1.

Scifin ystävät yhdistävät matkustamisen liikkumatta minnekään (”travelling without moving”) aina Frank Herbertin Dyyni-teokseen, ( 2 ) etenkin sellaisena kuin sitä kuvataan David Lynchin vuonna 1984 ilmestyneen elokuvan surrealistisessa fantasiassa. ( 3 )

2.

Onko Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun asetuksen (EY) N:o 1049/2001 ( 4 ) nojalla kuitenkin mahdollista ”ilmaista antamatta tutustuttavaksi”? Tämä on metaforisessa pähkinänkuoressa käsiteltävän valituksen keskeinen kysymys.

3.

Päivi Leino-Sandberg pyysi saada tutustua Euroopan parlamentin asiakirjaan. Hänen pyyntönsä hylättiin sillä perusteella, että se, jolle pyydetty asiakirja oli osoitettu, oli riitauttanut sen unionin yleisessä tuomioistuimessa. ( 5 ) Parlamentin mukaan sen sisältämiä tietoja ei voitu näin ollen ilmaista asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan nojalla tuomioistuinkäsittelyn suojaan liittyvistä syistä. Leino-Sandberg nosti tästä päätöksestä kumoamiskanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Leino-Sandbergin ja parlamentin tietämättä pyydetyn asiakirjan yksi versio oli kuitenkin jo asetettu saataville (yksityisessä) blogissa, jossa sen oli julkaissut se, jolle asiakirja oli osoitettu. Tällä perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi myöhemmin lausunnon antamisen rauenneen, koska pyydetty asiakirja oli jo saatavilla internetissä.

4.

Mitä oikeudellisia seurauksia on sillä, että kolmas julkaisee verkossa yhden version asiakirjasta, josta asetuksen N:o 1049/2001 nojalla esitettyä tutustuttavaksi saamista koskevaa pyyntöä käsitellään unionin tuomioistuimissa vireillä olevassa asiassa? Voidaanko katsoa, että kanteella, joka on nostettu kyseiseen asiakirjaan tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä, ei enää ole kohdetta ja että kantajalla ei enää ole oikeussuojan tarvetta, kun toimielimen alkuperäinen kielteinen päätös pyynnön hylkäämisestä on edelleen voimassa ja kun kyseinen toimielin ei missään vaiheessa antanut kantajalle oikeaperäistä versiota pyydetystä asiakirjasta?

5.

Asetuksen N:o 1049/2001 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen tarkoituksena on

6.

Sen 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Asiakirjoihin tutustumiseen oikeutetut ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jokaisella unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä, joka asuu jossain jäsenvaltiossa, sekä jokaisella oikeushenkilöllä, jolla on sääntömääräinen kotipaikka jossain jäsenvaltiossa, on oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin tässä asetuksessa määriteltyjen periaatteiden, edellytysten ja rajoitusten mukaisesti.

– –”

7.

Asetuksen N:o 1049/2001 3 artiklassa esitetään joitain kyseisessä asetuksessa käytettäviä määritelmiä:

”– –

8.

Asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Toimielimet eivät anna tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi:

2.   Toimielimet kieltäytyvät antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi:

jollei ylivoimainen yleinen etu edellytä ilmaisemista.

– –

7.   Edellä 1–3 kohdassa säädettyjä poikkeuksia sovelletaan ainoastaan niin kauan kuin suojelu on asiakirjan sisällön kannalta perusteltua. Poikkeuksia voidaan soveltaa enintään 30 vuoden ajan. – –”

9.

Asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklan 1 kohdan mukaan hakijan ei tarvitse perustella hakemusta.

10.

Asetuksen N:o 1049/2001 10 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos kyseinen toimielin on jo luovuttanut asiakirjan ja se on helposti hakijan saatavilla, toimielin voi täyttää asiakirjan antamiseen tutustuttavaksi liittyvät velvollisuutensa tiedottamalla hakijalle, miten hän voi saada asiakirjan.”

11.

Asian tosiseikat ja menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisesta määräyksestä ( 6 ) ja asiakirja-aineistosta, voidaan tiivistää seuraavasti.

12.

Euroopan parlamentti kieltäytyi 8.7.2015 antamassaan päätöksessä A(2015) 4931 (jäljempänä pyydetty asiakirja) antamasta Emilio De Capitanille oikeutta tutustua asiakirjoihin LIBE-2013-0091-02 ja LIBE-2013-0091-03, jotka sisälsivät tuolloin meneillään olleiden kolmikantakokousten yhteydessä laadittujen kahden taulukon neljännen sarakkeen. De Capitani nosti tästä hylkäyspäätöksestä 18.9.2015 kumoamiskanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa (jäljempänä asia De Capitani).

13.

Tällä välin, ilmeisesti 12.7.2015, De Capitani oli julkaissut selityksin varustetun version pyydetystä asiakirjasta blogissa. ( 7 ) Blogitekstin julkisessa html-versiossa julkaistun tekstin osia on kuitenkin ilmeisesti muokattu. Virkkeiden osia tai kokonaisia kappaleita on lihavoitu ja toisia kursivoitu, joitain virkkeitä on alleviivattu, ja joitain kohtia on jätetty kokonaan pois. Blogin kirjoittaja on myös tehnyt tekstiin useita lisäyksiä, joissa hän ilmaisi varaumansa tai eriävän näkemyksensä parlamentin esittämistä toteamuksista.

14.

Joulukuussa 2016, jolloin asia De Capitani oli vielä vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, Päivi Leino-Sandberg (jäljempänä valittaja), joka toimi tuolloin kansainvälisen oikeuden ja eurooppaoikeuden professorina Itä-Suomen yliopistossa, pyysi parlamenttia (jäljempänä vastapuoli) antamaan parlamentin päätöksen, jota De Capitanin pyyntö koski, hänelle tutustuttavaksi. Hän totesi, että pyydettyyn asiakirjaan tutustuminen oli tarpeen kahden hänen johtamansa tutkimushankkeen loppuunsaattamiseksi.

15.

Vastapuoli kieltäytyi 23.1.2017 antamasta pyydettyä asiakirjaa valittajalle tutustuttavaksi sillä perusteella, että sen sisältämien tietojen ilmaiseminen heikentäisi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettua tuomioistuinkäsittelyn suojaa. Valittaja teki tämän jälkeen uudistetun hakemuksen.

16.

Vastapuoli vahvisti 3.4.2017 tekemällään päätöksellä A(2016) 15112 (jäljempänä riidanalainen päätös) kieltäytyvänsä antamasta pyydettyä asiakirjaa valittajalle tutustuttavaksi. Se vetosi erityisesti siihen, että De Capitania koskeva hylkäyspäätös oli tuolloin riitautettu unionin yleisessä tuomioistuimessa ja että sen julkinen ilmaiseminen vaikuttaisi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen ja asianosaisten prosessuaaliseen yhdenvertaisuuteen. Lisäksi siitä seuraisi laajemmin, että tuomiovallan käyttöön kohdistuva ulkopuolinen painostus sallittaisiin ja oikeudenkäynnin rauhaa häirittäisiin.

17.

Valittaja nosti 6.7.2017 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi. Vastapuoli toimitti myöhemmin oman vastineensa.

18.

Unionin yleinen tuomioistuin saattoi 14.11.2017 työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena valittajan tietoon, että De Capitani oli julkaissut pyydetyn asiakirjan edellä mainitussa blogissa. ( 8 ) Unionin yleinen tuomioistuin pyysi valittajaa ilmoittamaan, oliko valittajan pyyntö täytetty sen johdosta, että hänellä oli mahdollisuus tutustua pyydettyyn asiakirjaan verkossa.

19.

Valittaja vastasi 30.11.2017, ettei hän ollut tietoinen pyydetyn asiakirjan saatavuudesta verkossa ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin saattoi asian hänen tietoonsa. Hän totesi, ettei se, että pyydetty asiakirja oli saatavilla internetissä, täyttänyt hänen pyyntöään.

20.

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin kehotti asianosaisia keskittymään toisen kirjelmien vaihdon yhteydessä valittajan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin. Valittaja toimitti vastauskirjelmänsä tammikuussa 2018. Vastapuoli toimitti oman vastauskirjelmänsä 9.3.2018. Vastapuoli totesi siinä etenkin, että myöskään se ei ollut tietoinen pyydetyn asiakirjan julkaisemisesta verkossa ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin oli huomauttanut siitä. Sen näkemyksen mukaan sen seikan seurauksena, että valittaja oli nyt tietoinen tästä julkaisemisesta, hänen kumoamiskanteensa oli menettänyt tarkoituksensa. Parlamentti pyysi siten vastauksessaan toteamaan, ettei lausunnon antamiseen ole enää aihetta.

21.

Unionin yleinen tuomioistuin ilmoitti asianosaisille 15.3.2018 päivätyillä kirjeillä, että parlamentin pyyntöä sen toteamiseksi, ettei lausunnon antamiseen ole enää aihetta, ei ollut käsitelty, koska sitä ei ollut esitetty erillisellä asiakirjalla, kuten kyseisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 2 kohdassa edellytetään.

22.

Parlamentti esitti 27.3.2018 erillisellä asiakirjalla pyynnön sen toteamiseksi, ettei lausunnon antamiseen ole enää aihetta. Toissijaisesti vastapuoli vaati, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi jätettävä valittajan kanne tutkimatta tai hylättävä se perusteettomana ja velvoitettava valittaja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23.

Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 5.4.2018 valittajaa esittämään huomautuksensa vastapuolen pyynnöstä, joka koski sen toteamista, että lausunnon antamiseen ei ole enää aihetta. Valittaja huomautti vastauskirjelmässään, ettei hän eikä vastapuoli ollut tietoinen siitä, että De Capitani oli asettanut pyydetyn asiakirjan saataville blogissa, ennen kuin ne saivat tiedon siitä unionin yleiseltä tuomioistuimelta. Hänen mukaansa ilmaisu ”julkaistu” on jokseenkin soveltumaton ilmaisu, kun yksityishenkilö on asettanut asiakirjan saataville blogissaan verkkoavaruudessa. Hän totesi lisäksi, että parlamentin edelleen voimassa olevaa kielteistä päätöstä ei voida jättää tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle pelkästään siksi, että joku on julkaissut asiakirjan blogissaan.

24.

Tällä välin, 22.3.2018, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi asian De Capitani, vaikka käsiteltävän asian käsittely ensimmäisessä oikeusasteessa oli vielä kesken. Se kumosi De Capitania koskevan parlamentin päätöksen ja totesi, että parlamentti rikkoi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa kieltäytyessään ilmaisemasta neuvottelujen aikana kyseisten asiakirjojen neljättä saraketta sillä perusteella, että sen ilmaiseminen olisi vakavasti vahingoittanut vakavasti sen päätöksentekomenettelyä. ( 9 )

25.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi 20.9.2018 antamassaan määräyksessä (jäljempänä valituksenalainen määräys), ( 10 ) että lausunnon antaminen valittajan kanteesta raukeaa.

26.

Unionin yleinen tuomioistuin lähinnä totesi, että päätöksen, jossa kieltäydytään antamasta asiakirjoja tutustuttavaksi, kumoamiseksi nostettu kanne on menettänyt tarkoituksensa, kun kolmas on asettanut kyseiset asiakirjat saataville ja valittaja voi tutustua niihin ja käyttää niitä tavalla, joka on yhtä laillinen kuin jos hän olisi saanut ne asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tekemänsä hakemuksen perusteella. ( 11 ) Koska se, jolle pyydetty asiakirja oli osoitettu, oli itse asettanut asiakirjan täydellisen version saataville, oli täysin selvää, että valittaja voisi käyttää sitä täysin laillisesti yliopistollisessa opetus- ja tutkimustyössään. ( 12 )

27.

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ei vaikuttanut siltä, että väitetty tutustumisoikeuden epäämisen lainvastaisuus toistuisi todennäköisesti tulevaisuudessa muissa olosuhteissa kuin ne, joista käsiteltävässä asiassa on kyse. Se, että vastapuoli kieltäytyi antamasta pyydettyä asiakirjaa tutustuttavaksi, oli tapaus- ja tilannekohtaista, koska ensinnäkin asia De Capitani oli edelleen vireillä ja koska toiseksi valittajan pyynnön taustalla olivat blogeissa käyty vilkas keskustelu ja näkemykset, jotka olivat omiaan vaikuttamaan vastapuolen omaan kantaan asiaan. ( 13 ) Lisäksi, koska pyydetyn asiakirjan ilmaisi se, jolle asiakirja oli osoitettu, eikä vastapuoli, valittaja ei voinut väittää, että vastapuoli käytti viivytystaktiikkaa, jossa odotetaan mahdollisen kanteen nostamista unionin tuomioistuimissa ennen asiakirjan – jonka tutustuttavaksi saamista pyydettiin – ilmaisemista. ( 14 )

28.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että valittajan nostama kanne oli menettänyt tarkoituksensa, kun otetaan huomioon, että De Capitani oli ilmaissut pyydetyn asiakirjan. Siten se totesi, että lausunnon antaminen kanteesta ja Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan väliintulohakemuksista raukeaa. Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti asianosaiset vastaamaan omista oikeudenkuluistaan. Se myös velvoitti Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

29.

Valittaja vaatii käsiteltävässä valituksessa, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen määräyksen, ratkaisee asian lopullisesti itse ja velvoittaa vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien väliintulijoiden kulut.

30.

Valituksensa tueksi valittaja esittää kaksi valitusperustetta. Ensinnäkin hän väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kanne oli menettänyt tarkoituksensa. Toiseksi se teki oikeudellisen virheen ja menettelyvirheitä todetessaan, ettei valittajalla ollut enää oikeussuojan tarvetta.

31.

Vastauksessaan parlamentti väittää, että molemmat valitusperusteet on joko jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomina tai hylättävä perusteettomina.

32.

Valittaja on myös toimittanut vastauksensa ja parlamentti siihen antamansa vastauksen.

33.

Suomen tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta tukivat väliintulijoina valittajan vaatimuksia.

34.

Tämän ratkaisuehdotuksen rakenne on seuraavanlainen. Tutkin aluksi valittajan esittämien kahden valitusperusteen välistä suhdetta ja etenkin kumoamiskanteen tarkoituksen (tai kohteen) ja (jäljelle jäävän) edelleen olemassa olevan oikeussuojan tarpeen välistä eroa siinä tapauksessa, että menettelyn alkuperäinen kohde menettää tarkoituksensa (A). Seuraavaksi arvioin ensimmäistä valitusperustetta (B). Koska katson valittajan tapaan, ettei käsiteltävä riita-asia jäänyt vaille kohdetta ja että ensimmäinen valitusperuste olisi näin ollen hyväksyttävä, tutkin sen jälkeen ainoastaan lyhyesti toista valitusperustetta (C) ennen kuin esitän päätelmäni käsiteltävän valituksen ulottuvuudesta.

35.

Valituksessaan valittaja esitti kaksi valitusperustetta: ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kanne oli menettänyt tarkoituksensa, ja toiseksi se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että valittajalla ei ollut enää oikeussuojan tarvetta.

36.

Näiden kahden valitusperusteen välisestä suhteesta valittaja väittää, että valituksenalaisessa määräyksessä on perusteettomasti yhdistetty väitetty kumoamiskanteen jääminen vaille tarkoitusta ja oikeussuojan tarve. Kyse on kuitenkin kahdesta erilaisesta oikeudellisesta käsitteestä, joita on arvioitava erikseen. Vastapuoli katsoo, että kanteen tarkoituksen säilymisen tarpeellisuutta on arvioitava yhdessä oikeussuojan tarpeen kanssa.

37.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen tarkoituksen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa sillä uhalla, että kanne jätetään muuten tutkimatta. Tämän oikeudenkäynnin tavoitteen on oikeussuojan tarpeen tavoin oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka sillä uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, mikä edellyttää sitä, että kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua. ( 15 )

38.

Kantajalla voi säilyä intressi vaatia tuomioistuimessa päätöksen kumoamista joko saadakseen tilanteensa palautetuksi ennalleen tai saadakseen riidanalaisen toimen antajan tekemään jatkossa asianmukaiset muutokset ja siten estääkseen sen riskin, että lainvastaisuus, jonka väitetään rasittavan riidanalaista toimea, toistuu. ( 16 )

39.

Olen samaa mieltä vastapuolen kanssa siitä, että kumoamiskanteen tarkoituksen ja oikeussuojan tarpeen säilymisen välillä saattaa olla jonkin verran päällekkäisyyttä. On myös ilmeistä, ettei käytetty käsitteistö ole aina johdonmukaista. Esimerkiksi riidan ”tarkoitusta” käytetään usein samassa tarkoituksessa kuin sen ”kohdetta”, ”aihetta” tai jopa ”tavoitetta”. Lisäksi, kun on selvää, että toimielin on sittemmin luovuttanut pyydetyn asiakirjan ja hakijan alkuperäinen pyyntö on siten pohjimmiltaan täytetty, unionin tuomioistuin tutkii yleensä intressiä samassa yhteydessä, jolloin kanteen ”tarkoitus”, jota on tutkittu yhtenä tekijänä sitä koskevassa kokonaistarkastelussa, onko oikeussuojan tarve edelleen olemassa, mahdollisesti häviää. ( 17 )

40.

Logiikan osalta unionin tuomioistuin kuitenkin erottaa yleisesti kaksi erilaista intressiä: ensinnäkin kantajan alkuperäisen intressin kanteen nostamiseen ja toiseksi kantajan mahdollisen jäljelle jäävän, edelleen olemassa olevan intressin, joka säilyy senkin jälkeen, kun alkuperäinen intressi on rauennut tietyn tapahtuman seurauksena.

41.

Kun tätä tarkastellaan nimenomaisesti asetuksen N:o 1049/2001 mukaista asiakirjoihin tutustumista koskevaa oikeutta koskevien riita-asioiden yhteydessä, tutustumisoikeuksien toteuttamiseksi nostetun kanteen kohteena ( 18 ) on riidanalaisten päätösten kumoaminen. Tämä on varmastikin kanteen muodollinen kohde: saada epäedullinen päätös kumottua ja pakottaa näin kyseinen toimielin tekemään uuden päätöksen. Päätöksestä, jossa kieltäydytään luovuttamasta pyydettyä asiakirjaa, nostetulla kumoamiskanteella voidaan myös sanoa olevan perustava aineellinen kohde, tai pikemminkin, tässä mielessä (myöhempi) tarkoitus: saada asiakirja, jota alkuperäinen tutustumispyyntö koskee.

42.

Kantajan alkuperäinen intressi säilyy (eikä kanne voi jäädä vaille kohdetta), ellei kyse ole jommastakummasta seuraavista kahdesta vaihtoehdosta: i) riitautettu päätös peruutetaan muodollisesti (riita-asian kohteen muodollinen häviäminen) tai ii) toimielin antaa pyydetyn asiakirjan kokonaisuudessaan kantajan tutustuttavaksi peruuttamatta välttämättä aiempaa päätöstä ja täyttää näin hakijan pyynnön täysimääräisesti (riita-asian kohteen aineellinen poistuminen).

43.

Seuraavaksi, jos oletetaan, että tällainen alkuperäinen intressi on todellakin poistunut, kantajalla voi silti olla jäljelle jäävä intressi kanteen nostamiseen tai, kuten käytännössä useammin, menettelyn jatkamiseen tuomioistuinratkaisun antamiseen saakka siitä huolimatta, että se on saanut asiakirjan tämän oikeudenkäynnin kuluessa.

44.

Viimeksi mainitun seikan osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee etenkin kaksi tilannetta. Ensinnäkin kantajalla säilyy intressi menettelyyn ”saadakseen tilanteensa palautetuksi ennalleen”. Tämän perusteella unionin tuomioistuin on esimerkiksi katsonut, että kumoamiskanteen ajamiseen voi säilyä intressi, koska se on perustana mahdolliselle vahingonkorvauskanteelle. ( 19 ) Tällaista intressiä on arvioitava konkreettisesti ottamalla muun muassa huomioon etenkin väitetyn lainvastaisuuden seuraukset. ( 20 ) Toiseksi kantajalla säilyy intressi menettelyyn ”saadakseen riidanalaisen toimen antajan tekemään jatkossa asianmukaiset muutokset ja siten estääkseen sen riskin, että lainvastaisuus, jonka väitetään rasittavan riidanalaista toimea, toistuu”. ( 21 )

45.

Yhteenvetona on todettava, että alkuperäinen intressi kumoamiskanteen nostamiseen jatkuu siihen saakka, kunnes joko riitautettu päätös kumotaan muodollisesti tai kantajan pyyntö täytetään aineellisesti täysimääräisesti. Mikä tahansa muu (edelleen olemassa oleva tai jäljelle jäävä) intressi liittyy kaikkiin muihin näkökohtiin, jotka saattavat saada unionin tuomioistuimen antamaan tästä huolimatta tuomion asiassa, vaikka kanteen alkuperäinen kohde olisikin poistunut.

46.

Tutkintajärjestyksen osalta on tärkeää huomata, että nämä kaksi ryhmää muodostavat kaksi peräkkäistä (kronologista) loogista vaihetta. Vain, jos ensimmäisessä vaiheessa todetaan, ettei kantajalla ole enää alkuperäistä intressiä kanteen nostamiseen, olisi tarpeen jatkaa tutkintaa toisessa vaiheessa. Käänteisesti niin kauan kuin kantajan pyyntöä ei ole täytetty täysin muodollisesti eikä aineellisesti, ei ole tarpeen pohtia mahdollista muuta tai edelleen olemassa olevaa intressiä sellaisen unionin tuomioistuinten ratkaisun saamiseen, jolla riidanalainen päätös kumotaan.

47.

Näistä syistä katson, että käsiteltävässä asiassa on hyödyllistä tutkia peräkkäin nämä kaksi valitusperustetta sellaisina kuin valittaja on ne esittänyt. Ne nimittäin edustavat sitä loogista järjestystä, jossa kysymystä oikeussuojan tarpeesta olisi asianmukaisesti tutkittava.

48.

Ensimmäisessä valitusperusteessa on kyse lähinnä siitä, onko valittajan pyyntö täytetty aineellisesti ja onko siten kanteen alkuperäinen kohde (ja alkuperäinen oikeussuojan tarve) poistunut.

49.

Valittaja väittää Suomen ja Ruotsin hallitusten tukemana, ettei näin ole. Vastapuoli ei ole peruuttanut riidanalaista päätöstä. Kuten tuomiosta ClientEarth ( 22 ) seuraa, asiakirjojen, joita on pyydetty tutustuttavaksi, julkaiseminen ei ole merkityksellinen tekijä sen määrittämisen kannalta, säilyykö kanteen tarkoitus. Valittaja myös väittää, ettei hän ole missään vaiheessa saanut parlamentilta oikeaperäistä versiota pyydetystä asiakirjasta. Hän ei voi tukeutua tutkimuksessaan yksityisten internetissä julkaisemista blogeista peräisin oleviin osittaisiin ja epävirallisiin tietoihin.

50.

Vastapuolen mukaan valittajan kanne on menettänyt tarkoituksensa sen jälkeen, kun todettiin, että pyydetyn asiakirjan oli julkaissut se, jolle se oli osoitettu. Blogi, jossa De Capitani julkaisi asiakirjan, oli hyvin todennäköisesti valittajan tiedossa, koska hänen omia kirjoituksiaan on julkaistu siellä. Valittaja saattoi näin ollen saada asiakirjan tutustuttavakseen ja käyttää sitä laillisesti akateemisen tutkimuksensa tarkoituksiin tai mihin tahansa muuhun tarkoitukseen.

51.

Unionin yleisen tuomioistuimen asiakirja-aineistosta ei ilmene eikä unionin tuomioistuimen tietoon ole saatettu, että parlamentti olisi missään vaiheessa muodollisesti kumonnut alkuperäisen kielteisen päätöksensä. Tämä skenaario ei siten ole toteutunut käsiteltävässä asiassa eikä ole merkityksellinen sen kannalta.

52.

Onko valittajan pyyntö täytetty aineellisesti ja onko siten kanteen alkuperäinen kohde (ja alkuperäinen oikeussuojan tarve) poistunut?

53.

Kysymys alkuperäisestä samoin kuin jatkuvasta oikeussuojan tarpeesta on, kuten edellisestä jaksosta jo ilmenee, unionin tuomioistuimissa käsiteltävä asia. Onko asia edelleen olemassa, kun otetaan huomioon olosuhteiden muuttuminen? Vaikka kysymys oikeussuojan tarpeesta muodostaakin pitkälti itsenäisen ja monialaisen ryhmän, jota voidaan soveltaa mihin tahansa riita-asiaan unionin tuomioistuimissa, se liittyy yhtä lailla siihen aiheeseen tai oikeudenalaan, jota asia koskee. Miten muuten voitaisiin arvioida, onko kanne menettänyt tarkoituksensa ja siten mahdollisesti vilpillinen, jos oikeus, johon hakija vetoaa unionin oikeuden nojalla, ei ole selvä?

54.

Tästä syystä palautan seuraavaksi ensin mieleen juuri nämä seikat: mitkä itse asiassa ovat asetuksen N:o 1049/2001 mukaiset yksityisten oikeudet (ja toimielinten vastaavat velvollisuudet), joihin kantajan, joka vaatii toimielimen tutustuttavaksi saamisesta tekemän kielteisen päätöksen kumoamista, voidaan sanoa vetoavan (1)? Sen jälkeen tarkastelen, mitä testiä unionin yleinen tuomioistuin on ilmeisesti käyttänyt käsiteltävässä asiassa määrittäessään, täyttyikö valittajan pyyntö aineellisesti (2). Tämän jälkeen käyttämällä käsiteltävää asiaa esimerkkinä osoitan, miksi tällainen testi on käsitteellisesti virheellinen ja käytännössä kestämätön (3), ennen kuin totean, millainen tämän testin olisi oltava (4).

55.

Asetuksen N:o 1049/2001 2 artiklan 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjoihin tutustumista koskevasta (subjektiivisesta) oikeudesta, joka on ”jokaisella unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä, joka asuu jossain jäsenvaltiossa, sekä jokaisella oikeushenkilöllä, jolla on sääntömääräinen kotipaikka jossain jäsenvaltiossa”. Saman artiklan 3 kohdan mukaan tämä oikeus ulottuu pohjimmiltaan ”kaikkiin toimielimen hallussa oleviin asiakirjoihin, toisin sanoen toimielimen laatimiin tai sen vastaanottamiin ja sen hallussa oleviin asiakirjoihin kaikilla Euroopan unionin toiminnan aloilla”.

56.

Entä asiakirjat, jotka on jo asetettu yleisön saataville ja jotka ovat vapaasti yleisessä käytössä? Tähän saadaan melko selkeä vastaus asetuksen N:o 1049/2001 lainsäädäntöhistoriasta ja nykyisestä sääntelyjärjestelmästä.

57.

Ensinnäkin, kun tarkastellaan lainsäädäntöhistoriaa, komission asetusehdotukseen sisältyi asiakirjojen tutustuttavaksi saamista koskeva poikkeus, jonka mukaan asetusta ei sovellettaisi ”jo julkaistuihin tai muulla tavoin yleisön saatavilla oleviin asiakirjoihin”. ( 23 ) Lainsäädäntömenettelyn kuluessa parlamentti ilmaisi aikomuksensa poistaa tämän ehdotuksen kohdan ja sisällyttää ehdotukseen säännöksen (2 a artiklan 1 kohta), jossa todettiin nimenomaisesti, että ”oikeuteen saada tietoa toimielinten asiakirjoista sisältyy oikeus saada tietoa julkaistuista asiakirjoista”. ( 24 ) Vaikuttaa siten siltä, että juuri parlamentti aikoi sisällyttää muulla tavoin jo yleisön saatavilla olevat asiakirjat (eli asiakirjat, jotka unionin toimielin itse tai kolmas oli asettanut yleisesti yleisön saataville) asiakirjoihin, joita unionin toimielimeltä voidaan pyytää tutustuttavaksi asetuksen N:o 1049/2001 nojalla.

58.

Toiseksi, kun tarkastellaan asetuksen sisäistä logiikkaa, asetuksen nykyisessä versiossa on ilmeisesti valittu kultainen keskitie. Niiden asiakirjojen osalta, jotka kyseinen toimielin on jo luovuttanut ja jotka ovat helposti hakijan saatavilla, asetuksen N:o 1049/2001 10 artiklan 2 kohtaan sisältyy unionin toimielimen mukautettu velvoite hakijaa kohtaan. Tällaisessa tilanteessa unionin toimielin ei ole velvollinen toimittamaan pyydettyä asiakirjaa, vaan se voi pelkästään tiedottaa hakijalle, miten hän voi saada asiakirjan.

59.

Haluan korostaa kahta seikkaa, jotka ilmenevät selvästi asetuksen 10 artiklan 2 kohdan sanamuodosta. Ensinnäkin ilmaisun ”kyseinen toimielin on jo luovuttanut asiakirjan” voitaisiin ehkä – sallivuuden hengessä – tulkita tarkoittavan sitä, että asiakirjan on luovuttanut joko kyseinen toimielin tai kenties myös jokin toinen toimielin, edellyttäen tietenkin ettei pyydetyn asiakirjan oikeaperäisyydestä ole epäselvyyttä. ( 25 ) Toiseksi joka tapauksessa jäljennös, johon viitataan, kun hakijalle tiedotetaan, miten hän voi saada pyydetyn asiakirjan, on aina ”vahvistettu virallisesti”.

60.

Asetuksessa N:o 1049/2001 ei mainita tapausta, jossa kolmannet asettaisivat asiakirjoja yleisön saataville. Sen 3 artiklan b alakohdassa määritellään ”kolmannet”, mutta eri syistä, etenkin 4 artiklan 4 kohdassa säädettyä kolmannen asiakirjan tutustuttavaksi saamista varten. Siinä ei tietenkään säädetä kolmannen vapauttamisesta velvollisuudesta antaa oikeus tutustua asiakirjoihin, ei ainakaan yksityisten oikeussubjektien tapauksessa. ( 26 ) Tämä on kuitenkin aivan loogista.

61.

Ensinnäkin, kun tarkastellaan säädöksen sanamuotoa, asetuksessa N:o 1049/2001 ei säädetä mistään poikkeuksesta, joka koskisi sitä, että kolmas on julkistanut pyydetyn asiakirjan. Poikkeukset oikeudesta tutustua asiakirjoihin mainitaan tyhjentävästi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa.

62.

Toiseksi, kun tarkastellaan asetuksen N:o 1049/2001 tarkoitusta, sen 1 artiklasta ja johdanto-osan ensimmäisestä, toisesta, kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee, että sen tavoitteena on varmistaa asetuksen soveltamisalaan kuuluvien unionin toimielinten työskentelyn avoimuus ja taata jokaiselle unionin kansalaiselle mahdollisimman laaja oikeus tutustua unionin toimielinten asiakirjoihin ja tämän oikeuden mahdollisimman helppo käyttö toimielimen ja hakijan suoran vuoropuhelun avulla. Hakijalla on siten oikeus saada vastaus kyseiseltä unionin toimielimeltä myös yleisessä käytössä olevien asiakirjojen osalta.

63.

Kolmanneksi 10 artiklan 2 kohdan mukainen toimielimen kyseiselle asiakirjalle antama ”virallinen vahvistus” on erittäin tärkeä sen täydellisyyden, koskemattomuuden, oikeaperäisyyden ja laillisen käytön kannalta. Kenenkään ei luonnollisesti sallittaisi esittää jostain internetistä löytämiään tietoja virallisena asiakirjana tai toimielimen virallisena kantana, ennen kuin ja edellyttäen että he ovat saaneet asiakirjan alkuperäisen version tai virallisen vastauksen tai joka tapauksessa selkeän vahvistuksen kyseiseltä toimielimeltä sille, että löydetty asiakirja on tosiasiallisesti peräisin tältä toimielimeltä ja edustaa sen virallista kantaa. Tällaiset 10 artiklan 2 kohdan mukaiset tiedot ovat sitäkin tärkeämpiä, jos unionin toimielin on alun perin kieltäytynyt antamasta asiakirjaa tutustuttavaksi asetuksen 4 artiklaan sisältyvien poikkeusten perusteella.

64.

Yhteenvetona on todettava, että asetuksesta N:o 1049/2001 ilmenee selvästi, että unionin kansalaisilla on subjektiivinen oikeus tutustua asiakirjoihin. Saatuaan konkreettisen pyynnön toimielimellä on lähinnä kolme vaihtoehtoa. Ensinnäkin myöntää tutustumisoikeus. Toiseksi evätä tämä oikeus ja selittää, miksi tutustumisoikeutta ei voida myöntää. Kolmanneksi toimielin voi halutessaan, ja käytännössä keinona antaa myöntävä vastaus ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti, antaa vastauksen 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Toimielin voi neuvoa hakijalle, mistä hän voi itse löytää pyydetyt tiedot, jotka ovat helposti hakijan saatavilla, ja näin myös taata tietojen, joihin se näin viittasi, oikeaperäisyyden ja luotettavuuden.

65.

Sillä, että kolmas asettaa asiakirjan yleisön saataville, ei kuitenkaan toteuteta eikä mitätöidä hakijoiden oikeutta saada kyseiseltä unionin toimielimeltä asianmukainen vastaus asetuksen N:o 1049/2001 nojalla. Kyseisen asetuksen sanamuoto sen enempää kuin sen henkikään eivät viittaa siihen, että unionin toimielimille asetetut selkeät ja täsmälliset velvollisuudet voidaan tosiasiassa ulkoistaa kolmannelle.

66.

Tyytymätön kantaja, joka katsoo asetuksessa N:o 1049/2001 taattuja oikeuksiaan loukatun, nostaa tyypillisesti kyseisen toimielimen tekemästä kielteisestä päätöksestä kumoamiskanteen. Tällaisen kanteen yhteydessä riita-asian alkuperäinen ja edelleen olemassa oleva kohde voi aineellisesti poistua, jos – tyypillisesti menettelyn kuluessa – kyseinen toimielin antaa lopulta täysimääräisesti oikeuden tutustua siihen, mitä on pyydetty, ja tekee siten aineellisesti myönteisen päätöksen ja antaa mahdollisuuden tutustua asiakirjaan 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Aivan yhtä mahdollista on, että toimielin on yhteydessä hakijaan tällaisen menettelyn kuluessa ja tiedottaa hänelle, että asiakirja on nyt julkisesti saatavilla, 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ja antaa kyseiselle henkilölle tiedot siitä, missä asiakirja on, antaen näin takeet asiakirjan koskemattomuudesta ja oikeaperäisyydestä.

67.

Käsiteltävässä asiassa valittajan pyyntöä ei selvästikään täytetty tällä tavalla aineellisesti, ellei yritetä tulkita joko parlamentin valitukseen antamaa vastausta tai sen myöhempää unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämää pyyntöä sen toteamiseksi, että lausunnon antaminen raukeaa, asetuksen N:o 1049/2001 10 artiklan 2 kohdan mukaiseksi päätökseksi ( 27 ) (jonka sisältö annettiin – ehkä hieman yllättäen – hakijalle tiedoksi unionin yleisen tuomioistuimen välityksellä).

68.

Valituksenalaisen määräyksen 27 ja 28 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin vetosi ensisijaisesti tuomioon Jurašinović v. neuvosto (jäljempänä tuomio Jurašinović) ( 28 ) ja totesi seuraavaa: ”asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehtyä päätöstä koskeva kumoamiskanne menettää kohteensa, kun kolmas on antanut kyseiset asiakirjat tutustuttavaksi ja hakija voi tutustua niihin ja käyttää niitä yhtä laillisesti kuin jos hän olisi saanut ne asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehdyn hakemuksen johdosta – –. Tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan sitäkin suuremmalla syyllä käsiteltävässä asiassa, koska se, jolle pyydetty asiakirja on osoitettu, oli itse asettanut asiakirjan täydellisen version julkisesti saataville sillä seurauksella, ettei ole epäilystäkään siitä, että kantaja voi käyttää sitä täysin laillisesti yliopistollisessa opetus- ja tutkimustyössään.”

69.

Kuten edellä jo esitettiin, asiavaltuuden yleistä menettelyllistä ryhmää voidaan pitää jossain määrin riippumattomana niistä aineellisista oikeuksista, joihin tällaisella kanteella vedotaan. ( 29 ) Tällainen menettelyllinen ryhmä ei siten välttämättä vastaa täysin asiasisältöä. Lisäksi asiavaltuuden ryhmän määrittelyssä olisi käytettävä kohtuullisessa määrin pragmaattisuutta. Unionin tuomioistuimet, samaan tapaan kuin muutkaan tuomioistuimet, eivät nimittäin ole ainakaan kumoamiskanteiden osalta neuvoa-antavia oikeudellisia tahoja, joiden käsiteltäväksi henkilön, jolla ei ole mitään selvää intressiä asian lopputulokseen, olisi saatettava asia.

70.

Toisaalta tällaiselle erottamiselle on myös asetettu joitain rajoituksia. Ne perustuvat asiasisällön ja menettelyn, jonka on tarkoitus antaa vaikutus tälle asiasisällölle, väliseen kiinteään napanuoraan. Asiakirjoihin tutustumista koskevien riita-asioiden yhteydessä hakijan pyynnön mahdollista aineellista täyttämistä ja siten riita-asian mahdollista jäämistä vaille kohdetta on arvioitava sen valossa, mihin hakijalla oli alun pitäenkin oikeus.

71.

Tässä valossa tarkasteltuna katson, että unionin yleisen tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa, jossa se viittaa aiempaan tuomioon Jurašinović ja johon viittaan siten jäljempänä yksinkertaisesti Jurašinović-testinä, on virheellinen sekä käsitteellisesti että käytännön kannalta. Ennen kuin havainnollistan, miksi asia on näin käsiteltävän valituksen tosiseikkojen perusteella, selitän ensin tätä päätöstä sen asianmukaisessa asiayhteydessä: miten tällaiseen lähestymistapaan päädyttiin (i), miksi se sopii jokseenkin huonosti yhteen muiden unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisujen kanssa paljastaen oikeuskäytännön epäjohdonmukaisuuden (ii) ja, ennen kaikkea, miksi sitä ei voida noudattaa unionin tuomioistuimen suuren jaoston asiassa ClientEarth antaman ratkaisun jälkeen (iii).

72.

Asia Weber v. komissio (jäljempänä määräys Weber) ( 30 ) vaikuttaa olevan ensimmäinen, jossa antamassaan määräyksessä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, kun kolmas oli asettanut pyydetyn asiakirjan yleisön saataville (verkossa).

73.

Kyseisessä asiassa toimittaja pyysi komissiolta saada tutustua kirjeeseen, jonka kilpailun pääosasto oli lähettänyt Saksan hallitukselle Saksan käyttöön ottamasta valtiontuesta. Vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asianosaisille esittämään kysymykseen komissio vahvisti, että kyseiseen kirjeeseen oli mahdollista tutustua kokonaisuudessaan internetissä saatavilla olevassa julkaisussa. Määräyksen 41 kohdassa se totesi seuraavaa: ”komission mukaan hakijalla on mahdollisuus tutustua kirjeeseen, johon hän haluaa perehtyä, ja hän voi käyttää sitä yhtä laillisesti kuin jos hän olisi saanut sen asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehdyn hakemuksen johdosta”. Koska unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoi, että kumoamiskanteelta puuttuivat selvästi tutkittavaksi ottamisen edellytykset muusta syystä, tämä toteamus esitettiin ainoastaan sivumennen unionin yleisen tuomioistuimen perusteluissa, eikä sitä todellisuudessa sovellettu kyseisessä asiassa.

74.

Seuraavaksi tuomiossa Jurašinović hakijalta oli evätty oikeus tutustua neuvoston asiakirjoihin, jotka liittyivät entisen Jugoslavian alueen kansainväliseen rikostuomioistuimeen (International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia, jäljempänä ICTY) siinä vireillä olleen oikeudenkäynnin yhteydessä. Neuvosto perusteli päätöstä sillä, ettei hakijalla ollut oikeussuojan tarvetta, sillä kanteen nostamisen hetkellä ICTY oli julkistanut joitakin niistä asiakirjoista, joihin tutustumista kantaja oli pyytänyt, oikeudellisten tietojen tietokannassaan, joka oli saatavilla internetissä.

75.

Tätä taustaa vasten unionin yleinen tuomioistuin vetosi nimenomaisesti määräykseen Weber ja totesi, että ”asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden epäämisestä tehtyä päätöstä koskeva kumoamiskanne menettää kohteensa, kun kolmas on antanut kyseiset asiakirjat tutustuttavaksi ja hakija voi tutustua niihin ja käyttää niitä yhtä laillisesti kuin jos hän olisi saanut ne asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehdyn hakemuksen johdosta”. ( 31 ) Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin huomautti, että kyseiset asiakirjat eivät olleet tutustuttavissa ICTY:n verkkosivulla ”kanteen nostamisen ajankohtana”, joten se lopulta hylkäsi neuvoston oikeudenkäyntiväitteen, koska asiakirja-aineistosta ei ilmennyt, että kyseiset asiakirjat olivat yleisön tutustuttavissa mainittuna ajankohtana. ( 32 )

76.

Siten, kun tarkastellaan asioita, jotka unionin yleinen tuomioistuin on maininnut ennakkotapauksina valituksenalaisessa määräyksessä esittämälleen keskeiselle oikeudelliselle näkemykselle, ( 33 ) vaikuttaa siltä, että käsiteltävässä asiassa esitettyä testiä ei itse asiassa ole sovellettu koskaan aiemmin. Tämä sinänsä ei kuitenkaan ole ratkaisevaa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön orgaanisuus tarkoittaa, että obiter dictum yhdessä asiassa onkin yhtäkkiä ratio toisessa asiassa. Syynä sen mainitsemiseen, ettei testiä koskaan tosiasiallisesti sovellettu, on yksinomaan sen tähdentäminen, että sen vaikutukset ja seuraukset ovat pitkälti tuntemattomia.

77.

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen samaa kysymystä koskevassa oikeuskäytännössä on myös muita merkittäviä linjoja: jääkö asiakirjoihin tutustumista koskeva kumoamiskanne vaille kohdetta (tarkoitusta) sen jälkeen, kun kolmas on ilmaissut pyydetyn asiakirjan, ja jos, niin missä määrin?

78.

Ennen määräyksen Weber ja tuomion Jurašinović antamista eli vuonna 1995, jolloin oikeuteen tutustua unionin toimielinten asiakirjoihin sovellettiin kunkin toimielimen omia sääntöjä, Svenska Journalistförbundet pyysi tuloksetta neuvostolta saada tutustua tiettyihin Euroopan poliisivirastoa (Europol) koskeviin asiakirjoihin. Sama hakija oli kuitenkin jo saanut kyseiset asiakirjat Ruotsin viranomaisilta. Tätä taustaa vasten unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoi, että ”henkilöllä, jolta on evätty oikeus saada tietoja asiakirjasta tai sen osasta, on jo pelkästään tästä syystä intressi saada kieltävä päätös kumotuksi.– – Sillä, että pyydetyt asiakirjat ovat tulleet julkisiksi, ei ole merkitystä tässä suhteessa”. ( 34 ) Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tutkia asiakysymystä ja lopulta kumosi neuvoston päätöksen evätä hakijalta oikeus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin.

79.

Mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, määräyksen Weber ja tuomion Jurašinović antamisen jälkeen tuomiossa Access Info Europe v. neuvosto ( 35 ) hakija riitautti neuvoston päätöksen, jolla evättiin oikeus tutustua tiettyihin tietoihin, jotka sisältyivät muistioon, joka koski ehdotusta uudeksi asetukseksi unionin toimielinten asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi, sillä perusteella, että se vahingoittaisi neuvoston päätöksentekomenettelyä. Neuvosto totesi vastineessaan, että pyydetyn asiakirjan täydellinen versio oli jo yleisön saatavilla Statewatch-järjestön internetsivustolla ennen kanteen nostamisajankohtaa. Neuvoston mukaan tämä julkistaminen oli luvatonta. Neuvostolla ei ollut tästä tietoa, kun se teki päätöksen asiakirjoihin tutustumista koskevasta hakemuksesta. Vastaksessaan kantaja myönsi, että sillä oli nyt käytettävissään jäljennös neuvostolta pyydetyn asiakirjan täydellisestä versiosta, samalla kun se totesi, että sillä ei ollut tietoa tästä jäljennöksestä silloin, kun se teki asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksensa.

80.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sillä perusteella, että pyydetyn asiakirjan täydellinen versio oli saatavilla internetissä, eikä sillä perusteella, että kantaja sai myöhemmin tiedon tämän version sisällöstä, ei voida katsoa, että kantajalla ei ole tai ei enää ole intressiä vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista. ( 36 ) Statewatch-järjestön menettelyllä ei katsottu olevan merkitystä arvioitaessa kantajan intressiä saada tällainen päätös kumotuksi. Näin ollen, vaikka kantaja oli voinut saada tiedot, joihin neuvosto ei antanut sille oikeutta tutustua, sillä oli edelleen intressi saada riidanalainen päätös kumotuksi. ( 37 )

81.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin, ( 38 ) minun on hieman vaikea erottaa unionin yleisen tuomioistuimen näissä asioissa omaksumaa lähestymistapaa käsiteltävässä asiassa omaksutusta. Unionin yleisen tuomioistuimen mainituissa asioissa tekemä ratkaisu on silmiinpistävän erilainen logiikaltaan ja lähestymistavaltaan: sillä, että kolmas on ilmaissut pyydetyn asiakirjan (tapahtui se sitten ”laillisesti”, kuten asiassa Svenska Journalistförbundet, tai tosiasiallisesti ”luvattomasti”, kuten asiassa Access Info Europe), ei katsottu olevan mitään vaikutusta pyynnön aineelliseen täyttämiseen eikä siten kantajan intressiin saada riidanalainen päätös kumotuksi.

82.

Mikä ehkä kaikkein tärkeintä, unionin tuomioistuimen suurella jaostolla oli äskettäin tilaisuus käsitellä asiakirjoihin tutustumista koskevan kumoamiskanteen yhteydessä pyynnön aineellisen täyttämisen vaikutusta hakijan intressiin asiassa ClientEarth. ( 39 )

83.

ClientEarth on voittoa tavoittelematon ympäristönsuojelujärjestö. Se pyysi komissiota antamaan sille oikeuden tutustua tiettyihin vaikutustenarviointiasiakirjoihin. Aluksi komissio kieltäytyi siitä päätöksentekomenettelyn suojaan vedoten. Myöhemmin se kuitenkin luovutti kaikki ClientEarthin pyytämät asiakirjat erissä unionin tuomioistuimen menettelyn kuluessa. ( 40 )

84.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lausunnon antamisen raukeamista koskevasta komission vaatimuksesta, että ”huolimatta siitä, että – – eri [pyydetyt] asiakirjat julkaistiin tai toimitettiin [hakijalle]” muutoksenhakumenettelyn aikana, ”komissio [ei] ole peruuttanut riidanalaisia päätöksiä, minkä vuoksi riidan kohde on säilynyt”. ( 41 )

85.

Olen samaa mieltä valittajan kanssa siitä, että tuomio ClientEarth on tässä suhteessa merkityksellinen käsiteltävän asian kannalta. Vaikka, kun tarkastellaan tuomion ClientEarth perustana olleita tosiseikkoja, mainittu tuomio on ensisijaisesti valaiseva edelleen olemassa olevaa tai jäljelle jäävää oikeussuojan tarvetta koskevan kysymyksen kannalta tapauksissa, joissa hakijan pyyntö täytettiin täysimääräisesti, ja siten lähinnä merkityksellinen valittajan toisen valitusperusteen tutkimisen kannalta, ei voida sivuuttaa myöskään sen vaikutusta ensimmäiseen valitusperusteeseen.

86.

Tuomiossa ClientEarth, jos sitä tarkastellaan myöhemmin määräyksessä Rogesa ( 42 ) esitettyjen selvennysten valossa, unionin tuomioistuin on vahvistanut, että jotta kanne jäisi vaille kohdetta, hakijan pyyntö on joko täytynyt täyttää muodollisesti (toimielimen on täytynyt peruuttaa riidanalainen päätös) tai täysimääräisesti aineellisesti toimielimen itsensä toimesta. Korostan, että molemmissa näistä tapauksista pyynnön täysimääräinen aineellinen täyttäminen tarkoitti (unionin tuomioistuimelle) ainoastaan tilannetta, jossa hakija i) sai kaikki pyydetyt asiakirjat kokonaisuudessaan ja ii) kyseiseltä toimielimeltä.

87.

Tätä lähestymistapaa ei sitä vastoin voida soveltaa i) hakijaan, jolle siitä, että pyydetyksi oletetun asiakirjan muokattu versio on saatavilla, ii) ei tiedottanut toimielin, jolta se oli pyytänyt asiakirjaa, vaan tuomioistuin, iii) kun kolmas oli julkistanut kyseisen version verkossa hakijan ja toimielimen tietämättä.

88.

Tällaisen oikeussuojan tarpeen lakkaamisen salliminen olisi täysin asetuksen N:o 1049/2001 logiikan ja hengen vastaista. Lisäksi siinäkin vaiheessa, kun tällaisiin oikeuksiin mahdollisesti vedotaan unionin tuomioistuimissa, ( 43 ) ensi näkemältä houkuttava logiikka, joka liittyy asian saamiseen pikaisesti päätökseen, toteutuisi huonosti, sikäli kuin sillä voisi ylipäätään olla merkitystä. ( 44 ) Sen lisäksi, että Jurašinović-testi on selkeästi tämän asetuksen hengen vastainen, siihen liittyy tosiasiallisesti enemmän käytännön ongelmia kuin se voisi koskaan tarjota (helppoja) ratkaisuja, mitä tarkastelen seuraavaksi.

89.

Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti tuomiossa Jurašinović kolme kriteeriä tai edellytystä, joiden on täytyttävä, jotta voidaan katsoa, että unionin toimielimen kielteisestä päätöksestä nostettu kumoamiskanne on menettänyt tarkoituksensa. Ne vaikuttavat olevan kumulatiivisia: i) kolmas on asettanut asiakirjan saataville siten, että asiakirja oli jo julkinen kumoamiskanteen nostamishetkellä tai ainakin silloin, kun asiassa annetaan ratkaisu, ii) hakija voi tutustua asiakirjaan ja iii) asiakirjan käyttö on laillista.

90.

Tähän testiin liittyy ainakin kolmenlaisia käytännön ongelmia: tietoisuus, oikeaperäisyys ja laillinen käyttö.

91.

Ensinnäkin asiaan liittyy kysymys tietoisuudesta ja asiakirjan saatavuudesta. Valittaja on väittänyt, että hänen asetuksen N:o 1049/2001 mukaisen tiedonsaantioikeutensa edellytykseksi ei voida asettaa kykyä käyttää Googlea tai hänen tietoisuuttaan siitä, että kolmas oli sijoittanut pyydetyn asiakirjan verkkoavaruuteen. Se, että kansalaiset pakotettaisiin etsimään asiakirjoja verkkoavaruudesta, olisi vastoin asetuksen N:o 1049/2001 tarkoitusta varmistaa asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden mahdollisimman helppo käyttö. Vastapuoli on puolestaan väittänyt olevan todennäköistä, että valittaja tiesi tästä julkaisemisesta, koska hänen kirjoituksiaan on tosiasiallisesti julkaistu kyseisessä blogissa.

92.

Tämän seikan osalta olen täysin samaa mieltä valittajan kanssa. Asetuksella N:o 1049/2001 on otettu käyttöön institutionaalinen keino saada tiettyjä asiakirjoja. Olisiko jokaisen hakijan, joka haluaa pyytää asiakirjaa tutustuttavaksi, ensin etsittävä tätä asiakirjaa perusteellisesti internetistä? Lisäksi, jos hän myöhemmin haluaisi nostaa kielteisestä päätöksestä kumoamiskanteen, olisiko tämän henkilön suoritettava haku säännöllisin väliajoin niin kauan kuin kanne on vireillä ollakseen varma siitä, ettei pyydetty asiakirja ilmesty jonnekin internetiin tulevina vuosina?

93.

Käsiteltävässä asiassa korostuu toinen Jurašinović-testin ensimmäisen edellytyksen omituisuus: oikeussuojan tarve lakkaa paitsi siinä tapauksessa, että hakijan pyyntö oli ilmeisesti täytetty aineellisesti jo kanteen nostamishetkellä, myös milloin tahansa sen jälkeen, ”ainakin silloin, kun asiassa annetaan ratkaisu”. Tämä on ristiriidassa paitsi unionin yleisen tuomioistuimen omien aiempien toteamusten ( 45 ) myös myöhemmin annetun tuomion ClientEarth kanssa, jossa erittäin hyvällä syyllä katsottiin, että sillä, mitä tapahtuu kumoamiskanteen nostamisen jälkeen, voi olla ainoastaan vähäistä merkitystä.

94.

Lisäksi käsiteltävässä asiassa tämä logiikka muuttuu järjenvastaiseksi: lakkaisiko oikeussuojan tarve tällä tavalla paitsi siksi, että kolmas asetti asiakirjat saataville jossain internetissä, myös itse näiden asiakirjojen osalta, joista niin hakija kuin vastaajana oleva toimielinkään eivät olleet tietoisia? Ne eivät tienneet julkaisemisesta – kuten molemmat totesivat unionin yleisessä tuomioistuimessa – siitä hetkestä alkaen, jona parlamentti teki uuden päätöksensä, siihen saakka, kun unionin yleinen tuomioistuin saattoi tämän seikan niiden tietoon. Kun vastataan tämän ratkaisuehdotuksen alussa esitettyyn, Dyyni-teoksesta mukailtuun kysymykseen, se, että ”(pyydetty) asiakirja” ilmaistaan antamatta sitä (missään vaiheessa) (tutustuttavaksi)” tai asiakirja jopa ”ilmaistaan tietämättä”, tulisi sitten pohjimmiltaan mahdolliseksi unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan.

95.

Toiseksi, kun tarkastellaan pyydetyn asiakirjan oikeaperäisyyttä ja koskemattomuutta: valittaja ja Ruotsin hallitus väittävät, että valittajan on saatava tiedot virallisista lähteistä, etenkin kun otetaan huomioon hänen ammatillinen toimintansa, nimittäin akateeminen tutkimus. Valittaja korosti olevansa akateeminen tutkija, joka saa rahoitusta Suomen akatemialta. Koska häntä sitovat laatua, objektiivisuutta ja tutkimusetiikkaa koskevat vaatimukset, hän ei voi etsiä internetistä vuodettua tai editoitua tietoa, vaan hän on velvollinen käyttämään ainoastaan virallisista lähteistä peräisin olevia tietoja. Valittaja huomautti tässä yhteydessä, että De Capitani totesi blogikirjoituksessaan, että hänen julkaisemansa asiakirja on ”versio, jossa olen käyttänyt tehokeinoja / johon olen liittänyt huomautuksia”.

96.

Unionin yleinen tuomioistuin puolestaan totesi asianosaisten olevan yhtä mieltä siitä, että De Capitani ”asetti kyseisen asiakirjan kokonaisuudessaan yleisön saataville internetissä” ja että ”unionin tuomioistuin tarkasteli seikkaperäisesti pyydetyn asiakirjan sisältöä” ( 46 ) tuomiossa De Capitani. ( 47 )

97.

En ota kantaa unionin yleisen tuomioistuimen tässä yhteydessä esittämään tosiseikkoja koskevaan toteamukseen. Valittaja ei väittänyt, että todisteita olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Minun tehtäväni ei siten ole arvioida, mikä on itse asiassa ”täydellinen versio” pyydetystä asiakirjasta, joka – ainakin minun sitä tarkastellessani – oli avoin html-muotoinen blogiteksti, jota sen kirjoittaja oli editoinut ja johon se oli liittänyt huomautuksia. ( 48 )

98.

Valittajan unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämistä toteamuksista ilmenee, että hän ei ollut ”tyytyväinen””ilmaistuun” asiakirjaan, koska De Capitanin verkossa julkaisema versio ei ollut oikeaperäinen eikä hän voinut käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.

99.

Minun on jälleen pakko yhtyä valittajan väitteeseen. Sillä, mihin tarkoitukseen hakija haluaa saada asiakirjan, ei mielestäni ole merkitystä asetuksen N:o 1049/2001 kannalta. ( 49 ) Jokaisella hakijalla, onpa hän sitten toimittaja, akateeminen tutkija tai vain utelias kansalainen, on kyseisen asetuksen nojalla selkeä oikeus saada vastaus toimielimeltä. Kuten edellä jo todettiin, ( 50 ) sillä, että toimielimen edellytetään vastaavan pyyntöön, jos tehdään myönteinen päätös joko 10 artiklan 1 tai 2 kohdan nojalla, varmistetaan itsessään toimitettujen tietojen oikeaperäisyys ja luotettavuus. Tämä oikeus on asetuksen mukaan jokaisella hakijalla riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen hän pyytää tietoja.

100.

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 26 kohdassa esittämä toteamus johtaisi pohjimmiltaan siihen, että hakijan olisi tosiasiallisesti ”tehtävä oma versionsa virallisesta päätöksestä niiden tietojen perusteella, jotka ovat peräisin editoidusta yksityisen julkaisemasta blogitekstistä ja unionin yleisen tuomioistuimen toisessa asiassa antamasta ratkaisusta”, jotka molemmat julkaistiin tai ”löydettiin” kauan ennen kuin tehtiin alkuperäinen päätös, joka on yhä lainvalvonnan kohteena.

101.

Kolmanneksi molempiin aiempiin kohtiin liittyy kysymys laillisesta käytöstä, joka muodostaa Jurašinović-testin kolmannen edellytyksen. Valituksenalaisen määräyksen 28 kohdassa todetaan, että ”se, jolle pyydetty asiakirja on osoitettu, oli itse asettanut asiakirjan täydellisen version julkisesti saataville sillä seurauksella, ettei ole epäilystäkään siitä, että kantaja voi käyttää sitä täysin laillisesti yliopistollisessa opetus- ja tutkimustyössään”.

102.

Pidän tätä näkemystä jälleen jokseenkin hämmentävänä. Miten henkilö, joka pyytää saada asiakirjaa tutustuttavakseen ja jolle toimielin tiedotti, että kyseisen asiakirjan sisältämiä tietoja ei voida ilmaista, voi sitten olla sen jälkeen, kun hänelle on kerrottu, että asiakirjasta on olemassa versio jossain yksityisen ylläpitämässä blogissa, varma siitä, että tällaisen verkosta löydetyn asiakirjan käyttö on ”yhtä laillista kuin jos se olisi saatu asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehdyn hakemuksen johdosta”? Hakijalle on kerrottu, ettei hän voi saada täysin samaa asiakirjaa. Eikö hakijan pitäisi tällaisen nimenomaisen kieltäytymisen vuoksi melko loogisesti olettaa, että kyseessä oleva asiakirja päätyi internetiin luvattomasti? Eikö tämä nimittäin olisi väistämätön johtopäätös, kun senkin jälkeen, kun parlamentti on tullut tietoiseksi tästä kolmannen verkossa tekemästä julkaisemisesta, parlamentti ei ole missään vaiheessa peruuttanut alkuperäistä kielteistä päätöstään vaan on pysyttänyt sen tähän päivään saakka?

103.

Käsiteltävän asian tosiseikkojen perusteella perusteltu olettama ”laillisesta käytöstä”, joka valittajan olisi tehtävä, olisi pikemminkin täysin päinvastainen kuin unionin yleisen tuomioistuimen esittämä. Lisäksi yleisellä tasolla ei varmastikaan pitäisi odottaa henkilöltä, joka noudatti asianmukaista institutionaalista menettelyä saadakseen oikeuden tutustua tiettyyn asiakirjaan asetuksen N:o 1049/2001 nojalla, että hän arvioi sitä seikkaperäisesti oikeudellisesti – tai saattaa asian unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi, jotta nämä suorittavat tämän arvioinnin –, sen määrittämiseksi, voiko hän käyttää laillisesti verkosta löytämäänsä versiota pyydetystä asiakirjasta. Asetuksella N:o 1049/2001 käyttöön otetussa järjestelmässä kyseisellä henkilöllä on oikeus saada yksiselitteinen ja suora vastaus unionin toimielimeltä, joka samanaikaisesti myös takaa niiden asiakirjojen, jotka kolmas on asettanut yleisön saataville, koskemattomuuden, oikeaperäisyyden ja laillisuuden.

104.

Lailliseen käyttöön liittyvä selvyys on alati tärkeämpää maailmassa, jossa kaikenlaiset tiedot kiertävät ennemmin tai myöhemmin internetissä. ( 51 ) Joidenkin näiden tietojen käytön laillisuuden arvioiminen voi olla monimutkaista alkaen jo siitä kysymyksestä, kuka on asiakirjan todellinen laatija ja onko se oikeaperäinen. Tästä syystä asetuksella N:o 1049/2001 käyttöön otettu järjestelmä on ratkaiseva, jotta toimielin itse toteaa virallisesti, että käyttö on laillista, jotta tällaisia kysymyksiä ei tule enää esille myöhemmin asioissa tai oikeudenkäynneissä. ( 52 )

105.

Tässä ratkaisuehdotuksessa on käytetty aikaa ja tilaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa määräyksessä esittämän Jurašinović-testin melko yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Tarkoituksena oli selittää, miksi tämä lähestymistapa on mielestäni käsitteellisesti virheellinen ja käytännössä järjenvastainen.

106.

Kuten edellinen jakso myös osoitti, unionin tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi saatetaan tulevaisuudessa asetuksen N:o 1049/2001 nojalla tehtyjä kielteisiä päätöksiä koskevia kumoamiskanteita, tähän käyttämällä energialla olisi hyvin vähän tekemistä asiakysymyksen kanssa. Menettely taantuisi loputtomaksi (tosiseikkoihin perustuvaksi) sitä koskevaksi tarkasteluksi, kuka julkaisi, mitä tarkasti ottaen, missä ja milloin, kuka tiesi siitä ja onko kolmannen jossain julkaisemassa asiakirjassa sama määrä kohtia kuin alkuperäisessä ja niin edelleen.

107.

Lisäksi tällaista tosiseikkoihin perustuvaa tarkastelua käytettäisiin sitten siihen, että yksityiseltä evätään tosiasiallisesti mahdollisuus saattaa asiansa unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi. On muistettava, että määräys, jonka mukaan lausunnon antaminen asiasta raukeaa, on melko vahva toimi, jossa unionin tuomioistuimet katsovat kantajan tahdon vastaisesti, että kantajan nostama kanne on pohjimmiltaan tarpeeton ja vailla todellista sisältöä. Sitä on näin ollen sovellettava huolellisesti, ellei jopa varovasti, etenkin tilanteissa, joissa unionin tuomioistuimet jo korvaavat riita-asian muodollisen kohteen aineellisella, kuten asiakirjojen tutustuttavaksi saamista koskevissa asioissa. ( 53 ) Jos seuraavassa vaiheessa pyynnön aineellisen täyttämisen sisältöä aletaan määritellä uudelleen siten, ettei ole enää tunnistettavissa, mitä tuomioistuimelta alun perin pyydettiin, ( 54 ) siitä uhkasta, että yksityiseltä näin viedään kaikki todelliset mahdollisuudet saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, tulee vaarallisen todellinen.

108.

Kaikista näistä syistä ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen valitusperusteen ja soveltaa jälleen pyynnön aineellista täyttämistä koskevaa nykyistä testiä – sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sen vahvistanut äskettäin tuomiossa ClientEarth ja määräyksessä Rogesa –, joka mahdollistaa rationaalisen yksinkertaisuuden ja joka voidaan tiivistää seuraavasti.

109.

Kantaja, joka vaatii toimielimen asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti tekemän päätöksen kumoamista, voi menettää alkuperäisen oikeussuojan tarpeensa vain ja vain, jos hänen pyyntönsä täytetään joko muodollisesti tai aineellisesti. Muodollinen täyttäminen tarkoittaa, että toimielin peruuttaa riidanalaisen päätöksen. Aineellinen täyttäminen voi tapahtua myös silloin, jos päätöstä ei peruuteta muodollisesti, mutta vain, jos hakija saa i) pyydetyn asiakirjan (pyydetyt asiakirjat) kokonaisuudessaan pyytämässään muodossa ja laajuudessa ja ii) kyseiseltä toimielimeltä joko asetuksen N:o 1049/2001 10 artiklan 1 kohdassa tai myös 2 kohdassa säädettyjen menettelytapojen mukaisesti.

110.

Tällainen pyynnön täysimääräinen täyttäminen voi johtaa siihen, että hakija menettää alkuperäisen intressin kanteen nostamiseen tai ajamiseen unionin tuomioistuimissa. Edellyttäen että hakijalla ei ole edelleen olemassa olevaa tai muuta intressiä kanteen ajamiseen (mitä käsitellään seuraavassa jaksossa toisen valitusperusteen yhteydessä), oikeussuojan tarpeen voitaisiin poikkeuksellisesti katsoa lakanneen kokonaan sillä seurauksella, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa. ( 55 )

111.

Käsiteltävän asian tosiseikkojen perusteella on kuitenkin selvää, ettei valittajan pyyntöä ole täytetty muodollisesti eikä aineellisesti. Valittajalla on selvästi edelleen alkuperäinen intressi asiakysymyksen ratkaisemiseen tässä menettelyssä. Unionin yleinen tuomioistuin teki siten oikeudellisen virheen. Valituksenalainen määräys olisi siten kumottava.

112.

Valittajan ensimmäinen valitusperuste olisi mielestäni hyväksyttävä. Jos unionin tuomioistuin yhtyy tältä osin esittämääni arviointiin, toista valitusperustetta ei ole tarpeen tutkia. Koska julkisasiamiesten tehtävänä on auttaa unionin tuomioistuinta täysimääräisesti, esitän kuitenkin myös joitain lyhyitä loppuhuomautuksia toisesta valitusperusteesta.

113.

Nämä huomautukset voivat nimittäin olla verrattain suppeita, koska tuomion ClientEarth seurauksena valittaja olisi varmastikin oikeassa myös toisen valitusperusteen osalta. Kun kyseisessä asiassa esitettyjä toteamuksia sovelletaan käsiteltävän asian tosiseikkoihin, on katsottava, että sen lisäksi, että valittaja ei missään vaiheessa menettänyt alkuperäistä intressiään tähän menettelyyn, hänellä olisi myös edelleen olemassa oleva intressi unionin yleisen tuomioistuimen tuomion saamiseen, ainakin kun otetaan huomioon tavoite estää lainvastaisuuden toistuminen hänen tulevaisuudessa mahdollisten tekemiensä uusien tutustumispyyntöjen osalta.

114.

Valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että parlamentin kieltäytyminen antamasta asiakirjaa tutustuttavaksi oli tapaus- ja tilannekohtaista. Väitetty lainvastaisuus ei ollut omiaan toistumaan tulevaisuudessa käsiteltävän asian olosuhteiden ulkopuolella. Unionin yleinen tuomioistuin etenkin totesi, että ”parlamentin riidanalaisessa päätöksessä esitetty kieltäytyminen perustui – – poikkeukseen, joka liittyy tuomioistuinkäsittelyn suojan perusteeseen, niin kauan kuin tällainen käsittely on vireillä, koska parlamentti huomautti, että pyydetyllä asiakirjalla oli merkityksellinen yhteys tuomioon [De Capitani] johtaneessa asiassa vireillä olleeseen oikeudenkäyntiin ja että tutustuttavaksi saamista koskevan pyynnön taustalla olivat blogeissa käyty vilkas keskustelu ja näkemykset, jotka olivat omiaan vaikuttamaan sen omaan kantaan asiaan”.

115.

Valittaja sekä Suomen ja Ruotsin hallitukset ovat samaa mieltä siitä, että valittajalla on edelleen oikeussuojan tarve, koska kyseessä oleva lainvastaisuus on omiaan toistumaan tulevaisuudessa asian erityisistä olosuhteista riippumatta. Valittajan mukaan se, että vastapuoli kieltäytyi antamasta pyydettyä asiakirjaa tutustuttavaksi, ei ollut tapaus- eikä tilannekohtaista. Kuten asiassa ClientEarth, valittaja esittää enemmän kuin todennäköisesti tulevaisuudessa uusia pyyntöjä saada tutustua samankaltaisiin asiakirjoihin kuin nyt kyseessä oleva, koska hänen tätä aihetta käsittelevä tutkimuksensa jatkuu ainakin vuoteen 2021 saakka.

116.

Valittaja väittää lisäksi, että Euroopan unionin tuomioistuimessa riitautettu asiakirja on luonnostaan osa tuomioistuinkäsittelyä. Blogeissa käytävä vilkas keskustelu ei voi olla peruste asiakirjojen luovuttamisesta kieltäytymiselle. Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisella määräyksellä itse asiassa luonut sellaisten asiakirjojen ryhmän, nimittäin tuomioistuimessa riitautetut lopulliset hylkäämispäätökset, joiden sisältämien tietojen ilmaisemista ei edellytettäisi ja joihin sovellettaisiin (de facto) ilmaisematta jättämisen yleistä olettamaa.

117.

Suomen hallitus puolestaan katsoo, että on todellakin olemassa huomattava riski siitä, että vastapuoli kieltäytyy tulevaisuudessa ilmaisemasta tekemiään päätöksiä tuomioistuinkäsittelyn suojan perusteella.

118.

Vastapuolen mukaan valittaja sekoittaa oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan kysymyksen riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen. Unionin yleinen tuomioistuin oli vastapuolen mukaan oikeassa katsoessaan, että kysymys siitä, oliko hylkäämispäätös tapaus- ja tilannekohtainen, oli merkityksellinen tekijä. Tutustumisoikeuden epääminen koski erityisesti käsiteltävän asian olosuhteita. Se perustui merkityksellisen asiakirjan arvioimiseen sen tuomioistuinkäsittelyn muodostamassa erityisessä asiayhteydessä, joka herätti suurta kiinnostusta lehdistössä ja yleisössä. Vastapuoli väittää näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin oli oikeassa, kun se ei luonnehtinut vastapuolen hylkäyspäätöstä de facto ilmaisematta jättämistä koskevaksi yleiseksi olettamaksi. Käsiteltävän asian olosuhteet eroavat asian ClientEarth olosuhteista, joten viimeksi mainittua ei sovelleta.

119.

Olen samaa mieltä asiaosaisten ja väliintulijoiden kanssa siitä, että unionin tuomioistuimen asiassa ClientEarth antama ratkaisu on todellakin ratkaiseva käsiteltävän asian kannalta. Koska asianosaiset näyttävät kuitenkin tekevän tästä ratkaisusta jokseenkin erilaisia päätelmiä, on tarpeen tarkastella yksityiskohtaisesti siinä esitettyjä toteamuksia.

120.

On syytä muistuttaa, että asiassa ClientEarth, ( 56 ) koska unionin tuomioistuimen ratkaisun antamisajankohtana komissio oli jo täyttänyt valittajan esittämän pyynnön täysimääräisesti (aineellisesti), ratkaisevaksi muodostui edelleen olemassa oleva tai sen lisäksi tuleva oikeussuojan tarve. Tämän jäljelle jäävän tai edelleen olemassa olevan oikeussuojan tarpeen vuoksi unionin tuomioistuin piti merkityksellisinä kolmea tekijää.

121.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin huomautti, että asiakirjojen sisältämien tietojen myöhäinen ilmaiseminen, joka tapahtui päätöksentekomenettelyn päättymisen jälkeen, ei auttanut täyttämään täysimääräisesti päämääriä, joihin ClientEarth pyrki esittämällä tutustumispyyntönsä, nimittäin vaikuttamaan päätöksentekomenettelyyn (ilmaisemisen tarkoituksen tyhjäksi tekeminen). ( 57 )

122.

Toiseksi unionin tuomioistuin katsoi, että komissio teki alkuperäisen päätöksensä sellaisen yleisen olettaman perusteella, jonka mukaan vaikutustenarvioinnin valmistelun yhteydessä laadittujen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaa vakavasti meneillä olevaa päätöksentekomenettelyä. Komissio voi uudelleen käyttää tulevaisuudessa tätä yleistä olettamaa, kun se käsittelee uusia hakemuksia saada tutustua asiakirjoihin, jotka on laadittu meneillään olevan vaikutustenarvioinnin valmistelun yhteydessä. Unionin tuomioistuin katsoi siten, että lainvastaisuus voi toistua tulevaisuudessa (toistumisvaara). ( 58 )

123.

Kolmanneksi unionin tuomioistuin totesi, että on erityisen todennäköistä, että tätä olettamaa käytetään näin tulevaisuudessa ClientEarthin osalta. Ympäristönsuojelujärjestönä yksi sen tehtävistä oli edistää suurempaa avoimuutta ja legitimiteettiä unionin lainsäädäntömenettelyssä. Näin ollen oli todennäköistä, että se pyytää tulevaisuudessa uudelleen saada tutustua asiakirjoihin ja että komissio jälleen epää tutustumisoikeuden mainitun yleisen olettaman perusteella. ClientEarthin olisi nostettava uudelleen kumoamiskanne riitauttaakseen tämän saman olettaman perusteltavuuden (erityinen haavoittuvuus). ( 59 )

124.

Valittajasta poiketen en ole täysin varma siitä, missä määrin edellä esitetyt kolme seikkaa muodostavat tosiasiassa ”testin” ja missä määrin ne ovat ainoastaan kolme eri aihetodistetta, joita unionin tuomioistuin piti merkityksellisinä kyseisessä asiassa, jossa se katsoi ClientEarthin oikeussuojan tarpeen säilyneen.

125.

Olen kuitenkin täysin samaa mieltä valittajan kanssa siitä, että jos asiassa ClientEarth omaksuttua lähestymistapaa, joka koskee sen väitetyn lainvastaisuuden, johon toimielin on syyllistynyt, toistumisvaaran todennäköisyyttä, sovellettaisiin käsiteltävässä asiassa, tämä edellytys täyttyisi.

126.

Tuomiossa ClientEarth tarkastellun toisen ryhmän perustana oleva logiikka on nähdäkseni verrattain yksinkertainen: perustuiko tutustumisoikeuden epääminen kyseisessä tapauksessa i) yleiseen oikeudelliseen näkemykseen, jota vastapuoli todennäköisesti soveltaa tulevissa tapauksissa ii) saman valittajan osalta?

127.

Näin määritellyn poikkeuksen logiikka on hyvin selvä: yksityinen (subjektiivinen intressi) sen enempää kuin unionin tuomioistuimetkaan (objektiivinen intressi) eivät halua käsitellä toistuvasti samantyyppisiä asioita, joissa vastapuolena olevan toimielimen menettelyn vuoksi ei koskaan käsitellä asiakysymystä. Siten lainkäytön ja myös hyvän oikeudenkäytön etujen nimissä saatettaisiin toisinaan ohittaa tämä kysymys ja ratkaista asia asiakysymyksen osalta, vaikka kyseinen riita-asia olisikin tarkasti ottaen menettänyt alkuperäisen kohteensa.

128.

Kun tarkastellaan tuomiossa ClientEarth omaksuttua yleistä lähestymistapaa, kyseinen tuomio on kuitenkin itse asiassa melko salliva hakijoille.

129.

Ensinnäkin toistumisen todennäköisyys erotetaan selkeästi asian olosuhteista, kun tuomiossa ClientEarth todetaan selvästi ”riippumatta – – asian erityisistä olosuhteista”. ( 60 ) Tämä on hyvin loogista: tavoitteena on, että samaa (kyseenalaista) oikeudellista olettamaa ei sovelleta muissa, samankaltaisissa asioissa. Ellei näin olisi, tuloksena olisi tämän edellytyksen hyvin ongelmallinen (ja tyhjä) tulkinta, jossa todetaan aina, että jokainen asia on erilainen ja siten jokainen päätös on tilannekohtainen eikä sitä voida soveltaa muihin asioihin. Tämä ei kuitenkaan ole selvästikään se, mihin nyt pyritään: sen mahdollinen soveltaminen muihinkin asioihin on se, mikä pyritään estämään.

130.

Toiseksi on näin ollen määritettävä sellaisen yleisen oikeudellisen näkemyksen muotoileminen, joka on riittävän abstrakti ja jota voitaisiin soveltaa tulevissa asioissa. Jos tällainen olettama voitaisiin muotoilla käsiteltävän asian perusteella, silloin mahdollinen hakija ei tietenkään ole velvollinen esittämään näyttöä siitä, että näin tapahtuu tulevaisuudessa. ( 61 ) Kohtuullinen todennäköisyys riittää. ( 62 )

131.

Kolmanneksi on kuitenkin myös selvää, että toistumisen todennäköisyyden on koskettava samaa hakijaa. Sillä, onko hakija ”erityisen haavoittuvassa asemassa oleva” henkilö, voi olla jotain painoarvoa tältä osin, mutta vaikuttaa siltä, ettei tuomiossa ClientEarth mennä niin pitkälle, että siinä otettaisiin käyttöön yksityisen mahdollisuus nostaa kanne yleisen edun nimissä yksinkertaisesti esittämällä, että toimielin voisi syyllistyä samantyyppiseen lainvastaisuuteen muiden, tulevien hakijoiden tapauksessa. Oikeussuojan tarve on edelleen tietyllä hakijalla, jolla alun perinkin oli henkilökohtainen intressi riitauttaa kyseessä oleva unionin toimielimen kielteinen päätös, sellaisen tapahtuman, johon hakija ei voinut vaikuttaa, ilmenemiseen saakka, eli siihen saakka, että riidanalaisen toimen laatija muutti mieltään hakijan eduksi tietyssä tapauksessa. ( 63 )

132.

Kun palataan käsiteltävään asiaan, minun on yhdyttävä valittajaan siinä, että näitä unionin tuomioistuimen tuomiossa ClientEarth tarkasteltuja tekijöitä voidaan soveltaa täysin käsiteltävässä muutoksenhakuasiassa.

133.

Ensinnäkin perustuiko kieltäytyminen asetuksen N:o 1049/2001 soveltamista koskevaan yleiseen oikeudelliseen näkemykseen, jota voitaisiin soveltaa uudelleen? Kyllä perustui. Käytännössä tässä olettamassa, tai pikemminkin oikeudellisessa säännössä tai näkemyksessä, ( 64 ) ilmeisestikin katsotaan, että unionin tuomioistuimissa riitautettujen unionin toimielinten päätösten sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi vakavasti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tuomioistuinkäsittelyn suojaa, etenkin kun nämä päätökset herättävät vilkasta keskustelua. ( 65 )

134.

Voidaanko tällaista oikeudellista näkemystä soveltaa tulevissa asioissa? Tietysti voidaan, hyvin helpostikin, ja tällä on jokseenkin merkittävä vaikutus asiakirjojen tutustuttavaksi saamiseen vastaavissa tapauksissa: mikä tahansa lopullinen hallintopäätös, joka vain sattuu olemaan unionin tuomioistuinten laillisuusvalvonnan kohteena, voitaisiin tosiasiallisesti sulkea asetuksessa N:o 1049/2001 säädetyn tutustumismahdollisuuden ulkopuolelle niiden jokseenkin pitkien ajanjaksojen ajaksi, jotka tarvitaan unionin tuomioistuinten laillisuusvalvonnan saattamiseksi päätökseen. ( 66 )

135.

Toiseksi, vaikka en halua aloittaa kiehtovaa keskustelua siitä, muodostavatko tutkimusavustuksia saavat opettajat ja tutkijat erityisen haavoittuvan ryhmän (tuomiossa ClientEarth tarkoitetulla tavalla), käsiteltävässä asiassa on esitetty, että valittaja itse esittää tulevaisuudessa todennäköisesti uusia pyyntöjä saada tutustua unionin toimielinten asiakirjoihin. Hän tekee juuri tätä aihetta koskevaa tutkimusta, ja hänen nykyisen tutkimuksensa rahoitus jatkuu ainakin vuoteen 2021 saakka. Siten, samaan tapaan kuin unionin tuomioistuin totesi tuomiossa ClientEarth, on kohtuullisen todennäköistä, että sama valittaja esittää uusia pyyntöjä, tai pikemminkin kaikkien unionin tuomioistuimen tietoon saatettujen tosiseikkojen perusteella tällaista tulevien pyyntöjen todennäköisyyttä ei varmastikaan voida sulkea pois.

136.

Yhteenvetona on todettava, että siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin haluaa tutkia myös valittajan esittämän toisen valitusperusteen, tämä valitusperuste on mielestäni myös perusteltu.

137.

Valittaja on vaatinut unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen määräyksen. Lisäksi hän myös vaati, että unionin tuomioistuin soveltaa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan toista virkettä. Kyseisen määräyksen mukaan unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, palauttamatta sitä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

138.

Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut sen käsiteltäväksi saatetun riita-asian tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä eikä asiakysymystä, ehdotan käsiteltävässä asiassa, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen määräyksen ja palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Kun otetaan huomioon menettelyn jokseenkin harvinaislaatuinen kulku käsiteltävässä asiassa, tarkastelu, joka näistä seikoista olisi pitänyt tehdä, jäi lyhyeksi, koska unionin yleinen tuomioistuin muutti riita-asian painopistettä työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisesti määräämällään prosessinjohtotoimella.

139.

Ehdotan, että unionin tuomioistuin