoikeuskirjaan sisältyvien oikeuksien ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattujen vastaavien oikeuksien välillä, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta unionin oikeuden ja Euroopan unionin tuomioistuimen riippumattomuuteen (ks. vastaavasti tuomio 20.3.2018, Menci, C‑524/15, EU:C:2018:197, 23 kohta). Euroopan unionin perusoikeuskirjan selitysten (EUVL 2007, C 303, s. 17) mukaan perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleeseen ja perusoikeuskirjan 48 artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 ja 3 kappaletta. Unionin tuomioistuimen on siis huolehdittava siitä, että tulkinta, jonka se omaksuu perusoikeuskirjan 47 artiklan toisesta kohdasta ja 48 artiklasta, turvaa suojelulle tason, joka noudattaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut, tarjoamaa tasoa (ks. analogisesti tuomio 26.9.2018, Belastingdienst v. Toeslagen (Muutoksenhaun lykkäävä vaikutus), C‑175/17, EU:C:2018:776, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Samoin siltä osin kuin kyse on puitepäätöksestä 2001/220, joka korvattiin direktiivillä 2012/29, unionin tuomioistuin on todennut, että sitä on tulkittava kunnioittaen perusoikeuksia, joista on erityisesti mainittava oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, sellaisena kuin se ilmaistaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut (tuomio 16.6.2005, Pupino, C‑105/03, EU:C:2005:386, 59 kohta ja tuomio 9.10.2008, Katz, C‑404/07, EU:C:2008:553, 48 kohta).

41

Tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet edellyttävät, että tarvittaessa puolustuksen etuja on punnittava vastakkain todistajien ja uhrien, joiden on esitettävä lausuntonsa, etujen kanssa (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 26.3.1996, Doorson v. Alankomaat, CE:ECHR:1996:0326JUD002052492, 70 kohta, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 5.10.2006, Marcello Viola v. Italia, CE:ECHR:2006:1005JUD004510604, 51 kohta).

42

Tässä yhteydessä niiden, joiden vastuulla on syytetyn syyllisyydestä tai syyttömyydestä päättäminen, on lähtökohtaisesti kuulusteltava todistajia henkilökohtaisesti ja arvioitava heidän uskottavuuttaan. Todistajan uskottavuuden arviointi on monitahoinen tehtävä, jota ei tavallisesti voida toteuttaa pelkästään lukemalla hänen antamansa lausunto, sellaisena kuin se on tallennettuna kuulustelusta laadittuun pöytäkirjaan (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 5.7.2011, Dan v. Moldavia, CE:ECHR:2011:0705JUD000899907, 33 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 29.6.2017, Lorefice v. Italia, CE:ECHR:2017:0629JUD006344613, 43 kohta).

43

Eräs oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin osatekijöistä on siten se, että syytetyllä on mahdollisuus kuulla todistajia tuomarin läsnä ollessa, joka viime kädessä ratkaisee asian. Tämä välittömyysperiaate on rikosoikeudenkäynnin tärkeä tae, koska tuomarin todistajan käyttäytymisestä ja uskottavuudesta tekemillä havainnoilla voi olla vakavia seurauksia syytetylle. Näin ollen sen, että tuomioistuimen kokoonpano vaihtuu tärkeän todistajan kuulustelemisen jälkeen, on lähtökohtaisesti johdettava viimeksi mainitun uudelleen kuulusteluun (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.3.2004, Pitkänen v. Suomi, CE:ECHR:2004:0309JUD003050896, 58 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.3.2014, Beraru v. Romania, CE:ECHR:2014:0318JUD004010704, 64 kohta).

44

Välittömyysperiaatetta ei kuitenkaan voida pitää esteenä mille tahansa tuomioistuimen kokoonpanon muutokselle menettelyn aikana. Voi esiintyä erityisen ilmeisiä hallinnollisia tai menettelyllisiä ongelmia, joiden vuoksi jonkin tuomarin on mahdotonta jatkaa menettelyyn osallistumista. Voidaan ryhtyä toimenpiteisiin, jotta asian käsittelyä jatkavat tuomarit ymmärtävät esitetyt seikat ja väitteet, esimerkiksi antamalla heille pöytäkirjat, kun kyseessä olevan todistajan uskottavuutta ei ole kiistetty, tai järjestelmällä uusia asianosaisten kuulemisia tai uusi tärkeiden todistajien kuulustelu tuomioistuimen uuden kokoonpanon edessä (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 2.12.2014, Cutean v. Romania, CE:ECHR:2014:1202JUD005315012, 61 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.12.2016, Škaro v. Kroatia, CE:ECHR:2016:1206JUD000696213, 24 kohta).

45

Kysymykseen direktiivin 2012/19 16 ja 18 artiklasta on vastattava näiden seikkojen valossa.

46

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että uhrin kuulustelun uusiminen sen jälkeen, kun tuomioistuimen kokoonpano on vaihtunut, on vastoin tämän direktiivin 16 artiklaa, jonka 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhrilla on oikeus saada rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa kohtuullisessa ajassa päätös rikoksentekijän velvoittamisesta korvauksen maksamiseen, paitsi jos tällainen päätös kansallisen oikeuden mukaan tehdään toisessa oikeudellisessa menettelyssä.

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin siis katsoo, että tässä 16 artiklassa tarkoitettu uhrin kärsimän vahingon oikea-aikainen korvaaminen tehdään tyhjäksi kansallisella lainsäädännöllä, jossa edellytetään kaikkien oikeudenkäynnin asianosaisten suostumusta siihen, että uhrin kuulustelua ei uusita tuomioistuimen uuden kokoonpanon edessä. Kyseinen tuomioistuin katsoo erityisesti, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö on omiaan mahdollistamaan väärinkäytön puolustuksen taholta, koska se, että puolustus ei anna suostumustaan uhrin jo antamien lausuntojen lukemiseen, pidentää oikeudenkäynnin kestoa.

48

On kuitenkin todettava, että uhrin kuulustelun uusiminen silloin, kun sen tuomioistuimen kokoonpanoa muutetaan, joka häntä alun perin kuulusteli, ei sinällään merkitse, että kysymystä uhrin vahingon korvaamisesta ei voitaisi ratkaista kohtuullisessa ajassa.

49

Lisäksi kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 128 kohdassa, direktiivin 2012/29 16 artiklassa rikoksen uhrille tunnustettu oikeus ei voi vaikuttaa syytetylle tunnustettujen prosessuaalisten oikeuksien – jotka on esitetty tämän tuomion 42 ja 43 kohdassa ja joihin välittömyysperiaate kuuluu – tosiasialliseen käyttämiseen, kun tuomioistuimen kokoonpanoa on muutettu, koska tämä seikka ei johdu syytetystä.

50

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa myös direktiivin 2012/29 18 artiklaan, jossa säädetään, että puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niillä on käytössään toimenpiteitä uhrin ja hänen perheenjäsentensä suojelemiseksi toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta, myös siltä riskiltä, että heille aiheutuu emotionaalista tai psyykkistä haittaa, ja uhrin ihmisarvon suojelemiseksi kuulustelun ja hänen todistelutarkoituksessa antamansa lausunnon antamisen yhteydessä; tällaiset toimenpiteet käsittävät tarvittaessa myös kansallisen oikeuden mukaisia menettelyjä uhrin ja hänen perheenjäsentensä fyysiseksi suojelemiseksi.

51

Tämän artiklan sanamuodosta ei kuitenkaan seuraa, että unionin lainsäätäjä olisi säätänyt yhtenä rikoksen uhrin suojelemiseksi tarkoitettuna toimenpiteenä sen, että oikeudenkäyntimenettelyn kuluessa uhria kuulustellaan vain kerran.

52

Lisäksi direktiivin 2012/29 18 artiklassa annetaan rikoksen uhrille oikeus suojeluun ”puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta”. Samoin direktiivin johdanto-osan 58 perustelukappaleessa todetaan, että toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle tai kostotoimille alttiiksi todetulle uhrille hänen suojelemisekseen rikosoikeudellisten menettelyjen aikana tarjottavien asianmukaisten toimenpiteiden laajuus olisi määritettävä ”puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja oikeudellista harkintavaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti”.

53

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 73 kohdassa, unionin lainsäätäjä on direktiivissä 2012/29 vahvistanut siten uhrin hyväksi oikeuksia, joiden käyttämisellä ei saa loukata perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tunnustettua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa tunnustettua syytetyn oikeutta puolustukseen.

54

On siten todettava, että direktiivin 2012/29 18 artikla ei ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että kun tuomioistuimen kokoonpanoa muutetaan, uusi kokoonpano kuulustelee rikoksen uhria uudelleen jonkin oikeudenkäynnin asianosaisen vaatimuksesta.

55

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 116 kohdassa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa kuitenkin, että sen ratkaisemiseksi, onko mahdollista käyttää uhrin antamasta lausunnosta laadittua pöytäkirjaa todisteena, jäsenvaltioiden on tutkittava, onko uhrin kuulustelemisella mahdollisesti tärkeä merkitys syytetyn tuomitsemiseksi, ja varmistettava riittävillä menettelyllisillä takeilla, ettei todistelumenettely rikosoikeudenkäynnissä ole vastoin perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta eikä perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua oikeutta puolustukseen.

56

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis tutkittava, voivatko edellisessä kohdassa tarkoitetun kaltaiset erityiset olosuhteet pääasiassa johtaa siihen, että kyseessä olevan rikoksen uhria ei kuulustella uudelleen.

57

On tärkeää lisätä, että siinä tapauksessa, että uhria päätetään kuulustella tuomioistuimen uudessa kokoonpanossa, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on direktiivin 2012/29 22 artiklan mukaisesti suoritettava uhrin henkilökohtainen arviointi tämän erityisten suojelutarpeiden määrittämiseksi ja tarvittaessa sovellettava häneen direktiivin 23 ja 24 artiklassa säädettyä suojelutoimenpiteitä.

58

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siten tarkistettava, ettei pääasiassa kyseessä olevalla rikoksen uhrilla ole erityisiä suojelutarpeita rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa.

59

Edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2012/29 16 ja 18 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan on niin, että kun rikoksen uhria on kuulusteltu ensimmäisen kerran ensimmäisen oikeusasteen rikostuomioistuimen kokoonpanossa ja kun tätä tuomioistuimen kokoonpanoa myöhemmin muutetaan, uudelleen muodostetun kokoonpanon on lähtökohtaisesti kuulusteltava kyseistä uhria uudelleen, kun joku oikeudenkäynnin asianosaisista kieltäytyy antamasta suostumustaan siihen, että mainittu kokoonpano nojautuu kyseisen uhrin ensimmäisestä kuulustelusta laadittuun pöytäkirjaan.

60

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU 16 ja 18 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan on niin, että kun rikoksen uhria on kuulusteltu ensimmäisen kerran ensimmäisen oikeusasteen rikostuomioistuimen kokoonpanossa ja kun tätä tuomioistuimen kokoonpanoa myöhemmin muutetaan, uudelleen muodostetun kokoonpanon on lähtökohtaisesti kuulusteltava kyseistä uhria uudelleen, kun joku oikeudenkäynnin asianosaisista kieltäytyy antamasta suostumustaan siihen, että mainittu kokoonpano nojautuu kyseisen uhrin ensimmäisestä kuulustelusta laadittuun pöytäkirjaan.