1.

Onko työntekijällä oikeus palkalliseen vuosilomaan irtisanomispäivän ja työskentelyn uudelleenaloittamispäivän väliseltä ajanjaksolta, kun on todettu, että kyseinen työntekijä on irtisanottu laittomasti tästä työstä? Tämä on keskeisiltä osin näille kahdelle ennakkoratkaisupyynnölle yhteinen kysymys, joka koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY ( 2 ) 7 artiklan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisupyynnöt on esitetty kahdessa eri menettelyssä, joista ensimmäisessä vastakkain ovat QH ja Varhoven kasatsionen sad na Republika Bulgaria (ylin tuomioistuin, Bulgaria) (jäljempänä VKS) ja toisessa CV ja tämän aiempi työnantaja, Iccrea Banca SpA Istituto Centrale del Credito Cooperativo (jäljempänä Iccrea Banca). Vaikka näitä ennakkoratkaisupyyntöjä ei ole yhdistetty käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta varten, näissä oikeudenkäynneissä esille tulevat kysymykset ovat samankaltaisia. Tämän vuoksi näissä molemmissa asioissa on paikallaan esittää vain yksi ratkaisuehdotus.

3.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 31 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot”, määrätään seuraavaa:

”1.   Jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin.

2.   Jokaisella työntekijällä on oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin ja palkalliseen vuosilomaan.”

4.

Direktiivin 2003/88 7 artiklassa, jonka otsikkona on ”Vuosiloma”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

2.   Palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla, paitsi kun työsuhde päättyy.”

5.

Kodeks na trudan (työkoodeksi) 224 §:n 1 momentin mukaan ”työsuhteen päättyessä työntekijällä tai toimihenkilöllä on oikeus rahalliseen korvaukseen pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta – –, jos lomaoikeus ei ole vanhentunut”.

6.

Työkoodeksin 354 §:n 1 momentissa säädetään, että ”palvelusaikana pidetään myös ajanjaksoa, jona työsuhde ei ollut voimassa, [kun] työntekijä tai toimihenkilö oli irtisanomisen vuoksi työttömänä ja toimivaltaiset viranomaiset ovat todenneet irtisanomisen laittomaksi, – irtisanomisesta työskentelyn uudelleenaloittamiseen saakka”.

7.

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettujen direktiivien 93/104/EY ( 3 ) ja 2000/34/EY ( 4 ) täytäntöönpanosta 8.4.2003 annetun asetuksen nro 66 (Decreto legislativo 8 aprile 2003, n. 66, Attuazione delle direttive 93/104/CE e 2000/34/CE concernenti taluni aspetti dell’organizzazione dell’orario di lavoro) (GURI nro 87, 14.4.2003) 10 §:n mukaan palkallista vuosilomajaksoa ei saa korvata pitämättä jääneistä lomista maksettavalla rahallisella korvauksella, paitsi kun työsuhde päättyy.

8.

Osuuspankkeja sekä maatalouden ja pk-yritysten pankkeja koskevan 7.12.2000 tehdyn kansallisen työehtosopimuksen (Contratto collettivo nazionale di lavoro (CCNL) del 7.12.2000 per le Banche di Credito Cooperativo, Casse Rurali ed Artigiane), joka on ajallisesti sovellettavissa, 52 §:n mukaan ”lomaoikeudesta ei voida luopua. – – Jos työsuhde päättyy, työntekijälle, joka ei ole käyttänyt meneillään olevana kalenterivuonna kertyneitä lomapäiviä lainkaan tai jolta ne ovat jääneet osittain käyttämättä – – suoritetaan korvaus, joka vastaa menetettyjen lomapäivien palkkaa. Jos työntekijä on ollut poissa työstä, hänelle kuuluvan palkallisen loman jaksoa lyhennetään 1/12 jokaista kokonaista poissaolokuukautta kohti – –”.

9.

Saman työehtosopimuksen 53 §:n mukaan lomapäivistä ja/tai ”poistettuja arkipyhiä” vastaavista vapaapäivistä, joita ei pidetä kalenterivuoden aikana, maksetaan korvaus kyseisenä vuonna saadun viimeisen palkkasumman perusteella.

10.

QH työskenteli 1.9.1985 lähtien musiikinopettajana peruskoulussa. Koulun rehtori päätti 29.4.2004 päättää kyseisen työsuhteen. QH valitti tästä päätöksestä, ja Rayonen sad Plovdivin (Plovdivin piirituomioistuin, Bulgaria) lainvoimaisella tuomiolla irtisanominen todettiin laittomaksi ja hänet määrättiin otettavaksi takaisin työhön työntekijänä.

11.

Koulun rehtori päätti QH:n työsuhteen uudelleen 13.11.2008 tekemällään päätöksellä, mutta tällä kertaa QH ei kuitenkaan riitauttanut irtisanomista.

12.

QH nosti 1.7.2009 koulua vastaan Rayonen sad Plovdivissa kanteen, jossa hän vaati 7125 Bulgarian lein (BGN) (noin 3641 euron) suuruista summaa korvauksena pitämättä jääneistä 285 palkallisesta vuosilomapäivästä eli 57 päivästä kultakin vuodelta ajalta 30.4.2004–30.11.2008. Lisäksi hän vaati 1100 BGN:n (noin 562 euron) suuruista summaa korvauksena vahingosta, joka oli aiheutunut ensin mainitun summan maksamisen viivästymisestä ajalla 30.11.2008–1.7.2009. Rayonen sad Plovdiv hylkäsi vaatimukset 15.4.2010 antamallaan tuomiolla.

13.

QH haki muutosta Okrazhen sad Plovdivilta (Plovdivin maakunnallinen tuomioistuin, Bulgaria), joka pysytti ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion 10.2.2011 antamallaan tuomiolla siltä osin kuin siinä hylättiin korvausvaatimukset. QH teki VKS:ään kassaatiovalituksen Okrazhen sad Plovdivin tuomiosta. VKS kuitenkin hylkäsi valituksen 25.10.2011 antamallaan päätöksellä.

14.

VKS totesi pääasian kantajan esittämästä aineellisoikeudellisesta kysymyksestä, joka koski sitä, onko laittomasti irtisanotulla työntekijällä työkoodeksin 224 §:n 1 momentin nojalla oikeus korvaukseen pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta työsuhteen päättymispäivän ja päivän, jona hän aloittaa uudelleen työskentelyn lainvoimaisen tuomion perusteella, väliseltä ajalta, että Okrazhen sad Plovdiv oli ratkaissut kysymyksen VKS:n sitovan oikeuskäytännön mukaisesti. Tämän oikeuskäytännön mukaan henkilö ei ole tosiasiallisesti työskennellyt työsuhteessa työsuhteen päättymispäivän sekä lainvoimaisella tuomiolla tapahtuneen irtisanomisen kumoamisen ja laittomasti irtisanotun työntekijän työskentelyn uudelleenaloittamisen välisenä aikana. Tämän vuoksi kyseisellä työntekijällä ei ole tältä ajalta oikeutta palkalliseen vuosilomaan työkoodeksin 224 §:n 1 momentin nojalla.

15.

QH nosti tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Rayonen sad Haskovossa (Haskovon piirituomioistuin, Bulgaria) VKS:ää vastaan kanteen, jossa hän vaatii korvausta aiheutuneesta aineellisesta vahingosta sen vuoksi, että VKS:n 25.10.2011 tekemällä päätöksellä on rikottu unionin oikeutta. QH vetoaa SEUT 267 artiklan rikkomiseen ja katsoo lisäksi, että VKS:n olisi pitänyt soveltaa direktiivin 2003/88 7 artiklaa ja myöntää hänelle oikeus palkalliseen vuosilomaan ajalta, jona hän ei voinut käyttää sitä laittoman irtisanomisen vuoksi.

16.

Tässä tilanteessa Rayonen sad Haskovo, joka piti epäselvänä sitä, onko VKS:n oikeuskäytäntö yhteensopiva direktiivin 2003/88 7 artiklan kanssa, päätti 26.11.2018 antamallaan päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 4.12.2018, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Iccrea Bancan työntekijä CV irtisanottiin 11.7.2002 joukkovähentämiseen liittyneen menettelyn seurauksena. Tribunale di Roma (alioikeus, Rooma, Italia) määräsi CV:n nostaman kanteen perusteella hänen ottamisestaan takaisin työhön, ja hän palasi työhön 6.10.2003.

18.

Iccrea Banca irtisanoi 13.10. ja 15.11.2003 päivätyillä kirjeillä CV:n uudelleen välittömin vaikutuksin ja vapautti hänet työvelvoitteesta irtisanomisajaksi. Edellä mainitut irtisanomiset todettiin myöhemmin laittomiksi lainvoiman saaneilla tuomioilla, ja CV otettiin taas takaisin työhön. CV irtisanottiin lopullisesti 17.9.2010.

19.

Tällä välin CV saattoi asian italialaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi ja vaati, että Iccrea Banca velvoitetaan maksamaan hänelle rahallinen korvaus kertyneistä mutta pitämättä jääneistä palkallisista vuosilomista ja poistettuja arkipyhiä vastaavista vapaapäivistä vuosilta 2003 ja 2004.

20.

Corte d’appello di Roma (Rooman ylioikeus, Italia) katsoi CV:n asiaa käsitellessään, ettei tälle kuulunut mitään rahallista korvausta kertyneistä mutta pitämättä jääneistä lomista irtisanomisen ja työskentelyn uudelleenaloittamisen väliseltä ajalta, koska korvaus liittyy välttämättä ”saamatta jääneeseen lepoaikaan”, josta ei ollut kyse, koska CV ei ollut työskennellyt kyseisen ajanjakson aikana.

21.

CV teki tästä tuomiosta kassaatiovalituksen Corte suprema di cassazioneen (ylin tuomioistuin, Italia). Kyseinen tuomioistuin palautti mieleen direktiivin 2003/88 7 artiklaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, minkä jälkeen se toi esille joitakin merkityksellisiä näkökohtia omasta kansallisesta oikeuskäytännöstään, joka koskee irtisanomista, työhön takaisin ottamista ja oikeutta rahalliseen korvaukseen.

22.

Tässä tilanteessa Corte suprema di cassazione, joka piti epäselvänä kyseisen kansallisen oikeuskäytännön yhteensopivuutta perusoikeuskirjan 31 artiklan ja direktiivin 2003/88 7 artiklan kanssa, päätti 27.11.2018 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 21.1.2019, lykätä asian käsittelyä ja esittää seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin [2003/88] 7 artiklan 2 kohtaa ja [perusoikeuskirjan] 31 artiklan 2 kohtaa, myös erikseen tarkasteltuina, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille oikeussäännöille tai kansallisille käytännöille, joiden perusteella työsuhteen päätyttyä oikeutta rahalliseen korvaukseen kertyneistä mutta pitämättä jääneistä lomista (ja oikeudellisesta järjestelystä ’poistetut arkipyhät’, jotka ovat luonteeltaan ja käytännön kannalta rinnastettavissa vuosilomaan) ei ole olemassa tilanteessa, jossa työntekijä ei ole kyennyt käyttämään sitä ennen työsuhteen päättymistä työnantajasta johtuvan lainvastaisen seikan vuoksi (irtisanominen, jonka lainvastaisuuden kansallinen tuomioistuin on todennut lopullisesti tuomiolla, joka sisältää työsuhteen taannehtivan palauttamisen) erityisesti työnantajan menettelyn ja työskentelyn myöhemmän uudelleenaloittamisen välisenä aikana?”

23.

Asiassa C-762/18 kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet QH, VKS, Bulgarian, Italian ja Puolan hallitukset ja Euroopan komissio. Asiassa C-37/19 kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet CV, Iccrea Banca, Italian ja Puolan hallitukset ja Euroopan komissio.

24.

VKS:ää ja Iccrea Bancaa lukuun ottamatta kaikki nämä osapuolet esittivät suullisia lausumia unionin tuomioistuimessa 11.12.2019 pidetyssä istunnossa.

25.

Bulgarian hallitus väittää, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia Rayonen sad Haskovon esittämiä kysymyksiä siltä osin kuin kantajan ensimmäinen irtisanominen tapahtui 29.4.2004 eli ennen kuin Bulgarian tasavalta liittyi Euroopan unioniin 1.1.2007. Sen mukaan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan jäsenvaltion tuomioistuimen esittämään unionin oikeuden tulkintaa koskevaan ennakkoratkaisukysymykseen silloin kun tosiseikat, joihin unionin oikeutta sovelletaan, ovat tapahtuneet ennen kyseisen jäsenvaltion liittymistä Euroopan unioniin.

26.

Tässä suhteessa on huomattava, että Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu, tehdyn asiakirjan ( 5 ) 2 artiklan mukaan alkuperäisten sopimusten määräykset sekä toimielinten ennen liittymistä antamien säädösten – kuten direktiivin 2003/88 – säännökset ja määräykset sitovat Bulgariaa liittymispäivästä alkaen ja niitä on siten sovellettava ennen tätä liittymistä syntyneiden tilanteiden tuleviin vaikutuksiin. ( 6 )

27.

Esillä olevassa asiassa on totta, että ensimmäinen kyseessä oleva irtisanominen tapahtui ennen Bulgarian liittymistä. On kuitenkin riidatonta, että kyseisen irtisanomisen kumoaminen ja työskentelyn uudelleenaloittaminen tapahtuivat tämän liittymisen jälkeen. Toisin kuin Bulgarian hallitus katsoo, mielestäni ennakkoratkaisukysymykset liittyvät pikemminkin irtisanomisen laittomuuden ja siitä seuranneen työskentelyn uudelleenaloittamisen oikeusvaikutuksiin kuin itse irtisanomiseen. Sellaisina nämä seikat ja niiden oikeusvaikutukset ovat riittävän itsenäisiä ja liittyvät selvästi vuoden 2007 tammikuun jälkeisiin tapahtumiin, minkä vuoksi on perusteltua, että unionin tuomioistuin käyttää toimivaltaa esillä olevassa asiassa. ( 7 )

28.

Edellä esitetystä seuraa, että Bulgarian hallituksen väitteet, joiden mukaan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa käsitellä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiä, on hylättävä. Mielestäni direktiivi 2003/88 on ajallisesti sovellettavissa 1.1.2007 jälkeen syntyneiden oikeusvaikutusten osalta.

29.

Sekä VKS että Bulgarian hallitus väittävät, että kantajan ensimmäisen irtisanomispäivän ja tämän työskentelyn uudelleenaloittamispäivän välisenä ajanjaksona kantaja ei ollut direktiivissä 2003/88 tarkoitettu työntekijä eikä siten kuulunut kyseisen direktiivin tai yleisesti unionin oikeuden soveltamisalaan, minkä vuoksi unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa ratkaista ennakkoratkaisukysymyksiä.

30.

Myös tämä väite on hylättävä. Ennakkoratkaisukysymykset koskevat todella nimenomaan oikeutta palkalliseen vuosilomaan työntekijän laittoman irtisanomisen ja tuomioistuimen päätöksen seurauksena tämän työhön takaisin ottamisen yhteydessä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisin sanoen selvittämään, onko ajanjaksoa työntekijän laittoman irtisanomisen ja aikaisempaan työsuhteeseen takaisin ottamisen välillä pidettävä tosiasiallisena työskentelykautena päätettäessä takaisin työhön otetun työntekijän oikeudesta palkalliseen vuosilomaan. Koska oikeudesta palkalliseen vuosilomaan säädetään direktiivissä 2003/88, kysymys kuuluu unionin tuomioistuimen tulkintatoimivaltaan.

31.

Italian hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että Corte suprema di cassazionen esittämä ennakkoratkaisukysymys pitäisi jättää tutkimatta, koska asian tosiseikat on selostettu puutteellisesti eikä asian kannalta merkityksellisiin erityisiin kansallisiin säännöksiin tai käytäntöihin ole riittäviä viittauksia.

32.

Aluksi on syytä muistaa, että vaikka SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa lausua kansallisten oikeussääntöjen yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa eikä tulkita kansallisia lakeja tai asetuksia, se on kuitenkin toimivaltainen esittämään kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat auttaa kansallista tuomioistuinta sen arvioidessa tätä yhteensopivuutta sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa. ( 8 )

33.

Tältä osin riittää, kun todetaan, että vaikka selitys ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan valituksen tueksi esitetyistä kaikista oikeudellisista perusteista voikin aiheuttaa sekaannusta, Corte suprema di cassazione on kuitenkin selvästi yksilöinyt ennakkoratkaisukysymykseen liittyvän perusteen ja olosuhteet, joissa kysymys on esitetty. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tarkkaan yksilöinyt unionin oikeussäännöt, joiden tulkinta on tarpeen, ja kansallisen oikeuskäytännön, joka saattaa olla näiden oikeussääntöjen vastainen.

34.

Näiden ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvien seikkojen perusteella on näin ollen selvää, että esitettävään kysymykseen annettavasta vastauksesta on hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian ratkaisemisen kannalta ja että se on siten otettava tutkittavaksi.

35.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle ja/tai oikeuskäytännölle, jonka mukaan työntekijällä, joka irtisanottiin laittomasti ja jonka ottamisesta takaisin työhönsä määrättiin tämän jälkeen tuomioistuimen päätöksellä, ei ole oikeutta palkalliseen vuosilomaan irtisanomispäivän ja työskentelyn uudelleenaloittamispäivän väliseltä ajalta.

36.

Asiayhteys, jossa direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava, on nyt selvästi määritetty.

37.

Kuten direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan sanamuodostakin ilmenee, jokaisen työntekijän on saatava vähintään neljän viikon palkallinen vuosiloma, ja unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tätä oikeutta on pidettävä erityisen tärkeänä unionin sosiaali- ja työoikeuden periaatteena. ( 9 ) Lisäksi on huomattava, että tämä kaikille työntekijöille annettu oikeus sellaisena unionin sosiaali- ja työoikeuden keskeisenä periaatteena, jota direktiivin 93/104 7 artikla ja direktiivin 2003/88 7 artikla ilmaisevat, on tällä välin vahvistettu nimenomaisesti perusoikeudeksi perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa. ( 10 ) Tästä seuraa näin ollen, ettei oikeutta palkalliseen vuosilomaan pitäisi tulkita suppeasti. ( 11 )

38.

On myös syytä muistaa direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa jokaiselle työntekijälle annetun palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoitus eli sen mahdollistaminen, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta ja että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan. ( 12 ) Tämä tarkoitus, joka erottaa palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden muista lomista, joilla on eri tarkoitus, perustuu kuitenkin olettamaan siitä, että työntekijä on tosiasiallisesti työskennellyt viitekautena. ( 13 )

39.

Kuten unionin tuomioistuin selitti 4.10.2018 antamassaan tuomiossa Dicu (C-12/17, EU:C:2018:799), ”tarkoitus mahdollistaa työntekijälle lepo näet edellyttää, että tämä työntekijä on harjoittanut toimintaa, joka oikeuttaa lepoon, rentoutumiseen ja vapaa-aikaan direktiivissä 2003/88 tarkoitetun, työntekijän turvallisuuden ja terveyden suojaamisen varmistamiseksi. Oikeudet palkalliseen vuosilomaan on siis lähtökohtaisesti määritettävä työsopimuksen nojalla täyttyneiden tosiasiallisten työskentelykausien perusteella”. ( 14 )

40.

Julkisasiamies Mengozzia lainaten on kuitenkin selvää, että tietyissä erityisissä tilanteissa unionin tuomioistuin on ”katkaiss[ut] yhteyden, jonka on katsottu liittäneen erottamattomasti toisiinsa yhtäältä tosiasiallisen työskentelyn ja toisaalta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden”. ( 15 )

41.

Tämä yhteys on katkaistu, koska unionin tuomioistuin on katsonut, että on tiettyjä olosuhteita, jotka ovat olennaisesti työntekijän tahdosta riippumattomia ja joissa jäsenvaltio ei voi asettaa palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden edellytykseksi sitä, että työntekijä on tosiasiallisesti työskennellyt. Tähänastiset esimerkit käsittävät sairauden ( 16 ) ja äitiysloman. ( 17 ) Tätä oikeuskäytäntöä ei sitä vastoin sovelleta sellaisen työntekijän tilanteeseen, joka on saanut vanhempainvapaata viitekauden aikana, ( 18 ) tai työntekijään, jonka velvollisuus työskentelyyn (samoin kuin työnantajan velvollisuus palkanmaksuun) on lakannut ”nollan tunnin lyhennetyn työajan” (”Kurzarbeit Null”) soveltamisen vuoksi. ( 19 )

42.

Tässä yhteydessä Rayonen sad Haskovon esittämään ensimmäiseen kysymykseen vastaamiseksi on siis ratkaistava, onko niin, että sellaisen työntekijän tilanne, joka ei ole voinut työskennellä laittoman irtisanomisen vuoksi ja joka on myöhemmin otettu takaisin työhön tuomioistuimen päätöksellä, ja sellaisen työntekijän tilanne, joka ei voi työskennellä sairauden tai äitiysloman vuoksi, ”eroavat perustavanlaatuisesti toisistaan” ( 20 ).

43.

Kun otetaan huomioon poikkeuksen siitä, että henkilön on palkallisen vuosiloman saamiseksi tosiasiallisesti täytynyt työskennellä viitekautena, edellytysten täyttymiseksi asetetut kriteerit, mielestäni pääasiassa kyseessä oleva tilanne ei eroa perustavanlaatuisesti sairaus- tai äitiyslomasta.

44.

Tässä ratkaisuehdotuksessa jo selostetusta oikeuskäytännöstä voidaan hyvin päätellä, että tälle poikkeukselle asetettuja kriteerejä ovat ensinnäkin se, että työstä poissaolo on ennalta-arvaamatonta, ( 21 ) ja toiseksi se, että se on työntekijän tahdosta riippumatonta. ( 22 ) Toisin sanoen näille tilanteille yhteistä on se, että ne liittyvät fyysiseen tai psyykkiseen tilaan, josta kärsitään. ( 23 )

45.

Jälkimmäistä kriteeriä käytetään nimenomaisesti myös palkallisesta vuosilomasta 24.6.1970 tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen nro 132 – sellaisena kuin se on muutettuna – 5 artiklan 4 kappaleessa, poissaoloista, jotka on ”laskettava työssäoloajaksi”. Kuten direktiivin 2003/88 johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan ja kuten unionin tuomioistuin on jo useissa yhteyksissä tuonut esille, tämän yleissopimuksen periaatteet on otettava huomioon direktiivin tulkinnassa. ( 24 )

46.

Lisäksi tilanteille, joissa poikkeus tunnustetaan, ovat ominaisia myös tietyt työntekijälle aiheutuneet fyysiset tai psyykkiset esteet ( 25 ) tai tarve suojella tiettyä biologista tilaa. ( 26 )

47.

Mielestäni kaikki nämä kriteerit näyttävät täyttyvän tilanteessa, jossa työntekijä on irtisanottu laittomasti mutta otettu myöhemmin takaisin työhön tuomioistuimen päätöksellä. Tällaisessa tilanteessa oleva työntekijä on todella ollut kykenemätön hoitamaan tehtäviään ennalta arvaamattomasta ja tahdostaan riippumattomasta syystä.

48.

Perustavanlaatuisemmalla tasolla ei vaikuta oikeudenmukaiselta, että työntekijä, jolta on evätty mahdollisuus työskennellä irtisanomisaikana syystä, joka jo määritelmän perusteella johtuu työnantajan lainvastaisesta menettelystä, joutuisi tämän seurauksena kärsimään. Koska ilman työnantajan lainvastaista menettelyä tämän toteuttaessa työntekijän irtisanomisen kyseinen työntekijä olisi työskennellyt kyseisen ajanjakson ajan, hänen oikeutensa palkalliseen vuosilomaan ei siis pitäisi tämän vuoksi vaarantua. Tässä yhteydessä on paikallaan muistuttaa, että työnantajan on varmistettava, että työntekijöille annetaan mahdollisuus käyttää oikeutta palkalliseen vuosilomaan. ( 27 )

49.

Lisäksi on todettava, että työnantajia, joille voi kertyä liikaa työntekijän poissaolojaksoja ja joille voi aiheutua niistä mahdollisia vaikeuksia työn järjestämisessä, koskeva poikkeus ei ole näissä erityisissä olosuhteissa sovellettavissa. ( 28 )

50.

Tätä poikkeusta voidaan soveltaa vain ”erityisissä olosuhteissa”. ( 29 ) Työnantajan, joka ei anna työntekijälle mahdollisuutta käyttää oikeuttaan palkalliseen vuosilomaan, on vastattava seurauksista, eikä työnantajan tässä suhteessa tekemällä mahdollisella virheellä ole merkitystä. ( 30 ) On kuitenkin huomattava, että tämä koskee myös työntekijää, joka on irtisanottu laittomasti. Tälle työntekijälle ei työnantajan virheen vuoksi ole tavallaan annettu mahdollisuutta käyttää ajallaan oikeutta palkalliseen vuosilomaan.

51.

Näissä olosuhteissa ei siis voida katsoa, että kyse olisi unionin tuomioistuimen aiemmassa oikeuskäytännössään nimenomaisesti mainitsemista ”erityisistä olosuhteista”. Muutoin ei voitaisi poissulkea riskiä siitä, että työntekijän laittomasti irtisanonut työnantaja vapautettaisiin velvollisuuksistaan. Tällainen tilanne on kuitenkin vältettävä. ( 31 )

52.

Tämä poikkeusta koskeva tulkinta on myös yhdenmukainen sen jo esille tuodun periaatteen kanssa, että palkallista vuosilomaa koskevaa perusoikeutta ei voida tulkita suppeasti. Tästä seuraa, että mitä tahansa poikkeusta direktiivillä 2003/88 käyttöön otetusta työajan järjestämistä koskevasta Euroopan unionin järjestelmästä on tulkittava siten, että sen soveltamisala rajoitetaan siihen, mikä on täysin välttämätöntä tällä poikkeuksella suojattujen etujen turvaamiseksi.

53.

Edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, että kun kansallisessa lainsäädännössä säädetään, että laittomasti irtisanottu työntekijä on otettava takaisin työhönsä, direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta ja perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, oikeuskäytännölle tai käytännöille, joiden mukaan tällä työntekijällä ei ole oikeutta palkalliseen vuosilomaan irtisanomispäivän ja työskentelyn uudelleenaloittamispäivän väliseltä ajalta.

54.

Toisella kysymyksellään asiassa C-762/18 ja kysymyksellään asiassa C‑37/19 ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet kysyvät lähinnä sitä, onko direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohtaa ja perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle tai oikeuskäytännölle tai kansallisille käytännöille, joiden mukaan työsuhteen päätyttyä oikeutta rahalliseen korvaukseen kertyneistä mutta pitämättä jääneistä palkallisista lomista ei ole olemassa tilanteessa, jossa työntekijä ei ole kyennyt pitämään lomaa ennen työsuhteen päättymistä irtisanomisen vuoksi ja jossa kansallinen tuomioistuin on todennut irtisanomisen laittomaksi ja määrännyt työsuhteen taannehtivasta palauttamisesta, vain työnantajan lainvastaisen menettelyn ja työskentelyn myöhemmän uudelleenaloittamisen väliseltä ajalta.

55.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vuosilomaan on ainoastaan toinen puoli oikeudesta palkalliseen vuosilomaan unionin oikeuden perusoikeutena, ja kyseinen oikeus kattaa myös oikeuden saada loma-ajan palkka. ( 32 )

56.

Tästä seuraa, että työntekijän, joka ei ole voinut tahdostaan riippumattomista syistä käyttää oikeutta palkalliseen vuosilomaan ennen työsuhteen päättymistä, rahallinen korvaus, johon hänellä on oikeus, on laskettava siten, että työntekijä asetetaan sitä asemaa vastaavaan asemaan, jossa hän olisi ollut, jos hän olisi käyttänyt mainittua oikeutta työsuhteen kestäessä. ( 33 ) Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, tämä oikeus rahalliseen korvaukseen työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä vuosilomasta on oikeus, joka liittyy välittömästi ”palkallista” vuosilomaa koskevaan oikeuteen. ( 34 )

57.

On myös selvää, että direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohdassa ei aseteta minkäänlaista muuta edellytystä rahallisen korvauksen saamista koskevan oikeuden syntymiselle kuin yhtäältä se, että työsuhde on päättynyt, ja toisaalta se, ettei työntekijä ole pitänyt kaikkea palkallista vuosilomaansa, johon hänellä oli oikeus työsuhteen päättymisajankohtana. ( 35 ) Lisäksi sillä, mistä syystä työsuhde on päättynyt, ei ole merkitystä direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn rahallista korvausta koskevan oikeuden kannalta. ( 36 )

58.

Kuten olen jo todennut, ensimmäiseen kysymykseen pitäisi vastata, että laittomasti irtisanotulla työntekijällä, joka on otettu takaisin työhönsä, on oltava oikeus palkalliseen vuosilomaan irtisanomispäivän ja työskentelyn uudelleenaloittamispäivän väliseltä ajalta. Tämän vuoksi toiseen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohtaa ja perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa on puolestaan tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle tai oikeuskäytännölle tai kansallisille käytännöille, joiden mukaan työsuhteen päätyttyä oikeus rahalliseen korvaukseen ansaituista mutta pitämättä jääneistä palkallisista lomista evätään tilanteessa, jossa työntekijä ei ole kyennyt pitämään lomaa ennen työsuhteen päättymistä irtisanomisen vuoksi ja jossa kansallinen tuomioistuin on todennut irtisanomisen laittomaksi ja määrännyt työsuhteen taannehtivasta palauttamisesta, vain työnantajan lainvastaisen menettelyn ja työskentelyn myöhemmän uudelleenaloittamisen väliseltä ajalta.

59.

Jos työntekijä on kuitenkin saanut toisen työn laittoman irtisanomisen ja tässä ensimmäisessä työssä uudelleenaloittamisen välisenä aikana, hän ei voi vaatia ensimmäiseltä työnantajalta uudessa työssä suoritettua työskentelykautta vastaavaa rahallista korvausta. Tällaisissa erityisissä olosuhteissa täyden rahallisen korvauksen saaminen ensimmäiseltä työnantajalta kerryttäisi palkallista vuosilomaa tavalla, joka ei enää vastaisi palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tosiasiallista tarkoitusta.

60.

Sillä myös ylitettäisiin unionin tuomioistuimen asian Dicu ( 37 ) kaltaisissa tapauksissa esittämä periaate, jonka mukaan työntekijän oikeutta palkalliseen vuosilomaan ei pitäisi vaarantaa sellaisten tapahtumien perustella, jotka ovat tämän tahdosta riippumattomia. Aivan kuten työntekijän ei pitäisi kärsiä tässä suhteessa työnantajan lainvastaisesta menettelystä tämän toteuttaessa irtisanomisen, työntekijää ei liioin pitäisi palkita turvaamalla suurempi rahallinen korvaus palkallisesta vuosilomasta kuin se, johon hänellä olisi ollut oikeus, jos häntä ei alun perin olisi lainkaan irtisanottu.

61.

Tähän voisi lisätä, että näissä erityisissä olosuhteissa työntekijällä on ollut mahdollisuus levätä suhteessa uuden työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamiseen tai on mahdollisesti oikeus saada uudelta työnantajalta rahallinen korvaus tämän sopimuksen mukaiselta työskentelykaudelta.

62.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa Rayonen sad Haskovon ja Corte suprema di cassazionen esittämiin kysymyksiin seuraavasti: