1.

Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland, Stichting Het Groninger Landschap, Vereniging It Fryske Gea, Stichting Het Drentse Landschap, Stichting Landschap Overijssel, Stichting Het Geldersch Landschap, Stichting Flevo-Landschap, Stichting Het Utrechts Landschap, Stichting Landschap Noord-Holland, Stichting Het Zuid-Hollands Landschap, Stichting Het Zeeuwse Landschap, Stichting Het Noordbrabants Landschap ja Stichting Het Limburgs Landschap vaativat valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.10.2018 antaman tuomion Vereniging Gelijkberechtiging Grondbezitters ym. v. komissio ( 2 ), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi luonnontilassa olevien alueiden tuettua hankintaa tai vastikkeetonta käyttöön asettamista koskevasta valtiontuesta SA.27301 (2015/NN) – Alankomaat – 2.9.2015 annetun komission päätöksen C(2015) 5929 final. Päätöksestä julkaistiin tiivistelmä Euroopan unionin virallisessa lehdessä ( 3 ) (jäljempänä riidanalainen päätös).

2.

Unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti tässä ratkaisuehdotuksessa arvioidaan vain ensimmäisen valitusperusteen toista osaa ja toisen valitusperusteen ensimmäistä osaa.

3.

Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa koskee pääasiassa sitä, olivatko Vereniging Gelijkberechtiging Grondbezitters (jäljempänä VGG), Exploitatiemaatschappij De Berghaaf BV, Stichting Het Nationale Park De Hoge Veluwe, BV Landgoed Den Alerdinck II, Landgoed Ampsen BV, Pallandt van Keppel Stichting, Landgoed Kasteel Keppel BV, Baron van Lynden, Stichting het Lijndensche Fonds voor Kerk en Zending, Landgoed Welna BV, Landgoed ”Huis te Maarn” BV, Vicariestichting De Vijf Capellarijen / Ambachtsheerlijkheid Kloetinge, Maatschappij tot Exploitatie van het Landgoed Tongeren onder Epe BV, Landgoed Anderstein NV, Landgoed Bekspring BV, Landgoed Nijenhuis en Westerflier BV, Landgoed Caprera BV, Landgoed Schapenduinen BV, Stichting Schapenduinen ja Landgoed de Noetselenberg BV, jotka olivat kantajina ensimmäisessä oikeusasteessa (jäljempänä yhdessä VGG ym.), asianomaisia osapuolia asetuksen (EY) N:o 659/1999 ( 4 ) 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetulla tavalla, kun taas toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa pääasiallisesti riitautetaan se, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan oli olemassa vakavia vaikeuksia, joiden vuoksi Euroopan komission oli aloitettava muodollinen tutkintamenettely.

4.

Asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan h alakohdan mukaan asianomaisella osapuolella tarkoitetaan:

”jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä”.

5.

Kyseisen asetuksen 4 artiklan 1–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Komissio tutkii ilmoituksen heti sen saatuaan. Komissio tekee päätöksen 2, 3 tai 4 kohdan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 8 artiklan soveltamista.

2.   Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitettu toimenpide ei ole tukea, se tekee asiasta tämän seikan toteavan päätöksen.

3.   Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille ei ole epäilyjä ja jos toimenpide kuuluu perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, se päättää, että tuki soveltuu yhteismarkkinoille, jäljempänä ’vastustamatta jättämistä koskeva päätös’. Päätöksessä on mainittava, mitä perustamissopimuksen mukaista poikkeusta on sovellettu.

4.   Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille on epäilyjä, se päättää aloittaa [SEUT 108 artiklan 2 kohdassa] määrätyn menettelyn – –.”

6.

Komission 11.1.2012 antaman tiedonannon, jonka otsikkona on ”Julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevat Euroopan unionin puitteet”, ( 5 ) 11 kohdasta ilmenee, että ”valtiontuki voidaan julistaa [SEUT] 106 artiklan 2 kohdan mukaiseksi, jos se on välttämätöntä kyseessä olevan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi eikä vaikuta kaupan kehitykseen tavalla, joka on ristiriidassa unionin etujen kanssa”.

7.

Asian tausta, sellaisena kuin se esitetään valituksenalaisessa tuomiossa, voidaan tiivistää seuraavasti.

8.

Maa-alueita hallinnoivat järjestöt (terreinbeherende organisaties) ovat valtioista riippumattomia voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä ja säätiöitä, joiden sääntömääräisenä tarkoituksena on luonnonsuojelu.

9.

Luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi Alankomaiden kuningaskunta myönsi ekologisen rakenteen ja Natura 2000 ‑verkoston luomista varten luonnontilassa olevien alueiden hankintaan tarkoitettua tukea (jäljempänä PNB-järjestelmä) 13:lle maa-alueita hallinnoivalle järjestölle (jäljempänä 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä), jotka olivat väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa. Järjestelmässä tukikelpoisia kustannuksia olivat maa-alueiden ostohinta, muut hankintakulut ja kyseisiä maa-alueita rasittaneiden maatilojen vuokrasopimusten purkamisesta aiheutuneet kulut.

10.

Pääasiallisen toimintansa eli ympäristönhoidon lisäksi kyseiset 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä harjoittavat myös toissijaista taloudellista toimintaa, kuten maa-alueiden hankintaa, metsänhoitoa, puun ja lihan myyntiä, metsästys- ja kalastuslupien vuokrausta tai matkailutoimintaa. Ne saavat näistä sivutoimista tuloja, joilla ne rahoittavat pääasiallista toimintaansa ja kattavat hallintokustannuksia PNB-järjestelmästä saamiensa tukien tapaan.

11.

PNB-järjestelmä oli voimassa vuosina 1993–2012. Komissio sai 23.12.2008 kantelun, jonka olivat tehneet kaksi Alankomaiden oikeuden mukaan perustettua yksityistä voittoa tavoittelematonta säätiötä, Stichting het Nationale Park De Hogue Veluwe ja Stichting Linschoten, jotka hallinnoivat maa-alueita ja harjoittavat luonnonsuojeluun ja kulttuuriperinnön hoitoon liittyvää toimintaa sekä sivutoimintoina muun muassa maanvuokrausta, maanviljelyä, metsänhoitoa ja matkailua. Vuonna 2009 kantelijoiden tilalle kyseisessä hallinnollisessa menettelyssä tuli VGG, järjestö, jonka tehtävänä on varmistaa kaikkien yksityisten maanomistajien yhdenvertaiset oikeudet maa-alueiden hankintaan myönnettävien tukien yhteydessä.

12.

Komission, VGG:n ja Alankomaiden viranomaisten lukuisien neuvottelujen ja tapaamisten jälkeen komissio antoi alustavan tutkintavaiheen päätteeksi 2.9.2015 riidanalaisen päätöksen, jolla se totesi luonnontilassa olevien alueiden hankintajärjestelmän sisämarkkinoille soveltuvaksi SEUT 106 artiklan 2 kohdan nojalla.

13.

Riidanalaisessa päätöksessä komissio ensin katsoi, että vaikka maa-alueita hallinnoivien järjestöjen ensisijainen tehtävä ei olekaan luonteeltaan taloudellinen, koska se koskee luonnonsuojelua, näillä järjestöillä on kuitenkin tiettyjä luonteeltaan taloudellisia sivutoimintoja, ja siksi niitä on pidettävä näiden toimintojen osalta kilpailusäännöissä tarkoitettuina ”yrityksinä”.

14.

Toiseksi komissio esitti syyt, joiden vuoksi se katsoi, että PNB-järjestelmä oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Se korosti, että 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä saivat maa-alueiden hankintaan tarkoitetuista tuista ensimmäiseksi taloudellista hyötyä, joka oli myönnetty valtion varoista. Se myös katsoi, että nämä järjestöt saattoivat saada toistakin taloudellista hyötyä, kun ne myivät edelleen tukien avulla hankittuja maa-alueita. Komissio pani lisäksi merkille, että PNB-järjestelmä oli valikoiva, sillä siitä hyötyivät vain kyseiset 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä. Lopuksi se katsoi, että tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg ( 6 ) määritellyt edellytykset eivät täyttyneet, sillä PNB-järjestelmän tuensaajien saamia korvauksia ei määritetty asianmukaisen menettelyn mukaisesti.

15.

Kolmanneksi komissio tarkasteli asianomaisen tukitoimenpiteen soveltuvuutta sisämarkkinoille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua koskevien sääntöjen nojalla. Tarkemmin ottaen se katsoi, että tukitoimenpiteen myötä 13:lle maa-alueita hallinnoivalle järjestölle oli annettu luonnonsuojelua koskeva julkisen palvelun velvoite ja että PNB-järjestelmä täytti yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua koskevissa puitteissa asetetut edellytykset, ja siksi järjestelmän oli katsottava soveltuvan sisämarkkinoille SEUT 106 artiklan 2 kohdan nojalla.

16.

VGG ym. nostivat 19.2.2016 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.

17.

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.5.2016 jättämällään asiakirjalla 13 maa-alueita hallinnnoivaa järjestöä pyysivät saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin väliintulijoina tukeakseen komission vaatimuksia.

18.

Väliintulohakemus hyväksyttiin unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 6.4.2017 antamalla määräyksellä sen jälkeen, kun asianosaisia oli kuultu.

19.

VGG ym. esittivät kumoamiskanteensa tueksi neljä kanneperustetta, joista ensimmäinen koski niiden menettelyllisten oikeuksien loukkaamista, toinen taannehtivuuskiellon ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista, kolmas toissijaisesti oikeudellista virhettä ja perustelujen puutteellisuutta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua koskevien puitteiden soveltamisessa ja neljäs SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomista.

20.

Komissio ja 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä kiistivät, että VGG ym. olisivat ”asianomaisia osapuolia” ja että toinen ja neljäs kanneperuste voitaisiin ottaa tutkittavaksi.

21.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, hyväksyi VGG ym:iden ensimmäisen kanneperusteen ja siten kumosi riidanalaisen päätöksen tarkastelematta muita kanneperusteita.

22.

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

23.

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

24.

Alankomaiden hallitus vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion.

25.

VGG ym. vaativat, että unionin tuomioistuin

26.

Asiassa ei ole pidetty suullista käsittelyä.

27.

Ensimmäisessä valitusperusteessa valittajat, joita komissio ja Alankomaiden hallitus tukevat, väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että VGG ym:iden kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, sillä näitä ei voida pitää SEUT 108 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettuina asianomaisina osapuolina (ts. osapuolina, joita asia koskee).

28.

Valittajat ja komissio väittävät, että jotta voitaisiin katsoa, että VGG ym. ovat asianomaisia osapuolia, olisi näytettävä toteen yhtäältä, että VGG ym. kilpailivat tuensaajien kanssa, ja toisaalta, että tuki saattoi vaikuttaa konkreettisesti niiden tilanteeseen kilpailua vääristävällä tavalla.

29.

Valittajien ja komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin tehnyt oikeudellisia virheitä arvioidessaan tuen konkreettista vaikutusta VGG ym:iden kilpailutilanteeseen.

30.

Katson tarpeelliseksi esittää joitakin yleisluonteisia huomioita asianomaisen osapuolen käsitteestä, sellaisena kuin sitä tarkoitetaan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa ja asetuksessa N:o 659/1999, ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan näiden huomioiden valossa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa soveltamaa päättelyä.

31.

Palautan mieliin, että SEUT 108 artiklassa tarkoitetussa valvontamenettelyssä on erotettava toisistaan kaksi vaihetta. Yhtäältä on SEUT 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu alustava tutkintavaihe, jonka aikana komissio muodostaa ensimmäisen näkemyksen kyseisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Toisaalta on SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely, jossa komissio saa täydelliset tiedot kaikista asiaan liittyvistä seikoista. EUT-sopimuksen mukaan komissio on vasta tässä viimeksi mainitussa menettelyssä velvollinen kehottamaan niitä, joita asia koskee, eli asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa. ( 7 )

32.

Silloin kun muodollista tutkintamenettelyä ei aloiteta, asianomaiset osapuolet, jotka olisivat voineet esittää huomautuksia toisessa vaiheessa, eivät voi käyttää tätä mahdollisuutta. Tilanteen korjaamiseksi niille on tunnustettu oikeus riitauttaa unionin tuomioistuimissa komission päätös olla aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä. ( 8 ) Näin ollen on otettava tutkittavaksi SEUT 108 artiklan 3 kohtaan perustuvan päätöksen kumoamiskanne, jonka on nostanut SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli, jos kanteen nostaneen tarkoituksena on turvata sille viimeksi mainitussa säännöksessä annetut menettelylliset oikeudet. ( 9 )

33.

Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että komissio ei aloittanut muodollista tutkintamenettelyä ja että VGG ym. vetosivat unionin yleisessä tuomioistuimessa menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen. Näin ollen, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti totesi, ( 10 ) kanteen tutkittavaksi ottaminen riippuu olennaisesti siitä, ovatko VGG ym. osoittaneet olevansa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettuja asianomaisia osapuolia.

34.

Viimeksi mainitun säännöksen mukaan asianomaisella osapuolella tarkoitetaan ”jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä”. Tämä määritelmä vastaa asiallisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään vahvistamaa ”osapuolen, jota asia koskee” käsitettä. ( 11 )

35.

Toisin sanoen kyseessä on ”ennalta määrittelemätön henkilöryhmä” ( 12 ) siten, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseinen säännös ”ei estä sitä, että yritys, joka ei ole suoraan tuensaajan kanssa kilpaileva yritys – – katsotaan osapuoleksi, jota asia koskee, jos se väittää, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin”. ( 13 )

36.

Selvennyksenä se, onko joku ”asianomainen osapuoli”, riippuu olennaisesti siitä, voiko tuen myöntäminen vaikuttaa tähän asemaan vetoavan tahon etuihin. On siis määritettävä, miten voidaan osoittaa, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa yrityksen etuihin niin, että tätä voidaan pitää asianomaisena osapuolena.

37.

Mielestäni sekä asetuksen N:o 659/1999 tekstistä että unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että on erotettava toisistaan kaksi tilannetta, joista yksi koskee tuensaajan kanssa kilpailevia yrityksiä ja toinen yksikköjä, jotka eivät kilpaile tuensaajan kanssa.

38.

Ensimmäiseksi tuensaajan kanssa kilpailevista yrityksistä todetaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, että nämä kuuluvat ”kiistatta – – asianomaisiin osapuoliin”. ( 14 )

39.

Myös unionin yleinen tuomioistuin tunnustaa vakiintuneessa oikeuskäytännössään asianomaisen osapuolen aseman yritykselle yksin sillä perusteella, että se kilpailee tuensaajan kanssa. ( 15 )

40.

Toisin sanoen se, että yritys kilpailee tuensaajan kanssa, riittää osoittamaan, että tuen myöntäminen vaikuttaa sen etuihin ja että se on näin asianomainen osapuoli. Tässä tilanteessa yrityksen, joka vetoaa asemaansa asianomaisena osapuolena sillä perusteella, että se kilpailee tuensaajan kanssa, on ainoastaan voitava näyttää toteen, että se on kilpailusuhteessa tuensaajan kanssa. Kuten unionin yleinen tuomioistuin tuo oikeuskäytännössään esiin, ”jokaisen yrityksen, joka vetoaa tosiasialliseen tai mahdolliseen kilpailusuhteeseen [tuensaajan kanssa], voidaan katsoa olevan – – asianomainen osapuoli”. ( 16 )

41.

Toiseksi yksikköä, joka ei kilpaile tuensaajan kanssa, voidaan pitää asianomaisena osapuolena, jos voidaan osoittaa, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin. Tätä varten sen on oikeuskäytännön mukaan osoitettava, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus sen asemaan. ( 17 )

42.

Unionin tuomioistuin on muun muassa hyväksynyt, että työntekijöiden ammattijärjestö voidaan katsoa asianomaiseksi osapuoleksi, jos se osoittaa, että tuen myöntäminen saattaa vaikuttaa sen itsensä tai sen jäsenten etuihin, näyttämällä toteen, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus sen asemaan tai niiden työntekijöiden asemaan, joita se edustaa. ( 18 )

43.

Selvennyksenä siis, jotta jotain yksikköä voitaisiin pitää asianomaisena osapuolena, sen on osoitettava, että tuen myöntäminen vaikuttaa sen etuihin. Tuensaajan kanssa kilpailevien yritysten on sitä varten vain osoitettava, että ne ovat kilpailusuhteessa tuensaajan kanssa. Sen sijaan yritysten, jotka eivät ole tällaisessa kilpailusuhteessa, on puolestaan osoitettava, että tuki voi vaikuttaa konkreettisesti niiden tilanteeseen.

44.

Tässä yhteydessä minun on tuotava esiin, että tällainen erottelu on ristiriidassa unionin yleisen tuomioistuimen sellaisen – melko harvinaisen – oikeuskäytännön linjan kanssa, johon valituksenalainen tuomio kuuluu.

45.

Kyseisen unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, jotta jotain yksikköä voitaisiin pitää asianomaisena osapuolena, sen on yhtäältä osoitettava, että se on kilpailusuhteessa tuensaajien kanssa, ja toisaalta todistettava, että tuki saattaa vaikuttaa konkreettisesti sen tilanteeseen kilpailua vääristävällä tavalla. ( 19 ) Toisin sanoen tuensaajan kanssa kilpailevan yrityksen pitäisi todistaa sekä kilpailusuhteen olemassaolo että tuen konkreettinen vaikutus niiden tilanteeseen.

46.

Tällaista ratkaisua ei mielestäni voida kuitenkaan hyväksyä. Sikäli kuin siinä asetetaan asianomaisen osapuolen aseman tunnustamiselle ylimääräisiä edellytyksiä sen lisäksi, että yritys on tuensaajan kilpailija, se on ensinnäkin ristiriidassa asetuksen N:o 659/1999 tekstin kanssa, jossa nimenomaisesti määritellään tuensaajan kilpailija asianomaiseksi osapuoleksi, sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan tuensaajan kilpailija kuuluu kiistatta asianomaisiin osapuoliin.

47.

Ratkaisu on toiseksi ristiriidassa unionin yleisen tuomioistuimen runsaan oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan yritykselle, joka vetoaa asemaansa asianomaisena osapuolena, riittää tämän osoittamiseen pelkkä kilpailusuhteen todistaminen ( 20 ) ilman, että kilpailevan yrityksen tarvitsisi todistaa myös, että tuki voi vaikuttaa konkreettisesti sen tilanteeseen kilpailua vääristävällä tavalla.

48.

Lopuksi uskon, että tällainen ratkaisu voisi aiheuttaa sekaannusta kilpailijan nostaman kanteen tutkittavaksi ottamista koskevan oikeuskäytännön osalta silloin, kun kilpailija ei vetoa ainoastaan menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen – kuten käsiteltävässä asiassa – vaan myös kyseenalaistaa tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille tehdyn päätöksen aineellisen oikeellisuuden. ( 21 )

49.

Tämän oikeuskäytännön mukaan yritys, joka kiistää muodollisen tutkintamenettelyn aloittamatta jättämistä koskevan komission päätöksen aineellisen oikeellisuuden, ei voi vedota yksinomaan asemaansa tuensaajayrityksen kilpailijana, vaan sen on myös osoitettava, että kyseinen tuki vaikuttaa merkittävästi sen markkina-asemaan. ( 22 ) Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ehdotettu ratkaisu johtaa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisesti tutkittavaksi ottamisen edellytysten tiettyyn yhtenäistämiseen riippumatta siitä, vetoaako yritys menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen, kun komissio on päättänyt olla aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä, vai kiistääkö se tuen sisämarkkinoille soveltuvuudesta tehdyn päätöksen aineellisen oikeellisuuden.

50.

Kilpailevalle yritykselle ei kummassakaan tapauksessa riittäisi, että se osoittaisi vain kilpailusuhteen olemassaolon, vaan sen olisi lisäksi osoitettava, että tuki vaikuttaa konkreettisesti sen tilanteeseen vääristämällä kilpailua. ( 23 ) Tämä pitkälti poistaisi tutkittavaksi ottamisen edellytysten erottelun kanteen kohteen mukaan.

51.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa ja valittajat väittävät, mielestäni ei siis voida vaatia, että VGG ym. todistavat sekä kilpailusuhteen 13:een maa-alueita hallinnoivaan järjestöön, jotka ovat hyötyneet kyseisestä tukijärjestelmästä, että tuen kilpailua vääristävän konkreettisen vaikutuksen niiden tilanteeseen, jotta ne voisivat osoittaa olevansa asianomaisia osapuolia. Katson siis, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi tuen konkreettisesta vaikutuksesta VGG ym:iden tilanteeseen on ylimääräinen perustelu.

52.

On tosiaan niin, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 61–64 kohdassa, että VGG ym. olivat kilpailusuhteessa 13:n maa-alueita hallinnoivan järjestön kanssa, se perustellusti katsoi VGG ym:iden olevan asianomaisia osapuolia tämän ratkaisuehdotuksen 37–39 kohdassa toistetun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sekä asetuksen N:o 659/1999 mukaisesti.

53.

Todettuaan, että VGG ym:ita oli pidettävä kyseisten maa-alueita hallinnoivien järjestöjen kilpailijoina, unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti katsoa, että VGG ym. olivat asianomaisia osapuolia.

54.

Vaikka siis ilmenisi, että – kuten valittajat ja komissio väittävät – unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan tuen konkreettista vaikutusta VGG ym:iden tilanteeseen, tällainen virhe ei kuitenkaan johtaisi valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, koska arviointi olisi perusteltu muiden oikeudellisten seikkojen vuoksi. ( 24 )

55.

Näissä olosuhteissa katson, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on tehoton eikä sitä näin ollen voida hyväksyä.

56.

Haluan kuitenkin tuoda esiin, että valittajat, komissio ja Alankomaiden hallitus ovat ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan yhteydessä kiistäneet sen, että VGG ym:iden ja kyseisestä tukijärjestelmästä hyötyvien 13:n maa-alueita hallinnoivan järjestön välillä olisi kilpailusuhde. Tarkastelun kattavuuden varmistamiseksi minun on siis tutkittava, tekikö unionin yleinen tuomioistuin oikeudellisen virheen todetessaan, että tukitoimenpide saattoi vaikuttaa konkreettisesti VGG ym:iden tilanteeseen.

57.

Jos nimittäin ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa olisi hyväksyttävä, VGG ym:ita voitaisiin pitää asianomaisina osapuolina vain, jos olisi perustellusti todettu, että kyseinen tuki saattoi vaikuttaa konkreettisesti niiden tilanteeseen. Tarkemmin ottaen, jos VGG ym. olisi virheellisesti määritelty 13:n maa-alueita hallinnoivan järjestön kilpailijoiksi, olisi vielä tarkistettava, ettei tuen myöntäminen silti vaikuttaisi niiden etuihin sen perusteella, että tuki saattaisi vaikuttaa konkreettisesti niiden tilanteeseen.

58.

Valittajat, joita Alankomaiden hallitus ja komissio tukevat, väittävät yhtäältä, että peruste, jolla unionin yleinen tuomioistuin on selvittänyt konkreettisen vaikutuksen VGG ym:iden tilanteeseen, on oikeudellisesti virheellinen. Toisaalta samojen osapuolien mukaan ei riittänyt, että unionin yleinen tuomioistuin totesi tuen vaikuttaneen VGG ym:iden tilanteeseen, vaan viimeksi mainittujen olisi pitänyt näyttää toteen tuen konkreettiset vaikutukset tilanteeseensa. Täten unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan tehnyt päättelyssään oikeudellisen virheen.

59.

Unionin yleinen tuomioistuin toi valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa esiin perusteesta, jolla se osoitti tuen voivan vaikuttaa konkreettisesti VGG ym:iden tilanteeseen, että ”kun valtion myöntämä tuki vahvistaa yrityksen kilpailuasemaa kilpaileviin yrityksiin nähden unionin sisäisessä kaupassa, tuen on katsottava vaikuttavan viimeksi mainittuihin”. Valittajat ja komissio kuitenkin perustellusti huomauttavat, että oikeuskäytäntö, johon unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. ( 25 ) Tällainen peruste, jolla voidaan osoittaa tukitoimenpiteen vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, ei mielestäni sovellu sen määrittämiseen, voiko kyseinen toimenpide vaikuttaa VGG ym:iden tilanteeseen. Tämä päättely, jossa oikeuskäytännön tulkinnassa on tapahtunut sekaannus, on siis mielestäni oikeudellisesti virheellinen.

60.

Ei kuitenkaan usko, että tällainen oikeudellinen virhe valittaessa asianmukainen peruste, jonka mukaisesti arvioidaan, onko VGG ym:iden tilanteeseen voinut kohdistua konkreettinen vaikutus, vaikutti unionin yleisen tuomioistuimen tästä edellytyksestä tekemään arviointiin. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä oikeudellisesta virheestä ei seuraa, että valituksenalainen tuomio olisi kumottava, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita oikeudellisia perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, ( 26 ) kuten on mielestäni valituksenalaisen tuomion tapauksessa.

61.

Yhtäältä, ja toisin kuin valittajat ja komissio väittävät, oikeuskäytännön mukaan sen osoittamiseksi, että tuki voi vaikuttaa kantajan etuihin, ei tarvitse todistaa, että kantajan tilanne on tosiasiallisesti muuttunut, vaan ainoastaan, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus. ( 27 ) En siis usko, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että ”kantajien ei tarvitse todistaa merkittävää vaikutusta niiden kilpailuasemaan vaan ainoastaan, että tuki vaikutti” niiden tilanteeseen.

62.

Toisaalta on kiistatonta, että tukitoimenpide voi vaikuttaa toimijan tilanteeseen ”[monin] tavoin, kuten esimerkiksi johtamalla voiton saamatta jäämiseen tai epäedullisempaan kehitykseen kuin kehitys, joka olisi toteutunut kyseisenlaisen tuen puuttuessa”. ( 28 )

63.

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin toi valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa esiin, että VGG ym:iden oli ”investoitava luonnontilassa oleviin alueisiin harjoittaakseen samankaltaisia taloudellisia sivutoimintoja” kuin 13 maa-alueita hallinnoivaa järjestöä, minkä takia ne joutuivat epäedullisempaan asemaan kuin viimeksi mainitut, jotka saattoivat kyseisen tukitoimenpiteen ansiosta hankkia maa-alueita edullisemmilla ehdoilla. Unionin yleinen tuomioistuin myös viittasi valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa VGG ym:iden väitteisiin – joita ei ole kiistetty – siitä, että ”koska ne eivät voi laajentaa maaomaisuuttaan samoilla ehdoilla kuin kyseiset tuensaajat, tämä johti niiden toiminnan epäedullisempaan kehitykseen kuin kehitys, joka olisi toteutunut kyseisenlaisen tuen puuttuessa”.

64.

Näissä olosuhteissa ei voida väittää, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että kyseinen toimenpide saattoi vaikuttaa konkreettisesti VGG ym:iden tilanteeseen, ja todetessaan, että viimeksi mainittuja oli näin ollen pidettävä asianomaisina osapuolina.

65.

Katson siis, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on tehoton ja joka tapauksessa perusteeton eikä sitä näin ollen voida hyväksyä.

66.

Toisessa valitusperusteessaan valittajat, joita komissio ja Alankomaiden hallitus tukevat, väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti vakavien vaikeuksien vaikuttavan kyseisten tukitoimenpiteiden sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointiin siten, että SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrätty muodollinen tutkintamenettely oli aloitettava.

67.

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin ei voinut oikeudellista virhettä tekemättä todeta, että se, että maa-alueita hallinnoiville järjestöille oli uskottu ”laaja” ja ”epätyypillinen” yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, oli osoitus vakavista vaikeuksista, toiseksi, että perustelut olivat puutteelliset, ja kolmanneksi, että kun unionin yleisen tuomioistuimen mukaan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun luonnehtiminen ”laajaksi” ja ”epätyypilliseksi” oli osoitus vakavista vaikeuksista, se nojautui joka tapauksessa riidanalaisen päätöksen sellaiseen ristiriitaisuuteen, johon kantajat eivät olleet vedonneet.

68.

Olen heti aluksi sitä mieltä, että väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi lausunut ultra petita, kun se nojautui komission riidanalaisessa päätöksessä tekemän päättelyn ristiriitaisuuteen, johon VGG ym. eivät olleet vedonneet, ei voida hyväksyä.

69.

Toki unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 117–120 kohdassa siihen, että riidanalaisessa päätöksessä on ristiriita niiden komission päätelmien välillä, jotka koskevat maa-alueita hallinnoivien järjestöjen pitämistä yrityksinä ja jotka liittyvät kyseisen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelyyn siten, että palvelu kattaa sekä maa-alueita hallinnoivien järjestöjen pääasiallisen tehtävän suojella luontoa että niiden sivutoiminnot. Asianosaiset eivät vedonneet tähän ristiriitaan ensimmäisessä oikeusasteessa.

70.

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin vain toi esiin eri asianosaisten väitteet tästä ristiriidasta, josta niille esitettiin kysymyksiä prosessinjohtotoimien yhteydessä.

71.

Toisaalta, vaikka unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa komission päättelyyn maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoimintojen taloudellisesta luonteesta, se ei korostanut, että tämä päättely saattaa olla ristiriidassa niiden perustelujen kanssa, joilla riidanalaisessa päätöksessä on määritelty yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, eivätkä asianosaiset olleet vedonneet tällaiseen ristiriitaan.

72.

Unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu, jonka mukaan maa-alueita hallinnoivien järjestöjen toiminnan määritteleminen ”laajaksi” tai ”epätyypilliseksi” yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi voi olla osoitus vakavista vaikeuksista, ei näin ollen perustu siihen, että komission päätöksessä on ristiriita. ( 29 )

73.

Vaikka siis unionin yleinen tuomioistuin olisi tuonut asianosaisten lausumien yhteydessä esiin väitteen, johon VGG ym. eivät olisi vedonneet, tämä ei vaikuttaisi mitenkään tehtyyn ratkaisuun.

74.

Valittajat, joita komissio tukee, väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä todetessaan sen, että komissio määritteli yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun ”epätyypilliseksi”, olevan osoitus vakavista vaikeuksista.

75.

Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin sekoitti arvioinnin siitä, onko maa-alueita hallinnoivien järjestöjen toiminta taloudellista toimintaa, ja arvioinnin siitä, onko tämä toiminta osa näille järjestöille uskottua yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin sovelsi ilmeisen virheellistä arviointiperustetta ratkaistessaan, ovatko sivutoiminnot osa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että komission tiedossa olleet seikat eivät olleet riittäviä sen toteamiseen, että maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoiminnot olivat osa laajaa tai epätyypillistä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta jäsenvaltioiden harkintavallan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä. Lopuksi valittajat ja komissio toteavat, että unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä on mahdotonta ymmärtää, ja ne vetoavat siksi perustelujen puutteellisuuteen.

76.

Valituksenalaisen tuomion 127 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin totesi vakavia vaikeuksia riidanalaisessa päätöksessä tehdyssä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelyssä, koska ”komission alustavassa tutkintamenettelyssä tekemä tutkinta oli ollut riittämätön tai puutteellinen”, mikä oikeuskäytännön mukaan on osoitus vakavista vaikeuksista. ( 30 )

77.

Unionin yleinen tuomioistuin tosiaan muistutti, että vaikka jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen määrittelyssä, tämä harkintavalta ei ole rajaton. Oikeuskäytännön mukaan ”jotta kyseessä oleva palvelu voidaan luonnehtia yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi, sen on liityttävä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin, jotka ovat erityisiä suhteessa talouselämän muiden taloudellisten toimenpiteiden tarkoituksiin”. ( 31 )

78.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa yhtäältä, että komissio oli katsonut, että vaikka maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoiminnot liittyivät niiden pääasialliseen toimintaan eli luonnonsuojeluun, tämä pääasiallinen toiminta ei edellyttänyt kyseisiä sivutoimintoja, ja toisaalta, että komissio ei ollut tutkinut, olivatko maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoiminnot yleisen edun mukaisia.

79.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkensi valituksenalaisen tuomion 128 kohdassa, että ”vaikka sivutoiminnoista saatavilla tuloilla oli tarkoitus kattaa osa pääasiallisen luonnonsuojelutoiminnan kustannuksista ja ne liittyivät tiiviisti kyseisen pääasiallisen toiminnan yleisen edun mukaiseen tehtävään, komissio ei voinut pelkästään tiedossaan olleiden seikkojen perusteella päätellä, että ne olivat yleisen taloudellisen edun mukaisia”.

80.

Valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lisäsi, että vaikka yritys, jolle on uskottu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, voi harjoittaa muutakin, yleisen edun mukaiseen tehtäväänsä liittyvää taloudellista toimintaa, tämä ei välttämättä tarkoita, että viimeksi mainittu toiminta olisi osa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua.

81.

Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komission tekemä tutkinta oli puutteellinen ja osoitus vakavien vaikeuksien olemassaolosta.

82.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 128 kohdassa, että tätä päätelmää tuki se, että komissio ei voinut tiedossaan olleiden seikkojen perusteella myöskään ”todeta, että sivutoiminnot olivat välttämättömiä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi komission riidanalaisessa päätöksessä soveltamien yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevien puitteiden 11 kohdassa tarkoitetulla tavalla”.

83.

Tässä yhteydessä tuon esiin, että unionin yleinen tuomioistuin perustellusti muistutti, että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelyyn liittyvän tutkinnan puutteellisuus tai riittämättömyys saattoi olla osoitus vakavista vaikeuksista. Katson kuitenkin, että päättely, jonka kautta unionin yleinen tuomioistuin päätyi tähän päätelmään, sisältää useita epäjohdonmukaisuuksia.

84.

Ensinnäkin katson valittajien ja komission tavoin, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua koskevia puitteita, kun se totesi, että komissio ei voinut sen tiedossa olleiden seikkojen perusteella päätellä, että sivutoiminnot olivat välttämättömiä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi näitä palveluja koskevien puitteiden 11 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja siksi sivutoimintoja ei kuulunut sisällyttää näihin palveluihin ja asiaan liittyi vakavia vaikeuksia.

85.

Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevien puitteiden 11 kohdassa määrätään ainoastaan, että ”valtiontuki voidaan julistaa [SEUT] 106 artiklan 2 kohdan mukaiseksi, jos se on välttämätöntä kyseessä olevan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi”. ( 32 ) Toisin sanoen sivutoimintojen ei tarvitse olla välttämättömiä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi vaan sen tukitoimenpiteen, jonka soveltuvuutta sisämarkkinoille tutkitaan.

86.

Unionin yleinen tuomioistuin sovelsi täten ilmeisen virheellistä arviointiperustetta, kun se arvosteli komissiota siitä, ettei tämä osoittanut sivutoimintojen olevan välttämättömiä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun tuottamiseksi, vaikka näitä palveluja koskevien puitteiden 11 kohdassa ei edellytetä tätä komissiolta. Komission ei siis voida väittää soveltaneen virheellisesti kyseistä kohtaa ainoastaan tämän perusteella.

87.

Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin ei voinut oikeudellista virhettä tekemättä todeta kyseisen seikan perusteella, että komission tutkinta oli ollut puutteellinen ja että siten yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelyssä oli ollut vakavia vaikeuksia.

88.

On kuitenkin niin, että jos komission tutkinnan puutteellisuus yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelyn yhteydessä ei ole johtunut ainoastaan näitä palveluja koskevien puitteiden väitetysti virheellisestä soveltamisesta, tällainen oikeudellinen virhe ei itsessään riitä perusteeksi toisen valitusperusteen ensimmäisen osan hyväksymiselle. Unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä oikeudellisesta virheestä ei nimittäin seuraa, että valituksenalainen tuomio olisi kumottava, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu. ( 33 ) Koska unionin yleinen tuomioistuin perusteli komission tutkinnan puutteellisuutta myös sillä, että komissio ei osoittanut, että maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoimet ovat yleisen edun mukaisia, minun on tarkasteltava vielä unionin yleisen tuomioistuimen tätä seikkaa koskevaa päättelyä.

89.

Toiseksi siis toteamuksesta, jonka mukaan komissio ei osoittanut, että sivutoimet olivat yleisen edun mukaisia, minkä vuoksi komission tutkinta oli myös siltä osin puutteellinen, totean, että tällainen toteamus ei mielestäni ole riittävästi perusteltu.

90.

Unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan totesi, että komission tiedossa olleet seikat eivät olleet riittäviä, jotta se olisi voinut päätellä, että sivutoimet olivat yleisen edun mukaisia, vaikka unionin yleinen tuomioistuin myönsi valituksenalaisen tuomion 128 ja 129 kohdassa, että komissio oli pannut merkille seikkoja, jotka osoittivat maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoimintojen olevat kytköksissä luonnonsuojelutoimintaan siten, että sivutoiminnot myötävaikuttavat todetun yleisen edun mukaisen tehtävän toteuttamiseen. Unionin yleinen tuomioistuin ei mitenkään perustellut, miksi tällaiset seikat – jotka ovat kuitenkin ilmeisen merkityksellisiä – eivät olleet riittäviä.

91.

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen päättelystä ei myöskään selviä, mitkä seikat olisivat riittäneet osoittamaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että maa-alueita hallinnoivien järjestöjen sivutoimet olivat yleisen edun mukaisia, etenkin kun näiden toimintojen ja yleisen edun välinen tiivis kytkös ei unionin yleisen tuomioistuimen mukaan sitä osoittanut.

92.

Muistutan tässä yhteydessä, että velvollisuus perustella tuomiot perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan, jota sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 81 artiklan nojalla. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomion perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä unionin yleisen tuomioistuimen päättely siten, että niille, joita tuomio koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin voi tutkia tuomion laillisuuden. ( 34 )

93.

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin ainoastaan totesi, että komission tiedossa olleet seikat eivät riittäneet johtopäätöksen tekemiseen siitä, että komissio ei ollut osoittanut sivutoimien olleen yleisen edun mukaisia, mutta unionin yleinen tuomioistuin ei tuonut esiin, millä tavalla nämä seikat olivat riittämättömät, eikä tarkentanut, millaiset seikat olisivat riittäneet. Näissä olosuhteissa on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen päättely on epäselvä eivätkä ne, joita asia koskee, mielestäni saa siitä selville tehdyn ratkaisun syitä, ja siksi se on mielestäni puutteellisesti perusteltu.

94.

Täten unionin yleisen tuomioistuimen päättely, että komission tekemä tutkinta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun määrittelystä oli puutteellinen, on yhtäältä oikeudellisesti virheellinen ja toisaalta puutteellisesti perusteltu.

95.

Katson siis, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hyväksyttävä.

96.

Edellä esitetyn perusteella katson, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä tehottomana ja että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hyväksyttävä, sanotun vaikuttamatta valitusperusteiden muiden osien asiasisällön tutkintaan.